Transideologia perustuu 1950-lukulaisiin sukupuolistereotypioihin

Morjens vaan. Pitkää merkintää pukkaa taas; tarkoitus oli julkaista tämä kahdessa osassa, mutta menköön nyt yhtenä könttinä. Lukekaa vaikka useammassa osassa, jos ei kertaistumalta jaksa kaikkea.

/edit 21.2. klo 9.00
Lisäsin loppuun muutamia uusia kappaleita ja joitakin tarkennuksia/korjauksia.

Transien, muunsukupuolisten ja sukupuolen moninaisuudesta vouhottavien aktivistien voi usein nähdä selittelevän kaikkea sellaista, että heidän postmodernit käsityksensä sukupuolesta ja sen moninaisuudesta, kolmansista sukupuolista, ei-binäärisyydestä ja sukupuolettomuudesta jne. jotenkin kollektiivisesti väljentävät käsitystämme sukupuolesta, sukupuolen ilmaisusta ja siitä, miten sukupuolet ja kaikki niiden liitännäisilmiöt yleisesti yhteiskunnassa ymmärretään. Transien mukaan genderideologian teesit ja opinkappaleet sukupuolen ja sen ilmaisun moninaisuudesta ovat vallankumouksellisia, raja-aitoja kaatavia ja emansipatorisia, koska ne mukamas vapauttavat meidät kivettyneistä ja stereotyyppisisen kahlitsevista käsityksistä liittyen siihen, mitä on olla mies tai nainen (tai ”jotain muuta sukupuolta”). Niin aatteiden kuin käytännön tasolla meidän kaikkien on transien mukaan mahdollista siirtyä tässä nousevassa, genderideologiapohjaisessa maailmanjärjestyksessä uuteen aikakauteen, jossa ei ole enää mitään pidäkkeitä tai rajoituksia sille, miten moninaisesti tai väljästi kukakin tahtoo sukupuoltaan ilmaista. Kuulostaa kauniilta ja progressiiviselta, eikö vain?

Kun transit puhuvat ”sukupuolen ilmaisusta” (tai sukupuoli-identiteetistä ja sen ilmaisusta), he tarkoittavat käytännössä sitä, miten ihminen ilmaisee itseään muulle maailmalle eli millä tavoilla hän representoi omaa identiteettiään, minuuttaan, persoonallisuuttaan, mielenkiinnonkohteitaan, sosioekonomista asemaansa jne. ulospäin ja sosiaalisissa tilanteissa. Itseilmaisu on käsitteenä hyvin laaja: se on kokonaisuus kaikesta siitä, miten ihminen ns. on itsenään ja muille ihmisille olemassa eli miten hän pukeutuu, käyttäytyy ja liikehtii, miten hän puhuu, keskustelee ja on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, mitä hän itsessään ja ulkonäössään korostaa ja mitä peittelee – millainen habitus hänellä kaiken kaikkiaan on. Eri tapoja luokitella itseilmaisun keinoja  ja mahdollisuuksia on lukuisia; sukupuoli on näistä yksi merkittävimpiä, koska sukupuoli on biologisena ominaisuutena ja sosiaalisena roolina kaikkein näkyvimmin ja perustavanlaatuisimmin ihmiset kahteen, toisistaan eroteltavaan luokkaan jakava ominaisuus. Sukupuoli on niin selkeä ja ratkaiseva fyysinen ja henkinen ominaisuus, ettei sen dikotomista merkitystä voida tehdä koskaan millään keinolla olemattomaksi millään sukupuolen ulottuvuustasolla (alempana ulottuvuustasoista tarkemmin).

Kun me yhteiskunnassa puhumme sukupuolista fyysisen reaalitodellisuuden asettamien reunaehtojen kontekstissa, jossa ihmisen lisääntymisbiologiset ominaisuudet ovat kaikkein fundamentaalisimmin meitä määrittäviä osatekijöitä, on käytännössä aina toissijaista, millä muilla kuin biologisilla tavoilla sukupuoli ymmärretään ja hahmotetaan tai miten sitä määritellään, käsitteellistetään ja luokitellaan. On kuitenkin niin, että puhuessamme sukupuolesta ylipäätään on otettava huomioon, että sukupuolella on käsitteenä useita eri ulottuvuuksia, jotka ovat kaikki olemassa samanaikaisesti ja vaikuttavat siihen, millaisia tulkintoja asioista milloinkin teemme. Sametti on kirjoittanut aiheesta tässä tekstissään, jossa hän listaa seuraavat sukupuolen ulottuvuudet: 1) biologinen, 2) sosiaalinen, 3) kulttuurinen, 4) yhteiskunnallinen ja 5) sisäinen eli sukupuoli-identiteetti. Käytän tässä tekstissä käsittelyn pohjana Sametin jaottelua, koska siinä on kaikki olennainen erinomaisesti tiivistettynä. (Ulottuvuuksia voisi periaatteessa jaotella laajemminkin, esimerkiksi sukupuolijuridiikkaa voisi käsitellä aivan omana kategorianaan tai jakaa kulttuurinen ulottuvuus kahtia aika- ja paikkasidonnaisiin teemoihin, mutta ajaa se asiansa noinkin.)

Pääpointit sukupuolen eri ulottuvuuksista tiivistetysti:

• Biologinen sukupuoli on se ulottuvuus, joka perustuu fyysiseen reaalitodellisuuteen ja ihmislajin lisääntymisbiologiaan (lue: siihen, mitä sinulla on tai ei ole jalkovälissäsi) eli mikä on lisääntymisbiologinen kehollinen roolimme: hedelmöittävä vai hedelmöittyvä osapuoli. Ihminen on näistä aina jompaakumpaa, eikä biologista sukupuolta voi valita, muuttaa, vaihtaa tai "korjata" vastakkaiseksi tai ”muuksi” millään keinolla. Biologinen sukupuoli on ja pysyy, samaan tapaan kuin painovoima ja muut luonnonlait.
• Sosiaalinen sukupuoli on ulottuvuus, joka edustaa sitä, miten ihminen tulee ympäristössään ja sosiaalisissa tilanteissa tulkituksi ja kohdatuksi. Sosiaalinen sukupuoli on käsitteenä äärimmäisen laaja, mutta se ei ole irrallaan biologiasta sikäli, että ihmiset ja ympäristö asettavat staattisesti (pitkälti tiedostamattaan) tietynlaisia olettamuksia sille, miten miesten ja naisten odotetaan sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyvän; jos joku rikkoo tietoisesti ja näkyvästi näitä tiedostamattomia olettamuksia, muut ihmiset reagoivat siihen tahtomattaankin, ainakin ajatustasolla.
• Kulttuurinen sukupuoli on ulottuvuus, joka edustaa sosiaalisen sukupuolen vaihtelua eri kulttuuriympäristöissä ja eri aikoina. Kulttuurinen sukupuoli ei sikäli ole aikaan ja paikkaan sidottu, että käsitykset sosiaalisen sukupuolen ilmentämisen käytänteistä ovat muuttuilleet historian saatossa valtavasti ja tulevat muuttumaan jatkossakin. Eri kulttuureissa vallitsee erilaisia ja äärettömän moninaisia käsityksiä siitä, mikä ymmärretään maskuliiniseksi tai feminiiniseksi sukupuolen ilmentämiseksi habituksen, pukeutumisen ja käyttäytymisen tasolla.
• Yhteiskunnallinen sukupuoli liittyy sukupuolen juridiseen puoleen eli siihen, millaisia sukupuolispesifejä lainsäädännöllisiä oikeuksia ja velvollisuuksia miehillä ja naisilla on ollut eri aikoina ja eri maissa (esim. asevelvollisuus, abortti, naisten äänioikeus). Esimerkiksi Suomen viimeisin yhteiskunnalliseen sukupuoleen liittyvä juridinen uudistus oli niin sanotun translain voimaansaattaminen, joskin olen henkilökohtaisesti ollut koko ajan sitä mieltä, että translaki on kyseiselle lakiuudistukselle aivan käsittämättömän paska ja harhaanjohtava nimitys. Paljon käytännöllisempää olisi ollut alusta alkaen puhua esimerkiksi sukupuolilaista tai sukupuolen itsemäärittelylaista, koska kyseinen lakiuudistus laajentaa sukupuolen ns. itsemäärittelyn jokaisen Suomen kansalaisen mahdollisuudeksi vieden täten kokonaan pohjan transsukupuolisille varatulta erityisjärjestelyltä, jollaiseksi translaki on aikanaan suunniteltu ja säädetty (tämä on kuitenkin niin laaja aihe, etten käsittele sitä tässä tämän enempää).
• Viides ulottuvuus eli sukupuoli-identiteetti kuvaa sitä, miten ihminen oman sukupuolensa/sukupuolisuutensa kokee. Sitä, miten kukin oman sukupuolensa kokee, on mahdotonta tyhjentävästi eritellä tai tehdä siitä jotain yleispäteviä luokituksia, koska jokaisen ihmisen kokemus itsestään on aina uniikki. Sillä, miten ihmiset itsensä ja sukupuolisuutensa kokevat, ei ole vaikutusta siihen, mitä sukupuolta he biologisesti edustavat; ovatko he lisääntymisjärjestelmässä hedelmöittävä (kyrpä) vai hedelmöittyvä (pillu) osapuoli. Ihmiset voivat kokea eriasteista ahdistusta omasta sukupuolestaan syystä tai toisesta, ja on olemassa tietty ihmisryhmä, jolla ahdistus on niin intensiivistä ja holistista, että he tarvitsevat lääketieteellistä väliintuloa ahdistuksen helpottamiseksi lääketieteellisin keinoin (transsukupuoliset). Suurimmalle osalle ihmisistä heidän sukupuolensa ja kehollisuutensa eivät aiheuta ahdistusta ja ovat heille vain yksi ominaisuus muiden joukossa; tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sukupuoli kuitenkin määrittäisi voimakkaasti ja fundamentaalisesti sitä, mitä ihminen on ja miksi hän voi tulla.

Sosiaalinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen sukupuoli sekä henkilön oma kokemus sukupuolestaan ovat sillä tavalla fleksiibelejä ulottuvuuksia, että ne voivat muuttuilla, niitä voi tietoisesti muuttaa tai rikkoa ja ne vaihtelevat ajasta ja kulttuuriympäristöstä riippuen. Biologinen sukupuoli on staattinen ja muuttumaton, eikä biologiaan vaikuta se, miten kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti käsitteellistämme sukupuolta, miten tulemme sosiaalisissa tilanteissa kohdatuiksi tai mikä kokemus meillä kullakin sukupuolestamme on. Syynä tähän on se, että biologinen sukupuoli on konkreettista, materiaalista, lihallista todellisuutta, kun taas sosiaalinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ovat immateriaalisia dimensioita ja ihmistenvälisiä sopimuksia. Vaikka sosiaalista, kulttuurista ja yhteiskunnallista ulottuvuutta kuinka sotkettaisiin poliittisella kikkailulla, käsitehässimisellä ja ideologisesti motivoituneella radikaaliaktivismilla, ei sillä ole eikä koskaan tule olemaan biologiseen todellisuuteen minkäänlaista vaikutusta. On olemassa tietty fyysinen todellisuus, joka asettaa koko olemassaolollemme määrätyt reunaehdot, joiden muuttaminen on mahdotonta; nisäkkäiden lisääntymisbiologinen sukupuoli menee nimenomaan tähän kategoriaan. Edes modernin lääketieteen kehittelemät niin sanotut sukupuolenkorjaushoidot (joihin tämänhetkisen transjoukkopsykoosin innoittamina hakeudutaan suuremmissa määrin kuin koskaan aikaisemmin) eivät muuta henkilön biologista sukupuolta.

No niin, sukupuolella siis on useita eri ulottuvuuksia, joiden olemassaolo täytyy ottaa huomioon, kun puhumme sukupuolesta, käymme merkitysneuvotteluja aiheesta ja pohdimme esimerkiksi sukupuolilainsäädäntöä.

Kuten kaikki tiedämme (koska siltä on ollut mahdotonta mitenkään välttyäkään), sukupuoli on aiheena ja teemana ollut varsinkin viimeisten n. 9-10 vuoden ajan aivan jatkuvasti tapetilla ja julkisen debatoinnin aiheena. Muistan elävästi, kun joskus vuoden 2015 tienoilla muunsukupuolisten nonbinäärisyyshössötys alkoi yhtäkkiä vyöryä esiin kaikkialla: televisiossa, lehtikirjoittelussa, mainoksissa, järjestötoimijoiden ulostuloissa. Panda Erikssonin mielevästi hymyilevä pullataikinanaama näkyi tuolloin ihan joka paikassa, kun hän liihotteli ympäriinsä ties missä medioissa nonbinäärisyyden ilosanomaa julistamassa. Sukupuolen ympärillä on koko ajan käyty kiivasta ja tunnepitoista keskustelua liittyen lähinnä siihen, miten transidentifioituvien ihmisten olemassaolon ja heidän määränsä rajun kasvamisen myötä sukupuolen käsitettä tulisi nyt uudelleenmerkityksellistää, koska ”ajatus kahdesta, toisistaan erotettavasta sukupuolesta on vanhanaikainen ja ulossulkeva”, kuten transaktivistit jatkuvasti ovat jaksaneet meille leukojaan louskuttaa. Transnaiset ovat naisia ja transmiehet ovat miehiä -sloganointi on ollut poliittinen kuuma peruna jo pitkään, samoin kuin trans rights are human rights, vaikka transien on ollut mahdotonta antaa minkäänlaista perusteellista selvitystä siitä, mitä ihmisoikeuksia heiltä tarkalleen ottaen puuttuu. Transaktivistit ovat tsiljoonia kertoja tehneet ulostuloillaan selväksi, ettei heille enää riitä se, että heidät nähdään transjonain (paitsi tietysti silloin, kun transidentiteettiä voi käyttää uhriutumiseen, erottautumiseen, poliittiseen painostamiseen tai jonkin edun tavoitteluun), hence the TWAW&TMAM-rääkyminen.

Etunenässä Suomessa ovat sukupuolen käsitteen uudelleenmerkityksellistämisen projektia olleet masinoimassa transien homoseksuaaleilta varastama Seta lukuisine alajärjestöineen sekä mm. Sexpo, Transperheet, Trasek ja Trans ry. Lisäksi Suomessa monet transtoimijat (kuten Sakris Kupila) ovat tehneet aktiivistia yhteistyötä mm. Amnestyn ja muiden ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Suomessa myös THL on transien vallassa. Päätavoitteena näillä kaikilla tahoilla on ollut ”transihmisten ihmisoikeuksien edistäminen”, kuten esimerkiksi hoitoihin pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen, transtutkimusten ja sukupuolenkorjaushoitojen sekä itsemäärittelyn yms. ulottaminen alaikäisille blokkerihoitoineen ja kaikenkattava sukupuolen moninaisuus -ideologian implementoiminen koko yhteiskuntaan sillä ajatuksella, ettei sukupuolta kollektiivisesti miellettäisi jatkossa enää ihmislajin biologiseksi, kaksinapaiseksi ominaisuudeksi. Jatkossa sukupuoli käsitettäisiin epämääräiseksi kasaumaksi sosiaalisia, kulttuurisia ja kehollisia ominaisuuksia, joita ihminen voi oman tarpeidensa ja halujensa mukaan muokkailla ja ”identifioitua” joksikin mielikuviaan vastaavaksi hämäräksi X-sukupuoleksi.

Transtoimijoiden keskeisenä toimintamallina on ollut ajatus siitä, että kun muutamme kieltä ja käsitteiden merkityssisältöjä, kollektiivitodellisuus muokkautuu lopulta transien maailmankuvan mukaiseksi. Käsitehämärtämistä on tehty pitkäjänteisesti ja tarkoitushakuisesti, päätähtäimessä sen hämärtäminen, mitä mies ja mieheys sekä nainen ja naiseus ovat ja miten ne käsitetään.

Seta määrittelee (täysin tärähtäneessä) sateenkaarisanastossaan sukupuolen seuraavasti:

Sukupuoli on yksi ihmisen luokittelun kategoria ja juridinen määre. Se on jatkumo, joka koostuu erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista. Se on myös monelle tärkeä identiteetti.

Sanat mies ja nainen Seta määrittelee sanastossa seuraavasti:

Mies on toinen juridisista sukupuolista Suomessa ja yleinen sukupuoli-identiteetti.

Nainen on toinen juridisista sukupuolista Suomessa ja yleinen sukupuoli-identiteetti.

Transaktivistien johtotähtiajatus kaikessa nykyisessä käsitehässimisessä on se, että kun mies ja nainen irrotetaan käsitteellisellä tasolla biologisesta perustastaan ja puhutaan niistä yleisinä sukupuoli-identiteetteinä, se johtaa aikanaan maagiseen metamorfoosiin, jossa transnaisesta tulee oikeasti nainen ja transmiehestä mies, koska kaikki ihmiset käsittävät sukupuolen uudessa maailmanjärjestyksessä transien maailmankuvan mukaisella tavalla. Transit ovat edistysuskossaan vuorenvarmoja siitä, että kaikki ihmiset voidaan pakottaa elämään heidän kanssaan immersiivisessä fiktiossa (olen kirjoittanut aiheesta aiemmin täällä ja täällä). Helen Joyce sanoi osuvasti jossain televisiohaastattelussaan, että transien sukupuolensotkemisprojekti on ”sotaa kieltä vastaan”. Kieli vaikuttaa erittäin voimakkaasti ja kokonaisvaltaisesti siihen, miten ihmiset hahmottavat ja jäsentävät maailmaa ja ympäröivää todellisuutta; onkin sanottu, että sillä, jolla on valta manipuloida kieltä, on valta manipuloida todellisuutta itseään. Transaktivistit ovat tietoisia kielen voimasta vallan ja vaikuttamisen keskeisenä välineenä, ja se on se kortti, jonka varaan he laskevat pyrkimyksessään suorittaa kokonaisvaltainen mieheyden ja naiseuden dekonstruktio. (Dekonstruktio tarkoittaa suurin piirtein sitä, että puretaan jokin ilmiö tai asia käsitteellisesti osiin – ikään kuin "hajotetaan" se – ja kootaan osista sitten uusi käsite.)

Mitä ovat transien, muunsukupuolisten, ei-binääristen ja moninaisuusvouhottajien sukupuolen dekonstruktioprojektia ohjailevat taustamotiivit? Tutkaillaanpa asiaa hieman hyppäämällä ajassa seitsemisenkymmentä vuotta taaksepäin.

1950-luvun yhteiskunnassa vallitsivat hyvin perinteiset, stereotyyppiset ja seksistiset käsitykset sukupuolesta ja siitä, millaisia miesten/poikien ja naisten/tyttöjen odotettiin olevan, miten käyttäytyvän ja sosiaalisissa tilanteissa toimivan, mihin ammatteihin hakeutuvan, millaisia leikkejä leikkivän, mitä harrastavan, miten pukeutuvan ja niin edelleen. Kun katselee 50-luvun maailmaa representoivaa taide- ja valokuvamateriaalia, voi niistä varsin selkeästi nähdä, millaisia olivat miesten ja naisten roolit tuolloisessa yhteiskunnassa. Miehille ja naisille oli tarkat, pitkälti kirjoittamattomat mutta silti tiukat säännöt ja normitukset siitä, mitä he voivat olla, miksi he voisivat tulla ja millaisia odotuksia muut ihmiset heille heidän sukupuolensa mukaisesti asettivat.

1950-luvun sukupuoliroolit heijastuvat tuonaikaisesta kuvastosta varsin usein eräänlaisen harmonisen perheidyllin kuvaamisen muodossa. Kaikki kuvasto tuolta ajalta on kiiltokuvamaista ja esittää perhe-elämän tiukkojen sukupuoliroolien kautta: perheessä miehellä ja naisella oli tarkoin määrätyt roolit, joita kyseenalaistamatta noudatettiin. Kaikenlaiseen poikkeavuuteen ja nonkonformisuuteen sukupuolirooleihin liittyen suhtauduttiin torjuvasti ja pidettiin sitä luonnottomana devianssina. Perheissä miehen rooli kietoutui tiukasti työssäkäymiseen ja perheelle elannon hankkimiseen; aamulla herättyään mies pukeutui pukuun, lierihattuun ja kravattiin, tarttui salkkuunsa ja lähti kuplavolkkarillaan töihin huiskuttaen lähtiessään kädellään ikkunaan, jossa äiti lasten kanssa vilkutti takaisin Pepsodent-hymyt kasvoillaan. Naisen tehtävä ja rooli oli pitää huolta kodista: laittaa ruokaa, siivota, hoitaa lapset ja palvella miestään, kun mies tuli illalla väsyneenä töistä kotiin. Naisen rooli 50-lukulaisessa perheessä oli tietyllä tavalla uhrautua kodin, miehensä ja lastensa hyväksi, palvella heitä, olla niskoittelematta ja tuomatta omia tarpeitaan ja mielihalujaan esiin. Jos miestä oli kotona vastassa mäkättävä, kiukkuinen ja stressaantunut aviovaimo, rikkoi se tuon ylläpidetyn idyllin ja miesväki käytti vaikka minkälaisia keinoja pitääkseen vaimonsa ruodussa, viehkeän ja iloluontoisen kodinhengettären roolissa.

Lapsille (pojille ja tytöille) oli niin ikään tarkat säännöstöt ja odotukset siitä, miten heidän oletettiin käyttäytyvän, pukeutuvan, millaisia leikkejä leikkivän ja kenen kanssa jne. Perheen tytär otti mallia äidistään ja samaistui häneen, poika otti mallia isästään ja samaistui häneen. Tytöillä oli punavalkoruudulliset mekot, kopisevat pikkukengät sekä pitkä ja kiharrettu pellavatukka, jossa oli rusettinauhat. Pojilla oli raidallinen T-paita ja shortsit. Tytöt pysyttelivät useimmiten sisällä ja osallistuivat äidin kanssa kodin askareisiin ja leikkivät koti- ja nukkeleikkejä. Pojat telmivät ulkona ja leikkivät pikkuautoilla, lentokoneilla ja puupyssyillä stereotyyppisiä poikien leikkejä. Tytöiltä edellytettiin sosiaalisissa tilanteissa sovinnaista, siistiä ja hillittyä käytöstä. Tytöille eivät olleet sopivia voimakkaat tunteenilmaukset, tunteenpurkaukset tai minkäänlainen häiriökäyttäytyminen; tällä tavalla jo pienestä pitäen ohjattiin tyttöjä omaksumaan itselleen niskoittelemattoman ja vaatimattoman kodinhengettären rooli tulevana aviovaimona. Pojille sallittiin paljon enemmän vapauksia tässä suhteessa; pojilta jopa odotettiin tietynlaista raisuutta, kokeilunhalua, uteliaisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kaikkea tyttöjen ja poikien kasvattamista ja sosiaalistamista ohjasi tiukasti kaksijakoinen ja lokeroiva käsitys siitä, millaisia tyttöjen ja poikien tulee olla; sosiaalistaminen aloitettiin jo varhain. Jos tyttö tai poika käyttäytyi sukupuolirooliinsa liittyvien odotusten vastaisesti, hän sai siitä mitä mielikuvituksellisempia sosiaalisia rangaistuksia, kuten kurinpalautusta, opettajan ja ikätovereiden pilkkaa ja paheksuntaa ja lujanlempeää ohjailua siihen, miten pojan tai tytön tulee olla ja käyttäytyä. Jo tuohon aikaan esiintyi sukupuolista nonkonformisuutta, mutta siihen ei yleisesti suhtauduttu myötämielisesti vaan pidettiin sitä epänormaalina, kummallisena, odotusten vastaisena, paheksuttavana ja jopa täysin häpeällisenä käytöksenä. Sosiaalinen stigma piti huolen siitä, että tytöt ja pojat oppivat pysymään tiukasti heille varatuissa rooleissaan, jotka he oppivat suoraan kasvatuksena ja mallioppimisena omilta vanhemmiltaan ja muusta ympäristöstään.

Kaikesta 1950-luvun kuvastosta heijastuu samankaltainen tematiikka: nainen hoitaa hymysuin kodinaskareita kiiltokuvamaisen siistissä kodissa, auringonvalo siilautuu verhojen lomitse, mies häälyy taustalla hymyillen, leikitellen ja kädet naisen lanteilla osallistumatta mitenkään varsinaiseen kotityöhön ("akkojen hommiin"). Miehen rooliin ei tuossa maailmanajassa kuulu kodinlaittaminen (pientä remppailua ja sen sellaista lukuun ottamatta) ja sisustaminen tai missään tapauksessa ainakaan siivoaminen. Kaikki kotityöt ja sisustuspuuhastelu roskien ritarillista ulos vientiä ja painavien huonekalujen siirtelyä lukuun ottamatta ovat naisen heiniä. Mies on 1950-luvun kodissa perheen pää, jonka sana on laki, tuohan hän rahaa ja siten leivän taloon. Miehen rooliin kyllä kuuluu esimerkiksi ostella vaimolle lahjoja ja tuliaisia, mutta lahjat eivät ole satunnaisia kukkakimppuja lukuun ottamatta mitään naisen henkilökohtaisiin intresseihin liittyviä huvituksia vaan siivousvälineitä ja uusimpia kodinkoneita ynnä muuta helpottamaan kodinhengettären arjen puurtamista. Miehet ajattelivat tällaisen olevan jalomielisintä mahdollista, mitä naisten elämän helpottamiseksi ja naisten mukavuudeksi voi tehdä. Mitä muuta nainen nyt voisi lahjaksi muka haluta kuin uuden pölynimurin?

Kun naiset opettivat perheen tyttäriä kotiaskareiden saloihin, siivoustekniikoihin ja yleisen järjestyksen ylläpitoon, miehet ja pojat keskittyivät viettämään aikaansa lukemisen ja erilaisten huvituksien, kuten lautapelien, parissa. Kuten todettua, oli pojilla perheissä paljon enemmän vapauksia ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia kuin tytöillä, vaikka toki tytötkin esimerkiksi opiskelivat ja lukivat kirjallisuutta. Alla on vanhan Battleship-lautapelin kansikuva, jossa on suorastaan huvittavasti kuvattu perheen sukupuoliroolijakoa: äiti ja tytär tiskaavat astioita (hymyt huulillaan), kun mies ja poika viettävät mukavaa isä–poika-aikaa keskenään pelaillen ja viihtyen.

Kaikki, mitä olen tähän mennessä kirjoittanut sukupuolirooleista, on tietysti jokseenkin karkeaa yleistämistä. Aina on ollut ihmisiä, jotka poikkeavat mitä myriadeimmin tavoin miehen ja naisen stereotyyppisestä keskimääräisyydestä habituksessaan, käyttäytymisessään ja muussa itseilmaisussaan. Tuonaikaisessa maailmassa yleiset asenteet, mielikuvat ja käsitykset liittyen ihmisten toimintaan, erilaisiin rooleihin, luokkayhteiskunnan asettamiin odotuksiin ja mahdollisuuksiin (esim. lasikatto) olivat paljon tiukempia ja joustamattomampia kuin nykyään. Asennemuutos on ollut kaiken kaikkiaan hidasta, mutta vääjäämätöntä; nykymaailmassa ei pidetä enää muitta mutkitta epänormaalina tai kummeksuttavana sitä, ettei perheensisäisiä sukupuolirooleja toteuteta enää tiukkojen perinteiden ja vakiintuneiden mallien mukaisesti vaan esimerkiksi tavallisessa heteroydinperheessä nainen voi olla se työssäkäyvä ja mies jäädä kotiin lasten kanssa. Muutoinkin olemme valovuosien päässä 50-luvun ihanteista siinä mielessä, miten naiset ja tytöt voivat toteuttaa itseään ja intressejään.

Tarkastellaan vielä hieman 50-lukulaisen kotirouvan roolia oheisen lehtiartikkelin kautta. Alla on vuonna 1955 Housekeeping Monthly -lehdessä julkaistu lista "vinkkejä hyvälle aviovaimolle".

Klikkaa kuvaa, niin näet tekstin isompana.

Nykyihmisestä voi tuntua lähestulkoon uskomattomalta lukea tuollaista listausta, jossa nainen käytännössä valjastetaan toimimaan miehensä kyseenalaistamattomana kotiorjana. Lista voisi olla peräisin 1800-luvulta. Kuuliaisen ja uutteran kotivaimon osa ja miehen tarpeiden tyydyttäminen (lue: hyysääminen ja palveleminen) markkinoidaan naisille jonakin, mikä takaa hänelle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen. Naista kehotetaan valmistautumaan miehen tuloon käyttämällä 15 minuuttia lepäämiseen, jotta vaimo olisi raikas ja virkeä, kun mies tulee töistä. Vaimoa kehotetaan olemaan hilpeä ja mielenkiintoinen, sillä yksi vaimon velvollisuuksista on piristää miestään. Naisen tulee siivota huolellisesti koko huusholli ennen miehen kotiin saapumista, sytyttää rätisevä takkatuli, jonka lämmössä mies voi rentoutua, koska mies tuntee tällöin löytäneensä rauhan ja järjestyksen tyyssijan, mistä vaimo itsekin piristyy. Vaimo ei saa koskaan valittaa, jos mies on myöhässä tai menee ilman häntä ulos illalliselle; vaimon täytyy yrittää ymmärtää miehen rasittavan elämän paineita ja hänen todellista tarvettaan rentoutua töiden jälkeen. Vaimon tavoite taas on tehdä kodista rauhan, seesteisyyden ja järjestyksen tyyssija, jossa mies voi uudistua henkisesti ja fyysisesti. Vaimo ei myöskään saa valittaa mistään eikä ottaa miestään vastaan ongelmien ja valitusten säestämänä. Mikään, mitä vaimolle on mahdollisesti päivän mittaan tapahtunut, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä mies on voinut joutua kärsimään päivän aikana. Vaimolle annetaan myös tarkat käyttäytymissäännöt: vaimon tulee puhua hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä, eikä vaimo saa kysellä miehen tekemisiä, kyseenalaistaa hänen päätöksiään tai vilpittömyyttään. Vaimolla ei ole oikeutta epäillä miestään, koska mies on perheenpää.

Tällä tavalla 1950-luvulla pidettiin naiset heille varatussa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa lokerossaan: olla omat tarpeensa unohtava, uhrautuva, kiltti ja alistuvainen miesten palvelija, jonka elämäntehtävä on hyysätä muita, siivota, kokata ja käyttäytyä hillitysti ja sovinnaisesti. Tämä oli tuohon aikaan tytöille ainoa naisen malli, ja tuohon rooliin tyttöjä alettiin sosiaalistaa jo hyvin pienestä pitäen opettamalla tytöille kodinhoitoa ja naisen mallin mukaista käyttäytymistä. Tytöt ohjattiin lempeän tiukasti pois kaikkien sellaisten intressien ääreltä, jotka eivät sopineet tarkoin heille varattuun tyttölokeroon. Oli ennenkuulumatonta edes ajatella, että pojat ja tytöt voisivat olla mitään muuta kuin vallitsevien normien ja stereotypioiden mukaisia pikkumiehiä ja pikkunaisia.

1950-luvun naisen rooli kodinhengettärenä ja yleisesti tuonaikainen perheidylli on kuvattu todella hyvin vuonna 2002 ilmestyneessä elokuvassa The Hours, jossa Julianne Moore näyttelee 50-luvun onnetonta kotirouvaa Laura Brownia. Suosittelen katsomaan elokuvan (ihan muistakin syistä), on erinomainen kuvaus kolmen eri aikakaudella eläneen naisen elämästä ja yksi ikiaikaisista suosikeistani.

No niin, tämän pitkähkön alustuksen myötä pääsemmekin varsinaiseen asiaan. Kuten otsikossa esitän, moderni transideologia perustuu 1950-lukulaisiin sukupuolistereotypioihin. Käytännössä miten?

1950-luvun sukupuolistereotypiat, joita olen kuvannut tässä tekstissä, asettivat tuonaikaisessa maailmassa tiukat ja joustamattomat raamit sille, millaisia miehet ja naiset voivat tai saavat olla. Nuo raamit loivat kaksi lokeroa, miehen/pojan ja naisen/tytön lokerot, joihin kaikkien miesten, naisten, poikien ja tyttöjen oletettiin mukisematta asettuvan. Kaikki sosialisaatio perheyhteisöissä ja koulujärjestelmässä oli rakentunut noiden lokeroiden mukaisesti. Raameista poikkeaminen oli käytännössä kiellettyä ja sellaiseen viittaavastakin käytöksestä saattoi saada itselleen valtavan sosiaalisen stigman.

Olennaista 50-luvun ajattelussa nykyhetken kannalta on nimenomaan konsepti lokeroista, joihin ihmiset heidän sukupuolensa perusteella asetettiin. Nykyinen, moderni ideologia sukupuolen moninaisuudesta tarjoaa sellaisen ajatusmallin, että ihmisen fyysisen sukupuolen käsittäminen moninaisemmaksi kuin kaksinapaiseksi biologiseksi ilmiöksi (uros ja naaras) on ikään kuin perustana uudenlaiselle emansipatoriselle ajattelutavalle, jossa ihmiset saavat "olla juuri sellaisia kuin haluavat ja kokevat" ja "tulla omaksi, autenttiseksi itsekseen" omaksumalla ajatuksen immateriaalisesta sukupuoli-identiteetistä, genderistä. Gender-käsite on hieman verrattavissa esimerkiksi ajatukseen ihmisen seitsenportaisesta chakrajärjestelmästä, tietyissä väreissä värähtelevästä aurasta tai horoskooppien vaikutuksesta ihmisen elämänkohtaloon, ja mitä näitä nyt on. Gender esitetään ihmisen sisäisenä kokemuksena omasta sukupuoli-identiteetistään, joka vastaa tai ei vastaa syntymässä määritettyä sukupuolta. Syntymässä määritetty tarkoittaa tässä transien ajatusta siitä, että syntymässä kätilö ja lääkäri "arvaavat" syntyneen lapsen sukupuolen hänen ulkoisten sukuelimiensä perusteella, ja joskus lapselle voidaan vahingossa langettaa väärä sukupuoli "määrittelemällä hänet väärin".

Netti on pullollaan erilaista genderpropagandaa ja aivopesumateriaalia, jota löytää muutamalla Google-haulla aivan jumalattomia määriä. Materiaalia on niin valtavasti, että sitä selaillessa tulee olo, kuin eläisi jossain dystooppisessa rinnakkaistodellisuudessa. Alla muutama esimerkki transien ja genderaktivistien luomista materiaaleista, joita käytetään moninaisuuskoulutuksissa ja transien erinäisissä aivopesutilaisuuksissa.

Lapsille suunnatuissa materiaaleissa käytetään usein eräänlaisena maskottina omituista genderyksisarvista, kuten tässä:

Tämä on hyvä esimerkki prototyyppisestä genderistien aivopesumateriaalista, jossa on listattu käsitteet gender identity (sukupuoli-identiteetti), gender expression (sukupuolen ilmaisu), sex assigned at birth (syntymässä määritetty sukupuoli), physically attracted to (kehen kokee fyysistä vetoa), emotionally attracted to (kehen kokee emotionaalista vetoa). Sukupuolet on jaettu kolmeen kategoriaan: mies/maskuliininen, nainen/feminiininen ja "muut genderit"/intersex. Näitä matskuja on hyvin usein ryyditetty tuolla yksisarvismaskotilla tai muulla vastaavalla ja lapsenomaisella, naivistisella kuvastolla, kuten tässä pienillä sateenkaarilla, sydämillä ja DNA-juosteella sukuelinten päällä.

Toinen esimerkki genderistien aivopesumateriaaleista: genderkaavio, jossa on päällekkäisin palluroin listattu erilaiset genderit ja niiden risteäminen toistensa kanssa. Mies (male) ja nainen (female) ovat kaksi erillistä palluraa, jotka yhdistyvät keskellä genderfluidin, agenderin ja epävarman alueiksi. Yläakselin suuntaisesti on toisessa ääripäässä malen ja femalen välissä agender ja genderfluid eli ettei ole genderiä lainkaan (sukupuoleton) tai gender on fluidi ja muuttuileva. (Transien mukaan transkokemus on synnynnäinen ja staattinen tila, mutta sukupuoli voi kuitenkin olla myös fluidi ja muuttuileva. Mitä helvettiä?)

Modernin sukupuoli-ideologian mukaan sukupuoli on spektri, jonka ääripäissä ovat feminiininen nainen/tyttö ja maskuliininen mies/poika. Lapsille suunnatussa aivopesumateriaalissa näytetään gender spectrum, jossa feminiinistä ääripäätä kuvataan Barbie-nuken hahmolla ja maskuliinista ääripäätä G.I. Joen hahmolla. Spektriajattelun mukaan kaikki ihmiset sijoittuvat johonkin kohtaan genderjanaa, joko toiseen ääripäähän tai johonkin välimaastoon. Jokaisella ihmisellä on tämän teorian mukaan siis sisäinen sukupuoli-identiteetti, joka on riippumaton ihmiskehon sukupuolen fyysisistä ja biologisista ominaisuuksista, jotka luokittelevat ihmisen joko biologisen naisen tai biologisen miehen luokkaan. Jos sisäinen genderkokemus (jota minä kutsun sukupuolisieluksi) on ristiriidassa "syntymässä määritellyn sukupuolen" kanssa, tarkoittaa se sitä, että ihmisen sukupuolisielun ja fyysisen kehon välillä vallitsee eräänlainen inkongruenssi, joka ilmenee "dysforiana" eli ahdistuksena siitä, ettei oma fyysinen keho synnynnäisine sukupuoliominaisuuksineen ole yhtenevä sukupuolisielun kanssa. Mihin tämä genderspektriajattelussa sitten johtaa? Siihen, että ihminen täytyy "korjata". Transit käyttävät tästä nimitystä sukupuolenkorjaus, jossa fyysinen keho muokataan medikaalisesti sellaiseksi, että se vastaa hänen kokemustaan omasta sisäisestä sukupuolisielustaan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että jos nainen/tyttö sijoittaa itsensä mielessään ja kokemusmaailmassaan lähemmäs tuota maskuliinipäätyä ja mies/poika lähemmäs feminiinipäätyä, hän on "väärässä kehossa". Ratkaisuksi tarjotaan elinikäistä muuntohormonihoitoa ja brutaaleja leikkauksia.

Genderspektrikonsepti siis erottaa toisistaan fyysisen kehon biologisine sukupuoliominaisuuksineen ja sisäisen kokemuksen sukupuolesta. Se esittää, että näiden kahden välillä voi vallita ristiriita. Genderajattelussa ihmiset voivat "syntyä vääriin kehoihin", eli käytännössä vaelteleva naisen sukupuolisielu voi harhailla väärin määriteltyyn miehen kehoon ja miehen sukupuolisielu voi harhailla väärin määriteltyyn naisen kehoon. Tällaisen käsityksen perustana on kartesiolainen dualismi, jossa erotetaan toisistaan olennen fyysinen ja aineellinen olomuoto ja tietoinen sielu: sielu ja ruumis ovat toisistaan erillisiä, mutta voivat jotenkin kommunikoida keskenään. Jos sielu viestii ruumiin olomuodolle sukupuolisielunsa feminiinisestä tai maskuliinisesta (tai "muusta") essenssistä väärin määriteltyyn kehoon sijoittuneena, on ihmisolento pakotettu elämään puolituisessa tilassa, joka vaatii "korjaamista" medikaalisin keinoin voidakseen tulla "omaksi, autenttiseksi itseksi".

Genderistit havainnollistavat sukupuoli-identiteetin usein "transsateenvarjona", joka on yläkategoria, jonka alle kaikki sukupuolisielut, identiteetit, kokemukset ja eri tavat lokeroida sukupuoli-identiteettejä sijoittuvat. Tässä nyt yksi esimerkki: transgender umbrellan alle sijoittuvat nuo havainnollistetut maskuliini- ja feminiiniprinsiipit "korjatuissa" muodoissaan: male to female ja female to male. Lisäksi on erikseen eroteltu transsexual, intersex (transit approprioivat intersukupuolisia tiloja mukamas käypänä perusteena sille, että sukupuoli ei ole dikotomia vaan liukumo), non-binary (muunsukupuolinen tai ei-binäärinen), crossdresser/transvestite (ristiinpukeutuja/transvestiitti) ja lisäksi two-spirit, genderqueer, agender, genderfluid ja polygender. Näiden lisäksi vielä drag king ja drag queen. Herran jestas nyt sentään, auta armias. Kaikille näille on omat genderkieliset määritelmänsä, ja kaikki genderideologian identiteetit on siis niputettu omiksi alakategorioikseen tuon pinkkisinisen sateenvarjon alle. Tällä tavalla genderideologia esittää, että kaikki mahdollinen sukupuolinen devianssi on jotain epämääräistä transihmisyyttä, eli ihmisellä on jonkinlainen kokemuspohjainen inkongruentti transtila. Jos kyseenalaistat noiden transtilojen validiteetin, olet syrjivä sortaja, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vastustaja, transvihaaja, natsi tai jotain muuta yhtä mairittelevaa.

Genderistit ovat onnistuneesti sotkeneet näillä identiteettiteorioillaan ja moninaisuusopeillaan yhteiskunnassa käsitystä siitä, mikä on mies ja mikä on nainen. Transien mukaan kartesiolaisdualistinen sukupuolisielu voi ilmentää itseään fyysisestä kehosta irrallisesti niin, että mies voi olla sisäisesti nainen, nainen voi olla sisäisesti mies tai sitten jokin täysin määrittelemätön sekasikiö, joka on kaikkea yhtaikaa. Miestä ja naista, jotka "kokevat sukupuoli-identiteetinsä vastaavan syntymässä määriteltyä", transit kutsuvat cisihmisiksi. Cis on siis ikään kuin transin vastakohta; joku, jolla ei vallitse sukupuolisielun ja fyysisen kehon välistä inkongruenssia, joka tarvitsisi "korjaamista".

(Huomatkaa tässäkin havainnollistuksessa: mies = sininen väri, housut, nainen = vaaleanpunainen väri, hame. Sekasikiö, jolla on puoliksi housut ja puoliksi hame ja joku harhainen tillintallingender. Rooleja, lokeroita, stereotypioita kaikki tyynni, vaikka kuinka yritetään esittää, että tässä kuvataan ”moninaisuutta”.)

Transien ja genderistien käsitysten mukaan sukupuolen moninaisuus on sitä, että ei ole vain biologista miestä ja naista vaan niiden lisäksi kolmas sukupuoli, joka on ihmisen oman päätäntä- ja määrittelyvallan alainen asia. Jotain tämän suuntaista he myös tarkoittavat riehuessaan barrikadeilla huutamassa trans rights are human rights; että on täysin ihmisen itsensä määriteltävissä, mitä sukupuolta hän on, oli hänen fyysinen kehonsa minkälainen hyvänsä. Muiden ihmisten täytyy sitten mukautua kaikilla tasoilla tuon itsemäärittelyä seuraavan julistautumisen jälkipyykkiin ja madeltava ja mielisteltävä transien edessä, suostuttava kaikkeen mitä he keksivät pyytää tai ehdottaa jne. Transien maailmankuvassa ihminen voi "määritellä" itsensä mieheksi, naiseksi, molemmiksi yhtaikaa, transihmiseksi, ei-binääriseksi, sukupuolettomaksi tai miksi hyvänsä sekasikiöksi, joka edustuu heidän juridista määrittelyä koskevissa vaatimuksissaan "kolmantena sukupuolena". Kaikkein pahimmin kilahtaneiden transien selitykset sukupuolesta ovat mielikuvituksellisuudessaan ja harhaisuudessaan niin psykoottista settiä, etten voi kuin silmät ymmyrkäisinä tuijottaa, miten jengi ottaa heidät täysin vakavasti, vieläpä haudanvakavasti.

Transien maailmankuvan mukainen sukupuolikäsitys on jollain täysin käsittämättömällä tavalla saanut kaikkialla länsimaissa kymmenen vuoden aikana niin paljon jalansijaa, että heidän omintakeisia sukupuoliteorioitaan pidetään tällä hetkellä yleisesti vallitsevana normaalina. Transit ovat taitavasti verhonneet poliittiset tavoitteensa muiden ihmisryhmien aktivismista pöllimiinsä ihmisoikeusdiskursseihin; he ovat kolonisoineet tällä tavalla omiin tarkoituksiinsa esimerkiksi homoliikkeen ja Priden, intersukupuolisuusaktivismin, feminismin ja Black Lives Matterin. Transien poliittinen aktivismi on ollut uutteraa, pitkäjänteistä ja sinnikästä. He ovat käyneet uupumatonta väsytystaistelua koko muun yhteiskunnan kanssa saadakseen tahtonsa läpi siinä, miten me kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti sukupuolta käsitteistämme ja miten sukupuolet yleisesti ymmärretään. Transit ovat päässeet uskomattoman pitkälle tässä projektissaan saaden ihmiset vakavin naamoin puhumaan mm. "mies- ja naisoletetuista" ja tunkemaan pronominejaan bioihinsa ja allekirjoituksiinsa (jonain solidaarisena tekona transeja kohtaan) ja niin edespäin.

Kaikki transien poliittiset tavoitteet on höystetty korulauseilla ja paskapuheilla "ihmisoikeuksista", "yhdenvertaisuudesta", "tasa-arvosta" ja "oikeudesta olla", koska jokainen transidentifioituva ihminen maailmassa on "ehjänä syntynyt", ja edes sen ehdottaminen, että transidentifioitumisessa saattaisi olla kyse jostain muusta kuin sukupuolisielun ja fyysisen kehon inkongruenssista (esim. traumatausta transkokemuksen polttoaineena) on transien eheyttämistä, transiuden poistamista ihmisestä, transien likvidointia ja olemassaolon kieltämistä ja heidän ihmisoikeuksiensa vastustamista ja niin edelleen. Tämä kaikki on johtanut siihen, että Overtonin ikkuna on kaikissa sukupuolidiskursseissa liukunut täysin transien kontrolloimaan kohtaan ja poliittisella kentällä vasemmistoliberaalit (varsinkin radikaalisiiven aktivistit) ovat nielaisseet ajatuksen harhailevista sukupuolisieluista niin perinpohjaisesti, että se on radikaalisti muuttanut sukupuolikäsitystä koko yhteiskunnassa. Tästä on ollut seurauksena mm. se, että sukupuolirooleihin ja stereotypioihin sopimattomia pieniä lapsia on alettu transiuttaa eli alkaa aikuisten taholta tuputtaa heille ajatusta siitä, että he ovatkin "syntyneet vääriin kehoihin" ja heidät pitää "korjata". Väärällä lelulla leikkiminen ja väärä lempiväri kertovat aukottomasti siitä, että lapsi on pahaksi onnekseen väärässä kehossa.

Feminiinisesti käyttäytyvä ja väärillä leluilla leikkinyt poika on ”korjattu” tytöksi. Hänen ei enää tarvitse ”esittää olevansa poika”. Ympäröivät ihmiset eivät kestäneet sitä, että poika käyttäytyy feminiinisesti ja rikkoo siten hänelle asetetun lokeron normeja; ratkaisuna lapsen transiutus. Pojan feminiinisyys oli ongelma, joka piti jotenkin ratkaista. Nyt, kun lapsi on transiutettu tytöksi, hän saa vihdoin pukeutua vapaasti vaaleanpunaiseen. Pojanhan ei näin sovi tehdä.

Transien ajattelussa feminiinisesti käyttäytyvä ja persoonallisuuttaan ilmentävä poika on väärään kehoon syntynyt tyttö ja maskuliinisesti käyttäytyvä ja persoonallisuuttaan ilmentävä tyttö on väärään kehoon syntynyt poika. Tilastotieto osoittaa, että ehdoton enemmistö näistä tällä hetkellä transiutettavista lapsista ja nuorista on joko autisminkirjolla tai "ristiriitainen" käyttäytyminen biologista sukupuolta edustavan prototyyppisen rinnalla ennakoi aikuisiän homoseksuaalisuutta. Detransitioituneiden (eli transidentiteetistä luopuneiden) joukossa on hätkähdyttävän suuri määrä seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Homomiehille ja lesbonaisille oli lapsena tyypillistä "sukupuolelleen epätyypillinen käytös", eli homomiehet olivat lapsina keskimäärin feminiinisiä, "tyttömäisiä" (kuten esim. minä) ja lesbonaiset keskimäärin maskuliinisia, "poikamaisia". Aiempina vuosikymmeninä tästä ei vielä tehty kummoista numeroa; lasten annettiin kasvaa sellaisina kuin olivat. Joku ehkä teki asiasta suuremman numeron ja on toki paljon tapauksia, kun homopoikia/lesbotyttöjä on nuorina katsottu kieroon epätyypillisen käytöksen vuoksi ja heitä on myös yritetty aktiivisesti eheyttää erilaisissa terapioissa ja muunlaisin keinoin.

Mitä johtopäätöksiä voitte tehdä näistä tiedoista, kun laskette yhteen 1 + 1? Mikä oikeastaan onkaan se epätoivottava ominaisuus näissä lapsissa, jota heitä ympäröivät aikuiset yrittävät "korjata"?

Alla olevissa kuvissa on Kai Shappley, jonka intohimoisen syvällisesti homofobinen Munchausen by proxy -mutsi transiutti pojasta tytöksi Kain ollessa noin 4-vuotias. Mutsi on avoimesti kertonut dokumenteissa siitä, miten aavisteli jo varhaisessa vaiheessa, että hänen feminiininen poikansa saattaisi olla homoseksuaali, ja hän oli uutterasti googlaillut erilaisia eheytysterapian kotikonsteja, joita oli Kaihin sitten toimeenpannut. Lasta oli fyysisesti kuritettu tarkoituksena hakata tyttömäinen ja feminiininen käytös pois hänestä. Lopulta mutsi löysi teoriat vääriin vartaloihin harhailleista sukupuolisieluista ja naps, ratkaisu oli löytynyt: hänen feminiininen poikansa onkin tyttö väärässä kehossa!

Nykyään Kaita käytetään transaktivismin pelinappulana ja mm. Aclun kasvona erilaisissa transiuden normalisoinnin projekteissa.

Näitä lapsiaan innokkaasti transiuttavia vanhempia, yleensä nimenomaan Transhausen-äitejä, on tällä hetkellä tuhansia, ellei kymmeniätuhansia. Tässä linkki alla olevaan artikkeliin; 15-vuotiaan tyttärensä transpojaksi transiuttanut mutsi ilakoi lehtien palstoilla siitä, miten nuori käy paraikaa läpi menopaussia.

Ja nyt lopulta palaamme takaisin alkuperäiseen aiheeseen, eli 1950-lukulaisiin sukupuolistereotypioihin ja siihen, mikä on transideologian kytkös niihin.

Eli MIKÄ TRANSIDEOLOGIASSA ON TÄYSIN VITURALLAAN, kun se pyrkii esittämään itsensä sukupuolistereotypioista vapauttavana ja emansipatorisena uutena maailmanjärjestyksenä, jossa kaikki saavat olla "omia, autenttisia itsejään" ja "määritellä itsensä haluamallaan tavalla"?

1950-luvulla tytöt ja pojat sijoitettiin tiukasti rajattuihin lokeroihin, joista tytöt ja pojat eivät saaneet poiketa, koska siihen aikaan ei tultu edes ajatelleeksi sitä, että tyttö voisi poiketa feminiinisten stereotypioiden lokerosta tai poika voisi poiketa maskuliinisten stereotypioiden lokerosta.

Nykyajan moderni transideologia on tuonut nuo 50-lukulaiset kivettyneet sukupuolistereotypiat ja niitä representoivat lokerot TAKAISIN esittämällä, että feminiinisistä ja maskuliinisista stereotypioista poikkeavat yksilöt ovat "syntyneet vääriin kehoihin" ja heidät täytyy "korjata", jotta he mukautuisivat oikeaan lokeroon eivätkä siten rikkoisi kivettyneitä stereotypioita ja sukupuolirooleja.

Ihmiset kuvittelevat hyväuskoisesti, että transaktivismi väljentää yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme käsitystä siitä, mitä on olla mies tai nainen. TODELLISUUDESSA TRANSAKTIVISMI NIMENOMAAN KAVENTAA KÄSITYSTÄMME SIITÄ, MITÄ ON OLLA MIES TAI NAINEN. Transit kuvittelevat ja teeskentelevät, että heidän ideologiansa sukupuolesta "moninaisena ja itsemääriteltävänä ilmiönä" on sukupuolten vapautusta, emansipaatiota ja liberaalia vallankumousta. He takertuvat henkensä hädässä patakonservatiivisiin, ikivanhoihin ja äärimmäisen seksistisiin sukupuolistereotypioihin, joiden mukaan nainen/tyttö on substanssiltaan kyseenalaistamattomasti jonkinlainen feminiininen, eteerinen ja herkkä kodinhengetär ja mies on spartalainen, kova ja tunteeton, työobsessoitunut perheenpää. Transit uskovat noiden feminiini- ja maskuliinilokeroiden olemassaoloon koko persoonallisuutensa ja identiteettinsä voimalla ja pyrkivät muokkaamaan habituksensa ulkonäköä, käyttäytymistä, sukupuolipronomineja ja kaikkea mahdollista sukupuolitettua myöten sellaiseksi, että sopivat noihin ahtaisiin feminiini- tai maskuliinilokeroihin. Sellaisille yksilöille, jotka eivät koe sopivansa kumpaankaan lokeroon, on ihan oma "muunsukupuolinen"/"nonbinäärinen" lokero. Kaikelle täytyy kyhätä oma lokero sen sijaan, että ihmisten vain annettaisiin ilmaista itseään juuri haluamallaan tavalla tekemättä siitä jotain numeroa ja väsähtänyttä identiteettipolitiikkaa.

Transit aina jauhavat siitä, miten pyrkivät kaikin keinoin olemaan "läpimenevä" (cispassing) miehenä tai naisena. Heidän koko sosiaalinen substanssiolemisensa perustuu sukupuolistereotypioihin takertumiseen ja niiden toisintamiseen, eikä heidän koko psyykeensä mahdu mitään muuta kuin tämän asian obsessointi ympärivuorokautisesti. He rakentelevat itsestään ulkoisesti mielikuviensa mukaista sukupuolisielunsa fyysistä ilmentymää, kuten tämä oheinen transleidi, joka näkee hirvittävän vaivan kasvattaessaan pitkät hiukset, pukiessaan feminiinisiä vaatteita, meikatessaan, harjoittaessaan äänenkäyttöään, mukautuessaan naisstandardeihin ja vaihtaessaan nimensä, ja kaikesta tästä huolimatta hän tulee edelleen sosiaalisissa tilanteissa väärinsukupuolitetuksi (misgendering). Transien maailmankuvassa nainen ja mies ovat yhtä kuin naisen ja miehen sosiaalinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen rooli. He samaistuvat rooleihin ja kuvittelevat, että heidän sukupuolinen essenssinsä määräytyy roolien kautta. Kaikki heidän poliittinen aktivisminsa tähtää siihen, että yhteiskunnassa vallitseva sukupuolikäsitys olisi noiden roolijaottelujen mukainen, aivan kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten. 1950-luvun ja 2020-luvun sukupuolistereotypiat ja lokerot ovat täysin samaa paskaa eri paketissa.

Paska on paskaa ja pysyy paskana, vaikka se kuorrutettaisiin glitterillä ja kermavaahdolla, kiedottaisiin kimaltelevaan käärepaperiin ja tarjoiltaisiin kultatarjottimelta kerubien leijaillessa ympärillä.

Nyt lopuksi kysyn teiltä kaikilta:

MITÄ EMANSIPATORISTA SIINÄ ON, ETTÄ FEMINIINISET MIEHET/POJAT JA MASKULIINISET NAISET/TYTÖT "KORJATAAN" SOPIMAAN NOIHIN LOKEROIHIN, JOTKA PERUSTUVAT PATAVANHOILLISIIN KÄSITYKSIIN SIITÄ, MITÄ ON OLLA MIES TAI NAINEN? MILLÄ TAVALLA SE MUKA VÄLJENTÄÄ JA LAAJENTAA YMMÄRRYSTÄMME SUKUPUOLESTA JA SUKUPUOLEN ILMAISUSTA?

En ole pitkiin aikoihin voinut kuin monttu auki tuijottaa, miten nykyihmiset ihan tosissaan uskovat ja kuvittelevat transliikkeen tarjoilemien käsitysten olevan jotain sukupuolen ja sukupuolen ilmaisun uljasta progressiota. Se on kaikkea muuta kuin progressiota, kun asiaa tarkastellaan laajemmin ja otetaan huomioon ihmisyyden kirjo aivan muiden kuin ahtaiden lokeroiden kautta. Transaktivismi on vienyt meidät takaisin 50-luvulle, jolloin mieheys ja naiseus nähtiin äärimmäisen ahtaina vankiloina, kaavamaisina olemisen tapoina, joista poikkeaminen ei olisi tullut kuuloonkaan, koska sitä ei vain nähty mahdollisena tapana olla ja elää. Transaktivismi tunkee ihmiset tiettyihin raameihin (mies/nainen/muu), joiden mukaisesti ihmisten odotetaan elävän ja itseään ilmentävän. Niitä, jotka kyseenalaistavat noiden raamien asettamisen mielekkyyttä, transit kutsuvat mm. TERFeiksi (trans-exclusionary radical feminist), "cissuiksi" ja ties miksi ja ovat vuorenvarmoja sokeassa uskossaan ja edistysmielisyydessään, että heidän agendansa edustaa kaikkien aikojen suurinta ja mahtavinta sukupuolen vapautusrintamaa. Vitun idiootit, sanon minä.

1950-luvun ajattelussa ihmisten mielissä oli olemassa eräänlaiset arkkityyppiset käsitykset siitä, millaisia miesten/poikien ja naisten/tyttöjen tulee olla. Noita käsityksiä ei saanut rikkoa. Tuon ajan ihmiset uskoivat siihen, että mieheyden ja naiseuden sosiaalinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen rooli olivat ennalta määräryt, ikään kuin kohtalon tai jonkin muun ulkopuolisen voiman sanelemana, mihin ihmisellä itsellään ei juuri ole sananvaltaa.

Ja nyt ymmärtäkää:

Transit uskovat aivan samoin kuin 1950-luvun ihmiset, että mieheyden ja naiseuden arkkityyppinen sosiaalinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen rooli on kohtalon ennalta määräämä, ikuinen ja joustamaton. Jos biologisesti tietynsukupuolinen ihminen kokee olevansa sukupuolisielunsa ominaisuuksilta jotain muuta kuin mitä se biologia osoittaa roolien viitekehyksessä, niin transien maailmassa se tarkoittaa, että hänet pitää "korjata". Sen sijaan, että hyväksyisimme yhteiskunnassa sen ja syleilisimme sitä, että on aina ollut rooleja, stereotypioita ja lokeroita rikkoneita ihmisiä ja tulee aina olemaan ja yksinkertaisesti antaisimme ihmisten ilmaista sukupuoltaan, persoonallisuuttaan ja identiteettiään haluamallaan tavalla, olemme nyt luoneet sellaisen järjestelmän, jossa nuo poikkeusyksilöt "korjataan" sopimaan oikeanlaiseen lokeroon. Lokerot eivät siis ole kadonneet minnekään, me vain operoimme niiden kanssa nyt hieman eri tavalla kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Tätä uudistettua ajattelutapaa ja toimintamallia transit pitävät "sukupuolen moninaisuutena" ja progressiona. Sen sijaan, että yrittäisimme vaikuttaa asenteisiin, kivettyneisiin käsityksiin ja ennakkoluuloihin, joita voi muuttaa (toisin kuin ihmisen biologista sukupuolta), olemme nyt vain valinneet tähän asiaan toisen lähestymistavan, joka on pohjimmiltaan aivan sama kuin se 1950-luvun malli. 1950-luvulla konservatiivit ohjasivat nonkonformiset lapset sosiaalistamalla siihen oikeaan poika-/tyttölokeroon, 2020-luvulla wokeliberaalit "korjaavat" nonkonformiset lapset medikaalisesti sopimaan oikeaan lokeroon. MOLEMMAT NÄKEVÄT NONKONFORMISUUDEN ONGELMANA, JOKA PITÄÄ JOTENKIN RATKAISTA.

Samaan aikaan, kun transit väittävät väljentävänsä yhteiskunnassa käsitystämme sukupuolesta ja sukupuolen ilmaisusta ja vastustavansa ahtaita sukupuolirooleja, he itse takertuvat kynsin hampain noihin rooleihin eivätkä tahdo niistä päästettävän irti tai niitä väljennettävän. Roolit ja stereotypiat ovat transien ainoa keino todistella muille ihmisille transkokemuksensa todellisuutta ja staattisuutta. Jos ei ole rooleja ja stereotypioita pönkittämässä transien progressiivisena esiintyvää identifikaatiojärjestelmää, transeilla on vain biologinen kehonsa, jonka sukupuolta on mahdotonta muutaa muuksi, vaihtaa tai korjata yhtään miksikään. Tästä syystä roolit, stereotypiat ja lokerot ovat transeille elinehto. Ilman niitä heillä ei ole mitään keinoa ylläpitää uskomustaan väärään kehoon harhailleesta sukupuolisielusta ja pakottaa koko muuta yhteiskuntaa myöntämään uskomusjärjestelmäänsä absoluuttiseksi totuudeksi ja uudeksi maailmanjärjestykseksi. Transit ovat huumeaddiktin lailla riippuvaisia siitä, mitä väittävät samaan aikaan hälventävänsä ja vastustavansa. Älkää antako transien paskapuheiden näistä asioista hämätä itseänne.

Me homoseksuaalit olemme aina tähdentäneet ja viestittäneet yhteiskunnalle sitä, että on täysin OK ja hyväksyttävää olla sukupuolistereotypioihin sopimaton mies tai nainen, poika tai tyttö. Me homot olemme aina pyrkineet hävittämään nimenomaan ne ahtaat lokerot, emme "korjaamaan" ihmisiä, jotka eivät noihin kirottuihin lokeroihin sovi. Homoseksuaalit ovat elävä ja hengittävä esimerkki siitä, että sukupuolinen nonkonformistisuus voi olla onnellinen ja iloinen asia; että ihminen voi olla niin nonkonforminen sukupuolensa edustaja, että voi rakastua ja pariutua toisen saman biologisen sukupuolen edustajan kanssa. Minkään ei tarvitse rajoittaa sitä, miten ihminen identiteettiään representoi ja kehen hän kokee romanttista ja seksuaalista vetoa. Lokerot eivät määritä sitä, miten ihminen saa sukupuolisuuttaan, identiteettiään ja persoonallisuuttaan ilmaista. Mies voi olla niin feminiininen ja nainen niin maskuliininen kuin ikinä haluaa tarvitsematta vetää siitä jotain kaistapäisiä johtopäätöksiä, että he ovat "syntyneet väärin". SE on todellista sukupuolen moninaisuutta! Että mies voi olla vapaasti feminiininen ja nainen voi olla vapaasti maskuliininen, eikä heitä sen vuoksi tarvitse ryhtyä "korjailemaan". Kuten jo niin monta kertaa olen aikaisemminkin todennut: transaktivismi on homojen eheytysterapian uusi muoto. Siihen pohjautuu myös tuo nonkonformisten lasten transiuttaminen; nuoret homoseksuaalit eheytetään transiuttamalla irvokkaiksi transheteroiksi. Samalla eugenistit juhlivat, kun epätoivottava aines saadaan siivottua lopullisesti pois geenipoolista. (Eugenistit uskovat, että homous on geneettistä ja siten periaatteessa likvidoitavissa. Hyvin on homma lähtenyt käyntiin kaikella translapsivouhkaamisella.)

Minun viestini modernille transideologialle ja koko transliikkeelle on kaikessa ytimekkyydessään tämä:

Millään, mitä olen tässä tekstissä sanonut, en ota kantaa varsinaiseen transsukupuolisuuden olemassaoloon siinä mielessä, miten transsukupuolisuus lääketieteellisesti ymmärretään ja ihmisestä diagnosoidaan. En ole koskaan väittänyt enkä tule väittämään, etteikö transsukupuolisuutta medikaalisena tilana olisi olemassa; transsukupuolisuus kehodysforisena ja siten rampauttavana tilana on kuitenkin aivan oma ja erillinen ilmiönsä, joka sekin on approprioitu ja vääristelty modernin transliikkeen keppihevoseksi, kun tahdotaan levittää joka saatanan paikkaan kartesiolainen oppi vääriin kehoihin harhailleista sukupuolisieluista ja "vääränlaisten" ihmisten "korjailemisesta" (lue: modernista homoseksuaalien eheytysterapiasta). En ota kantaa myöskään kenenkään transidentifioitumisiin; kuten todettua, kaikilla on oikeus ilmaista itseään haluamallaan tavalla, myös moderneilla "transihmisillä", jotka kuvittelevat edustavansa sukupuolten äärimmäistä liberaatiota. Saatte identifioitua transihmisiksi, muunsukupuolisiksi, nonbinääreiksi tai mihin halvatun skitsofreeniseen fantasiasukupuoleen ikinä keksittekin haluta identifioitua. Mutta älkää nyt herran tähden tosissanne kuvitelko tai väittäkö, että ideologianne edustaisi millään tasolla progressiivista käsitystä siitä, mitä mies/mieheys ja nainen/naiseus ovat tai voivat olla.

Mitä vittua tapahtui, että koko yhteiskunta alkoi suhtautua transien harhaisiin horinoihin sukupuolesta haudanvakavasti?

Sukupuolten liberaatio ei toteudu niin, että ylläpidämme käsitystä miehen ja naisen kivettyneistä lokeroista ja luomme niiden ohelle miljoona muuta lokeroa, joihin nonkonformiset voivat "identifioitua". Sellainen ajattelu pitää meidät vain hamaan tappiin asti lokeroiden kahleissa ja estää meitä ilmaisemasta itseämme täydellä potentiaalillamme. Minulle on täysi mysteeri, miksi kukaan haluaa tieten tahtoen asettaa itsensä noiden kahleiden pinhuusiin, mutta ihmispsyyke onkin tämän kaliiperin asioissa vielä aika tutkimatonta maaperää.

Sukupuolten liberaatio toteutuu vain niin, että rikomme nuo rajoittavat kahleet. Emme tarvitse niitä mihinkään. Soisin täydestä sydämestäni myös transien jonain päivänä ymmärtävän tämän.