Kohkaaminen juridisen sukupuolen itsemäärittelystä on vain välivaihe

Transaktivistien tragedia tässä elämässä on se, etteivät he osaa olla tyytyväisiä yhtään mihinkään tai onnellisia yhtään mistään. He vihaavat itseään, he vihaavat miehiä, he vihaavat naisia, lapsia, ihmisyyttä, elämää, yhteiskuntaa, seksuaalisia suuntautumisia, perheinstituutiota, ilmaa, vettä, kuuta ja aurinkoa jne. Heitä eteenpäin ruoskiva voima on sisäinen tuska, koska he eivät kerta kaikkiaan kykene olemaan onnellisia ja rauhassa omassa itsessään, koska heidät on määritelty syntymässä väärin. Täten transaktivistit pyhittävät koko elämänsä kostaakseen maailmalle, yhteiskunnalle ja muille ihmisille tämän sietämättömän epäkohdan elämässään: heidät on määritelty väärin.

Transaktivistit ajattelevat, että muut ihmiset ovat heille velkaa. Pahat, julmat ja ilkeät ”cisihmiset” ovat syypäitä siihen, että transaktivistien elämä on jatkuvaa ylitsevuotavaa kärsimystä ja taistelua oikeudesta olla olemassa. Jatkuvassa katkeruudessa ja vihassa kiehuminen ja samanmielisten kaikukammioissa keskenään räyhääminen ovat johtaneet eräänlaiseen dehumanisaatioon: transaktivistit näkevät ”cisihmiset” vihollisina, joita pitää jatkuvasti rangaista cisihmisyydestään ja siitä, jos ”cisihmiset” eivät 24/7 ääneen tunnusta transaktivistien jumalista erikoisihmisyyttä ja vuodata kyyneliä sen maailman rannoilla kaikuvan eeppisen elämäntuskan johdosta, johon transaktivistit ovat ikuisesti tuomitut. Heidät määriteltiin väärin.

Joskus menneinä aikoina transsukupuolisuudessa oli kyse siitä, että tiettyyn biologiseen sukupuoleen syntynyt teki elämässään henkilökohtaisen ratkaisun korjauttaa sukupuoltaan vastaamaan omaa kokemustaan siitä, että hänen olisi helpompaa elää vastakkaisen sukupuolen edustajaksi tulkittuna yksilönä. Näin sitten tapahtui, ihminen pääsi jatkamaan elämäänsä, that’s it.

Transaktivistien väsymättömän möykkäämisen ja social justice -riehumisen takia koko transsukupuolisuuden käsite on kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana muuttanut radikaalisti muotoaan. Nykyään transsukupuolisuus on väännetty tarkoittamaan sitä, että ihmiset on ”määritelty väärin”. Sen sijaan, että ihminen tekisi omassa elämässään elämäänsä helpottavia ratkaisuja, onkin koko homma kääntynyt nyt niin, että kaikki vika on yhteiskunnassa ja yleisessä konsensustodellisuudessa. Transsukupuolisuus tarkoittaa nykyään sitä, että yhteiskunta ja tietämättömät cisihmiset määrittelevät ”transihmiset” väärin.

Kun katsomme toista ihmistä ja automaattisesti sukupuolitamme näkemämme (koska maailma on sukupuolittunut eikä mikään määrä transaktivismia koskaan tule muuttamaan tätä), syyllistymme transfobiaan, koska määrittelemme näkemämme väärin. Määrittelemme näkemämme fyysisen todellisuuden ja fyysisen kehon kautta. Uuden transaktivismin viesti on, että sen sijaan että määrittelemme fyysisen kehon kautta, meidän pitäisi nähdä immateriaaliseen ulottuvuuteen eli toisen ihmisen ”sukupuoli-identiteettiin” ja tulkita ja toimia sen pohjalta.

Transaktivistit ajattelevat, että kun he onnistuvat vääntämään mustasta valkoisen ja saavat pakotettua kaikki muut ihmiset myöntämään sen, että musta on valkoista jos vain sanoo olevansa, se ratkaisee heidän ongelmansa eli sukupuoliristiriidan ja sen, että heidät on määritelty väärin. ’Smash the cistem’ -vouhotuksessa on kyse juuri tästä. Puhuin edellisessä kirjoituksessani siitä, että transsukupuolisuuden rinnastaminen homouteen on neliönmuotoisen palikan työntämistä pyöreään reikään. Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen immateriaalinen ominaisuus ja persoonallisuudenpiirre, joka ei näy ihmisestä ulospäin (paitsi sosiaalisessa mielessä, esim. homomiehet ovat huomattavasti useammin korostetun feminiinisiä käytöksen, liikehtimisen yms. osalta kuin heteromiehet). Transaktivistit ovat takertuneet tähän immateriaalisuuden ajatukseen ja yrittävät sen kautta todistella koko muulle maailmalle, että heidän sisäinen kokemuksensa sukupuoliristiriidasta on todellisuutta ja täytyisi siksi ottaa lainsäädäntöä ja todellisuuskäsitystä myöten todesta, mukauttaa kaikki toiminta tuota kokemusta myötäileväksi ja pakottautua vaikka sitten hammasta purren elämään maailmassa, jossa musta onkin valkoista. War is peace. Freedom is slavery. Ignorance is strength. Trans women are women.

Transaktivistit eivät ymmärrä sitä taivaallisen yksinkertaista tosiasiaa, että muut ihmiset eivät ala tulkita heitä sen heidän ”kokemansa” sukupuolen edustajina, koska ihmiset uskovat ensisijaisesti näkemäänsä, eivät sitä mitä satuja toinen heille keksii luritella. Sukupuoli näkyy ihmisestä päällepäin ja saa tulkintansa sen pohjalta. Sukupuoli määrittyy kehojen ja fyysisen todellisuuden kautta. Piste. Tämä asia ei koskaan, ikinä, milloinkaan tule muuttumaan miksikään. Mustasta ei tule valkoista, vaikka joku porukka kuinka riehuisi barrikadeilla banderolleineen kirkumassa, että mustaa ei saa määritellä väärin.

Olette varmasti jo kaikki kuulleet tuosta Oikeus olla -kampanjasta. En jaksa listata sen tavoitteita tai ruotia niitä tässä sen enempää, voitte itse käydä kampanjan sivuilta lukemassa. Translain uudistus Suomessa etenee, ihmiset edelleen kuvittelevat että siinä on kyse ”ihmisoikeuksista” ja uudistus todennäköisesti heilahtaa kohta transaktivistien haluamaksi. Pitäkää kuitenkin mielessä, että tämä on pelkkä välivaihe matkalla kohti järeämpiä ja perusteellisempia uudistuksia. Kun tämä käsillä oleva uudistus juridisen sukupuolen vapaasta itsemäärittelystä ja ulottamisesta myös alaikäisiin on heilahtanut läpi, aletaan pian vaatia seuraavia uudistuksia, mm. hormoni- ja leikkaushoitojen ulottamista alaikäisiin ja lopulta lapsiin. Kun oikein juridisen sukupuolen voima on valtion legitimiteetillä saatu taakse, on siinä voimakas ase alkaa vaatia, että sukupuolikokemusta on alettava validoida mahdollisimman nopeasti myös kehonmuokkauksella alaikäisille. Transaktivistit ajattelevat, että heidän voimakkaasta ja kaiken alleen jyräävästä harhastaan tulee vihdoin ja viimein todellisuutta sitten, kun transimperiumi saavuttaa täydet mittasuhteensa ja joka ikinen sukupuoliepätyypillinen ”väärin määritelty” ihminen on lapsia ja nuoria myöten transiutettu.

Kun muu yhteiskunta olisi pikkuhiljaa mielihyvin luopumassa sukupuolistereotypioista ja niiden kahlitsevuudesta ja rajoittavuudesta, transaktivistit takertuvat noihin stereotypioihin kynsin hampain ja tekevät kaikkensa, jottei niistä vain vahingossakaan päästettäisi irti. Kaikki stereotypioista poikkeavat täytyy äkkiä aivopestä ja ”korjata”. Miksi?

KOSKA TRANSAKTIVISTIEN KOKO IDENTITEETTI PERUSTUU NOIDEN STEREOTYPIOIDEN OLEMASSAOLOLLE, NIIHIN TARRAUTUMISELLE JA NIIDEN TOISINTAMISELLE.

Transaktivistit ovat syvästi onnettomia ja epätoivoisia ihmisiä, joiden koko elämä ja identiteetti perustuu keinotekoisten sukupuoliroolien olemassaololle. He vaeltavat vaikka maailman ääriin etsiessään epätoivoisesti edes jonkinlaista hyvän olon häivän siemausta.

Heidät määriteltiin väärin.