Lueskelin aikani kuluksi tätä Apu-lehden artikkelia, jossa on haastateltavana transaktivisti Valo Vesinauris (Vesikauris). Haastattelu on julkaistu 6.10.2023. Olen kirjoittanut tästä henkilöstä ja hänen edesottamuksistaan eri yhteyksissä usein aiemminkin, mutta en kokonaisen haastattelun pohjalta.
Paradoksi 1: Niin tai näin, aina väärinpäin
Paradoksi 2: "Minut pakotetaan olemaan trans!"
Paradoksi 3: Tosielämän Näkymättömät Ninnit
(Tässä tekstissä on niin monta paradoksia, etten keksinyt niille mitään yhteistä nimittäjää otsikkoon, joten mennään Ninnillä. Heh.)
Taustatietoja: 28-vuotias Valo identifioituu muunsukupuoliseksi ja kuvaa haastattelussa heräämistään omaan identiteettinsä, kun oli kuullut puhuttavan muunsukupuolisuuden käsitteestä joskus nuorempana ja päätynyt tutkailemaan aihetta Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (SMOK) sivuilla. Valo kuvaa tätä kokemusta suureksi oivallukseksi: siellä puhuttiin hänestä! Lisäksi Valo kuvailee haastattelussa transihmisiin kohdistuvaa syrjintää ja sen eri ilmenemismuotoja (nämä ovat erityistä dataa sikäli, että tulevat transien itsensä suusta) sekä tekemäänsä monipuolista vaikuttamistyötä transihmisten oikeuksien ja näkyvyyden jne. edistämiseksi. Haastattelu päättyy Valon haaveiluun siitä, että hän saisi joskus vielä korjata juridisen sukupuolensa sellaiseksi kuin itsensä tuntee; mies tai nainen kun eivät vaihtoehtoina vastaa Valon sukupuoli-identiteettiä. Valo toivoo, että hän voisi joskus vain elää tavallista elämää tarvitsematta joutua taistelemaan itsensä ja läheistensä ihmisoikeuksien puolesta.
Haastattelussa ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, sillä Vesinauris on jauhanut nämä samat lätinät eri yhteyksissä useita kymmeniä (satoja) kertoja aiemminkin. Iänikuiset mantrat syrjinnästä, näkymättömyydestä ja fobiasta, joita sadat transaktivistit ennen Vesinaurista ovat toistelleet ja tulevat hänen jälkeensä toistelemaan. Olen viime aikoina taas kerran miettinyt, miksi tämä sama ulina jatkuu identtisenä aina vaan, vaikka transihmisiä on viimeisen 5-10 vuoden aikana hyysätty enemmän kuin yhtäkään toista vähemmistöryhmää. Vaikka translaki (eli sukupuolen itsemäärittelylaki) on Suomessakin säädetty kohta jo vuosi sitten voimaan ja kuka tahansa voi nyt vaihdella juridista sukupuolitietoaan sydämensä kyllyydestä (joskin "vain" vuoden välein), yhä edelleen samat aktivistit jatkavat samojen virsien veisaamista siitä, miten heitä syrjitään ja marginalisoidaan eikä heidän oikeuksiaan ole huomioitu jne. En tiedä, onko minulla tähän asiaan enää mitään tuoreempaa sanottavaa kuin olen aiemmissa teksteissä jo sanonut, mutta Vesinauriin haastattelussa on joitakin kohtia, joita haluan hieman tarkemmin tarkastella ja pohtia.
Mitä Suomen uudistettuun translakiin tulee, niin transien mukaanhan homma on jätetty puolitiehen, mikä mainitaan myös haastattelussa:
Transyhteisöllä on monta tavoitetta Suomessa. Yksi oli eduskunnan hyväksymä sukupuolen vahvistamista koskeva lakiuudistus. Vaikka se hyväksyttiin, on siinä transyhteisön mukaan puutteita, kuten se, että alaikäisillä ei ole oikeutta korjata juridista sukupuoltaan.
– Orpon hallitusohjelmassa ei mainita sateenkaari-ihmisiä yhdelläkään sanalla. Tämä on mielestäni huolestuttavaa ja kertoo karusti siitä, ettei nykyisenlaista hallitusta kiinnosta lainkaan edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia seuraavien vuosien aikana.
Muita tämänhetkisiä tavoitteita on translasten ja nuorten itsemäärittely, syrjintään ja transvihaan puuttuminen sekä muunsukupuolisten olemassaolon tunnustaminen. Pikkujuttuja, Valo hymyilee.
Siinä onkin konkreettisia esimerkkejä niistä transaktivistien vaatimuksista, joita he seuraavaksi ryhtyvät ajamaan, tai ajavat nyt jo. Transien alaikäisten itsemäärittelyä ja transiuttamisen edistämistä koskevat muutospyrkimykset ovat muualla maailmassa (mm. Amerikassa) jo paljon pidemmällä kuin mihin niiden suhteen on Suomessa päästy kovasta yrityksestä huolimatta. Huolimatta siitä, että detransitioitujien määrä on maailmalla ja myös Suomessa jatkuvassa kasvussa (minkä suomalaiset mediat ovat myös pikkuhiljaa alkaneet huomioida ja tuoda detransitioitujien ääniä yhä enemmän esiin, joskin usein anonymiteetin suojissa), transaktivistit sitkeästi jatkavat alaikäisten transiuttamisen normalisoimisen ja helpottamisen projektiaan eivätkä suostu debatoimaan asiasta muiden kuin itse tarkoin valitsemansa "opposition" kanssa (lue: oppositio joko on samaa mieltä transien kanssa tai ei uskalla esittää kuin korkeintaan hyvin varovaista kritiikkiä, koska sillä ei ole näistä asioista tarpeeksi tietoa; transit pystyvät näissä tilanteissa aina huutamaan heiveröisen kritiikin sammuksiin vanhoilla vakimantroillaan). Sametti on useita kertoja peräänkuuluttanut blogissaan ja striimeissään transaktivisteja väittelemään kanssaan ja argumentoimaan hänet suohon, mutta sirkat vain ovat sirittäneet ja sirittävät edelleen.
Ei nyt kuitenkaan syvennytä alaikäisten transiuttamista koskeviin hankkeisiin sen syvemmin, koska ne ovat itsessään niin laaja aihe, että niitä täytyisi käsitellä aivan erikseen. (Asia on myös paljon monimutkaisempi kuin että siinä olisi vain kyse ”ihmisoikeuksista”.) Sen sijaan mietityttää tuo "syrjintään ja transvihaan puuttuminen". Niin kauan kuin jaksan muistaa, ovat transit syyttäneet muita ihmisryhmiä (myös homoseksuaaleja, joiden ihmisoikeusliikkeessä ovat loisineet itse asiassa aivan alusta saakka) ja yhteiskuntaa syrjinnästä, fobiasta, vihasta, marginalisoinnista ja siitä, etteivät muut ihmiset ja yhteiskunta "tunnusta heidän olemassaoloaan". Hämäräksi ja epäselväksi kuitenkin jää joka kerta se, miten transien ja sukupuoleltaan moninaisten syrjintä käytännössä ilmenee. Tähänkin transeilla on omat vakivastauksensa, jotka löytyvät myös Vesinauriin haastattelusta, hän esimerkiksi mainitsee "kohtaavansa vihapuhetta ja häirintää", minkä lisäksi hän kuitenkin "saa myös tukea ja kannustusta" ympäröiviltä ihmisiltä. Tässä muita mainintoja aiheesta:
– Yhä täytyy tehdä töitä, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että on olemassa muitakin kuin miehiä ja naisia. Näkymättömyyden rinnalla tulee se, ettei oteta vakavasti. Transihmisille naureskellaan, ja meitä pilkataan.
Valon mielestä olisi hyvä, että kuva transihmisistä eri medioissa olisi moninaisempi kuin vain ne muutamat, jotka asiasta puhuvat. – Mutta se ei ole kaikille turvallista, eikä siten mahdollista.
Turvattomuutta luo erilainen häirintä, ulossulkeminen, pelko perheenjäsenten reaktioista, väkivallan uhka, ennakkoluulot ja ongelmat vaikkapa terveydenhuollossa.
Valo toivoo aktiivista kaikenlaiseen sukupuolisyrjintään puuttumista.
– Usein transvastaisuudesta tehdään hymyissä suin vitsi, läppä, vaikka se ”läppä” on satuttavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa. Toivoisin siihen puututtavan matalalla kynnyksellä. Pitäisi kyseenalaistaa omia ennakkoasenteitaan muita kohtaan ja sitä, minkälaisia oletuksia muiden sukupuolesta tekee.
Kun tästä haastattelusta nyt poimii näitä ydinkohtia ja vetelee niistä piuhoja yhteen, niin transien/Vesinauriin mukaan transien syrjintä ilmenee mm. seuraavilla tavoilla:
- Valtaväestön ihmiset eivät ole ymmärtäneet, että on olemassa muitakin kuin miehiä ja naisia. Tästä seuraa sukupuoleltaan moninaisille ihmisille kokemus näkymättömyydestä, mikä johtaa siihen, ettei heitä oteta vakavasti.
- Transihmisille naureskellaan ja heitä pilkataan.
- Mediassa esitetty kuva transihmisistä on liian kapea. Aihetta esillä pitäviä ihmisiä on julkisuudessa liian vähän. Asiasta puhuminen julkisesti ei ole kaikille turvallista eikä siten edes mahdollista, joten transit ovat ajautuneet tässä asiassa tavallaan noidankehään.
- Erilainen häirintä, ulkopuolelle sulkeminen, pelko sukulaisten reaktioista, väkivallan uhka, ennakkoluulot ja ongelmat terveydenhuollossa aiheuttavat transihmisille kroonista turvattomuutta.
- Transihmisten kohtaamaan syrjintään ei puututa tarpeeksi laajasti ja aktiivisesti.
- Transvastaisuudesta tehdään vitsi ja läppää ja nauretaan päälle.
- Valtaväestön edustajat eivät riittävästi kyseenalaista omia oletuksiaan ja ennakkoasenteitaan transihmisiä kohtaan.
Näiden väittämien purkaminen osiin ja tarkasteleminen kriittisesti vaatisi useiden blogitekstien sarjan, mutta koetetaan nyt tiivistää joitakin pointteja. Ensinnäkin tuo väittämä, että ”on olemassa muitakin kuin miehiä ja naisia”. Kaikki lähtee tästä ideologisesta aksioomasta, joka pohjautuu ideologisiin käsityksiin asioiden määrittelystä, ihmisten luokittelujärjestelmistä ja niistä seuraavista debateista koskien sitä, mitä oikeuksia kenellekin kuuluu tai ei kuulu. Tässä transien rakentamassa massiivisessa sukupuoli-infernossa ajattelu rakentuu sen varaan, että mies voi olla nainen, nainen voi olla mies, on olemassa muitakin kuin miehiä ja naisia ja jotkut eivät ole miehiä tai naisia ollenkaan, ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuten on jo moneen kertaan todettu, on koko narratiivi itsessään niin sekava, harhainen ja todellisuudenvastainen, että siitä on mahdotonta kenenkään ottaa mitään tolkkua – edes transit itse eivät kykene tähän, koska julkisuudessa pyörivien eri aktivistien selityksetkin ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään, vaikka he ammentavatkin materiaalin ulostuloihinsa samoista lähteistä.
Ihmisiä ja ihmisryhmiä on pakko luokitella jotenkin. Yhteiskunta ei voi toimia, jos jokainen saa julistaa olevansa mitä tahansa eikä kenellekään voida millään perusteella asettaa mitään sääntöjä ja rajoituksia. Ihmisenä oleminen ei voi olla pelkkiä oikeuksia, siihen kuuluu myös velvollisuuksia ja rajoitteita, jotka ovat olemassa jostain hyvästä syystä, eivät kenenkään kiusaamiseksi. Ihminen ei voi myöskään olla olematta mitään ("sukupuoleton", "ei-binäärinen"). Sen sanominen, että on muitakin kuin miehiä ja naisia, on aivan yhtä järjellistä kuin sanoisi että on olemassa muitakin kuin mustikkapiirakkaihmisiä, kuten esimerkiksi mansikkaleivos-, suklaamuffinssi- ja vadelmasorbetti-ihmisiä. Tai että on olemassa maallisen maailman tavallisia ihmisiä ja lisäksi keiju-, haltia-, tonttu-, peikko- ja yksisarvisihmisiä. Lahkojen ja kulttien uskomusrakennelmissa on tyypillistä kuvata uskovia itseään jonain valittujen joukkona, jolle annetaan jokin nimi tai useita nimityksiä, ja sitten erottaa itsensä ja muu maailma tuolla nimiretoriikalla toisistaan ja ylläpitää erottautumista. Suomessa on kristillisiä lahkoja, jotka kutsuvat itseään ”Jumalan lapsiksi” ja puhuttelevat toisiaan ”veljinään ja sisarinaan” (tämä nyt vain yksi esimerkki). Heaven’s Gate -kultin jäsenet uskoivat olevansa jotain avaruuden muukalaisia, jotka ovat vierailijana ihmiskehoissa; he eivät puhuneet itsestään ensimmäisessä persoonassa (minä olen, minä teen) vaan käyttivät itsestään ja kehoistaan nimitystä ”vehicle” (kulkuneuvo): tämä kulkuneuvo on, tämä kulkuneuvo tekee. (Jos joku ei tiennyt, niin Heaven’s Gaten jäsenet tekivät joukkoitsemurhan vuonna 1997.)
Transien retoriikassa on ”muunsukupuolisia”, ”sukupuoleltaan moninaisia”, ”ei-binäärisiä” ja ”sukupuolettomia” ihmisiä, millä he perustelemasta päästyään perustelevat sitä, että on ”muitakin kuin miehiä ja naisia”. Ihminen ei kuitenkaan voi olla biologiselta essenssiltään mitään muuta kuin mies tai nainen, eikä mikään määrä kielellistä kikkailua ja ihmisoikeusaktivismia tule koskaan muuttamaan tätä. Jo pelkästään tämän faktan toteaminen on transien mukaan syrjintää ja fobiaa, koska se nakertaa pohjaa heidän uskomusrakennelmaltaan, jota he pitävät vuorenvarmana totuutena ja uuden, uljaan, tasa-arvoisen maailman perustana. Jostain syystä transien erikoisidentiteetit myös tarvitsevat muilta ihmisiltä jatkuvaa ja päättymätöntä legitimointia ja validointia tuntuakseen heille itselleen todellisilta; jos legitimointia ja validointia ei tule, on se transien retoriikassa "näkymättömäksi tekemistä". Kenen mielestä tällaisessa olemisen tilassa voi olla mitään tavoiteltavaa? Miksi pitää tieten tahtoen tehdä ainoasta elämästään itselleen niin vitun hankalaa? Ei yhdenkään ihmisen olemassaolo ja identiteetti ole kiinni siitä, mitä muut ihmiset siitä ajattelevat ja miten siihen suhtautuvat. Näkymätön Ninni on satu, fiktiivinen tarina. Ja tarinassakin Ninni oli koko ajan olemassa, vaikka hän olikin tätinsä kaltoinkohtelun seurauksena muuttunut näkymättömäksi.
Edustaa aika massiivista järjen köyhyyttä reväistä tyhjästä jokin omituinen ja todellisuudenvastainen ihmisyyden kategoria, asettaa itsensä tuohon kategoriaan, julistaa ympäröivälle yhteisölle tuohon kategoriaan kuulumistaan ja sitten syyllistää yhteisöä siitä, etteivät he ota kyseistä henkilöä vakavasti. Tämän syyllistämisen ja mielenpahoittamisen pohjalta koko epätyydyttävän prosessin sitten julistetaan olevan ”syrjintää” ja ”marginalisointia”. Transien mukaan syrjintä on sitä, etteivät muut ihmiset ota heidän karviaismarjahyytelö-, tyrnimarjakiisseli- ja punaherukkahyydykeidentiteettejään riittävän vakavasti, vaikka osoittaisivatkin heitä kohtaan normaalia peruskunnioitusta, joka sisältyy kaikkeen sosiaaliseen peruskanssakäymiseen. On toki totta, että mieheys ja naiseus ovat konkreettista, lihallista, lisääntymisbiologista todellisuutta, mutta mitään näiden kahden ulkopuolista ihmisenä olemisen ulottuvuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tämän toteaminen ei voi yhtään mitenkään päin olla syrjintää, marginalisointia, fobiaa, pilkantekoa, transvastaisuutta, vitsiä, läppää, väkivallan uhkaa ja ennakkoluuloa, koska todellisuus ei voi olla väärässä omasta luonteestaan. Jos joku pahoittaa siitä mielensä, niin se on kaikilla kuviteltavissa olevilla tasoilla ja aspekteilla täysin hänen oma ongelmansa, ei ympäröiviin ihmisiin ulkoistettavissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi kunnioittaa näihin kuvitteellisiin sukupuolikategorioihin samaistuvia ja julistautuvia ihmisiä, aivan samoin kuin voimme peruskunnioittaa ketä tahansa, jolla on erilainen tai harvinainen uskomusjärjestelmä, ideologia, identiteetti tai mikä hyvänsä vastaava. Kaikilla meillä on elinpiirissämme vähintään joku yksi henkilö, jolla on täysin erilainen maailmankatsomus ja mielipiteet kuin meillä, mutta voimme silti kunnioittaa toisiamme ja tulla toimeen; sukupuoleltaan (mielestään) moninaiset ihmiset eivät muodosta tästä perussäännöstä minkäänlaista poikkeusta, vaikka kuinka kovasti haluavat itselleen niin uskotella.
Mitä tulee transvastaisuudesta väännettyyn läppään (missä sitä btw ilmenee ja miten?), niin olen usein pohtinut sitä, miten niin hätkähdyttävän monet (lue: lähes kaikki) transidentifioituvat ihmiset ovat niin äärimmäisen herkkiä loukkaantumaan joka asiasta ja ottamaan kaikesta itseensä. He suorastaan imevät ympäristöstään jotain kuviteltuja loukkauksia ja sitten rypevät ja vellovat niissä. Tästä on onneksi muutamia piristäviä poikkeuksia (esim. Blaire Whiten kaltaiset poikkeusyksilöt). Itseironia ja kyky nauraa itselleen loistavat poissaolollaan kaikissa transien ulostuloissa. Heidän on mahdotonta nähdä harmaan sävyjä tai olla samaistamatta itseään kuviteltuihin loukkauksiin, koska he suhtautuvat itseensä ja kuviteltuun erikoisihmisyyteensä kuolemanvakavasti ja suorastaan sairaalloisen egosentrisesti. Jos joku jossain heittää transihmisistä tai transvastaisuudesta jotain läppää, niin mitä sitten? Kaikista ihmisryhmistä heitetään joskus jotain läppää, eikä maailma ole siihen kaatunut. Täysin tarkoitushakuinen vihapuhe ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen ym. järjestelmällinen toiminta on asia erikseen, mutta miksi siitä pitää vääntää jokin maailmanluokan eksistentiaalinen ongelma, että joku jossain ”heittää transihmisistä läppää”? Homoista ja lesboista on heitetty erilaista läpändeerosta (usein pohjautuen esim. homomiesten feminiinisiin attribuutteihin kuten neitimäiseen käytökseen) maailman sivu, eikä läpändeeros tosiaankaan ole aina ollut mitenkään hyväntahtoista. Homot ovat myös itse heittäneet kyseisenlaista läppää itsestään vahvalla itseironialla höystettynä. Maailma ei ole siihen romahtanut ja homot ovat aina osanneet nauraa itselleen ja ymmärtäneet sen, ettei mikään ihmisryhmä muodosta mitään läpändeerosvapaata saareketta, jota ei kukaan koskaan missään parodioisi tai esittäisi jotain stereotypiapohjaisia yleistyksiä ym. (Toki homoja ja lesboja on kautta aikain ihan aidosti ja systemaattisesti syrjitty raadollisilla tavoilla, joista ei voi puhua samana päivänäkään näiden nykyajan transien kitinän kanssa.)
Minusta näyttää siltä, että transeja loukkaa enemmän ajatus siitä, että joku jossain tekee heistä pilkkaa tai heittää heistä läppää kuin se varsinainen pilkka ja läppä itsessään. Yhyy, joku tuolla jossain nauraa minulle ja pilkkaa minua, yhyy, elämäni on sirpaleina. Ylipäätään ajatus siitä, että oma identiteetti on niin hauras, että se luhistuu jos joku jossain vääntää pilkkaa tai satiiria ko. identiteetistä, kertoo hyvin paljon kyseisen ihmisen resilienssistä yleisesti. Tämä resilienssin puute tuntuu läpäisevän koko nykyajan sateenkaariporukan (lue: näiden sukupuoleltaan moninaisten speshulihmisten) hyvin laajalla skaalalla. Heissä on hyvin vähän niitä, jotka ymmärtäisivät itseironian olevan itse asiassa parasta lääkettä tuohon krooniseen uhriutumisessa vellomiseen. Kasvattakaa nyt helvetti ne pallit, samperin nynnyt, ja lopettakaa tuo naurettava marttyyroiminen ja kynnysmattona makaaminen. Kukaan ei tule teitä mistään pohjamudista ylös kiskomaan, itse teidän täytyy oma perseenne sieltä nostaa.
Ihan itseään transit saavat syyttää myös siitä, jos mediassa esitetty kuva heistä on liian kapea. Kukaan ei ole käskenyt heitä muuttumaan toistensa kopioiksi aakkosmafiaan liittymisen jälkeen – niin he vain silti tekevät, eikä tästä juuri ainakaan Suomessa ole poikkeuksia (jos tarkastellaan niitä transeja ja muusuja, jotka heiluvat julkisuudessa ja toimivat näkyvinä järjestövaikuttajina). Varsinkin transidentifioituvien naaraiden puheet ja somekirjoittelut kuulostavat läpeensä siltä kuin he kaikki olisivat nielaisseet initiaatioriittinä jonkin aakkosmafian manuaalin, jossa annetaan supertarkat ohjeet siitä, miten kultissa tulee käyttäytyä ja mitä saa ja ei saa julkisesti sanoa. Sitten he toteuttavat kaikella olemisellaan ja somepostailullaan tuon manuaalin ohjesääntöjä, jauhavat samoin sanankääntein samoja juttuja ja niin edespäin. Jos haluaa omaan viiteryhmäänsä diversiteettiä, niin sitä pitää itse luoda, ei odottaa että joku muu niin tekee. Niinhän minäkin tässä homppelina olen tehnyt jo kolmen vuoden ajan omasta viiteryhmästäni käsin. En tiedä, millä tavalla olen ehkä muuttanut tai ollut muuttamatta kollektiivista kuvaa Suomen homomiehistä, mutta ainakin olen tehnyt jotain asioiden muuttamiseksi omalta osaltani enkä vain maannut maassa ulisemassa, että miksei kukaan tee mitään. En myöskään tosiaankaan kuvittele olevani jotenkin virheetön, täydellinen ja kaikissa sanomisissani oikeassa. Minussa on paljon puutteita ja vikoja, mutta asiakeskustelussa puhun pääasiassa omasta puolestani, en ole edes yrittänyt yleistää näkemyksiäni koko homoyhteisössä (jos sellaista nyt enää on olemassakaan) vallitsevaksi yleiseksi totuudeksi. Lukuun ottamatta tietysti sitä tosiasiaa, että homomiehet ovat romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostuneita toisista miehistä, eivät naisista, oli heillä millainen identiteetti ja kehonmuokkailun lopputulos hyvänsä. Tämä on fakta. Faktan toteaminen ei ole syrjintää.
Sitten vielä tuosta, että valtaväestön edustajat eivät riittävästi kyseenalaista omia oletuksiaan ja ennakkoasenteitaan transihmisiin liittyen. Mitä tämä edes on tarkoittavinaan? Kyseenalaistaa omia oletuksiaan ei tarkoita sitä, että ottaa nöyrästi toisilta mahtikäskyjä vastaan ja nielaisee ne sellaisenaan, kuten transyhteisössä tunnutaan kuvittelevan. Siihenhän se aina heidän tapauksessaan kilpistyy: koko ympäröivä yhteisö on saatava omaksumaan ja todeksimyöntämään transagendan pyhät teesit siitä, että koko sukupuoliasia on nyt heidän uskomustensa mukainen, piste. Ja sehän nimenomaan on asian kyseenalaistamista, ettei purematta niele transien väitteitä itsestään ja fantasiasukupuolistaan vaan asettaa ne kyseenalaiseksi ja tarkastelee niitä kriittisesti. Niinhän muidenkin ihmisryhmien edustajien kohdalla tehdään, kun keskustellaan ihmisoikeuksista. Myös koko tieteellinen maailmankuva perustuu kriittisyyteen ja asioiden kyseenalaistamiseen niin kauan, että voidaan muodostaa niistä todeksi perusteltuja uskomuksia. Tämä pätee myös lakien säätämiseen: ensin pitää poissulkea mahdolliset haitat, sitten vasta säätää se laki. Suomessakin käytiin jäätävät debatoinnit homoiltoineen ja lehtikirjoitteluineen ennen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestämistä ja sen jälkeen säätämistä; transithan olivat heti tämän lainsäätämisen vanavedessä kuola valuen omia ”oikeuksiaan” vaatimassa ja homojärjestöihin levittäytymässä, vaikkei pölykään ollut ehtinyt vielä laskeutua.
Ennakkoasenteetkaan eivät (ainakaan yleensä) synny aivan tyhjästä. Mutta mitä tarkoitetaan ennakkoasenteilla? Jos minulla homomiehenä menee hermot transidentifioituvaan naiseen, joka julistaa olevansa homomies ja vaatii pääsyä minun ja lajitoverieni seksuaalisen itsemääräämisoikeuden piiriin kermakakkuidentiteettinsä varjolla, sillä ei ole mitään tekemistä minkään ennakkoasenteiden kanssa. Se ”ennakkoasenne” on tässä tapauksessa transien näkökulmasta yksinkertaisesti yhtä kuin homoseksuaalisuus (jonka transit ovat vääntäneet seksuaalisesta suuntautumisesta identiteetiksi, jonka kuka tahansa voi omaksua). Homoseksuaalinen mies on heidän perspektiivistään ennakkoluuloinen, jos ei halua seksikumppanikseen naista, jolla on miesidentiteetti. Tässä päädytään taas tilanteeseen, jossa transit käyttävät hyperbolisia käsitteitä tilanteissa, joilla ei ole pohjimmiltaan (tai pintatasollakaan) mitään tekemistä noiden hyperbolien varsinainen merkityssisällön kanssa. Transit ovat esimerkiksi selittäneet, että homous on ”seksuaalista rasismia”. Fobia taas tarkoittaa irrationaalista pelkoa. Kuinka moni meistä tuntee fobiaksi luokiteltavaa irrationaalista pelkoa transeja kohtaan? Tuskin kovin moni. Lähinnä tulee mieleen voimakas halu vältellä kyseisiä ihmisiä kuin ruttoa, mikä kumpuaa ihan silkasta itsesuojeluvaistosta ja halusta käyttää aikansa johonkin kehittävämpään. Nämä taas juontuvat ihan suoraan siitä, miten transit itse ovat käyttäytyneet. Ennakkoasenteet voivat olla niin positiivisia, neutraaleja kuin negatiivisiakin, mutta yleensähän ennakkoasenteista puhutaan, kun ne ovat (tai niiden oletetaan olevan) negatiivisia. Näiden liittäminen seksuaalisuuteen on kuitenkin tilanne, jossa kulkee aika selkeä raja; seksuaalisuus on intiimeintä mahdollista, mitä kaksi ihmistä voivat keskenään tehdä, ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus on ainakin teoriassa niin yleinen ja ratkaiseva ihmisoikeus, että kaikenlainen sen murentamisen yrittäminen on aivan silkkaa tajunnanräjäyttävää idiotismia. Sille on syynsä, että seksuaalirikoksista säädetään varsin rankkoja rangaistuksia. Siihen ei kaivata mitään sinitukkaisia punkeromuusuja ja peruukkimekkomiehiä lässyttämään genitaalipreferensseistä ja niiden mahdollisesta syrjivyydestä. Aina on se vaihtoehto, joka tuijottaa heitä koko ajan naamaan viiden senttimetrin etäisyydeltä: pankoot toistensa kanssa. Problem solved.
Koko asia on kahtalainen, kun puhumme syrjinnästä ja ennakkoasenteista. Jos joku ei halua deittailla ja sekstata esimerkiksi sairaalloisen lihavien ihmisten kanssa, syyllistyykö hän sairaalloisen lihavien ihmisten syrjintään? Onko syrjintää olla haluamatta seksiä tietynlaisen/tietynkehoisen ihmisen kanssa? Yhtäältä transmanuaalien mukaan ”on OK olla haluamatta seksiä transihmisen kanssa, mutta jos sulkee transihmiset pois deitti- ja seksipoolistaan transihmisyyden takia, se on transfobiaa”. Toisaalta taas ne ihmiset, jotka preferoisivat nimenomaan transihmisiä deittailu- ja seksikumppaneina, syyllistyvät transmanuaaleissa ”transihmisten seksualisointiin ja fetisointiin” (eli jonkin sortin syrjintään) ja transit nimittävät heitä ”chasereiksi” eli jahtaajiksi. Tässähän ei ole sinänsä mitään ihmeellistä tai poikkeavaa minkään muunkaan ihmisryhmän kohdalla. On esimerkiksi olemassa paljon sellaisia, joilla on läskifetissi ja jotka nimenomaan haluavat fyysisesti massiivisen (seksi)kumppanin. Eivätkö he sitten käytännössä syyllisty käänteiseen syrjintään ja ole chasereita, kun preferoivat tietynlaisia ihmisiä nimenomaan tietynlaisen kehollisuuden vuoksi? Transien logiikan mukaan se on nimenomaan näin. Voisimme esittää samoja rinnastuksia kymmenistä tai jopa sadoista eri ihmisryhmistä (esimerkiksi tietyn väriset, tietyn pituiset, tietyn ikäiset, vammaiset…) täysin samalla logiikalla, eikä se muuttaisi perusaksioomaa yhtään miksikään. Ihmisen fundamentaaliset fysiologiset ominaisuudet eivät lakkaa olemasta, koska joku jossain päättää julistaa niin ja vaatii muilta osallistumista omaan immersiiviseen fiktioonsa. Jostain absurdista syystä transihmisillä on sellainen kollektiivinen uskomus/kuvitelma, että he muodostavat kaikesta normaalista ihmisdynamiikasta jumalallisen poikkeuksen eivätkä heihin päde samat säännöt ja lainalaisuudet kuin muihin. Eli taas kerran näitä kinuski-, toffee-, hasselpähkinä- ja salmiakki-ihmisiä.
Summa summarum: On syrjintää ja transfobiaa olla haluamatta deittailua, suhdetta ja seksiä transihmisten kanssa, mutta deittailun, suhteen ja seksin haluaminen heidän kanssaan on fetisointia, jahtaamista ja transfobiaa. Sille on jokin syy, ettei joku koe seksuaalista viehtymystä tai vetovoimaa sairaalloisen ylipainoisiin tai muulla tavalla tietynlaiseen kehollisuuteen. Sille on jokin syy, ettei joku koe seksuaalista viehtymystä tai vetovoimaa juuri transihmisiä kohtaan. Tässä eivät auta ennakkoasenteiden purkutalkoot tai erilaiset modernit eheyttämisyritykset identiteettipolitiikan varjolla. (En tiedä, kuinka monta miljoonaa kertaa minun pitää tämä itsestäänselvyys argumentiksi artikuloida, ennen kuin popcorn-, perunalastu- ja suolatikkuihmisille menee jakeluun.) Se ei tule koskaan johtamaan mihinkään muuhun kuin kaikkien perinpohjaiseen vittuuntumiseen ja entistä voimakkaampiin – tadaa – negatiivisiin ennakkoasenteisiin transporukkaa kohtaan. Ihan itse ovat oman kuoppansa kaivaneet. Joka toiselle kuoppaa kaivaa…
Ulkopuolisella ei pitäisi olla valtaa määritellä sitä, onko ihmisen kokemus omasta sukupuolesta uskottava. Oletusten tekeminen on Valon mukaan inhimillistä, eikä kaikkea voi osata heti. Mokia sattuu jokaiselle, mutta on eri asia, miten niihin suhtautuu.
– Piittaamattomuus ei ole ok. Jos kiinnostaa olla transihmisten puolella, haluaa oppia kömmähdyksistään. Ihmisten olisi tärkeää olla valmiita ottamaan palautetta omasta toiminnasta.
Kukaan ei ole väittänyt, etteikö ihmisen kokemus omasta sukupuolestaan olisi tai voisi olla ”uskottava”. Tuolla sukupuolikokemuksella ei vain ole mitään vaikutusta fyysiseen todellisuuteen tai muiden ihmisten todellisuuskäsityksiin, vaikka ihminen tykönään kuinka tuntisi tai uskoisi niin ja yrittäisi vääntää mustasta valkoista ja neliöstä ympyrää asian muuttamiseksi. On Vesinauriilta ja transeilta ylipäätään aika paksua esittää, että muiden pitäisi olla valmiita ottamaan palautetta omasta toiminnastaan, kun heillä itsellään ei ole aikomustakaan tehdä niin missään asiassa. Kaikki heille annettu palaute huudetaan fobiana sammuksiin ja rauhanomainen keskustelu päätyy aina sylkiroiskuavaan huutoon puuttuvista oikeuksista ja milloin mistäkin. Sama pyörä pyörii aina vaan.
Mitä tulee piittaamattomuuteen, niin eikö kaikkein tavoiteltavin yhteiskunnallisen hyväksymisen muoto ole nimenomaan se, ettei kukaan ns. piittaa sinusta ja identiteetistäsi tippaakaan? Homot ovat aina halunneet ja tavoitelleet sitä, että homous olisi yhteiskunnallisesti niin hyväksytty ja normaali asia, ettei kukaan jaksaisi tehdä siitä kummempaa numeroa ja homot saisivat elää rauhassa. Nimenomaan se, ettei kukaan jaksa piitata juuta tai jaata, on ainakin minun maailmankatsomuksessani merkki siitä, että asia hyväksytään. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö muiden kohtaamaan aktuaaliseen syrjintään ja kiusantekoon (jos sellaista havaitsee) tulisi puuttua – sellainen piittaamattomuus ei tietenkään ole OK. Vesinauriin kontekstissa tämä kuitenkin tarkoittaa nimenomaan pyyteetöntä transihmisten maailmantuskan keskittämistä ja nostamista jalustalle omassa toiminnassaan ja tekemisessään. Kuinka moni jaksaa ajaa toisten puolesta loputtomiin jotain hahmotonta ja harhaista aktivismia, josta ei itse hyödy millään tavalla (paitsi keräämällä jotain hetkellisiä hyvepisteitä)? Transit itse aina väittävät taistelleensa homoseksuaaleille heidän ihmisoikeutensa, mistä homojen täytyy olla heille ikuisessa kiitollisuudenvelassa, vaikka he aktivismillaan kirjaimellisesti pyrkivät pyyhkäisemään homoseksuaalisuuden pois kollektiivitodellisuudesta. Transit ovat myös 2000-lukua edeltäneen ajan loistaneet poissaolollaan Pride-kulkueista ym. homoaktivismista, ja heidän edustuksensa niissä on rajoittunut käytännössä dragqueeneihin ja muihin sirkuspelleihin höyhenissään ja hepenissään. Kun homot ovat antaneet homoliikkeen kolonisaatiosta ja muusta perseilystä vuoden 2010 jälkeisenä aikana transaktivisteille palautetta, niin eipä ole paljoa näkynyt valmiutta olla ottamassa palautetta vastaan omasta toiminnasta, naisista ja tytöistä ja heidän oikeuksistaan nyt puhumattakaan. Jos transeilla on niin julmetun jäätävä tarve saada muut tarkastelemaan omaa toimintaansa suhteessa transihmisiin kriittisemmin, niin kannattaisi näyttää itse siitä esimerkkiä ja vilkaista joskus itse sinne peiliin päin.
Valo listaa vaikeita asioita, joita hän toistuvasti kohtaa, koska on transihminen ja naiseksi usein mielletty: näkymättömyyden kokemus, se miten huonosti yhä ymmärretään, että on olemassa muitakin sukupuolia kuin mies ja nainen, lomakkeet, sukupuolittava kieli, tytöttely...
Ja sitten on ne vessat ja pukuhuoneet, jotka aina nousevat esiin, kun aiheesta keskustellaan julkisuudessa. Viimekeväisen translakiuudistuksen käsittelyn aikaan jotkut sen vastustajat sanoivat olevansa huolissaan siitä, että uudistuksen myötä miehet voisivat muuttaa sukupuolimerkintänsä ja hakeutua vaikka uimahalleissa naisten pukuhuoneisiin. Valon mielestä tällaisissa asenteissa ei ole kyse huoli naisten turvallisuudesta.
Lässyn lässyn lää. Jos sukupuolisekoilijat jotain ovat, niin eivät ainakaan näkymättömiä. Tosielämän Näkymättömät Ninnit joukolla pohtimassa, mikseivät harhakuvitelmat realisoidu todellisuudeksi, vaikka he väittävät niiden olevan todellisuutta. Nämä loputtomat genderspeshulien haastattelut ja muut artikkelit ovat siitä konkreettinen todiste. Sukupuolisekoilijat ovat aivan joka paikassa eri medioissa, ohjelmissa, paneelikeskusteluissa ja milloin missäkin paraatipaikoilla julistamassa oman erikoisihmisyytensä jumalallista ilosanomaa koko maailmalle. Miten kenellekään voi tulla edes mieleen esittää, että heillä a) ei olisi ylipäätään tarpeeksi medianäkyvyyttä (oltiin sen niin sanotusta yksipuolisuudesta mitä hyvänsä) tai b) voisi kaiken nykyisen vouhotuksen jälkeen olla jotain mandaattia esittää kokevansa itsensä ”näkymättömiksi”? Aivan kaikki yhteiskunnan keskeiset instituutiot ovat transien, genderspeshulien ja muunsukupuolisten vallassa. Mistä tuo paljon jauhettu näkymättömyyden kokemus heille aiheutuu? Vesinauriin mukaan pääsyy tähän ongelmaan on kolmannen, määrittelemättömän juridisen sukupuoli-identiteetin puuttuminen Suomen lainsäädännöstä. Suomen laki ei tunnusta mielikuvitussukupuolten olemassaoloa, ergo, Valo Vesinauris on Näkymätön Ninni. Entä sitten, jos/kun sellainen laki säädetään? Voin kertoa teille, että kitinä ei lopu siihen. Se ei tule loppumaan koskaan, tai ainakaan niin pitkään aikaan kuin sukupuolisekoilijoiden turpia ei saada tukittua ja keskittämään heidän huomiotaan johonkin muuhun asiaan.
Tuohon vessa- ja pukuhuoneasiaan olisi toki paljon painavaa sanottavaa, mutta en pitkitä tätä tekstiä nyt enempää syventymällä siihen. Jatketaan vaikka kommenteissa. Se mainittakoon, että toki sanomattoman huvittavaa Vesinauriilta on väittää, että miesten tunkemisella naisten vessoihin ja pukuhuoneisiin ei olisi mitään tekemistä naisten turvallisuuden kanssa. Naiset itse purkavat omat ihmisoikeutensa pois siinä lujassa uskossa, että tekevät jotain ennennäkemättömän hyvää ja jaloa ja ”edistävät ihmisoikeuksia”. Itkeäkö vai nauraa, kas siinä pulma. Vesinaurishan ehdotti tuossa jokin aika sitten, että ratkaisuksi ”sotkeviin cismiehiin” unisex-vessoissa pitäisi perustaa miehille vessakouluja, joissa opetetaan heitä asioimaan vessoissa sotkematta ja muita häiritsemättä. Ai että, kun pääsisi kärpäsenä katossa seuraamaan jotain Vesinauriin vessakoulua ja miesten reaktioita niissä (jos siis osallistumisprosentti olisi enemmän kuin nolla). Vesinauris selittämässä värisevällä ja hennolla äänellään "cismiehille", miten miesten pitää kusta, paskoa ja miten miestenvessojen käytöskoodeista täytyy uudelleenohjelmoitua siten, etteivät naiset ahdistu miesten läsnäolosta omissa intiimitiloissaan. Nobelin rauhanpalkinto odottaa.
– Nyt saavutetut edistysaskeleet eivät ole kiveen hakattuja, vaan niitä pyritään jatkuvasti murentamaan ja viemään pois niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vastustajat ovat aktiivisia vaikuttajia ja pelkään, että heillä on enemmän energiaa ja että he saavat jatkuvasti laajemmin tukea kuin ihmisoikeuksien puolustajat.
Valon mukaan se, että hän ja yhteisönsä muut jäsenet kohtaavat entistä enemmän vihapuhetta saattaa johtua kevään eduskuntavaaleista sekä siitä, että translakiuudistuksen myötä aihe oli totuttua useammin esillä myös perinteisessä mediassa. Valon mukaan puhe on väkivaltaisempaa, sävy on koventunut.
– Sonnan määrä on lisääntynyt ja siitä on tullut entistä julmempaa.
Missä tuota "sontaa" on ja millaista se käytännössä sisällöltään on? Millä tavalla se on väkivaltaisempaa, kovempaa ja julmempaa kuin joskus aiemmin? Olen (suurimmaksi osaksi aika löyhästi) seurannut eri someissa käytävää transaiheista keskustelua, ja suuri osa "sonnasta" on samankaltaista asioiden kyseenalaistamista ja päivittelyä kuin esim. minun blogitekstini. Tokihan minun tekstini ovat transien näkökulmasta sontaa kaikki tyynni, mutta he eivät ajattelee näitä asioita esitettyjen pointtien ja argumenttien painon vaan sävyjen kautta. Kun keskustelun sävy ei miellytä, vastapuoli mielletään "sortajiksi" ja "vihaajiksi" ja tätä olkiukkoa vastaan sitten kiihkeästi puolustaudutaan tai uhriudutaan eri media-alustoilla. Yhä edelleenkään objektiivisesta todellisuudesta puhumisessa ei ole mitään julmaa, syrjivää tai ennakkoluuloista. Sekään ei ole julmaa, jos joku jossain tekee jotain harmitonta pilaa tai naureskelee stereotypioille tai sille, että joku on vain ihan vitun tyhmä hakatessaan päätään seinään täysin päivänselvissä asioissa. Transeilla on tässäkin asiassa oma lehmä tukevasti ojassa. Miten he itse "cisihmisistä" ja esimerkiksi homoseksuaaleista ja naisista puhuvat? Kuvittelevatko he, että homoista on kaiken ihmisryhmänä kollektiivisesti kokemansa paskailun jälkeen mukavaa ja toivottavaa, että meistä puhutaan "genitaalifetisisteinä", joilla on "syrjivät ja ulossulkevat preferenssit"? Tai että naisista on mukavaa ja toivottavaa, ettei heistä puhuta enää kollektiivisesti naisina vaan synnyttäjinä, menstruoijina, kohdullisina ja ihmisinä, joilla on kuukautiset? (Onko joku muuten jossain koonnut listaa kaikista transien käyttämistä nimityksistä liittyen naisiin ja tyttöihin?) Miten helvetin syvällä perseessä se oma pää voi olla, ettei näe hirttä omassa silmässään näin päivänselvissä asioissa? Kaikkein naurettavinta on, että tuota uuskieltä käyttäessään transit ovat ihan oikeasti tosissaan ja kuvittelevat sen kuvastavan uutta maailmanjärjestystä, jossa transius on pyyhkäissyt kaiken sukupuolifundamentaalisen olemattomiin, ettei transeille tule vahingossakaan paha mieli.
Valo on tottunut tekemään vaikuttamistyötä, mutta kertoo jatkuvasti itsekin miettivänsä, kertoako olevansa muunsukupuolinen ja korjatako väärinsukupuolittamista. Konservatiivisilta, äärioikeistolaisilta ja kristillisiltä, uskontoon nojaavilta ihmisiltä tulee hänelle ja muille todella paljon vihakirjoittelua.
– Sosiaalisessa mediassa transihmisiin kohdistettu kiusaaminen, maalittaminen ja uhkailu on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti ainakin itsellä ja omassa yhteisössä, kuvailee Valo monien syitä vaieta omasta sukupuoli-identiteetistään.
– Kellään ulkopuolisella ei pitäisi olla valtaa määritellä sitä, onko ihmisen kokemus omasta sukupuolesta uskottava. Myös kolmannen sukupuolimerkinnän käyttöönottoa pitää edistää, Valo sanoo.
Yhteiskunnallisen syrjinnän muotoja on Valon mukaan esimerkiksi se, kun virallisissa lomakkeissa kysytään, onko täyttäjä mies tai nainen, koska juridisia sukupuolia Suomessa on vain kaksi.
Jos Valonauris olisi tottunut tekemään vaikuttamistyötä, hän ei käyttäytyisi kuin 7-vuotias kakara, jolle äiti sanoo kaupan karkkihyllyllä, ettei tänään ole karkkipäivä. Uskottavaan vaikuttamistyöhön ei sisälly jatkuva uhristatukseen ripustautuminen ja sen survominen kokoaikaisesti muiden kurkuista alas. Jos transit keskustelisivat asioista neutraalisti ja näkemyksiään asiallisesti argumentoiden, ottaen myös vastapuolen argumentit huomioon ja pyrkien kompromisseihin, heillä olisi nykykeskustelussa paljon enemmän vaikuttavuutta nykyiseen verrattuna. Homot ovat saavuttaneet ihmisoikeutensa keskustelemalla asiallisesti ja perustelemalla, eivät huutamalla ja mesoamalla. Ja taas kerran muistutan, että homous ei vahingoita ketään mitenkään. Siinä sen salaisuus.
Haluaisin ihan tosissaan nähdä esimerkkejä tuosta, miten sosiaalisen median keskustelussa transeja "kiusataan, maalitetaan ja uhkaillaan". Transien mukaanhan väärien pronominien ja puhuttelumuotojen käyttäminen (edes vahingossa) on murhaan verrattavaa väkivaltaa ja transien kroonisen maailmantuskan ydinsyy. Toisaalta esimerkiksi J.K. Rowlingille (ja monille muille naisille) ladatut kymmenettuhannet tappouhkaukset ovat täysin mitätön sivuseikka, jolle voi viitata kintaalla, koska transeilla itselläänhän on tässäkin asiassa mielestään erioikeuksia verrattuna muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin.
Lopuksi tahdon vielä korostaa, että vaikka puhun transien kokemuksista ja selityksistä kovaan ja suomivaan sävyyn, minun ei sinänsä ole tarkoitus tuomita tai edes vähätellä heidän tuntemuksiaan. En myöskään missään tapauksessa väitä, etteivätkö transit kokisi ihan aitoakin syrjintää eri tilanteissa (esimerkiksi työnhaussa tai vastaavissa). Johonkin pitää vetää raja keskusteltaessa siitä, mikä tulkitaan syrjinnäksi ja mikä ei. Tässä on myös se massiivinen ongelma, ettei transeilla näytä olevan edes ameeban vertaa kognitiivista kapasiteettia hahmottaa sitä, miten vakavista ja kauaskantoisista asioista puhumme, kun teemme valtion lakeihin niin dramaattisia muutoksia kuin he ovat jatkuvasti vaatimassa. He perustelevat kaikkia lakimuutosvaatimuksiaan marttyyripositiosta käsin tunnepitoisilla argumenteilla ja horinoilla heille kuuluvista ja vielä toteutumattomista ihmisoikeuksista ja syyllistävät yhteiskuntaa siitä, etteivät muut ihmiset jotenkin osallistu tarpeeksi transien ihmisoikeuksien edistämiseen. Mitä tähän tulee, niin yhteiskunta on nähdäkseni osallistunut transien "ihmisoikeuksien" edistämiseen jo niin laajasti ja perinpohjaisesti, etten oikein enää keksi, mitä tässä voitaisiin tehdä enempää. Jumalauta, heidän mukavuudekseen ja tarpeidensa tyydyttämiseksi säädetään lakeja. Millä ihmeen perusteella se on syrjintää, näkymättömäksi tekemistä ja kieltäytymistä tunnustaa jonkun olemassaolo?
Ulkopuolisen on itse asiassa aika mahdotonta jotenkin yrittää "määritellä sitä, onko toisen kokemus sukupuolesta uskottava", koska koko asia perustuu transien subjektiivisiin tuntemuksiin, joita ei voi tieteellisesti tai konkreettisesti mitenkään selkeästi kuvata tai todentaa. En minä tai kukaan muukaan voi kiistää sitä, jos joku kokee olevansa vaikka Uppo-Nalle-ihminen. Kaikki asiaan liittyvä suodattuu julkiseen keskusteluun ja debatteihin olevaiseksi transien omien kertomusten kautta. Ei voida olettaa, että muita ihmisiä jaksaisi loputtomiin kiinnostaa kuunnella tiettyjen ihmisten sukupuolimärehdintää. Transit itsekään eivät voi mitenkään olettaa, että he aina ja kaikkialla kokisivat pelkkää hyväksyntää ja ihmiset aina suhtautuisivat heihin ja heidän hankkeisiinsa ylenpalttisen suopeasti ja tsempaten. On uskomattoman naiivia kuvitella maailman olevan sellainen, että kaikki olisivat aina jonkin tietyn ihmisryhmän hankkeista ja pyrkimyksistä samaa mieltä, varsinkin kun tullaan pattitilanteisiin, joissa ryhdytään purkamaan muilta ihmisryhmiltä oikeuksia ja suojauksia pois, että yhdellä promillella olisi kivempaa larpata jotain identiteettiä.
Sinä transidentifioituva henkilö, joka mahdollisesti luet tätä ja olet nielaissut nuo transaktivistien uhrinarratiivit ja rakentanut koko elämäsi niiden varaan:
Et koskaan tule elämään sellaisessa pehmoisessa untuvamaailmassa, jossa et joskus kokisi jonkinlaista epämukavuutta, sosiaalista hyljeksintää, ennakkoluuloisuutta ja jopa ulossulkemista. Se on vain tavallista ja normaalia elämää, kuten meillä kaikilla muillakin. Mitkään kolmannet sukupuolimerkinnät ja muut idioottimaiset lakimuutokset eivät tule tässä teitä auttamaan millinkään vertaa; hetken se kenties lämmittää, kuten paukkupakkasella housuihin kuseminen, mutta hetken päästä on taas aivan yhtä kylmä tai kylmempi kuin äsken. Tilannettasi helpottaa taatusti, kun opettelet tarkastelemaan asioita laatikon ulkopuolelta, otat enemmän vastuuta omasta henkisestä hyvinvoinnistasi ja lakkaat edellyttämästä muilta ihmisiltä loputonta hyysäämistä ja paapomista. Vain kakarat ajattelevat näin, ja heille se suotakoon, koska he ovat kakaroita. Kasva sinä aikuiseksi, kuten me muutkin olemme tehneet.
.jpg)