torstai 11. huhtikuuta 2024

Transskandaali on alkanut

Briteissä kuohuu tällä hetkellä.

Lastenlääkäri Hilary Cassin masinoima laaja tutkimushanke translapsista ja transnuorista on nyt (vihdoin) aikaansaanut sen, että julkisen terveydenhuollon NHS-klinikka (The National Health Service) on virallisesti lakannut määräämästä sukupuoliahdistuneille lapsille ja nuorille hormoniblokkereita eli murrosiän alkamista viivästyttäviä muuntohormoneja kuten Lupronia, jolla on erittäin vakavia ja vahingollisia haittavaikutuksia (nimenomaan haittavaikutuksia, ei mitään mietoja ja harmittomia sivuvaikutuksia). Lupronia on käytetty mm. seksuaalirikollisten kemialliseen kastroimiseen, ja viime vuosien ajan mm. sitä on jaeltu Briteissä ja Amerikassa sukupuoliahdistuneille lapsille ja nuorille kuin karkkia kaupan hyllyltä, pahimmillaan vain tunteja kestäneiden konsultaatioiden ja tutkimusten jälkeen.

Transaktivistit ja transjärjestöt ovat koko tämän ajan levittäneet hyvin laajasti sellaista narratiivia, ettei blokkerihoidoilla ole mitään vakavia sivuvaikutuksia ja että jos niiden käytön päättää lopettaa, murrosikä käynnistyy normaalisti, eli mitään peruuttamatonta ei voisi mitenkään tapahtua. Cassin tutkimus todistaa nyt mm. nämä väitteet vääräksi. En ole toistaiseksi itse perehtynyt varsinaiseen tutkimusdataan, ainoastaan aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin ja keskusteluketjuihin.

Tutkimusdata löytyy täältä (388-sivuisen raportin voi ladata .pdf:nä kohdasta Final Report).

En tällä hetkellä ehdi kirjoittaa aiheesta laajemmin työkiireiden ym. vuoksi, mutta YLE julkaisi aiheesta tänään uutisen, jonka copypastean sellaisenaan tähän alle. [Kuvat eivät ole alkuperäisestä artikkelista vaan omia lisäyksiäni.] Tekstistä selviää kaikki akuutisti olennainen tämänhetkisestä tilanteesta. Jatketaan keskustelua kommenteissa. Editoin tätä postausta hieman tarkemmilla yksityiskohdilla, ajankohtaistiedolla ja omilla kommenteillani heti uutisen perään, kunhan ehdin. Kannattaa tsekata ja ottaa seurantaan J.K. Rowlingin X-tili, hän on seurannut ja seuraa skandaalin kehittymistä tiiviisti, ja hänen seinältään saa ajankohtaistietoa aiheesta nopeasti linkkeineen ja viitteineen päivineen.

11.4.2024


Sukupuolensa kyseenalaistavien tyttöjen määrä kasvoi jyrkästi Britanniassa – nyt raportti tuomitsee tarjotun hoidon rajusti

Tuore raportti syyttää, että alaikäisille on annettu murrosiän alkua estäviä blokkerilääkkeitä liian helposti ja ilman riittävää tutkimustietoa hyödyistä.

Kirsi Crowley

Britanniassa laaja tutkimushanke arvostelee rajusti sukupuoliahdistusta tuntevien nuorten hoitoa.

Sen mukaan tuhannet brittilapset ovat saaneet murrosiän alkamista siirtäviä blokkerilääkkeitä liian helposti Englannissa. Sukupuoliklinikalla on kasvanut erityisesti sukupuoliahdistusta potevien Z-sukupolven nuorten naisten määrä, raportista ilmenee. Z-sukupolveen kuuluvat vuosina 1995–2010 syntyneet.

Arvostetun lastenlääkärin Hilary Cassin johtama laaja tutkimus on saanut jo julkisen terveydenhuollon järjestelmän NHS:n lopettamaan blokkerihoidon Englannissa.

NHS tilasi tutkimuksen vuonna 2020, kun alaikäisten määrä sen omalla sukupuoli-identiteetin kehitysklinikalla (Gids) oli noussut rajusti.

Klinikasta nousi kohu, kun sen lääkärit arvostelivat blokkerilääkkeiden määräämistä jopa 9-vuotiaille ilman että heidän syitään ja taustojaan tutkittiin. Spesialistien mukaan lapsilla oli mielenterveys- ja muita ongelmia, mutta kiireisellä klinikalla niihin ei ehditty puuttua vaan luotettiin lasten itsediagnosointiin.

Sukupuolihoitoa haluavien tyttöjen määrä on kasvanut rajusti

Palveluita tarjonnut julkisen terveydenhuollon klinikka Gender Identity Development Service Gids avattiin vuonna 1989. Siellä on hoidettu yli 9 000 nuorta. Pitkään klinikoilla hoidettiin vain kymmeniä nuoria vuodessa.

Raju nousu alkoi vuonna 2014. Sen jälkeen asiakkaiden määrä on satakertaistunut. Muutama vuosi sitten määrä oli noussut liki 5 000:een.

Raportin mukaan entistä suurempi osa hoitoon hakeutuvista on varhaisessa teini-iässä olevia tyttöjä. He edustavat Z-sukupolvea ja vuoden 2010 jälkeen syntynyttä Alpha-sukupolvea. Vuonna 2009 Gids-klinikalla hoidettiin 15 alaikäistä tyttöä. Vuonna 2016 määrä oli noussut yli tuhanteen.

Cass ei usko, että syynä tyttöjen ja nuorten naisten määrän rajuun kasvuun klinikoilla voi olla pelkkä tietoisuuden kasvu transidentiteetistä.

Asiantuntija syyttää verkkopornoa ja somea

Cass syyttää sosiaalista mediaa, jossa nykynuoriso viettää aikaa enemmän kuin mikään aiempi sukupolvi. Hänen mukaansa tytöt altistuvat siellä muun muassa verkkopornolle ja väkivallalle. Cassin mukaan sosiaalinen media heikentää heidän itsetuntoaan ja kehopositiivisuutta. Hän vaatii lisää tutkimusta aiheesta.

– Z-sukupolvi ja Alpha-sukupolvi ovat kasvaneet aikana, jolloin on ollut maailmanlaajuinen lama, huoli ilmastonmuutoksesta ja covid-pandemia. Globaalin verkottumisen kautta he pystyvät pitämään yhteyttä vertaisiinsa kansainvälisesti, mutta samalla he altistuvat entistä enemmän globaaleille uhille, Cass kirjoittaa.

Lääkärit pelkäävät julkisuutta

Cass havaitsi neljä vuotta kestäneessä tutkimushankkeessa, että lääkärit eivät ole uskaltaneet arvostella sukupuoliahdistusta tuntevien nuorten hoitoa poikkeuksellisen myrkyllisen keskusteluilmapiirin takia. Heitä haukutaan sosiaalisessa mediassa näkemyksistään. Se on vaikuttanut hoidon laatuun ja arviointiin.

Entinen terveysministeri Sajid Javid sanoi The Times -sanomalehdessä Gids-klinikkaa skandaaliksi, jossa ideologia ohitti lasten edun. Hän pitää syynä rutiininomaiseen lääkintään myös vallitsevaa poliittista kulttuuria.

Julkinen terveydenhuolto rajoittaa hoidon tarjontaa

Kohun keskelle joutunut klinikka suljettiin maaliskuussa. Hoitoa saa enää lähinnä yksityisiltä klinikoilta.

Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS lopetti blokkerihoidon alaikäisille äskettäin, kun Cassin tutkimuksen väliraportti julkaistiin. Sitä annetaan enää vain sukupuolestaan poikkeuksellisen ahdistuneille nuorille, jos he ottavat osaa lääketutkimukseen. Vastakkaisen sukupuolen hormoneja annetaan yli 16-vuotiaille. Cassin mukaan ikärajaa pitäisi nostaa 18 vuoteen.

Lääkkeitä ja hoitoa ei ole tutkittu tarpeeksi

Cass sanoo, että sukupuolihoidon vaikutuksista on huomattavan vähän ja heikkoa todisteisiin perustuvaa tutkimusta, muun muassa siitä, että blokkerihoito antaisi sukupuoltaan pohtivalle nuorelle mietintäaikaa. Lääkkeen fyysisistä vaikutuksistakaan ei ole riittävästi tietoa.

Cassin mukaan on huolta siitä, että lääkkeet muuttavat psykoseksuaalisen ja sukupuoli-identiteetin kehityskulkua. Hänen mukaansa sukupuolikasvun ja iän suhteen muuttaminen lääkkeillä voi johtaa ei-toivottuihin seurauksiin.

Raportissaan hän toteaa, että tuloksia joko liioitellaan tai vääristellään riippuen keskustelijan omasta kannasta. Herkässä iässä oleville lapsille annetaan hoitoa, jota he saattavat myöhemmin katua. Heidät altistetaan pohtimaan aikuistumistaan herkässä murrosiässä pelkästään sukupuolen kautta.

Rutiinilääkkeiden sijaan mielenterveystukea

Raportissa suositellaan, että lääkinnän sijaan nuorille annetaan mielenterveyspalveluita, joiden kautta tutkitaan ahdistuksen syitä. Sukupuoliahdistusta potevat nuoret joutuvat odottamaan hoitojonoissa pitkään ilman minkäänlaista apua kuten mielenterveystukea. NHS:n mukaan hoitoa odottaa tällä hetkellä 5 800 alaikäistä.

Raportissa sanotaan tutkimusten osoittavan, että sukupuoliahdistusta potevat nuoret kärsivät tavallista enemmän mielenterveysongelmista ja autismista.

NHS avaa nyt klinikoita, joissa keskitytään antamaan mielenterveystukea alaikäisille ja heidän perheilleen. Raportissa suositellaan myös, että aikuisten klinikoille siirtyvät 17–25 -vuotiaat saavat entistä enemmän tukea.

Hallitus mielissään tuloksista

Pääministeri Rishi Sunak kiitteli Cassin tutkimusta. Hän kehotti äärimmäiseen varovaisuuteen lääkinnässä, koska sen vaikutuksista ei ole pitkän aikavälin tietoa.

– Viime vuosina sukupuolensa kyseenalaistavien lasten, erityisesti nuorten tyttöjen määrä on kasvanut jyrkästi. Pidän tervetulleena Cassin asiantuntijalausuntoa, joka kehottaa hoitamaan suurella huolenpidolla ja myötätunnolla näitä lapsia, joilla on usein monimutkaisia tarpeita, Sunak sanoi.

Trans-nuoria tukeva järjestö huolissaan

Trans-, ei-binäärisiä ja sukupuoltaan kyseenalaistavia lapsia ja nuoria Britanniassa tukeva Mermaids-järjestö on huolissaan, että raportti voi vaikeuttaa sukupuolikorjausta haluavien lasten ja nuorten hoitoon pääsyä entisestään. Järjestön mukaan raportin viesti voidaan tulkita tahallisesti väärin.

Järjestö toivoo, että julkinen terveydenhuolto vastustaa painetta rajoittaa transnuorten hoitoon pääsyä ja että se tarjoaa ajallaan kokonaisvaltaista, nuoria tukevaa sukupuolipalvelua. Se arvostelee, että sukupuoliahdistusta potevat nuoret joutuvat jo nyt odottamaan hoitoon pääsyä jopa kuusi vuotta.

Järjestö kiittää kuitenkin, että raportissa on kuultu trans-nuoria ja että siinä vaaditaan nuorten ja heidän perheidensä myötätuntoista ja kunnioittavaa kohtelua. Se aikoo vastata raportttiin tarkemmin pian.

Juttua on päivitetty 11.04. klo 14:15. Lisätty trans-nuoria tukevan Mermaids-järjestön kommentti.

 

[Teksti päivittyy Laventelin kommenteilla ja ajankohtaistiedoilla myöhemmin.]

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Transien manifesti: 100 vaatimusta yhteiskunnalle ja cissuille

Tervehdys. Julkaisen tämän tekstin nyt keskeneräisenä, koska edellisessä tekstissä on tällä hetkellä klikkailu- ja selailuteknisistä syistä epäkäytännöllisen paljon (245 kpl*) kommentteja, joten keskustelu siellä on hankalaa. Tarkoitus oli kommentoida tässä tekstissä tarkastellun "transmanifestin" jokaista sataa kohtaa erikseen, mutta menköön nyt näin puolivalmiina, jatketaan kommenteissa.

(*IHANAA, kun kommentoitte ja keskustelette!)

ENSIN LYHYESTI AKUUTTEJA TRANSUUTISIA MAAILMALTA:

Jos et ole jo kuullut, niin World Professional Association for Transgender Health -järjestön eli WPATH:n lasten ja nuorten transiuttamista ja transpuoskarointia koskevia arkaluontoisia tietoja on vuodettu hiljattain julkisuuteen, minkä vuoksi varsinkin englanninkielisissä maissa kuohuu tällä hetkellä toden teolla. Materiaali on erittäin raskauttavaa, ja tämä vuotoepisodi on nyt konkreettinen esimerkki siitä, että globaali transskandaali on alkamassa. Paska on osunut tuulettimeen, ja kohta rytisee kunnolla. (Kannattaa seurata J.K. Rowlingin X-sivua, hän on ollut viimeiset 2-3 viikkoa X:ssä aivan liekeissä transaiheesta, ja kuten arvata saattaa, transit ovat tikahtumaisillaan raivosta.)

Tältä sivulta löytyy tietoa WPATH-fileistä seuraavalla ingressillä:

Leaked files from WPATH reveal widespread medical malpractice on children and vulnerable adults at global transgender healthcare authority.

WPATH members demonstrate a lack of consideration for long-term patient outcomes despite being aware of the debilitating and potentially fatal side effects of cross-sex hormones and other treatments.

En itse ole vielä ehtinyt perehtyä noihin varsinaisiin materiaaleihin (tässä linkki niihin, 241 sivua) vilkuilutasoa syvällisemmin, mutta perehdyn heti kun ehdin. Sametti on tutkaillut niitä ja juttelikin hiljattain aiheesta livestreamissaan. Kannattaa kuunnella, jos tekstinkahlaamiseen ei ole aikaa. Palaan itse tarkemmin tähän asiaan hieman myöhemmin. Jos joku innostuu vieraskynäilemään aiheesta tänne siten, että kokoaa keskeisiä yksityiskohtia WPATH-fileistä näkyville, niin laita sähköpostia (von.yxkull@gmail.com).

Sitten asiaan, ja huomatkaa, että alla oleva teksti on tosiaan keskeneräinen (aloitettu joskus viime vuoden puolella).

Olen monesti puhunut kuvainnollisesti siitä, miten transit heiluttelevat yhteiskunnalle ja muille ihmisille loputtomia vaatimuslistojaan, mutteivät koskaan ole tyytyväisiä mihinkään, vaikka heidän toiveitaan kuinka toimeenpantaisiin – jopa koko yhteiskuntaa velvoittavien lakimuutosten voimin. Aina transien asiat ovat yhä edelleen huonosti, muiden ihmisten toiminta on edelleen epätyydyttävää ja marginalisoitua vähemmistöä sortavaa, yhteiskunta on edelleen syrjivä ja transfobinen ja niin edelleen – mistä syystä yhteiskunnalle täytyy laatia aina vain lisää uusia sääntöjä noudatettavaksi ja lakialoitteita kannatettavaksi. Transit, wokettajat ja intersektionalistit ajattelevat, että jokainen toteltu mahtikäsky vie heitä lähemmäs unelmiensa sinipinkinhattaraista Transtopiaa, jossa kaikki sosiopoliittiset rakenteet on muokattu sellaisiksi, että ne palvelevat transien ja intersektionalistien erityistarpeita.

Kompastuin sattumalta jonkun linkkaamaan Vice-sivuston artikkeliin otsikolla 100 Ways to Make the World Better for Trans People eli sata tapaa tehdä maailmasta transihmisille parempi paikka. Artikkeli on julkaistu 6. lokakuuta 2023, ja sen on kirjoittanut aktivisti nimeltä Kai Isaiah-Jamal, joka on googletuksen perusteella jonkin sortin taiteilija ja malli.

Tuo kyseinen artikkeli on konkreettinen todiste noista puhumistani vaatimuslistoista, ja kaikessa tragikoomisessa yrityksessään olla vakavasti otettava se on myös varsin hulvatonta luettavaa. Suomennan nyt koko paskan tähän ja kommentoin Isaiah-Jamalin ukaaseja sopivissa kohdin. Pahoittelen tönköhköjä suomennoksia, en jaksa loputtomiin pyöritellä jokaisen rakenteen kohdalla, miten se ihanteellisimmin kieriteltäisiin suomen kielelle (enkä tykkää käyttää suoria konekääntäjäkäännöksiä sellaisenaan, koska ne ovat usein erittäin kömpelöitä). Kursivoidut kohdat ovat omaa kommentointiani.

Manifesti alkaa johdannolla, jonka jälkeen alkaa numeroitu vaatimuslista:

Kun hallitus on hiljattain kieltänyt transpotilaiden pääsyn vain naisille ja miehille tarkoitetuille sairaaloiden osastoille ja konservatiivit poliitikot – mukaan lukien pääministeri Rishi Sunak – hyödyntävät Tory-puolueen konferenssia hyökätäkseen transoikeuksia vastaan, ei ole koskaan aiemmin ollut pakottavampaa tarvetta transihmisten puolustamiselle Isossa-Britanniassa. Tästä syystä julkaisemme brittirunoilija, malli ja aktivisti Kai Isaiah-Jamalin artikkelin siitä, kuinka liittolaiset voivat tehdä maailmasta transihmisille paremman paikan transihmisille elää. Alun perin tämä artikkeli on julkaistu Broadly US -sivustolla.

Paskat sikseen, asiaan – ei ole mitään positiivista tapaa, jolla cisihmiset voivat määräillä tai puhua sellaisesta elämästä, jota he eivät itse elä tai maailmasta, jossa heidän ei tarvitse transihmisenä navigoida.

Maailmassa, jossa vääristyneet käsitykset transihmisistä – mitä tarvitsemme, mitä ansaitsemme, kuinka meidän tulisi elää – putoilevat niin monien cisihmisten huulilta, meidän on pantava päätepiste väittelylle siitä ovatko transnaisxt naisxa [sic], pitäisikö meidän saada käyttää oikeita vessoja ja pukuhuoneita ja pitäisikö meidän olla vanhempia tai opettajia. Koska näistä asioista ei voi väitellä. Me olemme oikeutettuja omiin ihmisoikeuksiimme aivan kuten kaikki muutkin.

Mitä me tosiasiassa tarvitsemme on korvia, silmiä ja toimintaa. Me tarvitsemme sinua kuuntelemaan ongelmiamme ja ääniämme. Tarvitsemme sinua olemaan tarkkana siinä, miten voit käytää omaa etuoikeutettuuttasi meidän hyödyksemme eikä sinun ja kuinka voit aktiivisesti paljastaa transfobian jokapäiväisissä keskusteluissa ja kansallisissa uutisissa.

Tässä on cistukijoillemme 100 tapaa, joilla voitte auttaa. Pidä mielessä, että tämä on vasta alkusoittoa.

1. Kunnioita ihmisten pronomineja. Tämä ei todellakaan ole järin monimutkaista! Jos joku kertoo sinulle, miten hän identifioituu, sinulla ei ole mitään vastaansanomista siihen. Käytä niitä pronomineja, joita he itse käyttävät.

Homma alkaa tuttuun tapaan transien pronominiobsessiosta jauhamisella. Pronominipolisointihan on yksi nykyajan transien tyypillisimmistä tavoista kontrolloida muiden ajattelua ja kielenkäyttöä ja vetää mannerlaattoja liikauttavat kilarit, kun joku "väärinsukupuolittaa" eli misgenderöi heitä. 

Transit aina selittelevät, että "he käyttävät itsestään" niitä ja niitä pronomineja. Milloin heille menee jakeluun, ettei kukaan koskaan puhu itsestään kolmannessa persoonassa? Kukaan ei täten "käytä itsestään" tiettyjä kolmannen persoonan pronomineja vaan niitä käyttävät muut ihmiset silloin, kun kyseiseen henkilöön viitataan keskustelussa ja/tai hän ei itse ole paikalla. Mitä englanninkielisten pronominien sukupuolisidonnaisuuteen tulee, niin jos trans on käynyt läpi niin sanotusti uskottavan transition, jossa hän on muokkautunut mahdollisimman pitkälle vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi, muut viittaavat häneen automaattisesti "oikeinsukupuolittavilla" pronomineilla, koska sukupuolen rekisteröiminen perustuu keskustelutilanteissa ulkoisten tunnusmerkkien havainnoimiseen. Jos transkandidaatin täytyy erikseen pakottaa muut käyttämään tiettyjä puhuttelumuotoja ja polisoida heidän kielenkäyttöään, se viestii vain siitä, ettei hänen transitionsa ole uskottava ja hän itsekin tiedostaa sen.

2. Edelleen pronomineista: jos et tiedä jonkun pronomineja ja haluat saada ne oikein, joko käytä sukupuolineutraaleja pronomineja (they/them/their) tai kysy asiaa häneltä itseltään hiljaisesti ja hienotunteisesti. Ole tietoinen ympäristöstäsi ja ympärillä olevista ihmisistä ennen kuin teet niin – älä paljasta tätä henkilöä tai aseta häntä turvattomaan tilanteeseen.

Huoh. Entä jos ei vaan kiinnosta?

3. Transihmiset saattavat käyttää sukupuolineutraaleja pronomineja, joten ole hyvä äläkä oleta, että meidän täytyisi kiinnittyä binääriin.

Te olette auttamatta kiinnittyneitä binääriin, koska ilman binääriä (tai teidän harhaista käsitystänne binääristä) ei voi olla olemassa mitään tarunhohtoisia transidentiteettejäkään. Ette voi väittää olevanne irrallanne jostakin tai ei-kiinnittyneinä johonkin sellaiseen, mihin teidän koko identifioitumiskonseptinne perustuu.

4. Yritä aloittaa hävittämällä binäärinen kielenkäyttä jokapäiväisistä keskusteluistasi. Jos me kaikki tietoisesti pyrimme ohjautumaan pois kaiken mahdollisen sukupuolittamisesta, tulee sillä olemaan se sivuvaikutus, että irtaudumme opitusta pakkomielteestämme täytyä jakaa kaikki mahdollinen kaksijakoisiin binääreihin.

Miksei kukaan teistä koskaan edes yritä antaa jonkinlaista seikkaperäistä selontekoa siitä, mitä tuo "kaksijakoinen binääri" -jauhantanne käytännössä tarkoittaa? Ja minkä ihmeen takia kaikkien ihmisten täytyisi välttää sukupuolittavaa puhumista teidän erityistoiveestanne ja yleisen mukavuutenne vuoksi? Jos objektiivisesta todellisuudesta puhuminen aiheuttaa teille ahdistusta, ongelma ei ole todellisuudessa vaan teissä itsessänne. Se tosiasia, että on olemassa kaksijakoisia binäärejä, ei katoa sillä, että aiheesta puhumista tietoisesti vältellään, varsinkaan jos se tehdään teidän mieliksenne. Musta ja valkoinen eivät lakkaa olemasta kaksijakoinen binääri, vaikka päättäisimme yhdessä leikkiä, että musta voi identifioitua valkoiseksi ja valkoinen mustaksi eikä mustaa ja valkoista itse asiassa ole olemassakaan, koska kaikki on harmaan spektriä niiden välillä. Sen sijaan, että yritätte pakottaa kaikki muut käyttämään tietynlaista kieltä, teidän pitäisi katsoa peiliin ja miettiä ihan tosissanne, miksi todellisuus ja siitä puhuminen saavat teidät itsenne jatkuvasti pois raiteiltanne.

5. Transnaiset ovat naisia. Tästä ei voida väitellä – joten älä edes yritä.

Hot dogs are dogs.

6. Transmiehet ovat olemassa! Meitä usein ylenkatsotaan tai meidät unohdetaan, joten yritä muistuttaa itseäsi, että me olemme täällä ja voimme kokea cismiesten maailmassa navigoimisen kovaksi ja haastavaksi.

Transnaiset ovat naisia, piste  mutta transmiesten olemassaoloa täytyy erikseen alleviivata ja tähdentää anteeksipyytelevään sävyyn jauhamalla heidän olemassaolostaan ja kokemastaan ylenkatsonnasta? Misogyny, tale as old as time. Mikseivät transmiehet julista mieheyttään samanlaisella itsevarmuudella kuin julistetaan transnaisten olevan naisia? (Paitsi tietysti homomiehille.) Ja jos kerran transmiehet ovat miehiä sanan varsinaisessa merkityksessä, miksi he kokevat miesten maailmassa navigoimisen olevan heille "kovaa ja haastavaa"? Eikö sen pitäisi olla heille luonnollista, helppoa ja vaivatonta, koska he kerran ovat miehiä ja jopa omien sanojensa mukaan enemmän miehiä kuin halveksimansa "cismiehet" itse? Kuvittelevatko transmiehet aivan tosissaan, että kaikille miehille miesten maailmassa operoiminen on jotain ruusuilla tanssahtelua vailla minkäänlaisia sopeutumis- tai muita ongelmia? Mitä he ihan oikeasti kuvittelevat miesten maailmasta tietävänsä?

7. Tee transfobia näkyväksi, MISSÄ IKINÄ oletkin! Vaikkei transihmisiä olisi edes läsnä, puolusta meitä. Vihamielinen kielenkäyttö jatkaa ja ylläpitää vaarallista väkivallan kierrettä.

Mitä väkivallan kierrettä? Miten se ilmenee ja missä sitä tapahtuu? Miten kielenkäyttö siihen liittyy?

8. Ymmärrä ja pidä meteliä siitä, että transfobia ei ole koskaan "hauskaa", "leikillistä" tai "pilailevaa".

No se nyt ainakin on käynyt selväksi, ettei teillä ole minkäänlaista itseironian tajua. Huumorintajuttomuus ja kuolemanvakavuus värittää kaikkea tekemistänne ja olemistanne. Itsehän vain nauran jollekin hyväntahtoiselle homoläpändeerokselle, ja pahantahtoisellekin. Jos väitätte olevanne sukupuolen ylimpiä asiantuntijoita, ei huumorilla, ivalla ja läpändeeroksella pitäisi olla teihin minkäänlaista vaikutusta, se vain kimpoaisi teistä pois. Loukkaantumisreaktiollanne kerrotte muille sen, että olette epävarmoja asiastanne, vaikka muuta väitätte.

9. Älä viittaa meihin kollektiivina, kun puhut meistä. Älä tee minkäänlaisia laajoja yleistyksiä kaikista transihmisistä. Me olemme kaikki yksilöitä ja meillä on erilaisia näkemyksiä asioista.

No miksi te sitten itse puhutte "transyhteisöstä" ja vaaditte kyseiselle yhteisölle kaikenlaista erityiskohtelua? Ja mitä tiettyyn kollektiiviin tulee, niin itsehän juuri julistitte transnaisten olevan naisia. Eivätkö he sitten ole yksilöitä, joilla on eri näkemyksiä asioista ja muutenkin eri lähtökohdat? Onko fyysisen transition läpikäynyt transidentifioituva mies yhtä nainen kuin vaikkapa Dylan Mulvaney, jonka "naiseus" perustuu bimbomaiseen naiseuden ääriseksististen stereotypioiden toisintamiseen?

Ja toisekseen: miksi te voitte puhua "cisihmisistä" kollektiivina ja laatia "cisihmisille" näitä listoja, kun cissuilta olette sen kollektivisoinnin kuitenkin kieltämässä? Miksi te saatte itse tehdä sellaista, mitä olette muilta kieltämässä? Eikö ovien pitäisi aueta molempiin suuntiin?

10. Torju ajatus siitä, että transitio näyttää kaikille samanlaiselta. Ihmiset haluavat transitioitua useilla eri tavoilla. Jos joku ei halua lääketieteellisesti transitioitua, se ei tarkoita, että hän on yhtään "vähempää trans". Ei ole olemassa mitään sellaista kuin "vähemmän trans" tai "enemmän trans". Tämä on henkilökohtainen matka, jonka ei tarvitse rastittaa tietynlaisia ruutuja, jotta transitio olisi jotenkin validoidumpaa – kenenkään taholta!

11. ÄLÄ KOSKAAN kysy meiltä mitään genitaaleistamme tai kehostamme. "Niin... Onko sinulla vielä kaikki tallella siellä alhaalla?" ja hämmentynyt kädenheilautus alapäämme lähellä ei ole koskaan okei. Niin se vain menee.

Sänkyynkö asti pitää sitä tietoa odottaa esim. treffihommeleissa?

12. Ah, ei unohdeta sitä, että me emme kaikki tunne toisiamme. Queeryhteisö on isompi kuin kuvittelet.

13. Yritä pidättäytyä käyttämästä kieltä, jossa on paljon vaikutteita tai johdannaisia queerkulttuurista, jos tämä ei ole sinun kulttuurisi. Sanat ja fraasit ovat suurelle osalle queeryhteisöstä koodatun kommunikoinnin tapa, vähän kuin "lukemista". Kieli luo queeryhteisön sisällä dialogia, jonka tarkoitus on suojata meitä ja varmistaa turvallisuutemme.

14. Älä mene queer- tai transihmisten turvallisiin tiloihin, jos queerihminen ei ole erikseen kysynyt sinua sinne tai varmistamatta, että liittolaiset ovat tervetulleita.

No aivan taatusti en mene. Missään olosuhteissa.

15. Kun olet queertilassa, toista: "Tämä ei ole minun tilani, en täytä tätä tilaa." Toimi ja käyttäydy myös sen mukaisesti.

On jännittävää, miten te olette omista tiloistanne ja jutuistanne hyvin mustasukkaisia, mutta mielestänne teillä on kuitenkin täysi oikeus valloittaa ja täyttää esimerkiksi homomiesten ja lesbonaisten omat (turvalliset) tilat. Miksette noudata omia sääntöjänne, kun kuitenkin vaaditte niiden noudattamista muilta? Toisaalta on tosin niinkin, ettei kukaan tervejärkinen normo mene lähellekään näitä nykyajan hikisiä "queertiloja". Kunpa te itsekin vain tajuaisitte pysytellä omissa ummehtuneissa tiloissanne ja kvääristöissänne ja jättää normaalien ihmisten tilat rauhaan.

16. Ole tietoinen käsistäsi. Älä koske ihmisiin ilman heidän lupaansa, ja tämä pätee kaikkiin tiloihin – erityisesti queertiloihin – ja erityisesti vältä koskettamasta transihmisiä, jotka usein triggeröityvät fyysisestä kontaktista tiettyihin kehonosiinsa.

No aivan taatusti vältän, sen voin teille luvata.

17. Jos sinua syytetään siitä, että olit loukkaava, älä väitä vastaan. Tästä ei väitellä. Pyydä anteeksi. Ota itsellesi hetki ja reflektoi asiaa. Jos se on välttämätöntä, niin lähde pois tilasta tai anna paikka niille, jotka ovat loukkaantuneita tai poissa tolaltaan.

18. Älä koskaan yritä väitellä transihmisen kanssa siitä, onko jokin transfobiaa vai ei.

19. Muistuta meitä siitä, että transina oleminen ei ole taakka tai paha asia!

Miksi teitä pitää erikseen muistuttaa siitä, ettette ole taakka ja paha asia? Tajuatteko itsekään, mitä näin sanomalla oikeastaan tulette itsestänne kertoneeksi?

20. Tiedosta oman äänesi vahvuus ja voimakkuus.

21. Nyt käytä sitä.

Käskystä.

22. Jos transihmistä kohtaan ollaan verbaalisesti väkivaltaisia tai hänet saadaan tuntemaan itsensä turvattomaksi tai epämukavaksi tai jos hänen kimppuunsa hyökätään millään tavalla ja hän tarvitsee apuasi – avaa suusi.

23. Edellä mainitusta huolimatta älä ole sellainen liittolainen, joka puhuu transihmisen puolesta kyseisessä tilanteessa. Kysy meiltä, haluammeko sinun puuttuvan asiaan, koska mikään ei ole sen raivostuttavampaa kuin cisihminen vaientamassa transihmistä. Sitä nimittäin tapahtuu jo ihan tarpeeksi, herra varjelkoon!

Eli miten päin tässä oikein pitäisi olla?

24. Puhu meille muustakin kuin sukupuolesta! Elokuvista, mitä me söimme päivälliseksi, seuraavasta lomastamme – mitä tahansa, mikä ei ole jatkuvaa emotionaalista kuormitusta.

Teidän kanssanne on mahdotonta puhua mistään muusta kuin sukupuolesta, koska jos puhuu jostain muusta, te alatte puhua sukupuolesta. Miten te ette itse lainkaan tiedosta tätä?

25. Ota meidät pois tunnelmataulustasi (mood board). Varaa meidät, maksa meille ja juhli meitä.

26. Älä fetisoi transihmisiä. Me emme ole seksuaalisia kokeiluja, pelinappuloita tai syy kapinoida vanhempiasi vastaan. Emme ole täällä sinua varten.

No eipä kyllä toden totta tulisi näin homomiehenä edes mielen viereen fetisoida teitä, anteeksi nyt vaan. Lupaan ja vannon, että saatte olla homomiesten mahdolliselta fetisoinnilta suorastaan paratiisimaisen yltäkylläisessä rauhassa. Nauttikaa antaumuksella siitä, miten kaukana homot teistä pysyvät ja miten vähän he teitä fetisoivat.

27. Kritisoi mediaa. Kirjoita sanomalehtiin, instituutioihin ja julkaisuihin, jotka levittävät vihaa transyhteisöä kohtaan. Luo mielipidekyselyjä ja vetoomuksia. Kansalliset uutiset maalailevat meistä kuvaa hirviöinä ja uhkana yhteiskunnalle. Emme voi yksinämme pysäyttää heitä tekemästä tätä.

28. Opi, mitä Mx tarkoittaa.

29. Puhu sinua edeltäville sukupolville – vanhemmillesi, isovanhemmillesi, tädeillesi ja sedillesi. Me emme aina voi muuttaa traditionaalisia mieliä, mutta voimme antaa heille uutta perspektiiviä.

30. Tue jälkeesi tullutta sukupolvea; puhu nuorille lapsille. Tee heidät tietoisiksi siitä, että sukupuoli on spektri eikä heidän tarvitse mukautua yhteen sukupuoleen koko elämänsä ajan. Kouluta heitä heidän vapaudestaan ja valinnoistaan.

Ei meidän tarvitse, onhan meillä jo drag queen story hour ja sinitukkaiset punkeromuusut luennoimassa peruskouluissa lapsille ja nuorille sukupuolen moninaisuudesta ja levittämässä nonbinäärisyyden ilosanomaa.

31. Älä osta lapsille ympärilläsi sukupuolitettuja asioita. Tämä vain painostaa heitä ajattelemaan, että poikien täytyy pitää sinisestä ja tyttöjen vaaleanpunaisesta ja vain toinen heistä voi pelata jalkapalloa vapaa-ajallaan. En itse edes erityisemmin pidä kummastakaan väristä!

Mutta nukeilla leikkivä poika ja autoilla leikkivä tyttö täytyy silti transiuttaa, koska he ovat väärissä vartaloissa? Täysin loogista ja ristiriidatonta.

32. Lakkaa kuvittelemasta, että vain transihmiset läpikäyvät nimenvaihdoksia tai kirurgiaa. Se, että minä vaihdoin nimeni ja ystäväni meni naimisiin ja vaihtoi sukunimensä, tarkoitti että meidän molempien täytyi käydä läpi samanlainen juridinen prosessi. Auta transihmisiä näiden juridisten proseduurien kanssa, oli sitten kyse siitä, missä pankissa on helppo vaihtaa nimensä vai siitä, että käyt laillisia nimenvaihdosasiakirjoja läpi kanssamme. Käytännössä se tarkoittaa, ettei meistä tunnu siltä että kyse on "transasioista" – aiemmin mainitut vain ovat hyvin hämmentäviä formaatteja, joita kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän!

33. Jaa omia alustojasi. Olen väsynyt kuulemaan, miten cisihmiset puhuvat transihmisten terveysasioista. Pyydä meitä puhumaan, kouluttamaan, jakamaan tarinoitamme, ja maksa meille siitä. Tällä tavalla sinä et saa itsellesi krediittejä elämästä, jota me elämme.

34. Tue transartisteja ja -taiteilijoita. Pelmahda näyttelyihimme. Osta kirjojamme. Kuuntele podcastejamme. Käytä sosiaalisen median alustojasi jakaaksesi ihmeellisiä asioita, joita me teemme, huolimatta kohtaamistamme vastoinkäymisistä.

35. Älä odota transihmisten aina onnittelevan sinua siitä, että olet liittolainen. Joskus olet yksinkertaisesti vain hyvä tyyppi. En minäkään saa kultaista tähteä vain siksi, että olen hyvä tyyppi.

36. Lahjoita rahaa organisaatioille ja järjestöille, jotka on perustettu transihmisten tukemiseksi ja auttamiseksi. On paljon järjestöjä, joilla on taloudellisia vaikeuksia. Ilman monia näistä järjestöresursseista meillä ei ole pääsyä esimerkiksi mielenterveyspalveluihin tai vapaamuotoisiin tapaamisiin.

37. Älä kerro meille, mitä RuPaul, Trump tai Daily Mail sanoivat meistä. On todennäköistä, että tiedämme sen jo.

38. Postaa hashtagilla #blacktranslivesmatter – korosta sitä, että värilliset transihmiset ovat alttiita kohtaamaan väkivaltaa.

39. Jos deittailet transihmistä, yritä ymmärtää heidän triggereitään. Esimerkiksi minä ja kumppanini kutsumme kuukautiskiertoani "Luciferiksi". Jos tekstaan hänelle "Lucifer on täällä", hän tietää tuoda minulle suklaata ja tyynyjä. Voit myös yrittää naamioida tamponi- tai kuukautissideboksin peittämällä sen söpöillä piirroskuvilla tai kumppanisi lempivärillä.

40. Älä sano meille, että "näyttelemme uhria". ME OLEMME VITTU UHREJA.


 41. Älä osallistu gender- ja transaiheisiin paneelikeskusteluihin, jos kaikki osallistujat paneelissa ovat cis.

42. Anna transaiheisten mainosalustojen jakaa myös sellaista materiaalia, jossa ei ole kyse yksinomaan transina olemisesta.

43. Ota asioista selvää. Jos et tiedä jotakin, suuntaa Googleen. Google on ystäväsi. Minä en ole, etenkään jos kyselet minulta, miten lääkärit tekevät jalastani peniksen.

44. Jos meidän transihmisten täytyy selittää sinulle jotakin, mikä tuntuu heistä epämukavalta, triggeröivältä tai ahdistavalta, osta meille kukkakimppu, vie meidät ulos illalliselle tai droppaa jotain tilillemme PayPalin kautta. Työnteon ei pidä olla ilmaista.

45. Transfobia on queeryhteisössä valtava aihe. Älä anna muiden queeridentifioituvien päästä kuin koira veräjästä, koska he voivat olla pahimpia kaikista.

46. Videoi tai äänitä transfobisia välikohtauksia. (Huomaa: tämä vain silloin, kun välitöntä puuttumistasi ja apuasi tarvitaan ja olet tarkistanut mukana olleelta henkilöltä, että sinulla on lupa käyttää dokumentoitua materiaalia.) Jaa videot kaikille, joille vain pystyt. Tämä voi johtaa syyteharkintaan tai siihen, että valta-asemissa olevat ihmiset menettävät työnsä. Kenelläkään ei pitäisi olla lupaa olla toimitusjohtajan kaliiperin henkilö ja silti käyttää loukkaavia haukkumasanoja.

47. Älä kyseenalaista kenenkään uskonnollista vakaumusta, koska he ovat trans ja sinun mielestäsi se on vastoin sitä, mitä pyhässä kirjassa sanotaan. Se ei ole sinun asiasi, OK?

48. Transaiheet eivät ole hyötymistä varten. That's it.

49. "Queer" ei ole teema. Älä järjestä "queer"-kotibileitä tai anna "faggot"-sanaa yhä käyttävien poikien pukeutua korkokenkiisi ja mekkoosi vain siksi, koska se on sinusta hauskaa.

50. Dragqueenit eivät aina ole trans, mutta he saattavat olla – kunnioita tätä!

 
51. Älä soimaa jotakuta ja saa häntä tuntemaan oloaan huonoksi siitä hyvästä, jos hän on raahannut sinut pois jostain, mitä pidetään transfobisena. Sinun syyllisyydentunteesi ei ole minun ongelmani.

52. Älä kysele, miltä sukupuolidysforia tuntuu, koska se on typerä kysymys etkä sinä sitä kuitenkaan pysty ymmärtämään.

53. Kysy ystäviltäsi tai ylipäätään tietämiltäsi transihmisiltä, haluaisivatko he seuraa mennessään sairaalakäynnille. Sairaalat ovat parhaimmillaankin pelottavia, mutta aina sieltä ei edes saa sellaista hoitoa, lääkäreitä tai tuloksia kuin haluaa. Ole siellä ainakin antamassa meille halaus.

54. Tee mitä tahansa voitkin estääksesi transeksklusionaarisia radikaalifeministejä (TERF) liimailemasta tarroja, jättämästä lentolehtisiä jne. Revi alas kaikki, mikä vähänkään viittaa TERFeihin.

55. Älä antaudu kyseleviin keskusteluihin TERFien kanssa. Sinulla ei ole heiltä mitään opittavaa.

56. Korjaa muita, kun he väärinsukupuolittavat ihmisiä.

57. Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. Muista tämä kaikkina aikoina.

58. Älä kysy transihmisen kumppanilta, millaiseksi transihmisen kanssa suhteessa oleminen "tekee" hänet. Se tekee heidät rakastuneiksi, ja nyt painu vittuun.

59. Trans Lives Matterin tulisi olla enemmän kuin pelkkä hashtag. Levitä tätä sosiaalista mediaa laajemmalle.

60. Kerro transystävillesi ja transkumppanillesi, miten mahtavilta he näyttävät. Korosta hormonien ja kirurgian jälkeisiä muutoksia, tai edes päiviä, jolloin iho näyttää erityisen hyvältä.

61. Et ole todellinen liittolainen, jos annat kumppanisi käyttää transfobista kieltä. Kouluta ystäviäsi ja perhettäsi.

62. Rakasta lapsiasi riippumatta siitä, millainen sukupuoli-identiteetti heillä on. Suurin osa transihmisten kokemasta itseinhosta johtuu siitä, ettei heitä hyväksytä kotona.

63. Tarjoa suojaa, rahaa, ruokaa jne. Elämisen perustarpeiden täyttäminen on transihmisille vaikeaa. Jos sinulla on varaa jaettavaksi asti, tarjoa sitä.

64. Tämä ei ole "vaihe". Älä väitä minulle, että olisi.

Minne laitamme detransitioituneet? Uuniin?

65. Jos transystäväsi lähtee jostain sosiaalisesta tapahtumasta ja kokee turvattomaksi matkustaa yksin kotiin, tarjoudu saattamaan hänet juna-asemalle, aja hänet kotiin tai tilaa hänelle taksi. Matkustaminen kotiin yksin voi olla pelottava skenaario.

66. Älä luule, että jotenkin pelastat meidät. Emme tarvitse pelastamista. Autat meitä parhaiten varmistamalla, että meillä on kaikki sama kuin muillakin, ilman että meidän erikseen täytyy pyytää sitä.

67. Ole aktiivinen liittolaisuudessasi. Se, että sanot olevasi liittolainen muttet tee tarpeeksi sen eteen asioiden muuttamiseksi, ei vielä riitä.

68. Vältä sukupuolittavia slangitermejä, kuten "jätkä", "mies" tai "neiti". Transihmisille tällaiset termit tuntuvat väärinsukupuolittavilta.

69. Laajenna tietämystäsi sukupuoli-identiteetistä. Esimerkiksi joruban kieli on sukupuolineutraali. Monissa spirituaalisissa filosofioissa on myös kolmas sukupuoli.

70. Dekolonisoi niitä tapoja, joilla olet suhtautunut sukupuoleen. Muistuta itseäsi, että sukupuolta koskevat sosiaaliset konstruktiot ovat postkolonialistisia kysymyksiä, jotka läntinen maailma on työntänyt ihmisten päälle.

71. Ole äärimmäisen tietoinen järjestelmistä, jotka toimivat transvastaisesti sellaisissa asioissa kuin poliisitoiminta, asuminen tai terveydenhuolto.

72. Tarjoa tukeasi ja apuasi, kun menemme terveystapaamisiin tai -arvioihin. Nämä tilat ja ihmiset niissä voivat olla erittäin triggeröiviä ja aiheuttaa ahdistusta.

73. Korjaa itseäsi heti, jos väärinsukupuolitat jotakuta. Sillä ei ole merkitystä, oliko se vahinko vai ei – se loukkaa silti.

74. Älä keksi tekosyitä muiden puolesta. Yksikään transihminen ei halua kuulla ystäviesi sanovan jotain loukkaavaa vain kuullakseen sinun sanovan: "Olen tuntenut heidät ikuisuuden, eivät he tarkoita sitä."

75. Älä unohda, että rasismi on yleistä queeryhteisössä, ja värilliset transihmiset ovat useimmiten kaikkein haavoittuvimpia. Suojele meitä.

76. Älä kutsu itseäsi liittolaiseksi, jos et usko täyteen intersektionaalisuuteen. Olet ksenofobinen ja olet transihmisten liittolainen. Pelkäänpä, ettei se taidakaan toimia aivan niin!

77. Seksityö on palvelun tarjoamista. Jälleen kerran, ei kahta puhetta tästäkään. Älä yritä estää transihmisiä puolustamasta ja järjestelemästä omaa turvallisuuttaan. Älä yritä peittää ennakkoluuloasi seksityöntekijöitä kohtaan teeskennellyn huolen taakse.

78. Älä kysy, saisitko kokeilla yllesi strap-onia, tekorintoja tai packeria. Nämä kuuluvat meille.

Herra Jumala, pitäkää hyvänänne. Kukaan ei ole viemässä teiltä strap-oneja, tekorintoja tai packereita. Me haluamme ehtaa tavaraa  sitä itseään. Tuleeko tämä teille yllätyksenä?

Homo- ja heteroseksuaalisuus on sitä, että haluaa pillua/kyrpää. Ei halua strap-onia, muovia, tekorintoja, packereita, bonus- ja frontholeja, kirurgin poraamia onkaloita, nahkarullia tai ylipäätään mitään keinotekoista. Ei kiinnosta. Se ehta tavara kiinnostaa. Ei muu.

79. Usko transihmisiä, kun kerromme että meitä targetoidaan. Tunnista viha, jota päällemme heitetään niin monesta eri suunnasta.

 

80. Lue Charlie Craggsin To My Trans Sisters, Juno Dawsonin The Gender Games, C. Riley Snortonin Black on Both Sides ja Travis Alabanzan Before I Step Outside (You Love Me).

Lukematta paskaa.

81. Muistuta itseäsi siitä, ettei ole mitään yhtä ja universaalia transkokemusta. Me emme kaikki käy läpi samoja asioita – muovaudumme kukin omien ja vaihtelevien elämiemme mukaisiksi.

82. Jaa töitämme. Usein meidän lahjakkuuksiamme ylenkatsotaan sukupuoli-identiteetistämme johtuen.

83. Astu alas. Ota vähemmän tilaa. Jos sinua pyydetään tekemään jotain, jonka transystäväsi, transkumppanisi tai transtyötoverisi tekisi pätevämmin, anna pyytäjille meidän nimemme.

84. Rakasta meitä ja näe meidät ihmisinä. Ihmisiähän me loppujen lopuksi olemme!

85. Katso Pose, Paris Is Burning, Tomboy ja Tangerine.

Katsomatta paskaa. Transit voisivat katsoa mm. The Silence of the Lambs...

86. Opettele oikea ja korrekti terminologia. Sen sijaan että sanoisit "kun olit tyttö/poika", sano "syntymässä määritelty sukupuolesi".

87. "Transgenderit" eivät ole juttu. Me emme ole yksi ja sama porukka. Älä koskaan sano niin.

88. Taistele oikeuksiemme puolesta. Blokkaa ja ilmianna sivustot ja ihmiset, jotka levittävät vihaa.

89. Auta järjestämään enemmän sukupuolineutraaleja vessoja. Niiden tulisi olla paljon yleisempiä kuin nykyään. Pyydä niitä työpaikallesi, kahviloihin, baareihin ja muihin tapahtumapaikkoihin.

Minkä takia? Kaikki vihaavat unisex-vessoja, siis ihan kaikki, myös transit itse. Keskeinen osa gendereuforiaa ainakin transidentifioituvilla miehillä on mennä naisten ja tyttöjen tiloihin, joihin he tietävät olevan kiellettyä mennä, koska naisten ja tyttöjen tiloja ei ole tarkoitettu ladyfalloksen omistajille ja eturauhasellisille mekkokeisareille. Nämä miehet saavat suunnattomia kiksejä siitä ajatuksesta, että naisia ja tyttöjä ahdistavat heidän läsnäolonsa ja heiluvat heppinsä. Jos joku vielä uskaltaa ilmaista sen, niin he pääsevät uhriutumaan ja rääkymään transfobiaa, ja seuraavaan vessaan he saapastelevatkin pesäpallomailan kanssa vemputtamaan.

90. Jos joku, joka on trans, pyytää sinua tulemaan kanssaan vessaan, mene. Ne nimittäin voivat olla meille hyvin turvattomia paikkoja.

91. Pride ei ole sinulle tilaisuus, jossa vetää kännit ja levittää glitteriä naamaasi. Kunnioita sitä, ettei se ole sinun tilasi.

92. Trans only -ryhmät ovat olemassa syystä. Ne eivät myöskään ole sinun tilojasi.

Kuunnelkaa itseänne, oikeasti.

93. Sinun uteliaisuutesi ei mene meidän mukavuutemme edelle. Älä odota meiltä vastauksia tai ilmaista vaivannäköä.

94. Sen sanominen, että "sinä et voi nähdä sukupuoli-identiteettiä", on helvetin ongelmallista. Meillä ei ole mitään tarvetta aina vain uusille tavoille tulla mitätöidyiksi ja poispyyhkäistyiksi.

95. Älä oleta yhtään mitään sukupuolidysforiaan liittyen. Kaikki eivät koe sitä samalla tavalla, eivätkä kaikki koe sitä ylipäätään. Ihmiset navigoivat sukupuolidysforian kanssa erilaisin selviytymismekanismein.

96. Älä kiellä omaa etuoikeutettuuttasi. Jos väität, ettei valkoisena cisheteromiehenä eläminen tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi voinut olla rankka elämä, kerron kyllä sinulle että olet väärässä.

97. En myöskään pelaa Top Trumps -pelejä kanssasi. Älä yritä päihittää minun kokemuksiani.

98. Kaikki ei tarvitse etikettiä ja määrittelemistä. Kuten isoäitini sanoisi: "Kultaseni, jotkin asiat vain ovat niin kuin ne ovat."

99. Intiimi läheisyys voi olla joillekin transihmisille hyvin mutkikas asia. Kunnioita niitä rajoja, joissa ihmiset tuntevat olonsa mukavaksi liittyen alastomuuteen, koskettamiseen ja seksiin. Tämä voi tarkoittaa silkkaa kärsivällisyyttä tai käsityksen muuttamista siitä, minkä me ajattelemme olevan seksiä.

100. Löydä omat keinosi häiritä ja hämmentää cismaailmaa. On niin monia tapoja tehdä sitä.

Että semmoiset psykoosit tulilla.

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä