Vieraskynä: Miten autismin kirjolla oleminen näkyy transaktivismissa?

Sain erinomaisen ja perinpohjaisesti mietityn vieraskynän, aiheena muunsukupuolisuus ja se, miten autismin kirjolla oleminen näyttäytyy trans- ja muunsukupuolisuusidentifioitumisissa. Olen jo pidempään ollut aikeissa kirjoittaa muunsukupuolisuudesta perusteellisesti, ja olen myös kerännyt sitä varten valtavasti materiaalia, mutta aihealue on niin laaja ja materiaalia on niin tuhottomasti, että sen läpikäynti, prosessointi ja kirjoittaminen on melko hidasta. Yksi aihetta käsittelevä merkintä on nyt tekeillä. Koetan saada sen pian valmiiksi.

/edit

Nyt on taas kommentteja siunaantunut ihan tuhottomasti. (Kiitos siitä! *pus*) Painakaa alhaalta Lataa lisää…, niin näette kaikki.

(Tarkennus vielä yllä mainittuun: Kun sanon, että muunsukupuolisuus on "laaja aihealue", en tarkoita, että aihe itsessään olisi laaja. Tarkoitan kaikkea aiheeseen liittyvää. Mitään "muunsukupuolisuutta" ei ole olemassakaan, joten aiheena sen on siksi itsessään mahdotonta edes olla mitenkään laaja.)

Tämä vieraskynäteksti löytyy edellisen postauksen kommenteista, mutta sen kirjoittaja laittoi minulle muutama viikko sitten sähköpostia, johon oli liittänyt tämän saman tekstin, en vain ollut ehtinyt vielä kommentoida ja julkaista sitä. (Kuvat minun lisäämiäni, eivät vieraskynäilijän.)

Miten autismin kirjolla oleminen näkyy transaktivismissa?

Olen autismin kirjolla oleva aikuinen nainen, aiemmin muunsukupuoliseksi identifioitunut. Tässä kirjoituksessa erittelen, kuinka trans-, queer- ja muunsukupuolisuus on alakulttuuri, joka on muodostunut autismin kirjon piirteiden ympärille. Tällaisia piirteitä ovat:

Dissosiatiivinen suhtautuminen omaan kehoon

Autismin kirjolla oleva kokee usein ärsykkeet häiritsevämpinä ja omien stressireaktoiden itsesäätely on vaikeampaa. Autismin kirjolla oleva on vähemmän mieleltään kiinni omassa kehossaan ja sen myötä myös konkreettisessa ympäristössä. Mieli ja keho tuntuvat erillisiltä asioilta. Tähän voi liittyä fantasia "konekehosta", johon voisi helposti vaihtaa osia. Autismin kirjolla olevalle on myös tyypillistä, että sekä omia että muiden tunteita tunnistetaan ja koetaan neurotyypillistä vähemmän tai vähemmän eritellysti.

Tämä on koko transkulttuurin perusta. Transkulttuurissa ajatellaan, että ihminen voi olla syntynyt "väärään sukupuoleen" tai "väärän sukupuolen" kehoon, mikä on dissosiaatioon nojaavaa fiktiota. Dissosioidaan kahta asiaa: eli että ihminen on sekä irti kehostaan (kuka/mikä siihen väärään kehoon on syntynyt? sielu? tässä transkulttuuri muistuttaa uskontoa) että sukupuoli olisi erillinen (ja irrotettava ja muutettavissa oleva) asia muusta kehollisuudesta (ei ole).

Tunteiden tunnistamisen vaikeus näkyy siinä, että oletetaan kaiken ahdistuksen johtuvan siitä "väärästä sukupuolesta". Todellisuudessa ahdistuksen taustalla on yleensä monia syitä, esim. seksuaalista hyväksikäyttöä ja erilaisia muita turvattomuutta luovia kokemuksia.

Muiden tunteiden erottelun vaikeus näkyy siinä, että jos joku kyseenalaistaa jotain transkulttuuriin liittyviä ajatuksia hänen ajatellaan kokevan joko transfobiaa (eli pelkoa, kauhua) tai transvihaa. Tällaisen tulkinnan taustalla voi olla, että projisoidaan omia toisiin kohdistuvia pelon tai vihan tunteita toisen ihmisen tunteiksi. Eli kun ei haluta ajatella, että toiset herättävät itsessä pelkoa tai vihaa, käännetään asetelma mielessä toisin päin.

Dissosiaatiota vaaditaan myös muilta silloin kun vaaditaan tulla nähdyksi haluamassaan sukupuolessa (ilman että ollaan tehty transhoitoja joilla ulkonäkö muuttuisi sukupuolta haluttua vastaavaksi tai hoidot eivät ole riittävästi muuttaneet) tai että toiset eivät saisi nähdä omaa sukupuolta. Harva kai oikeasti on niin dissosioitunut, ettei sukupuolia näe/tunnista, mutta pitää kohteliaasti teeskennellä. Se taas sujuu meiltä autisteilta, koska tehdään sitä muutenkin sosiaalisessa elämässä selvitäksemme.

Sosiaalisen elämän hankaluus

Autismin kirjolla oleva lukee neurotyypillisiä huonommin ympärillään olevien ihmisten epäsuoraa viestintää, joten sosiaalinen elämä on usein vaikeaa. Ulkopuolisuuden kokemukset varsinkin nuoruudesssa ovat autisminkirjolaiselle yleisiä. Jotkut autismin kirjolla olevat viihtyvät parhaiten yksin, mutta monet myös kaipaavat muiden ihmisten seuraa ja hyväksyntää.  Sosiaalinen elämä edellyttää yleensä maskaamista, eli mallista tietoisesti opeteltua matkimista. Mitä selkeämmät toimintamallit sosiaalisessa ympäristössä valmiiksi on, sitä helpompaa on sosiaalisissa tilanteissa toimia.

Transkulttuurissa kaiken pitää olla inklusiivista, jotta kenellekään ei tule ulkopuolinen olo. Tämä saavutetaan kahdella tavalla: kaikesta, mikä ahdistaisi jotakuta, pitää vaieta ja on tarkat säännöt miten pitää toimia. Vaieta pitää esimerkiksi siitä, että sosiaalinen tai fyysinen transitio eivät tee monille hyvää vaan pahentavat mielenterveysongelmia ja vaikeuttavat muutenkin sosiaalista ja fyysistä elämää. Näitä vaikutuksia ei saa eritellä eikä varsinkaan kenenkään omaa minäkuvaa kyseenalaistaa, koska "ihminen itse tietää parhaiten". Oikeasti usein ei tiedä, vaan minäkuva ja todellisuuskäsitys voi olla eri syistä hyvinkin vääristynyt.

Muunsukupuolisuus-identiteetti syntyi minulla siitä, että näin ympärilläni malleja siitä, että miten eri sukupuolet toimivat tai miten pitäisi toimia, mutta koin ne todella vieraiksi itselleni. En todellakaan voinut olla nainen, kun ei kiinnostanut ulkonäkö eikä itseni esittely eikä miesten miellyttäminen. En kokenut olevani mieskään, sellainen tuntui vielä vieraammalta ajatukselta. Minun siis täytyi olla jotain muuta. Hetken aikaa muunsukupuolisuus kuulosti ihan täydelliseltä teorialta, varsinkin kun koin kiinnostusta sekä naisia että miehiä kohtaan. Lakkasin ajattelemasta, että olen muunsukupuolinen, kun näin enemmän erilaisia tapoja olla nainen, eivät kaikki muutkaan olleet kiinnostuneita esim. ulkonäöstä tai hoivaamisesta (kyllä, jäykkää ja seksististä, vaan niin minä silloin ajattelin) ja sain erilaisuudelleni todenmukaisempia selityksiä.

Transkulttuurissa on muitakin selkeyttä luovia sääntöjä, joiden myötä autistin on siellä normimaailmaa helpompi olla. Turvallisemman tilan ohjeet, erikseen ilmoitetut pronominit jne. ohjaavat toimintaa sosiaalisissa tilanteissa ja luovat ennakoitavuutta muiden toimintaan. Minulla oli niin kauan kunnes asiat, joita tässä käsittelen, alkoivat tökkimään. En enää pystynyt uskomaan siihen fiktioon.

Maailma koostuu teorioista ja fiktiosta

Autismin kirjolla oleva on enemmän kiinni teorioissa ja fiktiossa. Nämä ovat usein autismin kirjolla olevan elämän ilo ja vahvuus ja moni autismin kirjolla oleva onkin poikkeuksellisen luova ja/tai älykäs. Autismin kirjolla olevalle on myös tyypillistä hyperfiksaatio johonkin asiaan, eli sellainen kiinnostus, joka ylittää kaiken muun elämän.

Transkulttuurin sukupuolikäsitys, eli sukupuolen moninaisuus, on fiktiivistä teoriaa. Siinä on yhdistelty biologiaa (sukupuolen kehityshäiriöitä) ja kulttuuria (eri aikojen ja kulttuurien sukupuolirooleja) sillisalaatiksi, joka vaihtelee kertojan ja tilanteen mukaan. Oikeastihan lisääntymisbiologinen sukupuoli on simppeli juttu: on 2 mallia ja siitä poikkeuksia (kehityshäiriöitä). Poikkeukset eivät ole jana sukupuolesta toiseen, eikä oma sukupuolensa. Häiriöt ovat häiriöitä, ja niistä seuraa erilaisia hankaluuksia elämään, vaikka olisikin mukavampaa kutsua niitä moninaisuudeksi.

Sukupuolifiktioon kuuluu myös, että sukupuolten välillä ei ole oleellista fyysistä eroa tai eroilla ei ole väliä. Tällä perusteella ajetaan sukupuolen itsemäärittelyä lakiin. Oikeasti sukupuolten välillä on eroa monissa fyysisissä ulottuvuuksissa (joita ei voi transhoidoilla eli leikkauksilla tai hormoneilla täysin poistaa) ja myös käytöksessä. Fyysiset erot näkyvät esim. urheilussa, henkiset erot näkyvät esim. sosiologian, psykologian ja kriminologian tutkimuksissa.

Fiktiota on myös, että identiteetti olisi jotekin sisäsyntyinen asia. Identiteetti on kulttuurinen asia.  Identiteetti eli minäkuva eli minäkäsitys syntyy ihmisen vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Sisäsyntyiset taipumukset vaikuttavat siihen, mutta eivät määrää sitä. Ihminen ei siis voi "olla trans", jos kulttuurissa tällaista lokeroa ei ole. Sen sijaan voi kyllä kokea vieraantumista omasta kehostaan tai sukupuolisuudestaan tai sukupuolirooli-odotuksista, mutta jäsentää sitä vain muulla tavalla. Esimerkiksi minä en enää ajattele, että koska "en ole kuin muut tytöt" (eli niin kuin mielessäni kuvittelin että naiset ovat/naisten pitäisi olla) olisin muunsukupuolinen, vaan että olen nainen, joka on autismin kirjolla ja siksi erilainen.

Yleinen taipumus fiktiossa elämiseen näkyy siinä, miten moni transkulttuurissa elää seksuaalisuuttaan fiktion kautta. Ihmiset identifioituvat usein aseksuaalisuuden kirjolle (vaikka harrastaisivat seksiä paljonkin ja joskus myös kumppaneiden kanssa) tai panseksuaaleiksi, mutta mielihyvän tärkein lähde on joku fiktiivinen tarinamaailma, jonka henkilöille tai henkilöiden kanssa seksi mielessä tapahtuu.

Kokemukseni mukaan siis transkulttuurissa on ihan hämmästyttävän paljon autismin kirjolla olevaa porukkaa. Toivotttavasti tämä kirjoitus auttoi jotakuta muutakin ymmärtämään itseään ja ympärillä oleviaan paremmin.

Vielä pari pientä listaa:

Miksi lakkasin uskomasta transhuuhaahan?

• Poikkeuksellisen monilla skenetutuillani oli takanaan seksuaalista hyväksikäyttöä ja muuta traumaa. Näistä oltiin avoimia kavereille, käytiin terapiassa jne. Miten kehosta vieraantuminen ja halu paeta menneisyyttä luomalla itsestään uusi persoona ei olisi tapa paeta menneitä kokemuksia?
• Katsoin luontodokumentteja. Kun olemme kaikki nisäkkäitä, miksei teorioita voi soveltaa mihin nisäkkäisiin? Aloin todella pohtia luonnon ja kulttuurin eroa.
• En pystynyt/halunnut enää dissosioida niin paljon kuin kulttuurissa olisi vaadittu. Asiat, joita yllä kirjoitin, alkoivat häiritä alakulttuurissa.

Miksi sukupuolivähemmistöys on huono alakulttuuri autistille?

• Se vahvistaa dissosiaatiota. Vaikka dissosiaatiosta ei ehkä koskaan täysin pääse, kannattaa sitä yrittää opetella vähentämään erilaisilla tietoisuusharjoituksilla, liikkumalla luonnossa jne. 
• Teoriat ovat huuhaata. Kun joka tapauksessa tykkää imeä itseensä tietoa ja analysoida asioita, kannattaa kiinnostus suunnata johonkin, joka on enemmän kiinni todellisuudessa. Tai kiinnostua fiktiosta, joka on reilusti fiktiota.
• "Älä leiki ton kaa." Skenekaveruus on niin kauan kuin toistat oikeita mantroja. Jos kritisoit asioita tai edes kysyt kysymyksiä, joudut ulossuljetuksi porukasta (varsinkin netissä). Eli kun on muutenkin vaikea löytää kavereita, kannattaa etsiä sellaisia, joita ei ole niin helppo menettää.

Kiitos mahtavasta ja hyvin jäsennellystä pohdinnasta!

Kirjoittaja nostaa tekstissään esille todella monta keskeistä pointtia, kuten vierauden tunteen omaa kehoa ja kehollisuutta kohtaan ja sen myötä rakennellut dissosiatiiviset fantasiat ja mielikuvat, tunteiden tunnistamisen vaikeuden, transyhteisön tiukan ja joustamattoman ryhmäkurin (joka on yksi tiukkojen uskonlahkojen ja kulttien ominaispiirre), sosiaaliset ongelmat, ulkoisen maailman ominaispiirteiden ja ilmiöiden redusoimisen "minussa on jotain vikaa, minun on oltava jotain muuta" -ajatuskuvioihin, hyperfiksoitumisen itselleen merkityksellisiin asioihin ja havainnon siitä, että transkulttuurissa on hyvin paljon henkilöitä, joilla on autismin kirjolla olevia piirteitä.

Olen paljon miettinyt tätä koko muunsukupuolisuusasiaa yleisellä tasolla ja ennen kaikkea sitä, miten se(kin) on voinut räjähtää tällaisella voimalla ja näin nopeasti globaaliksi ilmiöksi. Erityisen kiinnostavaa on se, että muunsukupuolisten, nonbinäärien ja genderfluidien (ja keitä kaikkia tähän sakkiin nyt kuuluukaan) ynnä muiden näkemyksiä ei saisi millään tavalla koskaan kritisoida, niistä ei saa olla eri mieltä, kaikki muunsukupuolisten selitykset itsestään ja erikoisidentiteeteistään täytyy kyseenalaistamatta nielaista sellaisenaan ja alistua heidän vaatimuksiina tietynlaisten puhuttelumuotojen käytöstä ja niin edespäin. Edes kysyä ei saa, vaikka kysyisi silkasta vilpittömästä uteliaisuudesta ja tiedonhalusta, koska kysyminen on transfobiaa ja syrjintää. Ilmiöhän pohjautuu juuri kirjoittajan mainitsemaan fiktiiviseen teoriaan, joka on sukua aiemmassa kirjoituksessa käsittelemälleni immersiiviselle fiktiolle. On tietynlainen uskomusrakennelma, joka on koostettu tietynlaisista palasista erilaisia akateemisia teorioita, yleisiä käsityksiä aihetta koskevista ilmiöistä ja päälleliimattuna postmodernia käsitekikkailua. Näistä on sitten kyhätty epämääräinen "teoria" siitä, että sukupuoli ei ole binäärinen vaan spektri ja koska itsemääräämisoikeus, kuka tahansa on mitä tahansa vain haluamalla ja sanomalla niin. Tämä on aivan täysin tyylipuhdasta identiteettipolitiikkaa. Koko hommassa ei olisi mitään ongelmaa, jos sukupuolisekoilijat vain sekoilisivat keskenään omissa piireissään, mutta kun se ei riitä heille: koko yhteiskunta täytyy saada uskomaan kyseenalaistamattomasti noihin sukupuolifantasioihin ja koko nykyinen lainsäädäntö täytyy muokata uusiksi näiden muutamien erityisihmisten maailmankuvan pohjalta ja heidän erityistarpeitaan vastaamaan. Tämä on ongelma siksi, että demokraattisessa yhteiskuntajärjestelmässä asioista täytyy pystyä keskustelemaan siten, että kaikki näkökohdat huomioidaan. Sitä on demokraattinen dialogi. Trans-, gender- ja muunsukupuolisuusaktivistit eivät suostu keskustelemaan; he sanelevat ja käskyttävät.

Suuri osa "muunsukupuoliseksi" itsensä kokevista ja sellaiseksi julistautuvista on hyvin nuoria ja (kuten kirjoittajakin kuvaa) jonkinlaisista pidempiaikaisista sopeutumattomuusongelmista kärsineitä, mielenterveysongelmaisia ja traumatisoituneita tapauksia, eivät aina erityisen älykkäitä (joskin jotkut ovat jopa poikkeuksellisen älykkäitä)... Ihmisiä, jotka ylipäätään ovat jollain tapaa aina kärsineet ulkopuolisuuden kokemuksista. Autismin kirjolla oleville ihmisille on tyypillistä jo lapsuudesta lähtien kokea ulkopuolisuutta, koska autismin kirjolla olevan on vaikeaa tunnistaa tietynlaisia sosiaalisia käytänteitä ja normeja tai ihmisten käyttäytymistä ja reaktioita samalla tavoin kuin muiden. Autismin kirjon ihminen ei esimerkiksi aina kykene havaitsemaan keskustelussa erilaisia kontekstivihjeitä vaan lukee herkästi tilanteet ja sanotut asiat täysin kirjaimellisesti, jolloin huumori, ironia ja sarkasmi jäävät häneltä havaitsematta. Syke-sarjan Petteri Holopainen (jota näyttelee Jarkko Niemi) on tästä erinomainen esimerkki. Yksi ongelma tässä on se, että ihmisillä ei keskimäärin ole riittävästi tietoa autismin kirjosta ja sen ilmenemismuodoista, jolloin autismin kirjon henkilölle käy usein niin, että hänelle nauretaan (joko hyvän- tai pahantahtoisesti), eikä hän lainkaan ymmärrä miksi. Kun on koko elämänsä ajan joutunut kokemaan ulkopuolisuutta ja nolatuksi tai naurunalaiseksi tulemisia sosiaalisissa tilanteissa, totta helvetissä ihminen herkästi sitten ajautuu ajattelemaan olevansa jotain "muuta" ja löytäessään transaktivistien ja genderuskovaisten selitykset "muunsukupuolisuudesta" ja "sukupuolen spektristä", on äärimmäisen yksinkertaisen tuntuista redusoida sitten kaikki ongelmansa siihen, että "minä olen muu". Luultavasti juuri tämä on yksi suurimmista syistä koko tähän muunsukupuolisuusaaltoon: erilaisista sosiaalisista ja sopeutumisen ongelmista kärsineet, ulkopuolisuutta kokeneet ihmiset tuntevat vihdoin saaneensa nimen sille omalle kokemukselleen. Kun jokin asia saa nimen ja selityksen, siitä tulee ihmiselle konkreettista todellisuutta. Tai ainakin tuntuu tulevan sellaista.

Tästä nimen saaminen -asiasta toinen hyvä esimerkki on narsistisen parisuhteen uhrit, jotka eivät ennen narsistisen suhteen aloittamista ole vielä tienneet narsismista mitään. (Useinhan narsistin uhrilla ei suhteen alussa ole aavistustakaan, minkälaisen ihmisen kanssa hän on tekemisissä, koska narsisti on niin uskomattoman hyvä mielistelijä, näyttelijä ja teeskentelijä.) Myös narsistien uhrit ajautuvat hyvin herkästi kaltoinkohtelun alkaessa ja jatkuessa ajattelemaan, että vika on heissä eikä siinä kaltoinkohtelevassa kumppanissa ja paskassa parisuhteessa. Toki narsistit usein myös itse manipuloivat kumppaneitaan tällaiseen ajatteluun syyllistämällä häntä kaikesta. Kun uhrit lopulta helvetin jälkeen kuulevat narsismista ja saavat siten nimen kyseiselle ilmiölle, se tuntuu siltä, kuin suomut putoaisivat silmiltä. Sen jälkeen palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Tunnen itse useita narsistisen suhteen uhreja ja olen myös itse tuntenut muutaman narsistin. Täytyy jossain vaiheessa kirjoittaa tästä lisää, koska narsismi liittyy nykyiseen transaktivismiin hyvin perustavanlaatuisella tavalla.

Muunsukupuolisuusvouhottaminen kaikkine eri ulottuvuuksineen on hyvin moninainen (yöh, mikä sana) ilmiö. Kaikkein traagisinta minusta koko asiassa on juuri se, miten irvokkaasti ilmiö koko ajan täytäntöönpantuna ollessaan oikeastaan sotii itseään vastaan. Muunsukupuoliset itse eivät lainkaan tunnu tajuavan tätä. Ei se, että ei sopeudu joihinkin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin muotteihin ja normeihin, tarkoita että ihmisessä itsessään olisi jotain vikaa, saati hänen kehossaan ja sen lisääntymisbiologiassa. Ei se, että meillä on yhteiskunnassa määrittämätön määrä vallitsevia stereotyyppisiä käsityksiä siitä, millaisia miesten ja naisten "tulisi" olla, ole syy alkaa käydä sotaa omaa itseään ja kehoaan ja kehon sukupuolta vastaan. Minä näen koko trans- ja muusuvouhotuksen vain uutena ja muodikkaana itsevihan ja itsensä vahingoittamisen muotona, josta tulee mieleen lähinnä 1990-2000-lukujen syömishäiriöbuumi. En usko, että kovinkaan moni näistä muusuiluun hurahtaneista kykenee ajattelemaan asioita läheskään näin pitkälle, vaikka olenkin monien muunsukupuolisten kirjoituksiin tutustuttuani huomannut, että heistä monet ovat hyvin teräviä, ajattelukykyisiä ja analyyttisiä. Myös detransitioituneista suurin osa on päivänselvästi suorastaan poikkeuksellisen älykkäitä.

Toisaalta on niinkin, ettei suurinta osaa genderkultissa riehuvista edes kiinnosta miettiä näitä asioita omia (muilta kopioituja) sloganeitaan pidemmälle. Koko transaktivismi ja genderkulttuuri on nykyään lähinnä nuorten värikäs, kapinallinen ja anarkistinen alakulttuuri, jossa he voivat kokea kuuluvansa johonkin, olla osa jotakin isompaa kokonaisuutta, taistella "ihmisoikeuksien" puolesta ja nostaa oman viiteryhmänsä jalustalle, muiden yläpuolelle, saada huomiota, näkyä, kuulua, olla olemassa, olla Jotain Erityistä. Heidän varsinainen motiivinsa ei perimmältään edes ole yhteiskunnallinen vaikuttaminen (tai on, mutta he eivät osaa ajatella laatikon ulkopuolelta vaan toimivat koko ajan omista haluistaan ja tarpeistaan käsin) vaan saada olla osa tuota värikästä alakulttuuria. Ryhmäeksklusiviteetti on parhaimmillaan ja pahimmillaan päihdyttävä olotila. Minä kuulun jonnekin! Me olemme valittuja! Me tiedämme totuuden! Kapinointi on näille penskoille ja kermaperseille itsessään syy ja päämäärä, ei se, millaiseksi maailman heidän mielestään pitäisi muuttua. Hommassa ei olisi ongelmaa, jos tällä alakulttuurilla ei olisi näin poikkeuksellisen paljon vaikutusvaltaa ottaen huomioon sen, millaista yhteiskunnallista valveutuneisuutta ja tietopohjaa tämän kaliiperin lakimuutosten vaatiminen ja täytäntöönpano oikeastaan edellyttäisi. Penskat haluavat ja vaativat aina kaikkea sellaista, minkä seurauksia ja pitkäaikaisvaikutuksia eivät kykene millään tasolla ymmärtämään.

Sinä nuori, joka kipuilet oman sukupuolesi, kehosi ja minuutesi kanssa ja kenties nyt satut lukemaan tätä, tahtoisin ihan näin Pride-viikonkin kunniaksi lähettää sinulle viestin (kuvittele valonsäteitä tähän ympärille):

Älä ikinä usko ihmisiä, jotka sanovat sinulle, että sinussa on jotain väärää ja vikaa.

Sinä et ole viallinen. Sinun kehosi ei ole viallinen. Sinun sukupuolesi ei ole viallinen. Identifioidu muunsukupuoliseksi ja kellu ja lieku siinä identiteetissä, jos aivan välttämättä haluat, mutta sinä et ole väärä tai "muu", koska koet poikkeavasi jostain normista ja koet kuulumattomuutta ja ulkopuolisuutta sen takia. Olet täysin hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olet, olet täysin omana itsenäsi rakkauden, välittämisen ja rakastamisen arvoinen. Tiedän, että tämä kuulostaa sokeriselta, kliseiseltä ja moneen kertaan toistellulta, mutta olen vakavissani. Vain itseään rakastamalla ihminen voi löytää rauhan; rauha ei tule lypsämällä sitä väkivalloin muista ihmisistä ja pakottamalla heidät toimimaan jollain tietyllä tavalla, joka ei tökkäise omia parantamattomia haavoja.

Vikaa on ahdasmielisissä, kivettyneissä ja rajoittuneissa ASENTEISSA liittyen siihen, millaisia miesten ja naisten tulisi olla, ja vaikket vielä ehkä ole oivaltanut, niin transaktivistien näkemykset tästä nimenomaisesta asiasta eivät pohjimmiltaan eroa "ahdasmielisten cisheterojen" käsityksistä kuin näennäisesti. Genderideologian viesti ei ole se, että ihminen on omana itsenään täydellinen ja rakastamisen arvoinen. Genderideologian viesti on tämä: "Sinussa on jo LÄHTÖKOHTAISESTI jotakin VIKAA ja sinun on radikaalisti MUUTUTTAVA, jotta riität." Tämä ei ole alkuperäinen Priden sanoma. Alkuperäinen Priden sanoma oli se, että ihminen on juuri sellaisena täydellinen ja rakastamisen arvoinen, eikä hänen tarvitse muuttua ja mukautua johonkin tiettyyn malliin ja lokeroon, jotta kelpaa ja riittää. Juuri tätä sateenkaarilippu (ilman näitä nykyisiä progressiivisen lipun rumia härpäkkeitä) aikanaan symboloi, ja symboloi edelleen, vaikka transaktivistit ovat ottaneet elämäntehtäväkseen turmella tuon lipun (ja sen mitä se symboloi) niin perinpohjaisesti kuin mahdollista.

Joku kommentoi edellisessä postauksessani tuota näennäisyysasiaa osuvasti:

"Genderessentialismi on tosi jännä ilmiö." 

Konservatiivit 1950-luvulla: naiset tiskaavat ja meikkaavat.

Transaktivistit 2020-luvulla: kaikki, jotka tiskaavat ja meikkaavat ovat naisia.

Transaktivismi ja muunsukupuolisuusvouhotus eivät yhteiskunnassa väljennä käsitystämme siitä, mitä on olla mies tai nainen. Ne päin vastoin KAVENTAVAT käsitystä siitä valamalla rautaan kaiken sen, mikä yhteiskunnassa tyypillisesti käsitetään prototyyppiseksi mieheydeksi tai naiseudeksi. Mieheyteen ja naiseuteen liitettäviin stereotypioihin henkensä hädässä takertumalla transaktivistit ja muusuvouhottajat yrittävät todistella koko muulle maailmalle, että heidän subjektiivinen kokemuksensa jostain trans-, muun- tai milloin mistäkin sukupuolisuudesta ovat aitoa ja objektiivista todellisuutta, jota kukaan ei koskaan saa millään tavalla kyseenalaistaa. Ironista tässä on se, että vaikka transaktivistit väittävät haluavansa purkaa "cisnormatiivisuuden" ja sukupuolistereotypiat yhteiskunnasta pois, he tosiasiassa tarvitsevat noita stereotypioita. Eivätkä vain tarvitse, ne ovat heille elinehto. Jos sukupuolistereotypiat puretaan pois, transaktivisteilta viedään kaikki keinot todistella muille ihmisille sitä, että heidän sukupuolikokemuksensa on aito ja oikea. He eivät voi käydä nykyistä taisteluaan, jos "cisheterot" lakkaavat välittämästä sukupuolistereotypioista ja stereotypiat puretaan pois. Tämä on yksi syy siihen, miksi transaktivistit vihaavat homoseksuaalisuutta niin intohimoisesti (vaikka yhä edelleen itsepintaisesti roikkuvat meissä). Homoseksuaalisuus on itsessään sukupuolista epätyypillisyyttä. Transaktivisteista on täysin sietämätöntä, että jokin ihmisryhmä voi samaan aikaan olla ylväästi sopeutumatta vallitseviin sukupuolinormeihin ja -stereotypioihin ja hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on.

Homoseksuaalit ovat aina sanoneet, että jokainen on rakastamisen arvoinen juuri sellaisena kuin on, riippumatta siitä ketä rakastaa ja miten omaa persoonallisuuttaan habituksellaan ilmaisee. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, en lakkaa välittämästä tätä rakkauden sanomaa maailmaan.

Vieraskynä: Naisnäkökulmaa (sekä omat kommenttini kirjoituksen aiheisiin, mm. transnaisten aivoitukset ja toilailut)

Huhuilin viime viikolla, että julkaisen jatkossa blogissani omien tekstieni lisäksi vieraskynäkirjoituksia. Johan alkoikin Lyyti kirjoittaa.

Ennen itse asiaan siirtymistä tarkennan vieraskyniin liittyviä käytänteitä vielä hieman. Korostan edelleen: kuka tahansa saa kirjoittaa seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai *gasp* sukupuolen ilmaisusta, poliittisesta puolueesta, maailmankatsomuksesta, lempiväristä tms. riippumatta, kunhan aiheet liittyvät jotenkin seksuaalisuus- ja sukupuoliteemoihin. En myöskään missään tapauksessa odota, että kirjoittajat olisivat minun kanssani kaikesta samoilla linjoilla – myös minun täällä esittämiäni näkemyksiä saa siis haastaa ja arvioida kriittisesti. Muutama pikku ohjesääntö kuitenkin on: 1. Muista pysyä asiassa. 2. Älä esitä sellaisia väitteitä, joita et voi perustella. 3. Muista asiallinen kielenkäyttö. 4. Tiedosta tämä: vain puhumalla ääneen tai kirjoittamalla ajatuksiaan muiden nähtäville on mahdollista vaikuttaa mihinkään.

No niin, ensimmäinen rohkea jo rokan söikin ja lähetti minulle mainion kirjoituksen. Julkaisen sen nyt alla kokonaisuudessaan (jonkin verran karsittuna versiona, esim. kaikki tunnistetiedot on häivytetty) ja omat kommenttini perään. Naiskirjoittaja pohdiskelee muun muassa transaktivismin vaikutuksia naisten elämään ja oikeuksiin, seksuaalisen ahdistelun problematiikkaa, sukupuolen itsemäärittelystä koituvia ongelmia ja nainen-sanan häivyttämistä kielenkäytöstä.

Hei Laventeliveikkonen,

Olen lukenut blogiasi ainakin puoli vuotta ja monet tekstisi useaan kertaan. Vaikka kielenkäyttösi on ajoittain melko kipakkaa (pidän tyylistäsi!), osut aina argumenteillasi genderideologian ongelmien ytimeen. Jos tarvitset X-vuotiaan heteronaisen (entisen vasemmiston äänestäjän) ajatuksia vaikka osana jotain päivitystä, tätä viestiä saa lainata. (Olen ammatiltani X ja opiskelen X. Minulle on ehdottoman tärkeää olla anonyymi, pelkään herkän mielenterveyteni puolesta ja pelkään tulevien työmahdollisuuksieni puolesta ympäristössä X.)

Blogisi ansiosta ymmärrän nykyään paremmin genderuskon haitalliset vaikutukset myös homoseksuaalien ja biseksuaalien elämään. Kiitos tästä, todella valaisevaa ja informatiivista settiä. Samaan aikaan äärimmäisen ahdistavaa ajatella, että tähänkö on tultu homofobian suhteen. Haluaisin kovasti, että myös homot, lesbot ja biseksuaalit saisivat toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman maan alle piiloutumista raivokkailta transaktivisteilta.

En ikinä voisi kuvitella ottavani kantaa näihin asioihin omalla nimelläni ja kasvoillani, sillä psyykeni ei yksinkertaisesti kestäisi joukkolynkkausta. En edes uskaltaisi puhua näistä aiheista kenenkään muun kuin puolisoni ja sisarusteni kanssa, sillä ystäväni (ovat toki ihania ihmisiä, kilttejä) ovat vahvasti liberaalin ja intersektionaalisen feminismin kannattajia. Sosiaalista mediaa seuranneena (seuraan transaktivisteja ja poliitikkoja) olen ymmärtänyt olevani jonkin sortin natsiin rinnastettava ihmishirviö, sisäistetyn transfobian omaksuma valkoinen oikeistokonservatiivi cisheteronainen, kun haluan pitää kiinni biologisista tosiasioista, esimerkiksi kahdesta sukupuolesta.

Huoleni naisten ja tyttöjen oikeuksista on varmasti aktivistien mielestä ”transmisogyniaa” ja ”transfobiaa”, sillä sisällytän naiseuden käsitteeseen tosiaan biologiset naiset. Teen tämän suurelta osin pelon takia; olen joutunut lukemattomia kertoja seksuaalisen ahdistelun kohteeksi kadulla/julkisissa kulkuneuvoissa (minun perääni huokaillaan, vihellellään ja läähätetään, kommentoidaan rivoja ja minua on seurattu keskellä kirkasta päivää X:ssä jonkun miehen toimesta) ja lisäksi minut on raiskattu treffien päätteeksi. Jopa kivat miespuoliset koulukaverit esineellistävät minua minun kuulteni (olen ilmeisesti kuuma pakkaus?!), enkä koskaan ikinä milloinkaan uskalla sanoa mitään vastaan vaan lamaannun ihan totaalisesti.

Eli näkökulmani tähän sukupuolten häivyttämisideologiaan ei ole niinkään akateeminen, vaan ajatukseni ja huoleni kumpuavat ihan aidosta pelosta; mitä IHMETTÄ vasemmistoliitto, vihreät ja Sdp ajattelevat ajaessaan sukupuolen itsemäärittelyä? Mitä ihmettä ennen järkevinä pitämäni feministinaiset ajattelevat hokiessaan translakinyt, translakinyt, sillä kyseinen ehdotelma sisältää sellaisen perustavanlaatuisen yhteiskunnallisen muutoksen, että kuka tahansa voi muuttaa juridisen sukupuolensa naiseksi ilman transhoitoja ja sukupuolenkorjausprosessia. Toteutuessaan laki on tietenkin valtava uhka naisten oikeuksille, sillä naisten turvallisiin tiloihin saattaa tulla tirkistelijöitä ja muita ahdistelijoita, eikä sille tässä dystopiassa voitaisi tehdä mitään. Varmaan vartijat voivat hakea pois, jos joku käy liian lähelle...? Jos tämä on jonkun mielestä marginaalinen uhka, niin mielestäni yhdenkin herkän nuoren naisenalun traumatisoiminen tällä tavoin, transnaisten mielen pahoittamisen estämiseksi, on moraalisesti arveluttavaa.

Vaakakupissa taitaa tällä hetkellä enemmän painaa transnaisten, eli biologisten miesten tarve tulla kohdatuksi sosiaalisesti naisena, kuin se että naisten turvallisuuteen ja yksityisyyteen tähtääviä tiloja säilytettäisiin jatkossakin - naisten ja tyttöjen turvallisuuden tähden! Sillä tiedän omien kokemuksieni vuoksi ja ystävieni vastaavia kokemuksia kuulleena, että valitettavasti miehet ovat naisille uhka. Häshtäg ”not all men” on tietenkin totta (itsestäänselvyys) ja tunnen ihania miehiä, mm. puolisoni ja niin edelleen ja niin edelleen. Suurin osa miehistä on tottakai naisia kunnioittavia ja ahdistelemattomia kunnon kansalaisia, mutta transaktivistit ummistavat silmänsä täysin tältä kahden sukupuolen olemassaoloon perustuvalta häirinnältä, joka tilastollisesti on erittäin suurelta osin miesten naisiin kohdistamaa. Se, että jotkut nauttivat vaikka sekasaunoista, eivätkä koe ongelmaksi muutenkaan esiintyä alasti vieraiden miesten edessä, on tietenkin hieno juttu ja hyvä heille - sitä ei voida kuitenkaan vaatia naisten enemmistöltä. Mielestäni naisten kokema ahdistelu ja siitä aiheutuvat pelot ja traumat ovat oikein pätevä syy säilyttää naisten pukuhuoneet, turvatalot ja naisvankilat ennallaan.

Ihmettelen muuten, että miksi ”inklusiivinen” kieli kohdistuu tällä hetkellä pääosin naisiin ja naisten asioihin? Miehiäkin varmasti painostetaan häivyttämään mies-sana pois miesten jutuista, mutta minulla ei ole naisena tästä niin paljon havaintoja. Homoja painostetaan avartamaan maailmankuvaansa siedättymällä seksiin naisten kanssa. Genitaalipreferenssi terminä on kummallinen, sillä esim. itse heterona naisena haluan kokonaisen miehen elämänkumppanikseni, en vain hänen genitaalejaan. Käytännössä kaikkien ihmisten tulisi olla panseksuaaleja, mutta homot, lesbot ja biseksuaalit ovat tällä hetkellä eheytysretoriikan ensisijaisia uhreja. Kirjoitit osuvasti siitä, että mitäköhän tapahtuu, jos moinen painostaminen joskus alkaa valtavirtaistua koskemaan myös perusheteroja. Jää nähtäväksi.

Palaan vielä hetkeksi naisnäkökulmaan, en sano edes että biologisena naisena, vaan ihan vain naisena. Olen tuntenut jo pitkään epämääräistä ahdistusta nainen-sanan häivyttämistä kohtaan, esimerkiksi kaikenlaiset korvaavat termit menstruoivasta henkilöstä kohdulliseen henkilöön saati vulvalliseen vastaavaan tuntuvat epäinhimillistäviltä ja alentavilta. Epäuskoni vallitsevaa tendenssiä kohtaan tiivistyy aina ultimaattiseen huipentumaan kuunnellessani transhenkilöiden podcasteja (mm. Kroonisesti ärhäkkä), lukiessani Setan materiaaleja ja perehtyessäni esim. Kehrääjän teksteihin. Transhenkilö Mona Blingiä voisi kuvailla miesselittäjäksi tai transselittäjäksi hänen luennoidessaan kuukautisista ja mainostaessaan kuukuppeja. Blingillä on sitä kuuluisaa miespokkaa (tai transpokkaa), josta he Kroonisesti ärhäkkä -podcastissa ovat avautuneet, kun hän noin pokkana selittää biologisena miehenä, mitä naiseus on.

En mene tässä tekstissä esim. hormoniblokkereiden tarjoamiseen lapsille, muunsukupuolisuuden räjähdyksenomaiseen kasvuun etenkin nuorten tyttöjen kohdalla (tätä voisi tarkastella yhteiskunnallisena ilmiönä), tai transaktivismiin sen enempää. Varmuuden vuoksi sanon, että minulla ei ole henk.koht. mitään aikuisia transihmisiä vastaan, jos he ovat läpikäyneet hoidot, eivätkä hiero identiteettiään kanssaihmisten naamaan. Myös muunsukupuoliset hyväksyn toki, jos he antavat heteroiden ja homoseksuaalien valita partnerinsa tai elämänkumppaninsa kriteerinään mm. sukupuoli. Teini-ikäisiä transaktivisteja pidän jotenkin surullisina tapauksina, taustalla varmasti paljon traumoja, pahaa oloa ja kenties mielenterveysongelmia. Heidän identiteettinsä kehitys on vielä kesken, eikä teiniangsteissa rypeviltä lapsilta voi ehkä vielä odottaakaan kovin syvällistä argumentaatiota. Ikävä kyllä teinimäinen käytös jatkuu monilla aikuisilla transaktivisteilla ja tämä saa minut jotenkin epäuskon ja epätoivon valtaan usein Instaa tai Twitteriä selatessani.

Ei mulla muuta tällä kertaa, kiitos mahtavasta blogista. :)

____________________________________

Kiitokset erinomaisesta pohdinnasta! Ikävää kuulla, että olet joutunut noin usein ja moneen kertaan ahdistelun ja seksuaalisen kommentoinnin kohteeksi. Kenenkään ei pitäisi joutua sietämään tuollaista, mutta kato ku pojat on poikia. Ja mitäs pukeuduit itse seksikkäästi ja onko niitä ryntäitä pakko koko ajan esitellä jos ei halua että niitä kommentoidaan jne. jne. Huoh.

Mitä ahdisteluun ja häiriköintiin tulee, niin en oikeasti tiedä, ymmärtääköhän edes 0,0000001 % transidentifioituvista miehistä, miten suunnattoman yleistä miesten naisiin kohdistama häirintä, ahdistelu ja (seksuaalinen tai muunlainen) väkivalta ovat. Olen paljon mietiskellyt tätä asiaa. Kun tarkkailen transnaisten käyttäytymistä ja kommentointia, niin hyvin suurella osalla heistä ymmärrys naiseudesta ja naisena olemisesta on päivänselvästi aivan uskomattoman idealisoitua, monilla myös voimakkaan fetisoitua (autogynefiilit). Useita heistä ei tunnu lainkaan liikuttavan tai kiinnostavan se, mitä kaikkea ikävää ja negatiivista scheissea naiset joutuvat biologiansa vuoksi globaalilla tasolla kohtaamaan, kestämään ja käymään läpi. Transidentifioituvat miehet eivät itse ole oman biologiansa vuoksi joutuneet koskaan kohtaamaan sellaisia asioita ja tilanteita, joten eivätpä ne siten juuri heitä kiinnostakaan. Kun he dysforiansa (tai autogynefiliansa) lävitse tarkastelevat naiseutta, he näkevät vain oman voimakkaan idealisoidun kuvansa siitä, mitä naiseus heille edustaa: pitkät ja kauniit hiukset, heleä iho, kapea uuma, kookkaat ja piukeat rinnat, puuteria, luomiväriä ja huulipunaa, manikyyrejä, kauniisiin hepeniin ja kenkiin sonnustautumista, keinahtelevaa kävelyä, korkokenkien kopsetta, heihin luotuja ihailevia katseita, shoppailua, meikkejä ja käsilaukkuja, rannerenkaita, kaulakoruja, kampaamokäyntejä, muotinäytöksiä jne. Koska heillä ei ole omaa henkilökohtaista kokemusta siitä, mitkä ovat naiseuden epämiellyttävät ja pimeät puolet, niin voimakkaassa halussaan olla itse naisia heille eivät tule ne edes mieleen. Kun naiset yrittävät piipittää, että naiseus on perimmältään jotain aivan muuta kuin idealisoitu ja fetisoitu fantastinen idea miehen päässä, he raivostuvat silmittömästi ja huuto ja TERF-rääkyminen alkaa. Tämä on aivan tolkuton pattitilanne: Kun transidentifioituvat miehet röyhkeästi kolonisoivat ja ”kulttuurisesti approprioivat” naiseutta ja naisten tiloja, he sohaisevat suoraan koko naiseuden käsitteeseen (ja siten naisiin), naisten oikeuksiin ja oikeuteen kokoontua keskenään tiloissa, joissa ei ole mieskehoisia ihmisiä. Kun naiset puolustautuvat transidentifioituvien miesten aggressiivista kolonisointia vastaan, asettavat heille rajat ja sanovat ei, se taas sohaisee suoraan transidentifioituvien miesten dysforiaan (tai ihan vain misogyniaan) ja saa heidät entistä voimakkaammin takajaloilleen ja taisteluasemiin. Päättymättömän yön sota on valmis. Divide and conquer. (Transnaiseuden katkerin paradoksi on se, että on käytännössä mahdotonta olla täydesti omaa psyykeään myöten se kokemansa nainen, jos muut ihmiset ja nimenomaan naiset eivät ole validoimassa tuota sisäistä naiseuden kokemusta. Juuri tästä syystä he yrittävät niin epätoivoisella vimmalla muuttaa koko maailman sellaiseksi, ettei mikään enää muistuttaisi heitä siitä, mikä on heidän todellinen sukupuolensa. Tämä on minun näkökulmastani eräänlaista vampirismia. Kohtaa minut jonakin mitä koen olevani, vaikka se olisi valhetta ja kaikki tietävät sen. Jos kieltäydyt, niin tuhoan sinut tai vahingoitan itseäni. ...tai jotain vastaavaa.)

Olen miettinyt paljon myös tätä: minkä takia transnaisille ei riitä se, että ovat transnaisia ja tulevat kohdatuiksi nimenomaan transnaisina? Miksi niin monet heistä yrittävät väkivalloin vääntää mustan valkoiseksi ja pakottaa koko maailman myöntämään, että he ovatkin oikeastaan naisia? Samaan aikaan he kuitenkin rääkyvät ja parkuvat, että jos heitä ei kohdata ja oteta todesta transnaisina, se on transfobiaa. Tämähän on ihan helvetin ristiriitaista; eikö se NIMENOMAAN ole transfobiaa perinpohjaisimmassa mahdollisessa muodossaan, että kieltää OMAN transnaiseutensa ja haluaa sen pyyhkäistävän kielenkäytöstä ja sosiaalisesta todellisuudesta kokonaan pois? Olen tosin seurannut muutaman sellaisen transidentifioituvan miehen kirjoittelua (ja muutamaa YouTube-kanavaa), jotka YMMÄRTÄVÄT nämä edellä mainitut asiat luitaan ja ytimiään myöten ja voimakkaasti kritisoivat noiden raivohullujen transaktivistien (varsinkin transnaisten) toilailuja. Debbie Hayton on heistä yksi. Luojan kiitos, että näitäkin tapauksia on, mutta tuntuvat olevan harmillisen harvassa. Naisiin kohdistuva häirintä on naisiin kohdistuvaa häirintää myös silloin, kun itsensä naiseksi kokeva mies pukeutuu mekkoon ja korkokenkiin, väittää olevansa nainen ja sen varjolla häiriköi naisia yhtään millään tavalla – oli kyseessä sitten miten ”aito” trans hyvänsä, hän on biologisesti mieskehoinen ihminen hamaan tappiin asti, eikä mikään mahti maailmassa koskaan muuta tätä. Myös se, että transidentifioituvana miehenä väittää olevansa täysin sama asia kuin nainen, on naisten häirintää ja henkistä rääkkäämistä. Piste.

(Huomatkaa: kun puhun transidentifioituvista miehistä, en tarkoita transmiehiä.)

– ajatukseni ja huoleni kumpuavat ihan aidosta pelosta; mitä IHMETTÄ vasemmistoliitto, vihreät ja Sdp ajattelevat ajaessaan sukupuolen itsemäärittelyä?

Tämä onkin tuhannen taalan kysymys. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miten etenkin vihervasemmisto on näin täysin pää edellä hypännyt mukaan tähän itsemäärittelyvouhotukseen. En tiedä, ovatko he vain aivan uskomattoman tyhmiä vai onko tässä taustalla jokin patriarkaatin salaliitto, johon nuo idiootit on lahjottu tai uhkailtu mukaan (vai molemmat).

Ihmettelen muuten, että miksi ”inklusiivinen” kieli kohdistuu tällä hetkellä pääosin naisiin ja naisten asioihin? Miehiäkin varmasti painostetaan häivyttämään mies-sana pois miesten jutuista, mutta minulla ei ole naisena tästä niin paljon havaintoja.

Ei tasan painosteta. En ole kertaakaan nähnyt yhtään kenenkään MISSÄÄN painostavan tai edes kehottavan miehiä viittaamaan itseensä tai toisiin miehiin käyttäen sellaisia ilmauksia kuin eturauhasellinen ihminen, kivespussihenkilö, penishenkilö, siittävä yksilö, testikkeliteline, ejakuloiva einari, spermalinko tms. Kyse on vain, ainoastaan ja nimenomaan naiseuden häivyttämisestä. Tavallaan ymmärrän, miksi transaktivistien mielestä tuollainen kielenkäyttö on mukamas huomaavaista, mutta on jännittävää, että kiihkossaan kehittää naisille noita dehumanisoivia ja misogynistisiä kutsumatermejä he kuitenkin haluavat itseään kutsuttavan naisiksi (tai transnaisiksi silloin, kun haluavat päästä uhriutumaan tai nauttimaan naisten erityisoikeuksista). Jos tuo miesten kehonosiin ja ruumiintoimintoihin liittyvä kielenkäyttö oikeasti yleistyisi siten, että myös transnaisiin viitattaisiin eturauhasellisina, peniksellisinä jne., niin syttyisi varmaan kolmas maailmansota.

"Excuse me, ma'am, no porn at the bar."
"It's okay, I'm transgender."
"Oh, I had no idea. Do whatever you want all the time."

Family Guy: ’Bri-Da’ (linkki lyhytanimaatioon)

Homoja painostetaan avartamaan maailmankuvaansa siedättymällä seksiin naisten kanssa. Genitaalipreferenssi terminä on kummallinen, sillä esim. itse heterona naisena haluan kokonaisen miehen elämänkumppanikseni, en vain hänen genitaalejaan.

Niin painostetaan, vaikka aktivistit koko ajan tämän yrittävätkin kiistää. Sama kaava toistuu transaktivistien lässytyksissä aina: ”Kukaan ei pakota ketään harrastamaan seksiä transihmisen kanssa, mutta jos rajaat transihmiset ulos deittipoolistasi heidän transsukupuolisuutensa vuoksi, se on transfobiaa.” Haistakaa paska, saamarin modernit eheyttäjät. ”Genitaalipreferenssi” ja sen variaatiot ovat niin ikään ihan puhdasta eheytysretoriikkaa. Teen tähän noston erään toisen kirjoitukseni kommenttiosiosta, jossa kirjoitin ”genitaalipreferenssistä” näin:

Koko tuon genitaalipreferenssijauhannan taustalla vaikuttavat sellaiset psyykkiset prosessit ja vääristymät, joiden lähtökohtana on transaktivistien äärimmäisen voimakas itseinho ja kehoahdistus, jonka he pakonomaisesti pyrkivät heijastamaan itsensä ulkopuolelle. He ovat luoneet sellaisen ajatusrakennelman, että dekonstruoimalla ajatuksen sukupuolisesta ihmisestä holistisena, jakamattomana, kokonaisena olentona ja saamalla ympäröivät ihmiset ajattelemaan samalla tavoin heidän kehoahdistuksensa lopulta lievenisi ja katoaisi. Heitä eteenpäin ruoskiva voima on sisäinen tuska. He ajattelevat, ettei sukupuolta oikeastaan ole enää olemassakaan, jos ja kun ei ole olemassa keholliseen sukupuoleen liittyvää kaksijakoista identifikaatio- ja rekisteröintijärjestelmää. Ihminen on siinä vaiheessa käsitteellisesti pelkkä epämääräinen kasauma sattumanvaraisesti yhteen kasautuneita kudoksia ja elimiä, joiden sukupuolinen essenssi on katoutettu. Transaktivistit kokevat, että tällainen kollektiivinen omasta kehollisuudesta dissosioituminen ja sukupuolisuuden merkityksettömäksi tekeminen lopulta ratkaisee heidän ongelmansa (sukupuoliristiriidan). He kaikki tietävät, ettei sukupuolesta toiseen vaihtaminen oikeasti ole mitenkään mahdollista, mutta fantasiassa ja kollektiiviharhassa eläminen on heille parempi ja tuskattomampi vaihtoehto olla ja elää kuin kohdata todellisuus.

En varmaan koskaan tule ymmärtämään, minkälaisella mentaaliakrobatialla transaktivistit kollektiivisesti ovat päätyneet tällaisiin mielentiloihin ja ajatusrakennelmiin. Se ei kuitenkaan ole minua eniten yllättävä seikka. Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että he ovat saaneet koko yhteiskunnan mukaan näihin hourailuihinsa. Joinain menneinä aikoina tällaisia juttuja selitteleviä tyyppejä olisi pidetty täysinä kylähulluina. Mitä hemmettiä tapahtui, että heidän horinansa alettiin aivan yhtäkkiä ottaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla kuolemanvakavasti?

Transhenkilö Mona Blingiä voisi kuvailla miesselittäjäksi tai transselittäjäksi hänen luennoidessaan kuukautisista ja mainostaessaan kuukuppeja.

Mona ON miesselittäjä ja transselittäjä. Hänen kuukautisista ja kuukupeista luennoimisensa on olennainen osa hänen kivulloista naiseusperformanssiaan. Hän saa kiksejä ja ”gendereuforiaa” siitä ajatuksesta, että muut ihmiset ottavat hänen saarnaamisensa kuukautisista (joista hän ei tiedä YHTÄÄN MITÄÄN) todesta ja siten ”näkevät hänet naisena”, joka hän niin voimakkaasti ”kokee olevansa”.

Teini-ikäisiä transaktivisteja pidän jotenkin surullisina tapauksina, taustalla varmasti paljon traumoja, pahaa oloa ja kenties mielenterveysongelmia.

Trans- ja muusuidentiteetit ovat kehoahdistuneiden teinien uusi syömishäiriö.

Varmuuden vuoksi sanon, että minulla ei ole henk.koht. mitään aikuisia transihmisiä vastaan, jos he ovat läpikäyneet hoidot, eivätkä hiero identiteettiään kanssaihmisten naamaan. Myös muunsukupuoliset hyväksyn toki, jos he antavat heteroiden ja homoseksuaalien valita partnerinsa tai elämänkumppaninsa kriteerinään mm. sukupuoli.

Transaktivisteille ja muunsukupuolisuussekoilijoille yms. ei riitä se, että heidät "hyväksytään" ihmisinä tai transihmisinä tai minä ikinä. He vaativat lisää ja yhä lisää. Heitä ei saa rajata koskaan ulos yhtään mistään millään perusteella (se on transfobiaa). Heidän pitää saada valita deittikumppaninsa ja heidän valitsemiensa ihmisten (ja mielellään kaikkien muidenkin) tulee kiinnostua heistä romanttisesti ja seksuaalisesti (tästä kieltäytyminen on transfobiaa). Muiden ihmisten pitää deittailla heitä ja harrastaa seksiä heidän kanssaan, myös suuntautumisensa vastaisesti, jotta heillä olisi hyväksytty (lue: validoitu) olo (tästä kieltäytyminen on transfobiaa). Eikö kuulostakin aivan hullulta? Juuri tätä transaktivistit ja muususekoilijat koko ajan kovaan ääneen erilaisiin kiertoilmauksiin verhottuna muilta ihmisiltä vaativat.

Vaikka kielenkäyttösi on ajoittain melko kipakkaa (pidän tyylistäsi!), osut aina argumenteillasi genderideologian ongelmien ytimeen.

Tästä asiasta vielä mainittakoon, että kipakkuus, suoraan laukominen ja jopa ajoittainen voimasanoilla höystäminen ovat täysin tietoisia tyylivalintoja. Voisin kirjoittaa pehmeämminkin, mutta en tee niin periaatteesta. Olen TÄYSIN kyllästynyt genderideologiaa järjestötasolla levittelevien tahojen (Setan ja Trans ry:n yms. edustajat, ulkomailla Stonewall ja Mermaids ja vastaavat) mukamas asiallisen korrektiin ja asiapitoiseen lässytykseen, joka ei oikeasti tarkoita yhtään mitään ja on pohjimmiltaan pelkkää hiljaista valtaväestön siedättämistä, manipulointia, aivopesua ja propagandaa genderideologian normalisoimiseksi. Lauon siis nyt suoraan, että menisi viesti perille – myös genderideologian levittelijöille, jos he tällaista kauheaa, kylmää, julmaa ja transfobista blogia erehtyisivät lukemaan. (Tajutkaa nyt hitto soikoon jo, että ihmiset eivät ole sokeita idiootteja vaan näkevät teidän propagandanne läpi.)

Ei mulla muuta tällä kertaa, kiitos mahtavasta blogista. :)

Ole hyvä. Jatkoa piisaa – ja paljon. ;)

Helvetin osuva tiivistys dystopiasta, jossa nyt elämme.

(Kirjoittaja tuntematon.)

He kirjaimellisesti lakkasivat tunnustamasta joka ikistä naista ja tyttöä, jokaista naispuolista henkilöä. Ja he kertoivat meille, että me kaikki olemme nyt identiteettejä sukupuolen sijasta, psykologiaa fysiologian sijaan. Identiteetti oli nyt se, mitä naispuolinen tarkoitti. Jotta miehet voisivat kutsua itseään naisiksi. Ja niin he tekivätkin, sadattuhannet heistä. Ei ollut enää jäljellä ainoatakaan sanaa varsinaisille naispuolisille. Meidän ei annettu pitää ainoatakaan. Meidän sanamme oli uudelleenmerkityksellistetty miehille. Meidän täytyi puhua itsestämme ihmisinä, joilla on kohtu tai kuukautiset, ja meidän täytyi olla yhtä mieltä siitä, ettei biologia ollut todellinen sukupuolten välinen eroavaisuus vaan identiteetti oli. Yksi toisensa jälkeen jokainen viittaus biologiseen sukupuoleen korvattiin jokaisessa laissa viittauksella identiteettiin, kunnes laista oli poistettu kaikki viittaukset naisten biologiaan raskaudesta ja synnytyksestä äitiyteen. Kaikesta tuli jotakin, millä viitattiin sekä miehiin että naisiin, koska kaikki todelliset viittaukset sukupuoleen olivat kiellettyjä. Sen sanominen ääneen, että vain naispuoliset ovat naisia, oli riittävä syy työpaikan menettämiseen tai jopa rikossyytteeseen. Jos ei ollut miehen kanssa samaa mieltä siitä, että hän oli nainen, se oli riittävä syy joutua syrjäytetyksi, sensuroiduksi tai uhatuksi oikeustoimilla. Miehet valtasivat täysin naisten urheilun, instituutiot ja ryhmät. Miehet edustivat meitä kaikilla yhteiskunnan tasoilla kutsuen itseään naisiksi. Ei ollut lainkaan sanoja erottamaan meidät näistä miehistä. Kaikki pystyivät näkemään, että naispuolisista ihmisistä oli tulossa sanoilla kuvaamattomia ihmisiä, ihmisiä, joista ei puhuta. Ei ollut luvallista tiedostaa meidän erillistä olemassaoloamme miespuolisista ihmisistä. Miehet tekivät rikoksia ja yhteiskunta sanoi, että naiset tekivät ne. Ei ollut koskaan mahdollista paeta miestä, koska hän pystyi seuraamaan joka ainoaan julkiseen tilaan identifioitumalla naiseksi. Ihmiset olivat hyvin, hyvin pelokkaita puhumaan siitä, mikä on todellisuutta. Sadat lapset menettivät lisääntymiselimensä yrittämällä tulla vastakkaisen sukupuolen yksilöiksi.

Se oli hyvin pimeää aikaa.