Kahdeksan tapaa tukea nonbinarypellejä

Raivotaanpas pikkuisen. Ei tässä sukupuoliskitsoilun aikakaudessa oikein muutakaan voi.

En ole juurikaan käsitellyt tässä blogissa muunsukupuolisuutta. Olen aiemmin puhunut siitä, että trans- ja muunsukupuolisuusvouhotus on tämän aikakauden anarkistinuorison värikäs ja kapinallinen alakulttuuri, vähän samaan tapaan kuin 80- ja 90-luvun hippi-, punk- ja goottikulttuurit ja myöhemmin 2000-luvun puolella emot, scenet, animelapset, hiphopparit ja muut vastaavat. Noihin aiempiin verrattuna sukupuoliskitsoilu on sillä tavalla vaarallista laatua, että se johtaa transkulttiin sekaantuneet muokkailemaan kehojaan radikaalisti ja peruuttamattomasti. He ihan oikeasti uskovat siihen fantasiaan, että kehonmuokkauksella sukupuolta on mahdollista vaihtaa (tai "korjata", kuten poliittisesti korrekti muoto kuuluu) tai jotenkin asettua binäärin ulkopuolelle, olla "ei-mies" tai "ei-nainen". Olen täysin varma, että kun tämä transperseily aikanaan kosahtaa omaan mahdottomuuteensa ja absurdiuteensa, saamme Suomen medioissakin kuulla ja lukea tuutin täydeltä nuorena transkulttiin hurahtaneiden muusujen ja muiden aivokääpiöiden ulinaa siitä, miksi heidän annettiin leikellä ruumiinosiaan irti ja pumpata kehonsa täyteen keinotekoisia sukupuolihormoneja, joiden sivuvaikutusten kanssa he joutuvat loppuelämänsä elämään.

Jos ihminen on niin painajaismaisen sekaisin, että kuvittelee ettei hänen kehollaan ole mitään sukupuolta, tuon harhan vahvistaminen ruumiinosia irti leikkelemällä ja keinotekoisia hormoneja nappailemalla ei ainakaan vaikuta positiivisesti siihen ydinongelmaan, että ihminen on sekaisin. Tarkasteltiin tätä muunsukupuolisuussekoilua mistä perspektiivistä hyvänsä, en pysty näkemään sitä enää tässä kohtaa minään muuna kuin äärimmäisen vakavana mielenterveysoirehdintana. En edelleenkään väitä, ettei ihmisen kompleksinen sukupuolikokemus voisi olla todellinen hänelle itselleen, mutta ihminen ei voi olla biologisesti sukupuoleton. Tällaista väittävä ihminen on yksiselitteisesti sekaisin. Piste. Ja ei, intersukupuoliset tilat eivät ole "muita sukupuolia" vaan kehityshäiriöitä, ja on ihan helvetin ableistista transaktivisteilta väittää, etteivät intersukupuoliset henkilöt olisi miehiä tai naisia lainkaan vaan jotain hämärää kolmatta sukupuolta. Vielä ableistisempaa on ajaa omia, harhaisia poliittisia agendojaan käyttämällä intersukupuolisia tiloja keppihevosena. Samalla tavallahan transaktivistit ovat loisineet homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia ajavien tahojen vanavedessä jo ikuisuuden. Transaktivistit eivät pärjäisi omillaan sekuntiakaan, mutta kun intersukupuolisia tiloja ja seksuaalisia suuntautumisia käytetään Troijan hevosena yhteiskunnallisten päämäärien edistämisessä ja piileskellään homojen helmoissa, olemme me homoseksuaalit ja interit kätevästi kilpenä heidän ja muun maailman välissä. Samalla transaktivistit koko ajan itkevät ja parkuvat eri medioissa päivin ja öin sitä, miten marginalisoituja, syrjittyjä ja sorrettuja he ovat. Yhyy.

Trans- ja muunsukupuolisuusaktivistit eivät tiedä marginalisoituneisuudesta, syrjittyydestä ja sorrettuudesta yhtään mitään. On täysin posketonta, että näin vaikutusvaltaisen aseman yhteiskunnassa saavuttanut porukka julkeaa kitistä olevansa muka marginalisoitu. Mitä muunsukupuolisuuteen tulee, niin koko hommassa ei ole alun alkujaankaan ollut mitään järkeä, koska mitään "muita sukupuolia" ei ole olemassakaan. En ymmärrä, mikä pakkomielle kyseisellä jengillä on vouhottaa nimenomaan sukupuolesta. Kun muunsukupuolisten ulostuloja ja selityksiä seuraa ja tarkastelee, tietyt asiat niissä tuntuvat usein toistuvan. Kun he kuvailevat muunsukupuolisuuskokemustaan ja yrittävät selittää sitä, he mm. listaavat erilaisia luonteenpiirteitä ja pukeutumistyylejä, aivan kuin niillä olisi ihmisen kehoon ja sen sukupuoleen minkäänlaista vaikutusta. Olen lukenut myös sellaisia muusujen selityksiä, että he jo lapsina kokivat olevansa erilaisia kuin muut ja ovat pienestä saakka kokeneet olevansa "sukupuolettomia", koska heillä oli lapsena erikoisia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joiden vuoksi ikätoverit olivat saattaneet yrmiä ja vieroksua heitä. Itse asiassa minä olin juuri tällainen lapsi; homomiehillä tällaiset kokemukset ovat tyypillisiä. Käyttäydyin ja ilmaisin itseäni jo hyvin pienenä paljon feminiinisemmin kuin ikäiseni pojat, itkin herkästi ja tykkäsin kaikista kauniista, "tyttömäisistä" jutuista. Näiden ominaisuuksieni vuoksi jouduin myös usein kiusatuksi ikätovereiden taholta. (En ole koskaan joutunut homoseksuaalisuuteni takia varsinaisesti kiusatuksi tai syrjityksi, mutta kiusaaminen ja vieroksuminen kohdistuivatkin juuri tuohon ns. feminiinisyyteeni.)

Olinko minä siis muunsukupuolinen, kun olin tiukasta sukupuoliroolista selvästi poikkeava poika? Sellaista shittiähän trans- ja muusuaktivistit koko ajan selittävät ja aivopesevät LGB-nuoria omaksumaan transidentiteetin. Poikkeat normista. Sinussa on jotain vikaa. Sinun pitää muokkautua toisenlaiseksi, jotta voit olla se, kuka todellisuudessa olet. Olet väärässä kehossa. Sinut pitää korjata. HAISTAKAA PASKA. Miten kukaan voi aidosti uskoa ja väittää, että on jotenkin progressiivista sanoa sukupuolirooleista poikkeavalle tytölle tai pojalle, että 'sinä et itse asiassa ole poika/tyttö lainkaan, koska poikkeat jostain yleisestä pojan/tytön prototyyppisestä roolista'? Muunsukupuolisuussekoilijat ovat nyt keksineet lapsuudenaikaiselle erityisyydelleen termin ja nimen, johon samaistua ja "identifioitua". Heidän stereotypioista poikkeamisensa tarkoittaa, etteivät he ole miehiä tai naisia lainkaan. Vika ei ollutkaan ahdasmielisessä ympäristössä, jolle feminiinisen pojan tai maskuliinisen tytön kohtaaminen tuottaa vaikeuksia. Vika olikin heidän kehossaan ja sukupuolessaan!

Tämä koko naurettava muunsukupuolisuusvouhotus ja sen kokoaikainen kirnuaminen ihmisten kurkuista alas on jatkunut jo niin kauan, että olen aidosti ihmeissäni, miksei ihmisillä ole jo laajemmin alkanut mennä siihen hermot. Olen oikeasti aivan äimän käkenä siitä, miten tehokkaasti näiden muunsukupuolisuusaktivistienkin hourailut ovat valtaväestöön uponneet. Saisi alkaa jo valoa näkyä tunnelin päässä. Itseäni vituttaa suuresti joutua käyttämään kalliita sekunteja elämästäni tämän asian käsittelemiseen, mutta ei tässä oikein ole vaihtoehtoja. Jonkun on pakko pitää meteliä. En tiedä lisäkseni Suomesta ainoatakaan toista homomiestä, joka jaksaisi möykätä, vaikka kriittisesti asiaan muutoin suhtautuisikin.

Satuin törmäämään oheiseen "miten voit tukea muunsukupuolisia" -ohjelistaukseen, jonka muuan nonbinarypelle Cade Hildreth on laatinut. Katsotaanpa vähän, mitä tuoretta shittiä tälläkin kretiinillä on jaettavana. So stunning and brave, lyhyet hiukset, jätkämäinen look ja kaikki.

Tässä ohjeet, miten voit tukea muunsukupuolisia ihmisiä (lomien aikana tai koska tahansa):  

 

1. Kerro pronominisi ja kysy, mitä pronomineja he käyttävät.

2. Käytä sitä nimeä, jonka he ovat valinneet itselleen.

3. Kysy kysymyksiä heidän identiteetistään välittävällä ja autenttisella tavalla.

4. Ole hyväksyvä ja anna heidän tietää, että tuet heitä.

5. Vietä aikaa heidän kanssaan ei-sukupuolitetuissa tiloissa. 

6. Suosi paikkoja, joissa on sukupuolineutraaleja saniteettitiloja.

7. Anna heille vapaus tutkia ja kehittää identiteettiään ajan myötä.

8. Lahjoita aikaasi ja rahaa organisaatioille, jotka tukevat muunsukupuolisia ihmisiä (esimerkiksi LGBTQ+ -hyväntekeväisyysjärjestöt). 

 

Mitä vielä voisit lisätä? Jaa ideasi alempana.

No niin, kiitos Cadelle liikuttavasta ja valaisevasta puheenvuorosta kaikkien sorrettujen nonbinaryparkojen puolesta. Katsotaanpa sitten.

1. Kerron nyt teille salaisuuden. Teidän pronomininne ja lumihiutaleidentiteettinne eivät kiinnosta minua tai ketään muutakaan tämän maailman ihmistä. Tippaakaan. Milloin tämä menee teille jakeluun? Minulle ja kaikille muille tämän maailman ihmisille on aivan taivaallisen yhdentekevää, mitä pronomineja sinä ja muut genderkulttilaiset itsestänne ja toisistanne käytätte. Ylipäätään teidän selityksenne ja genderintrospektionne ovat yhdentekevää scheissea, joka ei tuo mihinkään asiaan koko universumissa minkäänlaista lisäarvoa. Aivan yhtä yhdentekevää on allekirjoittaneelle myös se, millä pronominilla muut viittaavat minuun minusta puhuessaan. Jos joudun englanninkieliseen tilanteeseen, jossa sukupuoleni on jollekulle pimahtaneelle genderpellelle jollain tapaa epäselvä, maailmani ei luhistu siitä, jos hän viittaa minuun she- ja her-pronomineilla. Tai they/them, ze/zer, qsxchre/qsxchrem, you name it. En keksi mitään asiaa, joka voisi vähempää kiinnostaa kuin kertoa jotain pronomineja keskustelukumppanille tai tiedustella hänen pronominejaan. Kuuntelisin suuremmalla mielenkiinnolla vaikka analyysia hänen aamutorttunsa koostumuksesta kuin tohkeisia pohdintoja muunsukupuolisuuskokemuksesta, pronomineista ja mikroaggressioista.

2. Toki käytän, se on kohteliasta ja kuuluu hyviin käytöstapoihin. Todennäköisesti osun ihan arvaamalla muutenkin oikeaan, kun kutsun teitä jonkin luonnonilmiön tai eläimen nimellä (Viima, Sade, Panda, Valo, Utu, Korppi ja mitä näitä muusunimiä nyt on). Sametti joskus mainitsi blogissaan, että nimi on yleensä hyvä indikaattori sukupuolisekoilijoiden selväpäisyyden asteesta. Jos nimi on joku tavallinen, kuten Sari tai Niko, on todennäköisesti kyseessä täysjärkinen tapaus, mutta jos nimi on jokin outo, niin tyyppiä kannattaa vältellä. Nuo sukupuolineutraalit luontonimet menevät jälkimmäiseen kategoriaan. Eivät ne kaikki toki pahimmasta päästä ole, mutta yhtä kaikki olennainen osa tuota identiteettisekoilun kokonaisuutta. En ole mies enkä nainen lainkaan. Haluan, että nimeni heijastaa sitä, miten erityinen ja ihmeellinen minä olen.

3. Miten kysytään kysymyksiä toisen identiteetistä "välittävällä ja autenttisella tavalla"? Miksi ylipäänsä haluaisin kysellä toiselta ihmiseltä hänen identiteetistään yhtään mitään? Ihmiset ovat vuorovaikutustilanteissa (niin IRL kuin netissäkin) sitä, mitä itsestään siihen tilanteeseen tuovat. Jos joku alkaisi vuorovaikutustilanteessa selitellä minulle identiteetistään sukupuolikokemuksen viitekehyksessä, liukenisin paikalta hyvin nopeasti. Toistan: Minulle on sairaalloisen yhdentekevää, mikä on keskustelukumppanini sisäinen sukupuolikokemus. Koska asia on minulle yhdentekevä, en myöskään halua tiedustella keskustelukumppanilta mitään aiheeseen liittyvää, vaikka hän kuinka kernaasti lässyttäisi ulkoa opeteltuja genderoppejaan Translandian käsikirjasta Miten keskustelet tietämättömien ja koppavien cissujen kanssa. Huvittavaahan tässä on se, että transsekoilijat skitsahtavat ja saavat eeppisiä raivareita joka ikinen kerta, kun joku kysyy heiltä mitään sukupuoliasioihin liittyvää käyttämättä juuri tietynlaisia sanamuotoja, jotka ovat heidän mielestään ainoita oikeita. Asiaan liittyen: rakas ystävämme Panda Eriksson tunnetusti hourailee Twitterissä yhtenään sukupuolikokemuksestaan ja muunsukupuolisuudestaan ja lässyttää siitä, miten genitaalipreferenssit ovat transfobiaa jne. Häneltä sitten joku oli kysynyt, onko hän nyt biologisesti mies, nainen vai intersukupuolinen, ja tästäkös Panda veti tammen nenään. Tsiigatkaa itse:

Muususekoilijat jauhavat itse 24/7 sukupuolistaan ja neurooseistaan kaikissa mahdollisissa medioissa hieroen asiaa jokaisen vastaantulijan naamaan siten, ettei varmasti jää keneltäkään kuulematta, mitä special snowflakeja he ovat. Kun joku sitten erehtyy kysymään mitään tarkentavaa asiaan liittyen, tyypit skitsahtavat. Sitten he kuitenkin vaativat, että muiden pitäisi kysellä heiltä kysymyksiä heidän identiteeteistään. (Panda, voin muuten kertoa sinulle kaikella ystävyydellä sellaisen tosiseikan, että ketään ei kiinnosta, mitä sinun housuistasi löytyy.)

Biologisesti muunsukupuolinen. Tota. Joo. *köh*

(Panda on muuten ammatiltaan sairaanhoitaja. Kyllä, luitte oikein. On meillä Suomessa hoitoalan henkilöstökoulutus mallillaan, kun noista lafkoista valmistuu hoitotyöhön tekijöitä, jotka eivät erota miestä naisesta ja uskovat sepitettyihin mielikuvitussukupuoliin. Ei saatana, ei tätä selvinpäin kestä.)

4. Miksi jotain hyväksyntää pitää erikseen vuorovaikutustilanteessa korostaa? Eikö se riitä, että kohtelen toista ihmistä ihan asiallisesti ja peruskunnioittavasti? Olenko jollain tavalla velvoitettu erikseen korostamaan jotain hyväksyntää, koska toisella sattuu olemaan jokin skitsoidinen sukupuolettomuuskokemus? Kyllä, minä hyväksyn sinut. Se, että olet minun silmissäni täysin sekaisin, ei tarkoita etten hyväksyisi sinua. No niin, sinulla on nyt hyväksyntäni, voit jatkaa elämääsi. Nurkan takana odottaa jo seuraava, jonka hyväksyntää sinun täytyy ryhtyä varmistelemaan.

5. Missä helvetin ei-sukupuolitetuissa tiloissa? Hengaako ja seurusteleeko joku ylipäänsä sukupuolitetuissa tiloissa, kuten vessoissa, jotenkin antaumuksella? Siellä käydään vastaamassa luonnon kutsuun ja poistutaan toimenpiteen ja käsienpesun jälkeen. Sinne ei-sukupuolitettuihin tiloihin. Jos puolestani haluan hengata toisten miesten kanssa men only -tiloissa (homobileiden darkroomit), niin hakeudun niihin kyllä, ja sinne ei nonbinarypelleillä (lue: naisilla) ole minkään valtakunnan asiaa. En halua viettää nonbinarypellejen kanssa aikaa yhtään minkäänlaisissa tiloissa, olivat ne sitten sukupuolitettuja tai eivät. Voisin kyllä joskus viedä jonkun nonbinaryämmän siivoamattomaan miesten vessaan vähän nautiskelemaan aromeista ja näkymistä. Kuulin muuten tapauksesta, että eräällä yliopistokampuksella oli tehty kokeilu sukupuolineutraaleista vessoista. Lähitienoolla työskentelevät remppamiehet olivat käyttäneet noita vessoja päivittäin. Parin viikon päästä kokeilu sitten jo loppuikin ja tilat oli taas selkeästi sukupuolitettu. Taisi tytsyillä palaa kiinni jätkien vetämättömiin pönttöihin, kusiroiskeisiin ja käsien pesemättömyyteen vessasta lähtiessä. Ja niin edespäin.

6. En vietä. Olen mies. Minulla on biologisen miehen keho ja miehen sukupuolielimet, jotka mahdollistavat esimerkiksi sen, että voin virtsata seisten. Menen miesten vessaan, koska olen mies. En halua asioida saniteettitiloissa, joissa liikuskelee naisia, enkä usko että hekään miesten läsnäolosta erityisemmin nauttivat. Menkää itse mihin vessaan haluatte (jos olette naisia), mutta jos esimerkiksi yritätte miesten vessassa etuilla, kusen teidän päällenne. Mikä helvetin perverssi ja irstas pakkomielle trans- ja muusuporukalla on luhistaa kaikki maailman sukupuolitetut tilat?

7. Soisin kernaasti, että tutkitte ja kehitätte identiteettiänne siten, ettei minun tarvitsisi koskaan puolella sanallakaan enää kuulla hourailuja teidän identiteeteistänne ja erityistarpeistanne. Kasvakaa aikuisiksi, niin kuin me muutkin teemme, ja lopettakaa tuo narsistinen rypeminen.

8. En helvetissä. Ottaisin mieluummin vaikka luodin kuin tukisin palaneen puupennin puolikkaallakaan tätä infernaalista muususekoilua. LGB Alliancelle lahjoitan kyllä. Ja suosittelen muitakin lahjoittamaan.

Mitä muuta lisäisin? Hmm. Lakatkaa ihan oikeasti jo olettamasta, että teidän sukupuolifantasianne, epämääräinen kehoahdistuksenne, binäärisyysneuroosinne, pronomininne, uudet nimenne ja identiteettivellontanne kiinnostavat muita ihmisiä yhtään minkään vertaa. Saatte kokea itsenne juuri niin sukupuolelliseksi tai sukupuolettomaksi kuin ikinä haluatte, mutta pitäkää se tieto itsellänne, koska asiasta puhuminen ja sen framille työntäminen ei edistä minkään valtakunnan asiaa koko maailmankaikkeudessa millään tavalla. Saatte vain muut ihmiset inhoamaan itseänne entistä enemmän.

Jacob Tobia, amerikkalainen nonbinaryaktivistipelle. Stunning and brave.

Miettikää, että nämä nonbinarysekoilijat ihan oikeasti kuvittelevat, että he ovat ensimmäiset ihmiset koko maailmanhistoriassa, jotka ovat keksineet, että sukupuolirooleilla voi leikitellä ja niitä voi sotkea. Jokainen sukupolvi keksii tämän jumalallisen ihmeellisyyden aina uudelleen. Tämä vain on ensimmäinen sukupolvi, joka ihan tosissaan ja vilpittömästi uskoo, että biologisesta sukupuolesta toiseen, johonkin sukupuolten välimaastoon tai kokonaan sukupuolibinäärin ulkopuolelle on mahdollista muokkautua. Naurattaisi, jos kyseessä ei olisi niin vakava asia kuin peruuttamaton kehonmuokkaus ja LGB-nuorison järjestelmällinen silpominen.

Kohkaaminen juridisen sukupuolen itsemäärittelystä on vain välivaihe

Transaktivistien tragedia tässä elämässä on se, etteivät he osaa olla tyytyväisiä yhtään mihinkään tai onnellisia yhtään mistään. He vihaavat itseään, he vihaavat miehiä, he vihaavat naisia, lapsia, ihmisyyttä, elämää, yhteiskuntaa, seksuaalisia suuntautumisia, perheinstituutiota, ilmaa, vettä, kuuta ja aurinkoa jne. Heitä eteenpäin ruoskiva voima on sisäinen tuska, koska he eivät kerta kaikkiaan kykene olemaan onnellisia ja rauhassa omassa itsessään, koska heidät on määritelty syntymässä väärin. Täten transaktivistit pyhittävät koko elämänsä kostaakseen maailmalle, yhteiskunnalle ja muille ihmisille tämän sietämättömän epäkohdan elämässään: heidät on määritelty väärin.

Transaktivistit ajattelevat, että muut ihmiset ovat heille velkaa. Pahat, julmat ja ilkeät ”cisihmiset” ovat syypäitä siihen, että transaktivistien elämä on jatkuvaa ylitsevuotavaa kärsimystä ja taistelua oikeudesta olla olemassa. Jatkuvassa katkeruudessa ja vihassa kiehuminen ja samanmielisten kaikukammioissa keskenään räyhääminen ovat johtaneet eräänlaiseen dehumanisaatioon: transaktivistit näkevät ”cisihmiset” vihollisina, joita pitää jatkuvasti rangaista cisihmisyydestään ja siitä, jos ”cisihmiset” eivät 24/7 ääneen tunnusta transaktivistien jumalista erikoisihmisyyttä ja vuodata kyyneliä sen maailman rannoilla kaikuvan eeppisen elämäntuskan johdosta, johon transaktivistit ovat ikuisesti tuomitut. Heidät määriteltiin väärin.

Joskus menneinä aikoina transsukupuolisuudessa oli kyse siitä, että tiettyyn biologiseen sukupuoleen syntynyt teki elämässään henkilökohtaisen ratkaisun korjauttaa sukupuoltaan vastaamaan omaa kokemustaan siitä, että hänen olisi helpompaa elää vastakkaisen sukupuolen edustajaksi tulkittuna yksilönä. Näin sitten tapahtui, ihminen pääsi jatkamaan elämäänsä, that’s it.

Transaktivistien väsymättömän möykkäämisen ja social justice -riehumisen takia koko transsukupuolisuuden käsite on kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana muuttanut radikaalisti muotoaan. Nykyään transsukupuolisuus on väännetty tarkoittamaan sitä, että ihmiset on ”määritelty väärin”. Sen sijaan, että ihminen tekisi omassa elämässään elämäänsä helpottavia ratkaisuja, onkin koko homma kääntynyt nyt niin, että kaikki vika on yhteiskunnassa ja yleisessä konsensustodellisuudessa. Transsukupuolisuus tarkoittaa nykyään sitä, että yhteiskunta ja tietämättömät cisihmiset määrittelevät ”transihmiset” väärin.

Kun katsomme toista ihmistä ja automaattisesti sukupuolitamme näkemämme (koska maailma on sukupuolittunut eikä mikään määrä transaktivismia koskaan tule muuttamaan tätä), syyllistymme transfobiaan, koska määrittelemme näkemämme väärin. Määrittelemme näkemämme fyysisen todellisuuden ja fyysisen kehon kautta. Uuden transaktivismin viesti on, että sen sijaan että määrittelemme fyysisen kehon kautta, meidän pitäisi nähdä immateriaaliseen ulottuvuuteen eli toisen ihmisen ”sukupuoli-identiteettiin” ja tulkita ja toimia sen pohjalta.

Transaktivistit ajattelevat, että kun he onnistuvat vääntämään mustasta valkoisen ja saavat pakotettua kaikki muut ihmiset myöntämään sen, että musta on valkoista jos vain sanoo olevansa, se ratkaisee heidän ongelmansa eli sukupuoliristiriidan ja sen, että heidät on määritelty väärin. ’Smash the cistem’ -vouhotuksessa on kyse juuri tästä. Puhuin edellisessä kirjoituksessani siitä, että transsukupuolisuuden rinnastaminen homouteen on neliönmuotoisen palikan työntämistä pyöreään reikään. Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen immateriaalinen ominaisuus ja persoonallisuudenpiirre, joka ei näy ihmisestä ulospäin (paitsi sosiaalisessa mielessä, esim. homomiehet ovat huomattavasti useammin korostetun feminiinisiä käytöksen, liikehtimisen yms. osalta kuin heteromiehet). Transaktivistit ovat takertuneet tähän immateriaalisuuden ajatukseen ja yrittävät sen kautta todistella koko muulle maailmalle, että heidän sisäinen kokemuksensa sukupuoliristiriidasta on todellisuutta ja täytyisi siksi ottaa lainsäädäntöä ja todellisuuskäsitystä myöten todesta, mukauttaa kaikki toiminta tuota kokemusta myötäileväksi ja pakottautua vaikka sitten hammasta purren elämään maailmassa, jossa musta onkin valkoista. War is peace. Freedom is slavery. Ignorance is strength. Trans women are women.

Transaktivistit eivät ymmärrä sitä taivaallisen yksinkertaista tosiasiaa, että muut ihmiset eivät ala tulkita heitä sen heidän ”kokemansa” sukupuolen edustajina, koska ihmiset uskovat ensisijaisesti näkemäänsä, eivät sitä mitä satuja toinen heille keksii luritella. Sukupuoli näkyy ihmisestä päällepäin ja saa tulkintansa sen pohjalta. Sukupuoli määrittyy kehojen ja fyysisen todellisuuden kautta. Piste. Tämä asia ei koskaan, ikinä, milloinkaan tule muuttumaan miksikään. Mustasta ei tule valkoista, vaikka joku porukka kuinka riehuisi barrikadeilla banderolleineen kirkumassa, että mustaa ei saa määritellä väärin.

Olette varmasti jo kaikki kuulleet tuosta Oikeus olla -kampanjasta. En jaksa listata sen tavoitteita tai ruotia niitä tässä sen enempää, voitte itse käydä kampanjan sivuilta lukemassa. Translain uudistus Suomessa etenee, ihmiset edelleen kuvittelevat että siinä on kyse ”ihmisoikeuksista” ja uudistus todennäköisesti heilahtaa kohta transaktivistien haluamaksi. Pitäkää kuitenkin mielessä, että tämä on pelkkä välivaihe matkalla kohti järeämpiä ja perusteellisempia uudistuksia. Kun tämä käsillä oleva uudistus juridisen sukupuolen vapaasta itsemäärittelystä ja ulottamisesta myös alaikäisiin on heilahtanut läpi, aletaan pian vaatia seuraavia uudistuksia, mm. hormoni- ja leikkaushoitojen ulottamista alaikäisiin ja lopulta lapsiin. Kun oikein juridisen sukupuolen voima on valtion legitimiteetillä saatu taakse, on siinä voimakas ase alkaa vaatia, että sukupuolikokemusta on alettava validoida mahdollisimman nopeasti myös kehonmuokkauksella alaikäisille. Transaktivistit ajattelevat, että heidän voimakkaasta ja kaiken alleen jyräävästä harhastaan tulee vihdoin ja viimein todellisuutta sitten, kun transimperiumi saavuttaa täydet mittasuhteensa ja joka ikinen sukupuoliepätyypillinen ”väärin määritelty” ihminen on lapsia ja nuoria myöten transiutettu.

Kun muu yhteiskunta olisi pikkuhiljaa mielihyvin luopumassa sukupuolistereotypioista ja niiden kahlitsevuudesta ja rajoittavuudesta, transaktivistit takertuvat noihin stereotypioihin kynsin hampain ja tekevät kaikkensa, jottei niistä vain vahingossakaan päästettäisi irti. Kaikki stereotypioista poikkeavat täytyy äkkiä aivopestä ja ”korjata”. Miksi?

KOSKA TRANSAKTIVISTIEN KOKO IDENTITEETTI PERUSTUU NOIDEN STEREOTYPIOIDEN OLEMASSAOLOLLE, NIIHIN TARRAUTUMISELLE JA NIIDEN TOISINTAMISELLE.

Transaktivistit ovat syvästi onnettomia ja epätoivoisia ihmisiä, joiden koko elämä ja identiteetti perustuu keinotekoisten sukupuoliroolien olemassaololle. He vaeltavat vaikka maailman ääriin etsiessään epätoivoisesti edes jonkinlaista hyvän olon häivän siemausta.

Heidät määriteltiin väärin.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden rinnastaminen toisiinsa on neliönmuotoisen palikan työntämistä pyöreään reikään

Yksi suurimmista nykyiseen trans- ja sukupuolihysteriaan liittyvistä ongelmista on se, että transsukupuolisuus on ilmiönä yhdistetty ja rinnastettu homouteen ja ylipäänsä seksuaaliseen suuntautumiseen.

Miksi se on ongelma? Koska kyse ei ole samanlaisista tai toisiinsa vertautuvista ilmiöistä. Transsukupuolisuus on minä- ja kehonkuvan radikaali häiriötila (tarkasteltiin sitä mistä vinkkelistä hyvänsä). Homous on seksuaalinen suuntautuminen. Nykyinen transliike on saavuttanut tämänhetkisen asemansa käytännössä kokonaan homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia ajavan liikehdinnän reppuselässä roikkumalla. Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon siitä, millaisia ongelmia tästä loisimisesta on seksuaalivähemmistöihin kuuluville aiheutunut, mutta tosiasiassa olen raapaissut vasta pintaa koko valtavassa vyyhdessä. (Naisten ja lasten oikeudet ja niiden murentaminen ovat tässä nimittäin aivan oma ulottuvuutensa, josta kirjoitan joskus myöhemmin. Jos aihe kiinnostaa, niin Radikaalifeministi-blogissa on useita hyviä kirjoituksia.)

Olen tässä mietiskellyt, mistä mahtaa johtua se, että yhä edelleen valtaväestö mielessään samaistaa transsukupuolisuuden homouteen, vaikka ihmiset alkavat olla näissä seksuaalisuusasioissa jo aika valistuneita. Tämä samaistaminen näkyy mm. siinä, miten sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat tahot jatkuvasti hokevat ja toistelevat hyvin samantapaisia argumentteja kuin ne, joita homojen ja lesbojen oikeuksia ajavat tahot ovat aikanaan vaikuttamaan pyrkiessään käyttäneet ("ei ole keneltäkään pois", "syrjityn vähemmistön ihmisoikeudet" jne.), ja nämä mantrat uppoavat valtaväestöön kuin veitsi voihin. Tiedän, että tästä samaistamisasiasta on tehty jonkin verran tutkimusta, mutta en ole jaksanut tarkemmin perehtyä, koska ainakin osa kyseisestä tutkimuksesta tulee gender- ja sukupuolentutkimuksen puolelta, ja siinä likaviemärissä en aio sekuntiakaan elämästäni aikaa viettää. (Toisekseen, sukupuolentutkimuksen kutsuminen tieteeksi on tieteen räikeää halventamista.)

Mutta pohditaanpa asiaa nyt hetki. Mitä yhteistä transsukupuolisuudella ja homoseksuaalisuudella on? Jos ajatellaan asiaa sosiaaliselta ja yhteiskunnalliselta kannalta, niin homoseksuaalisuus on jollain tapaa kiinteästi sukupuoliseen poikkeavuuteen liittyvä ilmiö. Ehdoton enemmistö maailman ihmisistä on heteroseksuaaleja, joten sikäli homoseksuaalit muodostavat vallitsevasta normista selkeän poikkeuksen. Kukaan ei vieläkään tarkalleen tiedä, mikä homoseksuaalisuuden "aiheuttaa" tai mistä se johtuu, mutta homouden evolutiivisista syistä on silti esitetty vaikka minkälaisia spekulaatioita, joista useimmat ainakin omaan korvaani kuulostavat erittäin järkeenkäyviltä. Esimerkiksi se, että homous on luonnon tapa rajoittaa holtitonta lisääntymistä ja väestönkasvua, tai se, että homojen yksilöiden olemassaolo ihmis- tai eläinyhteisöissä varmistaa sen, että jos vastasyntyneet vauvat tai ylipäänsä pienet lapset menettävät molemmat vanhempansa, joku on varmasti pitämässä heistä sen jälkeen huolta ja siten varmistamassa heidän henkiinjäämisensä. Tätä teoriaa tukee (homo)miesten kohdalla mm. se, että mitä enemmän poikalapsia äiti synnyttää, todennäköisyys homoseksuaalisen pojan synnyttämiselle kasvaa poika pojalta.

Tämä herttainen sarjakuva havainnollistaa tuota evolutiivisuusasiaa mahdollisimman yksinkertaisesti:

On siis osoitettavissa ainakin hyvin yleisluontoisella tasolla, että homoseksuaalisten yksilöiden olemassaololla on ainakin jokin yhteisöön syntyvien jälkeläisten eloonjäämisen varmistamiseen liittyvä tehtävä, vaikkei homoseksuaalinen parinmuodostus yhteisöihin suoraan jälkikasvua tuotakaan. Voitaneen kai ajatella niinkin, että jos homoseksuaalisuudella ei olisi kerrassaan minkäänlaista evolutiivista pointtia ja olisimme siten puhtaasti evolutiivinen ”virhe”, olisimme myös jo kauan sitten karsiutuneet pois koko biologisesta järjestelmästä sekä ihmis- että eläinlajeissa. Näin ei ole tapahtunut. Noh, oli miten oli, mikään tällainen spekulointikaan ei pyyhi pois sitä tosiseikkaa, että homoseksuaalisuus ON ehdottomasti sukupuolista ja seksuaalista poikkeavuutta, koska vain erittäin pienellä määrällä yhteisön jäsenistä romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus kohdistuu saman sukupuolen edustajiin (joiden kanssa he eivät voi lisääntyä edes vahingossa).

Entä transsukupuolisuus sitten? En lähde spekuloimaan transsukupuolisuuden mahdollisia tarkoituksia ja syitä ym. sen syvällisemmin, mutta kuten homoudenkin kohdalla, myös transsukupuolisuus on jollain tapaa sukupuoliseen poikkeavuuteen liittyvä ilmiö. En ole tutustunut mihinkään prosenttiosuuksiin sen tarkemmin, mutta (ja nyt puhun niistä ns. aidosti transsukupuolisista ihmisistä, joiden sukupuoliristiriita on todellinen ja heidän psyykkisen hyvinvointinsa kannalta pahimmillaan hengenvaarallinen tila) jos homouden prosenttiosuuksiin vertaa, puhutaan suunnilleen samoista tai jopa paljon pienemmistä prosenttilukemista. Vanhoina aikoina, jolloin nykyisenlainen sukupuoli- ja transhysteria ei vielä ollut valloillaan, nämä transsukupuoliset henkilöt yksinkertaisesti hankkiutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin, korjauttivat sukupuoltaan sen verran kuin oli mahdollista ja jatkoivat elämäänsä niin paljon sen kokemansa sukupuolen edustajina kuin mahdollista. Biologista sukupuolta ei silloin ollut, ei ole nyt eikä ole koskaan tulevaisuudessakaan mahdollista vaihtaa (tai "korjata"), mutta tuo kokemansa sukupuolen edustajan kaltaisessa kehossa eläminen oli näille ns. vanhan koulukunnan transsukupuolisille kuitenkin helpompi ja tuskattomampi tapa elää kuin yrittää hammasta purren elää sukupuolessa, joka ei tunnu omalta. Huomatkaa myös, että nämä yksilöt katosivat korjauksen jälkeen vähin äänin valtaväestöön ja sulautuivat sinne. He eivät riehuneet ja mekkaloineet barrikadeilla huutamassa koko yhteiskunnalle 24/7 maagisesta erikoisihmisyydestään ja uhkeista identiteeteistään, toisin kuin nämä nykyajan transtrenderit.

No niin, sekä homoseksuaalisuus että transsukupuolisuus ovat jonkinlaista sukupuolista poikkeavuutta. Kummallakin ilmiöllä on jotain tekemistä sukupuolen kanssa ja ne liittyvät siihen. Tähän ne yhtäläisyydet sitten käytännössä loppuvatkin.

Homoseksuaalinen ihminen havahtuu jossain kohtaa elämäänsä (yleensä viimeistään varhaisnuoruudessa) huomaamaan, että hänen omat romanttiset ja seksuaaliset tunteensa kohdistuvat yksinomaan oman sukupuolen edustajiin, toisin kuin melkein kaikilla hänen ympärillään. Myös minä olen käynyt läpi tämän vaiheen. Käsitteellisellä tasolla homoseksuaalinen ihminen ei koe minkäänlaista ahdistusta omasta sukupuolestaan ja kehostaan. Homo ei tässä koko skenaariossa sinänsä edes ajattele omaa sukupuoltaan tai kehoaan, vaan hänestä itsestään ulospäin suuntautuva sukupuolinen kiinnostus kohdistuu hänen oman sukupuolensa edustajiin, ei vastakkaisen. Tässä on kyse viehtymyksestä, ei introspektiosta. Homoseksuaalin kohdalla sukupuolinen poikkeavuus ei tarkoita sitä, että hän itse olisi (tai kokisi olevansa) sukupuolisesti poikkeava.

(Homoseksuaalisuudella ja transsukupuolisuudella saattaa kyllä olla jonkinlainen korrelaatio; esimerkiksi monet detransitioituneet naiset ovat kertoneet tajunneensa vasta sukupuolenvaihdoksensa jälkeen olevansa lesbonaisia, eivät transmiehiä. Huomatkaa myös, etten tietenkään tarkoita, etteikö homoseksuaali voisi kokea jonkinlaista omaan sukupuoleensa ja sukupuoli-identiteettiinsä liittyvää hämmennystä tai ahdistusta; tietenkin voi. Se, että kokee sukupuolestaan hämmennystä, ei kuitenkaan "vielä" ole transsukupuolisuutta eikä se tarkoita, että hämmentynyt ihminen automaattisesti olisi transsukupuolinen, toisin kuin transaktivistit aina kivenkovaan väittävät. En nyt kuitenkaan syvenny tässä tähän tämän enempää. Puhun homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta yleisellä, prototyyppisellä käsitteellisellä tasolla, en sillä tavalla, että yrittäisin sisällyttää kaiken ihmisissä ilmenevän variaation pohdintaan.)

Transsukupuolinen ihminen havahtuu jossain kohtaa elämäänsä huomaamaan, ettei hän koe oman kehonsa biologista sukupuolta omakseen. Hänellä on hyvin voimakkaita tuntemuksia siitä, että hänen kehonsa ja sukupuolensa on ihan täysin väärä, ja hän tuntee olevansa todellisuudessa vastakkaista sukupuolta. Tästä aiheutuu transsukupuoliselle henkilölle jatkuva ristiriitainen ja piinaava olotila, joka pahimmillaan lamauttaa ja rampauttaa hänet aivan täysin. En mene tässä tähän problematiikkaan sen tarkemmin, mutta korostan tässä nyt sitä, että transsukupuolisuus on ihmisen omaan itseensä kohdistuva tuntemus, ei muihin ihmisiin. Tämä on aivan täysin eri skenaario kuin homoseksuaalisuus tai ylipäänsä seksuaalinen suuntautuminen ihmisen ominaisuutena. Transsukupuolisuudessa on kyse ihmisen subjektiivisesta kehonkuvasta ja sen akuutista häiriötilasta. Se ei ole mitenkään sama asia kuin seksuaalinen suuntautuminen, eivätkä nämä kaksi siten ole rinnastettavissa toisiinsa millään tasolla. Transsukupuolisella ihmisellä on seksuaalinen suuntautuminen ihan samoin kuin kaikilla muillakin: hän on joko hetero, homo tai bi (tai aseksuaali, mutta ei mennä nyt siihen).

Huomaatteko eron näiden kahden ilmiön välillä?

Homoseksuaalisuus suuntautuu ihmisyksilöstä ulospäin ja kohdistuu toisiin ihmisiin.
Transsukupuolisuus suuntautuu ihmisyksilöön sisäänpäin ja kohdistuu häneen itseensä.

Homoseksuaali ei transsukupuolisen tavoin koe voimakasta halua tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi ja elää elämäänsä ikään kuin toisena ihmisenä, toisessa identiteetissä. Homoseksuaali ei transsukupuolisen tavoin ole koko ajan hämmentynyt ja ahdistunut siitä, että oma keho on jotenkin vääränlainen. Siinä kohtaa, kun LGB ja T niputettiin yhteen yhdeksi akronyymiksi, tehtiin kollektiivisesti erittäin perustavanlaatuinen erehdys. L, G ja B ovat seksuaalisia suuntautumisia ja ilmentävät toiseen ihmiseen kohdistuvia positiivisia tuntemuksia, toiseen ihmiseen kiintymistä, toisen ihmisen rakastamista. T on dramaattinen sukupuoli-identiteetin häiriötila, joka aiheuttaa ihmiselle itselleen kaikkea muuta kuin positiivisia tuntemuksia. Jos asiaa ajatellaan yleisellä tasolla Pride-humputtelun ja siihen kytkeytyvän poliittisen aktivismin viitekehyksessä, niin alun perin motiivi T:n lisäämiselle on varmastikin ollut ajatuksen tasolla jotain sellaista, että sukupuolensa korjanneet transsukupuoliset haluavat juhlia sitä "aitoa" itseään Priden tapaisessa värikkään iloisessa ja yhteisöllisessä kontekstissa. Tässä muodossa T:llä ei ole ollut LGB:hen tai kehenkään muuhunkaan ihmisryhmään negatiivista vaikutusta, koska T (kuten LGB:kin) juhli jotain sellaista, joka on merkittävästi parantanut hänen omaa elämänlaatuaan. Vähänpä osasivat tuon ajan LGB- ja T-aktivistit aavistaa, millaisiin mittasuhteisiin tuo Pride-humputtelu ja kaikki siihen liittyvä poliittinen möykkääminen tulisivat jonain päivänä vielä kasvamaan.

Mistä päästäänkin nykyiseen transhysteriaan tuhansine miljardeine gendereineen, identiteetteineen ja muine harhaisine fantasioineen. Kun LGB ja T on rinnastettu toisiinsa, on aikaansaatu ensinnäkin se, että valtaväestö (joka tietää LGB- ja T-asioista tuskin mitään) on mieltänyt ja edelleen mieltää transsukupuolisuuden joksikin seksuaalisen suuntautumisen muodoksi tai variaatioksi. Tämä estää valtaväestöä näkemästä sitä mitä todellisuudessa tapahtuu, ja tämä mahdollistaa osaltaan sen, että nämä nykyiset täysin kilahtaneet transtrenderit ja genderaktivistit saavat vapaasti riehua yhteiskunnassa ja esittää kaikenlaisia skitsofreenisia vaatimuksia niin paljon kuin ikinä mielivät, koska valtaväestö edelleen säyseästi ajattelee, että kyse on jostain "seksuaalivähemmistöjen liberaatiosta", kuten se LGB-aktivismin aikana vielä oli. Huomatkaa, että nykyinen Pride- ja sateenkaariaktivismi ei liity LGB-ihmisten oikeuksiin enää mitenkään. Se liittyy LGBTQ-akronyymin TQ-porukan vaatimuksiin (huomaa: VAATIMUKSIIN, ei oikeuksiin) ja sekoiluun.

Tämä uusi Pride-lippu itse asiassa kuvastaa nykytilannetta harvinaisen osuvasti.

Toisekseen on aikaansaatu se, että "sukupuolivähemmistöihin" (kuten he itse itseään Suomessa nimittävät) kuuluvilla ovat menneet seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli keskenään täysin sekaisin, eivätkä he enää ymmärrä mistä puhuvat, eivät ole ymmärtäneet pitkään aikaan. Seksuaalisia suuntautumisia on tasan kolme: heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus ja biseksuaalisuus. Homoseksuaalisuus jakautuu miesten- ja naistenväliseen homoseksuaalisuuteen eli tavallaan toki seksuaalisia suuntautumisia voi ajatella olevan neljä. Jos seksuaaliset suuntautumiset niputetaan yhdeksi akronyymiksi, niin saadaan LGBS eli lesbian, gay, bisexual, straight. Koska nämä suuntautumiset voidaan käsitteellisesti erottaa toisistaan seksuaalisuuden alakategorioiksi, se luo mielikuvan, että seksuaalisia suuntautumisia voi olla vähän kaikenlaisia muitakin. LGBS kuvaa akronyymina objektiivista todellisuutta. T:llä ei ole mitään yhteistä tai edes tekemistä LGBS:n kanssa. T on aivan oma ja erillinen kategoriansa.

Mihin tämä on nyt sitten johtanut, kun Pride-aktivismi on vuodesta toiseen vain kasvanut kasvamistaan?

Meillä on aivan loputon, päivä päivältä kasvava lista vaikka minkälaisia täysin tuulesta temmattuja "seksuaalisia suuntautumisia". Joka ikiselle mahdolliselle jollain tapaa toiseen ihmiseen kohdistuvaan mielenkiintoon kytkeytyvälle tuntemukselle on kehitetty jokin sexual-päätteinen määritelmä. Ei tarvitse kuin googlata "list of different sexualities", niin alkaa Liisa Ihmemaassakin tuntua todemmalta ja järjellisemmältä kuin nämä sexual-psykoosit.

Mutta homma ei jää tähän (kunpa jäisikin).

Koska

a) transsukupuolisuus on ihmisten mielissä transaktivistien propagandalla saatu rinnastettua seksuaaliseen suuntautumiseen ja sotkettua nämä kaksi keskenään

b) hetken aikaa ehti jo vallita yleinen tietoisuus ja konsensus siitä, ettei seksuaalista suuntautumistaan voi valita tai muuttaa

c) biologisen sukupuolen merkitys on saatu transpropagandalla häivytettyä ihmisten mielistä,

on meillä nyt noiden seksuaalisuuksien lisäksi aivan jäätävä, täysin eksponentiaalisesti käsiin räjähtänyt kasa kaiken maailman seksuaalisten suuntautumisten ja sukupuoli-identiteettien hämäriä sekasikiöitä eli gendereitä.

Tätä tarkoitan sillä, kun sanon, että queer-, gender- ja transporukka on sekaisin.

Tätä tarkoitan sillä, kun sanon että uusi transaktivismi ja genderideologia ovat vaaraksi homoseksuaaleille. Nykymuotoinen oppi sukupuolesta "moninaisena" ja itsemäärittelyyn perustuvana ihmisen ominaisuutena pyyhkäisee realisoituessaan koko seksuaalisen suuntautumisen käsitteen kokonaan olemattomiin. Ja nyt ymmärtäkää kerta kaikkiaan tämä: se ei pyyhkäise olemattomiin vain homoseksuaalisuutta vaan MYÖS HETEROSEKSUAALISUUDEN. Jos sukupuolta määrittää kokemuksellinen identiteetti eikä fyysinen todellisuus, lakkaavat heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus, naiseus ja mieheys olemasta. Tämä kuulostaa ihan pähkähullulta ja kaikin puolin parodialta, mutta tällaisia lakeja ihan oikeasti säädetään koko ajan kaikkialla länsimaissa. Juuri tästä tuossa Suomen sukupuolisekoilijoiden Oikeus olla -kampanjassakin on kyse. Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla ja sateenkaarenvärisillä kivillä.

(Toki ihmisellä on oikeus olla – sekaisin. Mutta miksi koko yhteiskunta täytyy väkisin pakottaa leikkimään mukana siinä sinivaaleanpunavalkoisessa fantasiassa?)

Kun seksuaalinen suuntautuminen ja transsukupuolisuus rinnastetaan toisiinsa, niiden välinen raja hämärtyy ja ihmiset kadottavat kokonaan todellisuudentajunsa ja lopulta minuutensa (tai siis näin on jo tapahtunut). Katsokaa ympärillenne, tästä on merkkejä kaikkialla. Kun ihminen menee itsensä, identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa tarpeeksi solmuun ja sekaisin, hankkiutuu samanmielisten kuplaan ja on maailmanlaajuisesti mukana luomassa genderkaistapäiden raivohullua social justice -armeijaa, niin lopputulos on juuri sellaista kiiluvasilmäistä wokehurmosta ja hysteriaa, joka nyt riehuu valtoimenaan kaikkialla länsimaissa. Tämän takia meillä on nyt valtava joukko seonneita ihmisiä, jotka jauhavat girldickistä ja manpussysta ja painostavat homoja ja lesboja suuntautumisensa vastaiseen seksiin. Tämän takia meillä on valtava joukko seonneita ihmisiä, jotka hyökkäävät maailman tunnetuimman lastenkirjailijan kimppuun, kun hän sanoo: "Sex is real."

Transsukupuolisuuden rinnastaminen homouteen on vähän sama kuin rinnastaisimme anoreksian siihen, että joku pitää mustikkapiirakasta vaniljakastikkeella.

Homofobian ultimaattinen multihuipentuma

Mikään koko intergalaktisessa maailmankaikkeudessa ei ole yhtä homofobista ja homovihamielistä kuin heteroseksuaalit, jotka esittävät olevansa homoja ja lesboja. Tämä on niin törkeää ja häikäilemätöntä identiteettimme, seksuaalisen suuntautumisemme, oikeuksiemme ja koko olevaisuutemme loukkaamista ja niin pöyristyttävää rajojemme rikkomista, että se täyttää jumalanpilkan kriteerit.

En tiedä, tuleeko se tapahtumaan meidän elinaikanamme, mutta toivon että historioitsijat joskus tulevaisuudessa vihdoin selittävät, miten ihmiset yhtäkkiä menivät näin perustavanlaatuisella, karmaisevalla ja diabolisella tavalla AIVAN TÄYSIN SEKAISIN.

(Jos video ei näy, tässä linkki.)