Mona Bling, aikamme vamppi ja syöjätär

Olen jo pidemmän aikaa seurannut leuka lattiassa transaktivistien yleistä mekkalointia siitä, miten transihmisten deittailemisesta kieltäytyminen ja deittipoolin ulkopuolelle sulkeminen ovat syrjintää ja transfobiaa, miten homous ja lesbous ovat "genitaalipreferenssejä" ja miten kaikki cissut ja TERFit nyt vaan pitäisi polttaa roviolla, jotta maailma olisi parempi paikka jne. Me kaikki urpot ja ahdasmieliset cissut, jotka emme vaan ole vielä ymmärtäneet tahoillamme vihkiytyä ladydiquen ja manpussyn saloihin, ansaitsemme syyllistämistä, lyömistä ja uudelleenkouluttamista niin kauan, että viesti varmasti menee perille. Tähän mennessä transaktivistit ovat keskittyneet kiusaamaan ja häiriköimään lähinnä homoja ja erityisesti lesboja, mutta kyllä heterotkin saavat siitä osansa, joskin toistaiseksi aika marginaalisesti. Oikeastaan suorastaan toivon, että transaktivistit rohkaistuisivat vihdoin hyökkäämään oikein antaumuksella heteroenemmistön kimppuun, koska vain sillä tavalla jengi oikeasti näkee, miten käsittämättömän sekaisin nämä ihmiset todellisuudessa ovat.

Ensinnäkin: On ihan perustavalla tasolla normaalia, odotuksenmukaista ja tavanomaista, että ihmisillä on seurustelu- ja seksikumppaneidensa fyysisiä (ja henkisiä) ominaisuuksia koskevia mieltymyksiä, odotuksia ja edellytyksiä. Nämä mieltymykset voivat liittyä mihin tahansa ihmisten fyysisiin ominaisuuksiin: on esimerkiksi sellaisia, jotka eivät suostuisi edes harkitsemaan seurustelu- tai seksisuhdetta merkittävästi ylipainoisen henkilön kanssa, mutta toisaalta taas on niitä, jota nimenomaan suosivat ylipainoisia potentiaalisina kumppaneina. Joku viehättyy tummaihoisista ihmisistä, joku toinen taas ei halua itselleen tummaihoista kumppania. Joku voi kokea erityisesti vaaleaveriköt hyvin viehättävinä, mutta brunetit eivät nappaa. Joku saa kiksejä kaljuista ja rotevista miehistä, joku taas pitkä- ja tuuheatukkaisista, langanlaihoista hevariäijistä. Joku pitää pitkistä, toinen lyhyistä. Jotakuta tatuoinnit ällöttävät, toinen kokee ne erittäin seksikkäinä. Jonkun mielestä elegantisti liikehtivät, hieman neitimäiset miehet ovat erittäin seksikkäitä, toinen taas kokee heidät ärsyttävinä. Jne. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Kenenkään ihmisen ei koskaan tarvitse pyydellä anteeksi tai selitellä omia mieltymyksiään kenellekään yhtään mistään syystä. Jokaisella on oikeus viehättyä tai olla viehättymättä jostakusta aivan mistä tahansa syystä tai ilman mitään syytä. Jokaisella on joka hetki oikeus kieltäytyä intiimistä tai mistä tahansa muusta kanssakäymisestä kenen tahansa kanssa ilman mitään selitystä tai anteeksipyytelyitä.

Kun puhumme transsukupuolisuudesta tässä kontekstissa, niin se ei muodosta kategoriana minkäänlaista poikkeusta näistä ihmisten mieltymyksiin liittyvistä ominaisuuksista. On sellaisia ihmisiä, jotka eivät voisi kuvitellakaan seurustelevansa transsukupuolisen kanssa, mutta sitten taas on niitä, jotka jopa suorastaan preferoivat transihmisiä potentiaalisina seurustelu- ja/tai seksikumppaneina. Uskon, että aivan kaikenlaisille mahdollisille ihmisen fenotyypeille löytyy kysyntää; täytyy vain itse osata hakeutua niiden oikeiden ihmisten luo, joita juuri sinä mahdollisesti viehättäisit. Koskaan koko maailmanhistoriassa tämä etsiytyminen ei ole ollut yhtä helppoa kuin nyt netti- ja someaikana.

Kun puhumme transsukupuolisuudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta, törmäämme kuitenkin aina myös siihen tosiasiaan, että biologisen sukupuolen merkitys seksuaalisessa suuntautumisessa ja sen määrittäjänä on aivan täysin kiistaton. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. Vaikka kuinka vääntäisimme sortavista rakenteista, sukupuoli-identiteeteistä, mies- ja naisoletetuista, pronomineista, moninaisuudesta ja genitaalipreferensseistä, emme koskaan pysty purkamaan biologisen sukupuolen merkitystä pois, koska se on ihmisen kehon muuttumaton ominaisuus, josta ei tule olematonta selittelyillä, ideologisoinneilla ja identifioitumisilla. Osin juuri tämän vuoksi transsukupuolisuus on ominaisuutena sellainen, joka aina sulkee tietyn osan potentiaalisista kumppaniehdokkaista poolin ulkopuolelle. On ihmisiä, joita ajatus transsukupuolisesta kumppanista ei yksinkertaisesti vedä puoleensa tai he kokevat sen vastenmielisenä eikä se ole heille vaihtoehto missään olosuhteissa. Tämä ei ole minkään tason fobiaa tai syrjintää. Se on vain normaalia sosiaalista dynamiikkaa. Se ei ole myöskään merkki siitä, että transihmisiä jotenkin erityisesti yhteiskunnassa syrjittäisiin ja sorrettaisiin. Minäkään en homoseksuaalisena miehenä voi mitenkään olettaa, että kukaan heteromies olisi minusta kiinnostunut, vaikka itse tuntisin vetoa heistä jotakuta kohtaan. Tämä johtuu minun kehollisista, fyysisistä ja katoamattomista ominaisuuksistani, jotka ovat samat kuin heteromiehellä, joka haluaa kumppaniksi biologisen naisen, jollainen minä en ole. Tämä ei ole ”homofobiaa” ja jos väittäisin sellaista, voisitte ihan syystä pitää minua seinähulluna. Minä itse homoseksuaalisena miehenä haluan itselleni kumppaniksi toisen biologisen miehen, jolla on biologisen miehen lisääntymisbiologiset keholliset ominaisuudet. En halua kumppaniksi transmiestä, koska transmiehellä on biologisen naisen keho. Tämä ei tee minusta transfobista yksilöä. Jos joku niin väittää, niin se en ole minä, jossa on jotain pahasti vialla.

Silmiini osui Me Naiset -lehdessä 16.10. julkaistu haastattelu, jossa transsukupuolinen toimittaja Mona Bling (oik. Mona Kuoppamaa) avautuu pieleenmenneistä kokemuksistaan deittailumaailmassa. Tarkastellaanpa haastattelua vähän tarkemmin.

Artikkelin lukeminen teki fyysisesti ja psyykkisesti pahaa. On vertahyytävää huomata, miten käsittämättömän irrallaan todellisuudesta tämä intersektionaalisuuskulttiin hurahtanut genderporukka elää ja miten tämä sukupuoli-identiteettihäröily on saanut heidät ihan aidosti ja oikeasti ajattelemaan, että koko ympäröivä sosiaalinen todellisuus toimii heidän harhaisen maailmankuvansa säännöillä ja mukaisesti. En tarkoita harhaisuudella nyt sitä, etteikö transsukupuolisen henkilön subjektiivinen kokemus omasta transsukupuolisuudestaan olisi todellinen asia (hänelle itselleen) vaan sitä, että fyysinen ja sosiaalinen todellisuus toimivat sellaisten tiettyjen lainalaisuuksien varassa, joita ei vaan voida kieltää, hävittää, muuttaa tai tehdä olemattomiksi millään keinolla. Niitä vastaan voi yrittää taistella, mutta todellisuus voittaa lopulta aina.

Mitä tulee artikkelissa kuvailtuun Mona Blingin deittailumentaliteettiin, on siinä niin moni asia päin helvettiä, etten edes tiedä mistä aloittaa. Koko konsepti on jo lähtöasetelmiltaan jotakin täysin tuhoon tuomittua. Ensinnäkin: miten se VOI tulla kenellekään transidentifioituvalle henkilölle täytenä yllätyksenä, että jos hän ei jo kättelyssä ole avoin transtaustastaan, ei treffikumppani välttämättä varsinaisesti ilahdu, kun asia lopulta valkenee hänelle? Toiseksi: jos jo lähtökohtaisesti suljet potentiaalisten kumppaniehdokkaiden ulkopuolelle ne nimenomaiset henkilöt (joita Mona nimittää "chasereiksi"), jotka todennäköisimmin kiinnostuisivat sinusta transtaustastasi huolimatta tai jopa juuri sen vuoksi, miten voit vaatia muilta, ettei heillä saisi vastaavasti olla mitään omia preferenssejään?

Takana oli kolmet onnistuneet treffit ja kaikki vaikutti lupaavalta. Kaksikko tuli hyvin juttuun, ja molemmat halusivat suhteelta samoja asioita. Mies ihaili Mona Blingin älyä ja kauneutta. Kertoi, että näki yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan. Mona mietti, voisiko tässä viimein olla se ihminen, jonka kanssa kanssa orastava ihastus kehittyisi kestäväksi parisuhteeksi.

Kun hän kertoi miehelle olevansa transsukupuolinen, kaikki muuttui. Sama mies, joka oli vasta ylistänyt Monaa ihanaksi, ei ollutkaan enää kiinnostunut yhteisestä elämästä. Kuvio on toistunut koko Monan deittihistorian ajan. Miehet ovat sanoneet monta kertaa, että Mona on kaunis, älykäs ja viehättävä.

– Samat tyypit ovat sanoneet myöhemmin esimerkiksi, että transnaiset eivät ole heidän mielestään viehättäviä, tai että he eivät ikinä näkisi itseään transnaisen kanssa, Mona kertoo.

– On tosi ristiriitaista, että negatiiviset reaktiot ulkonäöstäni, olemuksestani ja minuudestani tulivat vasta sen jälkeen, kun kerroin taustastani. Sitä ennen minuun suhtauduttiin kuin keneen tahansa muuhunkin nuoreen naiseen.

Mona on siis deittaillut heteromiehiä, joille on ilmoittanut deittisovelluksessa olevansa nainen ja paljastanut heille transtaustansa vasta parien tai muutamien treffien jälkeen. Kun transtaustan paljastumisen jälkeen "kaikki muuttui", on tämä ollut Monalle kova pala. Äsken vielä häntä kauniiksi ja viehättäväksi kehuneet miehet eivät olleetkaan enää kiinnostuneita hänestä, koska hän on transsukupuolinen nainen (eli biologinen mies). Sitä ennen miehet olivat suhtautuneet häneen kuin "keneen tahansa muuhun nuoreen naiseen".

Kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni, sotkee nykyinen gender- ja sukupuolivouhotus paitsi sukupuolen myös seksuaalisen suuntautumisen käsitteen aivan kokonaan. Tästä seuraa kaikenlaisia vastenmielisiä lieveilmiöitä, joista kärsivät kaikki, myös sukupuolisekoilijat itse (kuten Monan kitinäkin tässä haastattelussa osoittaa). Genderporukalta on translandian glitterhumun ja rinkirunkkupiirien sumentamassa maailmankuvassaan unohtunut kokonaan se tosiasia, että lähes 100 % maailman ihmisistä on cisheteroita. Mona lyö kirveensä kiveen ja paljastaa oman naiiviutensa jo siinä, ettei hän ole ymmärtänyt ja sisäistänyt, että cisheteronormatiivisen maailman sosiaalinen todellisuus toimii hyvin pitkälti cisheteronormatiivisten lainalaisuuksien ehdoilla. Cisheteronormatiivisessa todellisuudessa "nainen" ei tarkoita jonkun miehen päänsisäistä naisidentiteettiä vaan biologista naista, joka on syntynyt naisen kehoon ja jolla on biologisen naisen biologiset, fysiologiset ja anatomiset keholliset ominaisuudet, JOITA TRANSNAISELLA EI OLE JA JOITA HÄNELLE EI MYÖSKÄÄN KOSKAAN TULE, VAIKKA HÄN KUINKA ITKISI JA PARKUISI.

Cisheterot pääsääntöisesti tietävät LGBT-asioista hyvin vähän jos mitään, ja varsinkaan heillä ei ole mitään käsitystä kaikkien näiden miljardien tekemällä tehtyjen uustermien eli LGBTTQQIAAP-sanaston (ks. myös tämä Sametin suomenkielinen listaus) merkityssisällöistä. Cisheterot eivät myöskään ole läheskään aina lainkaan tietoisia genderporukan queerfeminististen teorioiden värittämistä vinksahtaneista käsityksistä, joiden mukaan sukupuoli on mielentila, vain identiteetillä on sukupuolen määrittelyssä mitään merkitystä ja transihmisten sulkeminen ulos deittipoolistaan on "transfobiaa", koska kuka tahansa voi olla mitä tahansa sukupuolta pelkästään identifioitumalla ja sanomalla niin. Niin valistumattomia ja tietämättömiä eivät kuitenkaan cisheterotkaan ole, etteikö heillä olisi jonkinlaista käsitystä siitä, mikä on biologisen naisen ja transnaisen (tai biologisen miehen ja transmiehen) perustavanlaatuinen ero. Miten kukaan voi edes kehdata esittää mitään niin päätöntä, että tämän eron tiedostaminen ja tunnustaminen olisi jollakin tavalla syrjivää tai jotain fobiaa? Lähes kaikki ihmiset eivät ole transsukupuolisia ja iso osa ihmisistä ei välttämättä ole koskaan tavannut ketään (avoimesti) transsukupuolista. Transaktivistit ovat vääntäneet tämän niin, että ihmiset ovat tietämättömyytensä vuoksi vain ennakkoluuloisia tai jopa jotain intohimoisia transvihaajia; heteromiehen haluttomuus jatkaa deittailua transnaisen kanssa transtaustan käytyä ilmi on vain syrjintää ja ahdasmielisyyttä eikä sillä ole mitään tekemistä esimerkiksi sellaisten mitättömien pikkuseikkojen kuin fyysisen ja biologisen todellisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai heteromiehen omien odotusten, mielihalujen ja päämäärien kanssa. Ehdoton enemmistö ihmisistä ei kuuna päivänä allekirjoittaisi näitä transaktivistien nykyisiä vaatimuksia vääntää koko yhteiskunta ja sosiaalinen todellisuus palvelemaan vain transihmisten tarpeita, jos olisivat ihan oikeasti kunnolla selvillä vaatimusten tarkasta sisällöstä. Enemmistö ihmisistä ei ole ollenkaan kärryillä transaktivistien pyrkimyksistä irrottaa sukupuolen käsite kokonaan biologiasta "itsemäärittelyyn" perustuvaksi ilmoitusasiaksi saati siitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia mies- ja naiskäsitteiden täydellisellä sotkemisella on laajemmalla skaalalla ja pitkällä aikavälillä. Tämä on sellainen paskakasa, jota joudumme yhteiskunnassa lapioimaan vielä pitkään.

Mona arvioi, että kaikista deiteistä, joille hän on kertonut historiastaan, vain viidennes on suhtautunut asiaan jokseenkin positiivisesti. Tavallisin reaktio on kuitenkin ollut ”yleinen järkytys”. Tapailu on monesti loppunut siihen. Mona ei itsekään ole halunnut jatkaa treffailua, jos mies on osoittaunut hyvin kapeakatseiseksi.

Artikkelissa viljellään tunnepitoisia, affektisia ilmauksia kuten "jokseenkin positiivisesti" tai "kapeakatseinen" (merkitsemässä miehen haluttomuutta jatkaa deittailua transsukupuolisen kanssa). On mielenkiintoista, että henkilö, joka on ihan itse omasta aloitteestaan hankkiutunut epämiellyttävään tilanteeseen esiintymällä jonain muuna kuin on, vierittää kaiken syyn epätyydyttävästä lopputuloksesta ja omasta pettymyksestään toisen, vieläpä pahaa-aavistamattoman osapuolen niskoille. Jos esiinnyt cisheteronormatiivisessa deittisovelluksessa naisena, kaikki olettavat siellä jo lähtökohtaisesti, että sinulla on tietyt synnynnäiset keholliset ominaisuudet, jotka määrittävät perustavanlaatuisella tavalla sitä, kuka ja mikä sinä olet, halusit tai et. Kromosomejaan ja biologiaansa ei pääse kukaan koskaan pakoon. "Transnainen" EI OLE SAMA ASIA kuin "nainen". Transnainen on biologinen mies, joka kokee olevansa nainen ja on mahdollisesti käynyt lävitse hormonaalista ja kirurgista kehonmuokkausta, joka on muokannut hänen kehonsa sekundäärisiä sukupuolipiirteitä siten, että hän ulkoisesti muistuttaa enemmän naista kuin miestä. Transhoidot ovat pohjimmiltaan pelkästään kokoelma kosmeettisia muokkauksia, eivätkä ne muuta sitä kehon alkuperäistä biologista sukupuolta yhtään miksikään. Tämä on yksinkertainen tosiasia, jota mikään määrä transyhteisön räpiköintiä ei tule koskaan muuttamaan. Huomatkaa, että on aivan eri asia olla transnainen teekutsuilla, kirjallisuuskerhossa tai muotinäytöksessä kuin deittisovelluksessa, jossa jo lähtökohtaisesti etsitään ihmistä, jonka kanssa muodostaa henkisesti ja seksuaalisesti intiimi suhde. Tuon intiimin suhteen hakemisen odotushorisontti muodostuu siitä, että oletetaan toisella olevan ne tietyt keholliset ominaisuudet, jotka mahdollistavat tietynlaisen seksuaalisen kanssakäymisen. Ja jos joku kokee, etteivät kirurgisesti muokkaillut jäljitelmät koetun sukupuolen kehosta ja genitaaleista ole hänestä seksuaalisesti houkuttelevia, niin sitten se on niin, piste. Hyväksy se. On aivan täysin naurettava, posketon ja absurdi ajatus, että ihmisen biologisen sukupuolen tulisi olla pariutumismarkkinoilla merkityksetön tai toissijainen seikka, saati sitten jotain "fobiaa". Keinotekoisesti aikaansaatu jäljitelmä vastakkaisen sukupuolen kehosta (enkä edes aloita tässä mistään muusuidentiteeteistä sun muista) ON TÄYSIN ERI ASIA KUIN BIOLOGISEN MIEHEN TAI BIOLOGISEN NAISEN SYNNYNNÄINEN, LUONNOLLINEN KEHO. Deittisovellusta käyttävät heteromiehet etsivät oletusarvoisesti itselleen kumppaniksi biologista naista, jolla on synnynnäinen, luonnollinen biologisen naisen keho, jollainen transnaisen keho EI OLE. Jos väännät jollain mentaaliakrobatialla tästä heteromiehen luonnollisesta ja inhimillisestä tarpeesta ”transfobiaa”, niin olet oikeasti ihan VITUN sekaisin.

Kun palaamme ihan perusasioiden äärelle, niin puhumme pariutumiskäyttäytymisen ja seksuaalisuuden kontekstissa aina lopulta kehon funktioista. Millaisia erogeenisia alueita, ulokkeita ja reikiä ihmisellä on tai ei ole kehossaan? Millä tavalla yhteensopivia nuo ulokkeet ja reiät tietynlaisessa kahden ihmisen välisessä kanssakäymisessä ovat? Mihin ihmiset haluavat työnnellä, mihin he haluavat että heitä työnnellään? Jne. Miten kenenkään mieleen voi edes juolahtaa niin absurdi ajatus, että on okei ja hyväksyttävää syyllistää heteromiestä (tai lesbonaista) millään tasolla siitä, ettei hän halua seurustelu- tai seksikumppanikseen jotakuta, joka fyysisesti näyttää naiselta mutta jolla mahdollisesti on alkuperäinen miehen vehkeensä eli kikkeli tai sitten neovagina (transnaisen neovagina EI OLE SAMA ASIA kuin biologisen naisen luonnollinen, synnynnäinen vagina)? Mikä saa tämän porukan vuodesta toiseen hakkaamaan päitään seinään tässä kuolleena syntyneessä projektissaan nyrjäyttää fyysinen todellisuus ylösalaisin ja vääntää kaikista maailman ihmisistä panseksuaaleja?

Surkuhupaisaa ulinaa "genitaalipreferensseistä" ja muusta vastaavasta scheissesta harrastavat transaktivistit laajalti yleisemminkin, valitettavasti myös Suomessa. Tsiigatkaa esimerkiksi tätä oheista valtakunnan ykkösnaaraspaviaani Panda Erikssonin kivulloista hourailua.

On mielenkiintoista, millaisella päämäärätietoisuudella ja itsevarmuudella tämä genderporukka jakelee ympäriinsä näitä säädöksiä siitä, kuka ja mikä ketäkin (saa) kiinnostaa. Näiden tyyppien harhaisissa mielissä "nainen" ja "mies" eivät ole biologisesti holistisia entiteettikokonaisuuksia, jotka muodostavat ihmislajin kaksi sukupuolta, vaan jotakin irrallisista osista koostuvia ja sattuman oikusta yhteen kasautuneita läjiä epämääräisiä elimiä ja kudoksia, joihin sitten on inkarnoitunut jokin sukupuolinen tai sukupuoleton leijaileva sieluolento (joka joskus valitettavasti änkeytyy väärän sukupuolen elin- ja kudoskasaan ihan silkkaa vittumaisuuttaan, paitsi että hetkinen, eihän sukupuolia ollut olemassakaan, miten tämä nyt menee). Kyllä, vulvia on yhtä monta erilaista kuin on niiden omistajaakin, mutta mikä herpeksen runtelema vittu saa sinut kuvittelemaan, että voit jaella muille ihmisille mahtikäskyjä siitä, keiden vulvia heidän tulisi tai ei tulisi käpälöidä? Miten helvetin sekaisin voivat olla sellaisen "ihmisoikeusliikehdinnän" puolestapuhujat ja kampanjoijat, jotka pakottavat äänekkäin fobia- ja syrjintäsyytöksin muut ihmiset klähmimään ja panemaan itseään? Eikö kannattaisi hankkiutua hoitoon, jos sen käsitteleminen ja sisäistäminen, että maailmassa on ihmisiä jotka eivät halua panna juuri teitä, on NOIN kestämätöntä?

”Voisit ehkä miettiä vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa itseäsi.” Työnnä tuo eheytysterapiasi sinne, minne aurinko ei paista, vitun idiootti.

Tuntuu ihan absurdilta, että näin täydellisen päivänselviä juttuja täytyy vielä vuonna 2020 vääntää aikuisille ihmisille rautalangasta. Miten ihmeessä olemme voineet päätyä tähän tilanteeseen?

Palatkaamme Monan deittailukuvioihin.

Potentiaalisten kumppanien yhtäkkiset mielenmuutokset ovat satuttaneet syvältä.

– Deittailu ei ole kellekään helppoa, mutta syrjittyyn ja marginalisoituun vähemmistöön kuuluminen tekee siitä entistä vaikeampaa. Ihminen hakee ja tarvitsee hyväksyntää, jotta tuntee itsensä halutuksi ja kaikin tavoin hyväksi. On ollut todella vaikeaa navigoida deittiviidakossa, kun monilla ihmisillä on täysin vääristynyt kuva siitä, mitä transsukupuolisuus ylipäätään on. Olemme ihan normaaleja ihmisiä, mutta samaan aikaan kaikki keskenämme hyvin erilaisia, Mona sanoo.

Tilanteessa, jossa ihminen menettää mielenkiintonsa saatuaan tietää treffikumppaninsa transtaustasta, ei ole kyse mistään "yhtäkkisestä mielenmuutoksesta". Siinä on kyse tuon henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta, hänen synnynnäisestä ja staattisesta henkisestä ominaisuudestaan, joka kohdistuu TOISEN IHMISEN BIOLOGISEEN SUKUPUOLEEN, EI PÄÄNSISÄISEEN SUKUPUOLI-IDENTITEETTIIN. Ja tuo kitinä ”syrjittyyn ja marginalisoituun vähemmistöön kuulumisesta” on täysin turhaa säälipisteiden ja sympatioiden kalastelua. Koskaan koko maailmanhistoriassa transsukupuolisilla ei ole ollut paremmat oltavat kuin nykyään (transhoidot ovat mahdollisia ja laillisia, transsukupuolisuuden olemassaolo yleisesti tunnustetaan, transsukupuolisilla on oikeus vaikka minkälaisiin erityisjärjestelyihin ja transsukupuolisten syrjintä on laissa erikseen kielletty). En tietenkään väitä, että transsukupuolisilla olisi deittailumaailmassa mitkään kovin helpot oltavat tai suurensuuret markkinat, mutta aika monella gendersekoilijalla näyttää olevan aika omintakeinen käsitys siitä, mikä on ”syrjintää”. Seksuaalinen suuntautuminen tai kieltäytyminen deittailemasta henkilöä X syystä Y eivät ole syrjintää. Aika moni Monan jahtaamista heteromiehistä voisi kokea syrjivänä tai marginalisoivana päin naamaa valehtelun ja oman seksuaalisen suuntautumisensa täydellisen mitätöimisen ja sille kintaalla viittaamisen. Jos kohta ihmisillä on aikaisemmin ollut ”täysin vääristynyt kuva siitä, mitä transsukupuolisuus ylipäätään on”, niin Mona ei ainakaan tee tuolla kusettamisellaan tilannetta transyhteisölle yhtään helpommaksi. Tilanne, jossa treffikumppaniheteromiehet eivät (vielä) tiedä Monan transtaustasta, on koko heterotreffikonseptin kannalta irvokkaalla tavalla vääristynyt ja valheellinen, koska Mona on jo lähtökohtaisesti esiintynyt näille heteromiehelle muuna kuin mitä todellisuudessa on, ja totuuden paljastuminen transtaustasta aiheuttaa näille heteromiehille suurta epämukavuutta, mikä ei tosin tunnu Monaa itseään lainkaan liikuttavan. Vain hänen tunteillaan on mitään merkitystä.

– Kun näkee toisen ihmisen silmistä, miten hänen koko arvostuksensa minua kohtaan vain kuolee, se on jotain niin hirveää, etten enää ikinä halua kokea sitä. Tuntui siltä kuin orastava unelma parisuhteesta oltaisiin paiskattu lattialle, ja se olisi hajonnut tuhansiksi palasiksi.

Oh, the drama. Kuten sanottua, vain Monan omilla haluilla, toiveilla ja tuntemuksilla on mitään väliä, ja treffeille narratut heteromiehet ovat statisteja tässä Monan rakentamassa varsin narsistisessa näytelmässä, jonka keskiössä on hän itse ja hänen lasienkeli-identiteettinsä. On mielenkiintoista, ettei Monaa tunnu lainkaan kiinnostavan tai pohdituttavan se, millaisena koko tilanne näyttäytyy näiden heteromiesten perspektiivistä ja miltä heistä tuntuu tulla tuolla tavoin huiputetuiksi. Monalla tuntuu myöskin olevan treffailusta jokseenkin omintakeinen käsitys. Onko hän pysähtynyt koskaan sekunniksikaan miettimään, että aika monella heteromiehellä naisten tapailun yhtenä merkittävänä motiivina voi olla mahdollinen oman perheen perustaminen? Toisen biologisen miehen kanssa se ei onnistu. Miten Mona ajatteli vastata tähän tarpeeseen? Ja ei, adoptio ei ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. (Kaikesta tästäkin transaktivistit ovat saaneet väännettyä transfobiaa.)

Missä maailmassa nämä tyypit oikein elävät?

Mona kertoo, että heteromiehet ovat myös kyseenalaistaneet omaa seksuaalista suuntautumistaan.

– He ovat ihmetelleet ääneen minun seurassani, miten voivat viehättyä minusta, kun tykkäävät naisista. Olen vain miettinyt, että idiootti: minä olen nainen.

Mikäli nämä heteromiehet ovat Monan transtaustan paljastumisen jälkeen oikein ääneen pohdiskelleet hänelle sitä, miten ovat voineet kokea hänet viehättävänä, siinä ei ole ollut kyse mistään "seksuaalisen suuntautumisen kyseenalaistamisesta". Jälleen kerran Mona paljastaa oman naiiviutensa ja epävarmuutensa tällaisella toiveajattelulla (tai defenssimekanismilla?). Kuten aiemmin mainitsin, useimmat cisheterot eivät ole koskaan kohdanneet kasvokkain ketään transsukupuolista ja nämä heteromiehet korkeintaan uteliaan yllättyneinä ääneen pohdiskelevat, että olipas mielenkiintoista, että he hetkellisesti kokivat transnaisen viehättävänä, vaikka tämä onkin biologisesti mies. Nämä heteromiehet ovat edelleen ihan yhtä heteroita kuin ennenkin, he vain joutuivat odottamatta uudenlaiseen tilanteeseen ja se herätti heissä hämmentynyttä uteliaisuutta, jonka he sitten kanavoivat tuolla tavoin. Mona ottaa tämänkin vain oman naisidentiteettinsä validointina ja imee sen itseensä kuin pesusieni. Todennäköisesti moni näistä heteromiehistä on myös vain kuumeisesti miettinyt, miten selviäisi odottamattomasta, ärsyttävästä ja ahdistavasta tilanteesta kunniakkaasti, omat kasvonsa säilyttäen ja loukkaamatta Monan tunteita. Sen sijaan, että käskisivät Monaa suorilta painumaan helvettiin, he kokevat että on tahdikkaampaa ennen poistumista kohteliaasti pohdiskella esim. tuota viehättymisasiaa. Monan mielestä he ovat "idiootteja".

Tulee mieleen, että onkohan Mona itse pysähtynyt kertaakaan kysymään itseltään, mitä hän parisuhteelta oikein haluaa. Hänen motiivinsa ovat kuvailemansa perusteella erittäin kyseenalaisia. Tämä asetelma, jossa hän ei avoimesti kerro taustastaan ennen tapaamista tai niiden aikanakaan, kielii jonkinlaisesta naiivista toiveajattelusta ja toisaalta myös massiivisesta itsevarmuuden puutteesta. Mona ei pysty pyyhkäisemään todellisuutta sivuun eikä pääsemään transtaustaansa pakoon, vaikka kuinka kokisi ja inttäisi olevansa nainen. Hän pönkittää sitten identiteettiään noilta heteromiehiltä keräilemillään validaation murusilla ja armopaloilla. Pyrkiikö Mona siihen, että joku heteromies alkaisi olla säälistä hänen kanssaan? Hänellä kyllä tuntuu itsellään olevan kovat vaatimukset: "Seulani on kova, enkä ole suostunut ottamaan ensimmäistä miestä, joka hyväksyy transtaustani. Myös muilla asioilla on väliä." Biologisen sukupuolen kehollinen ja muuttumaton todellisuus on kuitenkin bokserikatto, johon Mona toistuvasti törmää: ”Absurdein ja tragikoomisin kommentti, jonka olen saanut, on: ’Sori, en voi jatkaa juttua, koska en tykkää miehistä.’ Olen kuullut sen useasti, ja se jaksaa aina ihmetyttää yhtä paljon.” Kertoo aika paljon ihmisen kognitiivisen dissonanssin syvyydestä, jos tämä sama asia tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä. Tuhannennen kerran: kokea olevansa nainen EI OLE SAMA ASIA kuin olla nainen. En edelleenkään väitä, etteikö transsukupuolisen kokemus transsukupuolisuudestaan olisi todellinen asia hänelle itselleen, mutta sellaista maailmaa, jossa transsukupuolisuus olisi pariutumisen kannalta täysin merkityksetön ominaisuus ja jossa biologinen mieheys ja naiseus olisivat jotakin irrelevanttia ja pois pyyhkäistävää, ei koskaan tule. Myös transyhteisö joutuu jonain päivänä kollektiivisesti kohtaamaan ja käsittelemään tämän asian.

Mona toteaa haastattelussa myös: "Negatiiviset kokemukset ovat vahvistaneet kokemusta siitä, että transsukupuolisuuteni olisi ongelma, vaikka oikeasti ongelma on asenteet ja yhteiskunnan transfobia." Aina tämä sama virsi asenteista ja yhteiskunnan transfobiasta. Artikkelissa mainitaan, että Monaa on deittisovelluksissa uhkailtu useita kertoja väkivallalla, mikä on tietenkin ehdottoman tuomittavaa, mutta jos Mona viittaa negatiivisilla kokemuksilla myös noihin pieleen menneisiin heteromiestapauksiin (mitä koko artikkeli kokonaisuudessaan pääasiassa käsittelee), ei väkivallalla uhkailua voi asettaa samalle viivalle niiden kanssa, koska nuo torjutuksi tulemiset ovat Monan itsensä aikaansaannosta. Toisaalta herää myös kysymys, että minkähän Mona on kokenut "uhkailuna"; ymmärrän aivan täysin niiden heteromiesten napakan vitutuksen, jotka etsivät deittisovelluksista itselleen NAISSEURAA ja päätyvätkin treffeille naisena esiintyvän biologisen miehen kanssa. Heille erittäin epätoivottu ja epämiellyttävä yllätys ja ajanhukkaa. Jos itse päätyisin treffeille ns. cispassing transmiehen kanssa, joka vasta siellä treffeillä (tai vaikka juuri ennen aktia) paljastaisi olevansa nainen, häipyisin tilanteesta hippulat vinkuen ja laittaisin taatusti perään muutaman tulikivenkatkuisen viestin. Tulen jo pelkästä ajatuksesta aivan jumalattoman vihaiseksi.

Viime vuosien aikana Mona on oppinut vähitellen arvostamaan itseään. Hän on läpikäynyt kokemuksiaan ystäviensä kanssa ja psykoterapiassa.

– Aiemmin vähän häpesin transmenneisyyttäni, koska niin moni sanoi, että se on kuvottavaa ja väärin. Transsukupuolisuuteen liittyi niin iso stigma, että koin, että se piti piilottaa. Kun sain itsevarmuutta ja hyväksyin menneisyyteni, oloni helpotti tosi paljon.

Minulle ei nyt avaudu, millä perusteella Mona ei enää häpeä transmenneisyyttään ja miksei hän muka enää pyri sitä piilottamaan. Eikö tuo, ettei ole avoin transtaustastaan, ole nimenomaan transsukupuolisuuden häpeämistä ja piilottamista ja oman itsen epäarvostamista? ”Ensinnäkin Mona on halunnut, että häneen on tutustuttu omana itsenään”, todetaan artikkelissa. Jaahas... Kun asiasta ei deittimaailmassa ole jo kättelyssä avoin, luo ihan itse sellaisen tilanteen, jossa ei tule kohdatuksi "oikein" ja lisäksi se toinen osapuolikin vain vittuuntuu ja lopulta häipyy. Plus miinus nolla ja ihan omasta syystä.

On mielenkiintoista, miten monet transaktivistit aina vaikeroivat sitä, miten transihmisiä vain syrjitään, sorretaan ja kaltoinkohdellaan ja miten heitä ei hyväksytä yms. tunteisiin vetoavaa uhriudessa vellomista. Tosiasiassa he eivät itse hyväksy itseään. Miten tuo transsukupuolisuuden piilottaminen potentiaalisilta parisuhde- tai seksikumppaneilta viimeiseen asti mukamas helpottaa tässä asiassa? Miten se tekee kenenkään elämää loppupeleissä yhtään millään tavalla helpommaksi?

Olen usein miettinyt, että jos olisin itse transsukupuolinen, olisin ylpeästi ja avoimesti trans enkä ikimaailmassa yrittäisi survoa muiden ihmisten kurkuista alas tuota propagandaa, että olen täysin sama asia kuin sen biologisen sukupuolen edustaja, johon identifioidun. Jos Mona kokee, että transsukupuolisuuteen liittyy ”iso stigma”, niin hän ei tällä deittailuperseilyllään tee asiaa itselleen tai muille yhtään helpommaksi. Jos ihmisillä (ja erityisesti heteromiehillä) ei ole aikaisemmin ollut transnaisista stigmatisoivia kokemuksia, niin noiden kusetustreffien jälkeen taatusti on. ”Kun näkee toisen ihmisen silmistä, miten hänen koko arvostuksensa minua kohtaan vain kuolee, se on jotain niin hirveää, etten enää ikinä halua kokea sitä. Tuntui siltä kuin orastava unelma parisuhteesta oltaisiin paiskattu lattialle, ja se olisi hajonnut tuhansiksi palasiksi.” Uskallanpa väittää, että Monan(kin) olo helpottaa taatusti sen jälkeen, kun hän lopettaa tuon perseilyn ja on jatkossa jo kättelyssä avoimesti trans. Kokemukset toisen arvostuksen kuolemisesta ovat varmasti tuskallisia, mutta kyllä ne tässä tapauksessa ovat ihan itse aiheutettuja (tai kerjättyjä). Kannattaisi myös kaivaa se hirsi omasta silmästään ja lakata itse tiirailemasta maailmaa vessapaperirullan läpi. ”Mona puhuu niin kutsutuista chasereista. Chaserit ovat heteromiehiä, jotka haluavat transnaisilta pelkkää seksiä. He myös haluavat pitää seksikokemuksen visusti salassa. ’Transnaiset ovat todella yliseksualisoituja suurelta osin pornon takia. Porno on monille ensimmäinen tai jopa ainoa kosketus transihmisiin’, Mona selittää. ’En tiedä, mitä chaserit tarkalleen kelaavat, mutta kai jotain sellaista, että transnaiset haluavat vain seksiä ja ovat jostain syystä huonoja seurustelukumppaneita.’  Kuten jo alussa totesin, on helvetin ironista, että se nimenomainen miesten ryhmä, joka OLISI mahdollisesti kiinnostunut transnaisista, on Monalle täysin poissuljettu vaihtoehto. En väitä, että kenenkään pitäisi suostua toisen ”seksiobjektiksi” (eivätkö kaikki lopulta ole toisilleen ”seksiobjekteja”, kun sänkyyn mennään?), mutta eiköhän näihin chasereihin tutustumalla tärppäisi siellä deittailupuolella todennäköisemmin kuin noita heteromiehiä ahdistelemalla. Eivätkä nuo chaserit varmaan ole ihan niin homogeeninen porukka kuin Mona kuvittelee. ”En tiedä, mitä chaserit tarkalleen kelaavat, mutta kai jotain sellaista...” No ota selvää ennen kuin passitat heidät muitta mutkitta yhtenä rintamana matkoihinsa? Voit samalla laajentaa chasereiden käsitystä transnaisista ja siitä, että transnaiset haluaisivat vain seksiä ja olisivat jostain syystä huonoja seurustelukumppaneita.

 – Deittailu olisi paljon helpompaa, jos ihmiset tajuaisivat, mitä transsukupuolisuus on. Se ei ole mielisairaus tai hetken huumassa keksitty oikku, vaan itse olen esimerkiksi tuntenut koko elämäni olevani nainen. Sukupuolenkorjausprosessini on ollut ohi jo vuosia, ja vaikka vaikeuksia on ollutkin, ovat nämä olleet elämäni parhaita vuosia.

Vielä miljoonannen kerran: se, että tuntee olevansa nainen, ei ole sama asia kuin OLLA nainen. On hienoa, jos sukupuolenkorjausprosessi on tuonut Monan elämään helpotusta ja hän kokee nyt elävänsä hyvää elämää, mutta integroituminen cisheteronormatiiviseen yhteiskuntaan kaikilla mahdollisilla mittareilla sillä tavoin, ettei transsukupuolisuudella ja transtaustalla olisi missään mitään merkitystä ja mihinkään mitään vaikutusta, ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Tämän toteaminen ei ole syrjintää, asenneongelmaa, transfobiaa ja transihmisten vihaamista vaan yksinkertaisten tosiasioiden tunnustamista. Myös transihmisille itselleen on helpompaa, kun he pysyvät tietoisina fyysisen todellisuuden ja biologian ihmisyksilöille asettamista reunaehdoista, koska noita reunaehtoja ei voi muuttaa. Valaistaan tätä pienellä esimerkillä. Kuvitelkaa tilanne, jossa mallin urasta haaveileva nuori, sievä ja iloinen 140-kiloinen Mirkku lähettelee itsestään mallitoimistolle sarjan yläviistoselfieitä, joissa hänen rehevää kehoaan ei näy. Mirkku kutsutaan kasvokuvien perusteella mallitoimistolle koekuvauksiin tulevaa malliprojektia varten. Mirkku lyllertää toimistolle ja pusertautuu innosta puuskuttaen pyöröovista sisään. Sisällä hänet ottaa tiskillä vastaan vastaanottovirkailija, joka näkee Mirkun nyt ensimmäistä kertaa. Virkailija sanoo Mirkulle kohteliaasti, ettei kuvausdiiliä voida toteuttaa, koska Mirkku painaa liikaa. Mirkku purskahtaa itkuun ja yrittää selittää, että hän on sellainen muunpainoinen, yhteiskunta ei vaan ymmärrä ja häntä on aina syrjitty hänen painoidentiteettinsä vuoksi. Sitten Mirkku korottaa ääntään virkailijalle ja julistaa hänelle yhteiskunnan fatfobiasta, kehopositiivisuudesta ja painon moninaisuudesta. Virkailija kuuntelee kohteliaasti ja ohjaa lopulta parkuvan Mirkun ovesta ulos kadulle. Mirkku taapertaa kotiin ja kirjoittaa koko illan raivokkaasti forumeille ja blogiinsa mallimaailman kilonormatiivisuudesta, yhteiskunnan sortavista rakenteista ja muunpainoisten oikeuksista.

Miten Mirkun aktivismi tekee hänen elämäänsä yhtään millään tavalla helpommaksi? (Tietysti Mirkku voisi myös laihduttaa, mutta se ei nyt ollut tarinan pointti.)

– Ilmiantajien käsityksen mukaan en ole sitä, mitä olen, eli nainen. Se on ihan puhdasta transfobiaa ja kiusaamista.

Siksi Mona koki aiemmin paremmaksi jättää tiedon pois profiilistaan. Toistuvat pettymykset muutaman tapaamiskerran jälkeen kuitenkin aiheuttivat sen, että hän päätti vajaa vuosi sitten kirjata transsukupuolisuuden jälleen deittiprofiiliinsa. 

Kun deittisovelluksista haetaan seurustelu- tai seksiseuraa, siellä haetaan lähtökohtaisesti tietynkehoista ihmistä: miestä tai naista. Näin tämä cisheteronormatiivinen maailma toimii. Mikään määrä identifioitumista ja kehonmuokkausta ei muuta ihmisen alkuperäistä sukupuolta tai sitä tosiasiaa, että maailma toimii cisheteroenemmistön ”säännöillä”. Deittisovelluksista ei lähtökohtaisesti haeta mitään ”sukupuoli-identiteettejä”, mutta niissä on myös heitä, jotka ovat avoimia transihmisten deittailulle tai etsivät nimenomaan transsukupuolista kumppaniksi. Etsiytykää heidän luokseen, niin mahdollisuutenne tärppäämiselle ovat huomattavasti suuremmat kuin tuulimyllyjä vastaan taistellessa ja kaikki osapuolet välttyvät noilta ikäviltä yllätyksiltä ja välikohtauksilta. Noita mainittuja ilmiantoja ei kannata transnaisen ihan hirveästi kummastella ja ihmetellä, jos deittiprofiilissa on lukenut ”nainen”; jätkät varoittelevat aina toisiaan, jos ovat tulleet kusetetuiksi. Se on male bondingia.

Transihmisillä on täysi oikeus hakea itselleen deitti- ja muuta seuraa ja olla tulematta transsukupuolisuutensa perusteella yhtään millään tavalla syrjityiksi. Oikeutta kävellä muiden ihmisten seksuaalisten suuntautumisten yli transihmisillä ei kuitenkaan ole. Näin se nyt vaan menee. Mitä nopeammin transyhteisö ymmärtää ja sisäistää, että tämä nykyinen orwellilainen ja epätoivoinen ”trans women are women and trans men are men” -vauhkoaminen ei vie heitä mihinkään vaan vahingoittaa lopulta kaikkein eniten vain heitä itseään, sitä nopeammin pääsemme taas keskittymään oikeiden ongelmien ratkomiseen.

Mona kokee, ettei alkavien suhteiden kariutuminen tunnu yhtä pahalta, jos se johtuu jostain muusta kuin hänen transsukupuolisuudestaan.

– Minua olisi sattunut paljon vähemmän, jos minulle olisi sanottu, ettei meillä klikkaa tai minä en ihmisenä viehätä.

Jos olet jatkossa jo kättelyssä avoin taustastasi, päädyt huomattavasti vähemmän todennäköisesti tilanteisiin, joissa sinut hyljätään transsukupuolisuuden vuoksi. Heteromiesten tehtävänä ei ole toimia sinun identiteettisi validoijana ja rikkonaisen itsetuntosi pönkittäjänä. Vain sinä itse voit olla oma validoijasi ja pönkittäjäsi.

Et pääse transtaustaasi kuitenkaan koskaan pakoon. Valehtelemalla siitä teet hallaa vain itsellesi.

PS. Liittyen tuohon ylempänä olevaan Panda Erikssonin ripulointiin, tässä vielä piristykseksi Sophie Labellen (Assigned Male -sarjakuvia piirtävä kanadalainen transnainen) sarjakuvastrippi genitaalifetisseistä. Tässä tiivistyy täydellisesti näiden gendersekopäiden mielenmaisemasta kaikki olennainen. Seksuaalinen suuntautuminen on ”genitaalifetisissi” ja aina täytyy muistaa, että transihmisilläkin voi olla vaikka minkälaisia genitaaleja (katsokaa tuota kuvaa). Jos haluat biologisia lapsia, niin kyllä se transihmisen kanssa onnistuu, tapojakin on jopa miljoona erilaista. Transihmisillä on kaikenlaisia kehoja, jos sinulla on niistä joitakin ennakkokäsityksiä (i.e. että transmiehen keho on naisen keho ja transnaisen keho on miehen keho yms.), se on transfobiaa. Cisihmiset paneskelevat transihmisiä yhtenään ja sitten pysyttelevät visusti hiljaa, etteivät panokumppanit vain joutuisi väkivaltaisiin tilanteisiin. Kukaan ei pakota sinua deittailemaan transihmisiä, mutta on transfobista sanoa ettet deittailisi transihmisiä, joten lakkaa huutamasta sitä transfobiaasi talojen katoilta.

Miettikää, että nämä ihmiset ihan oikeasti ajattelevat näin. Tällainen on heidän maailmankuvansa. Ja he odottavat meidän kaikkien muidenkin kakistelematta nielaisevan tämän maailmankuvan sellaisenaan. Jos emme suostu siihen, syyllistymme syrjintään.

Kiitos vain, mutta pitäkää tunkkinne ja minun puolestani vaikka tukehtukaa noihin krusifiksi- ja lonkerodildoihinne.