keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Dysforia, pronominiahdistus ja immersiivinen fiktio (osa 2): Kuunnellaan transihmisiä

TOINEN OSA

Varoitus: Tässä tekstissä esiintyvät lainaukset voivat järkyttää herkkiä ihmisiä.

Tänään nautiskellaankin oikein gourmetherkkua pääkallonpaikalla, nimittäin pureudumme transsukupuolisten omiin kuvauksiin ja kertomuksiin sukupuoli- ja kehodysforiasta.

Tässä osa 1, jossa alustin aihetta kirjoittamalla immersiivisestä fiktiosta seuraavasti:

Ajatus siitä, että ihmisen on mahdollista tahdonvoimalla, keinotekoisilla hormoneilla ja rajuilla kirurgisilla toimenpiteillä muokkautua vastakkaisen sukupuolen yksilöksi ja tulla sen jälkeen kohdatuksi vastakkaisen sukupuolen edustajan yksilönä, perustuu immersiiviseen fiktioon eli eräänlaiseen kirjoittamattomaan sopimukseen siitä, että enemmistö (ei-transsukupuoliset) sopeuttaa toimintaansa tuon tietyn vähemmistön edustajien toivomuksiin siitä, että heitä kohdeltaisiin yhteiskunnassa ja sosiaalisissa tilanteissa mahdollisimman pitkälle sen kokemansa sukupuolen edustajina, ei biologisen. Käytännössä on siis niin, että enemmistö tavallaan leikkii ja teeskentelee yhdessä vähemmistön edustajien kanssa, että heidän perustavanlaatuinen kehollinen, sukupuolinen essenssinsä olisi kehonmuokkaushoitojen seurauksena mukamas ihan oikeasti muuttunut sen ”kokemussukupuolen” keholliseksi, sukupuoliseksi essenssiksi.

Tämän sarjan tekstit ovat osa useampaan osaan jaettua pidempää blogitekstiä, jossa tarkastellaan transidentifioituvien ihmisten ulostuloja lähinnä näiden kysymysten pohjalta:

  • Mitä dysforia (sukupuoli- ja kehodysforia osana transsukupuolisuuden kokemusta) oikeastaan on, kun sitä tarkastellaan transidentifioituvien ihmisten itsensä kertomana?
  • Miten transsukupuolisten (eli vakavasta sukupuoli- ja kehodysforiasta kärsivien ihmisten) kuvaukset kokemuksistaan eroavat "modernien" transihmisten (muunsukupuoliset, sukupuolettomat, nonbinäärit eli ei-binääriset jne.) kuvauksista? Mitä yhteistä, mitä eroa?
  • Miten transihmiset toivovat tulevansa yhteiskunnassa ja sosiaalisissa tilanteissa kohdatuiksi ja kohdelluiksi sen perusteella, mitä voimme heidän kertomuksistaan mahdollisesti päätellä?
Viimeiseen kysymykseen vastaaminen ei ole helppo tehtävä; on pakko tehdä päätelmiä rivien väleistä lukemalla, koska transkirjon ihmisten muille ihmisille esittämät pyynnöt ja vaatimukset ovat keskenään räikeässä ristiriidassa. Vaatimukset myös muuttuilevat yhtenään ja elävät ajassa: yhtenä päivänä väärän pronominin käyttö on murhaan verrattava väkivaltaa, toisena päivänä pronominit ovat mitätön sivuseikka, koska on tärkeämpiäkin asioita käsiteltävänä. Asiaa mutkistaa myös se, etteivät transkirjon ihmiset juuri koskaan ilmaise olevansa tyytyväisiä mihinkään, vaikka olisivat saaneet kaiken, mitä ovat keksineet vaatia. He vaativat kyltymättömästi lisää, lisää ja koko ajan lisää, mikä itsessään on indikaatio siitä, että heillä ei ole itselläänkään vaatimisensa taustalla selkeää visiota siitä, mikä on sellainen päämäärä, jonka saavuttamisen jälkeen he olisivat tyytyväisiä. Mikään ei riitä.


Tänään puhutaan nimenomaan "vanhan koulukunnan" transsukupuolisista, ei siis nykyisistä sukupuolen käsitteen sotkijoista, genderfluideista, moninaisuusvouhottajista ja muista kaistapäistä, jotka ovat viimeisen n. kymmenen vuoden aikana sotkeneet koko sukupuolen käsitteen niin monelle miljardille mutkalle, etteivät tiedä enää itsekään ollenkaan, mitä puhuvat. Kolmannessa osassa (ilmestyy myöhemmin) tarkastelemme samalla otteella muunsukupuolisten ja ei-binäärisiksi, sukupuolettomiksi jne. itseään luonnehtivien kuvauksia omista kokemuksistaan ja vertaamme niitä hieman tämän tekstin kuvauksiin.

Kun tämä nykyinen kollektiivinen transpsykoosi vain jatkuu ja jatkuu, on mielestäni aiheellista pysähtyä pohtimaan sitä, mistä transsukupuolisuudessa tai (poliittisesti korrektimmin) transihmisyydessä on oikeastaan kyse. Koko transihmisen ja transin käsite on tämänhetkisessä sotketussa merkityksessään niin hämärä ja epäselvä, ettei siitä ota kukaan mitään selvää – eivät transaktivistit itsekään. Aina, kun joku edes yrittää määritellä asioita jotenkin järjellisemmiksi, jostain pelmahtaa paikalle raivokas transien ja heidän huutosakkinsa muodostama aktivistiporukka räyhäämään, että ei se noin ole ja transfobiaa ja syrjintää ja sortamista ja ihmisoikeuksien vastustamista, lässynlää. Hullunkurista on myös se, että transaktivistit kuitenkin esittävät transstatuksensa nojalla yhteiskunnalle erittäin dramaattisia ja koko väestörakenteeseen vaikuttavia lakimuutoksia, joiden seurauksista ja vaikutuksista muihin väestöryhmiin kuin transeihin he kieltäytyvät kokonaan keskustelemasta. He eivät itsekään osaa tarkasti määritellä, mitä oikeastaan ovat ja edustavat, mutta silti heidän täytyisi mielestään saada muovata koko yhteiskuntarakenne kokonaan uusiksi omien tarpeidensa pohjalta ja määritellä siinä samalla yleinen todellisuuskäsitys kokonaan uusiksi. Moderneilla transihmisillä on myös jokin merkillinen pakkomielle pitää itsestään jatkuvasti aivan jumalatonta meteliä, jolta kukaan ei ole viime vuosina voinut välttyä, kun aktivistit ovat levittäneet ideologiset käsityksensä sukupuolesta aivan joka paikkaan, lakivaliokuntia ja opetussuunnitelmia myöten.

On päivänselvää, ettei suurimmalla osalla näistä nykyisistä moderneista transihmisistä ole hatarintakaan käsitystä siitä, mistä transsukupuolisuudessa on alun perin ollut kyse: ihmisen voimakkaasta subjektiivisesta kokemuksesta siitä, että hän on väärän sukupuolen kehossa. Toistan: subjektiivisesta kokemuksesta. Modernit transihmiset ovat vääntäneet transsukupuolisuuden ilmiöksi, joka aiheutuu puhtaasti ympäröivien ihmisten (usein kuvitellusta) suhtautumisesta heihin, kun taas alkuperäisessä transsukupuolisuudessa on kyse siitä, että ihminen itse kokee itsensä vääränlaiseksi riippumatta siitä, mitä muut ihmiset hänelle aiheesta viestittävät. Kyseessä on psykiatrinen häiriö, joka on vakavuusasteeltaan sitä luokkaa, että voi hoitamattomana johtaa kuolemaan; tämä on transsukupuolisuuden alkuperäinen diagnostinen kriteeri. Noh, tämähän on suurimmalle osalle blogin lukijoista jo tuttua huttua, joten en jaksa jauhaa tätä samaa asiaa koko ajan uudestaan; tiedätte kyllä pelisäännöt, joiden pohjalta on toimittu eli mistä on lähdetty liikkeelle ja mihin olemme päätyneet (postmoderniin transpsykoosiin, jota johtavat liberaalivasemmistolaiset intersektionalistit ja joka ei näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä).

Nykyiset modernit transihmiset pitävät jatkuvaa meteliä itsestään kaikissa kanavissa ja medioissa, mutta he kiihtyvät, suivaantuvat ja raivostuvat, kun heidän kanssaan yrittää käydä vastavuoroista keskustelua. Pelkkä asiallisten kysymysten esittäminen on heidän perspektiivistään fobiaa ja syrjintää, jos kysymyksenasettelu ei prikulleen noudattele sellaisia sanamuotoja, jotka ovat heidän mielestään ainoat oikeat. Transithan mielellään myös jatkaisivat tähän asti hyvin toiminutta taktiikkaansa eli loputtomien vaatimusten esittämistä, koska "me olemme syrjittyjä, sorrettuja ja marginalisoituja ja siksi olemme oikeutettuja saamaan sitä ja tätä". On yhtäältä ironista, että kun asioista yrittää keskustella muilla kuin transien itsensä ja heidän tukijoukkojensa asettamilla säännöillä (lue: yrittää kyseenalaistaa heidän sekavat horinansa tai pureutua ongelmien juurisyihin), törmää jatkuvasti eri yhteyksissä siihen, miten he kuivakasti käskevät "kuuntelemaan transihmisiä".

Kun modernit transihmiset ja heidän pönkittäjänsä käskevät kuuntelemaan transihmisiä, he tarkoittavat, että kaikkiin transihmisten näkemyksiin pitää kyseenalaistamattomasti mukautua, jokaiseen heidän vaatimukseensa täytyy mukisematta suostua, heitä ei saa koskaan kyseenalaistaa yhtään mistään jne. Koska varsinainen keskustelu ei wokettajien ja intersektionalistien kanssa todistetusti onnistu, on parempi pakata kimpsut ja kampsut ja painua sylttytehtaalle kaivelemaan syntyjä syviä.

Eli: KUUNNELLAAN NYT SITTEN TRANSIHMISIÄ, KUN KERRAN KÄSKETÄÄN.

Lueskelin Riley Blackin blogitekstistä ja tästä Quoran ketjusta kuvauksia, joissa transkokemuksesta kärsivät kuvailevat dysforiaa (What does gender dysphoria feel like?). Blogiteksti ja ketju ovat englanniksi, mutta olen lukumukavuuden lisäämiseksi suomentanut niitä tähän. Kertomuksissa on paljon yhtenevyyksiä, mutta ne ovat silti huomattavan erilaisia; tämä on toki täysin odotuksenmukaista, koska jokaisen ihmisen kokemus on aina yksilöllinen, vaikka yhteistä joidenkin muiden kokemuksiin löytyisikin. Tässä muutama esimerkki siitä, miten kertomuksia aloitetaan:

Minulla on useita eri tapoja vastata tähän kysymykseen. Se manifestoituu eri tavoin kontekstista riippuen. (For me, there's a number of different answers to this question. It manifests differently depending on the context.)

Sikäli kun minulta kysytään, dysforia on erilaista jokaiselle. Vaikka joitakin yhteneviä johtoajatuksia onkin, yhden transihmisen dysforia saattaa olla toiselle transihmisille täysin tunnistamatonta. (As far as I can tell, it’s very different for everyone. Though there are some common threads, one trans person’s dysphoria might be completely unrecognizable to another.)

Se voi tuntua erilaiselta eri aikoina. (It can feel differently at various times.)

Minun pitäisi aloittaa tämä sanomalla, että kaikki transihmiset tuntevat dysforian eri tavoin. (I should start this by saying that all trans people feel dysphoria differently.)

Hyvin usein dysforiakuvauksissa toistuu eri tavoin muotoiltuna tämänkaltainen ajatus:

Kun katson peiliin, näen jonkun, joka en ole minä.

Transsukupuoliset kokevat peiliin katsoessaan näkevänsä jonkun, jota eivät tunnista omaksi itsekseen, aidoksi minukseen, siksi ihmiseksi, joka kokevat olevansa. Sametti on kuvannut omaa dysforiakokemustaan tässä tekstissään näin:

Transsukupuolisuus tuntuu siltä, kuin ylläsi olisi naamiaisasu, jota et kykene koskaan riisumaan. Tiedät itse, kuka olet ja millainen olet, mutta kukaan muu ei tätä näe eikä usko, vaikka yrittäisit selittää. Tuntemus siitä, kuka olet ja millainen olet, voi olla (ja yleensä onkin) hyvin voimakas, mutta sitten katsot peiliin ja näetkin jotain ihan muuta. Silloin aivot sanovat jursk. Tämä aiheuttaa hyvin ahdistavaa ristiriitaista tunnetta ja voi syvetä pahaksi ahdistuneisuudeksi tai masennukseksi. Et tiedä enää kuka tai mikä olet. Olet kokonaan kadottanut itsesi ja minuutesi. Itse tuijotin itseäni peilistä usein alasti ja yritin ymmärtää näkemääni. Aivot eivät mitenkään suostuneet ymmärtämään, että peilissä oleva henkilö olen minä. Ajatus tuntui täysin epätodelliselta. Koin, että peilistä katsoo vieras ihminen. Se oli äärettömän ahdistavaa. Siinä tuntee tulleensa ihan hulluksi tai olevansa jossain aineissa tms. kun kyllä se henkilö siellä peilissä kuitenkin olen minä. Mutta kun ei ole. Jne.

Olen havainnut, että usein transsukupuolisten kokemuksissa oman peilikuvansa katsomisesta toistuvat tämäntyyppiset ajatukset eri sanankääntein muotoiltuina:

  • peilistä katsoo joku muu kuin minä
  • peilistä katsoo täysin vieras ihminen
  • peilistä katsovan ihmisen takana seisoo toinen ihminen [todellinen minä], joka tuijottaa takaisin peilikuvassa näkyvän tuntemattoman ihmisen olkapään takaa.
Kuvatussa kokemusmaailmassa peilistä siis katsoo ihminen, jonka "takana" transkokemuksesta kärsivä on vankina pääsemättä katsomaan ja näkemään itseään kunnolla, koska tuo toinen, outo henkilö on tiellä ja pilaa koko ajan kaiken. Monet detransitioituneet (transidentiteetistä luopuneet ja alkuperäiseen sukupuoleensa palanneet) ovat puhuneet siitä, että tajusivat jossain vaiheessa noiden ahdistavien ajatusten todennäköisesti liittyneen dissosiatiiviseen oireiluun, josta eivät olleet transition alkutaipaleella vielä lainkaan tietoisia (eivätkä edes tienneet, mitä dissosiaatio tarkoittaa ja että sellainen ilmiö on olemassa). Dissosiaatiohäiriö aikaansaa kaikenlaista "jännää", mm. sellaisia kokemuksia, että ihminen kokee olevansa ikään kuin hieman irrallaan kehostaan koko ajan ja tarkkailevansa itseään ja omaa kehoaan tekemässä asioita ikään kuin itsensä ulko- tai yläpuolelta. Monet diagnosoidut ovat raportoineet kehostairtautumiskokemuksista ja sen sellaisesta. Suomalainen detransitioituja Nita kuvaili omia dissosiaatiokokemuksiaan YouTube-videollaan pari vuotta sitten hyvin tarkasti – oli muuten äärimmäisen mielenkiintoista settiä – mutta harmi kyllä hän on poistanut kaikki videonsa.

Miten transkokemuksesta kärsivät kuvaavat kokemustaan sukupuoli- ja kehodysforiasta? Aloitetaan Riley Blackin blogitekstistä, jota tosin en ole suomentanut kokonaan (jätin jonkin verran ns. merkityksetöntä jaarittelua sekä loppupätkän pois).

Dysforia on pahinta kaikista. Kuvittele, että menet sänkyyn nukkumaan ja heräät jääkylmässä uima-altaassa, sydämesi hakkaa, kun aivosi yrittävät käynnistyä. Noiden paniikinomaisten sekuntien aikana yrität tajuta olevasi hereillä, mutta on lähes mahdotonta prosessoida, mitä sinulle tapahtuu. Tällä tavoin dysforia soittaa hälytyskelloa, kun minä shokeeraudun tietoisuuteen, joka tuntuu väärältä – että olen jotenkin herännyt jonnekin, missä minun ei pitäisi olla. Kehossa, jonka sisällä minun ei kuuluisi olla.

Dysforia on äärimmäisen yksilöllistä. "Ahdinko" kuvaa sitä hyvin, mutta se, millä ilmenemistavoilla ahdinko manifestoituu, vaihtelee. Suhtaudun omiin synnyingenitaaleihini melko neutraalisti, mutta joku toinen saattaisi kokea nuo osat kehossaan ällöttäviksi ja inkongruenteiksi suhteessa siihen, keitä he ovat. Minä katselen usein kasvojeni ja torsoni muotoa tuskissani, kun joku toinen taas ei välttämättä välitä niin paljoa. Ja kun minä käyn läpi painostavaa koko kehoni muodonmuutosta askel askeleelta, joillakin toisilla dysforia kohdistuu ainoastaan joihinkin tiettyihin osiin.

Tässä mielessä voin puhua ainoastaan itsestäni. Kenties tunnistat nämä tuntemukset. Siitä lähtien, kun hätkähdin hereille, tuntien herääväni kehossa jota en koskaan halunnut, olen kieriskellyt dysforiassani niin kuin kummallinen hyönteinen, jonka olen löytänyt pihalta, yrittäen hahmottaa mikä siitä tekee niin kummallisen.

Dysforiani on pelkurimainen. Se ei ole läsnä päivän jokaisena hetkenä, lyöden rumpuaan ja hyräillen minulle, että kehoni on väärä. Väijyminen on sille ominaisempaa, se odottaa kunnes jo tunnen oloni kuormittuneeksi, masentuneeksi ja huolestuneeksi. Jos olen surullinen ja syön lohturuokaa, dysforiani osoittaa lihapalaseen leukani alla tai mahani muotoon ja sanoo: "Saa sinut näyttämään jätkältä." Ne osat, joista olen itsessäni ylpeä, voivat kääntyä minua vastaan. "Kyllä, sinulla on tissit, mutta kaikki näkevät silti sinun olevan mies, ja häpeäisit sitä, että rinnastat rinnat feminiinisyyteen." (Syyllisyys tykkää hypätä mukaan auttamaan.) Jos minulla on riita tyttöystäväni kanssa, tuskailen ja huolestun siitä, että ääneni sävy saa minut kuulostamaan alentuvalta mieheltä tai että olen perinyt isäni tavan purkautua minulle, vaikka olisin pannut peliin kaiken terapiassa oppimani, jotta olisin empaattinen ja tuottelias.

Se ei koskaan tunnu kivulta. Ei ole neulanpistoa tai fyysistä tuntemusta hädäntunteen ja ahdistuksen takana. Se voi ajaa hulluuden partaalle – kehoni kertoo minulle, että jokin on väärin, mutta ei ole mitään ilmeistä fyysistä uhkaa, ja niinpä mieleni rimpuilee löytääkseen jotakin, mikä sopisi tuollaiseen tuntemukseen ja vahvistaisi sitä. Uudelleenkouluttaminen on vaikea homma. Voin löytää viisi asiaa jotka näen, neljä asiaa joita voin koskettaa, kolme asiaa jotka voin kuulla, kaksi asiaa jotka voin haistaa ja yhden asian, jonka voin maistaa, jotta rentoudun vähitellen...

Dysforiani tuntuu pahansuovalta alter egolta, läsnäololta joka pitää kirjaa kaikesta ja muistaa kaikki heikot kohdat tarkasti. Se on sisäisen kriitikkoni pahin manifestaatio, joka muistuttaa olemassaolostaan joka kerta kun minua väärinsukupuolitetaan, tuijotetaan tai minulle huudetaan, muodostaen kaikesta kuvion, josta muodostuu viesti: "Miksi et vain voinut olla onnellinen? Kukaan ei koskaan tule näkemään sinua sellaisena kuin haluat olla. Miksi pyydät niin paljoa? Et ansaitse sitä."

(Tarina jatkuu vielä tästä, voitte lukea loput alkuperäisestä blogitekstistä.)

Seuraavaksi sulaa horroria Quoran ketjusta. (Olen poiminut näitä useista eri ketjuista hieman sieltä täältä, en pysty linkkaamaan kaikkiin erikseen.)

Dysforia tuntuu piikikkäältä, myrkylliseltä pallolta tai merisiililtä rinnassani. Se kasvaa joka kerta kun katson peiliin tai kuulen deadnameni. Se lähettää tuskallisen, polttavan tuntemuksen kehoni lävitse. Ja sanon "deadname", mutten oikeastaan voi sanoa niin, koska en ole kuollut. Opettajani eivät ole tottuneet siihen vielä, mutta he yrittävät. Ainoat ihmiset, jotka kutsuvat minua Noahiksi, ovat poikaystäväni ja paras ystäväni.

Tuntuu siltä, kuin koko kehoni olisi sietämättömän tuskan vallassa koko ajan enkä voi hengittää. Ainoat minulla olevat tukijani ollaan repimässä minulta pois ja tulen hulluksi. "Hyväksyn sen kodin ulkopuolella, mutta en voi hyväksyä sitä kotona. En vain usko siihen. Se ei tee minusta transfobista." Tarkka lainaus tältä päivältä. Äitini ei ymmärrä tätä kipua. Miljoonia pistohaavoja sydämessäni.

Halu hypätä sillalta joka päivä. Halu juosta. Juosta kovaa eikä katsoa koskaan takaisin. Tarve transitioitua ja poistaa tämä helvetti sielustani. Ensimmäinen kerta, kun pidin binderiä koulussa, itkin. Äitini huusi: "En halua sinun turmelevan kehoasi! Et ole poika, et ole! Olet tyttö! TYTTÖ! Jos sinun ei olisi pitänyt syntyä näin, et olisi koskaan syntynyt. Jumala ei tee virheitä." Hassua tässä on se, ettei hän edes ole uskonnollinen.

Sattuu niin paljon joka päivä. Kaikki tämä saa minut haluamaan tappaa itseni. Paskaa. Kerrankin elämässäni olen onnellinen ja ajattelen: "Hei, ehkä saan vielä tarvitsemaani välittämistä ja tukea." Mutta dysforia ja se, etten saa olla se kuka todellisuudessa olen, tappaa minut ja onnellisuuteni.


Heräät. Olet uudessa paikassa, jota et tunnista. Kukaan ei kertonut sinulle, että olet menossa jonnekin. Paikka on outo. Kaikki viittaavat puhuessaan sinuun väärällä pronominilla ja ovat näköjään vaihtaneet vaatekaappisi jonkun muun vaatekaappiin.

"Kuinka päädyimme tänne?" kysyt.

"Olemme aina olleet täällä", he vastaavat.

"Entä vanha talo? Se, joka meillä ennen oli?"

"Mikä talo? Lakkaa puhumasta typeryyksiä, olemme aina olleet täällä. Tämä on se talo, missä meidän kuuluu olla. Se on aivan luonnollista."

"Mitä vaatteilleni on tapahtunut?"

"Mitä tarkoitat? Mehän ostimme nuo sinulle viime viikolla!"

Alat pikkuhiljaa väsyä tähän, mutta ajattelet: "Kenties he ovatkin oikeassa. He sanovat, että olen asunut tässä talossa syntymästäni lähtien."

Eräänä aamuna heräät ja lakanoillasi on verta.

"Mitä vittua?"

Kerrot äidillesi. Hän taputtaa sinua selkään. "Sinusta tulee nainen, kultaseni! Sehän on jännittävää!"

Kaikki tämä 'nupullaan oleva naiseus' -paska saa sinut melkein yökkäilemään, etkä ole ihan varma minkä takia. Entisessä talossa minkään tällaisen kanssa ei tarvinnut olla tekemisissä. Tämä on paskaa!

Jatkat elämää, ja tuntemuksesi käyvät koko ajan vain voimakkaammiksi. Eräänä päivänä et vain kestä enää.

"Äiti, haluan palata takaisin kotiin."

"Sinähän olet kotona!"

"Enkä ole. Minulla oli ennen toinen koti ja haluan palata sinne takaisin."

"Tuohan on naurettavaa. Sinä saat muuttaa pois, kun olet täyttänyt 18 vuotta. Nyt? Aivan liian radikaalia. Ja olet vielä liian nuori tajuamaan, minkä takia."

Eräänä päivänä tapaat jonkun aivan samanlaisen kuin itse olet.

"Löysin todellisen kotini!" hän sanoo.

"Oikeasti?"

"Kyllä! Ja sinäkin voit!"

Ja ennen pitkää sinä löydätkin. Sinun täytyy hakeutua lääkärille, sitten psykiatrille, sitten spesialistille tuntemuksesi kanssa, ja he sanovat: "Kyllä. Sinulla on ihan oikeasti erilainen koti."

Ja kaikki loksahtaa kohdilleen.

Miltä genderdysforia minulle tuntuu?

Kuin koti-ikävältä. Brutaalilta, päättymättömältä koti-ikävältä.

Minulla on sellainen olo, kuin päälläni olisi kaksi kokoa liian pieni ja väärän värinen märkäpuku, joka nipistää vartaloani oudolla tavalla niin että näytän hullunkuriselta. Tuntuu siltä, että haluan vain kuoria sen pois ja sen alla olisi se, mitä haluan nähdä peilistä.

Minusta tuntuu, että ainoa asia jota muut ihmiset minussa katsovat, on rintakehäni, vaikka minulla olisi binder. Tuntuu, että kaikki pystyvät näkemään, että hento bulgeni [pullotus alushousuissa] on vain silikonipacker ja että en näytä maskuliiniselta huolimatta siitä, että kaikki niin väittäisivätkin ja minulla on karvaa naamassa. Koska olen lyhyt ja minulla on hienot kasvonpiirteet ja suuret silmät.

Minusta tuntuu, että aina kun riisuudun alastomaksi jonkun edessä, heitä inhottaa joutua katsomaan kehoani, vaikkei siinä itse asiassa ole mitään vikaa. Ja se saa minut tuntemaan itseni ällöttäväksi ja häpeälliseksi.

Minusta tuntuu, kuin ruumiinosieni ei pitäisi olla olemassa, ja vaikka perinteinen vaginaseksi tuntuu yhtä hyvältä, en tykkää tehdä sitä koska se tuntuu väärältä epämääräisen vaikealla tavalla. En tarkoita sanoa, etten voisi katsoa kehoani ja sanoa: "Kehossani ei ole mitään vikaa." Minusta ei vain tunnu siltä, että sen pitäisi olla minun.

Olen MtF. Ennen kuin transitioiduin, minusta tuntui siltä kuin minulla olisi kammottava salaisuus, jota en pystynyt kertomaan kenellekään. Ikinä. Minulla oli tuttavia, muttei ystäviä. Minun ja kaikkien muiden välissä oli seinä. En pystynyt koskaan sallimaan itselleni sitä, että olisin läheinen jonkun kanssa.

Minun piti tarkkailla kaikkea mitä sanoin tai tein, jotta varmistuisin siitä, että näyttelin jätkää. Tai ainakin aseksuaalia, mutta yhtä kaikki miestä, tietokonenörttiä.


Tiedätkö sen hätääntyneen ahdistuksen tunteen ennen suuren tentin alkamista? Ehkä opiskelit tenttiä varten todella kovasti, muttet silti tiedä koko asiasta yhtään mitään. Nyt moninkertaista tuo tunne miljoonakertaiseksi ja sen sijaan, että kyse olisi vain tentin läpäisystä, kyse on aivan kaikkein pienimmistäkin asioista. Ja tämä tunne on jatkuva, kokoaikainen.

Joinakin päivinä oloni on hyvä ja ihana. On olo, että olen melko läpimenevä enkä tunne epämukavuutta. Sitten aivoni yhtäkkiä päättävät purra minua perseeseen ja sanoa: "Haista vittu, narttu."

Tuntemus on myös kuin vuoristorata. Rintakehäni? Sen pitäisi olla litteä. Mitä nämä rasvamöykyt yhtäkkiä tekevät tuossa? Repikää ne irti minusta.

Tuolla alhaalla pitäisi olla penis. Muttei ole. (Kokemus peniksestä haamuraajana on monien transmiesten kokemus osana alapäädysforiaa, eli siis tuntemus siitä, että siellä on penis vaikkei ole. Voin kertoa, että se on vitun syvältä.)

Pituuteni? Olen liian lyhyt. Ottaako kukaan minua koskaan vakavasti? Miksi naamassani on niin paljon rasvaa? Näytän tytöltä. Miksi perseestäni vuotaa verta juuri nyt? Minulla pitäisi olla penis. Miksi kuulostan 10-vuotiaalta? Ääneni pitäisi olla jo matala. Miksi perseeni on niin iso? Miksi estrogeeni on pilannut kehoni?

Lopulta vain itken kylpyhuoneessa laskien vuosia siihen, kun voin saada falloplastian.

Dysforia ei ole hauskaa. En usko, että tein nyt sille oikeutta. Kuulostaa siltä, kuin olisin asian kanssa jotenkin itsetietoinen, mutta kyse on mielisairaudesta. Aivoni ja kehoni kirjaimellisesti eivät vain sovi yhteen. Kyse ei ole siitä, ettenkö näkisi kehoani sellaisena kuin se ei ole, näen sen juuri siten kuin muutkin näkevät. Mutta se on väärä keho. Se ei ole minä.

Peilistä ei katso minä. En näe peilissä Zachia. Sisäpuolella olen Zach. Mutta en näytä Zachilta peilissä eikä kukaan muukaan ajattele, että näyttäisin Zachilta.

Kehodysmorfia ja genderdysforia ovat erilaisia. Kehodysmorfia on: "Olen alipainoinen, mutta olen lihava." Genderdysforia on: "Kukaan ei näe minussa fyysisesti mitään vikaa, mutta mielessäni tiedän, että minulla pitäisi olla erilaiset genitaalit." Ero on hiuksenhieno, mutta ero on silti olemassa.

En malta odottaa, että saan aloittaa testosteronin ja pääsen rintakirurgiaan. Tunnen sen jälkeen onnea, jota en ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Voin keskittyä siihen, mikä on olennaista, en typerään paskaan kuten siihen, miten minuun viittaaminen tyttönä saa minut toivomaan kuolemaa.

Se tuntuu siltä, kuin olisi ansassa. Minua on sentään siunattu androgyynisellä vartalolla. Silti kaikki näkevät minut tyttönä. Se tuntuu siltä, kuin he puhuisivat jollekin joka seisoo aivan takanani ja odottaisivat vastausta.

Joka kerta kun katson peiliin, näen jonkun, joka näyttää suurin piirtein minulta, mutta ei kuitenkaan ole minä. Kuvittelen itseäni tulevaisuudessa ja näen miehen, jolla on vaimo ja lapsia, silti tiedän olevani aivan yhtä kaukana tulevaisuudesta kuin ikinä mahdollista. Se on hirveää.

Keho, joka minulla on, on väärä, se tuntuu väärältä. Sen takia kaikki muukin on väärää. En pysty tekemään töitäni, en syö, en treenaa koska tuntuu siltä että mitä tahansa teenkin, sillä ei ole merkitystä. Haluan tämän kidutuksen vain päättyvän, tavalla tai toisella.

Yksinkertaisimmillaan genderdysforia tuntuu siltä, kuin tietyt osat kehosta eivät olisi mitään muuta kuin teatterin rekvisiittaa, mutta esiintymisasu on sillä tavalla tiukassa ja jumissa, että sitä on pakko pitää vapaa-ajallakin. Joinakin päivinä voi vain muistutella itseään siitä, että jonain päivänä kostyymin vielä saa pois ja se ei ole todellisuudessa minä, ja joinakin toisina päivinä tekisi mitä tahansa saadakseen kostyymin pois voidakseen vihdoinkin lopettaa metodinäyttelemisen ja/tai lakata olemasta kostyymin kanssa missään tekemisissä.

Tarkennettuna:

Kun dysforia ensi kertaa iskee sinuun, sitä voisi parhaiten verrata eräänlaiseen käänteiseen tuntemukseen haamuraajasta. Elät vain elämääsi aivan normaalisti, mutta aivan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan satunnaisesti, tunnet tuulahduksen tai joku tunkeutuu ohitsesi ja vahingossa koskettaa sellaista kohtaa kehossasi, jonka olemassaolon olit kokonaan unohtanut. Se on vähän niin kuin, jos esimerkiksi olet kundi, joka kesken kävelylenkin törmää toiseen kundiin ja hän painautuu hetkeksi kiinni rintakehääsi ja sinä havahdut: "Voi paska, minullahan on tissit." Se tuntuu luonnottomalta etkä voi olla ajattelematta sitä. Se on häiritsevää ja noloa ja jos transitioidut, saatat silti olla edelleen vainoharhainen, että muut ihmiset ovat tietoisia näiden ruumiinosien olemassaolosta ja kenties jopa tuomitsevat sinut siitä syystä.

Ennen transition aloittamista ja ulostuloa dysforia tuntuu siltä kuin olisi unessa, jossa kokee maailmaa jonkun toisen perspektiivistä, ja jollain tasolla on tietoinen siitä että katselee maailmaa jonkun toisen silmien läpi, mutta kukaan muu ei vaikuta olevan tästä tietoinen. Sitä ei pysty tuosta vain sanomaan, koska pelottaa tai koska ei ole varma siitä, miten se pitäisi pukea sanoiksi. Tunne on erittäin surrealistinen, sitä ikään kuin on oma itsensä muttei silti kuitenkaan ole, kuin olisi jumissa ikuisessa roolileikissä jota ei pysty lopettamaan, ei voi kuin katsella maailman ympärillä lipuvan ohitse.

Transition aloittamisen jälkeen, kun vielä on pre-op [ei siis vielä käynyt genitaalikirurgiassa, otaksun], se on verrattavissa siihen hulluksi tekevään tunteeseen, että katsoo show'ta tai elokuvaa tai jotain, jonka henkilöhahmon kampaus on absurdin päivänselvällä tavalla sopimaton, ja hän voisi korjata asian yksinkertaisesti kohentamalla kampausta hieman, mutta jostain hiton syystä hän ei vaan tee niin. Ajatus tästä ei ole sinänsä ohimenevä, tarkoitan sitä tunnetta, kun istuu tuijottamassa näyttöä eikä voi keskittyä mihinkään mitä tapahtuu tai mitä ihmiset sanovat, koska jatkuvasti keskittyy häiritsevään ajatukseen: "Tuo olisi niin helppoa korjata, mikset vain harjaa typerää kuontaloasi pois naamaltasi? Sinä tiesit, että sinua kuvataan! MIKSI ANNAT HIUSTESI OLLA NOIN?"

Genderdysforia on tämän kaltainen tuntemus kymmenkertaisella vahvuudella, ja se tapahtuu kun katsoo peiliin tai on muutoin vain erityisen tietoinen omasta itsestään. Tiedät itse, mikä ongelma on, tiedät miten ongelman voisi ratkaista, ja ratkaisu tuntuu paljon yksinkertaisemmalta kuin se todellisuudessa on, silti saavuttamattomalta. Sen sijaan, että ajattelisi laimean ärsyyntyneesti hiusten pyyhkäisemistä pois naamalta, ajatukset ovat paljon pimeämpiä, sellaisia kuin "jos vain voisin leikata tämän irti".

Post-op-dysforia tuntuu siltä, kuin muistelisi menneitä hyviä aikoja vanhojen ystävien kanssa, ja sitten yhtenä päivänä yksi noista ystävistä tuo esiin todella kurjan muiston, joka on äärimmäisen nolostuttava ja/tai kuohuttava. Toivot, että voisit vain unohtaa sen, mutta se pitää sinua hereillä kolmeen asti yöllä, kun olet kuolemanväsynyt muttet näytä pystyvän nukahtamaan, vaikka kuinka yrittäisit.

Sosiaalisten tilanteiden sukupuolidysforia on aivan oma kattilallisensa kalaa. On äärimmäisen vaikeaa saada cisihmisiä ymmärtämään tätä, mutta koetan auttaa teitä astumaan minun saappaisiini. Kuvittele, että heräät yhtenä päivänä ja olet jossain aivan tuntemattomassa paikassa ulkomailla. Jollain taianomaisella tavalla pystyt kommunikoimaan kaikkien kanssa (kieli ei ole tässä analogiassa nyt olennaista), muttet ymmärrä yhtään mitään kulttuurisista eroista tai odotuksista. Kaikki ympärilläsi kohtelevat sinua aivan kuin olisit syntynyt ja kasvanut täällä, kutsuvat sinua oman kielensä nimellä joka ei ole sinun nimesi ja odottavat sinun käyttäytyvän niin kuin olisit syntynyt ja kasvanut tässä maassa. Joko hämmennyksestä tai pelosta tai molemmista johtuen vain toimit tämän mukaisesti, koska et tiedä miten ihmiset ympärillä reagoisivat, jos kertoisit heille: "Olen itse asiassa kotoisin __________ enkä tiedä, miten päädyin tänne ja mitä täällä on meneillään." Puhumattakaan siitä, uskoisivatko he sinua ylipäätään.

Vaihtoehtoisesti, kuvittele että sinut on kidnapattu ilman minkäänlaista selitystä ja heitetty johonkin huoneeseen toisten ihmisten kanssa, jotka pelaavat lautapeliä, josta et ole koskaan ennen kuullut ja jossa on sarja monimutkaisia sääntöjä, joista sinulle ei ole kerrottu mitään. Katsot muutaman kierroksen ennen kuin oma pelivuorosi tulee, joten sinulla on jonkinlainen hatara käsitys siitä, mitä tuleman pitää, muttet ole 100 %:n varma mistään. Kaikki muut näyttävät ymmärtävän peliä, ja kun vähän haparoit, he tuomitsevat sinut koska et ymmärrä, tai ainakin sinulla on paranoidinen tunne siitä että he tuomitsevat. Jälleen kerran, joko hämmennyksestä tai pelosta, et sano mitään koska ajattelet huolissasi ihmisten pitävän sinua hulluna, koska sinut on kidnapattu ainoastaan pelaamaan lautapeliä, josta et ole koskaan kuullutkaan, ihmisten kanssa, joita et ole koskaan tavannut.

Tältä transihmisestä tuntuu yrittää kuvitella olevansa cis ja yrittää sosiaalisesti sopeutua joukkoon. Vaikka kuinka hyvin ymmärtäisin kulttuurin tai pelin säännöt, vaikka kuinka kauan eläisin siinä vieraassa maassa tai pelaisin peliä sen säännöillä, se ei silti koskaan tunnu minusta luonnolliselta ja aina tuntuu siltä, etten koskaan voi pelata yhtä hyvin kuin muut. Joka tapauksessa, niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa, miehenä eläminen tuntuu minulle yhtä luonnolliselta kuin olla amerikkalainen tai pelata lempilautapeliäni. Ulostuleminen ja transitioituminen tuntuvat siltä kuin olisin palannut takaisin USA:han elettyäni vieraassa maassa vuosikaudet, tai pelaisin lautapeliä jossa olin ennen superhyvä, mutta johon en ole koskenut sen jälkeen kun olin lapsi. Ei se välttämättä nostalgiaa ole, mutta tosiaankin luonnollista, paljon yhtenäisempi tapa minulle olla.


Minulla on kaksi diagnosoitua genderdysforian muotoa: kehollinen ja sosiaalinen.

Kehodysforiani on jatkuva epämukavuuden tunne, useinkaan en halua edes liikkua, koska pelkään että tunnen kehoni. Toisinaan en halua käydä suihkussa tai edes käyttää kylpyhuonetta, koska se tuntuu niin epämukavalta. Tuntuu siltä, kuin olisin jumissa piikkilankaviidakossa, ja joka kerta kun otan askelen väärään suuntaan ja kosketan piikkilankaa, tunne epämukavuudesta tulee takaisin. Tämä ei ole epämukavuutta, jonka voisi vain odottaa menevän ohi. Ajoittain se tuntuu suorastaan fyysisenä kipuna! Monia kertoja olen tullut aivan fyysisesti sairaaksi sen takia. Nukkuminen on parasta mitä voi tehdä, koska silloin ei tarvitse tehdä mitään, mihin tarvitaan kehoa. (Jos siis pystyt löytämään nukkuma-asennon, joka ei aiheuta epämukavuutta.) Eikä tästä asiasta voi puhua kellekään, koska kun kuulee oman äänensä, nousee myötähäpeä. Jos nauhoittaa omaa ääntään ja poistaa nauhoitteen, madaltaa sen jälkeen ääntään ja nauhoittaa uudelleen, ääni kuulostaa pakotetulta ja tulee vain entistä huonompi olo. Ja ajatuksen omasta rakastetusta/rakastajasta (poikaystävä, tyttöystävä, theyfriendit) voi unohtaa, koska kuinka voi rakastaa toista, jos ei rakasta itseään? Ja pelko siitä, että he koskettavat kehoani, on liikaa kestettäväksi. Ei voi edes kuvitella halaavansa heitä. Tekisin MITÄ TAHANSA ollakseni vapaa tästä epämukavuudesta. Mutta mikään ei koskaan riitä, aina epämukavuus muistuttaa itsestään. Keho vihaa itseään.

Sosiaalinen (minulle pahempi näistä kahdesta). Et pysty olemaan tuntemattomien ihmisten lähellä, koska olet tietoinen siitä, että he katsovat sinua ja näkevät jonkun, joka ei ole sinä. Se on hieman sama kuin näyttäisit jollekulle maalauksen kukasta, mutta he näkevätkin siinä auringon ja sinulle tulee ikävä olo siitä, että he näkivät jotain mitä itse et näe. He katsovat sinua ja tietämättään saavat aikaan sen, että tunnet olosi yksinäiseksi. On jatkuva pelko siitä, että muita ihmisiä tavatessa he näkevät jonkun, joka ei ole sinä. Se on pelkoa siitä, että joutuu katseiden kohteeksi. Mutta vaikkeivät muut näkisikään sinua, he pystyvät kuulemaan äänesi ja äänesihän ei sovi yhteen sen kanssa, kuka olet. Ja vaikka olet sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka tuntevat sinut ja rakastavat sinua... Et siltikään pysty olemaan heidän seurassaan, koska vihaat ajatusta siitä että he katsovat sinua ja pakottautuvat näkemään jotain sellaista, jollaisena haluat tulla nähdyksi. Kuulet heidän tekevän virheen ja korjaavan sen, vain muistuttaakseen sinua siitä, ettet ole riittävän läpimenevä, jotta he muistaisivat asian. Tunnet yksinäisyyttä. Ja vaikka hengailisit toisten transihmisten kanssa, tunnet SILTI olosi sellaiseksi, että olet taakkana muille. Kuin aiempi vertaus kukkamaalauksesta. Näytät heille maalauksen kukasta ja he näkevät auringon. Sanot heille: "Se on kukka, ei aurinko." He pahoittelevat ja kutsuvat sitä maalaukseksi kukasta, mutta silti se on muistutus siitä, että he näkivät ensin auringon ja sanoivat aurinkoa kukaksi vain siksi, että sinulle tulisi parempi olo.


Sikäli kuin minä tiedän, dysforia on kaikille erilaista. Vaikka siinä on joitakin yhteneviä piirteitä, yhden transhenkilön dysforia voi olla täysin tunnistamatonta jollekulle toiselle transhenkilölle.

Minulle se on kimppu kaikenlaista. Yritän kuvailla noita tuntemuksia.

Suurin tuntemus minulle on ollut se, että mieleni ja kehoni ovat aina jonkinlaisessa epäsynkroniassa. Muut ihmiset kuvailisivat tuntemuksiaan siten, että heidän mielensä ja kehonsa ovat sopusoinnussa keskenään, ja minulle tällainen on täyttä hepreaa.

Minulla on niin, että oma mieleni aina ilmensi sitä kuka olen, mutta keho tuntui lähinnä hyödyttömältä kimpaleelta lihaa, jota minut pakotettiin raahaamaan ympäriinsä. Muutamia kertoja ennen transitiotani saatoin sanoa jollekulle: "Tämä keho ei ole minä."

Tuloksena tästä minulla ei ollut juuri mielenkiintoa huolehtia joistakin perusasioista kehossa, joka ei ollut minun. Mitä yritän sanoa: maksaisitko sinä sellaisen asunnon remontoimisesta, jossa olet vuokralla? Samankaltainen tuntemus. Näinpä tein tietoisen valinnan syödä mitä tahansa roskaruokaa ikinä halusinkaan. En kuitenkaan tulisi olemaan onnellinen tässä kropassa, joten miksen nauttisi sitten maukkaasta ruoasta?

Niinpä lihoin reilusti, tietenkin. Ennen transitiota en jaksanut välittää kehostani niin paljon, että olisin panostanut treenaamiseen ja dieetin aloittamiseen. Nyt kun asiat ovat paremmalla tolalla, minun täytyy saada kehoni sellaiseen kuntoon, että se palvelee minua. Tajuan nyt, mitä tuntemus sisäisestä harmoniasta tarkoittaa. Se voimistuu päivä päivältä.

Translesbona minulla on aina ollut tietty tuntemus, joka muiden mielestä on outo. Minulle se on aina ollut normaalia. Ennen tätä vuotta en ollut tajunnut, etteivät muut ajattele samoin. Olen aina ollut viehättynyt naisista, mutta minulle tähän fiilikseen on aina kietoutunut halu saada itselleni feminiininen keho.

Vakava kysymys cisheteroihmisille: millaista on olla viehättynyt sellaisista fyysisistä ominaisuuksista, joita teillä itsellänne ei ole, mutta ette myöskään halua niitä itsellenne? En tosiaankaan ymmärrä tuollaista tuntemusta. Minusta tuntui aina järkevältä se, että kun näin naisen jota kohtaan tunsin vetoa, halusin saada tuon kehon nauttiakseni siitä aivan koko ajan. ("I wanted to have that body to enjoy all the time.")

Osa genderdysforiaa minulle oli sitä, että katsoin toisia naisia ja halusin sen mitä heillä oli, kuitenkin tietäen etten koskaan sitä saavuttaisi. Tai kun katsoin söpöä pukua näyteikkunassa ja vain kävelin sen ohi, koska mitä minä sillä kuitenkaan tekisin? Elin hiljaisen alistunutta elämää ajatellen, ettei transitioituminen varmaankaan olisi vaihtoehto ja etten kuitenkaan voisi olla koskaan se persoona, joka halusin olla.

Totta kai yhä edelleen on paljon naisia, jollaisilta haluaisin näyttää, mutta nyt minulla on jo jonkin verran itseluottamusta. Joo, he näyttävät upeilta, mutta melko hyvältä näytän minäkin. Ehkä vielä oivallan, mikä saa heidät näyttämään niin hyvältä, ja saada se toimimaan itsellänikin... (Tämäkin tarina jatkuu vielä, en käännä sitä nyt kokonaan.)

Seuraavat pätkät eivät ole yksi kuvaus vaan fragmentteja pidemmistä kuvauksista:

Päivä elämästäni. Herään, venyttelen. En nouse istumaan. Minun täytyy pysyä makuulla, jotten tuntisi asioita, joiden ei pitäisi olla siellä. Asioita, jotka siirtyilevät ja liukuvat. Ihmettelen, mitä helvettiä minusta oikein roikkuu, kunnes muistan. Sitten laitan päälle paidan tai pussimaisen puseron, jotta suihkuun mennessäni ja tarttuessani pyyhkeeseen en tuntisi niitä. Käyn pimeässä suihkussa. Jos näen itseni, myöhästyn töistä, koska jään istumaan ja ihmettelemään, kuka oikein on pukeutunut minun kasvoihini. Sheivaan noita kasvoja suihkussa. Pidän siellä pientä peiliä, jotten näkisi muuta kuin kasvoni.

Minulle genderdysforia tulee aaltoina. Pahimpina hetkinä se tuntuu siltä, että haluaa tulla laitetuksi ruumisarkkuun ja haudatuksi elävältä. Voi kirkua, itkeä ja hakata arkunkantta, mutta pakoon ei pääse. Dysforia on ollut niin tuskallista, etten ole pelännyt edes kuolemaa. Todellinen tuska tuli siitä ajatuksesta, että pitäisi elää pidempään. Pelko tarttuu sydämeen ja kuristaa sitä toivottomuudella. Joskus ainoa lohtu on ollut vain keskittyä kuolemaan niin kuin johonkin fantasiaan pakenemisesta. Pakenemiseta jonnekin, missä ei ole syyllinen olo, peloissaan tai pakotettu olemaan joku, joka et ole. Taistelin näiden ajatusten kanssa elämäni joka päivä, kunnes löysin, mitä tarkoittaa olla transsukupuolinen. Transitioiduin siksi naiseksi, joka olen tänä päivänä. Nyt hämmästyttää ajatella, että suurimman osan elämästäni en tiennyt olevani transsukupuolinen. Ajattelin, että kaikki tuntevat näin. Että minä en vain ollut tarpeeksi hyvä käsittelemään sitä. Kun transitioiduin, tajusin viimein, miltä tuntuu olla cissukupuolinen. Se oli todella mahtavaa! Nyt herään joka aamu onnellisena siitä, että saan olla elossa. En koskaan aikaisemmin tuntenut näin. En enää joudu kestämään sitä kammottavaa konfliktia päässäni ja masennukseni ja dysforiani on kokonaan poissa.

Pahinta minulle oli jatkuva paniikin tunne. Tunne siitä, että olen vankina kehossani ja kykenemätön pääsemään ulos. Halu paeta jostakin tietystä ruumiinosastani ollen kykenemätön irtoamaan siitä. Viime aikoina terapiassa olen toisinaan tuntenut dysforian suruna tai syvänä murheena. Kaipuuna saada keho, joka on olemassa mielessäni, mutta ei kuitenkaan ole olemassa fyysisesti. Tämä saattaa olla minä liikkumassa poispäin paniikista, kohti jonkinlaista hyväksyntää tai ainakin sen tiedostamista, että ulkoapäin määritelty kehoni aiheuttaa minulle jatkuvaa epämukavuutta. Suru ja murhe ovat kovia kestää, mutta parempia kuin paniikki.

Se on tunnetta feikkiydestä, että olet yksi suuri valhe elämäsi jokaisena sekuntina. Joudut koko ajan piilottamaan oman totuutesi, että olet ihan kokonaan väärä ja kaikki kehossasi ei tunnu hyvältä. Niin kuin näyttelijä, kaikki täytyy koko ajan olla harkittua, suurimman osan ajasta näyttelet jotta sopisit joukkoon, näyttelet "jätkää". Se on stressaavaa, uuvuttavaa ja tekee sairaaksi. Kaikki miespuoliset kaverini vain ovat omia itsejään, minun täytyy kopioida heitä, joten kukaan ei tiedä. Se on kammottava salaisuuteni. Unelmoin joka päivä, että voisin vain elää naisena, jotta saisin tämän hirveän hirviön selästäni pois ja voisin vain keskittyä olemaan minä. Miksi elämän pitäisi olla näin rankkaa?

Ennen transition aloittamista dysforian käydessä todella pahaksi se tuntui siltä kuin minua murskattaisiin hydraulisella puristimella, joka oli tehty tunteistani ja ajatuksistani. Tuntui siltä, kuin kurkkuni olisi räjähtänyt ja ainoa keino parantaa se olisi viiltää se auki. Aivan kuin olisi ollut jumissa ihmisihontiukassa arkussa, en pystynyt hengittämään tai tekemään mitään. Tuntui siltä, että haluan vain kuolla, mutta minulla ei ollut fyysistä rohkeutta liikuttaa kehoani päättääkseni elämäni. Tuntui siltä, kuin kaikki sukupuolipiirteet kehossani olisivat kasvaimia ja jokin rutto tai kulkutauti sielussani, ilman mitään toivoa parantumisesta. Tuntui siltä, että kaikki koko universumissa menetti merkityksensä ja ainoa asia, jolla oli mitään merkitystä, oli olla tyttö. Se tuntui halulta ajelehtia pimeään kuoleman tyhjyyteen ja paeta päättymätöntä piinaa. Tältä tuntui tuntikausia putkeen ilman mitään tietoa siitä, milloin se mahtaisi päättyä. Ennen transition aloittamista tuntui joka päivä siltä, kuin kehostani olisi roikkunut satoja hiekkasäkkejä. Minulla oli voimakas halu peittää kaikki mieheyteen viittaava kehossani. Se tuntui siltä, kuin jokin aineeton voimas olisi pakottanut minut olemaan mies vastoin kaikkia halujani ja toiveitani.

Minun tapauksessani kaikki alkoi hämmentyneisyydestä. Missä ihmeessä penikseni on? Sen pitäisi olla siellä. Miksi minun pitää hengailla tyttöjen kanssa eikä poikien? Muistan kysyneeni kysymyksiä siitä, miksen voinut tehdä jotakin, ja minulle vastattiin: "Tytöt eivät tee näin." Se ei kuitenkaan vastannut kysymykseeni: "Okei, mutta miksen minä voi?" (...) Toisinaan aina oivalsin, ettei minulle yhtäkkiä kasvaisi taianomaisesti penistä, eivätkä rasvamöykyt rintani kohdalla katoaisi mihinkään. Noina hetkinä halusin kuolla. Makasin itkien sängyssä, joskus jopa päiväkausia. Joskus vain tuijotin partakoneenteriä ja unilääkkeitä toivoen, että minulla olisi rohkeutta vain lopettaa kaikki. Fantasioin itsemurhasta, jotta voisin reinkarnoitua mieskehossa. Pahimpina päivinä halusin repiä ihoni kauttaaltaan irti ja hakata kehoni palasiksi. Tuntui siltä kuin olisin ollut tulessa, niin kuin en vain sopisi omaan ihooni. Rintani, lantioni, kurvini. Kehoni halusi liikkua tietyllä tavalla, puristaa käsivarteni aivan kokonaan rintani yli, liikkua kävellessäni jonkin ohitse, mutta aina minussa oli kiinni jotain sellaista, mitä ei pitäisi olla. Rintani tuli aina käsivarsieni tielle, lantioni kopautti esineitä kumoon. Kehoni liikkeet oli suunniteltu siten, ettei noiden osien pitäisi olla siellä, mutta niin ne vain olivat, ja ne olivat aina TIELLÄ. Minusta tuntui aina tältä jo ennen raskautta, mutta raskauden aikana se oli kaikkein pahimmillaan.


Tällaista settiä lukiessa ja kuunnellessa minulle tulee aina mieleen transaktivistien mielenosoituksissaan heiluttelemat kyltit, joissa on sellaisia sloganeita kuin trans is beautiful ja I love being trans ja trans is the new normal. Ihan päällimmäinen ajatus minulle ei tuollaisten kuvausten lukemisen jälkeen ole se, että onpas kaunista ja ihanaa, normaalista nyt puhumattakaan. Mitä kaunista on äärimmäisessä itsevihassa, joka manifestoituu ihmisen elämässä niin voimakkaana, että hän toivoo voivansa hakata itseltään ruumiinosia irti tai kokonaan kuolla, koska ahdistaa niin pohjattomasti? Toki on ilmeistä, että transaktivistien viesti tuossa sloganoinnissa on se, että kun ahdistus on (heidän perspektiivistään) kehonmuokkailuilla ja kehonmuokkaustoimenpiteillä hoidettu "oireettomaksi", niin saavutetaan se auvoisa beautiful-tila ja gendereuforia, jota sitten mielenosoituksissa julistetaan maailmalle uutena normaalina. Transsukupuolisuus ilmiönä ei kuitenkaan ole pelkkää affirmaation ja kehonmuokkauksen jälkeistä auvoa ja ihanuutta, mihin on useita eri syitä.

Ensinnäkin: Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jonka oman itsen ydin säilyy samana sikiöajasta arkkuun asti. Minuuden ydin on elämänmittainen ja katoamaton niin kauan kuin ihmisessä henki pihisee. Kukaan ei voi paeta todellista itseään ja minuuttaan mihinkään. Kukaan ei voi "sammuttaa" omaa lineaarisen aikajanan psykofyysistä itseään sillä, että pakenee inhoamaansa ja vääräksi kokemaansa "entistä" minäänsä uuteen, illusoriseen identiteettiin. Tai siis, toki uuden identiteetin voi sinänsä yrittää luoda ja edesauttaa illuusion pysyvyyttä uudesta, todellisesta minästä siirtymällä elämään ahdistusta tuottavan vedenjakajan toiselle puolelle. Transsukupuolisille (ja ainakin aatteen tasolla myös nykyajan kilahtaneille "transihmisille") se tarkoittaa kaksinapaisen sukupuolibinäärin vastakkaiselle puolelle siirtymistä käyttäen hyväksi hormonaalista ja kosmeettista kehonmuokkausta. Loppuun asti vietyinä ja mahdollisimman "onnistuneina" kehonmuokkaushoidot voivat aikaansaada sen, että transsukupuolinen tulee sosiaalisissa tilanteissa kohdatuksi kokemansa vastakkaisen sukupuolen yksilönä. Transsukupuolinen siis siirtyy hoitojen jälkeen elämään elämäänsä immersiivisessä fiktiossa, josta kirjoitin ensimmäisessä osassa – siis tilassa, jossa tulee ympäröivien ihmisten taholta tulkituksi vastakkaisen sukupuolen edustajana (eli biologinen nainen tulkituksi miehenä ja biologinen mies tulkituksi naisena), vaikkei objektiivisessa todellisuudessa sitä voikaan olla. Tämä on useille transsukupuolisille kuitenkin tuskattomampi tapa olla ja elää siitäkin huolimatta, että he tietävät elävänsä immersiivistä fiktiota. Olen usein sanonut, että ns. tervejärkisen transsukupuolisen tunnistaa siitä, että hän tietää ja tunnustaa biologisen todellisuuden muuttumattomuuden ja todellisuuden asettamien reunaehtojen vallitessa astuu sisään transhoitoprotokollaan. Blaire White on tästä hyvin tunnettu esimerkki, samoin Buck Angel. Tervejärkinen transsukupuolinen ei kiellä biologiaa ja yritä murentaa "cisteemiä" vaan pyrkii muokkaamaan omasta itsestään sellaisen, että hänellä olisi parempi olla vastakkaisen sukupuolen edustajaksi tulkittuna yksilönä – tietoisena siitä, että täydellinen transformaatio aidoksi mieheksi/naiseksi ei ole mahdollista, vaikka jonkin verran voikin siirtyä sinne vastakkaiselle puolelle.

Minä en ole koskaan tippaakaan vähätellyt tai yrittänyt kieltää transsukupuolisuuden tuottaman psyykkisen ja fyysisen kärsimyksen todellisuutta ja sitä, että transhoidot voivat helpottaa ihmisen elämää huomattavasti, kunhan hänet on huolellisesti ja erotusdiagnostisesti tutkittu pätevien ammattilaisten toimesta. Olen koko ajan yrittänyt tähdentää sitä, että "alkuperäinen" transsukupuolisuus on erittäin vakava ja transkokevalle itselleen hyvin todellinen ilmiö, johon täytyy suhtautua asian edellyttämällä vakavuudella. Nykyiset sekopääaktivistit gendereineen, pronomineineen ja portinvartioinnin lakkauttamisineen ovat tehneet nimenomaan tälle alkuperäiselle transsukupuolisuudelle ja sen optimaalisen hoidon kehitystyölle aivan mittaamatonta vahinkoa.

Toisekseen: Transsukupuolisuus ja laajemmin kehoahdistus on äärimmäisen monimutkainen psykiatrinen ilmiö. Olen huomannut, että transsukupuolisten kuvaama ahdistus ruoskii transkokemuksesta kärsiviä usein ajattelemaan, että kunhan vain pääsen tästä nykyisestä olotilasta/kehosta eroon, niin ongelmani katoavat. Transkokevat ajautuvat ahdistuksensa ruoskimina ajattelemaan, että kaikki heidän ahdistuksensa ja psyykkiset ongelmansa ovat redusoitavissa kokemukseen väärästä kehosta; siis transsukupuolisuuteen. Monet detransitioituneet ovat kertoneet, että tajusivat juuri tämän asian omalla kohdallaan, mutta vasta transhoitojen läpikäymisen jälkeen. Tässä asiassa unohtuu käsittämättömän usein kokonaan se, että psyykkiset ongelmat ovat aina hyvin monisyisiä ja voivat aiheutua vaikka minkälaisista tekijöistä, joista transkokemuksesta kärsivä ei itse ole välttämättä lainkaan tietoinen. On hälyttävää, miten usein transkokemuksesta kärsivät raportoivat myös kaikenlaisia muita psyykkisiä ongelmia, kuten traumataustaa tai hyväksikäyttökokemuksia. Traumatisoitunut ihminen ei ilman ammattiapua pysty jäsentämään omaa traumatisoituneisuuttaan (siihen tarvitaan aina ammattiapua), mutta koska ajatus väärästä minusta ja väärästä kehosta on niin kaikenkattava ja fyysisestä reaalitodellisuudesta konkreettisesti osoitettavissa, tuntuu helpolta ja itsestäänselvältä ryhtyä pelkistämään kaikkea psyykkistä ahdistustaan sen aiheuttamaksi. Tämä johtaa ajatukseen siitä, että kun väärä kehoni korjataan, niin myös muut [psyykkiset] ongelmani korjautuvat sen myötä. Tuloksena noidankehä. Ihminen voi ponnistella päästäkseen eroon aiemmasta, vääräksi koetusta itsestään tehden kaiken voitavansa sen saavuttamiseksi (mihin transidentifioitumista suorastaan tarjotaan nykyään optimaalisena väylänä), mutta hän vie joka tapauksessa aina ne alkuperäiset psyykkiset ongelmansa mukanaan uuteen, immersiivisen fiktion varaan rakennettuun identiteettiin. On lopulta mahdotonta paeta itseään mihinkään. Ihmisen perimmäinen ja ainoa vaihtoehto kaikkien teiden kulkemisen jälkeen on lopulta vain hyväksyä se, kuka on.

Traagista tai ei, niin ongelmat eivät katoa sillä, että ne kuvittelee tai toivoo olemattomiin. Ihminen osaa olla erittäin luova yrittäessään paeta ongelmiaan sen sijaan, että kohtaisi ne ja työstäisi niitä terapeuttisin keinoin. Joillakin transprotokollan läpikäyminen auttaa ja helpottaa, varsinkin jos he hankkivat terapeuttista apua muihin ongelmiinsa, mutta loppujen lopuksi aika harvalla, kun tarkastelee koko nykyisten transidentifioituvien äänekästä joukkoa. Nykyisten radikaalitransaktivistien oma käytös, joka on kaikessa sekopäisyydessään liiankin päivänselvästi heidän traumataustansa motivoimaa, on tästä konkreettinen todiste. Transsukupuolisuutta ei voida käsitteellisesti erottaa sen juuriaiheuttajasta eli dysforiasta, vaikka nykyiset aktivistit tekevätkin kaikkensa saavuttaakseen yhteiskunnallisen tilan, jossa "transihmisyys" (jota kukaan ei pysty enää määrittelemään) nähtäisiin yksinomaan täysin normaalina olemisen tilana, jolta on riisuttu kaikki sairaudellisuuden leima.

Vielä summa summarum:

Kuten jo mainitsin aiemmin, transkokevat itse korostavat, että transkokemus on jokaisella erilainen ja omanlaisensa, mikä on aivan totta. Yhtenevyyksiä kuitenkin on, jos asiaa tarkastellaan ikään kuin propositioiden tasolla. Poimimissani kuvauksissa esiintyvät ja toistuvat eri sanankääntein muotoiltuina mm. tällaiset teemat:

  • voimakas kokemus siitä, ettei saa eikä voi olla se, joka ja kuka todellisuudessa on
  • kokemus siitä, että näyttelee, kuin olisi koko ajan teatterissa rooliasuun pukeutuneena
  • voimakas kokemus, että nykyinen keho on väärä (minä en ole minä, tämä ei ole minun kehoni), halu päästä olemasta väärän kehon kanssa missään tekemisissä
  • omien kehonosien tuntuminen vääriltä ja ettei niitä pitäisi olla nykyisenlaisina olemassa, kokemukset puuttuvista kehonosista haamuraajoina (esim. transmiesten haamupenis)
  • halu vahingoittaa ja rangaista itseä, jotta tuska lakkaisi
  • kokemus, etteivät aivot ja keho sovi yhteen [tämä on erittäin yleinen väite ja uskomus transkokemusta perusteltaessa, että on naisen aivot miehen kehossa tai miehen aivot naisen kehossa]
  • aivan kaikesta ahdistuminen omaan itseen ja omaan kehoon liittyen, jopa ahdistuminen omasta äänestä, äärimmäisimmillään haluttomuus liikkua fyysisesti ollenkaan, ettei joutuisi tuntemaan oman kehon "vääriä" osia
  • toiveet ja fantasiat kuolemasta, jotta pääsisi eroon ahdistuksesta ja itsevihasta
  • hartaat toiveet ja odotus siitä, että paha olo katoaa, kun pääsee aloittamaan sukupuolenkorjaushoidot (hormonihoidot ja kehoa muokkaavan kirurgian)
  • vainoharhat muiden ihmisten ajatuksista ja tuomitsevasta suhtautumisesta (vaikka rationaalisesti ajatellen ymmärtäisikin, että muut ihmiset eivät pysty lukemaan ajatuksia) ja turhautuminen siihen, että muita ihmisiä on niin vaikeaa saada ymmärtämään omaa kokemusta
  • turhautuminen siihen, etteivät muut ymmärrä eivätkä usko transkokemuksen todellisuutta
  • tunne yksinäisyydestä, kokemus hyödyttömyydestä
  • tietoisuus siitä, että vaikka tulisi sosiaalisesti kohdatuksi kokemuksensa mukaisesti, se johtaa joka tapauksessa turhautumiseen, koska koko ajan on läsnä tietoisuus siitä, että muut pakottautuvat näkemään jotain vain toisen mieliksi ja kohteliaisuudesta
  • helpotuksen tunne transition jälkeen, kun ei ole enää kokemusta siitä, kuin eläisi koko ajan elämäänsä vieraassa maassa, jonka kieltä ja jonka "pelin sääntöjä" ei ymmärrä; tunne lopultakin yhtenäisestä olemisesta
  • kokemus siitä, että vasta transition jälkeen pystyi aloittamaan oman elämän sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla

Melkoinen keitos ihmispsyyken pimeintä shittiä, varsinkin kun useampi kirjoittaja erikseen korosti, että dysforiakokemus on pahimmillaan kymmenkertainen tai jopa miljoonakertainen verrattuna johonkin jo itsessään ahdistavaan, mutta kuitenkin "normaaliin" asiaan. Tässä kaikessa olisi pohdittavaa ja analysoitavaa niin valtavasti, että niistä saisi vaikka 100-osaisen bloggaussarjan.

Kun luen ja mietiskelen tunne- ja samaistumistasolla tämän tekstin kertomuksia, niissä jokaisessa kaikki aina jotenkin kiteytyy samaan teemaan: ITSEVIHA. Siitä ei päästä kerta kaikkiaan mihinkään, että transsukupuolisuus on syvimmässä ytimessään itsevihaa, oman itsen syvää inhoamista. Se, että kokee olevansa "väärä", ei ole itsensä rakastamista millään mittarilla. Jos olette joskus tutustuneet anorektikoiden kuvauksiin omasta kehoahdistuksestaan (suosittelen), niin he kuvaavat pohjimmiltaan tismalleen samaa asiaa kuin sukupuolidysforikotkin. Quorasta löytyy myös anorektikoiden vastaavia kuvauksia. Anorektikot kuvaavat, että sairaus on aina osa heitä, vaikka heidät olisikin onnistuttu hoitamaan oireettomiksi.

Lopuksi:

Oli trans aktivistien itsensä mielestä miten beautiful tahansa, niin siitä ei pääse mihinkään, että kyseessä on vakava mielenterveydellinen häiriö/ongelma/probleema, miten ikinä haluattekin sitä nyt nimittää. Transsukupuolisten omat kuvaukset tilastaan todistavat sen, suorastaan alleviivaavat sitä. Transsukupuolisuus ei ole vitsi, muodikas glitteridentiteetti tai jokin uhkea ja uusi erikoisihmisyyden muoto. Se on tila, joka hoitamattomana voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Nykyaktivistit voivat painua helvettiin kyltteineen, lippuineen ja sloganeineen ja tunkea pronominiaktivisminsa ja sukupuolettomuusvollotuksensa sinne, minne aurinko ei paista. Yhdessä kertomuksista ylempänä kirjoittaja itsekin myöntää kyseessä olevan mielisairauden ja että kehodysmorfian ja genderdysforian ero on hiuksenhieno, vaikka silti olemassa. "Tekisin mitä tahansa ollakseni vapaa tästä epämukavuudesta. Mutta mikään ei koskaan riitä, aina epämukavuus muistuttaa itsestään. Keho vihaa itseään." On itse asiassa aika hämmästyttävää, miten taitavasti monet kirjoittajista kykenevät sanallistamaan omaa ahdistustaan. Olen huomannut myös detransitioituneiden tarinoista, että heillä on erinomaiset itsereflektiokyvyt ja taito sanallistaa kokemuksiaan muille ihmisille.

Vielä yksi asia, johon en nyt syvenny tarkemmin mutta joka pisti silmään: translesboiksi (tai transbianeiksi) itseään kutsuvat transidentifioituvat miehet kuvaavat usein sitä, miten heillä viehättyminen naisista kietoutuu voimakkaaseen haluun saada itselleen "feminiininen keho". Olen nähnyt erittäin monien transbianien selittävän tätä tismalleen samaa asiaa: että jos heistä itsestään tulisi nainen, se olisi tavoiteltavin mahdollinen asia elämässä ja ehtymätön hyvänolon lähde. "I wanted to have that body to enjoy all the time", kuten kirjoittaja ylempänä asian itse muotoili. Eli ajatus siitä, että kun tulee itse naiseksi, elää sen jälkeen päättymättömässä feminiinisen euforian ja nautinnon tilassa. Autogynefilia pähkinänkuoressa? Kuinka monen transnaiseksi identifioituvan kohdalla on kyse samasta ilmiöstä, johon liittyy näennäisen epäsuorasti äärimmäistä homoseksuaalisuuden fetisointia? Tässä palaamme taas siihen, että a) homous on heterojen fetissi ja b) transsukupuolisuuden rinnastaminen homoseksuaalisuuteen on ollut alun perinkin massiivinen virhe, koska kyse ei ole toisiinsa vertautuvista ilmiöistä, ja transaktivistit itse tekivät aivan jumalattoman ison mokan kiinnittyessään loisina seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavaan liikkeeseen oman agendansa edistämiseksi. Biologinen mies ei voi olla lesbo. Sukupuolta ja sen merkitystä seksuaalisessa suuntautumisessa ei voida koskaan tehdä olemattomaksi, vaikka dysforia ja halu tulla homoksi/lesboksi olisi transkokevalla niin voimakas, että hän sulaisi lätäköksi.

Käsittelen kolmannessa osassa näitä samoja teemoja muunsukupuolisuuden, ei-binäärisyyden, sukupuolettomuuden yms. perspektiivistä. Mitä tulee niihin yleisesti, niin ne ovat näihin aidosta, rampauttavasta dysforiasta kärsivien kokemuksiin verrattuna sen verran narsistista ja harhaista bullshittiä, että oksat pois, rillumarei, huhhahhei ja rommia pullo. Tarkoitan nyt siis kaikkea modernien transihmisten ja sukupuolensotkijoiden ulinaa vääristä pronomineista, "misgenderöimisestä" eli väärinsukupuolittamisesta, syrjivästä cisteemistä, bioessentialismista, cissuista, binäärin murskaamisesta, transfobiasta jne. jne., tiedättehän te nämä jo.

Olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä ajatuksia nämä kuvaukset teissä lukijoissa ovat herättäneet ja mitä te niistä haluatte nostaa esiin. Jatketaan kommenteissa.

145 kommenttia:

  1. Tuo että täytyy esittää jotain muuta kuin mitä on kuulostaa aivan autismikirjon häiriöltä. Toiset puhuvat vierasta kieltä, lukevat toistensa ajatuksia, joita itse ei ymmärrä, puhelevat itsestäänselvyyksiä ja käyttäytyvät turhan muodollisesti kuvaa hyvin autismikirjon häiriöisen arkea näin omasta näkökulmastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Olen nähnyt ja kuullut useiden autisminkirjolaisten selittävän samaa. Tänne on yksi vieraskynäkin juuri tästä aiheesta kirjoitettu.

      On mielestäni varsin hälyttävää, miten suuri osa transdiagnosoiduista on autismin kirjolla. Transius näyttää tuntuvan useille heistä (ja myös monien muiden ihmisryhmien edustajille) maagiselta taikaratkaisulta, joka ratkaisee kaikki sopeutumattomuus- ja sosiaaliset ongelmat, psyykkisen problematiikan, kehoahdistuksen ja muun henkisen kuormituksen kertaheitolla. Transidentiteetti psyykkisenä ideana ja aatteen tasolla vaikuttaa tarjoavan valmiin viitekehyksen, eräänlaisen kehikon, jonka uskotaan selittävän kaikki ongelmat pois ikään kuin ulkoisena ratkaisuna, ulkoisen ongelman korjaamisena. On helppoa, yksinkertaista ja lohdullista takertua ajatukseen siitä, että omat sisäiset ongelmat korjautuvat ulkokuorta muokkaamalla ja uuden identiteetin rakentamalla ("minusta tulee vihdoin oma, autenttinen itseni"). Tämä lienee yksi pääsyistä sille, miksi niin moni jo ennestään hämmentynyt ihminen hurahtaa päätäpahkaa ajatukseen "transihmisyydestä". Kun on jo valmiiksi tottunut olemaan sosiaalisissa tilanteissa pihalla kuin lumiukko ja tuntemaan itsensä aina ulkopuoliseksi, niin kaikki se on ihanan vaivatonta redusoida ulkopuolelta omaksuttuun ajatukseen siitä, että "olen väärinymmärretty, koska olen transihminen ja muut syrjivät, marginalisoivat ja väärinsukupuolittavat minua" jne.

      Poista
    2. Transsukupuolisilla tuo tunne on kuitenkin vain syntymäsukupuolen edustajien kanssa. Ainakin minä transnaisena muistan jo lapsuudestani hyvin, että tytöt hyväksyivät minut sellaisena kuin olin, mutta poikien kanssa tuli ongelmia. Samoin transition jälkeen minulla ei ole mitään ongelmia naisten kanssa, mutta miehiä en ymmärrä vieläkään.

      Olen lukenut aika paljon transitiota katuvien ihmisten tarinoita ja niissä melkein poikkeuksetta sanotaan, että kaveripiiri koostui lähes pelkästään muista transeista tai syntymäsukupuolen edustajista. Sama tilanne on monien transaktivistien kohdalla. Tietysti miehellä voi olla naiskavereita ja naisella mieskavereita, mutta onhan se aika epäilyttävää, kuinka varsinkin monella trans"miehellä" ei ole yhtäkään "normaalia" miespuolista kaveria. Monet heistä jopa halveksivat miehiä.

      Poista
    3. Kuulostaa tutulta. En minäkään lapsena ja nuorena ymmärtänyt poikia/miehiä. Minulla oli kyllä joitakin poikia kavereina, mutta viihdyin aina paremmin tyttöjen seurassa. Tyttöjen kanssa hengaileminen oli helppoa kuin hengittäminen. Tytöt hyväksyivät aina minut feminiinisenä ja herkkänä poikana, kun taas pojilta sai jatkuvasti kuulla kuittailua aiheesta. Pojat usein mm. tönivät minua, nauroivat minulle avoimesti ja potkivat liikuntatunnilla palloa päähäni. En ikinä viihtynyt poikaporukoissa ja aikuisena miesporukoissa, koska en vaan jaksanut kaikkea sitä sovinistista läpändeerosta ja loputonta urheiluruotimista ja muita tyypillisiä äijäjuttuja, räh räh. Minä halusin keskustella estetiikasta, filosofiasta ja tunnemaailman asioista, jotka taas äijiä eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Kavahdin myös etenkin nuorempana miesten karskiutta ja koin turvattomuutta sellaista kohdatessani.

      Aloin saada enemmän miespuolisia kavereita vasta yli 25-vuotiaana, kun tulin enemmän sinuiksi oman maskuliinisen puoleni kanssa ja aloin tietoisesti työstää tuota miesasiaa psyykkisesti. Erityisesti olen iloinnut siitä, että olen saanut paljon heteromiehiä kaveripiiriini mm. erilaisten harrastusten kautta. Nämä "mieskompleksit" ovat aika monimutkainen aihe, niiden käsittely jatkuu omalta osaltani edelleen. Mielenkiintoista on se, että suuri osa homomiehistä nykyään lähinnä ärsyttää minua, varsinkin ne, jotka ovat rakentaneet koko identiteettinsä ja sosiaalisen pääomansa homouden ja LGBTQIA-vouhotuksen varaan (Tuure Boelius on tästä hyvä esimerkki).

      "Tietysti miehellä voi olla naiskavereita ja naisella mieskavereita, mutta onhan se aika epäilyttävää, kuinka varsinkin monella trans"miehellä" ei ole yhtäkään "normaalia" miespuolista kaveria. Monet heistä jopa halveksivat miehiä."

      Olen huomannut saman ilmiön. Tiedän muutamia transmiehiä, joilla on hyvin epämääräinen kaveripiiri, joka koostuu lähinnä toisista transmiehistä, muunsukupuolisista ja ties mistä hörhöistä. Miehet tuntuvat jotenkin kaihtavan näitä transeja ja salaperäisesti haaltuvat aina näkyvistä tyhjyyteen, kun he yrittävät lähestyä. Olen itsekin haaltunut tapettiin näiden tapausten lähestyessä, koska heidän seuransa on todella uuvuttavaa.

      Poista
    4. Olen ollut näkevinäni joissakin transmiehissä sellaista, että heillä on aina ollut hirveän voimakas halu tulla osaksi miesten keskinäisestä kulttuurista ja sosiaalisesta todellisuudesta, mutta he eivät ennen transitiotaan olleet tarpeeksi perusteellisesti miettineet, millainen se miesten todellisuus oikeastaan on ja millä pelisäännöillä se toimii. Eivätkä he olisi oikein voineetkaan miettiä, koska heillä ei ollut siitä mitään kokemusta (miesten ja naisten sosialisaatio toimii täysin eri lainalaisuuksilla). Heillä oli siitä toiveita, unelmia ja kliseisiä mielikuvia, joita he olivat niin kauan ja hartaasti hellineet. Kun he sitten transitioituivat ja alkoivat mennä läpi miehinä, heille tuli yllätyksenä ja puun takaa, ettei miesten sosiaalinen todellisuus ollutkaan sellainen kuin he olivat kuvitelleet. He huomasivat olevansa taas kerran umpikujassa: transitio ei korjannutkaan maagisesti heidän ongelmiaan vaan ongelma vain muutti muotoaan. Tämä on sitten aiheuttanut näissä transmiehissä turhautumista ja jopa raivoa, joka sitten kanavoituu vihana ja katkeruutena miehiä kohtaan, jotka eivät annakaan transmiehelle sitä, mitä hän on heistä hakenut. Tämä ilmiö on nähtävissä erityisen selvästi siinä, millä tavalla "homot" transmiehet (transidentifioituvat heteronaiset) puhuvat homomiehistä: dehumanisoivasti. He vihaavat meitä, koska eivät voi olla me eivätkä voi pakottaa meitä antamaan heille sitä, mitä meistä hakevat.

      Yksi transiuden katkerista paradokseista on se, että transius ei voi realisoitua transille itselleen kaikessa tarunhohtoisuudessaan, jos muut ihmiset eivät validoi tuota kokemusta toimimalla transien fantasioiden mukaisesti. Tämä tarve jäytää transia ja pakottaa hänet yhä uudestaan ja uudestaan yrittämään kontrolloida ympäristöään, jotta saisi narkattua ulkopuoleltaan sitä henkistä resurssia, jota tarvitsee identiteettikokemuksensa pönkittämiseksi. Toista ihmistä on kuitenkin mahdotonta pakottaa käyttäytymään haluamallaan tavalla, koska jokaisella on vapaa tahto. Traagillista.

      Poista
    5. (olen tuo aiempi transnainen) Minulla on pari homomiestä kaverina ja he ovat minulle mukavampaa seuraa kuin useimmat heteromiehet juuri siksi, että he eivät ole niin "äijiä". Siitä huolimatta en ymmärrä heitä yhtä hyvin kuin naisia. Minun mielestäni olisi kuitenkin tärkeää, että muillakin transitiota pohtivilla (erityisesti nuorilla) olisi sukupuolinormeista poikkeavia roolimalleja, jotka *eivät* ole transsukupuolisia. Yksi isoimmista ongelmista transaktivismissa on mielestäni se, että siinä sotketaan sukupuoliroolit ja -normit ja transsukupuolisuus. Varsinkin lesboilta olen kuullut, että nykyään on vaikea löytää avoimesti maskuliinisia naisia, kun iso osa heistä on alkanut kutsua itseään transmiehiksi tai transmaskuliineiksi vaikka heillä ei ole aikomustakaan transitioitua.

      "Yksi transiuden katkerista paradokseista on se, että transius ei voi realisoitua transille itselleen kaikessa tarunhohtoisuudessaan, jos muut ihmiset eivät validoi tuota kokemusta toimimalla transien fantasioiden mukaisesti."

      Monelle transille tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että transyhteisön ulkopuolella heitä kohdellaan ulkonäön ja käytöksen mukaan, ei identiteetin. Jos transmies välttää testosteronin käyttöä ettei hänestä tule liian miehekkään näköistä ja puhuu jatkuvasti rinnoista, kuukautisista ym. naiseuteen liittyvistä asioista niin kukaan normaali ihminen ei kohtele häntä miehenä, vaikka kohteliaisuudesta saattaakin esimerkiksi puhutella häntä miehen nimellä.

      Luulen myös, että monen transaktivistin kokema "transfobia" on oikeasti sitä, että he käyttäytyvät kuin kiukuttelevat pikkulapset ja tämän vuoksi muut ihmiset alkavat vältellä heitä. Minä en ainakaan ole kokenut minkäänlaista transfobiaa tai muutakaan negatiivista missään.

      Poista
  2. Tuo on kyllä mainio käsky...kehotus kuunnella transeja. Ihan kuin transit olisivat monoliitti, kun tietää millaista vipeltäjää transsateenvarjon altakin löytyy. Tuon porukan mielestä pitäisi kuunnella lähinnä pronomineista ahdistuvia sinitukkia ja henkilökorttidysforikoita, joiden dysforia paranee henkilökortin kirjainta vaihtamalla. Ilmeisesti Tulenhenkeä ja Tinaa ei kuitenkaan pitäisi kuunnella, koska heillä on transiudesta huolimatta väärät mielipiteet.

    Jos transeja pitää totella...kuunnella, niin miksi naisia ja homoseksuaaleja ei sitten pidä kuunnella heidän elämiinsä ja oikeuksiinsa ratkaisevasti vaikuttavissa asioissa, kuten esimerkiksi sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä muutettaessa? Eiväthän transit elä missään tyhjiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä niin tragikoomista onkin, että transaktivistit yrittävät rakentaa koko transspektrin (whatever that means...) ihmisistä kuvaa monoliittina, jota "syrjitään, sorretaan ja marginalisoidaan", jonka "olemassaoloa ei tunnusteta" (Silvia Modigin viimeisin someturautus) ja jonka "ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys". Transaktivisteilla on ulkopuolelta valmiina omaksuttu intersektionaalisen feminismin teoriaan pohjautuva ajattelumalli, joka ei salli minkäänlaisia joustoja vallitsevasta narratiivista, jonka varjolla yritetään väkipakolla muuntaa koko yhteiskuntajärjestyksen intersektionaalisen feminismin maailmankuvan mukaiseksi. Tuo maailmankuva on niin iskostunut aktivistien mieliin ja poliittiseen vaikuttamiseen, että siitä on tullut heille koko heidän identiteettinsä. Tämän huomaa konkreettisesti siitä, miten he nousevat heti ärhäkästi puolustuskannalle, kun joku piirunkaan vertaa yrittää kyseenalaistaa tai kritisoida transien tavoitteita, poliittisia pyrkimyksiä ja maailmankuvaa. Kun kritisoi transien maailmankuvaa, tulee samalla kritisoineeksi transeja itseään (heidän näkökulmastaan), koska heidän koko identiteettinsä on se maailmankuva. He samaistuvat ja rakentavat koko minuutensa ja olevaisuutensa tuon maailmankuvan varaan, koska heillä ei ole mitään muutakaan kiinnekohtaa elämässään, jonka varaan minuutensa pohjata. Tästä syystä myöskään Tulenhenki, Tina ja muut tolkun transit eivät saa kyseenalaistaa ja kritisoida transaktivistien toimintaa, vaikka se olisi miten kaistapäistä ja skitsofreenista hyvänsä. Transaktivisteja ei kiinnosta kritiikki, järkipuhe, perusteleminen tai vastavuoroinen keskustelu, koska kaikki se horjuttaa heidän koko olevaisuuttaan, jota he haavoittuneen villieläimen lailla puolustavat hyvin raivokkaasti ja vihaisesti. Tämä on syy myös sille, miksi he vähättelevät ja mitätöivät detransitioituneiden kokemuksia. Kaiken tämän kusipäisen ja toisten päälle tallovan toiminnan he oikeuttavat ja selittävät sillä, että uskottelevat itselleen tekevänsä hyvää ja parantavansa syrjityn ja marginalisoidun vähemmistön asemaa. Transit eivät myöskään pysty päästämään irti tuosta "syrjityn ja sorretun" identiteetistä, vaikka heille annettaisiin kaikki maailman valta. He eivät pysty näkemään tai iloitsemaan siitä mitä heillä jo on vaan käyttävät kaiken energiansa sen tavoittelemiseen, mitä heillä ei ole (eikä edes voi olla). Hinnalla millä hyvänsä.

      Täysin säälittävää. Epätoivon multihuipentuma.

      Transaktivisteille ei ole niinkään tärkeä mikään lopullinen päämäärä itsessään; he eivät kykene edes sanallistamaan sitä, miten yhteiskuntajärjestystä tarkalleen ottaen pitäisi muuttaa, että olisivat tyytyväisiä. Jos pystyisivät, niin he antautuisivat keskusteluun translain ja self-ID:n ongelmista sen sijaan, että kieltäytyvät kaikesta keskustelusta ja huutavat uhkaillen muiden ihmisten äänet transfobiana ja syrjintänä sammuksiin. Koko homman pointtina on nimenomaan, vain ja ainoastaan kaiken paskaksi pistäminen silkasta paskaksi pistämisen ilosta tarjoamatta mitään tilalle.

      Transaktivistit eivät ole millään mittarilla onnellisia ihmisiä. He kuvittelevat, että kun onnistuvat muuttamaan muita ihmisiä eli pakottamaan muut ihmiset käyttäytymään tavoilla, jotka eivät vahingossakaan sohaise transien traumatriggereitä, heistä tulee sen jälkeen vihdoin ja viimein onnellisia. Traagista on se, että viime kädessä ihmisen on täysin mahdotonta löytää onnellisuutta ja tasapainoa itsensä ulkopuolelta. Transien ponnistelut muuttaa koko yhteiskunta transien tarpeita varten on pohjimmiltaan vain hyvin epätoivoinen ja surullinen projekti.

      Poista
    2. Oman, pohjoismaisissa netin trans-tiloissa tekemäni satojen tuntien tarkkailun* perusteella sanoisin, että eivät transaktivistit oikeasti luule tulevansa onnellisiksi. Ja nyt tarkoitan nimenomaan miehiä, jotka larppaavat netissä transeja, jotka larppaavat naisia. Kyse on pikemminkin häiriintyneen (koska emme diagnosoi tyyppejä, joitka emme ole tavanneet naamasta naamaan) persoonan tuottamasta pakonomaisesta käytöksestä.
      Mä näen siinä käytöksessä aika paljon minän puolustamista: vika on ympäröivässä maailmassa, ei minussa. Ja uhriutumista: meitä transeja suorastaan murhataan kun kaikki ovat niin cis-patriarkaatin lumoissa. Ja macchivellimaista manipulatiivisuutta: kunhan koko yhteiskunta saadaan tunnustamaan, että sukupuoli ei liity elimiin, saan ympäristön painostamaan lesboja sänkyyn kanssani.
      Suosittelen lämpimästi lukemaan Michael J. Baileyn ja Anne A. Lawrencen kirjat 'The Man Who Would Be Queen' ja 'Men Trapped in Men's Bodies'!

      Bailey kuvaa miesten seksuaalisuutta erittäin havainnollistavalla tavalla rinnastamalla hetero- ja homomiehiä toisiinsa, ja vasta kirjan loppuosio alkaa käsitellä uros-transseksuaaleja.

      Oksennus oli lähellä monesti, kun lopulta ymmärsin millaista niin homo- kuin heteromiesten seksuaalisuus oikeasti on. Olinhan mä epäillyt, mutta oon ollut tosi naiivi. Siitä huolimatta rakastan kyl jatkossakin ainakin tätä nykyistä ja ymmärrän häntä paremmin. Baileyn kuvaus saa todellakin ymmärtämään, miksi netin transit ovat sellaisia kuin ovat.

      On ollut valtava menetys yhteiskunnalle ja ihmisyydelle, että miehiltä on lakattu vaatimasta ritarillisuutta ja seksuaalisuutensa piilottamista naisilta ja ympäristöltä sekä häpeilyä oman eläimellisyytensä vuoksi. Kiitoksia vaan, seksuaalinen vallankumous. :|

      * kliinikot ovat jo pitkään tienneet, että myös aidot transpotilaat valehtelevat aivan hirmu paljon. Siksi heitä kannattaa tutkia omissa tiloissaan ja salaa.

      Poista
    3. Kiitos taas lukuvinkkauksista!

      Miehen ja naisen seksuaalisuus on hyvin monin tavoin erilaista; miehillä ja naisilla on seksissä, romantiikassa, erotiikassa ja läheisyydessä erilaisia tarpeita ja niiden eri ilmenemismuotoja. Tietenkään nämä eivät ole kiveen hakattuja (siis ettei olisi poikkeuksia puolin ja toisin), mutta keskimääräisyyksistä puhuttaessa erot ovat selkeät ja ratkaisevat. Miehillä on karkeasti ilmaistuna fysiologinen pakko saada kassit säännöllisin väliajoin tyhjennettyä, tai kuohuvat yli äyräidensä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Miehet eivät liitä seksiin fysiologisen suorituksen ohella likimainkaan niin paljon emotionaalisia ulottuvuuksia kuin naiset. Tästä syystä esim. seksiliikkeiden takahuoneiden kruisailualueiden käyttäjistä 99 % on miehiä (niissä käy kyllä ajoittain naisiakin). Olen joskus seikkaillut kruisailualueilla ulkomailla käydessäni. Niissä on aina tietynlainen tunnelma: on hiljaista, kuuluu vain looseissa pyörivien videoiden äänet, ovien kolahtelu ja vaatteiden kahina, kun miehet tulevat ja menevät hämäryydessä. Kukaan ei puhu mitään, äijät vain vaihtavat katseita, vetäytyvät hämäriin nurkkiin ja imevät, nuoleskelevat ja nussivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa, kuka jossain nurkassa, kuka glory holen kautta. Välillä tunnelma oikein sähköistyy, kun joku lauetessaan voihkii ja ähkäilee. Heterot, biseksuaalit ja homppelit siellä sekaisin keskenään. Monet heteromiehet hakeutuvat noille alueille usein tajuttuaan, että hinttarit ottavat riemumielin heiltä suihin antaumuksella odottamatta siitä minkäänlaista vastapalvelusta. Myös anonymiteetti on monille elintärkeää tässä suhteessa.

      Sille on syynsä, että tuollaisia paikkoja on olemassa ja miksi niiden käyttäjistä lähes kaikki ovat miehiä, jotka tulevat sinne hakemaan nopeaa ja anonyymiä seksiseuraa toisista miehistä. Nuo paikat eivät ole sama asia kuin esim. Amsterdamin punaisten lyhtyjen alue tai ilotalot ja vastaavat, jossa prostituoidut myyvät miehille palveluksiaan. Miehet menevät niihin maksamaan saadakseen naisilta sitä, mitä saavat toisilta miehiltä koska tahansa ilmaiseksi.

      Toinen asia: Mitä tulee transien valehteluun, niin käsittääkseni sitä on ilmennyt ihan alusta alkaen, että vanhemmat transit antavat nuorille vinkkejä siihen, mitä transtutkimuksissa kannattaa sanoa, että saa diagnoosin ja hormonit helpommin. Muistan, kun eräs tuntemani trans kertoi tästä jo joskus vuoden 2006 tienoilla. Hän itse piti kyseistä toimintaa hyvin vastuuttomana, varsinkin siksi, että nuo vanhemmat transit suoraan kehottivat nuorempia valehtelemaan asioistaan ja kokemuksistaan. Kuinkahan moni noista 2000-2010-aikakauden transnuorista on myöhemmin päätynyt katumaan ja/tai detransitioitumaan...? Ainakin ulkomailla on paljon tapauksia. Suomesta en tiedä kovin montaa.

      Poista
    4. En osaa oikein sanoa mitään rakentavaa tuosta irtoseksin preferoimisesta, tuntuu aika vieraalta tavalta kokea olemassaoloa. Liekö oikeasti kovin yleistäkään?

      Pohjoismaissa on pieni toivo siitä, että valehtelemalla hoitoon päässeiden katujien määrä jää pieneksi. Kun terveydenhuolto on veronmaksajien rahoittamaa, ja portinvartijahomma on muutenkin maan tapa, niin annettujen hoitojen määrä on vaan ollut aika pieni.

      Ja valmiita käsikirjoituksia tosiaan tarjotaan netissä ennen kuin ehtii kysyä. Toisaalta on kyllä vähän muna-kana-ongelmaakin. Kun niin moni kertoo oppikirjaesimerkkiä vastaavista skp-dysforiakokemuksista, lievempien oireiden kuvaaminen synnyttää riskin siitä että selvittely kestääkin 12 eikä vain 6 kuukautta. Ja tietenkin ei-medisiinisten hoitojen tarjonta perustuu osin dysforian kärsimykseen. Siksi pitää paisutella psyykkisiä ongelmiaan ja väittää että dysforia on rampauttavaa, vaikka oikeastaan olisi pystynyt työstämään sen dysforian puolen sellaiseksi että sen kanssa jo elääkin, kunhan hormonihoito on suunnilleen kohdillaan. Muuten julkinen sektori ei osallistu logopedian ja pysyvän karvanpoiston kustannuksiin.

      Poista
    5. "En osaa oikein sanoa mitään rakentavaa tuosta irtoseksin preferoimisesta, tuntuu aika vieraalta tavalta kokea olemassaoloa. Liekö oikeasti kovin yleistäkään?"

      Se on yleisempää kuin ihmiset tietävätkään. Pointtini ei kuitenkaan ollut varsinaisesti irtoseksi vaan se, että miehen ja naisen seksuaaliset tarpeet ovat erilaisia ja niillä on erilaiset ilmenemismuodot juuri siitä syystä.

      "Kun niin moni kertoo oppikirjaesimerkkiä vastaavista skp-dysforiakokemuksista, lievempien oireiden kuvaaminen synnyttää riskin siitä että selvittely kestääkin 12 eikä vain 6 kuukautta."

      Transit rakastavat hyperbolista kielenkäyttöä. Siksi he puhuvat omasta tilastaan ja tilanteestaan aina käyttäen hyperbolista, dramaattista ja liioittelevaa kieltä. Olen itsekin puhunut "rampauttavasta dysforiasta", mutta sitä se pahimmillaan ihan oikeasti on ns. aidoilla transsukupuolisilla. Paradoksaalista on se, että oli transin kärsimys "väärästä sukupuolesta" miten suunnaton hyvänsä, niin hän ei ole missään vaiheessa välittömässä hengenvaarassa eikä hän "tarvitse" mitään leikkauksia terveeseen kehoonsa pystyäkseen jatkamaan elämäänsä. Tuollainen intensiteetiltään aidosti rampauttava tila ei kerta kaikkiaan mitenkään voi olla niin yleinen, että se vastaisi kaikkien nykyisten transidentifioituvien kokemusta kehostaan. Suurelle osalle mm. muunsukupuolisiksi identifioituneista kyse ei edes ole varsinaisesti kehoahdistuksesta (paitsi korkeintaan lievästä) vaan lähinnä kulttuurisodasta, jossa käytetään identiteettipolitiikan välineenä omaa kehollisuutta yhdistettynä kulttuurisiin normeihin, jotka halutaan luhistaa mukamas progressiivisen ideologian tieltä. Se ei ole mitään "rampauttavaa dysforiaa" nähnytkään.

      Poista
    6. Olen kuullut arvioita, että aitoja transsukupuolisia (eli ihmisiä, jotka kokevat merkittävää ahdistusta sukupuolestaan ja haluavat korjata kehonsa vastakkaisen sukupuolen mukaiseksi niin pitkälle kuin mahdollista) olisi noin 1/5000 - 1/10000 ihmisistä. Sanoisin, että transyhteisöissäkin vain korkeintaan muutama prosentti täyttää tuon määritelmän. Nykyään suurella osalla ei vaikuta olevan yhtään mitään transsukupuolisuuteen viittaavaa. Varsinkin naarasmuusut eivät minusta yleensä poikkea millään tavalla keskimääräisestä naisesta, paitsi ehkä siinä, että he ovat usein käytökseltään todella hyökkääviä ja vihaisia.

      Poista
  3. Surullista ja ahdistavaa luettavaa nuo kuvaukset dysforiasta. Itse "entisenä" anorektikkona pystyn osittain samaistumaan. Siitä asti kun aloin hahmottamaan kehoani muihin kehoihin vertaamisen kautta (6-vuotiaana viimeistään), minulla on ollut kiusaantunut ja häpeävä kokemus vääränlaisuudesta. Tunnen itseni suureksi ja kömpelöksi, kummallisen ja rujon muotoiseksi vaikken ole sitä. Kun katson kehoani tai kasvojani peilistä, tuntuu kuin katsoisin vääristävän, muuttuvan lasin läpi. En hahmota kokonaisuutta, ihmistä, vaan lähinnä kaoottisia yksityiskohtia joihin juutun. Jokin omissa ja ympäristön mittasuhteissa heittää, ei tunnu käyvän yhteen. Välillä koetan "yllättää" itseni peilistä tai katsoa epäsuorasti monen heijastuksen kautta, jotta näkisin objektiivisemmin.

    Täytyy sanoa, (vaikka en yleistä tätä muihin syömishäiriöisiin) että laihimmillani dysmorfia kyllä helpotti jonkun verran! Tunsin itseni "oikeamman", normaalimman kokoiseksi ympäröivään maailmaan nähden. Olinko silloin lähempänä todellista minääni? Kun ekan kerran laihdutin rajusti, thinspikseni oli pikkuveljeni, sillä minusta tuntui etten osaa enkä tahdo kasvaa naiseksi tai aikuiseksi. Sain mielihyvää siitä, että alipainon vuoksi minua luultiin alaikäiseksi. Olin tyytyväinen, kun kuukautiset ja seksuaalinen halu jäi pois nälkiintyneen kehon hormonitoiminnan ehtyessä. Haaveilin myös rintojen poistosta…

    Ekan paranemisvaiheeni aikaan vuosia sitten googlasin sattumalta, mitä ne pahamaineiset TERFit mahtavat olla. Ja oma ajatteluni avartui sitä kautta tosi paljon, toi suorastaan kantavaa voimaa paranemiseen, kun huomasin yhtäläisyydet dysmorfian ja dysforian välillä ja uskalsin alkaa kyseenalaistaa sairaudesta (enkä käytä sanaa loukatakseni vaan myötätunnolla) kumpuavia ajatuksia sekä omassa elämässä että yhteiskunnan tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tunsin itseni "oikeamman", normaalimman kokoiseksi ympäröivään maailmaan nähden. Olinko silloin lähempänä todellista minääni?"

      Kehonkuvahäiriöissä (oli niiden ilmenemismuoto mikä hyvänsä) on ongelmallinen juuri tuo "todellisen minän" ja siihen liittyvän irrallisuuden kokemuksen käsite. Kuka tai mikä on "todellinen minä"? Jos ihminen kokee esimerkiksi olevansa väärässä vartalossa, niin missä se oikea vartalo on ja kenelle nykyinen väärä vartalo kuuluu? Miten "todellisen minän" voi käytännössä saavuttaa, kun ottaa huomioon, että ihminen ei voi laihtua loputtomiin tai oikeasti vaihtaa sukupuoltaan vastakkaiseksi? Anorektikon kehodysforia ei lopu, vaikka hän olisi niin laiha kuin on fysiologisesti mahdollista, sukupuolidysforiasta kärsivän kehodysforia ei katoa kokonaan, vaikka hän olisi niin läpimenevä vastakkaisen sukupuolen edustaja kuin ikinä vain mahdollista (heidän oma käytöksensä kertoo sen, minkä lisäksi he myös usein avoimesti myöntävät tämän). Jos nykyinen minä ei ole todellinen, niin kuka se nykyinen minä sitten on? Valheellinen minä? Epätodellinen minä? Miten se on mahdollista? Miten minä voi olla valhetta tai epätotta?

      Ihmisellä on koko ajan oman persoonallisuutensa, identiteettinsä ja minuutensa syvin ydin tässä ja nyt, muuttumattomana ja katoamattomana. Omia olosuhteitaan voi muunnella, muokkailla ja korjailla jne., mutta ei se todellinen minä siitä yhtään sen lähemmäksi tule tai kauemmaksi loittone. Jos ihminen kokee, ettei ole nykyisenlaisena oikea ja todellinen, niin tuo kokemus on ennen kaikkea mielenterveyshäiriö ja se tulee kohdata mielenterveyshäiriönä, ei jonain objektiivisesti vallitsevana ja kyseenalaistamattomana totuutena, johon ympäröivän maailman täytyy mukautua.

      Minua ihmetyttää, miksi psykiatriassa on otettu sellainen linja, että affirmoidaan ihmisten harhaisia kokemuksia sen sijaan, että yritetään ohjata ihmisiä hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat. Tarkoitan tätä yleisellä tasolla, en vain transiuden tai anoreksian kontekstissa. On ihan totta, että jotkut (jotkut) transsukupuoliset hyötyvät sukupuolenkorjauksesta ja pystyvät sen jälkeen elämään onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää, ainakin jossain määrin. Minäkin tunnen tällaisia tapauksia henkilökohtaisesti, joskin pakko mainita, että muutamalla heistä on hyvin vakavia mielenterveysongelmia, joiden oirehtiminen on vain jatkunut ja pahentunut transhoitojen jälkeen. Yksi heistä sai kerran illanistujaisissa yhtäkkiä niin voimakkaan itkukohtauksen, että illanistujaiset jouduttiin keskeyttämään.

      Kukaan ei yhä edelleenkään kykene määrittelemään transiutta muutoin kuin kulahtaneiden stereotypioiden ja kivettyneiden sukupuoliroolien kautta, eikä transiutta voida todentaa transkokemuksesta kärsivästä potilaasta (toistaiseksi) millään muulla keinolla kuin luottamalla transkokevan kertomukseen omasta tilastaan. Transit ovat myös yrittäneet estää mm. somaattisten syiden etsimisen, koska transien mukaan somaattisen syyn etsiminen on "transihmisyyden poistamista ihmisestä" (tai siis sen yrittämistä), eli siis transfobiaa ja transien eheyttämistä. Heh. Voi helvetin vittu, mitä idiootteja. Sehän on tavoiteltava tila, jos voidaan löytää keino ohjata ihminen pois dysforiastaan, itsevihastaan ja halustaan poistattaa itseltään terveitä ruumiinosia. On tavoiteltava tila, jos ihminen oppii hyväksymään itsensä, kehonsa ja sukupuolensa ja ymmärtää, että voi ilmaista omaa persoonallisuuttaan ja identiteettiään haluamallaan tavalla tarvitsematta siihen brutaaleja kirurgisia interventioita.

      Noh, mitäpäs minä piintynyt transphobic TERF-cishetgay mistään tiedän, tilulilulei.

      Poista
  4. En tiedä, kenellä olisi munaa huomauttaa tarpeeksi isosti kaikkien "transoikeuksien" puolesta puhujille, että he antavat transihmisten puhua vain siinä tapauksessa, että nämä transihmiset ovat samaa mieltä heidän kanssaan. Mua edelleen kaivelee se, että eräs (ei-trans) somevaikuttaja nimitti Tulenhengen, transmiehe, ulostuloa transfobiseksi. Valitettavasti kuvakaappaus on kadonnut vanhan puhelimen mukana.

    Eri asia sitten, olisiko tällaisesta huomautuksesta mitään hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En tiedä, kenellä olisi munaa huomauttaa tarpeeksi isosti kaikkien "transoikeuksien" puolesta puhujille, että he antavat transihmisten puhua vain siinä tapauksessa, että nämä transihmiset ovat samaa mieltä heidän kanssaan."

      Ongelma tässä on se, että "transihmisen" käsite on nykyisessä muodossaan laajennettu niin äärimmilleen, että kuka tahansa voi käytännössä olla transihminen jos vain päättää julistaa niin. Mies on transihminen, jos tuhrii naamaansa huulipunaa ja sanoo olevansa transihminen. Nainen on transihminen, jos ottaa jakoavaimen käteen ja lähtee lippis päässä korjaamaan autoa. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko joku transsukupuolinen (eli tutkimukset ja transhoidot läpikäynyt trans, kuten esim. Tulenhenki ja Tina) vai ei – vain sillä on merkitystä, allekirjoittaako hän nykyisen sukupuolen moninaisuuden ideologian dogmit ja teesit sellaisenaan. Kyse ei ole edes transihmisyydestä sinänsä vaan vain siitä, onko samaa mieltä tätä modernia ja harhaista sukupuolipolitiikkaa ajavien poliittisten toimijoiden kanssa vai ei. Ainoastaan silloin jos on, niin saa kommentoida mitään aiheeseen liittyvää. Jos ei ole, niin hänet vaiennettakoon seurakunnassa tai hänen julkisia sanomisiaan vähäteltäköön, vääristeltäköön ja mitätöitäköön. Vituttaa Tulenhengen ja Tinan puolesta, kun tulevat niputetuiksi yhteen noiden intersektionalistisekopäiden kanssa.

      "Mua edelleen kaivelee se, että eräs (ei-trans) somevaikuttaja nimitti Tulenhengen, transmiehen, ulostuloa transfobiseksi. Valitettavasti kuvakaappaus on kadonnut vanhan puhelimen mukana."

      Vesinauris? Hän on yksi niitä Suomen eturivin transaktivisteja, jotka silmät kiiluen vahtivat ympärivuorokautisesti kaikissa medioissa, etteivät heidän rakentamansa ja ylläpitämänsä transnarratiivit (trans rights are human rights, oikeus olla, ehjänä syntynyt jne.) horjahda millimetriäkään paikoiltaan. Kun Julppu päätti vetäytyä taka-alalle, astui Vesinauris Julpun saappaisiin. Vesinauris ei vaikuta olevan aivan yhtä psykoottinen ja pahansuopa kuin Julppu, mutta melko likellä kyllä.

      Poista
    2. "Vesinauris? Hän on yksi niitä Suomen eturivin transaktivisteja, jotka silmät kiiluen vahtivat ympärivuorokautisesti kaikissa medioissa, etteivät heidän rakentamansa ja ylläpitämänsä transnarratiivit (trans rights are human rights, oikeus olla, ehjänä syntynyt jne.) horjahda millimetriäkään paikoiltaan. Kun Julppu päätti vetäytyä taka-alalle, astui Vesinauris Julpun saappaisiin. Vesinauris ei vaikuta olevan aivan yhtä psykoottinen ja pahansuopa kuin Julppu, mutta melko likellä kyllä."

      Ei, tämä oli ihan muu, ei mitenkään erityisesti transaktivistina tunnettu henkilö, mutta kuitenkin siihen aatesuuntaan vahvasti kallellaan. Ei edes mikään muusu, mutta kuitenkin koki, että hänellä on oikeus nimittää transmiehen lausuntoa transfobiseksi.

      Poista
  5. Yksi mikä jaksaa hämmästyttää, on sukupuolineutraalit wc:t. Moni toimija on lähtenyt mukaan muutaman promillen genderhumppaan. Käytännössä niitä vaativat aina naiseuden stereotyypeistä ahdistuneet naarasmuusut, jotka eivät muka voi käyttää samoja intiimitiloja muiden naisten kanssa. Nuo muusut ovat useimmiten ihan naiseksi tunnistettavia sinisestä sivusiilistä, terapialaseista ja sonninrenkaasta huolimatta. En käsitä, että miksi niin monet julkiset ja yksityiset toimijat lähtevät tuohon pelletouhuun mukaan.
    Naissymbolit ovat naaramuusuille kuin valkosipuli ja vihkivesi vampyyreille. "Not like other girls." Heillä ei ole mitään fyysistä estettä käyttää samoja tiloja muiden naisten ja tyttöjen kanssa. Jotenkin on vaikea uskoa, että unisex-tilat miesten ja poikien kanssa ovat heille yhtään sen miellyttävämpi ratkaisu. Vaan mistä sen tietää. Olisikin mielenkiintoista kuulla muusujen näkemyksiä tuosta vessa-asiasta, että onko heistä oikeasti mukavampi käyttää unisex-tiloja mieskehoisten kuin toisten naisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transsekopäät eivät tajua, että sille on anatomiaan ja biologiaan perustuvat helvetin hyvät syyt, että miesten ja naisten intiimi- ja saniteettitilat on jaoteltu sukupuolen mukaisesti, ei identiteetin, genderfiilisten ja harhojen validoinnin mukaisesti. En tiedä sitten, miten yksityiskohtainen selvitys noista syistä täytyisi laatia, että heille menisi jakeluun, miksi se jaottelu on luotu alun perinkin. Transsekopäät ovat niin sanoinkuvaamattoman tyhmiä, että ovat kaiken järkipuheen ja rautalangasta vääntämisen ulottumattomissa. Siksi en ole yrittänytkään enää pitkään aikaan puhua heille suoraan, koska olen todennut heitä kauan tarkkailtuani, että se on tuloksetonta. Niin sanottu uskismielenlaatu ei taivu edes kuoleman edessä. Levitän mieluummin tietoa heidän toilailuistaan hiljaa tarkkailevalle yleisölle tämän blogin kautta.

      Mitä muusuihin tulee, niin heidän touhuissaanhan on kyse nimenomaan kaikkien sukupuolijaottelujen totaalisesta murskaamisesta, tai siis siihen he näyttävät epämääräisesti tähtäävän. Minulle on edelleen täysin epäselvää, mihin he tällä hankkeellaan pyrkivät eli mikä on sukupuolten murentamisessa heidän perimmäinen päämääränsä. Yhteiskunta, jossa ei tehdä enää minkäänlaista erottelua miesten ja naisten välillä yhtään missään yhteydessä? Jossa kaikki elävät ikään kuin sukupuolettomassa utopiassa, jossa on vain... ihmisiä? Ei enää miehiä ja naisia, pelkkiä näennäisesti sukupuolettomia olentoja. Tämä lienee muusujen käsitys "tasa-arvosta" ja "yhdenvertaisuudesta", josta heidän ja transien näkee yhtenään mussuttavan kaikkialla. Että kun sukupuoli käsitteellisesti ja kulttuurisesti murskataan, kaikki tasa-arvoon liittyvät ongelmat katoavat ja ratkeavat itsestään taikaiskusta. "Kielletään oma naiseutemme tyystin, niin miehet sen jälkeen lakkaavat sortamasta meitä. Transnaiset ovat naisia!"

      Sattuu ajatella näin epätoivoisen sairaalloista tyhmyyttä. Voimaton olo joutua vain seuraamaan vierestä tätä absoluuttista degeneraatiota.

      Poista
    2. Sukupuolella ei saisi olla mitään merkitystä yhtään mihinkään, mutta silti väärinsukupuolittaminen on väkivaltaa ja juridisen sukupuolen muuttaminen on ihmisoikeuskysymys. Ei tuota porukkaa voi ymmärtää.

      Poista
    3. Sukupuolia ei ole olemassa, mutta transmiehet ovat miehiä ja transnaiset ovat naisia, piste. Miehiä ja naisia ei ole olemassa, koska mieheys ja naiseus ovat sosiaalisia konstruktioita, mutta transmiehet ovat miehiä ja transnaiset ovat naisia, koska kokevat olevansa sitä. Mieheys ja naiseus ovat "yleisiä sukupuoli-identiteettejä", mutta miehet eivät ole miehiä ja naiset eivät ole naisia, koska miehet ovat naisia ja naiset ovat miehiä. Jos nainen sanoo olevansa nainen tai mies sanoo olevansa mies, se on väkivaltaa, transfobiaa, syrjintää, ihmisoikeuksien vastustamista, natsismia, sortoa ja transihmisten olemassaolon kieltämistä ja halua eliminoida ja likvidoida kaikki transihmiset tältä planeetalta. Jos erehtyy sanomaan, että on vain miehiä ja naisia, ei mitään muita mielikuvitussukupuolia, niin se on transihmisten oikeuksien ja olemassaolon kieltämistä, fobiaa, syrjintää ja ihmisoikeuksien vastustamista jne. jne. Juridinen sukupuoli pitää saada vaihtaa haluamakseen omalla ilmoituksella, koska väärä sukupuolimerkintä aiheuttaa eksistentiaalista ahdistusta ja väärinsukupuolittaminen on murhaan verrattavaa väkivaltaa, vaikkei sukupuolia kuitenkaan ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan.

      Ota nyt näistä skitsofreenikoista selvää.

      Poista
  6. Hämää tässä gender-ajattelussa, että eihän ihmisten itse mieltämä genderinsä/sukupuoli-identiteettinsä yleensä lainkaan vastaa sitä sukupuolta, mitä kokevat olevansa. Eivät transnaiset ole persooniltaan mitenkään naisellisia ihmisiä tai transmiehet miehekkäitä. Tunnen noin 10 kpl molempia, ehkä 1/10 persoonaltaan muistuttaa tyypillistä kokemansa sukupuolen edustajaa. Enemmän näkyy sosiaalistuminen siihen kieltämäänsä sukupuoleen läpi: transnaiset ottaa miestyypilliseen tapaan tilaa ja jyrää muita, transmiehet ajattelee muitakin ja on sovittelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minusta on lähestulkoon hellyttävää, millä intensiteetillä transnaisista ja transmiehistä paistaa läpi sukupuolityypillinen käytös. Transnaiset reuhtovat ja karjuvat raivoissaan, laativat TERF-tappouhkauksia, uhkailevat aggressiivisesti väkivallalla ja esittävät kaiken maailman kyseenalaistamattomia vaatimuksia muille ihmisille ilman minkäänlaista neuvotteluvaraa, minkä lisäksi he vain aina pelmahtavat paikalle ja ottavat mitä haluavat (kuten miehet tekevät). Transmiehet vellovat loukatuissa tunteissaan, piehtaroivat dramaattisissa emootioissaan, reagoivat kaltoinkohteluun uhriutumalla ja syyllistävät manipulatiivisesti ihmisiä, joiden kokevat loukanneen heitä (kuten naiset tekevät). Ja tämä on vain jäävuoren huippu. Miestyyppinen ja naistyyppinen sosialisaatio ei katoa mihinkään, vaikka ihmiset kuinka teeskentelisivät sen olevan pelkkää harhaa, lumetta ja konstruktio.

      Koko trans women are women -vouhkaaminen on aivan täysin älytöntä. Jos transnaiset tietäisivät ja ymmärtäisivät naiseudesta jotain (yhtään mitään), he jättäisivät naiset visusti rauhaan ja kehittäisivät kokonaan oman keskinäiskulttuurinsa., jonka päätehtävänä olisi suojata naisia miesten naisiin kohdistamalta väkivallalta (kuten homomiehet usein tekevät). Mietintämyssyyn teille kaikille: miksi he eivät tee niin? Miksi transnaiset yrittävät murskata 'naisen' käsitteen sen sijaan, että kehittäisivät tykönään ihan oman keskinäiskulttuurinsa omine sääntöineen ja lainalaisuuksineen?

      Poista
    2. Toi 90:10 vastaisi aika hyvin omaa mielikuvaani. Ite olen työpaikalla just se onneton joka aina päättää, että ensi kerralla en varmana ota aamu-ilta taikka ilta-aamu-vuoroja kun tarjotaan, otan vain toisen, ihan varmasti. Joku muu saa joustaa nyt.

      Ja sit huomaan et otin vuorolistani täyteen aamu+iltaa ja ilta+aamua. Kun pyydettiin paikkaamaan aukkoja.

      Poista
    3. Sukupuolistereotypioista tulee mieleen äitini kertoma kuvaus omasta lapsuudestaan. Hänen kaveripiiriinsä kuului poika, joka oli olemukseltaan niin lempeä ja ystävällinen, että tälle annettiin kotileikeissä aina äidin osa :) Tämä joskus 40-luvulla, ennen kuin kukaan älysi rueta 'korjaamaan' epätyypillisesti käyttäytyviä lapsia 'oikeaan' sukupuoleen...
      Myöhemmin kyseisestä pojasta kasvoi täysin tasapainoinen heteromies ja perheenisä... Ilmeisesti muita vaihtoehtoja ei silloin ollut tarjottimella, kuten nykyään..

      Itse en miellä lempeyttä ja rauhallisuutta mitenkään 'vääräksi' ominaisuudeksi miehelle. Öyhöttävä urospaviaani ei ole mikään tavoiteltava miehen malli, vaikka sellaista tuotaisiin esiin vääjäämättömänä biologisena totuutena, En vain tajua, miksi joku raivoava ja riehuva henkilö kuvastaisi miehisyyden syvintä olemusta. Pikku lapsikin onnistuu siinä luontaisesti :)
      Pikemminkin itsensä hillitsemisen kyky ja empatia, on osoitus kypsyydestä niin miehillä kuin naisillakin.. ja sitä on monissa kulttureissa pidetty hyveenä.
      Voimavarojen ja energian hallittu käyttö yhteiseksi hyödyksi, siinä on henkisesti kypsän ja aikuisen miehen mitta :)

      Poista
    4. "Itse en miellä lempeyttä ja rauhallisuutta mitenkään 'vääräksi' ominaisuudeksi miehelle. Öyhöttävä urospaviaani ei ole mikään tavoiteltava miehen malli, vaikka sellaista tuotaisiin esiin vääjäämättömänä biologisena totuutena."

      Transit uskovat siihen, että on olemassa tietyt ideaalit normitetusta, stereotypioihin perustuvasta mieheydestä ja naiseudesta (mies = öyhöttävä paviaani, nainen = eteerinen hengetär). Kun muu maailma kernaasti jo hylkäisi nuo ideaalit ja menisi eteenpäin kohti aikakautta, jolloin kuka tahansa saa ilmaista itseään haluamallaan tavalla ilman mihinkään muottiin tunkeutumista, niin transit takertuvatkin noihin normitettuihin ideaaleihin henkensä hädässä eivätkä mistään hinnasta tahdo päästää niistä irti. Mikä on syy tähän? Se, että normitetut ideaalit ovat ainoa keino transeille todistella muille ihmisille käytännössä oman transiutensa todellisuutta. Jos normit, stereotypiat ja roolit yms. puretaan pois ja ihmiset eivät enää piittaa niistä, transit eivät voi enää vedota niihin ja jäävät armottomasti tyhjän päälle. Juuri tämä on ydinsyy siihen, miksi transit vihaavat homoseksuaaleja niin intohimoisesti ja haluavat luhistaa homoaktivismin.

      Poista
    5. Mun mielestä ajat nyt kaksilla rattailla. Toisaalta sanot, että lajimme uros ja naaras ovat biologisesti niin erilaisia, että tietenkin seksuaaliset tarpeet tuntuvat erilaisilta ja saavat kulttuurin tukemina erilaisia ilmenemismuotoja. Ja jos haluaa urosta, naaras ei voi mitenkään kelvata. (Vankilahomous muuten on vankka todiste sen puolesta, että myös cis-urosten seksuaalisuus on joustavampaa kuin jotkut haluaisivat myöntää)

      Mutta sitten kuitenkin ajattelet, että kaikille kädellisille yhteiset urosten ja naaraiden neurobiologian tuottamat käyttäytymistendenssit, jotka tuottavat, eivät heijasta, eivät korreloi, eivät ole yhteneviä, TUOTTAVAT kaikissa kädellisissä havaittavat erot urosten ja naaraiden tyypillisessä -- TYYPILLISESSÄ -- toiminnassa ovat jotain keksittyjä stereotyyppejä, joita ei tarvitse muu kuin transaktivisti? Jos hoivaava naaras on stereotyyppi, miksi apinanpoikaset joko hoivaavat nukkea tai hajottavat sen, tai hoivaavat KEPPIÄ tai käyttävät sitä aseena sukupuolesta riippuen, sukupuolesta johtuen?

      On pronssikautista taikauskoa kuvitella, että erilaiset aivot voisivat kuitenkin tuottaa samanlaisen sisäisen kokemuksen, preferenssit TAHI käytöstä. Aivoissa tapahtuvat reaktiot tapahtuvat kehon kemian ja anatomian ehdoilla ja sanelemina. Ei ole olemassa kemiallista eroa ilman "psyykkistä" eroa. Tai neuroanatomista eroa ilman "psyykkistä" eroa. Mittalaitteisto on vielä liian alkeellista ja ihmiskokeiden suorittaminen liian säänneltyä, jotta tietomäärämme olisi kovinkaan kattava mitä käytöksen ja sisäisen kokemuksen tarkkaan kuvaamiseen tulee, mutta se on materiaa. Muunlaiset luulot ovat taikauskoa.

      Poista
    6. En nyt aivan tavoita ajatuksenjuoksuasi. Kun puhun stereotypioista, viittaan nimenomaan kulttuurisiin ja sosiaalisiin käytänteisiin, joita ovat esimerkiksi sellaiset jutut kuin että naisilla on pitkä tukka, mekko, korkokengät ja meikkiä. Luonteen puolesta sitten taas se, että nainen on herkkä, pinnallinen ja hoivaaja, sisar hento valkoinen tai jotain vastaavaa. Ja että jos mies kasvattaa pitkän tukan tai laittaa peruukin päähänsä, sonnustautuu mekkoon ja korkkareihin ja meikkaa (eli toisintaa naisiin liitettäviä kulttuurisia stereotypioita) ja vieläpä tirauttaa itkun Bambia katsoessaan, tämä muka tekee hänestä sitten naisen. Juuri tämäntyyppiseen saatanan tuubaan ja naurettavaan, harhaiseen idealismiin perustuu transien trans women are women -meuhkaaminen. Nämä eivät kuitenkaan ole sama asia kuin esim. seksuaalierot, jotka ovat miesten ja naisten välillä yleisellä tasolla aika kiistattomia. Nainen ei voi tietää, millaista on olla homomies ja kiinnostunut seksuaalisesti miehistä ollen itsekin mies. Homomies ei kykene kiinnostumaan naiskehoisesta ihmisestä, koska ei vain kykene, piste. Ei heppi kovene, vaikka naisella kuinka olisi maskulinisoitu rintakehä, parranhaivenia, hän olisi pukeutunut joihinkin Tom of Finland -nahkavermeisiin ja hänellä olisi joku kuvottava strap-on. Aitoa tavaraa eli biomulkkua meille, kiitos. Biomulkkua, joka on kiinni oikeassa, autenttisessa miehessä. Naisen seksuaalikäyttäytymisessä voi olla piirteitä miesten tyypillisestä seksuaalikäyttäytymisestä, mutta nainen ei voi tietää, millaista peniksen omistaminen ja käyttäminen on, piti hän itseään miten transmiehenä hyvänsä.

      Noista kulttuurisista käytänteistä pitänee kirjoittaa jossain kohtaa erikseen tarkemmin, kunhan ehdin. Pointtini asiassa on se, että transeille ne ja sukupuolistereotypiat ovat elinehto, koska niiden kautta (niihin samaistumalla ja niitä toisintamalla) he pystyvät ainakin näennäisesti todistelemaan itselleen ja muille ihmisille sitä, että heillä on väärään lihapukuun sujahtanut sukupuolisielu, mistä syystä heidät tulee joka ikisessä tilanteessa kaikilla mahdollisilla sosiaalisilla ja yhteiskunnallisilla tasoilla kohdata sen sukupuolisielun edustamana yksilönä eli kokemussukupuolen edustajana, mukaan lukien esim. homojen ja lesbojen seksuaaliseen suuntautumiseen sisältyminen. Haistakoot pitkän paskan nämä hemmetin eheyttäjät. Minä en tarkoita tällä vähätellä transien dysforioita ja kokemuksia sukupuolestaan, mutta ilman kulttuurisia stereotypioita sukupuolisielun olemassaolon todellisuutta olisi hyvin vaikeaa todistella ympäröivälle yhteiskunnalle. Totta helvetissä mieskehoinen ihminen on nainen, jos hän saa kiksejä siitä, että pukeutuu kolttuun ja rintsikoihin ja märisee siitä, miten hirveää tuskaa ja piinaa on joutua elämään kärsien jatkuvista mikroaggressioista, yhteiskunnan tränsföpiästä ja vääristä puhuttelumuodoista yms.

      Poista
    7. Mielenkiintoista, että juuri itkeminen ja hoivaamisvietti ovat esimerkkejäsi. Testosteroni vähentää kyynelnesteen tuotantoa ja muuttaa kyynelkanavan muotoa, jolloin kyyneliä ei vaan tule niin helposti. Ja se tunneliikutus, joka usein laukaisee itkun, on vahvasti skp-hormonien moduloima tapahtuma.

      Myös muilla kädellisillä kuin ihmisellä nähdään selvä esikielellinen ja esikulttuurinen jako käyttäytymisessä: apinalapset leikkivät remu- tai hoivaleikkejä melko todennäköisesti niin että apinatyttö hoivaa ja apinapoika remuaa, aivan samoin kuin alle vuoden ikäisissä ihmispennuissa nähdään uros- ja naaraspennun kiinnittävän eri tavoin huomiota sukupuolityypillisiin kiinnostuksenkohteisiin. Alle vuoden ikä on merkittävä siksi, että ennen kuin pentu ymmärtää kieltä ja puhuu, hän ei ole voinut lukea länsimaista kirjallisuuden ja teatterin kaanonia eikä siis ole patriarkaatin saastuttama samalla tavalla kuin jo kaksivuotias ;)

      Suurin osa stereotyypeistä on totta siinä mielessä, että stereotyyppi toteutuu useammin kuin seuraavaksi yleisin vaihtoehto. Siksi niistä on tullut stereotyyppejä.

      Poista
    8. Totta visertelet. Miehilläkin voi tosin keskimääräisyyksistä huolimatta olla itkuherkkyydessä melkoisia eroja. Olen itse herkästi liikuttuvaa tyyppiä (rakastan aitoutta, vilpittömyyttä, herkkyyttä ja kauneutta ja reagoin niihin voimakkaasti), usein jopa kyyneliin asti. Pystyn tosin lähes aina säätelemään sitä, annanko esim. kyyneleiden vuotaa (en ole mikään dramaattinen pillittäjä). Riippuu toki hieman tilanteen intensiteetistäkin... Pari kertaa ystävän häätilaisuudessa olen vollottanut äänettömästi koko vihkiseremonian ajan. Ympärillä olevat ojentelivat minulle myötätuntoisen oloisina nenäliinoja, ja ai että minua hävetti. :D Vaikkei voimakkaissa tunnereaktioissa nyt sinänsä mitään vikaa ole, tietenkään. Jokin malja siinä vain vuotaa yli, kun yhdistyvät ystävän elintärkeä seremonia, kauniit lausutut sanat, täydellisesti valittu musiikki ja häätilaisuuden ainutlaatuisuus. Tämä nyt vain yksi esimerkki. Saatan joskus odottamatta liikuttua ihan "mitättömistäkin" asioista, kuten nähdessäni lasten vilpitöntä ja puhdasta iloa tai kotieläimen ihmistä kohtaan osoittamaa kiintymystä ja luottamusta.

      Olen joskus jutellut mieskavereideni kanssa itkemisestä yleisellä tasolla. Monet heistä ovat sanoneet, että ovat usein toivoneet voivansa itkeä jossain raskaassa tilanteessa tai elämänvaiheessa, mutta eivät vaan ole pystyneet, itku ei ole tullut. Jotkut ovat sanoneet, että he eivät pitkään osanneet itkeä, mutta jokin äärimmäinen tapahtuma elämässä (esim. läheisen ystävän kuolema) oli sitten avannut sen oven sieluun, mikä oli jälkeenpäin ajatellen ollut heistä hyvin parantava ja eheyttävä kokemus. (Eheyttävä... Kiitos tuonkin sanan pilaamisesta, transit.) Olen usein miettinyt, että suurella osalla aggressiivisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyvistä miehistä on jotain problematiikkaa juuri siinä, että heille ei ole lapsina annettu aikaa, mahdollisuuksia ja tilaa ilmaista herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan juurikin esim. itkemällä. "Pojat eivät itke" -sosialisaation mätiä hedelmiä.

      Mitä pentujen sukupuolikäyttäytymisen keskimääräisiin eroihin ja samuuksiin tulee, niin aina on ollut niitä muutamia poikkeusyksilöitä, jotka eivät käyttäydy keskimääräisen tavoin ja poikkeavat normista (nukeilla leikkivät pojat jne.). Yhteiskunta oli vielä kymmenisen vuotta sitten ainakin läntisessä maailmassa matkalla kohti aikakautta, jolloin nämä poikkeusyksilöt (meidät) hyväksyttäisiin sellaisina kuin ovat ja annettaisiin kaikkien vain olla sellaisia kuin ovat, tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Noh, nyt olemmekin sitten muutaman mutkan kautta tilanteessa, jossa poikkeusyksilöt steriloidaan sillä ääneenlausumattomalla intentiolla, että heistä (meistä) päästäisiin siten lopullisesti eroon, kun meidät on likvidoitu geenipoolista. (Eugenistithan uskovat, että homous on geneettinen ominaisuus ja siten hävitettävissä. Juuri tämä on lasten transiuttamisen todellinen motiivi, vaikka se onkin verhoiltu lässytykseen ihmisoikeuksista, omana ja autenttisena itsenä olemisesta ja muusta vastaavasta hyväksymisfiilistelystä.)

      Gotta just love this period of time.

      Poista
    9. Seksuaalisen suuntautumisen tuottava aivojen kehityskulku on epäilemättä enemmän epigeneettinen kuin geneettinen. Vaikeammin tutkittavissa, mutta helpommin vaikutettavissa. Jos mekanismi olisi geneettinen, käytännössä homouden estämiseksi pitäisi abortoida tiettyjä geenejä kantavat sikiöt.
      Tiedämme, että anterioorisen hypotalamuksen kolmas interstitiaalinen nukleus on melkein aina uroksilla suurempi kuin naarailla -- ja pääsääntöisesti homoseksuaalisilla uroksilla pienempi kuin heteroseksuaalisilla uroksilla, joidenkin tutkimusten mukaan samaa kokoluokkaa kuin heteroseksuaalisella naaraalla keskimäärin. Transseksuaaleilla nähdään, että FTM ja homoseksuaalinen MTF ovat aika lailla koetun sukupuolen normaaliarvoissa, eli geneettisen sukupuolen arvojen ulkopuolella. Ja autogynefiileillä, tietenkin, nähdään normaali uroksen kokoluokka.
      INAH-3 on relevantti siksi, että se tuottaa seksuaalisen orientaation, analogisesti rotilla SDN-POA, seksuaalisesti dimorfinen nukleus pre-optisella alueella, tuottaa joko uroksen tai naaraan seksuaalista käytöstä.
      Mutta että voisimme luotettavasti ohjata yhden ja vain yhden aivojen osan kehitystä sikiönkehityksen aikana? Dream on XD XD XD
      Sen sijaan voidaan kyllä kuvata lasten aivoja ja nähdä merkki todennäköisestä tulevasta sukupuolisesta suuntautumisesta. Mutta kasvatuksella on tietenkin merkitys, onhan lapsia saaneita homoseksuaaleja ollut olemassa historian sivu, ja yritin itsekin hommata isänisälle samaa sukunimeä kantavia 4. polven poikia ettei sukunimi sammuisi tähän sukupolveen.

      Poista
    10. Urosten aggressiivisuus ja itkemisen vaikeus ei kyllä johdu pääosin sosialisaatiosta tai tunteiden tukahduttamisesta. Sosiaalistaminen antaa muodot sille aggression ilmaisemiselle: onko se kilpailua työelämässä ja hillumista jääkiekko-ottelussa vaiko huutelua ja ahdistelua Sergelin torilla niin ettei naisväki voi omassa pääkaupungissaan rauhassa kulkea.
      Itkeminen on vaikeampaa kun kyynelnestettä ei tuoteta samalla tavalla eikä anatomiakaan oikein tee siitä niin helppoa. Ja naisille tyypillinen olon paraneminen itkemisen jälkeen ei ole miehille ollenkaan niin tyypillistä.
      Äärimmäinen väkivaltaisuus on myötäsyntyistä ja erityisen lämpimällä otteella ja tiukalla säännöistä kiinnipitämisellä tällainen pre-psykopaattinen poika voidaan parhaimmillaan (huom huom) saada tunnekylmäksi ja empatiakyvyttömäksi mieheksi, joka ei käyttäydy kovin antisosiaalisesti.
      Hakkaamalla kyllä tehdään normaalistakin pojasta ympäristölle vaarallinen yksilö. Luulisin, että vaikkapa kouluampujat ovat pikemminkin feminiinisen pehmeyden uhreja: heille ei ole annettu työkaluja löytää paikkaansa ja selvitä kiusaamisesta, kun lässyttävät sosiaalitantat eivät vaan usko, että kiusaajia pitää vetää turpaan, tai ainakin yrittää, sillä lailla se kiusaaminen loppuu että näyttää ettei ole helppoa riistaa. Ei normaali, mutta heikko tai melkein isätön poika mitään tanttojen hyysäämistä kaipaa, vaan miestä joka näyttää miten tempaiset kiusaajalta hampaat kurkkuun tai otat kunniallisesti turpaan. Tässä asiassa JB Peterson on ollut hyödyllinen: suuri yleisö onkin tarvinnut jonkun, joka kertoo, että sosialismista kumpuava pikkusosiopaattien paapominen ja poikien kohtelu vajaina tyttöinä on päin vittua.
      Jos pojista ei kasvateta Miehiä, mistä hitosta meille sitten löytyy Kunnon Mies eikä joku saatanan ikuinen manchild? Luin vast'ikään Honkasalon romaanin Tyttökerho, jossa nykytilan ongelmia kuvataan tarkkanäköisesti.

      Poista
  7. Parrakkaan naispapin isänpäivän toivotukset:

    "Hyvää isänpäivää! Tänään onnittelen erityisesti niitä isiä, jotka eivät ole miehiä."

    https://mobile.twitter.com/latemantyla/status/1591735856473460737

    Ensi keväänä sitten onnitellaan äitejä, jotka eivät ole naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikeasti tosi väsynyt tähän. Miksi nämä ihmiset jauhavat tätä epätoivoista saatanan paskaa vuodesta toiseen vakavin naamoin? Mitä ihmettä heille on tapahtunut, että ovat noin vertahyytävän sekaisin, eivätkä ollenkaan tajua sitä itse? Aikuiset, kouluttautuneet, tervejärkiset ihmiset!

      Poista


  8. Jenkeissä aletaan heräämään blokkereiden riskeihin ja puutteelliseen näyttöön:

    They Paused Puberty, but Is There a Cost?

    Puberty blockers can ease transgender youths’ anguish and buy time to weigh options. But concerns are growing about long-term physical effects and other consequences.

    https://www.nytimes.com/2022/11/14/health/puberty-blockers-transgender.html

    VastaaPoista
  9. Kaksi hurmaavaa transleidiä rähjäämässä naisille mielenosoituksessa:

    https://twitter.com/drewhlive/status/1592292019782967299?s=46&t=tFlux7323f72aSHzU6KhRw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tooosi tasapainoisen oloinen tämä blondi. Ei tainnut transitio tuoda tasapainoa ja onnea elämään, kun pitää rääkyä naisten tapahtumassa.

      "This is a biological woman. She kept calling herself a man but it was so obvious that she misses her old self because she kept saying how she is a woman and has a vagina but then would correct herself and say she was a man … this is mental īllness."

      https://twitter.com/unapolgeticmink/status/1592294197482385409?cxt=HHwWgsDTrdzI-5gsAAAA

      "A protestor screams at Let Women speak attendees: "I have a f*cking pussy. Am I still a cis woman to you? I have a hairy chest.""

      https://twitter.com/TPostMillennial/status/1592261507068628992?cxt=HHwWgMDU5fHZ7JgsAAAA

      Poista
    2. Yksi asia, jota ihmettelen: miksi transit olettavat niin itsevarmasti, että heidän sukupuolensa, sukupuolikokemuksensa ja keholleen mahdollisesti tekemät hormonaaliset ja kirurgiset muokkailut kiinnostavat ketään?

      Toinen asia, jota ihmettelen: miksi transit ovat niin jumalattoman vihaisia koko ajan?

      Poista
    3. Jaahas, toinen noista mainituista transleideistä (se blondi) onkin näemmä biologinen nainen, joka toisella videolla huutaa, ”ettei halunnut olla nainen”. (Miksi kukaan haluaa näyttää tuolta, sori nyt vaan?)

      Itsensä transfemininisoinut mies huutamassa naisille ”no man wants you”, kun itsensä transmaskuliinistanut nainen vieressä huutaa ”I didn’t wanna be a woman”. En ihan näin eeppistä patriarkaatin plottwistiä osannut odottaa tapahtuvaksi vielä kymmenisen vuotta sitten.

      Poista
    4. Kun katsoo näiden pipipäiden touhua, en voi ajatella kuin yhtä asiaa: länsimaiden illankoitto on saapunut.

      Poista
    5. "Kun katsoo näiden pipipäiden touhua, en voi ajatella kuin yhtä asiaa: länsimaiden illankoitto on saapunut."

      Kyllähän tuo transien ja intersektionalistien reuhtominen melko sanattomaksi vetää. Erityisesti transien, koska he käyvät pyhää sotaa omia kehojaan vastaan (eli omaa itseään vastaan). Olen miettinyt tosi paljon, mitä heille on tapahtunut, että ovat päätyneet noin makaaberiin tilanteeseen. Vielä aikaisemmin (kun aloin perehtyä transien sekoiluun tarkemmin) vielä tunsin jonkinlaista myötätuntoa heitä kohtaan, koska ajattelin, että heillä on vain paha olla. Sittemmin olen luopunut kaikesta sellaisesta ajattelusta, että transit muka voisivat olla millään tasolla syyntakeettomia; heidän käytöksensä ja aktivisminsa on täysin tietentahtoista. Vuosia heidän radikalisoitumistaan, pahansuopuuttaan ja puhdasta nais- ja homovihaansa seuranneena en pysty enää tuntemaan minkäänlaista myötätuntoa heitä kohtaan. Koen heitä ajatellessani pelkkää vastenmielisyyttä, luotaantyöntävyyttä ja inhoa.

      Noissa ihmisissä on jotain erittäin perustavanlaatuisesti rikki ja vialla, eivätkä he itse laita tikkua ristiin parantuakseen ja kohentaakseen tilannettaan vaan yrittävät vastuuttaa koko muun yhteiskunnan siitä, että heidän elämänsä on perseestä. Heidän keskuudessaan suorastaan rehottaa ihmisyyden haisevin saasta, kuten pahanlaatuiset persoonallisuushäiriöt, addiktiot, perversiot, misogynia, homofobia, väkivaltafantasiat ja täydellinen piittaamattomuus muista kuin oman heimon hyvinvoinnista. Ihan sama, miten paljon transeja heidän omien kehojensa sukupuolipiirteet, naisten ja homojen oikeudet, väärät pronominit, binääri, paska cisteemi ja bioessentialistiset TERF-cissut ahdistavat, siinäpähän tikahtuvat pohjattomaan paskakaivoonsa ankeissa, kultin turmelemissa elämissään. Oma valinta, deal with it.

      Poista
    6. Oon aika varma, että olen aikaisemminkin kommentoinut samaa, mutta yhteisöllä, yhteiskunnalla on vastuunsa tässä myös, nimittäin se, että ei anneta tilaa sairaiden ihmisten sairaille ajatuksille siinä määrin, ettäne alkavat dominoida julkista keskustelua. Varmasti monet ovat nähneet sen Family Guy (?) -pätkän, jossa baarimikko kieltää tiskillä istuvaa henkilöä katsomasta pornoa puhelimestaan. Henkilö vastaa "that's ok, I'm transgender", johon baarimikko toteaa "in that case do whatever you want all the time" (tai jotain sinne päin). Miten maailma muuttui sellaiseksi, että tietyt ominaisuudet tosiaan antavat suojan tehdä mitä vain? Jos nyt esimerkiksi heitän vaikka Eli Erlickin.

      Poista
    7. Mitä tulee "sairaiden ihmisten sairaisiin ajatuksiin", niin translikkeen kohdalla täytyy aina muistaa yksi äärimmäisen keskeinen seikka: transaktivistit eivät ole koskaan muodostaneet omaa, selkeästi erillistä, itsenäistä ihmisoikeusliikettään, jolla olisi omat, selkeät, jäsennellyt tavoitteensa. Sen sijaan he ovat kiinnittyneet Troijan hevosen lailla muihin ihmisoikeusliikkeisiin ja edistäneet omia pyrkimyksiään käyttäen noiden muiden ihmisryhmien tavoitteita kulissina oman agendansa ajamiseen. Transit ovat toimineet siinä mielessä nerokkaasti, että rinnastamalla transidentiteetit mm. homoseksuaalisuuteen ja intersukupuolisuuteen he ovat pystyneet hiljaa hivuttamalla samaistamaan transiuden ja transien tavoitteet niihin ihmisoikeusdiskursseihin, jotka nuo muut ihmisryhmät ovat kovalla työllä rakentaneet.

      Homoseksuaalit ovat kautta aikain kohdanneet aivan todellista, aitoa syrjintää: homoja on likvidoitu ja tapettu homouden vuoksi, homoja on hakattu, pahoinpidelty, syrjitty ja pidetty toisen luokan kansalaisina jne. Transit eivät ole fiktiivisten sukupuoli-identiteettiensä vuoksi joutuneet kohtaamaan likimainkaan yhtä vakavaa ja perustavanlaatuista syrjintää (vaikka heidän mielestään pronominit ja väärät puhuttelumuodot jne. ovatkin murhaa vakavampaa väkivaltaa), mutta koska osa transien strategiaa on aina ollut rinnastaa transius muiden ihmisryhmien asioihin, he ovat sen kautta ikään kuin voineet approprioida itselleen noiden muiden ihmisryhmien kohtaaman syrjinnän ja valjastaa sen omaksi lyömäaseekseen.

      Transit ovat järjestelmällisesti pöllineet homoseksuaalien ihmisoikeusdiskurssit itselleen muitta mutkitta heti sen jälkeen, kun homot ovat saaneet omia tavoitteitaan ajettua maaliin. Transit hyödyntävät häikäilemättä muiden ihmisten tekemää likaista työtä aina kun vain voivat. Yksi homoaktivismin onnistumisista on ollut homouden poistaminen sairausluokituksesta eli siis sairauden leiman riisuminen pois homoseksuaalisuudelta. Transien mielestä transeille kuuluu kyseenalaistamattomasti kaikki se, mitä homotkin ovat saaneet, joten he ovat tottakai loisineet mukaan myös tähän diskurssiin ja saaneet vääristeltyä sen niin, että kyse onkin transiuden sairausstigmasta (homoushan on transien mielestä itse asiassa syrjivä genitaalifetissi jne.).

      Sairausstigman purkamisen jälkeen transit ovat siirtyneet seuraavaan vaiheeseensa, jossa "transihmisyydestä" on alettu rakentaa yhtäältä poliittinen identiteetti, yhtäältä uhkea ja uljas erikoisihmisyyden muoto ja yhtäältä kaikkien maailmanaikojen syrjityimmän ja sorretuimman ihmisryhmän kollektiivinen profiili. Tämä on mahdollistanut transeille ennennäkemättömän yhteiskunnallisen valtaannousun, jonka näemme tänä päivänä; toisin sanoen position, jossa transit voivat vaatia itselleen käytännössä ihan mitä tahansa ilman, että kukaan saa nostaa sormeaankaan heitä vastaan, olivat heidän vaatimuksensa miten järjettömiä ja muille vahingollisia hyvänsä.

      Kun kaiken viimeksi mainitun yhdistää siihen, että nykyään kuka tahansa sekoboltsi voi olla "transihminen" vain sanomalla niin, ei taida olla mitään keinoa vetää rajaa sen välille, mikä on sairasta ja mikä ei ole. Koko trans- ja sukupuolidiskurssi on sotkettu niin perinpohjin, ettei tämänhetkisessä tilanteessa ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin mennä sen mukaan, kuka voimakkaimmin huutaa. Transit ovat tienneet tämän; he ovat koko ajan tähdänneet juuri siihen, että kun ihmiset ovat sukupuoliasioissa tarpeeksi sekaisin ja käsitteet on sotkettu niin täysin, ettei kukaan enää tiedä mistä puhutaan, he sen jälkeen rakentavat kaaoksesta uutta järjestystä omilla käsitteillään ja omalla maailmankuvallaan.

      Poista
  10. Tämäkin vielä. Muusuille speshulgenitaalikirurgiaa. Halutaan joko kummatkin värkit tai sitten kaikki veks:

    Trans People Are Seeking Nonbinary Bottom Surgeries

    Across the gender spectrum, some patients are looking for mixed sets of genitals, or none at all. Actually receiving this affirming care isn't easy.

    "Goltz is part of a growing cohort of trans patients who’ve undergone surgeries that allow for dual sets of genitals or other medical interventions that don’t strictly adhere to binary gender norms."

    "Goltz and many others seeking bigential anatomy—or, both a penis and a vagina—call themselves “Salmacians,” a term coined by sci-fi writer Raphael Carter in the 90s to describe people who want a mixed set of genitals."

    "Mels, a 34-year-old office manager in Delaware, is agender and asexual. She wanted a full gender nullification procedure—a wholly smooth exterior. “It used to always be at the forefront of my mind—anytime I'd go to the bathroom, take a shower, or change my clothes, so multiple times a day,” Mels said. “But now that I don't have any genitals, it's not something I think about, which is the goal.”"

    "... she discovered there was another, better option: she could just remove her penis, also known as having a penectomy. But she couldn’t find a surgeon in New England or New York who was willing to do it. Mels had to fly out to a private practice in Michigan to receive the care she sought."

    https://www.vice.com/en/article/4axp3n/trans-people-are-seeking-nonbinary-bottom-surgeries

    Nämä kaikki erityistoiveet tulisi tottakai maksaa veronmaksajien pussista tai vakuutuksesta. Transsateenvarjon alle mahtuu näköjään monenmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selailin jokin aika sitten sivustoja, joilla mainostettiin "nonbinäärikirurgiaa" eli jotain aivan käsittämättömiä ja irvokkaita genderfluidmuokkauksia, joissa miehen vehkeet on osittain poistettu yms. En perehtynyt kovin tarkasti, ne kuvat olivat oksettavia, sanallisista kuvauksista puhumattakaan. Transsukupuolisten genitaalimuokkailuissa on sentään vielä jotain järjen hiventä, koska niissä yritetään jäljitellä olemassa olevien vehkeiden ulkomuotoa, mutta nuo nonbinääri- ja nullokirurgiat ovat skitsofreenisuudessaan jotain aivan muuta. Toki on myös sinänsä "hauska" ajatus, että veronmaksajien pitäisi kustantaa nämä epämääräiset genitaalien runtelemiset, vaikkei muitakaan kauneuskirurgisia operaatioita rahoiteta verovaroista (paitsi harvoissa poikkeustapauksissa). No, tähänkin tulee aikanaan muutos. Veronmaksajia ei voi edellyttää maksamaan kalliita hoitoja kenellekään sellaiseen tilaan, jota ei katsota sairaudeksi. Aidot transit varmaan riemuitsevat, kun modernit transit ovat tehneet heidän tilastaan vitsin.

      Poista
    2. Muistan kun 1980-luvun lopulla eräs mies Saksassa pyysi että lääkäri rakentaisi hänen selkäänsä naisten rinnat. Lääkäsi vastasi että hänen tehtävänsä on parantaa sairaita eikä rakennella hirviöitä.

      Muunsukupuolisille annettiin hoitoja Suomessakin, ainakin jokin aika sitten.

      Mikä tila on sitten sairaus ja mikä ei? Siihen ei olekaan absoluuttisen oikeaa vastausta. Nykyään yhä useampi tila määritellään sairaudeksi, sitä sanotaan medikalisaatioksi. Jos kerran yhteiskunnan piikki on auki niin mikäpäs siinä on hirviöitä rakennella.

      Poista
    3. Ihmiset ovat kautta aikain halunneet tehdä ja tehneetkin kehoilleen kaikenlaista hullua, ei siinä sinänsä mitään uutta ole. Kautta aikain on tehty lävistyksiä ym. "mietoa" ja myös vähän rankempaakin kehonmuokkailua. Uutta on nyt se, että kehodysmorfian muodoista transius on eristetty joksikin omaksi, erilliseksi saarekkeekseen, joka ei sitten olekaan (enää?) sairaudeksi luokiteltava tila, vaikka muut dysmorfian muodot edelleen ovat. Anorektikon kehodysforia ja transsukupuolisen kehodysforia ovat hyvin, hyvin lähellä toisiaan; kenellekään ei vain pälkähtäisi päähänkään ehdottaa, että anorektikon kokemusta lihavuudestaan pitäisi alkaa validoida ja pönkittää hänen kokemustaan kehoa muokkaavilla hoidoilla (rasvaimut, kylkiluunpoistot jne.). Tämä on toki sinänsä kärjistetty esimerkki, mutta en minä ihan tarkalleen hahmota, millä perusteella halu raadella lisääntymiselimistönsä toimintakelvottomaksi ja poistattaa sukupuolielimiä ei ole sairaus, kun esimerkiksi halu päästä eroon jalastaan tai kädestään on. On myös mm. ihmisiä, jotka kokevat, että heidän pitäisi olla sokeita. Näin vastikään videon naisesta, joka oli pyytänyt lääkäreitä sokeuttamaan itsensä, ja kun lääkärit eivät olleet suostuneet, hän oli itse kaatanut jotain syövyttävää ainetta silmiinsä. Nyt hän kuulemma elää elämäänsä "onnellisena sokeana".

      Poista
  11. Olipa taas Benjamin A. Boycen kanavalla mielenkiintoista settiä! Kyseessä on keskustelu terapeuttiopintonsa keskeyttäneen Leslie Elliottin kanssa, https://www.youtube.com/watch?v=-c7_xpr1aMU . Suunnilleen viimeisen kolmanneksen alkupuolella Boyce vertaa gender-liikettä kristinuskoon todella osuvasti. No, transliikkeeseen vähänkään tutustuneelle ajatus tuntuu todennäköisesti jo aika tutulta, mutta Boyce tarjoaa hienoja käsitteita asian tarkempaan ruotimiseen, mm. vertaa kolminaisuusoppia ajatukseen genderistä: molemmat ovat vaikeasti määriteltäviä, mutta niihin nyt vain pitää uskoa, jotta voi tunnustaa omaa uskontoaan.

    Muutenkin keskustelu on jälleen kerran kuuntelemisen arvoinen. Se käsittelee mm. niitä tuntemuksia, kun ihminen itse ajattelee olevansa empaattinen ja tasa-arvoa kannattava henkilö, mutta joka leimataankin joksikin ihan muuksi, kun ei kannatakaan woke-aatemaailmaa, siis esim. gender-teoriaa tai kriittistä rotuteoriaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transliike rakentuu tietyllä tapaa eräänlaisen metafyysisen sielu-uskon varaan, joten sikäli transliikkeellä on paljonkin yhteistä eri uskontojen kanssa, myös kristinuskon. Transideologiassa on perusajatuksena se, että ihmisellä on jokin kehon ulkopuolinen ja kehosta irrallinen sieluosa, joka voi inkarnoitua vääränlaiseen/väärään kehoon ("syntymässä väärin määritetty sukupuoli"). Koska se irrallinen sieluessenssi on transideologiassa ihmistä hänen fyysistä, kehollista ulottuvuuttaan voimakkaammin määrittävä osatekijä, ihminen täytyy "korjata" fyysisellä tasolla vastaamaan kokemuksellista sukupuolisielua ("ei vaihdeta vaan korjataan"), jonka jälkeen ihmisestä tulee hänen "oma, autenttinen itsensä".

      Poista
    2. Btw, minua jostain syystä ärsyttää tuo Benjamin Boycen pehmoinen ja hyväilevä seksipuhelinääni. :D

      Poista
    3. Eikä:D Mä tykkään, en oo aiemmin ajatellut sitä seksipuheäänenä, mutta tästä eteenpäin on kait pakko!

      Poista
    4. o/
      Täällä kans yks jota Boycen ääni ärsyttää. Mutta sen kanavalta löytyy keskitetysti ja suurelle yleisölle ymmärrettävästi detransien haastatteluja. Hiton pitkiä haastatteluja onkin. Sieltä mulla on se kipinä tarpeelle löytää keinoja plokata potilaita pois transhoitojonosta tullut, noilla detranseilla on aika säännöllisesti samantapaista oirehdintaa ja sellainen sairaudenkuva, että ilman aivokuvantamistakin pitäisi pystyä kuvaamaan, minkälainen potilas ei ainakaan alaikäisenä voi saada sellaista skp-inkongruenssin diagnoosia jonka perusteella annetaan muuta hoitoa kuin eksploratiivista terapiaa.
      ET siis erotuksena affirmatiiviselle terapialle ja medikaaliselle transitiolle. Aivan ilmeisesti näillä detranseilla oli jokin muu häiriö kuin transseksuaalisuus, josta dysforiset kokemukset kumpusivat.

      Poista
    5. Nyt sitä vieraskynää kehiin, Viljaseni.

      Mur.

      Poista
  12. "Pelkäätkö, että me viedään teiän miehet?" moni transidentifioitunut mies on kysynyt. Juuri tuollaisesta kommentista kuulee, että kyseessä on mies. En ole koskaan törmännyt naiseen, joka puhuisi noin omistavaan sävyyn miehistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku parisuhteessa oleva mies kiinnostuisi transidentifioituvasta miehestä, niin eikö hän silloin olisi chaser? Transithan vihaavat chasereita eivätkä kelpuuta heitä kumppaniksi.

      Transeille tuntuu olevan hirveän tärkeää valloittaa, viekoitella, hurmata, päihittää ja voittaa puolelleen. He toimivat tässä suhteessa hyvin samalla tavalla kuin narsistit (jollaisia suurin osa heistä aktuaalisesti onkin). Toinen ihminen on transien mielestä mielenkiintoinen vain niin kauan kuin hänet on mahdollista jotenkin lumota ja vampata, saavuttaa, todistaa sillä jotain itselleen. Jos/kun vamppaaminen onnistuu, trans menettää nopeasti mielenkiintonsa ja lähtee jahtaamaan seuraavia valloitettavia.

      Poista
    2. Tuolla tähänkin ketjuun linkitetyllä videolla se yksi "trans"nainen todistaa väkevästi, miten mieltään osoittavia naisia ei kukaan halua. No, tähän voisi toki kommentoida vaikka mitä, mutta aloitetaan nyt siitä, että ainakaan itseäni ei valvota yöllä tunne siitä, että kaikki maailman heteromiehet eivät haluakaan minua. Näiden mekkomikkojen ajattelu tuntuu melko mieskeskeiseltä. Voin vakuuttaa, että useimpien naisten elämän keskimääräinen sisältö läpäisee Bechdelin testin.

      Poista
    3. "Näiden mekkomikkojen ajattelu tuntuu melko mieskeskeiseltä."

      Mitä muuta se voisi mekkomikoilla, kolttukeijoilla ja hepeneheikeillä ollakaan, miehiä kun ovat.

      Kannattaa muuten lukea Bechdelin sarjakuvia, ovat hyvin mielenkiintoisia. Hautuukoti-teoksessaan Bechdel käsittelee mm. kompleksista isäsuhdettaan. (Bechdelin isähän muuten oli kaappihomo, mikä tosin paljastui vasta isän kuoleman jälkeen.)

      Poista
  13. "Tällä klubilla juhlitaan vain naisten kesken – Järjestäjät kertovat, miksi Helsinki tarvitsee ”tyttöjen iltaa”
    ... mutta...
    "Yökerho Haaveessa järjestettävä Girls Night Out -tapahtuma on tarkoitettu kaikille naisiksi identifioituville ja muunsukupuolisille."
    Eli oikeasti se ei ole tyttöjen ilta, vaan sekä miehille että naisille avoin unisex-ilta. Kunhan vain tajuta sanoa ovella, että identifioidut naiseksi tai muunsukupuoliseksi.
    Hohhoijaa.
    https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009211646.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on ihana ajatus. Transit ja muusit perustavat omat bileensä, sulkeutuvat sinne ja sekoilevat siellä hienhajuisessa helvetissä keskenään. Me normaalit, sivistyneet ihmiset saamme olla rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta. Aah.

      Poista
  14. Transleidin mielestä biologisten tosiasioiden myöntäminen on paskan syömistä:

    "Lol

    So he skipped the bootlicking part and just went straight to eating shit, huh?"

    https://mobile.twitter.com/MiiaMustang/status/1593971405871534080?cxt=HHwWgMDS0Yyj9p4sAAAA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämä twiitti on jäädytetyltä tililtä."

      Jaahas, siellä on Tina ollut kommentoimassa ko. transleidille. :D

      Poista
    2. Transyhteisön toksisuus, empatian olemattomuus ja erilaisten mielipiteiden sietokyvyn puute eivät koskaan lakkaa hämmästyttämästä. Jos ette ehtineet nähdä alkuperäistä keskustelua, niin Miia nosti esiin transmies Buck Angelin profiilitekstin "Female who lives as a man", joka on hänen mielestään vielä pahempaa paskan syömistä kuin (cissujen?) saappaannuoleminen.

      Miiahan pyysi aiemmin anteeksi Tulenhengelle mussuttamista, mutta mihinkäs transleidi toksisuudestaan ja aggressioistaan pääsisi. Transnaiset tuntuvat olevan pahempia öyhöttäjiä kuin suurin osa miehistä. Ulosanti ja uho ovat kuin nakkikioskijonon pahimmilla rääväsuilla.

      Poista
    3. Suuri osa transnaisista on erittäin miesmäisessä (maskuliininen sosialisaatio) käytöksessään lähinnä huvittavia. Toisaalta taas fanaattisuudessaan ja aggressiivisuudessaan aidosti pelottavia. En ihan oikeasti halua mennä lähellekään näitä pahimpia aktivisteja, koska heidän käytöksensä on pahansuopuudessaan, epävakaudessaan ja narsistisuudessaan sitä luokkaa, ettei heillä ole minkäänlaisia pidäkkeitä sen suhteen, miten toisia ihmisiä toiminnallaan onnistuvat vahingoittamaan. Eivätkä he välitä seurauksista, vain oman agendan edistäminen ja omien mielihalujen toteuttaminen toisten mukavuuden ja turvallisuuden kustannuksella merkitsee heille yhtään mitään. Samaan aikaan he rääkyvät koko ajan siitä, miten syrjittyjä ja sorrettuja ovat.

      Aivan helvetin ankea, turha ja onneton elämä. Ei käy kateeksi.

      Poista
    4. Eikä välttämättä edes maskuliininen sosiaalisaatio, pääosin tyypilliset uroksen aivot --> pääosin tyypillistä uroksen käyttäytymistä. Homoillahan nähdään tietyissä aivojen osissa anatomiaa, joka sijoittuu tyypillisen uroksen ja tyypillisen naaraan väliin. --> käyttäytyminen pääosin jotakin heteroiden sukupuolten lajityypillisen käyttäytymisen välistä.

      Poista
  15. Miltäköhän näistä tuntuu katsella turautuksiaan kymmenen vuoden päästä:

    "olen transmies ja homo"
    "olen muunsukupuolinen ja homo"
    "olen sukupuoleton ja homo"
    "käyttäydyn maskuliinisesti, mut tykkään silti meikata ja käyttää hameita"

    https://www.tiktok.com/@ylekioski/video/7166953355808378117?is_copy_url=1&is_from_webapp=v1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi taivahan valkiaiset talikynttilät ja herra mun pirskotettu vereni, että nämä ihmiset voivat olla sekaisin. Miten kenenkään on MAHDOLLISTA olla noin sekaisin? Mikä demoni tätä sukupuolisekoilijaporukkaa oikein piinaa ja riivaa? Tämä joukkopsykoosi leviää nuorten keskuudessa kulovalkean lailla ilman minkäänlaisia merkkejä ehtymisestä. Sanity, please, prevail. Ei jaksa enää, ei pysty. Eikö kenelläkään oikeasti hälytyskellot soi, kun tulevaisuudentoivot jauhavat ihan täysin tosissaan ja vakavin naamoin jostain mielikuvitusidentiteeteistä ja -sukupuolista, joita kokevat olevansa? Olen ihan oikeasti menettämässä pikkuhiljaa kaiken toivoni nykynuorten ja tämän identiteettipelleilyn ja todellisuudesta vieraantumisen suhteen. Ja kaiken maailman Lyyrat, Monsku, Panda, Vesinauris & kumpp. vain lietsovat ja levittävät tuota sukupuolishittiä ympäriinsä kuin johonkin komennuskiroukseen langetettuina, kun liberaalivassareista muodostuva huutosakki tsemppaa taustalla talikoita ja soihtuja heilutellen valmiina canceloimaan joka ikisen, joka ei kumarra noiden sekopäiden mielikuvitusidentiteettien edessä.

      Oikeasti, kuunnelkaa tuota hourailua. Miten nuo voivat olla tosissaan? Kylmäävää ja masentavaa ajatella, ettei noita ihmisiä varmaan voida enää mitenkään pelastaa. He ovat aivan liian beyond tässä trans- ja sukupuolihommassa ja kaiken maailman idioottimaisten mielikuvitusseksuaalisuuksien kehittelyssä.

      "Olen transmies ja homo." Painu helvettiin.

      Kuka tämän koko naurettavan paskan oikein aloitti ja millä helvetillä me saamme tämän sekoilun loppumaan?

      Poista
    2. "Homolla meinaan sitä, että kiinnostun romanttisesti ihmisistä, jotka ei oo naisia. Että niinku muunsukupuoliset ja sitte niinku binääriset miehet kiinnostaa."

      Armahtakaa.

      Poista
    3. Mikä nuoria vaivaa? No, kun kanadalainen psykologian proffa alkaa levittää näkemystä, että mies saa olla Mies ja että hänen /pitäisikin/ tulla mieheksi, olla mies, pyrkiä täyttämään miehuuden kriteerit, jotta hän olisi ihmisenä parempi, valtamedia reagoi voimakkaan negatiivisesti ja kertoo kansalle, että on kansanmurhaan verrattava asia kehottaa miehiä pyrkimään maskuliinista ideaalia kohti.
      Jos olet nuori kundi, jolle feminiiniset asiat eivät nyt vaan kerta kaikkiaan maistu, vaan sulle ainoa luonteva tapa olla on se äijämäisyys, niin hulluksihan siinä tulee kun päiväkodista alkaen lyödään päähän sillä, mitä miesten ylin 1% on tehnyt koko talonpoikien, torpparien ja irtoväen luokalle sata vuotta sitten.
      Kun saat diagnoosin siksi että oikeasti tykkäät riehua välitunnilla, etkä koe tunteita naismaisesti, etkä halua tehdä hempeitä juttuja, vaan haluat mitellä voimiasi vertaisiasi vastaan, ja vain vaivoin kestät ne oppitunnit välituntien välissä.

      Poista
  16. Yle ei olekaan hetkeen päästänyt sukupuoliongelmaisia ääneen:

    "“Kehoni on saanut olla queer kaikkialla, missä se on liikkeessä” – tanssitaiteilija raivaa tietä kummituskansalle, joka on aina ollut täällä"

    "– Gender fluid oli termi, joka räjäytti mun pään. Aloin vaan hervottomasti itkemään, ja se asettui samantien muhun.

    Englannin gender fluid viittaa sukupuolen liukuvuuteen ja kuuluu muunsukupuolisuuden sateenvarjon alle."

    "– Sukupuolibinääri sortaa kaikkia. Se ei anna kenellekään vapautta olla sellainen kuin on. Vaikka olisi kuinka alfamaskuliininen cis-mies hyvänsä, niin jokaisella meistä on varmasti erilaisia kulmia ja säikeitä.

    Taavitsainen lisää, että liukuvampi sukupuoli- ja seksuaalisanasto palvelisi kaikkia. Toiveena on, ettei ketään lokeroitaisi pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella mihinkään tiettyyn oletukseen. Moninaisuudesta tulisi lopulta kaikille vapauttavaa, hän uskoo. Trollaus ja hyökkäävä käytös kertoo Taavitsaisen mukaan ennen kaikkea pelosta, siitä että on jäänyt jonkun ulkopuolelle.

    – Mun ihmisoikeus ei ole mielipidekysymys tai se, olenko olemassa. Kun tämä raja on selkeä, voin miettiä, miten nivoa siltaa myös niihin ihmisiin, joilla on se pelko ja viha."

    "Toisaalta koko esitys representoi muunsukupuolisuutta ihan jo siksi, että hänen oma muunsukupuolinen kehonsa on esityksessä keskiössä. Hän on henkisesti paljaana yleisölle joka kerta lavalle noustessaan, koska esitys on henkilökohtainen."

    https://yle.fi/aihe/a/20-10003726

    "hänen oma muunsukupuolinen kehonsa"
    Millähän tavalla muunsukupuolisen keho mahtaa erota miehen tai naisen kehosta?

    "Aloin vaan hervottomasti itkemään, ja se asettui samantien muhun."
    Tuleeko kenellekään muulle uskonnollinen hurmoskokemus mieleen? "Pyhä henki asettui minuun."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tuollakaan hiihtäjällä kaikki muumit laaksossa.

      "Suomen kielellä trans-muunsukupuolinen kuvaa Taavitsaista tällä hetkellä parhaiten."

      TRANS-MUUNSUKUPUOLINEN? Älkää oikeasti jaksako enää!

      Sukupuolibinääri ei sorra ketään, koska sukupuolibinääri on objektiivista todellisuutta, jota mikään mahti maailmassa ei tule koskaan muuttamaan. Työntäkää nuo visionne sortavasta binääristä syvälle sinne, minne aurinko ei paista. Ihminen saa ilmaista persoonallisuuttaan ja identiteettiään sen binäärin rajoissa juuri niin kuin haluaa, kuten tuo Taavitsainenkin tekee. Lakatkaa sekoittamasta asiaan jotain kuviteltua ja illusorista ajatusta "sortamisesta". Todellisuus ei voi olla väärässä omasta luonteestaan, se on mahdotonta. Kehonne ovat, mitä ovat, eivätkä siitä muuksi muutu, vaikka kuinka kuvittelisitte, tuntisitte ja uskoisitte olevanne jotain "muuta", itkisitte ja parkuisitte ja haluaisitte asioiden olevan toisin.

      En oikeasti JAKSA tätä paskanjauhantaa enää. Herätkää todellisuuteen, aikuiset ihmiset.

      Poista
    2. En pysty ymmärtämään miten nämä muunsukupuoliset ovat levinneet muutamassa vuodessa aivan joka paikkaan. Kuulin termin ensimmäisen kerran joskus 5 vuotta sitten ja nyt yhtäkkiä koko maa on muka täynnä muusuja.

      "Taavitsainen lisää, että liukuvampi sukupuoli- ja seksuaalisanasto palvelisi kaikkia. Toiveena on, ettei ketään lokeroitaisi pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella mihinkään tiettyyn oletukseen."

      Ovatkohan nämä ihmiset koskaan miettineet, kuinka vaikeita kaikki sosiaaliset tilanteet olisivat, jos ulkonäön perusteella ei saisi olettaa yhtään mitään? Pelkästään vaikkapa vaatteista pystyy usein päättelemään ihmisestä aika paljonkin ja varmasti myös muunsukupuoliset tekevät tätä tiedostamattaan.

      Poista
    3. Muunsukupuolisuus on samantyyppinen muoti-ilmiö kuin kaikki aiemmatkin identiteettipolitiikkaan perustuvat vouhkaukset, joissa ideologisesti motivoitunut ihmisjoukko yrittää jollain tavalla muuttaa yhteiskunnan rakenteita illusorisen vähemmistöstatuksensa kautta. Mitään "muita sukupuolia" ei ole fyysisesti olemassa, joten sikäli siis ei edes voi olla mitään "muunsukupuolisia" leviämässä yhtään minnekään. Jos näin olisi, siis että "muita sukupuolia" olisi yhtäkkiä maagisesti putkahtanut jostain ja ihmisiä syntyisi muihin sukupuoliin ihan fyysisesti, niin me tietäisimme siitä kyllä jo. Kyse on vain ja ainoastaan poliittisen aatesuunnan ja ideologian levi(tt)ämisestä ja harhaisista, henkisesti hakoteillä olevista ihmisistä, jotka tuntevat voimakasta vetoa liikehdintää kohtaan, johon kiinnittymällä voi erottua massasta takertumalla speshuliin identiteettiin, julistaa omaa erityislaatuisuuttaan kaikkialla missä kulkeekin, tekeytyä sorretuksi ja marginalisoiduksi ja vaatia itselleen milloin minkäkinlaisia erityisoikeuksia ja hyysäämistä. Huvittavinta on, etteivät muunsukupuoliset ole missään tähän päiväänkään mennessä järjestelmällisesti sanallistaneet sitä, millaiseksi yhteiskunta pitäisi tarkalleen muuttaa, että olisivat tyytyväisiä. He valittavat koko ajan, miten muut ihmiset, järjestelmä ja binääri sortavat heitä ja vaativat, että heidän pitää saada "oikeuksia", mutteivät tarjoa tilalle mitään toimivampaa mallia tai muutenkaan muuta kuin vain omat, tyhjät erikoisidentiteettinsä, joita kohtaan muiden ihmisten ja ihmisryhmien tulisi tuntea loputonta mielenkiintoa. Minkä ihmeen takia yhteiskunnassa täytyisi konkreettisen mieheyden ja naiseuden edelle sijoittaa joidenkin sekopäiden subjektiiviset genderfiilikset ja ryhtyä rakentamaan koko systeemiä uudelleen niiden pohjalta?

      Muunsukupuoliseksi (tai sukupuolettomiksi jne.) julistautuneissa minusta silmäänpistävää on, miten suuri osa heistä vaikuttaa olevan tietynlaisia sosiaalisia hylkiöitä tai muuten vain jollain tapaa outcast. Kun seuraa heidän julkisia ulostulojaan ja kirjoittelujaan, niistä paistaa koko ajan voimakkaasti läpi täysin jäsentymätön minäkuva (vaikka he väittävätkin muunsukupuolisuuden myötä löytäneensä jonkin "todellisen itsensä"), johon nämä ihmiset hakevat helppoa ratkaisua yrittämällä nojautua transien kollektiiviseen ryhmäidentiteettiin, joka esittää ajavansa jonkinlaista uutta, parempaa yhteiskuntajärjestystä. Muunsukupuolisten epämääräinen visio tuntuu olevan jotain sensuuntaista, että kun miehen ja naisen ero biologista distinktiota myöten katoutetaan tyystin kielestä ja sosiaalisesta todellisuudesta, niin se tuo meidät johonkin uudenlaiseen postmoderniin utopiaan, jossa kaikki sukupuolten väliset ongelmat ovat ratkenneet ihan itsestään. Tai jotain; on vaikeaa päästä perille heidän todellisista aivoituksistaan, kun niin paljon täytyy päätellä rivien välistä lukemalla, ja jos heiltä itseltään kysyy tarkennusta, he eivät osaa vastata mitään järjellistä vaan turvautuvat vain valmiiksi opettelemiinsa mantroihin ihmisoikeuksista, syrjivästä binääristä, cisihmisten etuoikeuksista jne.

      Poista
  17. Seta ja kumppanit ovat paniikissa, että translakia ei ehditäkään runnoa läpi tällä vaalikaudella:

    "Yhteislausunto: Translain uudistusta ei saa enää viivyttää

    Me allekirjoittaneet pidämme hallituksen esitystä uudeksi translaiksi tärkeänä askeleena ihmisoikeuksien edistämiseksi ja vaadimme esityksen hyväksymistä viipymättä. Itsemääräämisoikeuteen perustuva sukupuolen juridinen vahvistaminen parantaa ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja oikeutta yksityisyyteen.

    Korostamme, että translakiin jäävä 18 vuoden ikäraja ei kunnioita lapsen oikeuksia. Sukupuolen vahvistamisen lykkääntyminen vuosilla heikentää alaikäisten hyvinvointia. Nyt hyväksyttävän esityksen lisäksi on ryhdyttävä toimiin täysi-ikäisyysvaatimuksen poistamiseksi lapsen oikeuksia koskevat perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet huomioiden."

    https://seta.fi/2022/11/21/yhteislausunto-translain-uudistusta-ei-saa-enaa-viivyttaa/

    Huolestuttavaa, että Suomen Psykologiliitto ry haluaa edistää sukupuolisekoilua erityisesti nuorille. Eivätkö he ole kuulleet kentän ääntä ja kansainvälistä tietoa, että transius on klusteroitunut monien mt-ongelmien kanssa, ROGD-teinitytöistä, tai että sukupuoliristiriita ennakoi yleensä aikuisuuden homoseksuaalisuutta ja että UK:ssa sosiaalista transitiota pidetään vahvana psykologisena interventiona, joka lukitsee lasten ja nuorten ajattelua kohti lopullista transitiota?

    "Sukupuolen vahvistamisen lykkääntyminen vuosilla heikentää alaikäisten hyvinvointia"

    Tästä olisi hyvä esittää tutkimusnäyttöä. Lisäksi subjektiivinen juridinen sukupuoli ei ole ihmisoikeus missään Suomea velvoittavassa ihmisoikeussopimuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eivätkö he ole kuulleet kentän ääntä ja kansainvälistä tietoa, että transius on klusteroitunut monien mt-ongelmien kanssa, ROGD-teinitytöistä, tai että sukupuoliristiriita ennakoi yleensä aikuisuuden homoseksuaalisuutta ja että UK:ssa sosiaalista transitiota pidetään vahvana psykologisena interventiona, joka lukitsee lasten ja nuorten ajattelua kohti lopullista transitiota?"

      On helpompaa vain uskoa kritiikittä ihmisoikeusöyhöttäjien propaganda kuin katsoa rumaa kääntöpuolta. Asiaa mutkistaa se, että noissa järjestöissä itsessään pyörii niin paljon jotain trans- ja muusuidentifioituvia pandaerikssoneja ynnä muita maailmanparantajia säheltämässä ja soheltamassa. Öyhöttäjät ajattelevat, että kun transeja vain tehtaillaan tarpeeksi kaikkiin ikäluokkiin, niin lopulta ilmiö on niin normalisoitunut, että sitä myöten myös ongelmat ja varjopuolet katoavat. Transien kaikki ongelmathan johtuvat heidän mielestään siitä, että muut ihmiset, yhteiskunta, järjestelmä ja binääri sortavat transeja, eivät ymmärrä transien erityisyyttä ja ainutlaatuisuutta ja itsepintaisesti kieltäytyvät seurustelemasta ja paneskelemasta transien kanssa jne. Transeilla ei olisi heidän näkökulmastaan minkäänlaisia subjektiivisia ongelmia ilman syrjivää ympäröivää yhteiskuntaa ja binäärisiä, sortavia, julmia ja epäinhimillisiä rakenteita, jotka ovat olemassa vain transien kiusaksi.

      Poista
    2. Mua on häirinnyt ihan valtavasti tuo, että mm. Psykologiliitto puoltaa tätä hömppäpömppää. Olen jutellut erään psykologin kanssa aiheesta ja sattumoisini tunnen paljon psykologeja, joten uskoisin hieman ymmärtäväni, mikä aihetta selittää.

      1) Liiton kannanotto voi olla vain muutaman liittoaktiivin ajatus ja pidän hyvin todennäköisenä, että näitä toimijoita aktiivisesti lobataan ja "koulutetaan" transjärjestöjen taholta. Oikeastaan riittää, että työporukasta yksi hurahtaa ärhäkästi tähän soopaan, sen jälkeen kukaan ei enää halua avata suutaan.

      2) Psykologit ajattelevat - no, psykologisesti, eikä heillä välttämättä ole tietoutta ja asiantuntemusta hahmottaa sitä, että kyseessä on poliittinen liike ja ideologia, joka lobbaa tutkimusta, terveydenhoitojärjestelmää ja kaikkea mahdollista aivan uskomattomalla, luultavasti jopa historiallisen suurella voimalla.

      3) Hyvin harva on perehtynyt syvällisesti ja monipuolisesti aiheeseen, joten on helppoa uskoa kaiken maailman asiantuntijoiksi naamioituneita aktivisteja.

      4) Psykologit ajattelevat yksilötasoa, eivät suurempaa kokonaiskuvaa. Psykologi pyrkii ihmistä ikäänkuin löytämään oman sisäisen todellisuutensa ja elämään hyvää elämää sen mukaisesti. Poliittista ideologiaa ei osata erottaa tässä ns. oikeasta transsukupuolisuudesta, vaan luullaan, että kaikki mitä transaktivistit ajavat, todella jotenkin tutkimustietoon perustuen parantaisi "oikeiden" transsukupuolisten elämää.

      Tällaista olen pähkäillyt pienen otantani perusteella.

      Poista
    3. Ei lähtökohtaisesti kannata olettaa tai ajatella, että valtuutetun psykologin status olisi jokin tae siitä, että henkilö (psykologi) jotenkin täydellisesti ymmärtäisi ihmismielen kiemurat ja osaisi jäsentää milloin minkäkin psykologisen ilmiön syntymekanismeja ja tarkoitusperiä, vaikka tekisi kuinka huolellista potilastyötä. En tarkoita tällä vähätellä psykologisen tutkimustiedon arvoa tai psykologien ammattitaitoa, mutta olin nuorempana erittäin kiinnostunut persoonallisuushäiriöistä ja etenkin narsististen suhteiden dynamiikasta. Luin silloin paljon narsistien uhrien kokemuksia psykologilla ja/tai terapeutilla käymisestä. Enemmistö heistä kertoi, etteivät heidän psykologinsa olleet millään tavalla aidosti ymmärtäneet narsistisen suhteen dynamiikkaa ja sen narsistiosapuolen käytöstä tai ylipäänsä sitä, mistä narsismista ilmiönä pohjimmiltaan on kyse, vaikka he olisivat kuinka perusteellisesti yrittäneet sitä selittää ja kuvailla.

      Psykologit ovat pämpänneet päänsä täyteen teoriatietoa kaikesta mahdollisesta, myös persoonallisuushäiriöistä, mutta he eivät sen myötä kykene automaattisesti ymmärtämään esimerkiksi narsismin ja sosiopatian vahingollisuutta, jos heillä ei itsellään ole henkilökohtaista kokemusta narsistisesta ihmissuhteesta. Ei sillä, että sinänsä pitäisikään olla (narsistit ovat täysin paatuneita ja aiheuttavat käytöksellään korjaamatonta vahinkoa ympärillään eläviin ihmisiin), mutta psykologipalveluidenkin perimmäinen tarkoitushan on auttaa ihmistä ratkomaan ongelmiaan niin että hän voisi elää nykyistä parempaa elämää. Transien tapauksessa on helppoa lähteä pönkittämään ajatusta väärään kehoon ja sukupuoleen syntymisestä ja rampauttavasta dysforiasta, koska ne ovat psykologisin/psykiatrisin keinoin niin vaikeasti ratkottavia tiloja (ainakin toistaiseksi). Transit eivät myöskään itse lähtökohtaisesti useimmiten näe edes varteenotettavana vaihtoehtona sitä, että haluaisivat ratkaista dysforiansa sitä kautta, että opettelisivat hyväksymään itsensä, kehonsa ja sukupuolensa. Hoitoihin hakeutuvista transtapauksista 99 % on jo vuorenvarmoja olevansa trans, ja hoitoihin hakeutumisen nimenomainen motiivi on saada transhoidot, ei ryhtyä vaivalloisesti kaivelemaan pimeän mielensä syövereitä ja oman psyykeensä ja henkilöhistoriaansa liittyviä ongelmia. Tuollaisen ehdottaminenkin tuntuu transien omien sanojen mukaan "nöyryyttävältä", on "ihmisoikeuksia loukkaavaa" ja "transihmisten eheyttämistä", muodostaa "temppuradan" transihmisille ja niin edespäin.

      En yritä yleistää; tiedän, että on paljon psykologeja ja terapeutteja, jotka suhtautuvat nykyiseen genderhulluuteen kriittisesti, mutta he (ihan ymmärrettävästi) pelkäävät työpaikkansa ja ammattinsa puolesta eivätkä siksi uskalla julkisesti ilmaista näkemyksiään. Enkä ihmettele yhtään; kuka tahansa, joka on vähänkään seurannut transaktivistien käytöstä, ei voi soimata niitä, jotka mieluummin ovat hiljaa kuin nousevat vastustamaan aktivisteja. On hassua, että niin äänekkäästi kuin transaktivistit valittavatkin olevansa "syrjittyjä" ja "marginalisoituja", heillä on siihen nähden aivan käsittämättömän paljon valtaa. Transien valta on tällä hetkellä jo lähestulkoon totalitarismin tasolla, kun ottaa huomioon, mikä määrä esim. ihmisoikeusjärjestöjä ja muita toimijoita on täysin rähmällään heidän edessään.

      Poista
    4. Huom. En tarkoita verrata narsismia ja transiutta tiloina toisiinsa. Käytin persoonallisuushäiriöitä/narsismia vain esimerkkinä siitä, että jos psykologina toimivalla ei ole omaa empiiristä kokemusta jostakin psykologisesta ilmiöstä ja sen vaikutuksesta ihmisyksilöön ja hänen lähellään eläviin ihmisiin, ei pelkkä teoreettisen tiedon hallinta aiheesta ole tae siitä, etä hän osaisi auttaa asiakastaan juuri hänelle optimaalisella tavalla.

      Poista
    5. "Hoitoihin hakeutuvista transtapauksista 99 % on jo vuorenvarmoja olevansa trans, ja hoitoihin hakeutumisen nimenomainen motiivi on saada transhoidot, ei ryhtyä vaivalloisesti kaivelemaan pimeän mielensä syövereitä ja oman psyykeensä ja henkilöhistoriaansa liittyviä ongelmia. Tuollaisen ehdottaminenkin tuntuu transien omien sanojen mukaan "nöyryyttävältä", on "ihmisoikeuksia loukkaavaa" ja "transihmisten eheyttämistä", muodostaa "temppuradan" transihmisille ja niin edespäin."

      Kun itse olin transpolilla tutkittavana, he olivat hyvin kiinnostuneita kun kerroin millä tavoin olin yrittänyt lievittää dysforiaani ennen sinne saapumista. En ihmettele asiaa kun olen näitä muiden transien tarinoita lukenut.

      Itse en kokenut transpolia minkäänlaisena temppuratana tai muutenkaan ikävänä paikkana. Olen kyllä kuullut, että monissa maissa on kaikenlaisia vaatimuksia transhoitoihin, esimerkiksi että pitää olla syntymäsukupuolen mukaan homo tai että täytyy elää oikeaksi kokemansa sukupuolen roolissa jo ennen hoitoja. Tällaiset vaatimukset ovat oikeasti nöyryyttäviä, mutta Suomessa ei näitä ole ollut pitkään aikaan, jos koskaan. Mutta varmaan ne tutkimukset ovatkin vaikeita ihmiselle, joka ei ole transsukupuolinen, koska ne vastaukset täytyy opetella sen sijaan että olisi vain rehellinen.

      Poista
    6. "Kun itse olin transpolilla tutkittavana, he olivat hyvin kiinnostuneita kun kerroin millä tavoin olin yrittänyt lievittää dysforiaani ennen sinne saapumista."

      Itse asiassa minäkin olen tästä ja muutenkin ajatuksistasi erittäin kiinnostunut.

      Kirjoita vieraskynä tänne näistä aiheista? :)

      Poista
    7. Ylipäätänsä on hyvä muistaa ja tärkeää muistuttaa siitä, että kliininen psykologi joka ei työskentele jonkin potilasryhmän kanssa ei oikeasti ole asiantuntija tämän potilasryhmän asioiden suhteen! Hyperspesialisaatio on ongelma, mutta näin se vaan menee, kun tiedämme enemmän, pitää erikoistua syvemmin ja kapeammin.
      Narsistit ovat toki läsnä kaikkialla, mutta jos työskentelee lähinnä masentuneiden ja ahdistushäiriöpotilaiden kanssa, kokemuksia narsisteista ei kerry niin paljoa, että osaisi tunnistaa erityyppisiä narsisteja ja ennenkaikkea heidän käytöksensä itsessä herättämät reaktiot. Tällöin kokenutkin ammattilainen saattaa huomata jossakin vaiheessa olevansa poikkeuksellisen myötämielinen jonkin potilaan näkökulmille, muttei osaa suoraan nimetä syytä.
      Transseksuaaleja taas on väestössä niin vähän, että on ihan todennäköistä ettei kohtaa yhtäkään koko uransa aikana. Miksipä siis kliininen psykologi ilmiöstä juuri mitään tietäisikään? Kun on kumminkin niitä potilaita jokaikinen päivä ja pitää valita perehtyä paremmin joko siihen jokapäiväiseen psykopatologiaan ja yrittää tulla paremmaksi auttamaan niitä potilaita joita oikeasti tapaa koko ajan, taikka sitten voi satsata ilmiöön, johon ei koskaan töissä törmää....

      Poista
    8. "Mutta varmaan ne tutkimukset ovatkin vaikeita ihmiselle, joka ei ole transsukupuolinen, koska ne vastaukset täytyy opetella sen sijaan että olisi vain rehellinen."

      Ja netistähän löytyy meidän "potilasryhmämme" jäsenten kirjoittamia valmiita käsikirjoituksia, joita voi painaa mieleensä ja resitoida psykologille ja kuraattorille. Osittain peruja ajalta, jolloin poikkeaminen kuvitteellisesta 1950-luvun amerikkalaisesta kotirouvasta johti hoitojen poissulkemiseen. Osittain taas tietenkin tästä syystä jonka kerroit, pitää olla johdonmukainen stoori ettei "jää kiinni".

      Mulla alkaa olla aika hyvä kuva autogynefiilien sisäisestä kokemuksesta ja trans-discordeista saa aika nopeasti kuvan persoonallisuushäiriöisistä transnaisista ja transtrender-transnaisista. Siellä näkee myös sitä, miten jengi harjoittelee narratiiveja ja dialogeja tutkimuksissa kerrottavaksi.

      Olisi hienoa, jos miesten parafilioille olisi tehtävissä jotain muutakin kuin joko kemiallinen kastraatio tai tasapainoilu seksuaalisen suuntautumisen kanssa elämisen ja normaalin elämän välillä. Vankilahomous antaisi pientä toivonmerkkiä siitä, että kunhan mahdollisuudet harjoittaa mieleisintä seksuaalisuutta ovat riittävän heikot, muutkin purkautumiskeinot kelpaisivat miehille.

      Poista
    9. Tämän psykologien lisäkoulutuksen lähestymistapa transiuteen vaikuttaa lähinnä affirmatiiviselta ja terapialta/terapeutilta odotetaan lähinnä myötäilyä ja rohkaisua, jos transitio tai transius epäilyttää:

      "Sukupuolen hahmottamiseen liittyvä ajattelutavan muutos kaksinapaisesta mies-nainen-jaottelusta kohti laajempaa sukupuolien spektriä avaa meille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ihmisten oman yksilöllisen kokemuksen kunnioittavaan kohtaamiseen."

      "Moninaisuuteen tutustuminen on jatkuva prosessi, jossa turvallisuutta rakentaen tutustumme siihen, mikä on itse kullekin totta."

      "...Hänen mukaansa korjausprosessin ulkopuolella järjestetyllä psykoterapialla voidaan tukea sekä hoidoissa jaksamista että positiivisen identiteetin rakentamista. Jael myös painottaa psykoterapian mahdollistavan epävarmuuksista ja pettymyksistä puhumisen ilman pelkoa hoitojen vaarantumisesta."

      "Miten psykoterapialla voidaan vahvistaa transihmisten itsemäärittelyoikeutta ja tukea korjausprosessissa jaksamista?"

      "Odotan kovasti pääseväni kouluttamaan kinkystä seksuaalisuudesta ja uskon aihepiiriin syventymisen avaavan monia oivallusmahdollisuuksia!"

      "Odotan innolla, että pääsemme yhdessä Maaritin kanssa kouluttamaan kinky-teemasta ja kinkyjen moninaisuudesta. Seksuaalisuuden monimuotoisuuden ymmärtäminen lisää ammattilaisten mahdollisuuksia kohdata ihmiset arvostavasti ja sensitiivisesti."

      https://sateenkaarisohva.fi/data/documents/koulutusesite-Sateenkaarisohva.pdf

      Vaikuttaisi siltä, että queerideologiaa juntataan myös mielenterveystyön lähtökohdaksi, eli normalisoidaan transiutta, kinkyhommia, prostituutiota ja monisuhteisuutta. Jos transius nähdään ainoastaan yhtenä sukupuolisuuden ilmenemismuotona ja lääketieteen roolin lähinnä transin toiveiden toteuttajana, niin tuskinpa noissa piireissä sallitaan kriittistä sukupuoliristiriidan syiden tarkastelua. Moninaisuuteen keskittymisellä on oma markkinarakonsa. Transmyönteiseltä lääkäriltä saa varmimmin reseptit ja lähetteet ilman turhia tutkimuksia, kiusallisia kysymyksiä ja ahdistavia faktoja transition realiteeteista ja komplikaatioista.

      Poista
    10. "Itse asiassa minäkin olen tästä ja muutenkin ajatuksistasi erittäin kiinnostunut.

      Kirjoita vieraskynä tänne näistä aiheista? :)"

      Olen kyllä harkinnutkin sitä, mutta kiinnostavimmat asiat ovat niin henkilökohtaisia etten halua näin julkisesti puhua niistä. Ehkä jostain muusta aiheesta voisin kirjoittaa, katsotaan. En muista, onko täällä sinun blogissa aiemmin ollut muiden "perinteisten" transsukupuolisten kirjoituksia mutta ei niitä varmaan liikaa voi olla :)

      "Vaikuttaisi siltä, että queerideologiaa juntataan myös mielenterveystyön lähtökohdaksi, eli normalisoidaan transiutta, kinkyhommia, prostituutiota ja monisuhteisuutta."

      Minua häiritsee todella paljon tämä, miten transsukupuolisuus ja seksuaalivähemmistöt yhdistetään kaikenlaiseen kinkyilyyn, polyamoriaan ja vaikka mihin muuhun. Olisin itse kaivannut ennen transitiota ja sen alkuvaiheessa neutraalia tietoa transitiosta ja sen vaikutuksista elämään, en mitään sukupuolen moninaisuutta tai turvallisia tiloja. Minulle ongelma oli vain oma sukupuoleni, ei se, että sukupuolet ovat olemassa. En usko, että itse tuntisin oloani turvalliseksi (hah :D) minkään queer-terapeutin vastaanotolla.

      Poista
    11. "Olen kyllä harkinnutkin sitä, mutta kiinnostavimmat asiat ovat niin henkilökohtaisia etten halua näin julkisesti puhua niistä. Ehkä jostain muusta aiheesta voisin kirjoittaa, katsotaan. En muista, onko täällä sinun blogissa aiemmin ollut muiden "perinteisten" transsukupuolisten kirjoituksia mutta ei niitä varmaan liikaa voi olla :)"

      Ymmärrän aivan täysin. En minäkään henkilökohtaisimmista asioistani täällä ole puhunut enkä aiokaan puhua (eikä minun henkilökohtainen elämäni ja persoonani edes ole blogissa käsiteltävien aiheiden ja teemojen kannalta millään tavalla merkittävä tai mielenkiintoinen; en tahdo asettaa keskiöön itseäni vaan tämän asian).

      Peräänkuuluttelen noita vieraskynäkirjoituksia säännöllisin väliajoin lähinnä siksi, koska haluaisin, että mahdollisimman moni genderkriittinen saisi äänensä kuuluviin. Blogissani käy todella paljon porukkaa (enemmän kuin olisin osannut edes haaveilla, kun pystytin tämän), ja sen takia täällä saa nopeasti näkyvyyttä ajatuksilleen. Myös keskustelut kommenttikentissä käyvät koko ajan kuumana. Jossain vauva.fi-tyylisillä forumeilla genderkriittinen keskustelu on tehty mahdottomaksi, koska kaikki sinne näistä aiheista pystytetyt ketjut poistetaan nopeasti, jolleivät ne myötäile transien narratiiveja. Kaikki yleiset keskusteluareenat ovat transien vallassa, kuten myös valtavirtamedioiden kommenttikentät, joista moderoidaan kritiikki ja epämiellyttävät totuudet pois rankalla kädellä. Aina välillä sinne lipsahtaa jotain "tulenarkaa", joka piakkoin sitten poistetaan jne. Eli keskustelua kontrolloidaan tavalla, joka estää tiettyä osapuolta tuomasta näkemyksiään ja huoliaan esiin ja pönkittää tietyn toisen osapuolen valtavirtaistettua näkemystä, joka ei siedä minkäänlaista kritiikkiä (mihin koko kontrollointi nimenomaan perustuukin, siis siihen, että se valtavirtaistettu näkemys on niin todellisuudenvastainen ja hauras, ettei kestä ollenkaan kritiikkiä).

      "Perinteistä" transsukupuolista en ole vielä saanut tänne vieraskynäilemään, mutta heitä on käynyt paljon kommentoimassa eri kirjoituksiin, mikä puolestaan kertoo siitä, että olen tehnyt jotain oikein. :D Minä olen koko ajan ollut juurikin "perinteisten" transsukupuolisten puolella eli niiden transsukupuolisten, jotka elävät todellisuudessa ja ymmärtävät fysiologisen ja biologisen todellisuuden muuttumattomuuden ja reunaehdot, joita ei voi muuttaa. Olen koko ajan ihmetellyt, mikseivät perinteiset transsukupuoliset nouse voimakkaammin vastustamaan näiden modernien sekopäätransien ja ideologistien vouhotusta, jolla pyritään murentamaan naisten, homoseksuaalien ja lasten oikeudet ja tekemään transsukupuolisuudesta vitsi. Jos sukupuolesta tehdään merkityksetön, niin silloin ei ole olemassa transsukupuolisuuttakaan, koska mieheys ja naiseus eivät merkitse enää mitään. Luulisi muitakin transsukupuolisia kuin esim. Tulenhenkeä ja Tinaa kiinnostavan, mitä se käytännössä heidän kannaltaan merkitsee.

      "Minulle ongelma oli vain oma sukupuoleni, ei se, että sukupuolet ovat olemassa."

      Tämä on koko ajan ollut se transsukupuolisuuden ydin (ja on sitä edelleen), ei se, että yhteiskunta ja paska cisteemi ovat syrjiviä ja sortavia ja transihmisiä marginalisoivia jne. Tämä modernien transien porukka on väännellyt koko transasian sellaiseksi, että kaikki transihmisten ongelmat johtuvat ympäröivien ihmisten asenteista ja suhtautumisesta ja "yhteiskunnan transfobiasta". He yrittävät muuttaa todellisuutta ja muita ihmisiä sen sijaan, että käyttäisivät aikansa ja energiansa oman elämänlaatunsa parantamiseen ihan omilla ehdoillaan (kuten perinteiset transsukupuoliset ovat tehneet). Tuo on ankea noidankehä, koska toista ihmistä ei lopulta voi muuttaa. Nykyisten transien unelma on, että kun kaikki ihmiset heidän ympärillään ja yhteiskunnassa ilman ainoatakaan poikkeusta tanssivat heidän pillinsä mukaan ja myötäilevät heidän harhojaan ja käyttävät oikeita pronomineja jne., heistä tulee sen jälkeen onnellisia (ja ihka oikeita) naisia/miehiä, eikä heillä koskaan enää ole mitään ongelmia.

      Poista
  18. Jos transien tietämys ihmisen biologiasta on tällä tasolla, niin tietoon perustuva suostumus on yhtä tyhjän kanssa. Miehelle ei kasva munasarjoja, vaan transleidin hormonikuuri kestää loppuelämän.

    "dang"

    https://mobile.twitter.com/MalesOfReddit/status/1594722313534115841?cxt=HHwWgsC42dbfy6EsAAAA

    Tulee melkein yhtä surullinen olo kuin niistä katujien ryhmien tytöistä, jotka ihmettelevät, että koska heidän amputoidut rintansa kasvavat takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transien tapauksessa ei oikein kannata yllättyä enää mistään, niin karmeaa kuin se onkin. On karmeaa ajatella, että ihminen on omasta fyysisyydestään ja kehollisuudestaan niin dissosioitunut, että kuvittelee häneltä voitavan irrotella ruumiinosia hetken mielijohteesta ja niiden sitten kasvavan kyllä myöhemmin takaisin, jos alkaa harmittaa ja/tai iskee katumus. Kun ympäröivät ihmiset vielä tsemppaavat tällaisia ajatuksia pyörittelevää ihmistä, niin siinähän on ihan täydet katastrofin ainekset kasassa. Samalla Tumblr-, Reddit- ja Tiktok-transit yms. tsemppaavat sankoin joukoin, että jos vain vähänkään epäilet olevasi trans niin silloin olet, hankkiudu äkkiä hoitoihin, huomaat sitten miten paljon elämänlaatu paranee saman tien jne.

      Poista
  19. Naistyypillistä puhetta 15-vuotiaalle:

    https://mobile.twitter.com/TransHomophobes/status/1594821030714949632?cxt=HHwWgICygePR-KEsAAAA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transaktivisteilla on hämärtynyt ja harhainen käsitys ihmisen sukupuolesta. Miksei siis myös ihmisen iästä? Transaktivistit ja heidän uskolliset allynsahan kohtelevat nykyään lapsia kuin pieniä aikuisia.

      Poista
  20. Coloradon homobaariampujan äskettäin ilmoitettu muusuidentiteetti aiheuttaa kognitiivisen dissonanssin genderideologian ja itsemäärittelyn kannattajille:

    1. Ampuja ei ole oikeasti muusu, mikä tarkoittaa sitä, että joskus ihmiset teeskentelevät olevansa jotain, mitä eivät oikeasti ole

    2. Hän on oikeasti muusu, mikä tarkoittaa sitä, että genderkriittisten "viharetoriikka" ei olekaan ampumisen motiivi

    "1. He isn’t really non-binary, which means sometimes people pretend to be something they’re not

    2. He is non-binary, which means this incident wasn’t the fault of gender critical people

    Which is it?"

    https://twitter.com/Hardley76/status/1595308802496237568?cxt=HHwWgMC8_em51qMsAAAA

    Miten voidaan loogisesti todeta, että ampuja on feikkimuusu ilman, että joudutaan myöntämään, että itsemäärittely mahdollistaa vakavia väärinkäytöksiä? Ilmeisesti samalla logiikalla kuin, että detransitioituja ei ollutkaan aito trans, vaikka kenenkään transiutta ei saa kyseenalaistaa. Tai samalla logiikalla, jolla transius on samaan aikaan pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus ja kuitenkin fluidi tila, joka voi vaihtua päivän mittaan, tai puhjeta vasta murrosiässä teinitytölle tai hetero perheenisä hoksaa fetiss...tyttöytensä vasta keski-iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama, minkä lain kylkeen ne ideologiset ja todellisuudenvastaiset ideat ja porsaanreiät väärintekijöille pystytetään, helvetti siitä on joillekuille seurauksena joka tapauksessa.

      Poista
    2. Silmiään vimmatusti pyörittelevän transnaisen mielestä on pöyristyttävää ja loukkaavaa identifioitua jäseneksi ryhmään, johon ei kuulu. Ilmeisesti kyseenalaistaminen, väärinsukupuolittaminen ja olettaminen sukupuolen ilmaisun perusteella on sittenkin ok joissakin tilanteissa.

      "That's a man"
      "He's pretending to be non-binary"
      "From the mugshot that's clearly a man"
      "...the easy way out..."

      https://twitter.com/HeadWarriorTWM/status/1595649051726315521

      Tämä womanfacehenkilö ei ilmeisesti tajua jauhottaneensa itsensä lausunnollaan.

      Poista
    3. Tämä womanfacehenkilö ja kaikki kaltaisensa riemuidiootit eivät tajua, että heille nauravat naurismaan aidanseipäätkin.

      Poista
  21. Transleidin logiikan kiemurat pakottavat keppihevostelemaan intersukupuolisilla:

    "4. Miehen ja naisen määritelmä on tulkinnanvarainen asia"

    "Minä olen puhunut ainoastaan sukupuolen biologiasta. Kokemus on eri asia, eikä sillä ole mitään tekemistä sen faktan kanssa, että biologisen miehen ja naisen määritelmä on tulkinnanvarainen asia"

    "...ei ole miestä eikä naista, koska ei sukupuolilokerot ovat sosiaalisia konstruktioita. Sukupuoli sen sijaan on biologinen fakta. "

    "Se ilmenee mies- ja naistyypillisinä ominaisuuksina siten, että jokaisessa on enemmän tai vähemmän molempia ominaisuuksia (jo ekat seitsemän raskausviikkoa sukupuoliset ominaisuudet kehittyvät yhdenmukaisina.)"

    "Sukupuoliset ominaisuudet kehittyvät yhteneväisinä, ja jokaisen keholla on potentiaalia kehittyä kumpaan suuntaan vain – kromosomeista riippumatta (Hannu Sariola, Studia medicina luennolla)."

    "Tämä tarkoittaa sitä, että klitta ja pippeli kehittyy samoista aihioista, ja että kaikki sukupuoliset variaatiot on näiden välillä mahdollisia. Sukupuolirajaa ei ole siksi mahdollista määrittää genitaalien perusteella."

    "Ihmisellä voi olla olla myös kahta, sukupuolisesti eri tyyppiä olevaa kromosomistoa (kimeerisyys), jolloin ihminen on geneettisesti molempia sukupuolia (arviolta 5–15% ihmisistä. Tämä voi selittää sukupuoliristiriidan ja seksuaalisen kirjon synnyn"

    "Lainsäädännössä sukupuolta ei kuitenkaan määritetä sukusolujen perusteella, joten sukupuolirajan määrittely on geneettisten ja fyysisten ominaisuuksien perusteella tehty mielivaltainen rajanveto, joilla on yritetty määrittää miehen ja naisen välinen raja –"

    "Aikoinaan seksuaalisuuden poikkeamia nimettiin mielisairaudeksi ja kehityshäiriöksi. Nyt näemmä sinä teet sitä samaa sukupuolisesti poikkeaville. – Mutta näinhän se menee, että heti kun vähemmistö saa jonkinlaisen aseman, sieltä löytyy yksilöitä, jotka potkivat taas alla oleviaan"

    "Mutta näinhän seksuaalisesti poikkeavia syytettiin aikoinaan. Luonnottomiksi ja sairaiksi, koska lisääntyminen... Nyt teet aivan saman muille. Se ällöttää minua"

    https://twitter.com/Mustikkamunkki/status/1595686121022935040?cxt=HHwWgMC-idSEgqUsAAAA

    Miten tällaisten kanssa eletään yhteisesti jaetussa todellisuudessa? Näiden logiikalla sukupuoli on jonkinlainen bingorivi, jonka täyttämällä voi vaihtaa sukupuolta. Että matalan testosteronitason omaava mies olisi genderjanalla lähempänä naista kuin miestä. Tai pitkä tukka ja kumipallojen asentaminen miehen rintakehään tekevät naiseksi. Samalla logiikalla ihon väriä tummentamalla ja hiukset kihartamalla voisi vaihtaa etnisyyttä. Eikun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miten tällaisten kanssa eletään yhteisesti jaetussa todellisuudessa?"

      Ei tässä ole tarkoituskaan elää missään yhteisesti jaetussa todellisuudessa. Tarkoitus on dekonstruoida nykyinen käsitys yhteisesti jaetusta todellisuudesta ja sen prosessin jälkeen elää transien todellisuudessa.

      Olen koko ajan yrittänyt tähdentää sitä, että transit ja wokettajat yrittävät ihan oikeasti murentaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja sen mukana nykyisen käsityksen objektiivisesta todellisuudesta ja uudelleenkirjoittaa todellisuuskäsityksen niin, että yhteiskunta ja yhteisesti jaettu todellisuus on transien maailmankuvan kaltainen. Translaki ei ole mikään transien elämän helpottamiseksi laadittu lempeä ja pehmoinen ihmisoikeuslaki. Se on joko tai -laki: joko miehet ovat naisia tai sitten eivät ole. Jos lailla säädetään, että miehet ovat naisia, niin sitten miehet ovat naisia. Sen jälkeen elämme transien todellisuudessa.

      Jos nykyinen todellisuus tuntuu miellyttävämmältä vaihtoehdolta kuin transien todellisuus, jossa miehet ovat naisia, niin kannattaa aika helvetin äkkiä nousta vastustamaan transliikehdintää kaikella voimallaan. TRANSIT EIVÄT LOPETA NYKYISIÄ PYRKIMYKSIÄÄN, ENNEN KUIN HEIDÄT PAKOTETAAN LOPETTAMAAN ELI TARPEEKSI MONI IHMINEN ON NOUSSUT VASTUSTAMAAN HEITÄ. Tajutkaa jo.

      Poista
    2. (Tämä ei ollut henkilökohtaisesti sinulle osoitettu, kommentoija. :D Yleisellä tasolla ränttään asiasta. Menee hermot, kun jengi vaan jatkaa ja jatkaa transien hyysäämistä, vaikka transien ultimaattista perseyttä, narsistisuutta ja harhaisuutta kuinka hierottaisiin heidän naamaansa vasten.)

      Poista
  22. "homous on heterojen fetissi"

    Niimpä. Takavuosina aika monet seksipuhelimet olivat homo/lesbo aiheisia. Ainakin mainosten perusteella, en ole itse soittamut. Homoja ja lesboja ei ole ihan noin paljon.

    Siis naiset soittivat homolinjoille ja miehet soittivat lesbolinjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaah, enpä tiennytkään tuollaisesta. En ole koskaan soittanut seksipuhelimeen. Mitä ihmettä naiset voivat saada irti homolinjoille soittelusta? Transbianit vielä jotenkin "ymmärrän" (eli että soittavat lesbolinjoille ja vetävät käteen siinä samalla), mutta tuo homolinjahomma ei aukene. En ylipäätään ymmärrä, miksi naiset fetisoivat homomiehiä, jotka eivät vaan ole naisista kiinnostuneita. Mikä homoissa on niin hirveän jännittävää, että meissä pitää roikkua millään tasolla?

      En muuten ole varma siitä prosenttiarviosta, paljonko homoja väestöstä suunnilleen on. Ei kuitenkaan muutamaa prosenttia enempää. Biseksuaaleja voi olla enemmänkin, mutta puhtaasti homoseksuaaleja (joille vastakkaisen sukupuolen kanssa pariutuminen/sekstailu ei ole vaihtoehto missään olosuhteissa) tosiaan vain melko pieni määrä.

      Poista
  23. Erittäin hyvä kysymys. "Miksi nimenomaan drag queenien pitäisi lukea lapsille? Mikseivät vanhukset, vammaiset, veteraanit ja urheilijat lue heille? Mikä tekee seksualisoiduista naiseutta pilkkaavista ristiinpukeutuvista miehistä pätevämpiä?"

    "Why drag queens in particular to read to children? Why not senior citizens, disabled, veterans, athletes, innovators etc to read to them? What makes sexually provocative, cross dressing men trolling womanhood for kicks more qualified? And they wonder why people think it's wrong."

    https://mobile.twitter.com/abookintime/status/1596746999365513217?cxt=HHwWgsDR1fO75KgsAAAA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä dragqueenien satutuntiasiassa keskeisintä olisi pohdiskella sitä, miksi nämä dragqueenit kokevat tarvitsevansa itselleen lapsista koostuvan yleisön. Mikä on heidän viestinsä, jonka he yrittävät lapsille välittää? Ja miksi liberaalivassariwokevanhemmat raahaavat penskojaan katsomaan noita dragesityksiä ja kuuntelemaan satuja sukupuolisekoilusta, tyttöpeniksistä ja uhkeasta queerelämäntyylistä?

      Jos minut olisi lapsena viety show'hun, jossa voimakkaasti räikeämeikatut femininisoidut miehet keikistelevät mekoissa ympäriinsä satukirjat kainalossa ja persettä vatkaten, olisin ollut kauhuissani. Minulla oli lapsena voimakas koulrofobia (sain mm. Jack Nicholsonin esittämästä Jokerista traumoja). Kun nyt mietin noita dragpellejä ja vertaan niitä joihinkin sirkuksen tavispelleihin, niin nuo dragpellet ovat vieläkin pelottavampia. Lapset ovat noissa tilaisuuksissa varmaan ihan paniikissa.

      Miksi tämä koko asia on edes puheenaihe? Miten se voi olla kenenkään mielestä hyvä idea, että lapset ovat tekemisissä minkään sellaisen kanssa, johon liittyy voimakasta seksualisointia ja vielä sen performoimista tuon dragpelleilyn lailla? Vaikka kuinka yritettäisiin teeskennellä, että tässä nyt viattomasti vain satuja luetaan, tui tui. Tällä koko paskalla tähdätään vain ja ainoastaan lasten perinpohjaiseen hämmentämiseen (ja sitä myöten mahdollisimman helppoon kulttirekryämiseen niin aikaisin kuin mahdollista).

      Tulee mieleen ne viime kesän "lasten Pridet", olivatkohan rapakon takana vai missä, jossa päiväkoti-ikäiset kulkivat jonossa paperisia sateenkaari-, trans-, nonbinary- ja agenderlippuja heilutellen ja sen jälkeen hassuttelivat puistossa päiväkotitätien ja wokevanhempien kanssa. *hieroo ohimoitaan* Näin myös kuvia viime kesän Turku Pridelta, joilla wokevanhemmat olivat tunkeneet jotain genderlippuja alakouluikäisten lastensa selkiin viitoiksi ja heiluivat ympäriinsä Puolalanpuistossa. Koko tapahtuma näytti myös olevan täynnä angstisia teinejä seksuaalisuus- ja genderlippuviittoineen. Koko Pride-aktivismista on Suomessakin tullut sekopäisten wokevanhempien ja mielenterveysongelmaisten nuorten värikylläinen ja omituinen alakulttuuri, jossa kenelläkään ei ole hauskaa.

      Nimittäin: kaikkein silmäänpistävintä minusta nykyajan Pride-kuvia (oli ne sitten järjestetty missä tahansa) katsoessani on havaita, että kenelläkään ei näytä olevan Pride-tapahtumissa hauskaa. Kaikki ovat jotenkin haudanvakavan ja synkeän oloisia, vaikka värikkäät liput liehuvat ja Lady Gagan pirteä I'm beautiful in my way, lallallaa born this way soi kaiuttimista taustalla. Muistan omilta Pride-ajoiltani (silloin kun Pride oli vielä homojen tapahtuma eikä TQIA+-kultin ankea hautajaismarssi kohti synkeää tuhoa), että Pridella oli aina ihan mielettömän hauskaa. Naurettiin ja hymyiltiin kavereiden kanssa, sateenkaariliput liehuivat, juotiin skumppaa ja tanssittiin. Pussailtiin ja halailtiin homokavereiden kanssa keskellä Helsingin katuja kulkueen edetessä. Kun seuraan nykyistä Pride-touhua, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Nykyiset Pride-tapahtumat ovat vain kalpea haamu siitä, mitä Pride joskus kulta-aikanaan oli. No, onko tuo ihmekään: Priden kolonisoineet transsekoilijat ovat kalpeita haamuja itsekin. Millainen järjestäjä, sellainen juhla.

      Poista
    2. Esimerkki trans/queerien groomaustyöstä Islannista, jossa entinen lgb-järjestö on nyttemmin valjastettu lasten ja nuorten transiuttamiseen:

      "What is truly troubling is that an organisation initially set up as Lesbian and gay organisation for adults is now almost only working as a youth centre for "queer youth" and runs support groups for "transkids" from age 10."

      "The woman who is the only employee is a heterosexual woman. Nothing wrong with that, until when it dawns on you that this is where these kids are indoctrinated with Queer Theory.

      One of the girls in this podcast identifies as a gay male. ...How on Earth can a 17 yo heterosexual female teenages possibly understand and relate to being a homosexual man? Where is the guidance from a supposedly mentoring adult? The absence of this guidance, affirmation of this adopted identity which doesn't belong to her is deeply, deeply homophobic."

      "This woman is the only employee at this Queer Youth Centre, the rest are volunteers. What is the vetting process? How can you know these kids are physically safe, because they sure ain't intellectually safe.
      How much longer will this blatant contempt for homosexuals go on?"

      Kommenteissa mietittiin motiiveja heterotyttöjen homofetissille:

      "There isn’t much actual research on ftms in general. But there has always been a certain subset of women obsessed with gay men; most tv shows about ‘gay’ characters are mostly consumed by females etc. even in my own life I have been hit on my wmen who know I’m gay"

      "Anecdotal, but I've heard on here that these girls often consume a particular genre of porn - animated, romanticised, 'sanitised' (i.e. non-rape), 'same-gender'."

      "This seems to be heavily rooted in porn and ideological indoctrination. These girls have been going ro that Queer Youth Club from the age of 13"

      "1. High %age are autistic and have trouble understanding the nuances of human communication. 2. Rebellion against mainstream porn that violently abuses and objectifies women. 3. What the person above said about consumption of certain specialized porn."

      "Yes. They often say they wouldn’t want a male/female relationship but prefer a male/male as it’s a “relationship of equals” without bad power dynamics. Really sad they’re tainted by porn and try to budge into gay male spaces."

      https://twitter.com/justgayice/status/1597249321938096128?cxt=HHwWgMDUvfbyyKosAAAA

      Ensinnäkin on homofobista esittää homoseksuaalisuus itse valittavana identiteettinä käytännössä heteroihmisille, saati että nämä fetissinaiset tulevat kolonisoimaan homomiesten tiloja ja tuputtamaan bonusreikäänsä. Toisekseen, mitä teinityttö voi tietää miehen ja erityisesti homomiesten seksuaalisuudesta ja elämästä?

      Lisäksi arvelut tietynlaiseen pornoon ja heteronaisten homomiehistä heteronaisille suunnattuihin viihdeteollisuuden tuotteisiin fokusoituminen edistävät pakkomielteen syntymistä. Autismikirjolaisuus on myös vahvasti läsnä. Lisämausteena homosuhteesta haetaan turvallisuutta, jonka koetaan puuttuvan suhteesta heteromiehen kanssa.

      Tässäkin ilmiössä on niin paljon purettavaa ja alaikäisten transiuttaminen ja genderhömpän syöttäminen ei todellakaan ole ratkaisu. Kaikkien lasten ja nuorten pariin pyrkivien järjestöjen ja toimijoiden ideologinen perusta olisi perattava näkyviin. Uskonnon varjolla voi tehdä henkistä väkivaltaa, mutta transiutus johtaa usein peruuttamattomiin ja kajoaviin toimiin. Miksi niin monen lgb-toimijan ja homoseksuaalin on kovin vaikea tajuta, että Räsäskä hengenheimolaisineen aika pieni paha genderpohjalta tapahtuvan homoseksuaalien eheyttämisen ja sterilisoinnin rinnalla?

      Poista
    3. "Miksi niin monen lgb-toimijan ja homoseksuaalin on kovin vaikea tajuta, että Räsäskä hengenheimolaisineen aika pieni paha genderpohjalta tapahtuvan homoseksuaalien eheyttämisen ja sterilisoinnin rinnalla?"

      Tämä sokeus särähtää jokaisessa homokabareessa ja puheenvuorossa, jossa virnuillaan vain uskovaisille. Räsänen on naurettavuudessaan ja kiihkossaan huomattavasti helpompi maali kuin "yhteisön" sisällä ilmaistu eheytys- ja raiskausretoriikka. "Genitaalifetisistien on creepy toitottaa homoseksuaalisuudesta, menkööt kädelle, jos ladyfallos ei napostele!" Voiko joku oikeasti olla näkemättä, että nykyään transnaiset ovat lähinnä naista larppaavia autogynefiilejä, eivätkä vanhan liiton hsts-transeja. Nykyiset autogynefiilit eivät ole koskaan olleet homoseksuaalien liittolaisia, eivätkä ole ajaneet homoseksuaalien oikeuksia. Homoseksuaalit eivät ole mitään velkaa transeille ja kaikkein vähiten heteroautogynefiileille, jotka ovat lähinnä runkkailleet äitiensä ja siskojensa pikkareihin silloin, kun homoseksuaalit ovat taistelleet oikeuksiensa ja fyysisen koskemattomuutensa puolesta.

      Poista
  24. Nyt olisi LGB:llä viimeiset hetket irroittautua trans/queer-porukasta, homoseksuaalit eivät tarvitse tällaista mainehaittaa:
    https://mobile.twitter.com/andrewdoyle_com/status/1596644335625420800

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LGB irtautuu TQ-porukasta koko ajan. Se ei kuitenkaan ole mikään sormia napsauttamalla tapahtuva helppo pikkunakki, koska TQ roikkuu äänekkäänä ja raskaana loisena LGB:ssä kiinni kynsin hampain. TQ käyttää LGB-aktivismia ja LGB:n saavuttamaa laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää länsimaissa savuverhona oman agendansa edistämiseen (joskin ihmiset ovat onneksi laajemminkin alkaneet nähdä tämän megakusetuksen läpi, mikä huojentaa minua valtavasti). TQ ei pysty seisomaan omillaan hetkeäkään, siis ilman kolonisoimiensa ihmisoikeusliikkeiden näennäistä pönkitystä, joten se ei ihan suosiolla ja hevin luovu niin voimakkaasta aseesta kuin LGB-narratiivista. Jos (kun) LGB kerta kaikkiaan irtisanoutuu tästä pakotetusta yhteistyöstä ja TQ jää yksin perustelemaan valtaväestölle tavoitteitaan, siis irrallaan LGB:stä, TQ luhistuu saman tien kuin korttitalo. TQ-porukka kyllä tietää tämän itsekin. Siksi he eivät halua päästää homoja menemään ja yrittävät syyllistää ja manipuloida meitä, kun teemme pesäeroa homoaktivismiin ja TQ-sekoiluun, JOTKA EIVÄT OLE SAMA ASIA.

      Jatkossa tulee käymään vielä niin, että kun TQ:n ylilyönneistä aletaan vaatia päitä vadille, niin TQ yrittää vierittää syyt omista sekoiluistaan LGB:n niskaan. Tästä on nyt jo merkkejä ilmassa. Me olemme narsistiselle TQ:lle pelkkä hyödyke ja resurssi, josta kupata itselleen henkistä pääomaa ja "oikeuksia" ja päälle päätteeksi vielä yrittää vastuuttaa meitä omista perseilyistä, vaikkei meillä ole niiden kanssa yhtään mitään tekemistä. Kukaan ei koskaan pyytänyt TQ:ta LGB-aktivismiin ja Prideen. He kutsuivat itse itsensä ja tunkivat väkisin mukaan homoliikkeeseen (kuten he ovat tunkeneet myös feminismiin, intersukupuolisten oikeuksia ajaviin liikkeisiin ja black lives matteriin). Käytännössä täytyisi tapahtua niin, että LGB:stä on lopulta tullut TQ:lle resurssina sillä tavalla hyödytön, että heidän on pakko etsiytyä kolonisoimaan muita ihmisoikeusliikkeitä ja niiden diskursseja, koska yksin he eivät pärjää sekuntiakaan. TQ ei ole mikään pehmoisenlämpöinen ihmisoikeusliike vaan totalitaristinen, misogynistinen ja homofobinen kultti, joka ei kaihda mitään keinoja pyrkiessään lanseeraamaan oman maailmankuvansa yhteiskuntaan yhdeksi, vallitsevaksi totuudeksi.

      Mitä tulee tuohon LGB:n irtautumiseen yleisesti, niin sitähän minäkin täällä koko ajan omalta osaltani hartiavoimin teen, jos kohta nyt yhden blogin voimalla ei vielä mantereita siirrellä. En voi tehdä kovin paljoa, mutta voin tehdä jotain. Voin sitten myöhemmin olla rauhallisin mielin siltä osin, että ainakin olen yrittänyt tehdä jotain ja vaikuttaa.

      Poista
  25. Tämä viiksekäs tyttö on todella eksyksissä:

    https://twitter.com/MYST_MX9/status/1597277311594029058

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riitä enää laskutaito, miten monta tsiljoonaa kertaa olen kuullut about samanikäisten nuorten ja vanhempienkin transien noilla Tiktok- ja ties millä videoillaan papattavan nuo samat ulkoa opetellut mantransa. Huvittavimpia ovat ne, jotka antavat videoilla ohjeita siihen, miten heidän mielikuvituspronomininsa pitää lausua, mutta takeltelevat ja änkyttävät ohjeita antaessaan pronomineja lausuessaan itsekin. Mitähän nämä tyypit ajattelevat, kun katsovat itseään noilta videoilta joskus kymmenen vuoden päästä?

      Poista
    2. Mä mietin, millaista helvettiä normaalitolkullisille vanhemmille pitää olla katsoa oman lapsen turmelevan elämänsä transtrendeilyllä. Kun minä olin nuori, teinikapinaa oli että otettiin tatskoja, juotiin, poltettiin, angstisimmat saattoi viillellä, mutta tämä transsekoilu menee jo ihan uusille leveleille. Ei käy kateeksi.

      Poista
    3. Nuoret ovat aina kapinoineet edellistä sukupolvea vastaan ja keksineet kaiken maailman hömpötyksiä tehdäkseen boomereihin pesäeroa. Jossain kohtaa he sitten ovat aikuistuneet, rauhoittuneet ja löytäneet paikkansa yhteiskunnassa.

      Transsekoilu menee ihan extremelle levelille tässä hommassa, koska nämä kapinoivat nuoret ajautuvat sotaan omia kehojaan vastaan ja tekevät kehoilleen peruuttamattomia muutoksia. Nyt ei ole kyse jostain punkkarihiustyyleistä tai tatuoinneista ja lävistyksistä vaan brutaalista ruumiinosien amputoimisesta ja kehon runtelemisesta voimakkailla muuntohormoneilla niin, ettei se toimi enää luonnollisesti vaan ihminen jää loppuelämäkseen riippuvaiseksi noista hormonivalmisteista. Transsekoilussa on sekin vastenmielinen piirre, että se ei millään tavalla ohjaa ihmisiä löytämään terveellä tavalla paikkaansa yhteiskunnassa, siis siten, että henkilö tulisi tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa ja eläisi mielekästä elämää osana muuta yhteisöä. Transsekoilu korostaa silkkaa individualismia, identiteettejä ja yksilöä. Transsekoilu ruokkii voimakkaasti ihmisten narsistisuutta ja ohjaa heidät keskittymään kaikessa yksinomaan itseensä ja omiin tarpeisiinsa ja mielihaluisinsa, ei siihen, miten olla tasapainoisesti osana ympäröivää yhteisöä, elää harmoniassa muiden kanssa ja oppia hyväksymään sen, etteivät kaikki ole samaa mieltä kaikesta eivätkä kaikki ihmiset ole juuri sinusta ja sinun identiteetistäsi henkilökohtaisesti kiinnostuneita.

      Transsekoilu ohjaa ihmiset hakemaan onnellisuutta itsensä ulkopuolelta, muiden huomiosta ja hyväksynnästä (tai "hyväksynnästä") ja siitä ajatuksesta, että "kun onnistut muuttamaan muita ihmisiä, jotka julmasti syrjivät, sortavat ja väärinsukupuolittavat sinua, niin sen jälkeen sinusta tulee onnellinen". Kun näin ei käykään, niin noidankehä on valmis.

      Poista
    4. Jälleen yksi hämmentynyt teinityttö sekoilee pronominien kanssa:

      https://twitter.com/AgingWhiteGay/status/1598400486205698049?cxt=HHwWgsDR0cCx1K4sAAAA

      Poista
    5. "En ole kuin muut tytöt. Olen erityinen. Huomatkaa minut. Hyväksykää minut. Ihailkaa minua."

      Poista
  26. On transfobiaa kieltäytyä deittailemasta näitä transjumalattaria:

    https://twitter.com/troonytoons/status/1597264937780277253?cxt=HHwWisCjyfH_z6osAAAA

    https://twitter.com/troonytoons/status/1597424159176687616?cxt=HHwWgIDUteWzmKssAAAA

    VastaaPoista
  27. Turvallisemman tilan queer-kuppila Kvääristö tarjoaa alustan kaikkien rakastamalle transtaiteilija Sophie Labellelle:

    https://www.picuki.com/media/2982086253772884768

    Labellehan tunnetaan oikeiden lasten valokuvien muokkaamisesta seksualisoiduiksi turrihahmoiksi ja adult baby -fetissistään. Lisäksi hän piirtää avoimen homofobisia sarjakuvia:

    "It's transphobic to say you wouldn't date trans people."

    https://www.facebook.com/assignedmale/posts/its-transphobic-to-say-you-wouldnt-date-trans-people/1655929801255944/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo linkin takaa avautuva säihkyvä (köh) kuva Sophiesta ei oikein kuvasta nykytilannetta. Sophie on viimeaikaisten kuvien perusteella paisunut kuin pullataikina, hänen miesmäiset ja kulmikkaat piirteensä ovat vanhetessa entisestään korostuneet (eipä hän tosin mikään läpimenevä naisena ollut alun perinkään) ja hän näyttää kulahtaneessa pinkissä hiusvärissään ja rumissa koltuissaan lähinnä plösähtäneen puliukon ja -akan omituiselta sekasikiöltä. Kun tähän habitukseen yhdistää hänen sarjakuvatuotantonsa, niin näen häntä katsoessani vain täyden suohirviön. Kvääristöönhän hän tosiaan sopii kuin nyrkki silmään, kun ottaa huomioon, millainen habitus suurella osalla muususekoilijoistakin on... Toivottavasti nämä kväärit myös jatkossa pysyvät noissa itse perustamissaan tiloissa sekoilemassa keskenään ja pitävät myös sophielabellet visusti niissä, niin me normaalit ihmiset saamme olla rauhassa.

      Poista
  28. Osaisiko joku kertoa, miksi transleidin suunnittelemat seksisuristimet muistuttavat pikkulasten ensimmäisiä leluja? Tulee lähinnä epäilyttäviä mielleyhtymiä.

    https://cutelittlefuckers.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyöööörgh! *huutoyrjö* Mistä löysit tämän kammotuksen? Tuo sivuston perustaja Step on näköjään joku they/them, jolle oli tullut neurologinen vamma, jonka vuoksi joutui jättämään aiemman työuransa. Sittemmin perustanut tuon sivun. Kuka nimeää perustamansa seksilelukaupan "söpöiksi pikku panijoiksi"? Puhumattakaan tosiaan noiden lelujen designista.

      Poista
  29. Vihreiden kansanedustaja, sotevaliokunnan jäsen Sofia Virta kiukuttelee Twitterissä, koska joutuu kuuntelemaan valiokunnassa mm. Naisten Rintamaa ja LHB-liittoa.
    Kansanedustajan kuukausipalkka on jotain 6600 euroa. Luulisi, että sillä palkalla jaksaisi istua perseellään ja edes teeskennellä kuuntelevansa muitakin kuin oman kuplan näkemyksiä.
    "Kyllä tekee tiukkaa kuunnella valiokunnassa kristillisen terapian ja sielunhoidon yhdistystä (ACC), Naisten rintama ry:tä ja LHB-liittoa, jotka hartiavoimin vastustavat käsittämättömin perustein #translaki.
    Uskomatonta. Oikeesti, siirrytään 2020-luvulle jooko!
    #ihmisoikeudet"
    https://twitter.com/VirtaSofia/status/1597881543246102530?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lallallaa, en kuule mitään, näänäänää", hoilottavat translakia rummuttavat vihervasemmistolaiset yksissä tuumin. He ovat niin koukkuineen päivineen nielaisseet transien paskapuheet "ihmisoikeuksista", "tasa-arvosta" ja "yhdenvertaisuudesta" translakiuudistuksia koskien, etteivät kerta kaikkiaan kykene sallimaan itsensä edes ajatuksen tasolla kyseenalaistaa transien narratiiveja (niistähän saattaisi paljastua epäkohtia, herra varjelkoon!). Translakiuudistus voi heilahtaa läpi nykymuodossaan ainoastaan sillä tavoin, että sitä koskeva kriittinen keskustelu ja koko ideologian kyseenalaistaminen systemaattisesti estetään. Transit ja heidän tukijansa tietävät kyllä sisimmässään helvetin hyvin itsekin, että jos avoin keskustelu translain päivänselvistä epäkohdista ja todellisuudenvastaisuudesta sallitaan ihan yhteiskunnan tasolla, koko ideologia romahtaa silmänräpäyksessä omaan mahdottomuuteensa. Siksi he sinnikkäästi toitottavat noita samoja virsiään "ihmisoikeuksista" ja "2020-luvulle siirtymisestä". Valtaväestöstä suuri osa ei vieläkään ole havahtunut tajuamaan, mitä näillä translakimuutoksilla todellisuudessa ajetaan takaa (naisen ja miehen uudelleenkäsitteellistämistä laissa ja kielessä ja sitä myöten naisten, homoseksuaalien ja lapsien oikeuksien murentamista).

      Suomessa on toisaalta suorastaan hämmästyttävänkin paljon sallittu myös kriittisten äänien kuulua lainvalmistelussa, mm. Naisten rintama ry:n, LHB-liiton ja muutamien tutkijoiden kuulemiset (esim. Linda Hart). Eli täällä ei ole toimittu translakiuudistusten suhteen aivan yhtä hätiköiden ja silmittömästi kuin monissa muissa maissa, joissa nyt vasta on alettu havahtua translain epäkohtiin ja ilmiselvään haitallisuuteen.

      Huvittaa tuo vihervasemmistolaisten jatkuva ja dramaattinen paniikki siitä, kun joku yrittää keskustella asioista kriittisesti tai edes hieman kyseenalaistaa nykyistä maailmojasyleilevää translakidiskurssia. Jos transien tavoitteissa ja noissa lakimuutosvaatimuksissa ei oikeasti olisi mitään kyseenalaistettavaa tai kritisoitavaa, avoin keskustelu niistä olisi sallittu aivan alusta lähtien. Näin ei ole toimittu, eikä toimita vieläkään. Ergo, lakiuudistus on ollut alusta saakka pelkkää paskaa.

      Poista
    2. Demareiden Matias Mäkynen riemuitsee translain etenemisestä ja toivoo itsemäärittelyn ulottamista lapsiin:

      "#Translaki etenee. Lakivaliokunta sai lausuntonsa valmiiksi. Kannatamme hallituksen esitystä.

      Kuulemisissa eniten huomiota sai alaikäisten asema. Valiokunnan mielestä tulisi pikaisesti käynnistää selvitys sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen mahdollistamisesta alaikäisille."

      "Lasten oikeuksista huolehtivat tahot ovat laajasti lasten oikeudellisen itsemääräämisoikeuden puolella.

      Lakiesityksessä on 18-vuoden ikäraja, mutta oikeudellisen muutoksen mahdollistaminen sai laajan tuen lasten oikeuksien asiantuntijoilta. Asia on syytä selvittää."

      Naiivit ja tietämättömät feministit vauhdissa kommenteissa:

      "Ei tässä ole kyse alaikäisten kehollisesta transitiosta vaan juridisesta sukupuolesta. Kannattaa perehtyä asiaan jos aikoo huudella. Ja vakuuttavampia lähteitäkin kannattaa varmaan etsiä."

      https://twitter.com/matiasmakynen/status/1598272865467785216

      Eivätkö nämä oikeasti tiedä, että sosiaalinen transitio on voimakas psykologinen interventio, joka lukitsee lapsen ajattelua lopullista transitiota kohti. Ja miksi ihmeessä kenenkään juridista sukupuolta pitäisi voida vaihtaa ilman transitiota.

      Poista
    3. Lakivaliokunnan lausunnosta: "Hallituksen esityksessä on avoimesti arvioitu sukupuolen vahvistamisen helpottamisen voivan lisätä mahdollisuutta menettelyn väärinkäytöksille (s. 66). Lakivaliokunnnan asiantuntijakuulemisissa riskiä väärinkäytöksistä ei ole pidetty merkittävänä. Sukupuolen vahvistamismenettelyn toimivuutta ja vaikutuksia on kuitenkin tärkeää seurata jatkossa tältäkin osin. "
      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/LaVL_29+2022.aspx

      Siis... miten niin asiantuntijakuulemisissa väärinkäytösten riskiä ei ole pidetty merkittävänä? Eikö mm. Naisten Rintama nostanut esiin lausunnossaan väärinkäytösten mahdollisuudet ja antoi esimerkkejäkin ulkomailta?!

      Poista
    4. "Eikö mm. Naisten Rintama nostanut esiin lausunnossaan väärinkäytösten mahdollisuudet ja antoi esimerkkejäkin ulkomailta?!"

      Varmaan ne kaikki kolme esimerkkiä kertoi, vai olisivatko löytäneet neljännen? :D

      Poista
    5. Lakivaliokunnnan asiantuntijakuulemisissa "riskiä väärinkäytöksistä ei ole pidetty merkittävänä", koska sillä ei ole miehiin negatiivista vaikutusta.

      "Varmaan ne kaikki kolme esimerkkiä kertoi, vai olisivatko löytäneet neljännen? :D"

      Jaahas, sinä taas. Onko käynyt aika pitkäksi?

      Poista
    6. Lausunnossa on tällainen kohta:

      "Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä ei hallituksen esityksessä ole, että henkilö selvityksessään ilmaisee kokevansa olevansa transsukupuolinen, vaan henkilöllä voi olla muunkinlainen identiteettikokemus. Sukupuolen vahvistamista voi siten hakea myös esimerkiksi muunsukupuolinen tai intersukupuolinen henkilö.

      Vaikka mahdollisuus vahvistaa sukupuoli toiseksi ei vastaa kolmatta sukupuolimahdollisuutta, hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi lähtökohtaa siitä, että Suomen oikeusjärjestyksessä väestötietojärjestelmään rekisteröitävinä sukupuolina tunnistetaan kaksi sukupuolta. Kolmannen tai muun sukupuolen tunnustaminen vaatii siten erillisen valmistelun."


      Jos muunsukupuolinen – jollainen siis voi olla aivan kuka tahansa vain sanomalla niin, eli siis käytännössä kuka tahansa – voi vaihtaa juridisen sukupuolimerkinnän joksikin X:ksi tai vinksinvonksinsukupuoleksi, niin mitä virkaa koko itsemäärittelyllä on kenellekään, edes niille hetutranseille, jotka väittävät juridisen sukupuolen korjaamisen parantavan maagisesti heidän rampauttavan ja itsetuhoon ajavan dysforiansa? En. Kerta. Kaikkiaan. Käsitä, mitä IHMETTÄ nämä hyypiöt kuvittelevat saavuttavansa tällä mielivaltaisella henkkarimuuntelurumballa; miten he siitä kokevat hyötyvänsä. En käsitä, en ymmärrä. Eivätkä he selitä, vaikka olen miljoona kertaa kysynyt ja nähnyt muidenkin kysyvän. Mitään järjellistä vastausta ei saa, pelkkää zombihourailua ihmisoikeuksista.

      Olen todennut jo moneen kertaan, että transit ovat pilkkoneet todelliset tavoitteensa pienempiin osiin ja ajavat niitä vähä vähältä lainsäädäntöön yksi lakimuutos kerrallaan. Kertarysäyksellähän tämä ei onnistuisi, mutta vähän sieltä, vähän täältä ja vähän tuolta työntelemällä onnistuu. Transit ovat päättäneet voittaa tämän sodan, vaikka sitten useammassa sukupolvessa, jos ei muuten. Transien vaatimukset ja möykkääminen eivät todellakaan tule loppumaan siihen, että self-ID heilahtaa Suomessakin läpi. Transit eivät tule tyytymään itsemäärittelyyn, eivät kolmanteen sukupuolimerkintään, eivät itsemäärittelyn ulottamiseen alaikäisiin, eivät täydelliseen portinvartioinnin purkamiseen... Heille ei riitä koskaan mikään. He ovat aina yhtä onnettomia ja he tulevat yhä uudestaan, uudestaan ja uudestaan löytämään itsensä toteamasta, että heidän elämänsä on edelleenkin perseestä.

      Olen paljon miettinyt ja yrittänyt tarkkailla erilaisia (ennus)merkkejä siitä, mikä on transien lopullinen, perimmäinen tavoite tässä hivuttavassa väsytyssodassaan. Se on edelleenkin minulle hämärän peitossa, vaikka aavistuksia minulla toki on. Jatketaan kristallipallon tutkailua.

      Poista
    7. "Olen todennut jo moneen kertaan, että transit ovat pilkkoneet todelliset tavoitteensa pienempiin osiin ja ajavat niitä vähä vähältä lainsäädäntöön yksi lakimuutos kerrallaan."
      Kyllähän monien poliitikkojenkin kommenteista näkyy, että self-ID:n laajentamista alaikäisiin on jo alettu valmistella. Samoin kolmannen juridisen sukupuolen valmistelu lienee jo pitkällä. Tosin seuraava hallitus tulee suurella todennäköisyydellä olemaan oikeistohallitus ja myös konservatiivisempi kuin nykyinen, joten se ehkä vähän hidastaa näitä puuhia.

      Poista
    8. "Olen paljon miettinyt ja yrittänyt tarkkailla erilaisia (ennus)merkkejä siitä, mikä on transien lopullinen, perimmäinen tavoite tässä hivuttavassa väsytyssodassaan."

      Vaikuttaa siltä että heillä ei sellaista olekaan, on vain oma hetkellinen mielihalu nyt ja tässä jonka pitäisi olla maailman tappi.

      Tänä kaliiberin ihmiset ovat hyvin herkkiä ulkoapäin tuleville vaikutteille. Näillä on nyt milloin mikäkin hömpötys muotia milloinkin. Mistä ne vaikutteet sitten oikein tulevat?

      Tulee mieleen stereotyyppinen avohoitopotilas joka elää elämäänsä diagnoosi edellä. Heille diagnoosin saaminen on tärkein asia maailmassa ja diagnoosia ei sitten saa kyseenalaistaa.

      Hetuongelmaiset uskovat että muut ihmiset noin yleensä ovat sokean auktoriteettiuskoisia kun määrittelevät toisen sukupuolen PELKÄSTÄÄN virallisen paperin mukaan. Pohjois-Koreasssa ihmiset ovat noin auktoriteettiuskoisia ehkä jossain määrin, mutta ei kyllä missään muualla.

      Poista
    9. "sokean auktoriteettiuskoisia kun määrittelevät toisen sukupuolen PELKÄSTÄÄN virallisen paperin mukaan"

      On jotenkin surkuhupaisaa, että se puhuvat sukupuolen *vahvistamisesta*, kun kyse on oikeasti vain kirjaimesta henkilöpaperissa. Se kirjain toki velvoittaa muita ihmisiä ja yhteiskuntaa erinäisiin asioihin, mutta kenenkään oikea biologinen sukupuoli ei muutu miksikään. Jos ei transitioidu, niin sosiaalista sukupuolta ei voi vaihtaa. Ja transition läpimenevyyskin on niin ja näin, erityisesti transnaisilla. Joillain on kyllä varsin harhaisia kuvitelmia maailmanmenosta.

      Poista
    10. "Tänä kaliiberin ihmiset ovat hyvin herkkiä ulkoapäin tuleville vaikutteille. Näillä on nyt milloin mikäkin hömpötys muotia milloinkin. Mistä ne vaikutteet sitten oikein tulevat?"

      Aika suuri osa kaiken maailman hömpötyksistä ja poliittisista ideoista valuu tänne suoraan Amerikasta. Amerikassahan sukupuolisekoilu on paljon pidemmällä kuin Suomessa. Kanada taitaa olla maailman johtava sukupuolisekoilun luvattu maa tällä hetkellä. Suomeen kaikki tulee aina vähän viiveellä, mutta tulee kuitenkin. Ruotsi ja Norja yleensä lähtevät ensin mukaan hömpötyksiin ja Suomi sitten taapertaa jonkin ajan kuluttua perässä. Mitä sukupuolisekoiluun tulee, niin Suomella olisi nyt erinomainen mahdollisuus ottaa oppia muiden maiden virheistä ja jättää viime tingassa säätämättä nämä vitun paskalait, mutta minkäs teet, kun poliittinen tahto päästä kerjäämään verta nenästään on nykyisenlainen. Uskoon hurahtaneille ei voi puhua järkeä. Ihminen on jotenkin rakennettu siten, että ihmisellä on taipumus niin äärimmäiseen denialismiin, että hän uhraa vaikka oman henkensä jonkin aatteen puolesta, jonka on päättänyt uskoa ainoaksi ja oikeaksi.

      "Tulee mieleen stereotyyppinen avohoitopotilas joka elää elämäänsä diagnoosi edellä. Heille diagnoosin saaminen on tärkein asia maailmassa ja diagnoosia ei sitten saa kyseenalaistaa."

      Juuri näin. Nämä tyypit myös perustelevat kaikkea perseilyään sillä diagnoosilla ja käyttävät sitä joka asiassa tekosyynä tai verukkeena. Psyykkisissä ongelmissa voi usein olla kyse lähinnä siitä, että ihminen on vain saamaton, laiska ja asettuu mielellään uhrin osaan, koska sillä tavalla voi vältellä vastuun ottamista omasta elämästään. Jos tällaisella tyypillä on esim. jokin mielialadiagnoosi (en nyt tarkemmin määrittele esimerkkiä), niin hän voi perustella kaiken paskailunsa ja saamattomuutensa muille ihmisille sillä diagnoosilla ja jatkaa perseilyään hyvillä mielin. Tämä on täysin eri asia kuin esim. Tourette ja muut sen tyyppiset neurologiset vammat, jolle ihminen ei ihan oikeasti mahda mitään. Tietenkään aidolle masennuksellekaan ei mahda mitään, mutta on ihan oikeasti paljon näitä uhrikompleksisia vätyksiä, jotka piilottelevat diagnoosien takana. Tunnen tapauksia henkilökohtaisesti.

      "On jotenkin surkuhupaisaa, että se puhuvat sukupuolen vahvistamisesta, kun kyse on oikeasti vain kirjaimesta henkilöpaperissa. Se kirjain toki velvoittaa muita ihmisiä ja yhteiskuntaa erinäisiin asioihin, mutta kenenkään oikea biologinen sukupuoli ei muutu miksikään."

      Koska transit eivät voi muuttaa todellisuutta, heidän ainoa keinonsa manipuloida muita ihmisiä on kikkailla käsitteillä ja määritelmillä. Kieli muokkaa ihmisten käsitystä todellisuudesta ja transit ovat tietoisia tästä. Transit ovat hyvin huolellisesti suunnitelleet sen, millaisia käsitteitä käyttäen puhuvat sukupuoliasioista julkisuudessa ja poliittisella kentällä. Juuri tästä on kyse tuosta "vahvistamisestakin" puhuttaessa. Mitä se juridisen sukupuolen mielivaltainen muuntelu vahvistaa? Transin tuntemuksen sukupuolisielusta kätilön väärin määrittelemässä ruumiissa? Ei yhtään mitään muuta kuin sen tuntemuksen. Todellisuus ei ole missään kohtaa muuttunut miksikään.

      On ihan hullunkurista, että valtion pitäisi validoida hetutransien harha sukupuolisieluista väärin määritellyissä ruumiissa ilman, että hetutransien itsensä tarvitsisi toisaalta laittaa fyysisen transition eteen tikkua ristiin. Joku Anukatariina Solosen tapainen transvestiitti voi olla halutessaan juridisesti nainen, koska hänellä on mekko ja huulipunaa. (En ihan oikeasti keksi, voiko tämän seksistisempää ajattelutapaa olla olemassa ja voiko sellaista koskaan myöhemminkään enää tulla.) Juuri tämä vituttaa aitoja transeja, jotka kulkevat läpi helvetin tullakseen ihan oikeasti fyysisesti vastakkaisen sukupuolen yksilön kaltaiseksi. Sitten kaartaa takavasemmalta joku hetuongelmainen sinitukkaseptumlihaplaneetta marisemaan, että hän hetudysforioineen on täysin sama asia kuin joku oikeasti transitioitunut yksilö.

      Poista
    11. Minulla on teoria:

      Nämä nyt säädettävät self-ID-lait ovat jonkinlaista petaamista tai alustusta jollekin suuremmalle asialle, massiivisemmille muutoksille. Se, missä muodossa niitä muutoksia aletaan jatkossa lanseerata yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sen jälkeen "ihmisoikeusaktivismiin" (tai muunlaiseen aktivismiin), on vielä vähän hämärän peitossa. Jotenkin tämä liittyy juuri siihen, miten objektiivinen todellisuus ja ihmisten säätämät juridiset määreet ovat jatkossa kietoutuneet tai eivät ole kietoutuneet toisiinsa. Sukupuoli on objektiivista todellisuutta, jota ei voida koskaan tehdä olemattomaksi. Voimme kuitenkin tehdä sukupuolen lainsäädännössä tavallaan olemattomaksi (ja juuri niin on nyt käymässä, koska jos sukupuolimerkintää voi vaihdella mielivaltaisesti, ei ole enää mitään juridisia miehiä tai naisia, koska miehet ovat naisia ja naiset ovat miehiä eikä mikään sukupuoleen liittyvä tarkoita enää mitään).

      Jos voimme juridiikassa valehdella absoluuttisesti yhdestä näinkin tappavan ilmiselvästä tosiasiasta, niin miksemme voisi valehdella toisesta ja kolmannestakin?

      Poista
  30. Transleidille on tullut järkytyksenä, ettei vaginoplastialla ole voitukaan loihtia hänelle aitoa ja toimivaa vaginaa taikasauvaa heilauttamalla. Hänellä on kuulemma diagnosoitu "vaginal stenosis". Hän on kahdeksan kuukautta sitten ollut "bottom surgeryssa", jota hän kuvailee näin: "I had a PP [peepee] and now I have a vagina." (Peepee?! Aikuisella miehellä?) Paraneminen on ollut transleidille "fucking hard", hän ei ikinä olisi voinut uskoa, että se olisi noin fucking hard. Hän haluaa uuteen leikkaukseen, jossa hänen nykyinen "vaginansa" korvattaisiin uudella: "I basically just have to get the surgery all over again and get my vagina replaced." (Millä?) Transleidi kuvailee, että "vagina" on tehnyt hänet onnellisemmaksi kuin koskaan, sillä nyt hän vihdoin tuntee olonsa mukavaksi kehossaan. Hän kuvailee, että hänen kehonsa "on niin nätti ulkopuolelta, vain sisäpuolella kaikki on päin vittua" (all fucked up). Lopuksi transleidi julistaa, ettei ikinä valitsisi tuollaista elämäntyyliä; että hän ei valinnut räpiköidä tuolla tavalla; että kaikki räpiköinti on vain pyrkimystä tuntea olonsa mukavaksi hänen "omassa vitun itsessään"; tuntea mukavuutta "omassa vitun kehossaan". Tästä hän vielä jatkaa, että tekisi tuon "kaiken paskan" joka tapauksessa uudelleen, jos hänen olisi pakko. Useita kertoja videon aikana hän julistaa, ettei kuitenkaan kadu leikkausta.

    On tämä kyllä ihan ennennäkemätöntä painajaista. Voimaton olo seurata avuttomana vierestä, miten ihmiset tuhoavat itse itsensä näin makaaberilla tavalla ja sitten hädissään hakevat apua ja tukea kasvottomalta joukolta ihmisiä netissä, kun heille lopultakin alkaa valjeta, että todellisuutta ei voi muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä transleidi kuvittelee, että umpeen arpeutuneen uustoosan voisi vielä jotenkin korjata? Ilmeisesti arpeutuminen estää dilatoinnin, eli hänellä on nyt haarovälissään itse haluttu kivulias avohaava, jolla ei tee mitään. Tuskin hän voi olla niin harhainen, että kuvittelee biojätteeseen heitetyt miesgenitaalit voisi vielä kiinnittää takaisin. Tai mistä sitä tietää.

      Rehvastelu liittynee psykologiseen ilmiöön nimeltä sunk cost fallacy, jolle en ole löytänyt näppärää suomennosta. Ilmiö tunnetaan erityisesti taloustieteessä. Siinä ihminen jatkaa rahan ja resurssien hassaamista kohteeseen, vaikka se on tappiollista.

      "The sunk cost fallacy is our tendency to continue with something we’ve invested money, effort, or time into—even if the current costs outweigh the benefits. When we fall prey to the sunk cost fallacy, we make irrational decisions that are against our best interest—essentially digging ourselves into a deeper and deeper hole."

      https://asana.com/resources/sunk-cost-fallacy

      Transit jatkavat transeina, koska ovat uhranneet se eteen niin paljon psyykkistä ja fyysistä terveyttään, ihmissuhteitaan, voimavarojaan ja taloudellisia resursseja. Jos detransitiokaan ei palauta lähtötilanteeseen ja transition tulokset ovat pettymys ja jopa terveyttä uhkaavia, niin moni esittää silti rehvakasta ulospäin.

      Poista
    2. Julppu kertoo blogissaan yllättävän rehellisesti transoperaatioistaan, mm. otsaluun rälläköinnistä ja genitaalikirurgiastaan. Tämä hieman tulkinnanvarainen kohta on huolestuttava:

      "Mielenterveyden ylläpito tarkoittaa, että mielenterveys ei saisi oireilla ennen leikkausta ja kaikkien mahdollisten ongelmien tulee olla hoidossa. Mikäli hoitava yksikkö saa tietoonsa mitään, joka viittaisi siihen että mielenterveys ei ole täysin kunnossa niin leikkaus saattaa siirtyä kauemmas tai voi pahimmassa tapauksessa tippua jonosta kokonaan pois. Mielenterveydestä ei kuitenkaan kukaan ilmoita HUSsiin suoraan, joten he ovat käytännössä Kanta-palvelun tietopyyntöjen varassa. Näiden tietojen luovuttamisen voi halutessaan estää."

      https://julmaria.wordpress.com/transitiopaivakirja/

      Vinkataanko tässä mielenterveysongelmien salaamista, jotta genitaalikirurgiaan pääsy ei vaarannu? Jos ymmärsin oikein, niin on todella vastuutonta opastaa moiseen salailuun. Ruotsalaisessa Katujat-dokumentissa (Ångrarna) toinen herroista kertoo tunteneensa pelkoa ja epäilyksiä leikkauspöydällä, mutta piti ne omana tietonaan, surullisin seurauksin.

      Ilmeisesti transit toivovat myös psykoterapialta vahvistusta ja kannustusta transitioon, jos oma usko ei tahdo riittää:

      "...Hänen mukaansa korjausprosessin ulkopuolella järjestetyllä psykoterapialla voidaan tukea sekä hoidoissa jaksamista että positiivisen identiteetin rakentamista. Jael myös painottaa psykoterapian mahdollistavan epävarmuuksista ja pettymyksistä puhumisen ilman pelkoa hoitojen vaarantumisesta."

      (aiemman viestin psykoterapeuttien koulutusmateriaaleista)

      Poista
    3. "Rehvastelu liittynee psykologiseen ilmiöön nimeltä sunk cost fallacy, jolle en ole löytänyt näppärää suomennosta."

      Olen myös pannut merkille, että transeilla on äärimmäistä taipumusta sunk cost fallacyyn. Google-haulla tuli vastaan suomennos "uponneiden kustannusten harha". Minulle tuli mieleen myös sellainen mahdollinen (hieman kömpelö) käännös kuin "satsausharha", eli kun on satsannut johonkin ihan mielettömästi, ei millään haluaisi irrottautua siitä ja vielä myöntää satsanneensa ihan turhaan. Mitä enemmän investoi aikaa, rahaa ja muita resursseja johonkin mitä hirveästi haluaa, sitä vaikeampaa on myöntää tehneensä asiassa virhearvion. Transiuteen liittyvän kognitiivisen dissonanssin ohella tämän on pakko olla erityisen vittumaista, koka transiuteen liittyy oman kehon muunteleminen peruuttamattomasti eli tavoilla, jotka muokkaavat kehoa rajusti sellaiseksi mitä se ei luonnostaan ole (hormonit) ja leikkaamalla ruumiinosia kokonaan irti. Lisäksi tietty sosiaalinen transitio, nimen ja hetun muutokset jne. Eli aivan jäätävä duuni, että pääsee elämään sitä ihanaa unelmaa omana, autenttisena itsenään.

      Rehvakkuuden esittämiseen liittyy myös transyhteisöön liittyvä voimakas näyttämisen ja päihittämisen halu; transithan tavallaan "kilpailevat" keskenään siitä, kuka transitioituu onnistuneimmin ja pisimmälle, kenestä tulee läpimenevin. Kun homma ei menekään ihan putkeen ja odotusten mukaisesti, täytyy sitten kompensoida "tappiotaan" siten, että rehvastelee ja vakuuttelee muille itsevarmasti, että "tekisin tämän kaiken uudelleen koska tahansa". Ne, jotka ymmärtävät että todellisuudessa eläminen on lopulta parempi vaihtoehto, valitsevat lopulta mieluummin kultista irrottautumisen ja detransition.

      Transiuden on pakko olla aivan täyttä helvettiä psyykkisenä olemisen tilana. Dysforia toimii kuin huumeriippuvuus, joka huutaa jatkuvaa tyydytystä ja seuraavaa annosta, oli annos sitten kehonmuokkaustoimenpiteitä, muilta ihmisiltä saatua huomiota ja validaatiota tai lakialoitteiden ja TERF-tappouhkausten laatimista ja räkyttämistä paskoille cissuille Twitterissä, milloin mitäkin. Dysforiasta kärsivä ihminen ajautuu koko ajan syvemmälle riippuvuuteen ja kun pienet annokset lakkaavat tuomasta tyydytystä ja hyvää oloa, siirrytään koko ajan "suurempiin annoksiin" eli käytetään entistä rajumpaa ja dehumanisoivampaa kieltä paskoista cissuista ja TERFeistä puhuttaessa, sulkeudutaan entistä tiukemmin transien omiin kaikukammioihin jauhamaan Translandian uuskieltä ja rinkirunkataan siellä lämpimässä paskatunkion hajussa radikaalista transliberaatiosta fantasioiden. Varmasti hehkeä elämä, vallan tikahdun kateudesta.

      Mitä Julppuun tulee, niin en ole jaksanut käydä hänen horinoitaan edes vilkaisemassa aikoihin. Inhoan kyseistä hyeenaa niin paljon, etten jaksa käyttää aikaani hänen hengentuotostensa läpikäymiseen.

      Poista
  31. Niille jotka oli huolissaan tietojen häviämisestä hetua muutettaessa:

    "Ministeriöiden lisäselvityksen mukaan väestötietojärjestelmään jää tieto muun muassa henkilön aiemmasta henkilötunnuksesta. Uusi ja vanha henkilötunnus ovat väestötietojärjestelmässä ketjutettuina. Siten kaikki vanhalle henkilötunnukselle kirjatut tiedot, esimerkiksi vanhemmat, lapset ja muutot, siirtyvät ja näkyvät myös uudella henkilötunnuksella, vaikka vanhaa henkilötunnusta ei enää tietojen hakijalle näytetäkään. Kun väestötietojärjestelmästä haetaan tietoa vanhalla henkilötunnuksella, tulee hakijalle tieto uudesta aktiivisesta henkilötunnuksesta.

    Digi- ja väestötietovirasto toimittaa uuden henkilötunnuksen väestötietojärjestelmästä tietoja vastaanottaville tahoille, esimerkiksi viranomaiselle, joka ylläpitää rekisteriä. Tietoa vastaanottavan tahon tehtäväksi jää siirtää vanhalta henkilötunnukselta tiedot uudelle henkilötunnukselle.

    Saadun lisäselvityksen mukaan sukupuolen vaihtumisella ei ole vaikutusta rikosrekisterin rekisterinpitoon eikä se ole tieto, joka näkyy rikosrekisteristä annettavassa rekisteriotteessa. Henkilötunnuksen vaihtuminen ei aiheuta Oikeusrekisterikeskukselle haasteita rikosrekisterin rekisterinpitoon. Jos vanhentunut henkilötunnus tulee tietoja käsiteltäessä esiin, henkilön voimassa oleva henkilötunnus haetaan väestötietojärjestelmästä ja rekisteritiedot päivitetään vastaamaan uutta henkilötunnusta. Myös tuomiot, jotka ovat henkilön vanhentuneella henkilötunnuksella, tulevat rekisteristä esiin."

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/LaVL_29+2022.aspx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transaktivistit ovat huolissaan transiuden paljastumisesta väestörekisteritiedoista ja transiustiedon väärinkäytöstä natsien valtaanastumisen jälkeen:

      “Transrekisteri” mietityttää – miksi tietoja luovutetaan entisten nimien perusteella?

      " Ei liene kenellekään tästä vaikea päätellä, että vääriin käsiin päätyessään kyseisillä merkinnöillä voi aiheuttaa mittavaa, peruuttamatontakin vahinkoa kaikille rekisteriin kirjatuille ihmisille."

      "Kun kyse on niinkin arkaluontoisesta tiedosta kun transtaustasta, on sopivaa miettiä, miksi tätä tietoa säilytetään viraston asiakirjoissa pysyvästi. “Transrekisteri” kun voisi kiinnostaa jopa ääriliikkeitä, jotka saattavat pyrkiä käyttämään sitä hyödyksi väkivallan, vainon tai muiden rikosten kohteiden valikointiin."

      "Transsukupuolisen kansalaisen syntymänimen käytön mahdollistaminen viranomaisen kanssa asioidessa silloinkin, kun asiaan ei liity esim. rikosepäilyä tai -tutkintaa, eikä näin ollen syntymänimen käyttö ole relevanttia, on ristiriidassa sen kanssa, että haetun nimistä henkilöä ei virallisesti ole olemassakaan. Mikä on siis lailla turvatun nimenmuutoksen funktio transsukupuolisen ihmisen tapauksessa, jossa syntymänimen käyttö voi tietyissä tilanteissa olla edelleen mahdollista? Jos transihminen vaihtaa nimensä ja nykyinen etunimi on virallinen, eikö syntymänimellä pitäisi olla mahdotonta hakea yhtään mitään tietoja hänestä?"

      https://kehraaja.com/transrekisteri-mietityttaa-miksi-tietoja-luovutetaan-entisten-nimien-perusteella/

      STM:n lakimies Jantunen tiedosti aiemmin henkilötunnuksen vaihteluun liittyvän riskin, että linkki aiempaan henkilötunnukseen voi katketa vaihtojen yhteydessä:

      "Tämä saattaisi mahdollistaa myös tilanteita, joissa henkilö vahvistaisi sukupuolensa toistuvasti sillä ajatuksella, että pystyisi häivyttää todellisen henkilöllisyytensä. On kuitenkin vaikea nähdä, että tällaiset väärinkäytökset olisivat kovin yleistä, Jantunen sanoo."

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6dcad115-626f-4474-b555-51c28eabf427

      Poista
    2. "STM:n lakimies Jantunen tiedosti aiemmin henkilötunnuksen vaihteluun liittyvän riskin"

      Eiköhän eduskunnan lakivaliokunnalla, joka varta vasten selvitti lakimuutoksen seuraukset viranomaisilta, ole tuoreessa lausunnossaan pätevämpää tietoa kuin Iltiksen vanhassa jutussa.

      Poista
    3. "Ei liene kenellekään tästä vaikea päätellä, että vääriin käsiin päätyessään kyseisillä merkinnöillä voi aiheuttaa mittavaa, peruuttamatontakin vahinkoa kaikille rekisteriin kirjatuille ihmisille."

      Transeja ei yhtään huoleta, mietitytä tai kiinnosta se, millaista mittavaa, peruuttamatontakin vahinkoa translaki itsessään aiheuttaa muille ihmisryhmille kuin heille itselleen. He ovat kiinnostuneita vain itsestään ja omasta mukavuudestaan ja turvallisuudestaan.

      "Mikä on siis lailla turvatun nimenmuutoksen funktio transsukupuolisen ihmisen tapauksessa, jossa syntymänimen käyttö voi tietyissä tilanteissa olla edelleen mahdollista? Jos transihminen vaihtaa nimensä ja nykyinen etunimi on virallinen, eikö syntymänimellä pitäisi olla mahdotonta hakea yhtään mitään tietoja hänestä?"

      Transit elättelevät hamaan tappiin asti taikauskoista toivettaan siitä, että voivat ihan oikeasti muuttua toiseksi ihmiseksi ("tulla omaksi, autenttiseksi itseksi"). Pyyhkäisemällä koko siihenastisen henkilöhistoriansa absoluuttisesti olemattomiin kaikista järjestelmistä ja rekistereistä heistä tulee ihan oikeasti kokonaan toinen ihminen ("todellinen minä").

      Poista
  32. Lukemista viikonlopuksi:

    "LHB-Liiton asiantuntijalausunto sotevaliokunnalle translain uudistukseen liittyen"

    https://lhb-liitto.fi/2022/12/01/asiantuntijalausunto-sotevaliokunnalle/

    Ansiokas koonti translain ongelmakohdista ja erityisesti homoseksuaalien ja biseksuaalien näkökulmasta.

    Tulenhengen blogista transmiehen perusteellinen katsaus transaktivisimin ongelmakohtiin:

    "Transsukupuolisuus on henkilölle itselleen suuri kipupiste, mutta kipupisteitä on kaikilla muillakin."

    https://tulenhenkiblogi.blogspot.com/2022/12/transsukupuolisuus-on-henkilolle.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "LHB-Liitto kunnioittaa sitä, että jokainen ihminen saa omassa elämässään kuvata omaa identiteettiään ja seksuaalista suuntautumistaan niillä sanoilla, joilla haluaa. Väestötasolla väestöryhmä täytyy kuitenkin pystyä määrittelemään selkeästi, jotta sen etuja voidaan ajaa. Seksuaalivähemmistöt ovat eri ryhmä kuin sukupuolivähemmistöt. Molemmilla on omat erityispiirteensä ja erityistarpeensa. Molempien ryhmien pitäisi saada puhua omista erityistarpeistaan ilman pelkoa leimatuksi tulemisesta. Näiden erityistarpeiden huomioiminen erikseen edistäisi yhdenvertaisuutta paremmin kuin erilaisten ryhmien sulauttaminen yhteen."

      Poista
  33. Setan valitusvirsi eduskuntavaalikampanjaa koskien, transien vaatimuksia ei saa kyseenalaistaa:

    "Arvon puoluejohtajat, toimikaa sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa vihapuhetta vastaan

    Me allekirjoittaneet vaadimme, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisarvoa kunnioitetaan eduskuntavaalikampanjoissa."

    "Sateenkaari-ihmisten oikeuksia ei myöskään tule puolustaa asettamalla heitä vastakkain toisten vähemmistöjen kanssa tai lietsomalla ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan.

    Vaadimme, että puolueet ja niiden asettamat eduskuntavaaliehdokkaat noudattavat kampanjoissaan sateenkaari-ihmisten ihmisarvoa kunnioittavaa kieltä."

    https://seta.fi/puoluevetoomus/?fbclid=IwAR1JVqeIQngPVItd9GB2YA8ZMuGrNRSC0v9srWDeHu8rmfKi_IFZmqAZVGg

    Transien mieliksi pitäisi katsoa naisten ja homoseksuaalien oikeuksien polkemista läpi sormien. Naiset ja homoseksuaalit eivät saisi puolustaa oikeuksiaan, määritelmäänsä, tilojaan, turvallisuuttaan, yksityisyyttään, historiaansa, seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan ja reilua kilpaurheilua ilman transfobiasyytteitä. Nythän biologia, evoluutio, homoseksuaalisuus, materiaaliseen todellisuuteen pohjautuva maailmankuva ja naisten oikeudet on määritelty transfobiaksi, ulossulkevaksi, syrjinnäksi ja seksuaaliseksi rasismiksi.

    Setan mielestä ilmeisesti naisten oikeuksista puhuminen, homoseksuaalisten ja autismikirjolla olevien lasten kastroimisen vastustaminen ja biologiseen sukupuoleen kohdistuva homoseksuaalisuus ovat vihapuhetta. Milloin ihmeessä ja kenen toimesta transeille annettiin oikeus määritellä sukupuolet ja seksuaalisuudet uusiksi ja päsmäröidä kaikki muukin yhteiskunnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan saatanallisen hyvä kysymys. Siihen kun vielä jostain vastauksen löytäisi, niin ehkä monikin ongelma sillä ratkeaisi. Olen aikaisemminkin puhunut siitä, että ollakseen niin syrjittyjä, sorrettuja ja marginalisoituja kuin transit väittävät, heillä on siihen nähden aivan järjettömän paljon valtaa yhteiskunnassa. Heillä on valtaa muutella sanojen merkityksiä, pakottaa muut käyttämään tietynlaista kieltä ja uudelleenkirjoittaa koko todellisuuden uusiksi transien maailmankuvan ja vaeltelevien sukupuolisielujen oppijärjestelmän pohjalta. Kuinka monella syrjityllä, sorretulla ja marginalisoidulla ihmisryhmällä yhteiskunnassa on samanlainen valta?

      Btw, uusi postaus tekeillä. Bokserikattosarjan kolmas osa. Saan varmaan viimeistään huomenissa valmiiksi. Meni taas vaihteeksi hermot transien homofobiaan, joka on tällä hetkellä niin eeppisellä tasolla, että minusta on täysin käsittämätöntä, miten ihmiset eivät laajemmin puutu siihen. On vain ajan kysymys, milloin transit alkavat pahoinpidellä homoseksuaaleja ihan fyysisesti.

      Poista
    2. Setan puoluevetoomukseen liittyen: toivottavasti nämä sukupuolikäsitteet tulevat vaalikoneiden kysymyksiin ("onko mielestäsi ihmisen biologisia sukupuolia muita kuin naaras ja uros"). Olisi helpompaa yrittää löytää joku jota äänestää, jos nykyisenä vaihtoehtona on joko vihervasemmiston trans/sukupuolisekoilu tai sitten perussuomalaiset/kristilliset. Muuten kyllä jää jätettäväksi pelkkä tyhjä äänestyslippu.

      Poista
  34. Voin samaistua erittäin moneen noista dysforian kuvauksista. Ehkä pahinta on kuitenkin se, kun nykymaailmassa ihmiset eivät enää uskalla kysyä oletko tyttö vai poika. Joka ikinen päivä koulussa mietin, että todennäköisesti kaikki luulevat minun olevan trans. En halua tarkentaa, mutta sanotaan että en näytä enkä kuulosta biologiseltä sukupuoleltani ollenkaan, ja käytän biologisen sukupuoleni mukaista nimeä. (Ja se nimi ei ole sama jolla kommentoin tänne, siitä syystä lainausmerkit)
    Dysforia on sitä, kun haluat fyysisesti repiä kehostasi aivan kaiken irti vaikka paljain käsin. Kun haluat leikata genitaaleista aivan kaiken niin, että sinne ei jää mitään mieheen eikä naiseen viittaavaa. Dysforiaa tulee aivan pienistä ja mitättömistä asioista, esim. jos jossain tv-ohjelmassa on hyvännäköinen mies tai nainen.
    Itselläni se ei ole kokoaikaista, vaan tulee kohtauksia tai "episodeina". Niinä hetkinä haluan tehdä juuri noin. Varmaan transitioidun joskus. En tiedä vielä.
    En voi puhua kenellekkään, koska kaikki ovat heti työntämässä transjärjestöjen syötäväksi.
    T. Vaikeasti dysforinen ja vaikeasti dissosioitunut
    (Ps. "Penis haamuraajana" ei ole naisella/transmiehellä oikeasti mahdollinen, koska koko haamuraaja perustuu siihen, että aivosi tuntevat/muistavat jonkun sellaisen raajan olemassaolon jota ei enää ole. Naisella/transmiehellä ei ole ikinä ollut penistä, joten hänellä ei voi olla sellaista haamuraajana.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen voi itseasiassa tuntea haamuraajan, jota hänellä ei ole koskaan ollut. On henkilöitä, jotka ovat syntyneet kokonaan ilman jotain raajaa, ja he silti tuntevat nämä raajat haamuraajoina. Aivoissa on valmiina "kuva" jokaisesta normaalisti ihmiskehossa olevasta raajasta. Haamupeniksestä en tiedä ja onko pelkkää huomiohakuisuutta jos joku väittää tuntevansa sellaisen, mahdoton sanoa.

      Poista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä