keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Transaktivismin paradoksit (osa 1): Niin tai näin, aina väärinpäin

Aloitan uuden bloggaussarjan, jonka aiheena ovat transaktivismin paradoksit ja ristiriidat. Niitähän nimittäin piisaa roppakaupalla ja röykkiöittäin. (Ajattelin aiemmin, että paradokseista pitäisi kirjoittaa oma pitkä merkintänsä, mutta lienee taloudellisempaa ja lukijaystävällisempää käsitellä aihetta pienemmissä pätkissä, yksi aihekokonaisuus kerrallaan.)

Paradoksi 1: Niin tai näin, aina väärinpäin
Paradoksi 2: "Minut pakotetaan olemaan trans!"
Paradoksi 3: Tosielämän Näkymättömät Ninnit

Olen havainnut eri yhteyksissä lukemattomia kertoja, että trans- ja muunsukupuolisuusaktivisteja on kerta kaikkiaan mahdotonta miellyttää yhtään millään keinolla tai tasolla. Heidän kanssaan ei voi koskaan voittaa, teki mitä hyvänsä. Aina teet jotain väärin (väärät sanamuodot, vääränlainen puhetapa, väärät mielipiteet, väärille ihmisille puhuminen, väärien ihmisten seuraaminen somessa, väärät tykkäykset jne.) ja mikään ei riitä (et puhu ja kampanjoi tarpeeksi trans- ja muunsukupuolisten ja heidän oikeuksiensa puolesta, et ole riittävän inklusiivinen, et käytä tarpeeksi aikaa transoikeuksien edistämiseen, moninaisuustietouden levittämiseen ja ihmisten valistamiseen jne.). En tarkoita "voittamisella" nyt sitä, että voittaisi transaktivistit esimerkiksi väittelyssä; tarkoitan sitä, että ihan sama, mitä käytännössä teet ja miten toimit transaktivistien seurassa, teet joka tapaukesssa aina heidän mielestään jotain väärin tai et tee jotain tarpeeksi.

Trans (*) ei lähtökohtaisesti ole koskaan tyytyväinen mihinkään, koska trans vihaa itseään ja haluaa tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi kaikkien muiden ihmisten havaintopiiriä ja kokemusmaailmaa myöten. Toistan: Trans haluaa tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi. Trans ei halua olla se, joka on. Hän haluaa olla joku toinen. Meidän pyhä tehtävämme on ympärivuorokautisesti mukauttaa kaikki toimintamme transin kulloistenkin mielenliikahdusten mukaiseksi. Tästä ei neuvotella. Kompromisseja ei ole. Tämä vaatii meiltä kaikilta melkoisia ajatustenlukemisen, kristallipallotulkinnan, telepatian ja mentaaliakrobatian kykyjä. Jos mahdollista, niin kokeile testata tätä jotenkin itse, tai tarkkaile sivusta, kun joku muu testaa. Tulet ennen pitkää huomaamaan, ettet koskaan saavuta itsesi etkä transin kannalta tyydyttävää lopputulosta.

(*) En puhu nyt niistä tolkun transsukupuolisista, joilla on kaikki muumit laaksossa. Heistä monet ovat käyneet täällä blogissakin kommentoimassa. Puhun nimenomaan näistä nykyisistä sekopääaktivisteista, jotka ovat jostain saaneet päähänsä olevansa "transihmisiä", vaikkeivät ole koskaan sekunniksikaan pysähtyneet miettimään, mitä transsukupuolinen itse asiassa tarkoittaa. Asian ympärillä pyörivä keskustelukulttuuri on tällä hetkellä tuskastuttavan sekainen ja utuinen, koska kaikki mahdolliset termit on sotkettu niin tuhannelle miljoonalle mutkalle.

Transaktivistien kanssa tekemisissä olemisen dynamiikan kolmijako on suurin piirtein seuraavanlainen:

  • Jos suoraan toimit vastoin transaktivistien pyhää tahtoa ja toiveita, olet luonnollisesti transfoobikko, syrjivä paskaläjä, TERF, natsi ja etuoikeutettu cissaasta, joka vastustaa transien olemassaoloa, haluaa eliminoida kaikki transit eikä halua heidän ihmisoikeuksiensa koskaan toteutuvan. Esimerkiksi minä menen heidän kokemusmaailmassaan tähän kategoriaan, koska en hyväksy sitä, millaiseksi transaktivistit yrittävät yhteiskunnallisen sukupuolikäsityksen väkivalloin muokata, ja tuon myös hyväksymättömyyteni selkeästi ilmi. Sillä ei ole merkitystä, miten vankkumattomat perustelut pystyn (tai joku muu pystyy) väitteilleni antamaan, olen joka tapauksessa transfoobikko, syrjivä paskakasa, etuoikeutettu valkoinen cishomomies, sortaja jne.
  • Jos toimit transien pyyntöjen ja toiveiden mukaisesti, olet holhoava mielistelijä ja myötäilijä, joka ei tosiasiassa ajattele transnaisten olevan naisia ja transmiesten olevan miehiä ja nonparellien olevan nonparelleja. Myötäilemällä toimit kuten toimit ihan vain transien mieliksi, jotteivät he pahoittaisi mieltään ja näin pelastat oman nahkasi transinkvisition raivolta ja talikoidenheiluttelulta. Olen mm. nähnyt transien kitisevän siitä, että vaikka muut heidän seurassaan ollessaan vakuuttelevat heille trans women are womenia, trans men are meniä ja trans rights are human rightsia, transit kuulemma koko ajan pystyvät näkemään, aistimaan ja vainuamaan näistä vakuuttelijoista, etteivät he pohjimmiltaan usko siihen, mitä vakuuttelevat uskovansa. Heidän motiivinsa vakuutella TWAW, TMAM ja TRAHR ei olekaan tunnustaa uskoaan vaan vältellä konfliktia ja transfoobikon leimaa oman nahkansa pelastaakseen ja kasvonsa säilyttääkseen.
  • Jos et tee yhtään mitään eli valitset olla kokonaan reagoimatta ja ottamatta kantaa puolesta tai vastaan koko transasiassa, olet sorretun ja marginalisoidun väestönosan ihmisoikeuksista piittaamaton ja tunteeton kivi, jonka pitäisi etuoikeutettuna cissukupuolisena havahtua kuuntelemaan sukupuolivähemmistöjä (transihmiset, sukupuolettomat, ei-binääriset, muunsukupuoliset, ei-binäärittömät, sukupuolettomuudellisuuksiset, epäsukupuolittamattomalliset, nonbinäärisyydellistämättömät jne.), asettaa heidät kaikessa ajattelussasi ja toiminnassasi aina etusijalle ja oppia heiltä, koska sukupuolivähemmistöt ovat niiiin kauan olleet yhteiskunnassa näkymättömiä, syrjittyjä ja marginalisoituja. Nyt on vihdoin ja viimein korkea aika muunsukupuolistenkin päästä ansaitsemaansa valokeilaan, koska heitä on niin poskettoman kauan julmasti alistettu, sorrettu, häpäisty ja kaltoinkohdeltu eikä heidän tarpeistaan ole välitetty ja heidät on painettu marginaaliin.

Törmäsin vastikään oheiseen kuvakaappaukseen, jolle purskahdin nauramaan ihan ääneen. Sain idean tälle bloggaussarjalle juuri tästä kuvakaappauksesta. Koko nykyinen sukupuolensotkemistouhu on niin tragikoomisissa mittasuhteissa, ettei tässä enää oikein voi muuta kuin nauraa. Tsiigatkaapa (suomennos alla):

(Ne, jotka eivät tunne transaktivistien termistöä: AMAB = A Male Assigned at Birth ja AFAB = A Female Assigned at Birth. Näiden suomenkieliset vastineet ovat määritelty syntymässä pojaksi/tytöksi. Muut lyhenteet: SA = sexual assault eli seksuaalinen ahdistelu, TL;DR = Too Lazy, Didn't Read eli liian laiska, en jaksanut lukea.)

"Olen lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka käyttävät ilmauksia AMAB ja AFAB tarkoittaessaan 'mies ja nainen'

Kaikkialla, minne nykyään menen, kuulen jonkun puhuvan tyttöerityisistä asioista käyttäen ilmausta AFAB sen sijaan, että puhuisivat tyttöerityisyydestä.

'Tuo kundi on niin ilkeä tyyppi, hän kiusaa ainoastaan AFAB-ihmisiä!', aivan kuin AFAB olisi synonyymi tytölle, koska jo hän kiusaisi transnaista niin se olisi ihan OK, ja transmiehiä täytyy suojella kuten kaikkia muitakin AFAB-raukkoja?

 'AMAB-ihmiset, millaisia teidän kokemuksenne SA:sta?', aivan kuin minun kokemukseni seksuaalisesta ahdistelusta ei olisi täysin sama kuin kaikkien muidenkin naisten.

Olen nähnyt kämppiksenhakuilmoituksia, joissa lukee: "Etsimme neljättä kämppäkaveria! Ainoastaan AFAB:eille, ei hätää!"

Olen niin lopen kyllästynyt tähän. Näen tätä joka päivä, jopa transmyönteisissä yhteisöissä. Aivan kuin he yrittäisivät olla avuliaita käyttäessään meidän kieltämme, mutta sen sijaan he vain tulevat sanoneeksi, että olemme edelleen se sama, joksi synnyimme.

Jopa asioissa, jotka juontavat juurensa enemmän lapsuuteen eli aikaan ennen kenenkään transitioitumista, ovat transnaisen ja cismiehen kokemukset täysin erilaiset. Emme yhtäkkiä vain ala saada erilaisia elämänkokemuksia kun transitioidumme, olemme aina olleet transnaisia.

TL;DR Haistakaa vittu kaikki ihmiset, jotka käytätte termejä AMAB ja AFAB, kun tarkoitatte miestä ja naista. Lakatkaa yrittämästä kuulostaa inklusiivisilta, koska nyt ainoastaan satutatte meitä."

Jos transaktivistit jossain ovat maailmanmestareita, niin käsitteiden hämärtämisessä ja keskustelukulttuurin hämmentämisessä. On verrattoman ironista, että trans- ja muunsukupuolisuusaktivistit ovat itse luoneet tietynlaisen keskustelukulttuurin tietynlaisilla säännöillä ja peräänantamattomasti vaatineet muita omaksumaan ja käyttämään harhaisia termejään ja uuskäsitteitään, koska muunlainen kielenkäyttö loukkaa ja satuttaa heitä. Kun ihmiset sitten oikeasti ottavatkin onkeensa ja alkavat käytellä näitä transien termejä osana luonnollista viestinnän virtaa ja kommunikaatiota (ironisesti tai ei), aktivistit joutuvatkin puun takaa nokikkain sen ilmiön kanssa, että heidän pelisääntönsä voivatkin kääntyä kiertoteitse heitä itseään vastaan. Yleensä keskivertonormaali ihminen oppii kerrasta, että vastatuuleen ei kannata sylkeä. Niin, siis yleensä. Ja niin, siis keskivertonormaali.

On olemassa tietty biologiaan pohjautuva sukupuolinen distinktio (eli ero, erottaminen), jota ei voida tehdä koskaan olemattomaksi. Tietty fyysinen todellisuus, jonka totuudellisuudesta ei voida neuvotella. Näin luomakunta nyt vaan on järjestynyt. Voit käydä sotaa painovoimaa vastaan, muttet pysty poistamaan sitä koskaan. Jos sanat nainen/tyttö ja mies/poika asetetaan sosiaalisen kuolemanrangaistuksen uhalla kollektiiviseen käyttökieltoon (lue: varataan ne vain transien käyttöön), koska ne triggeröivät muutamien erittäin vakavasti mielenterveydeltään järkkyneiden ihmisten neurooseja, alkavat valtaväestön edustajat sitten hakea ajatustensa ilmaisemiseksi erilaisia kiertoilmaisuja, jotta aiottu viesti menisi perille (ja välttyisi somelynkkaukselta ja kirkonkiroukseen langettamiselta). Tällaisissa tapauksissa syntymässä määritelty -tyylinen retoriikka on trans- ja moninaisuusvouhottajien itsensä kieleen lanseeraamaa termiainesta, jolla pyritään aktiivisesti hämärtämään kehollisten todellisuuksien dikotomisuus ja saamaan ihmisten mielet sukupuoliasioissa niin sekaisin, että kaaoksen päälle on mahdollista alkaa lanseerata dekonstruoitua (eli ensin hajotettua ja sitten uudelleenmerkityksellistettyä) käsitystä siitä, mitä sukupuoli tarkoittaa. (Syntymässä määritelty on muuten pöllitty intersukupuolisilta. Transit puhuvat usein myös kaapista tulemisesta, joka taas on pöllitty homoseksuaaleilta.)

Transaktivistit eivät osaa eivätkä viitsi miettiä asioita koskaan loppuun asti. Kaikenlaisia vaatimuksia ja pyyntöjä kyllä piisaa roppakaupalla joka asiaan, mutta vaatimusten täytäntöönpanon seurauksia ei kukaan jaksa miettiä saati pysähtyä pohtimaan sitä, mitä seurauksia keskustelukulttuurin muutoksella (ja siten ihmisten todellisuuskäsityksen muokkautumisella uudenlaiseksi) voi olla pidemmällä aikavälillä. Transaktivistit eivät esimerkiksi koskaan vastaa kysymyksiin siitä, miten juridisen sukupuolen mielivaltaisen muuntelun mahdollistamat väärinkäytökset estetään. Transaktivisteja ei vaikuta lainkaan liikuttavan se, millaisia vahingollisia vaikutuksia sukupuolen uudelleenkäsitteellistämisellä ja sukupuolen mukaan jaettujen tilojen purkamisella on naisten ja homoseksuaalien oikeuksiin ja turvallisuuteen. Tämä sama asia heijastuu kaikkeen transaktivistien toimintaan. Kun esimerkiksi "translasten" blokkerihoitojen pitkäaikaisvaikutuksista puhutaan ja yleisesti mietitään, että onkohan tämä keskenkasvuisten steriloiminen ja heidän kehoonsa kuulumattomien muuntohormonien pumppaaminen sitten kuitenkaan maailmankaikkeuden paras idea heidän koko elämänkaarensa kannalta, niin sekin on aina vain transfobiaa ja transihmisten olemassaolon kieltämistä ja transoikeuksien vastustamista.

Olen nähnyt myös suomalaisten transaktivistien ja heidän allyjensa avautumisia siitä, että termit miesoletettu ja naisoletettu eivät ole "onnistuneita" eikä niitä saisi oikeastaan käyttää, koska niiden taustalla on ajatus "sukupuolen olettamisesta". Sukupuoliahan ei saisi koskaan missään tilanteissa "olettaa", oli ihmisen lihallinen ilmiasu sukupuoliominaisuuksineen päivineen mikä hyvänsä. Sukupuoli kun ei näy ihmisestä päällepäin eikä sitä voi päätellä yhtään mistään; vain sillä on mitään merkitystä, minkä ihminen itse julistaa sukupuolensa olevan. Näistäkin minulla oli kuvakaappauksia, mutta en saanut niille julkaisulupaa. (Ja for the record, en julkaise kuvakaappauksia suljetuilta forumeilta.)

Myös pronominien kysyminen ja pronomineista puhuminen on kuulemma nykyään transfobiaa, koska siinäkin on taustalla olettamista, joka siis on nyt transien mielestä sitten kuitenkin rikollista toimintaa ja väkivaltaa jne. Eli taas kerran tätä harhaista hourailua siitä, että ihminen ei oikeastaan ole oma fyysinen kehonsa vaan jokin kehosta irrallinen, vaelteleva sukupuolisieluentiteetti, joka nyt vaan on sattunut inkarnoitumaan tietynlaiseen kehoon, joka ominaisuuksineen on toissijainen sukupuolen määrittämisessä, koska ihmisen todellinen sukupuoli on se vaelteleva sukupuolisielu, ei materiaalinen keho ja sen ominaisuudet.

Mitä muuten tulee "syntymässä määrittelyyn" ja ajatukseen irrallisesta, vaeltelevasta sukupuolisielusta, kommentoin näitä edellisen merkintäni kommenteissa seuraavasti:

"Syntymässä määritelty" on uskonnollinen, aivopesutarkoituksiin valjastettu (ja alun perin intersukupuolisuuden diagnostiikasta pöllitty) käsite ajatukselle siitä, että olisi olemassa jonkinlaisia vaeltelevia sukupuolisieluja, jotka voivat asettua "väärään kehoon", joka sitten täytyy mahdollisimman nopeasti korjata medikaalisesti oikeanlaiseksi, jotta ihminen voi elää "omana autenttisena itsenään". Juuri tällaista ajatusta aktivistit yrittävät lanseerata yleisesti vallitsevaksi ja hyväksytyksi totuudeksi koko yhteiskuntaan. Lain voimalla.

Transaktivismin ja koko ideologian tunnistaa uskonnolliseksi kultiksi juuri siitä, että he uskovat ajatukseen ihmiskehon ja ihmishengen erillisyydestä ja siitä, että näiden välillä voisi objektiivisesti vallita sukupuolinen inkongruenssi. Tällaisessa ajattelussa ihminen ei ole hänen oma sukupuolinen kehonsa vaan jonkinlainen vierailija omassa kehossaan ("syntynyt väärään kehoon").

Esimerkki: Heaven's Gate oli yhdysvaltalainen kultti, joka uskoi, että ulkoavaruuden muukalaiset tuovat jäsenille uuden kotipaikan vieraalta planeetalta. He uskoivat, että Hale–Bopp-komeetan takana kulkee avaruusalus, jonka kyytiin on mahdollista päästä tekemällä itsemurha. Ja näin he tekivätkin (joukkoitsemurhan) vuonna 1997. Tämän kultin jäsenet käyttivät omista kehoistaan nimitystä "vehicle" eli kulkuneuvo. He eivät puhuneet itsestään minä-muodossa (I'm doing) vaan kolmannessa persoonassa (This vehicle is doing). Eli hekin ajattelivat, että he ovat ikään kuin vierailija omassa kehossaan, joka on heidän todellisesta minuudestaan erillinen olio tai epämääräinen kudoskasauma, joka kuljettaa heitä heidän ollessaan täällä maan päällä. Ihan lievästi vain dehumanisoivaa puhua omasta kehostaan jonain elottomana kapineena, mutta tämän kultin jäsenille se oli mitä ilmeisimmin aivan totisinta todellisuutta. He aivan todella uskoivat siihen. "Minun kehoni on kulkuneuvo, jossa minä olen vieraana."

Transkultti syöttää ihmisille samantyyppistä ajatusta kuin Heaven's Gate: ihminen ei ole hänen kehonsa vaan jokin kehosta erillinen osa, sukupuolisielu. Joskus vain käy niin, että sukupuolisielu inkarnoituu väärään kehoon. Keho pitää sitten "korjata" oikeanlaiseksi (eli muokata se medikaalisesti joksikin sellaiseksi, mitä se ei syntyjään ja luonnostaan ole). Ja tämän jälkeen ihmisestä tulee hänen "oma autenttinen itsensä".

Kirjoitan myöhemmin siitä, millaisia kultin piirteitä transaktivismiin liittyy ja miten ne siinä ilmenevät. Tuo mainittu Heaven's Gate on vain yksi esimerkki. Kyseinen kultti on muuten siitä harvinainen laatuaan, että heillä oli omat nettisivut, jotka ovat edelleen olemassa.

Transaktivistit ovat aivan itse kaivaneet oman kuoppansa, ja nyt he raapivat päitään kuopan pohjalla, että mitenkäs tässä nyt näin kävi. Vaatimalla sitkeästi fobia- ja syrjintäsyytöksin, cancelointikampanjoin ja väsytystaistelulla muita ihmisiä käyttämään kehittämäänsä misogynistista ja homofobista termistöä he ovat ihan oikeasti pystyneet vaikuttamaan yleiseen keskustelukulttuuriin ja siihen, miten ihmiset sukupuoliasioista puhuvat. Esimerkiksi nykyään puhutaan luontevasti esihenkilöistä, ei enää esimiehistä. Esihenkilössä nyt sentään on vielä jotain järkeä, toisin kuin syntymässä määritelty -tyylisessä gaslightingissa. Mutta luulisi aktivistien nyt olevan tyytyväisiä, kun ovat pitäneet yhteiskuntaa näinkin kauan tiukassa kuristusotteessaan ja ihmiset ovat ihan toden teolla muokanneet kielenkäyttöään heidän maailmankuvansa mukaiseksi...? Heidän termejään käytellään myös heidän omien runkkurinkiensä ulkopuolella (vaikka sitten silloinkin vain heidän mielikseen tai raivon välttämiseksi). Olen paljon miettinyt tätä: miten ihminen, joka intohimoisesti vihaa itseään ja sitä myöten kaikkia muita ihmisiä, voisi olla koskaan tyytyväinen yhtään mihinkään? Transidentiteetit ja sukupuolisekoilu eivät ole tai edusta itsensä hyväksymistä ja rakastamista. Transidentiteetit ja "genderit" ovat itsensä hyväksymisen ja rakastamisen vastakohta. Mitä tulee muuten trans-käsitteeseen ylipäätään, niin eikös sekin ole tarkalleen ottaen transfobinen ja toiseuttava, kun käsite kerran antaa ymmärtää, ettei ihminen sitten kuitenkaan ole sitä kokemussukupuoltaan vaan jokin hämärä trans (adjektiivi) versio siitä? Todellisuutta ei vaan voi kieltää loputtomiin. Jossain kulkee raja. Todellisuus voittaa lopulta aina, tempoilivat ihmiset miten paljon hyvänsä.

Transaktivistit raivostuvat nollasta sataan joka kerta myös silloin, kun joku pelaa peliä heidän omilla säännöillään. Tästä hyvä esimerkki on vuodentakainen superstraight-tempaus, joka sai alkunsa Tiktokista, kun muuan mieskäyttäjä postasi sinne videon, jossa selitti olevansa kiinnostunut vain "todellisista naisista" (real women), jotka ovat "syntyneet naisina" (that are born women).

Videolla hän sanoo:

"Yo, guys, I made a new sexuality now, actually. It’s called 'super-straight', since straight people, or straight men as myself – I get called transphobic because I wouldn’t date a trans woman.

You know, they’re like, 'Would you date a trans woman?' No. 'Why? That’s a female.'

No, that’s not a real woman to me. I want a real woman. 'No, you’re just transphobic.' So now, I’m 'super-straight'! I only date the opposite gender, women, that are born women. So you can’t say I’m transphobic now, because that’s just my sexuality, you know."

Ihmiset riemastuivat tästä videosta ja kaikenlaiset superstraight-meemit alkoivat saman tien levitä eri kanavissa kulovalkean tavoin. Hyvin nopeasti tämä kirvoitti myös supergay-, superlesbian- ja superbi-aiheista materiaalia. Näkyi myös mm. sellaisia hashtageja kuin #LGBS. Ironisen lempeällä tavalla huvittavaa, miten transaktivismi on ajanut homot, lesbot, biseksuaalit ja heterot samaan tukikohtaan yhdistämään voimansa tätä hulluutta vastaan.

Transaktivistithan tietysti repivät koko jutusta välittömästi perseensä. Forumit, kommenttipalstat, Twitter ja kaiken maailman mölysomet tukkeutuivat transaktivistien ulinasta ja möykkäämisestä, miten taas kerran on keksitty uusi ja julma tapa syrjiä, sortaa ja marginalisoida transihmisiä, kieltää heidän olemassaolonsa ja niin edelleen. Ajatelkaa nyt! Maailmassa on sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua deittailla tai panna transien kanssa! Pyhäinhäväistys. Skandaali. Transaktivisteille tuttuun tapaan myös tappouhkaukset alkoivat välittömästi lennellä ympäriinsä.





Heh. Eikö olekaan kivaa, kun joku käy kimppuunne teidän omilla aseillanne?

Transien räyhävastareaktio kirvoitti superstraight-tempauksesta innostuneilta koko joukon erilaisia meemejä aiheesta (näitä löytyy googlettamalla paljon lisää).



Superstraight-termi sai nopeasti omat, transulossulkevat (gasp!) määritelmänsäkin:

Superstraight poiki myös oman lippunsa: mustanoranssi lippu, jossa on naaras- ja urossymbolit "käsikynkässä". Myös supergay, superlesbian ja superbi saivat omat, vastaavat versionsa.

Superstraight-tempaus oli toki tavallaan huvittava, mutta jos tarkkoja ollaan, niin siinä ei ole oikeastaan yhtään mitään hauskaa tai toivottavaa. On hyvä aina pyrkiä katsomaan someilmiöiden ja -trendien taakse ja asettamaan ne laajempaan kontekstiin. On karmeaa, että suuri osa ihmisistä on niin sekaisin näissä seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa, että meidän on täytynyt kirjaimellisesti alkaa uudelleenkäsitteellistää keskinäistä ihmistodellisuutta ja käyttämäämme kieltä heidän harhojaan mukaileviksi. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että koska transaktivistit väittävät naiskehoisen ihmisen voivan olla homomies ja mieskehoisen ihmisen voivan olla lesbonainen, meidän täytyy erikseen uudelleenmääritellä käsitteiden heteromies, heteronainen ja ennen kaikkea homomies ja lesbonainen merkitykset jollain uudella käsitteellä, jotta voimme säilyttää sen merkityseron, jota nuo termit substanssimerkityksessään kantavat. Tässä tapauksessa se tehtiin asettamalla substanssikäsitteelle etumäärite super luomaan tarvittava merkitysero: on ihmisiä, joiden romanttinen ja seksuaalinen halu ja himo kohdistuu vain joko toiseen biologiseen sukupuoleen, samaan biologiseen sukupuoleen tai molempiin biologisiin sukupuoliin.

Olen iloinen, etteivät nuo super-alkuiset termit alkuinnostuksen jälkeen alkaneet levitä laajempaan käyttöön, ja tähän on syynsä. Muistakaa: Koska transaktivistit eivät voi perustella tavoitteitaan ja pyrkimyksiään minkäänlaisilla järkevillä, rationaalisilla ja todellisuuteen pohjautuvilla argumenteilla, heidän ainoa mahdollisuutensa edistää tavoitteitaan on SOTKEA KIELTÄ, KÄSITTEITÄ JA MERKITYKSIÄ. Käsitteiden sotkemiseen heillä on kaksi tapaa: uusien käsitteiden kehittäminen ja jo olemassa olevien käsitteiden hämärtäminen ja niiden merkitysten muunteleminen. Tässä tapauksessa olemassa olevia käsitteitä ovat hetero, homo, lesbo ja bi, jotka transaktivistit yrittävät sitkeästi kolonisoida ja murentaa siten, että mahtuvat itse kokemussukupuolensa kautta noihin määritelmiin; eli että nainen voi olla homomies ja mies voi olla lesbo. Huomatkaa: hetero-käsite ei ole tässä tulilinjalla (eikä koko projektilla ole heteroenemmistöön muutenkaan kummoista negatiivista vaikutusta), mutta jos homous uudelleenkäsitteellistetään, siinä samalla uudelleenkäsitteellistyy automaattisesti myös heterouden käsite.

Jos luomme ja otamme käyttöön uudet käsitteet, joilla kuvaamme seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuolia, me epäsuorasti legitimoimme transaktivistien pyrkimykset määritellä substanssikäsitteet uusiksi oman maailmankuvansa pohjalta. Jos otamme käyttöön sellaiset käsitteet kuin superstraight tai supergay, me tuolla teollamme legitimoimme ja hyväksymme transaktivistien pyrkimykset ja väitteet siitä, että itsensä mieheksi kokeva nainen voi olla homomies ja itsensä naiseksi kokeva mies voi olla lesbonainen. Eli olemme tavallaan jo sisällyttäneet naiset/transmiehet homomiehen määritelmään ja miehet/transnaiset lesbon määritelmään. VASTUSTAKAA TÄTÄ KAIKELLA VOIMALLANNE. Toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että transit ovat kuin ovatkin onnistuneet tavoitteessaan sisällyttää itsensä noihin substanssimääritelmiin: mies on nainen ja nainen on mies, hetero on homo ja homo on hetero. Homoseksuaalisuus lakkaa olemasta. Naiseus lakkaa olemasta. Transaktivistit ovat nähneet aivan uskomattoman paljon vaivaa luhistaakseen homoseksuaalisuuden määritelmän samaan biologiseen sukupuoleen kohdistuvana romanttisena ja seksuaalisena kiinnostuksena, jotta mahtuisivat itse sukupuoliristiriitakokemuksensa tai ties minkä kivulloisen fetissinsä kanssa noihin määritelmiin. Homoseksuaalien itsensä mielipiteellä ei ole heille tässä projektissa minkäänlaista merkitystä. Vain heidän omilla tarpeillaan ja haluillaan on väliä. Heteroenemmistöön tällä uudelleenmerkityksellistämisen projektilla ei ole kummoistakaan vaikutusta (ainakaan vielä), kuten jo todettua, mutta jos homoseksuaalisuus eliminoidaan käsitteellisesti, meillä ei ole enää mitään muita vaihtoehtoja toteuttaa seksuaalisuuttamme kuin mennä jälleen kerran maan alle, jos haluamme säästyä transien vihalta, raivolta ja kolonisoinnilta. Niin olemme valitettavasti joutuneet jo pitkälti tekemäänkin.

Tokikaan pelkästään seksuaalisuustermit eivät ole transaktivistien tulilinjalla. Sukupuolitermit ovat heidän ensisijainen kohteensa ainakin vielä toistaiseksi. (Englanninkielisessä maailmassa ollaan siirrytty pikkuhiljaa woman-sanan approprioimisesta female-sanan approprioimiseen. Eli että miestä voi kuvata sanalla female. Transit vievät naisilta pikkuhiljaa aivan kaiken käsitteitä ja identiteettiä myöten.) Nainen-sanan häivyttämistä ja transnaisten omaisuudeksi hivuttamista on aggressiivisesti harjoitettu jo vuosikausien ajan myös Suomessa. Jostain syystä inklusiivisen kielen (menstruoija, vulvallinen ihminen, synnyttävä vanhempi, verenvuotaja jne.) vaatimus kohdistuu pääasiallisesti vain naisiin ja naiserityisyyteen. Mies on kaikkialla edelleen mies kenenkään älähtämättä; eipä näy edelleenkään vaatimuksia siitä, että miehiin tulisi viitata eturauhasellisena henkilönä, testikkelitelineenä, spermantuottajana tai kiveksellisenä ihmisenä.

Eipä näy tuonkaan postauksen (mainoksen) kommenteissa wokeja, intersektionalisteja ja transaktivisteja raivoamassa ulossulkevasta ja transfobisesta kielenkäytöstä...

Transaktivistit eivät usein itsekään tunnu tietävän, mitä oikein haluavat ja mitä muilta ihmisiltä odottavat. Eilen he halusivat yhtä, tänään toista, huomenna taas jotain muuta. Eilen väärän pronominin tai puhuttelumuodon käyttäminen on murhaan verrattavaa väkivaltaa, tänään niistä on turhaa puhua, huomisesta ei hajuakaan, kun kaikki muuttaa koko ajan muotoaan ilman minkäänlaista säännönmukaisuutta. En ole nähnyt vielä yhtäkään tyhjentävää selvitystä siitä, millainen yhteiskunnan pitäisi transaktivistien mielestä olla, että olisivat edes hetken aikaa tyytyväisiä. Sinä aktivisti, joka nyt mahdollisesti luet tätä: tervetuloa kommentteihin selventämään ja keskustelemaan. Ja ei, Oikeus ollan, Ehjänä syntyneen tai jonkin Kehrääjän paska-artikkelin, Tiina Tuppuraisen valheiden manifestin, Panda Erikssonin muunsukupuolisuus- ja solubiologian kandi -lässytyksen tai Mona Blingin transmyyttimongertelun linkkaaminen ei riitä. Kerro omin sanoin.

Ainoaksi transaktivismia luonnehtivaksi stabiiliksi piirteeksi voitaneen asettaa sen kaikenkattava ja kaikenläpäisevä epästabiilius.

176 kommenttia:

  1. sekoilusta toipuvalle tämä blogi on henkireikä. hyvä että lyhyempiä tekstejä ja useammin. tänkin olis voinut jakaa kahtia: mahdottomuus miellyttää ja super straight omiksi jutuikseen. joka tapauksessa kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos blogista on jotain iloa. :)

      Jatkossa tulee lyhyempiä bloggauksia tähän sarjaan. Piti yhdistää aloitukseen kolme luonnosta, etteivät jäisi kokonaan käyttämättä ja vaipuisi unholaan. Tarkoitus oli kirjoittaa tuosta superstraightista jo vuosi sitten erikseen, mutta aloitettu teksti jäi luonnoksena roikkumaan, kuten ärsyttävän usein hetkellisen kirjoittamispuuskan iskemisen jälkeen käy.

      ”Sekoilusta toipuvalle”, haluatko avata tätä lisää? Supermielenkiintoista. (Muista, että tänne saa kirjoittaa vieraskyniä, jos haluat tarkemmin pohtia kokemuksiasi ja kertoa niistä.)

      Poista
  2. Kun sikojen kanssa lähtee mutapainimaan, niin siat nauttii ja itse tulee vain likaiseksi. Sama näiden identiteettiään validoittavien kanssa. Kun ne ei kunnioita toisten rajoja tai erillisyyttä, niiden suhteen pitää pitää rajoja. Vaan miten se tehdään ottamatta sosiaalista damagea? Etsitään piirejä, joissa eivät vaikuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset (tai röhkit). Tuollaisten piirien (joissa eivät vaikuta) löytäminen on tällä hetkellä ja tässä poliittisessa ilmapiirissä melko hankalaa, koska vasemmistoliberaali identiteettipolitiikka, genderideologia ja intersektionalismi ovat lonkeroituneet ihan joka paikkaan. Minulta on mennyt tämän asian takia pilalle pari tärkeää harrastusta. Ei sillä, ettenkö sinänsä pystyisi edelleenkin osallistumaan, en vain kykene sietämään transpesua omissa sosiaalisissa piireissäni enää missään muodossa. Mitta on täynnä.

      Poista
  3. Minua on aina kiinnostanut, että jos sukupuoli on sosiaalinen konstruktio ja valkoisen ylivallan edustajien päättämä satunnainen kokoelma kehonosia*, niin eikö transsukupuolisuus sitten ole sosiaalinen konstruktio? Eivätkö transit konstruktioajattelun perusteella voi de- ja rekonstruoida omaa sukupuoltaan ja seksuaalisia mieltymyksiään?

    * transien ja vihervasemmiston mukaan biologista sukupuolta ei voi edes määritellä, koska intersukupuoliset, merihevoset, etanat ja vuokkokalat. Vähintään kromosomit pitäisi tietää ja olla yliopistotasoiset (solu)biologian opinnot taskussa, ennenkuin voi puhua sukupuolesta mitään. Heidän mielestään biologiset sukupuolet voitaisiin määritellä uusiksi valitsemalla erilaiset kriteerit.
    Eli samaan aikaan kielletään biologinen sukupuoli, kun transit tavoittelevat vastakkaisen sukupuolen kehollisia piirteitä. Transnaiset esimerkiksi fetisoivat kuukautisia, raskautta, synnytystä ja imettämistä samaan aikaan, kun oikeista naisista puhutaan emättimenomistajina, lisääntymisalustoina ja menstruoivina elämänmuotoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Tähän liittyen tuli mieleen, että Abigail Shrier esitti eräässä haastattelussa mielenkiintoisen ajatuksen muunsukupuolisuudesta: Mistä tiedämme, millaisia "muunsukupuoliset" ihmiset ovat? Mistä esimerkiksi tiedämme tai voimme päätellä sen, ettei muunsukupuolisilla ole rintoja?

      Tuota sietääkin miettiä. Millainen on mieskehoinen muunsukupuolinen? Millä tavalla mieskehoisen muunsukupuolisen kehoa täytyisi muokata, että hänestä tulee "muuta" sukupuolta? Entä millainen on naiskehoinen muunsukupuolinen? Valikoimaan näyttävät tällä hetkellä kuuluvan ainakin lyhyeksi kynityt ja räikeäksi värjätyt hiukset (mahdollisesti sivusiili), kilon painoinen septum, tissien poisto ja mahdollisesti maltillinen määrä testoa hentoisten amisviisten kasvattamiseksi ja äänen hienoiseksi madaltumiseksi. Ja näin naisesta tulee "muuta sukupuolta", ei-nainen.

      "Eli samaan aikaan kielletään biologinen sukupuoli, kun transit tavoittelevat vastakkaisen sukupuolen kehollisia piirteitä."

      Tässä onkin hyvä aihe johonkin tulevaan paradoksikirjoitukseen. Sukupuolia ei ole olemassa, koska miesten ja naisten välillä ei ole minkäänlaista biologista tai fysiologista eroa, penis ja vagina ovat sosiaalisia konstruktioita, penis voi olla naisen ja vagina miehen sukupuolielin. Sukupuolia ei voida mitenkään määritellä, koska määrittely on niin äärettömän vaikeaa ja monimutkaista, intersukupuoliset sitä ja tätä. Sukupuoli on sillä tavalla moninainen, ettei ketään voida luokitella selvästi mieheksi tai naiseksi, koska sukupuolta ei näe päältäpäin eivätkä genitaalit tai sekundääriset sukupuolipiirteet kerro sukupuolesta yhtään mitään.

      Mutta transnaiset ovat naisia. Piste.

      Poista
    2. Tähän liittyy olennaisesti myös se, että trans on ollut syntymästään asti sitä sukupuolta, mitä ilmoittaa olevansa. Mutta sitten on tietysti genderfluidit, joiden sukupuolikokemus voi vaihdella päivän mittaan. Täysin loogista. On myös katujia, jotka palaavat alkuperäiseen sukupuoleensa. Transaktivistit tosin sanovat katujia epäonnistuneiksi cissuiksi, jotka mokasivat. Katujat eivät lopulta olleetkaan aitoaja transeja eivätkä uskoneet riittävän vahvasti genderjumaliin. Sukupuoli onkin häilyvä ja liukuva matka, jonka yksi etappi voi olla transitio ja sen katuminen. Ihan luonnollista. Transtarina on kätevä, koska se elää matkan varrella. Mikään ei ole niin pysyvää kuin transidentiteetti, jonka perusteella genitaalit voi silpoa, viedä hedelmällisyyden ja dumpata blokkerit ja muuntohormonit jopa alaikäiselle. Eikun...

      Poista
    3. "Millainen on mieskehoinen muunsukupuolinen?"
      Muunsukupuolisuudessa on se jännän sukupuolittunut piirre, että urosmuusulle riittää transitioksi vihreä kynsilakka, vinkeän värinen huulipuna ja röyhelövaatteet, mutta naarasmuusun sukupuolen muuttumiseen vaaditaan hiusvärin lisäksi yleensä rintojen amputointi ja hormonit. Urosmuusu voi pestä meikit ja laittaa farkut jalkaan, mutta naarasmuusulle jää ikiajoiksi kaljuuntuva pää, lisääntynyt kasvojen ja kehon karvoitus, mastektomia-arvet, möreä ääni ja jättiklitta.

      Poista
    4. Täällä lisää transaktivismin loogisia ristiriitoja: https://twitter.com/democracycoma1/status/1465072399729278985

      Poista
    5. Jos penis voi olla naisen sukupuolielin, niin miksi transmiehellä ei voi olla rintoja?

      Poista
    6. "Jos penis voi olla naisen sukupuolielin, niin miksi transmiehellä ei voi olla rintoja?" Pirskatin hyvä kysymys.

      Poista
    7. Ja onko ylipäätään mies ja naismuusuilla mitään eroa, vai ovatko molemmat ns samaa sukupuolta?
      Minua oikeasti ahdistaa ja raivostuttaa, että jopa Yle on lähtenyt käyttämään naisista tuota pilluteline kielenkäyttöä. Tämä ja tissiteline termithän on muuten klassista ylilauta termistöä, jota usein misogyyniseksikin parhataan. Nyt yhtäkkiä tuo sama kieli onkin muuttunut salonkikelpoisensi. Niitä kivestelineitä tosiaan odotellessa. Tuskin tapahtuu

      Poista
    8. Yle ja muut käyttää paskaa kieltä, koska rageaktivistit sitä vaatii. Eli palautetta kehiin vaan aina kun näkyy joku "kohdullinen" tms. termi.

      Poista
  4. "ulossulkevasta ja transfobisesta kielenkäytöstä"
    Miksei kukaan ole huolissaan transnaisten eturauhasvaivoista, ennenaikaisista siemensyöksyistä ja erektiohäiriöistä? Birthing person, bleeder, front hole ym. kehontoiminnoksi typistämistähän perustellaan sillä, että transmiehet ja naarasmuusut eivät osaa hakeutua naisille suunnattujen terveyspalveluiden pariin, koska eivät ole naisia. Kuinka transnaiset osaavat hakea hoitoa erektiohäiriöön, jos palveluita markkinoidaan vain miehille? Milloin näemme ensimmäisen transnaisen kivessyöpäkampanjan keulakuvana?

    VastaaPoista
  5. Olet juuri kuvaillut parisuhteen väkivaltaisen ja kontrolloivan transaktiv...narsistin kanssa:

    "Miten narsisti voi käyttäytyä suhteessa?
    - Narsisti on jatkuvasti pettynyt. Mitä tahansa kumppani sanoo tai tekee, se ei koskaan täysin riitä. Kritiikkiin löytyy aina aihetta.
    - Toinen varoitussignaali: narsisti ei koskaan asetu oman kumppaninsa puolelle. Teki ja sanoi kumppani mitä tahansa, se ei kelpaa – on kyse sitten vaikka remontoinnista tai mielipiteistä. Tämä on narsistille yksi tapa pitää toista ihmistä tossun alla.
    - Narsisti ei kestä minkäänlaista kritiikkiä, vaikka kritisoi itse muita. Hän saattaa reagoida kritisointiin rajustikin.
    https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000008170856.html

    Ja noiden takia vihervasemmisto ja kynnysmattofeministit heittävät volttia aina vain korkeammalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vältä konfliktia (hinnalla millä hyvänsä)" on monilla naisilla psyykkisenä vakioasetuksena.

      Poista
    2. Miten narsistia vastaan voi puolustautua:
      https://youtu.be/Ycm2M899JlU

      (Sijoittakaa videossa narsistin paikalle aina transaktivisti.)

      Poista
  6. Tajusin jossain vaiheessa, että nykyinen transaktivismi perustuu järjestelmällisesti ristiriitaisuuteen. Ihan jokaisella tarkastelutasolla lähtien siitä, että sukupuoli on ensin kehollisuudesta irrallinen ilmiö, mutta sitten onkin "elintärkeää" päästä muokkaamaan juuri sitä kehoa koettua sukupuolta vastaavaksi. Eli vastaamaan mitä, jos sukupuolta ei kerran voi päätellä yksilön ruumiillisesta olomuodosta? Transaktivismin aggressiivisuus ja häikäilemättömyys johtuu siitä, että ideologian keskiössä oleva valhe on niin massiivinen, ettei se ole puolustettavissa muuten kuin tukahduttamalla vastarinta alkuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo muuan viiksekäs saksalainen suurmies viime vuosisadan puolella loihe lausumahan:

      ”Tee valheesta suuri, tee siitä yksinkertainen, toista sitä ja lopulta he uskovat sen.”

      #natsikortti :D

      Transien on pakko valehdella, kusettaa ja kontrolloida kaikkea transaiheen ympärillä käytävää keskustelua apinanraivolla, koska jos (ja kun) tuo ideologinen orkestraatio nostetaan kunnolla pöydälle ja tarkastellaan sitä kirkkaassa päivänvalossa ilman minkään valtakunnan fobiamöykkäämistä, koko paska luhistuu välittömästi omaan mahdottomuuteensa. Transit ovatkin saaneet tästä jo vähän esimakua. Sellainen suurempi romahdus tekee vielä tuloaan. Popcornit valmiina odottelen.

      Poista
  7. Yksi paradoksi on samaan aikaan helppo ja vaikea juridisen henkilötiedon vaihdos. Toisaalta toitotetaan, että kukaan ei lähtisi henkilötiedon vaihdokseen opportunistisesti tai pervoilumielessä. Niin on vaikea prosessi, niin moneen paikkaan täytyy ilmoittaa ja kaikki kortitkin pitäisi vaihtaa. Samaan aikaan kuitenkin vaaditaan vaihtomahdollisuutta alaikäisille sillä perusteella, että se on todella helposti peruttavissa, jos nuori vaihtaakin mielensä. Hmm.
    Uskomatonta ja vaarallista sinisilmäisyyttä ja uskoa ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen, että eihän kukaan nyt hyödyntäisi noin räikeää pervonmentävää porsaanreikää. Lopullinen tavoite on kuitenkin täydellinen itsemäärittely, kuten UK:ssa. UK:ssa virallisen sukupuolen on vaihtanut vain joitakin tuhansia transeja, koska sukupuolitettuihin tiloihin on voinut tepastella omalla ilmoituksella ilman henkilötietojen tsekkausta, vaikka laki mahdollistaisi rajoituksia. Nyt on tuuli onneksi kääntymässä sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän katujan ja hetun takaisinmuuttajan pitää tehdä sama operaatio kuin ensimmäiselläkin kerralla, eli saada lähete transpolille ja käydä siellä juttelemassa ja saada lausunto ja sitten vielä toinen lausunto. Onko siinä sitten järkeä, ja miksei nuoren (tai vanhan) mielenmuuttajan byrokratiaa voisi vähentää.

      Poista
    2. "byrokratiaa voisi vähentää."
      Sitten kun keksitte sellaisen keinon, jolla vältämme juridisen sukupuolen vaihtelun opportunistisesti tai pervoilumielessä. Tässä on tosiaan hyvä muistaa se, että UK:ssa ja muissa itsemäärittelymaissa (self id) sillä henkkarilla ei loppupeleissä ole/ollut merkitystä, vaan itsemäärittelyn tottelemisella. Jos miespuolinen raiskari ilmoittaa olevansa nainen, niin raiskailut ja pedaroinnit tilastoidaan naisen tekemäksi ja pääsee naisvankilaan. Huolimatta siitä onko juridinen vaihdettu tai ei. Lisäksi transien ja transaktivistien mukaan on äärimmäisen törkeää ja suoranaista väkivaltaa kiistää jonkun sukupuoli-ilmoitus, tai kysellä mitä herra touhuaa naisten pukkarissa. Norjassahan väärinsukupuolittamisesta voi seurata jopa kolmen vuoden vankeustuomio julkisen häpäisemisen, työpaikan menettämisen ja sosiaalisen kuoleman lisäksi.

      Poista
    3. onkohan maailmassa enää maata, jossa tasa-arvo toteutuisi (naisten ja homojen oikeudet yms.) mutta tähän genderdystopiaan ei olisi lähdetty mukaan self id ei olisi lyönyt läpi? voisin muuttaa sinne. tai sitten pitäisi perustaa jokin helkkarinmoinen lobbauskampanja suomalaisille kansanedustajille, että aloite ehkä torpattaisiin.

      Kiitos muuten Laventeliveikkoselle ja kaikille mahtaville kommentoijille. Tulee niin äärettömmän lohdullinen mieli kun tajuaa, miten moni oikeasti näkee tämän jättiläismäisen sumutuksen taakse. Itselläni on tytär, ja monesti mietin, millaisessa maailmassa hän kasvaa - ja se on aika helevetin ahdistavaa. Antaa toivoa, kun Laventeliveikkonen ja muut mahtavat bloggaajat ja kommentoijat jaksatte kirjoittaa tästä aiheesta <3 Pitäisikö perustaa joku Naiset ja homot transdystopiaa vastaan ry? :D

      Poista
    4. Jos henkkarilla ei ole merkitystä, menee vähän pohja siltä että vastustaa hetumuutoksen helpottamista.

      Poista
    5. "henkkarilla ei ole merkitystä"
      ...sen jälkeen, kun juridisesta sukupuolesta tulee ilmoitusasia ja henkkarissa voi olla ihan mikä tahansa kirjain kuukauden harkinta-ajan jälkeen. Mitä validaatiota tai hyötyä transnaiselle on naisen henkkarista, jos kuka tahansa partapertti voi hommata sellaisen?

      Poista
    6. No sama kun muillekin. Sitä tarvitaan esimerkiksi pakettia hakiessa, äänestäessä, lentokentällä tai Alkossa (jos on nuorehkon näköinen).

      Poista
    7. "Mitä validaatiota"

      Jos esim nimi, kansalaisuus tai sukupuoli on virallisesti muuttunut, niin toki voi olla kiva hetki saada ajankohtaisilla tiedoilla varustettu henkkari kouraan ja nähdä mustaa valkoisella. Mutta yleisesti ottaen noi "validaatio" ajatukset on sitä genderkriittisten kansanperinnettä. Henkkarista on se hyöty mikä henkkarista on.

      Poista
    8. "ajankohtaisilla tiedoilla varustettu henkkari"
      ...eli siis kerran kuukaudessa, jos siltä tuntuu? Miksi ihmeess henkkarit pitäisi voida vaihtaa ilman transitiota? Mitä hyötyä on henkkarista, joka ei vastaa ulkonäköä?

      "pakettia hakiessa, äänestäessä, lentokentällä"
      Ajattelitko, että teinityttö miehen henkkareilla pääsisi lentokoneeseen, etenkin jossain konservatiivisemmassa maassa? Näitä tapauksia on, että leikatut transnaisetkin jäävät rannalle ruikuttamaan, kun biologinen sukupuoli ei täsmää passin kanssa.

      Aika moni trans pitää juridisen sukupuolen vaihtoa viimeisenä sinettinä ja validaationa sukupuolikokemukselleen, että valtiovalta tunnistaa ja tunnustaa hänen sukupuolikokemuksensa. Eikö juridinen sukupuoli tulisi voida vaihtaa vasta silloin, kun on transitioitunut muistuttamaan tavoitesukupuoltaan?

      Poista
    9. "No sama kun muillekin."
      Miksi henkilötodistuksesta sitten tehdään joku identiteetin validointiväline pronominijengille? Miten miehen henkilötodistus edistää teinitytön postipaketin hakua tai muuta elämää? Paitsi tietenkin, jos henkilökorttidysforikot kuuluvat myös transihmisiin :D.

      Poista
    10. "...eli siis kerran kuukaudessa, jos siltä tuntuu?"

      No mikä ettei! Onko sellaista tapahtunut missään, edes siellä Norjassa? Jos ihmisen sukupuoli-identiteetti vaihtelee kovinkin usein, miksi hän vaihtelisi juridista sukupuoltaan samassa tahdissa? Jos vaihtelisi, mitä sitten?

      "Miksi ihmeess henkkarit pitäisi voida vaihtaa ilman transitiota?"

      Miksi ihmeessä väestörekisteriin merkityn äidinkielen voi vaihtaa ilman että äidinkieli oikeasti muuttuu, vaikka joka päivä? Koska se on kätevää eikä ole mitään syytä olettaa, että järjestelmät kaatuisi siihen että kaikki vaihtelee jatkuvasti äidinkieltään.

      "Mitä hyötyä on henkkarista, joka ei vastaa ulkonäköä?"

      Ei mitään. Miksi joku siis hankkisi sellaisen?

      "Ajattelitko, että teinityttö miehen henkkareilla pääsisi lentokoneeseen, etenkin jossain konservatiivisemmassa maassa?"

      En ajatellut. Voisi ainakin tulla hankaluuksia. Miksi teinityttö siis haluaisi miehen henkkarin, etenkin jos haluaisi lentokoneeseen jossain konservatiivisemmassa maassa?

      Muuta kysyttävää? :D

      Poista
    11. "Eikö juridinen sukupuoli tulisi voida vaihtaa vasta silloin, kun on transitioitunut muistuttamaan tavoitesukupuoltaan?"

      No Suomessa on päinvastoin ainakin genitaalikirurgian kohdalla: ensin täytyy vaihtaa juridinen sukupuoli, sitten vasta pääsee leikkaukseen.

      Poista
    12. Polttava ongelma itsemäärittelymaissa: tuhansia teinityttöjä jumissa lentokentillä. Tästä ei vain puhuta.

      Poista
    13. "Ei mitään. Miksi joku siis hankkisi sellaisen?"

      Jos kukaan ei kuitenkaan ole hankkimassa sellaista, eli toisin sanoen kukaan transitioitumaton ei vaihda juridista sukupuolta, miksi koko lainsäädäntöä pitää edes uudistaa? Jos kukaan ei kerta hyödyntäisi uutta lakia, miksi vanha ei kelpaa?

      Poista
    14. Kaikki transitioituvat tulee hyödyntämään uutta lakia. Pieni hyöty on myös siitä, ettei lääkäreiden aikaa mene lausuntojen kirjoittamiseen eikä veronmaksajien rahoja matkakorvauksiin tai ylimääräisiin lääkärikustannuksiin.

      Poista
    15. "veronmaksajien rahoja"

      Lääkärinlausunnoista maksaminen on pieni hinta sen varmistamisesta, että opportunisteja ja pervoperttejä ei päästetä naisten intiimitiloihin, naiskiintiöihin, naisurheiluun, ettei tilastodata korruptoidu ja että sukupuolittuneiden syöpien seulontakutsut menevät oikeille ihmisille. Transhoitohimmeli, hormonit, kirurgia ja puoskaroitujen katujien korjailu yhteiskunnan piikkiin ei myöskään ole ilmaista.

      "Polttava ongelma"

      Kuinka monta naista on siis ok ahdistella ja raiskata itsemäärittelyä hyväksikäyttäen? Kuinka monen kilpaurheilevan naisen mitalisijan miestyyppisen puberteetin läpikäynyt saa viedä? Mikä on riittävän iso itsemäärittelyn aiheuttama ongelma, että kokisitte sen huonona ajatuksena?

      "Muuta kysyttävää? :D"

      1) miksi kenen tahansa (ei-transin) pitäisi voida vaihtaa juridinen sukupuoli omalla ilmoituksella?
      2) miten itsemäärittelyn mahdollistamat väärinkäytökset estetään?
      3) nytkö genitaalikirugia onkin transition kriteeri?

      Poista
    16. "Kaikki transitioituvat tulee hyödyntämään uutta lakia. Pieni hyöty on myös siitä, ettei lääkäreiden aikaa mene lausuntojen kirjoittamiseen eikä veronmaksajien rahoja matkakorvauksiin tai ylimääräisiin lääkärikustannuksiin."

      Totta kai. Mutta transitioituvathan saavat jo nyt muuttaa juridisen sukupuolen. Ja ylemmän kommentin mukaan kukaan ei vaihda passia, jollei ulkonäkö täsmää (eli ei käy läpi lääketieteellistä prosessia). Eli toisin sanoen... lakimuutoksella ajetaan takaa sitä, että veronmaksajien varoja säästyy matkakustannuksissa? Voi miten transaktivistit ovat jaloja. Hirveä lobbaus ja haloo ihan vain tuollaisten pikku rahojen takia. Ihanaa kun joku kerrankin ajattelee veronmaksajia!

      Poista
    17. "Ihanaa kun joku kerrankin ajattelee veronmaksajia!"
      Kai ne Fortumin miljarditappiot täytyy jotenkin korvata. Transithan ovat tunnettuja jaloudestaan ja muiden ihmisten huomioimisesta :D.

      Poista
    18. "Jos kukaan ei kuitenkaan ole hankkimassa sellaista, eli toisin sanoen kukaan transitioitumaton ei vaihda juridista sukupuolta, miksi koko lainsäädäntöä pitää edes uudistaa? Jos kukaan ei kerta hyödyntäisi uutta lakia, miksi vanha ei kelpaa?"

      Transsukupuolisilla (jotka ovat käyneet hormoni- ja kehonmuokkaushoidot ym.) on ollut jo vaikka kuinka kauan mahdollista saada ne vastakkaisen sukupuolen henkkarit hoitojen jälkeen. Näillä viimeaikaisilla lakiinvaikuttamis- ja uudistuspyrkimyksillä ei ole enää tekemistä transsukupuolisten henkkarimuutosten kanssa vaan kyseessä on ideologinen liikehdintä, joka pyrkii murentamaan käsityksen sukupuolesta kehollisena ja muuttumattomana ominaisuutena ja muuttamaan sen ihmisen omiin mielikuviin pohjautuvaksi identiteettiasiaksi. Siinä samalla naisten, tyttöjen ja homoseksuaalien oikeudet vedetään vessasta alas. Homoseksuaalisuutta ei voi olla olemassa maailmassa, joka on transaktivistien tavoitteleman kaltainen. Aivan uskomattoman moni on nielaissut tämän liikkeen massiivisen kusetuksen täysin kakistelematta ja yhä edelleen uskoo, että kyseessä ovat pienen ja syrjityn vähemmistön oikeudet, jotka nyt vihdoinkin ovat toteutumassa. Monetkaan heistä eivät yhtään vielä ymmärrä sitä, että näiden nykyisten, modernien transien "oikeudet" tarkoittavat realisoituessaan sitä, että muiden ihmisryhmien oikeudet ja suojaukset puretaan, jotta transit saavat haluamansa eli kyseenalaistamattoman self-ID:n ja aivan kaiken, mitä se heille sitten mahdollistaa, koitui siitä kärsimystä kenelle tahansa muulle miten paljon hyvänsä.

      Poista
  8. Naiset ja homot transdystopiaa vastaan ry? :D

    On jo Naisten rintama ry ja LHB-Liitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LHB-liiton blogissa on näköjään julkaistu Päivi Räsästä symppaava postaus, jee.

      Poista
    2. Oli ja edusti Päivi Räsänen mitä hyvänsä, niin hän ei ainakaan kiellä homoseksuaalisuuden olemassaoloa.

      Poista
    3. No ei tosiaan! Ja sekö on hyvä syy häntä sympata???

      Poista
    4. "Symppaaminen" on eri asia kuin ylipäänsä maailmankatsomuksellisesti samalla viivalla oleminen jossain tietyssä asiassa. Se, että on jonkun kanssa jostakin asiasta samaa mieltä, ei tarkoita että olisi hänen kanssaan samaa mieltä automaattisesti kaikesta tms.

      Poista
    5. Olen huomannut täällä kommentteja, joiden sisältö näyttää olevan, että jollakulla jolla on mielipide A, on myös (kommentoijan mielestä) paheksuttava mielipide B. Tällainen voi tosiaan olla epäolennaista, ja keskustelun johtamista sivuraiteille.

      Mutta Räsäs-kirjoitus on pikkuisen eri asia. Se on julkaistu LHB-liiton sivulla, ja liitto kirjoittaa: "Haluamme toimia seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää vastaan, murtaa haitallisia ennakkoluuloja sekä edistää käsitteiltään selkeää ja monisävyistä keskustelua seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä aiheista."

      Blogin kirjoittajien mielipiteet ovat tietysti heidän omiaan. Mutta onko blogi täysin avoin keskustelualusta, jossa voisi kannattaa vaikka suojaikärajan laskua, tai transhoitoja ilman ikärajaa? Jos, niin sitten ei mitään.

      Jos taas blogikirjoitusten jotenkin toivotaan edistävän LHB-ihmisten asiaa, niin mitähän v-ua siellä tekee ihme lässytys siitä, että pitäisi olla kiltti poliitikolle, joka on rakentanut koko uransa LHB-ihmisten lyttäämiseen ja heidän asemansa heikentämiseen?

      Pitäkääpä tunkkinne, LHB-liitto.

      Poista
    6. "Pitäkääpä tunkkinne, LHB-liitto"

      Kritiikki kannattaa varmaankin lähettää suoraan Räsäs-kirjoituksen julkaisseelle taholle. Voisit ehkä kirjoittaa sinne oman näkemyksesi Räsäs-asiasta tai noista muista sinua koskettavista aiheista, jos saat liitettyä niihin LHB-näkökulman? Mutta kannattaa tosiaan kysellä sieltä suoraan.

      Ehdottomuutesi muistuttaa kovasti transaktivismista tuttua mustavalkoista maailmankuvaa. Transaktivistit allyineen ja genderideologia ovat paljon suurempia uhkatekijöitä homoseksuaaleille kuin Räsänen tällä hetkellä. Räsäsen lyttääminen tässä ajassa on paljon helpompaa ja riskittömämpää kuin vihervasemmiston lemmikkitransien ja genderideologian kritisointi. Lisäksi Räsäsen lyttääminen saattaa antaa vaikutelman höpsähtäneen mummelin kohtuuttomalta rääkkäämiseltä, joka ei ole kovin hyvä taktinen veto poliittisten tavoitteiden läpiviemisen kannalta. Vaikuttaisi siltä, että valtakunnan käräjille joutuminen on pikemminkin herättänyt empatiaa Pärrää kohtaan.

      Mutta sä teet niin kuin sä teet, mutta todellinen vihollinen on ihan jossain muualla kuin lahkolaismamman kotikonttorissa. Transeilla on todellinen vaikutusvalta tässä yhteiskunnassa. Transit ovat patologisoineet homoseksuaalisuuden genitaalifetissiksi ja tuputtavat eheyttävää tyttödikkiä lesboille. Transit haluavat transiuttaa sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset, vaikka heistä voisi kasvaa terveitä aikuisia homoseksuaaleja. Transaktivistit ovat niitä tämän päivän Räsäsiä, jotka pääsevät julistamaan sanomaansa mediassa ilman kritiikkiä ja soraääniä.

      Huom. en ole LHB-Liiton jäsen.

      Poista
    7. Anteeksi? En minä kannata Räsäsen lyttäämistä. Toivon ettei Räsäseen kohdisteta laittomuuksia eikä edes lain puitteissa pysyviä ylilyötyjä asiattomuuksia. Oikeusprosessia on omituista sanoa kohtuuttomaksi rääkkäämiseksi, sen on käynnistäneet niitä asioita työkseen hoitavat viranomaiset. Räsästä on omituista sanoa höpsähtäneeksi mummeliksi, hän on pitkäaikainen kansanedustaja jonka ansiosta mm. avioliittolakiuudistus ei tullut Kataisen hallituksen ohjelmaan.

      En kannata Räsäsen lyttäämistä, vastustan sitä että LHB-myönteiseksi ilmoittautuva taho puolustelee Räsästä. Siinä nyt ei vaan ole mitään järkeä, se ei auta mitenkään transaktivistien vastustamisessa tai muuten LHB-ihmisten tilanteen parantamisessa.

      Ei minua oikeastaan kiinnosta miksi he ovat sen julkaisseet, he on valintansa sen suhteen tehneet.

      Eikä minun puolestani tässä kommenttiosiossa tarvitse enempää käsitellä sen enempää Räsästä kuin LHB-liittoakaan. Joku otti LHB-liiton esille ja sanoin mitä tuli mieleen.

      Poista
    8. En ole ylempi anonyymi, mutta vastaan sulle kuitenkin.

      Mielestäni sen lhb-liiton blogikirjoituksen ydin oli, että ketään, edes sitä räikeästi toisinajattelevaa, ei kuuluisi dehumanisoida. Kirjoituksen ydintä mielestäni on, että nykyhetkessä jokainen valtavirtaisesta (=tietyn agendan mukaisesta näennäisen liberaalista) ajattelusta poikkeava halutaan typistää pelkäksi vihaajaksi ja sulkea pois kaikilta julkisilta areenoilta. Ihanko todella on järkyttävää, että kristitty ihminen osallistui johonkin typerään lauluohjelmaan? Mielestäni tekstissä otetaan kantaa siihen, että moinen reaktio on jo ylilyönti, etenkin kun Räsänen itse edustaa vakaumustaan sangen maltillisesti, ei minkään "homot saunan taakse" -retoriikan kautta. Asiallinen kohtelu ja sananvapaus kuuluvat myös eri mieltä oleville. Ja mun ymmärtääkseni (huom! En ole mikään Räsäsen ajattelun asiantuntija, kuten kommenteissa ilmeisesti pitäisi olla jos haluaa nostaa esille jonkin ihmisen jonkin yksittäisen ajatuksen...) Räsänen pitää uskonnollisen vakaumuksensa mukaisesti homoseksuaalisia tekoja paheksuttavina, mutta homoseksuaaleilla on sama arvo kuin muillakin. Miten tämä on niin kovin radikaalia?

      Kulttuurimme perustuu hyvin vahvasti kristinuskolle. Onko sinun mielestäsi kohtuullista joutua valtakunnansyyttäjän syyttämäksi sen perusteella, että julkaisee kuvan Raamatusta? Tai että näkee, että avioliitto instituutiona on naisen ja miehen välinen? En välttämättä itse puhuisi rääkkäämisestä, mutta aivan selkeä ylilyönti se on. Ehkä jokin ajatus on myös se, että jos kristittyjen vakaumusten mukaisia mielipiteen ilmaisuja aletaan tällä tavoin "vainota", voi joku olla huolissaan siitä, että jossain vaiheessa ihmisiltä menee kuppi nurin ja suuttumus kohdistuu homoihin? Itse en usko, että niin käy, sillä yhteiskunnan arvopohja on joka tapauksessa murentunut eikä sellaiset sivistysyhteiskunnan perusarvot kuten sananvapaus tunnu enää ketään kiinnostavan. Totalitarismiin on yllättävän helppo luisua. Mutta ymmärrän kyllä, miksi joku voi olla huolissaan homoihin kohdistuvasta backlashista.

      Poista
    9. "On jo Naisten rintama ry ja LHB-Liitto."

      No joo, en ehkä ihan kauhean tosissani ole perustamassa yhdistystä. Olisi hauska verkostoitua samanmielisten kanssa. LHB-liitto ja Naisten rintama ovat mielestäni hienoa työtä tekeviä järjestöjä, mutta en vain itse halua liittyä mihinkään minkä tavoitteita en täysin allekirjoita. Esimerkiksi on vähän hassua mielestäni, että suomalainen Naisten rintama ottaa kantaa johonkin jenkkikeissiin. Roe vs Wade -keississähän oli kyse demokratian vahvistamisesta eli päätösvallan antamisesta takaisin liittovaltiotasolle, joten on mielestäni erikoista että Suomessa, jossa ei ole millään tavalla realistista että aborttilainsäädäntöä kiristettäisiin, ollaan kamalan huolissaan jostain pelottavista konservatiivisista voimista jotka nyt nousee. Eli... jos maailmaa tarkastelee vaikkapa vain naisasialasien takaa, se voi alkaa näyttää vähän erilaiselta kuin todellisuudessa on. Transideologian vastustaminen puolestaan on todellisuuden puolustamista ja sitä, että maailma nähtäisiin materiaalisen todellisuuden kautta ideologian sijasta. En halua sitoutua kuin yhden rajatun asian liikkeisiin, koska on vaikeaa nähdä, että voisin koskaan sitoutua monen asian liikkeen ajatteluun täysin. Siksi olisi ihan hyödyllistä, että vain nykyistä transasiaa vastustavat ihmiset voisivat jotenkin yhdistää voimansa. Miehet, naiset, homot, heterot.

      Poista
  9. Klassinen transparadoksi on pakkosterilisaatio. Aikuiset transit rääkyvät pakkosterilisaatiota itse haluamistaan transhoidoista samaan aikaan kun lapsille vaaditaan kemiallista kastraatiota. Aikuistransit vaativat väärillä leluilla leikkiville lapsille ja autismikirjon tytöille blokkerihoitoja, jotka johtavat käytännössä aina muuntohormoneille ja steriliteettiin. Sitten kehtaavat uikuttaa pakkosterilisaatiota itse valitsemistaan hormoneista ja leikkauksista. Jos kolmekymppiset eivät ota vastuuta omista päätöksistään, niin miten alaikäiset voisivat olla kypsiä tekemään terveyteensä, hedelmällisyyteensä, seksuaalisuuteensa, deittipoolinsa kokoon ja koostumukseen vaikuttavia ratkaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten transiuttamisen ääneenlausumaton piilomotiivi on validoida aikuisten transien identiteettejä ja vankentaa käsitystä siitä, että transidentiteetti on aina pysyvä, ikuinen ja muuttumaton (huolimatta siitä, että detransitioitujia tulee koko ajan lisää ja lisää). Lapset voidaan ihan hyvin uhrata transalttarilla sen vuoksi, että transit saavat ylläpitää kollektiiviuskomustaan (ja pakottaa kaikki muutkin uskomaan siihen) siitä, että harhaileva sukupuolisielu voi syntyä väärään kehoon.

      Poista
  10. Jos kerran transtaustaisten ihmisten sukupuolikäsitys poikkeaa niin suuresti valtaväestön sukupuolikäsityksestä niin silloinhan heille pitäisi perustaa oma deittipalstansa mutta tämähän ei käy niille nirppanokille koska haluavat validioida omaa identiteettiään. Parisuhdetta tai mitään muutakaan ihmissuhdetta ei voi perustaa valheen varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Olen ihan koko ajan ihmetellyt, miksi esim. transnaiset tunkevat väkisin lesbojen juttuihin ja transmiehet homomiesten juttuihin sen sijaan, että perustaisivat omia, inklusiivisia ja itselleen mieluisia tiloja, bileitä ja deittipalstoja. Transit syyllistävät jatkuvasti homoseksuaaleja siitä, että olemme ulossulkevia, vanhanaikaisia, ahdasmielisiä ja transfobisia genitaalifetisistejä, mutta silti he itsepintaisesti roikkuvat meissä, vaikka anelisimme polvillamme, että saisimme vaan olla rauhassa. Tämä kertoo minun nähdäkseni myös siitä, että homous on heteroille fetissi. Transaktivismi on tuonut tämän erittäin selkeästi näkyviin (etenkin lesboja fetisoivien AGP-miesten kohdalla).

      Poista
  11. Transnaiset: miesten tilat ovat niin turvattomia, että transnaisten on parasta käyttää naisten tiloja
    Transnaiset myös: tehdään naisten tiloista unisex-tiloja

    VastaaPoista
  12. Sanoja ja lauseita, joita ei koskaan kuule transaktivistin suusta:
    anteeksi, olin väärässä, ylireagoin, vaatimuksemme on ristiriidassa muiden ryhmien oikeuksien kanssa, voisimmiko hakea kompromissia, oma toiminta pilaa kaikkien transien maineen, transhoitojen saatavuus heikentyy aktivismin ylilyöntien takia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät heitä muiden ihmisten ja ihmisryhmien tarpeet, oikeudet ja rajat kiinnosta. Transaktivisteille on mitään merkitystä vain heidän omilla tarpeillaan ja mielihaluillaan.

      Poista
  13. Eugeniikka-paradoksi. Transit rääkyvät eugeniikkaa, eli rodunjalostusta, jos eivät pääse steriloimaan itseään, neurokirjon tyttöjä ja väärillä leluilla leikkiviä lapsia, joista moni kasvaisi aikuisena homoseksuaaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homoseksuaalisten lasten (tai siis lasten, joista erittäin todennäköisesti kasvaa homoseksuaalinen aikuinen) transiuttaminen nimenomaan on eugeniikkaa, koska transhoitoprotokolla steriloi ihmisen automaattisesti ja suurimmassa osassa tapauksista peruuttamattomasti. (Monet eugenistit uskovat, että homous on geneettinen ominaisuus ja siten eliminoitavissa, jos homoseksuaalit jollain keinolla saataisiin likvidoitua koko ihmisväestöstä.) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että transiutetut lapset saadaan poistettua geenipoolista, koska he eivät aikuisina tuota biologista jälkikasvua. Kun tervettä kehoa lähdetään kemiallisesti ja kirurgisesti sorkkimaan brutaaleilla tavoilla ja toimivat sukupuolielimet silvotaan jauhelihaksi, niin ihminen nyt vaan menettää kykynsä lisääntyä. Tämä ei ole rakettitiedettä. Transithan jatkuvasti rääkyvät (pakkosterilisaatiomeuhkaamisen ohella) siitä, että esim. hormoniblokkerit lapsille ovat vain "harmiton pause-nappula" ja "hormoniblokkereiden vaikutukset eivät ole peruuttamattomia" ja niin edelleen, eli tuttuun tapaansa härskisti valehtelevat ja kusettavat, minkä ehtivät. Meillä ei toistaiseksi ole kattavia pitkäaikaistutkimuksia hormoniblokkeroiduista lapsista, tai ainakaan minä en ole löytänyt sellaisia. Muistaakseni ainakin Hollannissa näitä hormoniblokkerikokeiluja on tehty jo pidemmän aikaa, siis jo kauan ennen nykyistä transhysteriaa, eivätkä siellä tehtyjen seurantatutkimusten tulokset ole olleet kovin mairittelevia.

      Poista
    2. Tästä on loistavana epävirallisena dokumentaationa meilläkin näytettävä I Am Jazz -sarja, jossa esitellään brutaalin yksityiskohtaisesti murrosiän hormoniblokkerien ja myöhempien leikkausten aiheuttamia fyysisiä tuhoja, henkisistä vaurioista puhumattakaan. Ihan käsittämätöntä settiä, josta varmaan juuri sen takia puhutaankin niin vähän transpiireissä. Jazz kun on saanut aika lailla kaiken transaktivistien haluaman, ja transitiossa on mennyt pieleen melkein kaikki mahdollinen.

      Poista
    3. Joo, Jazzin tapaus on tyylipuhdas esimerkki homoseksuaalisen pojan transiuttamisesta jo pikkupentuna. Jazzin homofobinen Munchausen-mutsi on tässä asiassa ollut koko ajan vetelemässä naruista. Transiuttamisesta onkin seurannut aikuiselle Jazzille kaikenlaista kivaa, mm. täydellinen seksuaalisen halun puute ja kyvyttömyys saada orgasmia sekä märkivät, nekroottiset vauriot alapäähän (jota hän, hänen äitinsä ja lääkärinsä kutsuvat "vaginaksi") ja jatkuva ramppaaminen lääkärillä noiden alapääongelmien vuoksi. Transnaisen keho tulkitsee hänen "vaginansa" avohaavaksi (joka se onkin) ja siten pyrkii sulkemaan tuon haavan. Juuri tästä syystä transnaisten täytyy dilatoida 3-4 kertaa päivässä, joskus useamminkin, jottei "vagina" umpeudu. Jazz lirkuttelee jatkuvasti somekanavissaan transiuden ihanuutta ja sitä, miten elintärkeää "LGBTQIA acceptance" on, samoin hänen perheenjäsenensä. Jazz on viime vuosien aikana lihonut ainakin 30-40 kiloa ja on nykyään lyllertävä punkero, vaikka jauhaakin jatkuvasti siitä, että yrittää laihduttaa. "I have a fabulous team supporting me." Jotain kertoo tämäkin hänen mielenterveystilanteestaan. En usko yhdenkään elämänsä ihanuutta lirkuttelevan julkitransin ruusuisia horinoita omasta tilanteestaan. Jazz on jo pennusta lähtien totutettu olemaan julkisuudessa ja lavertelemaan noita suvaitsevaisuusmantroja tuutin täydeltä joka paikassa, missä vain saa äänensä kuuluviin. Olen miettinyt, että jossain vaiheessa käy varmaan niin, että Jazz alkaa miettiä elämäänsä syvemmällä tasolla ja kilahtaa täysin tajutessaan, mitä hänelle oikeastaan on tehty.

      Tässä on video, jolla Jazz antaa heteromiehille vinkkejä transnaisten deittailuun:
      https://youtu.be/Fhgh0_5ochE

      (Videota pystyi aiemmin kommentoiman, mutta nyt kommentointimahdollisuus on suljettu. Lukemistani kommenteista jäi erityisesti mieleen tällainen: What in God's name happened to this generation?)

      Poista
  14. Uskovaiset ja konservatiiviset: feminiininen poika on kauhistus. Akkamaiset elkeet on karsittava pois.
    Transaktivistit ja vihervasemmisto: feminiininen poika on transtyttö. On aloitettava blokkerihoidot ja sosiaalinen transitio tytöksi ennen kemiallista ja kirurgista kastraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketä ovat nämä uskovaiset ja konservatiivit, jotka ovat kauhean ahdasmielisiä ja joita kauhean moni tuntuu pelkäävän? Itse olen elämänfilosofialtani hyvin konservatiivinen, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että lapset pakotettaisiin joihinkin typeriin sukupuolirooleihin. Tuntuu vaan niin hassulta kun ihan tosissaan näkee kannanottoja joissa viitataan pelottaviin konservatiiveihin joiden oletetaan haluavan sitä, tätä ja tuota älytöntä. Itsestäni se vaikuttaa lähinnä satuhahmolta, myyttiseltä pahikselta, josta aina varoitetaan mutta joka ei koskaan ilmaannu. Mutta aidosti kiinnostaa.

      Poista
    2. "Uskovaiset ja konservatiivit" minä käsitin ensimmäisen kommentoijan tahallisena kärjistämisenä. Konservatiivit vs. liberaalit eivät ole kaksi tiukkaan lokeroitua ääripäätä vaan niiden väliin mahtuu valtava harmaa alue. Enemmistö ihmisistä sijoittuu juuri johonkin siihen välimaastoon.

Noita ääripään edustajiakin kuitenkin on. Suomessa toimii esimerkiksi useita sellaisia kristillisiä herätysliikkeitä, jotka yksioikoisesti tuomitsevat homoseksuaalisuuden. Siitä en ole varma, miten näissä liikkeissä suhtaudutaan transsukupuolisuuteen ja gendersekoiluun, mutta tiedän joitakin transtapauksia (esim. Demian Seesjärvi), joilla on vanhoillislestadiolainen tausta. Demianin tapauksessa perhe oli alkuun suhtautunut asiaan hyvin nihkeästi, mutta oli lopulta hyväksynyt muutoksen. Raamatussa ei muuten puhuta transsukupuolisuudesta mitään, joten suhtautumisesta siihen ei ole näillä herätysliikkeilläkään mitään valmista kaavaa tai mallia.



      Ns. feminiinisyys poikalapsen ja ns. maskuliinisuus tyttölapsen käytöksessä ja persoonallisuudessa enteilee usein homoseksuaalista suuntautumista. Ei aina, mutta usein. Siksi näiden "uskisten" ja "pahojen konservatiivien" (ne kärjistetyt ääritapaukset) suhtautuminen varsinkin feminiiniseen ja herkkään poikalapseen voi olla nihkeää ja he saattavat hävetä poikansa "neitimäistä" käytöstä ja "tyttömäisiä" mielenkiinnonkohteita. Olen henkilökohtaisesti tavannut isiä, joita oma feminiininen poikansa näyttää nolottavan. Pojanhan pitäisi olla riuska ja potra spartalainen Herkules jo kehdosta lähtien ja mielellään syntyä keihästä ja kilpeä pidellen. Monilla patakonservatiiveilla, etenkin miehillä, on hyvin jyrkät ja kapeat näkemykset siitä, millaisia poikien/miesten ja tyttöjen/naisten tulisi olla. Tästä viimeaikaisena esimerkkinä What Is a Woman? -dokumentin tehnyt Matt Walsh, joka nyt polleana esittää keksineensä koko transvouhotuksen älyttömyyden kaikessa laajuudessaan, vaikka feministit ovat möykänneet transideologian vaarallisuudesta jo 10-20 vuoden ajan. Ketään ei vain ole kiinnostanut kuunnella. No, Walsh on antanut mm. sellaisia lausuntoja, että feminismi on pahinta, mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut. Walsh kannattaa patakonservatiivin tapaan kapeita sukupuolirooleja, joissa naisen paikka on keittiössä yms. What Is a Woman? -dokumentti päättyy kohtaukseen, jossa Walsh kysyy keittiössä häärivältä vaimoltaan: "What is a woman?" Vaimo vastaa: "An adult human female, who needs your help to open this jar." Vaimo ojentaa säilykepurkin Walshille, joka avaa sen ja hymyilee itsetyytyväisenä.



      Hitto, pitäisikö tästäkin kirjoittaa erikseen oma merkintänsä. :D Aika ei millään meinaa riittää kaikkeen, mitä haluaisin täällä käsitellä.

      Kun nyt mainitsin tuon Demian Seesjärven, niin tässä pieni dokumenttipätkä hänestä:
https://www.youtube.com/watch?v=EdfJqNX7ZFo

      Poista
    3. Itse uskovaisena kristittynä eri maiden kristillisissä kuvioissa elämäni aikana olleena en tunne yhtäkään yksilöä tai perhettä, jonka mielestä 'vääränlaista' lasta tai nuorta pitäisi lähteä transiuttamaan.. (toki kaikkea on auringon alla..) En ole tavannut ketään, joka kannattaisi moista, tai toivoisi kyseistä prosessia jälkikasvulleen ..
      Kristillisestä näkökulmastahan käsin siinä on vakava puuttuminen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen olemukseen sekä henksiesti että fyysisesti.

      Jostain syystä islam ei näemmä suhtaudu asiaan samoin, ainakaan shia-valtaisessa Iranissa.. siellä transleikkaukset ovat suhteellisen hyväksyttyjä.

      Poista
    4. "Itse uskovaisena kristittynä eri maiden kristillisissä kuvioissa elämäni aikana olleena en tunne yhtäkään yksilöä tai perhettä, jonka mielestä 'vääränlaista' lasta tai nuorta pitäisi lähteä transiuttamaan.."

      Minulla on käsitys, etteivät kristilliset yksilöt tai perheet ole mitenkään etunenässä tässä lasten ja nuorten transiuttamisen projektissa tai sen erityisessä suosimisessa, joskin olen kuullut tapauksista, että joillekin kristityille perheenisille oman lapsen transidentiteetti on helpompi vaihtoehto kuin hyväksyä hänet homoseksuaalina eli luonnonoikkuna, kieroon kasvaneena ja "virheenä". Tosin tiedän perheenisiä, jotka alkutuskailujen jälkeen lopulta hyväksyivät lapsensa homoseksuaalisuuden. Tiedän myös perheenisiä, joille asia ei ollut mikään ongelma alun perinkään. (Mainittakoon, että tiedän myös perheenisiä, jotka vaimoiltaan salaa käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti yön pimeydessä homostelemassa. You do not talk about Fight Club.)

      Innokkaimpia lasten transiuttajia näyttävät olevan nämä nykyajan woke-ideologiaan ja intersektionalismiin hurahtaneet vasemmistoliberaalit ja Munchausen by proxy -mammat, jotka pääsevät kätevästi lapsensa homoseksuaalisuuden kanssa elämisestä eroon transiuttamalla hänet. Transiutettu lapsi/nuori on sosiaalisesti hetero. Myös Suomessa on tapauksia, joissa homopoikansa onnistuneesti transiuttanut mutsi on oikein lehtien palstoilla juhlinut uutta heterotytärtään "mahtavana lahjana". Yritän etsiä yhden lukemani tällaisen artikkelin, en nyt pikagooglailuilla löytänyt sitä (en muista, missä lehdessä se oli). Linkkaan tähän alle, kun löydän (jollei sitä ole poistettu).

      Vieläkö joku on sitä mieltä, ettei transaktivismi ole aktiivista homoseksuaalien eheyttämistä raikkaassa 2020-muodossa? Transaktivistit ja heidän tukijansa ovat "onnistuneet" siinä, missä kristilliskonservatiivit vuosikymmenten ajan epäonnistuivat. Moukaroidaan ja leikellään homoseksuaaleista irvokas jäljitelmä vastakkaisesta sukupuolesta, niin voidaan yhdessä leikkiä, että homoseksuaalisuudesta on päästy eroon. Samalla on saatu tämä epäkelpo aines kemiallisesti kastroitua.

      "Jostain syystä islam ei näemmä suhtaudu asiaan samoin, ainakaan shia-valtaisessa Iranissa.. siellä transleikkaukset ovat suhteellisen hyväksyttyjä."

      Iranissa homomiehillä on tasan kaksi vaihtoehtoa, joista valita: tulla transiutetuksi tai kuolla. Joissakin tapauksessa "vain" langetetaan jäätävän pitkiä vankeusrangaistuksia, mutten ole tutustunut näihin tapauksiin kovin perusteellisesti. Iranissa muuten suoritetaan eniten transleikkauksia ("sex reassignment surgery") maailmassa Thaimaan jälkeen. (Thaimaan tilastoja tosin osittain vääristää se, että siellä käydään transleikkauksissa paljon muualtakin maailmasta kuin Thaimaan itsensä sisältä, koska Thaimaassa leikkausten saaminen on helpompaa kuin monissa muissa maissa.) Siitä minulla ei ole täyttä varmuutta, millaisen kohtelun lesbonaiset Iranissa saavat tai miten järjestelmällisiä lesbosanktiot ovat. Wikipediassa mainitaan ainakin raipaniskut muutamista ensimmäistä kerroista, tarpeeksi monesta kerrasta sitten napsahtaa kuolemantuomio. Lesbonaisiin on kautta aikain about kaikissa kulttuureissa suhtauduttu jonkin verran suopeammin kuin homomiehiin. Tietoni tästä aiheesta ovat vielä varsin vajavaiset, täytyy jatkaa tutkimuksia.

      Poista
    5. Löysin sen artikkelin:

      Sukupuolensa korjanneen transnuoren äiti: "Nyt minulla on tytär, tämä on mahtava lahja"
      https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/sukupuolensa-korjanneen-transnuoren-aiti-nyt-minulla-tytar-tama-mahtava-lahja

      Poista
    6. Kyllä, Iran on kieltämättä erikoinen maa. Moni homomies on valmis käymään läpi transiuttamisruljanssin päästäkseen elämään julkisesti ja virallisesti kumppaninsa kanssa. Mitenköhän käy, jos liitto hajoaakin... Todella
      No, homoseksuaalisuus ei ole silti Iranissa kadonnut mihinkään, kuten eivät heteroiden irtosuhteet, juopottelu, yökerhot ja muutkaan 'länsimaiset paheet'.. kaikkea esiintyy pinnan alla mullahien valvovasta silmästä huolimatta.

      Poista
    7. Katsoin juuri Imitation Game -elokuvan. Alan Turingille annettiin kaksi vaihtoehtoa: vankila tai kemiallinen kastraatio. Hän valitsi jälkimmäisen ja teki lopulta 41-vuotiaana itsemurhan. Miten lasten transiuttaminen ei olisi vielä paljon brutaalimpi versio tästä täysin samasta aiheesta? Musta on valtavan ironista että transaktivistit tuntuvat ratsastavan tällä ihan oikealla historiallisella vääryydellä ja tekevät itse samaa lapsille.

      Olen kommentoija joka kysyi, mitä nämä pelottavat konservatiivit ovat. En siis missään nimessä hyväksy aitoa homofobiaa ja sitä, että ahtaisiin rooleihin sopimattomia yksilöitä pakotetaan muottiin/syrjitään tms. Ahdaskatseisuus ja konservatiivisuus eivät ole synonyymeja, mutta pitänee kirjoittaa tästä kohta parempi kommentti (toivottavasti Laventeliveikkosta ei haittaa kommenttiboksin floodaaminen aiheen ohi menevistä jutuista mutta hitto mä kaipaan vaan paikkaa jossa tuulettaa ajatuksia!). Itsestäni tuntuu, että konservatismista on tehty ensinnäkin halpa olkiukko: olen törmännyt ihan hirveästi siihen, että todetaan vaan "ahaa, tää sanoja onkin joku konservatiivi", johon keskustelu päättyy täysin. Toiseksi ihmiset eivät tunnu ihan oikeasti oikein tajuavan mistä konservatiivisessa poliittisessa filosofiassa (joka on itselleni kylläkin hieman stooalaisuuden kaltainen elämänfilosofia) on kyse. Vinkki: sillä ei ole tuon taivaallista tekemistä urpojen jenkkipastoreiden ja muiden ahdaskatseisten aivokääpiöiden kanssa. Esimerkiksi eräs omista konservatiivisista lempikirjoittajiistani, Douglas Murray, on homo itsekin.

      Poista
    8. "(toivottavasti Laventeliveikkosta ei haittaa kommenttiboksin floodaaminen aiheen ohi menevistä jutuista mutta hitto mä kaipaan vaan paikkaa jossa tuulettaa ajatuksia!)"

      Ei missään tapauksessa haittaa! Olen päin vastoin riemuissani, että täällä käy näin paljon aktiivisia keskustelijoita. Minusta on myös tosi kivaa jutella teidän kanssanne täällä kommenteissa. Tykkään myös siitä, kun jengi lähettää hyödyllisiä linkkivinkkejä eri lähteisiin ja somekeskusteluihin yms. Eikä haittaa, jos menee joskus vähän aiheen vierestä, kunhan ei äidy aivan överiksi.

      Tiedän Alan Turingin tapauksen, en tosin ole nähnyt tuota Imitation Game -elokuvaa. Laitanpa senkin nyt katsontalistalle. Tällä hetkellä on parit kirjat luettavana, tarvitsen niitä myöhempiä tekstejä varten. Tutkimuskirjallisuutta sukupuoli(sekoilu)aiheesta saisi kernaasti tulla enemmänkin, tulevaisuudessa varmaan (pahimman sekoilun mentyä ohitse) tuleekin.

      Mitä tulee konservatismista tehtyyn olkiukkoon, niin olet oikeassa. Toisaalta kaikista löyhään kahtiajakoon perustuvista järjestelmistä tehdään aina kärjistyksiä, kutsutaanhan vasemmistoliberaalejakin mm. vihervassareiksi, puunhalailijoiksi, suvakeiksi ja vaikka miksi. Homoseksuaalisuus (tai transsukupuolisuus!) ei myöskään indikoi sitä, että ihminen automaattisesti edustaisi jotain tiettyä poliittista aatesuuntaa. Esimerkiksi Sametti (Musta orkidea) kuvailee itseään "kansallismieliseksi konservatiiviksi". Homoseksuaaleissa on aivan yhtä paljon ideologista, maailmankuvallista ja poliittista variaatiota ja vaihtelua kuin muussakin väestössä. Minä en todellakaan nykyisine näkemyksineni edusta mitään vihervasemmistolaista ideaalia, mutta toisaalta en myöskään koe olevani missään konservatiivisuuden äärilaidassa. Itse asiassa olen jo pitkään kokenut itseni poliittisesti kodittomaksi, koska vasemmistoliberaalien taholta käsiin räjähtänyt vastaisku feminismiä, naisten oikeuksia ja homoseksuaaleja vastaan on ajanut minut kokonaan pois aiemmista poliittisista piireistäni. No, on meitä yksinäisiä susia varmaan tällä hetkellä paljon muitakin. Onneksi on netti, muuten tulisin varmaan hulluksi.

      Poista
    9. "Raamatussa ei muuten puhuta transsukupuolisuudesta mitään, joten suhtautumisesta siihen ei ole näillä herätysliikkeilläkään mitään valmista kaavaa tai mallia" -Kyllä siellä puhutaan. Vaikka sen voi tulkita typistyneen transvestismiin. On kielto miehille käyttää naisten vaatteita, ja päinvastoin. No, jälleen kai tulemme kysymykseen "mitä transsukupuolisuus on?" Oletettavasti tuohon aikaan asiaa ei mietitty, tutkittu tai käsitelty sen syvemmin kuin vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisena.

      Poista
    10. Tarkoitin lähinnä sitä, ettei transsukupuolisuudesta/transvestismista puhuta Raamatussa samaan tapaan kuin esim. homoseksuaalisuudesta (tai siis ”miehen kanssa makaavista miehistä”) ja yksiselitteisesti tuomita sitä Jumalan sanan vastaisena tai mitään sellaista, jolla olisi vaikutusta nykypäivässä jotenkin. Jonkinlaista ristiinpukeutumista kai on ollut olemassa enemmän tai vähemmän about kaikkina aikoina, vaikkei sitä ole hyvällä aina katsottukaan (ja toisekseen, se, mikä käsitetään naisen tai miehen pukeutumiseksi, elää ajassa ja vaihtelee kulttuureittain; esimerkiksi korkokengät olivat alun perin miesten käyttöön suunniteltu asuste). Menneinä aikoina ihmisten yhteiskunnallinen status myös näkyi vaatetuksesta, joten alempien sosiaaliluokkien edustajien oli kiellettyä pukeutua ylempien luokkien edustajien vaatteisiin ja heidän tapaansa. Tällaista on Suomessakin ollut vielä 1800-luvulla.

      Poista
    11. Tässä kohta: "Nainen ei saa pitää yllään mitään miehen asuun kuuluvaa, eikä mies saa pukeutua naisen vaatteisiin. Jokainen, joka niin tekee, on iljetys Herralle, teidän Jumalallenne." (5.Moos.22:5)

      (Kirjoitin edellisen kommentin eri koneella, niin tuli "Anonyymina" :) )

      Poista
    12. Joo. Tuo Mooseksen kirjahan on täynnä noita primitiiviyhteiskunnan aikaisia ohjeistuksia ja käskyjä, jotka perustuvat senaikaisen maailman siveys-, ihmis- ja yhteiskuntakäsityksiin. Tuossahan myös ohjeistetaan vaatteista, ettei saisi pitää päällään kahdesta eri langasta kudottua vaatekappletta. Minusta on outoa, että nykyihmiset niin sankoin joukoin ajattelevat, että noista ikiaikaisen vanhoista käsityksistä ja ohjeistuksista olisi pidettävä kynsin hampain kiinni ja se tekee meidät autuaiksi. Maailma on muuttunut ja tiede kehittynyt noista ajoista niin tähtitieteellisen paljon, että elämme länsimaissa jo ikään kuin toisella planeetalla näissä asioissa.

      Jakeissa 20-21 muuten sanotaan neitsyydestä: ”Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että tyttö oli koskematon, vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne.” Eikö näiden ohjeistusten tarkan noudattamisen periaatteen mukaan esim. kivitysrangaistuksen pitäisi olla edelleen käytössä? Mieshän on aina saanut paneskella ympäriinsä niin paljon kuin sielu sietää ja pitää haaremia, mutta jos nainen tyyliin hipaiseekaan mieheen ennen avioliittoa, niin napsahtaa välitön kuolemantuomio. Miehen sana on aina laki, joka määrää naisen kohtalon, vaikka mies vaikka mielivaltaisesti valehtelisi koko asiasta.

      Poista
    13. "Eikö näiden ohjeistusten tarkan noudattamisen periaatteen mukaan esim. kivitysrangaistuksen pitäisi olla edelleen käytössä?"

      -Noh, olen näistä käynyt lukemattomia keskusteluja, ja perehtynyt ja lukenut, sekä pohtinut asioita myös itse.
      Näkisin siis, että laissa (missä tahansa laissa) on aina kolme osaa: käsky tai kielto itsessään, käskyn rikkomisesta säädetty rangaistus, ja syy miksi käsky on annettu, ja sen varsinainen "henki".
      Laki voi pysyä samana, ja väärä teko vääränä, mutta rangaistus voi muuttua tai se voidaan ottaa kokonaan pois. Se ei ole lain ydinosa.

      Raamatussa on myös eroteltu tapaukset, joissa nainen raiskataan, ja on tällöin syytön.
      "Jos taas mies kohtaa toiselle kihlatun tytön kaupungin ulkopuolella, käy häneen käsiksi ja makaa hänet, mies on surmattava, mutta tytölle ei saa tehdä mitään. Hän ei ole tehnyt syntiä, josta rangaistaan kuolemalla, sillä tapaus on verrattavissa siihen, että joku käy toisen kimppuun ja tappaa hänet." (5.Moos.25-26)

      "Tuossahan myös ohjeistetaan vaatteista, ettei saisi pitää päällään kahdesta eri langasta kudottua vaatekappletta."

      -Monissa Mooseksen lain käskyissä on symbolinen sisältö ja merkitys. Joissakin käytännöllinen, ja joissakin hengellinen. Ruoka- ja pukeutumissäädökset oli tarkoitettu osoittamaan juutalaisten erottumista muista kansoista, Jumalan omaisuuskansana.

      Mooseksen lain käskyt oli siis annettu 1) Israelin kansalle sekä 2) ennen uutta liittoa.
      Kun vanha liitto vaihtui uudeksi, niin liiton osapuolet muuttuivat myös. Vanha liitto oli Jumalan ja Israelin kansan välinen liitto, ja säädökset koskivat siksi juutalaisia, uusi liitto on Jumalan ja kristittyjen välinen liitto.

      Tässä mielestäni hyvä ja kattava tietopaketti aiheesta: https://puolustajanpolku.fi/?id=103

      (Ehkä tästä ei tarvitse tehdä kaiken muun rönsyn lisäksi raamattukeskustelua. Vaikka aihe kiinnostaa kyllä aina. :) )

      Poista
    14. Kiitos linkistä! Täytyy tutustua. On näistä Raamattu-asioista ihan hyvä olla perillä, koska näiden juttujen vaikutus nykypäivään on edelleen vahva. Noh, onneksi maailmaan mahtuu monta uskomusjärjestelmää, kaikkien ei ole tarkoituskaan olla kaikesta samaa mieltä.

      ”Monissa Mooseksen lain käskyissä on symbolinen sisältö ja merkitys.”

      Olet oikeassa. Minua ärsyttää nykyajan ihmisissä se, että he saarnaavat tuonaikaista eetosta ja käskyjärjestelmiä jonain ainoana totuutena ja lakina ymmärtämättä lainkaan tuota symbolista tasoa ja historiallisia taustoja. Ei tuonaikaisen yhteiskunnan maailmankuva ole enää mitenkään istutettavissa nykypäivään sellaisenaan, vaikka se kuinka jonkun mielestä tuntuisi ainoalta ja oikealta. Monien esim. lahkojen ja liikkeiden käsitykset ovat ko. ryhmittymien johtohahmojen tulkintaa, jota jäsenille opetetaan kyseenalaistamattomana, muuttumattomana totuutena ja jota jäsenet sitten toteuttavat omassa elämässään ja siirtävät eteenpäin omille lapsilleen + lähetystyö jne. Jäsenille ei anneta itselleen minkäänlaista liikkumavaraa tehdä omia tutkimuksiaan ja tulkintojaan ja keskustella niistä tai kyseenalaistaa tai kritisoida mitään. Kaikki pyörii sen yhden ja ainoan totuuden ympärillä, jota ei kyseenalaisteta, piste. Suurimmalle osalle ihmisistä tällainen lammasmainen uskominen ja oleminen toki sopiikin, ei kaikista edes ole tutkijoiksi tai kriitikoiksi, varsinkaan niistä, jotka lukevat harvoin mitään tai perehtyvät asioihin vain pintapuolisesti.

      Poista
    15. Jos joskus jaksan, niin syvennyn tähän aiheeseen vielä vähän tarkemmin ja raapustan siitä jokusen rivin. Ei tosin liene järkeä paisutella blogin aihepiirejä liian laajalle, ettei koko homman ydin hämärry liikaa. Aion siksi keskittyä pääasiassa sukupuolen moninaisuus -aktivistien ideologian kritisointiin ja alasajamiseen (sen minkä pystyn) ja naisten ja homoseksuaalien oikeuksien puolustamiseen. Haluan ihan oikeasti nykyisen vaikutusvallan pois noilta transsekopäiltä.

      Poista
    16. Sanotaan vielä se, että suhtautuminen homoseksuaalisuuteen vaihtelee myös konservatiivikristittyjen keskuudessa. Siten, että nähdäänkö homous "kuolemansyntinä", joka johtaa automaattisesti kadotukseen. Vai syntinä merkityksessä "ei-tarkoituksenmukaista".
      Mielestäni Paavali (vaikka olikin Herran kutsuma apostoli) ylitti valtuutensa siinä kun alkoi listata ihmisryhmiä, jotka eivät pääse taivaaseen.
      Voi olla että Päivi Räsänen lukee Raamattua kirjaimellisemmin, ja pitää homoseksuaaleja kadotettuina. Tämä ei tee hänestä homovihaajaa, ja sellaisena häntä on epäreilua käsitellä. Kukin uskoo kuten uskoo.

      Itselleni tulee sellainen "oikean tuomion" olo lukiessani Ilmestyskirjasta kohdan, jossa taivaan ulkopuolelle jäävät "kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät". Sitä tämä sukupuolisekoilu ja sekoittaminen kyllä on.

      No, jos onnistut liittämään joskus uskontoa ja raamatuntulkintoja ainakin kulttuuri- ja yhteiskuntamielessä tähän aiheeseen, niin seuraan vähintään yhtä suurella kiinnostuksella.

      Poista
    17. Tuli vielä aasinsiltana mieleen:

      Yksi kaikkien uskontojen suurimpia kusetuksia on se, että ajatellaan (tai on saatu ihmisille uskoteltua näin) pyhien tekstien olevan jonkin yli-inhimillisen jumalolennon kirjoittamia ja sitten ihmisille ojentamia. Ihmiset ihan tosissaan uskovat siihen, että uskontojen X ja Y pyhät kirjoitukset ovat tipahtaneet maagisena hetkenä jostain taivaasta ja sitten jotkut tietyt valitut profeetat ynnä muut ovat koostaneet esim. Raamatun ja muut pyhät kirjat niistä. Raamattu (ja muut pyhät tekstit) on ennen kaikkea nimenomaan IHMISTEN kirjoittama kokoomateos. Tokihan Raamatussa selitetään esimerkiksi siitä, miten Mooses vuorella "otti Jumalalta tiedon vastaan kymmenestä käskystä" ja sitten kirjaili ne kivitauluihin jne. Tällaiset tarinat ovat ihan yhtä satua kuin kaikki muutkin sadut.

      Kaikki koskaan kirjoitetut minkäänlaista järjellistä merkityssisältöä välittävät tekstit ovat ihmisten kirjoittamia, ihan joka ikinen niistä. Koska Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, se tarkoittaa sitä, että ihmisyys heijastuu Raamatun sisällöstä koko kirjossaan. Ihminen on erehtyväinen: ne tekstit voivat olla erehtyväisiä. Ihminen voi valehdella: nuo tekstit voivat olla valheellisia. Ihminen voi liioitella: nuo tekstit voivat olla liioiteltuja. Ihminen voi keksiä vaikka minkälaista soopaa, huuhaata ja lööperiä omasta päästään uskotellakseen itseään alemmille, heikommille tai tyhmemmille ihmisryhmille jotakin: tämä tiedollisen ja taidollisen vallan hierarkisointi heijastuu pyhistä teksteistä ja niistä tehdyistä tulkinnoista; siitä, mitä noilla teksteillä käytännössä tehdään konkreettisessa maailmassa.

      Varsinkin Raamatun aikaan suurin osa ihmisistä (alemmat yhteiskuntaluokat) oli täysin kouluttamattomia, kirjoitus- ja lukutaidottomia ja siten taikauskoisia ja auktoriteettiuskollisia. Mitä tämä tarkoitti käytännössä? He nielivät kaiken, mitä joku karismaattinen johtaja keksi heille päästään syöttää. Raamatun teksteistä suurin osa on heijastumaa valtahierarkioissa käytetyistä materiaaleista, kun ne kytketään historiaan ja konkreettisen maailman ilmiöihin.

      Täytyy muistaa myös se, että Raamattu on tuhansia vuosia vanha, ja se on rakennusvaiheessaan kulkenut kymmenientuhansien ihmisten mielten ja käsien kautta. Raamattuun on koko tänä aikana voitu lisätä tai ottaa sieltä pois ihan mitä tahansa kaikessa hiljaisuudessa. Raamattu on myös maailman käännetyin kirja; maallikot eivät tule ajatelleeksi, että kielestä toiseen kääntäminen voi muuntaa alkuperäisiä merkityksiä hyvinkin dramaattisesti. Kääntäjällä on myös paljon valtaa siinä, millä tavalla hän kierittelee tietyt sanat, ilmaisut, merkitykset ja niiden tulkinnat kielestä toiseen. Suurin osa käännöksistä ei ole alkuperäisistä teksteistä tehtyjä käännöksiä, joten tämäkin vääristymisen prosessi on siinä mielessä moninkertainen, kun käännöksiä tehdään käännöksistä ja niiden käännöksistä jne.

      "No, jos onnistut liittämään joskus uskontoa ja raamatuntulkintoja ainakin kulttuuri- ja yhteiskuntamielessä tähän aiheeseen, niin seuraan vähintään yhtä suurella kiinnostuksella."

      Pidän mietintämyssyssä. :) Aihe on erittäin kiintoisa.

      Poista
    18. Ihan kuin olisin aistivinani lievää uskontovastaisuutta 😅 todella ymmärrettävää, sillä nykyään aika monille ihmisille uskonnollisuus tuntuu tarkoittavan dogmaattista ideologista katsomusta, eikä ihmisillä ole enää kosketusta sellaiseen, jota itse pidän "aitona" hengellisyytenä. Täysi tangentti, mutta luin hiljattain *jostain* (en mitenkään muista, mistä. Toivottavastien ainakaan täältä kommenteista, sehän olisi hyvä pieni luuppi) että Raamatun homoseksuaalisten suhteiden kiellossa ei olisi edes kyse samasta asiasta mitä nykyään käsitämme homoudella, vaan kyse olisi alisteisista suhteista.

      Satuitteko muuten lukemaan Hesarista Laura Mäntylän henkilöjutun? Voi elämän kevät mikä alentuva, opettava sävy jutussa oli. Hesarin paremmisto opastaa nyt takapajuista hölmöläisiä sukupuoliasioista! Ikävää kyllä koko jutusta ei edelleenkään käynyt ilmi, mitä se muunsukupuolisuus oikein on. Mäntylä tykkäsi Conchita Wurstista ja parran meikkaamisesta itselleen ja on siksi muunsukupuolinen, ja sen takia kaikkien muiden pitäisi muuttaa täysin koko todellisuuskäsityksensä? Selvä pyy. On käsittämätöntä, että nämä muusu ja "trans women are women!" -sekoilijat eivät tunnu käsittävän, että he yrittävät pakottaa muut uskomaan omaan mielikuvitukseensa. Se, että tätä mäntylää pitäisi puhutella luona kuin naisena on aivan sama kuin jos häntä pitäisi puhutella "teidän ylhäisyytenne jonka sydämessä asui ainoa oikea Herra Jeesus". Epäilemättä ne ovat molemmat hänelle itselleen tosia kokemuksia, mutta ei ole syrjintää, ettei muut usko samoin ja aktiivisesti ala palvella hänen uskomuksille perustuvaa katsomustaan. Ja oliko taas transiutettu lesbo -vibat much? Hän oli itse aiemmin kiihkeästi pitänyt homoutta syntinä, joten ei ihme että menee nuppi sekaisin.

      Poista
    19. "Ihan kuin olisin aistivinani lievää uskontovastaisuutta"

      En ole missään tapauksessa uskontovastainen. Ihmisyys tietyllä tavalla rakentuu uskonnollisuuden päälle ja näin lienee ollut aivan ammoisista ajoista lähtien; niinpä uskonnollisuus on tavallaan syväkoodattu jokaiseen ihmiseen. Myös minä olen omalla tavallani uskonnollinen, vaikken mihinkään tiettyyn luokitukseen tai järjestelmään koekaan samaistuvani vaan olen ikään kuin rakennellut hengellisyyteni pienistä palasista sieltä täältä kokoamalla.

      Huomaa, että uskonnollisuus ja uskovaisuus ovat kaksi eri asiaa. Kun Suomessa puhutaan "uskovaisista", tarkoitetaan yleensä kristinuskoa ja Suomen kirkon eri alajaostoja. (Jotkut puhuvat myös "uskovista".) Minulla on pari syytä olla näreissäni uskiksille: 1) olen nähnyt ja kuullut aivan liikaa tapauksia, joissa homoseksuaalit ovat joutuneet kärsimään uskonnollisen perheen/kasvuympäristön takia ja 2) minua rasittaa monissa uskovaisissa ja uskonyhteisöissä se, miten he ovat niin itsepintaisen periksiantamattomasti jämähtäneet kivikautisiin tapoihinsa toimia, lukea ja tulkita Raamattua ja toimia yhteisöinä yhteiskunnassa. Tämä on niin laaja aihe, etten lähde nyt sitä sen tarkemmin ruotimaan, mutta pääpiirteittäin minulla on siis ongelma sen suhteen, miten tietyt uskonyhteisöt (tai muut vastaavantyyppiset yhteisöt) pitävät kynsin hampain kiinni kivikautisista käsityksistään suostumatta ymmärtämään, ettemme elä enää edistyneiden tieteiden ja avarakatseisuuden aikakaudella missään hiton tuhansia vuosia vanhassa primitiivikulttuurissa, jossa yhteiskuntia pyöritettiin paljon brutaalimmin, sivistymättömämmin ja eläimellisemmin kuin nykyään.

      (En tarkoita, etteikö mielestäni esim. Raamatussa olisi mitään hyvää; päin vastoin, se on erittäin rikas, monipuolinen ja mielenkiintoinen kokoomateos täynnä ikiaikaista viisautta, historiaa ja monenlaisia kertomuksia. Mutta Raamatun lukeminen täysin kirjaimellisesti nykyaikana ja senaikaisen yhteiskunnan maailmankäsityksen, toimintatapojen yms. siirtäminen tähän päivään sellaisenaan ei vaan kerta kaikkiaan toimi. Toki uskikset saavat omissa piireissään puuhailla ihan mitä ikinä lystäävät, mutta en hyväksy sitä, miten he julistavat yhtenä ja ainoana totuutena omia opetuksiaan ja käsityksiään ja pitävät vääräuskoisina kaikkia muita, jotka eivät ole omaksuneet tai eivät halua omaksua heidän maailmankuvaansa.)

      Poista
    20. "todella ymmärrettävää, sillä nykyään aika monille ihmisille uskonnollisuus tuntuu tarkoittavan dogmaattista ideologista katsomusta, eikä ihmisillä ole enää kosketusta sellaiseen, jota itse pidän "aitona" hengellisyytenä."

      Juuri näin. "Hengellisyys" on aivan ÄÄRIMMÄISEN laaja käsite ja aihealue, eikä sitä voi vangita johonkin yhteen, kapeasti rajattuun, tiukasti lokeroituun tapaan hahmottaa maailmaa ja toimia elämässä. Olen itse paljon miettinyt mm. suomalaisten ja saamelaisten muinaisuskoa ja senaikaista maailmankuvaa. Oikeastaan "muinaisusko" on hieman harhaanjohtava termi, koska tuonaikaisille ihmisille se oli nimenomaan maailmankuva, tapa hahmottaa maailmaa, ei niinkään sitä, minkä me nykyään käsitämme uskonnoksi. Ihmiset elivät siinä maailmassa hyvin holistisesti niin psyykkis-hengellisellä kuin fysiologis-konkreettisella tasolla. He elivät erottamattomassa yhteydessä luontoon tavoilla, joita nykyihmisen on vaikea enää käsittää.

      Minusta nimenomaan luonnosta vieraantuminen on nykyihmisten kannalta se kaikkein traagisin ja meidät tuhoontuomitsevin seikka, ja se on osasyy siihen, että ihmiset ovat niin moniulotteisilla tavoilla sekaisin ja elävät irrallaan todellisuudesta (ja omasta itsestään) nykyään. Tosin onkohan niin, että sekin on vain tuota, mitä sanoin ylempänä tietynaikaisesta maailmankuvasta ja tavasta hahmottaa maailmaa? Kenties juuri näin. On varmasti paljon ihmisiä, joiden mielestä esim. minun tapani tai kenen tahansa randomin kaduntallaajan tapa hahmottaa maailmaa ja analysoida sitä ovat harhaisia ja vääriä. Olkoon niin. Meidän ei ole tarkoituskaan olla kaikkien samasta puusta veistettyjä. Mutta: Live and let live. Se on hyvä ohjenuora hyvin moneen asiaan.

      Poista
    21. "Täysi tangentti, mutta luin hiljattain *jostain* (en mitenkään muista, mistä. Toivottavastien ainakaan täältä kommenteista, sehän olisi hyvä pieni luuppi) että Raamatun homoseksuaalisten suhteiden kiellossa ei olisi edes kyse samasta asiasta mitä nykyään käsitämme homoudella, vaan kyse olisi alisteisista suhteista."

      Hmm, no minä ainakin puhuin asiasta vähän aikaa sitten täällä:
      https://laventeliveikkonen.blogspot.com/2022/06/ihanaa-pride-viikkoa.html?showComment=1656642286454#c5940045013013702391

      Eipä tuo mitään minun keksintöäni tai selvitystyöni tulosta ole. Luin pari kuukautta sitten tuohon aiheeseen liittyvän pitkän (ja erinomaisen) tutkimusartikkelin. Idioottina en tajunnut laittaa artikkelia heti suosikkeihin tai tallentaa linkkiä minnekään, enkä kahden tunnin sitkeästä googlettelusta huolimatta myöhemmin enää löytänyt sitä. Yritin äskenkin taas googletella eri hakusanoilla, ei löytynyt vieläkään. Mitä ihmettä nyt? No, pakkohan sen jossain on olla. Yritän vielä etsiä sitä, linkkaan sitten tänne tai uuteen blogipostaukseen post scriptumina.

      "Satuitteko muuten lukemaan Hesarista Laura Mäntylän henkilöjutun?"

      Joo, luin. Muistan, kun joskus ikuisuus sitten tämä Laura "Late" Mäntylä tuli julkisesti kaapista ulos homopappina. Hän selitteli haastatteluissa jotain sellaista, että "hän on nyt eheytynyt homoksi", kun häneltä kysyttiin jotain homojen eheyttämisestä. Enpä olisi uskonut, että Laurakin on noin vertahyytävän sekaisin ja ideologisen haihattelun pyörteisiin vedettävissä. Toisaalta mielenkiintoista tarkkailla näitä julkisiin filantrofisiin ammatteihin hakeutuneita ja varsinkin sitä, miten he hylkäävät aikaisemmat periaatteensa kädenheilautuksella, kun tulee uusia tilalle.

      "On käsittämätöntä, että nämä muusu ja "trans women are women!" -sekoilijat eivät tunnu käsittävän, että he yrittävät pakottaa muut uskomaan omaan mielikuvitukseensa."

      Tämä johtuu siitä, että transaktivistit ovat samaistaneet transsukupuolisuuden ja sukupuoli-identiteetit (genderit) homoseksuaalisuuteen. Ihmiset kuvittelevat (kirjoitin vahingossa "kusittelevat" :D), että transiudessa on kyse samasta asiasta kuin homoudessa ja että tämä transien ja muusujen taivaanrannoilla vaikertelevan skitsofreeninen pronominiaktivismi on gay rights vol. II. Toisekseen, LGBTQIA on nuorten tämän ajan anarkistinen alakulttuuri, samoin kuin goth, punk, emo, scene, animu, hippi, hiphop jne. Kun ihmisten shokeeraaminen transsekoilulla ja nonparelli-identiteeteillä ei enää onnistu (eli ketään ei enää kiinnosta näiden lumihiutaleiden erikoisidentiteetit), keksii joku taas jotain uutta, johon nuoriso sitten sankoin joukoin hurahtaa.

      "Ja oliko taas transiutettu lesbo -vibat much?"

      Lesboja ei kohta näennäisesti ole enää edes olemassa, koska heidät on kaikki transiutettu.

      Poista
    22. Eniten vituttaa, että tuo transien ja muusien sekopääaktivismi saa kaikki meidät LGB-ihmiset ja tervejärkiset T-spektrin ihmiset näyttäytymään valtaväestön silmissä pelkkinä kahjoina pipipäinä. He pitävät meitä kaikkia täysinä vajakkeina.

      Toisekseen, transien ja muusien sekoilua ei voi rinnastaa homoseksuaalien aktivismiin. Me homot saavutimme oikeutemme, tasa-arvon jne. nimenomaan siten, että loimme heteroenemmistöiseen valtaväestöön hyvät suhteet, pidimme rauhanomaisia välejä ja perustelimme perustelemasta päästyämme, etteivät homojen oikeudet vaikuta haitallisesti kehenkään: eivät heteroenemmistön edustajiin eivätkä homoihin itseensä. Transien ja muusien sekoilu tekee kaikki homojen aikaansaannokset tyhjiksi, koska trans- ja muusuaktivistit eivät halua tasa-arvoa ja rauhanomaista rinnakkaiseloa. He haluavat kirjoittaa todellisuuden kokonaan uusiksi, tuhota sukupuolen käsitteen ja uudelleenkäsitteellistää sen joksikin määrittelemättömäksi identiteettiasiaksi, pakottaa kaikki elämään oman maailmankuvansa mukaisesti ja raadella joka ikisen sukupuolistereotypioihin sopeutumattoman lapsen jauhelihaksi ensimmäisestä minkäänlaisen sukupuolisen hämmennyksen (lue: oman itsen ja maailman tutkiskelun) merkistä. He haluavat ylivaltaa, erioikeuksia, jatkuvaa poliittisten identiteettiensä legitimointia ja täydellisen oikeutuksen kaikelle toiminnalleen, vahingoitti heidän toimintansa muita ihmisiä (lue: cissuja) miten paljon hyvänsä.

      Toivoisin niin kovin, että liioittelisin puhumalla näin. Olen tässä kohtaa nähnyt aivan liikaa todisteita voidakseni puhua mistään tähän aiheeseen liittyvästä pehmeämmin ja kaunistelevammin.

      Anna Kontula on sanonut: "Niin kauan kuin telepatia ja terrorismi ovat pois laskuista, yhteiskuntaa muutetaan perustelemalla."

      Poista
    23. LÖYSIN! Vihdoinkin. :D

      Raamattu ja homoseksuaalisuus: Eksegeettinen ja raamattuteologinen selvitys Raamatun viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen
      https://asiakas.kotisivukone.com/files/karikuula.kotisivukone.com/tiedostot/raamattu_ja_homoseksuaalisuus.pdf

      Miten ihmeessä tämä oli eri hakusanayhdistelmillä googletellessa niin kiven takana? o_O

      Poista
    24. Sivulta 32:

      "Neljäs tulkintalinja tulee hyvin lähelle kolmatta. Sen mukaan makaamiskielto perustuu siihen käsitykseen, että kumpaakin sukupuolta velvoittavat oman sukupuolen mukaiset roolit. Miesten tulee toimia ja käyttäytyä niin kuin miesten ja naisten niin kuin naisten. Tämä rooliajattelu näkyy myös yhdyntäkäsityksessä. Yhdynnässä toinen tulee toisen sisään ja toinen antautuu sisään tultavaksi. Kiellossa ”älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan” tarkennus ”niin kuin naisen kanssa” sisältää ajatuksen sisään tulemisesta. Naisen kanssa maatessa miehen sukuelin tulee naisen sisään. Näin yhdynnän kuuluu tapahtua, mies tulee sisään ja nainen ottaa vastaan.

      Miesten välisessä makaamisessa näin ei tapahdu vaan toinen mies ottaa sisäänsä toisen miehen. Tällöin hän ei enää toimi niin kuin miehen kuuluu vaan hän toimii naisen tavoin. Toisin sanoen, hän omaksuu naisen roolin. Se että tällainen määritellään ”kauhistukseksi” kertoo siitä, että sukupuolirooleja pidettiin luovuttamattomina, pyhinä asioina. Mies ei yksinkertaisesti saanut ja voinut toimia muulla tavalla kuin miehen tavalla. Samasta syystä myös ristiinpukeutuminen kielletään ehdottomasti (Deut. 22:5). Mies ei saanut pukeutua naisten vaatteisiin eikä päin vastoin.

      Jotkut tutkijat, esimerkiksi Nissinen, korostavat sitä, että antiikin maailmassa sukupuolirooleihin sisältyi hierarkkinen arvoarvostelma. Sisäänottavaa pidettiin aina alempiarvoisena, oli hän sitten nainen tai peräaukkonsa toisen käyttöön antava mies. Nissinen jopa esittää, että antiikin maailmassa Raamattu mukaanlukien ei lainkaan tunnettu ajatusta tasavertaisten välisestä seksuaalisuhteesta. Toisen sisälle tuleminen yhdynnässä sisälsi aina symbolisen viestin siitä, että nyt kohtaavat vahvempi ja heikompi tai määrääjä ja alistettu. Anaaliyhdyntään antautuva mies ei siis luovu vain roolistaan vaan kunniastaan. Siksi miesten homoseksuaalista käyttäytymistä pidettiin häpeällisenä ja alentavana raiskaamalla heitä homoseksuaalisesti. Esimerkiksi kertomus Sodoman miesten yrityksestä maata Lootin luo tulleet vieraat miehet kertoo siitä, miten sodomalaiset halusivat häpäistä muukalaisen ja osoittaa omaa ylivertaisuuttaan."

      Siinä, miten me ihmiskunnassa nykyään käsitämme homoseksuaalisuuden ja kahden aikuisen ihmisen välisen kiintymyssuhteen sekä siinä, miten miehet (tai naiset) keskinäistä rakkautta keskenään toisilleen nyt ilmaisevat, EI OLE KYSE TUHANSIA VUOSIA VANHOJEN VALTASUHTEIDEN OSOITTAMISESTA PRIMITIIVISIN KEINOIN, JOIDEN TARKOITUS ON ALISTAA JA KONTROLLOIDA. Siinä on kyse kahden tasavertaisen aikuisen kohtaamisesta (myös) intiimillä tasolla kenenkään vahingoittumatta millään tavalla siinä prosessissa.

      Poista
    25. Heh, kävi siis kuten ajattelin, "luin jostain" oli sun blogi :'D mutta paljon kun lukee, ei lähteet jää mieleen... tässä myös hyvin pieni ja lyhyt teksti aiheesta, tosin tuossa ei paljoa perustella: https://asiakas.kotisivukone.com/files/karikuula.kotisivukone.com/tiedostot/raamattu_ja_homoseksuaalisuus.pdf

      Pitää lukea toi pitkä juttu minkä linkkasit, kiitos :)

      Mutta siis joo, itseänikin kummastuttaa tiettyjen uskovaisten Raamatun kirjaimellinen tulkinta. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisilla ainakin ennen kävi vain tietty käännös ja muut ovat vääriä. Johtaa helposti ulkokultaisuuteen.

      Poista
    26. Jahas, en näköjään osannut linkata oikeaa tekstiä kun kirjoitin nopean kommentin samalla kun hoidin noin kymmentä muuta asiaa :D tässä siis:
      https://www.kotimaa.fi/blogit/raamattu-ei-tuomitse-homoutta/

      Mutta kovin laajasti tuolla ei asiaa perustella, ehkä tästäkin aiheesta vois7 joskus lukea lisää.

      Poista
    27. "En ole missään tapauksessa uskontovastainen."

      Aivan, mielenkiintoinen tarkennus, eikä susta missään nimessä olekaan välittynyt sellaista pöhköä uskontovastaisuutta kuin esimerkiksi joistain tiukoista uusateisteista. Ja on myös eri asia olla kriitiinen uskonnollisia liikkeitä kohtaan kuin varsinaisesti vastustaa uskontoa. Olen itse hyvin, no, hengellinen paremman sanan puutteessa, mutta silti myös kriittinen uskonnollisia liikkeitä kohtaan. Ehkä se nyppii tässä transliikkeessä, että mielestäni on itsestäänselvää että se on luonteeltaan täysin uskonnollinen kultti, jonka opetus on todella haitallista ja tieteenvastaista, ja silti sillä on niin paljon valtaa yhteiskunnassa.

      Tulipa tuosta mieleen. Pridessä olisi pitänyt olla queer-turvallinen rummutustyöpaja (mitä ikinä se queer-turvallisuus tarkoittaakaan). Se kuitenkin peruttiin, koska Petra Laiti veti herneen nokkaan koska rummuttaminen onkin kulttuurista omimista. Wokellus se saa vain aina uusia leveleitä. Nytkö luonnonuskon harjoittaminenkin on jotenkin loukkaavaa? Tuo on aika osuva esimerkki noiden piirien militantista menosta. Otanta on mitä on, mutta twitterissä törmäsin todella paljon sellaiseen kommentointiin, jossa suvaitsevaiset vassarit kommentoivat "höhö nolot rummuttajapellet". Eivätkö ne ole juuri näitä samoja tyyppejä jotka rääkyvät jatkuvasti kunnioittamisen perään? No joo, möliskööt mitä mölisevät, harvoin twitteriä seuraavana vain toi ajattelun pienuus ja kommunikoinnin epämiellyttävyys olivat jotain sangen outoa.

      Poista
    28. "Oikeastaan "muinaisusko" on hieman harhaanjohtava termi, koska tuonaikaisille ihmisille se oli nimenomaan maailmankuva, tapa hahmottaa maailmaa, ei niinkään sitä, minkä me nykyään käsitämme uskonnoksi.--

      Minusta nimenomaan luonnosta vieraantuminen on nykyihmisten kannalta se kaikkein traagisin ja meidät tuhoontuomitsevin seikka, ja se on osasyy siihen, että ihmiset ovat niin moniulotteisilla tavoilla sekaisin ja elävät irrallaan todellisuudesta (ja omasta itsestään) nykyään."

      Näinpä, olet täysin oikeassa. Uskon, että ihmiset tarvitsevat uskoa, tarinaa ja myös asioita, jotka niihin liittyvät: kilvoittelua, pyrkimystä parempaan. Merkityksellisyyttä. Fyrkan tekeminen, materian haaliminen ja palveluihin kuluttaminen kuten hierojalla käyminen eivät ehkä riitäkään tarkoitukseksi ja merkitykseksi. Elämä on täynnä kärsimystä, ja ihmiset menevät pieleen siinä, että luullaan, että elämässä on kyse onnellisuuden tavoittelusta. Näkisin, että elämässä tarvitaan nimenomaan merkityksellisyyttä. Tämä transnarratiivikin vetoaa aivan varmasti suureen osaan ihmisiä siksi, että se antaa merkityksellisyyden ja narratiivin. Tuttavapiiristäni tuli jälleen eräs transuutinen. Kyseinen kaveri on suoraan sanottuna aivan reppana. Tyttöystävä jätti, elämä potkii päähän, vaikea lapsuus. Monet transihmiset, joita tunnen, ovat todella olleet jollain tapaa alisteisessa asemassa elämässään, esimerkiksi kokeneet jotain hieman kaltoinkohtelun tyylistä lapsuudessaan tms. Minusta on alkanut vaikuttaa, että transtaistoon lähteminen on kuin sosiaalista pääomaa tuova tapa tehdä muille näkyväksi se uhrin rooli, jossa he todella ovat jollain tapaa olleet joskus. Mutta mitä he eivät ymmärrä on se, että ikuinen uhriuteen kiinnijääminen ei voi koskaan tuottaa tyydytystä. Olisi vain kyettävä myöntämään, että maailma ei ole reilu paikka, paskoja asioita tapahtuu ja pelata niillä korteilla, jotka on saanut. Mutta tällaiset reppanat tuntevat vetoa tähän cisteemin hajottamisen taisteluun, sillä se antaa heille näennäistä merkityksellisyyden tunnetta ja nostaa heidät pyhän uhrin rooliin.

      Jos tätä transhommaa alettaisiin käsitellä jonain alakulttuurina tai uskontona, se voisi ratkaista tilanteen. He saisivat hommailla hommiaan, mutta uskonnollista näkemystä ei voisi pakottaa muille (jotenkin mulle tulee tästä mieleen se, kun rajneeshilaiset yrittivät ottaa haltuun Oregonin :D he tosin tekivät sen paljon suoraviivaisemmin kuin transaktivistit, joiden toiminta perustuu aivopesulle ja manipuloinnille).

      Poista
    29. "Tämä johtuu siitä, että transaktivistit ovat samaistaneet transsukupuolisuuden ja sukupuoli-identiteetit (genderit) homoseksuaalisuuteen."

      Olen jutellut parinkin seta-aktiivin kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuutta ei oikeasti ole olemassa, koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio. Homous on sortava rakenne, jonka cisnormatiivinen yhteiskunta on luonut. He aktiivisesti pyrkivät romuttamaan ajatuksen siitä, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus, sillä homous on sortoa, cisteemin normi (sitä ei sanota ääneen, että tuossa on todellisuudessa kyse transihmisistä ja siitä, että jonkun mekkofetisistimiehen mieli voisi pahoittua jos lesbo ei anna pildeä - ei, kyseinen lesbo on itsekin cisteemin uhri tässä narratiivissa). Onhan se aikamoista, että homojen perustama liike on kaapattu ja yrittää nyt ei sen vähempää kuin romuttaa koko homouden käsitteen.

      Samoin tiedän muutamia fiksuja, akateemisesti koulutettuja, nuoria ihmisiä, jotka todella jossain määrin ovat kyseenalaistaneet homouden tämän transsekoilun takia. Eli he suhtautuvat transhommaan kriittisesti, että se on sosiaalisesti tarttuva muoti-ilmiö jne. Mutta. Sitten nämä tyypit kysyvät: Ehkä homous on myös sosiaalista? Eihän homous voi olla periytyvää, koska olettaa voi, että homot eivät ole olleet kaikkein kovimpia lisääntymään. On todella hyvä, että homot alkavat tehdä eroa transeihin, että ihmiset kykenevät tekemään eron näiden kahden ryhmän välillä.

      Poista
    30. "Wokellus se saa vain aina uusia leveleitä. Nytkö luonnonuskon harjoittaminenkin on jotenkin loukkaavaa?"

      Koko woketuksen pointti on etsimällä etsiä sellaisia ilmiöitä, joista päästä kaikestaloukkaantumaan ja pistämään kaiken paskaksi. Koko woketus perustuu härskiin kaksinaismoralismiin ja oman viiteryhmän etujen ja erityisoikeuksien tavoitteluun. Inkkaripäähineet, rummuttelut, Eskimo-jäätelöt ja sen sellaiset täytyy kirkuen ja fobiasyytöksin canceloida ja julistaa kaikenlaisen kulttuurisen omimisen olevan syrjintää ja fobiaa jne., mutta sitten taas esim. transien nais- ja homolarppaaminen, heidän (meidän) tilojensa ja järjestöjensä valtaaminen ja homojen painostaminen deittailuun ja seksisuhteisiin vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa on ihan OK ja jopa suotavaa.

      "Minusta on alkanut vaikuttaa, että transtaistoon lähteminen on kuin sosiaalista pääomaa tuova tapa tehdä muille näkyväksi se uhrin rooli, jossa he todella ovat jollain tapaa olleet joskus. Mutta mitä he eivät ymmärrä on se, että ikuinen uhriuteen kiinnijääminen ei voi koskaan tuottaa tyydytystä."

      Juuri näin. Uhrina oleminen (lue: keinotekoiseksi uhriksi tekeytyminen) antaa mahdollisuuden siirtää näennäisesti vastuu oman elämänsä kurjuudesta ja ongelmista muiden vastuulle. Tällaiset ihmiset kokevat, että heidän paha olonsa on kaikkien muiden ihmisten paitsi heidän itsensä syytä ja aikaansaamaa. He ajattelevat, että jos he onnistuvat muuttamaan muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa (itsensä sijaan), heidän kaikki ongelmansa ratkeavat. Transaktivismissa yksi heijastuma tästä on tuo pronominien pakkotuputtaminen. "I use she/her pronouns..." Kukaan ei käytä itsestään puhuessaan kolmannen persoonan pronomineja. Nämä tyypit ovat aivan uskomattoman tyhmiä. He eivät "käytä" itsestään pronomineja X/Y vaan yrittävät pakottaa muut ihmiset käyttämään niitä. He yrittävät kaikin voimin kontrolloida muita ihmisiä, koska uskovat vakaasti, että heidän ongelmiensa ytimessä ovat muiden ihmisten fobisuus, ahdasmielisyys, syrjivät asenteet, välinpitämättömyys jne. Smash the cistem!

      (Itse asiassa muiden ihmisten välinpitämättömyys on heille kaikkein pahinta myrkkyä. Nämä tyypit eivät kestä sitä, jos heitä ei huomata. He tekevät mitä tahansa saadakseen huomiota ja tullakseen nähdyiksi. Heille on samantekevää, onko huomio positiivista vai negatiivista, kunhan sitä tulee.)

      "Mutta tällaiset reppanat tuntevat vetoa tähän cisteemin hajottamisen taisteluun, sillä se antaa heille näennäistä merkityksellisyyden tunnetta ja nostaa heidät pyhän uhrin rooliin."

      Prikulleen. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä asioita, jotka tuovat merkityksellisyyden tunnetta ja johonkin kuulumisen kokemuksia. Rakkauspommittava ihmisoikeustaistelu on sisäisesti rikkonaisille, moniongelmaisille, vihaisille, hyljeksityille reppanoille kuin herkkuja notkuva juhlapöytä siinä suhteessa.

      Poista
    31. "Olen jutellut parinkin seta-aktiivin kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuutta ei oikeasti ole olemassa, koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio."

      Joo, tämä konstruktionismiajattelu alkoi levitä homoseksuaalien järjestöihin joskus 2014- tai 2015-vuoden tienoilla, kun muunsukupuolisuusaktivistit ja transit tunkivat niihin yhtäkkiä vyöryn lailla ja alkoivat savustaa homoseksuaaleja pihalle niistä, koska trans rights. Totalitaristinen "olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan" -julistaminen alkoi jo silloin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos et homoseksuaalina ollut/ole sitä mieltä, ettei sukupuolia ole oikeasti olemassa koska ne ovat konstruktioita ja homoseksuaaliksi julistautuva trans on ihan oikeasti homomies/lesbonainen, et ollut/ole tervetullut Setaan tai ylipäätään mihinkään LGBTQIA-ihmisten oikeuksia ("oikeuksia") ajavaan järjestöön. Ja tämä on vain jäävuoren huippu koko kuviosta.

      "Onhan se aikamoista, että homojen perustama liike on kaapattu ja yrittää nyt ei sen vähempää kuin romuttaa koko homouden käsitteen."

      Kaikkein salakavalin (ja vastenmielisin) tapa pyrkiä tuhoamaan jokin ihmisoikeusliike(hdintä) on tunkea myyränä mukaan johonkin ihmisoikeusjärjestöön ja alkaa siellä sisältä käsin mädättää järjestön agendaa omaa ideologiaansa tai poliittista pyrkimystään mukailevaksi. Transaktivismin kohdalla on käynyt juuri näin. He ovat alun perinkin ripustautuneet homoseksuaaleihin, koska ovat tienneet, että heidän koko ideologiansa on niin hauras ja niin käsittämättömän todellisuudenvastainen, etteivät he omillaan koskaan olisi tulleet pääsemään siihen pisteeseen, jossa nyt ovat. Yhdelläkään "marginalisoidulla ihmisryhmällä" ennen heitä ei ole ollut yhteiskuntaan tällaista kuristusotetta kuin heillä.

      Eivät he homouden käsitettä saa romutettua. Siitä me homppelit kyllä pidämme huolen. Mutta aivan valtavan paljon vahinkoa he ovat saaneet, saavat nyt ja tulevat tulevaisuudessa saamaan aikaan. Heidän kaikkein kammottavin, epäinhimillisin ja vahingollisin projektinsa on ollut lasten transiuttaminen.

      "Sitten nämä tyypit kysyvät: Ehkä homous on myös sosiaalista? Eihän homous voi olla periytyvää, koska olettaa voi, että homot eivät ole olleet kaikkein kovimpia lisääntymään."

      Kukaan ei tiedä täydellä varmuudella, mistä homous johtuu. On viitteitä siitä, että homous on perinnöllistä, mutta geenitutkimusten tulokset eivät käsittääkseni ole toisaalta kuin suuntaa-antavia (siis että homous olisi geneettistä). Tai ainakaan minä en ole törmännyt sellaisiin tutkimuksiin tai artikkeleihin. Mitähän siitä seuraisi, jos homouden geneettinen alkuperä selviäisi... Kehitettäisiin varmaan samantien teknologia, joilla homous voidaan lopullisesti eliminoida. Transien sekoilu on viimeistään todistanut sen, että homoviha ei katoa koskaan, se vain muuttaa muotoaan. (Samoin naisviha.)

      "On todella hyvä, että homot alkavat tehdä eroa transeihin, että ihmiset kykenevät tekemään eron näiden kahden ryhmän välillä."

      Minua on koko ajan ihmetyttänyt, miksi homomiehet ovat hiljaa. Odottelin vuosia, että joku homppeli alkaisi puhua asioista julkisesti (tai ainakin jollain tavalla, jos nyt ei julkisestijulkisesti) tämän ideologian vaarallisuudesta ja vahingollisista vaikutuksista homoseksuaalien elämään. Kukaan ei puhua pukahtanut. Tajusin lopulta, että kun kukaan muukaan ei sitä tee, niin minun pitää olla se, joka aloittaa.

      Poista
    32. "miksi homomiehet ovat hiljaa"

      - homomiehet, kuten Nurmisto ja Bling, ovat usein vihervasemmistolaisia ja saavat sosiaalista pääomaa ja rahakkaita someyhteistöitä transagendan puskemisesta kanavillaan
      - hulluimpienkin transöyhötysten kritisointi on sosiaalinen kuolema vihervasemmistolaiselle homoseksuaalille
      - sukupuolen itsemäärittelyn edistäminen ei ole samanlainen riski homomiehille kuin naisille suuntautumisesta riippumatta
      - homomiehet ovat eivät koe yhtä suurta fyysistä uhkaa ja seksuaalista ahdistelua transmaskuliinien taholta kuin lesbot transnaisten ja pervojen
      - "homomies ei vain ole saanut kunnolla p*llua" ei kuulosta yhtä uhkaavalta kuin "lesbo ei vain ole saanut kunnolla munaa", pikemminkin naurettavalta
      - naisten asema, turvallisuus ja oikeus omiin tiloihin ei ilmeisesti kiinnosta homomiehiä, vaikka naiset ovat perinteisesti olleet homojen liittolaisia ja tukijoita, eivätkä mekkoon pukeutuneet heteromiehet. Autogynefiilit eivät ole olleet ajamassa homoseksuaalien oikeuksia, vaan tehneet tiukan pesäeron hinttareihin
      - jotkut homomiehet ovat tainneet ostaa "homojen oikeudet ovat vain ja ainoastaan värillistettyjen transnaisten ansiota, vaikka Marsha ei ollut trans eikä Stonewallissa mellakan alkaessa" -legendan

      Poista
    33. Joo, on ihan totta, että homomiehillä ei ole samanlaista tarvetta (tai ehkä motiivia) kritisoida trans- ja sukupuolisekoilua kuin naisilla, koska transidentifioituvat naiset eivät muodosta miehille kummoistakaan fyysistä uhkaa. Lähinnä he osaavat olla aivan helvetin ärsyttäviä loputtomine melttareineen ja vaatimuksineen oikeiden pronominien ja sanamuotojen käytöstä ja niin edespäin. Transithan louskuttavat jatkuvasti leukojaan siitä, että homoseksuaalien pitää olla loputtomassa kiitollisuudenvelassa transeille omista oikeuksistaan, koska transit ovat taistelleet homoseksuaaleille meidän oikeutemme silkkaa jalouttaan. Hah! Nyt he vaativat, että meidän pitää velanmaksuksi auttaa heitä saamaan maaliin omia tavoitteitaan, jotka ovat skitsofreenisuudessaan pahimmillaan sitä luokkaa, ettei voi kuin monttu auki tuijottaa, miten kenenkään on edes mahdollista olla niin sekaisin. Ja homojen pitäisi vain kiltisti kädet helmassa katsoa hymistellen vierestä, kun transit vievät homoseksuaaleilta käytännöllisesti katsottuna kaiken oikeuksia, tiloja ja koko homoseksuaalisuuden määritelmää myöten.

      Poista
  15. "Ketä ovat nämä uskovaiset ja konservatiivit"
    Tästä Andrew Doylen videopätkästä löytyy malliesimerkki kohdasta 3:24 alkaen. Jos konservatiivit oikeasti arvostavat homoseksuaaleja tai haluavat heistä poliittisia liittolaisia, niin on aika paljon imagonkohennustyötä tehtävänä. Tosin kaikki eivät sano asiaa yhtä suoraan ja samaa ajattelua löytyy myös vasemmalta, kun vähän rapsutetaan pintaa. Lapsensa transjunaan kohti Kastraatiokylää tuupanneet vanhemmat eivät ole yhtään parempia. Kannattaa katsoa koko video, se on täyttä asiaa.
    https://mobile.twitter.com/andrewdoyle_com/status/1551299625818234880

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andrew Doyle on aivan huippu jätkä. Luojan kiitos, että hänenlaisiaan on ja että puhuvat näistä asioista julkisesti. Tuossa linkatussa pätkässä kiteytyvät koko nykyisen LGBTQIA-sekoilun ydinongelmakohdat pähkinänkuoressa.

      Poista
    2. Minusta on muuten käsittämätöntä, miten niin monet vasemmalle kallistuvat eivät ollenkaan pysty (tai suostu) näkemään tuota lasten transiuttamisen päivänselvää eheytysterapia-aspektia. Oikeasti, kuinka näin helvetin monen vanhemman ensimmäinen ajatus ja reaktio vaikkapa poikansa ei-stereotyyppiseen käytökseen on nykyään ”ehkä hän ei olekaan poika vaan tyttö”? Aivan kuin eläisimme jossain ympärivuorokautisessa parodiassa tai Truman Show’ssa. Vaikka he näkisivät kuinka kauniina, laupiaana ja lapsen kannalta edullisena ratkaisuna alkaa aivopestä häntä transidentiteettiin ratkaisuna sopeutumattomuusongelmiin, väärillä leluilla leikkimiseen ja vääriin lempiväreihin, se on silti pohjimmiltaan aivan samaa 1950-lukulaista stereotyyppisiin muotteihin tunkemista kuin noilla uskiksilla ja kristilliskonservatiiveillakin. Tulokulma vain on eri, lopputulos on sama: lapsi on jotenkin vääränlainen ja tämä vääränlaisuus täytyy jotenkin hakata pois hänestä. Kuten Doylekin tuolla videolla sanoo: ”They both see it as a problem to be fixed.”

      Tämä aihe raivostuttaa minua enemmän kuin viitsin edes ilmaista, koska olin itse tuollainen feminiininen, ”tyttöjen jutuista” tykkäävä poika, jota katsottiin usein feminiinisyyden takia kieroon ja jolle naureskeltiin. Olin kuitenkin sen verran vahva persoona, etten välittänyt siitä. Minut olisi aivan taatusti yritetty transiuttaa, jos olisin ollut lapsi nykyaikana. Ajatuskin oksettaa, alan voida fyysisesti pahoin.

      Miksi poika ei saa tykätä vaaleanpunaisesta ja kukkien keräämisestä, leikkiä nukeilla, itkeä herkästi kauniille asioille ja pukeutua prinsessamekkoon? MIKSI? Mitä ihmeen tabua näin käyttäytyvä poikalapsi rikkoo?

      (Sama tietysti tytöistä ja maskuliinisuudesta toisinpäin, mutta olen ollut huomaavinani, että nimenomaan feminiininen poika/mies on ihmisille usein se kaikkein vaikein pala niellä. Maskuliiniset tytöt eivät saa samanlaisia inhoreaktioita tietyissä ihmisissä aikaan kuin femmepojat.)

      Poista
    3. "Miksi poika ei saa tykätä vaaleanpunaisesta ja kukkien keräämisestä, leikkiä nukeilla, itkeä herkästi kauniille asioille ja pukeutua prinsessamekkoon? MIKSI? Mitä ihmeen tabua näin käyttäytyvä poikalapsi rikkoo?"

      Tämä on pirun hyvä kysymys, jota itsekin taannoin pohdin paljon. Minulla oli työkaveri, joka oli hyvin feminiini ja homoseksuaali. Hän oli todella taitava työssään ja vietinkin hänen kanssaan paljon aikaa. Jotenkin vaan aina koin hänen seurassaan jonkinlaista vieraantuneisuutta (en siis osaa kuvata mitä se oli). Ihan kun kaverissa olisi ollut joku valuvika, vaikkei tietenkään ollut.

      Luulen, että monilla muillakin perusheteroilla on tämä sama tunne mikä mulla - eli feminiininen homo on jotenkin erittäin kummallinen, jopa koominen, ilmestys. Ja tämä kaikki ilman, että heitä vastaan sikäli olisi yhtään mitään. Ei mulla(kaan) ole mitään syytä inhota heitä, jos nyt syitä erityisesti rakastaakaan. Ihmisiä.

      Poista
    4. "Jotenkin vaan aina koin hänen seurassaan jonkinlaista vieraantuneisuutta (en siis osaa kuvata mitä se oli). Ihan kun kaverissa olisi ollut joku valuvika, vaikkei tietenkään ollut."

      Tuo on aivan luonnollista sosiaalista dynamiikkaa, että jonkun seurassa tulee syystä tai toisesta epämukava tms. olo. Ei siinä ole sinänsä mitään ihmeellistä. Mitä tulee homomiehiin, niin monet heistä osaavat käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa suorastaan ylikorostetun dramaattisesti. (Minullakin oli nuorempana jonkin verran taipumusta tähän, en ole synnitön.) Myös minua ärsyttävät ne tietyntyyppiset kiekuvat, kikattelevat ja selkä D-kirjaimella keimaillen kävelevät pikkurillihinttarit, joiden kotkotus, kananauru ja naukuva puhe kuuluu viiden korttelin päähän ja jotka eivät koskaan poistu kotoaan ilman huomiotaherättävää habitusta. En ole myöskään koskaan voinut sietää LGB- tai TQ-ihmisiä, jotka tekevät seksuaalisuudestaan/sukupuoli-identiteetistään joka paikassa numeron ja tuovat asiaa koko ajan eri yhteyksissä esiin ja hakevat sillä huomiota ja erityiskohtelua. Ketään ei vittu soikoon kiinnosta muiden seksuaalisuudet ja identiteetit. Pitäkää turpanne kiinni niistä, jolleivät ne jostain syystä tule erikseen keskustelunaiheeksi yhteisestä päätöksestä. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

      En ihmettele yhtään, että tuollaisten tapausten lähellä muut ihmiset tuntevat olonsa vaivautuneeksi ja/tai epämukavaksi. En toki tiedä, oliko tuo sinun työkaverisi ihan näin kärjistetynlainen tapaus. :D Itse en koskaan tuo missään yhteydessä homoseksuaalisuuttani esiin, paitsi jos asiaa erikseen kysytään (silloinkin saatan vastata jotain hyvin ympäripyöreää, jos kysyjällä on arveluttavan oloinen motiivi) tai jos jostain muusta tilanteeseen liittyvästä syystä se on välttämätöntä (jos esim. naiset yrittävät iskeä, mitä toisinaan tapahtuu esim. ravintoloissa).

      "Luulen, että monilla muillakin perusheteroilla on tämä sama tunne mikä mulla - eli feminiininen homo on jotenkin erittäin kummallinen, jopa koominen, ilmestys."

      Onhan se nyt niin, että jos ihminen (hetero tai homo) käyttäytyy biosukupuolelleen huomattavan epätyypillisillä tavoilla, hän on muiden silmissä kummallinen. Sitä en käsitä, minkä takia juuri LGBTQIAWTF-ihmisten pitäisi elämäntehtäväkseen ottamansa epätyypillisyyden vuoksi nauttia joka paikassa jonkinlaisista erityisoikeuksista ja täydellisestä ennakkoluulottomuudesta. Jos tekee itsestään kävelevän friikkisirkuksen, niin sitten pitää kestää se, että muut myös näkevät kävelevän friikkisirkuksen ja reagoivat sen mukaisesti. Kukaan ihminen ei pidä siitä, että tulee tahtomattaan vedetyksi osalliseksi johonkin toisen ihmisen elämäntapaperformanssiin.

      Poista
    5. "Myös minua ärsyttävät ne tietyntyyppiset kiekuvat, kikattelevat ja selkä D-kirjaimella keimaillen kävelevät pikkurillihinttarit, joiden kotkotus, kananauru ja naukuva puhe kuuluu viiden korttelin päähän.." Ihmetyttää muuten, miten kummassa juuri tästä on tullut mediassa homomiehen prototyyppi. Olen ollut ymmärtävinäni, että osa homoista on hyvinkin maskuliinisia habitukseltaan (ja tuntevan vetoa näihin neitimäisempiin tapauksiin, tai sitten ei :)), tai, kuten Laventeliveikkonen sanoit, ei mitenkään tuo suuntautumistaan esiin eikä näe tarvetta korostaa sitä julkisuudessa.
      Tässäkin ilmeisesti on luotu jokin 'oikeaoppinen malli' ..

      Poista
    6. En voinut vastustaa kiusausta kärjistää ihan tarkoituksella. :D

      Suurin osa homomiehistä on aivan tavallisia harmaavarpusia, jotka eivät juuri erotu massasta. Mitä prototyyppeihin tulee, niin ne eivät koskaan synny aivan tyhjästä. Suomessa esiintyvissä homomiehen (kulttuurisissa tai muissa) prototyypeissä on huomattavaakin vaihtelua; toisaalta on tuo nykyinen tuureboeliusmainen ja einonurmistomainen (eli kuvailemani kaltainen) pintaliitolifestyle-kanahomo, joita näkyy paljon myös mediassa, toisaalta on nahkavermeisiin sonnustautunut, luonnottoman lihaksikas ja jättikyrpäinen Tom of Finland -homomies, joka on nykyään kanonisoitua taidetta. Tuollaisia Tom of Finland -miehiä ei käytännössä tokikaan näy koskaan missään, koska ko. miehen prototyyppi ylipäätään on piirroksissa äärimmäisen liioiteltu useimmiten luonnottomuuteen asti. Ei sellaisia Tomin kuvaamia miehiä äärimmilleen vietynä ole käytännössä reaalimaailmassa olemassa. (Toisekseen, Touko Laaksonen piirsi kuviaan tuonaikaisille homomiehille runkkumateriaaliksi, joten ne kuvastavat suurimmaksi osaksi hänen omia fantasioitaan, ja fantasiat ovat aina enemmän tai vähemmän yliammuttuja. Touko oli jossain selittänyt, että jos hänellä itsellään ei piirtäessään seissyt, niin kuva oli silloin epäonnistunut.) Tässä nyt kaksi esimerkkiä. Homomiehillä on tietysti paljon enemmänkin eri alajaostoja, mm. karhut, twinkit, "saukot" (otters) ja niin edelleen. Karhun prototyyppi taitaa olla karvainen, jonkin verran ylipainoinen, usein kalju ja parrakas, roteva mies. Twinkit ovat laihoja ja karvattomia kuikeloita, usein vaaleita ja liikehtivät neitimäisesti. Twinkeistä usein näkee homouden päällepäin silmänräpäyksessä. Myös säkenöivä transsyöjättäremme Mona Bling on tyylipuhdas twink, vaikka larppaakin nykyään raivolla heteronaista.

      Poista
    7. Joo, olen ollut tietoinen noista 'äijämäisistä' alajaostoista, joiden edustajat ovat ulkoisesti kuin ketkä hyvänsä lihaa syövät köriläät. Jostain syystä kuitenkin nuo ns. neitimäiset saavat Suomessa kohtuuttoman paljon mediahuomiota, toki myös muualla maailmassa kulttuurin ja viihteen areenoilla. ( eikö ns äijähomo voi myös olla taiteellinen? 😜)

      Poista
    8. ”Neitimäiset” saavat varmaan huomiota kulttuurin ja viihteen areenoilla lähinnä siksi, että itse tunkevat väkisin noille areenoille, koska kyltymätön huomionnälkä ja pohjaton itsekeskeisyys.

      Myötähäpeäni on heidän kohdallaan hyvin vahva.

      Poista
  16. Kannattaa muistaa tämäkin vaaliuurnilla. Vasemmiston tavoitteissa on lasten sosiaalinen transiuttaminen ja kastroivat blokkerihoidot:
    "Sosiaalinen transitio mahdollistetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatuksen ja koulun tuella. Juridinen sukupuolen korjaaminen mahdollistetaan yli 15-vuotiaille omalla ilmoituksella ja alle 15-vuotiaille huoltajan tai lastensuojelun luvalla. Murrosikää jarruttavien hormoniblokkerien saatavuutta helpotetaan. Alaikäisen transprosessi perustuu lapsen iän ja kehitystason huomioimiseen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti."
    https://vasemmisto.fi/tavoitteet/periaateohjelma-tavoitteet/vasemmiston-tavoitteet-2020-23/
    Tutkimusten mukaan laspen sosiaalinen transiuttaminen lukitsee ajattelua transition suuntaan. Blokkerihoidoissa käytetään samaa ainetta kuin seksirikollisten kemialliseen kastraatioon, eikä sitä ole tarkoitettu oikea-aikaisen puberteetin estämiseen. UK:n transklinikan tutkimuksen mukaan 98 % blokkereilla olleista jatkoi kastroiviin muuntohormoneihin ja muihin transkäsittelyihin. Saman tutkimuksen mukaan blokkerit eivät edes kohentaneet mielenterveyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transhoidot ylipäätään eivät juuri kohenna transien mielenterveyttä, koska transhoidot eivät (nykymuodossaan) ole ihmisen mielen ja psyyken hoitamista vaan pelkkää kehonmuokkausta ja siten harhakuvitelmien pönkittämistä. Harhan päälle on mahdotonta rakentaa mitään pysyvää ja kestävää. Transhoidot tuovat kyllä (ainakin hetkellistä) helpotusta keho- ja sukupuolidysforiaan, mutta ne eivät hoida tai ratkaise henkilön muita psyykkisiä ongelmia, joita saattaa olla valtavasti ja jotka usein vaikuttavat taustalla ja ilmentyvät dysforiana henkilön itsekään olematta asiasta kunnolla selvillä tai tietoinen. Transit usein mielellään selittävät kaikki psyykkiset ja sosiaaliset ongelmansa dysforialla ja muiden ihmisten kuvitellulla suhtautumisella heihin ("yhteiskunnan transfobia"), koska se tuntuu niin ilmeiseltä ratkaisulta heidän kaikkiin vaikeuksiinsa ja psyykkinen problematiikka on helppoa redusoida siihen, että on "väärässä kehossa, joka pitää korjata". Transit obsessoituvat kehonmuokkauksesta juuri siksi, koska se tuntuu konkreettiselta ratkaisulta pahaan oloon. Detransitioitujat ovat kuvanneet asiaa tähän tapaan: "Tuntui lohdulliselta, kun oli jokin selkeä päämäärä, jota kohti pyrkiä."

      On osittain ihan transien itsensä syytä, ettei heille ole kehitetty kunnollisia terapiapalveluja, joissa pureuduttaisiin dysforian juurisyihin, koska he ovat omalla toiminnallaan ja aktivismillaan aikaansaaneet sen, ettei tuollaista terapiamuotoa ole voitu lähteä kehittämään ja jalostamaan. Transaktivistien skitsoilun ansiosta hoidetaan tällä hetkellä vain oiretta sen sijaan, että selviteltäisiin juurisyitä ja taustavaikuttimia. Tämä on osasyy siihen, miksen juuri tunne myötätuntoa ajatellessani niitä pahimman lajin transaktivisteja, jotka tulevat löytämään itsensä kymmenen vuoden päästä aivan kammottavasta limbosta, nääntyneinä henkiseen piinaan. En usko yhtäkään transaktivistia, joka kivenkovaan väittää, että hoidot parantavat hänen elämänlaatuaan, tekevät hänet ikionnelliseksi ja ovat kaiken kaikkiaan parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Transaktivistien oma käytös kertoo sen, miten suunnattoman onnettomia, epätoivoisia, hädissään ja rikkinäisiä he ovat. Olen ollut riittävän monen mielenterveysongelmaisen kanssa elämäni aikana tekemisissä osatakseni tehdä tietyistä ilmiöistä tarvittavat johtopäätökset.

      Poista
  17. Transaktivisti vaatii liittolaisilta ideologista hygieniaa. Transliittolaisen on sopimatonta seurata transvastaisiksi koettuja sometilejä:
    "Transvastaisuuden ja transvihan hiljainen hyväksyntä tekee yksilöistä ja yhteisöistä turvattomia transihmisille ja lisää kokemaamme vähemmistöstressiin ja turvattomuuden tunteeseen."
    "...transvastaisten tilien seuraaminen tulee tulkituksi hiljaisena hyväksyntänä, ja vähentää transihmisten luottamusta näin toimiviin henkilöihin ja yhteisöihin."
    "...transvastaisuus voi hiipiä feminismiin, koska sellaisena se usein esitetään, mm. vastakkainasettelulla transihmiset vs "oikeat" naiset."
    "...transihmisten tukemiseen ei riitä se, että ei itse aktiivisesti ole transvastainen, jos muuta transvihaa pystyy katsomaan sormien lävitse.
    Tuen aktiivinen näyttäminen on myös tärkeää, koska monien transihmisten oletusarvoinen suhtautuminen on epäluulo."
    https://twitter.com/viljaisuus/status/1550771558750203904
    Eli naisten oikeudet, naisurheilun puolustaminen, biologia, materiaalinen todellisuus ja homoseksuaalisuus ovat transvastaisuuden ilmentymiä. Kannattaisikohan heidän keskittyä argumenttien, eikä kuplan vahvistamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kannattaisikohan heidän keskittyä argumenttien, eikä kuplan vahvistamiseen?"

      Milläpä keskityt argumentteihin, kun niitä ei ole (eikä tule)? :D

      Transien käsitys "transihmisten tukemisesta" on se, että
      - on aivan kaikesta mahdollisesta heidän kanssaan samaa mieltä
      - ei ole koskaan mistään asiasta eri mieltä
      - allekirjoittaa kaikki sukupuolen moninaisuus -ideologian teesit kyseenalaistamatta
      - ei koskaan kyseenalaista tai kritisoi heitä ylipäätään mistään
      - suostuu kaikkiin heidän vaatimuksiinsa, olivat ne miten kohtuuttomia hyvänsä
      - pyytelee jatkuvasti anteeksi sitä, ettei ole uhrannut tarpeeksi aikaansa, energiaansa ja muita resurssejaan heidän paapomiseensa ja hyysäämiseensä (ja lupaa heti parantaa tapansa tässä asiassa)
      - lukee, seuraa somessa ja linkkaa vain heidän hyväksymiään artikkeleita, henkilöitä, sometilejä jne.
      - irtisanoutuu julkisesti kaikesta ja kaikista, jotka millään tasolla edes tulkinnallisesti rikkovat yllä mainittuja sääntöjä, katkaisee välit, solvaa, haukkuu ja tuomitsee nämä tahot ja henkilöt transfobiasta, transvastaisuudesta, ihmisoikeuksien vastustamisesta ja ei-inklusiivisuudesta ym.

      Ja niin edelleen.

      Jos transeilla olisi esittää vedenpitäviä (tai edes hataria) argumentteja väitteidensä ja vaatimustensa tueksi (ei siis esimerkiksi mitään syntymässä määritelty sukupuoli -paskaa), he olisivat esittäneet ne jo kauan sitten, eikä heidän tarvitsisi turvautua muiden ihmisten manipulointiin, syyllistämiseen, kontrollointiin ja vainoamiseen saadakseen tahtonsa läpi. Simple as that.

      Poista
  18. Transmaskuliinien näkemys miesten homoseksuaalisuudesta:
    https://mobile.twitter.com/refrainbow/status/1532759611530690560
    Onnea matkaan homomiesten seksiklubeille ja kruisailupaikoille, tyttösille voi tulla yllätyksiä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivas varjele. Tuo fetisointi on eeppisemmällä tasolla kuin olen edes tajunnut. Otteita kommenteista:

      WANT WHAT THEY HAVE
      Shit, I'd take a quarter of what they have, my heart

      Damn I want to join-

      Happy Pride everyone! I hope everyone feels seen, valid, and loved!!!

      I'LL HAVE WHAT THEY'RE HAVING PLZ

      theyre so perfect...

      just homies! the lap sitting is for better advantage! no they're not kissing, they're sharing lip-balm

      I wish I had this relationship to bad I'm ulgy.

      I'M IN LOVE WHIT THIS CONCEPT

      hey’re so adorableeee, I SHOVE IN MOUTH

      thank you for this it makes me feel very happy and valid

      As Bros do

      Holy shit I want them, even though they're gay I still want them sorry I'm bisexual

      Ahhh, the pride flag fashion is so cute!

      I need bros to help me with me makeup

      Wholesomeness

      This is so good omg

      This looks like the start of an orgy

      If your bro can't do your make-up, who can?

      Historians will say they were best friends

      I like how he's kinda sitting on his dick

      Wait is the goth trans?

      yea he is

      Omg it’s the end of the world goth looks like a bottom (well I ain’t complaining)

      They all bottom to jock and they all top the nerd. Various levels in between but no one can change my mind

      Poista
    2. Just guys bein dudes

      Just the everyday "makeup with the bros" time! ^^

      Goth helps me with my transgenderness

      Happy Pride, this makes me feel all kinds of warmth in my soul aaaaaaaaaaaaa~

      ah I feel so single sigh

      Thick thighs save lives.

      now i will say one thing no one asked me, last night i dreamed of reading boyfriends episode about nightmares, where all the guys had nightmares about their fears, then at the end of the episode all the boys woke up and cuddled, too cute !!

      I just, can’t express how it felt when Goth was shown to be a trans man. I had to put down my phone and cry. Thank you so much. Happy pride!

      armpits and thighs ehe

      God this art has cleared my skin, made my crops flourished, blessed my soul, and so much more thank you so much

      Cryin cause this is so cute wtf!!!!!

      JUS BROS BEIN BROS

      Me want

      Poista
  19. Tuli mieleen tuosta super straightista ja transihmisten deittipoolista. Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta mun mielestä transaktivistit niin sanotusti kusevat tällä vouhkaamisellaan kaikkien transsukupuolisten muroihin. Olen ennen tätä transsekoilun totaalista leviämistä ollut hyvin avoin transihmisiä kohtaan. Olen seurustellutkin niin sanotun tolkullisen transsukupuolisen kanssa, ja suhde kaatui aivan muihin syihin kuin hänen transsukupuolisuuteensa. Hän on todella hyvä ihminen, viisas, hyväsydäminen ja älykäs, eikä hänellä ole koskaan ollut vaikeuksia löytää romanttista seuraa (ja hän ei todellakaan ole "cispassing" jos joku ajattelee, että sillä olisi väliä... koska ilmeisesti sekin että on ns. cispassing asettaa etuoikeutettuun asemaan näiden sekojen uhrihierarkioissa.) Olen siis ollut aivan avoin sille, että olisin romanttisessa suhteessa transihmisen kanssa. Ennen nykyiseen suhteeseen rupeamistani käytin jonkin verran deittisovelluksia, ja siellä tuli vastaan jonkin verran todella aggressiivisen oloisia (siis jo profiilissaan vihaisia) terfittelijä miestransuja. Jonkin verran myös ihan tolkullisen ja kiinnostavan oloisia transihmisiä, mutta huomasin, että en halunnut enää tutustua edes näihin ihan järkevän oloisiin transihmisiin, sillä tuntui, että se todennäköisyys kaikenlaiselle skitsoilulle, draamalle ja aggressiolle oli vain liian suuri. Epäilemättä järjellisiäkin transihmisiä on, mutta tämä riehujajoukko on niin paljon esillä, että koko joukko alkaa tuntua aika luotaantyöntävältä. Esimerkiksi tuo deittailu... ei ihmisiä voi pakottaa kiinnostukseen. Jos haluaa löytää romanttista seuraa, niin kannattaisi keskittyä itsensä kehittämiseen ja siihen, miten voisi olla hyvä ja kiinnostusta herättävä ihminen. Syyllistäminen, pyrkimys negatiivisten tunteiden herättämiseen (transaktivistien peruskikka yrittää saada muut tuntemaan häpeää, syyllisyyttä jne.) ja mm. foobikoksi haukkuminen eivät ole mitään hyviä tapoja herättää kiinnostusta. Mä voin sanoa, että isolla osalla näistä transsekoilijoista seuran löytyminen ei ole kiinni siitä transsukupuolisuudesta vaan ihan muista asioista. Yleisesti ottaen ihmiset haluavat parisuhteeseen tasapainoisen, yleisesti mukavan ja hyvän ihmisen kanssa. Olisi viisaampaa panostaa siihen kuin syyttelyyn ja uhriutumiseen... Mutta niinhän se menee, transaktivistit näkevät vian aina muissa, eivät koskaan mitään kehitettävää itsessään. Kumma juttu jos on vaikea löytää seuraa, niin hienoilta luonteilta nämä vaikuttavat kaikessa katkeruudessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ennen nykyiseen suhteeseen rupeamistani käytin jonkin verran deittisovelluksia, ja siellä tuli vastaan jonkin verran todella aggressiivisen oloisia (siis jo profiilissaan vihaisia) terfittelijä miestransuja."

      Näiden AGP-misogynistien tiloilla ei ole yhtään mitään tekemistä ns. aidon transsukupuolisuuden kanssa. He käyttävät transaktivismia alustana, jonka kautta vihata, kiusata, häiriköidä, rääkätä, piinata ja kiduttaa naisia. He vihaavat naisia. Monet heistä haluaisivat itse olla naisia, mutteivät voi koskaan olla naisia, koska miehen on mahdotonta olla nainen tai tulla naiseksi. (Ihminen ei voi vaihtaa tai "korjata" sukupuoltaan joksikin muuksi millään keinolla, koskaan, ikinä, milloinkaan, koska ihminen ei voi tulla toiseksi ihmiseksi.) Se on yksi syy siihen, miksi he vihaavat naisia niin valkohehkuisesti: naisilla on jotain, mitä heillä ei ole eikä koskaan tule olemaan, halusivat he sitä miten paljon hyvänsä. Sitten on näitä sosiopaatteja, jotka yksinkertaisesti vain nauttivat muiden ihmisten kiusaamisesta ja kaaoksen luomisesta. Kaikenlainen ihmisyyden pimeän puolen kirjo näkyy tässäkin asiassa hyvin voimakkaasti, semminkin kun kyse on aktivismista, joka pyrkii kaikella voimallaan vaikuttamaan yhteiskuntarakenteisiin ja yleiseen todellisuuskäsitykseen.

      Transaktivismi on eräänlaista energeettistä vampirismia. Hämmentyneet, täysin sekaisin olevat ihmiset lypsämässä muista ihmisistä energiaa voidakseen tuntea jotain, kokea olevansa jotain, saada jotain fiiliksiä, olla erityisiä, mitä ikinä. Kaiken alla värjöttelee syvällinen epätoivo ja tuska siitä, ettei osaa olla tyytyväinen mihinkään tai kokea onnellisuutta mistään.

      "Mä voin sanoa, että isolla osalla näistä transsekoilijoista seuran löytyminen ei ole kiinni siitä transsukupuolisuudesta vaan ihan muista asioista."

      Kyllä. Uskon, että kaikille fenotyypeille myös transmaailmassa löytyy kysyntää. Transit käyttävät järjettömät määrät energiaa siihen, että yrittävät käsitteellisesti luhistaa mm. seksuaaliset suuntautumiset sen sijaan, että laittaisivat energiansa itselleen sopivien seuralaisten etsimiseen ja omien tilojensa perustamiseen. En ihan oikeasti ymmärrä, mikä on heidän motiivinsa toimia niin kuin he nykyään toimivat. Aivan taatusti löytyy maailmasta ihmisiä, jotka hyväksyvät transkumppanin tai jopa etsivät itselleen transkumppania. Miksi transit eivät suosiolla hakeudu näiden ihmisten luokse? Miksi he rääkyvät barrikadeilla transfobiaa ja yrittävät väen vängällä tunkea sellaisten ihmisten elämiin ja pöksyihin, joita trans ei vaan nappaa? Vakavilla mielenterveysongelmilla on toki monenlaisia ilmenemismuotoja...

      "Mutta niinhän se menee, transaktivistit näkevät vian aina muissa, eivät koskaan mitään kehitettävää itsessään."

      Se johtuu siitä, että he ovat hyvin sairaita, mutta heillä ei ole sairaudentuntoa. Ihmisen mieli suojelee itseään täydelliseltä kilahtamiselta juuri näin.

      Poista
    2. Transparadoksi osa q. Transit rääkyvät transfobiaa, jos ei käy flaksi tismalleen halutunlaisen kumppanin kanssa. Mutta jos joku haluaa nimenomaan transin kumppaniksi, niin hän onkin kammottava chaser, joka fetisoi transraasuja. Peniksellinen transleidi ei tietenkään voi olla lesboja fetisoiva chaser, vaan ihan normaali lesbonainen.

      Sitten on myös se kognitiivinen dissonanssi, jossa transit väittävät, että transeilla ja biologisella naisella tai miehellä ei ole mitään eroa. Että penis voi olla naisen sukupuolielin ja homo voi mielihyvin mussuttaa animeharrastajan muusutuheroa. Että biologista sukupuolta ei ole, tai että niitä on useita, tai että sukupuoli on vain sattumanvaraisesti päätetty kokoelma ominaisuuksia. Samaan aikaan muu maailma on hyvin tietoinen biologisesta sukupuolesta ja sen vaikutuksesta yksilön elämään. Ja vaikka biologinen sukupuoli on merkityksetön, niin naarasmuusu haluaa amputoida terveet rintansa, koska hän yhdistää rinnat naiseuteen. Samaan ideologiaan toki mahtuu loistoidea peniksestä naisen sukupuolielimenä ja synnyttävistä miehistä.

      Poista
    3. Eipä juuri lisättävää.

      Transit eivät tunnu itsekään oikein tietävän, mitä tarkalleen ottaen haluavat. Ensin he vaativat pitkäjänteisesti ja kovaan ääneen jotain, mutta sitten valittavat ja marisevat, kun heidän toiveensa täytetään. Tuo chaserjuttu on tästä erinomainen esimerkki. Cissujen täytyy olla kiinnostuneita transeista seksuaalisesti, ja kun jotkut heistä sitten ovat, niin se on fetisointia ja chasereilua. Varsinkin Mona Bling on viime vuosina suorastaan kunnostautunut tässä jatkuvassa chaserkitinissä. Toinen hyvä esimerkki on tuo transien omien sanojen ja ilmaisujen käyttö. He ovat ensin itse vaatineet muita käyttämään esim. sukupuolineutraalia kieltä tai omaa uuskieltään pronomineineen sun muineen, mutta sitten skitsahtavat, kun ihmiset oikeasti käyttävät heidän termejään.

      Monet transit myös puhuvat "transtaustasta", mikä sekin on kielellisellä kikkailulla kusettamista. Transius on staattinen tila sikäli, että transin täytyy joka kuukausi useita kertoja piikittää itseensä kokemussukupuolensa keinotekoisia hormoneja, jotta illuusio pysyy konkreettisesti yllä. Trans on trans koko ajan eikä jossain haman menneisyytensä taustavaiheessa. Kasper Kivistökin kuvailee itseään "mieheksi, jolla nyt vaan sattuu olemaan transtausta", ikään kuin transius olisi realisoitunut Kasperille sattuman oikusta omia aikojaan ilman konkreettisia toimenpiteitä hänen omasta aloitteestaan. (Siinäkin yksi aivan helvetin hämmentynyt lesbo.) Transit ovat kyllä taitavia kielellisessä manipuloinnissa, ei käy kieltäminen. Kaikki tavoitteet verhotaan iänikuiseen mussutukseen ihmisoikeuksista ja yhteiskunnan transfobiasta. Aina, kun heidän selityksiään ja sanamuotojaan alkaa tarkastella hiemankin analyyttisemmin, paljastuu loputon määrä loogisia ristiriitoja, oksymoroneja, ihan suoria valheita, tarkoituksellista hämärtämistä, argumentointivirheitä jne.

      Yksi naurettavimpia transien väitteitä ikinä on se, että biologisella sukupuolella ei ole (tai ei pitäisi olla) merkitystä. Olen jo aikaisemmin peräänkuuluttanut, että voisiko joku aktivisti antaa tyhjentävän selityksen siitä, mitä se oikeastaan tarkoittaa, ettei sukupuolella pitäisi olla merkitystä. Miten sukupuolella voisi OLLA OLEMATTA merkitystä? Ja kaikista maailman ihmisistä transeille itselleen! Transille jos kenelle sukupuolella on niin vitullisen paljon merkitystä, että se on koko hänen elämänsä ja ajattelunsa kokoaikainen keskipiste ja ajaa hänet ei enempää eikä vähempää kuin muokkailemaan kehonsa ja koko ulkoisen olemuksensa joksikin sellaiseksi, mitä ei luonnostaan ole, jotta voisi olla se tarunhohtoinen "oma, autenttinen itsensä" tai "se todellinen minä".

      Poista
    4. Translogiikka kiteytettynä:
      https://twitter.com/venus_iscariot/status/1556820709556604928

      Poista
  20. "Myös minua ärsyttävät ne tietyntyyppiset kiekuvat, kikattelevat ja selkä D-kirjaimella keimaillen kävelevät pikkurillihinttarit..."

    Ne ovat itseään larppaavia homoja.

    VastaaPoista
  21. Näitä genderspeshuleita on näköjään mediassa harva se päivä, joten juttuja ei jaksa enää edes noteerata. Mutta nyt oli ylellä oikea maskuliinisuuden multihuipentuma, katsokaa ja ällistykää:

    https://yle.fi/uutiset/3-12564090

    (Mä muuten mietin, kehtaako juttua ruotia julkisesti koska tämä Roni on aika nuori, vähän kuin lapsi vielä, ja kuitenkin ihan sympaattisen oloinen tyyppi, eikä vaikuttanut sellaiselta rasittavalta transaktivistiräksyttäjältä, mutta oh well, tyyppi itse on laittanut naamansa ja identiteettinsä someen ja Ylelle...)

    Eli. Hän on nainen, joka identifioituu mieheksi, joka vain sattuu tykkäämään pukeutua hyvin feminiinisiin naistenvaatteisiin, pitää pitkiä, värjättyjä hiuksia ja hyvin naisellisia meikkejä. Seurustelee ihan syntyperäisen näköisen miehen kanssa, ja tadaa! Tässä meillä on LGTB-ihminen. Hän ei ole ensimmäinen nainen, joka identifioituu mieheksi, mutta tykkää pukeutua liioitellun naisellisesti, joka mediassa on. Mä todella, TODELLA haluaisin tietää mitä se mieheys/naiseus näille tyypeille tarkoittaa. Mikä on se tunne, että ahaa, nyt mä olen mies, joka vaan sattumoisin tykkää näyttää ultrafeminiiniseltä. Tai no, tuntekoot ihan rauhassa olevansa mitä haluavat, mutta älkää nyt hyvänen aika yrittäkö saada muita totuuteenne. Jos näytät naiselta, maailma tulkitsee sut naiseksi. Sitä ei voi muuttaa niin kauan kun olemme suvullisesti lisääntyvä eliölaji.

    Lueskelin kans jotain listausta nonbinääreistä julkkiksista. Suurin osa oli naisia, joiden perustelu oli "olen balanssissa maskuliinisen energiani kanssa", "yhteiskunta näkee minut naisena ja se kahlitsee minua, olen enemmän" jne. Olemme kulttuurina epäonnistuneet, kun naiset kokevat, että heidän täytyy jotenkin identifioitua pois naiseudesta voidakseen olla vapaita ja kokonaisia ihmisiä. Ennen kaikkea traagista on, että he eivät tunnu ymmärtävän, että ongelma ei ole naiseus itse, vaan se, mitä merkityksiä naiseudelle annetaan. Miksi he itse osallistuvat siihen, että naiseudesta tehdään jotain rajoittavaa ja - voisiko sanoa jopa halveksuttavaa tai epähaluttua?? No, he vaihtavat vain häkistä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku Twitterissä oli kommentoinut Demi Lovaton viimeisintä pronominisekoilua (hän on nykyään she/her):

      "Demi Lovato said she called herself non binary because she wanted to be seen as human instead of a woman, which is sad."

      ._.

      Roni. Nainen, joka kokee olevansa mies, mutta on kuitenkin nainen ja mies ja kokee olevansa nainen, joka on mies, joka on kuitenkin nainen, jolla on miesidentiteetti, joka kuitenkin on nainen ja mies ja mies ja nainen, joka on mies, jolla on naisidentiteetti, mutta on kuitenkin nainen ja mies. Ja niin edelleen. Ei tässä voi kuin monttu auki vierestä seurata, miten ihmiset ovat päivä päivältä syvällisemmin sekaisin. Noh, antaa Ronin ja kumppaneiden sekoilla menemään identiteetteineen. Kymmenen vuoden päästä suuri osa näistä häpeää silmät päästään tätä aikakautta muistellessaan.

      Poista
    2. No voi morjens, mistä te nyt keksitte että tämä R on "nainen, joka identifioituu mieheksi"? Vanhemmassa haastattelussa hän kertoo pukeutuneensa nuorempana kuten muutkin pojat..

      Eikö hän ole juuri sellainen tapaus mitä täälläkin niin usein kaipaillaan? Mies, joka pukeutuu niin kuin tykkää.

      Poista
    3. "mistä te nyt keksitte"
      Vaikkapa tämän julkaisun sivulta 27:
      https://issuu.com/forum24/docs/f24_20131112_869f2d119bccbe

      Poista
    4. Haastattelu: https://www.kaleva.fi/oululainen-kaoru-kitsune-eli-roni-liedes-pukeutuu/1774853

      Gender-criticalit: Kyllä biologisen sukupuolen kuitenkin tunnistaa!!!
      Gender-criticalit myös: ei tunnista biologista sukupuolta

      Gender-criticalit: Aivopestyt vanhemmat transiuttaa poikansa jotka tykkää pinkistä!!!
      Gender-criticalit myös: Jos tykkää pinkistä on oikeasti nainen

      Poista
    5. "Gender-criticalit"
      Ovatko nämä "Gender-criticalit" juuri nyt samassa tilassa kanssasi?
      Ovatko nämä "Gender-criticalit" useinkin ajatuksissasi?

      Poista
    6. Kyllä Roni on miesten mies. Esimerkiksi tällä videolla se tulee aukottomasti todistetuksi:

      https://www.youtube.com/watch?v=3w7HmQKJ7u8

      Möreä ääni, maskuliiniset kasvonpiirteet. Iso aataminomena, leveät hartiat ja kädetkin suuret karvaiset kourat. Uskon että kuka tahansa homomies olisi heti hyppäämässä tämän karjun kanssa sänkyyn, jos vain tilaisuuden saisivat. Eräällä videollaan Roni kertookin kohdanneensa niin paljon ja niin rajua seksuaalista ahdistelua, että se on aiheuttanut hänessä syvää ahdistusta ja pelkoa liikkua julkisilla paikoilla. Sellasta se on olla tollanen könsikäs jota homomiehet himoitsee! Voi morjens teitä gender criticaleja ku ette ees päivänselvää miestä tunnista... tätä myötähäpeän määrää teitä kohtaan...

      Tässä myös Roni myöhäisen äänenmurroksen läpikäyneenä salskeana uroona:

      https://youtu.be/Lh5bWvsWlpY?t=340

      Muistakaas nyt kaikki: hattu homon tekee.

      Poista
    7. Tämä on varmaan taikuutta ja terffien luoma deep fake, mutta miten tuon lehtijutun Rebekka on päätynyt Ronin videoon? Hehän ovat kuin kaksi marjaa!!!
      https://www.youtube.com/watch?v=HtxjUlA0wrs

      Poista
  22. "Gender-criticalit"
    Taidat taas kepittää itse kehittämääsi olkiukkoa. Oliko sulla jotain kättä pidempää tietoa Roni/Rebekan syntymäsukupuolesta, vai länkytätkö huviksesi? Transien tarinointiin kannattaa suhtautua varauksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuuntelin paljon j-poppia ja ihastuin oshare kei -muotiin. Olin kuitenkin ala-asteella, enkä tiennyt mistä sellaisia vaatteita voisi saada. Pelkäsin myös, että minua alettaisiin kiusaamaan, joten pukeuduin niin kuin muutkin pojat."

      Poista
    2. On tosiaan epäuskottavaa että 200 000 asukkaan kaupungissa olisi kaksi samana vuonna syntynyttä ihmistä, joilla on sama, seudulta lähtöisin oleva sukunimi ja samanl... korjaan, erilainen pukeutumistyyli. Varmasti kyllä trans-salaliitto on todennäköisempi selitys!

      Mutta jatkakaa, joku aika sitten Lady Gagankin transuudesta oli niin varmaa tietoa.

      Mikä muuten meni pieleen? Korjataan: yksikään gender-critical ei ole väittänyt, että aivopestyt vanhemmat transiuttaa pinkistä tykkääviä poikia.

      Vai olisko kuitenkin.

      Poista
  23. "trans-salaliitto"

    Olet siis aivan satavarma, että Rebekka ja Roni ovat eri henkilöt?

    Kuinkahan usein 200 000 asukkaan kaupungissa elävä poikana syntynyt animehahmoa performoiva henkilö etsii tietoa mastektomiasta? Varmaan ihan sattumaa ja gender-criticalien loihtima kaksoisolento.

    VastaaPoista
  24. "niin kuin muutkin pojat."
    Se, että "identifioituu" pojaksi, ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi oikeasti poika.

    VastaaPoista
  25. Ovatko Suomen transaktivistit tviittailleet Tavistock-klinikan sulkemisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa-a, minä en ainakaan ole nähnyt vilaustakaan, tosin en mitenkään aktiivisesti seuraa esim. Twitterin suomalaisten transaktivistien feedejä. Eivät aktivistit kovin suurella todennäköisyydellä pihahda ideologian etenemistä hidastavista takaiskuista oma-aloitteisesti mitään, ellei ole absoluuttinen pakko. Vilkaisin Kehrääjän etusivua ja selasin viimeaikaisia kirjoituksia, sielläkään ei ole Tavistockista mitään. Ei myöskään Setan tai SMOK:n sivuilla.

      Päivi Räsänen (of all people) taasen mainitsee Tavistockin täällä:
      https://www.kdlehti.fi/2022/08/09/transhoitojen-laadusta-on-tehtava-riippumaton-selvitys-paivi-rasanen-vetoaa-hallitukseen/

      Poista
    2. Transhausen-perheiden äänitorvi näkee UK:n uudistuksen hyvänä:

      "Tämä on hyvä uutinen! Moniammatillisissa yksiköissä nuori pystytään kohtaamaan kokonaisena ihmisenä, eikä pelkästään sukupuoli-identiteetin kautta. Yksiköissä on myös mielenterveyden ja neurologian ammattilaisia. Kun yksiköitä on useampia ympäri maata, hoitoon pääsy on nopeampaa ja helpompaa kuin nykytilanteessa."

      Yliopistovirasta genderkriittisten näkemystensä vuoksi ulos savustettu filosofi Kathleen Stock ja olkiukot saavat Annelta runtua:

      "Tunnettu anti-trans-aktivisti Kathleen Stock kirjoitti Twitterissä: "Mermaids must fall next". Tämä kertoo todella paljon tämän liikehdinnän ajattelusta. He elävät jossain omassa todellisuudessaan. Stonewall ei kaatunut mihinkään. Ja miksi Mermaids, joka on siis translasten ja -nuorten sekä heidän perheidensä hyvinvointiin keskittyvä järjestö, pitäisi kaataa? Ilmiselvä vastaus on, että Stock ja hänen seuraajansa haluavat sulloa translapset ja -nuoret näkymättömiin. Translapsia ja -nuoria ei heidän mielestään pidä tukea millään tavalla heidän transidentiteetissään, vaan heistä pitää eheyttää cissukupuolisia."

      Anne ei näe ongelmaam siinä, että lastentransiutusjärjestö Mermaidsin johtaja Suzie Green transiutti feminiinisen poikansa homofobisen aviomiehen mieliksi ja kävi amputoimassa tämän genitaalit alaikäisenä Thaimaassa. Lisäksi Mermaids levittää transpropagandaa väärään sukupuoleen syntymisestä lapsille. Mermaids tekee myös läheistä yhteistyötä Kehrääjän mainostaman ja lääkärilupansa menettäneen GenderGP:n kanssa, joka on määrännyt blokkereita jopa 9-vuotiaille autistilapsille. Suzie Green esiintyy transasioiden ja transhoidon asiantuntijana, vaikka hänellä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta.

      Stonewall ei saanut tuomiota tällä kertaa, mutta Alison Baileyn työnantaja sai tuomion noudatettuaan Stonewallin ohjeistusta. Kuinkahan moni yritys on valmis jatkossa maksamaan suojelurahaa Stonewallille lainvastaisista neuvoista?

      "tämä video, jossa kaksi näkyvää anti-trans-henkilöä keskustelevat transihmisistä ja toteavat, että heidän määräänsä pitää vähentää, ja että he ovat valtava ongelma järkevälle maailmalle."

      Transaktivistit rääkyivät taannoin, että tuo videossa mainittu transihmisten määrän vähentäminen tarkoittaa transien uunittamista terffien toimesta. Oikeasti siinä puhuttiin sellaisesta maailmasta, jossa transhoidoille ei olisi niin suurta tarvetta. Kun puhutaan esimerkiksi köyhyyden vähentämisestä maailmassa, niin silloin ei tarkoiteta köyhien ihmisten tappamista. Mutta transit eivät ole tunnettuja logiikasta, tai draaman ja uhriutumisen karttamisesta.

      https://transparentti.blogspot.com/2022/07/transihmisten-hoito-muutoksessa.html

      Onko nykyään siis anti-trans, jos kritisoi transien ja transaktivistien sakeimpia turautuksia? Jos ei usko väärään lihapukuun sujahtaviin sukupuolisieluihin eikä halua kemiallista kastraatiota väärillä leluilla leikkiville lapsille ja autismikirjon tytöille? Onko anti-trans, jos puolustaa naisten oikeuksia, eikä usko identiteettipohjaiseen homoseksuaalisuuteen?

      Poista
    3. Nyt Seta on kommentoinut asiaa:
      https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/2022/08/11/lasten-ja-nuorten-sukupuoliristiriidan-hoidot-alueellistuvat-britanniassa/

      Tavistock gender clinic ‘to be sued by 1,000 families’
      https://www.thetimes.co.uk/article/tavistock-gender-clinic-to-be-sued-by-1-000-families-lbsw6k8zd
      (maksumuuri)

      Poista
    4. Hauskaa on, että Seta ja transjärjestöt voisi kerrankin olla Räsäsen kanssa samaa mieltä ja vaatia riippumatonta selvitystä hoitojen laadusta. Pitkät jonotusajat ja Helsingin tiheään vaihtuva henkilökunta (ellei siihen ole tullut korjausta) on ainakin olleet ongelmia. Mastektomioita on tehty aluetasolla ja jälki on ollut vaihtelevaa, jne.

      Poista
    5. Seta yrittää epätoivoisesti selittää koko Tavistock-jutun ihan kuin siinä olisi kyseessä vain hoitojen uudelleenorganisointi. Samaan aikaan Tavistockissa "hoidettujen" lasten perheet ovat nostamassa valtavan oikeusjutun klinikkaa vastaan. Ja Tavistock tosiaan suljetaan siksi, että sen toiminnassa oli valtavia ongelmia, ei siksi että nyt tehdään kiva pikku uudelleenjärjestely.
      Suomalaiset toimittajat taas ilmeisesti eivät ole huomanneet koko Tavistock-juttua ollenkaan.... melkoisen valikoivaa on suomalaisen lehdistön uutisointi trans-asioista.

      Poista
    6. "Seta yrittää epätoivoisesti selittää koko Tavistock-jutun ihan kuin siinä olisi kyseessä vain hoitojen uudelleenorganisointi."

      Niinpä. Siellä taitaa olla pieni paniikki päällä, vaikka esittävätkin edelleen mukamas itsevarmoina kaiken etenevän omien suunnitelmiensa ja tavoitteidensa mukaisesti. No, kohta lörähtää heilläkin paskat housuun, kun tämä skandaali tästä kunnolla käynnistyy. Kriittisen massan ylityttyä mitkään Setan paskapuheet eivät enää mene kenellekään läpi.

      Jos joku Setan tyyppi nyt sattumalta lukee tätä: kannattaa aika äkkiä alkaa miettiä uskottavia tekosyitä sille, miksi tuitte ja ajoitte homoseksuaalisten ja/tai autisminkirjon (tai muuten vain hämmentyneiden) lasten myrkyttämistä, silpomista ja sterilointia. Teiltä tullaan vaatimaan selityksiä. Kuvakaappauksia ei pääse pakoon, vaikka yrittäisittekin kaikessa hiljaisuudessa siivota jälkenne ja liueta vähin äänin teille tietymättömille.

      "Suomalaiset toimittajat taas ilmeisesti eivät ole huomanneet koko Tavistock-juttua ollenkaan...."

      Varmasti ovat huomanneet. Eivät vain (vielä) uskalla kirjoittaa siitä tai odottelevat oikeaa hetkeä.

      Poista
    7. Onkos noin muuten Britannian terveydenhuollon ongelmat olleet varsinaisesti lööppikamaa Suomessa.

      Poista
    8. "Onkos noin muuten Britannian terveydenhuollon ongelmat olleet varsinaisesti lööppikamaa Suomessa"

      Pitäisi olla tilaa muun maailman kokemuksille ja faktapohjaiselle uutisoinnille genderpropagandan sijaan. Meillähän päästetään ilman kritiikkiä ääneen Transhausen-perheiden äänitorvet, entiset lgb-järjestöt ja transaktivistit, joiden mielestä homoseksuaalisiin ja autismikirjolaisten lasten kemiallinen kastraatio on stunning and brave. Opetusministeri ja sisäministeri ottavat kantaa nuorten transhoitoihin, vaikka eivät ole lääketieteen ammattilaisia. Palkon transhoitosuosituksia ja transpolien hoitokäytäntöjä kritisoidaan ja mustamaalataan ideologiselta pohjalta.
      En uskalla edes kuvitella, millaista törkyä ja poliittista painostusta Kaltialaan kohdistetaan.

      Poista
    9. Kysymys koski niitä kommentteja, joiden mukaan suomalaisen median olisi jotenkin velvollisuus kertoa Tavistockista, tai olisi epäilyttävää että siitä ei kerrota. Ei Brittien terveydenhuolto ole Suomen näkökulmasta erityisen kiinnostava aihe.

      Äänestäjät ja media olisi aika pettyneitä, jos ministerit kommentoisi vain omaa koulutustaan vastaavia asioita. Poliitikoilta odotetaan kannanottoja asiasta kuin asiasta.

      No millaista törkyä Kaltiala-Heinoon kohdistetaan? Miten se on vaikuttanut hänen toimintaansa lääkärinä?

      Poista
    10. "Ei Brittien terveydenhuolto ole Suomen näkökulmasta erityisen kiinnostava aihe."

      Ulkomaan uutiset olisivat varsin lyhyet ja ohuet, jos niissä pitäisi aina olla joku suora linkki Suomeen. Translain uudistus on ajankohtainen aihe ja transaihetta tulisi muutenkin käsitellä moniäänisesti ja kriittisesti, eikä toimia aktivistien äänitorvena. Affirmatiivinen transhoito on talidomidiin ja lobotomiaan vertautuva lääketieteellinen skandaali, erityisesti homoseksuaalisiin ja autismikirjon lapsiin kohdistuva eugeniikka.

      "vain omaa koulutustaan vastaavia asioita"

      Terveydenhuoltoon liittyvistä asioista pitäisi kommentoida vain, jos on alan asiantuntemusta. Ministeri voi todeta, että hänellä ei ole aiheesta riittävää asiantuntemusta, eikä toistella aktivistien turautuksia. Opetusministeri ja sisäministeri eivät ole tainneet ottaa kantaa diabeteksen tai syöpien hoitoonkaan.

      "No millaista törkyä Kaltiala-Heinoon kohdistetaan?"

      Voit perehtyä Kehrääjän ja Julpun blogiturautuksiin.

      Poista
    11. Vastaus tuolle aiemmalle "Kysymys koski niitä kommentteja, joiden mukaan suomalaisen median olisi jotenkin velvollisuus kertoa Tavistockista, tai olisi epäilyttävää että siitä ei kerrota. Ei Brittien terveydenhuolto ole Suomen näkökulmasta erityisen kiinnostava aihe."
      Tavistock-keississä ei ole kyse vain brittien terveydenhuollosta, vaan valtavasta lääketieteellisestä skandaalista, jota on verrattu Thalidomide-skandaaliin. Juttu on ollut Briteissä lehtien etusivukamaa. Ainakin Hesarilla ja Ylellä on kirjeenvaihtajat Lontoossa. Ei se ole heiltä voinut jäädä huomaamatta.
      Lisäksi tällä asialla on ihan suora linkki Suomeen. Suomen transpolia kehutaan ulkomailla (myös Tavistock-jutun yhteydessä) siitä, että täällä on poikettu WPATHin ohjeista ja meillä on nuorten sukupuolidysforian hoidossa etusijalla terapia eikä blokkerit, mutta kuitenkin Suomessa monet järjestöt ja puolueet haluaisivat mm. blokkerit vapaammin saataville alaikäisille. Tavistock-jutun yhteydessä on noussut esille myös blokkerien kokeellisuus, sivuvaikutukset ja mahdolliset pitkän aikavälin terveyshaitat.
      Tämä on todella iso juttu.

      Poista
    12. Antaa transien nyt juhlia kellareissaan limaisia juomanjämiä boolimaljojen pohjilta kaapien. Heillä on vielä hetki aikaa bilettää ennen valomerkkiä.

      Näin tässä tulee käymään:

      1. Transaktivistit yrittävät viimeiseen asti jatkaa ideologiansa levittämistä, lasten transiuttamisen normalisointia ja ihmisoikeus- ja fobiarääkymistä, joka on vielä tähän asti tehokkaasti toiminut.

      2. Kun translapsiskandaali on edennyt siihen pisteeseen asti, ettei sitä enää voida pysäyttää ja transaktivistitkin alkavat vihdoin tajuta sen, he yrittävät vielä viimeisen kerran temppujaan valtaväestöön, kunnes ymmärtävät vastareaktion voimakkuudesta, että heidän kusetuksensa ja manipulointinsa eivät enää toimi. Valomerkki on annettu.

      3. Transaktivistit katoavat äkisti kaikesta julkisesta keskustelusta. He poistelevat vähin äänin sometilejään ja yrittävät siivoilla jälkiään netistä kaikessa hiljaisuudessa. He poistavat (ainakin räikeimpiä) ulostulojaan, blogikirjoituksiaan ja artikkeleitaan ja sen sellaista. Muunsukupuoliset, ei-binäärit ja muut sekopäät irrottavat lävistykset naamastaan, huuhtovat siniset hiusvärit viemäriin ja siirtyvät hissunkissun cissuheteroarkielämään ja sulautuvat takaisin massaan.

      4. Skandaali alkaa toden teolla äityä. Julkisessa keskustelussa peräänkuulutetaan syyllisiä ja vastuunkantajia. Kuka tämän aloitti? Miksi tämä eteni tähän pisteeseen asti kenenkään puuttumatta siihen? Miksi ja miten jonkin tällaisen on annettu tapahtua? Transaktivisteja ei näy missään. Ei pihaustakaan. Ihmiset ovat vihaisia ja ällistyneitä.

      5. Ihmiset alkavat vihdoinkin tajuta, että LGBTQIA+-sakki on tämän projektin takana. Transaktivistien horinoita aletaan kaivella netistä esiin. Huomataan, että heistä itsestään ei näy eikä kuulu. Sellaisia nimiä kuin Panda Eriksson, Sakris Kupila ja Julia Peltonen aletaan droppailla julkiseen keskusteluun. Aletaan peräänkuuluttaa aktivisteja esiin, penätään selityksiä, vaaditaan vastuunkantoa.

      6. Transaktivistit kiskotaan koloistaan väkisin esiin ja heiltä vaaditaan selitystä. Kun transit tajuavat, etteivät voi enää piilotella, he palaavat vastentahtoisesti valokeilaan ja alkavat muitta mutkitta osoitella sormella kaikkia muita paitsi itseään. He yrittävät syyllistää homoseksuaalit, naiset, terveydenhuollon ammattilaiset, naiset, TERFit, "translasten" vanhemmat ("Eihän kukaan pakottanut teitä viemään lastanne transklinikalle!"), opettajat, ihmisoikeusjärjestöt (paitsi omansa) ja niin edelleen ja niin edelleen. He tekevät KAIKKENSA siirtääkseen vastuun kaikista perseilyistään jonkun muun harteille. He eivät ole yhtään mistään vastuussa, he vain ajoivat ihmisoikeuksia ja halusivat tasa-arvoa.

      7. Kristallipalloni tummui tässä kohtaa. Vain aika näyttää, mitä sitten seuraa.

      Poista
  26. Lähetys kellarista. Tasapainoisen oloinen transleidi määrittelee naisten oikeudet:
    https://mobile.twitter.com/WomenReadWomen/status/1556930581480361984

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh. Kerrankin tasapainoinen, levollinen ja rauhallinen transnainen, josta eivät mielenterveysongelmat ja male rage ole ensimmäisenä mieleen tulevat asiat. Kehonkielestäkään ei voi mitenkään tehdä johtopäätöksiä tai oletuksia biosukupuolesta. Virkistävää vaihtelua.

      Poista
  27. Transiutetun 4-vuotiaan gender reveal Pride-tapahtumassa:
    https://nypost.com/2022/08/08/4-year-old-announces-hes-a-boy-in-transgender-gender-reveal/

    However, Bourrel said that her child started expressing different gender needs at the age of 2, telling his family he was “growing to look just like daddy” and “I’m a boy” all day every day.

    Isäänsä ihaileva ja häneen samaistuva tyttö onkin oikeasti poika. Jos lapsi ilmaisee ”erilaisia gendertarpeita” (eli poikkeaa normeista ja vakiintuneista, seksistisistä stereotypioista) hän on väärässä kehossa.

    The proud mom said the parade moment was dreamed up after they told Charlie the family held a previous gender reveal before he was born — and the smoke didn’t work properly.”

    Selvä merkki jumalilta.

    (”Ylpeä äiti” = Munchausen by proxy -äiti, joka on juuri asettautunut jalkapallokentän kokoisen herkkupöydän ääreen.)

    ”He wasn’t your typical little girl. He would play with other boys and the parents would say he was more of a boy than their own children,” Bourrel recalled, saying they didn’t think of anything until the end of 2021, when he didn’t want to shop in the girls section and wanted his hair cut short.

    Tyttö ei ole ”tyypillinen pikkutyttö” = hän on poika. Tyttö ei halua shoppailla tyttöjen leluosastolla = poika. Tyttö haluaa leikkauttaa tukkansa lyhyeksi = poika.

    ”We are four months since he began his social transition now,” she said. “He is still a normal kid that does completely normal little kid things like play with Legos, uses his creativity and learns to ride his bike.”

    Lapsesi (helvetin epäonninen lapsesi) on alusta saakka ollut normal little kid, jossa ei ole ollut missään vaiheessa mitään vikaa. Se olet nyt sinä, hänen kusipää Transhausen by proxy -mammansa, joka näkee hänen ”normeista poikkeavan” käytöksensä jonain epänormaalina, joka pitää äkkiä hakata ja medikalisoida pois hänestä. Samalla pääset itse uhriutumaan loputtomasti muulle maailmalle erilaisten nyyhkytarinoiden muodossa, miten hirvittävän rankkaa on olla sorrettu ja syyllistetty translapsen äiti.

    Pala helvetissä.

    VastaaPoista
  28. "Jazz on jo pennusta lähtien totutettu olemaan julkisuudessa ja lavertelemaan noita suvaitsevaisuusmantroja tuutin täydeltä joka paikassa, missä vain saa äänensä kuuluviin. Olen miettinyt, että jossain vaiheessa käy varmaan niin, että Jazz alkaa miettiä elämäänsä syvemmällä tasolla ja kilahtaa täysin tajutessaan, mitä hänelle oikeastaan on tehty."

    Pienellä lapsella ei ole "omia" siis perhetaustasta ja ympäristöstä poikkeavia arvoja. Itsenäinen ajattelu alkaa kehittyä noin 15-vuotiaana. Silloin alkaa jengiytyminen jolloin mielipidejohtaja sanelee mielipiteet (näin on tilanne monen transaktivistin kohdalla). Tälle elämänvaiheelle on tyypillistä poliittinen ja uskonnollinen radikalismi.

    Tämä vaihe päättyy noin 30-vuotiaana. Pian on jengistä jäljellä enää ydinryhmä ja kohta enää yksittäisiä jäseniä. Eräässä harvinaisessa tapauksessa itsenäinen ajattelu ei ole kehittynyt vielä viisikymppisenäkään.

    Translapsivillitys alkoi Suomessa toden teolla vasta viime vuosikymmenellä joten sukupuolenvaihdostaan katuvia entisiä translapsia ei siksi Suomessa vielä ole. USAssa touhu alkoi jo paljon aiemmin ja on paljon pidemmällä, translapset ovat jo melko yleisiä kouluissa. Suomessa ei vielä ole kovin paljoa tranlapsia, Pirkanmaan tapaus on varma, suurin osa on enemmän tai vähemmän nettihuhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TRA-porukka (aikuiset transit) ei ymmärrä sitä, että ”translapsien” niin sanottu tietoinen luominen ei ole millään tavalla heidän omiakaan agendojaan edistävää toimintaa. Tarkoitan tietoisella luomisella sitä, että transiutta glorifioidaan ja ylistetään ja tuputetaan taikaratkaisuksi identiteetistään epävarmoille ihmisille, joilla on kaikenlaista muuta(kin) mielenterveysproblematiikkaa. Identiteettiongelmainen ihminen on helppo luoda sotkemalla hänet ja hämmentämällä häntä entisestään kaiken maailman olet väärässä kehossa ja ahdistuksesi johtuu siitä -puheilla. Ahdistunut ja identiteettikipuileva ihminen tarrautuu mihin tahansa tarjottuun taikaratkaisuun uskoessaan sen vievän pahan olon pois ja ratkaisevan ongelmat. (Juuri tästä syystä myös erilaiset huuhaahoitomuodot ja enkeliterapiat yms. ovat suosittuja.) Kun näin ei käykään, on ihminen entistä pahemmassa kusessa ja ne ongelmat täytyy kuitenkin jossain muodossa sitten kohdata, koska ne eivät kadonneetkaan pumppaamalla kehoon muuntohormoneja ja amputoimalla ruumiinosia.

      Ihminen pitäisi ensisijaisesti ohjata hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, ei tuputtaa hänelle genderpropagandaa, joka vain lisää hämmennystä entisestään. Dysforiattomuus on tavoiteltava tila ja jos ihminen voidaan ohjata esim. terapialla hyväksymään itsensä ja oma kehonsa, se on vain sen ihmisen itsensä etu. Kaikkien kohdalla tämä ei transtapauksissa onnistu, mutta heidän hoitamisensa onkin sitten lääketieteen ja lääkäreiden asia. Ei sinitukkaisten, vakavasti mielisairaiden pronominiaktivistien asia.

      Poista
    2. Miltä poppamiehiltä sitä dysforianpoistamisterapiaa saa, kun sekä psykiatrit että psykologit vastustaa sellaista?

      https://www.psy.fi/blogit_ja_kannanotot/suomen_psykiatriyhdistyksen_kannanotto_eheytysterapioihin.1313.blog

      https://www.psyli.fi/suomen-psykologiliiton-kanta-eheytyshoitoihin-on-ehdottoman-kielteinen/

      Poista
    3. Kehodysmorfiasta ja anoreksiasta kärsiviä on pystytty parantamaan oikeanlaisella terapialla (tai ainakin hoitamaan heidät oireettomiksi). Miksei samanlaista voitaisi yrittää kehittää sukupuolidysforiaankin? Kaikkiin tapauksiin se ei tepsi, mutta ainakin jokin prosenttiosuus voitaisiin onnistua ohjaamaan pois kehonsa intohimoisesta vihaamisesta ja siitä kokemuksesta, että on ”väärä”. Miten sukupuolidysforia ja siihen liittyvä kehoahdistus muuten eroavat muista kehodysmorfian muodoista? Miksi se on mystinen poikkeus, jota psykiatrisen intervention sijasta tulisi aina ja automaattisesti kohdella affirmatiivisella linjalla? Miksemme voisi edes yrittää kehittää terapiamuotoa, jossa transidentiteetin kyseenalaistamattoman tukemisen sijasta puututtaisiin dysforian juurisyihin sen sijaan, että lähdemme kyseenalaistamatta mukaan potilaan oikkuihin? Ne juurisyyt voivat olla hyvinkin monimutkainen vyyhti. Transiuttaminen helpottaa vain sukupuolidysforiaan, muuhun psyykkiseen problematiikkaan sillä ei ole juuri vaikutusta. Transit eivät oireilisi hoitojen jälkeen niin helvetin pahasti, jos transiuttaminen olisi heidän ongelmiinsa automaattinen taikaratkaisu, joka ratkaisee kaiken, simsalabim.

      Poista
    4. Niin niin, mutta tällä hetkellä tilanne nyt vain on tämä: oikeat psykiatrit ja psykologit ei pyri muuttamaan kenenkään sukupuolikokemusta vaan päinvastoin pitää sellaisen yrittämistä haitallisena. Miltä taholta blogisti siis neuvoo tätä puheena ollutta terapiaa hakemaan? Pitääkö esim. dysforisen lapsen viemistä psykologille tai psykiatrille välttää?

      Poista
    5. Tehdäänkö vaihteeksi niin, että sinä vastaat minun kysymyksiini ja muihin sinulle esitettyihin kysymyksiin etkä pelkästään jankkaa ja tenttaa loputtomasti vastauksia muilta?

      Poista
    6. "Miten sukupuolidysforia ja siihen liittyvä kehoahdistus muuten eroavat muista kehodysmorfian muodoista?"

      En ole psykiatri, tai muu asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt että ne eroavat seuraavasti: sukupuolidysforiaan ei toimi psykoterapia, muihin kehodysmorfian muotoihin toimii.

      Jos näin on, niin ei hyödytä valittaa, että saman palikan pitäisi sopia eri muotoisiin reikiin.

      Jos toimiva terapia on mahdollista kehittää, niin kehittäkää! Älkää jättäkö toisten huoleksi.

      Jos toimivaa terapiaa ei ole mahdollista kehittää (koska esimerkiksi alan koulutuksen saaneet ihmiset ei lähde mukaan) niin älkää mainostako sellaista. Terapia-jota-ei-ole-olemassa ei ole hyvä vaihtoehto millekään.

      Silloin voi sen sijaan sanoa, että transhoitoja parempi vaihtoehto on, että dysforiaa ei hoideta mitenkään, vaan odotetaan että se menee ohi. Jos on siis sitä mieltä.

      Poista
    7. "Miltä poppamiehiltä sitä dysforianpoistamisterapiaa saa"

      Suomessa julkinen terveydenhuolto ei tee eheyttämistä. Sen sijaan feminiinisten homopoikien ja maskuliinisten lesbotyttöjen transiuttaminen transheteroiksi on eheyttämistä, jota transaktivistit edistävät.

      Poista
    8. Nuo psykologien ja psykiatrien lausunnot on melko kylmäävää luettavaa - noissahan on asetettu samalle viivalle homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus, jotka ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa.

      Eli on napattu käsite (eheyttäminen), joka on selkeästi määritelty ja helposti ymmärrettävä homoseksuaalisuuden konteksissa ja sijoitettu transseksuaalisuuden kontekstiin, jossa se ei tarkoita samaa asiaa. Ajatus siis se, että koska homon eheyttäminen ei toimi ja on väärin, niin transun eheyttäminen ei toimi ja on väärin.

      Kysymys: miten asiantuntijat voivat jäädä noin helppoon?

      Päivän kevennys: mun kolmevuotias poika leikkii aamulla herättyään leikkiä, jossa hänelle syntyy (pupu)vauva (esim. tänä aamuna syntyi kaksoset). Pitäisikö olla huolissaan:).

      Poista
    9. Selvästihän noista näkee, että homoeheytys ja transeheytys on eri asioita. Edellisessä yritetään muuttaa seksuaalista suuntautumista ja jälkimmäisessä sukupuolikokemusta. Ihan eri asioita, mutta molemmat sattuu olemaan väärin ja haitallisia. Perinteisesti myös samat tyypit on kannattaneet kumpaakin.

      Poista
    10. "Perinteisesti myös samat tyypit on kannattaneet kumpaakin."

      Ei ole ensimmäinen kerta kun transit lokkeilevat homoseksuaalien kärsimyksillä. On se pieni ero, että transit leimaavat virallisen terveydenhuollon piirissä tapahtuvan keskusteluterapian, sukupuoliristiriidan selvittelyn ja transition realiteeteista kertomisen eheyttämiseksi. Sitä ajetaan lainsäädäntöön ja affirmatiivisuudesta poikkeavia terapeutteja ja terveydenhuollon henkilökuntaa uhkaa monessa maassa varoitus ja työsuhteen päättäminen. . Virallisen lääketieteen piirissä ei tapahdu eheyttämistä Suomessa. Transien mielestä kaikki muu, paitsi myötäily ja oikkujen totteleminen on eheyttämistä.
      Ja transien on naurettavaa itkeä eheyttämisestä samaan aikaan, kun tuputtavat tyttödikkiä lesboille ja haluavat kastroida kemiallisesti homoseksuaalisia lapsia ja autismikirjon tyttöjä.
      Lopettakaa lokkeilu, kyse ei ole lainkaan samasta asiasta.

      Poista
    11. Tässä oli kyse psykiatrien ja psykologien eikä transien näkemyksistä.

      Poista
    12. "Tässä oli kyse psykiatrien ja psykologien eikä transien näkemyksistä"

      Kenen käden kuvittelet liikuttelevan psykologi- ja psykiatri-käsinukkejen huulia. Kovasti puhutaan tieteestä, mutta transsukupuolisuuden juurisyytä ei kuitenkaan tunneta, plus "hoidot" ovat kajoavia ja usein peruuttamattomia. Kuten täälläkin on mainittu, niin transsateenvarjon alla on monenlaista vipeltäjää, joihin ei voi soveltaa samoja periaatteita. Olisi huojentavaa, jos he voisivat mainita, että "explorative therapy" ja "wait and watch" -lähestymistapa eivät ole eheyttämistä. On myös fakta, että tautiluokitusta muokattiin stigman vähentämiseksi, eikä tiedon lisääntymisen vuoksi.

      Poista
    13. "Tässä oli kyse psykiatrien ja psykologien eikä transien näkemyksistä."

      Asiakkaan myötäily (affirmatiivisuus) ja resepti- ja läheteautomaattina toimiminen ei ole terapiaa eikä kunnon hoitoa.

      Poista
    14. "mutta transsukupuolisuuden juurisyytä ei kuitenkaan tunneta"

      Mitä väliä sillä on minkään kannalta? On vaikka kuinka paljon juttuja joiden syytä ei tunneta: koliikki, alzheimer, ADHD, MS. Homous.

      Poista
    15. Minulla on teoria siitä, mikä on ainakin yksi pääsyistä siihen, että on lähdetty nykyiselle affirmatiiviselle linjalle trans- ja muunsukupuolisuuden hoidossa (tai "hoidossa"). Psykiatrisen terveydenhuollon ammattilaiset ovat yksinkertaisesti luovuttaneet tämän ilmiön edessä liian vaikeana ratkaista ja päättäneet, että pääsevät itse helpommalla (lue: pääsevät potilaista nopeammin eroon), kun suostuvat potilaiden oikkuihin ja vaatimuksiin ja affirmoivat kokemuksen sukupuolisielusta. Lääketiede ja terveydenhuoltojärjestelmä eivät ole mitenkään poliittisesta painostuksesta irrallisia ja riippumattomia yhteiskunnallisia vyöhykkeitä, vaikka maallikot niin kerkeästi haluaisivat ajatellakin (minäkin olen ajatellut). Yhä edelleen transsukupuolisuus on ainoa psykiatrinen tila, jonka potilas itse itseltään diagnosoi ja määrää siihen haluamansa hoidot.

      Yksi asia, jota transaktivistit eivät ole vieläkään tajunneet, on se että transiuden poistaminen sairausluokituksista, portinvartiointijärjestelmän (transien kielellä "temppuradan") pois purkaminen ja perusteellisten psykiatristen arviointijaksojen välttämättömyydestä luopuminen tulevat johtamaan ennen pitkää tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei enää rahoita transien hoitoja ja kehonmuokkauksia. Yhteiskunnalla ei ole mitään pakkoa tai velvollisuutta rahoittaa verovaroista kenenkään kirurgisia toimenpiteitä ja pitkäaikaislääkityksiä, jos niihin ei katsota liittyvän sairaudelliseksi luokiteltavaa, merkittävästi potilaan toimintakykyä ja elämänlaatua haittaavaa psyykkistä tilaa. (Trans is beautiful!) Toisin sanoen transit ja muusit maksavat kaikki kehonmuokkauksensa tietyn pisteen jälkeen itse, omasta pussistaan. Aika montaa heistä saattaa siinä kohtaa alkaa napakasti vituttaa. Noh, syyttäkööt itseään.

      Poista
    16. Transhoidot alkuperäisessä muodossaan (eli että tarjotaan hormonihoitoja ja tehdään niin sanottuja sukupuolenkorjausleikkauksia) on kehitetty nimenomaan niille "aidoille" transsukupuolisille, jotka kärsivät rampauttavasta keho- ja sukupuolidysforista, jonka vuoksi heidän on mahdotonta elää kehossaan ilman niitä korjaushoitoja. Kyseistä hoitoprotokollaa EI KEHITETTY siksi, että johonkin epämääräiseen nuorison muodikkaaseen identiteettivouhotus- ja itsensäsilpomiskulttiin hurahtaneet sinitukat septumeineen ja tatuointeineen pääsisivät verovaroilla leikkauttelemaan itseltään terveitä elimiä irti voidakseen elää mahdollisimman todeksi jotain skitsofreenista, itsetuhoissävytteistä fantasiaansa olemisen tavasta, joka on irrallaan tai ulkopuolella koko ihmisyyttä kaikkein fundamentaalisimmin määrittävistä biologisista lainalaisuuksista. Muunsukupuoliset ovat vaatineet, että heidän "hoitonsa" tulisi rahoittaa verovaroin. Ei vitussa pidä. Yhteiskunnalla ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta rahoittaa kyseisiä toimenpiteitä, vaikka nämä sekopäät kuinka niitä vaatisivat väittäen olevansa "dysforisia" ja syrjittyjä ja sorrettuja. Ei yhteiskunta mitään kauneuskirurgisia toimenpiteitäkään niitä hankkiville kustanna. Tai anorektikoille rasvaimuja ja kylkiluunpoistoja.

      Poista
    17. "koliikki, alzheimer, ADHD, MS. Homous"

      Homous itsessään ei vaadi mitään hoitoa, ei hormoneita eikä kehonmuokkauksia veronmaksajien piikkiin. Eikä noiden muiden sairauksien tai ongelmien hoitamiseksi aleta pilaamaan lähtökohtaisesti tervettä kehoa peruuttamattomasti. Transius ei ole kehon sairaus, mutta keho, lisääntymiskyky ja genitaalit turmellaan dysforian tyydyttämiseksi, eikä sen sijaan pyritä dysforian poistamiseen tai opettelemaan elämään sen kanssa.

      Poista
    18. "Muunsukupuoliset ovat vaatineet, että heidän "hoitonsa" tulisi rahoittaa verovaroin."

      Kiitoksena yhteiskunnan piikkiin saaduista itse haluamistaan hormoneista ja leikkauksista Koala ja Monsku kehtaavat vielä rääkyä pakkosterilaatiosta. Kukaan ei ole estänyt heitä hankkimasta lapsia ennen transitiota. Eikö aikuinen muka ole tajunnut, että jos kohtu tai kulkuset amputoidaan, niin biologisten lasten saaminen on mahdotonta. Minkälainen dysforia edes lievittyy pelkällä henkilökortin kirjaimen vaihdolla? Kolmekymppiset kehtaavat parkua pakkosterilisaatiosta samalla kun edistävät kemiallista kastraatiota lapsille. Make it make sense.

      Poista
    19. "Yhä edelleen transsukupuolisuus on ainoa psykiatrinen tila, jonka potilas itse itseltään diagnosoi ja määrää siihen haluamansa hoidot."

      Onkohan näin. Muutama vuosi sitten itsellä oli taas pahempi masennus. Kyllä diagnoosi perustui subjektiivisiin kokemuksiini ja siihen mitä kerroin, ei sitä millään objektiivisella laboratoriotestillä todettu. Kysyttiin haluanko apua nukahtamiseen (en tarvitse), haluanko essitalopraamia (no en, viimeksi tuli ikävät sivuoireet), haluanko sertraliinia (joo), haluanko psykoterapiaa (joo).

      Mutta mitä sitten, vaikka joku psykiatrinen tila olisikin jossain suhteessa erilainen kuin muut? Edelleenkään sama palikka ei sovi kaikkiin koloihin.

      Poista
    20. Psykiatria ei ole ajatustenlukemista tai valheenpaljastamista minkään diagnostisen tilan kohdalla. Keskeistä tässä on tarjottujen tai pyydettyjen hoitojen laatu, seuraukset ja pitkäaikaisvaikutukset. Ei mielestäni nyt ihan voida verrata masennuslääkitystä ja transhoitoja (voimakkaat muuntohormonit ja terveiden elinten amputointi ja keinotekoiset rekonstruktiot) keskenään. Transhoidot muokkaavat potilaan kehoa dramaattisesti ja peruuttamattomasti ja tekevät hänestä lisääntymiskyvyttömän. Potilas elää transhoitojen vaikutusten kanssa koko loppuelämänsä. Kun jotain kerran leikataan irti, sitä ei saa enää koskaan takaisin.

      On ihan yleisesti tunnettu tosiasia, että suuri osa transidentifioituvista ihmisistä on todella sekaisin ja heillä on paljon muita psyykkisiä ja elämänhallinnallisia ongelmia, joihin transhoitoja toivotaan ikään kuin taikaratkaisuksi, koska ne tuntuvat konkreettiselta päämäärältä, jota kohti pyrkiä (transit ja detransit ovat itse kuvanneet asiaa näin). Koko portinvartiointisysteemi on alun perin kehitetty nimenomaan potilaan suojelemiseksi ja hänen turvallisuutensa takaamiseksi, jotta katumistapauksia ei tulisi. Silti niitä on tullut (Suomessa esim. Sametti, Nita, Aro). Tämä nyt elämämme aikakausi ei ole ensimmäinen, kun transit ovat kaikin voimin pyrkineet purkamaan portinvartioinnin ja vaatineet, että hoitoja pitäisi saada vain marssimalla lääkärille ja pyytämällä niitä. Ero aikaisempiin on se, että nyt hoitoja ja niiden vapauttamista vaaditaan jo pienille lapsille. Mikä tässä nyt voisi mennä vikaan?

      Poista
    21. ”Kiitoksena yhteiskunnan piikkiin saaduista itse haluamistaan hormoneista ja leikkauksista Koala ja Monsku kehtaavat vielä rääkyä pakkosterilaatiosta.”

      Tuo Koalan, Monskun ja kumppaneiden pakkosterilisaatiorääkyminen on vain yksi osa transkultin galaktista kusetusta ja aivopesukampanjaa, jonka päämääränä on sotkea koko sukupuolen käsite kaikkine ulottuvuuksineen yhteiskunnassa niin maanperusteellisesti, että ihmisten mentyä sukupuoliasioissa tarpeeksi sekaisin heidän on mahdollista taas muuttaa narratiivejaan ja alkaa uudelleenmerkityksellistää yleistä sukupuolikäsitystä (eli todellisuus- ja ihmiskäsitystä) transien maailmankuvan mukaiseksi. Transien unelmissa ja minäkuvan muodostamisen prosessin välttämättömissä päämäärissä on yhteiskunnassa vallitseva ihmiskäsitys heidän sisäisen erityislaatunsa rikkumaton heijastuma.

      Tuota päämäärää ei ole mahdollista saavuttaa yhteiskunnassa, joka tunnustaa naisten, tyttöjen ja homoseksuaalien oikeudet nykymuodossaan. Juuri tästä syystä trans women are women ja cis gays are genital fetishists who deserve death.

      Poista
    22. Ollaan siis samaa mieltä siitä, että transsukupuolisuuden diagnosointi ei ole mitenkään erikoisen erityistä.

      Poista
    23. Useimmat transit ja transidentifioituvat ovat kyllä erikoisen speshultapauksia :D

      Mistä tuli mieleen, että netissä näkyy keskustelua siitä, että jotkut (erityisesti muusut) haluavat vain transstatuksen (koska se on tällä hetkellä extra-speshulia), mutta eivät nimenomaan halua transitioitua ja tulla nähdyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana.

      Missä menee raja ns. normitransiuden ja extremekehonmuokkauksen välillä? Jotkut transithan vaativat jopa kasvojen feminisoinnin maksamista veronmaksajien taskusta. Feminisointi sisältää kaiken fillereistä otsan, nenän höyläyksestä kulma- ja leukaluun rälläköintiin. Kasvot kuoritaan irti ja kiinnitetään uudelleen kulmaluuhun porattuihin tappeihin. Tuosta tulee lähinnä mieleen Jocelyn Wildenstein ja muut henkilöt, jotka haluavat muokata itsestään kissaeläimen, demonin tai matelijan näköisen.

      Tältä sivustolta voi tutkia Jessica Alvesiakin operoineen tohtorin kädenjälkeä:
      https://2pass.clinic/en/before-and-after/ffs
      Niistä on mielenkiintoista analysoida, että mitä piirteitä pidetään feminiinisinä. Lähdemateriaali vaikuttaa lopputulokseen todella paljon. Jos on kovin neliömäiset ja kulmikkaat kasvot, niin lopputuloksessa ei ole kovin suurta eroa. Voin vain kuvitella, millaiset kivut ovat kasvon luiden rälläköinnin jälkeen. :o

      Poista
    24. ”netissä näkyy keskustelua siitä, että jotkut (erityisesti muusut) haluavat vain transstatuksen (koska se on tällä hetkellä extra-speshulia), mutta eivät nimenomaan halua transitioitua ja tulla nähdyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana.”

      Tismalleen. Eivät he halua olla vastakkaista sukupuolta. He haluavat olla nimenomaan trans. Nämä ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa.

      Koko hommassa ei olisi mitään ongelmaa, jos he vain kaikessa rauhassa sekoilisivat keskenään ja eläisivät elämäänsä ketään häiritsemättä. Mutta voidakseen olla trans (mitä helvettiä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan) mahdollisimman täydesti he tarvitsevat jatkuvaa ulkoista pönkitettä, validaatiota ja peilausprosesseja muista ihmisistä, koska ilman peilausta ja projektiota he ovat pelkkiä onttoja zombeja vailla elämäntuntoa. Muiden ihmisten tehtävä on toimia statisteina ja olla eräänlaista immateriaalista rekvisiittaa heidän identiteettiorgioissaan. Jos joku protestoi, hänet joko ristiinnaulitaan ja canceloidaan tai häntä visusti kartetaan.

      Transius (nykymuodossaan) ja muusuilu ovat energeettistä vampirismia.

      Poista
  29. "saman palikan pitäisi sopia eri muotoisiin reikiin."

    Nykyäänhän transiuttakin on monenlaista, on autogynefiilit, tiitit ja muut fetisistit, on ne aidot kehodysforiset, joille hoidot on alunperin kehitetty. Löytyy muusuja, jotka haluavat modata vain osan kehonpiirteistä, tyyliin amisviikset ja möreä ääni, muttei kaljua ja karvaista p*rsettä. On muunsukupuolisia, joilla ei ole kehodysforiaa lainkaan. On pronominiongelmaista ja henkilökorttidysforikkoa, joiden dysforia katoaa passin kirjainta vaihtamalla. On homoa larppaavia animeharrastajia. On koululuokkia ja kaveriporukoita, joissa on useita transkokijoita, vaikka se on tilastollisesti mahdotonta.

    Lisäksi transsukupuolisuudelle on lukuisia eri syitä, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö ja muut traumakokemukset, syömishäiriöt, kehonkuvan häiriöt, autismikirjolle kuuluminen, dissosiaatio-oireilu, sisäistetty ja yhteisön homofobia jne. Miksi heidät kaikki pitäisi kohdata samalla affirmatiivisella sapluunalla?

    Onko sukupuoliristiriidan syiden selvittely ja keskusteluterapia eheyttämistä? Eikö ole transien omakin etu, jos transitioon ei päädy sellaisia, jotka eivät hyödy siitä oikeasti. Suostuisivatko transaktivistit ja transjärjestöt oikeasti kokeiluun, jossa vertailtaisiin eri hoitomuotojen tuloksia? Tieteellinen näyttö nykyiselle hoitoprotokollalle on kovin ohut, eikä sitä ole tehty em. uusille ryhmille. Tällä hetkellä tuntuu kelpaavan vain affirmatiivisuus.

    "transhoitoja parempi vaihtoehto on, että dysforiaa ei hoideta mitenkään, vaan odotetaan että se menee ohi."
    "Pitääkö esim. dysforisen lapsen viemistä psykologille tai psykiatrille välttää?"

    Näinhän käy suurimmalle osalle lapsena sukupuoliristiriitaa kokeneista, eli murrosikä parantaa dysforian tutkimuksesta riippuen 60-90 prosentilla. Lapsia ei todellakaan kannata viedä affirmatiiviseen transhoitoon. Siellähän uskotaan, että 2-vuotias tyttö kertoo olevansa transpoika repimällä pinnit päästä ja että teinityttö voi ottaa silarit amputoitujen rintojen tilalle, jos tulee katumapäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suostuisivatko transaktivistit ja transjärjestöt oikeasti kokeiluun, jossa vertailtaisiin eri hoitomuotojen tuloksia?"

      Mitä väliä? Ei heiltä tarvitse kysyä.

      Ongelma on, että psykiatrit (ja kai muutkin lääkärit), psykologit, Valvira ym. vastustaisivat sellaista kokeilua. Ja että ketään ei näköjään kiinnosta toteuttaa sellaista kokeilua. Ja että psykoterapia-hoitomuotoa ei ole olemassa.

      Poista
    2. Transiuden käsitteellinen irrottaminen kehodysforiaperustastaan (ja sairausluokituksesta) ja vääntäminen joksikin epämääräiseksi identiteettiasiaksi on yksi modernien transien suurimpia virheitä, joka tulee vielä ankeasti kostautumaan ”aidoille” transsukupuolisille. Jos olisin itse trans, vastustaisin henkeen ja vereen tätä transiuden poliittista dekonstruktiota, kuten esim. Blaire White, Theryn Meyer ja Buck Angel (yms. tolkun transit) ovat tehneet.

      Poista
    3. "epämääräiseksi identiteettiasiaksi"

      Monet tuntuvat ajattelevan nykyään, että Transpolit ovat jotain identiteetin pohtimispaikkoja, joissa myötäillään teinien uniikkia sukupuolifiilistä ja joista tulisi saada tittie skittlesit ja mikroannokset amisviiksien kasvattamiseen ja äänen madaltamiseen ensimmäisellä käyntikerralla, sekä reseptit kunkin uniikin transkokemuksen vaatimiin kirurgioihin. Että sitä uniikkia sukupuolikokemusta voi ilmentää itse valituilla yhteiskunnan kustantamilla hormoneilla ja leikkauksilla. Ja jos ei saa niitä, niin se on räikein ihmisoikeusrikos mitä on.

      Transjulkaisu Kehrääjässäkin rääyttiin siitä, kuinka Transpolilla kyseltiin transhoitoihin hakeutuvien nuorten seksuaalisuudesta ja kerrottiin mitä transitiolta on realistista odottaa. Niin järkkyä, että kehdataan keskustella nuoren kanssa tämän terveyteen ja deittipoolin kokoon ja koostumukseen radikaalisti vaikuttavista asioista!

      Transien hoitosuosituksia hatusta vetävä aktivistien propagandajärjestö WPATH on ainakin täysin affirmatiivisella linjalla. WPATHissa huseeraa transaktivisteja, transhoitoja tekeviä tahoja ja WPATHilla on yhteyksiä lääketeollisuuteen. Odotan pelolla mitä sieltä tulee seuraavan hoitosuosituksen mukana. Eunukkiseksuaalit taidettiin sentään poistaa agendalta.

      Poista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä