Trans women are women

 

Mona Bling, aikamme vamppi ja syöjätär

Olen jo pidemmän aikaa seurannut leuka lattiassa transaktivistien yleistä mekkalointia siitä, miten transihmisten deittailemisesta kieltäytyminen ja deittipoolin ulkopuolelle sulkeminen ovat syrjintää ja transfobiaa, miten homous ja lesbous ovat "genitaalipreferenssejä" ja miten kaikki cissut ja TERFit nyt vaan pitäisi polttaa roviolla, jotta maailma olisi parempi paikka jne. Me kaikki urpot ja ahdasmieliset cissut, jotka emme vaan ole vielä ymmärtäneet tahoillamme vihkiytyä ladydiquen ja manpussyn saloihin, ansaitsemme syyllistämistä, lyömistä ja uudelleenkouluttamista niin kauan, että viesti varmasti menee perille. Tähän mennessä transaktivistit ovat keskittyneet kiusaamaan ja häiriköimään lähinnä homoja ja erityisesti lesboja, mutta kyllä heterotkin saavat siitä osansa, joskin toistaiseksi aika marginaalisesti. Oikeastaan suorastaan toivon, että transaktivistit rohkaistuisivat vihdoin hyökkäämään oikein antaumuksella heteroenemmistön kimppuun, koska vain sillä tavalla jengi oikeasti näkee, miten käsittämättömän sekaisin nämä ihmiset todellisuudessa ovat.

Ensinnäkin: On ihan perustavalla tasolla normaalia, odotuksenmukaista ja tavanomaista, että ihmisillä on seurustelu- ja seksikumppaneidensa fyysisiä (ja henkisiä) ominaisuuksia koskevia mieltymyksiä, odotuksia ja edellytyksiä. Nämä mieltymykset voivat liittyä mihin tahansa ihmisten fyysisiin ominaisuuksiin: on esimerkiksi sellaisia, jotka eivät suostuisi edes harkitsemaan seurustelu- tai seksisuhdetta merkittävästi ylipainoisen henkilön kanssa, mutta toisaalta taas on niitä, jota nimenomaan suosivat ylipainoisia potentiaalisina kumppaneina. Joku viehättyy tummaihoisista ihmisistä, joku toinen taas ei halua itselleen tummaihoista kumppania. Joku voi kokea erityisesti vaaleaveriköt hyvin viehättävinä, mutta brunetit eivät nappaa. Joku saa kiksejä kaljuista ja rotevista miehistä, joku taas pitkä- ja tuuheatukkaisista, langanlaihoista hevariäijistä. Joku pitää pitkistä, toinen lyhyistä. Jotakuta tatuoinnit ällöttävät, toinen kokee ne erittäin seksikkäinä. Jonkun mielestä elegantisti liikehtivät, hieman neitimäiset miehet ovat erittäin seksikkäitä, toinen taas kokee heidät ärsyttävinä. Jne. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Kenenkään ihmisen ei koskaan tarvitse pyydellä anteeksi tai selitellä omia mieltymyksiään kenellekään yhtään mistään syystä. Jokaisella on oikeus viehättyä tai olla viehättymättä jostakusta aivan mistä tahansa syystä tai ilman mitään syytä. Jokaisella on joka hetki oikeus kieltäytyä intiimistä tai mistä tahansa muusta kanssakäymisestä kenen tahansa kanssa ilman mitään selitystä tai anteeksipyytelyitä.

Kun puhumme transsukupuolisuudesta tässä kontekstissa, niin se ei muodosta kategoriana minkäänlaista poikkeusta näistä ihmisten mieltymyksiin liittyvistä ominaisuuksista. On sellaisia ihmisiä, jotka eivät voisi kuvitellakaan seurustelevansa transsukupuolisen kanssa, mutta sitten taas on niitä, jotka jopa suorastaan preferoivat transihmisiä potentiaalisina seurustelu- ja/tai seksikumppaneina. Uskon, että aivan kaikenlaisille mahdollisille ihmisen fenotyypeille löytyy kysyntää; täytyy vain itse osata hakeutua niiden oikeiden ihmisten luo, joita juuri sinä mahdollisesti viehättäisit. Koskaan koko maailmanhistoriassa tämä etsiytyminen ei ole ollut yhtä helppoa kuin nyt netti- ja someaikana.

Kun puhumme transsukupuolisuudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta, törmäämme kuitenkin aina myös siihen tosiasiaan, että biologisen sukupuolen merkitys seksuaalisessa suuntautumisessa ja sen määrittäjänä on aivan täysin kiistaton. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. Vaikka kuinka vääntäisimme sortavista rakenteista, sukupuoli-identiteeteistä, mies- ja naisoletetuista, pronomineista, moninaisuudesta ja genitaalipreferensseistä, emme koskaan pysty purkamaan biologisen sukupuolen merkitystä pois, koska se on ihmisen kehon muuttumaton ominaisuus, josta ei tule olematonta selittelyillä, ideologisoinneilla ja identifioitumisilla. Osin juuri tämän vuoksi transsukupuolisuus on ominaisuutena sellainen, joka aina sulkee tietyn osan potentiaalisista kumppaniehdokkaista poolin ulkopuolelle. On ihmisiä, joita ajatus transsukupuolisesta kumppanista ei yksinkertaisesti vedä puoleensa tai he kokevat sen vastenmielisenä eikä se ole heille vaihtoehto missään olosuhteissa. Tämä ei ole minkään tason fobiaa tai syrjintää. Se on vain normaalia sosiaalista dynamiikkaa. Se ei ole myöskään merkki siitä, että transihmisiä jotenkin erityisesti yhteiskunnassa syrjittäisiin ja sorrettaisiin. Minäkään en homoseksuaalisena miehenä voi mitenkään olettaa, että kukaan heteromies olisi minusta kiinnostunut, vaikka itse tuntisin vetoa heistä jotakuta kohtaan. Tämä johtuu minun kehollisista, fyysisistä ja katoamattomista ominaisuuksistani, jotka ovat samat kuin heteromiehellä, joka haluaa kumppaniksi biologisen naisen, jollainen minä en ole. Tämä ei ole ”homofobiaa” ja jos väittäisin sellaista, voisitte ihan syystä pitää minua seinähulluna. Minä itse homoseksuaalisena miehenä haluan itselleni kumppaniksi toisen biologisen miehen, jolla on biologisen miehen lisääntymisbiologiset keholliset ominaisuudet. En halua kumppaniksi transmiestä, koska transmiehellä on biologisen naisen keho. Tämä ei tee minusta transfobista yksilöä. Jos joku niin väittää, niin se en ole minä, jossa on jotain pahasti vialla.

Silmiini osui Me Naiset -lehdessä 16.10. julkaistu haastattelu, jossa transsukupuolinen toimittaja Mona Bling (oik. Mona Kuoppamaa) avautuu pieleenmenneistä kokemuksistaan deittailumaailmassa. Tarkastellaanpa haastattelua vähän tarkemmin.

Artikkelin lukeminen teki fyysisesti ja psyykkisesti pahaa. On vertahyytävää huomata, miten käsittämättömän irrallaan todellisuudesta tämä intersektionaalisuuskulttiin hurahtanut genderporukka elää ja miten tämä sukupuoli-identiteettihäröily on saanut heidät ihan aidosti ja oikeasti ajattelemaan, että koko ympäröivä sosiaalinen todellisuus toimii heidän harhaisen maailmankuvansa säännöillä ja mukaisesti. En tarkoita harhaisuudella nyt sitä, etteikö transsukupuolisen henkilön subjektiivinen kokemus omasta transsukupuolisuudestaan olisi todellinen asia (hänelle itselleen) vaan sitä, että fyysinen ja sosiaalinen todellisuus toimivat sellaisten tiettyjen lainalaisuuksien varassa, joita ei vaan voida kieltää, hävittää, muuttaa tai tehdä olemattomiksi millään keinolla. Niitä vastaan voi yrittää taistella, mutta todellisuus voittaa lopulta aina.

Mitä tulee artikkelissa kuvailtuun Mona Blingin deittailumentaliteettiin, on siinä niin moni asia päin helvettiä, etten edes tiedä mistä aloittaa. Koko konsepti on jo lähtöasetelmiltaan jotakin täysin tuhoon tuomittua. Ensinnäkin: miten se VOI tulla kenellekään transidentifioituvalle henkilölle täytenä yllätyksenä, että jos hän ei jo kättelyssä ole avoin transtaustastaan, ei treffikumppani välttämättä varsinaisesti ilahdu, kun asia lopulta valkenee hänelle? Toiseksi: jos jo lähtökohtaisesti suljet potentiaalisten kumppaniehdokkaiden ulkopuolelle ne nimenomaiset henkilöt (joita Mona nimittää "chasereiksi"), jotka todennäköisimmin kiinnostuisivat sinusta transtaustastasi huolimatta tai jopa juuri sen vuoksi, miten voit vaatia muilta, ettei heillä saisi vastaavasti olla mitään omia preferenssejään?

Takana oli kolmet onnistuneet treffit ja kaikki vaikutti lupaavalta. Kaksikko tuli hyvin juttuun, ja molemmat halusivat suhteelta samoja asioita. Mies ihaili Mona Blingin älyä ja kauneutta. Kertoi, että näki yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan. Mona mietti, voisiko tässä viimein olla se ihminen, jonka kanssa kanssa orastava ihastus kehittyisi kestäväksi parisuhteeksi.

Kun hän kertoi miehelle olevansa transsukupuolinen, kaikki muuttui. Sama mies, joka oli vasta ylistänyt Monaa ihanaksi, ei ollutkaan enää kiinnostunut yhteisestä elämästä. Kuvio on toistunut koko Monan deittihistorian ajan. Miehet ovat sanoneet monta kertaa, että Mona on kaunis, älykäs ja viehättävä.

– Samat tyypit ovat sanoneet myöhemmin esimerkiksi, että transnaiset eivät ole heidän mielestään viehättäviä, tai että he eivät ikinä näkisi itseään transnaisen kanssa, Mona kertoo.

– On tosi ristiriitaista, että negatiiviset reaktiot ulkonäöstäni, olemuksestani ja minuudestani tulivat vasta sen jälkeen, kun kerroin taustastani. Sitä ennen minuun suhtauduttiin kuin keneen tahansa muuhunkin nuoreen naiseen.

Mona on siis deittaillut heteromiehiä, joille on ilmoittanut deittisovelluksessa olevansa nainen ja paljastanut heille transtaustansa vasta parien tai muutamien treffien jälkeen. Kun transtaustan paljastumisen jälkeen "kaikki muuttui", on tämä ollut Monalle kova pala. Äsken vielä häntä kauniiksi ja viehättäväksi kehuneet miehet eivät olleetkaan enää kiinnostuneita hänestä, koska hän on transsukupuolinen nainen (eli biologinen mies). Sitä ennen miehet olivat suhtautuneet häneen kuin "keneen tahansa muuhun nuoreen naiseen".

Kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni, sotkee nykyinen gender- ja sukupuolivouhotus paitsi sukupuolen myös seksuaalisen suuntautumisen käsitteen aivan kokonaan. Tästä seuraa kaikenlaisia vastenmielisiä lieveilmiöitä, joista kärsivät kaikki, myös sukupuolisekoilijat itse (kuten Monan kitinäkin tässä haastattelussa osoittaa). Genderporukalta on translandian glitterhumun ja rinkirunkkupiirien sumentamassa maailmankuvassaan unohtunut kokonaan se tosiasia, että lähes 100 % maailman ihmisistä on cisheteroita. Mona lyö kirveensä kiveen ja paljastaa oman naiiviutensa jo siinä, ettei hän ole ymmärtänyt ja sisäistänyt, että cisheteronormatiivisen maailman sosiaalinen todellisuus toimii hyvin pitkälti cisheteronormatiivisten lainalaisuuksien ehdoilla. Cisheteronormatiivisessa todellisuudessa "nainen" ei tarkoita jonkun miehen päänsisäistä naisidentiteettiä vaan biologista naista, joka on syntynyt naisen kehoon ja jolla on biologisen naisen biologiset, fysiologiset ja anatomiset keholliset ominaisuudet, JOITA TRANSNAISELLA EI OLE JA JOITA HÄNELLE EI MYÖSKÄÄN KOSKAAN TULE, VAIKKA HÄN KUINKA ITKISI JA PARKUISI.

Cisheterot pääsääntöisesti tietävät LGBT-asioista hyvin vähän jos mitään, ja varsinkaan heillä ei ole mitään käsitystä kaikkien näiden miljardien tekemällä tehtyjen uustermien eli LGBTTQQIAAP-sanaston (ks. myös tämä Sametin suomenkielinen listaus) merkityssisällöistä. Cisheterot eivät myöskään ole läheskään aina lainkaan tietoisia genderporukan queerfeminististen teorioiden värittämistä vinksahtaneista käsityksistä, joiden mukaan sukupuoli on mielentila, vain identiteetillä on sukupuolen määrittelyssä mitään merkitystä ja transihmisten sulkeminen ulos deittipoolistaan on "transfobiaa", koska kuka tahansa voi olla mitä tahansa sukupuolta pelkästään identifioitumalla ja sanomalla niin. Niin valistumattomia ja tietämättömiä eivät kuitenkaan cisheterotkaan ole, etteikö heillä olisi jonkinlaista käsitystä siitä, mikä on biologisen naisen ja transnaisen (tai biologisen miehen ja transmiehen) perustavanlaatuinen ero. Miten kukaan voi edes kehdata esittää mitään niin päätöntä, että tämän eron tiedostaminen ja tunnustaminen olisi jollakin tavalla syrjivää tai jotain fobiaa? Lähes kaikki ihmiset eivät ole transsukupuolisia ja iso osa ihmisistä ei välttämättä ole koskaan tavannut ketään (avoimesti) transsukupuolista. Transaktivistit ovat vääntäneet tämän niin, että ihmiset ovat tietämättömyytensä vuoksi vain ennakkoluuloisia tai jopa jotain intohimoisia transvihaajia; heteromiehen haluttomuus jatkaa deittailua transnaisen kanssa transtaustan käytyä ilmi on vain syrjintää ja ahdasmielisyyttä eikä sillä ole mitään tekemistä esimerkiksi sellaisten mitättömien pikkuseikkojen kuin fyysisen ja biologisen todellisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai heteromiehen omien odotusten, mielihalujen ja päämäärien kanssa. Ehdoton enemmistö ihmisistä ei kuuna päivänä allekirjoittaisi näitä transaktivistien nykyisiä vaatimuksia vääntää koko yhteiskunta ja sosiaalinen todellisuus palvelemaan vain transihmisten tarpeita, jos olisivat ihan oikeasti kunnolla selvillä vaatimusten tarkasta sisällöstä. Enemmistö ihmisistä ei ole ollenkaan kärryillä transaktivistien pyrkimyksistä irrottaa sukupuolen käsite kokonaan biologiasta "itsemäärittelyyn" perustuvaksi ilmoitusasiaksi saati siitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia mies- ja naiskäsitteiden täydellisellä sotkemisella on laajemmalla skaalalla ja pitkällä aikavälillä. Tämä on sellainen paskakasa, jota joudumme yhteiskunnassa lapioimaan vielä pitkään.

Mona arvioi, että kaikista deiteistä, joille hän on kertonut historiastaan, vain viidennes on suhtautunut asiaan jokseenkin positiivisesti. Tavallisin reaktio on kuitenkin ollut ”yleinen järkytys”. Tapailu on monesti loppunut siihen. Mona ei itsekään ole halunnut jatkaa treffailua, jos mies on osoittaunut hyvin kapeakatseiseksi.

Artikkelissa viljellään tunnepitoisia, affektisia ilmauksia kuten "jokseenkin positiivisesti" tai "kapeakatseinen" (merkitsemässä miehen haluttomuutta jatkaa deittailua transsukupuolisen kanssa). On mielenkiintoista, että henkilö, joka on ihan itse omasta aloitteestaan hankkiutunut epämiellyttävään tilanteeseen esiintymällä jonain muuna kuin on, vierittää kaiken syyn epätyydyttävästä lopputuloksesta ja omasta pettymyksestään toisen, vieläpä pahaa-aavistamattoman osapuolen niskoille. Jos esiinnyt cisheteronormatiivisessa deittisovelluksessa naisena, kaikki olettavat siellä jo lähtökohtaisesti, että sinulla on tietyt synnynnäiset keholliset ominaisuudet, jotka määrittävät perustavanlaatuisella tavalla sitä, kuka ja mikä sinä olet, halusit tai et. Kromosomejaan ja biologiaansa ei pääse kukaan koskaan pakoon. "Transnainen" EI OLE SAMA ASIA kuin "nainen". Transnainen on biologinen mies, joka kokee olevansa nainen ja on mahdollisesti käynyt lävitse hormonaalista ja kirurgista kehonmuokkausta, joka on muokannut hänen kehonsa sekundäärisiä sukupuolipiirteitä siten, että hän ulkoisesti muistuttaa enemmän naista kuin miestä. Transhoidot ovat pohjimmiltaan pelkästään kokoelma kosmeettisia muokkauksia, eivätkä ne muuta sitä kehon alkuperäistä biologista sukupuolta yhtään miksikään. Tämä on yksinkertainen tosiasia, jota mikään määrä transyhteisön räpiköintiä ei tule koskaan muuttamaan. Huomatkaa, että on aivan eri asia olla transnainen teekutsuilla, kirjallisuuskerhossa tai muotinäytöksessä kuin deittisovelluksessa, jossa jo lähtökohtaisesti etsitään ihmistä, jonka kanssa muodostaa henkisesti ja seksuaalisesti intiimi suhde. Tuon intiimin suhteen hakemisen odotushorisontti muodostuu siitä, että oletetaan toisella olevan ne tietyt keholliset ominaisuudet, jotka mahdollistavat tietynlaisen seksuaalisen kanssakäymisen. Ja jos joku kokee, etteivät kirurgisesti muokkaillut jäljitelmät koetun sukupuolen kehosta ja genitaaleista ole hänestä seksuaalisesti houkuttelevia, niin sitten se on niin, piste. Hyväksy se. On aivan täysin naurettava, posketon ja absurdi ajatus, että ihmisen biologisen sukupuolen tulisi olla pariutumismarkkinoilla merkityksetön tai toissijainen seikka, saati sitten jotain "fobiaa". Keinotekoisesti aikaansaatu jäljitelmä vastakkaisen sukupuolen kehosta (enkä edes aloita tässä mistään muusuidentiteeteistä sun muista) ON TÄYSIN ERI ASIA KUIN BIOLOGISEN MIEHEN TAI BIOLOGISEN NAISEN SYNNYNNÄINEN, LUONNOLLINEN KEHO. Deittisovellusta käyttävät heteromiehet etsivät oletusarvoisesti itselleen kumppaniksi biologista naista, jolla on synnynnäinen, luonnollinen biologisen naisen keho, jollainen transnaisen keho EI OLE. Jos väännät jollain mentaaliakrobatialla tästä heteromiehen luonnollisesta ja inhimillisestä tarpeesta ”transfobiaa”, niin olet oikeasti ihan VITUN sekaisin.

Kun palaamme ihan perusasioiden äärelle, niin puhumme pariutumiskäyttäytymisen ja seksuaalisuuden kontekstissa aina lopulta kehon funktioista. Millaisia erogeenisia alueita, ulokkeita ja reikiä ihmisellä on tai ei ole kehossaan? Millä tavalla yhteensopivia nuo ulokkeet ja reiät tietynlaisessa kahden ihmisen välisessä kanssakäymisessä ovat? Mihin ihmiset haluavat työnnellä, mihin he haluavat että heitä työnnellään? Jne. Miten kenenkään mieleen voi edes juolahtaa niin absurdi ajatus, että on okei ja hyväksyttävää syyllistää heteromiestä (tai lesbonaista) millään tasolla siitä, ettei hän halua seurustelu- tai seksikumppanikseen jotakuta, joka fyysisesti näyttää naiselta mutta jolla mahdollisesti on alkuperäinen miehen vehkeensä eli kikkeli tai sitten neovagina (transnaisen neovagina EI OLE SAMA ASIA kuin biologisen naisen luonnollinen, synnynnäinen vagina)? Mikä saa tämän porukan vuodesta toiseen hakkaamaan päitään seinään tässä kuolleena syntyneessä projektissaan nyrjäyttää fyysinen todellisuus ylösalaisin ja vääntää kaikista maailman ihmisistä panseksuaaleja?

Surkuhupaisaa ulinaa "genitaalipreferensseistä" ja muusta vastaavasta scheissesta harrastavat transaktivistit laajalti yleisemminkin, valitettavasti myös Suomessa. Tsiigatkaa esimerkiksi tätä oheista valtakunnan ykkösnaaraspaviaani Panda Erikssonin kivulloista hourailua.

On mielenkiintoista, millaisella päämäärätietoisuudella ja itsevarmuudella tämä genderporukka jakelee ympäriinsä näitä säädöksiä siitä, kuka ja mikä ketäkin (saa) kiinnostaa. Näiden tyyppien harhaisissa mielissä "nainen" ja "mies" eivät ole biologisesti holistisia entiteettikokonaisuuksia, jotka muodostavat ihmislajin kaksi sukupuolta, vaan jotakin irrallisista osista koostuvia ja sattuman oikusta yhteen kasautuneita läjiä epämääräisiä elimiä ja kudoksia, joihin sitten on inkarnoitunut jokin sukupuolinen tai sukupuoleton leijaileva sieluolento (joka joskus valitettavasti änkeytyy väärän sukupuolen elin- ja kudoskasaan ihan silkkaa vittumaisuuttaan, paitsi että hetkinen, eihän sukupuolia ollut olemassakaan, miten tämä nyt menee). Kyllä, vulvia on yhtä monta erilaista kuin on niiden omistajaakin, mutta mikä herpeksen runtelema vittu saa sinut kuvittelemaan, että voit jaella muille ihmisille mahtikäskyjä siitä, keiden vulvia heidän tulisi tai ei tulisi käpälöidä? Miten helvetin sekaisin voivat olla sellaisen "ihmisoikeusliikehdinnän" puolestapuhujat ja kampanjoijat, jotka pakottavat äänekkäin fobia- ja syrjintäsyytöksin muut ihmiset klähmimään ja panemaan itseään? Eikö kannattaisi hankkiutua hoitoon, jos sen käsitteleminen ja sisäistäminen, että maailmassa on ihmisiä jotka eivät halua panna juuri teitä, on NOIN kestämätöntä?

”Voisit ehkä miettiä vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa itseäsi.” Työnnä tuo eheytysterapiasi sinne, minne aurinko ei paista, vitun idiootti.

Tuntuu ihan absurdilta, että näin täydellisen päivänselviä juttuja täytyy vielä vuonna 2020 vääntää aikuisille ihmisille rautalangasta. Miten ihmeessä olemme voineet päätyä tähän tilanteeseen?

Palatkaamme Monan deittailukuvioihin.

Potentiaalisten kumppanien yhtäkkiset mielenmuutokset ovat satuttaneet syvältä.

– Deittailu ei ole kellekään helppoa, mutta syrjittyyn ja marginalisoituun vähemmistöön kuuluminen tekee siitä entistä vaikeampaa. Ihminen hakee ja tarvitsee hyväksyntää, jotta tuntee itsensä halutuksi ja kaikin tavoin hyväksi. On ollut todella vaikeaa navigoida deittiviidakossa, kun monilla ihmisillä on täysin vääristynyt kuva siitä, mitä transsukupuolisuus ylipäätään on. Olemme ihan normaaleja ihmisiä, mutta samaan aikaan kaikki keskenämme hyvin erilaisia, Mona sanoo.

Tilanteessa, jossa ihminen menettää mielenkiintonsa saatuaan tietää treffikumppaninsa transtaustasta, ei ole kyse mistään "yhtäkkisestä mielenmuutoksesta". Siinä on kyse tuon henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta, hänen synnynnäisestä ja staattisesta henkisestä ominaisuudestaan, joka kohdistuu TOISEN IHMISEN BIOLOGISEEN SUKUPUOLEEN, EI PÄÄNSISÄISEEN SUKUPUOLI-IDENTITEETTIIN. Ja tuo kitinä ”syrjittyyn ja marginalisoituun vähemmistöön kuulumisesta” on täysin turhaa säälipisteiden ja sympatioiden kalastelua. Koskaan koko maailmanhistoriassa transsukupuolisilla ei ole ollut paremmat oltavat kuin nykyään (transhoidot ovat mahdollisia ja laillisia, transsukupuolisuuden olemassaolo yleisesti tunnustetaan, transsukupuolisilla on oikeus vaikka minkälaisiin erityisjärjestelyihin ja transsukupuolisten syrjintä on laissa erikseen kielletty). En tietenkään väitä, että transsukupuolisilla olisi deittailumaailmassa mitkään kovin helpot oltavat tai suurensuuret markkinat, mutta aika monella gendersekoilijalla näyttää olevan aika omintakeinen käsitys siitä, mikä on ”syrjintää”. Seksuaalinen suuntautuminen tai kieltäytyminen deittailemasta henkilöä X syystä Y eivät ole syrjintää. Aika moni Monan jahtaamista heteromiehistä voisi kokea syrjivänä tai marginalisoivana päin naamaa valehtelun ja oman seksuaalisen suuntautumisensa täydellisen mitätöimisen ja sille kintaalla viittaamisen. Jos kohta ihmisillä on aikaisemmin ollut ”täysin vääristynyt kuva siitä, mitä transsukupuolisuus ylipäätään on”, niin Mona ei ainakaan tee tuolla kusettamisellaan tilannetta transyhteisölle yhtään helpommaksi. Tilanne, jossa treffikumppaniheteromiehet eivät (vielä) tiedä Monan transtaustasta, on koko heterotreffikonseptin kannalta irvokkaalla tavalla vääristynyt ja valheellinen, koska Mona on jo lähtökohtaisesti esiintynyt näille heteromiehelle muuna kuin mitä todellisuudessa on, ja totuuden paljastuminen transtaustasta aiheuttaa näille heteromiehille suurta epämukavuutta, mikä ei tosin tunnu Monaa itseään lainkaan liikuttavan. Vain hänen tunteillaan on mitään merkitystä.

– Kun näkee toisen ihmisen silmistä, miten hänen koko arvostuksensa minua kohtaan vain kuolee, se on jotain niin hirveää, etten enää ikinä halua kokea sitä. Tuntui siltä kuin orastava unelma parisuhteesta oltaisiin paiskattu lattialle, ja se olisi hajonnut tuhansiksi palasiksi.

Oh, the drama. Kuten sanottua, vain Monan omilla haluilla, toiveilla ja tuntemuksilla on mitään väliä, ja treffeille narratut heteromiehet ovat statisteja tässä Monan rakentamassa varsin narsistisessa näytelmässä, jonka keskiössä on hän itse ja hänen lasienkeli-identiteettinsä. On mielenkiintoista, ettei Monaa tunnu lainkaan kiinnostavan tai pohdituttavan se, millaisena koko tilanne näyttäytyy näiden heteromiesten perspektiivistä ja miltä heistä tuntuu tulla tuolla tavoin huiputetuiksi. Monalla tuntuu myöskin olevan treffailusta jokseenkin omintakeinen käsitys. Onko hän pysähtynyt koskaan sekunniksikaan miettimään, että aika monella heteromiehellä naisten tapailun yhtenä merkittävänä motiivina voi olla mahdollinen oman perheen perustaminen? Toisen biologisen miehen kanssa se ei onnistu. Miten Mona ajatteli vastata tähän tarpeeseen? Ja ei, adoptio ei ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. (Kaikesta tästäkin transaktivistit ovat saaneet väännettyä transfobiaa.)

Missä maailmassa nämä tyypit oikein elävät?

Mona kertoo, että heteromiehet ovat myös kyseenalaistaneet omaa seksuaalista suuntautumistaan.

– He ovat ihmetelleet ääneen minun seurassani, miten voivat viehättyä minusta, kun tykkäävät naisista. Olen vain miettinyt, että idiootti: minä olen nainen.

Mikäli nämä heteromiehet ovat Monan transtaustan paljastumisen jälkeen oikein ääneen pohdiskelleet hänelle sitä, miten ovat voineet kokea hänet viehättävänä, siinä ei ole ollut kyse mistään "seksuaalisen suuntautumisen kyseenalaistamisesta". Jälleen kerran Mona paljastaa oman naiiviutensa ja epävarmuutensa tällaisella toiveajattelulla (tai defenssimekanismilla?). Kuten aiemmin mainitsin, useimmat cisheterot eivät ole koskaan kohdanneet kasvokkain ketään transsukupuolista ja nämä heteromiehet korkeintaan uteliaan yllättyneinä ääneen pohdiskelevat, että olipas mielenkiintoista, että he hetkellisesti kokivat transnaisen viehättävänä, vaikka tämä onkin biologisesti mies. Nämä heteromiehet ovat edelleen ihan yhtä heteroita kuin ennenkin, he vain joutuivat odottamatta uudenlaiseen tilanteeseen ja se herätti heissä hämmentynyttä uteliaisuutta, jonka he sitten kanavoivat tuolla tavoin. Mona ottaa tämänkin vain oman naisidentiteettinsä validointina ja imee sen itseensä kuin pesusieni. Todennäköisesti moni näistä heteromiehistä on myös vain kuumeisesti miettinyt, miten selviäisi odottamattomasta, ärsyttävästä ja ahdistavasta tilanteesta kunniakkaasti, omat kasvonsa säilyttäen ja loukkaamatta Monan tunteita. Sen sijaan, että käskisivät Monaa suorilta painumaan helvettiin, he kokevat että on tahdikkaampaa ennen poistumista kohteliaasti pohdiskella esim. tuota viehättymisasiaa. Monan mielestä he ovat "idiootteja".

Tulee mieleen, että onkohan Mona itse pysähtynyt kertaakaan kysymään itseltään, mitä hän parisuhteelta oikein haluaa. Hänen motiivinsa ovat kuvailemansa perusteella erittäin kyseenalaisia. Tämä asetelma, jossa hän ei avoimesti kerro taustastaan ennen tapaamista tai niiden aikanakaan, kielii jonkinlaisesta naiivista toiveajattelusta ja toisaalta myös massiivisesta itsevarmuuden puutteesta. Mona ei pysty pyyhkäisemään todellisuutta sivuun eikä pääsemään transtaustaansa pakoon, vaikka kuinka kokisi ja inttäisi olevansa nainen. Hän pönkittää sitten identiteettiään noilta heteromiehiltä keräilemillään validaation murusilla ja armopaloilla. Pyrkiikö Mona siihen, että joku heteromies alkaisi olla säälistä hänen kanssaan? Hänellä kyllä tuntuu itsellään olevan kovat vaatimukset: "Seulani on kova, enkä ole suostunut ottamaan ensimmäistä miestä, joka hyväksyy transtaustani. Myös muilla asioilla on väliä." Biologisen sukupuolen kehollinen ja muuttumaton todellisuus on kuitenkin bokserikatto, johon Mona toistuvasti törmää: ”Absurdein ja tragikoomisin kommentti, jonka olen saanut, on: ’Sori, en voi jatkaa juttua, koska en tykkää miehistä.’ Olen kuullut sen useasti, ja se jaksaa aina ihmetyttää yhtä paljon.” Kertoo aika paljon ihmisen kognitiivisen dissonanssin syvyydestä, jos tämä sama asia tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä. Tuhannennen kerran: kokea olevansa nainen EI OLE SAMA ASIA kuin olla nainen. En edelleenkään väitä, etteikö transsukupuolisen kokemus transsukupuolisuudestaan olisi todellinen asia hänelle itselleen, mutta sellaista maailmaa, jossa transsukupuolisuus olisi pariutumisen kannalta täysin merkityksetön ominaisuus ja jossa biologinen mieheys ja naiseus olisivat jotakin irrelevanttia ja pois pyyhkäistävää, ei koskaan tule. Myös transyhteisö joutuu jonain päivänä kollektiivisesti kohtaamaan ja käsittelemään tämän asian.

Mona toteaa haastattelussa myös: "Negatiiviset kokemukset ovat vahvistaneet kokemusta siitä, että transsukupuolisuuteni olisi ongelma, vaikka oikeasti ongelma on asenteet ja yhteiskunnan transfobia." Aina tämä sama virsi asenteista ja yhteiskunnan transfobiasta. Artikkelissa mainitaan, että Monaa on deittisovelluksissa uhkailtu useita kertoja väkivallalla, mikä on tietenkin ehdottoman tuomittavaa, mutta jos Mona viittaa negatiivisilla kokemuksilla myös noihin pieleen menneisiin heteromiestapauksiin (mitä koko artikkeli kokonaisuudessaan pääasiassa käsittelee), ei väkivallalla uhkailua voi asettaa samalle viivalle niiden kanssa, koska nuo torjutuksi tulemiset ovat Monan itsensä aikaansaannosta. Toisaalta herää myös kysymys, että minkähän Mona on kokenut "uhkailuna"; ymmärrän aivan täysin niiden heteromiesten napakan vitutuksen, jotka etsivät deittisovelluksista itselleen NAISSEURAA ja päätyvätkin treffeille naisena esiintyvän biologisen miehen kanssa. Heille erittäin epätoivottu ja epämiellyttävä yllätys ja ajanhukkaa. Jos itse päätyisin treffeille ns. cispassing transmiehen kanssa, joka vasta siellä treffeillä (tai vaikka juuri ennen aktia) paljastaisi olevansa nainen, häipyisin tilanteesta hippulat vinkuen ja laittaisin taatusti perään muutaman tulikivenkatkuisen viestin. Tulen jo pelkästä ajatuksesta aivan jumalattoman vihaiseksi.

Viime vuosien aikana Mona on oppinut vähitellen arvostamaan itseään. Hän on läpikäynyt kokemuksiaan ystäviensä kanssa ja psykoterapiassa.

– Aiemmin vähän häpesin transmenneisyyttäni, koska niin moni sanoi, että se on kuvottavaa ja väärin. Transsukupuolisuuteen liittyi niin iso stigma, että koin, että se piti piilottaa. Kun sain itsevarmuutta ja hyväksyin menneisyyteni, oloni helpotti tosi paljon.

Minulle ei nyt avaudu, millä perusteella Mona ei enää häpeä transmenneisyyttään ja miksei hän muka enää pyri sitä piilottamaan. Eikö tuo, ettei ole avoin transtaustastaan, ole nimenomaan transsukupuolisuuden häpeämistä ja piilottamista ja oman itsen epäarvostamista? ”Ensinnäkin Mona on halunnut, että häneen on tutustuttu omana itsenään”, todetaan artikkelissa. Jaahas... Kun asiasta ei deittimaailmassa ole jo kättelyssä avoin, luo ihan itse sellaisen tilanteen, jossa ei tule kohdatuksi "oikein" ja lisäksi se toinen osapuolikin vain vittuuntuu ja lopulta häipyy. Plus miinus nolla ja ihan omasta syystä.

On mielenkiintoista, miten monet transaktivistit aina vaikeroivat sitä, miten transihmisiä vain syrjitään, sorretaan ja kaltoinkohdellaan ja miten heitä ei hyväksytä yms. tunteisiin vetoavaa uhriudessa vellomista. Tosiasiassa he eivät itse hyväksy itseään. Miten tuo transsukupuolisuuden piilottaminen potentiaalisilta parisuhde- tai seksikumppaneilta viimeiseen asti mukamas helpottaa tässä asiassa? Miten se tekee kenenkään elämää loppupeleissä yhtään millään tavalla helpommaksi?

Olen usein miettinyt, että jos olisin itse transsukupuolinen, olisin ylpeästi ja avoimesti trans enkä ikimaailmassa yrittäisi survoa muiden ihmisten kurkuista alas tuota propagandaa, että olen täysin sama asia kuin sen biologisen sukupuolen edustaja, johon identifioidun. Jos Mona kokee, että transsukupuolisuuteen liittyy ”iso stigma”, niin hän ei tällä deittailuperseilyllään tee asiaa itselleen tai muille yhtään helpommaksi. Jos ihmisillä (ja erityisesti heteromiehillä) ei ole aikaisemmin ollut transnaisista stigmatisoivia kokemuksia, niin noiden kusetustreffien jälkeen taatusti on. ”Kun näkee toisen ihmisen silmistä, miten hänen koko arvostuksensa minua kohtaan vain kuolee, se on jotain niin hirveää, etten enää ikinä halua kokea sitä. Tuntui siltä kuin orastava unelma parisuhteesta oltaisiin paiskattu lattialle, ja se olisi hajonnut tuhansiksi palasiksi.” Uskallanpa väittää, että Monan(kin) olo helpottaa taatusti sen jälkeen, kun hän lopettaa tuon perseilyn ja on jatkossa jo kättelyssä avoimesti trans. Kokemukset toisen arvostuksen kuolemisesta ovat varmasti tuskallisia, mutta kyllä ne tässä tapauksessa ovat ihan itse aiheutettuja (tai kerjättyjä). Kannattaisi myös kaivaa se hirsi omasta silmästään ja lakata itse tiirailemasta maailmaa vessapaperirullan läpi. ”Mona puhuu niin kutsutuista chasereista. Chaserit ovat heteromiehiä, jotka haluavat transnaisilta pelkkää seksiä. He myös haluavat pitää seksikokemuksen visusti salassa. ’Transnaiset ovat todella yliseksualisoituja suurelta osin pornon takia. Porno on monille ensimmäinen tai jopa ainoa kosketus transihmisiin’, Mona selittää. ’En tiedä, mitä chaserit tarkalleen kelaavat, mutta kai jotain sellaista, että transnaiset haluavat vain seksiä ja ovat jostain syystä huonoja seurustelukumppaneita.’  Kuten jo alussa totesin, on helvetin ironista, että se nimenomainen miesten ryhmä, joka OLISI mahdollisesti kiinnostunut transnaisista, on Monalle täysin poissuljettu vaihtoehto. En väitä, että kenenkään pitäisi suostua toisen ”seksiobjektiksi” (eivätkö kaikki lopulta ole toisilleen ”seksiobjekteja”, kun sänkyyn mennään?), mutta eiköhän näihin chasereihin tutustumalla tärppäisi siellä deittailupuolella todennäköisemmin kuin noita heteromiehiä ahdistelemalla. Eivätkä nuo chaserit varmaan ole ihan niin homogeeninen porukka kuin Mona kuvittelee. ”En tiedä, mitä chaserit tarkalleen kelaavat, mutta kai jotain sellaista...” No ota selvää ennen kuin passitat heidät muitta mutkitta yhtenä rintamana matkoihinsa? Voit samalla laajentaa chasereiden käsitystä transnaisista ja siitä, että transnaiset haluaisivat vain seksiä ja olisivat jostain syystä huonoja seurustelukumppaneita.

 – Deittailu olisi paljon helpompaa, jos ihmiset tajuaisivat, mitä transsukupuolisuus on. Se ei ole mielisairaus tai hetken huumassa keksitty oikku, vaan itse olen esimerkiksi tuntenut koko elämäni olevani nainen. Sukupuolenkorjausprosessini on ollut ohi jo vuosia, ja vaikka vaikeuksia on ollutkin, ovat nämä olleet elämäni parhaita vuosia.

Vielä miljoonannen kerran: se, että tuntee olevansa nainen, ei ole sama asia kuin OLLA nainen. On hienoa, jos sukupuolenkorjausprosessi on tuonut Monan elämään helpotusta ja hän kokee nyt elävänsä hyvää elämää, mutta integroituminen cisheteronormatiiviseen yhteiskuntaan kaikilla mahdollisilla mittareilla sillä tavoin, ettei transsukupuolisuudella ja transtaustalla olisi missään mitään merkitystä ja mihinkään mitään vaikutusta, ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Tämän toteaminen ei ole syrjintää, asenneongelmaa, transfobiaa ja transihmisten vihaamista vaan yksinkertaisten tosiasioiden tunnustamista. Myös transihmisille itselleen on helpompaa, kun he pysyvät tietoisina fyysisen todellisuuden ja biologian ihmisyksilöille asettamista reunaehdoista, koska noita reunaehtoja ei voi muuttaa. Valaistaan tätä pienellä esimerkillä. Kuvitelkaa tilanne, jossa mallin urasta haaveileva nuori, sievä ja iloinen 140-kiloinen Mirkku lähettelee itsestään mallitoimistolle sarjan yläviistoselfieitä, joissa hänen rehevää kehoaan ei näy. Mirkku kutsutaan kasvokuvien perusteella mallitoimistolle koekuvauksiin tulevaa malliprojektia varten. Mirkku lyllertää toimistolle ja pusertautuu innosta puuskuttaen pyöröovista sisään. Sisällä hänet ottaa tiskillä vastaan vastaanottovirkailija, joka näkee Mirkun nyt ensimmäistä kertaa. Virkailija sanoo Mirkulle kohteliaasti, ettei kuvausdiiliä voida toteuttaa, koska Mirkku painaa liikaa. Mirkku purskahtaa itkuun ja yrittää selittää, että hän on sellainen muunpainoinen, yhteiskunta ei vaan ymmärrä ja häntä on aina syrjitty hänen painoidentiteettinsä vuoksi. Sitten Mirkku korottaa ääntään virkailijalle ja julistaa hänelle yhteiskunnan fatfobiasta, kehopositiivisuudesta ja painon moninaisuudesta. Virkailija kuuntelee kohteliaasti ja ohjaa lopulta parkuvan Mirkun ovesta ulos kadulle. Mirkku taapertaa kotiin ja kirjoittaa koko illan raivokkaasti forumeille ja blogiinsa mallimaailman kilonormatiivisuudesta, yhteiskunnan sortavista rakenteista ja muunpainoisten oikeuksista.

Miten Mirkun aktivismi tekee hänen elämäänsä yhtään millään tavalla helpommaksi? (Tietysti Mirkku voisi myös laihduttaa, mutta se ei nyt ollut tarinan pointti.)

– Ilmiantajien käsityksen mukaan en ole sitä, mitä olen, eli nainen. Se on ihan puhdasta transfobiaa ja kiusaamista.

Siksi Mona koki aiemmin paremmaksi jättää tiedon pois profiilistaan. Toistuvat pettymykset muutaman tapaamiskerran jälkeen kuitenkin aiheuttivat sen, että hän päätti vajaa vuosi sitten kirjata transsukupuolisuuden jälleen deittiprofiiliinsa. 

Kun deittisovelluksista haetaan seurustelu- tai seksiseuraa, siellä haetaan lähtökohtaisesti tietynkehoista ihmistä: miestä tai naista. Näin tämä cisheteronormatiivinen maailma toimii. Mikään määrä identifioitumista ja kehonmuokkausta ei muuta ihmisen alkuperäistä sukupuolta tai sitä tosiasiaa, että maailma toimii cisheteroenemmistön ”säännöillä”. Deittisovelluksista ei lähtökohtaisesti haeta mitään ”sukupuoli-identiteettejä”, mutta niissä on myös heitä, jotka ovat avoimia transihmisten deittailulle tai etsivät nimenomaan transsukupuolista kumppaniksi. Etsiytykää heidän luokseen, niin mahdollisuutenne tärppäämiselle ovat huomattavasti suuremmat kuin tuulimyllyjä vastaan taistellessa ja kaikki osapuolet välttyvät noilta ikäviltä yllätyksiltä ja välikohtauksilta. Noita mainittuja ilmiantoja ei kannata transnaisen ihan hirveästi kummastella ja ihmetellä, jos deittiprofiilissa on lukenut ”nainen”; jätkät varoittelevat aina toisiaan, jos ovat tulleet kusetetuiksi. Se on male bondingia.

Transihmisillä on täysi oikeus hakea itselleen deitti- ja muuta seuraa ja olla tulematta transsukupuolisuutensa perusteella yhtään millään tavalla syrjityiksi. Oikeutta kävellä muiden ihmisten seksuaalisten suuntautumisten yli transihmisillä ei kuitenkaan ole. Näin se nyt vaan menee. Mitä nopeammin transyhteisö ymmärtää ja sisäistää, että tämä nykyinen orwellilainen ja epätoivoinen ”trans women are women and trans men are men” -vauhkoaminen ei vie heitä mihinkään vaan vahingoittaa lopulta kaikkein eniten vain heitä itseään, sitä nopeammin pääsemme taas keskittymään oikeiden ongelmien ratkomiseen.

Mona kokee, ettei alkavien suhteiden kariutuminen tunnu yhtä pahalta, jos se johtuu jostain muusta kuin hänen transsukupuolisuudestaan.

– Minua olisi sattunut paljon vähemmän, jos minulle olisi sanottu, ettei meillä klikkaa tai minä en ihmisenä viehätä.

Jos olet jatkossa jo kättelyssä avoin taustastasi, päädyt huomattavasti vähemmän todennäköisesti tilanteisiin, joissa sinut hyljätään transsukupuolisuuden vuoksi. Heteromiesten tehtävänä ei ole toimia sinun identiteettisi validoijana ja rikkonaisen itsetuntosi pönkittäjänä. Vain sinä itse voit olla oma validoijasi ja pönkittäjäsi.

Et pääse transtaustaasi kuitenkaan koskaan pakoon. Valehtelemalla siitä teet hallaa vain itsellesi.

PS. Liittyen tuohon ylempänä olevaan Panda Erikssonin ripulointiin, tässä vielä piristykseksi Sophie Labellen (Assigned Male -sarjakuvia piirtävä kanadalainen transnainen) sarjakuvastrippi genitaalifetisseistä. Tässä tiivistyy täydellisesti näiden gendersekopäiden mielenmaisemasta kaikki olennainen. Seksuaalinen suuntautuminen on ”genitaalifetisissi” ja aina täytyy muistaa, että transihmisilläkin voi olla vaikka minkälaisia genitaaleja (katsokaa tuota kuvaa). Jos haluat biologisia lapsia, niin kyllä se transihmisen kanssa onnistuu, tapojakin on jopa miljoona erilaista. Transihmisillä on kaikenlaisia kehoja, jos sinulla on niistä joitakin ennakkokäsityksiä (i.e. että transmiehen keho on naisen keho ja transnaisen keho on miehen keho yms.), se on transfobiaa. Cisihmiset paneskelevat transihmisiä yhtenään ja sitten pysyttelevät visusti hiljaa, etteivät panokumppanit vain joutuisi väkivaltaisiin tilanteisiin. Kukaan ei pakota sinua deittailemaan transihmisiä, mutta on transfobista sanoa ettet deittailisi transihmisiä, joten lakkaa huutamasta sitä transfobiaasi talojen katoilta.

Miettikää, että nämä ihmiset ihan oikeasti ajattelevat näin. Tällainen on heidän maailmankuvansa. Ja he odottavat meidän kaikkien muidenkin kakistelematta nielaisevan tämän maailmankuvan sellaisenaan. Jos emme suostu siihen, syyllistymme syrjintään.

Kiitos vain, mutta pitäkää tunkkinne ja minun puolestani vaikka tukehtukaa noihin krusifiksi- ja lonkerodildoihinne.

Bokserikatto (the boxer ceiling)

Voiko nainen olla homomies? (Kymmenen pisteen vihje: Ei voi.)

Sukupuolen moninaisuus -vouhotuksessa eli laajemmin genderideologiassa kaikkein rasittavinta ja turhauttavinta on se, miten sellaiset aineelliset, lihan ja veren tasolla fundamentaaliset, ikiaikaiset ja katoamattomat käsitteet kuin mies ja nainen on aivan täysin sotkettu ja hämärretty. Samassa rytäkässä on hämärretty myös se, mitä seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa.

Mitä tämä tarkoittaa homojen ja lesbojen kannalta käytännössä? Paluuta takaisin aikoihin, kun meidän piti aina vain uudestaan, uudestaan ja uudestaan selitellä suuntautumistamme muille, puolustaa oikeuksiamme ja suojautua meihin kohdistetuilta ennakkoluuloilta, syrjinnältä ja joskus myös vainolta. Naisviha ja homofobia eivät näköjään katoa koskaan, ne vain ottavat aina uuden muodon. Yksi askel eteenpäin, kaksi taakse. Tasa-arvo, ubi es?

Sukupuolen moninaisuus -hössötys saa (etenkin vaikutuksille alttiit nuoret) ihmiset elämään sellaisessa mukavanpehmeässä fantasiassa, että he voivat olla aivan mitä tahansa kokevat ja sanovat olevansa, niinkuin jossain roolipelissä. Mikään ei aseta rajoja sille, miksi ihminen voi ihan vain haluamalla tulla, eivät edes biologia ja fyysinen todellisuus. Kiitos 2010-luvulla räjähdysmäisesti kasvaneen transaktivismin, meillä on nyt järjetön liuta itsensä "pojiksi kokevia" tyttöjä, "tytöiksi kokevia" poikia, nonbinäärisiä ja muunsukupuolisia, agendereitä, panromanttisia demiseksuaaleja ja herra yksin tietää miten paljon noita special snowflake -identiteettejä on tähän mennessä jo ehditty lanseerata. Voimme vain arvuutella, kuinka moni näistä nyt sukupuoltaan kyseenalaistavista ja seksuaalista suuntautumistaan pyörittelevistä nuorista ei olisi koskaan päätynyt painimaan näiden asioiden kanssa nykyisessä mittakaavassa, jos tätä mittavaa yhteiskunnallista moninaisuusaivopesua ei olisi alun perinkään ollut.

Minua homomiehenä vituttaa aivan suunnattomasti se, että homojen seuranhakupalveluihin on viime vuosina enenevissä määrin ilmaantunut ja yhä edelleen ilmaantuu itsensä mieheksi tai muunsukupuoliseksi määritteleviä päivänselviä biologisia naisia, jotka hakevat homomiehistä deittailu- ja/tai seksiseuraa itselleen. Monet alun perin vain homomiesten seuranhakuun kehitetyistä alustoista/palveluista/sovelluksista on nykyään määritelty ”transinklusiivisiksi”. Transihmisten seuranhaussa ei tietenkään ole itsessään mitään väärää; ongelma onkin siinä, että useat näistä ”homoseksuaalisista transmiehistä” (eli heteroseksuaalisista biologisista naisista) ihan tosissaan kuvittelevat olevansa miehiä, määrittelevät itsensä homomiehiksi ja olettavat homomiesten suhtautuvan heihin potentiaalisina seurustelu- ja seksikumppaneina. Tämä on suoraa seurausta queerfeministien ja transaktivistien harjoittamasta väsymättömästä yhteiskunnallisesta aivopesusta kaikissa länsimaissa, myös Suomessa. Sukupuolen moninaisuus -ideologiaa ei pääse enää kukaan minnekään pakoon, ja tämä queer-, trans- ja muusuporukka on vallannut kaikki mahdolliset ja mahdottomat homojen ja lesbojen järjestöt, sosiaaliset piirit ja koko fucking alakulttuurin. Homomiehille ja lesbonaisille ei ole enää Suomessa mitään selkeitä omia paikkojaan ja piirejään, koska kaikki ne ovat queerfeministien ja transaktivistien miehittämiä. En pysty kuvailemaan, miten paljon tämä invaasio minua vituttaa, ja tiedän useita muita LGB-ihmisiä, jotka ovat yhtä raivoissaan asiasta. Meidät on ajettu omista sosiaalisista piireistämme maan alle ja takaisin kaappeihin.

Joskus 10-15 vuotta sitten esimerkiksi useissa Etelä-Suomen kaupungeissa järjestettiin vielä homomiesten ja lesbonaisten bileitä, jotka olivat ehdottomasti ja poikkeuksetta men only / women only. Nykyaikana ilmapiiri on sellainen, että jos homomiehet ja lesbonaiset yrittävät järjestää mitään vain homoille/lesboille suunnattua toimintaa, syntyy tästä 170 %:n varmuudella välittömästi infernaalinen queer- ja transporukan someraivo transfobiasyytöksineen päivineen. Kesällä 2019 taas törmäsin netissä tapaukseen, jossa nuori nainen oli keskellä yötä heitetty ulos jostain Pride-partyista, koska hänellä oli ollut päällään LGB Alliance -paita ja paikalla olleet transaktivistit olivat valittaneet asiasta paikan portsareille. (Huomatkaa: Queer- ja transporukka on sisällytettävä aivan kaikkeen mahdolliseen eikä kenelläkään saa olla mitään omaa. Jos on, se on syrjintää, sortamista ja transfobiaa.) Olen myös lukenut sellaisista ulkomailla sattuneista tapauksista, joissa LGB-ihmisten bilepaikoille on ilmaantunut äkäinen lauma ”homoja” transmiehiä ja ”lesboja” transnaisia tunkemaan heidän tilaisuuksiinsa (transmiehet homojen ja transnaiset lesbojen tilaisuuksiin), ja kun heille on ilmaistu bileiden olevan exclusively for men/women, he ovat vetäneet tästä aivan jäätävät kilarit. Minulla on tästä konkreettisia todisteitakin; kirjoitan myöhemmin postauksen, jossa käyn kuvakaappausten kera lävitse erään tapauksen, jossa kaksi transmiestä yritti tunkea homojen men only -bileisiin, ja millainen paskamyrsky siitä seurasi, kun heidän pääsynsä sinne kohteliaasti estettiin.

NAINEN EI MUUTU MIEHEKSI KOKEMALLA OLEVANSA MIES.

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut minulle, että herran vuonna 2020 näin taivaallisen päivänselviä juttuja täytyy vääntää ihmisille rautalangasta, en olisi ikimaailmassa uskonut, vaan olisin nauranut makeasti hulvattomalle sutkaukselle. Niin se vaan maailma muuttuu, Eskoseni, ja niin tyhmyys kuin hulluuskin ottavat aina vain uusia muotoja. Minulla kesti vuosia tajuta ja sisäistää, että tämä queerporukka on ihan oikeasti tosissaan; suhtauduin ensialkuun heidän horinoihinsa sukupuolineutraaliudesta, sukupuolen moninaisuudesta, sukupuolettomuudesta, nonbinäärisyydestä, transmisiasta, pronomineista, intersektionaalisuudesta ja cisnormatiivisuudesta jne. jne. lähinnä uteliaan huvittuneesti, mutta hymy hyytyi viimeistään siinä kohtaa, kun alkoi käydä yhä vain ilmeisemmäksi, että he ovat täysin vakavissaan ja että kyseisellä porukalla on ihan oikeaa, aitoa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa (joka on varastettu alun perin homojen ja lesbojen oikeuksia ajaneilta järjestöiltä).

Englannin kielessä on ilmaus the boxer ceiling, jonka voisi vapaasti suomentaa bokserikatoksi. (Vrt. kielikuva lasikatto.) Se tarkoittaa sitä, että miehiin päin suuntautunut transmies ei voi tulla homojen keskuudessa kohdatuksi yhtenä miehistä, koska hän on biologinen nainen. Kun sanon ”homojen keskuudessa”, en tarkoita ylipäänsä (homo)miesten sosiaalisia piirejä (esim. kaverihengailut) vaan konteksti on sellaiset gatheringit ja happeningit, joissa on läsnä potentiaalinen deittailu- tai seksiseuran hakemisen aspekti. Homomiehet eivät ole romanttisesti tai seksuaalisesti kiinnostuneita biologisista naisista, vaikka nämä kuinka kokisivat olevansa miehiä ja olisivat muokanneet kehojaan miehen kehon kaltaisiksi. ”Homo transmies” on heteronainen, joka identifioituu mieheksi. Sillä, onko mies vai kokeeko olevansa mies, on kymmenen maailmankaikkeutta eroa. Se, että nainen ottaa testosteronihoitoja, jotka muuntelevat hänen kehonsa sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia maskuliinisiksi (parrankasvu, äänen madaltuminen, ihon karheutuminen yms.) ja käy mastektomiassa ja leikkauksissa, joissa hänen jalkoväliinsä ommellaan roikkumaan ihonriekaleista kursittu epämääräinen lihakimpale, ei tee hänestä miestä sanan varsinaisessa merkityksessä. Ne tekevät hänestä kosmeettisen jäljitelmän miehestä. Ei vähempää eikä varsinkaan enempää. Mitä tulee sosiaaliseen aspektiin siinä, voiko transmies tulla kohdatuksi ”yhtenä miehistä” miesporukoissa ylipäänsä, niin kyllä voi. Raja (tai vallihauta) menee kuitenkin siinä, kun siirrytään seksuaalisuuden ja/tai romantiikan alueille. Yleinen sosiaalinen hyvävelihengailu EI OLE SAMA ASIA kuin esimerkiksi homomiesten kruisailu (engl. cruising) eli sellainen keskinäinen kanssakäyminen, jossa erotiikka, seuranhaku, iskeminen ja sekstailu astuvat kuvaan. Kirjoitan joskus myöhemmin siitä, mitä ja millaista kruisailu on.

(Fag merkitsee englannin kielen urbaanisanastossa vähän samaa kuin hintti.)

Mies on sukupuoli, johon syntyneillä ihmisillä on tietyt anatomiset, fysiologiset ja (lisääntymis)biologiset keholliset ominaisuudet, jotka ovat synnynnäisiä ja katoamattomia. Jos naisen kehoon (jonka synnynnäiset ominaisuudet ovat ihan yhtä katoamattomia) syntynyt henkilö kokee halua olla mies ja vieläpä homomies, niin enpä voi muuta todeta kuin että helvetin paskamainen tilanne hänen kannaltaan. Naiskehoisesta ihmisestä ei voi koskaan tulla miestä sanan varsinaisessa merkityksessä; naisen kehosta ei voi muokata toimivaa ja luonnollista miehen kehoa millään määrällä hormonihoitoja ja leikkauksia. Se on yksinkertaisesti fysiologisesti mahdotonta. Parasta, mitä voidaan saada aikaan, on luoda jäljitelmä miehen kehosta sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia jäljittelemällä, jolloin nainen voi kyllä tulla sosiaalisissa tilanteissa tulkituksi ja kohdatuksi miehenä. Homomiestä eli miestä, joka tulisi homomiesten keskinäisessä sosiaalisessa todellisuudessa kohdatuksi yhtenä homomiehistä, naisesta ei voi koskaan tulla, koska se on yksinkertaisesti täysin mahdotonta.

Miehiksi identifioituvat ja transhoitoihin hakeutuvat naiset, ymmärtäkää ja sisäistäkää kerta kaikkiaan tämä: Transhoidot eivät tee teistä miestä. Ne tekevät teistä JÄLJITELMÄN MIEHESTÄ. Ette voi koskaan olla miehiä samalla tavalla kuin esim. minä, miehen kehoon syntynyt entiteetti, olen mies. Jäljitelmä on sananmukaisesti se, että muistuttaa jotakin, mitä ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Ymmärrän, että mikäli tällaiseen tilaan (eli kehonne muunteluun miehen kehon kaltaiseksi) hankkiutuminen helpottaa dysforiaanne, on se teille varmasti subjektiivisesti parempi vaihtoehto kuin elää naiskehossa, jota ette koe omaksenne ja jota inhoatte. Tämä kosmeettinen muuntelu ei kuitenkaan ole teille vapaalippu kävellä muiden ihmisten seksuaalisten rajojen ja kehollisen koskemattomuuden ylitse. Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa sananmukaisesti viehättymistä tietynkehoisista ihmisistä; tässä asiassa biologisen sukupuolen merkitys on TÄYSIN EHDOTON, IKUINEN JA MUUTTUMATON. Sillä ei ole mitään tekemistä ”identiteetin” tai ”sukupuolen kokemuksen” kanssa eikä mikään maailman mahti muuta tätä asiaa, vaikka te kuinka itkisitte, parkuisitte ja sitä kaikkein eniten maailmassa toivoisitte. Homomies voi kyetä tuntemaan seksuaalista himoa ja vetovoimaa VAIN ja AINOASTAAN toisen biologisen miehen kehoa kohtaan. Tämä ominaisuutemme ei ole meidän valintamme, luonto on vain jostain syystä rakentanut meidät niin, ettemme kykene tuntemaan minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa naiskehoisia ihmisiä (eli naisia tai transmiehiä) kohtaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että homomiehet himoitsisivat kaikkia vastaan tulevia miehiä (kuinkahan monta tuhatta kertaa olen tämän mantran elämäni aikana joutunut eri yhteyksissä lausumaan?) tai haluaisivat koko ajan vain panna toisia miehiä. Emme halua; meillä on kullakin omat seksuaaliset preferenssimme, useilla hyvin tiukat ja tarkoin rajatutkin sellaiset, emmekä ole 24/7 seksiä ajattelevia pornopetoja, joskin voin kyllä paljastaa itselläni olevan keskimääräistä voimakkaamman libidon (heh).

Homomiehelle transmies ja nainen ovat yksi ja sama asia. Homomiehen havainto- ja kokemusmaailmassa transmiehellä ja naisella ei ole minkäänlaista materiaalista eroa.

Tiedän, että tällainen puhe voi tuntua kovalta ja julmalta. Minä olen hiljalleen mennyt yli sen rajan, että jaksaisin hymistellä ja leikkiä mukana, että toisen ihmisen harhaiset käsitykset itsestään olisivat ihan oikeasti totta, kun nämä transidentiteetin omaksuneet alkavat kirjaimellisesti työnnellä lonkeroitaan romantiikan ja seksuaalisuuden intiimeille alueille. Korostan vielä, että kunnioitan jokaisen transihmisen oikeutta elää elämänsä sellaisessa kehossa, joka ei aiheuta itselle ahdistusta. Fyysinen todellisuus asettaa kuitenkin meille kaikille tietyt reunaehdot, joiden yli emme voi kävellä ja joita emme voi muuttaa, vaikka se olisi sydämemme syvin, vaalituin, tuskallisin ja hartain toive. Mitä tulee tähän homoasiaan, niin raja (bokserikatto) menee siinä, kun minua ja muita homomiehiä aletaan joko suoraan tai hienovaraisesti painostaa deittailuun tai seksiin naiskehoisten ihmisten kanssa. Olisi aivan yhtä pähkähullu ajatus, että minä homomiehenä alkaisin äänekkäästi vaatia, että heteromiesten pitää deittailla minua ja harrastaa kanssani seksiä, koska seksistä kieltäytyminen kanssani on homofobiaa. Kenellekään normaalille ihmiselle ei tulisi tällainen edes mieleen, mutta mitä nyt olen tässä muutaman vuoden ajan tätä queer- ja transporukkaa seurannut, niin jo pienestä satunnaisotannasta huomaa, ettei kyse yleisesti ottaen ole mielenterveydeltään kovin tasapainoisista vaan suorastaan pahasti järkkyneistä ihmisistä. Jotain kertoo sekin, että näissä toksisissa piireissä normaalius (eli esim. "cisheterous") on itsessään kirosana ja jotain, mitä pitää vältellä kuin ruttoa. Jo itsessään se, että nämä transmiehet tunkeutuvat homomiesten someihin tai sosiaalisiin piireihin, on meidän seksuaalisen itsemääräämisoikeutemme loukkaamista, räikeää rajojemme ylittämistä ja seksuaalisen suuntautumisemme halventamista. Me homot emme ole valinneet homouttamme emmekä voi suuntautumistamme muuttaa, vaikka haluaisimme.

Olen miehiä rakastava mies. Ergo, olen homomies. Tämän itselleni myöntäminen ja asian hyväksyminen oli minulle aikanaan hirvittävän pitkä ja tuskallinen prosessi. Homopojan ja sittemmin homomiehen identiteettiin kasvaminen on ollut hauras, herkkä, aivan helvetin kipeä (ja lopulta elämäni kaunein) asia, jonka kanssa jouduin kamppailemaan kaikki nuoruusvuoteni. Huomattavan suurella osalla homoista on taustalla samankaltaisia kipeitä kokemuksia, kun heteronormatiivisessa ympäristössä oli vain jotenkin selvittävä ja salattava niinkin iso asia itsestään hyvinkin pitkään. Onneksi ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka ymmärsivät ja tukivat, vaikka oli harmillisen paljon myös niitä, jotka kyseenalaistivat ja tuomitsivat. (Tämä on muuten taas kokonaan uuden blogikirjoituksen aihe, johon palaan tulevaisuudessa.)

Meille homomiehille toisen miehen romanttinen rakastaminen on jotakin hyvin konkreettista, todellista ja syvältä sielusta kumpuavaa. Se on sillä tavalla salattu ja pyhä kokemus, että sen kuvaileminen on osittain sanojen ulottumattomissa. Meille miestenvälinen henkinen ja fyysinen läheisyys, kahden biologisen miehen lämmin yhteys, on jotakin äärimmäisen kaunista ja maskuliinisella tavalla haurasta. Se on jotakin sellaista, jonka vain miehet voivat keskenään kokea. Se on jotakin sellaista, mihin biologisella naisella ei ole koskaan pääsyä.

Tämä nykyään valtoimenaan raivoava queer- ja transaktivismi, jonka varjolla kuka tahansa voi identifioitua vastakkaiseen tai johonkin mielikuvitukselliseen lumihiutalesukupuoleen ja sen jälkeen määritellä seksuaalisen suuntautumisensa tuon kokemuksensa perusteella uusiksi, näyttää keskisormea kaikelle meidän homojen ja lesbojen konkreettiselle kasvu- ja identiteettikipuilulle. Ajatus itsemäärittelystä pyyhkäisee meidän seksuaalisen suuntautumisemme kokonaan olemattomiin ja tekee sen merkityksettömäksi. En ymmärrä, miten tämä queer-, muusu- ja transporukka julkeaa kohdella meitä näin törkeästi ja miksi muu yhteiskunta ei puutu asiaan mitenkään. Kaiken queer- ja transaktivistien möykkäämisen edessä vain nöyristellään heidän pyrkiessään aggressiivisesti luhistamaan kaiken sen tasa-arvotyön, jonka eteen me vanhan koulukunnan LGB- ja T-ihmiset olemme tehneet työtä jo vuosikymmenet.

Älkää erehtykö luulemaan tätä uhriutumiseksi; olen omat kasvukipuni läpi käynyt ja lopulta kasvanut täysimittaiseksi, tasapainoiseksi ja onnelliseksi homomieheksi. Olen oikeastaan tätä nykyä eniten huolissani niiden nuorten homojen ja lesbojen puolesta, jotka käyvät läpi samanlaista kasvukipuilua kuin itse aikoinani kävin. Nykyinen transaktivismi viestittää herkässä kasvuiässä oleville sukupuoli-identiteettinsä kanssa kipuileville nuorille, joista huomattava osa on homoja ja lesboja, että heissä saattaa olla jotain väärää ja viallista, ja transidentiteetin omaksuminen on ratkaisu kaikkeen kipuiluun. Kuinka moni herkkä homo- ja lesbonuori on jo ehtinyt langeta tähän transaktivistien kusetukseen, omaksunut transidentiteetin päätäpahkaa ja kenties jo ehtinyt muokata tervettä kehoaan peruuttamattomasti? Vain, koska tämän suomeksi sanottuna aivan vitun homofobisen liikehdinnän sinipunavalkoraitaisia lippuja heiluttelevat sinitukkaiset, leikkausarpiset airuet uskottelivat heille niin.

Summa summarum:
Elämässä on tiettyjä realiteetteja, jotka on lopulta vain hyväksyttävä, vaikka kuinka kipeää tekisi. Naiskehoinen ihminen ei voi koskaan tulla homomieheksi ja olla homomies, koska se on yksinkertaisesti mahdotonta. Opetelkaa näkemään ja hyväksymään, että todellinen elämä ei ole sellaista kuin shounen-ai, yaoi ja transaktivistien propaganda antavat teidän ymmärtää.

Kuka tätä blogia kirjoittaa ja miksi

Morjens vaan.

Olen kolmekymppinen suomalainen homomies, joka asuu jossain päin Suomea keskisuurella paikkakunnalla. Päätin aloittaa tämän blogin, koska niin Suomessa kuin kymmenissä muissakin länsimaissa kaikenlaiset LGBT-asiat, niihin liittyvät oheisilmiöt ja identiteettipolitiikka ovat olleet hyvin näkyvästi tapetilla jo vuosien ajan, eikä niiden ympärillä käytävä poliittinen älämölö näytä laantumisen merkkejä. Haluan tuoda LGBT-asioista käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun seksuaalivähemmistöön itse kuuluvan henkilön kriittisen äänen.

Olen jo pitkään ollut huolissani siitä, mihin LGBT-liikkeen nykyinen voimakkaan anarkistisesti värittynyt toiminta tulee tulevina vuosina johtamaan ja millaisia seuraamuksia on mm. siitä, että LGBTQIA-liike ja transaktivistit pyrkivät aggressiivisesti uudelleenmäärittelemään sukupuolen käsitteen kokonaan uudelleen omien ideologisten näkemystensä ja tavoitteidensa pohjalta. Transaktivistien nykyisillä yhteiskunnallisilla pyrkimyksillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen homojen oikeuksia ajaneen Pride-liikkeen kanssa. Se, miten olemme yhteiskunnassa ymmärtäneet ja tulemme jatkossa ymmärtämään sukupuolen käsitteen ja erilaiset seksuaalisuuden muodot, on tällä hetkellä Suomessa ja länsimaissa erittäin voimakkaan poliittisen painostuksen alaisena ja ihmiset suoranaisen manipuloinnin kohteena. Suomessa sekä LGBT-liikkeellä, transaktivisteilla että Setalla on huomattavaa vaikutus- ja sananvaltaa sen suhteen, mihin suuntaan näitä asioita poliittisessa kentässä viedään. Tämä on erittäin suuri ongelma, koska Seta nykyisessä muodossaan EI EDUSTA homojen, lesbojen ja biseksuaalien (tai transsukupuolisten) ääntä kollektiivisesti. Seta on nykyään täysin eri järjestö ja sen poliittiset päämäärät aivan erilaisia kuin esim. 1980- tai 1990-luvuilla. (Tästä lisää tulevissa kirjoituksissa.)

Olen TÄYSIN KYLLÄSTYNYT sukupuolen käsitteen hämärtämiseen. LGBTQIA-porukka, jonka äänekkäimmät aktiivitoimijat tätä nykyä koostuvat enimmäkseen transaktivisteista ja ns. muunsukupuolisista, on viimeisen vuosikymmenen aikana ottanut suorastaan elämäntehtäväkseen ideologistaa koko sukupuolen käsite kokonaan joksikin ihmisen omaan kokemukseen perustuvaksi ilmoitusasiaksi, jolla on fyysisen ja biologisen todellisuuden kanssa vain hyvin vähän tekemistä. Kaikkein käsittämättömintä on, että näiden aktivistien selitykset on yhteiskunnassa otettu ihan oikeasti vakavasti ja he ovat jo saaneet useissa länsimaissa pähkähulluja vaatimuksiaan läpi. Sukupuoleen liittyvät käsitteet ja termistö on väännetty ja käännetty tämän porukan toimesta niin monelle mutkalle, ettei kukaan enää ymmärrä yhtään mistään mitään, eivät transaktivistit itsekään. (Olen itse todennut tämän useita kertoja esittämällä aktivisteille erinäisiä tarkentavia ja/tai kiperiä kysymyksiä, joihin en kertaakaan ole saanut heiltä minkäänlaista loogista tai järjellistä vastausta. En kertaakaan. Jos se päivä vielä joskus koittaa, postaan siitä tänne.)

Minulle homoseksuaalisena miehenä kaikkein hulluinta ja raivostuttavinta tässä transaktivistien nykyisessä sukupuoliälämölössä on se, ettei sillä ole mitään tekemistä homojen, lesbojen ja biseksuaalien yhteiskunnallisten tavoitteiden tai oikeuksien kanssa. Silti transaktivistit yhä edelleen kollektiivisesti toimivat nimenomaan alun perin homojen ja lesbojen oikeuksia ajaneen liikkeen sisältä käsin käyttäen härskisti hyväkseen homouden länsimaissa saavuttamaa laajaa hyväksyntää. Tämä on ERITTÄIN VAKAVA ongelma, sillä kun sukupuoli hämärretään ja määritellään uudelleen postmodernistisen, tieteenvastaisen (gender)ideologian pohjalta, hämärtyy myös käsitys siitä, mikä homo on. Tämä on aivan täysin kohtuutonta, häikäilemätöntä ja meidän homojen saavuttamien oikeuksien härskiä halventamista. Koko homouden (ja heterouden) käsite liittyy perustavanlaatuisesti sukupuoleen, ja nimenomaan BIOLOGISEEN sukupuoleen, ei transideologian tarjoilemiin käsityksiin mielikuvitussukupuolista, joihin ihminen voi oman kokemuksensa pohjalta ”identifioitua” ja alkaa äänekkäästi vaatia ympäröivää yhteiskuntaa pitämään ja kohtelemaan itseään sen kuvitellun sukupuolen edustajana. Transideologia itse asiassa pyyhkäisee homouden kokonaan olemattomiin kieltämällä biologisen sukupuolen merkityksen ja väittämällä, että kuka tahansa on sitä sukupuolta, joksi itsensä kokee. Homot ja erityisesti lesbot ovat tämän ideologian vuoksi joutuneet viime vuosina voimakkaan painostuksen kohteeksi, koska transideologian mukaan transsukupuolisen rajaaminen pois potentiaalisten seurustelu- tai seksikumppaneiden joukosta on ”transfobiaa” ja siten homomiesten tulisi hyväksyä seksi- ja seurustelukumppaniksi transmiehiä ja lesbojen transnaisia. Transaktivistit aina väittävät, että ”kukaan ei painosta ketään harrastamaan seksiä kenenkään kanssa”, mutta jo vuosia heidän ulostulojaan, selityksiään ja suoranaista kiristämistään seuranneena voin sanoa, että kyllä tasan painostaa. Vilkaiskaa huviksenne näitä kuvakaappauksia.

Me homot olemme vuosia taistelleet sen puolesta, että saamme rakastaa saman sukupuolen edustajaa ilman pelkoa siitä, että meidät sen vuoksi asetetaan eriarvoiseen asemaan, ja olemme useissa länsimaissa saavuttaneet kaipaamamme tasa-arvoisen aseman, Suomessakin. (Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei homojen oikeuksien toteutumisessa olisi enää mitään parantamisen varaa, mutta se on aihe, johon palaan myöhemmin.)

Miksi meidän homojen täytyy nyt taas kerran sietää tätä homofobian uutta muotoa, joka vieläpä kehtaa kutsua itseään edistykselliseksi, ja joutua taistelemaan sitä vastaan?

Vielä kerran: nykyisellä sukupuolen käsitteen hämärtämisen projektilla ei ole mitään tekemistä homojen, lesbojen ja biseksuaalien tai heidän yhteiskunnallisten tavoitteidensa kanssa. Me homot emme missään vaiheessa ole halunneet sotkea ymmärrystä siitä, mitä sukupuoli tarkoittaa, tai hieroa väkisin keksittyjä erikoisidentiteettejämme ympäröivien ihmisten naamaan ja survoa niitä heidän kurkuistaan alas. Nykyinen LGBTQIA-vouhotus kuviteltuine sukupuolineen, keksittyine seksuaalisuuksineen ja ties mine identiteetteineen on omiaan vain vahingoittamaan meitä LGB-ihmisiä (eli homoja, lesboja ja biseksuaaleja) ja lopulta koko yhteiskuntaa muokatessaan väkivalloin mies- ja naiskäsitystä perustavanlaatuisella tavalla epäterveeseen suuntaan.

Tulen käsittelemään näitä aiheita laajasti tässä blogissa muutaman seuraavan vuoden aikana. Olen saanut kerta kaikkiaan tarpeekseni siitä, että meidän homojen saavuttamien oikeuksien reppuselässä roikkuu tällainen monipäinen ja äänekäs hirviö, joka levittelee lonkeroitaan (Suomessa mm. Setan kautta) kaikkialle yhteiskuntaan ja aivopesee vaikutuksille alttiit nuoretkin pauloihinsa Hamelnin pillipiiparin lailla. Minä en homomiehenä missään tapauksessa halua tulla yhdistetyksi näihin sukupuolisekoilijoihin tai ottaa osaa heidän hourailuihinsa. Siksi teen ehdottoman pesäeron meidän homojen ja tämän sukupuolijoukkion välille. Me emme ole samaa porukkaa emmekä tavoittele samoja asioita, vaikka LGBTQIA-akronyymi onkin jo vuosien ajan niputtanut ja edelleen niputtaa meidät näennäisesti joksikin yhdeksi isoksi sateenkaariperheeksi.

Minä en halua olla missään tekemisissä sellaisen "perheen" kanssa, joka pyrkii todellisuudenvastaisen, progressiivista teeskentelevän ideologian varjolla vääristämään koko materiaaliseen todellisuuteen pohjautuvan ihmiskäsityksen ja vetämään siinä rytäkässä naisten, lasten ja homoseksuaalien oikeudet vessasta alas. Minä en ole osa tätä liikettä enkä kannata sen nykyisiä arvoja, tavoitteita ja päämääriä. Itse asiassa jyrkästi vastustan niitä.

Jatketaan tästä.