maanantai 26. huhtikuuta 2021

Kahdeksan tapaa tukea nonbinarypellejä

Raivotaanpas pikkuisen. Ei tässä sukupuoliskitsoilun aikakaudessa oikein muutakaan voi.

En ole juurikaan käsitellyt tässä blogissa muunsukupuolisuutta. Olen aiemmin puhunut siitä, että trans- ja muunsukupuolisuusvouhotus on tämän aikakauden anarkistinuorison värikäs ja kapinallinen alakulttuuri, vähän samaan tapaan kuin 80- ja 90-luvun hippi-, punk- ja goottikulttuurit ja myöhemmin 2000-luvun puolella emot, scenet, animelapset, hiphopparit ja muut vastaavat. Noihin aiempiin verrattuna sukupuoliskitsoilu on sillä tavalla vaarallista laatua, että se johtaa transkulttiin sekaantuneet muokkailemaan kehojaan radikaalisti ja peruuttamattomasti. He ihan oikeasti uskovat siihen fantasiaan, että kehonmuokkauksella sukupuolta on mahdollista vaihtaa (tai "korjata", kuten poliittisesti korrekti muoto kuuluu) tai jotenkin asettua binäärin ulkopuolelle, olla "ei-mies" tai "ei-nainen". Olen täysin varma, että kun tämä transperseily aikanaan kosahtaa omaan mahdottomuuteensa ja absurdiuteensa, saamme Suomen medioissakin kuulla ja lukea tuutin täydeltä nuorena transkulttiin hurahtaneiden muusujen ja muiden aivokääpiöiden ulinaa siitä, miksi heidän annettiin leikellä ruumiinosiaan irti ja pumpata kehonsa täyteen keinotekoisia sukupuolihormoneja, joiden sivuvaikutusten kanssa he joutuvat loppuelämänsä elämään.

Jos ihminen on niin painajaismaisen sekaisin, että kuvittelee ettei hänen kehollaan ole mitään sukupuolta, tuon harhan vahvistaminen ruumiinosia irti leikkelemällä ja keinotekoisia hormoneja nappailemalla ei ainakaan vaikuta positiivisesti siihen ydinongelmaan, että ihminen on sekaisin. Tarkasteltiin tätä muunsukupuolisuussekoilua mistä perspektiivistä hyvänsä, en pysty näkemään sitä enää tässä kohtaa minään muuna kuin äärimmäisen vakavana mielenterveysoirehdintana. En edelleenkään väitä, ettei ihmisen kompleksinen sukupuolikokemus voisi olla todellinen hänelle itselleen, mutta ihminen ei voi olla biologisesti sukupuoleton. Tällaista väittävä ihminen on yksiselitteisesti sekaisin. Piste. Ja ei, intersukupuoliset tilat eivät ole "muita sukupuolia" vaan kehityshäiriöitä, ja on ihan helvetin ableistista transaktivisteilta väittää, etteivät intersukupuoliset henkilöt olisi miehiä tai naisia lainkaan vaan jotain hämärää kolmatta sukupuolta. Vielä ableistisempaa on ajaa omia, harhaisia poliittisia agendojaan käyttämällä intersukupuolisia tiloja keppihevosena. Samalla tavallahan transaktivistit ovat loisineet homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia ajavien tahojen vanavedessä jo ikuisuuden. Transaktivistit eivät pärjäisi omillaan sekuntiakaan, mutta kun intersukupuolisia tiloja ja seksuaalisia suuntautumisia käytetään Troijan hevosena yhteiskunnallisten päämäärien edistämisessä ja piileskellään homojen helmoissa, olemme me homoseksuaalit ja interit kätevästi kilpenä heidän ja muun maailman välissä. Samalla transaktivistit koko ajan itkevät ja parkuvat eri medioissa päivin ja öin sitä, miten marginalisoituja, syrjittyjä ja sorrettuja he ovat. Yhyy.

Trans- ja muunsukupuolisuusaktivistit eivät tiedä marginalisoituneisuudesta, syrjittyydestä ja sorrettuudesta yhtään mitään. On täysin posketonta, että näin vaikutusvaltaisen aseman yhteiskunnassa saavuttanut porukka julkeaa kitistä olevansa muka marginalisoitu. Mitä muunsukupuolisuuteen tulee, niin koko hommassa ei ole alun alkujaankaan ollut mitään järkeä, koska mitään "muita sukupuolia" ei ole olemassakaan. En ymmärrä, mikä pakkomielle kyseisellä jengillä on vouhottaa nimenomaan sukupuolesta. Kun muunsukupuolisten ulostuloja ja selityksiä seuraa ja tarkastelee, tietyt asiat niissä tuntuvat usein toistuvan. Kun he kuvailevat muunsukupuolisuuskokemustaan ja yrittävät selittää sitä, he mm. listaavat erilaisia luonteenpiirteitä ja pukeutumistyylejä, aivan kuin niillä olisi ihmisen kehoon ja sen sukupuoleen minkäänlaista vaikutusta. Olen lukenut myös sellaisia muusujen selityksiä, että he jo lapsina kokivat olevansa erilaisia kuin muut ja ovat pienestä saakka kokeneet olevansa "sukupuolettomia", koska heillä oli lapsena erikoisia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joiden vuoksi ikätoverit olivat saattaneet yrmiä ja vieroksua heitä. Itse asiassa minä olin juuri tällainen lapsi; homomiehillä tällaiset kokemukset ovat tyypillisiä. Käyttäydyin ja ilmaisin itseäni jo hyvin pienenä paljon feminiinisemmin kuin ikäiseni pojat, itkin herkästi ja tykkäsin kaikista kauniista, "tyttömäisistä" jutuista. Näiden ominaisuuksieni vuoksi jouduin myös usein kiusatuksi ikätovereiden taholta. (En ole koskaan joutunut homoseksuaalisuuteni takia varsinaisesti kiusatuksi tai syrjityksi, mutta kiusaaminen ja vieroksuminen kohdistuivatkin juuri tuohon ns. feminiinisyyteeni.)

Olinko minä siis muunsukupuolinen, kun olin tiukasta sukupuoliroolista selvästi poikkeava poika? Sellaista shittiähän trans- ja muusuaktivistit koko ajan selittävät ja aivopesevät LGB-nuoria omaksumaan transidentiteetin. Poikkeat normista. Sinussa on jotain vikaa. Sinun pitää muokkautua toisenlaiseksi, jotta voit olla se, kuka todellisuudessa olet. Olet väärässä kehossa. Sinut pitää korjata. HAISTAKAA PASKA. Miten kukaan voi aidosti uskoa ja väittää, että on jotenkin progressiivista sanoa sukupuolirooleista poikkeavalle tytölle tai pojalle, että 'sinä et itse asiassa ole poika/tyttö lainkaan, koska poikkeat jostain yleisestä pojan/tytön prototyyppisestä roolista'? Muunsukupuolisuussekoilijat ovat nyt keksineet lapsuudenaikaiselle erityisyydelleen termin ja nimen, johon samaistua ja "identifioitua". Heidän stereotypioista poikkeamisensa tarkoittaa, etteivät he ole miehiä tai naisia lainkaan. Vika ei ollutkaan ahdasmielisessä ympäristössä, jolle feminiinisen pojan tai maskuliinisen tytön kohtaaminen tuottaa vaikeuksia. Vika olikin heidän kehossaan ja sukupuolessaan!

Tämä koko naurettava muunsukupuolisuusvouhotus ja sen kokoaikainen kirnuaminen ihmisten kurkuista alas on jatkunut jo niin kauan, että olen aidosti ihmeissäni, miksei ihmisillä ole jo laajemmin alkanut mennä siihen hermot. Olen oikeasti aivan äimän käkenä siitä, miten tehokkaasti näiden muunsukupuolisuusaktivistienkin hourailut ovat valtaväestöön uponneet. Saisi alkaa jo valoa näkyä tunnelin päässä. Itseäni vituttaa suuresti joutua käyttämään kalliita sekunteja elämästäni tämän asian käsittelemiseen, mutta ei tässä oikein ole vaihtoehtoja. Jonkun on pakko pitää meteliä. En tiedä lisäkseni Suomesta ainoatakaan toista homomiestä, joka jaksaisi möykätä, vaikka kriittisesti asiaan muutoin suhtautuisikin.

Satuin törmäämään oheiseen "miten voit tukea muunsukupuolisia" -ohjelistaukseen, jonka muuan nonbinarypelle Cade Hildreth on laatinut. Katsotaanpa vähän, mitä tuoretta shittiä tälläkin kretiinillä on jaettavana. So stunning and brave, lyhyet hiukset, jätkämäinen look ja kaikki.

Tässä ohjeet, miten voit tukea muunsukupuolisia ihmisiä (lomien aikana tai koska tahansa):  
 
1. Kerro pronominisi ja kysy, mitä pronomineja he käyttävät.
2. Käytä sitä nimeä, jonka he ovat valinneet itselleen.
3. Kysy kysymyksiä heidän identiteetistään välittävällä ja autenttisella tavalla.
4. Ole hyväksyvä ja anna heidän tietää, että tuet heitä.
5. Vietä aikaa heidän kanssaan ei-sukupuolitetuissa tiloissa. 
6. Suosi paikkoja, joissa on sukupuolineutraaleja saniteettitiloja.
7. Anna heille vapaus tutkia ja kehittää identiteettiään ajan myötä.
8. Lahjoita aikaasi ja rahaa organisaatioille, jotka tukevat muunsukupuolisia ihmisiä (esimerkiksi LGBTQ+ -hyväntekeväisyysjärjestöt). 
 
Mitä vielä voisit lisätä? Jaa ideasi alempana.

No niin, kiitos Cadelle liikuttavasta ja valaisevasta puheenvuorosta kaikkien sorrettujen nonbinaryparkojen puolesta. Katsotaanpa sitten.

1. Kerron nyt teille salaisuuden. Teidän pronomininne ja lumihiutaleidentiteettinne eivät kiinnosta minua tai ketään muutakaan tämän maailman ihmistä. Tippaakaan. Milloin tämä menee teille jakeluun? Minulle ja kaikille muille tämän maailman ihmisille on aivan taivaallisen yhdentekevää, mitä pronomineja sinä ja muut genderkulttilaiset itsestänne ja toisistanne käytätte. Ylipäätään teidän selityksenne ja genderintrospektionne ovat yhdentekevää scheissea, joka ei tuo mihinkään asiaan koko universumissa minkäänlaista lisäarvoa. Aivan yhtä yhdentekevää on allekirjoittaneelle myös se, millä pronominilla muut viittaavat minuun minusta puhuessaan. Jos joudun englanninkieliseen tilanteeseen, jossa sukupuoleni on jollekulle pimahtaneelle genderpellelle jollain tapaa epäselvä, maailmani ei luhistu siitä, jos hän viittaa minuun she- ja her-pronomineilla. Tai they/them, ze/zer, qsxchre/qsxchrem, you name it. En keksi mitään asiaa, joka voisi vähempää kiinnostaa kuin kertoa jotain pronomineja keskustelukumppanille tai tiedustella hänen pronominejaan. Kuuntelisin suuremmalla mielenkiinnolla vaikka analyysia hänen aamutorttunsa koostumuksesta kuin tohkeisia pohdintoja muunsukupuolisuuskokemuksesta, pronomineista ja mikroaggressioista.

2. Toki käytän, se on kohteliasta ja kuuluu hyviin käytöstapoihin. Todennäköisesti osun ihan arvaamalla muutenkin oikeaan, kun kutsun teitä jonkin luonnonilmiön tai eläimen nimellä (Viima, Sade, Panda, Valo, Utu, Korppi ja mitä näitä muusunimiä nyt on). Sametti joskus mainitsi blogissaan, että nimi on yleensä hyvä indikaattori sukupuolisekoilijoiden selväpäisyyden asteesta. Jos nimi on joku tavallinen, kuten Sari tai Niko, on todennäköisesti kyseessä täysjärkinen tapaus, mutta jos nimi on jokin outo, niin tyyppiä kannattaa vältellä. Nuo sukupuolineutraalit luontonimet menevät jälkimmäiseen kategoriaan. Eivät ne kaikki toki pahimmasta päästä ole, mutta yhtä kaikki olennainen osa tuota identiteettisekoilun kokonaisuutta. En ole mies enkä nainen lainkaan. Haluan, että nimeni heijastaa sitä, miten erityinen ja ihmeellinen minä olen.

3. Miten kysytään kysymyksiä toisen identiteetistä "välittävällä ja autenttisella tavalla"? Miksi ylipäänsä haluaisin kysellä toiselta ihmiseltä hänen identiteetistään yhtään mitään? Ihmiset ovat vuorovaikutustilanteissa (niin IRL kuin netissäkin) sitä, mitä itsestään siihen tilanteeseen tuovat. Jos joku alkaisi vuorovaikutustilanteessa selitellä minulle identiteetistään sukupuolikokemuksen viitekehyksessä, liukenisin paikalta hyvin nopeasti. Toistan: Minulle on sairaalloisen yhdentekevää, mikä on keskustelukumppanini sisäinen sukupuolikokemus. Koska asia on minulle yhdentekevä, en myöskään halua tiedustella keskustelukumppanilta mitään aiheeseen liittyvää, vaikka hän kuinka kernaasti lässyttäisi ulkoa opeteltuja genderoppejaan Translandian käsikirjasta Miten keskustelet tietämättömien ja koppavien cissujen kanssa. Huvittavaahan tässä on se, että transsekoilijat skitsahtavat ja saavat eeppisiä raivareita joka ikinen kerta, kun joku kysyy heiltä mitään sukupuoliasioihin liittyvää käyttämättä juuri tietynlaisia sanamuotoja, jotka ovat heidän mielestään ainoita oikeita. Asiaan liittyen: rakas ystävämme Panda Eriksson tunnetusti hourailee Twitterissä yhtenään sukupuolikokemuksestaan ja muunsukupuolisuudestaan ja lässyttää siitä, miten genitaalipreferenssit ovat transfobiaa jne. Häneltä sitten joku oli kysynyt, onko hän nyt biologisesti mies, nainen vai intersukupuolinen, ja tästäkös Panda veti tammen nenään. Tsiigatkaa itse:

Muususekoilijat jauhavat itse 24/7 sukupuolistaan ja neurooseistaan kaikissa mahdollisissa medioissa hieroen asiaa jokaisen vastaantulijan naamaan siten, ettei varmasti jää keneltäkään kuulematta, mitä special snowflakeja he ovat. Kun joku sitten erehtyy kysymään mitään tarkentavaa asiaan liittyen, tyypit skitsahtavat. Sitten he kuitenkin vaativat, että muiden pitäisi kysellä heiltä kysymyksiä heidän identiteeteistään. (Panda, voin muuten kertoa sinulle kaikella ystävyydellä sellaisen tosiseikan, että ketään ei kiinnosta, mitä sinun housuistasi löytyy.)

Biologisesti muunsukupuolinen. Tota. Joo. *köh*

(Panda on muuten ammatiltaan sairaanhoitaja. Kyllä, luitte oikein. On meillä Suomessa hoitoalan henkilöstökoulutus mallillaan, kun noista lafkoista valmistuu hoitotyöhön tekijöitä, jotka eivät erota miestä naisesta ja uskovat sepitettyihin mielikuvitussukupuoliin. Ei saatana, ei tätä selvinpäin kestä.)

4. Miksi jotain hyväksyntää pitää erikseen vuorovaikutustilanteessa korostaa? Eikö se riitä, että kohtelen toista ihmistä ihan asiallisesti ja peruskunnioittavasti? Olenko jollain tavalla velvoitettu erikseen korostamaan jotain hyväksyntää, koska toisella sattuu olemaan jokin skitsoidinen sukupuolettomuuskokemus? Kyllä, minä hyväksyn sinut. Se, että olet minun silmissäni täysin sekaisin, ei tarkoita etten hyväksyisi sinua. No niin, sinulla on nyt hyväksyntäni, voit jatkaa elämääsi. Nurkan takana odottaa jo seuraava, jonka hyväksyntää sinun täytyy ryhtyä varmistelemaan.

5. Missä helvetin ei-sukupuolitetuissa tiloissa? Hengaako ja seurusteleeko joku ylipäänsä sukupuolitetuissa tiloissa, kuten vessoissa, jotenkin antaumuksella? Siellä käydään vastaamassa luonnon kutsuun ja poistutaan toimenpiteen ja käsienpesun jälkeen. Sinne ei-sukupuolitettuihin tiloihin. Jos puolestani haluan hengata toisten miesten kanssa men only -tiloissa (homobileiden darkroomit), niin hakeudun niihin kyllä, ja sinne ei nonbinarypelleillä (lue: naisilla) ole minkään valtakunnan asiaa. En halua viettää nonbinarypellejen kanssa aikaa yhtään minkäänlaisissa tiloissa, olivat ne sitten sukupuolitettuja tai eivät. Voisin kyllä joskus viedä jonkun nonbinaryämmän siivoamattomaan miesten vessaan vähän nautiskelemaan aromeista ja näkymistä. Kuulin muuten tapauksesta, että eräällä yliopistokampuksella oli tehty kokeilu sukupuolineutraaleista vessoista. Lähitienoolla työskentelevät remppamiehet olivat käyttäneet noita vessoja päivittäin. Parin viikon päästä kokeilu sitten jo loppuikin ja tilat oli taas selkeästi sukupuolitettu. Taisi tytsyillä palaa kiinni jätkien vetämättömiin pönttöihin, kusiroiskeisiin ja käsien pesemättömyyteen vessasta lähtiessä. Ja niin edespäin.

6. En vietä. Olen mies. Minulla on biologisen miehen keho ja miehen sukupuolielimet, jotka mahdollistavat esimerkiksi sen, että voin virtsata seisten. Menen miesten vessaan, koska olen mies. En halua asioida saniteettitiloissa, joissa liikuskelee naisia, enkä usko että hekään miesten läsnäolosta erityisemmin nauttivat. Menkää itse mihin vessaan haluatte (jos olette naisia), mutta jos esimerkiksi yritätte miesten vessassa etuilla, kusen teidän päällenne. Mikä helvetin perverssi ja irstas pakkomielle trans- ja muusuporukalla on luhistaa kaikki maailman sukupuolitetut tilat?

7. Soisin kernaasti, että tutkitte ja kehitätte identiteettiänne siten, ettei minun tarvitsisi koskaan puolella sanallakaan enää kuulla hourailuja teidän identiteeteistänne ja erityistarpeistanne. Kasvakaa aikuisiksi, niin kuin me muutkin teemme, ja lopettakaa tuo narsistinen rypeminen.

8. En helvetissä. Ottaisin mieluummin vaikka luodin kuin tukisin palaneen puupennin puolikkaallakaan tätä infernaalista muususekoilua. LGB Alliancelle lahjoitan kyllä. Ja suosittelen muitakin lahjoittamaan.

Mitä muuta lisäisin? Hmm. Lakatkaa ihan oikeasti jo olettamasta, että teidän sukupuolifantasianne, epämääräinen kehoahdistuksenne, binäärisyysneuroosinne, pronomininne, uudet nimenne ja identiteettivellontanne kiinnostavat muita ihmisiä yhtään minkään vertaa. Saatte kokea itsenne juuri niin sukupuolelliseksi tai sukupuolettomaksi kuin ikinä haluatte, mutta pitäkää se tieto itsellänne, koska asiasta puhuminen ja sen framille työntäminen ei edistä minkään valtakunnan asiaa koko maailmankaikkeudessa millään tavalla. Saatte vain muut ihmiset inhoamaan itseänne entistä enemmän.

Jacob Tobia, amerikkalainen nonbinaryaktivistipelle. Stunning and brave.

Miettikää, että nämä nonbinarysekoilijat ihan oikeasti kuvittelevat, että he ovat ensimmäiset ihmiset koko maailmanhistoriassa, jotka ovat keksineet, että sukupuolirooleilla voi leikitellä ja niitä voi sotkea. Jokainen sukupolvi keksii tämän jumalallisen ihmeellisyyden aina uudelleen. Tämä vain on ensimmäinen sukupolvi, joka ihan tosissaan ja vilpittömästi uskoo, että biologisesta sukupuolesta toiseen, johonkin sukupuolten välimaastoon tai kokonaan sukupuolibinäärin ulkopuolelle on mahdollista muokkautua. Naurattaisi, jos kyseessä ei olisi niin vakava asia kuin peruuttamaton kehonmuokkaus ja LGB-nuorison järjestelmällinen silpominen.

35 kommenttia:

  1. Huolestuttavaa, että Eriksson on kenenkään mielestä uskottava. Sukupuoli on lisääntymisbiologinen ominaisuus. Suvullinen lisääntyminen vaatii kahden vastakkaisen sukupuolen (eli suvun) sukusolut: naisen munasolun ja miehen siittiön. Biologisesti muusu, eli mikä: ja mitä on se muusuhormoni mikä tämän sukupuolen "korjaa"? Vai tuottaa, Pandan on biologisesti muusu eli kuin naisen estrogeeni, miehen testosteroni ja muusun... Mikä?
    Testosteroni on nimittäin mieshormoni ja estrogeeni naishormoni.

    Eriksson käyttäytyy kuin lapsi, kiukuttelee että kivikö hän olisi. Just sehän se vaihtoehto on, haloo. Tuo on 3-vuotiaan vastaus. Hän on kuitenkin käsittääkseni sairaanhoitaja (ainakin mainostanut opiskelevansa): on erittäin vaarallista että meillä on nykyään sairaanhoitajia, terapeutteja, lääkäreitä ja jopa kätilöitä, joilla ei riitä järki tajuamaan mikä on sukupuoli, kuinka biologia vaikuttaa. Se vaarantaa jopa potilasturvallisuuden.

    Katsoin Yleltä jonkun ohjelman, missä jopa lasten psykiatri sanoi, että lapsille tämä muusuilu ei ole ongelma. Kun sanoo, että on nainen, mies ja sitten muu "he ovat niin, että "aha!" ja se siitä". Lasten psykiatri?! Haloo, millä kirjekurssilla olet ollut?
    Jos lapselle sanoo, että joulupukki on olemassa, hän uskoo. Ala-asteikäiset uskoo kummituksiinkin ja heidän turvanaan pitää olla todellisuuden tajuiset vanhemmat. Ei huuhaa-aatteen kyllästämät. Koska lapset uskoo mitä aikuiset sanoo! Valehtelu ja totuuden häivyttäminen, ihan jopa kasvatustieteellisesti (vaikka luulisi ettei sitä tarvitse näin selvän asian toteamiseen), vaarantaa lapsen kognitiivisen kehityksen, realistisen omakuvan, terveen identiteetin ja todellisuuden tajun. Lapsilla sadut ja leikit toimii koska aikuiset pitää huolta todellisuudesta. Lasten psykiatrin pitäisi vastustaa tällaisen pseudotieteen opetusta lapsille ehdottomasti.

    Syy, miksi tähän kohkaamiseen tarvitaan lapsia, teinejä ja nuoria aikuisia, on että heidät saa lietsottua älyttömään kiihkoon ja aivopestyä helpommin kuin aikuiset. Aate ei ole ajettavissa asiallisilla ja oikeilla tiedeperusteilla. Siihen vaaditaan sokeaa uskoa, kiihkoa, uhkailuja, manipulointia, vääntelyä ja ennen kaikkea: lapsia, jotka tämän uskoo. Sellaisia ihmisiä, jotka uskovat kyseenalaistamatta, ”opiskelevat” ahkerasti mutteivät tee kysymyksiä, lue itsenäisesti (esim. kehitysbiologiaa, mikä pyyhkii tuon intersukupuolisten hyväksikäytön uskottavuuden nopeasti pois) tai kyseenalaista auktoriteettejä. Nuoria myös behavioristisesti manipuloidaan: palkitaan, ylistetään, annetaan erikoisoikeuksia, erikoishuomiota, erikoisymmärrystä... Näissä meuhkapiireissä he saavat jopa addiktiota aiheuttavaa me-henkeä ”kenen joukoissa seisot” joukkohurmosta ja lisäksi tähän aatteeseen kuuluu kaikkien kriitikkojen blokkaaminen. Nämä joukkolynkkaukset netissä on kiihottavia ihmisille, jotka yhdessä tuumin ovat hurmoksessa, se antaa dopamiinia ja nämä TRA:t lietsovat itseään tällä lisää.

    Kun esim. katsoo näitä TRA-käännytysvideoita, jopa se lähes aina käyttää jotain teiniä kertomaan intensiivisesti mitä tämä ”sukupuolen moninaisuus” olisi olevinaan. Heitä käytetään hyväksi. On häpeällistä, että virallisten tahojen päättäjät eivät osaa ajatella.
    TRA aatteen aikaikkuna on pieni, ja etenkin kun tähtäimessä on alkaa käännyttää lapsista ”translapsia” pelkillä stereotyyppisillä leikeillä ja saada puberteettiblokkerit läpi, täytyy aivopesu aloittaa jo pienenä. Setahan saa mellestää ilman että kukaan edes kyseenalaistaa ja Kupila on aivopierryt mm. idean että jo 6-vuotiaille pitäisi antaa mahdollisuus leikkiä juridisella sukupuolella ja käytännössä siis aloittaa tämä sekoilu päiväkodissa. Setahan on tehnyt älyvapaita käännytysvideoita päiväkotiin. Vastuuta ei vaadi kukaan, edes ammattilainen. Minkä takia edes aikuiset vanhemmat eivät tajua tätä asiaa? Jokaisen vanhemman pitäisi tajuta itsestään selvästi. Eri asia on nämä narsistiset kaverivanhemmat joille itselle on tärkeintä saada olla "sateenkaarivanhempi" ja hyvesignaloida lapsensa kustannuksella.

    (jatkuu)


    VastaaPoista
  2. Setalla oli sivuillaan muusu-tutkimus, missä todettiin että muusuista 44% oli persoonallisuushäiriöisiä, hieman alle joka viiden rajatilapersoonia (7/50), ja lähes kaikilla oli mielenterveyshäiriöitä masennuksesta syömishäiriöihin. Eli muusuus on suoraan yhteydessä narsismiin ja mielenterveyshäiriöihin. Kun tästä oli jossain julkinen keskustelu, Seta pyyhki sivuiltaan tiedon tiivistelmän persoonallisuushäiriö- ja rajatila-osasta. Muutti narratiivia. Narsistista manipulaatiota, kerrotaan vain rajattu osa tietoa, että kukaan ei tekisi oikeita johtopäätöksiä. Harva jaksaa lukea koko tutkimusta ja Seta esiintyy jonain "asiantuntijana", joten näin se voi manipuloida. Todistaen ainoastaan, että narsismi näyttää todella liittyvän trans-asiaan sekä muusuihin erittäin kiinteästi.

    Erikssonin twiittailu on seksiasiassa ollut narsistista manipulointia. Paras oli ”Jos pidät naisista, pidät naisista. Jos pidät vulvista, pidät vulvista”, eli siis ”naiset” tässä kattaa kaikki maailman ihmiset, jotka väittää olevansa naisia, vulvalliset on jotain muuta.
    Hän on törkeä. Ja kukaan ei tajua? Hän manipuloi ihmisiä joko tietoisesti tai tietämättään, mutta törkeää tuo on, ja käyttäytyy tässäkin twiitissä kuin tosiaan päiväkoti-ikäinen – ja tässä teille ihmisoikeusjohtaja, terveyden asiantuntija, aikuinen ylipäätään ja mikään uskottava... mikään? Haloo ihmiset! Jokainen saa vapaassa maassa olla mieltänsä (paitsi TRA-aktivistien mielestä) myös hän, mutta ehkä kannattaisi vähän miettiä ketä kuuntelee.
    Ei se haittaa jos joku itse, yksin omassa elämässään elää ja toimii, mutta hän puskee tätä muille - jopa yhteiskunnan laeiksi - täysin kyseenalaisin keinoin. Mihin hänen (kyseenalaistamton) uskottavuutensa perustuu?

    Se, että hän esittää loukkaantuvansa tästä biologia-kysymyksestä on naurettavaa. Olen siis lukenut hänestä juttuja ja hän on kertonut itse olevansa nainen. Hän on sanonut julkisesti, että hän on syntynyt tyttönä, hän on biologisesti nainen, joten miksi se nyt yht'äkkiä on ongelma? Hänen kommunikointinsa on jatkuvalla syötöllä kuin narsistin käsikirjasta, en ala diagnosoimaan eikä kiinnosta onko se luonnonlahjaa vai opetettu, mutta se on jälleen tätä. Itse hän kyllä puhuu asiasta, mutta kun joku kysyy, hän alkaa syytää 3-vuotiaan tasoisia loukkaantumisia ”kivikö olisi vaihtoehto” - just se.

    Hän on omien sanojensa mukaan valehdellut saadakseen hoitoja, hän on maksanut niitä yksityisellä kirurgilla (joka leikkaa rintoja irti naisilta ilman diagnoosia: se on hyvää bisnestä!). Miksi, jos hän on ”biologisesti muusu”?
    En tiedä, mutta nämä hänen jutut menee niin ristiin, että enemmän pistää miettimään, mikä on vialla niissä ihmisissä jotka häntä seuraa kyseenalaistamatta! Ainahan on ollut kaikenmaailman kulttijohtajista ufo-asiantuntijoihin ja ties mihin, mutta nämä väitteet on samaa luokkaa ja koko yhteiskunta, poliittista johtoa ja lääkäreitä myöten on seonnut, jopa lapsiasiavaltuutettu antoi jotain ”translapsi”-asiaa puoltavia lausuntoja: Haloo! Mitä jos hoitaisit ne lastensuojeluasiat kuntoon, opiskelisit vähän lisää ja käyttäisit aivojasi ennen kuin vaarannat lasten mielenterveyden, turvallisuuden ja kehon terveyden huuhaalla, joka perustuu mielenterveyspotilaisiin, rahaa tekevän bisnekseen ja umpivanhanaikaisiin sukupuolistereotypioihin?! Jälleen yksi itsekeskeinen, omasta hyvesignaloinnistaan välittävä aikuinen, jolla on vastuuasema: lapsiasiainvaltuutettu, joka on niin täynnä omaa hyvesiganlointiaan ja ”suvaitsevaisuuttaan” ettei pidä lasten puolia. Häpeäisi.

    Muusututkimus myös kertoi, ettei yhdenkään mielenterveysongelmat olleet parantuneet ”hoidoilla”. Miksiköhän? Naisella on vakavia mielenterveysongelmia ja kehovihaa. Mitä lääkärit päättelee: normalisoidaan mielenterveysongelmat, normalisoidaan naisten kehoviha, syytetään niistä muuta yhteiskuntaa ja leikataan rinnat irti, syötetään vastakkaisen sukupuolen hormonia ja parhaimmillaan tehdään ”muusun sukupuolielimet” eli leikellään lisääntymiselimistö pois. Ja ihmetellään ettei mielenterveysongelmat korjaannu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on selvää, että Eriksson vaikuttaa narsistiselta ja jotenkin lapselliselta, pinnalliselta. "Biologinen muusu" -argumentti menee jotenkin niin, että "olen muunsukupuolinen ja olen biologinen eliö, olen siis biologisesti muusu". Samaan olen aiemmin törmännyt twaw-mantran tiimoilta.

      Poista
    2. Erikssonilla on tekeillä solubiologian kandi. En tiedä, miten hän on päässyt kursseista läpi. Jos nyt biologiaan lähdetään, voivatko homot vedota siihen että ovat biologisesti homoseksuaaleja, vai toimivatko argumentit taas vain yhteen suuntaan?

      Näiden puheissa edes vulvalliset eivät ole naisia, vaan vulvaksi lasketaan transidentifioituvan miehen kirurginen jäljitelmä. Näin ollen edes "genitaalipreferenssit" eivät vapauta velvoitteesta transihmisten panemiseen. Suora lainaus Pandalta:

      "Jos sua kiinnostaa naiset, sinua kiinnostaa naiset: heillä on kaikilla keskenään erilaiset alapäät. Jos sinua kiinnostaa vulvat, sinua kiinnostaa vulvat: sellaiset voivat kuulua esim. cis- tai transnaiselle, transmiehelle, muunsukupuoliselle, sukupuolettomalle jne."

      Näin biseksuaalina en tajua miksi niin monelle meistä tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, että valtaosa maailman väestöstä ei ole bissejä.

      Poista
    3. Minua kiinnostaisi kovasti myös, mihin perustuu näiden tiettyjen aktivistien auktoriteetti. Miten ja millä meriiteillä he ovat kiivenneet noin vaikutusvaltaisiksi, että heitä suorastaan kyseenalaistamatta uskotaan lähes asiassa, kuin asiassa? Oikeastaan kaikki tiet tässä transasiassa johtavat aina näihin samoihin muutamiin henkilöihin. Jotkut heistä myös esiintyvät käytännössä anonyymina, mutta silti ilmeisen vaikutusvaltaisina joita kuunnellaan. Etenkin Trans ry:n valta on aika uskomaton siihen nähden, että se on vasta alle vuoden vanha yhdistys.

      Poista
    4. En tiedä voiko sanoa, että Trans ry:llä olisi varsinaisesti VALTAA. Aktiivinenhan se kyllä on, ja siksi kai sen porukka kyllästyikin hiljaisempaan Trasekiin. Kun he saivat aikaiseksi lakialoitteen, joka sai hetkessä vaadittavan kannatusmäärän kasaan, seurasi haastattelupyyntöjä ja medianäkyvyyttä, josta seuraa lisää medianäkyvyyttä jne. Tuskin on syytä nähdä asiassa mitään epäilyttävää, ovat vain puuhakkaita ja jaksavat ottaa yhteyttä mediaan ja muualle.

      Poista
    5. "Minua kiinnostaisi kovasti myös, mihin perustuu näiden tiettyjen aktivistien auktoriteetti. Miten ja millä meriiteillä he ovat kiivenneet noin vaikutusvaltaisiksi, että heitä suorastaan kyseenalaistamatta uskotaan lähes asiassa, kuin asiassa?"

      Tässä omaa mutuani. Olen ollut töissä eräässä valtion lafkassa, ja havaintoni perustuvat siihen - eivät välttämättä ole yleistettävissä, mutta spekuloin silti.

      Valtiolle KESKIMÄÄRIN hakeutuu töihin vähän vähemmän välkkyä ja aikaansaapaa jengiä kuin yksityiselle. He hoitelevat paperihommiaan siellä ja seilaavat töidensä kanssa miten parhaaksi taitavat. Heillä on kaikenlaisessa byrokratiassa hoitamista. Valtiolla työnteko ei ole kovin tehokasta. He seurailevat siellä omaan alaansa vaikuttavia trendejä ja suuntauksia minkä töiltään pystyvät ja tekevät yhteistyötä mm. järjestökentän kanssa. Sitten jostain syntyy hype! Tulee asiantuntijana esiintyviä järjestöihmisiä. Valtion virkailijat haluavat olla edistyksellisiä ja ajan hermolla. Koska he eivät välttämättä alun alkaenkaan olleet kovinkaan välkkyjä ja koska heillä on hyvin vähän resursseja, he ihastuvat näihin karismaattisiin "asiantuntijoihin". On "koulutusta", propagandistista materiaalia, kaikenlaista lobbaamista. Innokkaimmat virkailijat ottavat asian sydämelleen ja lähtevät tuomaan sitä koko viraston toimintaan. Ne välkymmät ehkä eivät sano vastaan vaan yrittävät hoitaa oman tonttinsa mahdollisimman hyvin. Pian sekopäinen, ideologinen ajattelu on valtavirtaistettu eikä sitä voi kyseenalaistaa. Sitten sitä toitotetaan ja se on virallisen tahon virallinen kanta. Saako tästä kiinni yhtään? Ainakin tämä valtion lafka jossa itse työskentelin, oli mielestäni suhteellisen (pelottavankin) ideologinen.

      Poista
  3. Sukupuolentutkimushuuhaalaitos syytää tätä hapatusta mielistelynhaluisten opiskelijoiden avulla, jotka eivät edes tajua kyseenalaistaa: ”ei tätä voi kritisoida tai sit ei pääse kurssista läpi!”. Ei ole tullut mieleen sitten tehdä valituksia koko kurssista ja yliopistosta? Yliopistoilla on laillinen velvollisuus opettaa totta ja tieteellä kriteerit, joita tämä puppu ei todellakaan täytä. Sukupuolen ”moninaisuus” ei kestä MITÄÄN kriittistä tarkastelua yhtään enempää kuin TRA kritiikkiä.
    TRA:t usein ulisee sietämättömistä tuskistaan. Mistä? Siitä että maailma on totta, luonto teki meistä kädellisiä nisäkkäitä jotka lisääntyy suvullisesti ja joiden KEHO ON TOTTA?
    ”If the truth shall kill them, let them die.”
    Jokaisella on oikeus kuvitella olevansa vaikka kahvikuppi, mutta ei pakottaa koko muuta yhteiskuntaa validoimaan ja elämään omaa, harhaista (ja narsistista) kuvaansa.

    Intersukupuolisten hyväksikäyttö on törkeää. Intersukupuoliset ovat niin suureksi osaksi täysin selkeästi tyttöjä tai poikia, nämä sukupuolen erikoispiirteet voi edes käydä vain tyttö- tai poikasikiölle niin isolta osin, ettei siitä ole perusteiksi. Yleisin, Turner (vain tyttö) ja Klinefelter (vain poika) on PROMILLEN luokkaa. Ja näitä tiloja esitellään kuin ne olisivat joka päiväisiä. Jossain Suomen Kuvalehden jutussa käytettiin ihmettelynä myös esim. kaksoiskohtua ja muita sukuelinten kehityshäiriöitä jotka ovat... mahdollisia vain sukupuolisesti! Mitä idiootteja journalistit ovat nykyään?! Müllerin tiehyeiden kehityshäiriöt ei pitäisi olla journalistille ylivoimainen asia ottaa selvää – paitsi jos on TRA, aivopesty intersektionaalinen feministi, huuhaatieteilija sukupuolen tutkimuslaitokselta ja/tai herkkäuskoinen (typerys) tms.

    Lisäksi nämä harvinaisimmat minkä suhde on 1:50 000 ja 1:20 000, eli XY-tyttö ja XX-poika on myös ehdot täyttämättömiä: Y-kromosomi pitää sisällään pääosin siittiöiden tuotantoon liittyvää tietoa, mutta pojan kuuluisin määräävä geeni on SRY. Kehitys on ehdollista: jos joku geeni ei toimi, silmät ei kehity. Joku toinen, sormet ei kehity. SRY määrää kivesten kehityksen. XY-tytölle ei kehity toimivaa naisen sukupuolielimistöä, mutta X-kromosomin toiminta (ja hedelmöittyminen) mahdollistaa sikiön henkiin jäännin. Pojalla ehtona olisi toimina Y ja SRY. XX-pojan toisessa kromosomilla siis on Y:n haara ja haarasta SRY. Hän ei ole siis XX-tyttö, jolla tosiaan on vain XX-kromosomit ja jotenkin ihmeellisesti kehittynyt pojan mitään sukuelinten osaa, vaan XX+ poika. Y pitää sisällään siitiöiden tuotanon, joten XX-poika on lisääntymiskyvytön.
    Ja by the way, sukupuolen kehitys vaatii myös geenin Sox9. Pax 6 puuttuminen/toimimattomuus aiheuttaa muuten silmien puuttumisen. Get it? Jännää.

    VastaaPoista
  4. Sori, tulipas taas pitkä juttu. Mutta neljäs ja viimeinen osa.

    ....Muutenkin tällaiset alle promilleen menevät kehityshäiriöt eivät todellakaan muuta sukupuolen määritelmää, ja naurettavimpia väitteitä on ”geneettinen sukupuoli”. Haloo, ne geeniviestit on niissä kromosomeissa. Kaikki geenit ovat tumassa pakkautuneina kromomeihin.
    Niille ”hormonaalinen sukupuoli asiantuntijoille”... väitätte siis että on 8 miljardia sukupuolta: hormonitasot kun ovat yksilölliset vaikka niille raamit onkin. Ja parasta tässä aivopierussa, nainen siis muuttuu sukupuolettomaksi vaihdevuosissa? Hormonitoimintahan muuttuu ja siis, joo...
    Joku ”koulutettu” yritti väittää, että Turnerin tyttö (X0) ei olisi tyttö koska hormonitoiminta on erilaista: eli toimimattomat munasarjat tekee sukupuolettomaksi ja tällöin ilmeisesti munasarjasyövän sairastaneet naiset myös leikataan sukupuolettomiksi. Tajuatteko te miten törkeää, alentavaa, ja typerää tämä on?
    Esimeriksi juttu missä selitettiin että on muka kromosomaalinen, geneettinen ja hormonaalinen sukupuoli kertoi niin käsittämättömästä tietämättömyydesta ja vähäisestä ymmärryksestä, etten voinut uskoa silmiäni (nää ihmiset eivät edes kyseenalaista tai lue lisää?!), ja sitä levittää terveydenhuollon koulutuksen saaneet ja seksiterapeutteina tms. toimivat ihmiset. Sitä oikein koulutetaan "tietona".
    Miettikää nyt oikeasti. Huh, huh.

    Ensin perustellaan olemassa olevalla ilmiöllä, siis oikealla fyysisen kehon kehityshäiriöllä ja sen jälkeen sönkötetään ”identiteetistä” ja ollaan muka niin edistyneitä, mutta sukupuoli on seksistinen ja stereotyyppinen esitys. Yeah. Identiteetti on psykologiaa ja ihmisen mielen sisäinen asia. Ihmisen tietoinen käsitys itsestä. Sukupuoli ja sen kehityshäiriökin, sekä epätyypilliset piirteet, intersukupuolisuus, on fyysinen tosiasia, todellinen keho ja todellisuus. Intersukupuoliset ovat tyttöjä ja poikia, ei ”identiteettikuvitelmia”.
    Mutta nykyäänhän jopa virallisia tahoja on saatu kimppaan ”sukupuolen osaamiskeskuksen kanssa” joka myös tätä sontaa levittää. Poliittisia pisteitä, taivaspaikka ja hyvesignalointia, ei vastuuta, ei rohkeutta, ei asiantuntemusta.
    Hullut on hulluja, mutta miksi tämä uppoaa? Jopa ihmisiin, joiden ammattiin kuuluisi tietää ja ottaa selvää.
    No... Menihän lobotomiakin läpi parannuskeinona.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit, että sukupuolisekoilut ei kiinnosta ketään. Mutta sinuahan ne näyttävät kiinnostavan ihan valtavasti - miksi?

    Itse olen tällainen wanhan hyvän ajan stealth-elämää viettävä transtaustainen, sulaudun massaan enkä pidä asiasta meteliä.

    Tunnustan, etten itsekään oikein ymmärrä tätä muunsukupuolisuusjuttua, esimerkiksi sitä mihin tilaan he haluavat transitioitua. Mutta entä sitten? Ei heistä ole minulle mitään haittaa, he eivät pilaa minun mainettani, enkä jaksa vaivata asialla päätäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Kirjoitit, että sukupuolisekoilut ei kiinnosta ketään. Mutta sinuahan ne näyttävät kiinnostavan ihan valtavasti - miksi?

      Itse olen tällainen wanhan hyvän ajan stealth-elämää viettävä transtaustainen, sulaudun massaan enkä pidä asiasta meteliä.”

      Olen itse ymmärtänyt, ettei Laventeliveikkonen kritisoi tällaisia tapauksia. Käsittääkseni Laventeliveikkonen kritisoi tätä modernia meininkiä ja niitä, jotka pitävät asiasta meteliä. Ja nykyinen sukupuolisekoilu vaikuttaa seksuaalivähemmistöihin ja muihinkin ihmisryhmiin haitallisella tavalla.

      Vaikka sanot, ettei nykyinen meininki pilaa sinun mainettasi, niin siinä vaiheessa, kun valtaväestö kyllästyy nykyiseen meininkiin, siitä tulevat kärsimään myös sellaiset transihmiset, jotka eivät ole olleet ongelmista missään vastuussa.

      Vaikka yksittäiset transsukupuoliset eivät olisikaan mikään uhka yhtään kenellekään, niin on fakta, että nykyinen transaktivismi on ongelmallista ja monet transihmiset käyttäytyvät kusipäisesti, kuten ahdistelevat homoja ja lesboja jne, niin kyllä tuosta pitää voida keskustella. Mitä tulee muusuihin, niin nykyinen transkeskustelu pyörii hyvin vahvasti heidän ympärillään, ja aika monella on mennyt hermo muusuihin. Muusut ovat kaikkein innokkaimpia sen suhteen, kuinka yhteiskunta ja kieli pitäisi muuttaa neutraalimpaan suuntaan, ja ettei kenenkään ulkonäköä saisi olettaa ulkonäön perusteella (mainittakoon toki, että oikeassa elämässä tällaista utopiaa ei tule koskaan tapahtumaan.)

      Poista
    2. Minusta tuntuu, että valtaväestö ei pahemmin seuraa näitä keskusteluja. Jos jossain on jonkun muunsukupuolisen haastattelu, se luetaan kiinnostuneena tai vähemmän kiinnostuneena, ja sitten siirrytään muihin asioihin. Meteli kuulostaa varmasti kovemmalta lähempää, esimerkiksi jos on homo tai ei-muu-trans.

      Poista
    3. Liberaalien keskuudessa on moraalinen kilvoittelu vähemmistöjen hyväksynnästä. Joten ollakseen hyvä liberaali, pitää olla myötämielinen kaikelle, mitä joku vähemmistöaseman itselleen määritellyt sanoo. Siksi hyvä liberaali valistaa lapsiaan esim. miesten menkoista ja että joillain naisilla on penis.

      Poista
    4. "Kirjoitit, että sukupuolisekoilut ei kiinnosta ketään. Mutta sinuahan ne näyttävät kiinnostavan ihan valtavasti - miksi?"

      Jos et ole käynyt blogissani aiemmin, niin suosittelen lukemaan muutaman alkupään kirjoituksen (perustin blogin viime vuoden lokakuussa). Kerron niissä sekä pähkinänkuoressa että seikkaperäisemmin, miksi olen alkanut kirjoittaa näistä transaktivismiin liittyvistä asioista. Lyhyesti: Trans- ja muunsukupuolisuusaktivismilla on realisoituessaan erittäin vahingollinen vaikutus naisten, homoseksuaalien ja lasten oikeuksiin. Jos yhteiskunta todella muutetaan transaktivistien haluamaksi (eli sukupuoli on mielentila ja itsemäärittelykysymys ja tämä kirjataan kaikkeen lainsäädäntöön), se tarkoittaa käytännössä sitä, että homoseksuaalisuus lakkaa kokonaan olemasta. Samoin naiseus lakkaa olemasta. Tämä kuulostaa pähkähullulta, mutta juuri tällaista yhteiskuntaa transaktivistit tavoittelevat. Mitä tulee muunsukupuolisten identiteetteihin, niin kyseinen porukka on Suomessakin eri medioissa jatkuvasti jauhamassa sukupuoli- tai sukupuolettomuuskokemuksestaan ja uhriutumassa siitä, miten marginalisoituja ja syrjittyjä he ovat. Kirjoituksessa mainittu Panda Eriksson yhtenä esimerkkinä. Toinen medioissa ulisija on Mona Bling, josta olen kirjoittanut aiemmin ihan oman merkintänsä.

      MILLÄ IHMEEN PERUSTEELLA HE OVAT MARGINALISOITUJA? Kukaan tai mikään ei estä heitä toteuttamasta ja ilmaisemasta itseään täsmälleen haluamallaan tavalla. Miksi tällaista täysin keinotekoista "meitä syrjitään" -shittiä täytyy vuodesta toiseen hieroa valtaväestön naamaan sillä oletuksella, että ketään ylipäänsä kiinnostaa näiden tyyppien sukupuolikokemus sen vertaa, että jaksaisivat käyttää aikaansa heidän ajattelemiseensa tai "marginalisoimiseensa"? Se, mikä minua tässä koko hommassa eniten kyrsii, on tuo jatkuva uhriutuminen, manipuloiminen ja yleisen mielipiteen muokkaaminen. En ole nähnyt yhdenkään muusun seikkaperäisesti missään mediassa selittävän, millä perusteella heitä muka syrjitään ja miten syrjintä oikein ilmenee. Panda ja Julmis ovat kitisseet julkisesti esim. siitä, miten he jatkuvasti joutuvat "taistelemaan oikeudestaan olla olemassa" ja miten kukaan ei tajua, että he ovat "ihan oikeita ihmisiä". Se, että yleinen todellisuuskäsitys ei kollektiivisesti vastaa heidän harhaisia fantasioitaan jostain sukupuolettomuudesta tai ties mistä, on riittävä syy heille osoittaa koko yhteiskuntaa syyttävällä sormella ja asettaa kaikki muut ihmiset vastuuseen omasta pahasta olostaan. Jos tällainen narsistinen omassa paskassa piehtaroiminen ei ole pahemman luokan persoonallisuushäiriön ilmentymä ja oireilua, niin en tiedä, mikä sitten.

      Poista
    5. "Tunnustan, etten itsekään oikein ymmärrä tätä muunsukupuolisuusjuttua, esimerkiksi sitä mihin tilaan he haluavat transitioitua. Mutta entä sitten? Ei heistä ole minulle mitään haittaa, he eivät pilaa minun mainettani, enkä jaksa vaivata asialla päätäni."

      Tätä muunsukupuolisuustuubaa on jo vuosien ajan tihkunut ovista ja ikkunoista kaikissa mahdollisissa paikoissa ympäri kaikkia medioita. Seta on sukupuolioppeineen lonkeroitunut aivan kaikille yhteiskunnan tasoille ja sukupuolischeissea ei pääse kukaan enää missään pakoon, koska se vyöryy silmille joka tuutista. Lisäksi kukaan ei saa millään tavalla kritisoida tai kyseenalaistaa näitä sukupuoliopetuksia. Kaikki kritiikki tai edes asiallisen keskustelun herättely on "syrjintää", "fobiaa" ja "transihmisten olemassaolon ja oikeuksien kieltämistä".

      Eli: kyllä, siitä on haittaa, ja voin kertoa, että tuo porukka pilaa myös sinun maineesi ennen pitkää, jos heidän sekoiluilleen ei laiteta vihdoin ja viimein päätepistettä. Tämä tapahtuu sitten, kun ihmiset vain yksinkertaisesti lakkaavat kuuntelemasta heitä ja ottamasta heidän horinansa todesta. Jossain kohtaa valtaväestö TULEE SAAMAAN tarpeekseen siitä, että joku pieni porukka hieroo jatkuvasti omaa erityislaatuisuuttaan muiden naamaan ja syyllistää tyhjästä. Muistakaa, että valtaväestö (eli cissuheterot) ei keskimäärin tiedä näistä LGBTQIA-asioista yhtään mitään. Kysyn vielä kerran: miksi muunsukupuolisuusaktivistit olettavat, että heidän erikoisidentiteettinsä kiinnostavat ketään?

      Poista
    6. "Itse olen tällainen wanhan hyvän ajan stealth-elämää viettävä transtaustainen, sulaudun massaan enkä pidä asiasta meteliä."
      "Olen itse ymmärtänyt, ettei Laventeliveikkonen kritisoi tällaisia tapauksia."

      Nimenomaan en kritisoi sellaisia transsukupuolisia, joilla on kaikki muumit laaksossa (kuten esim. Tulenhenki). Kutsun heitä/teitä tässä blogissa "tervejärkisiksi transsukupuolisiksi" ja tarkoitan tällä niitä tapauksia, jotka eivät pyri hämärtämään ja sotkemaan koko sukupuolen käsitettä ja kieltämään biologisen sukupuolen merkitystä; nimenomaan tätähän transaktivistit tekevät. Huomatkaa, että "transaktivistit" ja "transsukupuoliset" eivät ole sama asia. Kun puhun tässä blogissa transaktivisteista, en tarkoita transsukupuolisia kollektiivina vaan niitä radikaalivasemmistolaisia sekopäitä, joiden sekoilun ansiosta olemme päätyneet nykyisenlaiseen vinksahtaneeseen tilanteeseen, jossa koko yhteiskuntaa ja tieteeseen ja objektiiviseen todellisuuteen perustuvaa sukupuolikäsitystä ollaan vääristämässä transaktivistien haluamaksi ihan lainsäädännönkin tasolla. Miettikää, mitä se tarkoittaa, kun mies voi juridisen legitimiteetin voimalla julistaa olevansa nainen, vaikkei olisi yhtään millään tavalla muokannut kehoaan ja käynyt lävitse minkäänlaista lääketieteellistä selvitystä siitä, että hänen sukupuolidysforiansa on ns. todellinen ja siksi vaatii lääketieteellistä väliintuloa. Tuolla muusujen sekoilulla ei ole "aidon" transsukupuolisuuden kanssa yhtään mitään tekemistä. Ihmettelen, mikseivät transsukupuoliset nouse näkyvämmin vastustamaan tuota trans- ja muusuaktivistien perseilyä. Tunnen henkilökohtaisesti muutaman transsukupuolisen, jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä tätä nykymeininkiä ja samaa mieltä minun kanssani.

      "Käsittääkseni Laventeliveikkonen kritisoi tätä modernia meininkiä ja niitä, jotka pitävät asiasta meteliä."

      Tismalleen. Minulle on edelleen epäselvää, mihin nämä modernit "transihmiset" (joksi he itseään kutsuvat) lumihiutaleidentiteetteineen oikein perimmältään pyrkivät. Olen peräänkuuluttanut, että jos joku heistä sattuu lukemaan blogiani, niin saa tulla tänne kommentteihin (asiapitoisesti) selventämään noita pyrkimyksiä. Eipä ole vielä selvennyksiä näkynyt.

      "Ja nykyinen sukupuolisekoilu vaikuttaa seksuaalivähemmistöihin ja muihinkin ihmisryhmiin haitallisella tavalla."

      Tismalleen. Juuri siksi aloitin tämän blogin.

      Poista
    7. Ok, selvä. Itse olen saanut kuvan, että "joka tuutista" näitä gender-asioita tulee lähinnä niillä sivustoilla, jotka on asialle omistautuneet, joko puolesta tai vastaan. Isoissa medioissa on kieltämättä juttuja näistä, mutta 99,9-prosenttisesti kaikista muista aiheista. Siksi vähän ihmettelen kauhistelua. En usko, että enemmistö "tulee kyllästymään" aktivistien puheisiin, koska enemmistö ei niitä seuraa tai niistä piittaa.

      Mutta ei minulla varsinaisesti kummempaa sanottavaa tästä. Loppukevennyksenä, että luen otsikon jatkuvasti "Kahdeksan tapaa tukea nonparellejä".

      Poista
    8. Nonparelleja! :D Alan käyttää tuota.

      Huomaa, että kärjistän ilmaisuani tarkoituksella eräänlaisena teho- ja tyylikeinona. Joka tuutilla tarkoitan lähinnä sitä, että asiaa pidetään koko ajan tapetilla mediassa ja somealustoilla, sitä ympäröivää diskurssia kontrolloidaan tarkasti eri uhrinarratiiveilla (joku Mesi Kissaniitty selittämässä dokumenteissa särkyneellä lasienkeliäänellä, miten kauheaa on kun hoitoihin ei pääse jo alaikäisenä ja juridista sukupuoltakaan ei saa omalla ilmoituksella vaihtaa) ja yhä uudestaan samat aktivistit ulisevat eri medioissa marginalisoituneisuudestaan ja yhteiskunnan transfobiasta hieman eri sanankääntein. Luulisi heidänkin jo kyllästyvän veisaamaan vuodesta toiseen samaa virttä, mutta ei. Enkä edes aloita tässä jostain Sophie Labellen Assigned male -sarjakuvista. En pysty kuvailemaan, miten intohimoisesti kyseistä paviaania ja hänen tuotantoaan inhoan.

      Uhriutuminen on muuten aivan äärimmäisen epäviehättävä ja luotaantyöntävä piirre ihmisessä.

      Toisekseen, olen kyllästynyt kuuntelemaan transaktivistien alituista sössötystä siitä, että ”genitaalipreferenssit” ovat transfobiaa ja että homoseksuaalisuus on ”genitaalifetissi” jne. Olen niin kurkkuani myöten täynnä modernin transyhteisön homofobiaa ja misogyniaa, etten enää lainkaan sanojani säästele antaessani takaisin. Yksikään trans- ja muusuperseilijä ei hypi minun silmilleni. Olen liian kauan sietänyt tätä sekoilua sivusta seuraten ja nähnyt sen negatiivisen ja mädättävän vaikutuksen LGB-ihmisten saavuttamiin oikeuksiin. Homous EI PERUSTU ihmiskehosta irrallisten sukupuolisielujen olemassaoloon vaan biologiseen sukupuoleen, joka on ihmisen kehon synnynnäinen ja katoamaton ominaisuus.

      Poista
    9. ”Ihmettelen, mikseivät transsukupuoliset nouse näkyvämmin vastustamaan tuota trans- ja muusuaktivistien perseilyä.”

      Eräs ongelma on siinä, että monet ns. ”tolkun” transsukupuoliset haluavat sopeutua massaan eikä pitää itsestään meteliä. Lisäksi transaktivistit eivät tykkää sellaisista transsukupuolista, jotka kritisoivat nykyistä transaktivismia. Syytökset sisäistetystä transfobiasta ja cissujen saappaiden nuolemisesta ovat keinoja yrittää hiljentää kriittiset transsukupuoliset.

      Ulkomailla on jonkin verran kriittisiä transsukupuolisia, jotka ovat alkaneet kritisoimaan nykyistä valtavirran transaktivismia. Törmäsin juuri yhteen videoon, jossa erästä kriittistä transmiestä syytettiin terf-retoriikan viljelemisestä ja häntä kohtaan myös fantasioitiin väkivallalla. Mainittakoon, että olen lähes tulkoon samaa mieltä kyseisen transmiehen kanssa transasioista.

      Uskon, että on ajan kysymys, milloin Suomessa alkaa tulemaan esille kriittisiä transsukupuolisia. Koko hommassa on myös ironista se, että lasten, naisten ja seksuaalivähemmistöjen lisäksi nykyisestä transaktivismista kärsivät myös perinteiset transsukupuoliset, jotka eivät kannata nykyistä aktivismia.

      Poista
    10. Olen aika varma, että vaikka näille aktivisteille annettaisiin kaikki heidän nyt haluamansa se ei siltikään riittäisi. Märinä sorretusta ja marginalisoidusta ryhmästä jatkuisi ja vaatimukset saavuttaisivat vain yhä absurdimpia sfäärejä. Jos se edes on enää mahdollista.

      Poista
    11. ”Olen aika varma, että vaikka näille aktivisteille annettaisiin kaikki heidän nyt haluamansa se ei siltikään riittäisi.”

      Ei tietenkään riittäisi. He keksivät aina vain uusia tapoja julistaa ympäristölle erityislaatuisuuttaan ja marginalisoituneisuuttaan. Ihminen, joka jo lähtökohtaisesti inhoaa itseään ja kehoaan ja pyrkii kaikin saatavissa olevin keinoin tulemaan kokonaan toiseksi ihmiseksi, ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään.

      ”Märinä sorretusta ja marginalisoidusta ryhmästä jatkuisi ja vaatimukset saavuttaisivat vain yhä absurdimpia sfäärejä.”

      Kyllä. He janoavat aina vain lisää ja yhä lisää. Enemmän ja enemmän erityisoikeuksia, erityiskohtelua ja ylivaltaa toisiin nähden. Muista ihmisistä ja heidän tarpeistaan/oikeuksistaan ei tarvitse piitata, koska he ovat pelkkää TERF- ja cissaastaa ja jo lähtökohtaisesti kaiken velkaa sorretuille transihmisille, maailman syrjityimmälle vähemmistölle, jonka koko olemassaolo on kroonista taistelemaan joutumista oikeudesta olla olemassa. Tämä ei ole liioittelua: kaikki, mitä tässä blogissa olen näistä moderneista transihmisistä esittänyt ja kertonut, perustuu siihen mitä he itse ovat julkisesti sanoneet. Kaikki on kenen tahansa nähtävillä pienen googletuksen päässä.

      ”Jos se edes on enää mahdollista.”

      On se mahdollista. Älkää unta nähkö, että raivohulluilta sekopäiltä loppuisi mielikuvitus kesken, mitä tulee tapoihin vaatia itselleen kaikki mahdollinen ja mahdoton. Älkää unohtako, että ”transihmisten” koko elämä on alituista kuolinkamppailua, koska sukupuolia on olemassa ja heidät on määritelty ja koko ajan määritellään väärin.

      Poista
    12. Tavallaan tämän koko transsekoilun traagisuus kiteytyy ihan pohjimmiltaan siihen, että ihmismielen ulkoisessa todellisuudessa – siis fyysisessä todellisuudessa, jonka lainalaisuuksiin ihminen ei voi haluamalla, manipulaatiolla, kehonmuokkauksella tai millään muullakaan keinolla vaikuttaa – sukupuolen "vaihtaminen" tai "korjaaminen" on jo lähtökohtaisesti täysin utopistinen ajatus. Ihmisen on yksinkertaisesti mahdotonta irtautua biologisesta sukupuolestaan ja tulla vastakkaisen sukupuolen yksilöksi. Parasta, mitä voidaan saavuttaa, on kosmeettisin keinoin aikaansaadut lainahöyhenet.

      Koko ajatus on perimmältään ihan yhtä pähkähullu kuin se, että esimerkiksi keijunkorvaleikkauksiin hakeutuneista ihmisistä tulisi keijunkorvien myötä oikeita taruolentoja. Ihan samalla tavalla kaikki muusu- ja nonbinaryidentiteetit ovat fyysisessä todellisuudessa pelkkää ihmismielen tuottamaa harhaa – mikään määrä hormoneja ja leikkauksia, kielen ja käsitteiden muuntelua ja kiiluvasilmäistä transaktivismia ei koskaan tule muuttamaan transidentifioituvien ihmisten kehojen sukupuolista essenssiä muuksi kuin mitä se on. Joskus menneinä aikoina tämä vielä oli päivänselvää pässinlihaa myös transsukupuolisille itselleen ja alun perinkin syy heidän halulleen transitioitua. Nykyään koko biologinen todellisuus pyritään tämän trans-, queer-, muusu- ja genderkultin harhaisuuden hyväksi nyrjäyttämään päälaelleen.

      Enää ei riitä se, että hyväksymme transsukupuoliset TRANSsukupuolisina. Nyt meidän pitää ymmärtää, myöntää ja hyväksyä se, että miehet ovat naisia ja naiset ovat miehiä, eikä transnaisten ja naisten / transmiesten ja miesten välillä ole yhtään minkäänlaista materiaalista tai henkistä eroa.

      Katsoin jokin aika sitten YouTubessa videon, jossa keskusteltiin siitä, miten transsekoilu on vaikuttanut negatiivisesti LGB-ihmisten oikeuksiin ja mm. turvallisten tilojen asteittaiseen purkamiseen transsekoilijoiden hyväksi. Joku oli kommentoinut: "A polite lie got us into this mess. I won't lie anymore."

      Tismalleen.

      Mutta toisaalta, kuten olen jo aiemminkin todennut:
      Todellisuuden voi kieltää vain tiettyyn rajaan asti. Jossain kohtaa tämä ideologia romahtaa omaan mahdottomuuteensa, koska ei painovoimakaan lakkaa olemasta, vaikka joku jossain päättäisi alkaa lujasti uskoa niin ja keräisi ympärilleen maailmanlaajuisen kultin, jonka päämääränä on "smash the cisgravity".

      Poista
  6. Edellisestä saattoi tulla vähän itsekeskeinen vaikutelma, joten tarkennus: en näe, että ilmiöstä olisi haittaa myöskään vaikkapa nuorille. Suomessa ei kuitenkaan ole eikä tule lääkäreitä, jotka tekisi nuorille esim. rintakirurgiaa, jos vain rahaa löytyy. Jos nuori kulkee muutaman vuoden eri nimellä ja tyylillä, niin se ei vaikuta isolta vaaralta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tekee, kuten tämä vloggari kokemuksistaan kertoo. https://www.youtube.com/watch?v=m_Nc7zRHhDA&list=PLLGNa6UF9g-thjhvEhJA4C3kvMwDWWgVb

      Poista
    2. Meidän ei pitäisi yhteiskunnassa ylipäätään lähteä sille tielle, että hämmetyneiden ja kehostaan ahdistuneiden nuorten transidentiteettiä lähdetään sokeasti ja kyseenalaistamattomasti pönkittämään. Se, että kokee (nuorena!) jonkinlaista voimakastakin sukupuoli- ja kehohämmennystä, ei vielä tarkoita että nuori on transsukupuolinen. Kuka meistä nautti murrosiästä sen ollessa ”pahimmillaan”? Jos homma jäisikin pelkkiin nimen- ja tyylinmuutoksiin, mutta muutoin tuettaisiin nuorta ensisijaisesti hyväksymään terve kehonsa ja syntymäsukupuolensa, homma olisi paljon paremmalla tolalla. Aikuisena voi sitten tehdä päätöksen korjauksesta, jos sukupuoliahdistus ei vieläkään ole kadonnut, mutta ihan tutkimustenkin mukaan 90 % kasvaa ulos nuoruudenaikaisesta dysforiastaan (ja heistä kasvaa terveitä homoseksuaaleja). Transaktivistit pauhaavat, että kun joku vain sanoo olevansa trans, niin silloin hän myös on trans ja tuota kokemusta ei saa lainkaan kyseenalaistaa, vaikka kyseessä olisi lapsi. He vaativat kaiken mahdollisen portinvartioinnin purkamista, jottei mikään seisoisi niiden hämmentyneiden nuorten tiellä, jotka kuvittelevat mielenterveysongelmien ja pahan olon katoavan sillä, että heidät pumpataan täyteen vastakkaisen sukupuolen hormoneja ja heidän ruumiinosiaan amputoidaan. Tämä on transhoitojen brutaalia todellisuutta, jota mikään määrä glitteriä ja sateenkaarihattaraa ei pysty muuksi vääntämään.

      Poista
    3. Setan mielestä jo kivuliaat kuukautiset ja kehon muutosten epämiellyttävävyys ovat merkki siitä, että tyttö on oikeasti poika. Ei ihme että nuoret hämmentyvät, kun ihan kaikki murrosikään ja naisen elämään liittyvä kipuilu leimataan dysforiaksi ja heille väitetään, että siitä pääsee eroon lääkkeillä ja leikkauksilla.

      Poista
  7. Tarkistin tuo Toinen nimetön väitteen, koska se kuulosti niin uskomattomalta (kuukautiskivut) ja todella, Setan väitteet ovat siirtyneet jo niin käsittämättömälle tasolle, että niitä voi kutsua sairaaksi.
    Tässä muutama muu:
    Sukupuoliristiriidan "oirekuva" eli transsiuden merkit by Seta.

    "Lapsuudessa ja nuoruudessa voi olla vaikea päästä tyttö- tai poikaryhmiin, voi olla tunne omasta epäsopivuudesta näihin ryhmiin. Toisaalta nämä ryhmät saattavat myös torjua ja jättää ulkopuolelle"
    Seta tähtää tässä koulukiusattuihin ja yksinäisiin. Tämä on manipulointia ja valehtelua. On aina ollut tyttöryhmiä, jotka jättää ulkopuolelle, on aina ollut poikaryhmiä, joista ajetaan joku pois. Lapset ovat ajattelemattomia ja usein näissä ei todellakaan ole syynä... mikään. Kiusatussa ja ulkopuolelle jätetyssä ei ole välttämättä mitään vikaa eikä todellakaan transsiutta. Tässä tilanteessa voi etsiä parempaa seuraa, uusia harrastuksia ja muita ryhmiä. Lisäksi esim. riehakkaat ja energiset tytöt hyvin usein ovat joko poikaporukoissa tai esim. vasta urheilusta löytävät kavereita, koulun meikkimimmit eivät välttämättä ole se oikea seura etenkään nuorena kun muodostetaan klikkejä. Tässä on aikuisilla iso vastuu auttaa.
    Tällainen valehtelu mitä Seta tekee, ei ole auttamista vaan vahingoittamista.

    "Vierauden, ulkopuolisuuden tai epävarmuuden tuntemuksia. Tunne omasta erilaisuudesta, jolle ei välttämättä ole nimeä"
    Nämä ovat täysin normaaleita tunteita murrosiässä. Kaikki kokevat näitä, murrosikä on myrskyisää aikaa ja jokainen on tuntenut erilaisuutta. Tietysti jälleen ne, joilla on esim. autismia, yksinäisyyttä ja kiusaamistaustaa, todennäköisesti enemmän ja ovat suuremmassa vaarassa, samoin kuin homoseksuaalit, koska murrosikään kuuluu seksuaalinen kehitys ja kiinnostus ei herääkään samoin kuin "muilla", kaverit alkaa puhua vastakkaista sukupuolesta ja itse ihastuukin kaveriin. Se voi olla hämmentävää etenkin iässä, missä kaikkien pitää olla samanlaisia (mutta sillee tosi persoonallisella tavalla...).

    "Puberteettimuutokset tuntuvat erittäin epämiellyttäviltä", normaalia murrosikää. Ei toki kaikille, mutta on hyvin suuri joukko lapsia, joille tämä hurja metamorfoosin putki tuo kasan epämiellyttäviä tuntemuksia. Keho muuttuu täysin: menet putkeen lapsena ja tulet ulos aikuisena. Aivot eivät ole läheskään täysin kehittyneet, mutta keho muuttuu, hormonit heittää ja itseasiassa, tiesittekö että normaali murrosiän myrsky on joskus niin kova, että se olisi aikuisella rajatilapersoona? Murrosikää joutuu käsittelemään lapsen aivoilla. Se on kova myrsky, luonnostaan.


    "Kuukautiset ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erityisen kivuliaat ja rinnat ja lantion muoto tuntuvat epämiellyttäviltä tai itseen kuulumattomilta / tuntuu että jotain puuttuu (rinnat) ja jotain on liikaa (sukuelimet)."
    Kivualiaat kuukautiset ovat myös normaalia naisilla ja lisäksi, jos nämä idiootit tietäisivät kuukautisista mitään, se kun konttaa särkylääkekaapille tai ei pysty kävelemään selkäkipujen kanssa, se sattuu myös psyykkisesti. Kuukautisiin liittyy usein häpeää, pelkoa "läpivuodoista", epävarmuutta siitä mitä voi tehdä niiden aikana ja no, ne nyt vaan vaatii totuttelua. Tamponiakaan kaikki eivät halua käyttää vuosiin kuukautisten alusta, eikö olekin yllättävää että lapselle aikuisen naisen asiat eivät ole itsestään selviä? Setan vastaus: transu.

    Hormonitoiminta ja kehon toiminta harvoin on suoraan säännölliset kivuttomat kuukautiset ja kerrasta tottuminen niihin, nuorena myös kuukautiset saattavat olla enemmän kivualiaat, runsaammat ja epäsäännölliset, PMS oireet saattaa olla kovat (ja niiden myötä psyykkiset oireet kuten ärtymys, ahdistus ja jopa masennus). Ennen näihin määrättiin e-pillerit. Ennen siis neuvottiin gynekologille.
    Setan neuvo: olet transu.

    VastaaPoista
  8. Rintoja on myös usein vaikea sulattaa: joko ne on liian pienet, milloin liian suuret. jne. jne. Tyttöjen normaalin kehityksen ja kasvukipujen medikalisointia. Tämä on aivan sairasta.

    "Vaikka kaipaisi seurustelua tai parisuhdetta, voi tuntua mahdottomalta päästää toista ihmistä lähelle psyykkisesti ja/tai fyysisesti."
    Tämä voi johtua myös siitä, ettei ole valmis seurusteluun, noin yksinkertaisimmillaan. Mutta myös jos on traumoja tai vääränlainen kuva seksistä (esim. pornosta) eikä omat rajat selvillä. Kokee esimerkiksi painetta aloittaa seurustelu- ja seksielämä vääristä syistä (yksinäisyys, koska muutkin, pornoistunut maailma jne.)jne. näitä syitä on lukuisia, ja se ei ole mikään merkki transsiudesta vaan siitä, että omaa maailmaa pitää ja SAA tutkia rauhassa, antaa itselleen aikaa - ja joskus vaihtaa kaveripiiriä.

    "Voimakkaita riittämättömyyden tunteita.
    Vaikea kuvitella ja suunnitella tulevaisuutta"
    Nämä kertovat masennuksesta. Tähän muuten vaikuttaa myös hormonitoiminta, tytöillä voimakkaat PMS oireet saattaa aiheuttaa masennusta. Samoin heittävät hormonitasot: sukupuoli on todella oikea, fyysinen asia ja sukupuoleen kuuluvalla hormonitoiminnalla väliä.
    Toisaalta, paineet elämästä, kiusatuksi tuleminen, tuetta jääminen, vaikeat elämäntilanteet ja nuoruuden haasteet aiheuttavat näitä myös. Joskus nämä johtuu siitä, että jälleen, sitä omaa tietä pitää tutkiskella. Oletko kulkemassa oikeaan suuntaan, vaaditko liikaa... Nämäkin kuuluu murrosiän myrskyihin. Mutta myös ihmisyyteen.

    Ja "Sukupuolirooliodotukset tuntuvat loukkaavilta ja turhauttavilta"
    Ei, ei ja ei. Sukupuolirooliodotukset tuntuu kenestä tahansa loukkaavilta, joka ei halua toteuttaa mitään "roolia" tai jolle asetetaan liian pakottavia odotuksia. Miltä luulette että naisista jotka ovat rikkoneet rajoja on tuntunut? Jotka ovat joutuneet kohtaamaan väheksyntää, syrjintää ja torjuntaa vain koska ovat halunneet historiassa ensin... käyttää housuja, sitten elää sinkkuina, saada ehkäisyn, taistelivat aborttioikeudesta, ja/tai valita sukupuolelle epätyypillisemmän uran jne.
    Iloiselta ja ihanalta? Jatkuvalta voitolta ja aivan mahtavan mukavalta, kun on tyrkytetty hametta, helmiä, toimistohommia ja hoettu miten "tuolla luonteella et pääse naimisiin" niin kuin miehen saaminen olisi ainoa tehtävä ja arvo mitä naisella on??? Kyllä ne vapaudet ja oikeudet on taisteltu, koska sukupuoliroolit ovat tuntuneet loukkaavilta ja ahdistavilta.

    Sukupuolirooliodotukset saavatkin tuntua loukkaavilta ja turhauttavilta, jokainen elää tyylillään ja vaikka naisilla ja miehillä on tapana tehdä yleistettävästi tiettyjä valintoja, on aina ollut niitä jotka valitsee toisin.
    Seta ajaa kivikautisia asenteita ja transuiksi rajoja rikkovia ihmisiä.
    Ja nämä ajaa muka "ihmisoikeuksia" ja puhuu "lasten oikeuksista"?

    Jos Seta joskus oli jotain, se ei takuulla ole sitä enää.

    (APA on muuten lähteenä mahdollisimman huono, mutta eipä Seta mitään lähdekritiikkiä käytäkään, ja vääristelevät itsekin minkä kerkeävät: jos tutkisi asioita voisi huomata että oma kiihkouskovaisuus saa kolauksen. Onpa järkyttävää, mille tasolle he ovat nykyään vajonneet.)

    VastaaPoista
  9. Joo, kaikki nuo Setan selitykset ovat läpikotaisin, kauttaaltaan, alusta loppuun, ylhäältä alas ja läpeensä aivan täyttä tuubaa.

    Huomaatteko, mitä Seta ja kaikki muut vastaavat toimijat (lue: ideologiset trans- ja muunsukupuolisuusjärjestöt) itse asiassa tekevät? He medikalisoivat täysin normaalia nuoruusiän kehitystä ja ennen kaikkea sukupuoliepätyypillisyyttä (eli gendernonkonformisuutta). Homojen aikaan Seta vielä ajoi sellaista yhteiskuntaa, jossa sukupuolelleen epätyypilliset miehet ja naiset hyväksyttäisiin sellaisina kuin he ovat. Nykyinen "transihmisten" Seta ajaa yhteiskuntaa, jossa kaikki 50-lukulaisista äärimmäisen ahtaista sukupuolistereotypioista vähänkin poikkevat täytyy mahdollisimman pian medikalisoida loppuelämäkseen eli "korjata".

    Olen joka päivä äimän käkenä siitä, miten ikimaailmassa kaikki on voinut mennä muutamassa vuodessa näin täysin päin helvettiä.

    VastaaPoista
  10. Setan opetuksista tuli mieleen, että he kertovat lesbojen voivan harrastaa seksiä miesten kanssa: "Onko homo vai hetero ei myöskään ole mustavalkoinen asia. Monella heteroksi itsensä määrittelevällä voi olla seksuaalista halua samaa sukupuolta kohtaan ja osa on harrastanut seksiä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Moni lesbotyttö ja –nainen on harrastanut ja harrastaa seksiä miesten kanssa, mutta identifioi silti itsensä lesboksi."
    https://seta.fi/sateenkaaritieto/seksuaalinen-suuntautuminen/
    Onko homoseksuaaleilla mitään toivoa, jos heidän (entinen) etujärjestönsä määrittelee seksuaalisen suuntautumisen itsemääriteltäväksi valinnaiseksi identiteettinimekkeeksi, eikä siksi, mitä ihminen oikeasti on ja tekee. Miksi maailman sorretut, kiusatut, kidutetut, vainotut, tapetut ja eheytetyt homoseksuaalit eivät sitten identifioidu sorrostaan pois? Todella loukkaavaa retoriikkaa.

    VastaaPoista
  11. ”Onko homoseksuaaleilla mitään toivoa, jos heidän (entinen) etujärjestönsä määrittelee seksuaalisen suuntautumisen itsemääriteltäväksi valinnaiseksi identiteettinimekkeeksi, eikä siksi, mitä ihminen oikeasti on ja tekee.”

    No meidän pitää sitten vain mennä taas maan alle, alkaa viestiä keskenämme symbolikielellä ja tavata toisiamme salassa ja ennalta sovitusti jne. välttyäksemme transien raivolta. Olemme tehneet saman ennenkin. Seuraavassa sukupolvessa kaikki homot onkin sitten jo transiutettu ja kastroitu.

    Huomaatko, mikä tässä on päämääränä?

    VastaaPoista
  12. No juu.

    Olen aina ollut kiinnostunut sekä taiteesta että sotahistoriasta ja päätynyt tekemään töitä miesvaltaisella alalla. Pieneen mieleeni ei ole ikinä mahtunut, miksen minä, tylsä ja tavallinen (ja vieläpä aika rumakin) heteronainen olisi nimenomaisesti nainen. Itseäni ihmetyttää aina se, miten ahdas käsitys näillä transihmisillä on sukupuolesta - "tytöt leikkii kotileikkejä ja käyttää äidin meikkejä ja kertoo salaisuuksia" ja niin poispäin.

    Näin lyhyttukkaisena ja meikkaamattomanakaan en koskaan ole luullut, että naiseuteni olisi kiinni kutrien pituudesta tai rakennekynsistä. Minä olen nainen päästä varpaisiin ja sillä sipuli. Ihan siitä syystä, että olen naiseksi syntynyt. Eikä minulla ole mitään syytä hypätä mihinkään transjunaan, vain koska minua eivät välttämättä kiinnosta mitkään hirmuisen höttöiset romanttiset komediat tai tupperwarekutsut. Heh.

    Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että nykynaisella on melkoisen vapaat kädet järjestellä omaa elämäänsä: ei ole pakko hankkia lapsia, eikä ole pakko mennä töihin hoiva-alalle tai johonkin muuhun "naisille sopivaan" hommaan. Ja mitä tulee seksiin, minua eivät tod. kiinnosta penikselliset naiset tai miehet, joilla on pillu. Näin heteroakkana se on yksiselitteisesti MIES ja miehen sukupuolielimet jotka minut saavat syttymään.

    (Ja näin muotokuvamaalausta harrastavana, taidetta opiskelleena ja ahkerasti ihmisten naamoja ja vartaloita tsiiganneena: kyllä ne transpiirteet paljastavat, mistä on kyse. Sitä alkuperäistä sukupuolta on todella vaikea piilottaa. Luustosta alkaen, päätyen transnaisten lapion kokoisiin käsiin ja transmiesten kasvonpiirteisiin - se kallo kun on naisen vaikka siinä jotkut amisviikset pinnalla rehottaisivatkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Itseäni ihmetyttää aina se, miten ahdas käsitys näillä transihmisillä on sukupuolesta - "tytöt leikkii kotileikkejä ja käyttää äidin meikkejä ja kertoo salaisuuksia" ja niin poispäin.”

      Homot: Sinä olet hyvä ja riittävä juuri tuollaisena kuin todellisuudessa olet. Saat olla juuri sellainen kuin olet. Sinun ei tarvitse muuttua.
      Transaktivistit: Sinussa on jotain perustavanlaatuisesti ja synnynnäisesti vialla. Sinun täytyy muuttaa koko kehosi ja persoonallisuutesi, jotta voit olla se joka todellisuudessa olet.

      Eli ryömi ulos koko ihostasi ja kehostasi, jotta voit olla oma itsesi. Itsensä rakastaminenhan on nimenomaan tätä.

      Ja kumpaa ajattelutapaa yhteiskunta tällä hetkellä ”progressiivisena” juhlii?

      (Pharma tekee tiliä näistä vain toisella, wink wink.)

      ”Minä olen nainen päästä varpaisiin ja sillä sipuli. Ihan siitä syystä, että olen naiseksi syntynyt.”

      Ihminen on hänen kehonsa ja keholla on sukupuoli, jota ei voi muuttaa.

      ”Näin heteroakkana se on yksiselitteisesti MIES ja miehen sukupuolielimet jotka minut saavat syttymään.”

      Nykyisen ajattelutavan mukaan sinä ja minä olemme transfobisia ihmisoikeuksien vastustajia ja genitaalifetisistejä, koska meitä kiinnostaa kyrpä. Siis aito, toimiva, seisova kyrpä, ei lihanriekaleista kasaan ommeltu irvokas ja mätänevä nahkatuubi naisen jalkovälissä tai lanteilla roikkuva strap-on tms. Ajattele hetki, meditoi. NÄIN sekaisin ihmiset ovat tässä sukupuoliasiassa.

      ”...se kallo kun on naisen vaikka siinä jotkut amisviikset pinnalla rehottaisivatkin.”

      Naisen keho on naisen keho ja se tulee pysymään naisen kehona hamaan tappiin asti, vaikka ko. nainen kuinka itsepintaisesti piikittäisi Nebidoa ruhoonsa ja pukeutuisi löysiin mustiin hiphopvaatteisiin ja lippikseen. (Niin. Myös Ellen/Elliot Page repii jonain päivänä silmät päästään häpeästä tätä aikakautta muistellessaan.)

      Poista
    2. Mitä Ellen/Elliot Pageen tulee, niin siinä taas yksi transkultin ahmaisema ja transiuttama lesbo.

      Lesboja ei kohta enää ole, koska heidät on kaikki silvottu ja moukaroitu irvokkaiksi jäljitelmiksi ja performansseiksi heteromiehistä.

      Poista
    3. Tai siis — totta kai heitä on. Heidät vain on kaikki silvottu ja moukaroitu irvokkaiksi jäljitelmiksi ja performansseiksi heteromiehistä.

      Homot ja lesbot on kerta kaikkiaan päätetty eheyttää, hinnalla millä hyvänsä. Uusimman eheytysterapian muoto on sellainen, joka kytee ja kehkeytyy sisältä käsin aivopesemällä nuoret LG:t luulemaan, että he ovatkin oikeasti heteromiehiä tai -naisia väärissä kehoissa. Olet viallinen. Olet rikki. Olet väärässä kehossa. Sinut pitää korjata.

      Kaikki Munchausen by proxy -äidit ja kristilliskonservatiivit juhlivat.

      Poista

HUOM! Jos blogitekstissä on yli 200 kommenttia, klikkaa kommenttiketjun alalaidasta Lataa lisää..., niin saat kaikki kommentit näkyviin.

Kommenttikenttä on moderoitu: kommentit näkyvät, kun olen tarkistanut ja hyväksynyt ne.

Blogin kommenttikenttä on naisille, LHB-ihmisille, TERFeille ja genderkriittisille turvallinen tila. Täällä saa vapaasti esittää ajatuksiaan, kertoa huolistaan, keskustella muiden kommentoijien kanssa, puhua myös muista kuin tekstin varsinaisesta aiheesta ja jakaa linkkejä yms. relevanttia tietoa. Kaikkia minun näkemyksiäni saa kritisoida, kunhan muistat perustella. Vihapuhetta, tarkoitushakuista provosointia (sealioning), turhanpäiväistä mussutusta ilman perusteluja tai yksityishenkilöiden suoria henkilötietoja sisältäviä kommentteja ei julkaista.

Kymmenen klikatuinta tekstiä