keskiviikko 25. lokakuuta 2023

”Tekoripset räpsähtelevät…” Keskisarja-gaten diskurssianalyysi à la Laventeli

Panem et circenses. Pitkästä aikaa tekstiä allekirjoittaneelta. Tällä kertaa aiheena eivät ole transien tempaukset, mutta saatte jatkaa perinteistä transkeskustelua ja linkkien jakamista kommenteissa kuten ennenkin. (Sori, taas kerran kilometriteksti, vaikka tämän piti kerrankin olla lyhyt ja ytimekäs.)

Ai niin, jos haluat ymmärtää wokettajien, intersektionaalisten feministien ja transien toiminnan taustalla vaikuttavia lainalaisuuksia paremmin, niin kannattaa lukea ainakin tuo keskipätkä (diskurssit).

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut sosiaalipsykologiasta, vaikken olekaan sen teorioihin kovin syvällisesti perehtynyt. Aloin taas vaihteeksi miettiä ihmisten typeryyttä viimeisimmän Tiktok-tempauksen myötä, kun Teemu Keskisarja oli täysistunnolla kommentoinut opiskelijoiden toimeentuloa seuraavasti:

”Kampuksilla ei missään nimessä laahusta nälkiintyneitä nuorukaisia ja neitokaisia ryysyissä, ei sinne päinkään. Irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu, tekoripset räpsähtelevät. Ja voitteko kuvitella — monella opiskelijaköyhäläisellä on kalliimmat kuteet kuin edustaja Keskisarjalla, joka tienaa seitsemän tonnia kuussa”, Keskisarja sanoi.

"Ja jos elo kantakaupungin opiskelijayksiössä ahdistaa eikä ilmainen opiskelijalounas maita, niin tämä talousarvio kannustaa opiskelijoita menemään töihin tai jopa valmistautumaan [sic] etuajassa.”

Kommentti liittyi tuoreimpaan hallituksen budjettiesitykseen, joka Keskisarjan mielestä ”on täynnä hyvää ja kaunista nimenomaan opiskelijoille”, mikä kirvoitti yllä olevan paatoksen. Keskisarjan kommentin levittyä sosiaaliseen mediaan se aiheutti saman tien valtavan paheksunnan ja mielensäpahoittamisen vyöryn. Vasemmistopoliitikot ja Tiktok-taviskäyttäjät postasivat satoja ja taas satoja päivittely- ja valitusvideoita aiheeseen liittyen. Pohdittiin kommentin esittämisen elitistisiä motiiveja, ihmeteltiin, miten talouseliitin edustajat kehtaavat suhtautua opiskelijoihin näin epäinhimillisesti ja naureskeltiin, että Keskisarja oli varmaan tullut istunnolle suoraan baarista. (Itse asiassa vaikuttaa siltä, että Keskisarja on kännissä, koska hänen puheensa hieman kangertaa ja kauluspaita on hujanhajan.)

Esimerkiksi Li Andersson kokonaisen sitruunan nielaistuaan kommentoi hurskaasti:

“Muun muassa tällaisia puheenvuoroja kuulimme opiskelijoista ja heidän toimeentulosta tänään hallituspuolueilta eduskunnan täysistunnossa. Todella ymmärtämätöntä puhetta ajassa, jossa opiskelijoiden mielenterveysongelmat ja lainataakka ovat suorastaan räjähtäneet käsiin."

Silkan pöyristelyn jälkeen Tiktok alkoi täyttyä ennennäkemättömällä nopeudella "pyllyvideotrendistä", kun joku keksi tehdä biisiremixin irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu -osuudesta, sellainen lyhyehkö jumputus. Biisistä tuli välittömästi Suomen virallinen listahitti. Tiktok-käyttäjät postasivat loputtomana virtana tanssivideoita, joissa biisi soi taustalla ja käyttäjä itse tanssii pikkurienaavin tanssiliikkein twerkaten lopuksi suoraan kameraan päin pylly sojossa. Videoissa on usein vain yksi ihminen, mutta myöhemmin postattiin paljon myös sellaisia, joissa on kaksi tai useampia, jotka tanssivat synkassa keskenään. Trendiin osallistuttiin jopa monia yrityksiä myöten. Ilmassa oli suoranaista juhlan tuntua, kun kaikki yksissä tuumin tanssivat Keskisarjan, tuon etuoikeutetun ja elitistisen punaniskajuntin, tyhmyydelle ja lyhytnäköisyydelle. Tästä saat, Keskisarja, joka et tajua omaa etuoikeutettuuttasi ja sorrat vähempiosaisia! Me teemme sinusta pilkkaa, kuten ansaitsetkin! Hahaa! Joukkovoima! Me kaikki yhdessä nauramme sinua typerystä tanssimalla idiotismisi tahtiin! Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus! Ota pyllyä, sinä opiskelijoita sortava kännikala, ota pyllyä! Tsek tsek tsek, irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu... Ad infinitum, kela toisensa jälkeen.

Kun Keskisarja havaitsi, mitä oli onnistunut saamaan aikaiseksi, hän heitti lisää pökköä pesään. Kun Iltalehti kysyi Keskisarjalta, mitä hän ajattelee pyllyvideotrendistä, hän vastasi olevansa "huvittunut ja mielissään". Keskisarja lisäsi:

"Suomi on melkein ainoa maa maailmassa, jossa opintie tohtoriksi asti on ilmainen ja jopa tuettu. No, enpä osannut itsekään olla siitä kovin kiitollinen vielä silloin kun itse opiskelin. Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos joku katsoja eleistäni ja ilmauksistani ei ymmärtänyt, että puhuin leikkimielellä, hän on varmaankin totaalisen masentunut tosikko. Kansanedustajakollegat sanoivat minulle jälkeenpäin, että heidän oli vaikea pitää pokkaa. Huikean hauskaa, että minä ikäihminen pystyn villitsemään nuorisoa jopa tanssiin."

Lopuksi Iltalehti vielä tiedusteli, onko jotain, mitä Keskisarja haluaisi sanoa opiskelijoille. Keskisarja vastasi:

"Tilastojen mukaan opiskelijoiden päihteiden käyttö on vähentynyt. Olen siitä erittäin huolissani. Akateemiset ilot ja surut kannattaisi huuhdella alkoholilla, kuten kaikki aiemmatkin polvet ovat tehneet. Mielenterveysongelmien lisääntyminen johtuu kuivasta kyhjöttämisestä ja somen epäsosiaalisesta keinoelämästä. Mikään raha tai ammattiapu ei valitettavasti pelasta nuorisoamme tältä vitsaukselta." [Niin päivänselvä provo, että täytyy olla TODELLA tyhmä, jos ei sitä hahmota.]

Sosiaalisessa mediassa tietysti tartuttiin viimeisimpään kommenttiin ja valtakunnanmediat tiedottivat niissä, miten Keskisarja "kannustaa opiskelijoita alkoholin käyttöön", Keskisarjan viesti opiskelijoille on: "Ryyppäisitte enemmän." Ja taas kerran Tiktok täyttyi videoista, joissa yksissä tuumin päiviteltiin, miten Keskisarja voikaan olla niin sanoinkuvaamattoman tyhmä, lyhytnäköinen, piittaamaton ja julkea emämulkvisti, jonka ymmärrys ei ulota mihinkään asti. Että ensin hän kehtaa irvailla irtokynsien kimaltelusta, hienoista partavesistä ja kalliista vaatteista, ja sitten kehottaa opiskelijoita ryyppäämään lisää ja kannustaa siten alkoholin käyttöön. Että kehtaakin! Miten kukaan on ikinä voinut äänestää näin tyhmää ihmistä eduskuntaan?

Tämä kaikki mainittu on se, mitä näemme valtamedioissa; pintataso, jossa poliittinen keskustelu käydään valtaapitävien ja rivikansalaisten välillä. Joku kansanedustaja sanoo jotain, ihmiset reagoivat siihen kiihkolla, asiasta tiedotetaan mediakanavissa, kansanedustaja sanoo jotain lisää, taas siitä tiedotetaan raflaavin (usein kontekstista irrotetuin) otsikoin, taas ihmiset reagoivat kiihkolla ja niin edelleen.

Katsotaan nyt kuitenkin vähän, mistä tässä on tarkalleen ottaen kyse. Millaisia ovat ne sosiaalipsykologiset mekanismit, jotka vaikuttavat tällaisten ilmiöiden syntyyn ja ylläpitävät niitä? (Huomatkaa, että tämä ei nyt ole mitään akateemista analyysia vaan nämä ovat ihan omia mietteitäni.)

Toivoisin, että ihmiset laajemmin ymmärtäisivät tämän:

Aina, kun joku poliitikko sanoo julkisesti jotain provosoivaa tai vastakkainasettelevaa, se on enemmän tai vähemmän laskelmoitua ja siinä on AINA jokin huolella harkittu ja etukäteen suunniteltu tarkoitusperä.

Kansankiihottaminen on ikiaikaisen vanha politiikanteon ja vallankäytön väline, joka toimii aikakaudesta ja sukupolvesta toiseen samoilla lainalaisuuksilla. Oltiin persuista muuten mitä mieltä hyvänsä, niin he eivät ole kaikki tyynni idiootteja takakylän juntteja ja sivistymättömiä punaniskoja; päin vastoin, he nimenomaan käyttävät hyväkseen tuota heistä luotua mielikuvaa juntteina typeryksinä. Timo Soini tiesi puoluetta perustaessaan tismalleen, mitä oli tekemässä. Jokaisessa puoluejärjestelmässä on aina omat "persunsa", jotka hoitavat kansankiihottajan virkaa. Kansankiihotus tapahtuu tarkasti ajoitetun poliittisen retoriikan kautta, joka päällepäin näyttää olevan spontaania mutta on useimmiten hyvin valmisteltua, laskelmoitua ja etukäteen suunniteltua. Soini (niin rasittava ja raskas kuin hän mielestäni yleisesti ottaen poliitikkona onkin) lohkaisuineen hallitsee tällaisen sutkautusretoriikan erittäin hyvin. Miksi? Koska hän onnistui/onnistuu ärsyttämään ja provosoimaan niillä ihmisiä. Jos ärsyynnyt jostain ihmisestä ja hänen kommenteistaan, niin huomaa: tuo ihminen on onnistunut jotenkin vaikuttamaan sinuun. Oli reaktiosi häneen mikä hyvänsä, niin se on joka tapauksessa reaktio. Olennaista ei kuitenkaan ole reaktio itsessään vaan se, mitä teet tai olet tekemättä sen jälkeen.

Kun pyritään luomaan yleinen pöyristymisbakkanaali, sen yleisin tarkoitusperä on huomion harhauttaminen pois jostakin toisesta asiasta. Sillä aikaa, kun pöyristynyt kansa keskittyy salongeissa ja turuilla ja toreilla kohisemaan vallanpitäjien julmuutta, elitismiä, ahneutta, lyhytnäköisyyttä ja epäinhimillisyyttä (nimenomaan jonkin laskelmoidun retorisen harhautuksen tai ”kohun” tuloksena), voivat vallanpitäjät ja heidän kätyrinsä rauhassa keskittyä edistämään kabineteissa todellisia agendojaan, joiden ei haluta päätyvän julkisen keskustelun aiheiksi; yleensä jotain paljon pahempaa kuin klovnipoliitikon lohkaisut, joilla pyritään maalittamaan alempia kansakerroksia. Suomessakin on ajettu kaikessa hiljaisuudessa läpi lakialoitteita juuri sen turvin, että kansa keskittyi kohisemaan jostakin aivan muusta asiasta; jos valokeila olisi ollut lakialoitteessa, sen läpivieminen olisi ollut huomattavasti epätodennäköisempää, koska kansan raivo olisikin kohdistunut siihen eikä tekaistuun harhautuskohuun. Yhtenä tällaisena harhauttajana viime kausina on toiminut mm. kokoomuksen Juhana Vartiainen.

Kansan älämölö hyödyttää poliitikkoja ja heidän oman puolueensa agendojen edistämistä ja he tietävät sen. He käyttävät tätä strategiaa täysin tietoisesti hyväkseen. Kuka tahansa, joka on vähänkään perehtynyt poliittisen vaikuttamisen pelikirjojen saloihin, tietää tämän. Aina ne nostatuspyrkimykset eivät toki onnistu, mutta kun onnistuvat, niin täyspotti.

Katsotaanpa asiaa vielä hieman syvemmälle. Diskurssintutkimuksen teorioissa (en nyt jaksa etsiä lähteitä tälle) kuvataan sitä, että kieli ja kielenkäyttötavat luovat erilaisia identiteettejä ja siten tuottavat niitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen rakentaa ja ylläpitää omaa identiteettiään hyvin voimakkaasti nimenomaan kielen avulla. Kukaan ei kuitenkaan voi rakentaa omaa identiteettiään tyhjiössä ja muista ihmisistä irrallaan; tavallaan kaikki, mitä esimerkiksi minä tai sinä julistamme olevamme, on jotenkin peräisin muilta ihmisiltä ja heijastuu heistä meihin ja meistä takaisin heihin ja niin edelleen. Muiden ihmisten identiteetit (yksilö- ja ryhmätasolla) vaikuttavat aina siihen, millaisia mahdollisuuksia ja resursseja meillä on rakentaa omaa identiteettiämme. Tämä on jatkuvaa yksilö- ja yhteisötason vuorovaikutusta, joka muuttaa muotoaan mutta ei pääty koskaan.

Kieli vaikuttaa voimakkaasti siihen, millaisia mielikuvia meillä on tiettyjen ihmisryhmien edustajista. Tämä prosessi aikaansaa sen, että erilaiset kielenkäyttötavat ja käytetyt sanat tuottavat ja muokkaavat sitä, mitä me ajattelemme muista ihmisistä ja heidän viiteryhmästään; millaisia heidän identiteettinsä toisin sanoen ovat. Nämä uskomukset ovat useimmiten näkymättömiä ja tiedostamattomia, mutta silti olemassa, ja ne myös elävät ajassa ja muuttuilevat. Niitä voidaan kuitenkin sanallistaa ja ne sanallistuvat näkyviin nimenomaan kielenkäytön ja keskustelukulttuurin (ja kirjallisuuden) kautta. Ihan arkisena ja yksinkertaisena esimerkkinä tästä vaikkapa blondivitsit, joiden diskurssiaksiooma on suunnilleen [blondit ovat tyhmiä bimboja]. Eli että vaaleahiuksisuus olisi merkki siitä, että ihminen (ja tässä kontekstissa nimenomaan nainen) on vähä-älyinen, typerä ja yksinkertainen, ei kaikki inkkarit kanootissa, blondeille voi naureskella ja heistä voi kirjoittaa loputtomasti blondivitsejä (90-luvun ilmiö); blondivitsit olivat tosin useimmiten aivan kesyjä, eli blondiaksiooma on lopulta lähinnä harmiton ja sen tarkoitus on hauskuuttaa. Toinen aksiooma voisi olla vaikkapa [kaikki miehet ovat pettäviä sikoja, jotka eivät osaa puhua tunteista eivätkä ymmärrä naisia]. Tämä ei olekaan enää hauskaa ja harmitonta blonditasoa. Pitääkö se paikkansa? Ovatko miehet tuollaisia? Onko aksiooman väitteissä perää? Jos on, niin miten se näkyy ja missä? Jos ei, niin miksi? Kuka siitä päättää? Miten ja missä aksiooma on syntynyt ja muotoutunut? Voiko sen nojalla väittää kaikkien miesten olevan tietynlaisia? (Tietenkin miehistä ja naisista on lukematon määrä erilaisia aksioomia, niin hyvässä kuin ikävässä sävyssä.)

/edit 26.10.
Lukijan kommentti 26. lokakuuta 2023 klo 18.44:
Hyvä analyysi sinänsä, mutta blondivitsien tarkoitus on nostaa miehiä (jotka niitä kertovat) ja painaa alaspäin naisia (etenkin blondeja, mutta myös muita). Ne ovat näennäisen viaton muistutus siitä, kenellä on valta, kuka saa sanoa toista typeräksi ja kenen pitää vaan nauraa mukana (tai saa tiukkapipofemakon leiman tms). Onneksi ollaan ysäriltä päästy pois ja enää vitsien varjolla v'ttuilua ei katsota samalla tavalla sormien läpi kuin ennen.

Jos näitä aksioomia lähdetään oikein kunnolla listaamaan, niin siinä sitä työsarkaa riittääkin. Jos haluatte tulla kommentteihin listaamaan ja pohtimaan aksioomia, niin tervetuloa. :D

Blondin kosto -elokuvassa käsitellään hyvin nerokkaasti ja hauskalla tavalla blondit ovat tyhmiä ja miehet ovat sikoja -tematiikkaa. Elokuva on päällisin puolin ns. kepeä bimboelokuva, mutta sillä on itse asiassa paljon syvempi ja kantaaottavampi sanoma.

Politiikassa nämä identiteettien aksioomat ovat erittäin selkeästi näkyvillä kaikessa ja koko ajan, joskin enimmäkseen epävirallisessa keskustelussa. Persut ovat kaikki tyhmiä, sivistymättömiä rasisteja, muukalaisvihaajia ja maahanmuuton vastustajia. Kokoomuslaiset ovat talouseliittiä ja ahneita porvareita, jotka haluavat leikata köyhiltä kasvattaakseen omia tulojaan ja tuoda Suomeen halpatyövoimaa orjiksi. Vihreät vain halailevat puita päivät pitkät eivätkä ymmärrä mitään kovasta talouspolitiikasta ja haluavat Suomeen ilmaisen rahan jakelun järjestelmän [perustulon] hinnalla millä hyvänsä. Vasemmistolaiset ovat… Ja niin edespäin. Sanat luovat ja muokkaavat todellisuutta ihan oikeasti. Tai oikeammin sanottuna meidän käsitystämme todellisuudesta. Olen uudestaan ja yhä uudestaan ja uudestaan vääntänyt tätä asiaa rautalangasta transaktivismin ja intersektionaalisen feminismin kohdalla. Cisihmiset sitä ja tätä, blaa blaa... Transihmiset ovat syrjittyjä, sorrettuja ja marginalisoituja... Muunsukupuolisten olemassaoloa ei tunnusteta...

Tämän kuvatun mekanismin kautta eri ihmisryhmien ympärille kietoutuu kuplamaisesti eräänlaisia "kollektiivi-identiteettejä", jotka ovat iskostuneet ihmisten mieliin ja vaikuttavat kaikkeen kanssakäymiseen eri ihmisryhmien välillä. Iskostumisen myötä käy niin, että kun eri ihmisryhmien edustajat kohtaavat toisiaan keskustelussa tai missä hyvänsä, he liittävät kollektiiviuskomusten mukaisia mielikuvia kyseiseen ihmiseen tai ihmisiin. Tämä on hyvin usein tiedostamatonta, mutta sitä tapahtuu silti. Se on myös täysin luonnollista; me kaikki toimimme näin, halusimme tai emme. Älkää nyt kivittäkö minua, mutta aina nähdessäni tummaihoisen miehen mietin tahattomasti ihan ensimmäisenä, että kuinkahan iso muna tuolla on. Vaikka se voi esimerkiksi sukupuolisekoilijoiden mielestä vaikuttaa kuinka julmalta hyvänsä, niin miesten ja naisten kohdatessa toisiaan he kohtaavat toisensa aina noiden kollektiiviuskomusten lävitse; se on prosessi, jolle ei kerta kaikkiaan mahda mitään. Ryhmään miehet liitetään tietynlaisia kollektiivi-iskostumia, ryhmään naiset taas tietynlaisia, ja nämä poikkeavat tähtitieteellisen monin tavoin toisistaan. Tätä asiaa on mahdotonta muuttaa, niin sinnikkäästi ja sitkeästi kuin mm. sukupuolisekoilijat sitä yrittävätkin. Ja huomatkaa: nimenomaan näiden kollektiiviuskomusten rajapinta on se, jossa näemme transien sekoilevan ja jossa he uskovat voivansa muuttaa kollektiivikäsitystä/-käsityksen siitä, mitä mies ja nainen ovat.

Välikysymys: Mikä on homon diskurssi-identiteetti? Miten se määritellään? [Homot ovat...]

Mutta se sukupuolisekoilijoista.

Kun Teemu Keskisarja kommentoi opiskelijoiden toimeentuloa aiemmin kuvatulla retoriikalla, tapahtuu seuraavanlainen prosessi:

1) Keskisarja sohaisee muurahaispesää eli kommentoi sellaisen ihmisryhmän kollektiivi-identiteettiä, joka yhteiskunnassa laajasti katsotaan heikommassa asemassa olevaksi, koska opiskelijoilla on pieni toimeentulo. Aina, kun valtaeliitin (yleensä talouseliitin) edustaja tekee tämän, hän leikkii tulella ja kerjää verta nenästään. Valtio tukee opiskelijoita taloudellisesti asumistuen, opintotuen ja valtion lainatakauksen muodossa (tosin mainittakoon, että opiskelijat ovat ihan oikeasti ainoa ihmisryhmä, jonka edellytetään rahoittavan perustarpeensa ja asumisensa lainalla), mutta kääntöpuolena valtio myös rankaisee opiskelijoita töissä käymisestä vaatimalla maksettuja tukia takaisin, jos tuloraja ylittyy (eli opiskelijalla oli ”liikaa” rahaa). Se, miten paljon ja kenellekin tukia annetaan, on jatkuvan poliittisen debatoinnin ja taistelun aiheena, ja siitähän tässä Keskisarja-gatessakin on kyse, kun leikkauksia ollaan sorvailemassa. Leikataanko köyhiltä vai ei? Ovatko opiskelijat oikeasti niin köyhiä kuin väittävät olevansa? Vaeltavatko he oikeasti nälkiintyneinä kampuksilla ryysyissä? Voiko tuota niukkuusmielikuvaa kyseenalaistaa ja jos voi, niin kuka sen voi tehdä ja onko hänellä oikeutta tehdä niin? Irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu…

2) Näin tekemällä Keskisarja esittää sellaisen teesin, ettei opiskelijoiden toimeentuloa ole syytä nykyisestä ainakaan kasvattaa, koska opiskelijat tieneevat jo aivan riittävästi (= liikaa, koska irtokynnet kimaltavat ja hieno partavesi tuoksuu), ja jos ei ilmainen koululounas (mikä on muuten täysi vale, korkeakouluopiskelijoille lounas on aina maksullinen; huomatkaa, että Keskisarja kyllä tietää tämän ja hän valehtelee tietoisesti) maita, täytyy valittavien opiskelijoiden mennä töihin tienaamaan lisää tai kiriä opintonsa etuajassa valmiiksi. Keskisarja kyseenalaistaa opiskelijoiden diskurssi-identiteetin ja kysyy, että miksei näiltä muka voida leikata, kun ilmaiseen lounaaseenkin ovat oikeutettuja. Huomaatteko, miten tämä toimii?

Näennäisellä tasolla tämä on se kohta, joka useimpien käsityksen mukaan oli Keskisarjan provosoinnin taustamotiivi. Mutta Keskisarja menee vieläkin pidemmälle.

3) Nimittäin: kun Keskisarja sanoo, "ettei kampuksilla laahusta nälkiintyneitä nuorukaisia ja neitosia ryysyissä, irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu, tekoripset räpsähtelevät ja että monilla opiskelijaköyhäläisellä on kalliimmat vaatteet kuin hänellä itsellään, vaikka hän tienaa seitsemän tonnia kuussa", hän samalla on väittävinään, että itse asiassa opiskelijat ovat ihmisryhmänä häntä itseään ja muita kansanedustajia etuoikeutetumpi ihmisryhmä, koska huolimatta opiskelijoiden toimeentulon matalasta tasosta heillä on varaa pukeutua tyyriisti, jopa tyylikkäämmin kuin kansanedustajat itse, hankkia kallista kosmetiikkaa ja käyttää aikaansa ja rahaansa ulkoisen habituksensa ehostamiseen sekä lounastaa ilmaiseksi yhteiskunnan piikkiin (mikä siis on suora valhe). Näin tehden hän iskee suoraan jo valmiiksi hauraaseen ja haavoittuvaan diskurssi-identiteettiin ja röyhkeästi haastaa sen, mikä on tietysti tekona helvetin pelottava ja uhkaava ja saa selviämisvaistot kenellä tahansa heräämään. Sellaiset sanavalinnat kuin nälkiintyneitä, ryysyissä ja köyhäläisellä, kuiva kyhjöttäminen, somen epäsosiaalinen keinoelämä, vitsaus jne. ovat täysin tietoisesti valikoituja ja niiden tarkoitus on muokata kollektiivista käsitystä kohdeidentiteetistä hyvin radikaalilla ja dramaattisella tavalla. Vanha kunnon hajota ja hallitse. Sanavalinnat ovat provosoivia ja voimakkaita mielikuvia herättäviä ilmauksia, mutta niin niiden on tarkoituskin olla. Niiden on tarkoituskin saada ihmiset kiihkon ja raivon valtaan ja synnyttää polemiikkia, hämminkiä ja epäjärjestystä.

Diskurssi-identiteetit muuttuvat ajassa, mutta niiden muuttuminen on hidasta. Keskisarja sohaisee hyvin häikäilemättömällä tavalla [opiskelijan] diskurssi-identiteettiä, joka on tässä viitekehyksessä suurin piirtein jotain sellaista kuin [opiskelija elää minimituloilla, jos kohta ei köyhyydessä niin ainakin niukkuudessa, mikä aiheuttaa sen että kaikesta pitää nipistää eikä minkäänlaiseen luksukseen tai glamouriin ole koskaan varaa; opiskelijalle maksetut valtion tukiaiset ovat surkuteltavan pieniä ja perustarpeita täytyy rahoittaa kalliilla lainalla, eikä monilla raha siltikään kata peruselinkustannuksia jne.]. (Voisi tuo olla parempikin, mutta en nyt jaksa miettiä, ymmärtänette pointin.) Tuo identiteetti ei siis itse asiassa ole mitenkään ”valheellinen”, mutta mielikuvat niukkuudesta istuvat silti opiskelijan diskurssi-identiteetissä tiukassa kuin routa maassa. Tähän identiteettiin sitten liittyvät mielikuvat esimerkiksi ”kosteista kellariopiskelijabileistä, joissa juodaan halpaa kaljaa opiskelijahaalarit päällä”, opiskelijalla ei ole varaa ostaa merkkivaatteita vaan hänen on pakko kierrellä kirppareita tai kulkea vanhoissa rääsyissä ja rumissa koltuissa, ei ole varaa ostaa kallista kosmetiikkaa tai ylimääräisiä habitusta kohentavia härpäkkeitä kuten irtoripsiä tai meikkejä, opiskelijan täytyy aina laskea jokainen senttinsä, jotta saa vuokran maksettua ja niukat rahansa riittämään viikon ainoaan makaronipussiin, valittaa ei saa mistään koskaan vaan täytyy olla joka päivä kiitollinen Herralle kaikesta armosta ja laupeudesta…

Kommenteillaan Keskisarja sohaisee yleistä ja vallitsevaa mielikuvaa opiskelijan yhteiskunnallisesta asemasta sekä kaikista opiskelijuuteen liittyvistä köyhyys- ja niukkuuskliseisistä mielikuvista ja stereotypioista. Hän nostaa retorisesti esiin kaksi dramaattisesti erilaista mielikuvaa samasta ihmisryhmästä rahvaina ryysyläisinä ja hyvin pukeutuneena aatelisherrasväkenä ja asettaa ne sitten vastakkain. (Jos haluat provosoida jotakuta tehokkaasti, luo ensin mahdollisimman räikeä vastakkainasettelu ja tuo se esiin voitonvarmaan sävyyn.) Sitten Keskisarja nostaa tuon mielikuvan kepinnokkaan kaikkien nähtäväksi, kääntää sen ylösalaisin, osoittaa lopputulosta siekailematta sormella, halventaa sitä, tekee siitä pilkkaa ja on satirisoivinaan sitä, puhkaisee sen sitten tyynesti nuppineulalla ja poistuu paikalta. Jäljelle jää mykistynyt hiljaisuus. Kunnes tsek tsek tsek…

Ihan perimmältään tässä episodissa on kyse talouspoliittisesta kikkailusta, jossa taloudellisesti etuoikeutetumpi (en tarkoita intersektionalistien käsitystä "etuoikeutetuista") ihmisryhmä ylläpitää taloudellisen valta-asetelman säilymistä nykyisellään tai pyrkii jopa kasvattamaan ihmisryhmien välistä kuilua (tai no ainahan se pyrkii siihen, keinot vain vaihtelevat). Keskisarjan viesti opiskelijoille on kuorittuna: "Te ette ansaitse yhteiskunnalta enää penniäkään enempää, koska saatte ja olette aiemminkin saaneet jo riittävästi, kuten minäkin sain, vaikken osannut sitä silloin arvostaa, nuori kun olin. Teiltä voidaan aivan hyvin leikata toimeentuloa ja kasvattaa velkataakkaanne, koska teillähän on nykyisellään, herra paratkoon, varaa elää hehkeää ja hohdokasta glamourelämää, pukeutua kuin kuninkaalliset ja jopa syödä ilmaiseksi. Jos ei miellytä, niin menkää töihin tai valmistautukaa [sic] nopeammin, laiskamadot." Koko prosessi kuvastaa hyvin sitä, miten sanavalinnoilla voidaan asettaa eri ihmisryhmiä vastakkain ja ylläpitää nykyisen valtasuhdanteen säilymistä tai jopa lisätä sitä. Kun eri ihmisryhmät haastavat toisiaan, se onnistuu parhaiten nimenomaan kyseenalaistamalla diskurssi-identiteetti räikeällä tavalla. Taloudellinen eliitti pystyy tekemään sen ylhäältä alaspäin milloin tahansa, vain hyvin harvoin se on mahdollista toisinpäin. Intersektionaalinen feminismi yrittää tuota taktiikkaa toiseen suuntaan, alhaalta ylöspäin (sortajat vs. sorretut).

Tuon Tiktokin videotrendin kaltaisissa villityksissä on se hyvä puoli, että ne tuovat ihmisiä yhteen, ja ovathan tuollaiset irvailevat tanssivideot ja remixbiisit sinänsä ihan hauskoja seurata (tosin liika on liikaa). Suuremmassa kuvassa se kertoo kuitenkin vain lähinnä siitä, että perussuomalaiset todella tuntevat tämän poliittisen mekanismin lainalaisuudet ja osaavat käyttää niitä taitavasti hyväkseen. Toisaalta se kertoo myös siitä, että vihervasemmiston poliitikot ja äänestäjät (suuri osa heistä) ovat uskomattoman helposti provosoitavissa. Heillä ei myöskään ole tippaakaan huumorintajua, paitsi heidän irvatessaan "etuoikeutettuja", mikä on heidän käsityksensä huumorista – toisaalta se on viime kädessä ainoa keino, jolla he voivat vastata tämäntyyppiseen heidän asemaansa ja toimeentuloaan uhkaavaan taktikointiin, koska heillä ei ole itsellään taloudellista valtaa. Tässä kohtaa tullaan kysymykseen: onko moraalisesti oikein toimia niin kuin Keskisarja toimi ja toimii? Saako esim. Björn Wahlroos vitsailla köyhien ihmisten kustannuksella? Saako missikilpailun voittanut puhua irvaillen ”rumista läskeistä, joiden coping mechanism on kehopositiivisuus”? Sillä, jolla on enemmän valtaa kuin muilla, on aina myös enemmän vastuuta.

Silti tuo vihervasemmistolaisten itseironian puute huvittaa. Jopa Li Anderssonin tason poliitikko ottaa Keskisarjan provosoinnin kuolemanvakavasti ja vastaa siihen asiakommentilla. Tällaista kommentointia kuultiin tänään, yhyy. Vihervasemmistokentän poliitikot reagoivat kaikkeen ensisijaisesti tunteella ja kykenevät näkemään asioista pelkän pintatason eivätkä yhtään sen syvemmälle. Heidän tulokulmansa aivan kaikkeen politiikassa on tunnereaktion laukaisema toiminta ja ”sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen”. Rynnätessään hätiköityyn toimintaan he eivät ehdi (tai viitsi) pysähtyä pohtimaan, onkohan tämä sittenkään se paras mahdollinen strategia toimia. Juuri näinhän myös intersektionalistit toimivat. Social justice! Toki mainittakoon, että yllä kuvattu pätee voimakkaimmin lähinnä nuoriin poliitikoihin, vanhempi väki (Paavo Arhinmäkeä ja hänen graffitejaan lukuun ottamatta) osaa jo käyttäytyä ja ymmärtää, että asiallinen keskustelu, debatti ja perusteleminen ovat paljon tehokkaampia tapoja vaikuttaa kuin möykkääminen ja tempaukset. Toki samanlaista typerää sekoilua löytyy muistakin puolueista, varsinkin persuista (esim. Sebastian Tynkkysen vaippakonttailut kirkon portailla). Ehkä vihervasemmistolaiset ja persut ovat ansainneet toisensa?

Vihervasemmistolaisille ja intersektionalisteille heidän puoluekantansa/aatteensa on yhtä kuin heidän henkilönsä ja identiteettinsä. Jos sanot sinitukkaiselle intersektionaaliselle feministille, että ”mielestäni intersektionaalinen feminismi on aivan perseestä”, hän järkyttyy sydänjuuriaan myöten ja pitää sinua täytenä kusipäänä, koska hänen ajattelussaan aatteen kritisoiminen on hänen itsensä kritisoimista henkilönä. Heidän ajattelunsa on tässä asiassa ihan oikeasti näin lapsen tasolla. Jos yrittää saada vihervasemmistolaista näkemään tai katsomaan mitään asiaa pintaa syvemmältä tai omasta kriittisestä näkökulmastaan, he alkavat välittömästi inttää tunnepitoisesti ja kiihdyksissään vastaan omaa näkemystään tai kieltäytyvät kokonaan kuuntelemasta työntäen sormet korviin (näin kerran ihan oikeasti tällaisen tilanteen). Uskokaa pois, että minäkin olen yrittänyt tätä. Enää en jaksa. Ole idiootti ja pysy idioottina, for all I care.

Tai sitten he kyhäävät hädissään kasaan aivan mahdottoman hassunhauskan ja vekkulin pyllyvideotrendin, jonka levittävät koko kansan huviksi, koska uskovat ihan tosissaan sillä olevan jotain vaikutusta johonkin (omaksi edukseen). He ajattelevat, että yrittämällä sillä tavoin asettaa Keskisarjan naurunalaiseksi ja tehdä hänestä narrin tai yleisen vitsailun kohteen he saavat hänestä poliittisen yliotteen. Valitettavasti tällainen taktiikka ei toimi, tai ainakin sen poliittinen vaikutus mihinkään on enintään onnettoman vähäinen. Keskisarjan tapaista poliitikkoa ja hänen puoluettaan ei voisi vähempää hevonvitun hellanduudeliksen haileeta kiinnostaa, mitä (heidän näkökulmastaan) alempien kansakerrosten ihmisryhmien edustajat hänestä/heistä ajattelevat ja kuinka monta miljoonaa pyllytanssivideota hänestä tehdään. Nuo pyllyvideot, siis ihan joka ikinen niistä, satavat suoraan Keskisarjan ja talousoikeiston omaan laariin tekemällä tämän koko valtarakennekuvion näkyväksi ja todistamalla, että tämä on tehokkainta, mihin nykyinen vihervasemmisto kykenee. Leipää ja sirkushuveja. Epäoikeudenmukaista tai ei: sillä, jolla on rahaa, on myös valta. Se, miten ja mihin (kehen) tuota valtaa käytetään, onkin sitten toinen keskustelunaihe.

Summa summarum: Keskisarjan kommentti aiheutti juuri sen, mitä sen oli tarkoituskin aiheuttaa. Hyvin nämä Soinin manttelinperijät ja käsikassarat näköjään hommansa hoitavat.

En missään tapauksessa väitä, että pitäisin Keskisarjaa jonain älykkönä tai erityisen taitavana manipuloijana. Tuo hänen puheenvuoronsahan ja sen sisältö on aivan jäätävää juntteilupaskaa (Keskisarja ei tiedä tai tunnista eroa verbien valmistua ja valmistautua välillä). Mutta juntteilu sinänsä ei ole varsinainen pointti vaan se diskurssi siellä taustalla (ryysyissä nälkäisinä kampuksilla vaeltelevat, nälissään vaikeroivat opiskelijat, jotka ääni väristen ja kädet vapisten anelevat almuja ventovierailta ja kohmettuvat lopulta kuoliaiksi porttikongeihin kuin pieni tulitikkutyttö) ja miten tuota diskurssia kulloisessakin yhteydessä käytetään hyväksi. SIINÄ mielessä ja viitekehyksessä se kommentti oli ”nerokas”, samoin jatkoletkauttelu siitä, miten opiskelijoiden pitäisi ryypätä enemmän. Täysin tyylipuhdasta ja ikivanhaa persuretoriikkaa, mutta yhä edelleenkään vihervasemmiston mölyapinat eivät kyenneet tajuamaan, että jos he mölyämisen aloittamisen sijasta pitäisivät tyynesti turpansa kiinni eivätkä antaisi kommenttien provosoida itseään (tai eivät ainakaan näyttäisi provosoitumistaan ja tekisi siitä julkista performanssia), niin Keskisarjan kommentit painuisivat pian unholaan, koska eihän niitä nyt kukaan tervejärkinen pidä millään tasolla vakavasti otettavina. Siinä kohtaa, kun provosoidut vastustajasi tahallisesta ärsyttämisestä ja avaat suusi huutoon, olet jo hävinnyt taistelun. Olet ottanut sen kommentoinnin vakavasti ja paljastat sen.

Tässä ei ole kyse Keskisarjasta itsestään henkilönä vaan laajemmin poliittisesta vaikuttamisesta psykologisella vaikuttamisella. On ihan sama, kuka klovnin virkaa minäkin hallituskautena toimittaa – lopputulos on joka tapauksessa aina sama.

137 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi sinänsä, mutta blondivitsien tarkoitus on nostaa miehiä (jotka niitä kertovat) ja painaa alaspäin naisia (etenkin blondeja, mutta myös muita). Ne ovat näennäisen viaton muistutus siitä, kenellä on valta, kuka saa sanoa toista typeräksi ja kenen pitää vaan nauraa mukana (tai saa tiukkapipofemakon leiman tms). Onneksi ollaan ysäriltä päästy pois ja enää vitsien varjolla v'ttuilua ei katsota samalla tavalla sormien läpi kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tarkennus. Viattoman oloisen vitsailun ja tietyntyyppisten vitsien (kuten juuri blondivitsien) taustalla vaikuttaa aina jokin laajempi viitekehä, jossa käydään jatkuvaa konfliktia valta-asemista ja hierarkioista jne. ja tietyt vitsikategoriat ovat tämän viitekehän ilmentymiä. Miehet vs. naiset on näistä viitekehistä kenties kaikkein suurin ja ikiaikaisin.

      Poista
    2. Hyvä pointti, mutta itse luonnollisena blondina, haluaisin tuoda esiin myös ns. "hyvän huumorin" puolustusargumentin.

      Vaikka ymmärrän ihan täysin, miten huumoria - varsinkin humoristisia kaskuja, letkautuksia, yms. - voidaan helposti käyttää dominoivana sosiaalisena valuuttana/lyömäaseena joko yksilöitä, saman piirteen omaavia ihmisryhmiä - esim. nyt blondeja - tai vaikka kokonaisia kansanryhmiä kohtaan, en itse usko, että huumorin kyttääminen, saati sensuroiti, on askel oikeaan suuntaan.

      Itse nautin blondivitseistä - lähinnä siksi, etten itse osaa identifioida itseäni niiden vitsien blondeihin, jotka eivät osaa hengittää ilman opetusnauhaa, yms. Blondivitsit ovat usein niin absurdeja, ettei kukaan jäysjärjen immeinen osaa itseään niihin samaistuttaa, mutta toisaalta, jos vitsi onkin ns. ruma, tai "osuu liian lähelle", itse pystyn nauramaan sille aidosti, jos pystyn vastaamaan kysymykseen;
      "Tämä vitsi/kasku/herja ehkä sattuu vähän, mutta onko se totta?"
      "No on!"
      "Hahaa!" Se on hauskaa, koska se on totta!

      Huumorin pitäisi olla täysin vapaa vyöhyke, jossa mikään tai kukaan ei ole pyhä, saati koskematon. Huonoja vitsejä toki on, ja hyvin usein vitsi menee mauttomuuden puolelle, jolloin ainoastaan sirkat nauraa yleisössä, mutta jos jostain ei saa heittää läppää, se on tabu. Jos vitsi loukkaa, pitäisi katsoa hetki peiliin.

      Kertokaa lisää blondivitsejä! Ja homovitsejä! Vitsejä ylipäänsä! Mutta hyvällä maulla. Huono vitsi ei naurata ketään - välttäkäämme niitä.

      Poista
  2. "Heidän tulokulmansa aivan kaikkeen politiikassa on tunnereaktion laukaisema toiminta ja ”sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen”. Rynnätessään hätiköityyn toimintaan he eivät ehdi (tai viitsi) pysähtyä pohtimaan, onkohan tämä sittenkään se paras mahdollinen strategia toimia."

    Oih, kyllä. Olen jo vuosia ollut niin kyllästynyt tähän vihervassarien inttämiseen ja moraaliseen tuhinaan, itseironian puutteeseen, tosikkomaisuuteen jne. Tunnereaktion laukaisema toiminta saa esimerkiksi jonkun Veronika Honkasalon hakkaamaan kasaan kilometrin pituisen vastauksen simppeliin kysymykseen: kuinka monta sukupuolta on. Hänen on nimittäin pakko sisällyttää siihen vuolas paheksunta kaikkia tunkkaisia binääri-konsuja kohtaan sekä oman maailmankatsomuksensa autuaaksitekevyys ja perusteellinen moraalinen paremmuus.

    VastaaPoista
  3. *Edellinen kommenttini karkasi

    Instagramissakin tuli vastaan paheksuntaa noista Keskisarjan mylväyksistä, vaikka en edes seuraa mitään vassarijuttuja. En ymmärrä, miten tyhmiä nuo ihmiset voivat olla? Miksi he antavat energiaansa tuollaiseen, ja julistavat moraalia omassa samanmielisten ringissään? Mitä hyötyä siitä on, koska käytännössä kukaan oikeistopopulisti ei lue vassareiden somepostauksia eikä välitä pa*kaakaan heidän ulinoistaan? Ja mikseivät nuo ulisijat vaan voi tajuta että kyseessä oli puhdas provosointi, eikä kukaan järjellinen ihminen nykypäivänä varmaan ajattele, että köyhän opiskelijan kuuluisi kulkea ryysyissä. (Tiedän toki opiskelijaelämää nähneenä, että jotkut opiskelijat odottavat liian hyvää elintasoa eikä esim. kimppakämpissä enää niin yleisesti haluta asua, vaikka siinä kulut jakaantuisivat roimasti. Eli Keskisarjan puheissa on pieni totuuden siemen, mutta se ei toki ole oikeutus sille, että kaikkien opiskelijoiden toimeentuloa pitäisi alentaa, koska "kyllä ne näyttää pärjäävän".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisilleenhan ne niitä viestejä kirjoittavat, eivät vastapuolelle. Vihervassarit kilpailevat keskenään moraalissa ja hyvistelyssä ja kokevat tarvetta kuulua jengiin, ja jengiin voi kuulua täysivaltaisesti vain jos julistaa aatetta ja kilpailee verenmaku suussa hyvispisteistä. Keskisarjojen möläyttelyt ovat näiden ihmisten ravintoa. He eivät suinkaan toivo, että mikään tai kukaan muuttuu.

      Poista
    2. "Toisilleenhan ne niitä viestejä kirjoittavat, eivät vastapuolelle."

      Juuri tämä on hulluksitekevää nykyisessä "keskustelukulttuurissa". Huomaan keskusteluissa, että eihän tuo edes osoita sanojaan minulle, vaan esiintyy siinä vieressä oleville kamuilleen. Somessa ihmiset eivät aidosti viestitä mielipiteitään, vaan työstävät jotain julkisuuskuvaa, ja ehkä samalla omaa minäkuvaansa, esittelemällä oikeamielistä ajatteluaan. Mitähän nykyisistä nuorista lopulta tulee, kun he omaksuvat tämän moraaliposeerauksen jonain persoonallisuuden ja itsenäisen ajattelun korvikkeena? Tämä on ajatus, joka vaivaa joskus mieltä yön hiljaisina tunteina.

      Poista
    3. "Mitähän nykyisistä nuorista lopulta tulee, kun he omaksuvat tämän moraaliposeerauksen jonain persoonallisuuden ja itsenäisen ajattelun korvikkeena? Tämä on ajatus, joka vaivaa joskus mieltä yön hiljaisina tunteina."

      Samaa mietin. Yksityisyys ja häveliäisyyskin ovat nykyisin epäcooleinta, mitä voi olla eikä yksinoloa ei siedetä lainkaan. Toisaalta ollaan sitten kuitenkin seurassakin koko ajan somessa ja internetin ihmemaailmassa, eli missä ollaan? Parinkymmenen vuoden kuluttua tämä ensimmäinen hauras fantasiaidentiteettisukupolvi tulee siihen ikään, jossa he alkavat todella pyörittää tätä yhteiskuntaa...hrrrhh.

      Poista
  4. Pari kommenttia. Persuista ja opiskelijoista: persujen kannatus ei yliopisto-opiskelijoissa taida olla muun kannatuksen tasolla, riippuen ehkä tiedekunnasta. Ovat sikäli turvallinen tölvittävä (eivät äänestäisi persuja kuitenkaan). Persujen duunarikannattajia Keskisarjan jutut todennäköisesti huvittavat suuresti, ja pyllyvideoista voivat sanoa, että "nämäkö niitä älykköjä on". Eivätkä nämä ajatukset ole välttämättä vieraita vasemmistoduunareillekaan. Keskisarjasta: Olen lukenut Keskisarjan kirjoja eikä hän mikään tyhmä ole. Tuntee varmasti valmistautua ja valmistua -verbien erot, heittikö senkin provona, johon tarttuvat pääsevät näyttämään nipottavan elitistisyytensä. On brändännyt itsensä akateemisena junttina ja on siinä erinomaisesti onnistunut. Blondivitsien loukkaavuudesta: Asiasta voisi tietysti kysyä esim. Krisse Salmiselta. Parhaat blondivitsit olen kuullut vaaleahkon naisen kertomina (ysärillä, kyllä). Myös miehistä on vuosien varrella viljelty huumoria, jossa heidät esitetään tyhminä ja laiskoina. Uuno Turhapuro nyt tunnetuimpana esimerkkinä. Ei siitä kukaan mies ole loukkaantunut, vaikka nykymenoa seuratessa tulee välillä mieleen, että ehkä olisi ollut syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuno Turhapuro on vähän kuin suomalainen Aku Ankka. Pikkukylän rääsyläinen, harvahampainen laiskuri, joka jotenkin saa naiset pauloihinsa jutuillaan, ja samoilla jutuilla itsensä ulos pulasta kuin pulasta, majuriksi ja presidentiksi asti! Jos mitään - ymmärrän tietenkin, että kyseessä on sketsihahmo, eikä mikään ns. "terveen maskuliinisuuden perikuva" - nykymiesten pitäisi ehkä oppia Uunolta jotakin. Esim. vaikket olisikaan kouluttautunut, hienosti puettu, saati ulkoisilta avuiltasi se häikäisevin rotuvalio, itseluottamuksella ja karismalla pääsee tosi pitkälle. Plus, naiset tykkää - itse naisena arvostan miestä, joka saa mut nauramaan, ja kestää sen, kun nainen nauraa takaisin.

      Poista
  5. Poliitikkojen yleisö on aina heidän oma äänestäjäkuntansa. Menin joskus itsekin tähän lankaan, kun kommentoin erään vasemmistoedustajan selvästi vain omille kannattajille suunnattua epäolennaisuuteen takertumista. Li Andersson tietää kokeneena poliitikkona varmasti Keskisarjan oikeat päämäärät, mutta Anderssonin on pakko kommentoida asiaa omille kannattajilleen kuin ottaisi sen tosissaan. Kuulemma eduskunnan täysistunnotkin ovat samaa teatteria.

    Kiinnostavaa ja tylsistyttävää yhtä aikaa on se, että parikymppisille TikTokin tanssivideot ovat ensimmäinen ilmaisukeino. Ennen olisi vastattu älykkäällä satiirilla opiskelijalehdissä. Tanssi on parhaimmillaan arvostettava ja ilmaisurikas taiteenlaji, mutta kyllä nämä videot ovat primitiivisiä. Vähän kuin manattaisiin pahaa henkeä pois tanssilla. Samaa tyyliä on woke-leirissä yleensä: karnevaalit yhdistyvät mielenosoituksiin ja valtauksiin.

    VastaaPoista
  6. Vasemmiston paremmat kirjaroviot. Vihervassarit ovat canceloineet tapahtumastaan biologisesta naiseudesta kirjoittaneen esseistin. Biologiasta puhuminen on ilmeisesti transfobiaa, joka rikkoo turvallisen tilan.

    Näinkin väkivaltaista on kirjoitettu:

    ”Identiteettikäsityksen kannattajilla on tietenkin sinänsä erinomaisen kannatettava pyrkimys, ettei ihmisiä, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa tai olevansa binäärin ulkopuolella, syrjittäisi. Tämä pyrkimys ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että biologisesta naiseudesta puhumisesta tulee lähes rikollista.”

    Varjokirjamessujen tiedotteesta:

    "Kollektiivin tiedote Emilia Männynvälin kirjaesittelyn poistumisesta ohjelmasta:

    Olemme tulleet siihen tulokseen, että emme voi taata turvallisemman tilan periaatteiden, jossa tuomitaan mm. transfobia, toteutumista tapahtumassamme, jos kirjoittaja olisi esiintynyt suunnitellusti.

    Haluamme, että myös transihmisten on turvallista tulla Varjokirjamessuille.

    Teksti sisältää henkilökohtaisten, sukupuolen kanssa kipuilemista käsittelevien osien lisäksi toteavia kohtia, joita moni on kokenut transfobiseksi."

    https://twitter.com/varjokirjamessu/status/1718183562120249667

    Kirjoittajan instagramkommentti:

    "En ole saanut messuilta perusteluita transfobia-leimakirveen käytölle ... Essee ei käsittele transsukupuolisuutta, enkä siitä voisikaan kirjoittaa, kun en ole trans. Siinä kyllä todetaan muun muassa, että lisääntymisbiologian kannalta nisäkkään sukupuoli on varsin simppeli juttu, koska se on, mutta myös, että sukupuoli on muutakin, varsinkin ihmisen oma kokemus voi olla mitä vain, ja että kaikkien kokemuksia ja identiteettejä tulee kunnioittaa. "

    https://www.picuki.com/media/3222800591297552171

    Kommentti Männynvälille kertoo, että Seta on ylin sukupuoliasioiden auktoriteetti:

    "olen samaa mieltä, että tekstissä on transfobisia piirteitä. esimerkiksi seta ei käytä enää sex/gender jaottelua johon tämä biologisen naisen käsite ilmeisesti perustuu. ymmärrän että tässä on etsitty oman kokemuksen käsittelyn näkökulmasta ruumiillisuuden kokemusta, mutta terminä 'biologinen nainen' on poliittinen eikä se koske vain puhujaa itseään."

    Jos Seta ei käytä sex/gender-jaottelua, niin silloinhan sitä ei tietenkään ole olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin vielä nähdä maailman, jossa tuo kirjamessutiedote olisi mennyt näin:

      "Olemme tulleet siihen tulokseen, että emme voi taata turvallisemman tilan periaatteiden, joissa tuomitaan mm. ei-trans-naisten olemassaolon häivyttäminen, toteutumista tapahtumassamme, jos Setan aktivisti olisi esiintynyt suunnitellusti.

      Haluamme, että transsukupuolisten lisäksi myös ei-trans-naisten on turvallista tulla Varjokirjamessuille."

      Poista
    2. Haa, omat koirat purevat jälleen. Kontulan tapaus oli siinä mielessä vähän samankaltainen. Nyt vasemmistolaiselle ja vieläpä anarkistiksi tunnustautuvalle Männynvälille (ex-Kukkala) lyödään canceloinnit.

      On kaksi perustavanlaatuista asiaa:

      1) Vasemmistolainen nainen joutuu muita paljon matalammalla kynnyksellä canceloiduksi ja jalkapuuhun laitetuksi genderideologiaan kriittisesti suhtautuvista näkemyksistään. Oikeistolaista miestä tuskin olisi edes kutsuttu Varjokirjamessuille, mutta toisaalta oikeistolaisen miehen näkemykset olisivat hyvinkin menneet ohi aktivisteilta itsestäänselvyyttään yhdentekevinä.

      2) Vaikka myöntäisi, että kaikilla on oikeus sukupuoli-identiteettiin ja tekisi muita myönntyksiä, ei se tuo armoa, jos edes vihjaa sukupuolen olevan biologinen ominaisuus. Itsekin huomasin aikoinaan, että genderaktivistien kanssa keskustellessa vain pahentaa asioita etsimällä yhteistä maaperää tai koittamalla selittää, ettei näkemyksiä ole kohdistettu heihin. Niin kuin vasemmistolaisen on pahempaa olla kriittinen kuin oikeistolaisen vaikuttaa myös lievempi kritiikki olevan matalammalla kynnyksellä syy cancelointiin kuin suora hyökkääminen. Haistavatko ne heikkoudessa veren?

      Ilmeisesti feministisesti tai naisnäkökulmasta ei voi enää kirjoittaa ilman, että sisällyttää mukaan transnäkökulman. Tai voi, mutta sitten cancelointi seuraa. Männynvälin tai Kontulan tapaiset riittävän kovapäiset vasemmistonaiset (tämähän on se stereotypian rikkoutuminen, josta Männynväli juuri kirjoittaa) voivat vielä osaltaan kääntää kehityksen, ja ehkäpä tämäkin tapaus sataa lopulta Männynvälin laariin. Ironisesti taitaa toteuta juuri se, että Männynväli on genderaktivistien mielestä "yksi jätkistä" eli vähemmän nainen kuin ne, jotka identifioituvat naiseuden stereotypiaan.

      Jos radikaalifeministit ja muut biologista sukupuolta puolustavat naiset eivät onnistu, olemme matkalla Gileadiin. Meistä heteromiehistä harvoja kiinnostaa koko asia, eikä homojen kriittisyys valitettavasti kaikesta kannatettavuudestaan huolimatta riittäne. Tämä niin sataa oikeistokonservatiivien laariin. Mihin menevät vasemmistolaiset feministit, jos heidät ajetaan pois vasemmistosta ja feministisestä liikkeestä?

      Queers for Palestine on ilmiö, joka vähän samalla tavalla tekee vasemmistoaktivismista repaleista ja paradoksaalista, siitä esim. tässä:
      https://www.youtube.com/watch?v=dA0Q7Ob7Fgw

      Poista
    3. Tämä on sitä jengiä, jonka mielestä biologisesta naisesta puhuminen on vihapuhetta ja transien olemassaolon kiistävää joukkotuhontaa, mutta puhe pillullisista, vulvallisista, kohdullisista, synnyttäjistä, menstruoivista elämänmuodoista ja lisääntymisalustoista ei ole lainkaan epäinhimillistävää ja naiset kehonosiksi ja ruumiintoiminnoiksi typistävää.

      Poista
    4. Kiitos tiedosta, laitanpa Emilia Männynvälin kirjan tilaukseen ja luen mielenkiinnolla:

      https://intokustannus.fi/kirja/toiste-en-suostu-katoamaan/

      Poista
    5. "Mihin menevät vasemmistolaiset feministit, jos heidät ajetaan pois vasemmistosta ja feministisestä liikkeestä?"

      Joko maan alle tai liittyvät Naisten rintamaan.

      Poista
    6. "Joko maan alle tai liittyvät Naisten rintamaan."

      Sekä että.

      Poista
    7. "Joko maan alle tai liittyvät Naisten rintamaan."

      Toivottavasti liittyvät, ja kysymyksenihän oli täysin retorinen. Naisten rintama valitettavasti yritetään maalata äärioikeistolaiseksi ja siinä mukana oleminen kuulemma voi olla nimenomaan vasemmistotaustaisille feministinaisille riski niin kuin klo 23.24:n anonyymi vihjaa. Vasemmiston sisällä toivoisi Männynvälin lausuman tapaisia ulostuloja, mutta onko sota jo hävitty ennen kuin se edes alkoi?

      Näissä cancelointitapauksissa on suorastaan naurettavaa sekin, että koko Männynvälin poistamisen vaatimisen sijaan genderasiasta herkät olisivat vain voineet jättää väliin Männynvälin kohdan ohjelmasta. Vai tuoko Männynväli tilaan pahoja henkiä, jotka jäävät sinne pitemmäksi ajaksi kummittelemaan? No, kyse on tietysti oikeasti vain vallankäytöstä.

      Poista
    8. Joku on kirjoittanut vauviksella enteellisesti kuukausi sitten:

      "Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

      Inspiroivia esseitä ja paljon rohkeampaa ja kiinnostavampaa pohdintaa aikamme suurista aiheista kuin se Kontulan paljon kehuttu Pikkuporvarit, vaikka toki tässäkin länsimaisen keskiluokan kritiikki on vahvasti mukana. Kaikesta en ole samaa mieltä, mut se on toisaalta tän tyyppisissä kirjoissa vain hyvä. Nimiesseessä ilahdutti erityisesti se, että Männynväli uskaltaa sanoa ääneen kaiken sen, mitä itse olen liian pelkuri sanomaan. Saa nähdä, leimataanko hänet(kin) vasemmistopiireissä fasistiksi ja/tai äärioikeiston hyödylliseksi idiootiksi..."

      https://www.vauva.fi/comment/67568855

      Poista
    9. "Näissä cancelointitapauksissa on suorastaan naurettavaa sekin, että koko Männynvälin poistamisen vaatimisen sijaan genderasiasta herkät olisivat vain voineet jättää väliin Männynvälin kohdan ohjelmasta. Vai tuoko Männynväli tilaan pahoja henkiä, jotka jäävät sinne pitemmäksi ajaksi kummittelemaan? No, kyse on tietysti oikeasti vain vallankäytöstä."

      Juuri siitä tässä on kyse, vallankäytöstä ja manipuloinnista. On aivan mielikuvituksellista, että aikuiset ihmiset pelaavat tällaista peliä, tekeytyvät psykologisesti hauraiksi, tai suggestoivat itseään siihen tilaan, ja väittävät olevansa hajoamassa johonkin mystiseen "väkivaltaan". Terapiakulttuurin kasvatit ovat oppineet kääntämään oman neuroottisuutensa aseeksi toisinajattelijoita vastaan.

      Poista
    10. Peli ei toimisi, ellei olisi niitä pelastajia, jotka haluavat suojella näitä hauraita sorrettuja väärinajattelijoita.

      Poista
    11. Näissä on selvästi jotain näytösluonteista. Myös ulkomailla deplatforming-tapauksissa keikka tai tapahtumapaikka perutaan usein viime hetkellä, päivää tai paria ennen, niin että saadaan enemmän huomiota känselöinnille ja maksimaalisesti nöyryytystä uhrille. Tikkari pois lapsen suusta. Jos kyse on jostain naisten tai homojen kokoontumisesta, joka halutaan estää, viime hetkellä deplatforming jättää heidät kohteet pulaan ja vituttaa enemmän. Ei ehditä järjestää uuttaa paikkaa. Toimii varoituksena muille: älkää uskaltako. Kiinnostaisi tietää, mitä ne Männynvälin tapauksessa esim kustantamossa tuumaavat, tämähän kolahtaa myös heille. Nuo Varjokirjamessut nyt on ihan pilipalimessut myynnin ja näkyvyyden osalta, mutta tämmöinen on erittäin nöyryyttävää kirjailijalle ja Varjiksilla kuitenkin liikkuu Männynvälin kohderyhmää. Ja toisaalta on sitten se Streisandin efektikin.

      Poista
    12. "Peli ei toimisi, ellei olisi niitä pelastajia, jotka haluavat suojella näitä hauraita sorrettuja väärinajattelijoita."

      Näiden wokebro-tyyppien ja muiden pelastajien psyyke lienee myös omanlaisensa. He hamuavat sosiaalista suosiota ja näennäistä sankarin viittaa. Sen sijaan, että he tekisivät oikean uhrautuvan sankariteon, he esiintyvät naiivisti hyvän edustajina pahaa vastaan ja antavat sitä kautta itselleen luvan äärimmäiseen julmuuteen. Ääriesimerkki oli se brittiläistä muistaakseni syöpäsairasta ihmistä vastaan kohdistettu somehyökkäys. Tunnetalous on tuottanut "allyn" ihmistyypin ja toimintamallin. He olisivat todennäköisesti innokkaita johtajansa hyvyyteen uskovia ja puhdassydämisiä natseja 1930-luvun Saksassa.

      Poista
    13. Vauviksella aloitettu keskustelu Männynvälin canceloinnista canceloitu. Akat ei ymmärrä pitää turpaansa kiinni.

      Poista
    14. Wokebron ajatushimmeli Männynvälin sukupuolitekstistä:

      Peruutettu naiseus

      "Esseen puhe ”biologisesta sukupuolesta” ja sex/gender jaottelu tuntuu nykynäkökulmasta vanhentuneelta. Molemmat ovat tasa-arvokeskustelun välineitä joskus 20 vuotta sitten, mutta nykynäkökulmasta ne vievät keskustelua harhapoluille. Esimerkiksi transsukupuolisuudessa ristiriita on juridisen ja koetun sukupuolen välillä, näistä kumpikaan ei ole biologinen sukupuoli*). Biologisella sukupuolella ei myöskään välttämättä suoraan tekemistä ruumiillisuuden kanssa, biologinen sukupuoli määrittyy sukusolujen koon perusteella, mutta ruumiillista sukupuolta voi kokea vaikkei tuottaisi mitään sukusoluja.

      Biologinen sukupuoli ja siihen kohdistuva sorto ovat relevantteja joissain melko spesifeissä konteksteissa, esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa. Lääketieteellinen tutkimus on keskittynyt liikaa biologisiin miehiin, minkä vuoksi on joskus päädytty hoitosuosituksiin jotka eivät sovi naisille. Tämän kontekstin ulkopuolella biologisella sukupuolella ei oikein ole relevanssia.

      Männynväli käyttää biologisen sukupuolen käsitettä tätä tarkkaa määritelmää laajemmin, esimerkiksi synnyttämisen, kuukautisten ja imettämisen yhteydessä. Epätarkka puhe biologisesta sukupuolesta voi tietysti olla haitallista ja ulossulkevaa."

      "Naisviha voi kohdistua naisiin määriteltynä sukupuolikokemuksen, ulkonäön, lainsäädännön, käyttäytymisen, vulvallisuuden, kohdullisuuden, synnyttämisen tai biologian perusteella, ja tämä on tuskin tyhjentävä listaus. Kaikki eri määritelmät johtavat erilaiseen joukkoon naisia, ja jokaisen määritelmän joukko naisia voi sisältää miehiä ja muunsukupuolisia määriteltynä jollain muulla tavalla."

      "Voi olla, ettei naiseudelle välttämättä voi, eikä pidäkään olla mitään tyhjentävää määritelmää, joka kelpaisi kaikkiin tilanteisiin ja konteksteihin."

      "Vaikka naiseuden määritelmistä ja inklusiivisesta kielestä käydään keskustelua, se ei tunnu johtavan siihen että naisliike hylkäisi jotain sen toiminnan alueita. Sen sijaan tällaisten uhkakuvien maalailu on saanut erityisesti briteissä osan feministeistä täysin kilahtamaan, ja tekemään yhteistyötä äärioikeiston kanssa transliikettä vastaan."

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttirautiainen/peruutettu-naiseus/

      Podcast-versio: https://www.youtube.com/watch?v=kKUC6tvDfJY

      Bonarina vasemmistolainen trans/sukupuolinäkemys:

      "Minulle huomautettiin tästä, että ristiriita voi olla myös kehon ja juridisen sukupuolen välillä, ja kehon ja koetun sukupuolen välillä. Trans viittaa siis (ainakin) kolmeen erilaiseen ristiriitaan, jotka voivat olla samanaikaisia tai sitten ei. Joka tapauksessa keho ja biologinen sukupuoli ovat tarkkaan ottaen eri asioita."

      Poista
    15. Mitä nää wokebrot vetää? Miten nää saa aivonsa ja ajattelunsa tähän kuosiin?

      MITEN?

      Poista
    16. Varjokirjamessut tarjoilee olympiatason mentaaliakrobatiaa uudessa tiedotteessaan Männynvälin canceloinnista, joka ei ollutkaan cancelointi:

      "Emilia Männynväliä itseään ei missään vaiheessa “canceloitu” Varjokirjamessujen toimesta, emmekä ole pyrkineet “hiljentämään” häntä. Emme olleet avanneet peruuntumisen syytä viestinnässämme, ennen kuin Männynväli itse teki asiasta julkisen. Perumisen kohteena ei siis ollut Emilia Männynväli henkilönä, vaan hänen kirjoittamansa teksti, jota tapahtumassa oli tarkoitus esitellä."

      "Trans- ja interfobiaa voi ilmetä myös tekstissä, joka ei suoranaisesti tai tietoisesti käsittele trans- tai intersukupuolisuutta. Toiste en suostu katoamaan -essee sisältää vahingollisia väitteitä sukupuolesta, jotka esitetään faktoina. Sitä ei voi uskottavasti pitää kuvauksena pelkistä henkilökohtaisista kokemuksista."

      "Mekin haluamme, että asioista käydään keskustelua vaikenemisen sijaan, mutta samalla on tärkeää muistaa, että trans- ja muiden sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät ole mikään yleisökeskustelun mielipideasia."

      https://varjokirjamessut.tumblr.com/post/732969584199680000/tiedote-3112023

      Joopa joo. "Haluamme moniäänistä ja kriittistä keskustelua, mutta ainoastaan transaktivistien hyväksymällä narratiivilla, retoriikalla ja sanastolla!"

      Poista
  7. Projektiot tulilla. Kun vihervasemmisto ei huomaa hirttä omassa silmässään. Opas oikeistoradikaalien kielen manipuloinnin ja vaikuttamisen tunnistamiseen ja torjuntaan.

    "Tommi Kakko, Anna Ovaska, Juha Raipola ja Mikko Poutanen pureutuvat n&n 3/23 laajassa artikkelikokonaosuudessa radikaalin oikeiston kielellisiin ja kerronnallisiin vaikutuskeinoihin ja tarjoavat työkaluja niiden tunnistamiseen ja purkamiseen."

    https://twitter.com/niinetnain/status/1716398109582881256

    Tuota. Eikö kielen manipulointi mielivaltaisesti sanojen merkityksiä vaihtamalla ole nimenomaan vasemmiston erikoisalaa. Vasemmiston ansiosta esimerkiksi sukupuoli ja rasismi tarkoittavat nykyään jotain aivan muuta kuin vielä viisi vuotta sitten ja nämä uudet merkitykset ja käsitteet on istutettu viranomaiskielenkäyttöön, opetussuunnitelmiin ja oppimateriaaleihin. Setan sateenkaarityöpajat lapsille ja etuoikeusympyrä kaikille, anyone?

    VastaaPoista
  8. Vasemmistolaisten kielipelien ja hyperventiloinnin ikävä seuraus on sanojen painoarvon inflatoituminen. Jos lesbon tyttökullista kieltäytyminen on transfobiaa ja biologiasta puhuminen rinnastuu transien olemassaolon kiistämiseen ja kansanmurhaan, niin mitä oikea transfobia, rasismi ja kansanmurha sitten ovat. Jos poliittisista tavoitteista eri mieltä oleminen on fasismia, niin mitä toivoa meillä on. Lisämausteena on vielä concept creep, josta oli äskettäin juttu Hesarissa. Psyykkistä traumalaukaisijaa, eli triggeröitymistä, käytetään kuvaamaan pienintäkin mielenpahoittamista ja pöyristymistä. "Minä niin triggeröidyn, kun minua herroiteltiin, vaikka oli huulipunaa ja korkkarit!"

    VastaaPoista
  9. Verkkojulkaisu QX lopettaa Suomen toimintansa. Pienimuotoisessa historiikissa muistellaan wokeilun, intersektionalismin ja transaktivismin valtaan nousua ja vaikutuksia lgb-maailmassa:

    "2017 on ollut käännekohta, jonka jälkeen sosiaalisen median tekijät ovat lyöneet kovaa."

    "Sosiaalisen median toimijoilla taas ei ole mitään vastuuta väittämistään, jotka on usein esitetty oman edun mukaisesti värittäen. Tällaisia laajalle levinneitä epätosia ovat esimerkiksi ”Pridea ei olisi ilman värillisten transnaisten panostusta” ja ”80-luvulla lesbot hoisivat homman, kun homot kuolivat aidsiin”. Paitsi valheellisia, näitä voisi pitää myös homovastaisina."

    "Nykyään puhtaan paljon toimittajien maalittamisesta, jonka tarkoitus on ohjata keskustelua – oikeammin estää keskustelu halutuista aiheista. Näitä aiheita ovat yhteiskunnassa laajemmin rasismi ja transasiat. Hlbt-kenttään liittyen tulenarkoja aiheita ovat erityisesti gender-ideologia, historian värittäminen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen välillä noussut roihu."

    "On ollut aiheellista esimerkiksi kysyä, miksi seksuaalivähemmistöt näkyvät enää kovin vähän Setan tai Helsinki Pride yhteisö ry:n viestinnässä ja juhlapuheissa. On ollut aiheellista kysyä, miten on mahdollista, että Helsinki Priden julkaisema teksti lyttää gaymiehiä. Yhä edelleen olen vailla vastausta, miten järjestö ei edes pyytänyt moista anteeksi, teksti loukkasi monia. Valitettavasti se ei ole ainutlaatuinen kansainvälisessä kehityksessä, jossa pride-tapahtumat ovat yhä enemmän sukupuolivähemmistöjen tapahtumia, myös tapahtuman tunnus, sateenkaarilippu on vaihtunut sukupuolivähemmistöjen lippuun."

    "Kun tein jutun LHB-liitosta ja transaktivismin flirttailusta väkivallalla tulivat syytteet transfobiasta. Ja vääristellyt kantelut esimiehelle Ruotsiin.

    Kun sitten sittemmin Seta-palkittu verkkolehti Kehrääjän päätoimittaja ilmoitti, että QX:n toiminnasta on aloitettu tutkinta tunnelma oli jo hyvin absurdi.

    Muutama viikko sitten minulle ystävällisesti ilmoitettiin, että juttuni perusteella on tehty rikosilmoitus: ilmeisesti sosiaalisessa mediassa vaikuttava henkilö voi sanoa mitä tahansa, mutta siitä ei saa kertoa."

    "Myrkyttämällä keskustelun äärikommenteilla aiheesta tehdään sellainen, että kukaan ei halua eikä jaksa siihen tarttua – seurauksena on juuri maalittamista tai vähintään muuta kiusaa, pelottelua ja poissulkemista."

    "...yhtä lailla radikaalin vasemmiston syy, joka on demonisoinut keskustelua haluavat. Arvostettu ja maailmankuulu historoitsija Yuval Noah Harari kirjoitti vasta tällä viikolla, että radikaali vasemmisto ”uskoo, että absoluuttinen oikeus on mahdollinen, että yhtä osapuolta voi syyttää kaikesta, myös toisten [siis vasemmiston siksi tekemistä] pahoista teoista. Mutta todellisuus on tätä moniulotteisempi.”

    Valitettavasti esimerkiksi sukupuoliasiassa keskustelussa nähdään vain Setan siiven ja perussuomalaisten kannat ja muut yritykset aikaansaada rakentavaa ja selventävää keskustelua loistavat poissaolollaan tai päätyvät rähinään."

    "Briteissä on herätty esimerkiksi siihen, että sukupuolen moninaisuuteen kouluissa liittyvä tiedotus on liiaksi annettu kolmannen sektorin toimijoille, jotka julistavat gender ideologiaa faktana.

    Pitäisikö asiasta keskustella myös Suomessa? Mikä valtamedia ottaa kopin?"

    "Pari vuotta sitten HS julkaisi jutun, jossa esiteltiin oikeusministeriössä virkamiesten koulutuksiin käyttöönotettu etuoikeuskehä, jossa gaymiehet on irrotettu muusta hlbt-joukosta ja väitetään meidän olevan paremmassa asemassa. Väitteen perusteita ei ole avattu, sillä muutos on tehty alkuperältään englanninkielisen etuoikeuskehän toiseen versioon syitä avaamatta."

    https://www.qx.fi/yhteiskunta/256878/suomen-qxn-julkaisu-paattyy/

    Vasemmistoa tuntuu vaivaavan pahemman luokan projektio-ongelma ja vaikeus tunnistaa omia ongelmallisia ja epärehellisiä toimintamallejaan. Kun ollaan omasta mielestä oikealla asialla, niin ilmeisesti kaikki on sallittua.

    VastaaPoista
  10. Riittakerttu Kaltialan artikkeli alaikäisten transhoitojen kehityksestä Suomessa.

    ‘Gender-Affirming Care Is Dangerous. I Know Because I Helped Pioneer It.’

    "But the ones who came were nothing like what was described by the Dutch. We expected a small number of boys who had persistently declared they were girls. Instead, 90 percent of our patients were girls, mainly 15 to 17 years old, and instead of being high-functioning, the vast majority presented with severe psychiatric conditions.

    Some came from families with multiple psychosocial problems. Most of them had challenging early childhoods marked by developmental difficulties, such as extreme temper tantrums and social isolation. Many had academic troubles. It was common for them to have been bullied—but generally not regarding their gender presentation. In adolescence they were lonely and withdrawn. Some were no longer in school, instead spending all their time alone in their room. They had depression and anxiety, some had eating disorders, many engaged in self-harm, a few had experienced psychotic episodes. Many—many—were on the autism spectrum.

    Remarkably, few had expressed any gender dysphoria until their sudden announcement of it in adolescence. Now they were coming to us because their parents, usually just mothers, had been told by someone in an LGBT organization that gender identity was their child’s real problem, or the child had seen something online about the benefits of transition."

    https://www.thefp.com/p/gender-affirming-care-dangerous-finland-doctor

    Tämä aiheuttaa epäilemättä itkupotkuraivareita Setan ja Trans ry:n suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämä aiheuttaa epäilemättä itkupotkuraivareita Setan ja Trans ry:n suunnalla."

      No mutta tämähän on tällainen äärioikeistolaisten fundamentalistihörhökristittyjen salaliittoteorioita ja transfööbistä misinformaatiota levittävä lehdykkä, joten ei tarvii ottaa niin vakavasti. Itkupotkuraivarit vasta jos tulee Hesariin jotain näin sakeaa.

      Poista
    2. "Itkupotkuraivarit vasta jos tulee Hesariin jotain näin sakeaa."

      Mikä Kaltialan tekstissä oli sakeaa tai totuudenvastaista, yksilöisitkö?

      Poista
    3. "Mikä Kaltialan tekstissä oli sakeaa tai totuudenvastaista, yksilöisitkö?"

      Minun mielestä ei ollut mitään sakeaa tai totuudenvastaista. Kommentti oli sarkasmia.

      - Anonyymi 18.31

      Poista
    4. "Kommentti oli sarkasmia."

      Menisit täysin läpi vakimussuttajana :D

      Poista
    5. Vakimussukka yrittää tasaisin väliajoin saada kommentteja läpi (en julkaise niitä enää). Aina se sama virsi: ”Noh, jokos niitä heiluvia heppejä on naisten pukkareissa näkynyt? Onko tästä jotain todisteita?” Kovin on väsähtänyttä. Keksisi edes jotain uutta vaihtelun vuoksi.

      Poista
    6. "Menisit täysin läpi vakimussuttajana :D"

      Heh, joo :D Huomasin, että tuo kommenttini tosiaan oli vähän liiankin kieli poskessa vedetty. Mussutan täällä kyllä vakituisesti, mutta ihan vakiterffinä :)

      Poista
  11. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009958402.html

    "JAMESIN hirvittävä kohtalo on kauhistuttanut koko Australiaa.

    Tapaus on myös herättänyt uudelleen keskustelun maassa pitkään puhutusta perheväkivallan "epidemiasta".

    Paikallisen Counting Dead Women -projekti kertoo Jamesin olevan jo 41. australialaisnainen, jonka on väitetty kuolleen tänä vuonna sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena."

    Huom huom. "Sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena."

    Halleluja, valtavirtamedia mainitsee sukupuoleen perustuvan väkivallan ja projektin, joka *tiedostaa biologisen sukupuolen merkityksen* näissä rikoksissa. Counting Dead Women on Karen Ingala Smithin projekti, jossa lasketaan naisia, ei naisiksi identifioituvia miehiä.

    https://kareningalasmith.com/

    VastaaPoista
  12. Tässäkin riittää tulevaisuuden tutkijoille perattavaa. Suomalainen transinfluensseri käytännössä tunnustaa, että TikTok teki hänestä transin:

    "Sukupuolieuforia on transihmisten ikioma onnen tunne"

    "Aron löytyy TikTokista, ja tuohon alustaan hänellä onkin hyvin merkittävä suhde.

    ”Siis TikTok on varmaan se syy, miksi mä olen ylipäätään löytänyt itseni,”, hän sanoo.

    “Joo, outoa sanoa noin, mutta se on ihan helvetin iso juttu mulle”.

    Sosiaalinen media mahdollistaa täydellisen valinnanvapauden itsensä esittämisessä ja rajaamisessa. Omalle Instagram- tai TikTok tilille postataan vain ne asiat, jotka muille halutaan näyttää. Jos sivuprofiili, puheääni tai kodin sisustus ei kuvasta omaa sukupuolta tai itseä laajemmin, sitä ei feedillä näytetä.

    TikTok tuntuukin Aronista päiväkirjalta, jossa hän voi jakaa sitä narratiivia, joka hänellä itsellään itsestään on. Se tuntuu myös kaikista parhaimmalta tavalta kanavoida asioita hänen matkaansa liittyen – matkaan cis-naisesta transmieheksi.

    Kaikkein isoin apu TikTokista on kuitenkin ollut tiedonkeruussa. Sieltä Aron on löytänyt muita transihmisiä, jotka kertovat omasta elämästään.

    Kun transihmisyys ei ollut aiemmin näkynyt Aronin omassa arjessa, mediassa tai edes terveystiedon kirjoissa, vaan ainoastaan haukkumasanoissa, TikTok on kääntänyt tuon maailman ympäri. Sen kautta transihmisenä oleminen on muuttunut normaaliksi, ylipäätään mahdolliseksi.

    ”Tämä ei olekaan mikään tabu, mitä se on ollut koko mun lapsuuden. Tämä on normaalia, tällaisia ihmisiä on. Samanlaisia kuin mä.”

    Nyt Aron jakaa hyvää eteenpäin, kun omaa sukupuoli-identiteettiään etsivät seuraajat saavat häneltä vertaistukea. TikTokissaan Aron kertoo miten pukeutuu uimarannalle (urheilurintsikoihin ja uimashortseihin), mitä transsukupuolisuuden merkkejä hän nyt näkee itsessään lapsena (rukoili iltaisin heräävänsä poikana ja matki tyttöjä) ja miltä tuntuu, kun joku kutsuu häntä äijäksi tai nuoreksi mieheksi (legit hyvältä)."

    https://www.improbatur.fi/sukupuolieuforia

    Performatiivisuus, jatkuva identiteettivatkaus ja sosiaalinen tartunta, niistä on nykypäivän transit tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kukaan biomies tai -nainen ei koe sukupuolieuforiaa? Ellei itselle mieluisaa pukeutumista, omien sukupuolipiirteiden korostamista ja kehostaan nauttimista lasketa sellaiseksi. Sukupuolieuforia kuulostaa ihan joltain manialta - asia, jonka pitäisi olla suht neutraali osa ihmisyyttä, tuottaa joillekin hillittömiä kiksejä.

      Poista
    2. Olen miettinyt paljon tuota sukupuolieuforia-asiaa. Kun se euforia ei transkokemuksessa kohdistu toiseen ihmiseen ja hänen lähellään olemiseen (kuten seksuaalisuuksissa) vaan ihmiseen itseensä. Muut ihmiset ovat siinä prosessissa mukana eräänlaisina statisteina, joiden tehtävä on heijastaa transille peilin lailla hänen sukupuolikokemustaan. "Trans rights" tarkoittaa tällaisessa järjestelmässä sitä, että transilla on mielestään oikeus pakottaa kaikki ihmiset ja koko yhteiskunta ympärillään elämään mukanaan sukupuolikokemustaan. Jos näin ei tapahdukaan ja fantasiaan tulee säröjä, alkaa transfobiakirkuminen ja sen kaliiperin meltdown, ettei kukaan voi välttyä näkemästä ja kuulemasta sitä. Transin mielipaha on kaikkien mielipaha, ja siitä myös tehdään kaikkien mielipaha, meni syteen tai saveen.

      Kyllä minä sen täysin ymmärrän, että jos on aina kokenut olevansa "väärä" ja on ponnistellut päästäkseen kohti sitä "oikeaa" itseään, niin onhan se huumaavaa, kun ympäristö heijastaa takaisin sitä, mikä itsestä tuntuu "oikealta". Siihen jää koukkuun ja tahtoo lisää ja lisää. This is the real me, gimme more. Ongelmaksi se muodostuu siinä kohtaa, kun toisista ihmisistä yritetään nyhtää tuota mentaalista päihdettä väkisin. Narkkari saavuttaa aina lopulta sen pisteen, jolloin hänen suhteellisuudentajunsa on niin hämärtynyt, ettei hän kykene enää hahmottamaan, mistä mikäkin alkaa ja mihin päättyy. Transien tapauksessa tämä ilmenee niin, etteivät he pysty enää hahmottamaan, mitä heillä on oikeus muilta ihmisiltä vaatia ja mitä ei. On tragikoomista vaatimalla vaatia muilta ihmisiltä jotain, mitä heillä ei ole pienintäkään mielenkiintoa antaa, ja sitten raivota ja riehua, kun ei saa sitä mitä haluaa. Juuri tämä oli se kulminaatiopiste, joka keikautti minulta kupin lopullisesti nurin: transit alkamassa vaatia homoilta ja lesboilta deittailua ja seksiä, koska trans rights. Jos alat painostaa muita ihmisiä kanssasi suhteisiin ja seksiin identiteettikokemuksesi vahvistamiseksi, olet ylittänyt sovinnaisuuden rajan, etkä elä enää samassa todellisuudessa muiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa on muiden ihmisten velvollisuus asettaa sinulle rajat ja kertoa, että olet erittäin vakavasti mielisairas ja psykiatrisen intervention tarpeessa.

      Poista
  13. Yle uutisoi, että huhtikuun jälkeen juridisen sukupuolitiedon vaihtoa on hakenut 1700 henkilöä ja heistä 1000 vaihtoi henkilökortin kirjaimesta toiseen.

    "Sukupuolen vahvistamista omalla selvityksellä on hakenut yli 1 700 ihmistä sen jälkeen, kun se on tänä vuonna tullut mahdolliseksi, kertoo Digi- ja väestövirasto (DVV).

    Sukupuolen vahvistamista on voinut hakea omalla selvityksellä 3.4.2023 alkaen. Tuolloin voimaan tulleen lakiuudistuksen jälkeen vahvistamiseen ei ole tarvinnut lääketieteellistä selvitystä.

    Sukupuolen vahvistaminen tarkoittaa, että väestötietojärjestelmään merkitty sukupuoli korjataan omaa sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.

    Hakemuksia tehtiin DVV:lle lakiuudistuksen ensimmäisenä päivänä lähes kolme kertaa se määrä kuin koko vuoden 2022 aikana."

    https://yle.fi/a/74-20058465

    Olisi mielenkiintoista kuulla näiden merkinnän vaihtajien kokemuksia, että mikä muuttui paremmaksi uusien henkkareiden kanssa. Siis niiden vaihtajien, joilla ei ole transdiagnoosia eikä tarvetta transhoidoille. Ja mikä on yhteiskunnan saavuttama hyöty itsemäärittelystä?

    Mistä muuten terveydenhuollon henkilökunta näkee hetun vaihtamisen, jos henkilöllä ei ole transdiagnoosia tai hoitoja takana? Varmaan myös väärinsukupuolittamiväkivaltakin lisääntyy, kun viranomaiset tekevät oletuksia henkilötunnuksen perusteella. Myös hetunvaihtajan rikosrekisteritietojen näkyvyys mietityttää. Onneksi nämä kaikki selvitettiin tarkkaan lakivalmistelun yhteydessä. Eikun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olisi mielenkiintoista kuulla näiden merkinnän vaihtajien kokemuksia, että mikä muuttui paremmaksi uusien henkkareiden kanssa. "

      Ei tietenkään mikään muuttunut, joten siksipä on kiireellistä taata kaikille henkkarinsa muuttaneille mahdollisimman kiireellinen (ja ilmainen) pääsy haluamiinsa lääketieteellisiin hoitoihin. ;)

      Poista
    2. "Ja mikä on yhteiskunnan saavuttama hyöty itsemäärittelystä?"

      Keskeinen kysymys. Hetudysforikkojen aktivismissa ei ole missään vaiheessa ollut kyse yhteiskunnan toimintaan positiivisesti vaikuttavasta muutoksesta vaan ainoastaan yksilötasolla koetusta näennäishyödystä, joka pohjautuu subjektiivisen identiteettimärehdinnän validointiin. Hetudysforikot saivat jossain kohtaa aivan jäätävän päähänpinttymän siitä, että kun yhteiskunta legitimoi heidän identiteettipoliittiset fantasiansa, se jotenkin ratkaisee heidän ongelmansa ja tekee heidät autuaiksi. Kuinka moni hetutrans muutaman vuoden päästä vaihtaa vähin äänin alkuperäisen sukupuolimerkinnän takaisin ja haluaa unohtaa koko jutun? Henkkareiden heristely sininen kuontalo väpättäen ei auta siinä vaiheessa, kun tarpeeksi moni ihminen kerta kaikkiaan kieltäytyy elämästä mukana harhaisten ihmisten fantasioissa.

      Jotenkin kummallisesti transit ovat päässeet aivan käsittämättömän pitkälle sukupuolten dekonstruktion projektissa, jossa mies ja nainen on irrotettu biologiasta ja väännetty molemmista arbitraariset konstruktiot, jotka sijaitsevat ihmisten mielissä. Tällä tavalla intersektionalistit ikään kuin kiertoteitse kuvittelevat saavuttaneensa tasa-arvon utopian. Mutta projekti ei ole vielä valmis, koska yhä edelleen on valistumattomia jääräpäitä, jotka uskovat biologian olevan totta. Joten niinpä intersektionalistit jatkavat, koska "vielä on paljon töitä tehtävänä tasa-arvon eteen".

      Poista
    3. "Siis niiden vaihtajien, joilla ei ole transdiagnoosia eikä tarvetta transhoidoille."

      Mistä päättelet, että joukossa oli tällaisia?

      "Ja mikä on yhteiskunnan saavuttama hyöty itsemäärittelystä?"

      Säästyy rahaa ja terveydenhuollon resursseja.

      Poista
    4. "Mistä päättelet, että joukossa oli tällaisia?"

      Miksi ei olisi? Lakihan antaa ihan jokaiselle Suomen täysi-ikäiselle kansalaiselle mahdollisuuden vaihtaa juridisen sukupuolitietonsa. Ennen vain transdiagnoosin saaneet saivat tehdä sen, eli vaihtajalla oli tietynlainen laadun tae. Hakemustahan ei voi käytännössä hylätä, vai onko sinulla tietoa hylkäämiskriteereistä ja prosenteista? Lisäksi meillä on runsaasti sukupuolishoppailijoita, joiden dysforian lievittää pelkkä henkilökortin kirjaimen vaihto. Kehodysforia ja transhoidothan eivät ole transtoimijoiden nykymääritelmän mukaan mikään kriteeri transsukupuolisuudelle.

      "Säästyy rahaa ja terveydenhuollon resursseja."

      Olisiko tästä jotain laskelmia ja tieteellisesti päteviä tutkimuksia? Avaisitko tarkemmin näitä hyötyjä. Transhoitojen tuloksellisuuskin on niin ja näin tutkimusten valossa. Entä ylittävätkö itsemäärittelyn oletetut hyödyt muutamalle gendersspeshulille sen aiheuttamat haitat yhteiskunnalle, naisille, lapsille ja homoseksuaaleille?

      Yksi mielenkiintoinen tilastotieto olisi, että kuinka moni sukupuolitiedon vaihtaja päätyy vaihtamaan takaisin lähtösukupuoleen ja millä aikavälillä.

      Poista
    5. "Miksi ei olisi?"

      No mitäs iloa siitä olisi, että vaihtaa juridisen sukupuolen ilman hoitoja.

      Poista
    6. Kyllähän näitä trans-identifioituvia on, jotka haluavat larpata vastakkaisen sukupuolen edustajia läpikäymättä mitään lääketieteellisiä hoitoja. Jos joku ei ole tietoinen näistä, hän ei vain ole vaivautunut ottamaan selvää kuinka heterogeenisestä porkasta on nykyään kyse.

      Poista
    7. "transit ovat päässeet aivan käsittämättömän pitkälle sukupuolten dekonstruktion projektissa"

      On todella häkellyttävää, että näin perustavanlaatuisen yhteiskunnallisen muutoksen moottorina on ollut Pandan, Julpun, Eelin, Valonauriin ja erinäisten muiden gendermenninkäisten muodostama promilleporukka. Toki mukana ovat olleet vihervasemmiston ja intersektionaalien hyödylliset idiootit, Setan aiempi arvovalta ja osa oikeiston moraaliposeeraajista. Miten ihmeessä suurta haittaa enemmistölle aiheuttava lakimuutos onkin runnottu häilyvän klovnitukkajengin pokkuroimiseksi, joista merkittävä osa ei identifioidu transiksi enää parin vuoden sukupuolihupsuttelun jälkeen? Meillähän on ollut toimiva translaki oikeille transeille jo vuosikymmenet. Arvauksia, milloin saamme vähintään kolmannen uuden juridisen sukupuolen ja itsemäärittelyn alaikäisille?

      Poista
    8. "No mitäs iloa siitä olisi, että vaihtaa juridisen sukupuolen ilman hoitoja."

      Onko sinulla muistihäiriö vai oletko kenties ensimmäistä kertaa transrodeossa? Lyhyesti ja ytimekkäästi: transien lisäksi myös pervoilijat, kiusantekijät ja opportunistit hyödyntävät ilomielin itsemäärittelyä. Niin on käynyt jokaikisessä itsemäärittelumaassa, kuten hyvin tiedät. Miksi laissa pitää olla moinen pervonmentävä porsaanreikä? Ennen juridisen sukupuolitiedon saattoi vaihtaa vain transprosessissa oleva aito transhenkilö. Jostain kumman syystä halusitte juridisen sukupuolitiedon vaihtamisen jokamiehenoikeudeksi ilman diagnoosia ja hoitoja. Miksi?

      Poista
    9. "Niin on käynyt jokaikisessä itsemäärittelumaassa, kuten hyvin tiedät"

      En tiedä. Nyt pari linkkiä Suomesta!

      Poista
    10. "Olisiko tästä jotain laskelmia"

      Ennen veronmaksajat kustansi jokaisesta hetunvaihtajasta 2x psykiatrikäynnin taksan (jotain 150 e/kpl?) + matkakulut, jotka Kela korvasi. Translain ansiosta em. 1700 vaihtajasta on tullut säästöä jo reilu puoli miljoonaa.

      Poista
    11. "Ennen veronmaksajat kustansi jokaisesta hetunvaihtajasta"

      Hetun vaihtohan oli osa transprosessia ja pienin osa transiutuksen hintalapusta. Miksi hetu täytyy voida vaihtaa ilman transstatusta, diagnoosia ja hoitoja? Halvemmaksihan se tulisi ja transit vaikuttaisivat vähemmän spedeiltä, jos pervot ja opportunistit jätettäisiin rannalle ruikuttamaan.

      "En tiedä. Nyt pari linkkiä Suomesta!"

      Miksi siirrät maalitolppaa? Tampereeltahan on jo uutisoitu, että lain puitteissa hepin heilumista ei voi estää naisten pukkareissa ja peseytymistiloissa. Henkkareiden mukaan mennään. Tosin henkilökunnalla ei ole valtuuksia tarkistaa niitä, joten käytännössä trans/pervo/opportunisti menee sinne, minne viisari osoittaa.

      Mitä siis uutisoitaisiin, että juridinen nainen vei naispeniksensä naisten ja tyttöjen intiimitiloihin? Maailmallahan uutisoidaan koulun vieressä penistä tumputtaneista naisista ja naisten lisääntyneistä pdfilia- ja muista seksirikoksista.

      Et ole siis kuullut yhdestäkään miestyyppisen puberteetin läpikäyneestä urheilijasta naisten kilpasarjoissa, peniksellisistä raiskaajista ja väkivaltarikollisista naisvankiloissa, heiluvista hepeistä naisten ja tyttöjen tiloissa, raskaana olevista homomiehistä, kullia rakastavista lesboista, Setan sateenkaarityöpajoista koululaisille, lapsidragista tai yhteiskunnallisen sukupuolikäsityksen vaihtamisesta identiteettipohjaiseksi? Et ole törmännyt yhteenkään biologian kieltävään vihervassariin, intersektionaaliin tai trans/aktivistiin? Olet tainnut elää tynnyrissä. Kannattaa lukea vaikka tätä blogia, niin löydät varmasti esimerkkejä.

      Poista
    12. Siis kuka siellä Tampereella pervoili ja miten?

      Poista
    13. "Ennen veronmaksajat kustansi jokaisesta hetunvaihtajasta"

      Eikös joku mussu esittänyt jonkun aiemman postauksen kommenteissa itsemäärittelyn hyötynä, että transkokelas säästää matkalipun Transpolille :D

      Poista
    14. "Siis kuka siellä Tampereella pervoili ja miten?"

      Itsemäärittely koskee ihan koko Suomea. Eikö sinusta ole pervoa, että kuka tahansa hepinheiluttaja voi viedä juridisen naispeniksensä laillisesti naisten ja tyttöjen tiloihin? Ennen ainoastaan diagnoosin saaneilla transnaisilla oli se oikeus, mutta jostain syystä halusitte saman oikeuden myös ei-transeille heteromiehille. Haluaisitko avata logiikkaanne?

      Poista
    15. "Eikö sinusta ole pervoa"

      Ei, hypoteettiset mahdollisuudet ja ajatusleikit ei ole pervoilua. Pervoilua on se että joku tekee jotakin todellisuudessa eikä vain sun fantasioissa.

      Poista
    16. "Ei, hypoteettiset mahdollisuudet ja ajatusleikit ei ole pervoilua. Pervoilua on se että joku tekee jotakin todellisuudessa eikä vain sun fantasioissa."

      Sukupuoli näyttää kuitenkin olevan (gendervouhkaajille) hypoteettinen mahdollisuus ja ajatusleikki. Meille muille se on todellinen, objektiivisesti havaittava ja materiaalinen asiantila, ei vain fantasioissa.

      Poista
    17. "hypoteettiset mahdollisuudet ja ajatusleikit" "sun fantasioissa"

      Transien/aktivistien argumentoinnin ohuus ja kognitiivisen dissonanssin vahvuus ei lakkaa hämmästyttämästä. Voi että :D

      Myönnät kuitenkin siis, että itsemäärittely tarjoaa *hypoteettisen* mahdollisuuden väärinkäytöksiin, pervoiluun ja opportunismiin? Miksi sukupuolenvaihtolaki ei torppaa tätä mahdollisuutta? Kun väärinkäytöksiä on tapahtunut maailmallakin, niin miksi niin ei tapahtuisi Suomessakin? Mikä Suomessa ja suomalaisissa pervoissa ja opportunisteissa on erilaista, ovatko kunniallisempia ja rehellisempiä kuin pervoveljensä maailmalla?

      Poista
    18. "pienin osa transiutuksen hintalapusta"

      No, jos ajattelet, että rahaa saa seinästä määrättömästi, niin mitäs sitä turhaan säästelemään!

      Mutta kun kysyttiin yhteiskunnan saavuttamaa hyötyä, niin varsinkin nykyään pienikin säästö (puoli miljoonaa vuodessa?) on terveydenhuollossa tärkeä juttu. Varsinkin, kun palvelut eivät heikkene, vaan niiden joita asia koskee elämä päinvastoin helpottuu. Ja bonuksena parin psykiatrian erikoislääkärin aikaa vapautuu toimistohommista varsinaiseen työhön.

      Poista
    19. Jännä, ettei menneinä vuosikymmeninä kenellekään tullut edes mieleen ehdottaa transkokemuksen vuoksi hoitoon hakeutuneille, että kaikki heidän ongelmansa, dysforiansa ja ahdistuksensa ovat ratkaistavissa passin sukupuolimerkintää muuttamalla. Omituista, että tässä näinkin kauan kesti, että ongelmaan löytyi patenttiratkaisu.

      Poista
    20. Ei, dysforiaa on edelleen hoidettava hyviksi havaituin erikoissairaanhoidon keinoin. Laki hetun vaihtamisesta helpottaa vain hetun vaihtamista.

      Poista
    21. Transien on ollut mahdollista vaihtaa hetunsa Suomessa jo vaikka kuinka kauan. Nykytilanne ei heidän kannaltaan sinänsä poikkea yhtään millään tavalla aiemmasta.

      Poista
    22. Et ole tainnut perehtyä prosessiin. Ennen lain muuttamista vaadittiin kaksi käyntiä _pelkästään_ hetunmuutoslausuntoja varten, ja jälkimmäistä saattoi joutua odottamaan toista vuotta tai pidempään. Nykytilanne on paljon nopeampi ja aiheuttaa vähemmän kustannuksia sekä vaihtajille itselleen että yhteiskunnalle, kuten sanottu. Myös lääkärit vastustivat sitä, että heidän piti kirjoittaa lausunnot.

      Poista
    23. "Laki hetun vaihtamisesta helpottaa vain hetun vaihtamista."

      Luettelisitko ne tilanteet, joissa hetun vaihtaminen on perusteltua ilman transprosessia, transdiagnoosia ja transhoitoja? Kuten Laventeliveikkonen totesi, niin hetun vaihtaminen on osa transprosessia ja psykiatrian erikoislääkärillä on käytävä joka tapauksessa, jos mielii hormoneille ja leikkauksiin. Eli mistä se säästö siis tulee? Ja millainen dysforia lievenee pelkästään vaihtamalla henkilökortin kirjaimesta toiseen, onko silloin trans ollenkaan?

      Poista
    24. "Et ole tainnut perehtyä prosessiin."

      En puhunut prosessista ja sen mahdollisesta hankaluudesta tai vaivalloisuudesta yhtään mitään. Puhuin mahdollisuudesta ylipäätään tehdä noita muutoksia.

      Poista
    25. "Laki hetun vaihtamisesta helpottaa vain hetun vaihtamista."

      Miksi juridisen sukupuolitiedon vaihtaminen pitää irrottaa dysforian hoitamisesta? Moni oikea trans on sitä mieltä, että hetu kannattaa vaihtaa vasta, kun alkaa muistuttaa tavoitesukupuolen edustajaa. Hetun vaihtaminen ei siis ole mikään päätavoite aidoille transeille, vaan kirsikka kakun päälle prosessin loppuvaiheessa. Sekaannustahan siinä vain syntyy, jos puolitoistametrinen tytönhuitukka heiluttelee miehen papereita vaikka postilähetystä hakiessa.

      Poista
    26. Transien päätä tässä juridinen sukupuoli -asiassa ja sukupuolimerkintöjen mielivaltaisessa vaihtelussa ei ole mahdollista kääntää järkipuheilla ja tällä hedelmättömällä juupas eipäs -jankkaamisella, joka on käyty kaikilla mahdollisilla keskusteluforumeilla jo tsiljoona kertaa. Kiihkouskovainenkin on helpompi puhua ulos harhoistaan kuin takoa järkeä transien ja mussuttajien päähän tässä asiassa. Ainoa heitä tässä kohtaa opettava asia on Siperia, mutta laajempaa keskustelua koko homman tajunnanräjäyttävästä idioottimaisuudesta taidetaan joutua vielä jonkin aikaa odottelemaan.

      Poista

    27. "sun fantasioissa"

      Onko tämä aamustondiksen (euforiabonerin?) naisten asuntolassa kuvannut henkilö transnainen vai itsemäärittelyä väärinkäyttävä pervomies? Miten tällaiset estetään itsemäärittelyn aikakaudella, vai on mielestäsi moista toimintaa edes tarpeellista estää? Mitä ajattelisit tämän tekevän transien maineelle ja uskottavuudelle?

      https://twitter.com/DianaKarfyre/status/1720967012204388405

      Poista
    28. "Luettelisitko ne tilanteet, joissa hetun vaihtaminen on perusteltua ilman transprosessia, transdiagnoosia ja transhoitoja?"

      Ei tule mieleen. Ehkä, jos joku superharvinainen tapaus menee läpi ilman hoitoja?

      Lähinnä laki hyödyttää tietenkin perinteisiä, hoidot käyviä transsukupuolisia. Totta, että se "vain" nopeuttaa ja helpottaa prosessia. Mutta turhien mutkien ja hidasteiden poistaminen on järkevää lainsäätämistä.

      Poista
    29. "ei ole mahdollista kääntää järkipuheilla"

      Tämä on ollut mulle iso järkytys ja pettymys transkeskustelussa. Että transien kanta on niin sementoitu, eikä siellä ole mitään pelivaraa järkiargumenteille, muiden maiden kokemusten huomioimiselle, ihan arkijärjelle, muiden ihmisryhmien oikeuksille, turvallisuudelle, yksityisyydelle tai määritelmille. Tai edes niiden *hypoteesien*, biologisten realiteettien ja ihmisluonnon perustotuuksien huomioimiselle. Kai se elämänvalhe on niin valtava, että todellisuus täytyy alistaa transkomentoon. Oikeasti olin niin naiivi, että uskoin kehodysforian olevan transien ainoa ongelma, että muuten ovat kuten muutkin ihmiset.

      Poista
    30. "Moni oikea trans on sitä mieltä, että hetu kannattaa vaihtaa vasta, kun alkaa muistuttaa tavoitesukupuolen edustajaa."

      Aivan, varmaan kaikki. Ennen uutta translakia se ei ollut mahdollista, vaan joutui käyttämään jopa monta vuotta naisen papereita, vaikka olisi jo käynyt mastektomian ja näyttäisi kaljulta partaäijältä.

      Poista
    31. "Oikeasti olin niin naiivi, että uskoin kehodysforian olevan transien ainoa ongelma, että muuten ovat kuten muutkin ihmiset."

      Oli minullakin oma aikani transeista maailmojasyleileviä luuloja ja käsityksiä. Kun nyt olen noin viiden vuoden ajan tarkkaillut kyseistä porukkaa tarkemmin ja perehtynyt asiaan, voin ihan värisevä käsi sydämelläin loihe lausua, että 99 % transidentifioituvista ihmisistä on aivan täysin kilahtaneita mielenterveystapauksia. Piste.

      Poista
    32. "Ehkä, jos joku superharvinainen tapaus menee läpi ilman hoitoja?"

      Eihän hakemusta voi hylätä kuin teknisestä syystä. Sukupuolenvaihtolaissa ei enää edes mainita transiutta, saati diagnoosia tai hoitoja. Miten laissa siis estetään väärinkäytökset, jos sukupuolenvaihtoa ei ole enää rajattu transeille? Vaihdon motiivillahan ei ole enää mitään merkitystä. Ei siinä ole mitään vaihto- ja palautusoikeutta, jos sukupuolitiedon vaihtaa pervoilumielessä tai muissa hyötymistarkoituksissa. Ja miten vilpillisyys tulisi edes ilmi ja mitä lakia silloin rikottaisiin? Miksi näitä näkökulmia ei ole huomioitu laissa?

      "turhien mutkien ja hidasteiden poistaminen on järkevää lainsäätämistä"

      Entä muut ihmisryhmät, joihin itsemäärittely vaikuttaa haitallisesti? Miksi laista ei tehty sukupuolivaikutusten arviointia?

      Poista
    33. "vaikka olisi jo käynyt mastektomian ja näyttäisi kaljulta partaäijältä"

      Sä jatkat edelleen tuota kehäpäätelmää. Edelleen on vastaamatta, että miksi myös tasapainottomalla sinitukkaisella sukupuolisekoilijalla, pervoäijällä, kiusantekijällä ja opportunistilla pitää olla oikeus vaihtaa muuta yhteiskuntaa velvoittava juridinen sukupuolitieto.

      Poista
    34. "Miten laissa siis estetään väärinkäytökset"

      Näistä väärinkäytöksistä juuri kyselin (erityisesti Suomen tilanne kiinnostaa), mutta vastaukseksi tuli pelkkää jossittelua? Pervot hyväksikäyttäisivät lakia, jos lakia hyväksikäyttäisivät pervot. Kehäpäätelmistä puheen ollen...

      Poista
    35. "pelkkää jossittelua"

      Mikä sinusta olisi itsemäärittelyn väärinkäyttöä ja miten se estetään kaikille avoimessa sukupuolenvaihtolaissa?

      Poista
    36. Transin/aktivistin kanssa keskustelu tosiaan on yhtä hedelmällistä kuin kiihkouskovaisen, chatbotin tai tekoälyn kanssa. :D Mitenkähän transien käy sen jälkeen, kun vihervasemmistokin kyllästyy mussutukseen ja löytää uudet lemmikit.

      Poista
    37. Transit ja genderspeshulit ovat tämän aikakauden käsikassara liberaali- ja radikaalivasemmistosiiven aggressiiviselle yritykselle toteuttaa neomarxistinen kulttuurivallankumous (”tasa-arvoa, syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta kaikille”). Loputtomiin ei kuitenkaan voi syöttää kansalle samaa keittoa samalla TWAW-reseptillä. Sitä on vaikea vielä arvailla, missä muodossa uudet lemmikit saapuvat ja miten transit suhtautuvat siihen, kun huomaavat tulleensa tipautetuiksi jalustalta, jolla jo vuosia ovat ahnaasti paistatelleet. Se nyt ainakin on varmaa, että laakereilleen he eivät vetäydy lepäilemään. Nykymaailman transit ovat kenties raivohullumpia kuin aiempien vuosikymmenten aktiivit, mutta hullua ja poliittisesti aktiivista räyhäsakkia he ovat olleet aina.

      Poista
    38. "Pervoilua on se että joku tekee jotakin todellisuudessa"

      Rikollista toimintaa ja väärinkäytöksiä pyritään yleensä estämään etukäteen, eikä jätetä lakiin tarkoituksella pervonmentäviä porsaanreikiä. Sosiaalietuuksia ja tukipalveluita varten joutuu toimittamaan tiliotteita, lääkärintodistuksia ja muita lausuntoja. Millä tavoin väärinkäytökset pyritään estämään sukupuolenvaihtolaissa? Vain hyvin naiivi ihminen uskoo, ettei yksikään pervo, opportunisti tai kiusantekijä käyttäisi hyväkseen lain suomia mahdollisuuksia.

      Poista
    39. "Mitenkähän transien käy sen jälkeen, kun vihervasemmistokin kyllästyy mussutukseen ja löytää uudet lemmikit."

      Suomen transien tilanteesta en ole lainkaan varma, sillä he eivät ole - ainakaan vielä - läheskään siinä samassa "julkkis"/medialemmikki- kategoriassa esim. sosiaalisessa mediassa, kuin heidän amerikkalaiset, kanadalaiset, australialaiset tai britannialaiset vertailukohtansa. Mutta sen perusteella, mitä olen asiaa näissä edellämainituissa maissa seurannut, yhtyisin "heiluri heilahtaa takaisinpäin - ja lujaa!"- sanomaan, että jahka ja kun transyhteisö lakkaa olemasta median suojeltu ja rakastettu lemmikki, tulee meno olemaan melkoisen kovaa ja kylmää heitä vastaan. Rohkenisinko jopa väittää, että heidät pyrittäisiin mahdollisimman laillisesti sulkemaan ulos yhteiskunnasta, jahka he ovat ensin itse tehneet selväksi, etteivät he halua olla toimiva osa sitä.

      Ja eikä vaan heitä, vaan tietenkin meno kylmenee myös koko muuta sateenkaari-koplaa vastaan. Me olemme kaikki osa samaa yhteistä hullujenhuonetta, suuren yleisön mielissä, ja jahka kuppi kellahtaa lopulta nurin, kun heidän kärsivällisyytensä tähän nöyristelyyn, väistelyyn, varuillaanoloon, kohtuuttoman huonon käytöksen sietämiseen seurausten pelossa, lasten ja naisten ahdisteluun ja homojen heteropesuun on auttamattomasti lopussa, saa kulua vuosikymmeniä ennen kuin LGB-siipi saa korjattua sen, minkä TQIA++2@/*&-osuus tuhosi.

      Poista
    40. "Ja eikä vaan heitä, vaan tietenkin meno kylmenee myös koko muuta sateenkaari-koplaa vastaan. Me olemme kaikki osa samaa yhteistä hullujenhuonetta, suuren yleisön mielissä."

      Tismalleen tästä syystä aloitin aikanaan tämän blogin. Olin ollut jo kauan huolissani siitä, mihin transien ja genderspeshulien perseily voi homojen kannalta johtaa, ja kun kävi koko ajan entistä selvemmäksi, ettei kyseisillä hulluilla ole aikomustakaan päästää homoja ja lesboja kuristusotteesta sekopäisen aktivisminsa edistämisessä, oli pakko tehdä edes jotain. Vaikkei yksi ihminen voi tehdä kovin suuria lopullisen yhteentörmäyksen pehmentämiseksi, voi tehdä sentään jotain. Ainoa keino vaikuttaa mihinkään on lopulta avata turpansa, vaikka sen tekisikin "vain" pienimuotoisesti jossain blogialustalla. Olen mielestäni tässä kohtaa tehnyt aika perinpohjaisesti selväksi, etteivät homoseksuaalit ole koskaan koko maailmanhistoriassa halunneet likimainkaan mitään sen suuntaistakaan, mitä transit nyt ovat onnistuneet lanseeraamaan länsimaisiin yhteiskuntiin.

      "Rohkenisinko jopa väittää, että heidät pyrittäisiin mahdollisimman laillisesti sulkemaan ulos yhteiskunnasta, jahka he ovat ensin itse tehneet selväksi, etteivät he halua olla toimiva osa sitä."

      Laillisuudesta en tiedä, mutta senhän transit ja speshulit ovat tehneet jo aikapäiviä sitten selväksi, ettei yhteiskuntaan kontribuoiminen ja yhteisen hyvän edistäminen (paitsi omalle viiteryhmälleen) kiinnosta heitä millään tavalla. He ajattelevat, että heidän erikoisidentiteettinsä itsessään ovat jotain, millä on yhteiskunnallista itseisarvoa. Tosiasiassa voidaan kysyä: ketä normoa tahi tavallista pulliaista voisi vähempää kiinnostaa transien ja genderspeshulien identiteetit? Mitä lisäarvoa nuo identiteetit ja sukupuolimärehdintä tuovat yhtään mihinkään? Päinvastoin, märehdintä ja asian hierominen kaikkien naamaan joka paikassa vain vie tilaa, huomiota ja aikaa tärkeämmiltä asioilta.

      Narsistit ajattelevat, että heidän pelkkä olemassaolonsa on lahja maailmalle ja universumille. Transaktivismin kaltainen sekoilu vetää narsistisesti vinoutuneita ihmisiä puoleensa kuin paska kärpäsiä. Pääsee aivan yhteiskunnan legitimaatiolla perseilemään ja kiusaamaan muita sydämensä kyllyydestä. Tähän sisältyy myös lapsenomainen rajojen venyttely: he nauttivat saadessaan testailla eri tavoin, miten pitkälle he voivat mennä, ennen kuin joku asettaa heille rajat. He saavat aivan valtavia kiksejä kaikista pienistä erävoitoistaan ja siitä ajatuksesta, että pystyvät kontrolloimaan ja pakottamaan muita.

      Poista
    41. "Laillisuudesta en tiedä, mutta senhän transit ja speshulit ovat tehneet jo aikapäiviä sitten selväksi, ettei yhteiskuntaan kontribuoiminen ja yhteisen hyvän edistäminen (paitsi omalle viiteryhmälleen) kiinnosta heitä millään tavalla."

      Sama, jolle vastasit :)

      Periaatteessahan tämän ei luulisi olevan millään tavoin lainvastaista? Esim. urheilussa. Transidentifioituvien, ynnä muiden muusujenhan sitkeä vastaväite on ollut se, että "missä muualla me sitten urheilemme, ellemme naisten sarjoissa - ei meillä ole sitä omaakaan sarjaa!", johon vastattiin Berliinissä avaamalla uimareille oma trans-sarja. Kukaan ei osallistunut. Jos ei oma, vartavasten teitä varten luotu sarja kelpaa, niin ihan turha ulvoa pääsyä naisten sarjoihin. Ota tai jätä - kaikki jättivät ottamatta. He sulkivat itse itsensä ulos. Mitään lakia tuskin rikottiin?

      Tai työllistymisessä? Mikäli yhtiö - iso tai pieni - on päätynyt joko oman, aiemman kokemuksen, tai kuulopuheitten myötä siihen tulokseen, että henkilö, joka selvästi tuo ulkoisella olemuksellaan genderspesshulointinsa esille, ilmoittaa valitut pronomininsa työhakemuksessa, esittää heti kättelyssä rajuja vaatimuksia työyhteisöltään oman mukavuutensa nimissä ja ehdottomasti kieltäytyy kompromisseista, jää tämän henkilön hakemus automaattisesti silppuriin - enemmän vaivaa kuin hyötyä. Mölyn noustessa pitäisi olla suhteellisen helppo todeta, ellei jopa valehdella, että virkaan palkattiin mieluummin joku pätevämpi? Se taitaa olla laissa, että työpaikkaa tulee saada hakea ihan jokainen, mutta puutarhuria kukaan tuskin palkkaa hammashoitajaksi?

      Yksityiselämässä, mitä tulee esim. deittailuun tai seksiin, lienee yksilötasolla ihan riittävä boikotoinnin ele, että kieltäytyy harrastamasta seksiä niiden kanssa, joilta ei seksiä halua? Ei tämäkään vielä laitonta ole, mutta saapa nähdä... Taitaa myös olla niitäkin, jotka mieluummin harrastavat traumatisoivaa seksiä, kuin kärsivät seuraukset siitä, jos et? Tämäkö ei sitten ole laitonta? (En siis provoile! Ainoastaan pohdiskelen.)

      Ylipäänsä, minkä tahansa ihmisryhmän poissulkeminen yhteisön ulkopuolelle on ihan siitä kiinni, kuinka pitkälle kehtaa mennä, ja juuri nyt ollaan vielä yhä sen kysymyksen äärellä että "kuinka paljon me vielä siedämme, ennen kuin räjähtää?". Pienemmän skaalan esimerkki; minä saan yhä rajua noottia perheeltäni, miten suljin narsistisen isäni ulos elämästäni, mutta hehän näkevätkin vain uhrin - isäni - ja pahiksen - eli minut.

      Poista
    42. Transien lähtökohta kaikkeen heidän elämässään ja aktivismissaan on siinä, mitä he mahdollisesti voivat saada (tai nyhtää) yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä itselleen. He eivät kysele tai edes mieti, miten voisivat itse olla hyödyksi yhteiskunnalle ja muille ihmisille: heitä kiinnostavat ainoastaan heidän omat tarpeensa, mielihalunsa ja mahdollisesti saavutettavat edut ja erityisoikeudet. Olen nähnyt mm. Valopää Vesinauriin kitisevän jossain haastattelussa sitä, että transeja ja muunsukupuolisia syrjitään työnhaussa ja työelämässä. Vesinauris ja hänen kätyrinsä ajattelevat automaattisesti, että tämä "syrjintä" johtuu heidän trans- tai muusuidentifioitumisestaan. He eivät tule edes ajatelleeksi, että syy saattaa työantajan näkökulmasta olla yksinkertaisesti se, että haetulla työntekijällä halutaan olevaan yrityksen tuottavuutta parantavia ominaisuuksia. Oman identiteetin ympärivuorokautinen märehtiminen, pronominivouhotus, muiden ihmisten valistaminen genderoppeihin joka käänteessä, kyttääminen ja metelöinti muiden ihmisten oletetusta "fobiasta", väärinajattelijoiden canceloiminen ja jatkuva peilin edessä runkkaaminen eivät ole yrityksen tuottavuutta parantavia ominaisuuksia. Transien on jostain syystä aivan mahdotonta käsittää tätä. He ajattelevat tässäkin, että muiden ihmisten nyt vaan on pakko palkata heidät töihin, koska palkkaamisesta kieltäytyminen on automaattisesti transfobiaa. Kaikki epämiellyttävä on aina redusoitavissa transfobiaan, millään muulla ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

      Aika monet työnantajapuolella ovat tänä päivänä jo varsin tietoisia siitä, että suurin osa transidentifioituvista ihmisistä ei (näin kauniisti sanottuna) käy ihan täysillä. Sekin tiedetään, ettei näiden jumalten valitsemien erikoisihmisten patologinen oman identiteetin ja sen merkityksen ylikorostaminen mitenkään työympyröissä ole sammutettavissa, koska ihmiselle itselleen se neuroosikimppu on niin kokonaisvaltainen, että se kulkee kaikkialla hänen mukanaan ja heijastuu jokaiseen hänen kohtaamaansa ihmiseen ja tilanteeseen. Siellä, missä transit ovat kulkeneet, ei paljon ruoho kasva. En ihan heti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa sinitukkaisen, 34-painoindeksisen Pihka-Kuusenkerkkä-Mahla-punkeromuusun lyllertäessä lävistykset naamassa helkkyen työhaastatteluun olisi työhaastattelijan ensimmäinen ajatus: "Tässä meidän etsimämme henkilö nyt on!" Puhumattakaan mistään it's ma'am -raivareita vetävistä transleideistä.

      Transit ovat tässä asiassa jotenkin surullisen huvittavia. Sen sijaan, että he miettisivät, miten itse voisivat parhaiten sopeutua yhteiskuntaan, he yrittävät pakottaa yhteiskunnan sopimaan heihin ja pohjattomiin tarpeisiinsa. He heiluttelevat loputtomia vaatimuslistoja yhteiskunnalle, mutteivät itse käytä sekuntiakaan sen ajattelemiseksi, mitä itse voisivat ihan vastavuoroisuudesta tehdä. No, eipä heillä toisaalta ole mitään tarjottavanakaan, loputtoman identiteettimärehdinnän lisäksi siis. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Liberaalivassareihin se identiteettihöhhö vielä uppoaa, mutta olisi ihan hyvä niiden epäonnistuneiden työhaastattelujen jälkeen edes joskus pysähtyä miettimään, että miten meni noin niinku omasta mielestä.

      Poista
    43. USA:ssa vaatimukset diversiteetistä palkkauksessa ovat menneet jo aika pitkälle. Yrityksillä on kuitenkin keinonsa kiertää niitä, kuten Wells Fargon tapaus osoittaa:https://www.linkedin.com/pulse/you-cant-fake-workforce-diversity-wells-fargo-

      Sinällään siinä ei ole kyse transeista, mutta transien luoma asetelma paljastaa niin hyvin sen, mikä intersektionalistisessa diversiteettiajattelussa ja uhrihierarkioihin perustuvassa "positiivisessa" syrjinnässä on vikana: se johtaa väistämättä muiden, kuten transien tapauksessa tapauksessa naisten ja homojen syrjimiseen. Perinteiset transit varmasti eivät tee työpaikalla tai työnhaussa itsestään sellaista numeroa, että se haittaisi, mutta kun uhriposition todentaminen on jatkuvaa, tulee työsuorituksiin keskittymisestä vaikeaa. Entä, jos asiakaspalvelija suuttuu asiakkaalle väärinsukupuolittamisesta?

      Itselläni oli joskus vuosia sitten ajatus, että transit ovat kuin ovatkin jokin Ihminen 2.0 -ryhmä, ja tämä ajatus oli mielessäni myönteisenä asiana. Jotenkin ajattelin, että he joutuvat muita enemmän työstämään itseään ja paikkaansa maailmassa ja ansaitsevat sitä kautta jotain erityistä. Kun nämä asiat viime vuosina tulivat yhä lähemmäs, aloin hiljalleen tajuta, että asiaintila on nähtävä ihan päinvastaisesti kuin sen olin nähnyt - on vaarallista ruokkia toisen uhrinarratiivia.

      Tässä muuten hyviä keskusteluja ja puheita wokesta, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen vaarallisuudesta ja nykyisestä kulttuurista:
      https://www.youtube.com/@arc_forum

      Binga Tupamäki analysoi tässä hyvin intersektionlismia:
      https://www.youtube.com/watch?v=UgpA6tC_4-8
      Videolla tulee hyvä esimerkki siitä, että esimerkiksi jos pöytä on tietyn mallinen, niin se on joidenkin mielestä kolonialistinen. Itse olen kuullut ihan livenä lähipiirissäni keskustelua, jossa tuota kolonialismi-termiä heitellään joka väliin. Mielestäni kolonialismi on siirtomaan luonnonvarojen haltuunottoa, eikä se voi tapahtua ideoiden tasolla. Sama juttu sukupuolessa - sukupuoli ei ole idea. Tulkaa takaisin materiaaliseen todellisuuteen!

      Minusta transasia on eräänlainen jäävuoren huippu tässä kokonaisuudessa, ja kun se huippu on näkyvissä, paljastuu se, millaisessa upottavassa maassa se itse vuori seisoo. Kun se romahtaa, niin alle jää valitettavasti moni syytönkin.

      Poista
    44. Sitten toinen kysymys - eri Nimetön, kuin kukaan muu tässä ketjussa.

      Kukaan täällä tuskin kieltää sitä, että myös tolkulla ajattelevia transihmisiä on olemassa - heitä on, olen tavannut heitä, ja seuraan muutamia youtubessa. Transeja, jotka vastustavat tätä nykyistä transaktivismi-linjaa, jota he itsekin kutsuvat vähintään kulttimaiseksi - muutama heistä jopa lukee tätä blogia, joten peukut heille siitä! Mutta heidän edessään seisoo tämä höyrypäiden kovaääninen lauma, josta oletan meidän kaikkien olevan edes jollain tasolla tietoisia. Tolkun transihminen kykenee kyllä elämään toimivana osasena yhteiskunnassa, mutta nämä ns. särkyneet, alistetut, sorretut, vihatut, kuolintuomion alla joka päivä elävät, perinpohjaisesti päästään särkyneet luuserit eivät siihen kykene - esimerkkitapauksia on jo enemmän kuin tarpeeksi nähtävillä.

      Mitä heille - näille aktivisteille, sekä "viiden euron"-halloween-transeille - oikein pitäisi sitten tehdä, jos yleinen mielipide, jopa poliittinen tuuliviiri, kääntyy lopullisesti heitä, sekä koko pride-yhteisöä vastaan? Jos heistä lopulta koituu tilanteen eskaloituessa ihan valtakunnallisella tasolla asti enemmän haittaa kuin hyötyä - jopa vaaraa - niin mitä heille pitäisi ihmisryhmänä konkreettisesti tehdä? Näiden aktivistien aikaansaamaa sotkua ei saada koskaan siivottua, jos yksikin äkäräinen on vapaalla jalalla taistelemassa siivousta vastaan, joten... mikä on ratkaisu?

      Poista
    45. Olen törmännyt Instagramissa erääseen juridista sukupuoltaan vaihtaneeseen nuoreen naiseen. Suurimmassa osassa kuvista, joita hän itsestään julkaisee, hän esiintyy naisten vaatteissa ja meikeissä. Hän kuvaa tätä tyyliä "femboyksi". Välillä on sitten kuvia, joissa on vähän poikamaisempaa tyyliä. Sosiaalisen mediansa perusteella hän on ollut joissain transtutkimuksissa, mutta tuskin "hoidoissa". Kylläpä haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun hän esittää passinsa tai muun henkkarinsa jossain. Tämänkin ihmisen harhoja varmasti vähintään osa lähipiiristä tukee.

      Poista
  14. "Mistä muuten terveydenhuollon henkilökunta näkee hetun vaihtamisen, jos henkilöllä ei ole transdiagnoosia tai hoitoja takana?"

    Tämä minuakin kiinnostelee, että miten täydellisesti sen aiemman juridisen minän saa haudattua uusilla papereilla. Luin aktivistien esityksen uudeksi translaiksi, eli se ei ollut se läpi mennyt paketti, vaan vain aktivistien vaatimuslista, ja siinä oli tällainen kohta, että myös rekisteri sukupuolimerkinnän vaihtaneista on lakkautettava. Merkinnän vaihtaminen deletoisi siis täysin aiemman historian sukupuolen osalta, eikä sitä saisi selville enää mistään? Nyt en heti löydä tietoa, että poistettiinko se rekisteri uuden lain myötä, mutta olisi todella hämmentävää, jos sitä ei enää olisi. Hoitohenkilökunnan on tiedettävä potilaan turvallisuuden takia hänen tosiasiallinen sukupuolensa. Luin tapauksesta, jossa raskaana ollut amerikkalaisnainen joutui sairaalaan ja häntä luultiin siellä mieheksi, vaikka oireet johtuivat hänen raskaudestaan. Hän sai väärän hoidon takia keskenmenon. Voi myös olla tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa tutkimusta, jossa tuloksia vääristää merkittävästi se, jos osaa miehistä luullaan naisiksi tai osaa naisista luullaan miehiksi. Tutkimustuloksia lähdetään sitten soveltamaan koko populaation tasolla, vaikka ne eivät vääristymän takia päde edes sen erityisryhmän kohdalla. Aktivisteille tällaisia asioita on turha selittää, koska he elävät täysillä fantasiaansa siitä, miten koettu sukupuoli itse asiassa on henkilön todellinen sukupuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Merkinnän vaihtaminen deletoisi siis täysin aiemman historian sukupuolen osalta, eikä sitä saisi selville enää mistään?"

      Julpun ja Trans ry:n porukka vaati tätä ainakin Kehrääjän jutussa, koska muuten natsien tappopartiot alkavat teloittaa transeja merkinnänvaihtajien listan perusteella.

      “Transrekisteri” kun voisi kiinnostaa jopa ääriliikkeitä, jotka saattavat pyrkiä käyttämään sitä hyödyksi väkivallan, vainon tai muiden rikosten kohteiden valikointiin."

      https://kehraaja.com/transrekisteri-mietityttaa-miksi-tietoja-luovutetaan-entisten-nimien-perusteella/

      Samaan aikaan olisi kuitenkin kätevää, että terveydenhuollolla olisi oma erillinen rekisteri kehon sukupuolista. "Sukupuolitiedolla on merkitystä vain lääkärissä!" Make it make sense. Etenkin kun tiedetään, miten hyvin terveydenhuollon ja muiden viranomaisten toimivat ja keskustelevat keskenään. Miten terveydenhuollossa ja muissa sukupuolitetuissa tiloissa ja tilanteissa oikein pitäisi suhtautua henkilöön, joka ei ole käynyt transhoidoissa, mutta jonka juridinen sukupuolitieto poikkeaa fyysisen maailman realiteeteista syystä x, y tai z. Lakihan edellyttää kohtaamista juridisen sukupuolen perusteella. Ehkä Mahla-Kurttu tai Valo-Korianteri haluavat tulla kohdelluksi sosiaalisesti maskuliinina ja muuten pillullisena? Kuinka ylevää.

      Poista
  15. Tiedoksi:

    Uusi vieraskynä tulossa piakkoin, viimeistään ensi viikolla. Aiheena George Orwellin teos Vuonna 1984. Teksti oli periaatteessa jo valmis julkaistavaksi, mutta en ole tyytyväinen tämänhetkiseen omaan kommentaariini, joten täytyy hioa sitä vielä (tai kirjoittaa kokonaan uusiksi; pahus näitä itsekriittisyyden puuskia).

    Hyvää halloweenviikonloppua kaikille! *noidan käkättävää naurua*

    VastaaPoista
  16. Jopa kasvojenmuokkausfiltterit ovat transfobisia :D

    https://twitter.com/toughtalkty/status/1720474401173336562

    VastaaPoista
  17. Härregyyd, mikä ilmestys! Onko tämä nyt sellainen gendermenninkäinen, jonka olemassaolon puolesta aktivistit, vihervassarit ja intersektionaalit taistelevat?

    https://twitter.com/L__G__B/status/1720472740690292962

    VastaaPoista
  18. Nyt löysin vasemmistoaktivistien oppi-isän kirjoituksia. Näin ne transaktivistitkin toimivat. Hyvinpä ovat Gramscinsa lukeneet:

    "Gramscin hegemonia-käsite

    Antonio Gramscin mukaan moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyy luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Hegemonian käsite tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joilla ryhmät pyrkivät tekemään omasta ideologiastaan yhteiskunnan yleisen ideologian. Hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hankintaa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Antonio_Gramsci

    VastaaPoista
  19. Täällä on aiemminkin mainittu intialainen elokuvaohjaaja Vaishnavi Sundar, kun on ollut puhetta siitä, onko genderideologia jo levinnyt länsimaiden ulkopuolelle ja pystyykö se siellä edes menestymään. Kyllä on ja kyllä pystyy. Kuten Sundar tässä kertoo, Intiassa ollaan ehkä n. viisi vuotta jäljessä länsimaista, mutta kehitys on nopeaa. Siellä on ihan samat ilmiöt kuin meillä: keski-ikäiset perheensä jättävät naisiksi heittäytyvät miehet, ROGD-teinit, hormoniblokkerit, kirurgia, transnaiset tervetulleita tallomaan naisia urheilussa, naisten vankiloihin, intiimitiloihin ja niin edelleen. Kirsikkana kakun päällä hela hulluuden koossa pitävä voima: cancel-kulttuuri. En saata edes kuvitella, mitä kaikki tämä osuu intialaisiin tyttöihin ja naisiin, joiden asema on jo ennestään heikompi kuin länsimaisten naisten.

    No ehkä länsimaiden vassariälymystö pääsee nyt sanomaan, että transihmisyys ja moninaisuusdiipadaapa on iät ja ajat ollut valtavan luonnollista ja hyväksyttyä perinteisemmissä kulttuureissa.

    https://www.youtube.com/watch?v=VQDO_ChNcmg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin kehityksen nopeus on hämmentävää verrattuna homoseksuaalien asemaan ja oikeuksiin Intiassa. On ilmeisesti huomattavasti hyväksytympää olla trans kuin homoseksuaali.

      Poista
  20. Punkkarit keskustelevat sukupuolesta ja Männynvälin canceloinnista yllättävänkin moniäänisesti. Tosin tuttua huttuakin löytyy Scientific Americanin turautusta myöten:

    "Biologia on kuitenkin aika tavalla muutakin kuin lisääntymisen tutkimusta eikä sukusoluista voi vielä hirveesti päätellä, millaiseksi yksilöksi eliö muodostuu elämänsä kuluessa tai miten se käyttäytyy tai paljon muutakaan. Jos siis biologian tutkija on kiinnostunut sukupuoliesta laajemmin, voi olla järkevää tarkastella kormosoneja, pirmaariasia sukupuoliominaisuuksia (sukupuolielimistö) ja sekundaarisia ominaisuuksia, jotka esiintyvät klustereina populaatiotasolla, esim. pituus, karvoitus, ruumiin muodot (ja nää tietenkin vaihtelevat yksilöillä huomattavasti). Näistä voi sitten saada vaikka aiemmin mainitut viisi sukupuolta. Tuoreemmin on ilmeisesesti sukupuolen käsitettä luonnosteltu yksilökehityksellisesti, jolloin saadaan kaksi yleisintä kehityspolkua (uros ja naaras) mutta myös 11 muuta linjaa, jotka eivät ole satunnaisia. Elikäs kromosomiyhdistelmiä on tarkemmin katsoen monenlaisia ja ne voi johtaa erinäisissä yhteyksissä kahdelle yleiselle uralle tai sitten harvinaisemmille."

    "Mutta jos kuitenkin pitäydytään varsinaisesti biologiassa, joka on deskriptiivistä eli kuvailevaa, niin se, että kaksi sukupuolipolkua ovat tilastollisesti tavallisemmat kuin muut, ei tarkoita, että muut olisivat poikkeamia tai syndroomia tms. Luennoitsija mainitsi esim., että punatukkaisuus on harvinaisempaa kuin poiketa sukupuolisesti noilta linjoilta, mutta emme silti kovin halukkaasti sanoisi, että vaikka vaalea- ja tummatukkaisuus olisi normaalia ja punatukkaisuus syndrooma tai poikkeama."

    Biologisesta sukupuolesta ei saa puhua, koska terffit puhuvat biologisesta sukupuolesta:

    "Vaikka toi essee ei sinänsä ole mitenkään transvastainen (koska kirjoittaja puhuu lähinnä omista kokemuksistaan), niin jos niitä esitettyjä argumentteja vertaa avoimen transvastaisten tahojen (eli niiden kuuluisien terffien) juttuihin, niin kyllä siellä huomattavan paljon samankaltaisuuksia on, ja sen takia en yhtään ihmettele, että varjikset päätti olla järjestämättä tota tilaisuutta. Joku cis-etuliitteestä loukkaantuminen (joka esseestä siis ihan kirjaimellisesti löytyy) on jo sen tason klisee, että en yhtään ihmettele jos monen aktivistin keskusteluhalut loppuu siihen kohtaan.

    Tää on vähän sellainen juttu, että jos lukee vaan fiksuja juttuja niin ei välttämättä huomaa fiksujen ihmisten (tahallisia tai tahattomia) yhtymäkohtia ihan helvetin sakeeseen paskaan, jolle altistuminen on monille trans-ihmisille triggeröivää ihan siinä sanan oikeassa merkityksessä. Varjokirjamessujen järjestäjissä taas on mun käsittääkseni paljon esim. antifasisteja, jotka kyllä tuntee nää "vihollisen" talking pointit varsin hyvin.

    Tää keskustelu on toki tärkeä, mutta sitä on ihan oikeasti vaikea käydä niin, että sille altistuvat trans-ihmiset kokee olonsa millään tavalla siedettäväksi saati turvalliseksi, ja sen takia varjisten ratkaisu oli mun mielestä oikea."

    "Transfobian ja biologisen selittämisen välistä yhteyttä ois varmaan hyvä avata tässä, mutta nyt en jaksa asiaa avata niin."

    Kun argumentit loppuvat:

    "note to self : älä keskustele setämiesten kanssa"

    https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=10&t=1079747&start=270

    Olisi mielenkiintoista tietää, kuka tutkija on moisia luennoinut. Ja miksi vasemmisto on loihtinut sukupuolesta näin valtavan solmun itselleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olisi mielenkiintoista tietää, kuka tutkija on moisia luennoinut."

      Viitannevat Anne Fausto-Sterlingin kuuluisaan artikkeliin The Five Sexes.

      Fausto-Sterling on sekoillut kyllä antoisasti jo aiemmin. Jos lukaisee esim tämän jutun vuodelta 1993, saa tietää, että intersukupuolisuus on ollut yleistä ja yleisesti tiedossa, koska Aatamikin oli alkujaan hermafrodiitti "and later divided into two people". Platon ja Talmudkin horisivat jotain kolmansista sukupuolista, jotka sittemmin "were lost in time". Hyvin vakuuttavaa ja erinomaisen tieteellistä!

      https://www.nytimes.com/1993/03/12/opinion/how-many-sexes-are-there.html

      Poista
    2. Tai siis The Five Sexes on itse asiassa juuri vuodelta 1993, luulin että myöhempi.

      - sama

      Poista
    3. Punkkarit ovat jatkaneet Männynvälin esseen ruotimista ja ilmeisesti seuraavat lauseet ovat transfobista terffeilyä:

      ”Tutkijat ovat huolissaan siitä, että biologisen sukupuolen häivyttäminen etenkin äitiydestä epäinhimillistää naisia. Naisena ja äitinä tämä on helppo allekirjoittaa.”

      ”Sukupuolitettujen termien poistaminen (…) on osoitettu uhkaavan naisten ja lasten turvallisuutta ja terveyttä.”

      "Mitä biologiaan tulee, nisäkkään sukupuoli on loppujen lopuksi aika yksiselitteinen asia (...)"

      ”Identiteettikäsityksen kannattajilla on tietenkin sinänsä erinomaisen kannatettava pyrkimys, ettei ihmisiä, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa tai olevansa binäärin ulkopuolella, syrjittäisi. Tämä pyrkimys ei kuitenkaan saisi johtaa siihen, että biologisesta naiseudesta puhumisesta tulee lähes rikollista.”

      Silkkaa terffeilyä moinen biologian ja naiseuden yhdistäminen:

      "Sukupuoli = genitaalit ja dna, tämän voinee myös tulkita transfobiseksi"

      "...vaikuttaa aika nowadays TERF setiltä, nähnyt tätä tämmöistä minun naiseuteni vastaan teidän naiseutenne aktivismia jolle on valmis some street team signaalia vahventamaan."

      Eräs kommentoija sanoo vahingossa hiljaisen osan ääneen:

      "...sukupuolen binäärisyyttä kyseenalaistava queer-ajattelu on itse asiassa uhka itse naiseudelle?"

      Poista
  21. Onko joku perehtynyt tarkemmin Sara Forsbergin ulostuloon intersukupuolisena? "Minulla on miehen geenit!" Onko hän vilpittömin aikein liikkeellä, vai onko kyseessä hiipuvan sometähden keino saada huomiota henkilökohtaisella paljastuksella? Hesarin maksullisen jutun kommenteissa intersukupuolisuus sekoitetaan iloisesti sukupuolen moninaisuuteen ja transeihin.

    "Omalla tavallaan erikoinen

    Sara Forsbergin intersukupuolisuus oli pitkään perheen sisäinen salaisuus. Nyt hän on kertonut siitä yli miljoonalle Youtube-tilaajalleen. Forsberg haluaa antaa vertaistarinan niille nuorille, jotka juuri nyt tuntevat olevansa viallisia ja erilaisia."

    "Kun Sara Forsberg teki suositun geenitestin, hänelle vastattiin, että lähetetty näyte oli miehen näyte. Forsbergilla todettiin Swyerin oireyhtymä teini-ikäisenä, mutta nyt hän on valmis kertomaan siitä julkisesti. "

    Kommenttien helmiä:

    "Toivottavasti tämä saa edes jonkun binäärimaailmankatsomuksellisen pohtimaan, että olisiko sittenkin olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin olla vain joko nainen tai mies."

    "Myös transihmisistä on tieteellisiä tutkimuksia, joskaan ei vielä paljon ja lisää voinemme odottaa tulevina vuosina.
    Muistan lukeneeni (harmi kyllä en muista kokeen työryhmän nimeä) kokeesta, jossa koehenkilöille näytettiin kuvia oman kehonsa feminiinisemmästä/maskuliinisemmasta versiosta, ja transihmisten aivot aktivoituivat selvästi enemmän ei-biologisen sukupuolensa kuvaa näytettäessä, toisin kuin cis-verrokkiryhmän.
    Kannattaa tutustua aiheeseen!"

    "Psyykkinen, fyysinen, biologinen (geneettinen), ja sosiaalinen sukupuoli. Luonnon ja ihmisen monimuotoisuus. Annamme kaikkien kukkien kukkia omana itsenään."

    https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009958653.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta vaikuttaa siltä, että suurin osa suomalaisista luulee, että muunsukupuolisuus on ihan oikea lääketieteellinen ilmiö. Eli ilmeisesti monet kuvittelevat tosissaan, että muunsukupuolisuus ja intersukupuolisuus ovat jotenkin sama asia. Medialla on kyllä tässä iso rooli, muunsukupuolisuudesta puhutaan ja kirjoitetaan ihan kuin se olisi jokin oikea kolmas sukupuoli eikä identiteetti. Tai ehkä toimittajatkaan eivät edes itse tiedä, mitä he oikein tarkoittavat.

      Poista
    2. Mä luin artikkelin ja jostain kumman syystä kuuntelin myös Forsbergin videon aiheesta. Mielestäni hän on vilpittömin aikein liikkeellä ja haluaa lisätä tietoisuutta intersukupuolisuudesta, sekä antaa vertaistukea intersukupuolisille ja heidän omaisilleen. Videolla hän hyvin suoraan sanoo kokevansa olevan nainen (vaikkakin kokevansa kevyttä ulkopuolisuutta "xx-naisia" kohtaan), nainen on hänen identiteettinsä ja hän haluaa että hänestä käytetään she/her-pronomineja (video oli englanniksi joten tuo oli luontevampaa). En itse koe, että hän ottaisi millään tavalla kantaa tähän sukupuolisekoiluun, joka minun mielestäni pitäisi pitää kokonaan intersukupuolisuudesta. Mitähän mieltä intersukupuoliset itse ovat, että heitä käytetään keppihevosena kaikenmaailman identiteettisekoilijoiden rääkymisten ja itkupotkuraivareiden oikeuttamiseen?

      Sen sijaan Hesarin jutussa on outo kohta, koska herranjumala, eihän sukupuolesta voi kirjoittaa edes puolta sanaa muistuttamatta että Seta sukupuolen osaamiskeskus ovat asian ylimmät, universaalisti ja erehtymättömästi oikeassa olevat auktoriteetit. Jutussa kirjoitetaan:

      "Sukupuolen kehityksen variaatioista on totuttu puhumaan intersukupuolisuutena. Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö Setan mukaan intersukupuolisuus voi olla myös sukupuoli-identiteetti, kun taas osa intersukupuolisista käyttää sanaa ensisijaisesti kuvaamaan omia kehonpiirteitään. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksessa lähdetään siitä ajatuksesta, että kehojen monimuotoisuus on luonnollista ja ihminen on itse vapaa määrittelemään sen, mitä pitää ongelmana ja mitä ei.

      Intersukupuolisten ihmisten oikeuksia ajavat järjestöt käyttävät intersukupuolisuuden käsitettä. Sitä käyttää myös Sara Forsberg, ja siksi tässäkin jutussa puhutaan enimmäkseen intersukupuolisuudesta."

      En tajua edes mitä tuolla yritetään sanoa. Että intersukupuolisuudesta puhuminen olisi jotenkin kontroversiaalia, sillä sehän on vain sitä luonnollista ja ihanaa moninaisuutta? Vai että oikeastaan intersukupuolisuuskin on identiteettikysymys..? Ei tajua ei. Itsellänikin on ihan oikea, materiaaliseen todellisuuteen perustuva kehityspoikkeama joka haittaa elämääni huomattavasti, ja voin sanoa, että vituttaisi aika saatanan ankarasti, jos siitä tehtäisiin jokin identiteetin kysymys ja oikeastaan ah niin ihanaa normaalivaihtelua! Ei ole normaalia, sen takia olen tietyssä mielessä näihin "normaaleihin" verrattuna hieman kauemmalta viivalta juoksuun lähtevä. En tarkoita, että intersukupuolisuutta, tai vaikka omaa tilaani, pitäisi pitää jotenkin häpeällisenä, stigmatisoivana tai "friikkinä", mutta silti... ei niitä nyt väheksyäkään voi. Mutta eihän Setalla ole mitään oikeaa intressiä intersukupuolisten hyvinvoinnin ajamiseen, heillä on arvoa vain siinä missä heistä voi lypsää hyötyä transeille.

      Poista
    3. Setan määritelmä on kyllä erikoinen ja pelaa suoraan transien pussiin. Intersukupuolisuushan on kehollinen tila, eikä ihmisen sukupuolessa ole mitään välimuotoja tai peräti uusia sukupuolia. Setan kannattaisi jättää lääketiede lääketieteen ammattilaisille ja lopettaa intersukupuolisilla ratsastaminen.

      "Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia luonnollisia variaatioita, joissa kehon synnynnäiset sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolisuus voi olla joillekin myös sukupuoli-identiteetti, kun taas toiset käyttävät sanaa ensisijaisesti kuvaamaan omia kehonpiirteitään. Intersukupuolisuuden sijasta voidaan puhua myös synnynnäisistä variaatioista sukupuolitetuissa kehonpiirteissä."

      "Arvio siitä, että Suomessa syntyisi vuosittain vain noin 10 intersukupuolista lasta vaikuttaa kuitenkin selvästi liian pieneltä, sillä tuohon lukuun sisältyvät korkeintaan vain ne lapset, joiden sukupuolta ei ulkoisten sukuelinten perusteella pystytä syntymän hetkellä suoraan määrittämään tytöksi tai pojaksi."

      Ei helvetti, mitä ihmeen pseudotieteellistä huttua tämäkin pätkä oikein on:

      "Intersukupuolisen lapsen syntyessä lääkäri määrittää lapsen kuuluvaksi toiseen juridisista sukupuolista. Sukupuoli ei kuitenkaan ole koskaan yksiselitteisesti pääteltävissä kehollisten piirteiden perusteella. Enemmistö lapsista ilmaisee sukupuoltaan ja määrittää sen syntymässä määritellyn sukupuolen mukaisesti. Osa lapsista taas samaistuu muuhun sukupuoleen kuin mitä syntymässä on määritelty. Lapsen sukupuolen voi tietää vasta, kun lapsi itse kertoo sen. Intersukupuolisesta tilasta ei voi tehdä päätelmiä siitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy."

      https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/intersukupuolisuus/

      Poista
    4. Kiusallista Setan sukupuolensoseuttajille, mutta intersukupuoliset tilathan puhuvat heidän genderkontinuumiansa vastaan: jos Saara Forsberg ja muutama muu harvinainen intersukupuolitapaus voi perustellusti sanoa, että he ovat intersukupuolisia, se tarkoittaa sitä, että - tadaa - muut eivät ole.

      Kathleen Stock kirjoittaa Material Girlsin luvussa "What is Sex?":

      "So, hard cases are not a special fact about categories male and female. Many categories are bound , eventually, to run into hard cases that can't be automatically settled one way or the other on present understandings of the category. We mostly form our categories as conceptual tools to help us negotiate the everyday world and the sort of cases we encounter most. So it's not surprising that, when an unusual case turns up, we don't always know how to classify it. /---/ Properly understood, the 'sex binary' requires only that the vast majority of people fall into one category or the other. And on the three understandings of sex offered above, they do."

      Poista
  22. Nytin kolumnisti haluaa -ylläripylläri - naisille omia tiloja!

    Toinen ylläripylläri: hän ei huomioi millään tavalla, että meillä ei ole enää tarkkoja määritelmiä sille, kuka on mies ja kuka nainen.

    "Maksan ekstraa siitä, ettei kunto­salillani ole miehiä, ja siksi ymmärrän Japanin juna­ratkaisun"

    "EN vastustaisi naisten vaunuja Suomessa esimerkiksi lähijunien yövuoroihin.

    Viimeksi vuonna 2017 tehdyssä tasa-arvobarometrissä yli puolet alle 35-vuotiaista naisista oli kokenut seksuaalista häirintää. Tämän vuoden kouluterveyskyselyssä noin neljäsosa helsinkiläis­nuorista oli kokenut häirintää julkisissa tiloissa vuoden aikana.

    Silti osa ihmisistä suuttuu, kun jokin tila ei ole tarkoitettu miehille.

    Naisena, joka on elämänsä aikana kokenut surullisen keskiverron määrän seksuaalista häirintää, ymmärrän tällaisten tilojen tarpeen paremmin kuin hyvin."

    https://www.hs.fi/nyt/art-2000009973445.html

    Naisten tiloja saa vaatia ihan reippaasti ääneen lausuen kunhan teeskentelee, että meillä ole määrittelyongelmaa sen suhteen, kuka on nainen.

    Tajuaako kolumnisti, että vaikka hän maksaisi taivaan tappiin ekstraa miesvapaasta kuntosalista, hän ei voi sitä saada millään hinnalla nyt, kun meillä on tämä jokaisen täysi-ikäisen vapaus ja mahdollisuus olla nainen, jos siltä tuntuu?

    Tajuaako hän, että tasa-arvobarometrien laatiminenkin alkaa olla yhtä tyhjän kanssa, kun sukupuolen voi vapaasti valita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesari lipsahtaa varsin usein bioessentialismin syntiin ja yhdistää sukupuolen biologisiin ominaisuuksiin. Vastikään oli juttu gynekologisen terveydenhuollon kalleudesta naisille ja kiistettiin samalla kohdullisten ja vaginallisten ei-naisten, transmaskuliinien ja muunsukupuolisten olemassaolo. Sitäpaitsi kaikilla naisilla ei ole vaginaa, vaan joillain naisilla on penis ja kivekset -setti! Canceloikaa Hesari!

      Poista
    2. Anteeksi, mutta eikö tällainen kirjoittelu juuri osoita, että itsemäärittelylaista ei ole ollut mitään haittaa? Edelleen naisten tilat ovat naisille turvallisia tiloja, ja niitä toivotaan lisääkin.

      Ja toisena asiana edelleen näyttää olevan sallittua, että nainen-sanaa käytetään, ja että sukupuoli samaistetaan biologisiin ominaisuuksiin. Ilman, että siitä kukaan hermostuu, paitsi huumorimielessä, kuten yllä.

      Poista
    3. Niinpä. Nainen ja mies ovat korjaimellisesti sama asia, koska naisella voi olla miehen vehkeet ja toisinpäin, naisella voi olla miesidentiteetti ja toisinpäin, geenit, sukusolut ja anatomia luovat erilaisia variaatioita ja joku voi olla myös mies ja nainen yhtä aikaa. Unohtamatta sitä, että pilluja ja peniksiä tavataan myös muunsukupuolisilla ja sukupuolettomilla. Kaikki on kaikkea.

      Poista
    4. Miksi ihmeessä esim. transnainen vaivautuu ottamaan kehonmuokkaushoitoja, kun rinnat, vagina, pyöreät muodot ja heleä ääni eivät ole yksinomaan naisten ominaisuuksia? Mihin he oikein pyrkivät, kun eri ominaisuuksilla ei ole tässä maailmassa enää sukupuolta?

      Poista
    5. "Kaikki on kaikkea."

      Siinäpä genderideologian filosofinen ydin.

      Poista
    6. "itsemäärittelylaista ei ole ollut mitään haittaa"

      Mihin itsemäärittelyä tarvitaan, jos juridisella sukupuolimerkinnällä ei muka olisi mitään käytännön merkitystä? Onko se jonkinlainen fetissi, hipelöidäänkö uudenkiiltävää vaihdetun sukupuolen henkkaria neitsytkammiossa, vai mitä sillä hengenpelastajalla sitten tehdään? Teidän mukaannehan sukupuolisielua vastaamaton sukupuolimerkintä johtaa itsemurhiin, genderspeshulien olemassaolon kiistämiseen ja muihin kauheuksiin. Mitä sellainen olemassaolo on, joka on vain henkilökortissa?

      "Ilman, että siitä kukaan hermostuu"

      Oletko perehtynyt esimerkiksi Emilia Männynvälin cancelointiin, vai mistä vassareiden Varjokirjamessut oikein hermostuivat? Taisivat sitten olla huumorimiehiä, huumorinaisia, huumorimuunsukupuolisia ja huumorisukupuolettomia.

      Hesarin kirjoittelukin osoittaa, ettei sukupuolisekoilussa ole mitään johdonmukaista. Toisinaan jauhetaan moninaisuudesta ja sukupuolen määrittelyn mahdottomuudesta ja toisinaan on hyvinkin selvää, että mikä sukupuoli ja nainen tarkoittaa. Kuten silloin, kun pillulliset olennot haluavat olla rauhassa kullillisilta edes junamatkan tai kuntosalikäynnin ajan. Kannattaa lukaista myös Hesarin jutun kommentit, jossa tuo toive nimetään mm. genitaaliapartheidiksi.

      Poista
    7. Aika kova, että joku keksii tässä vaiheessa, että jaottelu sukupuolitettuihin tiloihin on "genitaaliapartheidia". Nykyään se on sitten identiteettiapartheidia. Mietin vain miksi edes haluamme mitään sukupuolitettuja tiloja, kun ne ovat pohjimmiltaan syrjiviä.

      Poista
    8. Jos jo 1700 ihmistä on käyttänyt uutta lakia, niin oletan että edes joku heistä on siitä hyötynyt? Jos taas joku on vaihtanut henkilötunnusta esimerkiksi ilman hoitoja niin, että siitä on ollut haittaa hänelle itselleen, niin siitä vain, minun puolestani. itse kun en lakia tarvitse, niin olen kiinnostunut lähinnä siitä, onko siitä haittaa minulle tai muille ulkopuolisille.

      "Toisinaan jauhetaan moninaisuudesta ja sukupuolen määrittelyn mahdottomuudesta ja toisinaan on hyvinkin selvää, että mikä sukupuoli ja nainen tarkoittaa."

      Tämä kuulostaa siltä, että monenlaiset mielipiteet ovat sallittuja, minkä näkisin vaan hyvänä asiana.

      Poista
    9. "oletan että edes joku heistä on siitä hyötynyt"

      Mikähän se hyöty mahtaa sitten olla ilman transhoitojen läpikäymistä? Ja mitä hyötyä siitä on yhteiskunnalle verrattuna siihen, että juridinen sukupuolitieto vaihdetaan vasta transdiagnoosin jälkeen? "Ei ole keneltäkään pois" ei ole argumentti.

      "minkä näkisin vaan hyvänä asiana"

      Tai sitten se on ihan vain ultimaattista sekoilua, jossa transit, intersektionaalit ja vihervassarit eivät itsekään tiedä, mitä oikein tarkoittavat ja haluavat. Mitä nainen ja naiseus siis tarkoittavat, jos naisella voi olla penis, erektioita ja ejakulaatioita ja toisaalta miehet synnyttävät ja menstruoivat? Mitä silloin tarkoittavat naiseus, naisten oikeudet, naiserityisyys ja vaikkapa naisten seksuaaliterveys. Jos penis voi olla naisen sukupuolielin, niin keitä silloin hoidetaan naistenklinikoilla ja naistentautien osastoilla? Naisten oikeuksia on aika vaikea edistää ja tutkia tasa-arvon toteutumista, jos naiseus on pelkkä päänsisäinen tuntemus. Suurimmalla osalla ihmisistä ei edes ole mitään erityistä sukupuolifiilistä tai huolella vatkattua sukupuoli-identiteettiä.

      Poista
    10. "miksi edes haluamme mitään sukupuolitettuja tiloja"

      Ketä niissä syrjitään? Käyttävätkö sukupuolitettuja tiloja kehot vai identiteetit? Kannattaa perehtyä vaikkapa käsitteeseen urinary leash. Jännä ilmiö, että kehittyvien maiden naisille ja tytöille suositellaan naiserityisiä saniteettitiloja, mutta länsimaiden tyttöjen ja naisten pitäisi asioida unisex-unelmassa. Mikä mahtaa olla syynä moiseen eroon? Kannattaa kouluttaa miehet hyväksymään sukupuoltaan eri tavalla ilmaisevat veljensä. Korkkarit ja minarit eivät estä pisuuarin käyttöä, jos löytyy toimitukseen soveltuva vehje.

      Poista
    11. "Ketä niissä syrjitään? Käyttävätkö sukupuolitettuja tiloja kehot vai identiteetit?"

      Kommenttini olikin sarkasmia. Yritin tuoda esiin sen aivottomuutta, että meillä on ylipäätään jonkin ominaisuuden mukaan diskriminoivat tilat, mutta se ominaisuus ei saisi olla jalkovälissä. Miksi sitten näiden ihmisten mielestä on ok jaotella tilat sukupuoli-identiteetin perusteella? Miksi minun identiteetti ei saa käyttää sinun identiteetin tiloja? Mikä tekee miesidentiteetistä uhkan naisidentiteetille, jos penis ei kuitenkaan luo sitä uhkaa naisille?

      Poista
    12. Vastaus kommenttin "Anteeksi, mutta eikö tällainen kirjoittelu juuri osoita, että itsemäärittelylaista ei ole ollut mitään haittaa?"
      En nyt oikein ymmärrä tämän päätelmän logiikkaa. Siis miten kolumni, jossa korostetaan naiserityisten tilojen tarvetta, osoittaa tuoreen itsemäärittelylain vaikutuksista yhtään mitään? Väitteesi ontuu ja pahasti.
      Huomauttaisin myös, että Suomessa itsemäärittelylaki tuli voimaan vuoden alusta. Käsittääkseni ei ole (vielä, jos tulee koskaan olemaankaan) mitään tutkimuksia sen tähän astisista vaikutuksista mihinkään.
      Ulkomailla sen sijaan lähes jokaisessa tai mahdollisesti jokaisessa maassa, jossa laki on voimassa, on esiintynyt ongelmia. On ihastuttavan naiivia, mutta erittäin epärealistista kuvitella, että Suomessa vastaava laki ei voisi aiheuttaa mitään ongelmia tai että koska alle vuoden sisällä ei ole uutisoitu mistään ongelmista, niitä ei voi koskaan tullakaan.

      Poista
    13. En puhunut tutkimuksista tai uutisoinnista vaan ihan vaan siitä, että kolumnin kirjoittaja itse on varmasti käyttänyt naisten tiloja tässä vajaan vuoden ajan, kun laki on ollut voimassa, eikä ole huomannut, että mikään olisi muuttunut. Kuten en itsekään ole, vaikka etukäteen esitettiin erilaisia uhkakuvia. Minusta ei ole erityisen naiivia vaan ihan ymmärrettävää, että silloin ei stressaa lain hypoteettisista seurauksista.

      Poista
    14. "silloin ei stressaa lain hypoteettisista seurauksista"

      Lain yksi ihan konkreettinen seuraus on se, että penikselliset henkilöt voivat halutessaan käyttää naisten ja tyttöjen intiimitiloja. Asia on todettu ihan lain valmistelijoiden ja viimeksi Tampereen liikuntatoimen taholta. Suomen laki velvoittaa kohtaamaan henkilön tämän juridisen sukupuolen perusteella kaikissa sukupuolitetuissa tiloissa ja tilanteissa. Ja koska henkilötarkistusoikeus on erittäin rajattu, niin itsemäärittely tekee sukupuolesta käytännössä ilmoitusasian. Tokihan nämä on sinulle tuttuja juttuja, kunhan vain vänkäät. :D

      Eikö sinusta naisilla ja tytöillä ole oikeutta peniksettömiin tiloihin? Jos vaihtoehdot ovat unisex-unelma heiluvien heppien seurassa, tai sukupuolitetut intiimitilat, niin mitä veikkaisit suuren enemmistö valitsevan?

      -eri

      Poista
    15. On oikeus peniksettömiin tiloihin, en itsekään haluaisi peniksiä pukuhuoneessa katsella. Naisten tilat vaan ovat olleet peniksettömiä Suomessa lain voimaantulon jälkeenkin. Kyllähän laista urputtavat tämän varmasti itsekin myöntävät, kunhan vaan vänkäävät.

      Poista
    16. "Naisten tilat vaan ovat olleet peniksettömiä Suomessa lain voimaantulon jälkeenkin."

      Lähde tälle, trolliseni? Lakiako ei saisi kritisoida, ellei ole henkilökohtaisesti törmännyt yllätyskulliin? Missä transnaiset ovat tähän asti asioineet, heillähän on ollut oikeus käyttää juridisen sukupuolitietonsa mukaisia intiimitiloja jo vuodesta 2003 alkaen? Lisäksi heillä on oikeus pitää uima-asua erikoismerkillä. Miksi yhdet penikselliset juridiset naiset saisivat käyttää naisten ja tyttöjen tiloja, mutta toiset eivät?

      Olitko jo vastannut siihen, että miksi juridisen sukupuolitiedon vaihtaminen on teille elämän ja kuoleman kysymys, jos sillä ei muka ole mitään käytännön merkitystä?

      Poista
    17. No niin pojat. Ehkä keskustelua kannattaa jatkaa sitten kun todistustaakan idea on saatu haltuun. Tontutkin on jo liikkeellä. (Ai eikö tonttuja ole, no laitapa lähde!)

      Poista
    18. Itsemäärittely tarkoittaa myös sitä, että kuka tahansa mies voi täyttää naiselle tarkoitetun kiintiöpaikan 30 päivän varoajalla. Itseasiassa fantasiasukupuoli on pätevä jo hakuaikana tasa-arvovaltuutetun päätöksellä. Myös naisen hetun aikana tehdyt rikokset raiskailuja ja pedorointeja myöten tilastoidaan naisten rikostilastoon. Mutta jos Suomen naiset ovat tämän systeemin halunneet...

      Poista
    19. "todistustaakan idea on saatu haltuun"

      Todistustaakka mistä? Siis siitä, että itsemäärittely mahdollistaa monenlaiset väärinkäytökset, pervoilun, opportunismin, yhteiskunnallisen sukupuolikäsityksen vaihtamisen ja alaikäisiin laajennettuna lukitsee transidentiteettiin? Todistustaakka siitä, että itsemäärittely on johtanut väärinkäytöksiin, pervoiluun ja opportunismiin jokaisessa maassa, jossa se on voimassa?

      Sinullahan se todistustaakka on, että itsemäärittely ei mahdollista mitään edellämainituista eikä siitä ole haittaa naisten ja homoseksuaalien oikeuksille, turvallisuudelle ja yksityisyydelle. Että on joku mekanismi väärinkäytösten varalle. Esimerkiksi sukupuolivaikutusten arviointi olisi ollut kätevä, tai eri viranomaisten ja toimijoiden huolenaiheiden asiallinen käsittely naureskelun, natsittelun ja transfobiarääkymisen sijaan.

      Esittelisitkö sen mekanismin, jolla itsemäärittelyn väärinkäytökset estetään, tunnistetaan ja sanktioidaan ja miten asia on huomioitu sukupuolenvaihtolaissa?

      Ennen muuta yhteiskuntaa velvoittavan juridisen sukupuolitiedon vaihtaminen edellytti transprosessia ja transdiagnoosin saamista, nyt siihen tarvitaan... niin mitä? Pari hiiren klikkausta ja tarina, jonka todenmukaisuutta ei ole mahdollisuutta varmistaa eikä hakemusta voi käytännössä hylätä.

      Poista
  23. Itse pidin Keskisarjan puheesta. "Vegemössösukupolvi" oli myös hauska ilmaisu. Vasemmisto ei kykene argumentoimaan Keskisarjaa vastaan, koska hän on oikeassa. Kaikki tietävät, että opiskelijat ovat kiittämättömiä ja kaikkimulleheti-syndrooma vaivaa heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Keskisarja on oikeassa. Ihan mukavaa saada vähän historiallista perspektiiviä, meidän lapselliseen poliittiseen keskusteluun.

      Poista
  24. Hesari tänään:
    "Translaki vastatuulessa Ruotsissa, asiaa ajanut ex-ministeri muutti mieltään"
    "AIHEESTA on käyty Ruotsissa vilkasta keskustelua.
    Huomiota on saanut muun muassa entisen sosiaaliministeri Annika Strandhällin mielenmuutos.
    Sosiaalidemokraatti Strandhäll ajoi ministerinä voimakkaasti lakimuutosta, joka olisi helpottanut juridisen sukupuolen muuttamista, mutta nyt hän vastustaa lakiehdotusta."
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009965760.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on suorastaan ihme. Strandhäll esiintyy niissä SVT:n transdokkareissa, ja minusta hän vaikutti täysin ideologian viemältä poliitikolta. Mutta tässä se nähdään, mitä voi tapahtua, kun media hoitaa hommiaan niin kuin sen kuuluu hoitaa. Ihmettelin jo jokin aika sitten, kun huomasin, että Ruotsin naisjärjestöjen kattojärjestö oli ottanut itsemäärittelylain vallan puheeksi, että kappas, tuolla noin ihan keskustellaan itsemäärittelylaista transföpiä-syytöksistä huolimatta.

      Muutan ehkä Ruotsiin, jos siellä saadaan kunnollinen vastarinta aikaiseksi.

      Poista
    2. "Muutan ehkä Ruotsiin, jos siellä saadaan kunnollinen vastarinta aikaiseksi."

      Älä nyt ihan heti osta sitä matkalippua.

      Asiastahan ei silleen Suomessa liiaksi puhuta, mutta Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on ollut jo pitkään niin holtitonta, että siellä on meneillään jo suoranaisen sisällissodan alku. Ruotsi on jakaantunut ns. kahteen - ruotsalaisiin, ja integraation vastaisiin maahanmuuttajien slummeihin, joissa pommit räjähtelevät. Siellä pidätetään rikoksista (murha, raiskaus, aseella uhkaus, varkaus, huumeet, yms.) viikossa enemmän ulkomaalaistaustaisia, kuin paljasjalkaisia ruotsalaisia. Ja merkittävä osa näistä maahanmuuttajista/turvapaikanhakijoista on muslimeja - sateenkaariporukan ylimpiä ystäviä *sarkastinen virnistys*

      Jos Ruotsissa mikään laki tai asetus muuttuu astetta enempää trans-, tai homoporukan vastaiseksi, se johtuu uskonnollisen yhteisön luomasta pakosta - pelätään isompaa pahaa. Transporukka kun ei ole vielä räjäytellyt paikkoja, saadakseen tahtoaan läpi - nämä toiset kyllä ovat.

      Poista
    3. "Jos Ruotsissa mikään laki tai asetus muuttuu astetta enempää trans-, tai homoporukan vastaiseksi, se johtuu uskonnollisen yhteisön luomasta pakosta - pelätään isompaa pahaa. Transporukka kun ei ole vielä räjäytellyt paikkoja, saadakseen tahtoaan läpi - nämä toiset kyllä ovat."

      Ruotsissa käynnissä oleva jengisota räjäytyksineen on kyllä hyvä syy olla muuttamatta sinne, ja jos muuttaisin, niin varmaan jonnekin korvennokkaan.

      Tarkoitatko, että Ruosin varsin iso muslimiväestö luo tätä painetta olla säätämättä itsemäärittelylakia? En ole itse huomannut, että muslimien tms uskonnollisten yhteisöjen ääntä olisi tässä asiassa kuunneltu tai otettu esille. Ovatko lähiöihin pakkautuneet mamuyhteisöt ylipäänsä poliitikoille sellainen äänestäjäryhmä, jonka miellyttäminen niin sanotusti maksaa vaivan? Veikkaan, että äänestysprosentti on jossain Rinkebyssä hyvin alhainen, joten poliitikoiden ei tarvitse pelätä äänestäjien menettämistä näiden yhteisöjen sisällä, kun heitä jo lähtökohtaisesti on vähän. Mutta voin olla väärässä.

      En ole hirveän tarkkaan seurannut Ruotsissa käytyä keskustelua, mutta sen tiedän, että on pitkälti SVT:n dokumenttien ansioita, että translaki joutui siellä vastatuuleen. Esim Transkrigetissä haastatellaan aiheesta vihreää kansanedustajaa (en muista nimeä), joka on myös transaktivisti, Strandhäll on ollut dokkareissa esillä. Niissä siis suoraan käsitellään sitä, mitä vaikutuksia tällä lailla tulisi olemaan ja mikä on translobbyn osuus tässä asiassa, ja onko siltä suunnalta annettu riittävästi ja faktuaalista tietoa, mistä tässä lakimuutoksessa oikein on kyse. Koska näitä kriittisiä kysymyksiä on ylipäänsä esitetty, niitä on myös alettu pohtia syvällisemmin. Debattia on syntynyt. Ruotsissa on myös useampia päivälehtiä ja joissakin toimittajat voivat jopa kirjoittaa kriittisemmin aiheesta. Suomessa on tukahtuneempaa, koska mediakenttä on niin suppea.

      Poista
    4. Hesarin jutussa kiinnitti huomiota perustelu, että Ruotsin transit ovat pulassa passintarkastuksessa ulkonäköä vastaamattoman passin kanssa. Miksi ihmeessä sitten vaaditaan juridisen sukupuolitiedon vaihtamista myös ei-transeille ja sukupuolishoppailijoille, jotka eivät halua diagnoosia ja joilla ole aikomustakaan ulkonäköä muokkaaviin transhoitoihin? Ja mihin unohtui mantra siitä, ettei keholla ole sukupuolta, se koko moninaisuushärdelli, jossa sukupuolta ei voi päätellä ihmisen ulkonäön perusteella?

      Poista
  25. HUOM maanantaina 13.11. Yle Radio 1 Kulttuuriykkösessä klo 15.02:

    "Äiti vai synnyttävä henkilö? Miksi sukupuolen määrittelystä on tullut kiistakapula?"

    Keskustelemassa kirjailija, toimittaja ja kriitikko Emilia Männynväli, biologi Atte Komonen Jyväskylän yliopistosta, sukupuolentutkimuksen professori Leena-Maija Rossi Lapin Yliopistosta ja tutkijatohtori Joonas Pennanen Jyväskylän yliopistosta. Ohjelman toimittaa Pauliina Grym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä, saammeko kuulla hedelmällistä keskustelua asiasta.

      Sitä en ymmärrä, miksi äiti- ja isä-käsitteetkin on pitänyt vatkata sekaisin. Äiti kun on ihmislajin synnyttävä osapuoli ihan samalla tavalla kuin muilla eläinlajeilla emä, emo tai emakko. Toki joku voi olla "äiti" sosiaalisesti mutta ei biologisesti (esim. adoption kautta) mutta se ei poista sitä, että lapsen synnyttäjä on aina äiti, olipa hän lapsen elämässä mukana tai ei, tai olipa hänen sukupuoli-identiteettinsä mikä hyvänsä. "Kaksi äitiä" tai "kaksi isää" ovat myös sellaisia käsitteitä, jotka eivät vaan, noh, kuulosta järjellisiltä.

      Poista
    2. En ymmärrä, miksi emme ole vaan voineet keksiä uusia termejä mm. henkilöille, jotka ovat lapsen sosiaalisia, mutta eivät biologisia vanhempia. Miksi heidät on pitänyt sekoittaa äiteihin ja isiin? Samaa olisi voinut soveltaa transien tapauksessa - keksiä heille jotkut omat termit, jotka eivät menisi sekaisin ihmisen biologisen/geneettisen sukupuolen kanssa. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, kun meidän ei tarvitsisi räpiköidä tällaisessa käsiteliemessä, jossa kaikki on limittäin, lomittain ja sekaisin, ja kaikki vaan riitelevät koko ajan sanojen merkityksistä.

      Poista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä