Hei, lukijat! Tänään vuorossa vieraskynäteksti, jonka kirjoittaja lähetti minulle viime vuoden puolella. Kiitokset tekstistä!
Blogissa on ollut (omalta osaltani) hieman hiljaista viime aikoina. Koetan aktivoitua tästä pikkuhiljaa, kunhan yleiset siviilielämäni kiireet tästä hieman hellittävät. Joudun lisäksi peruuttamaan joitakin lupaamiani keskeneräisiä tekstejä, koska niiden sisältö on tässä kohtaa jo vanhentunut tai en vain yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niitä loppuun. Uutta tulille siis vain, ja onhan transrintamalla varsinkin nyt USA:n tilanteen myötä muutenkin tapahtumassa dramaattisia muutoksia, jotka tulevat aikanaan valumaan myös tänne rapakon taakse. Mutta pidemmittä puheitta...
 |
| (Kuva Laventelin lisäys, ei vieraskynäilijän.) |
Löysin Laventelin blogin noin vuosi sitten. Olin todella ilahtunut, sillä en ollutkaan ajatuksineni yksin. Tämä kirjoitus on lähinnä omiin havaintoihini ja pohdintaani painottuva, joten mikään akateeminen analyysi ei ole kyseessä. Nykyinen sukupuolisirkus on hämmäntävää.
Tässä hieman taustaani. Olen pian 36-vuotias mies. Olen kotoisin eteläisestä Suomesta keskisuuresta kaupungista. Olen sivusta seurannut Setan ja Priden menoa useiden vuosien ajan. En ole itse seksuaalivähemmistöihin kuuluva, enkä edusta transihmisiä. En ole koskaan ollut millään tavalla itse mukana näissä piireissä, mutta kun luonne on utelias ja ajan ilmiöitä on kiva seurata, niin tämäkin maailma on tullut tutuksi. Mainittakoon, että tunnen monia vasemmistolaisia, joista osa on vanhoja kavereita, mikä on tuonut aiheita lähelle omaa elämänpiiriä. Lisäksi olen opiskellut yliopistossa, joten sitäkin kautta ilmiöön liittyvät ideologiat ovat osittain tulleet vastaan sekä yliopiston arjessa että opintojen otteessa. Opinnoistani on tosin 10 vuotta aikaa, joten nykytilanne yliopistossa on jo aivan toinen.
Olen elänyt varsin tasapainoisen lapsuuden vanhempien avioerosta huolimatta ja käynyt kouluni ala-asteelta lukion loppuun samalla paikkakunnalla. Olen myös harrastanut eri juttuja nuorempana samalla paikkakunnalla. Oma ikäluokka, sekä hieman vanhemmat ja nuoremmat ovat tulleet tutuiksi kotikaupungissani melko hyvin. Omana teiniaikanani vuosina 2001-2007 transasiat eivät olleet millään tavoin esillä nuorten puheissa tai mediassa. Edes seksuaalivähemmistöistä ei juuri puhuttu. Poikien keskuudessa homoudesta kurtisteltiin kulmia ja sitä pidettiin pimeänä, mutta se jäi yleensä siihen. On hyvä huomata, että sosiaalista mediaa ei käytännössä tuolloin vielä ollut. Älypuhelimetkin tulivat vasta seuraavalla vuosikymmenellä.
Kouluaikojen tutuista avoimesti homot ja lesbot voi laskea lähes yhden käden sormilla. Heidän kuulumisensa seksuaalivähemmistöihin ei ole näkynyt aktivismina tai validoinnin vaatimuksina. He elävät siis täysin normaalia elämää, johon kuuluu töitä ja vapaa-ajan harrastuksia, kuten minullakin. Moikataan kadulla kun tavataan.
Yksi lukioaikainen tuttu avautui transkokemuksestaan noin 15 vuotta sitten. Hänelle transsukupuolisuus oli sitä klassista transsukupuolisiutta. Hän halusi pukeutua vastakkaisen sukupuolen roolin mukaisesti ja oli menossa lääketieteellisiin transhoitoihin. Hän piti jo tuolloin itse erittäin hyvänä tarkkoja psykologisia testejä ja pitkää prosessia (portinvartijakäytäntö), jotta katumista ja peruuttamattomia toimenpiteitä voitaisiin välttää. Nykyisin äänenpainot ja vaatimukset tätä toimintatapaa kohtaan ovat kriittiset.
Lisäksi tiedän kaksi muuta transia, joista toinen totesi hiljattain, että onkin vain ns. "poikatyttö". Hän oli tullut vuosia aiemmin julki lesbona. Mitään peruuttamattomia asioita ei onneksi vielä oltu tehty, minkä hän mainitsi erikseen itsekin.
Pidän tätä otantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä varsin pienenä siitä laajasta oman ikäluokan joukosta, jota tunnen tai tiedän omalta paikkakunnaltani. Kun mukaan lasketaan oman ikäiset muualta, ei sateenkaari-ihmisten määrä juuri kasva. Kun katson nykyistä menoa, olen oikeasti huuli pyöreänä. Mistä tällainen sukupuolihämmennys on tullut? Miksi yhä nuoremmat ilmoittavat olevansa transsukupuolisia tai muunsukupuolisia? Miksi en ole kuullut oman ikäluokan ihmisten tulleen joukolla viime vuosina kaapista transeina tai muusuina, vaikka ilmapiiri on koko ajan suvaitsevaisempi?
Transsukupuolisuus on nykyisin kovin eri asia kuin 10 vuotta sitten. Voit olla mitä tahansa sukupuolta vain ilmoituksellasi. Viis fysiologiasta tai kromosomeistasi. Kuten Laventeliveikkonen on todennut, tämä tuo paljon ongelmia seksuaalivähemmistöjen arkeen. Jos kieltäydyt deittailusta biologisesti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, olet transfoobikko, koska sukupuolitat hänet väärin biologian ja fysiologian mukaan. Koko seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli menettävät perinteisessä mielessä merkityksensä, mistä seuraa joukko ongelmia yhteiskunnan eri osa-alueille. Näistä aiheista on Laventelin blogissa puhuttu paljon, joten en niitä tässä käy läpi.
Laventelin toim. huom. Muistutan tässä kohtaa, että yksi transaktivistien täysin tietoisista toimintastrategioista ajaa ideologiaansa yhteiskuntaan on ollut yrittää häivyttää homoseksuaalisuus käsitteellisesti. Ja siis homoseksuaalisuus nimenomaan biologisessa ja lihallisessa mielessä, ei sinitukkaisten genderspeshulien huomionhakuidentiteettinä. Homoseksuaalisuus on aikojen alusta saakka ollut transaktivisteille kiusallinen piikki lihassa, koska se muistuttaa heitä itseään siitä, ettei heistä koskaan ihan aidosti voi tulla oikeita vastakkaisen sukupuolen edustajia millään keinolla muussa kuin korkeintaan keinotekoisessa identiteettimielessä ja sellaisessa yhteiskuntajärjestyksessä, jossa muut kerta kaikkiaan pakotetaan valehtelemaan transien mieliksi (i.e. nykyaika). Transeille ei valehtelu tai sen "kohteena" oleminen tuota mitään ongelmia, heidän koko identiteettinsähän lähtökohtaisesti perustuu valheelle ja he elävät ja hengittävät sitä valhetta kuin narkomaanit. Transit ovat mielissään niin kauan kuin muut vain kuuliaisesti toistelevat heille, että keisarin vaatteet ovat upeat. Mutta me pahuksen homot emme vain suostu siihen ruotuun, johon he yrittävät meidät kerta toisensa jälkeen asettaa. Emme suostu luopumaan seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestamme ja kehollisesta koskemattomuudestamme, emmekä suostu siihen, että seksuaalisuudestamme väännetään jokin identiteettisektori, johon kuka tahansa voi vain saapastella sisään. Olen itse siinä pisteessä, että mitä enemmän transeja vituttaa kuin pientä oravaa, sitä suuremmin itse nautin. Olen niin kauan seurannut transien piinaavan naisia ja homoja, etten tunne heitä kohtaan minkäänlaista myötätunnon häivääkään.
On myös erikoista, että transaktivistien ja muusujen ulkoinen olemus ilmeitä ja eleitä myöten on hyvin yhdenmukainen joka paikassa länsimaissa. Moni nykypäivän nuori trans on sanonut kokeneensa ulkopuolisuutta ja usein jopa kiusaamista nuorempana, mikä on vaikuttanut oman sukupuolen kokemukseen. Kun he ovat löytäneet trans- ja muusupiirit, ovat monet kokeneet löytäneensä oman juttunsa ja omat piirinsä, jossa kokevat tulleensa hyväksytyksi. Mukaan on tullut myös usein aktivismi. Eikö näissäkin piireissä kuten muuallakin ole silti "vaarana" ulkopuolelle jääminen? Jos et koe porukan ulkoista tyyliä tai varsinkaan aktivismin keinoja aina omaksi, niin saatat yllättäen tippua pois porukasta? Onko ilmapiiri sittenkään kovin vapaa? Jos kahnauksia syntyy jopa ompeluseuroissa, niin miksi ei aktivistipiireissäkin? Erityisen surullisena pidän ylipäätään sitä, että moni on kokenut kiusaamista tai ulkopuolisuutta, koska on ollut erilainen kuin muut. Uskon, että jos nuoret (ja aikuiset!) kohtaisivat toisensa rakkaudellisesti ja hyväksyisivät toisensa sellaisenaan, olisi vaikutus mieleen ja hyvinvointiin aivan valtava. En ihmettele ollenkaan sitä, että esimerkiksi moni spesiaaleista aiheista kiinnostunut autismin kirjon nuori päätyy transporukoihin, kun on kokenut ikävää kohtelua muilta ja on lähtökohtaisesti varautunut muita ihmisiä kohtaan. Taustalla voi olla myös häpeä omasta poikkeavasta kiinnostuksesta tiettyjä asioita kohtaan, mikä on sinänsä täysin turhaa. Kun mukaan tulee vielä transaktivistien viesti somessa, voi joku ajatella poikkeavan kiinnostuksen johtuvan väärästä sukupuolesta. Selkäpiitä karmii kun asiaa ajattelee! Jokainen olkoon oma itsensä ja tulkoon kohdatuksi sellaisenaan ilman karttamista! <3
Silmiinpistävää on myös se, että usein transidentifioituvat nuoret ovat paremmin toimeentulevista perheistä. Samoista kouluista on ulkomailla ja kai Suomessakin saattanut hakeutua joukko tyttöjä transtutkimuksiin, kuten Helen Joycen teoksessa Trans todetaan. Miksi työväenluokkaisissa perheissä vastaavaa ilmiötä ei samassa mittakaavassa ole? Sanon tämän myös siksi, että asun ja asuin myös nuorena kaupungissa, jossa isolla osalla on ns. duunaritausta. Ei kukaan nuori silloin hakeutunut transtutkimuksiin tai ilmoittanut tulleensa väärinsukupuolitetuksi. En usko, että meno on muuttunut noin 20 vuoden aikana täällä paljoakaan. Seta kampanjoi nyt samaan aikaan paljon blokkerihoitojen saamiseksi alaikäisille sekä portinvartijakäytännön lakkauttamiseksi. Myös hoitohenkilökuntaa vaaditaan olemaan kyseenalaistamatta transkokemusta. Eikö kenelläkään edes poliittisessa vasemmistossa soi mikään hälytyskello? Onko äänten saaminen vaaleissa ja oma vallantavoittelu kaiken edellä? Voiko olla sattumaa, että yhä isompi joukko nuoria ilmoittaa olevansa transsukupuolisia ja samaan aikaan Setan kampanjointi on heidän puolellaan? Merkillepantavaa on myös se, että moni muusu ja trans ilmoittaa olevansa vasemmistolainen. En tiedä ketään kokoomuslaista tai keskustalaista muusua, kokoomuslaisia homoja ja persuja tiedän useita. Ehkä tämä kertoo jostakin... Miksi monella nykytransilla tai muusulla on myös muita vaikeuksia? Monella on työttömyyttä, mt-puolen ongelmia tai muuta syrjäytymistä. En usko, että aktivistien toitottama yhteiskunnan transfobia olisi tähän syyllinen.
Eräs erikoinen piirre on myös se, että yhtäältä aktivistit väittävät, että genitaaleilla ja fysiologialla ei ole merkitystä todellisen sukupuolen kanssa, mutta silti moni nykytrans ilmentää kokemaansa sukupuolta hyvin stereotyyppisesti. On silikonirintoja, huulitäytteitä ja pitkiä ripsiä transnaisilla. Transmiehillä on raavaan miehen olemusta ja testoilla muokattua olemusta partoineen ja lihaksineen. Tätäkö mieheys ja naiseus sitten on?! Itse koen nämä miehenä hyvin vieraina itselleni. Miksi minä en ole koskaan kokenut tärkeäksi korostaa mieheyttäni treenatuilla lihaksilla, muhkealla parralla tai testosteronia uhkuvalla olemuksella? En silti kiistä omaa sukupuoltani millään tavoin.
Laventelin toim. huom. Tuo, että sanotaan yhtä ja tehdään toista ja heti seuraavassa käänteessä tehdään kolmatta ja sanotaan neljättä ja kaikki on iloisessa ristiriidassa keskenään eikä transien itsensä tarvitse koskaan noudattaa omia sääntöjään, on transien täysin tietoista manipulointia. Kaaoksen ja epäjärjestyksen luominen on tehokas keino pitää muut ihmiset talutusnuorassa, varsinkin kun kyseessä on ihmisryhmä, joka on saanut yhteiskunnassa niin suunnattoman paljon valtaa.
Kävin pienen debatin somessa Vuokkosten miesten tamponien julkaisun aikaan. Kommenteissa moni nuori edistyksellinen trans iloitsi kampanjasta ja eräs nuori menstruoiva transmies koki tulleensa huomioiduksi ja validoiduksi. Kysyin yleisesti, että eivätkö tällaiset miesten tamponit voi olla ikävä sukupuolidysforian vahvistaja niille transeille, joilla syntymäkeho toimintoineen aiheuttaa ahdistusta. Tähän kommentoitiin, että silloin ihmisellä täytyy olla kovin kapea käsitys sukupuolesta, jos oma keho aiheuttaa dysforiaa... Siis mitä!! Ihan kuin dysforiaa kokevan ahdistus ja ongelmat olisivat vain kapean käsityksen tulosta! Aika mauton heitto! Koko transius on siis menossa perinteisessä mielessä romukoppaan. Auttaako tällainen ajattelu kehodysforiasta kärsiviä? Edistääkö tämä moderni transaktivismi lopulta heidän asiaansa, kun raja tulee suurella yleisöllä joskus vastaan? Kysyin myös samassa Vuokkos-keskustelussa, että ovatko miesten tuotteet sellaisia, joissa on bodattu kroppa, parta ja sininen pakkaus, kuten Vuokkosten mainoksessa. Tähän eräs henkilö kommentoi, että minulle taitaa tulla yllätyksenä, että iso osa miehistä tykkää muun muassa sinisestä... Tuota noin, tarvitsen huikan vettä väkevämpää tähän väliin.
Itse olen omassa nuoruudessani kuullut ja oppinut siihen, että sukupuolen ei pitäisi määrittää sitä, mitä töitä teet, miten pukeudut, harrastat, mitä ostat, millainen olet luonteeltasi yms. Nykyistä transaktivistiporukkaa ei taida tämä oikeasti kiinnostaa, vaan heille tuntuu olevan tärkeää juuri elää maailmassa, jossa on sinisiä miesten tuotteita, miesten ja naisten töitä, yms. Nykyinen transideologia pyrkii siis romuttamaan tätä tavallaan täydellisesti.
Olenpa kuullut jopa erään nykytransin suusta, että hänen transkokemukseensa vaikutti se, että hän koki olevansa liian tunneviileä naiseksi, joten hänen täytyi olla mies.
Jos nykytrans pitää kehodysforiaa noin helposti vain kapean sukupuolikäsityksen tuloksena, niin onko näillä nykytranseilla mitään tekemistä transsukupuolisuuden kanssa? Kiinnostaako heitä dysforiaa potevien asiat lainkaan? Kyse taitaa olla vain rajojen rikkomisesta ja jostakin oudosta alakulttuurista, joka on onnistunut manipuloimaan tietyntyyppiset ihmiset.
Laventelin toim. huom. Kyse on nimenomaan siitä. Siis manipuloivasta alakulttuurista. Miettikää, miten paljon monia tähän kulttiin hurahtaneita nuoria vuosien kuluttua hävettää, kun he muistelevat tätä aikakautta ja sitä, miten helposti olivat johdateltavissa sanomaan ja tekemään mitä tahansa transaktivisteja miellyttääkseen. Nuoret itse hyvin harvoin (jos koskaan) kykenevät tiedostamaan sitä, miten helppo heitä on viedä kuin pässiä narussa, kun asialla ovat tarpeeksi manipuloivat ja kieron älykkäät ihmiset. Eikä
siihen sen kummempaa älyäkään tarvita (miettikää nyt vaikka jotain Vesinaurista), kunhan on tarpeeksi tunteisiin
vetoavaa meluamista, johon on helppoa huutokuorolaisena liittyä.
Tähän liittyen on nostettava esiin Setan joku vuosi sitten julkaisema "Seksi ja trans" -opas, jossa korostetaan sitä, kuinka sukupuoli ei ole vain genitaaleja (mikä toki osittain on totta). Osa perinteisistä transeista on kokenut oppaan omaa kehodysforiaa vahvistavaksi juuri sen genitaaleja korostavan sisällön takia. Opas ei lainkaan tuo esille sitä, kuinka joillekin syntymäkeho ja sekundääriset sukupuolipiirteet ovat iso ahdistuksen aiheuttaja. Eräs transhenkilö ei suosittele opasta kenellekään ja heitti omansa saunan takkaan.
Somessa laajasti esillä oleva aktivisti Kajo Välikangas on tullut tunnetuksi vulva-aktivistina ja korostanut sitä, kuinka jokaisen genitaalit ovat ainutlaatuiset, eikä samaa ole kenelläkään muulla. Tämä on sinänsä hienoa! Asia on juuri näin. Samaan aikaan Välikangas ilmoittaa olevansa sukupuoleton transmaskuliini. Miten on mahdollista, että voi olla olematta mitään sukupuolta, mutta silti kehon ominaisuuksia pitää korostaa, kuten vulvaa hänen tapauksessaan? Hiljattain hän ilmoitti poistattavansa rintansa, mikä hämmentää entisestään. Miksi vulva ja sen olemassaolo on niin tärkeää, mutta toimivat rinnat on saatava pois? Eivätkö rinnat olekaan hänelle aktivistisen positiivisuuden kohde samoin kuin vulvat? En ymmärrä. Välikangas kertoi Priden aikoihin tapahtuman hengessä, kuinka hän oli teininä kokenut eheytystä lesboudestaan seurakunnan piirissä. Tätä lukiessani olin hyvin surullinen entisenä seurakuntanuorena. Kenenkään ei pitäisi kokea tällaista henkistä väkivaltaa. En usko eheytyksen toimivuuteen, enkä näe sen lisäävän seksuaalivähemmistöjen virtaa seurakuntien toimintaan. Välikangas on kuitenkin paradoksaalisesti mukana transaktivismissa, jossa homoja voidaan painostaa suhteisiin transmiehien kanssa transfobian uhalla. Tämäkin on käänteistä eheytyshoitoa. Ah, kuinka edistyksellistä!
Onko lesbous edelleen monelle naiselle vaikea hyväksyä, vai miksi monen transmiehen kohdalla on näin? Ovatko stereotypiat ja roolit naiseuteen liittyen niin vahvat, että osa naisista kyseenalaistaa jopa oman sukupuolensa ennemminkin kuin toteaa itselleen olevansa lesbo? Onko naisilla keskinäisessä kanssakäymisessä jotain sellaisia käyttäytymissääntöjä tai tabuja, jotka ajavat ennemminkin transpohdintoihin kuin rehelliseen lesbouteen? Tähän olisi mielenkiintoista saada näkökulmia muiltakin.
Entäpä kun transien ongelmat eivät katoakaan transition seurauksena? Mikä neuvoksi? Kuka ottaa kopin tai vastuun kun suomut putoavat joidenkin detransitioitujien silmiltä?
Laventelin toim. huom. Nuo "mikä neuvoksi" ja "kuka ottaa kopin" ovatkin detransien kohdalla kuningaskysymys ja tulee olemaan sitä entistä enemmän tulevina vuosina. Detranseja aiemmin "hoitaneita" puoskareita eivät detransien ongelmat kiinnosta, koska eihän detrans ole heidän perspektiivistään enää rahasampo. Odotan sitä aikaa, kun nämä nousevat laajemmin julkiseen keskusteluun. Ovathan ne toki jo nousseet, mutta sellainen laajempi ja skandaalinkäryisempi keskustelu tekee vielä tuloaan.
