keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Bokserikatto: ”Homot” transmiehet men only -bileissä (osa 1)

No niin, toverit ja kylänmiehet, lupasin Bokserikatto (the boxer ceiling) -tekstissäni käsitellä myöhemmin niitä tapauksia, joissa transmiehet ovat yrittäneet ängetä homojen men only -bileisiin (tai transnaiset women only -bileisiin), vetäneet maailman perustuksia vavisuttavat kilarit kun heitä ei ole päästetty niihin ja kostaneet esimerkiksi hyökkäämällä sosiaalisessa mediassa tapahtumanjärjestäjän kimppuun mustamaalaus- ja lokakampanjoineen. Tämä on nyt julmetun pitkä teksti, mutta haluan osin ihan periaatteesta selittää tämän asian niin juurta jaksain kuin mahdollista, jospa menisi perille edes jollekulle kehityskelpoiselle.

/edit Tässä osa 2. /edit Tässä osa 3.

Käyn tässä kirjoituksessa kuvakaappausten kera lävitse erään keissin, jossa kaksi "homoa" transmiestä yritti vuonna 2019 osallistua Pride-viikolla järjestettäviin men only -partyihin kapkaupunkilaisessa Versatile Gay Barissa. Kuvakaappaukset ovat peräisin Facebookista. Tämä kyseessä oleva transmies, Jude A Daya nimeltään, julkaisi viestit tapahtuman julkisen Facebook-eventin seinällä, joten en tee nyt mitään hyvien tapojen vastaista julkaistessani ne täällä. Jude A Daya meni Salem Andreus Danger Ryuu -nimisen (voi luoja näitä muusunimiä) transmiesystävänsä kanssa kyseiseen baariin Pride-viikolla sellaisena iltana, jona siellä järjestettiin miesten (men only) bileet teemalla Mens’ Night Out.

Jude postasi tämän oheisen vuodatuksen tapahtumaeventin seinälle 24. helmikuuta 2019. Postaukseen tuli paljon kommentteja, lähinnä soihtujaan ja talikoitaan heiluttelevien transaktivistien myötätuntoa (Judea ja Salemia kohtaan), päivittelyä, taivastelua ja cissu- ja homovihaa, mutta en postaa niitä nyt tähän. Olennaista on se, että Versatile Gay Barin edustaja vastasi Judelle, pahoitteli tapahtunutta ja erikseen selvensi hänelle syitä ikävän välikohtauksen taustalla. Tähän Jude reagoi ruotimalla baarin edustajan vastauksen kohta kohdalta läpi avautuen samalla vielä yksityiskohtaisesti mielipahastaan, loukatuksi ja syrjityksi tulemisestaan ja kärsimästään vääryydestä ja kaltoinkohtelusta. Baarin edustaja esitti tämän jälkeen vielä pahoittelevan anteeksipyynnön ja tarjosi Judelle ja Salemille mahdollisuutta tulla nauttimaan ilmaiset drinkit baariin, mihin häväisty ja sydämistynyt Jude ei enää suostunut.

Jude kirjoittaa (suomennos alempana):


Versatile Bar Cape Town on transfobinen kuin mikä. Älkää menkö sinne. Kun minä ja transmiesystäväni kävelimme sisään, henkilökunnan jäsen tuli pyytämään meitä poistumaan ja menemään kulman takana olevaan baariin. Kerroimme hänelle, että olemme molemmat miehiä. Hän sanoi, että ei, teidän täytyy mennä. Sanoin, että haluamme puhua ravintolan johdon kanssa. Puhuimme ulkopuolella päällikölle, joka sanoi että homma on okei ja olemme tervetulleita. Kun yritimme tilata juotavia baarista, meille tultiin taas sanomaan: "Nyt on miesten ilta." Tähän me vastasimme, taas kerran, että olemme transmiehiä, siksi olemme täällä. Hän sanoi sitten: "Okei, jätkät, mutta ette voi mennä yläkertaan. Se on kruisailualue. Meillä ei ole mitään transihmisiä vastaan tai sellaista, mutta teidän täytyy pysyä alakerrassa." Tämän lisäksi ainakin neljä muuta kanta-asiakasta kertoi meille, ettemme kuulu tänne, tai jopa suoraan nauroivat meille. On täysin häpeämätöntä, että tällaista tapahtuu Pride-viikon aikana. Etenkin sen jälkeen, kun olin ollut yhteydessä järjestäjiin, jotka kertoivat minulle, että emme ainoastaan olleet tervetulleita vaan meidät torjunutta henkilökunta myös puhuteltaisiin. Teidän henkilökuntanne, teidän johtajanne, teidän baarimikkonne ja ihmiset sosiaalisessa mediassa tarvitsevat totisesti koulutusta siihen, miten transihmisten läsnä ollessa tulee käyttäytyä. Koska se, mitä teidän yrityksenne tällä hetkellä edustaa, on todistetusti omistettu vain cissukupuolisille, valkoisille homomiehille.

Juden postaukseen kommenttina Salem tulee hieman myöhemmin säestämään:


Päivitys: Meidät käännytettiin pois ovelta siitäkin huolimatta, että kerroimme olevamme transmiehiä, sitten meidän piti kysyä saisimmeko puhua "päällikölle", nuori mies ulkopuolella käski ohimennen meitä vain ignoraamaan ovimiehen ja vaatimaan pääsyä sisään sen sijaan että olisi selittänyt hänelle, että transihmiset tulee päästää sisään. Sen jälkeen baarimikko kertoi meille, ettei meillä ollut lupaa mennä yläkertaan, jossa tapahtuma oli käynnissä. "Sori, trans, mitä ikinä, ei ole kyse syrjinnästä mutta teillä ei ole lupaa mennä ylös, koska tämä on MIESTEN tapahtuma." Huomasin, ettei paikalla ollut miehiä, jotka eivät olisi olleet CIS tai cismies-passing, joten ilmiselvästi teidän baarinne ei ole kovinkaan queerystävällinen. Kaikki ne vaaditut "vaiheet" eivät ilmiselvästi olleet riittäviä sen varmistamiseen, että paikka olisi sellainen, johon transmiehet ovat tervetulleita. Ystäväni ja minä poistuimme tuntien olomme turvattomiksi tämän aggressiivisen kohtelun jäljiltä ja olen rehellisesti sanottuna iljettynyt ja kauhistunut, että te annoitte tämänkaltaisen organisaation toimia sponsorina.

Eli mitäs helkkaria tässä nyt tapahtui? Jude ja Salem änkesivät homobaariin, jonka yläkerran tiloissa Pride-viikolla (!) järjestettiin miesten bileet. Sitä tarina ei kerro, olivatko Jude ja Salem etukäteen tietoisia noiden bileiden olemassaolosta, mutta kun asiasta heitä informoitiin, he eivät suostuneet uskomaan kerrasta, vaikka sekä baarin henkilökunta että siellä olleet miesasiakkaat ilmaisivat heille selkeästi useita kertoja, etteivät he transmiehinä (eli biologisina naisina) voi osallistua näihin kyseisiin miesten bileisiin. Nolosti Jude ja Salem jäivät paikalle vänkäämään ja jankkaamaan yhä uudestaan baarin henkilökunnalle ja miesasiakkaille olevansa miehiä ("we're both men") ja transmiehiä ("telling them we're trans men") ja vaativat lopulta paikalle baarin johtoportaan edustajaa, jolle valittaa "queer-epäystävällisestä" ja ”räikeän transfobisesta” kohtelustaan. Edustaja sitten antoi urputusta kuunneltuaan armon käydä oikeudesta ja salli (säälistä) heidän jäädä. Henkilökunnan jäsen informoi heitä vielä erikseen, että yläkertaan he eivät saa mennä, koska se on kruisailualue ja siksi heidän täytyy pysytellä alakerrassa. Vielä tämänkään jälkeen ei mennyt jakeluun, vaikka oli jo useita kertoja ilmaistu, että nyt on miesten ilta. Tarina ei kerro, missä vaiheessa tätä kuviota Jude ja Salem poistuivat paikalta, mutta poistuessaan heillä oli "turvaton olo aggressiivisen kohtelun jäljiltä" ja he olivat "iljettyneitä" ja "kauhistuneita". Mieli ja perusturvallisuus olivat täysin järkkyneet siitä, että on olemassa liikeyrityksiä ja teematapahtumia, jotka on omistettu tietynlaiselle, rajatulle asiakaskunnalle ja jonne väkisin änkeytymisestä on seurauksena se, että joku kiskaisee sateenkaarihattarafantasiasta takaisin todellisuuteen. Heti välikohtauksen jälkeen äänekkäät someulinat ja somelynkkaukset ("The Gay Bar We Went To is transphobic, do not go there") tulille.

Tässä kuvat Judesta (vasemmalla) ja Salemista:


Kuten kuvasta näkyy, ei todellisuuden ja illuusion välinen raja ole aina kovin häilyvä.

Aloitetaan nyt ihan ensin siitä, mikä homobaari on. Homobaari/gayklubi on (useimmiten) anniskeluravintola, jonka kohderyhmä ja asiakaskunta ovat homo- ja biseksuaaliset miehet. Tämä on homobaarin liikeidea ja koko konseptin ja olemassaolon perusta. Koska homoseksuaaleja on karkeasti arvioiden vain 0.5–2 % koko ihmisväestöstä, meidän pitää esimerkiksi seuraa hakiessamme (tai halutessamme vain olla "kaltaistemme" parissa) hakeutua erikseen sellaisiin paikkoihin, joissa tiedämme liikkuvan muita homoja ja joissa siten voimme olla varmoja siitä, että olemme meille turvallisessa tilassa. Juuri tähän tarpeeseen homobaareja (ja lesbobaareja) on alusta saakka perustettu ja yhä edelleen perustetaan. Toistan: Homobaari on miehille turvallinen tila, jossa me homppelit voimme täysin vapaasti olla omia itsejämme (ilman pelkoa ennakkoluuloista, syrjinnästä, hakatuksi tulemisesta tai muusta ikävästä), tutustua toisiimme, chillailla, rentoutua ja hakea toinen toisistamme vertaistukea ja hengailu- ja seksiseuraa.

Tähän turvallisen tilan periaatteeseen liittyy homobaarien osalta olennaisesti myös se, että me homot olemme niissä naisten iskuyritysten ulottumattomissa. Niin kummalliselta kuin se saattaa jostakusta kuulostaakin, niin myös miehet voivat kokea naisten iskuyritykset ahdistavina eikä vain toisinpäin. Seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Suurimmassa osassa tapauksista miehillä on naisiin (naiskehoisiin ihmisiin) nähden fyysinen ylivoima, koska mies on naista fyysisesti vahvempi (biologinen fakta), eivätkä naiset siten muodosta miehille kummoistakaan fyysistä uhkaa. Mutta tilanteet, joissa naiset tulevat esim. väkisin suutelemaan, käyvät haaroväliin tai perseeseen kiinni tai flirttailevat estottomasti, voivat homomiehestä tuntua erittäin ahdistavilta, kiusallisilta ja vaivaannuttavilta. Sekä homot että lesbot joutuvat ajoittain myös tilanteisiin, joissa meidän seksuaalista suuntautumistamme ei ns. oteta vakavasti tai se kokonaan mitätöidään. Jouduin esimerkiksi itse nuorempana tilanteeseen, jossa nainen yritti avoimesti iskeä minua, ja kun sanoin heti kättelyssä olevani homo, hän vastasi: ”No mitä sillä on väliä?” Tällainen monumentaalinen kusipäisyys menee suoraan samaan osastoon ”et vaan ole koskaan saanut kunnolla kyrpää” -kommenttien kanssa, joita miehet (ja myös "lesbot" transnaiset) ovat laukoneet lesboille historian alkuhämäristä lähtien.

Homobaari/gayklubi yllä kuvatussa merkityksessä viittaa siis nimenomaan bi- ja homomiehille tarkoitettuun paikkaan/ympäristöön. Näitä ei Suomessa ole kuin korkeintaan muutamia, mutta Keski-Euroopassa valtavasti. Sanalla homobaari on kuitenkin myös yleisempi "sateenkaareva" merkitys kaikkien LGB- ja T-spektrin ihmisten avoimena baarina. Niihin ovat tervetulleita kaikki sateenkaari-ihmiset, olit sitten homo/lesbo/biseksuaali tai transsukupuolinen tai transvestiitti tms. (Myös heterot saavat halutessaan tulla, ei siellä kenenkään seksuaalisuutta tai sukupuoli-identiteettejä ovella keneltäkään kysellä.) Kohderyhmä on kuitenkin nimenomaan sateenkaari-ihmiset, joten harvemmin heterot noissa mestoissa ainakaan kovin sankoin joukoin pyörivät. Suurin osa Suomen homobaareista on juuri tällaisia kaikille avoimia LGBT-yleisbaareja, joihin myös heterot voivat halutessaan tulla.

Kun minä tässä kirjoituksessa puhun homobaarista, en viittaa näihin yleisiin, avoimiin homobaareihin vaan puhun nimenomaan noista bi- ja homomiesten paikoista eli gayklubeista, jollainen esimerkiksi tämä Juden ja Salemin invasoima Versatile Gay Bar perus- ja liikeidealtaan on. Kun me homomiehet (ja bimiehet) menemme näihin baareihin ja klubeihin, lähtökohtaisena olettamuksenamme on aina se, että siellä on vain toisia miehiä, ei naisia. Huolimatta tästä nämä men only -homobaaritkaan eivät yleensä kuitenkaan ole perusluonteeltaan mitenkään TÄYSIN naiset (tai transmiehet) ulossulkevia, mitä tulee niiden yleisissä tiloissa kuten ravintolasalissa, baaritiskillä, terassilla jne. oleskeluun. (Kruisailualueet eivät kuulu tähän kategoriaan, ne ovat homobaareissa VAIN miehille tarkoitettua aluetta.) Baareihin saapuneet naiset toivotetaan yleensä myös gayklubeilla tervetulleiksi hengailemaan näihin yleisiin tiloihin, eivätkä miehet heidän läsnäoloaan siellä juuri koskaan paheksu. Olen tavannut sekä Suomessa että ulkomailla homobaareissa kymmeniä hetero-, bi- ja myös lesbonaisia, jotka ovat kertoneet käyvänsä mielellään silloin tällöin nimenomaan homobaareissa, koska saavat niissä olla rauhassa miesten ahdistelulta ja iskuyrityksiltä ja toisaalta viettää aikaa omien homppelikavereidensa kanssa. Tällainen yleisluontoinen, häiritsemätön ja häiriötön homobaareissa oleskelu ei uhkaa homoja mitenkään eikä se häiritse meitä lainkaan, päin vastoin (kunhan naiset eivät ihan hirveän sankoin joukoin päätä vallata jotain paikkaa niin että miehet jäävät siellä paitsioon eli ”vähemmistöksi”). Toisekseen, homot ihan tunnetusti tulevat keskimääräisesti naisten kanssa erinomaisesti juttuun, pitävät naisista ja monilla homoilla on laaja naisista koostuva kaveripiiri. Siinä, että homobaarit ovat olemukseltaan vain miehille osoitettuja, ei ole kyse mistään naisvihasta tai misogyniasta (tai *rumpujen pärinää* transfobiasta). Siinä on ainoastaan kyse meidän (homo)miesten inhimillisestä psykososiaalisesta tarpeesta hengailla keskenämme toisten fägäreiden seurassa paikassa, jossa voimme tuntea olevamme turvassa ja hakea toinen toisistamme seuraa kenenkään tai minkään häiritsemättä tai uhkaamatta meitä.

No niin, mihin loveen transmiehet tässä kaikessa sitten lankeavat? Mikä on heidän roolinsa, kun miesten ja naisten roolit ja heitä koskevat sallimukset ja rajoitukset on määritelty? Mahdollisuuden vastata tähän tarjoaa tarinan seuraava vaihe.

Kun vastausta Mens’ Night Out -bileiden järjestäjältä ei heti kuulu, Jude alkaa hoputtaa:


Jude tiedustelee, aikovatko baarin kundit jatkossa toivottaa transihmiset tervetulleiksi vai oliko kyse vain ontoista lupauksista. Baarin edustaja vastaa pahoitellen ensin vastauksen viivästymistä. Sitten edustaja pahoittelee, että Juden ja Salemin kokemaa mielipahaa. Edustaja sanoo haluavansa tehdä selväksi, että he haluavat aina toivottaa heidät tervetulleiksi baariinsa. (Jatkuu alla.)


Baarin edustaja selventää, että uskoo väärinymmärrysten johtuneen siitä, ettei usko baarin kanta-asiakkaiden tunnistaneen Juden ja Salemin olevan transmiehiä. Hän sanoo, ettei baarissa voida ihan hienotunteisuus- ja kunnioitussyistä kysellä jokaiselta, ovatko he "transvaiheessa" (viittaa ilmeisesti tapaukseen, jossa joku olisi vasta aivan vastikään lähtenyt kehonmuokkaukseen mutta olisi vielä tunnistettavasti nainen), cismiehiä vai cisnaisia. Hän sanoo, ettei se [kyseleminen] ole oikein ja on itsessään syrjivää. Hän selittää Judelle, että kuten esim, Hot Housessa ja Adult Worldissa, on kyseisessä bisneksessä sellaisia paikkoja ja alueita, jotka on tarkoitettu vain cismiehille. Versatilessa, heidän omassa baarissaan, miehet maksavat siitä palvelusta, että voivat kuljeskella ympäriinsä muiden alastomien miesten seassa. Baarin taholta olisi hyvin epäkohteliasta kysyä heiltä [Judelta ja Salemilta tai muilta transmiehiltä], täyttävätkö he ne standardit, joita yläkertaan pääsemiseksi vaaditaan. Tästä syystä baarimikko oli tiedustellut Judelta ja Salemilta, tuntisivatko nämä olonsa mukavammiksi alakerrassa istuessaan. Kukaan ei käskenyt heitä missään vaiheessa poistumaan; jos Jude ja Salem eivät olisi olleet lainkaan tervetulleita, heidät olisi pysäytetty jo ovella eikä juomiakaan olisi lainkaan tarjoiltu.


Edustaja jatkaa: Kuten Jude ja Salem itsekin huomasivat, monet paikalla olleista miehistä valittivat heidän läsnäolostaan baarissa, mikä ei ole baarin henkilökunnan kontrolloitavissa oleva asia, ja valituksen syy oli, etteivät Jude ja Salem näyttäneet heidän silmissään miehiltä, ja kyseiset bileet olivat nimenomaan vain miehille. Kun Jude ja Salem olivat poistuneet baarista, henkilökunta oli saanut loputtomasti valituksia ja koko tapaus itsessään aiheutti paljon kaaosta. Edustaja pyytää Judea ja Salemia yrittämään ymmärtää sitä, miten vaikean tilanteen tuollainen aiheuttaa baarille itselleen, vaikkeivät he itse mitenkään puoltaisikaan moista erottelevaa käytöstä. Kuten edustaja oli maininnut Pi Delport -nimiselle häneen yhteyttä ottaneelle henkilölle, joka oli tiedustellut tilanteesta, on hänestä hyvin valitettavaa, että elämme yhteiskunnassa, joka ei ole hyväksyvin mahdollinen kaikkien elämäntyylien tai valintojen suhteen.


Edustaja päättää vastauksensa toteamalla, että on vielä paljon harppauksia otettavana ja matkaa siihen vaiheeseen pääsemiseen [elämäntyylien ja valintojen hyväksymiseen] ja pyytää lopuksi anteeksi sitä, mitä Jude ja Salem ovat kokeneet. (Huomatkaa: Hän ei pyydä anteeksi sitä, että baari olisi toiminut jotenkin väärin, vaan vain sitä että Jude ja Salem ja pahoittivat mielensä. Eli wanha kunnon konservatiivipoliitikkojen paljon viljelemä silmänkääntötemppu ”olen pahoillani, jos...” Heh.)

Edustaja vastaa Judelle asiallisesti, ystävällisesti ja informatiivisesti yrittäen selventää sitä, mistä koko välikohtaus ja Juden ja Salemin baarissa kohtaama torjuntareaktio johtuivat. Hänen vastauksessaan on kunnioittava sävy ja hän erikseen pahoittelee tapahtunutta. Hän kehottaa Judea ja Salemia yrittämään miettiä asiaa vastapuolen näkökulmasta eli bileiden järjestäjän, baarin henkilökunnan ja paikalla olleiden miesasiakkaiden perspektiivistä. Onhan se nyt helvetti soikoon täysin ymmärrettävää, odotettavissa olevaa ja ilmeistä, että men only -tilaisuuteen osallistumisesta erikseen maksaneet miehet vittuuntuvat ja raivostuvat siitä, kun paikalle pelmahtaa skitsoilemaan päivänselviä naisia, jotka vielä kivenkovaan väittävät olevansa miehiä. Transmiehet eli biologiset naiset alkavat homomiesjoukon edessä väittää näille homomiehille olevansa itse miehiä ja kaiken päälle ryhtyvät vaatimaan, että paikallaolijoiden myös tulee pitää heitä miehinä (siis biologiseen mieheen täysin verrattavina yksilöinä), kohdata heidät ja kohdella heitä miehinä, siis yhtenä miehistä kaikilla mittareilla siellä BI- JA HOMOMIESTEN JOUKOSSA. Minun on äärettömän vaikeaa edes yrittää ymmärtää, mitä ihmettä sellaisten ihmisten mielissä liikkuu, jotka ovat niin dissosioituneita fyysisestä todellisuudesta, etteivät he ymmärrä että ympäröivillä ihmisillä on a) silmät päässä b) aivot c) terveeseen järkeen ja omiin välittömiin aistihavaintoihin pohjautuvaa deduktiivista päättelykykyä ja d) fyysiseen todellisuuteen pohjaava realistinen käsitys siitä, mitä mies ja nainen tarkoittavat, mikä ja miten miehen ja naisen erottaa toisistaan ja millaiset fysiologiset tunnusmerkit miehellä ja naisella on. En yksinkertaisesti ymmärrä, mitä liikkuu näiden tyyppien päissä, jotka esimerkiksi vaativat, että jonnekin Instagram-profiiliin tulisi lisätä omat pronomininsa kohteliaisuudesta transihmisiä kohtaan, ettei kannustettaisi kenenkään ulkonäön perusteella olettamaan hänen sukupuoltaan. Eli siis sitä sukupuoli-identiteettiä, joka translandiassa määrittelee ihmisen sukupuolen ja jonka kanssa fyysisillä ulottuvuuksilla ei ole mitään tekemistä. Miten kellekään pääsee muotoutumaan näin kieroutunut, harhainen ja sairaalloinen mielenmaisema? Minusta on pelottavaa ja hälyttävää, että ihmiset ovat näin dissosioituneita fyysisestä todellisuudesta ja omasta kehollisuudestaan, ja tuollaista mielentilaa vielä juhlitaan yhteiskunnassa jonakin progressiivisena ja edistyksellisenä.

No niin. Mitkä olivat Juden ja Salemin lähtökohtaiset virheet tässä koko episodissa?

Queer-, gender- ja transkultin aivopesemät Jude ja Salem eivät ole ymmärtäneet saati sisäistäneet, että astuessaan homomiesten baariin tai muuhun tilaan he astuvat sellaiselle alueelle, jossa pätevät tietyn, rajatun alakulttuurin sosiaaliset lainalaisuudet, tässä tapauksessa siis bi- ja homomiesten keskinäisen sosiaalisen todellisuuden lainalaisuudet. Jude ja Salem eivät ole ymmärtäneet sitä, että mies ja transmies ovat kaksi täysin eri asiaa. Homomiesten keskinäisessä todellisuudessa, joka on henkisellä, fyysisellä ja ruumiillisella tasolla niin miehistä kuin minkään on ylipäänsä mahdollistakaan olla, mies ei tarkoita ”kokemusta” tai ”miesidentiteettiä” vaan MIESKEHOISTA IHMISTÄ, joka on SYNTYNYT MIEHEN KEHOON eli kehoon, joka kantaa MIEHEN ELI UROSPUOLISEN IHMISEN LISÄÄNTYMISBIOLOGISIA FYSIOLOGISIA OMINAISUUKSIA. Transmies ei ole mieskehoinen ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka hänen olemuksensa kehonmuokkaushoitojen jälkeen muistuttaisikin miehen kehoa.

Kun te "homot" transmiehet astutte tuolle absoluuttisen fyysisen mieheyden vyöhykkeelle, alatte siellä skitsoilla olevanne miehiä, vaaditte erityiskohtelua ja työnnätte transidentiteettinne siellä olevien miesten naamaan, te itse asiassa väitätte meille homomiehille tietävänne meitä paremmin, mikä mies on. Te ette esitä väitettä "olen mies" irrallaan mistään sosiaalisesta viitekehyksestä ja konsensustodellisuudesta vaan suhteutettuna niihin miehiin, joille väitteen esitätte. Väitätte meille, että meidän fyysinen, materiaalinen kokemuksemme miehen kehossa elämisestä on jotenkin vähemmän todellista ja merkityksellistä kuin teidän transidentiteettinne, jota yritätte survoa meidän kurkuistamme alas. Meidän kehollisuutemme ja seksuaalinen suuntautumisemme ovat meitä yhdistäviä tekijöitä, jotka tekevät meistä oman poliittisen luokkamme, johon naiset eivät voi "identifioitua" haluamalla tai kehonmuokkauksella. Biologinen nainen EI VOI TIETÄÄ, millaista biologisen miehen kehossa eläminen oikeasti on, kuten emme voi me miehetkään tietää, millaista naisen kehossa eläminen oikeasti on. Viestitätte meille myös, että homomiehillä ei saisi olla oikeutta omiin turvallisiin tiloihinsa, joihin naiskehoisia ihmisiä ei haluta, ja homomiehet eivät saisi luottaa omiin suoriin aistihavaintoihinsa ja vaistoihinsa, koska niiden pohjalta toimiminen loukkaa teidän tunteitanne. Vaaditte meitä valehtelemaan teidän mieliksenne. Lisäksi väitätte meille, että tehtävämme on toimia teidän identiteettienne validoijana jopa niin pitkälle, että joustamme seksuaalisesta suuntautumisestamme eli staattisesta, muuttumattomasta ja ei-tahdonalaisesta persoonallisuutemme osasta, koska seksuaalinen suuntautuminen ja transihmisen rajaaminen ulos potentiaalisten kumppaneiden joukosta on "transfobiaa". Te yritätte epäsuorasti eheyttää meidät ulos seksuaalisesta suuntautumisestamme väittäessänne meille, että meidän täytyisi jotenkin/mitenkään sisällyttää homoseksuaalisuuteemme ja keskinäiseen sosiaaliseen kanssakäymiseemme biologisia naisia, jotka kokevat olevansa miehiä. Tällaiselle toiminnalle on olemassa oma terminsäkin: eheytysterapia (conversion therapy). Ei ole ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa, kun joku kilahtanut porukka yrittää jollain keinolla eheyttää meidät ulos seksuaalisuudestamme.

Kysymys siitä, oletteko te miehiä vai ette, ei kuulu sellaiseen tilaan/tilanteeseen, joka on tietyistä helvetin hyvistä ja perustelluista syistä rajattu jollakin tapaa heiko(mma)ssa asemassa oleville vähemmistöryhmille, tässä tapauksessa vain homoseksuaalisille biologisille miehille. Kysymys siitä, oletteko te miehiä, ei ole ihan pohjimmiltaan mikään tasa-arvokysymys vaan poliittinen ja ideologinen ja siitä vääntäminen kuuluu nettiforumeille, Twitteriin ja muihin vastaaviin mölysomeihin, transaktivistien väsähtäneisiin mielenosoituksiin ja vaikka sunnuntaikahvipöytiin. Tuosta kysymyksestä vääntämiselle ja skitsoilemiselle oikea paikka EI OLE homomiesten turvallinen tila (tai lesbojen tapauksessa lesboille turvallinen tila, jonne "lesbot" transnaiset yrittävät ängetä lesboja kiusaamaan ja häiriköimään). Homomiesten turvallisessa tilassa sinä olet nainen, KOSKA SINUN KEHOSI ON BIOLOGISEN NAISEN KEHO EIKÄ TÄTÄ TEE OLEMATTOMAKSI MIKÄÄN MAHTI KOKO UNIVERSUMISSA. Homomiehen silmissä ja kokemusmaailmassa sinä olet nainen, koska vaikka kuinka ulkoisesti muistuttaisit miestä sekundääristen sukupuolipiirteidesi osalta, olet silti naiskehoinen ihminen eikä mikään määrä hormoneja ja leikkauksia tee sinusta koskaan oikeaa, toimivaa miestä. Sinä ET VOI väkisin vaatia homomiestä tai ketään muutakaan ihmistä "joustamaan" omasta seksuaalisuudestaan ja yleisestä todellisuuskäsityksestään ja toimimaan sinun harhaisen identiteettisi validoijana sinun mukavuutesi, halujesi ja erityistarpeidesi vuoksi. Tässä mielessä homokulttuuri on erittäin konservatiivinen ja tulee pysymään sellaisena jatkossakin. Mieheys (ja homous) on myös ylipäänsä äärimmäisen fallosentristä. Homomiesten maailmassa sillä ei ole vain suunnattoman paljon merkitystä, onko sinulla biologisen miehen toimiva penis; sillä on AIVAN KAIKKI MAHDOLLINEN MERKITYS. Ja palakoon helvetissä joka ikinen umpikusipää, joka julkeaa nimittää seksuaalisuuttamme "genitaalifetissiksi". Jos tämä mieheyden brutaali todellisuus ylipäänsä tulee transmiehelle täytenä yllätyksenä, niin olikohan se oma sukupuolenkorjaus koskaan mietitty ihan loppuun asti? Kyllä me homomiehet nyt vittu soikoon tiedämme, mikä mies on, mitä mieheys on ja mitä se ei ole. Jos olet itse niin epätoivoisen sekaisin, että kuvittelet miehellä voivan olla kuukautiset tai miehen voivan synnyttää jne., älä jumalauta tule kitisemään miehistä seksuaalisesti kiinnostuneelle miehelle, että sinun transidentiteettisi olisi sama asia kuin meidän kokemamme fyysinen, konkreettinen, kehollinen mieheys, joka on synnynnäistä ja katoamatonta.

No niin, Judehan ottaa nokkiinsa baarin edustajan vastauksesta ja palaa myöhemmin postaukseen kitisemään. Judelle ei vieläkään tullut mieleen edes yrittää asettua vastapuolen asemaan (vaikka siihen erikseen kehotettiin) ja miettiä, miltä koko episodi heidän perspektiivistään näytti. Olen muuten tehnyt havainnon: tälle ns. modernille ja usein tuskallisen nuorelle transporukalle (joka on tehnyt koko elämästään ja olevaisuudestaan performanssin ja identiteettipolitiikkaa) näyttää olevan yhteistä se, että kun he kokevat tulleensa jollain tapaa kaltoin kohdelluiksi, he kutsuvat itseään "transihmisiksi", mutta kun he haluavat jotakin tai pyrkivät johonkin, he kutsuvat itseään "miehiksi" ja "naisiksi". Hmm. Joidenkin transihmisten uhriutuvista ulostulosta voi myös päätellä heillä olevan sellainen narsistinen käsitys, että molempien sukupuolten elämästä ja jutuista voi vain rusinat pullasta -meiningillä poimia itselleen kaikki parhaat palat ja mennä menojaan. Ilman, että kukaan älähtää. Et voi mitenkään olettaa, että voisit tässä elämässä vain keräillä itsellesi kaikki mehevät, kypsät hedelmät ilman että sinulla olisi mitään rajoitteita tai ihmisvelvollisuuksia tai ettei sinun täytyisi koskaan ottaa ketään muita ja heidän tarpeitaan huomioon. Tervejärkiselle, hyvin kasvatetulle ja sivistyneelle ihmiselle tämä on itsestäänselvyys. Identifioidu transsukupuoliseksi jos haluat, mutta ymmärrä nyt jo, ettei transidentiteetti ole sinulle mikään vapaalippu kävellä muiden ihmisryhmien ja heidän oikeuksiensa yli.

Jude aloittaa vastausvalituksensa toteamalla: Tämä on hyvin monella tapaa surkein anteeksipyyntö, jonka koskaan olen vastaanottanut. Käsittelen nyt kaikki asiat tuossa vastauksessa yhden kerrallaan. Sitten hän listaa kymmenen vastauksen epäkohtaa, joista ensimmäinen kuuluu:


1) Kyse ei ollut väärinkäsityksestä. Teimme äärimmäisen selväksi joka ikiselle henkilölle, jonka kanssa puhuimme, että olemme transmiehiä. Juttu ei ollut pelkästään paikalla olleet kanta-asiakkaat vaan suuremmalti teidän transfobinen, ulossulkeva henkilökuntanne.

Kun transmiehenä astut homomiesten reviirille, sinun genderideologiasta ja queer-teorioista omaksumasi kokemuksellinen miesidentiteetti ei päde siellä vaan pyyhkiytyy armottomasti olemattomiin etenkin niiltä osin kuin odotuksillasi sen jälkeen on vaikutusta siihen, miten paikassa käyttäydyt ja miten kohtelet muita paikallaolijoilta; mitä odotat tai vaadit heiltä. Jokaisella on oikeus tulla kunnioittavasti ja asiallisesti kohdelluksi, myös transihmisillä (tietenkin), mutta tuolla homomiesten alueella pätevät fyysisen todellisuuden lait, eivät glitterideologian ja identiteettipolitiikan hörhöilyt. Nuo bileet, joihin Jude ja Salem menivät, oli vain miehille tarkoitettu eli niitä ei ollut tarkoitettu biologisille naisille. Paikalla olleet miehet tekivät suoran aistihavainnon, että Jude ja Salem eivät ole miehiä siinä merkityksessä, joka pätee homomiesten keskinäisessä sosiaalisessa todellisuudessa. Nuo paikalla olleet muut asiakkaat ja baarin henkilökunta eivät pyytäneet Judea ja Salemia poistumaan siksi, koska ovat transfobisia, transvihaajia ja ulossulkevia vaan (myös) siksi, että liikkuessaan homomiesten alueilla Jude ja Salem eivät olisi siellä turvassa. Heidän intentionsa oli siis estää (ja siten suojella) Judea ja Salemia ajautumasta hankalaan tai uhkaavaan tilanteeseen. En tarkoita tällä sitä, että homomiehet olisivat uhka naisille tai transmiehille, mutta joku homppeli voi hyvinkin skitsahtaa pahasti siitä, jos nainen (naiskehoinen ihminen) yrittää kusettamalla saada hänet sekstailemaan kanssaan.

On nimittäin niin, että men only -bileisiin ei mennä pelkästään kaverihengailemaan, yleisesti chillailemaan ja limudiskoilemaan. NIIHIN MENNÄÄN MYÖS ISKEMÄÄN TOISIA MIEHIÄ JA SEKSTAILEMAAN HEIDÄN KANSSAAN DARKROOMEISSA. Ja TÄMÄ ON SE SYY, miksei bileisiin ja kruisailualueille haluta naisia ja transmiehiä. Tässä tömähdät bokserikattoon. Me homomiehet olemme homoja ihan OIKEASTI. Meitä IHAN OIKEASTI ei kiinnosta biologiset naiset vaan VAIN TOISET MIEHET.

Tarina ei kerro, olivatko Jude ja Salem itse asiassa lainkaan tietoisia siitä, mitä men only -bileissä (ja nimenomaan kruisailualueilla) puuhaillaan. (Tällaisetkin asiat kannattaisi ennen sukupuolenkorjausta miettiä, selvittää ja käsitellä, koska miesten ja naisten keskinäinen sosiaalinen todellisuus eroavat hyvin monin dramaattisin tavoin toisistaan. Olen miettinyt usein, että monelle transmiehelle miesten maailman kovuus ja mutkattomuus tulee taatusti ikävähkönä yllätyksenä.) Tokikaan kaikki men only -bileisiin osallistuvat eivät lähtökohtaisesti ole siellä nimenomaan iskemässä muita tai hakemassa seksiseuraa, mutta ajatus tästä mahdollisuudesta on kiinteästi sisäänkoodattu näiden tapahtumien luonteeseen ja bileissä on tälle iskemis- ja seksinhakutoiminnalle (eli kruisailulle) omat erilliset, usein rajatut alueensa. Miehet erikseen maksavat rahalla siitä, että pääsevät keskenään tapahtumiin ja paikkoihin, joissa voivat tavata toisia homomiehiä (tai bimiehiä, you get the point) ja nauttia keskenään kaikesta siitä, mitä noissa meille turvallisissa tiloissa yhdessä toisten miesten kanssa oleskelu mahdollistaa. Se mahdollistaa meille meidän seksuaalisuutemme toteuttamisen kenenkään häiritsemättä ja ketään häiritsemättä. Tällaisissa bileissä miehet voivat ns. päästää pedon itsessään irti ja homostella menemään niin sydämensä kyllyydestä kuin mahdollista ("be as homosexual as possible"). Tällaisia bileitä järjestetään usein juuri suurehkoissa baareissa/yökerhoissa, joissa on yleisten hengailutilojen lisäksi nuo mainitut erilliset hämärät kruisailualueet darkroomeineen ja sohvilla varustettuine koppeineen, joihin mieleistään seuraa löytäneet miehet voivat mennä pitämään hauskaa keskenään.

Näillä kruisailuun tarkoitetuilla erillisillä alueilla vallitsevat omat kirjoittamattomat (viidakon) lakinsa, joista aivan täysin ehdoton ja missään tilanteessa joustamaton numero ykkönen on yleinen tietoisuus ja luotto siihen, että SIELLÄ EI OLE NAISIA. Kruisaillessa haetaan nimenomaan seksiseuraa toisista miehistä, mieskehoisista ihmisistä, joilla on urospuolisen ihmisen lisääntymisbiologiset keholliset ominaisuudet ja toiminnot. Transmiehellä ei ole niitä. Transmies on kruisailualueella nainen. Piste.

Sivuhuomautus: Olen aika varma siitä, että koska "homot" transmiehet ovat biologisia naisia eli heillä on biologisen naisen seksuaalisuus, monille heistä tulisi shokkina ja järkytyksenä, jos he aidosti kokisivat sen, millainen on homomiesten keskinäisen seksuaalisuuden todellisuus. Homomiesten seksuaalisuus on äärimmäisen suoraviivaista, mutkatonta, kehollista ja ajoittain jopa primitiivistä. Siihen ei juuri kuulu akkamainen tunteilu, vaikka miestenvälinen henkinen, veljellinen yhteys onkin parhaimmillaan äärettömän voimakasta ja maskuliinisella tavalla lujatekoista. Edellä mainittu ei varsinaisesti johdu homoudestamme vaan siitä, että me olemme miehiä ja meillä on miehen seksuaalisuus, joka poikkeaa monin erittäin merkittävin tavoin naisen seksuaalisuudesta. Esimerkiksi glory hole on ilmiönä seksiä kaikkein paljaimmassa ja raaimmassa muodossaan. Miesten maailmassa ei paljoa tunteilla tai draamailla. Siellä pannaan menemään niin että hiki roiskuu. Olen täysin varma, että jos useimmat "homot" transmiehet päätyisivät oikein kunnolla raavaan homomiehen käsiteltäviksi, he kokisivat tulleensa raiskatuiksi. Useimmille biologisille naisille monet miesten seksuaaliset fantasiat ja valloilleen päästetty seksuaalinen käyttäytyminen ovat kauhistavia. Bi- ja homomiehet ymmärtävät toisen miehen seksuaalisuutta, koska ovat itse miehiä. Siksi se kaikki on meille täysin ongelmatonta ja luonnollista.

Jos Jude ja Salem olisivat etsiytyneet tuona iltana johonkin yleisiin sateenkaaribileisiin, kenelläkään ei olisi ollut mitään ongelmaa. Kukaan ei ole myöskään sanonut, etteikö sellaisia bileitä saisi järjestää, jotka ovat "kaikille inklusiivisia". Siitä vaan järjestämään, olkaa hyvät. Mutta men only -bileisiin eivät transmiehet tunge. Sinne saavat tulla vain miehet (bi- ja homomiehet, toki heterotkin, jos kyrpä onkin salavihkaa alkanut kiinnostaa).

Jude jatkaa:
2) Tässä idea - älkää olettako toisten ihmisten sukupuoli-identiteettejä? Ja jos joku on kertonut teille olevansa mies, kunnioittakaa tätä. Ei ole mitään tarvetta tiedustella ihmisiltä heidän sukupuoli-identiteettejään, jos he ovat jo kertoneet sinulle sen.

Tässä taas oppikirjaesimerkki siitä, millä tavalla transaktivistit ovat yhteiskuntaa manipuloineet ja miten uskomattoman tehokkaasti heidän aivopesunsa ja intersektionaalisen feminismin retoriikka on ihmisiin uponnut. Suomessakin toimii useita kyseistä skeidaa ympäriinsä levitteleviä poliittisia tahoja ja kansalaisjärjestöjä. Mitä tulee "sukupuolen olettamiseen", niin ihmisillä nyt vaan on silmät päässä. Mitä tulee "sukupuoli-identiteetin olettamiseen", niin kukaan ei osaa lukea ajatuksia. Jos olet päivänselvä nainen, mutta väität homomiesjoukolle olevasi mies, miten voit oikeasti sekuntiakaan olettaa, että kukaan ottaa sinut sen jälkeen vakavasti? Sinä pyydät muita ihmisiä uskomaan sinun mieliksesi todeksi jotakin sellaista, jonka he näkevät päivänselvästi olevan valhetta/lumetta. Paikallaolijat sitten yrittävät kiskaista sinut takaisin todellisuuteen, kun eivät oikein muutakaan voi. Sinä skitsahdat ja vedät vuosisadan raivarit.

Kukaan ei ole sanonut, etteikö ihminen saisi identifioitua biologisen sukupuolensa vastaisesti. Saat kokea itsesi mieheksi, huunsukupuoliseksi pöllöksi, Bulbasauriksi tai Donald Trumpiksi. Ketään ei lähtökohtaisesti kiinnosta sinun sukupuoli-identiteettisi ja sukupuolen ilmaisusi, kunhan et ala niihin ja johonkin helvetin itsemäärittelyyn vedoten äänekkäästi vaatia itsellesi sellaista erityiskohtelua, jolla on ehdottoman haitallista vaikutusta ympäröiviin ihmisiin tai joka yrittää ylittää heidän koskemattomuutensa, kehollisuutensa ja itsemääräämisoikeutensa rajat. Kun "homona" transmiehenä tunkeudut homomiesten tilaan, osoitat ettet välitä siitä, mitä tuo tila meille homomiehille edustaa. Aivan samoin kuin transihmisetkin, me homoseksuaalit olemme pieni vähemmistö ja siksi TARVITSEMME nuo omat turvalliset tilamme ja niihin liittyvät rajaukset. Ne ovat olemassa syystä ja tarpeesta, eivät kenenkään kiusaksi (aivan kuin sukupuolisegregoidut vessat ja pukkaritkin). Totta helvetissä kohtaat siellä homomiesten tilassa paheksuntaa ja tulet kohtaamaan jatkossakin jos niihin väkisin änkeät, koska et voi pyyhkäistä todellisuutta ja toisten ihmisten seksuaalisia suuntautumisia olemattomiin. Voit yrittää, mutta älä ihmettele, kun tulee pataan. Jos et halua, että muut "invalidoivat" sinun sukupuoli-identiteettisi, niin älä tunge sellaisiin mestoihin, joihin sinua ei haluta. Elämä ei ole sellaista, että aina saa kaiken minkä haluaa.

Transaktivistit eivät ole ymmärtäneet, että lähes 100 %:ssa tapauksista muiden ihmisten nihkeän suhtautumisen syynä ei ole heidän transsukupuolisuutensa vaan erityiskohtelun vaatiminen, kyynärpäätaktikointi ja epämiellyttävä käyttäytyminen. Kun seuraa eri kanavissa transaktivistien parkumista transfobiasta ja syrjinnästä, lähes aina on kyse nimenomaan tapauksesta, jossa joku on skitsahtanut transaktivistien röyhkeään ja päällepäsmäröivään käytökseen, ei heidän transsukupuolisuuteensa. (En tarkoita nyt tätä men only -juttua vaan puhun yleisellä tasolla.) Ketään ei kiinnosta transsukupuolisuutesi, seksuaalinen suuntautumisesi tai muukaan ominaisuutesi niin kauan kuin et survo niitä muiden ihmisten kurkuista alas, tallo heidän varpailleen ja vaadi itsellesi erityiskohtelua. Muut ihmiset eivät ole sinulle transidentifioitumisesi vuoksi yhtään mitään velkaa. Homomiehet eivät ole sinulle yhtään mitään velkaa.


Jude jatkaa ulinaa:
3) ”on tiettyjä liiketoiminnan alueita, jotka on omistettu CISmiehille”. Miksi? Miksi te ette halua transmiehiä näihin paikkoihin? Pyydän, tarkentakaa. Tämä on täysin epähyväksyttävää ja räikeää transfobiaa. Te kirjaimellisesti sanotte, etteivät transihmiset ole tervetulleita.

Teen tästä sen päätelmän, ettei Judella ole harmaintakaan käsitystä siitä, millainen miesten maailma ja etenkin homomiesten sosiaalinen todellisuus ovat, ja hänellä ylipäänsä on molemmista aivan uskomattoman naivistinen ja kapea käsitys. (Miehet eivät esimerkiksi KOSKAAN järjestäisi keskenään tuollaisia dramaattisia kohtauksia kuin Jude ja Salem.) Kun me fägärit vedämme seksuaaliset rajamme, me emme sano "etteivät transihmiset ole tervetulleita" (transihmiset yleisenä konseptina ja ihmisryhmänä) ja siten ilmaise mitään epähyväksyttävää ja räikeää transfobiaa. Siinä, ettemme halua transmiehiä tiloihimme, ei ole kyse "transfobiasta" tai misogyniasta. Me sanomme, ettemme halua naiskehoisia ihmisiä tiloihin, joissa vietämme keskenämme aikaa ja jaamme oman mieheytemme toisten miesten kanssa kehollisella ja intiimillä tasolla, johon naiseus ei missään muodossa kuulu eikä sisälly.

Olen jo moneen kertaan vääntänyt rautalangasta, miksi homomiehille (ja lesbonaisille) pitää olla omia tilojaan. Kun rajaamme transihmiset niistä heidän biologisen sukupuolensa perusteella ulkopuolelle, siihen on jokin hyvä syy. Ja se syy ei ole "transfobia" vaan meidän seksuaalinen suuntautumisemme. Men only -bileissä vallitsee aivan omanlaisensa tunnelma; hämärissä nurkkauksissa ja käytävissä vienosti hymyillen luodaan katseita, kysyvästi vilkuillaan, ohimennen hivellään, varovasti puristellaan jne. Sitten on pimeämpiä nurkkauksia, joihin vetäydytään intiimimpiin puuhiin. Tämä on nimenomaan homomiesten keskinäistä sosiaalista dynamiikkaa, jota emme voi samalla tavalla tehdä missään muualla. Me fägärit nautimme toisten biologisten miesten intiimistä läheisyydestä aivan suunnattomasti, ja jos noihin tiloihimme saapuu naisia, se muuttaa aivan täysin koko tilanteen ja tapahtuman luonteen. Transmiesten täytyy ymmärtää ja hyväksyä tämä. (Sellainen neuvo, että perustakoot omat inklusiiviset tilansa ja tilaisuutensa. Mikään ei ole estämässä. Men only -bileisiin he eivät tule.)

Juden valitusvirsi jatkuu:
4) ”Täytä näitä standardeja” Eli, onko minulla penis? Sitähän sinä tarkoitat ’standardeilla’, eikö niin? Että täytänkö sinun binäärisen, cisseksistisen ideasi siitä, mikä on mies?

En tiedä mitään Juden ja Salemin kehonmuokkaushistoriasta, mutta sanotaanko nyt näin nätisti, että jos transmiehenä väität biologiselle miehelle (vieläpä homomiehelle) olevasi "mies" ja oletat tulevasi jotenkin vakavasti otetuksi tai suorastaan vaadit sitä, sinulla ei ole kaikki muumit laaksossa. Jos alat tuon jälkeen vielä vängätä homomiehille gender identitystäsi ja syyllistää heitä fobiasta ja syrjinnästä, kun he kieltäytyvät suostumasta vaatimuksiisi, sinulla ei ole kaikki muumit laaksossa.

Kun puhun homoseksuaalisuuden kontekstissa miehistä "mieskehoisina ihmisinä", tarkoitan sitä anatomista, fyysistä (ja myös henkistä) holistista kokonaisuutta, joka on biologinen mies. Juuri tässä merkityksessä miehellä ja transmiehellä on kymmenen maailmankaikkeutta eroa; tuota miehen fyysistä kokonaisuutta transmies pystyy jäljittelemään vain osittain, muttei koskaan oikeasti "transitioitumaan" siihen sataprosenttisesti. Mikään täydellinen "transitioituminen" toimivasta naisen kehosta toimivaan miehen kehoon ei ole mahdollista (ja päin vastoin). Transmiehen keho on aina ollut ja tulee aina olemaan naisen keho, se reagoi testosteroniin naisen kehona ja se pysyy muokkailtuna naisen kehona hamaan tappiin asti. Tervejärkiset transmiehet ymmärtävät ja hyväksyvät tämän ennen sukupuolenkorjaushoitojen aloittamista. Homomiehen himon ja halun kohde ei ole naiskehosta kyhätty miehen kosmeettinen jäljitelmä vaan biologinen mieskehoinen entiteetti, joka muodostuu täydesti miehen lisääntymisbiologisesta olevaisuudesta. Tämä on valtava kokonaisuus ja koostuu kaikista mahdollisista miesten kehollisista karaktääreistä kuten kehon muodoista, kulmikkuudesta, pituudesta, parrankasvusta ja kehon karvoituksesta, lihaksistosta, miehen erittämistä tuoksuista ja feromoneista – ja kyllä, kyrvästä.

Penis on aivan ÄÄRIMMÄISEN keskeinen osa miehen seksuaalisuutta ja homomiesten välistä kanssakäymistä. Homokulttuuri on fallosentrinen ja tulee aina myös olemaan fallosentrinen. Penis erektoituvana ja hyvin tuntoherkkänä elimenä on miehelle suunnatonta seksuaalista mielihyvää tuottava asia, joka on rakenteeltaan hyvin hienotekoinen ja monimutkainen. Mies tietää, miten penikseen kuuluu koskea ja miten sitä kuuluu käsitellä, jotta toinen (tai itse) saa maksimaalista seksuaalista mielihyvää. Peniksen merkitys miehelle itselleen ja miesten keskinäiseen kanssakäymiseen on ultimaattinen, ehdoton ja täysin pois pyyhkäisemätön. Bi- ja homomiehille peniksen – toimivan, luonnollisen, biologisen peniksen – merkitys on fundamentaalinen. Transmiehen neopenis (mikäli hän on käynyt falloplastiassa) EI OLE SAMA ASIA kuin penis. Neopenis on ihonriekaleista kasaan kursittu epämääräinen uloke, joka on kirurgisesti ommeltu naisen jalkoväliin. Homomiehen (ja uskoisin että myös useimpien heteronaisten) silmissä neopenis on lähinnä irvokas jäljitelmä peniksestä. Miehen seksuaalielimistö koostuu useista monimutkaisista osista, joista penis on vain näkyvin. Neopenis ei ole sama asia kuin miehen seksuaalielimistö. Penistä ja miehen lisääntymiselimistöä ei ylipäätään voida redusoida siihen, että jalkovälissä roikkuu kirurgisesti kokoon kursittu, tunnoton lihapatukka. Tai toki voit niin tehdä, mutta älä oleta, että homomiehet haluavat olla missään tekemisissä tuon epämääräisen, mätänevän mötkäleen kanssa. Ajatus siitä, että homomiehet eivät halua tilaansa "miestä", jolla on naisen vehkeet tai kirurginen jäljitelmä peniksestä, ei ole "cisseksistinen". Tuo cisseksistisyydestä, binäärisyydestä yms. saatanan paskasta jauhaminen ja sellaisesta syyllistäminen on jälleen kerran yritystä manipuloida ja eheyttää meitä. Se bokserikatto, wink wink.

Homomiehelle on essentiaalia merkitystä sillä, että mies on real deal. Transmies voi näyttää mieheltä, mutta hän ei ole mies. Naisen keho, jota testosteroni on muokannut kulmikkaammaksi ja karvaisemmaksi ja madaltanut hänen äänensä, on edelleen naisen keho, jota kohtaan homoseksuaalinen mies ei tunne mielenkiintoa. Homobaarissa ja men only -pippaloissa se, onko sinulla penis vai eikö ole, on AIVAN ÄÄRIMMÄISEN KESKEINEN JA FUNDAMENTAALINEN STANDARDI. Voit omaksua vaikka minkälaisen miesidentiteetin ja elää niin sydämesi kyllyydestä miesidentiteettiäsi kuin suinkin haluat, mutta sinun naisen sukuelimesi eivät muutu kikkeliksi, vaikka kuinka niitä kikkeliksi väittäisit. Sinun "top surgery" -toimenpiteessä (eli mastektomiassa) "maskulinisoitu" rintakehäsi ei ole miehen rintakehä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on naisen rintakehä, josta rinnat on kirurgisesti poistettu. Ihminen ei ole kone, josta voidaan irrotella kappaleita ja korvata ne uusilla, toimivilla kappaleilla. Mies ei ole pelkkä epämääräinen kasauma sekundäärisiä sukupuolipiirteitä, joita transmiehen on mahdollista keinotekoisesti jäljitellä siihen asti, että ne olisivat sama asia kuin the real deal. Mies ei ole rooliasu, johon voit pukeutua tai jonka voisit riisua. Transaktivistit voivat kaikin mokomin omissa glitterkuplissaan ja kaikukammioissaan tapella vaikka maailman tappiin asti siitä, mikä on mies, kunhan jättävät meidät rauhaan. Deittailkoot ja paneskelkoot toisiaan, kun kerran sukupuolella ei ole mitään todellista merkitystä. Kaikki ovat tyytyväisiä.


5) Baarimikko ei kysynyt meiltä, olisiko meistä mukavaa olla alakerrassa. Hän SANOI meille, että meillä ei ollut LUPAA mennä yläkertaan, se ei ollut pyyntö tai keskustelu. Tämä on räikeä valhe.

Judelle ja Salemille ilmaistiin, ettei heitä haluta yläkertaan, kerrottiin syykin ja silti he jäivät paikalle skitsoilemaan. Olen vääntänyt tässä kirjoituksessa nuo syyt niin rautalangasta kuin mielestäni voi vääntää. Ravintoloilla ja tapahtumajärjestäjillä on muuten oikeus valikoida asiakkaansa (muttei velvollisuutta validoida heitä). Jos miesten bileisiin ei haluta transmiehiä, niin transmiesten on hyväksyttävä se ja etsiydyttävä joihinkin toisiin bileisiin. Kyllä maailmaan bileitä mahtuu. Ei tämä ole vaikeaa?

6) Meidät kirjaimellisesti pysäytettiin heti kun olimme astuneet sisään, teidän henkilökuntanne jäsenen toimesta. Ole hyvä ja lakkaa valehtelemasta. Tiedämme täsmälleen, mitkä kokemuksemme olivat.

Niin, ja Juden ja Salemin pysäyttäneet henkilöt tietävät, mitkä heidän kokemuksensa olivat. He näkivät, etteivät Jude ja Salem ole miehiä vaan transmiehiä. Ihmiset eivät ole sokeita.

Ja kannattaa pohtia hetki tykönään, kuka tässä kuviossa on se, joka valehtelee.


7) ”Sinä ja Salem ette näyttäytyneet miehinä heille”. Eli toisin sanoen, emme menneet läpi? Sitäkö sinä sanot? Miltä sinun mielestäsi mies tarkalleen näyttää? Koska me olemme molemmat miehiä. Miltä tahansa näytämmekin on jotain, miltä mies voi näyttää. Jälleen kerran, räikeää syrjintää ja transfobiaa.

Jos ette "mene läpi", niin sitten ette mene. Epätoivoinen asiasta vääntäminen baarin edustajalle ei auta tässä, koska sukupuolta ja sen fundamentaalia merkitystä voidaan lopulta purkaa pois yhtä paljon kuin painovoimaa. En mene tässä nyt perusteellisemmin siihen, miten nextillä levelillä kusipäistä ja homofobista on se, jos ns. cispassing transmies tunkeutuu homomiesten kruisailualueelle, MUTTA mikäli näin tapahtuu, saa hän olla aivan helvetin varma siitä, ettei kohtelu ole totuuden paljastuessa sen miellyttävämpää ja mairittelevampaa kuin tässä Juden ja Salemin tapauksessa. Toisin sanoen, tuo akka lentää ulos kyseiseltä alueelta nopeammin kuin ehtii ”transfobiaa” rääkäistä.

(Toki on sellaisia biseksuaaleja miehiä, jotka diggailevat transmiehistä. Se ei ole tässä nyt olennaista. Men only on men only.)

8) Wow, olen niin pahoillani, että transmiesten läsnäolo miesten tilassanne ”aiheutti paljon kaaosta”. Tuo on uhrin syyllistämistä. Ei okei.

Se, että kohtelu oli sellaista kuin oli, on täysin Juden omaa syytä. Kuka käski mennä homomiesten tilaan mäkättämään ja riehumaan? Juden ja Salemin käytös baarissa oli törkeää ja homomiehiä ja heidän oikeuksiaan halventavaa. Tätä Jude ei kuitenkaan ymmärrä, mutta onnistuu vääntämään senkin joksikin victimblamingiksi. Transaktivisteilla on suorastaan uskomaton kyky vääntää kaikki mahdollinen sellaiseksi, että he näyttäytyvät uhreina ja kaikki muut syrjivinä sortajina.

9) Puhuakseni täysin suoraan, teillä ei olisi ”vaikeita tilanteita”, jos olisitte vain inklusiivisempia. Helppoa ja yksinkertaista.

Sadannenviidennenkymmenennen kerran: Nämä olivat miesten bileet, eli bileet, jotka eivät olleet inklusiiviset. Jos haluaa inklusiivisiin bileisiin, niin täytyy hakeutua sellaisiin tai järjestää sellaiset itse. Aivan taatusti oli Kapkaupungissa Pride-viikolla kaikille avoimia bileitä pilvin pimein. Kukaan ei ole sanonut, etteikö inklusiivisia bileitä saisi olla. Mutta kukaan ei voi vaatia, että kaikkien bileiden olisi aina oltava inklusiivisia. Transporukan täytyy kerta kaikkiaan ymmärtää, että tämä sekoilu, skitsoilu, reuhtominen ja kohtuuttomien vaatimusten esittäminen eivät vie heitä yhtään mihinkään vaan loppupeleissä vain vahingoittavat kaikkein eniten heitä itseään.


10) ”Elämäntyyliä ja valintoja”. Luuletko sinä, että homona oleminen on elämäntyylivalinta? Arvelenpa, että et. Joten miksi maailmassa käytät tällaista vanhentunutta kieltä viitatessasi ihmisten sukupuoli-identiteetteihin?

Tässäkin taas oppikirjaesimerkki siitä, miten genderideologian levittäjät ovat onnistuneet aivopesemään jengin noihin harhaisiin teorioihinsa sukupuolesta ja mielikuvitusseksuaalisuuksista. Kuinkahan monta miljardia kertaa olen nähnyt transaktivistien perustelevan vaatimuksiaan sillä, että "homot ja lesbotkin". Eli sukupuoli-identiteetti rinnastetaan seksuaalisiin suuntautumisiin, viljellään tuota "homous ei ole elämäntyylivalintaa, miksi oletat sukupuoli-identiteetin olevan" -retoriikkaa ja esitetään pähkähulluja yhteiskunnallisia vaatimuksia sen nojalla, että "LGB-ihmisetkin ovat saaneet sitä ja tätä". Ensinnäkin: Transsukupuolisuus ja seksuaalinen suuntautuminen eivät ole sama asia. Ne ovat kaksi toisistaan irrallista ilmiötä. Toisekseen: LGB-ihmisten oikeudet eivät vaikuta haitallisesti muiden ihmis- ja vähemmistöryhmien oikeuksiin. Transsekoilu pyrkii murskaamaan naisten, lasten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet. (Juuri tästä syystä mm. J. K. Rowling on kritisoinut transaktivismia.) Olen täysin kyrpiintynyt ja kyllästynyt siihen, että transporukka ratsastaa LGB-ihmisten saavuttamalla yhteiskunnallisella hyväksynnällä saadakseen omat narsistiset vaatimuksensa läpi; vaatimukset, joilla on haitallista vaikutusta muihin ihmisryhmiin. Työntäkää tuo "luuletko sinä, että homous sitä ja tätä, älä sitten oleta, että sukupuoli-identiteetti tätä ja tuota" perseeseenne.

Lopuksi baarin edustaja vielä vastaa, että osana anteeksipyyntöä he haluaisivat kutsua Juden ja Salemin drinkkikierrokselle vakuuttaakseen, etteivät he syrji, ja että Jude ja Salem ovat aina enemmän kuin tervetulleita sosiaaliselle drinkille (a social drink) heidän baariinsa. Sydämistynyt Jude päättää keskustelun:  Kiitos tarjouksesta, mutta en astu jalallani paikkaan, jossa on ilmiselvää etten ole sinne lainkaan tervetullut ja siten siis turvaton.


Jos haluat edes jollakin tasolla tulla toivotetuksi tervetulleeksi meidän sukupuolemme sosiaalisiin meininkeihin, niin lakkaa eheyttämästä meitä, esittämästä meille kohtuuttomia vaatimuksia ja väittämästä, että tiedät meitä paremmin, mikä mies on. Ymmärrä, että tietyt jutut tässä elämässä ovat vain miehille tai vain naisille, eikä mikään määrä transidentifioitumista koskaan muuta tätä. Tiettyyn rajaan asti voit siirtyä "toiselle puolelle", mutta kokonaan et koskaan. Mitä tulee fägäreihin, niin homoseksuaalisuus ei tule koskaan maailmasta katoamaan, ja transaktivistien yritys vääntää väkisin homoudesta inklusiivista oli tuhoon tuomittu jo ennen syntymäänsä. Mitä nopeammin he ymmärtävät sen ja jättävät meidät rauhaan, sitä parempi. M. J. Murphy kirjoittaa tätä samaa aihetta käsittelevässä tekstissään transmiehen ja fägärin kohtaamisesta men only -bileissä:

The sudden revelation of his (her, toim. huom.) transgender identity was likely profoundly disorienting for his (her, toim. huom.) dance partner, who walked away rather than attempt to re-evaluate his sexual identity and relationship to his own community in the middle of a nightclub dance floor.

No amount of education, awareness, or empathy for transgender people or their experiences is going to persuade some gay men to undertake that journey. Probably the best we can hope for is more kindness and grace in gay men’s rejections of those they don’t view as prospective partners, no matter their gender identity.

But given the casual cruelty that so often characterizes gay men’s treatment of those they don’t view as potential partners, I’m not holding my breath.

Juden ja Salemin halu ja pyrkimys tulla osalliseksi homomiesten sosiaalisesta todellisuudesta kaikilla mittareilla on toki tavallaan inhimillinen, mutta tuhoon tuomittu ja pohjimmiltaan täysin homofobinen ja henkisesti väkivaltainen yritys. Sukupuolen kehollisuutta, ehdotonta kaksinapaisuutta ja segregaation tarpeellisuutta ei voida murskata millään määrällä 'smash the cistem' -julistamisia, transfobiasta parkumista, neofeministisen uudissanaston kehittämistä, identifioitumista ja homojen ja lesbojen eheyttämisyrityksiä. Homomiesten tehtävänä ei ole toimia kenenkään erikoisidentiteetin validoijana. Se ei ole meidän tarkoituksemme ja tehtävämme tässä elämässä. Emme ole transmiesten käytettävissä oleva identiteettiresurssi. Olemme haavoittuvassa asemassa oleva vähemmistöryhmä, jolla on perustuslaillinen oikeus toteuttaa seksuaalisuuttamme, joka ei vahingoita ketään mitenkään, ja myös vetää rajat sen suhteen, keitä emme seksuaalisuuteemme sisällytä. Missä hemmetin välissä koko yhteiskunta päätyi kokonaan unohtamaan, mitä ’seksuaalinen suuntautuminen’ tarkoittaa?

Maailmassa on ihmisiä, jotka ovat avoimia transnaisten ja transmiesten deittailulle ja seksuaaliselle kanssakäymiselle. ETSIKÄÄ NÄMÄ IHMISET ja jättäkää rauhaan sellaiset, jotka eivät seksuaalisesti viehäty teistä. Kuten jo useita kertoja olen todennut, transsekoilijat ovat määritelleet homoseksuaalisuuden kokonaan uusiksi oman harhaisen maailmankuvansa pohjalta sisällyttämään itsensä johonkin sellaiseen, mitä eivät itse fyysisesti edusta. Tai siis luulevat määritelleensä. Tällaista perseilyä ei tulla yhteiskunnassa sietämään loputtomiin. Se on minulle lohdullinen kiintotähti.

Lopuksi:

Käsi ylös, kuinka moni teistä vielä ihmettelee, minkä takia me LGB-ihmiset vastustamme LGBT- ja transaktivismia, jotka ovat nykymuodossaan niin TÄYSIN LÄPEENSÄ HOMOVIHAMIELISTÄ LIIKEHDINTÄÄ, että aikanaan LGB-ihmisten rattaisiin kapuloita iskeneet kristilliskonservatiivitkin ovat sen rinnalla suorastaan intohimoisia tukijoitamme?

41 kommenttia:

  1. Mä olen heteronainen, ja miettinyt usein sitä, että voiko tämä etenkin nuorten transien propaganda ja genitaalifetisismistä kiljuminen johtua siitä, että heillä ei oikeasti ole mitään kokemusta kahden ihmisen välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä ja siitä, millainen kokemus se on. Voin yhtyä hyvään kuvaukseesi siitä, miten miehessä on tärkeää se koko fyysinen ja biologinen olemus, myös penis (vaikka se ei meillä naisilla olekaan niin korostunut kiinnostuksenkohde :D). On todella törkeää ja jopa outoa syyttää eri ihmisryhmiä genitaalipreferensseistä, kun ne genitaalit kuitenkin on se yksi keskeisin osa seksuaalisuutta ja seksiä. Välillä tuntuu siltä, että monen transaktivistin ainoat "seksikokemukset" on saatu jostain animesta, nettipornosta ja Tumblrin palstoilta, ja sitten ihmetellään kun reaalimaailmassa asiat ei menekään niin.

    VastaaPoista
  2. Mielettömän hyvä kirjoitus. Kiitos. Sanallistit aivan valtavasti kokemuksiani ja ajatuksiani, joille en ihan ole löytänyt kirkasta ilmaisua.

    Valitettavasti tätä kilariporukkaa seuraillessa tulee mieleen ennen kaikkea yksi sana: narsismi. Miten voi olla niin täydellinen empatian puute, totaalinen, kaikenkattava kyvyttömyys asettua TOISEN ihmisen saappaisiin ja yrittää hahmottaa asiaa HÄNEN kannaltaan? Tässäkin tapauksessa näitä tyttöjä ei kiinnostanut edes sekuntia yrittää ajatella, miltä muista baarin asiakkaista tuntui ja miten heidän läsnäolonsa ihan oikeutetusti tekisi epämiellyttävän olon. Ei, transporukka ja heidän tunteensa ovat maailman napa, joiden ympärillä heidän mielestään koko muun populan pitäisi kumartaa ja nuolla saappaita. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästelen transmaideneita. Siis itseään feministeinä pitäviä naisia, jotka usein ovat jotain "nonbinäärejä", "deminaisia" tai jotain muuta naurettavaa keksittyä, joskus harvoin kyllä myös ihan "cisnaisia", mutta jotka kokevat elämäntehtäväkseen raivottarina puolustaa transuja, mun kokemusten mukaan yleensä miestransuja. Onko tää jokin säälittävä tarve olla cool girl miesten silmissä, vähän samalla tavalla kuin naisille selvästi vahingollista pornoteollisuutta puolustellaan ja kielletään täysin siihen liittyvät ongelmat, koska se on cool miesten silmissä? Sairasta, miten läpeensä misogynistinen koko nykyinen "feministinen" liike on. Itse olen seurannut ja kokenut transliikkeen menoa naisena ja se näyttäytyy epäilemättä hieman erilaisena kuin (homo)miehelle, vaikka samoista asioistahan tässä on pohjimmiltaan kyse. Ilahduttaa kyllä, että homoyhteisö vielä pitää puoliaan edes jollain tavalla.

    Itseäni on aivan valtavasti ahdistanut naisena se, että pitäisi jotenkin tehdä validiksi miestransujen "naiseus". Että heidän kokemuksensa olisi jotenkin pyhä ja vankkumaton. Ei siinä, samalla he vain tulevat kävelleeksi meidän naisten yli. He saavat mun puolestani identifioitua miksi haluavat ja elää miten haluavat, ja tiettyyn pisteeseen - jos he itse ovat vilpittömiä - voin jopa olla leikissä mukana. Mutta siinä vaiheessa, kun siitä tulee mun yli kävelemistä, mun kokemuksen ja ihmiskuvan mitätöintiä ja sen fobiaksi leimaamista, mennään yli. Miten helvetissä tää porukka on niin skitsahtanutta, että he vaativat maailman tappiin asti MUILTA että heidän kokemuksensa on absoluuttinen 100% totuus, mutta muiden kokemus ei ole heille mitään?! Itse olen kasvanut ihan oikean narsistin lapsena (siis oikean oikean, ei vain sellaisella haukkumatarkoituksella sanottuna - narsismi on yksi yliviljelty ja naistenlehtien ja vastaavien ylipopularisoima termi) ja nämä transyhteisön toimintatavat soittaa mulla hälytyskelloja niin kovaa ettei ole tosikaan. Totaalinen välinpitämättömyys muiden tunteita, hyvinvointia, ajatuksia, kokemuksia jne. kohtaan, toisten terveiden rajojen yli kävely, pyrkimys oikeuttaa oma kusipäisyys valehtelemalla ja manipuloimalla jne. ovat kaikki ihan liian tuttuja. En sano, että jokainen transliikkeessä mukana oleva kärsisi tuon tyylisestä persoonallisuushäiriöstä, mukana varmaan lievemmin sekaisin olevia reppanoita jotka ovat tulleet imaistuksi mukaan "ihmisoikeustaisteluun", mutta tuntuu kyllä, kuin tämä jengi kärsisi jostain kollektiivisesta psykoosista ja kollektiivisesta persoonallisuuden häiriöstä.

    Tulipas ränttäystä, tämä on niin hullua, ahdistavaa ja epätodellista että pakko joskus saada tuulettaa vaikka sitten vuodattamalla toisen kommenttibokseihin :P Pitäisi varmaan etsiä joku keskustelupalsta mille purkaa tätä...

    VastaaPoista
  3. Olen joskus miettinyt ja mietin edelleen, että yhteiskunta on tietyllä tapaa tilannut nämä trans- ja muunsukupuolisuusilmiöt. Yhteiskunnan ahtaita sukupuolirooleja pyritään pakenemaan trans- ja muusuidentiteetteihin, jos ei koeta, että sopii ns. perinteisen miehen ja naisen malliin. Etenkin nuoriin (ja nuoriin teinityttöihin aivan erityisesti) kohdistuu niin paljon ulkonäköpaineita ja odotuksia, että ei ihme, jos he alkavat oireilla. Tämä on perse edellä puuhun kiipeämistä. Meidän pitäisi rummuttaa enemmän sen puolesta, että on lukuisia tapoja olla mies ja nainen. Saat olla maskuliininen nainen ja feminiininen mies tai ihan mitä muuta tahansa, mutta biologinen todellisuus silti on ja pysyy.

    Transporukan kiukuttelusta ilmiselvien fyysisten tosiasioiden edessä tulee mieleen lähinnä kaupan lattialla kiukuttelevan lapsen itkupotkuraivarit. Kuka tahansa saa järjestää tapahtuman ja rajata sen kohderyhmän mieleisellään tavalla, se ei ole transfobiaa. Ravintola saa valita asiakkaansa. En minäkään ala ulista, jos en pääse verkkapuvussa sisään fine dining -ravintolaan.

    Olisi tärkeää, että nämä näkökannat ja mielipiteet saatettaisiin päättävien elimien tietoon. Heillä tuskin on aikaa perehtyä näihin asioihin niiden edellyttämällä perinpohjaisella tavalla, vaan tällä hetkellä poliitikkoihin kohdistuu lähinnä voimakasta, yksipuolista transjärjestöjen lobbausta. Kokonaiskuva jää vajaaksi, jos vain transjärjestöt ovat ainoita, jotka asiasta saavat jotain lausua. Tähänhän he tietysti pyrkivätkin.

    Transsukupuolisuus ilmiönä on ylipäänsä niin järjettömän monisyinen ja monitahoinen ilmiö, että sitä pitäisi tutkia paljon, paljon enemmän. Transpolin tutkimukset esimerkiksi eivät ole fasistista kidutusta, niin kuin transaktivistit väittävät, vaan aivan ehdoton ja välttämätön minimi. On ihmisen itsensä etu, että asiaa tutkitaan huolellisesti. Mitä tästä porukasta kertoo se, että he jakavat keskenään tietoa siitä, mitä transtutkimuksissa pitää sanoa, että pääsee jatkoon? Kuulostaako tervehenkiseltä toiminnalta? Hoitohenkilökunnalle valehteleminen on vakava asia, ja pahimmillaan sillä aiheuttaa itselleen peruuttamatonta vahinkoa.

    Tässä asiassa kyrpii aivan erityisesti se, että me joudumme täällä nimettöminä pohtimaan näitä asioita, koska tuo porukka on yksinkertaisesti niin raivohullua, että repii heti kappaleiksi pienimmästäkin poikkipuolisesta kommentista. Suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi pystyä keskustelemaan asioista avoimesti, erilaisia näkökulmia esiin tuoden.

    VastaaPoista
  4. "Mä olen heteronainen, ja miettinyt usein sitä, että voiko tämä etenkin nuorten transien propaganda ja genitaalifetisismistä kiljuminen johtua siitä, että heillä ei oikeasti ole mitään kokemusta kahden ihmisen välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä ja siitä, millainen kokemus se on. (...) Välillä tuntuu siltä, että monen transaktivistin ainoat "seksikokemukset" on saatu jostain animesta, nettipornosta ja Tumblrin palstoilta, ja sitten ihmetellään kun reaalimaailmassa asiat ei menekään niin."

    Olen miettinyt täysin samaa. Olen kuullut sellaista, että etenkin nämä tämän kirjoituksen päätähdet eli "homot" transmiehet lukevat shounen-aita, yaoita ja Tumblrin gender woo woo -matskua pikkarit märkinä ja aidosti kuvittelevat homouden olevan sellaista pehmeää hunajaa kuin niissä kuvataan. Sitten he hakeutuvat homojen vaikutuspiiriin (kuten Jude ja Salem), missä odottaakin aivan toisenlainen, kylmä todellisuus. Jotenkin tämäkin asia minusta vain taas kertoo jotain olennaista tuosta transyhteisön kollektiivisesta dissosioitumisesta, etenkin nuorten transihmisten kohdalla. Heillä menee todellisuus ja fantasia niin sekaisin, että he dissosioituvat kehoistaan ja mielistään. Transyhteisö jo muutenkin elää aivan omassa todellisuudessaan ja omissa suljetuissa kaikukammioissaan, joissa porukka sitten tukee toinen toistensa harhaisuutta, lietsovat cissuvihaa, jauhavat bioessentialismista ja cisseksismistä ja tyttöpeniksistä ja eturei'istä ja muusta bullshitistä. Tosi tervehenkinen meininki ja yhteisö.

    "On todella törkeää ja jopa outoa syyttää eri ihmisryhmiä genitaalipreferensseistä, kun ne genitaalit kuitenkin on se yksi keskeisin osa seksuaalisuutta ja seksiä."

    Tuo syyllistäminen ja suuntautumisemme vääntäminen fetissiksi ja preferensseiksi on vain yksi transaktivistien lukemattomista tavoista manipuloida, häiriköidä ja kiusata muita ihmisiä. Erityisesti homot ja lesbot ovat heidän systemaattinen kohteensa, koska meitä on niin vähän, ettemme pysty muodostamaan joukkovoimaa heitä vastaan. Useimmat homot ovat jo kauan sitten jättäneet koko LGBT-skenen eivätkä halua olla sen kanssa missään tekemisissä juurikin näiden sekoboltsien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anekdootit eivät ole evidenssiä, mutta silti jakaa tämä tarina tännekin... Nimittäin aina tulee mieleen eräs miespuolinen kaverini, joka oli vähän reppana kaikin tavoin, erittäin vaikea äitisuhde jne. Hänen elämänsä oli aika tyhjää ja kas, niin hän jäi todella pahasti koukkuun pornoon. Se kaappasi hänen mielihyväjärjestelmänsä kokonaan. Osittain sen takia, ja oman ristiinpukeutumistaipumuksensa takia, hän alkoi hengailla netissä transpalstoilla. Siellä hänet hänen omien sanojensa mukaan aivopestiin uskomaan, että hän oli trans. Hän siis vuosia ja vuosia uskoi olevansa trans ja kärsi siitä valtavasti! En mene tässä yksityiskohtiin, mutta hän koki suurta tuskaa ja ristiriitaa aiheen ympärillä ja koko ajan yhteisö tolkutti, hoitoihin, ulos kaapista jne. Jossain vaiheessa hän kiskaisi itsensä irti niin pornoriippuvuudesta kuin noista yhteisöistä ja tajusi, että hän oli korkeintaan transvestiitti, mutta kuitenkin MIES! Hän oli todella katkeroitunut siitä, että hänen MUUT ongelmansa olivat jääneet vuosiksi transmanipulaation alle. Hän siis koki menettäneensä vuosia elämästään noihin yhteisöihin. Mulle ei ole täysin selvää, miten porno liittyi niin vahvasti koko kuvioon, mutta näin keittiöpsykologimutuna ehkä juuri jotain sukupuoliroolien ahdistavuutta, koska hän on ihmisenä varsin kiltti ja jopa vähän alistuva. Mutta niin... voi vain miettiä, miten monelle itsensä ja elämänsä kanssa hämmennyksissä olevalle tää transasia on ihan oikeasti tungettu kurkusta alas.

      Poista
    2. Tällainen pieni tarina tästä sinun tarinastasi, pohdittavaksi vain. Tämä on pelkän tämän kertomuksen perusteella hypoteettista, mutta jotain mitä miettiä.

      Yksi syy transvestiittyiteen on todettu olevan äiti-trauma, saattaa olla esimerkiksi äidin menetys nuorena tms. eli tästä silloin psyyke keksii itselleen äidin korvikkeen. Vähän kuin joskus seksuaalitrauman kokenut alkaakin käyttäytymään hyperseksuaalisesti (joskus seksuaalikäytös loppuu täysin jne). Eli se mikä yritetään haudata pyrkii pinnalle.

      Tässä voisi veikata (ihan vain tämän kertomasi perusteella, tämän tyyppisessä tarinassa), että ristiinpukeutuminen oli äiti-suhteen alitajuinen parannusyritys. Hän oli siis itse oma äitinsä, parempi äiti, ikävöimänsä äiti tai ihannenainen, mikä äidin tavallaan olisi pitänyt olla jne. joku tämän tyyppinen. Tranvestiittiys voi olla seksuaalifetissi, mutta tämän tyyppiset fetissit aika usein kumpuavat traumasta tai ikään kuin trauman kaltaisesta tarpeesta mikä ei tule kohdatuksi (esim. sidottu ei uskalla menettää kontrollia, domina saa kokea voimaa, masokisti hallitsee tuskaansa kivulla, jne.).
      Pukeutuminen voi olla aina myös tyylikysymys, mutta tämän kertomuksen perusteella kyse ei ole siitä.

      Porno saattaa olla pakokeino, keino dissosioida itsensä. Jos hän on ollut kovin alistuva, se sopii hyvin, sillä miehet pornossa samaistuu useammin nimenomaan miehiin, tekijään, ei teon kohteena olevaan.
      Pornossa miehet ovat dominoivia, jopa alistavia, röyhkeitä ja siis kaikkea muuta kuin mitä hän. Se saattoi olla keino kokea itsensä sellaiseksi, kun ei voi hyväksyä itseään olemassaan.
      Kilttiyshän ei tarkoita oikeasti alistumista, rajattomuutta eikä pelkkää mielistelyä, kiltti on oikeasti vaan hyvään pyrkivä ihminen.
      Alistuva "kiltti" sen sijaan on nujerrettu, läheisriippuvainen ja ylikiltteys on pelkopohjaista, ja ylikiltti ostaa olemassaolon oikeutustaan. Itsenäinen, määrätietoinen ja rajat vetäväkin ihminen voi olla kiltti. Miehet hyvin usein ovat hyvin kilttejä ja ihania. Eivät silti alistuvia, ylisovittelevia tai mielistelijöitä.
      Ylikiltti taas pelkää tulevansa hylätyksi/pilkatuksi/jätetyksi jne. joten hän on eri asia.

      Pornon kautta tämä mies pääsi kapinoimaan tätä vastaan "panemalla" naisia kunnolla - tosin vain fantasiassa, mutta kuitenkin. Samaistumalla "panomiehin", hän oli vahva, rohkea ja röyhkeä Mies. Pornoon voi jäädä koukkuun, mutta yleensä siihen on ilmeisesti syy ja tilaus, kuten tässä: trauma, tyhjyys, heikkouden tunto, mihin saa balsamia: hyvänolon tunnetta, voiman tunnetta, dissosiaation itsestään ja tyhjyydestään. Kuin huume. Mutta samalla tavalla totuus odottaa annoksen loppuessa.

      Samalla hän kuitenkin pystyi irrottautumaan todellisuudesta ja äidistään, joka ilmeisesti häntä alisti (ja isä todennäköisesti oli heikko/saamaton/alistuva/ongelmainen ja loisti lähinnä poissaolollaan, jos hän oli paikalla ollenkaan).
      Hänet saatiin aivopestyä, koska hän oli hukassa. "Perheetön ajopuu".
      Oikeastaan, todennäköisesti koska se meni niin överiksi, hän lopulta tajusi, että hän on Mies ja hänen on kasvettava Mieheksi. Totta kai hänen olisi pitänyt saada asiaankuuluvaa apua ennemmin, mutta ahdistus ja suuri nurkkaan ajo, oli se mikä tässä hänet sai kohtaamaan itsensä.

      En sano, etteikö hän siis olisi menettänytkin vuosia, mutta samalla tavalla kuin alkoholistilla, se todennäköisesti ajoi hänet siihen pohjakosketukseen missä hänen oli kohdattava todellisuus.

      Transaktivismi on kuten lahkouskonto (ja jengit). Samalla tavalla lahkot etsivät jäseniään heikossa asemassa, ajopuita tai heikolla hetkellä olevista ihmisistä. Ja käyttävät muuten ihan samoja metodeja. He ottavat kainaloon, tarjoavat kaikki vastaukset. Ja aina koukuttava: me vastaan maailma.
      Totuus odottaa annoksen loppuessa.

      Poista
    3. Mielenkiintoisia hypoteeseja. Olisiko sinulla heittää linkkejä mahdollisiin lähteisiin liittyen noihin kuvaileemisi aiheisiin?

      "Me vastaan maailma."

      Juurikin tämä. Transidentifioituvat (eli eksklusiivisen kultin jäsenet) vs. cissut, TERFit ja kriitikot jne.

      Poista
  5. "Tulipas ränttäystä, tämä on niin hullua, ahdistavaa ja epätodellista että pakko joskus saada tuulettaa vaikka sitten vuodattamalla toisen kommenttibokseihin :P Pitäisi varmaan etsiä joku keskustelupalsta mille purkaa tätä..."

    Anna palaa vain! :D Täällä saa kommentoida niin paljon kuin sielu sietää (en välttämättä tosin ehdi vastata kaikkeen ainakaan kovin perusteellisesti). Monesti kommenttiosiot ovat jopa blogien parasta antia.

    "Valitettavasti tätä kilariporukkaa seuraillessa tulee mieleen ennen kaikkea yksi sana: narsismi."

    Sametti on sanonut, että hänellä on teoria: suurimmalla osalla transaktivisteista on B-klusterin persoonallisuushäiriö. Olen tullut samaan johtopäätökseen. Mikään muu kuin pahemman luokan narsismi (tai muu kyseisen spektrin häiriö) ei selitä heidän täysin kusipäistä ja toisista piittaamatonta käytöstään. Jos se ei olisi tämä moderni transaktivismi, tämä porukka hääräisi jonkin toisen vastaavan liikehdinnän kimpussa ja skitsoilisi sen kautta. Näiden tyyppien "transsukupuolisuus" on pelkkää narsismia, erikoisuudentavoittelua ja kiusaamisen halua.

    "Sairasta, miten läpeensä misogynistinen koko nykyinen "feministinen" liike on."

    Nykyfeminismi on miesten etuja ajava liike. Siksi tämä 'trans women are women' -mekkalointikin. Ei edes "feel like women", "should be treated like women" tms. vaan "ARE WOMEN".

    "Itse olen seurannut ja kokenut transliikkeen menoa naisena ja se näyttäytyy epäilemättä hieman erilaisena kuin (homo)miehelle, vaikka samoista asioistahan tässä on pohjimmiltaan kyse."

    Transaktivismilla on negatiivinen vaikutus naisten, lasten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, vaikka transaktivistit itsepintaisesti pyrkivät kieltämään tämän tosiasian ja vähättelemään sitä. Kaikkien näihin liittyvien asioiden esiintuominen on transfobiaa ja syrjintää.

    "Ilahduttaa kyllä, että homoyhteisö vielä pitää puoliaan edes jollain tavalla."

    Pakko tässä on jotenkin yrittää puolustautua tätä uutta eheytysterapian muotoa vastaan. Oma taktiikkani on nyt näyttää, missä raja kulkee. Transmiehet EIVÄT TUNGE MEIDÄN BOKSEREIHIMME JA SEKSUAALISEEN SUUNTAUTUMISEEMME.

    Kaikkein eniten pelottaa nuorten homo- ja lesbolasten puolesta, joita ohjataan nyt ajattelemaan, että he ovatkin syntyneet vääriin kehoihin. Homoeugeniikkaa raikkaaseen 2020-tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaikkein eniten pelottaa nuorten homo- ja lesbolasten puolesta, joita ohjataan nyt ajattelemaan, että he ovatkin syntyneet vääriin kehoihin. Homoeugeniikkaa raikkaaseen 2020-tyyliin."

      Tätä minäkin pelkään. Oikeasti näyttää siltä, että transhoidot ovat sukupuolirooleihin sopimattomien lapsien eheytystä.

      Olen myös tullut miettineeksi, että missähän määrin tämä sukupuolisuuden ja sukupuolierojen naurettava hämärtäminen ja sekoittaminen sekoittaa ihmisten seksuaalisuutta yleisemmälläkin tasolla. Ihmisistä rupeaa tulemaan ns. "aseksuaaleja" ihan vain sen takia, kun koko asia on heidän tajunnassaan hämärretty. Itse satun tuntemaan aika paljon tällaisia queeraktivistiporukoita, jotka siis ovat aivan sekaisin sukupuolen kanssa. Yllättävän usein he tuntuvat korvaavan romanttiset ja seksuaaliset suhteet joillain kädenlämpöisillä hengailusuhteilla mahdollisimman samat arvot jakavien kanssa. Paljon näissä piireissä esiintyy myös polyamoriaa ja siihen liittyvää kaikki käy, mistään ei saa olla mustasukkainen -meininkiä. Niin... siis jos seksuaalisen suhteen dynamiikkaa ja olemusta hämärretään, sukupuoli hämärretään ja sukupuolen hahmottamisesta kehollisena tehdään fobiaa, niin millaisia päänsisäisiä solmuja se ihmisille aiheuttaa? Jos tästä saa nyt kiinni, mitä yritän sanoa. Siis esimerkiksi jos sua syyllistetään (nuoresta saakka) siitä, että viehätyt nimenomaan tietynlaisista kehoista, niin eikö koko seksuaalisuus mene siitä ihan solmuun? Esimerkiksi olen välillä ollut vähän huolissani nuorista kilteistä lesbotytöistä, sillä olen törmännyt siihenkin ettei enää uskalleta sanoa olevaan lesbo, vaan queer tms. Ei oo pakko tykätä munasta vaikka sen kantaja olisikin mekossa ja sillä olisi joko hormonihoidoin tai kirurgin veitsellä hankitut tissit.

      Poista
    2. "Niin... siis jos seksuaalisen suhteen dynamiikkaa ja olemusta hämärretään, sukupuoli hämärretään ja sukupuolen hahmottamisesta kehollisena tehdään fobiaa, niin millaisia päänsisäisiä solmuja se ihmisille aiheuttaa?"

      Olen miettinyt ihan samaa. Nykyinen hämmentävä ja epäselvä meininki, jossa täysin normaaleista asioista väännetään hirveän vaikeita pyhiä lehmiä, fobiaa ja poliittisia identiteettejä, ei voi olla aiheuttamatta nuorille traumoja ja ihan hirvittävää hämmennystä ja sisäistä myllerrystä, jota heillä olisi jo ennestäänkin, mutta sekoilu ja aivopesu vain sotkevat heitä entisestään. Meidän ei pitäisi yhteiskunnassa patologisoida ja medikalisoida lasten ja nuorten normaalia kasvukipuilua nykyisenlaisella tavalla. En kerta kaikkiaan ymmärrä, MISTÄ tuo transaktivistien pakkomielle potkaista ihmiset jo lapsina transjunaan oikein tulee. Varmaan joku validaatiojuttu tms. sekin. Harhasta tulee (heille) vihdoin todellisuutta, kun kaikki yhteiskunnassa "uskovat" siihen ja "myöntävät" sen ja medikaalinen hoitoprotokolla on "normalisoitu". Kokonainen sukupolvi lapsia voidaan kyllä ihan hyvin uhrata sen takia.

      "Siis esimerkiksi jos sua syyllistetään (nuoresta saakka) siitä, että viehätyt nimenomaan tietynlaisista kehoista, niin eikö koko seksuaalisuus mene siitä ihan solmuun?"

      Joo. Transaktivismi on homojen eheytysterapian uusi muoto. Kaikki tuo jauhanta bioessentialismista, genitaalifetisseistä, genitaalipreferensseistä, manpussysta, ladydiquesta, "syntymässä määrittelystä", cisseksismistä, oletetuista sukupuolista, cisnormatiivisuudesta yms. on tuon eheytysohjelman diskurssia.

      "Esimerkiksi olen välillä ollut vähän huolissani nuorista kilteistä lesbotytöistä, sillä olen törmännyt siihenkin ettei enää uskalleta sanoa olevaan lesbo, vaan queer tms. Ei oo pakko tykätä munasta vaikka sen kantaja olisikin mekossa ja sillä olisi joko hormonihoidoin tai kirurgin veitsellä hankitut tissit."

      Juu, lesbojen painostus on ollut pitkään jo ihan yleisessä tiedossa. En ymmärrä, miksei siihen puututa yhteiskunnassa ja miksi tämän porukan ANNETAAN painostaa ja kiusata heitä. Ketään ei saa painostaa suuntautumisensa vastaiseen seksiin tai ylipäätään pakottaa ja manipuloida seksiin yhtään millään verukkeella. Kaiken muun ihanan ohella transaktivismi on myös raiskauskulttuurin normalisointia.

      "Ihmisistä rupeaa tulemaan ns. "aseksuaaleja" ihan vain sen takia, kun koko asia on heidän tajunnassaan hämärretty."

      Pitäisikin perehtyä tähän aseksuaalisuusjuttuun vähän tarkemmin, se on jäänyt minulle vähän harmaaksi alueeksi. Olen kyllä pannut merkille, että esim. muunsukupuoliseksi identifioituminen on tyypillistä nimenomaan naisilla, joilla on vaikeuksia sopeutua johonkin "naistyypillisiin" rooleihin yms. Tällaisia naisia on aina ollut, nyt he vain kuvittelevat, että nuo sopeutumisvaikeudet on yhtä kuin etteivät he ole naisia lainkaan. Tässä aseksuaalisuushomman "yleistymisessä" saattaa olla jokin samantyyppinen juttu taustalla.

      Poista
  6. "Mutta siinä vaiheessa, kun siitä tulee mun yli kävelemistä, mun kokemuksen ja ihmiskuvan mitätöintiä ja sen fobiaksi leimaamista, mennään yli. Miten helvetissä tää porukka on niin skitsahtanutta, että he vaativat maailman tappiin asti MUILTA että heidän kokemuksensa on absoluuttinen 100% totuus, mutta muiden kokemus ei ole heille mitään?!"

    Niinpä. Kuten jo kirjoitin, ihan yhtä hullua kuin tuo, että transmiehet skitsoavat (homo)miehille olevansa miehiä. Eli se meidän biologisten miesten kehollinen, synnynnäinen mieheys, jossa me konkreettisesti elämme tätä ihmiskokemusta, on heidän miesidentiteettinsä ja kokemuksensa rinnalla jotain toissijaista ja merkityksetöntä. Transmiehet ovat niitä "todellisia" miehiä ja transnaiset "todellisia" naisia. FUCK OFF.

    "En sano, että jokainen transliikkeessä mukana oleva kärsisi tuon tyylisestä persoonallisuushäiriöstä, mukana varmaan lievemmin sekaisin olevia reppanoita jotka ovat tulleet imaistuksi mukaan "ihmisoikeustaisteluun", mutta tuntuu kyllä, kuin tämä jengi kärsisi jostain kollektiivisesta psykoosista ja kollektiivisesta persoonallisuuden häiriöstä."

    Transaktivistit ihan tunnetusti "värväävät" ihmisiä transliikkeeseen, manipuloivat heitä minkä ehtivät, antavat neuvoja siihen mitä lääkäreille pitää sanoa jotta transtutkimuksista pääsee läpi ja saa transdiagnoosin, lietsovat yleistä vastakkainasettelua ja syöttävät ajatusta siitä, että transidentiteetin omaksuminen on jotain uhkeaa, rohkeaa ja hienoa, joka pelastaa sen ihmisen koko elämän. Transyhteisö esittää itsensä "glitter familyna" eli ikään kuin transidentifioituvien oikeana, aitona ja todella uskollisena perheenä. He myös maalailevat "cissuista", "TERFeistä" ja ei-transidentifioituvista kuvaa jonain piintyneinä transvihaajina, jotka suurin piirtein toivovat heidän kuolemaansa ja siksi heitä pitää vastustaa, häiriköidä ja dehumanisoida. Hämmentyneet, hyväksyntää ja yhteisöllisyyttä kaipaavat ja vaikutuksille alttiit nuoret sitten nielevät tämän propagandan koukkuineen päivineen ja hyppäävät suin päin mukaan tuohon "ihmisoikeustaisteluun".

    KUKAAN henkisesti terve, tasapainoinen ihminen ja täysissä järjissään oleva ei toimi niin kuin transaktivistit toimivat.

    VastaaPoista
  7. "Meidän pitäisi rummuttaa enemmän sen puolesta, että on lukuisia tapoja olla mies ja nainen."

    Avoimesti ja ylpeästi sukupuolelleen epätyypillisesti elämäänsä elävät ihmiset ovat transaktivisteille uhka, koska sukupuoliepätyypillisyys tekee heidän transidentiteettinsä tyhjiksi. Tämä on yksi syy, minkä takia olen aina ihmetellyt, minkä ihmeen takia transaktivistit tuppautuivat väkisin Prideen, joka on alun perin homojen oikeuksia ajava liike (nykyään queerfeministinen transliike). Transaktivistit väittävät väljentävänsä sukupuolirooleja yhteiskunnassa, vaikka tekevät itse asiassa juuri päinvastaista. Hehän suorastaan takertuvat noihin vakiintuneisiin sukupuolistereotypioihin ja rooleihin kynsin hampain eivätkä missään tapauksessa halua niistä päästettävän irti. Homot, lesbot ja biseksuaalit ovat aina korostaneet sitä, että ON TÄYSIN OK JA HYVÄKSYTTÄVÄÄ OLLA SUKUPUOLELLEEN EPÄTYYPILLINEN MIES TAI NAINEN JA SYLEILLÄ SITÄ, KUKA JA MIKÄ ON. Queer-, muusu- ja transporukka ei ole koskaan kyennyt ymmärtämään tätä. Heidän viestinsä on tämä: "Sinussa on jo lähtökohtaisesti jotain vikaa ja sinun on radikaalisti muututtava voidaksesi olla se, kuka ja mikä olet."

    "Saat olla maskuliininen nainen ja feminiininen mies tai ihan mitä muuta tahansa, mutta biologinen todellisuus silti on ja pysyy."

    On paljon sellaisia tervejärkisiä transsukupuolisia, jotka tiedostavat ja ymmärtävät tämän. Täälläkin on heitä käynyt jo kommentoimassa. Myös he kärsivät transaktivistien infernaalisesta perseilystä.

    "Kuka tahansa saa järjestää tapahtuman ja rajata sen kohderyhmän mieleisellään tavalla, se ei ole transfobiaa."

    Tismalleen. Yön supi, suomalainen transmiesbloggari, kertoi blogissaan menneensä kerran Priden aikaan johonkin transihmisten tapahtumaan. Siellä transaktivistit olivat katsoneet häntä nenänvarttaan pitkin ja sanoneet: "Tää tapahtuma on vain transihmisille." Yön supi on niin miehen näköinen, että transaktivistit pitivät häntä ns. cismiehenä. Eli: transaktivistit saavat kyllä itse rajata muut ihmiset ulkopuolelle omista jutuistaan, mutta heitä ei saa rajata ulos mistään.

    "On ihmisen itsensä etu, että asiaa tutkitaan huolellisesti."

    Tämä on minusta koko hommassa kaikkein käsittämättömintä. Se on transyhteisön itsensä etu, että asiat tutkitaan huolellisesti ja vääriltä diagnooseilta ja turhalta kehonmuokkaukselta vältytään. Tuo, että tutkimus ja avoin keskustelu pyritään estämään, ei kieli mistään muusta kuin siitä, että transyhteisöllä on paljon pinnanalaista shittiä, smäidää ja scheissea salattavanaan ja heidän todelliset touhuilunsa eivät kestä päivänvaloa ja kriittistä tarkastelua. (He tietävät tämän kyllä itsekin.)

    "Tässä asiassa kyrpii aivan erityisesti se, että me joudumme täällä nimettöminä pohtimaan näitä asioita, koska tuo porukka on yksinkertaisesti niin raivohullua, että repii heti kappaleiksi pienimmästäkin poikkipuolisesta kommentista."

    Kun tarpeeksi moni on avannut turpansa ja noussut vastustamaan heitä, he menettävät lopulta nykyisen valtansa. Tämän koko skitsoilun mahdollistaa vain ja ainoastaan se, että emme ole kollektiivisesti tarpeeksi selkeästi ja tiukasti laittaneet sille stoppia ja sanoneet: "Nyt riittää."

    VastaaPoista
  8. Hieno kirjoitus ja hyvää keskusteluakin käyty. Paljon pohtinut näitä asioita itsekin ja oon iloinen siitä, että vielä on olemassa samanmielisiä ihmisiä. Yksi epäolennainen kyssäri kuitenkin heräsi: ovatko transnaiset tervetulleita homobaarin kruisailualueelle?

    VastaaPoista
  9. "Yksi epäolennainen kyssäri kuitenkin heräsi: ovatko transnaiset tervetulleita homobaarin kruisailualueelle?"

    Ei ole epäolennainen kysymys (arvasin, että joku kysyy tätä). Tämä on kaksipiippuinen juttu; en tunne kruisailukulttuurin historiaa kovin tarkoin enkä ole itse oleskellut näissä mestoissa kuin vain harvakseltaan, mutta käsittääkseni niissä on usein ollut tietty (hyvin pieni) kiintiö transvestiitteja. Eli siis naiseksi PUKEUTUVIA miehiä, jotka eivät kuitenkaan määrittele itseään transnaisiksi vaan ihan "vain" miehiksi, jotka välillä harrastavat ristiinpukeutumista. (Vrt. dragkulttuuri.) Heille on ymmärtääkseni homojenkin keskuudessa oma "fanikuntansa", mutta vain hyvin pieni sellainen. Transvestiitti on joka tapauksessa biologinen mies, joten en katso mitenkään karsaasti kruisailualueilla liikuskelevia transvestiitteja. He ovat kuitenkin miehiä eivätkä pyri huijaamalla/manipuloimalla/kusettamalla/syyllistämällä jne. saamaan homoja sekstaamaan kanssaan esiintymällä muuna kuin mitä todellisuudessa ovat (vrt. nämä "homot" transmiehet).

    Mitä tulee transnaisiin, niin he ovat biologisia miehiä, jotka tekevät kaiken mahdollisen voitavansa tullakseen niin vähän miehiksi ja niin paljon naisiksi (eli siis transnaisiksi) kuin mahdollista. Homoa ajatus tällaisesta yksilöstä viehättää aivan yhtä "paljon" kuin ajatus naisesta/transmiehestä. En tiedä, miten suuri osa transnaisista prosentuaalisesti käy kaikki heille tarjotut sukupuolenkorjaushoidot läpi, mutta jonkinlainen oletusarvoinen prototyyppihän transnaisesta on yksilö, jolle on rakennettu sekä rinnat että neovagina. Homomiehet ovat nimenomaan kiinnostuneita MIEHISTÄ, eivät naisista eivätkä transnaisista. Asiaa mutkistaa se, että transnaisella on kuitenkin pohjimmiltaan biologisen miehen seksuaalisuus; hänellä voisi periaatteessa tätä kautta olettaa olevan ymmärrystä kruisailualueilla vallitsevista kirjoittamattomista säännöistä ja käyttäytymiskoodistosta (sisältäen sen tietynlaisen uhan, johon hän itse itsensä asettaa menemällä men only -alueille). Transnainenkaan ei joka tapauksessa kehollisesti ja olemuksellisesti missään tapauksessa täytä noita kirjoituksessani mainittuja "standardeja", koska men only -bileissä nimenomaan oletetaan siellä liikuskelevilla miehillä olevan KAIKKI ne biologisen miehen keholliset funktiot, jotka mahdollistavat miestenvälisen seksin harjoittamisen. Sukupuolenvaihdoshoidot läpikäynyt transnainen ei (enää) kykene miestenväliseen seksiin (eli siis homoseksiin) siinä mielessä kuin vielä miehenä esiintyessään kykeni. (jatkuu)

    VastaaPoista
  10. Oletetaanpa, että transnaiset päästettäisiin men only -bileiden kruisailualueelle. Sellainen transnainen, josta biologinen mieheys (vielä) selvästi näkyy/kuuluu, luettaisiin todennäköisesti transvestiitiksi. Hänet todennäköisesti vain jätetään rauhaan. Naisena "läpimenevän" transnaisen joka ainoa homomies kiertäisi aivan varmasti kaukaa. Erittäin todennäköisesti hänen läsnäolostaan alueella valitetaan henkilökunnalle välittömästi (kuten tässä Juden ja Saleminkin tapauksessa useat miehet valittivat jo siellä alakerran baarissa). Se, mitä transnainen fyysisesti ja fenotypaalisesti edustaa, ei ole sitä mitä men only -alueilla oletetaan liikuskelevan, huolimatta siitä että hän onkin biologisesti mies ja siten kategorisesti eri asia kuin nuo transmiestapaukset.

    Homomies on määritelmällisesti ja oletusarvoisesti seksuaalisesti kiinnostunut yksinomaan maskuliinisuudesta ja miehisyydestä niiden prototyyppisessä muodossa, ei siis naisista ja naisellisuudesta missään muodossa. (Tuosta "prototyyppisen miehisyyden" määrittelemisestä voitaisiin lähteä vääntämään, mutta etteköhän te nyt ihan perusmaalaisjärjellä ymmärrä, mitä tarkoitan.) Toisaalta minusta ylipäätään ajatus kruisailualueelle hakeutuvasta transnaisesta tuntuu kummalliselta ja aika epätodennäköiseltäkin. Transnaisen luulisi (itse biologisena miehenä) ymmärtävän, mitä homomies hakee ja haluaa ja mitä ei. En kuitenkaan näe transnaisia noissa tiloissa ihan samanlaisena riskinä kuin kusettavia "homoja" transmiehiä, jotka vaativat muita pitämään ja kohtelemaan itseään miehinä. Lähinnä koko ajatus vain tuntuu valkosipulilta riisipuurossa ja en jotenkin usko, että transnaiset mitenkään hanakasti sankoin joukoin haluaisivat sinne fägäreiden keskelle ängetä. Fägärit eivät koskisi häneen kuitenkaan ja otaksun, että transnaiset kyllä hiffaavat tämän itsekin. En ole koskaan kuitenkaan kuullut, että tämä ilmiö olisi ollut men only -mestoissa mikään varsinainen ongelma.

    (Toisin kuin women only -tiloihin ja lesbojen mestoihin/bileisiin änkeävät transnaiset, mikä sitten taas ON ongelma. Transnainen on lesbojen mestoissa mies aivan samoin kuin transmies on homojen tiloissa nainen. Mutta jatkan tästä joskus myöhemmin.)

    VastaaPoista
  11. Vielä lisäys: Toki sellaiselle transnaiselle, joka pyrkisi homojen men only -alueelle, tehtäisiin kyllä aivan taatusti selväksi jo kättelyssä, että siellä on nyt miesten bileet (joissa ei koskaan oleteta olevan naisia, transnaisia eikä transmiehiä). Jos transnainen siitä huolimatta vaatisi pääsyä alueelle ja päästettäisiin sinne, niin se olisi ihan hänen omaa tyhmyyttään ja hän ottaisi siinä omaehtoisen riskin. Fägärit eivät lähtökohtaisesti vedä koskaan naisia/transnaisia/transmiehiä tai ketään muutakaan turpaan tai mitään sellaista, mutta jos transnainen menisi kruisailualueelle rellestämään ja bokserikattoilemaan, niin kyllä kundit siellä pistäisivät hänet aika äkkiä ojennukseen.

    VastaaPoista
  12. Ja vielä yleinen huomautus:

    Muistakaa tätä ja muita tekstejäni sekä kommentteja lukiessanne, että vetäessäni rajat sille, mitä men only -konsepti pitää ja ei pidä sisällään EN TARKOITA SITÄ, etteikö inklusiivisia konsepteja, baareja ja bileitä voisi tai saisi olla. Kuten jo tekstissä pariin otteeseen huomautin. Yritän tässä nyt vain tähdentää sitä, että aivan kuten minkä muun tahansa ihmisryhmän täytyy ymmärtää toisilla ihmisryhmillä olevan omat juttunsa ja oikeus tehdä noita juttuja koskevia rajauksia, MYÖS TRANSIHMISTEN TÄYTYY YMMÄRTÄÄ, että on sellaisia toisten ihmisryhmien omia ja rajattuja juttuja, joihin heitä ei haluta sisällyttää, EIKÄ SE OLE syrjintää tai transfobiaa. (Paitsi tietysti tapauksissa, joissa transihmisten mahdollinen ulossulkeminen on ihan oikeasti ja aidosti täysin perusteetonta.) Jos joku ihmisryhmä haluaa tietyllä tavalla rajatun/rajaamattoman ja/tai inklusiivisen konseptin, HEIDÄN PITÄÄ ITSE LUODA SELLAINEN eikä lähteä kolonisoimaan muiden ryhmien omia juttuja, joiden luomiseen, perustamiseen ja rajaamiseen heillä on TÄYSI OIKEUS. Olen tässä tekstissä selittänyt ja perustellut asian näihin homppelijuttuihin liittyen niin pohjialuotaavasti kuin vain olen kyennyt.

    VastaaPoista
  13. Virkistävää, että sanot asiat suoraan. Homomiehet sietävät selvästi vähemmän b-shittiä transtahoilta kuin me naiset. (Esim. mitä olen nähnyt, niin redditin askgaybros subredditissä ei sanoja säästellä.) Ehkä tähän vaikuttaa se, miten naiset on sosiaalistettu ottamaan aina muut huomioon ja tarvittaessa myötäilemään. Tämä valitettavasti vaikuttaa myös niin, että naisia on helpompi tunnemanipuloida ja painostaa olemaan uskomatta omia tunteitaan ja myös silmiään. Kaikenlaisia käsityksiä voidaan ajaa läpi sellaisten oikeamielisiltä kuulostavien käsitteiden kuin 'ihmisoikeudet' ja 'transoikeudet' kautta, vaikka monet mukana läpi ajetuista käsityksistä eivät näihin oikeuksiin kuuluisikaan. Kuuluko esimerkiksi kenenkään ihmisoikeuksiin tulla nähdyksi jonain, mitä hän ei ole sanan kaikissa merkityksissä (esim. transmies miehenä ja vieläpä homomiehenä)?

    VastaaPoista
  14. "Virkistävää, että sanot asiat suoraan. Homomiehet sietävät selvästi vähemmän b-shittiä transtahoilta kuin me naiset."

    Minulla on nyt viimeisetkin kärsivällisyyden rippeet loppu tämän porukan skitsoiluun. Transaktivistien nais- ja LG-vaino, incelkulttuurin normalisointi, muiden ihmisryhmien oikeuksien murentaminen ja yleinen perseily on jatkunut aivan liian pitkään ja sille olisi pitänyt laittaa täydellinen stoppi jo ajat sitten. Transaktivistit ovat kohdelleet meitä ja monia muita niin törkeästi, ahdistelleet ja nimitelleet meitä transfoobikoiksi, TERFeiksi, genitaalifetisisteiksi yms. ja sitten uhriutuneet kun heitä vastaan on puolustauduttu, että on vaihteeksi aika kohdistaa suoraa puhetta heidän suuntaansa ja heidän aikansa kestää se.

    "(Esim. mitä olen nähnyt, niin redditin askgaybros subredditissä ei sanoja säästellä.)"

    Ei tosiaankaan. Joku taisi siellä jossain vaiheessa kommentoida jotenkin näin: "When the gay men are mad, that's when this shit is going to stop." Kaikenlaista paskaa toisilta ihmisiltä voi sietää, mutta kun aletaan ihan oikeasti vaatia muita PANEMAAN itseään seksuaalisen suuntautumisensa vastaisesti jotta tuntisi itsensä "validoiduksi", siinä ylitetään yleisen sietokyvyn raja.

    "Ehkä tähän vaikuttaa se, miten naiset on sosiaalistettu ottamaan aina muut huomioon ja tarvittaessa myötäilemään."

    Olen miettinyt ihan samaa. Ajattelin kirjoittaa tästä jossain vaiheessa, mutta pitää vielä perehtyä aiheeseen vähän tarkemmin ja kerätä materiaalia. "Lesbojen" transnaisten lesboihin kohdistama systemaattinen vaino on yksi kaikkein vastenmielisimmistä tähän koko soppaan liittyvistä ilmiöistä.

    "Tämä valitettavasti vaikuttaa myös niin, että naisia on helpompi tunnemanipuloida ja painostaa olemaan uskomatta omia tunteitaan ja myös silmiään."

    Kyllä. Nämä yleiserot huomaa muuten myös transmiesten ja transnaisten käyttäytymisestä. Transmiehet manipuloivat homoja syyllistämällä, kiukuttelemalla ja vetoamalla tunteisiin yms. Transnaiset manipuloivat lesboja (ja muita naisia) uhkailemalla, mitätöimällä heitä ja jopa fyysisellä väkivallalla.

    "Kuuluko esimerkiksi kenenkään ihmisoikeuksiin tulla nähdyksi jonain, mitä hän ei ole sanan kaikissa merkityksissä (esim. transmies miehenä ja vieläpä homomiehenä)?"

    Ei kuulu. Mitä tulee transsukupuolisiin, niin heillä on JO oikeus medikaalisiin transhoitoihin, juridisen sukupuolimerkinnän muutokseen ja siihen, että heidät kohdataan yhteiskunnallisesti kokemansa sukupuolen edustajina. Mutta tämä ei riitä transporukalle. Heidän pitää saada kolonisoida muiden ihmisten (täysin perustelluista syistä) rajaamat omat ryhmät, muiden ihmisten identiteetit, seksuaaliset suuntautumiset ja jopa kehot, yhteinen kieli ja sen käsitteet jne. Siinä ohessa he blokkeroivat ja medikalisoivat sukupuoliepätyypilliset ja autismikirjon lapset, jotka jäävät koko loppuelämäkseen riippuvaisiksi hormonivalmisteista eivätkä kykene koskaan saamaan omaa jälkikasvua, koska transhoitoprotokolla on steriloinut heidät.

    Olen paljon miettinyt, mistä nämä nykyiset transsukupuolisten yritykset valjastaa koko yhteiskunta vain heidän tarpeitaan varten oikein kielivät semmoisella syvemmällä tasolla. Voiko olla niin, että heidän dysforiansa, tuskansa ja paha olonsa on yksinkertaisesti niin sietämätöntä kestää, että he sen vuoksi jonkin sisäisen pakon ajamana ruoskivat itseään ihmisryhmänä kohti täyttä destruktiota ja entropiaa haluten samalla raahata kaikki muutkin mukanaan sinne syvimpään helvettiin? Vaistoan tuon kaiken uhmailun, kiukkuilun, vaatimisen, syyllistämisen, manipuloinnin, erityiskohtelun vaatimisen, kontrollointitarpeen ja uhriutumisen takana suunnatonta tuskaa, hätää ja kärsimystä, johon sukupuolenkorjaus ei sitten kuitenkaan tuonut sellaista muutosta, jota he olivat toivoneet ja edelleen toivovat enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

    VastaaPoista
  15. Todella hyvä kirjoitus.

    Täällä on erittäin hyvää keskustelua liittyen nuorten seksuaalisuus- ja kehohämmennykseen, jotka ovat btw kokonaan sukupuolen moninaisuus -oppien aiheuttamaa.

    Aseksuaalisuudesta. Olen pohtinut, että joidenkin ihmisten "aseksuaalisuus" on vain sitä, kun ei ihan oikeasti kiihotuta tietynkehoisista ihmisistä. Queer-piireissä kaiken, myös seks.suuntautumisen, tulee olla "inklusiivista", eli täten siis kaikkien pitää olla halukkaita panemaan kaikkia, muuten syyllistyt "syrjintään". Mutta kun maailma ei toimi näin, ja seksuaalinen suuntautuminen on todellinen juttu. Jotkut asiat ei vaan kiihota, piste. Joten sitten, jos lesbotytön oletetaan olevan kiinnostunut deittailemaan mieskehoisia ihmisiä, niin kyseinen lesbo saattaakin alkaa kokea olevansa aseksuaali, koska mieskehot ei vaan kiihota. Ja vastaavasti heterotyttö saattaa kokea olevansa aseksuaali, kun ei pysty kiihottumaan naiskehoista.

    Queer-piirit tuntuvat aivan äärimmäisen toksiselta ja emotionaalisesti raskaalta porukalta. Kenties aseksuaalisuuden omaksuminen voi olla myös keino suojautua aivan kaikelta seksuaaliselta painostukselta?

    On myös muistettava, että seksuaaliset halut voivat kadota keneltä tahansa myös terveydellisistä syistä, kuten mielenterveys- tai hormonaalisista syistä. Esim. masennus/ahdistus voi viedä halut kokonaan. Queer-porukalla on todella paljon mt-ongelmia ja transporukka käyttää hormoneita. Kenties asioilla on vain looginen syy-seuraus -suhde.

    VastaaPoista
  16. "Vaistoan tuon kaiken uhmailun, kiukkuilun, vaatimisen, syyllistämisen, manipuloinnin, erityiskohtelun vaatimisen, kontrollointitarpeen ja uhriutumisen takana suunnatonta tuskaa, hätää ja kärsimystä, johon sukupuolenkorjaus ei sitten kuitenkaan tuonut sellaista muutosta, jota he olivat toivoneet ja edelleen toivovat enemmän kuin mitään muuta maailmassa."

    Olet nyt ytimessä, ja juuri tästä olen omalla tahollani yrittänyt puhua. Tämä liittyy keskeisesti B-klusteriin sekä traumatisoitumiseen.

    Tuo kilarointi on ihan silkkaa traumaoireilua. Eli siis reaktiivista suhtautumista asioihin, jotka triggeröivät yksilön traumaa. "Triggeröityminen" on aivan oikea vakavaan traumatisoitumiseen liittyvä ilmiö, ja vaatii oikeaa hoitoa. Moni trans kantaa sisällään todella paljon traumatisoivia kokemuksia ja todella moni ihan normaalikin asia elämässä on heille traumatriggeri, eli asia, joka tuo hänelle traumakokemuksen pintaan ja palauttaa siis mieleen kaikki ne tuskan ja kauhun kokemukset. TÄHÄN henkilön käytös on reagointia, ja hän ei itse TIEDOSTA koko asiaa. Hän vain pyrkii koko voimallaan pääsemään tuskasta eroon.

    Nämä yksilöt tarvitsevat intensiivistä terapiaa oppiakseen tunnistamaan traumatriggerinsä ja oppiakseen käsittelemään niitä. Tällä hetkellä he eivät saa mitään terapiaa, vaan pyrkivät hengenhätää kärsivän apinan raivolla muokkaamaan KOKO YHTEISKUNNAN sellaiseksi, ettei se enää aiheuttaisi heille traumatriggereitä.

    Mikä on tietenkin mission impossible, koska kukaan ei voi muokata todellisuutta tai kontrolloida ympäristöä tai muita ihmisiä. Ainoa keino on opettaa näitä ihmisiä suhtautumaan asioihin toisella tavalla, ja se tehdään terapian avulla.

    Suosittelen jokaista lukijaa tutustumaan tahollaan traumatisoitumisen mekanismeihin sekä B-klusterin persoonallisuushäiriöihin. Se nimittäin selittää transporukan käytöksen 100% ja antaa myös teille työkalut siihen, että miten näiden ihmisten kanssa diilataan.

    VastaaPoista
  17. Onpa hyvä että löysin tämän blogin! Hienoa kun joku pukee sanoiksi omat ajatukseni. Olen Facebookin Sateenkaari-ryhmässä enää siksi että hyvää viihdettä saa transien vänkäämisestä. Sateenkaari Suomi-ryhmä on muuttunut transsukupuolisten temmellyskentäksi. Jos vähänkin kritisoi, niin saa haukut joka suunnasta.

    Itse lesbona kammoan ajatusta "naisesta" jolla olisi miehen elin. Se ei ole transfobiaa. Minä haluan läheisyyttä ja seksiä naisen kanssa. Kuten kaikki tietävät, naisen ja miehen kehot ovat erilaisia, ja ymmärrän täysin että homomies ei halua sekstailla naiskehollisen kanssa. Vaikka kuinka naamasta ja vaatteet päällä näyttäisi mieheltä. Miksi nuo transmiehet eivät sitä ymmärrä?

    Tuolla Fb-ryhmässä olen saanut kuulla olevani transfobinen kun olen sanonut että en seurustelisi transnaisen kanssa. Sitä joku nimittäin kysyi. Kaveri voisin olla, mutta en enempää.

    Nuo baaria haukkuvat tyypit nolasivat itsensä. Ei mene näköjään kaaliin että kyse oli homomiesten tapaamisesta. Mitä heillä olisi ollut yläkerrassa tekemistä?? Aivan uskomatonta.

    Jatkan blogiin tutustumista! :)

    VastaaPoista
  18. "Sateenkaari Suomi-ryhmä on muuttunut transsukupuolisten temmellyskentäksi."

    Minulle on jo useampi ihminen vihjannut tästä. En itse ole koskaan kuulunut ko. ryhmään, mutta mikäli olen oikein kuulopuheista ymmärtänyt, siellä on täysin sama meininki kuin kaikissa muissakin "sateenkaariryhmissä", eli KAIKEN pitää aina ja poikkeuksetta olla transporukalle inklusiivista, ja jos joku yrittää inahtaakaan mitään poikkipuolista, hänet lynkataan ja raivotaan hiljaiseksi välittömästi.

    Miettikää: Setan ja transaktivistien perseilyn takia homous ja lesbous on käytännössä tehty kokonaan olemattomiksi! ("Myös lesboksi identifioituva saattaa toisinaan harrastaa seksiä miesoletettujen kanssa...") Tämä ilmenee kouriintuntuvimmin mm. siinä, että homoja ja lesboja suorastaan ESTETÄÄN järjestäytymästä omina rajattuina ja erillisinä ryhminään, koska transidentifioituvat vaativat aina saada tunkea mukaan noihin ryhmiin. Transmiehet homojen ryhmiin ja transnaiset lesbojen ryhmiin.) Jos heitä ei haluta sinne, se on syrjintää. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? SITÄ, ETTÄ MITÄÄN AITOJA HOMO- JA LESBORYHMIÄ EI OLE ENÄÄ OLEMASSAKAAN! Ne ovat kaikki nykyään transryhmiä. Homot ja lesbot eivät saa kokoontua tekemään mitään keskenään ilman transporukkaa ja transporukan identiteettejä, vähemmistöstressiä ja iänikuista sukupuoli- ja elämäntuskaa. (Ellemme tee sitä täysin diskreetisti ja salassa, siihenhän tämä on nyt käytännössä mennyt. Homot on ajettu takaisin kaappeihin ja maan alle.)

    Homoseksuaalisuus on nykyään transfobiaa. Se, ettemme halua suomeksi sanottuna panna mielisairaita ihmisiä suuntautumisemme vastaisesti, on "syrjintää", "fobiaa", "ulossulkevaa" ja "sortamista".

    Joko te alatte nähdä tämän eheytysterapia-aspektin tässä?

    "Itse lesbona kammoan ajatusta "naisesta" jolla olisi miehen elin. Se ei ole transfobiaa."

    Seksuaalinen suuntautuminen ei ole "fobiaa". Miten joillekin ihmisille voi olla niin vaikeaa sisäistää, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka eivät halua panna heitä?

    "Miksi nuo transmiehet eivät sitä ymmärrä?"

    He ovat niin sekaisin, etteivät enää erota todellisuutta ja omia harhojaan toisistaan. Transkultti on aivopessyt heidät uskomaan, että men are women, homosexuality is bigotry ja smash the cistem.

    "Kaveri voisin olla, mutta en enempää."

    Transporukalle ei riitä, että on kaveri. Jotta heidän voimakas ja kaiken alleen jyräävä harhansa olisi heille varmasti mahdollisimman todellinen, heidän täytyy jatkuvasti tulla "validoiduiksi" muiden ihmisten kautta. Vertaa tätä siihen, miten narsistit kohtelevat uhrejaan. Homojen ja lesbojen velvollisuus on heidän mielestään hyväksyä heidät deitti- ja seksikumppaneikseen, koska tämä on heille jokin ylin mahdollinen validaation muoto.

    "Mitä heillä olisi ollut yläkerrassa tekemistä??"

    He kuvittelivat, että siellä yläkerrassa on käynnissä jokin kiva homokundien limudisko, jonne heitä ei haluttu päästää, koska blatant transphobia.

    "Jatkan blogiin tutustumista! :)"

    :) Tekstejä ei ole vielä kovin montaa, mutta kirjoittelen lisää sitä mukaa kuin töiltäni ja muilta puuhiltani ehdin.

    VastaaPoista
  19. Anteeksi häiriöstä, en tarkoita tunkeilla tai kyseenalaistaa, vaan kysyä.
    Kuinka transsukupuolinen sitten oikein voi määritellä seksuaalisen suuntautumisensa siihen käytetyillä termeillä (hetero, homo, bi tms(?)), vai voiko? Pitääkö heidän sanoa vain pitävänsä miehistä tai naisista?
    Ihan vain ihmettelin...

    VastaaPoista
  20. ”Anteeksi häiriöstä, en tarkoita tunkeilla tai kyseenalaistaa, vaan kysyä.”

    Aina saa kysyä; kunhan pysyy asiassa ja asialinjalla, ei siis trollailua, uhriutumista tai turhanpäiväistä, hedelmätöntä öyhötystä jne. Siksi minä tätä blogiakin pidän, että saisin heräteltyä keskustelua.

    ”Kuinka transsukupuolinen sitten oikein voi määritellä seksuaalisen suuntautumisensa siihen käytettävillä termeillä (hetero, homo, bi tms(?)), vai voiko? Pitääkö heidän sanoa vain pitävänsä miehistä tai naisista?”

    Minua ei suoraan sanottuna edes kiinnosta tai mitenkään liikuta, miten he seksuaalista suuntautumistaan määrittelevät ja sanallistavat. Se on pohjimmiltaan täysin heidän oma asiansa. Kukin saa vapaasti kokea itsensä miksi ja millaiseksi haluaa ja määritellä itsensä miten haluaa ja viitata itseensä haluamillaan nimityksillä jne. Täten minulle on yhdentekevää, kutsuuko esim. transsukupuolinen mies itseään heteroksi, lesboksi, paniksi, biseksuaaliksi, demiksi, androksi, polyksi tai alloksi jne. jne.

    Minulla on ongelma sen kanssa, että muut ihmiset ja koko muu yhteiskunta yritetään väkisin pakottaa mukaan tähän itseidentifikaatiohommaan ja kaikkeen siihen liittyvään jopa siihen asti, että joudumme joustamaan omista rajoistamme ja luopumaan omista oikeuksistamme ja intimiteettisuojastamme transihmisten mukavuuden vuoksi. Homma on mennyt niin pöyristyttävän pitkälle, että transaktivisteilla tulisi mielestään olla pääsy jopa muiden ihmisten seksuaalisuuteen, seksielämään ja kehoihin. Heidän mielestään muiden ihmisten velvollisuus on deittailla heitä ja harrastaa seksiä heidän kanssaan. (Koska olette nähneet esim. homomiehiä painostamassa heteromiehiä seksiin kanssaan ja syyttämässä heitä äänekkäästi homofobiasta ja syrjinnästä, kun he eivät suostu?) Transyhteisö on alkanut länsimaissa vaatia näiden omien erikoisidentiteettiensä, mielikuvitussukupuoltensa ja mielikuvitusseksuaalisuuksiensa täyttä legitiimiä tunnustamista ja sen varjolla määritellä kaikki jo vakiintuneet käsitteet kokonaan uusiksi sisällyttämään itsensä noihin määritelmiin omaan kokemukseensa/identifikaatioonsa vedoten. Tämän legitimoinnin vaatimisen, ”tasa-arvoon” ja ”ihmisoikeuksiin” vetoamisen ja avoimen julkisen keskustelun estämisen yms. varjolla he ovat sitten alkaneet IHAN OIKEASTI kolonisoida muiden ihmisryhmien (kuten homojen, lesbojen ja biseksuaalien) omia juttuja ja ryhmiä ja esittää äänekkäitä ja aggressiivisia vaatimuksia siitä, että heidän tulee itseidentifikaationsa vuoksi olla oikeutettuja osallistumaan KAIKKEEN näiden muiden ryhmien toimintaan huolimatta siitä, mitä fyysinen ja biologinen todellisuus heidän olevaisuudestaan ja biologisista ulottuvuuksistaan osoittavat.

    Suomeksi sanottuna he siis vaativat, että homot ja lesbot joustavat/luopuvat omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan (mikä on mahdotonta, koska seksuaalista suuntautumista ei voi millään keinolla muuttaa), emmekä vain jousta, vaan kiltisti hyväksymme ja myönnämme sen, ettei meidän itsemme ja transihmisten välillä ole minkäänlaista materiaalista eroa. Asettamalla transidentiteetit joka paikassa kaiken keskiöön meitä estetään keskustelemasta keskenämme seksuaalisuudestamme ja siihen liittyvästä kipuilustamme. Homomiesten odotetaan hyväksyvän mielihyvin seksikumppaniksi itsensä testosteronilla hormonalisoinut, mastektomiassa käynyt naiskehoinen ihminen, joka väittää olevansa mies, jonka lanteilla heiluu (kuvottava) strap-on ja joka vaatii transfobiasyytöksin homomiestä harrastamaan seksiä kanssaan, koska identiteetti, validaatio ja transfobia. Tämän strap-on-naisen pitäisi korvata homomiehelle se fundamentaalinen psykologinen miestenvälisen läheisyyden, himon, halun ja kiintymyksen tarve, joka on meidän homomiesten koko seksuaalisuuden perusta. Transaktivistit viittaavat kintaalla tälle inhimilliselle tarpeellemme, nimittävät sitä genitaalifetissiksi ja uhkailevat ja syyllistävät meitä, jos emme suostu deittailemaan heitä ja/tai sekstailemaan heidän kanssaan.

    VastaaPoista
  21. (jatkuu)

    Ettekö te oikeasti näe, miten uskomattoman sairasta, irvokasta ja perverssiä tämä kaikki on? Tätä oikeasti tapahtuu sekä homoille että lesboille. Nuoret homot ja lesbot ovat Setan voimakkaan painostuksen kohteena ja heitä aivopestään ja indoktrinoidaan Setan koulutuksissa tähän identiteetti- ja genderscheisseen. Lesbojen kohdalla homma on vielä kymmenen kertaa kammottavampaa monestakin syystä. Lesboja yritetään eheyttää leidipeniksellä ja homomiehiä manginalla, miestuherolla ja muusutussulla.

    Miehistä kiinnostunut transmies voi minun puolestani kaikessa rauhassa nimittää itseään tykönään homoksi, en minä siihen mitenkään voi puuttua. Mutta jos/kun hän alkaa oikeasti vaatia homoseksuaalisilta miehiltä yksittäisesti tai kollektiivina, että heidän tulee kaikkien kohdata hänet täysin miehenä, siis biologiseen mieheen 100 % rinnastettavana yksilönä, siinä menee raja, jonka yli transyhteisö EI KERTA KAIKKIAAN KÄVELE. Homomieheksi itsensä kokeva nainen ei ole sama asia kuin homoseksuaalinen mies / homomies / homo. Kun identiteettisekoilu, Transtopian narratiivit ja uuskieli, hormonit ja glitterhumu riisutaan pois, hän on heteroseksuaalinen nainen. Piste. (Tämä kaikki pätee tietysti käänteisesti täysin samalla tavalla lesboihin ja transnaisiin. Naisista kiinnostunut transnainen on heteroseksuaalinen mies. Piste.)

    Transyhteisö EI VOI kolonisoida homojen ja lesbojen alakulttuuria, turvallisia tiloja ja identiteettejä yhtään millään verukkeella tai mihinkään vedoten. Määritelköön itsensä ja suuntautumisensa miten ikinä lystäävät, mutta LGB:tä he eivät kaappaa ja murenna. LGB kuuluu vain meille lesbonaisille, homomiehille ja biseksuaalisille miehille/naisille. Kehittäköön transyhteisö ja genderporukka omat nimityksensä suuntautumisilleen (kuten ovat toki jo tehneetkin), tilansa ja alakulttuurinsa ja kutsukoon itseään siellä vaikka etureikäseksuaaleiksi tai menkkamiesseksuaaleiksi tai miksi jumalaudan sekasikiöiksi ikinä, kunhan jättävät meidät homot, lesbot ja biseksuaalit rauhaan eivätkä yritä kirnuta kulttinsa newspeakia, leidipeniksiään, manpussyjaan, glitterdildojaan ja omia lumihiutaleidentiteettejään meidän kurkuistamme alas. Heillähän ei omien sanojensa mukaan ole genitaalipreferenssejä koska ne ovat transfobiaa, joten mikseivät he yksinkertaisesti vain deittaile ja paneskele toisiaan?

    All I’m asking: JÄTTÄKÄÄ MEIDÄT LGB-IHMISET VAIN RAUHAAN. Ei voi olla liikaa pyydetty. Kehittäkää oma alakulttuurinne ja pysykää siellä. Meidän LGB-ihmisten identiteetit, suuntautumiset ja kehot, alakulttuurimme ja turvalliset tilamme eivät ole kaupan tai kolonisoitavissa.

    #LGBRightsAreHumanRights

    VastaaPoista
  22. Luin vuonna 1991 kuolleesta, homomieheksi itsensä kokeneesta biologisesta naisesta nimeltään Lou Sullivan. Häntä juhlitaan nykyään transliikkeen pioneerina ja hänen päiväkirjojaan ja kirjeitään luetaan visionäärisinä teksteinä. Sullivanilla halu homomieheksi muuttumiseen kytkeytyi alusta lähtien seksuaaliseen kiihotukseen, jota hän koki kuvitellessaan olevansa mies ja sängyssä miehen kanssa. Hän kirjoittaa esimerkiksi ensimmäisestä poikaystävästään, ajalta ennen transelämää, että haluaisi kundin identifioituvan homoksi: "It would give me so much pleasure". Sullivan kertoo myös avoimesti ja häpeilemättä siitä, miten hänellä oli tapana houkuttella paahaa aavistamattomia homomiehiä hämärästi valaistuihin huoneisiin ja antaa heille suuseksiä ja handjobeja vaatteet päällä. Joskus hän sai munaakin hivuttamalla housunsa alas niin, ettei vagina paljastunut. "Oli tärkeää, etteivät sukuelimeni näkyisi," hän kirjoittaa kirjeessä gender-klinikan psykiatrille.

    Kaikkein uskomattomin yksityiskohta on kuitenkin se, että Sullivan sairastui lopulta AIDSiin, mutta piti sitäkin yhtenä keinona saada vahvistusta "homoidentiteetille". Erityisesti tämä kohta tuntuu paljastavalta: "I have never regretted changing my sex, even for a second, despite my AIDS diagnosis, and in some twisted way feel that my condition is proof that I really attained my goal of being a gay man - even to the finish, I am with my gay brothers." Sullivanilta löytyy sen verran todellisuudentajua, että hän ymmärtää, miten nyrjähtäneeltä kuulostaa kuolemaan johtava tauti sukupuoli-identiteetin validaationa, mutta sitten hän sanoo sairastumisen ja kuoleman merkitsevän sitä, että hän on "loppuun saakka homoveljiensä kanssa". Eli nainen hankki itselleen tappavan taudin houkuttelemalla miehiä "homoseksiin", juhlii sitten sairastumista (valheella ja hyväksikäytöllä ylläpidetyn) identiteettinsä voittona, ja kaiken kukkuraksi kehtaa vielä nimittää petkuttamiaan miehiä "veljikseen". Vuosia myöhemmin joku aktivisti löytää nämä sepustukset ja päättää tehdä hänestä jonkin ihmisoikeuksien esitaistelijan.

    Kannattaa huomata myös se, ettei tämäkään henkilö kokenut aluksi mitään erityistä vastenmielisyyttä omaa biologista kehoaan kohtaan, vaan transsukupuoliseksi identifioituminen perustui enemmänkin siihen seksuaaliseen puoleen, fetissikiihotukseen. Ainakin sellaisen vaikutelman olen saanut sen perusteella, mitä olen lukenut. Sullivanin sanotaan suhtautuneen esim. kuukautisten alkamiseen "kiinnostuneesti", eikä mitenkään sillä tavalla niin kuin pojaksi identifioituvan tytön olettaisi suhtautuvan. Tyttöjen vaatteisiin pukeutuminen ei niin ikään tuntunut hänestä vaikealta ja hän kokeili sitä jopa uudestaan pukeuduttuaan ensin jonkin aikaa miehekkäästi. Nykyisestä gender-ilmiöstä puhuminenhan on vaikeaa osittain juuri sen takia, että kaikki tällaiset ei-dysforiset tyypitkin on heitetty samaan transkategoriaan kehoristiriitaa kokevien kanssa.

    #autoandrophilia #autogynephilia

    VastaaPoista
  23. Hei, näin transsukupuolisena ihmisenä tuntuu todella surulliselta lukea, mitä kaikkea olette joutuneet meidän takia kärsimään. Itselleni ei tulisi mieleenkään vaatia ketään harrastamaan seksiä kanssani tai väkisin tuppautua jonnekin mihin minua ei haluta. Koitan vain elää omaa elämääni ja selviytyä tämän biologisen ja koetun sukupuolen ristiriidan kanssa.

    Meidän toivottiin jättävän LGB-ihmiset rauhaan. Se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, ja aion kunnioittaa tätä toivetta parhaani mukaan. Onko vielä jotain muuta, mitä olisi hyvä huomioida, etten aiheuttaisi kenellekään harmia tai epämukavuutta?

    Entäs tällainen asia, kun on kuitenkin olemassa joitain yksittäisiä esim. biseksuaaleja, joita ei haittaa se että kumppani on sukupuolenkorjaustoimenpiteitä läpikäynyt. Onko millään tavalla mahdollista etsiä heidän seuraansa loukkaamatta sillä ketään? Esimerkiksi seuranhakuilmoituksella (julkaistuna jollain alustalla mikä ei ole erikseen esim. homoille tai lesboille suunnattu), jossa avoimesti kertoo olevansa transsukupuolinen?

    Olen hyvin pahoillani ja toivon että saatte muutosta tähän asiaan, niin että voitte olla rauhassa ja ilman painostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi.

      ”Tuntuu todella surulliselta lukea, mitä kaikkea olette joutuneet meidän takia kärsimään.”

      Älä ole pahoillasi tai ota toisten puolesta kontollesi sellaista, mihin et itse ole millään tavoin syypää. Eli pois kaikki ”meidän takia” -ajattelu. Kun minä kirjoitan transasioista ja transihmisten edesottamuksista kriittisesti, en puhu transsukupuolisista tai transyhteisöstä kollektiivina. Eli en syyllistä koko transyhteisöä muutaman kusipään tempauksista. Transihmisissä on kaikenlaista mahdollista variaatiota aivan yhtä paljon kuin muussakin väestössä – eli suomeksi sanottuna heissä on mahtavia tyyppejä ja täysiä idiootteja ja kaikkea tältä väliltä. Se, että jotkut idioottilaidan transihmiset jossain perseilevät ja aiheuttavat muille harmia ja mielipahaa, ei tarkoita että kaikki transihmiset voisi/pitäisi sen vuoksi leimata tietynlaisiksi. Minulla on useita transsukupuolisia ystäviä ja he tietävät kyllä, mitä ja miten ajattelen näistä asioista (ja ovat useissa kohdin samaa mieltä). Jos ihan tarkkoja ollaan, niin monet tässä blogissa esittämistäni ajatuksista ja pointeista ovat syntyneet heidän kanssaan käymieni keskustelujen pohjalta.

      ”Meidän toivottiin jättävän LGB-ihmiset rauhaan. Se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, ja aion kunnioittaa tätä toivetta parhaani mukaan.”

      Älä ymmärrä väärin. Jos luit tämän kirjoituksen kokonaan, niin ymmärrät varmaan pointin: on tiettyjä sellaisia tilanteita ja tilaisuuksia, joista transsukupuoliset on rajattu heidän biologiansa vuoksi ulos, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että heidät halutaan rajata ulkopuolelle kaikista LGB-ihmisten jutuista. Yritin selittää tämän asian juurta jaksain käyttäen havainnollistavana kontekstina men only -bileitä. Pointti on tämä: transmiehen on mahdotonta tulla osaksi homomiesten keskinäistä sosiaalista kanssakäymistä ja dynamiikkaa sillä tavalla, että hänen kehollisuutensa olisi siellä merkityksetön asia. Jotta tällainen skenaario voisi toteutua, se vaatisi käytännössä täydellistä homoseksuaalisuuden käsitteen ja kaiken homomiesten keskinäistoiminnan täydellistä dekonstruoimista (eli uudelleenjärjestelyä) – eli toisin sanoen homomiesten eheyttämistä ulos homoseksuaalisuudestaan ja lopulta homoseksuaalisuuden käsitteellistä hävittämistä (historia on osoittanut, ettei homojen ”eheyttäminen” heteroiksi vaan ole mahdollista).

      Me homoseksuaalit emme suostu tähän. Transmiesten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se.

      Poista
    2. On eri asia ottaa ”homoksi” itsensä määrittelevänä transmiehenä osaa homomiesten yhteiseen keilailuun, leffamaratoniin tai lautapeli-iltaan kuin pelmahtaa esimerkiksi homomiesten vertaistukiryhmään ja alkaa vaatia, että siellä keskustellaan transidentiteeteistä ja sukupuolikokemuksesta. Meillä homomiehillä ei ole ”sukupuolikokemusta”, me vain yksinkertaisesti olemme. Emme halua vertaistukiryhmissämme keskustella siitä, miten vaikeaa transmiehillä on, kun heitä ”väärinsukupuolitetaan”, ”syrjitään” ja ”sorretaan” ja sen sellaista. Nämä aiheet eivät kuulu homomiesten maailmaan. Meidän ongelmamme ja kasvukipuilumme ovat aivan toisenlaisia kuin transmiesten (ja transihmisten ylipäätään). Meillä on oikeus järjestäytyä keskenämme ilman, että saamme fobiasyytökset niskaamme ja meidät yritetään pakottaa sisällyttämään transmiehet (kaikkeen) keskinäistoimintaamme.

      Silloin, kun me homomiehet järjestämme esimerkiksi seksibileet, haluamme olla niissä vain keskenämme, toisten miesten kanssa. Mieskehoisten ihmisten kanssa. Yhdelläkään biologisella naisella, identifioitui hän miksi hyvänsä, ei ole tuollaisiin bileisiin mitään asiaa, koska hänellä on naisen keho, halusi hän tai ei. Tähän on yksinkertainen syy: ME OLEMME HOMOJA eli haluamme läheisyyttä ja seksiä toisilta miehiltä ja VAIN toisilta miehiltä. En oikein ymmärrä, miksi tämä asia on joillekin transmiehille niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, sisäistää ja hyväksyä. Olen tavallaan pahoillani jokaisen transmiehen puolesta, jolle tämä kenties on vaikea ja kipeä asia, mutta en suostu homomiehenä luopumaan meidän homojen seksuaalisista rajoista ja kehollisesta koskemattomuudesta yms. transmiesten kehoristiriidan, dysforian, mukavuuden tai erityistarpeiden vuoksi. Transmiesten täytyy koettaa etsiä tähän ongelmaan jokin toisenlainen ratkaisu kuin yrittää sinnikkäästi murentaa homojen keskinäiskulttuuri. Kulttuurimme ei ole kaupan, neuvoteltavissa, uudelleenjärjesteltävissä eikä murennettavissa. Jonain päivänä transyhteisön on kollektiivisesti käsiteltävä tämä asia, koska nykyinen meininki ei kerta kaikkiaan voi jatkua enää. Se on tullut tiensä päähän, me emme jaksa emmekä siedä tätä enää. Juuri tästä syystä esim. minä kirjoitan nyt tätä blogia.

      Homojen romanttinen ja seksuaalinen mielenkiinto ei kohdistu naiskehoisen ihmisen mieheyden performanssiin, joka koostuu miehen sekundääristen sukupuolipiirteiden kosmeettisesta ja hormonaalisesta jäljittelystä. Me haluamme täydesti koko sen miehen kehollisen, feromonaalisen ja myös henkisen kokonaisuuden, jonka biologinen mies muodostaa. Luonto on jostain syystä järjestänyt meidät niin, että viehätymme vain tästä mieheyden absoluuttisesta kokonaisuudesta, jollaisen myös itse muodostamme. Lesbojen kohdalla tietysti sama käänteisesti. Tämä ei ole millään tapaa vaikea asia, mutta transaktivistit tekevät siitä vaikeaa.

      Poista
    3. ”Onko vielä jotain muuta, mitä olisi hyvä huomioida, etten aiheuttaisi kenellekään harmia tai epämukavuutta?”

      ”Elä ja anna toisten elää” on aika hyvä ohjenuora. Ihan maalaisjärjellä pääsee jo hyvin pitkälle. En siis osaa antaa tähän mitään yleispätevää vastausta; en minä odota tai ole odottamatta transsukupuolisilta mitään sellaista erityistä, mitä toivoisin heidän ottavan huomioon. Kuuluu ihan perussivistykseen ja peruskäytöstapoihin, että toisten ihmisten rajoja, oikeuksia ja koskemattomuutta kunnioitetaan. Homojen ja lesbojen tiloihin, rajattuihin tapahtumiin, vertaistukiryhmiin yms. väkisin änkeäminen transidentiteettien varjolla ei ole rajojen, oikeuksien ja peruskoskemattomuuden kunnioittamista vaan noiden rajojen rikkomista ja äärimmäisen epäkohteliasta ja epäkunnioittavaa käytöstä. Kuka tahansa perusjärkevä ihminen kyllä ymmärtää tämän.

      (Transihmisillä on paljon omia vertaistukiryhmiä, Setankin sivut ovat niitä pullollaan. Mikseivät ne riitä? Miksei homoilla saisi olla mitään omaa? En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä.
      ”Meidän kaikkien LGBTTQQIAP2WFZ+++ -yhteisössä pitää olla yhtä suurta perhettä” -ajattelua ei vaan voi soveltaa kaikkeen mahdolliseen.)

      Tervejärkisille transsukupuolisille (kuten selvästi esim. sinulle) tällaiset asiat eivät ole omiaan tuottamaan ongelmia tai päänvaivaa. Tervejärkinen transsukupuolinen ymmärtää elämän, fyysisen maailman ja biologian realiteetit, kehollisuuden rajat ja sosiaalisen todellisuuden lainalaisuudet eikä taistele todellisuutta vastaan. Transihmisillä on tietenkin omat ongelmansa ja myös rajansa, joita useat heistä (ne idioottipään tapaukset) huomattavan usein vielä äänekkäästi korostavat ja vaativat muita huomioimaan ja kohtaamaan heidät tietyllä, heidän toivomallaan tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi toimia yksisuuntaisesti: transihmisten tulee osoittaa samanlaista kunnioitusta myös muita ihmisiä/ihmisryhmiä ja heidän toiveitaan ja rajojaan kohtaan. Jos pyydetään jättämään rauhaan, silloin on jätettävä rauhaan jne. Tämä ei ole vaikeaa, mutta radikaalitransaktivistit tuntuvat kuvittelevan tässä kohtaa, etteivät heitä koske samat säännöt kuin muita – mikä on heidän kannaltaan valitettavaa, sillä se vahingoittaa loppupeleissä kaikkein eniten heitä itseään. Ystävyyttä, välittämistä, romanttista ja seksuaalista viehtymystä tai rakkautta ei voi väkisin pakottaa. (Ne eivät toisaalta olekaan sama asia kuin sellainen peruskunnioitus.)

      Poista
    4. ”Onko millään tavalla mahdollista etsiä heidän seuraansa loukkaamatta sillä ketään?”

      On. Olkaa avoimia transtaustastanne, niin löydätte juuri teille oikeat henkilöt todennäköisemmin ja nopeammin kuin yrittämällä piilottaa transtaustan. Sitä (siis transtaustaa) kun ei kuitenkaan pääse koskaan pakoon. Jos joku ei halua deittailla tai seurustella transsukupuolisen kanssa hänen transsukupuolisuutensa vuoksi, se ei ole ”transfobiaa”, toisin kuin monet transihmiset (lähinnä aktivistit) jatkuvasti väittävät. Kuka tahansa saa olla kiinnostumatta, deittailematta tai seurustelematta kenen kanssa tahansa, mistä tahansa syystä. Tämä on aivan ihmissuhteiden dynamiikan peruskauraa, eivätkä transihmiset muodosta siitä minkäänlaista poikkeusta tai erillistä saareketta, johon eivät päde samat pelisäännöt kuin muihin ihmisryhmiin. Juuri tästä syystä minusta on niin tragikoomista, miten päämäärätietoisella raivolla transaktivistit yrittävät murskata koko sukupuolen ja seksuaalisten suuntautumisten käsitteen. Sitä ei vaan tule koskaan tapahtumaan. He menettävät valtavasti aikaa, energiaa ja resursseja tässä kuolleena syntyneessä projektissaan, joka tulee lopulta vaan kosahtamaan omaan mahdottomuuteensa. Miettikää, jos he käyttäisivät aikansa juuri heille itselleen sopivan seuralaisen löytämiseen sen sijaan, että räyhäävät barrikadeilla, kuten nyt.

      ”Esimerkiksi seuranhakuilmoituksella (julkaistuna jollain alustalla mikä ei ole erikseen esim. homoille tai lesboille suunnattu), jossa avoimesti kertoo olevansa transsukupuolinen?”

      Juuri näin. Elämä on paljon helpompaa, kun hakeutuu ihan omin pikku jaloin sellaiseen seuraan, jossa todennäköisimmin tulee hyväksytyksi ja halutuksi. Elämä on tosi vaivalloista ja turhauttavaa, jos yrittää väkisin pakottaa sellaiset ihmiset viehättymään itsestään, joilla ei vaan ole siihen luontaista taipumusta. Tai joita nyt muuten vaan ei satu kiinnostamaan, oli syy mikä hyvänsä. Viehättyminen ei ole tahdonalainen asia eikä sitä voi pakottaa.

      ”Olen hyvin pahoillani ja toivon että saatte muutosta tähän asiaan, niin että voitte olla rauhassa ja ilman painostusta.”

      Ei sinulla ole minkään valtakunnan syytä olla pahoillasi. Noilla homovihamielisillä ahdistelijoilla sen sijaan on, ja koska heidän itsepintainen ja pitkä projektinsa on ollut kolonisoida kaikki homojen ja lesbojen keskinäiset jutut ja yrittää manipuloida/pakottaa meidät heterosuhteisiin, riittäisi ensi alkuun ihan se, että he jättävät meidät vain rauhaan ja alkavat miettiä ongelmiinsa aivan toisenlaisia ratkaisuja. Mikäänhän ei meillä homoilla ja lesboilla varsinaisesti muutu miksikään, jatkamme vain kuten ennenkin, mutta ilman transaktivistien painostusta ja syyllistämistä. Me LGB:t olemme aina pyytäneet vain saada rakastaa ja olla rauhassa. :)

      Samaa rakkautta ja rauhaa toivon täydestä sydämestäni myös transihmisille.

      Poista
  24. Hyvä teksti. Transihmisten mielestä siis LGB-ihmisille ei saisi olla turvallisia tiloja koska se on transfobiaa. Joten miksi helvetissä transihmisille pitää olla? Samat säännöt kaikille.
    Tunnen erään vähän itseäni vanhemman homokundin (ei ole suomalainen) jota on sanottu transfobiseksi vuosia ja on tämän johdosta täysin transvastainen.
    Olen ollut ennen trans ja nyt vain mietin miten helvetissä olen joskus uskonut noiden sekopäiden juttuihin. Luojan kiitos en ehtinyt transitioitumaan ja pääsin pois noista piireistä.
    Täysin naiskehoisena en todellakaan haluaisi seksiä transmiehen kanssa. Seurustella ehkä voisin, mutta sänkyyn en menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. En ihmettele yhtään, että homoilla ja lesboilla on mennyt transaktivistien perseilyyn hermot. Niin on minullakin, kuten voinette riveiltä ja rivien välistä päätellä, mutta minä en missään tapauksessa ole ”täysin transvastainen” tai ylipäätään transvastainen. Minulle toisten ihmisten identiteetit ja sukupuolituntemukset ovat yksi fucking hailee, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta siinä vaiheessa, kun koukkuiset sormet alkavat työntyillä boksereihimme ja meitä aletaan vaatia tutustumaan miesvaginan limaisina kiilteleviin saloihin, menee raja. Transvastaisuutta ei ole se, ettei suostu panemaan transidentifioituvaa suuntautumisensa vastaisesti. Jumalauta. Kaiken tuon genitaalipreferenssimussutuksen, LHB-ihmisten vainoamisen, tilojemme valtaamisen ja homoseksuaalisuuden häivyttämisen jälkeen vielä pitäisi kumarrella ja hyysätä noita käveleviä katastrofeja. Ei kiitos.

      Tilannehan olisi ihanteellinen, jos transihmiset perustaisivat omia turvallisia tilojaan eivätkä kolonisoisi muiden tiloja ja valjastaisi niissä kaikkea pelkästään omia tarpeitaan varten. Pysyttelisivät omissa tiloissaan jauhamassa genitaalifetisseistä, tyttöpeniksistä, manginoista, cissujen paskuudesta ja siitä, miten kaikki mahdollinen ja mahdoton on transmisiaa ja transmisogyniaa, ynnä muuta ihan naurettavaa tuubaa. Olisi kivempaa kaikilla, heillä itselläänkin.

      Poista
  25. Joo, samaa mieltä. Tämä mun homokundikaverini on vaan menettänyt uskonsa jokaista transihmistä kohtaan. Hän on siis nykyään ihan yleisestikin transvastainen, ei pelkästään seksuaalisuus-mielessä.
    Transihmiset todella tarvitsisivat omat tilansa, voivat sitten siellä itkeä miten heidät on "määritelty väärin". Haluaisin toisaalta nähdä heidän hyökkäävän heteroenemmistön kimppuun.
    Tiedän pari transmiestä, jotka ovat suhteessa toistensa kanssa. Semi-tasapainoisia molemmat.
    Ps. Laitoin sulle sähköpostilla oman transtarinani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en edelleenkään ihmettele yhtään. Transaktivistit ovat yksinkertaisesti menneet aivan liian pitkälle liian monessa asiassa. Sukupuolen käsitteellinen ideologistaminen intersektionaalisen feminismin maailmankuvan mukaiseksi ja kaikki siitä seuraavat konfliktit ja sisällissotiminen, mussutus ”pakkosterilisaatiosta” (vaikka steriloivia hoitoja halutaan ja pyydetään itse ja portinvartijointisysteemi halutaan kokonaan purkaa potilasturvallisuudelle kintaalla viitaten), ihmisten painostaminen ja syyllistäminen ”transfobiasta” joka ikisessä mahdollisessa käänteessä, naisurheilun ja naisten turvallisten tilojen tuhoaminen, homojen ja lesbojen jatkuva vainoaminen ja meidän tilojemme ja järjestöjemme kolonisointi, sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyvien lasten aivopeseminen omaksumaan transidentiteetti ja hormoniblokkerihoidot, sukupuolineutraaliusvouhotuksen ja transideologian tunkeminen koulutukseen, opetussuunnitelmiin ja ammattijärjestöihin, aggressiivinen newspeak-kampanjointi ja vakiintuneiden termien määritteleminen vaivihkaa uusiksi vastaamaan vain transaktivistien maailmankuvaa ja käsitystä todellisuutta (men are women if they say they are), eri mieltä olevien julkinen maalittaminen ja uhkailu, jatkuva erityiskohtelun vaatiminen, täydellinen piittaamattomuus muiden vähemmistöryhmien tarpeista ja oikeuksista…

      Transaktivistit ovat juopuneet yhteiskunnallisesta vallastaan niin syvästi, että heidän jo ennestään vakavasti vinksahtanut käsityksensä todellisuudesta on väsymättömän radikaaliaktivismin seurauksena vääristynyt entisestään. En tiedä, onko moniakaan heistä enää mitenkään mahdollista pelastaa. He eivät ole enää vuosikausiin eläneet realiteeteissa, ja se näkyy kaikessa heidän toiminnassaan. Ongelma onkin se, että heille ei riitä yhtään mikään, koska harha sukupuolisielusta väärässä kehossa huutaa lisää, lisää ja yhä lisää. Se ei koskaan saa tarpeeksi. Kukaan ei EDELLEENKÄÄN ole sanonut, etteikö ihminen saisi kokea olevansa sitä tai tätä, tai ettei saisi identifioitua biologisen sukupuolensa vastaisesti. Mikään mahti maailmassa ei kuitenkaan tee koskaan ihmisestä vastakkaisen sukupuolen yksilöä. Joskus menneinä aikoina hoitoihin hakeutuvat transsukupuoliset vielä YMMÄRSIVÄT tämän. Juuri se oli syy heidän halulleen hankkiutua hoitoihin, jotta he voisivat edes elää vastakkaisen sukupuolen roolissa, vaikkei mikään täydellinen transitioituminen koskaan mahdollista olekaan. Transaktivistit ovat kaikella poliittisella perseilyllään tehneet heidänkin elämästään vain vaikeampaa.

      Transaktivistien vihoviimeinen ja vastenmielisin temppu tulee olemaan se, että kun heitä aletaan laajemmin vaatia vastuuseen aiheuttamastaan vahingosta, he yrittävät sinä silmänräpäyksenä kadota kaikesta julkisesta keskustelusta ja mennä maan alle. Jättävät mm. homot ja lesbot ottamaan kaiken paskan vastaan ja siivoilemaan heidän jälkiään. Hyvä puoli on se, että aktivistien nettiperseilyistä on todisteena tuhansia screenshotteja. Internet ei unohda.

      Kiitos sähköpostista, vastailen kunhan ehdin. :)

      Poista
  26. Oon ehkä eri mieltä siitä, että naisten seksuaalisuus olisi aina jotain hentoa kaunista, ei se nyt aina niinkään ole, toki uskon kun sanot, että homomiehillä meno on vielä potenssiin 1000 kovempaa. Mut voiko tää stereotyyppinen käsitys naisten romantiikan kaipuusta ja herkästä seksuaalisuudesta ja ylipäänsään käsitys naisesta hennompana sukupuolena olla yksi syy siihen, miksi moni harhautuu luulemaan olevansa mies? Naisten masturbaatiokaan ei ole sitä mitä viihteessä esitetään, että sohvalla selällään maaten silitellään alapäätä vaan samalla tavalla kuin muutkin eläinnaarat (kaikki varmasti koirapuistossa todistaneet) saavat nautintoa esim. tyynyn tai pehmolelun nylkyttämisestä. Tästä ei juuri missään puhuta, niin ymmärrettävästi teinityttö, joka vaistomaisesti tällaista tekee, voi kokea tosi hämmentävänä sen ja vastaavasti sen, että pelkkä asioiden työntely pilluun ei useimmille ole kovin stimuloivaa, koska se ei aktivoi lantionpohjan erogeenisiä kudoksia kuten lantiota jännittävä liike tekee. Pahoittelut, jos tämä kuvaus oli liian graafinen. Kuulemma transpolillakin kysellään masturboinnista. Toivottavasti heillä on asiasta tietoa eivätkä luule että asioiden paneminen on merkki sisäsyntyisestä mieheydestä. Samaten naiset naisee pahalle, hikoilee, raapii persettä yms. Me ollaan brutaaleja.

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että homoilla on oikeus eksklusiivisyyteen ja on pelleilyä yrittää päästä sisälle porukkaan johon ei kuulu. Hesarissa oli joku aika sitten tästä juttu jossa suomalainen transmies ei saanut kutsua miestenbileisiin: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009344571.html
    Ilmeisesti henkilö koki, että häntä ei pidetty miehenä, mutta kirjoittamasi perusteella varmaan oli kyse siitä, että bileet olivat vain biologisille miehille.

    VastaaPoista
  27. ”Oon ehkä eri mieltä siitä, että naisten seksuaalisuus olisi aina jotain hentoa kaunista, ei se nyt aina niinkään ole, toki uskon kun sanot, että homomiehillä meno on vielä potenssiin 1000 kovempaa.”

    Minä en ole ollut väittämässä, että naisten seksuaalisuus olisi ”hentoa kaunista” vaan korostanut sitä, että miehen ja naisen seksuaalisuus on erilaista. Miehet ja naiset ovat fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti erilaisia, mitä mikään määrä maailman raivokkaintakaan transaktivismia ei tule koskaan muuttamaan. Puhumme keskimääräisyyksistä; tietysti on myös erittäin voimakkaasti seksuaalisia ja ns. maskuliinisesti latautuneita naisia sekä frigidejä miehiä, joita ei juuri seksuaalielämä kiinnosta. Kun kaksi miestä (tai kolme tai enemmän) panee keskenään, siinä on kuitenkin täysin erilainen energia kuin silloin, kun mukana on nainen. Jos mukana on nainen (siis naiskehoinen ihminen, oli hänellä millainen speshulidentiteetti ja muokkailtu kroppa hyvänsä), se muuttaa täysin koko tilanteen luonteen. Olen miettinyt, miten voisin kuvata tätä homoseksin todellisuutta niin, että sitä olisi helpompi ymmärtää. Kirjoitan aiheesta jatkossa joka tapauksessa lisää, joten jatkan pohdintojani. Voi olla, että täytyy turvautua melko graafisiinkin seksin kuvauksiin, ei sitä oikein sen kaunistellummin voi avata.

    ”Mut voiko tää stereotyyppinen käsitys naisten romantiikan kaipuusta ja herkästä seksuaalisuudesta ja ylipäänsään käsitys naisesta hennompana sukupuolena olla yksi syy siihen, miksi moni harhautuu luulemaan olevansa mies?”

    Se, miksi joku ajautuu ajattelemaan olevansa sisäisesti vastakkaista sukupuolta, on äärimmäisen monimutkainen prosessi. Jollain voi olla motiivina juuri tuollainen tematiikka, jollain toisella taas syyt ovat aivan muita kuin seksuaalisia. Olen kyllä pannut merkille, että varsin monella transmiehellä on aivan jäätäviä voimafantasioita (esim. blogisti Yön supi). Voimafantasiat varmaan aika monella syy siihen, että tahtovat transitioitua fyysisesti miehen kaltaiseksi. Miehenä on helpompaa olla uskottavasti ”voimallinen uhoaja” kuin naisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Kuulemma transpolillakin kysellään masturboinnista. Toivottavasti heillä on asiasta tietoa eivätkä luule että asioiden paneminen on merkki sisäsyntyisestä mieheydestä.”

      Joo, kysellään; transithan ovat kuvanneet noita alapäähän ja sen kanssa toimimiseen liittyviä kysymyksiä ”nöyryyttäviksi”. Ovat tässäkin asiassa aivan vitun tyhmiä: totta helvetissä tutkimuksissa täytyy selvittää genitaalidysforian voimakkuusastetta henkilökohtaisilla ja intiimeilläkin kysymyksillä, miten sitä asiaa muuten voitaisiin selvittää? Transiuden diagnosointi perustuu joka tapauksessa yksinomaan potilaan omaan kertomukseen tilastaan ja tuntemuksistaan. Ja jos haluaa lähteä niinkin voimakkaisiin lääketieteellisiin toimenpiteisiin kuin sukupuolipiirteiden muunteluun genitaalirekonstruktiota myöten, niin totta helvetissä täytyy selvittää, minkä verran ahdistusta ne alkuperäiset vehkeet aiheuttavat tai eivät aiheuta.

      ”Siitä olen kyllä samaa mieltä, että homoilla on oikeus eksklusiivisyyteen ja on pelleilyä yrittää päästä sisälle porukkaan johon ei kuulu.”

      Transmiehillä ei ole mitään käsitystä homomiesten keskinäiskulttuurin todellisuudesta; siitä, millaiset pelisäännöt siellä ovat ja miten miehet siellä käyttäytyvät. Nämä tämänkin tekstin transmiehet kuvittelivat yläkerran kruisailualueella pidettävän jotain ihkua homppeleiden limudiskoa, jonne transmiehiä ei haluttu päästää, koska blatant transphobia. Mitä siellä kruisailualueella tehdään, mitä arvelette? Imetään munaa ja pannaan perseeseen. Sitä homojen keskinäiskulttuuri on: munan imemistä, hikeä, ähinää, roiskahtelevia mällejä, perseiden nuolemista ja rajua persepanoa. Me ollaan brutaaleja, kyllä. ;)

      ”Ilmeisesti henkilö koki, että häntä ei pidetty miehenä, mutta kirjoittamasi perusteella varmaan oli kyse siitä, että bileet olivat vain biologisille miehille.”

      Bileet olivat miehille. Ei ole olemassa muunlaisia miehiä kuin biologisia, kun puhumme tässä tekstissä käsitellyn kaltaisessa kontekstissa. Ei ole mitään ”trans gay maneja” ja ”cis gay maneja”; on vain gay maneja, homoseksuaalisia miehiä. Transit voivat kaikin mokomin perustaa oman, transmiehille suunnatun alakulttuurinsa, kunhan pysyvät aivan vitun kaukana meidän homomiesten meiningeistä, jonne he eivät kuulu. Me emme halua transmiehiä tiloihimme ja panosessioihimme. Transmiesten on opeteltava hyväksymään tämä ja keksittävä ongelmaansa jokin toisenlainen ratkaisu kuin homojen eheyttäminen.

      Poista
  28. "Olen kyllä pannut merkille, että varsin monella transmiehellä on aivan jäätäviä voimafantasioita (esim. blogisti Yön supi). Voimafantasiat varmaan aika monella syy siihen, että tahtovat transitioitua fyysisesti miehen kaltaiseksi. Miehenä on helpompaa olla uskottavasti ”voimallinen uhoaja” kuin naisena."

    Typerä sukupuolistereotypia
    mutta sehän on tän trans-hömpötyksen keskiössä. Voimafantasiat ja "äijäily" naisporukoissa yleistä, varsinkin jos toiminta liittyy johonkin fyysiseen esim. joukkueurheiluun tai sit ihan vaan kun halutaan käyttäyttyä vastuuttomasti ja sekoilla niin samaistutaan miehiin. Nykyään tätäkään ei ilmeisesti saa tehdä ilman että olis heti trans. Kaikki nätisti lokeroihin 🤪🤪

    "Ja jos haluaa lähteä niinkin voimakkaisiin lääketieteellisiin toimenpiteisiin kuin sukupuolipiirteiden muunteluun genitaalirekonstruktiota myöten, niin totta helvetissä täytyy selvittää, minkä verran ahdistusta ne alkuperäiset vehkeet aiheuttavat tai eivät aiheuta."

    Mä taas epäilen, että ei ole olemassa mitään luotettavaa tapaa tunnistaa, että milloin joku on oikeasti trans ja milloin muuten vain sekaisin, ei masturbointitavoista tai mistään muustakaan kuten lapsuuden tarinoista joissa oli joskus kotileikissä perheen isä. Siksi olen helvetin huolissani ihmisistä jotka hakeutuu sinne polille tutkimuksiin.

    "Bileet olivat miehille. Ei ole olemassa muunlaisia miehiä kuin biologisia, kun puhumme tässä tekstissä käsitellyn kaltaisessa kontekstissa."

    Käytin termiä vain selkeyden vuoksi tai miettimättä enempää, pääasia että tulee ymmärretyksi. Yksi termi, mikä vituttaa, on non-binary. Ihan kuin me jotka emme juuri uhraa ajatusta sukupuoli-identiteetimme pohtimiseen, olisimme binary, siis ykkönen ja nolla, avaruus jossa on kaksi pistettä. Ei olla, se avaruus on hieman moniulotteisempi mutta ei silti olla mitään muusu-gender-fluid-XYZ-titityy.

    Tän blogin lukemista ei malttais lopettaa! Onneks kaikki postaukset on niin pitkiä + kommentit, niin ei heti lopu lukeminen kesken.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Yksi termi, mikä vituttaa, on non-binary. Ihan kuin me jotka emme juuri uhraa ajatusta sukupuoli-identiteetimme pohtimiseen, olisimme binary, siis ykkönen ja nolla, avaruus jossa on kaksi pistettä.”

      ”Nonbinary” ei tarkoita yhtään mitään. Se on huomionkipeiden erikoisuudentavoittelijoiden tapa yrittää erottua joukosta ja kokea olevansa jotain erikoista ja ihmeellistä. Koen aivan sietämätöntä, kihelmöivää myötähäpeää joka ikinen kerta, kun joku vakavin naamoin kertoo olevansa ei-binäärinen, sukupuoleton tai muunsukupuolinen. Nonbinäärisekopäät ja heidän idiootit hännystelijänsä kuvittelevat, että he ovat ensimmäiset ihmiset koko maailmanhistoriassa, jotka ovat keksineet, että sukupuolirooleilla voi leikitellä tai niitä voi rikkoa ja sotkea.

      ”Tän blogin lukemista ei malttais lopettaa! Onneks kaikki postaukset on niin pitkiä + kommentit, niin ei heti lopu lukeminen kesken.”

      :)

      Uusi teksti tulossa tällä viikolla! Aiheena sukupuolistereotypiat.

      Poista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä