Homous ja heterous eivät katoa koskaan

Varmaan yleisin homoseksuaaleille esitetty kysymys on: "Minkä ikäisenä tajusit olevasi homo?" Muistelenpa hieman.

Itse tiedostin oman homoseksuaalisuuteni noin 9-vuotiaana. Ne ensimmäiset signaalit eivät olleet seksuaalisia sanan varsinaisessa merkityksessä, pikemminkin ne olivat jonkinlaista tiedostumista siitä, että reagoin poikiin ja miehiin eri tavoin kuin naisiin ja tyttöihin. En pystynyt ollenkaan samaistumaan miespuolisten ikätovereideni (usein misogynistisiin) pillu- ja paneskelujuttuihin. Ihailin ja toisaalta tavallaan pelkäsin miehiä. Tunsin määrittelemätöntä ja voimakasta mielihyvää miesten katselusta ja reagoin hyvin voimakkaasti esimerkiksi miehen kehon luontaiseen ja partaveden sekaiseen maskuliiniseen tuoksuun. Muistan, miten tuon ikäisenä kerran kaupassa joku mies käveli ohitseni, tunsin tuon huumaavan tuoksahduksen ja lähdin hetkeksi seuraamaan tuoksuvanaa kuin hypnoosissa. Kahteentoista ikävuoteen mennessä olin jo vankemmin tietoinen siitä, että tunnen vetoa toisia poikia kohtaan. 13-vuotiaana aloin tosissani varmistua asiasta, koska ihastuin erääseen luokkatoveriini. Tämä poika oli suosittu ja urheilullinen, minä taas melko hiljainen ja vetäytyvä. Se oli sellaista ihastumisen ja ihailun sekoitusta. Muistan, millaista mielihyvää ja iloa tunsin aina hänet luokassa ja käytävillä nähdessäni. Poika oli hetero, joten minulle täysin saavuttamattomissa, mutta en minä niille tuntemuksille mitään mahtanut.

Koin kuitenkin tuolloin voimakkaasti, että nuo tuntemukset ovat vääriä ja "syntisiä". Yritin vuosien ajan mielessäni pakottaa itseni heteroksi. Visioin tulevaisuutta, jossa kohtaisin vihdoinkin naisen, johon tuntisin vetoa, perustaisin perheen hänen kanssaan ja asuisimme omakotitalossa jne. Uskoin vakaasti, että minulla on vain jokin ohimenevä vaihe, jonka jälkeen alkaisin normaalisti ihastua tyttöihin ja löytäisin lopulta itselleni vaimon. 14-15-vuotiaana tiedostuin kuitenkin entistä voimakkaammin siitä, etten pysty tuntemaan tyttöjä kohtaan mitään romanttista tai seksuaalista, vaikka kuinka olisin tahdonvoimalla koettanut pakottautua siihen. Tunsin tyttöjä ja naisia kohtaan toveruutta ja sielunveljeyttä, mutten mitään romanttista tai seksuaalista.

16-vuotiaana olin jo sen verran varma asiastani, että uskaltauduin kertomaan siitä lähimmille ystävilleni. He ottivat hyvin asian vastaan. Yksi heistä tosin selitti: "Toivoisin sinulle kyllä mahdollisuutta elää elämääsi heterona, olisi paljon helpompaa. Ehkä tämä on sinulla vain vaihe? Tosin miksipä olisit asiaa minulle kertonut, jos et kerran olisi siitä varma." No, lopulta hänkin hyväksyi asian. Tuona ikävuotena lopulta kävin sitten läpi tuskallisen ajatusprosessin, että kyse ei ole mistään ohimenevästä vaiheesta vaan romanttinen ja seksuaalinen kiinnostukseni todella kohdistuu ehdottomasti vain toisiin miehiin. Noihin aikoihin minulla oli myös ensimmäinen (tosin lyhyt) seurustelusuhde. Tuon seurustelusuhteen kautta viimeistään varmistuin siitä, kuka ja mikä olen. 17-vuotiaana olin jo hyljännyt kaikki ajatukset siitä, että ehkä vielä jonain päivänä pystyn kiinnostumaan naisista.

Tiedän useita homomiehiä, joilla on käytännössä identtinen kokemushistoria. Homoudesta tiedostuu tietynikäisenä (tämä vaihtelee paljonkin), yrittää painaa sen taka-alalle ja pakottautua heteronormatiivisiin skeemoihin ja ajatteluun, on tsiigailevinaan mimmejä jne. Se homoseksuaalinen himo ja kaipuu ei kuitenkaan katoa mihinkään. Sitä ei yksinkertaisesti voi tahdonvoimalla muuttaa. Toisen miehen läheisyyden kaipuu on "pahimmillaan" kuin voimakas nälkä. Sitä himoaa ja janoaa ja kun sitä saa ja kiinnostus on molemminpuolista, se tuntuu niin hyvältä, että sitä on mahdotonta sanoin kuvailla. Miestenvälinen romanttinen läheisyys ja maskuliinisen äijäenergian virtaaminen täyttää jonkin erittäin syvältä psyykestä kumpuavan tarpeen ja palsamoi sitä hellästi ja lujaotteisesti. Tässä ei ole välttämättä kyse seksistä, vaikka se onkin äärimmäisen tärkeä aspekti kokonaisuudessa. Olin nuorempana melko huikentelevainen tapaus ja petipartnerit vaihtuivat tiheään. Mieleeni jäi eräs kerta, kun iskin baarista suunnilleen ikäiseni miehen, jonka luokse lähdimme (hän asui lähellä) muutaman minuutin jutustelun jälkeen. Olin ensin ahnaasti ajatellut, että nyt sekstaillaan, mutta miehen kämpälle päästyämme vaistosin, että tässä tilanteessa on nyt jokin erityislaatuinen, hellänheleä energia, jossa seksuaalinen jännite ei ole se olennainen aspekti. Riisuimme alushoususillemme ja siirryimme sängylle. Menimme aivan kiinni toisiimme ja otimme toisistamme tiukan halausotteen. Oli hiljaista ja lämmintä. Halailimme ja silittelimme toisiamme hellästi. Koskettelimme toistemme kasvoja, selkää jne. Tätä hiljaista, hellää koskettelua jatkui monta tuntia. Minulla oli niin hyvä olo, että itkin hiljaa. Tämä minulle täysin tuntematon mies pyyhki hellästi kyyneliä poskiltani peukalollaan. Hän vain piti minua sylissä, siveli ja hyväili, ja kerrankin sain vain leijailla rauhassa maskuliinisessa energiassa, joka oli niin hyvää ja kaunista, että jokin tosi syvä ja tutkimaton kohta sielussani loihe laulamahan kuin seireeni.

Muistan edelleen nuo teiniaikaiset fiilikseni siitä, että homoseksuaalisuus on väärää ja likaista, kiellettyä, virhe, jotain mitä ei vaan saa olla. Sain ympäristöstäni myös paljon tällaista palautetta, joskin epäsuorasti, koska olin kaapissa 16-vuotiaaksi asti. Minua hellyttää muistella jälkeenpäin tuonaikaista itseäni ja ajatuksiani. Kaikkein kauneimmat kokemukseni elämässäni aikuisiällä ovat olleet tuollaisia yllä kuvatun kaltaisia läheisyyden hetkiä toisen miehen kanssa. Tiedostuin tästä asiasta n. 17-vuotiaana ja aloin vakavissani pohtia: miten mikään noin äärimmäisen hyvältä tuntuva, kaunis ja koskettava kokemus voisi olla väärin, likaista, kiellettyä ja virhe? Lopulta opin hyväksymään ja syleilemään itseäni sellaisena kuin olen. Olen homoseksuaalinen mies. Homoseksuaalisuus on vain yksi osa minua ja sitä kokonaisuutta, joka tekee minusta minut itseni, mutta se on erittäin merkittävä ja elämänkokemustani hyvin perustavanlaatuisella tasolla määrittävä osa. Likaisuuden, kiellettyyden ja vääryyden kokemukset olivat minulle ulkopuolelta virranneen palautteen ja painostuksen pohjalta luotuja harhakuvia. Minä olen juuri tällaisena oikea, rakastettava, kaunis ja hyvä.

Tältä pohjalta olen paljon miettinyt nykyistä transaktivismia ja tätä uutta homofobian muotoa, jonka mukaan on tuomittavaa olla tuntematta romanttista ja seksuaalista vetoa ihmisiä kohtaan, jotka kokevat olevansa vastakkaista sukupuolta (tai jokin hämärä välimuoto). Transaktivistit yrittävät sitkeästi ja itsepintaisesti lanseerata yleiseen konsensustodellisuuteen ajatusta siitä, että ihminen ei oikeastaan ole hänen fyysinen, sukupuolinen kehonsa vaan jokin subjektiivinen ja immateriaalinen kokemus sukupuolisesta olemisesta, joka lääketieteellisen muokkailun jälkeen materialisoituu siksi, mitä todellisuudessa on. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo on aivan täysin sairas ajatus. Seksuaalinen suuntautuminen muuntuu tässä hötäkässä joksikin sellaiseksi, joka kohdistuu tuohon ihmisen omaan kokemukseen omasta olemisestaan. Ei se toimi niin. Mieheys ja naiseus ovat konkreettista, aistittavaa, fyysistä olemista, jota ei voida essentiaalisesti muuttaa muuksi (kosmeettisesti korkeintaan). Mieheys ja naiseus ovat lihaa. Tietyllä tavalla järjestäytynyttä lihaa. Ihminen on hänen kehonsa. Ihminen on kiinni omassa lihassaan, muuttumattomassa sukupuolisessa essenssissään, josta ei tule katoamatonta ideologisoinneilla, tuntemuksilla ja raivoaktivismilla. Homoseksuaalisuus ei lakkaa olemasta, vaikka meillä räyhääkin nyt yhteiskunnassa ympäriinsä äänekäs ja huomattavan vaikutusvaltainen aktivistiporukka, jonka mukaan lihallinen oleminen on yhtä kuin tunne ja tunne on yhtä kuin lihallinen oleminen. Heterous ja homous eivät katoa koskaan. Myös transaktivistien täytyy jonain päivänä vihdoin ymmärtää ja hyväksyä tämä.

Seksuaalisuus on niin lihallista kuin minkään ylipäänsä on mahdollistakaan olla. Oikeasti, KENEN mielestä oli hyvä idea alkaa selitellä sellaista veretseisauttavaa skeidaa, että seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu ihmisen immateriaaliseen kokemukseen omasta sukupuolestaan eikä fyysiseen kehoon ja kehollisuuteen? Ja miksi tällainen porukka on väkivalloin pihtiotteella kiinnittynyt sellaiseen liikehdintään, jonka koko tavoitteiden perustana on nimenomaan käsitys kahtiajakoisesta biologisesta sukupuolesta? Mitä ihmettä nämä tyypit oikein kuvittelevat lopulta saavuttavansa tällä infernaalisella rehaamisella? Kymmenen vuoden päästä ihmiset katsovat tätä aikakautta silmät ymmyrkäisinä, että miten hevonhelevetissä ihmisten oli edes mahdollista olla näin käsittämättömän sekaisin.

Ihminen voi kokea olevansa mitä tahansa, mutta hänen kuvitelmansa itsestään eivät muuta häntä muuksi kuin mitä hän todellisuudessa on. Liha ei lakkaa olemasta lihaa, tietyllä tavalla järjestäytynyttä lihaa ja kudosta, koki ihminen itsestään ja olevaisuudestaan mitä hyvänsä. Minusta nykyajassa on tosi hullunkurista se, että vaikka meillä on kehittyneempi tiede kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, ihmiset ovat edelleen aivan yhtä taikauskoisia kuin jotkut tuhansia vuosia sitten eläneet muinaiskansat. On taikauskoista ajatella, että ihmisen kokemus asiasta X muuttaisi asian X asiaksi Y. Kukaan ei ole sanonut, ettei ihminen saisi identifioitua biologisen sukupuolensa vastaisesti tai ettei ihmisen kokemus sukupuoliristiriidasta olisi todellinen hänelle itselleen. Päinvastoin, koko homman pointti on nimenomaan se, että TRANSSUKUPUOLISEN HENKILÖN KOKEMUS TRANSSUKUPUOLISUUDESTAAN ON HÄNELLE ITSELLEEN AIVAN ÄÄRIMMÄISEN TODELLINEN. Asiaan tulee suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Ihmisen kokemus transsukupuolisuudestaan ei kuitenkaan muuta todellisuutta muuksi kuin mitä se on. Transidentifioituvasta naisesta ei oikeasti tule miestä tai miehestä naista, vaikka hän kuinka itkisi ja parkuisi. Transidentifioituvasta heteroseksuaalisesta naisesta ei tule homomiestä, vaikka hän kuinka ulvoisi ja rääkyisi. Tiettyyn rajaan asti on mahdollista muokkautua ulkoisesti sellaiseksi, että on "läpimenevä" kokemussukupuolensa edustajana, mutta sukupuolen perimmäiseen ulottuvuuteen (joka on lisääntymisbiologia) sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta. Vaikka transaktivistit kuinka hakkaisivat päätään seinään, tämä asia ei tule koskaan muuttumaan miksikään.

Olen kyllästynyt tähän koko asiaan. Minua turhauttaa mutta toisaalta enimmäkseen huvittaa, että ihmiset ylipäätään jaksavat tehdä sukupuolesta niin jumalattoman ison numeron. Tälle nykyiselle sekoilulle ei näytä tulevan minkäänlaista päätepistettä. Milloin ihmiset väsyvät tähän? No, ovat toki jo väsyneetkin, ja tätä settiä on luvassa rutkasti lisää lähitulevaisuudessa. Jengi on kyllästynyt tanssimaan kaikissa tekemisissään ja sanomisissaan pienen porukan neuroosien tahtiin.

Ihminen saa pukeutua ja ilmaista itseään juuri sillä tavalla kuin haluaa. Se ei vaikuta fyysiseen todellisuuteen ja olemiseen mitenkään. Sukupuolet ja seksuaaliset suuntautumiset eivät lakkaa olemasta, vaikka kaikki maailman ihmiset kokisivat sukupuoliristiriitaa ja haluaisivat "korjata" sukupuolensa joksikin muuksi kuin mitä se on. Fyysinen todellisuus ei lakkaa olemasta, vaikka hamaan tappiin asti barrikadeilla rääkyisimme break the binary -banderolleja heilutellen.

Dress however you please. Call yourself whatever you like. Sleep with any consenting adult who'll have you. Live your best life in peace and security.

Questions they never answer

Korviahuumaava meteli.

Jos joku transaktivisti nyt lukee tätä, niin ole hyvä ja tule kommentteihin kertomaan, mistä aktivismissanne on pohjimmaltaan oikein kyse. Anna tyhjentävä selitys! Mitä te oikeastaan yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä haluatte? Aktivisminne tekee itsensä tarpeettomaksi sinä silmänräpäyksenä, kun olette perustelleet valtaväestölle ja muille marginaaliryhmille, mitä oikeastaan haluatte ja miten varmistamme sen, ettei muutoksilla ole vahingollista vaikutusta muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin. Odotamme tätä selvitystä kuin kuuta nousevaa. Eikä mitään uhriutumisulinaa ja gaslightingia, kiitos. Pysy asiassa, ole aikuinen, keskity olennaiseen. Aktivistikirkuminen ei enää tepsi, nyt on alettava antaa perusteluja.

Kaikenlaisen aktivismin perusfunktio ja tehtävä on aina tehdä itsensä lopulta tarpeettomaksi. Oletteko te ihan varmoja, että haluatte sitä, mitä oikeastaan olette nyt pyytämässä? Tiedättekö te itsekään, mitä olette pyytämässä? Millaista yhteiskuntaa te oikeastaan tavoittelette ja toivotte? Onko tämä riehuminen itsessään tyydyttävää ja elämäntarkoitusta tuovaa? Vai onko se koko homman pointti – adrenaliininarkkaus, koska oma elämä on niin tylsää, väritöntä, hajutonta ja mautonta? Mitä te oikeasti haluatte? Miten teidän elämänne muuttuu paremmaksi sen jälkeen, kun kaikki "trans rights" -vaatimuksenne toteutetaan? Millä tavalla se helpottaa teidän tuskaanne ja pahaa oloanne, jota ette pääse pakoon koskaan minnekään?

Kertokaa! Keskustelkaa! Selittäkää! Heittäkää banderollit pois ja antautukaa keskusteluun! Olemme nähneet kylttinne ja kuulleet marinanne jo tuhansiamiljoonia kertoja. Ei kiinnosta enää. Iskekää argumentteja ja faktaa tiskiin.

Mitä te maailmalta ja yhteiskunnalta haluatte? Blah blah rights are blah blah rights ei kerro yhtään mitään mistään. Kertokaa! Tarjotkaa ihmisille jotain samaistumispintaa.

Trans rights fuckin' now. Mitä oikeuksia transihmisiltä vielä puuttuu?

The future isn't binary. Saisiko perusteita, kiitos.

Vieraskynä: Case Valavuori (sekä omia ajatuksiani aiheesta)

On aika seuraavan vieraskynäkirjoituksen. Nimetön kirjoittaja kummastelee parin viikon takaista keissiä, kun Aleksi Valavuori esitti julkisesti kriittisiä kommentteja transnaisista naisten urheilussa ja sai (yllätys yllätys) suomalaiset transaktivistit leiskuvan raivon valtaan, räyhäämään barrikadeille ja hyökkäämään Mona Blingin johdolla sosiaalisessa mediassa Valavuoren ja hänen yhteistyökumppaneidensa kimppuun. (Varsinainen vieraskynäkirjoitus alkaa noin puolenvälin tienoilta.)

Kuten jo tiedättekin, yksi transaktivistien suosimista ja valitettavasti myös tehokkaimmista hiljentämiskeinoista on kohteidensa doksaaminen, maalittaminen, julkinen mustamaalaaminen ja heistä kanteleminen esimerkiksi heidän työnantajilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Tavoitteena on paitsi tuhota transfobisen julmurin maine, talous ja elämä myös varoittaa näkyvästi kaikkia muita ihmisiä: Katsokaa, näin me teemme myös sinulle, jos arvostelet meitä. Valavuoren kommentit liittyivät siis Laurel Hubbardin keissiin eli maailman ensimmäiseen avoimesti transsukupuoliseen olympialaisissa kilpailevaan "naisurheilijaan", josta on paljon kohuttu medioissa viimeisten viikkojen aikana. On käyty paljon keskustelua siitä, onko oikeudenmukaista, että biologiseksi pojaksi syntyneen, mieheksi kasvaneen (eli siis miehen murrosiän läpikäyneen) ja vasta kypsällä aikuisiällä sukupuoltaan vaihtaneen/korjanneen henkilön annetaan kisata samassa sarjassa biologisten naisten kanssa. Harva lienee onnistunut täysin välttymään tämän keskustelun tai aiheesta uutisoinnin näkemiseltä.

En nyt jaksa selittää Hubbardista henkilönä ja urheilijana sen enempää, löydätte googlettamalla kaiken tarpeellisen, jos aihe kiinnostaa. Sikäli suosittelen pysymään kärryillä Hubbard-gatesta edes vilkuilun tasolla, koska nyt alamme olla siirtyneet transsekoilussa siihen pisteeseen, jossa identiteettipoliittisen hörhöilyn äärirajat nitisevät kerta kaikkiaan liitoksistaan. Näin pitkälle transaktivistit ovat vielä jotenkin pystyneet mentaaliakrobatialla ja uhriutumisella selittelemään kaiken omaksi edukseen vetoamalla sukupuoli-identiteettiin, mies-, nais-, muunsukupuolisuus- ja sukupuolettomuustuntemuksiin, marginalisoituneisuuteen, syrjittyyteen, sorrettuuteen ja muuhun vastaavaan shittiin. Nyt olemme kuitenkin julkisessa keskustelussa siirtyneet puhumaan ilmiöistä, joissa identiteettikortti ei enää toimi, ilmiöistä, joissa pätevät vain sukupuolen kaikkein määräävimmät ulottuvuudet eli fyysinen ja biologinen todellisuus, joita ei voi tahdonvoimalla ja identiteettipolitiikalla koskaan muuttaa. Tämä on perimmäinen syy siihen, miksi transideologia ja koko suurella rahalla rakennettu transimperiumi tulevat lopulta epäonnistumaan ja romahtamaan: fyysistä todellisuutta ei voi kuvitella, pakottaa tai pyyhkäistä pois.

Valavuori siis esitti julkisesti näkemyksensä, että hänen mukaansa miehiksi syntyneet naisten urheilussa ovat valtava uhka ja riski, joka ilmiönä tulee ennen pitkää johtamaan naisurheilun tuhoutumiseen. Fakta, jonka nyt tietysti tajuaa joka ikinen, jolla on enemmän kuin kaksi aivosolua. Tässä joitakin kuvakaappauksia Valavuoren esittämistä pointeista parin viikon takaa (twiittejä ja kommentteja on sen verran paljon, etten mitenkään voi kuvakaappailla kaikkia, tässä nyt pieni väläys):

No niin, saitte varmaan summittaisen käsityksen. Aktivistit vetivät tietysti heti tammen nenään myös siitä, miten julma ja hirviömäinen Valavuori käytti Jadesta hänen "deadnameaan" eli Jereä (Jere Nyström, nykyään Jade Nyström). Jälleen kerran he tälläkin möykkäämisellä paljastavat oman uskomattoman tyhmyytensä. Ensinnäkin, deadname on suoraan Amerikan transaktivismista sellaisenaan kopioitu termi, jonka merkitys ei avaudu transasioihin perehtymättömälle ulkopuoliselle ilman selitystä, kuten ei muukaan aktivistien newspeakin termistö (cis privilege, AMAB/AFAB, FTM/MTF, nonbinäärisyys, transmisia, misgenderöiminen, stealthina eläminen, chaser yms.). Transaktivistit viljelevät näitä kulttikäsitteitään jatkuvasti ympäriinsä aivan kuin ne olisivat jotain kaikkien ihmisten tiedossa itsestäänselvästi olevaa kielenainesta. Jos ylipäänsä haluaa yhtään ymmärtää, mistä ja millä tavalla transaktivistit puhuvat, täytyy erikseen perehtyä heidän täysin tärähtäneeseen uudissanastoonsa (jonka koko kirjosta tuo linkkaamani on vain mikroskooppinen otanta). Transaktivistit tajuamattaan paljastavat tällä suoralla termien kopioimisellaan itsestään sen, ettei heissä ja heidän agendoissaan ole mitään omaa, aitoa ja alkuperäistä; vain johdateltavissa olevat typerykset kopioivat ja omaksuvat sokeasti kaiken, mitä jotkut ideologisesti motivoituneet poliittiset imperialistit keksivät heille lusikalla suurvalloista syöttää.

Toisekseen, urheilusuoritukset eivät vanhene koskaan. Koska Jere on kilpaillut miesten sarjassa, hänen siellä saavuttamansa tulokset ovat miehen tuloksia ja pysyvät rekistereissä miehen tuloksina, vaikka Jade kuinka henkeen ja vereen kokisi olevansa nainen ja olisi vaihtanut juridisen sukupuolensa naiseksi. Jaden myöhempi transidentifioituminen ei muuta hänen aikaisempia urheilutuloksiaan naisen suorituksiksi. On uskomatonta, jos Jade tosiaan on niin naiivi, ettei itse ymmärrä tätä, niin nuori kuin iältään vielä onkin (syntynyt tammikuussa 2004 eli nyt 17-vuotias). On ylipäänsä tolkutonta, miten transaktivistit vaativat ympäröiviltä ihmisiltä ja koko muulta yhteiskunnalta, että heidän "entinen" minänsä pitäisi tuosta vain tyystin unohtaa jonain henkisesti kuolleena ja kuopattuna henkilönä, jota ei koskaan oikeastaan ollut olemassakaan. Tämä menee suoraan siihen sarjaan, että muiden ihmisten täytyy kieltää objektiivinen todellisuus ja leikkiä, etteivät heidän omat havaintonsa ja muistonsa transidentifioituvasta henkilöstä menneisyydessä ole sellaisinaan totta. (Tähän liittyen on muuten olemassa "transleskien" sivusto, kannattaa kurkata. Engl. trans widows.)

Muiden ihmisten, yhteiskunnan ja koko ympäröivän todellisuuden täytyy aina ja kaikessa mukisematta mukautua transaktivistien päänsisäisiin mielenliikahduksiin ja kaikkiin oikkuihin. Jopa se on rangaistavaa ja fobiaa, jos ei osaa lukea heidän ajatuksiaan esimerkiksi oikeanlaisista puhuttelutermeistä ja niistä siunatuista pronomineista, joiden kimpussa Suomessakin jaksetaan vouhottaa. Niin kauan kuin transaktivistit vaativat muita ihmisiä esimerkiksi laittamaan pronomininsa näkyville someprofiileihin tai sähköpostiallekirjoituksiin, heillä ei ole oikeutta nillittää kenellekään jostain "deadnamen" käytöstä, koska pronominien näkyviin laittamisen vaatiminen on käytännössä sama asia kuin vaatia muita transidentifioituvia ihmisiä (tai aivan ketä tahansa, for that matter) "tulemaan kaapista" sukupuolikokemuksensa kanssa. (Kaapista tuleminenkin on muuten homoseksuaaleilta pöllitty termi.) Transaktivistit eivät ole miettineet loppuun asti sitä, että joillakuilla transhoidot läpikäyneellä tai prosessin aloittaneella ei välttämättä ole pienintäkään halua huudella asiasta ympäriinsä joidenkin pronominien muodossa, jotta muutamalla narsistisella aktivistilla olisi validoitu olo. Se voi olla ja monille onkin hyvin arka ja kipeä asia.

En tietenkään tarkoita sitä, että esimerkiksi itse tieten tahtoen haluaisin kiusata transihmisiä käyttämällä heistä heidän entistä nimeään. Se olisi kaikkien hyvien tapojen vastaista. Mutta tämä urheiluasia on nyt sellainen, jossa aktivistiporukan vaatimukset törmäävät kiviseinään. Jeren rekisteröidyt urheilutulokset eivät ole Jaden vaan Jeren tuloksia. Jos Jade siirtyy transnaisena kilpailemaan naisten sarjaan, hänen Jerenä saavuttamansa urheilutulokset eivät muutu sillä siirtymisellä naisen suorituksiksi. Tämä on nyt sellainen asia, jonka kohdalla transporukan täytyy pysähtyä ja kohdata se ikävä tosiasia, että todellisuutta ei voi kieltää loputtomiin. Raja menee jossain. Jeren/Jaden menneistä urheilusuorituksista puhuminen Jeren urheilusuorituksina ei tarkoita, että mitätöisimme Jaden identiteettiä tai sukupuolikokemusta. Rekisterit ovat rekistereitä. Jos ei pysty hyväksymään tätä, ei pidä urheilla ollenkaan. Tämä on hieman sama kuin olisi saanut vaikka maksuhäiriömerkinnän ja sukupuolenkorjauksen jälkeen vaatisi, että koska nyt on oikeaksi "korjattu" sukupuoli, nimi ja identiteetti, tulisi maksuhäiriömerkintä armahtaa ja poistaa ennen aikojaan. Saahan sitä aina vaatimuksia esittää, mutta kun yhteiskunta ei kullanmurut kuulkaas toimi niin, että kovimmin kirkuville suodaan loputtomiin sellaisia erillisvapauksia, joihin muilla ei ole pääsyä tai oikeutta. Elämässä täytyy ottaa joskus muutkin ihmiset huomioon.

Valavuori siis vain sanoi vihdoin ääneen sen, mitä 99,9 % ihmisistä ajattelevat. Kannattaa käydä lukemassa Valavuoren seinältä loputkin kommentit. Niiden alla on käyty paljon keskusteluakin, popparit esiin siis (transaktivistien ulinan lukeminen on onneksi useimmiten melko viihdyttävää). Huomatkaa muuten, että Valavuori ei missään vaiheessa sano yhtään mitään pahaa tai foobista transnaisista. Hän toteaa, ettei hyväksy mieheksi syntyneitä* naisten urheilussa. Naisten urheilu on naisten urheilua, se on oma miehistä absoluuttisesti erillinen kategoriansa, josta puhumisella ei ole minkäänlaista tekemistä transnaisten kanssa. Transnaiset saavat urheilla sydämensä kyllyydestä omassa sarjassaan eli miesten sarjassa toisia biologisia miehiä vastaan. Naisten sarjat ovat sellainen asia, joista transnaisten ei tulisi edes puhua halaistua sanaa tai ajatellakaan koko asiaa. Yksi transnaisten kannalta reilu vaihtoehtohan olisi perustaa omat, erilliset sarjat transnaisille. Transsarjat toisivat transihmisille heidän kaipaamaansa näkyvyyttä ja validaatiota, jota he muutenkin koko ajan tutkat, kaikuluotaimet, taikavarvut ja imupillit ojossa ovat hamuilemassa kuin zombit. He ovat myös jatkuvasti vaatimassa itselleen kaiken maailman erioikeuksia, joten miksi tämän asian pitäisi olla poikkeus? Vai mahtaako transaktivistien kollektiivinen haluttomuus perustaa transihmisille omia, erillisiä tilojaan ja sarjojaan johtua siitä, etteivät he tosiasiassa oikein viihdy toistensa seurassa? Jos niin on, niin mistäköhän se mahtaisi johtua?

(*En sinänsä tykkää olla mikään termihaukka, kuten eräät, mutta mieheksi syntynyt on hieman harhaanjohtava ilmaus, koska miehet eivät synny miehiksi vaan pojiksi.)

Valavuori on kommentoinut sanomisiaan postaamallaan videolla mm. seuraavasti (korostukset minun):

"Jokainen tutkimus sanoo, että mies on naista ylivertaisempi fyysisesti. Se ei ole mun vika, että teinipojat voittaa naisten maajoukkueen. Se ei ole myöskään naisten vika, eikä se ole mitään pois naisten urheilusta. Olen aina karsastanut sitä, että naisten ja miesten urheilua verrataan. Nyt on vähän pakko. Siellä käytetään termejä, että olisin trans- ja homofoobikko sekä rasisti ja naisvihaaja. Ne on sairaita termejä, joita minä en mitään edusta. Jokainen, joka minut tuntee, tietää, että olen rakastunut erilaisuutta. Tämä keskustelu ei liity millään tavoin transihmisten oikeuksiin, vaan tämä liittyy huippu-urheiluun ja siihen, että millaisen edun ihminen, joka on viettänyt miehen kropassa saa, jos hän voi tehdä vapaan siirtymän ilman leikkausta tai kohta ilman hormonihoitoja naisten sarjaan. Jos tämä sallitaan, me sallitaan se, ettei naisilla ole kohta huippu-urheilua tai ammattia."

En lähde nyt avaamaan Valavuoren lynkkauksen tarkkoja yksityiskohtia kovin seikkaperäisesti, löydätte pienellä googletuksella ja esimerkiksi Valavuoren Twitter-tililtä kaiken tarpeellisen myös tähän liittyen, mutta pääpiirteissään: Aina niin rakas ja kultainen ystävämme Mona Bling lakeijoineen laittoi Valavuoren kommenttien jälkeen välittömästi pystyyn massiivisen maalituskampanjan. Transaktivisteille niin tuttuun tapaan he eivät koskaan uskalla asettua ketään vastaan yksin, aina pitää ensin koota taakse se kirkuva hyeenalauma ja lähteä joukolla talikoiden ja soihtujen kanssa taistoon. Mona on yksi niitä Suomen eturivin transaktivisteja, joiden uskolliset sotajoukot hyökkäävät välittömästi aivan kenen tahansa kimppuun, jota osoittaen he huutavat: ”Pää poikki.” Ymmärsin, että Valavuori oli pyytänyt Monaa johonkin ohjelmaan kahdenkeskiseen keskusteluun, mihin Mona ei ollut suostunut. Ooh, mistäköhän ihmeen syystä?

Mona ja hänen perseennuolijansa lähettelivät Valavuoren yhteistyökumppaneille ja lähipiirille kasoittain tämän tyyppisiä viestejä:

Näen sieluni silmin, miten transaktivistien forumeilla on kuhisten suunniteltu ja jaettu ohjeita siitä, millaista viestiä kaikkien tulee copypastella ryhtyä lähettelemään ympäriinsä. Ei mitään uutta auringon alla siis, mutta valitettavasti näiden uhkailujen seurauksena ainakin yksi Valavuoren yhteistyökumppaneista säikähti soihtujen ja talikoiden edessä sen verran, että Valavuori menetti kyseisen kumppanuuden, jonka kokonaisarvo oli 30 000 euroa vuodessa. Se on enemmän kuin monen suomalaisen koko vuositulot. Transaktivistit tietysti juhlivat tätä upeaa saavutustaan: taas sai yksi paatunut transfoobikko kunnolla turpaansa, hähhää! Miettikää: transaktivistit saavat suunnatonta mielihyvää foobikkojen (mistä tahansa hiemankaan eri mieltä olevien), TERFien (naisten) ja cissujen (kaikki ei-transaktivistit) maalittamisesta, nöyryyttämisestä ja mustamaalaamisesta, heidän ihmissuhteidensa ja yhteistyökumppanuuksiensa tuhoamisesta ja taloudellisesta luhistamisesta. Heistä on hauskaa saada muut ihmiset kärsimään. Muun maailman pitää konstantisti maksaa transaktivisteille siitä, että heidät on määritelty väärin.

Mutta Valavuoripa ei ollutkaan/olekaan noin vain aktivistien nitistettävissä. Hän korosti Twitter-päivityksissään ja muutamalla postaamallaan videolla, ettei häntä voi canceloida, koska häntä ei liikuta tippaakaan ja että aivan liian moni on kärsinyt wokeporukan perseilystä ja vainoamisesta ja se on saatava kerta kaikkiaan loppumaan. Yhteistyökumppanuuden päättymisestä Valavuori kommentoi:

Suoraselkäinen jätkä. Ei voi muuta sanoa. Melkein sanattomaksi vetää, mutta onhan minulla tässä näitä sanojakin kyllä.

Monan ja hänen minioneidensa cancelointi- ja maalittamiskampanjaa Valavuori kommentoi videollaan vielä seuraavasti:

"Mona Blingin kokoaman joukon tekemiset ovat sairasta. Moni varmasti kääntäisi tässä kohtaan vasemman posken tai polvistuisi, mutta mä en sitä tee. Minua ei kiinnosta paskaakaan. Mä en tuu missään nimessä hyväksymään heidän toimintaa. Vuorokauden aikana näiden ihmisten cancelointi maksoi minulle 30 000 euroa. Yksi pitkäaikainen yhteistyökumppani ilmoitti, etteivät he pysty jatkamaan kanssani. Mietin pitkään, miten minun pitäisi reagoida tuohon. Minä puolustan kuitenkin tyttöjen ja naisten unelmia, mutta jos transihmisten unelmat menevät tyttöjen ja naisten edelle, ja heidän unelmia voidaan tuhota epärehellisin keinoin, niin se on parempi, ettemme jatka yhteistyötä."

Myöhemmin Mona (joka muuten tituleeraa itseään somevaikuttajaksi, tirsk) vielä mussuttaa Twitterissä seinällään:

No yhyy. Kyynel. Monalle tuli yllätyksenä, että Valavuoren seuraajiin ja faneihin hänen uhriutumis-, mustamaalaus- ja maalituskampanjansa ei vaihteeksi uponnutkaan. Monalle tulee jatkossakin varmaan yllätyksenä, että maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä trans- ja sukupuoliasioista. Kyllä elämä osaakin sitten olla rankkaa, kun pelkästään se ei riitä, että saa elää elämäänsä täysin rauhassa juuri sellaisessa identiteetissä kuin haluaa (kuten me kaikki muutkin). Pitää lisäksi väkisin pakottaa muut ihmiset koko ajan kävelemään munankuorilla ympärillään ja kumartamaan oman ihmeellisyytensä ja erityislaatuisuutensa edessä. Se toki jo sinänsä kertoo ihmisestä jotain olennaista, ettei voi kokea olevansa rauhassa omassa itsessään vaan tarvitsee jatkuvasti ympäristöltä pönkitystä ja validaatiota omalle identiteetilleen. Ja kyllä, myös niin sanottu paljon jauhettu transfobia on identiteetin pönkitystä kiertoteitse, eivät aktivistit muutoin niin ahnaasti olisi kaikestaloukkaantumassa joka ikisessä netin ja maailman kolkassa, mistä voisi mahdollisesti löytyä hippunenkaan mehevää transfobiaa. He hengittävät ja narkkaavat ”transfobiaa”, koska transfobiasta möykkääminen on heille yksi validaation ja huomion saamisen muoto.

Olen jo pitkään miettinyt ja ääneenkin sanonut, että jonain päivänä (Suomen) transaktivistit vielä vittuilevat väärälle henkilölle ja saavat jotenkin maksaa siitä. He ovat niin kauan kerjänneet muilta ihmisiltä ja ihmisryhmiltä verta nenästään, että on ollut ja on edelleen vain ajan kysymys, milloin joku oikeasti laittaa heidät maksamaan perseilyistään. Tämä Valavuori-gate ei ole vielä taputeltu, enkä usko että Valavuorella on aikeitakaan alentua samalle tasolle aktivistien kanssa omassa toiminnassaan. Olen nyt joka tapauksessa ilokseni pannut merkille, että erittäin monet (kuten tämänkertainen vieraskynäkirjoittaja) ovat Monan cancelointitempauksen jälkeen havahtuneet VIHDOIN huomaamaan, miten käsittämättömän röyhkeällä, epäoikeudenmukaisella ja omaa etua tavoittelevalla tavalla transaktivistit toimivat. Mona on muutaman muun Suomen eturivin transaktivistin kanssa perseillyt niin paljon, kylvänyt niin paljon pahaa mieltä ja vahinkoa ympärilleen ja leikkinyt sorrettua marttyyria niin pitkään, että se päivä on nyt lähellä, kun hän saa kunnolla kylmää vettä niskaansa. Siinä kohtaa eivät fobiamöykkääminen, uhriutumisulina, uhkailu ja ristillä roikkuminen enää tepsi. Hiljalleen yhä useampi on havahtunut näkemään tuon aktivistiporukan ja heidän täysin naurettavan marttyyriagendansa lävitse.

En tiedä, minä päivänä Monalle menee jakeluun, että biologisten faktojen tunnustaminen ja niiden pohjalta toimiminen kaikkien parhaaksi ja oikeudenmukaisuudeksi eivät ole transfobiaa tai ylipäätään minkään valtakunnan fobiaa. Fobia tarkoittaa irrationaalista pelkoa, jolla ei ole transaktivistien vaatimusten kritisoimisen kanssa yhtään mitään tekemistä. "Vähemmistöihin kohdistuvaa vihapuhetta" ei ole se, että toteamme murrosikänsä normaalisti läpikäyneiden biologisten miesten olevan keskimäärin fyysisesti vahvempia ja voimakkaampia kuin naisten. Vihapuhetta ei ole se, että sanomme vain naisten voivan synnyttää ja vain miesten voivan siittää jne. On tietty fysiologinen todellisuus, jonka totuudellisuudesta ei vaan voida neuvotella. Voi luoja, oikeasti. Ei saatana. Tätä samaa helvetin paskaa on nyt jauhettu jo monta vuotta, yhä vain enenevissä määrin vuoden 2015 jälkeen. Miten jumalattoman kauan te vielä jaksatte hakata päitänne seinään?

Vieraskynä alkaa:

Olen seurannut ihmetellen Aleksi Valavuoreen kohdistuvaa maalittamista ja uhkailua. Itse seksuaalivähemmistöön kuuluvana en ole pystynyt pitkään aikaan kokemaan Setan rummuttamaa sateenkaariaktivismia omakseni. Maalittaminen ja cancelointi herättää minussa voimakkaan vastareaktion. Se on iljettävä ja totalitaristinen aktivismin irvikuva, jossa nostetaan yksittäinen ihminen tikunnokkaan ja jossa uhkaillaan puolella sanallakin kritiikkiä esittävät hiljaisiksi. Mitään merkitystä ei ole sillä, esittääkö kritiikin asiallisesti vai ei. Jos et ole transaktivistien kanssa täysin samaa mieltä kaikesta, olet heitä vastaan.

Mikä sitten oli se Valavuoren suuri rikos ihmiskuntaa vastaan, jonka takia hänet tulisi välittömästi ristiinnaulita? Hän julkesi sanoa ääneen, että transnaisten osallistuminen urheilukilpailuissa naisten sarjaan ei ole aivan yksinkertaista. Niin, jokainen, jolla on hiukkaakaan maalaisjärkeä kyllä ymmärtää tämän asian, mutta sen ääneen sanominen on TRANSFOBIAA!!!111 Eli turvat tukkoon.

Todellisuuden voi kieltää vain tiettyyn rajaan asti. Urheilukilpailuissa fyysistä todellisuutta ei enää yksinkertaisesti voi kieltää, vaan realiteetit tulevat vastaan. Valavuori oli kuin se sadun lapsi, joka sanoi, ettei keisarilla ole vaatteita. Transnaisella on biologisen miehen keho ja siitä on merkittävää kilpailuetua. Miehen sydän ja keuhkot ovat suuremmat kuin naisella, hapenottokyky on parempi. Luuntiheys ja lihasmassan määräkin vaikuttavat. Näitä kaikkia ei pysty pyyhkimään kokonaan pois nappailemalla hetken estrogeenia. Miehen kehon suorituskyky on parempi kuin naisilla, ja tämän takia ne miesten ja naisten sarjat on erikseen alun alkaen luotukin. Voimmehan me toki luopua niistä sarjoista. Naisurheilu vain luultavasti lakkaa olemasta. Motivaatio voi olla naisilla hieman hakusessa, kun miehet kahmivat kaikki palkinnot.

Testosteronirajoihin perustuva luokittelu on ongelmallinen, siksihän sitä keskustelua käydään, että minkälaisin kriteerein transnaisille pitäisi sallia osallistuminen naisten sarjaan. Transkativistit eivät kuitenkaan halua, että tätä keskustelua käydään ollenkaan. Heille pitäisi tarjota pääsy naisten sarjaan ja mieluiten siten, että siihen riittää vain oma ilmoitus siitä, että on nainen. Kaikki pitää tarjoilla heille kultatarjottimella, jotta heille ei vahingossakaan tule paha mieli. Näytelkää nyt kaikki kiltisti tässä teatterissamme, jotta emme triggeröidy ja dysforioidu, aktivistit vaativat.

Moni on esittänyt naiiveja kommentteja siitä, että eihän kukaan nyt korjaa sukupuoltaan naiseksi saadakseen kilpailuetua. Mistäs vitusta te sen niin varmasti tiedätte? Huippu-urheilussa liikkuvat suuret rahasummat. Miesten sarjassa kansallista keskitasoa oleva voikin olla naisena lajin absoluuttista huippua, kuten Laurel Hubbardin tapauksessa. Jos jotkut urheilijat ovat valmiita vetämään steroideja ja ties mitä roinaa menestyäkseen, miten voitte olla niin varmoja, etteivät he olisi valmiita vetämään estrogeeniakin? Älkää koskaan aliarvioiko, mitä ihmiset ovat rahan- ja maineenhimossaan valmiita tekemään.

Tieteellisissä tutkimuksissa koskien transnaisten saamaa kilpailuetua (linkki tutkimukseen) on saatu kovin erilaisia tuloksia verrattuna siihen, mitä aktivistit antavat ymmärtää, mutta mitäpä siitä. Omaan maailmankuvaan sopimaton tutkimusdata on helppo ylenkatsoa. Niinhän se aina menee, tiede on kaveri silloin, kun sen tulokset palvelevat omia tarkoitusperiä. Silloin, kun tutkimukset antavatkin kiusallista tietoa, tutkimus on kyseenalainen, väärin toteutettu ja otanta liian pieni tms. Selityksiä, tekosyitä ja ulinaa kyllä riittää loputtomasti. Miten näiden hiekkalaatikkokiukuttelijoiden kalloon saisi menemään, että kaikki kritiikki ei ole transvihaa?

Kiitokset kirjoittajalle! Eipä juuri lisättävää mihinkään, mainio tiivistys olennaisista pointeista.

Keisarin uudet vaatteet -satu totuuden huutaneine pikkulapsineen kuvastaa koko tätä nykyistä transhulluutta erinomaisesti. On jännittävää, millaista neroutta moniin vanhoihin kansansatuihin kätkeytyy ja millaista ajatonta psykologista kuvausta niistä välittyy. Kaikki, siis ihan kaikki tietävät, että tämä transnaiset naisten urheilussa (eli miehet naisten urheilussa) on yksi koko 2000-luvun naurettavimmista, uskomattomimmista ja epäreiluimmista ideoista, mutta silti jatkamme suomut silmillä näillä eeppisen misogynian aalloilla keinumista. Se hyvä puoli tässä toki on, että alamme nyt selvästi lähestyä sitä (kauan ja hartaasti odotettua) lakipistettä, josta syvemmälle transsekoilu ei yksinkertaisesti vaan voi enää edetä. Minusta on täysin uskomatonta ajatella, että transimperiumi ja siihen liittyvä hulluus ylipäätään on koskaan voinut levitä näin laajalle ja että olemme yhteiskunnallisesti olleet näin kauan näin syvällä hulluudessa, mutta jos jokin on tässä kohtaa varmaa niin ainakin se, että voivottelemalla ja käsiä levittelemällä asiat eivät tule parempaan päin menemään. Hulluus loppuu vasta siinä kohtaa, kun tarpeeksi moni on noussut vastustamaan hulluutta ja uskaltautunut sanomaan, että keisari saapastelee punaisella matolla vailla rihmankiertämää.

Valavuori ansaitsee kannanotostaan ja periksiantamattomuudestaan cancelointijoukkojen edessä pelkkää suitsutusta, kuten Anna Kontulakin liittyen marraskuiseen satiirisen sarjakuvan postaamiseen ja transaktivistien lynkkaus- ja vaientamispyrkimyksiin. Olen omasta puolestani aivan äärettömän iloinen, että näitä kriittisiä ääniä alkaa olla koko ajan vain enenevässä määrin, ja nimenomaan vaikutusvaltaisessa asemassa toimivat ihmiset ovat nousseet kritisoimaan. VIHDOIN JA VIIMEIN jengillä on alkanut mennä lopullisesti hermot tähän loputtomaan transtykitykseen, sukupuolen hämärtämiseen, aktivistien törkeään käytökseen ja sukupuolen moninaisuus -hulluuteen kaikkine lieveilmiöineen! Aplodit sille.

Voimmehan me toki luopua niistä sarjoista. Naisurheilu vain luultavasti lakkaa olemasta. Motivaatio voi olla naisilla hieman hakusessa, kun miehet kahmivat kaikki palkinnot.

Tähän transaktivistit juuri tähtäävät; eivät tosin ainakaan ensialkuun varsinaisesti naisurheilun lakkauttamiseen vaan lähinnä siihen, että naiset kisaavat transnaisia vastaan ja ovat mukavasti statisteina ja validoijina heidän naiseusperformanssissaan vaikka sitten sillä hinnalla, ettei heillä ole koskaan minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa transnaisia (paitsi ehkä jollain 0,01 prosentilla lihasmassaltaan kaikkein suurimpia ja eniten treenanneita naisia, ja silloinkin he pärjäisivät korkeintaan niille keskinkertaisimmille transnaisille, jos heillekään). Transaktivistien silmissä muut ihmiset ovat palvelijoita, näyttelijöitä, joiden tehtävä on heijastaa kaikella toiminnallaan (jopa vastustuksellaan) heille takaisin heidän kokemustaan siitä, että he ovat tosiaan ihan oikeasti naisia.

Tieteellisissä tutkimuksissa koskien transnaisten saamaa kilpailuetua on saatu kovin erilaisia tuloksia verrattuna siihen, mitä aktivistit antavat ymmärtää, mutta mitäpä siitä. Omaan maailmankuvaan sopimaton tutkimusdata on helppo vetää viemäristä alas.

Emme edes tarvitse tutkimusdataa kertomaan meille, että miehet ovat fyysisesti voimakkaampia, vahvempia ja suurikokoisempia kuin naiset, mistä on miehille sekaurheilussa täysin kiistatonta etua. Jokainen voi todeta tämän omilla silmillään ja maalaisjärjellään. Ja vaikka tutkimusdataa onkin, niin persettäänhän transaktivistit pyyhkivät aina kaikella, mikä on vähänkään ristiriidassa heidän tavoitteidensa ja maailmankuvansa kanssa. On tragikoomista, etteivät transaktivistit suostu ikinä neuvottelemaan mistään tai tekemään kompromisseja minkään asian suhteen. Meidän kaikkien muiden kyllä pitää tehdä heidän suhteensa koko ajan kaikenlaisia myönnytyksiä. Kaikki vastalauseet he kirkuvat heti sammuksiin. Kaikkimeilletännehetinyt, pois alta cissut ja männynkävyt. On tavallaan ihan mielenkiintoista kyllä seurata, miten pitkälle he tällä mentaliteetilla vielä pötkivät. Uskomattoman kauas on tultu jo nyt.

Huomatkaa myös nämä kaksi pointtia:

1. Yksikin transnainen naisten urheilussa vääristää naisten urheilutuloksia kollektiivisesti ja ylipäänsä sitä, mitä naisurheilu on.

2. Jos avaamme yhdelle tai muutamalle urheilevalle transnaiselle pääsyn naisten sarjoihin, meidän täytyy ”reiluuden” nimissä avata pääsy naisten sarjoihin aivan kaikille transnaisille. Muuten koko systeemissä ei ole mitään järkeä. Ei siinä olisi järkeä muutenkaan, mutta yhteiskunnan on pakko tehdä nyt valinta: säilytämmekö me naisurheilun vai emme? Olemme pian siirtymässä sellaiseen systeemiin, jossa ”tullakseen naiseksi” miehen tarvitsee vain ilmoittaa olevansa nainen. Tämän jälkeen kenellä tahansa miehellä on suora pääsy naisten urheiluun pelkällä omalla ilmoituksella. Naisurheilu päättyy tähän. (Ei tämä ole vaikeaa?)

Ihmettelen lähinnä yhtä asiaa: miksi transnaisten tuntemusten ja toiveiden pitäisi saada mennä aivan kaikessa mahdollisessa naisten tuntemusten, toiveiden ja ennen kaikkea oikeuksien yli? Miksi naisilla ei ole tässä koko hötäkässä yhtään mitään merkitystä ja sanansijaa? Miksei naisilla saa olla mitään, siis mitään, omaa? Ei omia tiloja, ei omaa urheilua, ei edes omaa identiteettiä.

Valavuori sai kaiken kaikkiaan paljon tukea ja kannustusta ajatuksilleen ja periksiantamattomalle suhtautumiselleen aktivistien riehumisen edessä. (Kannustuskommenteista minulla ei ole juuri kuvakaappauksia, mutta esimerkiksi Jiri Keronen ja Tere Sammallahti ovat kommentoineet tapausta useita kertoja ja varsin nasevin sanankääntein.) Jengille alkaa vihdoin hahmottua, että tässä ei ole kyse "ihmisoikeuksista", "yhdenvertaisuudesta" ja "tasa-arvosta" vaan erioikeuksien vaatimisesta ja ylivallan hamuamisesta. Transaktivismissa on ihan perimmältään kyse vallanhalusta (ja rahasta, mutta se on eri keskustelunaihe). Pyrkimys vaientaa kriittiset ja epämieluisat äänet sekä totuudenpuhujat on yksi osa valtaa tavoittelevien toimintastrategiaa. Nea Lundström kommentoi Valavuori-keissiä seuraavasti:

Pakko vielä laittaa loppuun tämä:

Transaktivistit tulkitsivat maximum attackin olevan jonkinlainen heitä kohtaan osoitettu uhkaus. Eivät tienneet kyseessä olevan urheilumaailmassa erittäin tunnetun Markku Alénin fraasin eli eräänlaisen urheilutermin. Helvetin idiootit. Miksi pitää ylipäätään mussuttaa ja puuttua asioihin, jos ei tiedä niistä tuon taivaallista? Tulee mieleen se vuosien takainen keissi, kun Juha Sipilä oli suivaantunut jonkun kommentista, jossa häntä ja hänen hallituskavereitaan kutsuttiin "kolmeksi iloiseksi rosvoksi". Anna Kontula kommentoi tuohon, että Sipilän kommentti on erinomainen esimerkki siitä, miten tärkeää on lukea lapsille. Kolme iloista rosvoa on Thorbjørn Egnerin lastenromaani, jossa kolme iloista rosvoa, Kasper, Jesper ja Joonatan, joutuvat Kardemumman kaupungissa kaikenlaisiin kommelluksiin. Tarinan lopussa he jättävät rikollisen elämäntavan taakseen ja menevät kunnollisiin töihin.

Tämä Instagram-kuvakaappaus liittyy Valavuoren ylempään "Monalla on ollut rankkaa" -twiittiin:

Minusta on täysin käsittämätöntä, että naiset (tässä Veitola) asettuvat tukemaan transnaisia transnaisten projektissa tehdä naisista käsitteellisesti, juridisesti ja biologisesti oman sukupuolensa alakategoria. Ettekö usko? Tsiigatkaapa näitä kuvakaappauksia tuosta aiemmin linkkaamastani Transtuki Tratu ry:n (kuinkahan mones sadas transjärjestö Suomessa tällä hetkellä tuokin) sanastosta:

Tratun sanaston ja määritelmän mukaan mies ja nainen ovat siis "juridisia sukupuolia Suomessa" ja "yleisiä sukupuoli-identiteettejä". Sen sijaan transmiehet ovat miehiä, jotka on "syntymässä määritelty tytöiksi" ja transnaiset ovat naisia, jotka on "syntymässä määritelty pojiksi". Eli: naiset ovat miehiä ja miehet ovat naisia, mutta miehet eivät ole miehiä eivätkä naiset ole naisia. Kyllä, NÄIN sekaisin nämä ihmiset aivan todella ovat. Kun naiset ovat miehiä ja miehet ovat naisia, lakkaavat naiseus ja homoseksuaalisuus kokonaan olemasta. Miettikää, mitä se tarkoittaa. Jossain vaiheessa transnaiset sanelevat naisia koskevan lainsäädännön kokonaan uusiksi. Siitä tulee muuten nättiä jälkeä, voin kertoa. Aah, tuskin maltan odottaa.

Olen yrittänyt jo tsiljoona kertaa vääntää rautalangasta, että nämä transaktivistien yritykset muuttaa koko yhteiskunta vain heidän halujaan ja tarpeitaan varten eivät ole mikään vitsi. Aktivistit ovat ihan oikeasti täysin tosissaan eivätkä he aio lopettaa näitä pyrkimyksiään ennen kuin meidät kaikki on lain voimalla pakotettu kumartamaan tämän ideologian ja uusien totuuksien edessä. Tajutkaa nyt jo, että tämä sukupuolenhämärtämishulluus ei pääty ennen kuin me kollektiivisesti laitamme sille päätepisteen! Noilla sekoboltseilla on ihan oikeaa, aitoa, karmaisevaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, joka vain kasvaa kasvamistaan koko ajan! Jos vaikenette näistä asioista ja vain tarkkailette taustalla, olette aktiivisena osapuolena edistämässä hulluuden leviämistä aina vain laajemmalle. En tarkoita tällä syyllistää ketään, mutta hiljaa oleminen on sekin eräänlainen aktiivinen teko tai ainakin kannanotto. Debatointi transnaisista naisten urheilussa ja pronominivouhotus ovat vasta alkusoittoa sille, mitä tuleman pitää. Mitä kauemmin hulluus jatkaa leviämistään, sitä vaikeampaa sitä on purkaa ja sitä enemmän korjaamatonta vahinkoa transaktivistit ehtivät saada yhteiskunnassa aikaan.

Suurin osa transaktivisteista on niin naiiveja, sokeita ja typeriä, etteivät he itsekään sokeassa kiihkossaan tajua, mitä ovat oikeastaan pyytämässä ja millaista yhteiskuntaa ovat rakentamassa. Suurella osalla valtaväestöä taas ei ole hajuakaan, mitä oikein on tapahtumassa. Paskamainen pattitilanne, mutta onneksi näitä Valavuoria ja Kontuloita on nyt Suomessa alkanut sentään putkahdella. Toivoa on näkyvissä.