perjantai 14. huhtikuuta 2023

Twitter-lanka: Lapsilta kielletyt drag queen -lapset

Somessa (ja ylipäätään Suomessa) on viime päivinä herännyt keskustelu poliittisesti tulenarasta aiheesta: lapset & drag eli ns. lapsidragqueenit ja sen wokeliberaaliporukan motiivit, joka ei näe lasten tunkemista mukaan dragskeneen lasten seksualisointina. Ehei, ummehtuneiden konservatiivien pelonlietsontaa ja suurentelua kaikki vain on, lapsidraghan on silkkaa viatonta meikkailu- ja pukeutumisleikkiä sekä siihen liittyvää pikkuprovosoivaa lavaesiintymistä. Pelkkää hullunkurisen hauskaa hassuttelua, tui tui. Olen kiinnittänyt varsinaiseen keskusteluun huomiota lähinnä löyhähkösti, mutta muutama tuttava on tässä lähetellyt minulle aiheeseen liittyviä linkkejä ja lankoja, joita olen mielenkiinnolla lueskellut.

/edit Päivitin tekstin loppuosaa 17.4.

Julkaisen ohessa kokonaisuudessaan parhaan ja valaisevimman näkemäni Twitter-langan aiheesta, käyttäjältä nimeltä Arto Koskelo, josta en sen tarkemmin tiedä, kuka hän on. Hänen lankaansa on jaettu tiuhaan ja siihen on tullut paljon kommentteja ja tykkäyksiä. Koskelo ei käsittele langassa pelkästään draglapsiaihetta vaan kytkee sen laajempaan kulttuuris-yhteiskunnalliseen viitekehykseen avaten samalla sitä, mikä historiallinen tausta näillä ilmiöillä laajemmin on ja miten ne ilmenevät ja toisintuvat nykypäivässä.

Koko lapset ja drag -keskustelu (suomenkielinen sellainen) on nyt startannut siitä, kun myhelsinki.fi-sivustolla kerrottiin aikeesta esittää 15.4. Kulttuurikaappi-festareilla K18-elokuva Drag Kids. Elokuva oli tarkoitus esittää Malmitalolla tuolloin. Elokuva on muuten kuvattu Tranadassa eiku Kanadassa, joka on yksi johtavista sukupuolisekoilun ja lapsen ja aikuisen rajan häivyttämisen kärkimaista koko maailmassa, ollut jo vuosia. Olen kuullut sellaista, että jengiä on hiljaksiin muuttanut Tranadasta Amerikkaan, kun eivät enää kerta kaikkiaan ole jaksaneet siellä käsistä riistäytynyttä woketusmeininkiä ja sukupuolenhämärtämispolitiikkaa, jota ei pääse pakoon minnekään.

Tässä kuvakaappaus alkuperäisestä ilmoituksesta:

Puuttumatta nyt sen tarkemmin aiheesta käydyn keskustelun moraaliseen puoleen on yksi eniten ihmisiä kummastuttanut asia ollut se, että elokuva, jossa esiintyy lapsia, on K18-luokitettu. Keskustelun kiivautuminen ja koko ikäraja-asian asettaminen valokeilaan johti nyt siihen, että Malmitalo on päätynyt perumaan elokuvan esittämisen, koska tietoa elokuvan virallistetuista ikärajamäärityksistä ei ole voitu todistettavasti varmistaa. Ikärajamäärityksiähän ei voida päättää mielivaltaisesti tai paikallisesti vaan ne ovat virallisten tahojen määrittämiä.

Kuten todettua, otti Arto Koskelo aiheeseen kantaa pitkässä, yli 30 twiitin mittaisessa Twitter-langassa. Koskelo avaa tarkkanäköisesti wokeilmiön kytköksiä Karl Marxin ja kommunismin aikaiseen maailmaan sekä siihen, miten tuonaikainen yhteiskunnallinen polarisoituminen ja ideologioiden valtataistelut heijastuvat nykypäivän wokessa ja radikaaliliberalismissa ym. Langan kuvat eivät ole minun lisäyksiäni vaan langasta suoraan. Olen hieman kosmeettistanut pieniä kirjoitusvirheitä sieltä täältä.

Tässä Koskelon twiitit, kuvat ja linkit järjestyksessä:

"Lapset drag-esiintyjinä. Vaikea aihe, joka koskettaa useita kulttuurin tabuja ja herättää siten voimakkaita fiiliksiä. Pitkä ketju -varoitus.

Lauantaina Malmintalolla esitetään elokuva Drag kids, joka on "intiimi tutkimusmatka neljän eri puolilla maailmaa asuvan lapsi-drag-queenin kanssa". Kuvassa 9-vuotias Nemis, eli Queen Lactatia, kertoo olevansa ”diivoin diiva, jonka tulet koskaan tapaamaan”.

  • [Kuva Queen Lactatiasta.]

Elokuva esittää ilmeisen myönteisessä valossa ilmiön, jossa esipuberteettisia poikia puetaan tyttöjen vaatteisiin tanssimaan lavalla pääasiassa aikuisista koostuvalle yleisölle.

Drag-esityksiin kuuluu kohtuullisen usein liioiteltu heteroseksuaalinen kuvasto sekä vietteleviksi tarkoitetut tanssimuuvit haarojen levittelystä lanteiden vatkaamiseen, joita voisi kutsua tässä ilman sen suurempaa moraalista närkästystä pornahtaviksi.

Pornahtava ja lapset? Miksi lasten drag queen -esityksiä ei juurikaan problematisoida? Päin vastoin, drag-lapsista esitetään elokuva osana Helsingin kaupungin tsemppaamaa LGBTQ-festaria.

Feminismissä tunnetaan käsite Male gaze, joka tuottaa heteronormaviitivisessa patriarkaatissa naisista seksiobjekteja. Esimerkiksi vähäpukeiset naiset mainoksissa tai elokuvissa. Pelkkä yhteiskunnallinen katse luo teorian mukaan seksualisoidun objektin, joka sortaa naisia.

Kun yhteiskunnan seksualisoiva katse suunnataan naisten sijasta lapsiin, miksi yhteiskunnallisen katseen tunnistamiseen harjaantuneessa yhteisössä vallitsee hiljaisuus? Ei edes yskimistä kuulu. Miksi seksualisoiva katse ei sorra lapsia? Yritän selittää.

Joudumme koukkaamaan Marxin kautta, mitä pahoittelen. Se on kuitenkin välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää nykyistä vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa, johon sateenkaariaktivismi elimellisesti liittyy.

Vasemmistolaiseen progressiivisen ajatteluun sisältyy pelko olemisesta “väärällä puolella historiaa”, mikä tarkoittaa paitsi taantumuksellisuutta, myös sitä, että "väärä ajatus" on tuomittu häviämään taistelussa tulevaisuudesta. Tällä pelolla on konkreettisia seurauksia.

Oikealla puolella historiaa oleminen on lähtöisin Karl Marxilta, joka uskoi, että historia kulkee vääjäämättömästi kapitalistisesta yhteiskunnasta kommunistiseen. Jos historian kehitys on ennalta päätetty, kommunismin voittokulun vastustaminen on hyödytöntä sekä taantumusta.

Marxilaisuuden ytimessä oleva historiallinen materialismin ennaltanäkeminen linkittää utopiaopin hengellisiin oppeihin, joissa profetiat ja johdatus ovat tyypillisiä piirteitä.

Pelko historian väärällä puolella olemisesta erottelee opin piirissä jyvät akanoista ja vääräoppiset hurskaista. Väärälle puolelle historiaa päätyminen on synti. Pelko harhaoppisuudesta, jos sallitte, sulkee herkästi silmät asioilta.

Pelko väärälle puolelle joutumisesta haittaa omaehtoista pohdintaa. On tunnistettava muutos ajoissa ja hypättävä vankkureiden kyytiin. Tämä johtaa hätiköityihin ratkaisuihin, kuten ekojen vankkurien kyytiin hyppäämiseen. Kyytiin kivunneilta se rikkoo moraalisen kompassin.

Muutos ei nimittäin itsessään tarkoita hyvää tai huonoa. Jos mieli harjaantuu spottaamaan muutosta, ja hyppäämään ensimmäisten joukossa turvaan vankkureille, havainto siitä, onko muutos kehitystä vai taantumusta, jää herkästi tekemättä. Muutos on itseisarvo.

Tästä seuraa, että jos asia naamiotuu edistykseksi, sitä on varsin vaikea vastustaa vasemmiston sisällä.

Marxilaisuuteen kuuluu myös ajatus jatkuvasta vallankumouksesta. Se, mikä riitti eilen, ei riitä enää huomenna, koska utopistisen yhteiskunnan synnyttäminen vaatii menneisyyden hävittämistä ja yhteiskunnan jatkuvaa uudelleenohjelmoimista.

Uusien sanojen keksiminen ja edeltäneiden julistaminen vanhentuneiksi tai vaarallisiksi on tyypillistä. Eilispäivän sallitut sanat muuttuvat kielletyiksi, taantumuksellisiksi ja syntisiksi. Prosessi ei tapahdu vahingossa, vaan edustaa yllä kuvattua jatkuvaa vallankumousta.

Vallankumouksen on oltava jatkuva, jotta historian nuoli osoittaa oikeaan suuntaan, kohti vääjäämätöntä voittoa. Tämä pakottaa reaktiivisesti hylkäämään eilispäivän oikean tämän päivän vääränä.

Prosessi tuottaa moraalisen sumun, jossa oikeaa on vaikea erottaa väärästä, koska maalitolpat siirtyvät jatkuvasti. Se, mikä on tänään oikein, voi olla huomenna väärin ja se, mikä on tänään väärin, voi olla huomenna oikein.

Tätä moraalista sumua käytetään tietoisesti hyväksi. Moraalisesti korruptoituneet tahot hyödyntävät hajaannustilaa ujuttamalla omaa agendaansa osaksi virallista oikeaoppisuutta, jota ei saa kyseenalaistaa (päätymättä väärälle puolelle historiaa).

Esimerkki moraalisen kompassin rikkoutumisesta sumussa: 70-luvun vallankumouksellisina vuosina pedofiilit pääsivät vapaan rakkauden suojassa pitkälle muun muassa Länsi-Saksan vihreässä puolueessa.

Pyrkimys hälventää aikuisuuden ja lapsuuden eroa palaa. Halveksuttu ja vihattu sana pedofilia pyritään korvaamaan uusiokielisellä sanalla MAP (minor-attracted person). Pahaa agendaa normalisoidaan neutraalilla sanalla.

Laventelin toim. huom. Tiedostakaa keinotekoinen ja tekemällä tehty rinnastus käsitteeseen "same-sex attracted person" ja olkaa tietoisia siitä, miten se eroaa kaikesta muusta attraktiosta. Ymmärtäkää kerta kaikkiaan, mikä ero homoseksuaalisella kiinnostuksella on kaikkeen mahdolliseen muuhun ihmistenväliseen seksuaalissävytteiseen kiinnostukseen. Sisäistäkää, että homous itsessään on oma ja erillinen, muista erottuva saarekkeensa, jota EI VOI rinnastaa muihin seksuaalissävytteisen kiinnostuksen muotoihin tai parafilioihin. Homous ei ole parafilia vaan seksuaalinen suuntautuminen. Homo on kiinnostunut [samasta sukupuolesta kuin itse], aikuisessa, kypsyneessä, päätäntävaltaisessa ja täysinäisessä muodossa. Homo ei ole kiinnostunut jostain, mikä on [infantiili ja kehittymätön]. 

YMMÄRTÄKÄÄ JA SISÄISTÄKÄÄ TÄMÄ ERO. 

Koskelo jatkaa:

  • Linkki Wiktionaryn sivulle minor-attracted person eli "MAP". Lisään vielä kuvakaappauksen sivulta:

Identiteettipolitiikan tekeminen pedofilia-sanan sateenvarjon alla lienee vaikeaa. Uusiokielisen MAP-sanan hivuttamisella "suvaitsevaisuuden vallankumouksen" ytimeen haetaan tietenkin agendan sisällyttämistä sateenkaari-ideologiaan.

Päättymättömään vallankumoukseen ja historian oikealla puolella olemiseen, kukaties osittain tiedostamattaan, vihkiytyneet ihmiset eivät välttämättä kykene itse huomaamaan, milloin vallankumous syö lapsensa (tai nostaa heidät lavalle).

Kukaties heiltä ei kannata sitä edes odottaa, sillä ideologia sokaisee. Velvollisuus tipahtaa nähdäkseni meidän muiden harteille.

Jos muistatte vanhan kansansadun, jossa keisarilla ei ollut vaatteita. Tarvittiin viaton lapsi kertomaan totuus, jotta ihmiset ymmärsivät huijauksen. Emme elä kansansadussa: pilliin puhaltamisen vastuu on meillä. Kiitos ja pahoittelut pitkästä.

Bonus: Heikelä ja Koskelo 23 minuutin päivän jakso, jossa veistelemme aiheesta (vähemmän teoreettisella tasolla, lupaan).

  • Linkki YouTube-videoon Lapsilta kielletyt drag queen -lapset | Heikelä & Koskelo.

Lasta ei voi seksualisoida ikätasoisesti. Jos joku esittää seksualisoimisen voimaannuttavaksi kokemukseksi sateenkaarilapsille, varoitusvalon pitää syttyä. Aikuisuuden ja lapsuuden rajaa on syytä ylläpitää, eikä ylitystä ei tule sallia minkään ideologian varjolla.

Drag on lajina hyperseksuaalinen. Dragin tyylilaji on vastakkaisen sukupuolen stereotyyppisten piirteiden ja käyttäytymisen liioitteleminen. Siksi isot peruukit, ylipitkät ripset ja tiukat hameet miesten päällä. Kyse on naisen seksuaalisuuden karnevalisoivasta representaatiosta.

Drag ilman seksikkyyttä on vähän kuin pullapitko ilman pullaa. Vähemmän seksuaalinen versio on toki mahdollista tuottaa, mutta lite-versio lainaa hyperseksuaalisen tunnusmerkistön ja sulautuu viitekehykseen. Tämän vuoksi drag on hauskaa, lapsille sopimatonta viihdettä."

The end.

Tämmöistä. Erinomainen analyysi ja tiivistys. Ikivanha sanonta historia toistaa itseään on aivan liian totta ollakseen totta ja pätee niin hiton moneen asiaan. Jokainen sukupolvi keksii samat ihmeellisyydet ja aloittaa samat vallankumouspyrkimykset aina uudelleen. Muutospyrkimykset ottavat vain aina uuden ilmenemismuodon. Tavallaan muutospyrkimykset toimivat perimmältään samoja lainalaisuuksia noudattaen; eri aikakausina ihmisillä vain on niiden toteuttamiseen erilaisia mahdollisuuksia. Netti on ollut ja tulee jatkossakin olemaan ennennäkemättömän voimakas propagandan levittämisen ja aivopesun väline.

LASTA EI KUULU ALTISTAA MINKÄÄNLAISILLE SEKSUAALIAGENDOILLE MISSÄÄN OLOSUHTEISSA MILLÄÄN VERUKKEELLA TAI TEKOSYYLLÄ IKINÄ, MITENKÄÄN, MILLOINKAAN. MIKSI TÄTÄ ASIAA TÄYTYY VÄÄNTÄÄ NYKYIHMISILLE JA WOUHOTTAJILLE RAUTALANGASTA?

MIKÄ VITTU TEITÄ RIIVAA???!!!

Toisekseen, aiheesta hieman sivuten. Oletteko sattuneet huomaamaan, miten käsittämättömän voimakasta transpropaganda on ollut Tiktokissa, jossa varsinkin nuoret roikkuvat tuntikaupalla joka päivä? Välttelen itse Tiktokin käyttöä, mutta täytyy (vaivalloisesti, mutta kuitenkin) pysytellä ajan hermolla ja käydä välillä vilkuilemassa, mitä siellä on meneillään. Tiktok on ollut transien narsismin toteuttamisen, mielenterveysongelmien kanavoimisen ja nuorten aivopesemisen kanavaksi erittäin voimakas väylä. Toki siellä leviää myös muunlainen propaganda, mutta koska gendersekoilu on nyt muodikasta ja tämän päivän punk/goth/hippi/emo/scene jne., niin toki se on siellä erityisesti näkyvillä. Kun trans aikanaan haaltuu taka-alalle ja seuraava villitys valtaa elintilaa, niin sitten se uusi juttu on samaan tapaan joka paikassa framilla. En välillä uskalla edes ajatella, mikä se seuraava villitys mahtaa olla, jos suunta siis on edelleen helvetin esikartanoa kohti eikä poispäin sieltä.

Wokessa ja radikaaliliberalismissa on pitkälti kyse eri ihmisryhmien välisten rajojen häivyttämisestä. Pitkä projekti, jota tämän päivän edistysmieliset ajavat kohti jotain hamaa ja hämärää tappia pitkäjänteisellä itsevarmuudella. Kaikkea ei voi romahduttaa kerralla, joten täytyy edetä yksi projekti kerrallaan. Jauhetaan jotain pehmeää ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusjargonia, tungetaan vähitellen (taktisesti ja tarkoituksellisesti) mukaan homoseksuaalien liikehdintään. Kun homot vihdoin saavat useissa länsimaissa maaliin tavoitteensa tasa-arvoisesta avioliitosta, kaapataan homojen agenda ja aletaan hiljalleen valjastaa sitä oman agendan edistämiseen: agendan, jonka tarkoituksena on häivyttää miehen ja naisen ero (millä sitten taas ei ole homojen tai homojen oikeuksien kanssa yhtään mitään tekemistä). Kun kerran avioliittokäsityksen rajat on onnistuneesti hämärretty, niin ajatellaan, että siinä siivellä voidaan häivyttää myös sukupuolten erot. Keneltäkään ei missään takapajuisimmassakaan kolkassa ole voinut enää tässä kohtaa jäädä huomaamatta, että tämä massiivinen projekti on ollut käynnissä jo melkein kymmenen vuotta. Ketään aivopesulta ja propagandalta säästämättä. Seuraavaksi häivytetään aikuisen ja lapsen ero. Se(kään) ei voi tapahtua kertarysäyksellä vaan hiljaa hivuttamalla. Translapsi- ja draglapsikeskustelu ja lapsidragqueenien normalisoimisen projekti on ensimmäinen laskelmoitu askel tätä päämäärää kohti. Jos lapsi aletaan käsittää olentona, joka on kyllin kypsä päättämään omasta kehollisuudestaan liittyen omaan sukupuoleensa, niin lapsi voidaan jossain vaiheessa käsittää myös olentona, joka on kyllin kypsä päättämään omasta kehollisuudestaan vähän kaikessa muussakin.

Huomatkaa: joka kerta, kun joku jossain puhuu "lapsidragqueeneista" tai "lapsidragista", hän noilla puheillaan legitimoi noiden termien ja siten ilmiön olemassaoloa ja normalisoimista, myös minä tässä ja nyt. On sinänsä se ja sama, miten ilmiöstä puhutaan (puolustellaanko vai kritisoidaanko sitä), kunhan siitä ylipäätään puhutaan: jos jokin asia on ihmispuheilla sanoitettu olevaiseksi kielen kautta, niin silloin siitä tavallaan tulee olevaisuutta ja osa yleistä todellisuuskäsitystä, joka on aina sen muotoinen, millaiseksi ihmiset sen ovat kielen kautta artikuloineet. Tietenkään tämä ei voi tapahtua vain muutamien yksittäisten ihmisten puheiden kautta vaan niiden pitää laajentua keskusteluksi koko yhteiskunnassa ja toistaa tuota narratiivia tarpeeksi kauan, työstää sitä konfliktin ja merkitysneuvottelujen kautta. Transaktivistit ovat normalisoineet transiutta nimenomaan tämän prosessin pohjalta. Jos esimerkiksi puhumme muunsukupuolisista, niin sitten voi ns. olla olemassa jotain muita sukupuolia, koska me puhumme niistä ja sen puhumisen performaation kautta olevaistamme sen ilmiön ja ne "muut" sukupuolet. Jos väittelemme tarpeeksi kauan siitä, onko kuu juustoa, niin ennen pitkää osa ihmisistä alkaa ajatella kuun olevan juustoa, koska jotkut jossain tarpeeksi kauan väittivät, ettei juuston ja kuun koostumuksen ja materiaalisen olemuksen eroavuutta voida tarkasti määritellä. Väittelystä seurasi konflikti, jonka kautta ilmiö materialisoitui (tai oikeastaan metafyysistyi) osaksi todellisuutta ihmisten mielissä. Sen jälkeen kuu on juustoa, koska tarpeeksi moni ihminen uskoo juuston ja kuun jakavan saman aineellisen essenssin. Juuri tällaisen prosessin kautta suuri osa ihmisistä ajattelee täysin vakavissaan yhä tänäkin päivänä, että maapallo on litteä.

Tismalleen sama tapahtuu (lue: on jo tapahtunut) silloin, kun puhumme lapsidragista ja translapsista. Ihan sama, väitämmekö lapsen voivan olla trans vai ei: puhumme ilmiöstä jo ja olemme toistaneet tuota aktia riittävän pitkään, joten tavallaan translapsi on käsitteellisellä tasolla olemassa. Kun aikuisen ja lapsen eroa häivytetään, käytetään siihen tismalleen samaa taktiikkaa eli kielen manipulointia ja Overtonin ikkunan hivuttamista haluttuun päätyyn; vain viitekehys on hieman eri, vaikka kytkeytyykin universaalia suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta julistavaan sateenkaariaktivismiin. Sekin, voiko ylipäätään olla olemassa jotain sellaista kuin trans, on tapahtunut yksinomaan tätä kielellä kikkailua ja käsitehämärtämistä tarpeeksi kauan toistamalla. Ihmisten mielissä on olemassa trans, koska trans on todellisuudellistunut ihmismieliin pitkällisen ja perusteellisen konfliktin kautta. (Luin erään detransitioituneen yhdysvaltalaismiehen kerran sanoneen, että transsukupuolisuus on psykiatrien keksintöä. En muista hänen koko nimeään, mutta etunimi oli/on Alan.)

Kieli heijastaa todellisuutta. Kielestä heijastuu se, miten ihmiset todellisuuden käsittävät, miten he sitä havainnoivat, prosessoivat, työstävät ja käsitteellistävät. Kieli itsessään ei vaikuta todellisuuteen mitenkään, koska kieli on olemassa vain ihmisten mielissä eräänlaisena sopimusperustaisena abstraktiona. Kieli kuitenkin vaikuttaa siihen, miten ihmiset toimivat maailmassa, koska kieli on ihmisen ainoa keino jäsentää sitä, millainen todellisuus on eli miten ihmiset todellisuuden ymmärtävät.

Vaikka kuinka kokisit olevasi trans, et pysty muuttamaan todellisuutta toiseksi. Olet joko mies tai nainen. Ihan sama, mitä pääsi sisällä liikkuu; et kykene muuttamaan muuksi sitä, mitä olet. Et voi tulla toiseksi ihmiseksi, koska olet sitä mitä olet, etkä voi muuttaa sitä. ”Trans” on halua olla joku toinen, tulla toiseksi ihmiseksi. Se ei ole mahdollista tässä elämässä, johon synnymme joko miehenä tai naisena. Sinulla on essenssi, joka ei katoa ja jota ei voi vaihtaa tai ”korjata”. Hyväksy se. Saat muokata kehoasi, kukaan ei kiellä sitä, mutta sinusta ei ikinä tule vastakkaisen sukupuolen yksilöä. Ei koskaan. Ei milloinkaan. Ei ikinä! Olet ikuiseseti sitä sukupuolta, johon synnyit ja jota olet. Et voi tehdä yhtään mitään muuttaaksesi tätä. Edes läpiviedyt transhoidot eivät vie sinua mihinkään. Pääset vähän lähemmäksi haluttua päämäärääsi, mutta et ikinä tule olemaan vastakkaista sukupuolta. Muunsukupuolisuussekoilu ei ole lääke tähän, eikä se huijaa valtaväestöä, vaikka te niin haluatte itsellenne uskotella. Käytätte aikaanne hukkaan. Hyväksykää se, mitä olette, koska teillä ei ole mitään muutakaan vaihtoehtoa. Miehestä ei tule naista! Naisesta ei tule miestä! HYVÄKSYKÄÄ SE. TEILLÄ EI OLE MITÄÄN MUUTA VAIHTOEHTOA KUIN HYVÄKSYÄ TODELLISUUS. TODELLISUUS EI HETKAHDA MIHINKÄÄN TEIDÄN HARHAISUUDESTANNE.

Saat olla trans. Kukaan ei kiellä sinua olemasta trans. Mutta et voi pakottaa muita ihmisiä kieltämään todellisuutta, jotta sinulla olisi mukavampi olla. Käsitätkö? Ole trans omassa rauhassasi ja lakkaa vainoamasta muita ihmisiä ja työntämästä transiuttasi heidän naamaansa.

On OK olla feminiininen mies tai maskuliininen nainen. Normalisoidaan sitä, ei kemiallisia kastraatioita ja terveiden kehonosien amputointeja. Homot ovat vuosikymmeniä huutaneet tätä asiaa tuuleen, mutta jengiä ei hetkauta.

Olen siinä pisteessä, etteivät transien tuntemukset ja tuska liikuta minua enää millään tavalla. Ei voisi vähempää kiinnostaa, miten tuskallista teille on elää väärin määritellyn sukupuolen kehossa. Teidän harhaisuutenne tästä asiasta ei pidä olla ykkösprioriteetti yhteiskunnassa ja tasa-arvolainsäädännössä. Saati homoseksuaalien yhteistoiminnassa, johon teillä on jokin käsittämätön pakkomielle yrittää tunkea mukaan validaation saamiseksi. Pysykää ihan vitun kaukana homojen jutuista. Emme kaipaa teitä sinne riehumaan ja hieromaan boypussyjanne ja ladydickejänne meidän naamoihimme.

Yhyy, byää. Työnnä nuo typerät ulinasi sinne, minne aurinko ei paista.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia Koskelon lanka teissä herättää. Analysoisin erityisesti muutamia kohtia siitä nyt mielelläni tarkemminkin, mutten ehdi, joten jatketaan kommenteissa.

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Vaaliehdokkaiden sukupuoliturautuksia + transien pyssyleikit

Vaalit on nyt taputeltu. Tuliko lopputulos jollekulle yllätyksenä? Hallituksen muodostaminen on vielä vaiheessa, mutta kansan viesti on selvä.

Sen kummemmitta analyyseitta:

Kirjoitin oheisiin kuvakaappauksiin ensin kommentaareja, mutta pyyhkäisin ne lopulta pois kaikki tyynni. En enää jaksa teeskennellä, että todellisuutta vastaan käydyllä taistelulla olisi muuta kuin jotain löyhää ja epämääräistä viihdearvoa. Blogin fokus tulee myös jatkossa olemaan hieman toisenlainen. Jokainen tähän harhaiseen genderpaskaan käytetty sekunti (ja gendersekopäille todellisuuden selittäminen) on alusta lähtien ollut silkkaa ajanhukkaa; en oikein vieläkään hahmota, mistä ihmeen syystä meidän on täytynyt käyttää näin paljon aikaa itsestäänselvyyksien kanssa kamppailemiseen ja jaakobinpainiin todellisuuden kanssa. Ja tämä vain jatkuu ja jatkuu. Ihmisten hyväuskoisuus ja sula tyhmyys sattuu. Oheisissa hengentuotoksissa jokusta järjen ääntä seassa. Eipä heidänkään maltillinen lähestymistapansa kokonaisuudessa paljoa paina. Miksi me emme kollektiivisesti nouse laittamaan tälle hulluudelle päätepistettä? Voimme koska tahansa tehdä sen. Jostain syystä sukupuolisekoilijoiden myötäileminen ja hyysääminen on yhä edelleen se yleinen linja, vaikkei sillä saavuteta yhtään mitään (tai halutaan vain välttyä transien diaboliselta raivolta eli suojella omaa selustaa).

Sukupuoliturautuksia IL:n vaalikoneesta:

Veronika Honkasalo, vasemmisto

Täysin samaa mieltä. Sukupuoli ilmenee niin sosiaalisena kuin biologisenakin ilmentymänä ja näihin vaikuttavat aina yhteiskunnan valtarakenteet ja normit. Tuotamme sukupuolta kanssakäymisessä muiden kanssa ja se on siten sosiaalisesti rakentunut. Sukupuolen merkitykset saattavat myös vaihdella tilanteiden mukaan. Myös feminiinisyyden ja maskuliinisyyden normit ovat historiallisesti ja sosiaalisesti muokkautuneita ja normitettuja, eivätkä siten luonnollisia. Arvostettu tiedelehti Nature julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jossa osoitettiin mm. ihmisten soluihin, kromosomeihin, sukuelimiin ja hormonituotantoon liittyvien sukupuolitettujen piirteiden olevan paljon moninaisempi kuin perinteiseen kaksijakoiseen sukupuoleen perustuvat populaariset biologiset teokset antavat ymmärtää. On ihmisoikeuksien kannalta oleellista, että jokainen on vapaa itsemääräämisoikeuteen sukupuolen ilmaisemisen osalta, siksi sukupuolimerkintöjä tulisi olla enemmän kuin kaksi. On myös ihmisoikeusloukkaus, että ns. intersukupuolisille vauvoille määrätään juridisesti jompikumpi sukupuoli, eikä x-merkintään ole oikeutta, jolloin henkilö saisi myöhemmin itse päättää, mitä sukupuolta on. Intersukupuolisten sukuelinten ei-lääketieteellinen leikkely on kiellettävä lailla ja lopetettava.

Oula Silvennoinen, vihreät

Samaa mieltä. Kaksinapainen ymmärrys sukupuolesta ei kata sukupuolen kaikkia biologisia ja yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä on korkea aika tehdä loppu. Nyt säädetty translaki on askel oikeaan suuntaan, mutta meillä on vielä paljon tekemistä, ennen kuin voidaan puhua tasa-arvoisuuden todellisesta toteutumisesta.

Emilia Taskinen, feministinen puolue(en puheenjohtaja loistaa!)

Täysin samaa mieltä. Suurin osa tämän lukevista on nainen tai mies tai vähintäänkin varma siitä, että on kohdannut vain naisia ja miehiä elämässään. Jos et lukeudu heihin, olet askeleen edempänä, sillä et tee turhia oletuksia muista.

Seida Sohrabi, kokoomus

Täysin eri mieltä. Tiede, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ovat meidän kansallisaarteitamme, joita on syytä vaalia ja puolustaa. Identiteettikysymykset ja kokemusasiat on syytä jättää politiikan ulkopuolelle. Ne ovat ihmisen oma asia. Jokainen saa kokea itsensä juuri sellaiseksi kuin haluaa.


Kasper Kivistö, vihreät

Täysin samaa mieltä. Vaikka ala-asteen ope olisi mitä väittänyt, sukupuoli ei ole biologisesti, sosiaalisesti, kulttuurillisesti tai psyykkisesti kaksijakoinen. Kansainvälinen passijärjestelmä on rakennettu kolmelle sukupuolelle, ja kolme merkintää onkin käytössä monissa maissa ja lisääntyy jatkuvasti. Euroopan Neuvosto on jo vuosia sitten suositellut kaikkia jäsenmaita ottamaan kolmannen juridisen sukupuolimerkinnän käyttöön. Tämä ei ole mielipidekysymys, sillä sukupuoli on kaikilta osin moninainen spektri, eikä sitä ole syytä yrittää typistää.

Valo Vesinauris, feministinen puolue

Täysin samaa mieltä. Juuh elikkäs. Inhottavaa olla tilanteessa, jossa vaalikoneessa odotetaan minun perustelevan omaa olemassaoloani. On ylipäätään vahingollista, että sukupuolen moninaisuudesta ja muunsukupuolisten ihmisten olemassaolosta kysytään, kuin se olisi mielipideasia.

Iiris Suomela, vihreät

Täysin samaa mieltä. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan fakta. Sukupuoli on biologisesti ja sosiaalisesti monimuotoinen ilmiö. Jokaisella on oikeus määrätä omasta kehostaan ja sukupuolten moninaisuus tulee tunnistaa täysimääräisesti. Suomessa tulee ottaa käyttöön juridinen kolmas sukupuoli.

Fatim Diarra, vihreät

Täysin samaa mieltä. Tämä kun ei varsinaisesti ole mielipidekysymys. Sukupuolten moninaisuus on todellisuutta ja asian asettaminen neutraaliksi mielipidekysymykseksi ei ole pelkästään tarkoituksellisesti ilkeää, mutta myös älyllisesti epärehellistä.

Riikka Pöntinen, feministinen puolue

Täysin samaa mieltä. Tämä ei ole mielipidekysymys, sukupuolen moninaisuus on tunnustettu kaikilla tieteen aloilla eli kyseessä on olemassa oleva fakta. Sukupuolen moninaisuuden olemassaolon kieltäminen altistaa sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset häirinnälle, kiusaamiselle ja ahdistelulle. Oikeassa sukupuolessa kohdelluksi tuleminen kohentaa hyvinvointia, vähentää mielenterveydellistä oireilua ja selkeyttää minäkuvaa. Korjattavaa on paljon, tässä esimerkkejä: sukupuolen pohdintaan tulee tarjota riittävä tuki, intersukupuolisten lasten kosmeettinen kirurgia pitää kieltää, pitää luoda kolmas sukupuolikategoria virallisiin yhteyksiin ei-binääristen ja sukupuolettomien oikeuksien takaamiseksi, poistaa transrekisteri käytöstä sekä purkaa transpolin duopoli, jotta transihmisten palveluiden saatavuus voidaan turvata ympäri Suomen lähipalveluna.

Pekka Haavisto, vihreät

Samaa mieltä. Ensimmäinen huomioni liittyy kieleen: englanniksi sukupuolen eri merkityksistä voidaan käyttää kahta eri termiä: "sex" ja "gender", joista ensimmäinen viittaa syntymässä saatuun biologiseen sukupuoleen ja toinen sosiaaliseen tai koettuun sukupuoleen eli siihen, miksi ihminen itsensä tuntee. On tärkeää, että kunnioitetaan kunkin ihmisen omaa, koettua sukupuolta. Äskeinen translain uudistaminen eduskunnassa oli tärkeä askel tällä polulla. Yhteiskunnassa tulisi myös tietoisesti purkaa sukupuolittuneita rakenteita, ja näissäkin kysymyksissä lisätä tasa-arvoa.

Atte Kaleva, kokoomus

Täysin eri mieltä. Jokaisella on tietysti oikeus olla ihmisenä juuri sellainen kuin itse kokee olevansa, mutta biologisia sukupuolia on kaksi, eikä juridinen sukupuoli ole ilmoitusasia. Äänestin eduskunnassa trans-lakia vastaan. Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella johtaisi liian usein hyvin ikäviin seurauksiin, kuten Euroopassa on jo nähty. Onkin hassua, että yleensä sangen äänekkäästi ns. ’turvallisia tiloja’ naisille vaativat intersektionaaliset feministit eivät näe tässä mitään ongelmaa. Olen kuunnellut asiassa myös niitä, joita asia koskee: transihmisiä ja heidän yhdistyksiään. Moni heistä kokee sukupuolidysforian tragediaksi. Pidän hyvin mauttomana sitä tapaa, jolla sinänsä hyvää tarkoittavat, ns. cishenkilöt karnevalisoivat tätä kysymystä.

Markus Kuotesaho, keskusta

Neutraali. Periaatteessa on myös ns. muunsukupuolisuus, mutta ei sukupuoltaan pitäisi pystyä noinvain pelkällä kaavakkeella muuttaa tai korjata.

En yksinkertaisesti jaksa kommentoida näihin mitään. Yritin, mutta en jaksanut. Mitä näihin edes voi sanoa?

Kannattaa lukea Kärpästen herra. Se kuvaa kaunokirjallisin keinoin ja nerokkaasti rakennetulla tarinalla erittäin osuvasti tilannetta, jossa keskenkasvuisille annetaan kaikki mahdollinen valta (ja kaiken sen lopputulosta); mihin se johtaa. Transaktivismi pienoiskoossa. Vallankumous tuhoaa omat lapsensa.

Blogini fokus ja painopiste tulevat muuttumaan jatkossa. Alan kirjoittaa myös muista aiheista, mm. politiikasta. Transaihe on nussittu puhki nyt niin läpikotaisin, etten keksi enää näkökulmia, joista aihetta olisi mahdollista käsitellä tämän syväluotaavammin ydinviestini välittämiseksi. Tai keksin, mutta kun lähden rakentamaan tekstiä jostain ns. uudesta näkökulmasta, huomaan pian päätyneeni toistelemaan samoja, jo moneen kertaan aiemmin toteamiani asioita, mistä eräs kommentoija edellisessä postauksessani myös erikseen huomautti. Koen, että olen wanhana hinttarina kantanut korteni kekoon tässä asiassa niiltä osin kuin se on ollut mahdollista. Todellisuutta on mahdotonta tehdä olemattomaksi, ja kaikenlainen ponnistelu todellisuuden pois pyyhkäisemiseksi on lähinnä eräänlaista karnevaalimaisen ironista jumalanpilkkaa, jolle nauravat naurismaan aidanseipäätkin. Nyt voimme vain jäädä odottamaan, että kollektiivipsykoosi laantuu ja ihmiset palaavat huuruistaan todellisuuteen. Se tapahtuu kyllä aikanaan; on tapahtunut aina ennenkin. Ihmiskollektiivi elää jatkuvaa heiluriliikettä hyvin monella tasolla tässä suhteessa.

Hyvää pääsiäistä, rakkaat blogini lukijat! Imekää sitä munaa.

(Mainittakoon, että itse asiassa inhoan pääsiäisen aikaan aina ympäriinsä viljeltäviä pikkutuhmia munavitsejä. :D)

Toinen asia:

Transien viimeaikaiset ammuskelut. Kolme lasta ja kolme aikuista menettivät henkensä kouluammuskelussa Tennesseessä. Päätähtenä loisti paikallinen trans, koulun entinen oppilas, jonka poliisit ampuivat kuoliaaksi pysäyttääkseen hänet (tästä löytyy myös videomateriaalia mm. YouTubesta). Transit ovat mm. olleet huolestuneita ampujan väärinsukupuolittamisesta mediassa ja sanoneet, että "transihmisillä on ihan yhtä suuri oikeus tehdä rikoksia kuin cisihmisilläkin" (sitähän trans rights käytännössä tarkoittaa: oikeutta tehdä aivan mitä haluaa, myös rikoksia). Transit ovat myös korostaneet, että "cisihmiset tekevät paljon enemmän rikoksia kuin transihmiset" (samalla unohtaen, että koko transihmisen käsite on keksitty kaksi minuuttia sitten eikä kukaan tiedä, mitä vittua se edes tarkoittaa). Transit puhuvat tästä ammuskelijasta kuin jostain marttyyrista, jolla ei ollut enää eksistentaalisessa kärsimyksessä viruttuaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä paukuttelemaan pyssyllä omaan entiseen kouluunsa pieniä lapsia ja koulun henkilökuntaa. Transit säälivät ammuskelijaa ja osoittavat myötätuntoa ja sympatiaa häntä kohtaan.

Olen kirjoittanut transien radikalisoitumisesta aiemmin täällä. Olen sanonut myös useaan kertaan, että on vain ajan kysymys, milloin transit alkavat tappaa ihmisiä (viimeksi 26.3. eli kaksi päivää ennen tämän Tennessee-transin tempausta). Olen yrittänyt kaikin voimin varoittaa ja kertoa ihmisille, että olemme tekemisissä ihan saatanan vaarallisen liikehdinnän kanssa, mutta ihmiset eivät usko. En tiedä, miten voisin tätä asiaa enää tämän enempää alleviivata. Kaiken tapahtuneen jälkeen ihmiset edelleen sokeasti uskovat, että transliikehdinnässä on kyse "ihmisoikeuksista" ja huutavat kuorossa vääristynein kasvoin noiden toteutumattomien ihmisoikeuksien nimeen.

Yhä edelleenkään kukaan ei pysty selittämään, mitä ihmisoikeuksia transeilta tarkalleen ottaen puuttuu. Transit eivät myöskään pysty antamaan minkäänlaista selkeää ja yhtäpitävää vastausta, kun heiltä kysytään, kuka/mikä on nainen ja miten se määritellään. (Miksi koskaan ei kysytä, miten mies määritellään, btw?) Transleidi julistaa ylvästä itsevarmuutta uhkuen olevansa nainen, muttei tiedä, kuka tai mikä nainen on eikä kysyttäessä pysty määrittelemään sitä vaan tuijottaa kysyjää kuin peura ajovaloissa kelaten samalla kuumeisesti, mitä ihmettä transforumeilla ja transien vertaistukitapaamisissa käskettiin vastata tähän. Woman... Gender is a... social consruct... contsruct... construct... Kun he sitten saavat mongerreltua jotain epämääräistä kölkkösaucea vastaukseksi, niin se on aina kehäpäätelmää kehäpäätelmän perään ("nainen on kuka tahansa, joka kokee olevansa nainen", "nainen on sateenvarjotermi, jonka alla on paljon kaikenlaista variaatiota") tai jotain sameantunkkaista paskanjauhantaa genderistä, sosiaalisista konstruktioista ja itsemäärittelystä. Transien omalla kielellähän itsemäärittelyoikeus tarkoittaa itse asiassa toistenmääräämisoikeutta.

Tajutkaa nyt jo: olemme tekemisissä radikalisoituneen kultin kanssa. Kyseinen kultti itse hieroo tätä tosiasiaa ihmisten naamaa vasten, eivätkä ihmiset siltikään tajua tai usko vaan suhtautuvat edelleen koko asiaan hymistellen ja pitävät sitä satunnaisena ja harmittomana hörhöjen häröilynä ja vihervassarihattarana. Kyse ei ole vain hörhöjen häröilystä vaan tämän ryhmittymän kollektiivinen ja kiihoittunut mielentila aidosti uhkaa ihmishenkiä ja yleistä turvallisuutta. Kulttiin värvättyjä ja värväytyneitä on lietsottu pyhään ja periksiantamattomaan raivoon vuosia. Vuosia. Kaikki tämä, mitä nyt näemme, on tulosta pitkään jatkuneesta sitkeästä aivopesusta ja järjestelmällisestä kansankiihotuksesta. Te vitun cissut, jotka pilaatte meidän Jumalan valitsemien transerikoisihmisten elämän ja vastustatte joka henkäyksellänne meidän ihmisoikeuksiamme ja olemassaoloamme! Kuolkaa! TRANS RIGHTS ARE HUMAN RIGHTS! KILL ALL TERFS!

Kun kansankiihotukselle otolliset täysin kilahtaneet mielenterveystapaukset saadaan aivopestyä tällaiseen kuohitsemiskulttiin mukaan ja huutamaan illusorisen vastapuolen kuoleman nimeen, ei ole enää tietyn pisteen jälkeen paluuta. Nämä ihmiset ovat yksinkertaisesti beyond. Tulemme jatkossa näkemään entistä enemmän transien mielipuolisia väkivallantekoja, kun he jatkavat pyhää sodankäyntiään cissuja, sortavaa sukupuolibinääriä ja cisteemiä vastaan.

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä