tiistai 30. elokuuta 2022

Straight is the new gay (+ Non-Bonery 1-7)


Copyright: Sinfest eli Tatsuya Ishida. Ishida on amerikanjapanilainen taiteilija, joka piirtää erittäin osuvia poliittisia verkkosarjakuvia, aiheenaan etenkin viime vuosina usein genderideologia. Kannattaa tutustua. Tykkään aihesisältöjen ohella tosi paljon hänen piirrostyylistään.

Minusta tuntuu toisinaan, että genderideologia on tarkoituksella suunniteltu ja pystytetty ihan vain naisten ja homoseksuaalien kiusaksi, työntämään meidät ikään kuin oman poliittisen liikehdintämme (feminismin aallot, LGB-aktivismi ja Pride, #metoo ja kaikki vastaavat) sisältä käsin takaisin marginaaliin, jonne kuulummekin.

On sinänsä kyllä nerokasta, että naisten ja homoseksuaalien rohkaistuessa vaatimaan oikeuksiaan yhä äänekkäämmin päättää joku wokeliberaaliporukka lopulta jossain, että hei, tukitaan noiden turvat muuttamalla kokonaan käsitteiden mies ja nainen merkitykset (ja samalla käsitteiden hetero, homo ja bi merkitykset). Sitten vallataan vaivihkaa kaikki mahdolliset sukupuoleen liittyvät poliittiset järjestöt ja väännellään siellä kaikki päälaelleen ja nurinpäin niin, että misogynistiset ja homofobiset miehet on kuin huomaamatta yhtäkkiä asetettu kaiken keskiöön ja alkuperäinen idea täysin vääristelty ja hävitetty. Handmaidenit, wokebrot, idealistiallyt ja muunsukupuoliset hurraavat vieressä, kun miehet jälleen kerran vievät riemusaatossa naisilta ja homoseksuaaleilta kaiken omaa identiteettiä ja määritelmiä myöten. Älkää akat ja etuoikeutetut hinttarit pullikoiko, tietäkää paikkanne, koska jos ette tiedä, niin me löydämme kyllä keinon osoittaa sen teille. Ja jälleen kerran se myyttinen valkoinen, lihaa syövä heteromies paistattelee jalustalla, tällä kertaa vain pinkissä koltussa, peruukki päässä, korkkarit jalassa ja KILL THE TERF -kylttiä heilutellen, koska miehet ovat kaikessa aina parempia – myös naisena olemisessa. Mies on parempi nainen kuin naiset itse. Itse asiassa mies onkin se oikea, aito, autenttinen, biologinen nainen, the one and only. Ja homoseksuaaliset miehet ovat jälleen kerran heteronaisten voimakkaan painostuksen kohteena, koska emmekö me nyt vieläkään ole ymmärtäneet, että homomiehellä ja rintansa poistattaneella amisviiksinaisella ei ole yhtään minkäänlaista materiaalista eroa.

Siis onhan tämä kaikki aatteellisella tasolla tarkasteltuna ihan helvetin nerokasta.

Nykyään homoseksuaalisuus on mausteisten ja narsististen heteroseksuaalien muodikas ja jännittävä queer-identiteetti. Nämä spicy straightit ovat kolonisoineet koko LGB-kulttuurin kauttaaltaan, väännelleet sen omaksi temmellyskentäkseen ja ajaneet homoseksuaalit ulos omasta viiteryhmästään. Sama porukka, joka sylki roiskuen rääkyy barrikadeilla intiaanipäähineistä, alkuperäiskansoista, Eskimo-jäätelöistä, identiteettien approprioimisesta, transnaisista ja ties mistä canceloiden porukkaa kuin heinää niityllä, ei näe minkäänlaista ongelmaa siinä, että naisista on tehty oman sukupuolensa subkategoria ja homoseksuaalisuus on käsitteellisesti katoutettu, koska homoseksuaalisuus tarkoittaa nykyään toisen ihmisen immateriaaliseen sukupuolisieluun ja jännägenderiin kohdistuvaa romanttista ja seksuaalista viehtymystä.

Ja auta armias, jos emme ole kaikesta tästä kyseenalaistamattomasti samaa mieltä ja hurraa onnellisina omalle eliminaatiollemme.

Muihin aiheisiin:

Minulla on nyt kolme pidempää kirjoitusta tekeillä, toivon saavani piakkoin valmiiksi. Aiheina se edelleen kesken olevan dysforiakirjoituksen toinen osa, transaktivismissa ilmenevät kultin ja lahkon piirteet sekä lisää transaktivismin paradokseja. Viimeksi mainituista on itse asiassa hyvin viihdyttävää kirjoittaa, koska materiaalia analysoitavaksi löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Varsinainen kultakaivos siis. Oudointa on se, että transien itsensä näyttää olevan täysin mahdotonta hahmottaa sitä, miten kosminen kognitiivinen dissonanssi värittää aivan kaikkea heidän toimintaansa, olemistaan ja aktivismiaan. Olen täysin varma, että suuri osa heistä on patologisia valehtelijoita. Kukaan mieleltään terve ihminen ei kykene pokkana valehtelemaan jatkuvasti aivan kaikesta mahdollisesta, sanomaan ensin yhtä ja sitten toista ja levittelemään täysiä epätotuuksia ilman, että se alkaa ennen pitkää ahdistaa häntä itseään. Tähän liittyen voisi jatkossa käsitellä myös erilaisia selviytymismekanismeja, joilla transaktivistit selittävät itseltään olemattomiin kaikki mahdolliset ristiriidat ja epäloogisuudet omassa toiminnassaan ja koko ideologiassaan. Yksi esimerkki tästä löytyy edellisen postauksen kommenteista, jossa kirjoitin seuraavasti (muokkailin hieman alkuperäistä):

Transit yrittävät selitellä kognitiivista dissonanssiaan olemattomiin muun muassa siten, että ”cisihmisyydestä” rakennellaan mahdollisimman tylsä ja ei-tavoiteltava kuva tai olemisen tila. Cissut ovat tyhmiä ja mistään mitään tietämättömiä ja asioita ymmärtämättömiä juntteja, jotka eivät vaan tajua. Älä ole tylsä cissu, ole uhkea ja uljas trans ja julista se koko maailmalle! Trans rights are human rights!

Transidentiteettejä glorifioidaan ja nostetaan jalustalle, yritetään hirveällä vaivalla rakentaa niistä jokin tavoiteltava ja ihannoitava VIP-ihmisyyden muoto. Tätä mielikuvaa sitten kaupitellaan epävarmoille, itseään etsiville nuorille, jotka on rakkauspommittamalla helppoa aivopestä ajatukseen progressiivisesta uudenlaisen ihmisyyden muodosta, jossa kaikki ongelmat ovat cissujen ja TERFien syytä ja yhteiskunnan transfobiaa. Ei ole enää mitään ongelmia, koska ne voi kätevästi ulkoistaa.

Konkreettinen esimerkki tästä glorifikaatiosta on se, että transit ovat erikseen kehittäneet ”cisgender”-lipun, jota voitte ihastella täälläKaksi harmaan sävyä kolmena raitana. Cissut ovat persoonattomia, harmaita ja ankeita, pelkkää paskasakkia, kaikki ihanat genderit sen sijaan värikästä ja mahtavaa eliittiä. Älä ole cissu, ole joku mahtava jännägender, niin elämästäsi ei rakkautta ja magiaa puutu!

Transien tsiljoonista selviytymismekanismeista saisi kirjoitettua kokonaisia kirjasarjoja.

Palataan asiaan piakkoin. Ja ISO kiitos kaikille, jotka käytte täällä aktiivisesti kommentoimassa ja keskustelemassa, se on itse asiassa bloggaamisessa kaikkein parasta. :)

Mukavaa elokuun loppua ja häämöttävää syksyä kaikille! Kohta päästäänkin jo viettämään kekriä.

maanantai 22. elokuuta 2022

Tämä aikakausi on perseestä

 
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jne. Tämä absoluuttisen kilahtanut friikkiporukka on saanut niin paljon vahinkoa aikaan ja tulee jatkossakin saamaan, että sitä on mahdotonta edes pukea sanoiksi, ainakaan toistaiseksi. Odotan innolla, millaisia kirjoja ja tutkimuksia tästä aikakaudesta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä vielä tuotetaan.

(Btw, huomasin vasta hiljattain, että muutamia aiempiin postauksiin tulleita kommentteja oli päätynyt johonkin hallintapaneelin roskapostikansioon. En ollut tajunnut, että tuolla on jokin roskapostiosasto. Julkaisin ne kommentit nyt. Pahoittelut kommentoineille, en ole jättänyt tahallani mitään julkaisematta. Ilmeisesti Blogger tunnistaa tietyt triggerisanat ja tulkitsee niiden takia kommentin spämmiksi. Noh, olen jatkossa tarkempi näissä.)

perjantai 19. elokuuta 2022

Miksi lesbot eivät viehäty transnaisista?

Nyt ollaan jännän äärellä. Törmäsin sattumalta puolisentoista viikkoa sitten Twitter-lankaan, jossa joku mies (homo, ymmärtääkseni) selittää hyvin perusteellisesti ja seikkaperäisesti, mikä on syy siihen, etteivät lesbonaiset viehäty ”lesboista” transnaisista eli transidentifioituvista heteromiehistä. Screencappasin langan ja parhaat palat kommenteista tähän postaukseen. Ironistahan tässä on se, että mies selittää tämän asian eikä joku lesbo korkeimman omakätisesti; vähän niin kuin Matt Walsh manspleinaa feministeille transhulluudesta tällä hetkellä, kuin olisi itse keksinyt koko homman älyttömyyden kaksi minuuttia sitten. Noh, keskitytään nyt kuitenkin itse asiaan.

Tämä aihe on ollut kuuma peruna erityisesti viime vuosina transaktivismin raivotessa valtoimenaan ympäri länsimaita, joten on jo korkea aika, että joku tekee tämän asian tiimoilta kerta kaikkiaan selväksi sen, mitä selväksi tehtävissä on.


Pandora
Pandora's aquarium
She dives for shells
With her nautical nuns
And thoughts you thought
You'd never tell

Tori Amos: Pandora's Aquarium

Ensinnäkin. Nuo mainitut transidentifioituvat heteromiehet, joista monet käyttävät itsestään nimitystä transbian (trans + lesbian), eivät ole mikään viimeaikainen tai ylipäätään uusi ilmiö LGBTQIA-skenessä. "Lesbot transnaiset" ovat piinanneet lesboja ja häärineet heidän kimpussaan (tästä käytetään nimitystä cotton ceiling eli puuvillakatto) jo vaikka kuinka kauan. Vaikka minä olen tässä blogissa paljon paasannut "homojen” transmiesten homomiehiin kohdistamasta vainosta ja kyseisen ilmiön huomattavasta haitallisuudesta ja vastenmielisyydestä, on "lesbojen” transnaisten naisiin kohdistama vaino monestakin syystä paljon vakavampaa ja haitallisempaa. Naiskehoinen henkilö ei lähtökohtaisesti muodosta miehelle kummoistakaan fyysistä uhkaa, kun taas mieskehoinen henkilö on aina enemmän tai vähemmän uhka naiselle.

(Olen muuten nähnyt transidentifioituvien heteromiesten käyttävän lesboista halventavaa nimitystä cisbian, kun ovat tulleet lesbojen torjumiksi. Lesbothan ovat tehneet myriadeja kertoja selväksi, että heitä kiinnostavat nimenomaan toiset naiset, eivät naista larppaavat miehet kyrpineen tai avohaavoineen. Tämäkös transaktivisteja osaakin napakasti vituttaa.)

Transbianien mielestä heillä on jo muutenkin kaikki syyt olla raivoissaan kaikille maailman genitaalifetisistilesboille, mutta kun koko transbian-ilmiöön ja puuvillakattoon vielä yhdistetään pesunkestävä male aggression, joka ei transitiolla mieskehoisesta ihmisestä katoa mihinkään (mistä netti on enemmän kuin pullollaan todisteita), niin lesbot ovat ihan oikeasti yksi riskialttiimpia ryhmiä joutua miesten henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. Transbianit eivät myöskään ole ensimmäinen saati ainoa lesboja vainonnut/vainoava miesten ryhmä. Lesboille on lauottu sen tyylisiä kommentteja kuin et vain ole saanut koskaan kunnolla munaa ja jos edes kerran suostuisit kokeilemaan miestä (tai transnaista), niin varmasti tykkäisit jne. historian alkuhämäristä lähtien. Heteromiesten ja transbianien tavassa puhua naisille ei ole yhtään minkäänlaista eroa, vain sanamuodot ja solvaukset vaihtelevat muodoltaan hieman (TERF on uusi bitch tai cunt ja niin edelleen). Miehet eivät jostain syystä kestä sitä, että on olemassa naisia, joiden romanttinen, seksuaalinen ja emotionaalinen elämä on miehistä riippumatonta ja toteutuu heillä vain toisten naisten kanssa/kesken. Joitain miesten alkukantaisia vaistoja tämä triggeröi tavalla, joka saa heidät yhä uudestaan ja uudestaan pyhän raivon valtaan ja liikekannalle huutosakkeineen. Toki miesten kyltymättömällä päihittämisen ja valloittamisen halulla on tässä kuviossa oma osuutensa.

Mainittu Twitter-lanka transnaisista viehättymättömistä lesboista on käyttäjän @craicedup (nimim. Definitely not Graeme) postaama. En muista koskaan aikaisemmin nähneeni tästä aiheesta näin tyhjentävää selvitystä, saati sitten vielä Twitter-pituudessa. Erityisen ilahduttavaa on aina se, kun kontroversiaaleihin ja ristiriitaisiin aiheisiin kantaa ottavat henkilöt perustelevat näkemyksensä eivätkä vain iske väitettä väitteen perään ilman mitään faktoja ja evidenssiä. Yritän omistakin näkemyksistäni puhuessani pitää aina tarkoin huolen siitä, että argumentoin pääväitteeni huolellisesti ja autenttisilla tosielämän tapausesimerkeillä havainnollistaen. Muutoin väitteiden esittäminen on yhtä tyhjän kanssa. Inhoan sellaista tietynlaista tunnepitoista, huomionhakuista ja provosoimaan pyrkivää mölinää, jossa se mölisemisen akti itsessään on itsetarkoitus, mutta mitään järkiperusteita ei heru vahingossakaan, vaikka niitä erikseen kysyttäisiin (koska niitä ei ole ollut mölisijällä alun perinkään). Craicedup käy langassaan perusteellisesti lävitse kaikki keskeiset ydinkohdat siitä, miksi lesboilla on "genitaalipreferenssi" ja miksi heidän on vaikeaa (mahdotonta) viehättyä transnaisista.

En nyt jaksa laiskuuttani suomentaa kaikkia tämän postauksen englanninkielisiä kuvakaappauksia, kuten yleensä teen. Craicedupin langan aloitus on joka tapauksessa seuraavanlainen:


Ennen kuin siirrymme varsinaiseen langan sisältöön, tässä joitakin muiden Twitter-käyttäjien (genderkriittisiä, lesboja ym.) reaktioita Craicedupin selontekoon:


Ihmiset eivät ole tyhmiä, he kyllä tajuavat, kuka puhuu asiaa ja kuka jauhaa paskaa. Keskivertoihminenkin osaa erottaa nämä kaksi toisistaan, jos viitsii edes vähän vaivautua perehtymään käsiteltävään asiaan, oli se mikä hyvänsä. Tarkoitan lähinnä asioita, jotka ovat poliittisesti kontroversiaaleja, toki muitakin. Valtaväestö ei myöskään todellaKAAN ole transaktivistien kanssa samaa mieltä heidän nykyisistä yhteiskunnallisista tavoitteistaan, vaikka transit mieluusti niin tahtovat ajatellakin. Sieltä oman, turvallisen kuplan sisältä, jossa vauvansinisenpinkit liput liehuvat ja glitter tunkeutuu jokaiseen ruumiinaukkoon, ei helposti näe laatikon ulkopuolelle, jossa se todellinen maailma makaa muuttumattomine lainalaisuuksineen. Transien ja heidän taustajoukkojensa näkee usein hyvin voitonvarmasti julistavan sitä, miten ”he ovat uusi normaali”. Jos transit (sillä tavalla, miten transihmisyys nykykäsityksen mukaan ymmärretään) olisivat uusi normaali, transien ei tarvitsisi räyhätä barrikadeilla lippuineen ja banderolleineen riehumassa ja rääkymässä sekuntiakaan.

Huvittaa myös se, miten mediassa marssitetaan joka viikko framille vähintään kaksikymmentä genderspeshulia, jotka jauhavat suut ja silmät täyteen omasta erityisyydestään, erikoislaatuisuudestaan ja uusista pronomineistaan höystettynä yhteiskunnan transfobialla ja kokemuksella näkymättömyydestä. Toinen väittää olevansa normaali, toinen tekee (tai luulee tekevänsä) itsestään tieten tahtoen niin epänormaalin ja speshulin kuin ikimaailmassa kykenee ja kirnuaa erityislaatuisuuttaan kaikkien vastaantulijoiden kurkuista alas ympärivuorokautisesti. Kaikki tämä ja näiden välimaastoon sijoittuva saman transsateenvarjon alla. Trans rights are human rights!

No niin, asiaan eli Craicedupin lankaan. Myös transaktivistit kuulolle sieltä, mars mars. Nyt on teilläkin mahdollisuus kerrankin oppia jotain.

MITKÄ OVAT PERIMMÄISET SYYT SIIHEN, ETTEIVÄT LESBOT VIEHÄTY TRANSNAISISTA?


“Simplicity is the glory of expression.”
– Walt Whitman

“Simplicity is the ultimate sophistication.”
– Leonardo Da Vinci

“Life is really simple, but we insist on making it complicated.”
– Confucius

“The most simple things can bring the most happiness.”
– Izabella Scorupco

“There is no greatness where there is not simplicity, goodness, and truth.”
– Leo Tolstoy

”You either are a homosexual or you aren’t. Simple. If you disagree, you can just simply fuck off. Keep fucking off as long as it’s physically and emotionally possible and then simply fuck off again for all eternity.”
– Laventeliveikkonen

Tässä vielä lisää Craicedupin langan kirvoittamia kommentteja erinäisiltä Twitter-käyttäjiltä:


Kiinnittäkää vielä huomionne erityisesti seuraaviin kuvakaappauksiin:


Ajattelen vain, ettei tätä asiaa olisi tarpeen edes sanoa. Samasta sukupuolesta viehättyvien lesbojen ja homoseksuaalien ei tarvitse perustella seksuaalisia preferenssejään kenellekään, saati tulla syyllistetyiksi tai parjatuiksi, kun he eivät halua olla tekemisissä tämänhetkisen genderhulluuden kanssa.


Annas kun autan tässä. Lesbot ovat homoseksuaaleja ja samasta sukupuolesta viehättyviä. Sinun ei tarvitse sanoa "samasta sukupuolesta viehättyvät lesbot ja homoseksuaalit", sanot vain lesbot, he nimittäin ovat samasta sukupuolesta viehättyviä ja homoseksuaaleja.

Samasta sukupuolesta viehättyvien lesbojen. Taas kerran konkreettinen todiste siitä, miten transaktivistit ovat onnistuneet sotkemaan sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitteiden merkitykset niin monelle miljoonalle mutkalle, ettei kukaan enää tiedä, mitä mies, nainen, hetero, homo, lesbo ja biseksuaali tarkoittavat. No, tuon kohdanhan voi lukea kahdella tavalla: joko niin, että tähdennetään lesbon tarkoittavan nimenomaan samasta sukupuolesta viehättyvää naista, tai sitten niin, että on olemassa ns. monenlaisia erilaisia lesboja, joiksi myös mieskehoiset ihmiset siis voitaisiin määritellä (jos kokevat olevansa naisia). Transtopiassa lesbo tarkoittaa nimenomaan jälkimmäistä: lesboksi julistautuva transidentifioituva mies voi Transtopiassa ihan todella olla lesbo, jolloin lesbosta (kuten naisen käsitteestä ylipäänsäkin) tulee lesbouden yläkategoria, jonka johonkin alahaaraan transidentifioituvat miehet voidaan sitten mukamas jotenkin sijoittaa. Tosin tuossa kohdassa ei sanota samasta sukupuolesta viehättyvä nainen vaan nimenomaan samasta sukupuolesta viehättyvä lesbo. Lesbo-sana sisältää jo itsessään kaiken tarvittavan informaation. Siihen ei tarvita minkäänlaisia lisäselvennyksiä tai etumääritteitä. (Paitsi esim. butchlesbo ja sen sellaiset, joita lesbot omissa piireissään käyttävät toisistaan puhuessaan, mutta se on täysin eri asia.)

Sillä, mitä sanaa jossakin lauseyhteydessä käytetään eli mitä sanaa lauseen mielessään prosessoinut ja kirjoittanut on juuri siinä yhteydessä valinnut käyttää, on merkitystä. Se kertoo aina rikkahippusen verran jotain siitä, mihin suuntaan kyseisen aiheen diskurssi on muovautunut tai muovautumassa ja millaiseksi nuo tahalliset tai tahattomat sanavalinnat sitä osaltaan muovaavat koko ajan. Sanat kantavat merkityksiä, mikä ei ole yhdentekevä asia minkään olemassaolevan asian kannalta maailmankaikkeudessa. Sanojen käyttäminen on vallankäyttöä. Kieli on valtaa.

Ei ihan oikeasti kannata aliarvioida sen merkitystä, missä, milloin ja miten sanoja käytetään ja millaisiksi niiden kantamat perusmerkitykset kollektiivitajunnassa muotoutuvat aikojen kuluessa. Olen jo tuhansia kertoja tähdentänyt täällä sitä, että koska transit eivät pysty perustelemaan nykyisiä tavoitteitaan ja implementoimaan ideologiaansa yhteiskuntaan vallitsevaksi totuudeksi mitään järkiperäisiä argumentteja käyttäen, on transien ainoa vaihtoehto manipuloida ihmisiä kielen ja käsitteiden avulla (lue: kieltä ja käsitteitä raiskaamalla). Tämän asian merkityksellisyyttä ei voi ylikorostaa. Ei tarvitse kuin vähän pureutua pintaa syvemmälle transien ulostuloihin, kannanottoihin ja selityksiin, kun tämä sotkemistendenssi jo tulee kirkkaasti näkyviin. Transit yrittävät esimerkiksi hartiavoimin liu’uttaa Overtonin ikkunan sellaiseen asentoon, että heidän aiemmin ennenkuulumattomana pidetty täysin skitsofreeninen sukupuoli- ja ihmiskäsityksensä olisi vallitseva asiaintila. Transien ideologiset käsitykset ja selitysmallit sukupuolesta eivät myöskään kestäisi Occamin partaveitsen (kaiken mahdollisen valheellisen, turhan ja keinotekoisen riisuvaa, täysin paljaaltaan tarkastelevaa) käsittelyä kymmentä sekuntiakaan. Transit yrittävät aina pelata omaan pussiinsa nimenomaan ”argumentoimalla” sen puolesta, että käsitteet ja niiden merkitykset muuttuvat ajassa jne. ja etteivät esimerkiksi naiset ja lesbot voi ”omia” naiseutta ja lesboutta kokonaan itselleen, koska kuka tahansa naiseksi itsensä kokeva voi olla nainen. Transien käsitys naisesta ja naiseudesta on kulttuuriset stereotypiat, sosiaaliset roolit, seksistiset asenteet ja yhteiskunnalliset ideaalit kruunattuna itsemäärittelyn pyhällä mirhavoitelulla. Kun transaktivisteilta kysyy, mikä nainen oikeastaan on, he eivät osaa (tai halua) vastata. (Jos transaktivisti julistaa sylki roiskuen transnaisten olevan naisia, täytyisi hänellä olla edes jonkinlainen orastava käsitys siitä, mikä nainen itse asiassa on ja pystyttävä määrittelemään se.) Tai he julistavat kuorossa julki maailmankuulun kehäpäätelmänsä: "Nainen on kuka tahansa, joka identifioituu naiseksi." Kun kysyy edelleen, että miksi se naiseksi identifioituva varsinaisesti identifioituu ja miten he sen määrittelevät, he vastaavat jotain sen tyylistä kuin: "No, nainen on nainen. Jos kokee olevansa nainen, on nainen." Käsitettä ei voi määritellä käsitteellä itsellään. Käsite täytyy määritellä toisten käsitteiden avulla ja niiden kautta. Trans on trans? Palikka on palikka? Nainen on nainen? Lesbo on lesbo? Tajunnanräjäyttävää neroutta ja filosofisen ontologian kosminen riemuvoitto.

Mitä tulee seksuaalisiin suuntautumisiin, niin lesbo ja homo eivät ole jotain helvetin muodikkaita, mediaseksikkäitä identiteettejä, joihin kuka tahansa voi tuosta vain astella sisään tai transformoitua (heh) niihin hormoneilla ja kirurgisilla toimenpiteillä. Olet lesbo tai homo vain jos OLET lesbo tai homo. Et voi olla homo tai lesbo, jos ET OLE homo tai lesbo. Piste. Et voi olla jotakin sellaista tai tulla joksikin sellaiseksi, mitä et ole, vaikka kuinka sitä haluaisit, vaikeroisit, sydämestäsi toivoisit ja maailmanrannoilla rukoillen ruikuttaisit. Oletko koskaan pysähtynyt kysymään itseltäsi, MINKÄ TAKIA haluat väkipakolla yrittää olla jotain sellaista, jota ET VOI KOSKAAN olla? Käytät aikaasi hukkaan, heität potentiaalisi ja ainutkertaisen elämäsi menemään. Miksi valitset tieten tahtoen olla idiootti? Saat olla trans. Kukaan ei ole sitä kieltämässä. Ole niin transtranstrans kuin ikimaailmassa vain haluat. Mutta et voi olla koskaan jotain sellaista, jota ja joka et ole. Jätä muut ihmiset rauhaan ja mene menojasi olemaan trans jossain, missä et aiheuta harmia muille ihmisille.

Mikään yllä mainittu ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin että aurinko paistaa, painovoima vaikuttaa meihin, taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä, vesi on märkää ja ananas kuuluu pizzaan (slurps). Jostain riivatun syystä transaktivisteilla on aivan ylitsepääsemättömän intohimoinen pakkomielle tehdä väenväkisin tästä asiasta niin vaikeaa kuin ikinä vain mahdollista. Olen miettinyt pääni puhki, mikä on heitä tässä piintyneessä pakkomielteessään taustalla eteenpäin ruoskiva voima ja motiivi, mutta en keksi, en kerta kaikkiaan. Minulla ei ole harmainta käsitystä, mihin he oikein pyrkivät, mikä on heidän perimmäinen tavoitteensa. Jos jollakulla on näkemys tai jopa teoria tästä, niin tule kernaasti kertomaan ja keskustelemaan kommentteihin. Janoan laajempaa näkökulmaa. Kaikkein mehukkainta tietysti olisi, jos transit itse tulisivat tänne kertomaan. Tervetuloa. (Asiatonta ja perustelematonta öykkäröintiä tai mölinää en julkaise enkä siihen reagoi.)


Olen lopen kyllästynyt tähän koko asiaan. Olen kyllästynyt sekoiluun ja wokettajien ja transaktivistien taukoamattomaan paskanjauhantaan. Olen kyllästynyt jankkaamaan itsestäänselvyyksiä jankkaamasta päästyäni ja näkemään vuosi toisensa jälkeen, miten ihmiset menevät päivä päivältä perinpohjaisemmin sekaisin. Esirukoilen, että ihmiset jo kyllästyisivät tähän koko seksuaalisuus- ja sukupuolivouhotukseen, LHB-ihmisten kimpussa hääräämiseen ja naisten rääkkäämiseen once and for all ja siirtyisivät jo eteenpäin jonkin uuden villityksen pariin. Olen yrittänyt vainuilla ja nuuhkia tuultenhenkäyksistä, millainen se seuraava villitys voisi mahdollisesti muodoltaan olla ja mihin se kenties liittyisi, mutta ainakaan toistaiseksi kristallipalloni ei paljasta, mitä tämän eeppisen sukupuoliskitsoilun aikakauden jälkeen on luvassa. No, aika sen näyttää.


Loppuun vielä kokoava toteamus, jonka pitäisi olla kaikille itsestäänselvä:

Lesboilla (tai kenelläkään muulla seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta) ei ole minkäänlaista velvollisuutta eikä heidän tarvitse selittää tai perustella kenellekään millään tavalla sitä, miksi eivät viehäty jostakusta tai halua olla jonkun kanssa, oli sitten kyse romanttisesta tai seksuaalisesta suhteesta tai yhtään mistään muustakaan. Lesboilla ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta selitellä miehille/transnaisille/kenellekään, miksi eivät viehäty heistä tai halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Kenellä tahansa eli kaikilla on kaikissa mahdollisissa tilanteissa oikeus kieltäytyä olemasta minkäänlaisissa tekemisissä jonkun henkilön kanssa aivan mistä tahansa syystä tai ilman mitään syytä. Vaikka tuo torjutuksi tullut kuinka kärsisi torjutuksi tulemisesta, hänellä ei ole minkäänlaista oikeutta mihinkään syyhyn vedoten yrittää pakottaa tuota toista ihmistä olemaan kanssaan minkäänlaisessa sosiaalisessa ja/tai seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Ajatus siitä, että jonkin tietyn ihmisryhmän edustajilla olisi jokin kosminen oikeus saada toisilta ihmisiltä rakkautta ja seksiä tai manipuloida ja pakottaa heidät rakkauteen ja seksiin vedoten johonkin fobia- ja syrjintäsyytöksiin tai omaan uhristatukseensa, on yksinomaan kieroutunut ja aivan äärimmäisen sairas. Ihminen, joka kokee oikeudekseen painostaa muita ihmisiä seksiin tai mihinkään muuhun kanssakäymiseen, on aina ja automaattisesti hyväksikäyttäjä ja saalistaja. Jos tunnistat itsessäsi tällaisia elkeitä tai taipumuksia, niin yritä mennä edes hetkeksi itseesi. Mikä saa sinut käyttäytymään tällä tavalla? Mitä kuvittelet voittavasi tai saavuttavasi tällaisella toiminnalla? Mitä sinä oikeastaan varsinaisesti odotat muilta ihmisiltä? Miksi haluat satuttaa, loukata ja vahingoittaa muita? Mitä tuo tarve ja vahingoittamisesta saatu mielihyvä viestivät omasta itsestäsi, siitä itsestä, joka kyhjöttää ja värjöttelee kaiken aktivistimöykkäämisen ja liehuvien lippujen takana?

/edit
I rest my case.


/edit 2
Jahas, tämä mulkku nolaa itseään lisää.

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä