Tykkään ihan älyttömästi Ishidan kerronta- ja piirrostyylistä! Osaisinpa itse piirtää yhtä hyvin. Tuli mieleen, että Ishida varmaan tarkoituksella (siis piilovittuillakseen) piirtää juuri genderaiheesta anime- ja mangatyyliin; merkittävä osa varsinkin nuorista genderisteistä ja trans-/nonbinaryidentifioituvista näyttäisi olevan animeen ja mangaan hurahtaneita, nimittäin.
Anime- ja mangahörhöily länsimaissa ei ole mikään ihan viimeaikainen ilmiö, vaan se juontaa juurensa yli 20 vuoden taakse. Kiinnitin jo omina teinivuosinani huomiota animesta addiktoitumiseen ilmiönä, kun anime ja manga olivat hiljalleen alkaneet rantautua Japanista tänne, jolloin minäkin päädyin niiden kanssa tekemisiin. En ole koskaan (tuolloin tai sen jälkeenkään) aivan täysin ymmärtänyt, mikä animessa ja mangassa on varsinaisesti se The Juttu, jonka vuoksi niin monet addiktoituivat siihen maailmaan niin totaalisesti. Lueskelin teinivuosinani jonkin verran mangaa, sekä paskaa että laatua, ja katsoin jokusen animesarjankin. Se purjoa heilutteleva Loituma Girl oli hauska meemi, muistan edelleen sen rallatuksenkin sanat ulkoa.
Pidin ja pidän edelleenkin mangan piirrostyylistä ja sarjakuvakerronnasta, mutta ikinä en mitenkään hurahtamalla hurahtanut animen/mangan maailmaan tai kokenut mitään taianomaista koukuttumisen viehätystä siihen, toisin kuin monet ikätoverini, joille anime muodostui suunnilleen henkeä, elämää ja kuolemaa suuremmaksi asiaksi, jota he vuosikausien ajan kuluttivatkin aivan uskomattomia tuntimääriä. Tiedän erään tällaisen tyypin, jonka piti päättökokeisiin lukiessaan hankkiutua tietokoneestaan väliaikaisesti eroon, siis viedä se konkreettisesti pois kotoaan kaverinsa varastoon, jotta saisi koulun suoritettua loppuun ja valmistuisi. Hänen animeaddiktionsa oli niin paha, ettei hän pystynyt tahdonvoimalla hallitsemaan sitä. Tämä oli siis aikaa ennen älypuhelimia. Toinen tietämäni tyyppi kehitteli jonkinlaisia skitsoidisen oloisia ihastumisen tunteita muutamien suosikkianimesarjojensa hahmoja kohtaan, kirjoitti niistä fanficciä (joihin sijoitti joskus itsensä tai oman alteregonsa) ja huokaili joka käänteessä, miten haluaisi "seurustella" sen ja sen animehahmon kanssa, tapetoi huoneensa seinät julisteilla ja omilla piirroksillaan noista hahmoista jne. Hänellä oli taipumusta muunkinlaiseen voimakkaaseen eskapismiin, mutta tuota ihmeen huokailua ja fanitusta jatkui useiden vuosien ajan vielä hänen täysi-ikäistymisensä jälkeenkin, mikä kielii kyllä jo ihmisessä siitä, ettei ole ihan kaikki inkkarit kanootissa.
Olen toisinaan pohdiskellut gendersekoilun ja animen/mangan yhteyttä. Kun seuraa esim. Twitterissä (minulla ei ole omaa Twitter-tiliä tosin) riehuvia transaktivisteja, niin about joka toisella heistä on joku pornahtava, hentaityyppinen animetyttönaama profiilikuvana ja profiili tietysti muutoin höystetty pronomineilla, translippuemojilla ja erilaisilla wokeakronyymeilla (ACAB jne.). Yleensä näiden transien ikähaarukka on profiilin perusteella jotain 18–23-väliltä. Yllättävän paljon on myös vanhempia, päälle kolmikymppisiä ja jopa nelikymppisiä "animetyttöilijöitä", joista toki monet ovat varmasti feikkejä ja trolleja, mutta tosi monet postaavat itsestään profiileihinsa ihan valokuvia, lähinnä jotain peilin kautta otettuja headtilt-keikistelyselfieitä.
Mitä tulee näihin kaikkiin yllä mainittuihin, niin yksi eniten heissä minua inhottava ja ällöttävä piirre on se, miten he julistavat kokevansa olevan nimenomaan animeTYTTÖJÄ. Miksi aikuiset miehet haluavat olla tyttöjä ja identifioitua tytöiksi, omien sanojensa mukaan vieläpä esimerkiksi söpöiksi pikkutytöiksi ("cute little girl")? Red flag, much? Pornoaddiktio, much? Sissy hypno, much? Kaikenlaista muuta painokelvotonta, much? Hyi helvetti.
Ihan oma lukunsa tässä gender-animeskenessä toki sitten ovat yaoita ja shounen-aita suurkuluttavat "gay trans manit", jotka myös pesivät Twitterin ja Redditin kaikukammioissa. Heidän käsityksensä miesten homoseksuaalisuudesta ja homomiesten keskinäisestä kanssakäymisestä ja sosiaalisesta todellisuudesta on shounen-aissa kuvattu animefantasiamaailma, jossa homomiehiä ja homopoikia kuvataan yleensä pehmoisina ja tunteellisina, eteerisinä ja hellän feminiinisinä, hoikkina twinkkeinä jne. Tällainen hattarahöhhö uppoaa gay trans maneiksi identifioituviin heteronaisiin ja -tyttöihin kuin veitsi voihin. Sitten he tunkevat Grindriin ja muihin homosomeihin lämpimänpehmoisen miesläheisyyden toivossa ja kiukustuvat, kun homomiehet eivät olekaan hakemassa sieltä myynsykypyölisiksi itsensä kokevia testoviiksityttöjä teenjuonti- ja halihetkiin vaan jotain ihan muuta. Kiukkunsa he purkavat räyhäämällä keskinäisillä somealustoillaan, joilla he parjaavat meitä transfobisia, ulossulkevia ja peniskeskeisiä genitaalifetisisticissuhomoja, joilla on syrjivät ja eksklusiiviset deitteilu- ja sekstailupreferenssit ja jotka emme vaan suostu tajuamaan, että transmiehellä ja cissumiehellä ei ole minkäänlaista materiaalista eroa, transhomomiehet ovat kaikilla tasoilla täysin sama asia sängyssä kuin cissuhomomies jne. Kaikkea tällaista he kuorossa horisevat: Trans men have asses, too. Trans men can have dicks, too. It's utterly transphobic that cis gay men say they support trans rights but wouldn't date or fuck us. (Trans rights = transien kyseenalaistamaton oikeus manipuloida ja pakottaa muut ihmiset deittailemaan ja panemaan itseään.)
Gendersekoilun/transidentiteettien ja animen/mangan yhteys on tosiaan mielenkiintoinen. Sitä sietäisi tutkia tarkemmin, siis jopa ihan akateemisella tasolla. Olen mietiskellyt asiaa juuri siksi, koska tähän asiaan törmää transien edesottamuksia seuraillessa koko ajan ja yhteys on monin paikoin niin päivänselvä (myös muissa ilmiöissä kuin gendersekoilussa). Luin jokin aika sitten erään aiemmin transnaiseksi (tai "transtytöksi") identifioituneen tyypin kirjoituksen aiheesta – siis siitä, miten anime ja gendersekoilu linkittyvät yhteen ja mitä syy-yhteyksiä asiaan liittyy. Graham Linehan on julkaissut kirjoituksen blogissaan (tässä), ilmeisesti siksi, koska kirjoitus oli poistettu siltä serveriltä, jolla se aiemmin oli julkaistu; olivat tainneet transaktivistit tapansa mukaan paukutella bännivasaraa ja heilutella sensuuriviikatetta. Kuten tiedätte, edes transidentifioituvat henkilöt itse eivät saa kritisoida tai edes neutraalisti tutkia transaktivismia. Kaikki, mikä edes teoriassa uhkaa vallitsevaa trans rights are human rights -narratiivia, täytyy piilottaa tai tuhota välittömästi. Tervetuloa totalitransismiin!
Tuon mainitun tekstin kirjoittaja kuvaa omasta näkökulmastaan niitä dynamiikkoja, jotka johtivat hänen hyvin miedon genderdysforiansa ja autogynefiliansa kehittymiseen niiden viiden vuoden aikana, jotka hän vietti anime- ja transyhteisössä. Suomennan löyhästi tekstin pääkohdat (kursiivit suoria käännöksiä tekstistä).
Kirjoittaja kuvaa ensi alkuun sitä, miten lapsille aletaan asettaa sukupuolittuneita odotuksia jo sikiö- eli odotusaikana, ja varsinainen biologisen sukupuolen rooliin sosiaalistaminen alkaa jo vauvaiästä. Poikien sosiaalistamisesta hän mainitsee, että pojat opetetaan olemaan äänekkäitä, aktiivisia, itsevarmoja ja "kuninkaita". Jos poika on nöyrä ja alistuva, passiivinen, lempeä tai muutoin "feminiininen", häneen suhtaudutaan paheksuvasti tai pettymyksellä. [Minulla on muuten kokemusta tästä, voin kertoa.] Pienten poikien sosiaalistamiseen kuuluu kirjoittajan mukaan esimerkiksi leluvalintojen polisoiminen: "Ehei, et sinä halua pelata tuolla kimaltavaharjaisella ponilla tai Barbie-nukella, ne ovat tytöille." Myös vaatevalintoja polisoidaan: "Vain tytöt pukeutuvat söpöihin, vaaleanpunaisiin mekkoihin, hameisiin tai T-paitoihin, joissa on söpöjä kissanpentuja tai prinsessoja."
Olennaisen pointin näistä mainituista seikoista kirjoittaja kiteyttää näin:
"A large part of masculine socialization is dependent on the killing of positive emotions that are deemed feminine, and the prevention of many ways of thinking and behaving that simply make a person feel wholesome, because they are simultaneously deemed to be girly."
Eli suuri osa maskuliinisesta sosialisaatiosta on riippuvaista siitä, että feminiinisiksi katsotut positiiviset tuntemukset tuhotaan ja estetään, samoin kuin monet ajattelemisen ja käyttäytymisen tavat, joiden ansiosta henkilö tuntee itsensä hyvinvoivaksi (wholesome; en ole ihan varma, miten tämä parhaiten kannattaisi tässä yhteydessä kääntää). Koska pojan täytyy olla äänekäs ja aktiivinen, hän ei voi koskaan rentoutua, kirjoittaja jatkaa. Pojan täytyy koko ajan puolustaa itseään, mikä merkitsee konfliktia ja stressiä. Hän ei voi olla liian lempeä, ei edes rakastamiensa asioiden suhteen, koska eihän hän nyt mikään faggot ole, vai mitä? Kaikki tämä johtaa tilanteeseen, jossa poika oppii tukahduttamaan positiiviset tuntemuksensa: hellät koskettelut ja hyväilyt ovat vain tytöille ja hinttareille, joten älä anna kenenkään koskea sinuun; jos et voi olla mahtava, maskuliininen sankari, sinusta tulee tunteeton robotti, alakuloinen ja masentunut lapsi, joka kokee olevansa kaikesta ulkopuolinen – mutta ainakaan hän ei ole tyttömäinen. Kirjoittaja vielä mainitsee, että tietenkään torjuminen ja tukahduttaminen ei koskaan täysin toimi, koska poika jää kaipaamaan kaikkia noita "feminiinisiksi" leimattuja tunteita, kaipausta nauttia ja myös saada luvan nauttia elämästä jälleen.
Kaiken tämän kytköstä animeen ja mangaan kirjoittaja kuvaa kertomalla, että tietynlainen anime on suurimmaksi osaksi miehille ja/tai teinipojille suunnattua ja tuotettua viihdettä; tarkemmin sellaisen animen, jossa kaikki hahmot esitetään ultrafeminiinisinä söpöysmöykkyinä, jotka ilmaisevat äärimmäistä elämäniloa niin riemullisilla ja dramaattisilla tavoilla kuin mahdollista, tai ainakin representoimalla monia feminiinisyyden stereotypioita, jotka japanilaisessa kulttuurissa vallitsevat. Nämä stereotypiat ovat kirjoittajan mukaan hyvin pelkistettyjä ja idealisoituja versioita feminiinisyydestä, toisaalta myös ylikorostetun seksualisoituja (mihin liittyy myös pedofiilinen aspekti, johon kirjoittaja ei tarkoituksella tarkemmin syvenny). Näihin asioihin liittyen kirjoittaja kiteyttää:
"The Japanese seem to have learned to turn the repressed femininity of young men into profit."
Eli että japanilaiset ovat onnistuneet vääntämään nuorten miesten tukahdutetun feminiinisyyden taloudellisesti tuottavaksi ilmiöksi. Kirjoittaja kuvaa, että koska animetytöt edustavat/representoivat kaikkia tukahdutettuja tuntemuksia puhtaimmillaan ja animeen koukuttunut poika mässäilee tällä materiaalilla yhä enemmän ja enemmän, se johtaa haluun tulla itse noiden animetyttöjen kaltaiseksi; pojan voimakas identifikaatio siitä, mitä söpöt animetytöt edustavat. Vihdoin ja viimein poika on valmis myöntämään, että hän halusi aina olla pehmeä, lempeä, huoleton ja iloinen tuon animetytön lailla, nauttia elämästä täysin siemauksin ilman maskuliinisuuden painavia kahleita. Ja tämä on osasyynä siihen, että pojalle alkaa muodostua tytön/naisen sukupuoli-identiteetti ("female gender identity"). Tässä kohtaa kirjoittaja mainitsee, ettei hänellä ole selkeää vastausta siihen, miksi tämä identifikaatioprosessi johtaa joillain myös autogynefiliaan; siihen, miksi poika alkaa himoita olevansa seksuaalisesti passiivinen ja alistuva. Hän uumoilee tämän liittyvän voimakkaasti pornografiaan ja pornon suurkuluttamiseen, jolloin poika alkaa tiedostamattaan linkittää seksuaalisen alistumisen mielihyvään, ja kun padonovet feminiinisyyteen avautuvat, myös tämä [autogynefiilinen] halu nousee pintaan. Kirjoittajan mukaan autogynefilialla on pornoaddiktioon hyvin voimakas kytkös; seksuaalisesta alistuvaisuudesta saatu mielihyvä johtaa autogynefiilisen fetissin kehittymiseen, mikä sitten kanavoituu täydellisenä feminiinisyyteen kietoutumisena ("embracing of total femininity"). Eli tukahdutetut tunteet räjähtelevät esiin söpöksi animetytöksi identifioitumisen kautta, jotta poika voisi kokea todella nauttivansa elämästä.
Lopuksi kirjoittaja tiivistää pääkohdat analyysistaan kuvailemalla, miten poika, joka on koko elämänsä tukahduttanut positiivisia ja elämää vahvistavia tuntemuksia, on vihdoin löytänyt vapautuksen animetyttöjen kautta, jotka näyttävät hänelle, miten elämää voi elää mahdollisimman täydesti ja tanssahdella kaikessa siinä, mikä tuo elämään rakkautta ja iloa. Tämä voi tuntua pojasta kokemukselta, joka vetää hänet ulos elämänmittaisesta masennuksesta, mikä sitten johtaa siihen, että poika alkaa vieroksua omaa kehoaan ja sen maskuliinisuutta, koska keho ja maskulinisaatio aiheuttavat hänelle jatkuvaa kognitiivista dissonanssia ja ahdistusta, koska keho on yhteydessä mieleen. Keho ja mieli ovat eriytyneet toistensa ääripäiksi tässä vasta löydetyssä todellisen sisäisen minun/minuuden kokemuksessa.
"If I’m a cute, soft, cheerful girl on the inside, he thinks, how could I possibly have a manly body like this? How creepy, disgusting, and plain ridiculous would I look behaving like the cute girl that I am on the inside, when I’m going through all the motions with this male body?"
Jos kerran olen sisäisesti söpö, pehmeä, iloinen tyttö, miten minulla mitenkään voi olla tällaista miehistä kehoa? Miten creepyltä, ällöttävältä ja naurettavalta näyttäisinkään, jos käyttäytyisin sisäisen söpön tyttöni lailla, kun kaikki liikehtimiseni tapahtuu tämän mieskehon kautta?
Ja tässä kohtaa meillä on sukupuolidysforia (gender dysphoria), kirjoittaja toteaa. Koko elämän ajan pojalle on opetettu, ettei saa olla kuin feminiininen tyttö vaan sen sijaan on oltava maskuliininen poika, mitä poika tiedostamattaan aina inhosi, kenties jopa itsetuhoisuuteen asti. Nyt poika on sitten löytänyt sisäisen tyttönsä ja täydesti syleillyt häntä, mutta mieskeho on yhä edelleen läsnä ja pilaamassa kaiken. Se muistuttaa ihmisiä siitä, että sinä olet todellisuudessa mies, se saa muut ihmiset ajattelemaan, että sinä olet mies. Niinpä poika sitten hyppii ympäriinsä yrittäen modifioida (jopa mutiloida) kehoaan feminiinisemmäksi ja huutaen ihmisille, että vaikka hänellä onkin miehen keho (male body), se ei tarkoita, ettei hän ole todellisuudessa tyttö.
"It’s a miserable state to be in, and I don’t wish it on anyone."
Kurja ja onneton olotila, jota kirjoittaja ei toivo kenellekään.
"Not to excuse any of the misogyny coming from guys like this. Women didn’t do this to them, and women aren’t responsible for fixing the issue."
Ei sillä, että kirjoittaja yrittäisi puolustella näiden kundien naisvihaa. Naiset eivät tätä aiheuttaneet, eivätkä naiset ole vastuussa ongelman korjaamisesta. (Tismalleen.)
Ihan lopuksi kirjoittaja vielä korostaa, että tämä näkökulma on vain yksi tulokulma sukupuolidysforiaan, ja monille muille miehille/pojille tulokulma siihen voi olla jotain täysin erilaista ja puhjeta missä vaiheessa elämää hyvänsä.
"One way or another, we must abolish gender if we want to fight this issue. Until then, expect to see more young men who hate their body to the point of desiring medical intervention, and who enter an existential crisis if you even just suggest to them that they are perhaps not literally a girl."
Tavalla tai toisella, meidän täytyy eliminoida gender, jos haluamme taistella tätä kaikkea vastaan. Siihen saakka odottakaa näkevänne lisää nuoria miehiä, jotka inhoavat kehojaan lääketieteelliseen interventioon saakka ja jotka joutuvat eksistentiaalisen kriisin valtaan, jos vain ehdotatkin heille, etteivät he ole kirjaimellisesti tyttö.
Kirjoittajan kuvaus ei pohjaudu tieteelliseen tutkimukseen (tai ainakaan hän ei mainitse mitään sellaisista) vaan hänen omiin kokemuksiinsa ja havaintoihinsa. Teksti on joka tapauksessa erittäin hyvä kiteytys ja analyysi monimutkaisesta aiheesta, varsinkin toksisen maskulinisaation vaikutuksista. Minä olen aina ajatellut niin, että jokaisessa ihmisessä on feminiininen ja maskuliininen puoli, riippumatta kehon sukupuolesta. On yleisesti tunnettua, että homoseksuaaleilla hyvin usein korostuvat käytöksessä, olemuksessa, habituksessa, mielenkiinnonkohteissa jne. ne vastakkaisen sukupuolen ominaisuudet. Pelkistetysti siis homomiehet ovat usein habitukseltaan feminiinisempiä kuin heteromiehet ja lesbonaiset maskuliinisempia kuin heteronaiset. Tämä on erittäin karkea yleistys ja siitä löytyy puolin ja toisin määrättömästi poikkeuksia (on supermaskuliinisia homomiehiä, feminiinisiä heteromiehiä, maskuliinisia heteronaisia jne.), mutta tendenssi on silti olemassa. Sille on hintansa, kun luontaista feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta (ilmenivät ne missä suhdanteessa tahansa kenessä tahansa, mikä on aina yksilöllistä) tukahdutetaan toksisella sosialisaatiolla. Myös tytöt joutuvat tämän uhreiksi, joskin hieman eri tavoin kuin pojat.
Kirjoittajan lailla myös minä sain lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa nautiskella toksisen maskulinisaation mädistä hedelmistä. Sillä on ollut omat vaikutuksensa lapsuuteeni ja koko myöhempään elämääni. Minun on pitänyt tietoisesti ja tarkoituksellisesti poisoppia kaikenlaista minulle syötettyä paskaa ja poisopetella vahingollisista käyttäytymismalleista. Olen joutunut harjoittamaan rankkaa itsereflektointia koko aikuisikäni. Sanon "joutunut", koska olisin tehnyt varmasti itsereflektointia muutenkin, mutta paskan lapioimiseen on mennyt aivan kohtuuttomasti aikaa, jonka olisin voinut käyttää paljon rakentavampiinkin asioihin. No, turhapa asiaa on sinänsä jossitella, ja sinänsä minulla ei ole tämänhetkisessä elämässäni ja elämäntilanteessani valittamista. Kirjoitan tästä aiheesta joskus myöhemmin lisää jossain toisessa yhteydessä.
Vielä tuosta animen/mangan ja gendersekoilun yhteydestä. Minulla ei ole tuon kirjoittajan näkemyksiin sinänsä mitään sen kummempaa kommentoitavaa tai lisättävää; hän kertoo hyvin tarkkanäköisesti omasta kokemuksestaan ja esittää yhden mahdollisen teorian animen ja transidentifioitumisen kytköksistä. Koko trans-, sukupuoli- ja identifioitumisaihe ja kaikki siihen vaikuttavat tekijät ovat ilmiönä niin huomattavan laaja, että animekytköksen kaikkia taustavaikuttimia lienee hyvin hankalaa tyhjentävästi selittää, mutta PAKKOHAN sille kytkökselle on omat syynsä olla, semminkin kun se on niin selkeästi läsnä ja näkyvissä nykyisessä transien masinoimassa infernalisaatiossa. Etenkin tuo toksisen maskulinisaation pointti on päivänselvästi yksi keskeinen taustasyy nuorten miesten transkapinointiin. Kirjoittajan näkemyksissä on varmasti hyvin paljon perää, varsinkin kun hän puhuu omasta kokemuksestaan useiden vuosien ajalta.
Olen miettinyt yhdeksi mahdolliseksi nykyisen identiteettisekoilun yleissyyksi myös sitä, että koska nykyihmiset viettävät niin suuren osan ajastaan virtuaalimaailmoissa, heillä (varsinkin addiktoitumisen vaikutuksesta) alkaa raja virtuaalitodellisuuden ja todellisuuden välillä hämärtyä. Kun kerran somessa ja pelimaailmassa kuka tahansa voi olla mitä tahansa rakentamalla itselleen aina uuden identiteetin, alteregon, pelihahmon tai minkä ikinä, niin täytyisihän sen sitten samalla tavalla toimia tosielämässäkin. Fyysinen todellisuus vain potkii vastaan, ja sehän sotkee näiden virtuaalileijailijoiden pasmat ihan täysin. Transsekoilun(kin) on pakko liittyä ainakin osittain voimakkaasti juuri tähän. Kun keitokseen lisätään vielä eksentrismi, eskapismi, kapinamieliala, radikalisoituminen ja (silmäänpistävän useiden transien) mielenterveysongelmaisuus, niin alkaa olla jo melko sakea soppa keitettynä.
Yksi transsekoilussa minua erityisesti ärsyttävä piirre (onko transsekoilussa muita kuin erityisesti ärsyttäviä piirteitä?) on se, miten genderistit yrittävät estää kaiken (neutraalinkin) transilmiön taustasyitä ja vaikuttimia selvittävän keskustelun/tutkimuksen. Kaiken he kirkuvat fobiana, ihmisoikeuksien vastustamisena ja ties minä fucking scheissena sammuksiin heti alkuunsa. Heidän ajattelunsa on niin lyhytnäköistä, etteivät he sokeassa kiihkossaan tule koskaan ajatelleeksi, että mahdollisimman perinpohjainen genderspeshuliuden ja koko transilmiön ymmärtäminen palvelisi pitkällä tähtäimellä myös heidän omaa etuaan. Jos on baka, niin on baka. Noh, tiedämmehän toki jo, mistä tuo sammuksiin kirkuminen ja loputon möykkääminen kertoo: aivan suunnattomasta epävarmuudesta ja sen päivän pelkäämisestä, kun koko savijaloille pystytetty Transtopia paljastuu siksi, mitä se on koko ajan ollutkin eli sieluttomaksi valheeksi ja ilmiöksi, jonka universaali- ja evolutiiviarvo on alusta saakka ollut tasan nolla.
Jos teille, rakkaat lukijat, herää mitään ajatuksia tai omia teorioita liittyen tähän animeasiaan ja mahdollisiin muihin eskapismin ja raivofanituksen muotoihin, niin kertokaa ihmeessä. Jatketaan keskustelua. Tasuketeeeeee! Oyasumi nasai.
