torstai 31. joulukuuta 2020

Hyvästi, 2020 ja sinua edeltänyt aika

Hyvästi, 2020.
Et tuonut mukanasi helpotusta, et huojennusta.
Koronaa, kaaosta, vastakkainasettelua
ja eripuraa kyllä senkin edestä.

Kun naiseus on pelkistetty ruumiintoiminnoiksi,
tehty naisista oman sukupuolensa subkategoria,
homoseksuaalisuuden käsite murskattu,
ajettu homot ja lesbot takaisin kaappeihin,
sukupuoliepätyypilliset ja neurokirjon lapset steriloitu,
luotu yleisesti hyväksytty narratiivi väärään kehoon syntymisestä,
mitä meillä on lopulta jäljellä?

Suuri joukko hämmentyneitä, ymmällään olevia ihmisiä;
ykseydenkaipuisia, vihaisia, epätoivoisia ihmisiä;
eksyneitä, onnettomia, silvottuja ihmisiä;
loukattuja tunteita, haavoitettuja mieliä, surullisia kohtaloita;
ja monen monta psykoterapeuttia, lääkäriä ja kirurgia
jotka myhäilevät ja naureskelevat matkalla pankkiin.

2021, tuo meille helpotusta.
Auta meitä näkemään kokonaiskuva ja koko naiskuva,
tarjoa keinoja löytää rauha itsestään omin neuvoin
tarvitsematta riistää sitä muilta ihmisiltä ja ihmisryhmiltä,
tarvitsematta vääristellä todellisuutta
voidakseen kuvitella olevansa ehjä, yhtenäinen,
tarvitsematta astua toisen päälle ollakseen itse pidempi.
2021, tuo käänne parempaan. Jokaiselle meistä.

Oikein hyvää uuttavuotta kaikille!

1 kommentti:

  1. Presidentti Joe Biden allekirjoitti ensimmäisenä työpäivänään määräyksen, joka käytännössä pakottaa naispuoliset highschool-oppilaat ja college-opiskelijat kilpailemaan fyysisiä miehiä vastaan urheilulajeissa. Julkista rahoitusta saavat koulut ja oppilaitokset eivät saa "syrjiä" biologisia miehiä naisten urheilussa. Määräys on muotoiltu niin, että se kieltää "sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen" syrjinnän urheilussa, ikään kuin biologisten miesten päästäminen naisurheiluun olisi jotenkin verrattavissa homo- ja lesbourheilijoiden tasavertaiseen kohteluun. Jälleen kerran räikeä esimerkki siitä, miten gender-liike pyrkii ratsastamaan homojen ja lesbojen oikeuksilla.

    Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille myös omasta puolestani. Yritetään ylläpitää toivoa rationaalisuuden ja objektiivisen todellisuuden voittoon näinä ideologisen hourailun aikoina.

    VastaaPoista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä