Vieraskynä 1/4: Intro – Mistä muunsukupuolisuudessa on kyse?

Pride-kuukauden "kunniaksi" aloitetaan uusi vieraskynäsarja, joka on huomattavan pituutensa ja perinpohjaisuutensa vuoksi (47 liuskaa kuvineen) jaettu neljään osaan. Tekstin kirjoittaja pysyttäytyy anonyymina, mutta hän pyysi luonnehtimaan itseään näin:

”Keski-ikäinen homomies. Nimimerkki Vergiliuksen arkku.”

/edit 4.7. Vergilius on aloittanut muutama päivä sitten myös toisen juttusarjan Sametin (Musta orkidea) blogissa, aiheena queer. Linkkaan kaikki Vergiliuksen queer-sarjan tekstit myös näihin muusuteksteihin. 

Muunsukupuolisuussarja:

Osa 1: Intro – Mistä muunsukupuolisuudessa on kyse?
Osa 2: Muunsukupuolisuuskeskustelun rönsyt #1: Sukupuolidysforia
Osa 3: Gender-käsite – Hyödyllinen sosiaalinen konstruktio (ja sen mutaatiot)
Osa 4: Moderni sukupuoli-identiteetin idea vastaa ikivanhoihin tarpeisiin

Queer-sarja:

Osa 1: Queer - Uuden ajan seksuaalimoraali (ja sen evankelistat)

Vergiliuksen arkun blogi

Laventelin toim. huom. Minulla on ollut jo kauan suunnitelmissa kirjoittaa lisää muunsukupuolisuudesta (olen aiemmin sivunnut aihetta ainakin tässä tekstissäni) ja muutenkin syventyä aiheeseen perusteellisemmin. Olen kerännyt sitä varten kosolti materiaalia, joka tosin on sikinsokin milloin milläkin teknisellä laitteellani, koska en laiskuuttani ikinä jaksa käyttää erikseen aikaa tallennetun matskun kategorisointiin ja arkistointiin. Aihetta on joka tapauksessa tarpeen käsitellä jatkossa huomattavasti perinpohjaisemmin, koska se on levinnyt varsinkin nuorison keskuudessa kuin kulovalkea, eivätkä tutkijat ja hoitohenkilökunta meinaa pysyä ilmiön perässä, koska se muuttaa koko ajan muotoaan. Eipä toisaalta kellään muullakaan ylipäätään näytä olevan mitään jäsentynyttä käsitystä siitä, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse – ei edes nonparelleilla ja myynsykypyölisillä itsellään.

Pidemmittä puheitta: arvoisa Vergiliuksen arkku, ollos hyvä.

Vieraskynä 1/4: Intro – Mistä muunsukupuolisuudessa on kyse?

”Muun-su-ku-puo-linen trans-gen-der Ir-me-li läh-ti kaup-paan.

Po-ly-amo-risti Tii-na pal-ve-li hän-tä kas-sal-la.”

Tällaiseen tavaukseen päättyi 11.2.2014 Ruben Stillerin Ylen nettisivulla julkaistu kolumni Setan kielikylvyssä: Vähemmästäkin menee sekaisin. Värikkäistä kannanotoistaan tunnettu mediapersoona ammensi kolumnissaan lempeästi huumoria Setan koulutuksessa kohtaamastaan ”poliittisesti korrektista” uuskielestä. 

”En ole enää entiseni”, Stiller tiivistää tuntojaan. ”Yritän pitää pääni pinnalla tässä uusien termien täyttämässä kielikylvyssä, mutta hämmennys täyttää mielen.”

Stillerin kokeman kielikylvyn taustalla vaikutti tietysti valtavirran kansainvälisen LGBT-liikkeen uusi tilanne: Vuonna 2014 tasa-arvoiset avioliittolait olivat kovaa vauhtia toteutuneet tai toteutumassa niin Suomessa kuin useimmissa muissakin länsimaissa. Merkittävimpien ihmisoikeusmerkkipaalujen tullessa saavutetuiksi (ainakin HLB-väen osalta, ellei sitten vielä liittoumaan myöhemmin virallisesti lisätyn T:n) asemansa vakiinnuttaneiden LGBT-järjestöjen edessä oli joko osittainen väistyminen median valokeilasta tai seuraavien uusien suurien ihmisoikeustaistojen löytäminen. Toisin sanoen, tarvittiin uusi ”the gay rights”.

Ratkaisu löytyi kuin apteekin hyllystä: hiljattain pohjaoletuksiltaan mullistuneiden trans-kysymysten lisäksi pinnalle kupli kokonainen liuta yliopistokaupunkien kampuksilla, queer-elämäntaiteilijapiireissä ja seksipositiivisten nettiryhmien uumenissa hiljalleen hautuneita uusia identiteettejä, joista kukin huusi valtaväestöltä validointia, affirmointia, normalisointia ja myötämielistä tiedostamista.

Sekavuuteen ja kaikenlaiseen ”sukupuolen hankaloittamiseen” pyrkivän queer-aatteen mukaisesti – aatteen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana saavuttanut eittämättömän hegemonian valtavirran LGBT-aktivismissa – näiden kaikkien ryhmien asiaa ryhdyttiin ajamaan yhdellä kertaa, yhdessä isossa käsiteklimpissä. Mitä isompi ja sekavampi himmeli, sen parempi. Tästä keitoksesta lienee juontunut Setan kielikylvynkin Ruben Stillerille aiheuttama hämmennys. Stiller summaa jokseenkin sarkastisesti uudelleenkoulutuksensa jälkeistä pökerrystä: ”Setan kielikylpy parantaa ihmisen homofobiasta. Kun HLBTIQ ja transgender ja intersukupuolisuus ovat sekottaneet pään, ihminen on niin pihalla, ettei enää tiedä, mihin peilaisi homofobista identiteettiään.” Poliittisen queer-teorian mukainen, butlerilainen sukupuolen hankaloittaminen on toteutunut!

Polyamoristi. Cissukupuolinen. Queer. Aseksuaali. Transgender (erotettuna transnaisista ja transmiehistä). Setan kielikylvyn tarjoamassa, sittemmin tutuksi tulleessa termistössä löytyisi pohdittavaa useampaankin kirjoitelmaan. Yksi termi nousee kuitenkin ylitse muiden sen räjähdysmäisessä nousussa aktivistiluokan ammattijargonista yleiseen tietoisuuteen; tästä ensimmäisestä maininnastaan Ylen nettisivuilla vuonna 2014 (Helsingin Sanomissa termi teki debyyttinsä samaisen vuoden joulukuun humoristissävytteisessä reportaasissa ruotsalaisesta uuskielestä) muunsukupuolisuus on alle vuosikymmenessä noussut yleiseksi keskustelunaiheeksi – ja (ilmeisesti) yhdeksi aikamme suurista ihmisoikeuskysymyksistä, josta jokaisen tulisi olla tietoinen.

Viime heinäkuisessa LHB-Liiton Pride-jälkiperkauksessa suomalaisesta valtavirtamediasta löydettiinkin ainakin seitsemän muunsukupuolisen yksilön laajaa henkilökuvaa, joita yhdistivät hyvin yhdenmukaiset näkökulmat, painotukset ja enemmän tai vähemmän suoraan ilmaistut poliittiset vaatimukset. Se on melkoinen mediavyörytys meidän pienellä kielialueellamme.

Muunsukupuolinen-termin englanninkielinen vastine ”nonbinary/non-binary” on suomalaista jälkeläistään hivenen vanhempaa perua, vaikka sekin on popularisoitunut näyttävästi vasta 2010-luvulla: kuvassa Google Trends osoittaa edeltävän vuosituhannen alun jälkeen 'nonbinary'-sanahakujen räjähdysmäistä kasvua Yhdysvalloissa. Kasvu alkoi itse asiassa juuri samoihin aikoihin Stillerin kolumnin julkaisun kanssa.

Aiheeseen liittyvä runsas (mutta näkökulmiltaan sangen yksipuolinen) mediatarjonta on kuitenkin tuonut aiheeseen laihanlaisesti sen kipeästi kaipaamaa selkeyttä. Tiettyihin ilmeisiin kysymyksiin ei tunnu olevan tarjolla vastauksia. Rehellisen hämmennyksen voi havaita vaikkapa vähemmän orjallisesti moderoiduilta nettifoorumeilta kuten vauva.fi:ltä, joissa tavan kansalaiset saattavat uskaltautua ilmaisemaan ennalta-arvattavaa hämmennystään.

Jaan tämän hämmennyksen. Vaikka olenkin jo useamman vuoden seurannut sivusilmällä valtavirtamedian erinäisiä muunsukupuolisuutta avaavia reportaaseja – kuulummehan, ainakin meille yleisesti toistetun käsityksen mukaan, yhteen isoon ja onnelliseen LGBTQIA+-perheeseen – en tunnu saavan millään tyydyttävää käsitystä siitä, mistä tässä muunsukupuolisuus-jutussa oikein on kyse.

Lukemani ja näkemäni perusteella median esittelemä muusujen kokemusmaailma tuntuu sopivan lähinnä ”tyypillisen epätyypillisesti” sukupuoltaan ilmaisevien ja kokevien nuorten naisten ja miesten profiiliin. Profiiliin, joka on itselleni tuttu joko suorasti omien kokemusteni kautta (epätyypillisenä, homoseksuaalina miehenä) tai epäsuorasti henkilökohtaisesti tuntemieni ihmisten muodossa tai niiden monien poikkeusyksilöiden elämäntarinoiden kautta, joihin olen vuosieni varrella tutustunut. Olenhan aikuiselämäni päivät liikkunut hyvin ”moninaisen” taideväen ja LHB-ihmisten keskuudessa, joissa vastaavanlaiset nuoruuden ja varhaisaikuisuuden epätyypillisyyden, ulkopuolisuuden ja joukkoon kuulumattomuuden kokemukset ovat hyvin yleisiä.

(Mainittakoon tässä välissä, että termi muusu ei ole pilkkanimi, vaan aikoinaan Setankin käyttöön ottama lyhenne. Aionkin käyttää termiä viljalti tässä kirjoitelmasarjassa sen tekstimassan vähentämiseksi.)

Sivusilmällä tarkasteltuna muunsukupuolisissa näyttää olevan poikkeuksellista lähinnä tietyt ehostukseen ja pukeutumiseen liittyvät lennokkuudet. Tunnettu tubettaja Sametti taisikin kerran kuvailla muusujen pukeutumistyyliä ”sirkuspellemäiseksi”, mikä osunee ainakin joissakin tapauksissa suhteellisen lähelle totuutta.

Kysymys muusuuden perimmäisestä luonteesta on sikäli merkittävä, koska kyseessä ei ole pelkkä alakulttuuri, jossa omistauduttaisiin näkyvästi ja kovaäänisesti yksilölliselle itseilmaisulle ja sukupuoliroolien kaihtamiselle ja rikkomiselle – tai ns. keskisormen näyttämisestä ”systeemille” – mikä on sapluuna, jonka kautta muunsukupuolisuus olisi ainakin omasta näkökulmastani katsoen sympaattisimmillaan käsitettävissä. Sillä valtavirtamedian ”muusu-diskurssi” ei suinkaan rajoitu vain tähän, vaan siihen kuuluu yleensä myös hämmentävä ja poliittisesti velvoittava tapa sekoittaa konkreettisesti keskenään sellaiset asiat kuin biologinen sukupuoli, sukupuoliroolit ja sukupuolta sivuavat identiteetit. Kyse ei siis suinkaan ole pelkästään henkilökohtaisesta vapautumisesta ja vanhanaikaisesti käsitetystä kehotuksesta suvaitsevaisuuteen vaan uskomusrykelmästä, jolla on kauaskantoisia seuraamuksia.

Helsingin Sanomien tapauskertomus (julkaistu 15.6.2022) on havainnollistava esimerkki: Jutussa sen artikkelikuvasta silmänräpäyksessä naispuoliseksi henkilöksi tunnistettava freesi uranainen ilmoittaa, että ”tilanteissa, joissa miehet ja naiset jaettiin erillisiin ryhmiin”, hän jää ”yhtäkkiä keskelle ihmettelemään”. Toinen silmänräpäyksessä naispuoliseksi tunnistettava yksilö toteaa Ylen henkilökuvassa (17.11.2019) jokseenkin pateettisesti, että kun hän ”menee museoon, siellä ei ole hänelle vessaa, vessat ovat miehille ja naisille”.

Kyse ei ole pelkästä yksilöllisen hämmennyksen ilmaisusta. Tällainen yleinen vessa-, pukuhuone- ja saunavuorohämmennys (milloin muulloin aikuiset miehet ja naiset ”jaetaan erillisiin ryhmiin”?) kulminoituu muunsukupuolisuuskeskustelussa usein joko sivulauseissa vihjattuun tai suorasanaisesti esitettyyn, koko yhteiskuntaa kattavaan vaatimukseen olla havaitsematta (tai alan kielellä ”olettamatta”) toisten ihmisten (yleensä sentään paljain silmin välittömästi havaittavaa) sukupuolta – ennen kuin on muistanut tehdä toisen osapuolen kanssa asiaankuuluvat identiteettinimike- ja pronomininkaupat. 

Hieman harvemmin esiintyvä, mutta kouriintuntuvilta seurauksiltaan sitäkin dramaattisempi, vaatimus on pääsy kehoa muokkaaviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin pelkän ilmoitetun muunsukupuolisen identiteetin perusteella. 

Tilan säästämiseksi tulen jatkossa viittaamaan näihin kahteen vaatimukseen muusujen kahtena ydinvaatimuksena. Kuten olette jo ehkä huomanneet, pyrkiäkseni selvyyteen, kun puhun naisista ja miehistä tämän kirjoitussarjan aikana puhun nimenomaan biologisista naisista ja miehistä, ellen muuten täsmennä. Saatan myös käyttää sanoja nais- ja miespuolinen, kun haluan olla erityisen selvä tästä erotuksesta.

MONINAISET MUUNSUKUPUOLISET JA HEIDÄN MONINAISET LÄÄKETIETEELLISET HOITONSA

Muunsukupuolisten lääketieteellisiin hoitoihin saattavat kuulua hormonihoidot, kirurgiset operaatiot, joista ylivoimaisesti suosituin näyttää olevan terveen rintakudoksen irti leikkaaminen, tai jokin yhdistelmä molemmista. Koska on epäselvää, mihin keholliseen sukupuoleen muunsukupuoliset ovat itse asiassa transitioitumassa (onko kyseessä vaikkapa jokin tietty intersukupuolinen kehitystila, tai kenties sulojaan yllä olevassa kuvassa esittelevä, mytologiasta tuttu Hermafroditus?), nämä hoidot saattavat oikeasti käsittää melkein mitä tahansa. Rapakon takana onkin tiettävästi tarjolla jopa tieteiselokuvamaisia sukupuolikimaira-tyylisiä leikkauksia, joissa potilaalle luonnostellaan molempien sukupuolten elimet.

Toinen muunsukupuolisuuden alalaji, joka on hiljattain ilmaantunut, ovat ”nullot”: termillä viitataan ihmisiin, jotka halajavat itselleen Ken-nuken kaltaista, sukupuolettoman sileää alapäätä. Tähän pakettiin saattaa kuulua jostain syystä myös nännien hävittäminen – mikä on kyllä perin kummallista; kuuluvathan ne yhtä lailla sekä naisten että miesten kehollisiin ominaisuuksiin?

Lähestulkoon vääjäämättömästi tänä sukupuolikimairain ja nullojen aikakautena myös eunukin surullinen hahmo on onnistuttu herättämään henkiin historian likakaivosta: tuo hahmo, jonka kansainvälinen historia käsittää etupäässä miesten ja nuorten poikien karkeana ja brutaalina välineellistämisenä ja orjuuttamisena, työvälineenä sukuelinten amputaatio. Kaikkein ”valoisammissakin” tapauksissa, missä on saattanut esiintyä hivenen (meidän modernilla käsitteistöllämme ilmaistuna) uhrin suostumusta, kyseessä on ollut epätoivoinen uhraus joko suvun valtatavoitteiden edistämiseksi (pääsy muinaisen Kiinan keisarilliseen hoviin) tai pysyvän leiväntyngän turvaamiseksi (keskiajan ja renessanssin kastraattilaulajat). Toisinaan itsensä silpomisen motivaationa on saattanut toimia uskonnollinen fanatismi (Venäjän skoptsit).

Osana tämän eunukin hahmon elvyttämistä historian likakaivosta asiantuntijajärjestö WPATH eli World Professional Association for Transgender Health, jonka asiantuntemukseen Setakin pitkälti nojautuu (esimerkiksi toistuvasti hiljattaista translain uudistusta kommentoidessaan, kuten vaikkapa tässä) piti viimeisimmässä symposiumissaan eunukki-aiheisen luennon, jossa pohdittiin miten eunukki-identifioituvien operaatiot saataisiin pantua toimeen mahdollisimman kitkattomasti, ilman kirurgin tai terapeutin työtä turhaan häiritseviä epäilyksiä tai omantunnon pistoksia (itse luennon voi katsoa täältä). Ainut esitelmän jälkeen esitetty kärkäs vastalause (23:03) koski – ei (mitä todennäköisimmin psykologisesti hyvin haavoittuvaisten) miesten ja nuorukaisten terveiden ruumiinosien peruuttamatonta silpomista – vaan kastraatio-sanaan liitettäviä negatiivisia mielleyhtymiä. Ovathan orkiektomiat ja  penektomiat aivan eri asia kuin kastraatio!

Lisää WPATH:n kannasta eunukki-identifioituvien ”lääketieteellisesti välttämättömiin” hoitoihin voitte lukea suoraan heidän uusimmista hoitosuosituksistaan (katso luku 9). Ei liene yllättävää, että sitä mahdollisuutta tuskin mainitaan, että mies, joka haluaa tuhota sukupuolielimensä, saattaisi kärsiä jostain traumasta ja voisi hyötyä vaikkapa keskusteluterapiasta. Erinäisistä lääketieteellisistä interventioista sen sijaan on asiaa sivukaupalla.

Muunsukupuolisuus-keskustelun sekavuutta ei auta se tosiasia, että meidän useampien sukupuolten olemassaolon puolesta ja sukupuolen olettamista vastaan valistava mediamme taantuu yhä tavanomaisesti käsittelemään aihealuetta vintage-tyyliin, ikään kuin niitä sukupuolia olisi sittenkin vain ne wanhan ajan kaksi: nainen ja mies. Ja ne tekevät sen saamatta sen suuremmin niskaansa valtavirran LGBT-aktivistien tulta ja tulikiveä.

Missä ovat maininnat sukupuolen moninaisuudesta, kun puhutaan esim. miesten ja naisten lämpöherkkyydestä, sukupuolen huomioimisesta autojen kolaritestien törmäysnukkejen suunnittelussa tai ammattien sukupuolittumisen historiasta? Ilmeisesti taustalla vaikuttaa jokin kirjoittamaton sääntö, jota meille sukupuolentutkimukseen vihkiytymättömille ei ole vielä avattu. Tutkimattomat ovat sukupuolen tiet.

Joskus sukupuolia vain on ongelmattomasti ne kaksi vanhaa tuttua, toisinaan ainakin kolme, 58, 74 tai sitten kaikilla maailman jokaisella lähes kahdeksalla miljardilla ihmisellä on oma sukupuolensa. Koska edellä mainittujen esimerkkien tapaan muusu-diskurssiin kuuluu biologisen ja mahdollisten sosiaalisten sukupuolten sekoittaminen keskenään, nämä väitteet kannattaa ottaa kirjaimellisimmalla mahdollisella tavalla.

Vähemmästäkin menee pää pyörälle.

KATSOKAA MINUA! Tarkoittaako muunsukupuolisuus jotain? Vai onko se vain sisältötyhjä nimike, yksi tapa lisää tänä julkisuuspyrkyriyden aikakautena huutaa ”katsokaa minua!”, pohti provokatiivisesta tyylistään tunnettu brittikommentaattori Douglas Murray yllä olevassa twiitissään. Kimmokkeena twiitille toimi (provokatiivisesta tyylistään tunnetun) laulaja Sam Smithin silloinen kaapista ulos tulo muunsukupuolisena. Smith tunnetaankin nykyään yhtenä eturivin muunsukupuolisten ”vähemmistöedustajana”, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta hänen tempaustensa vahvasti polarisoituneeseen mediakäsittelyyn (kuten huomaamme vaikkapa otsikosta oikealla).

Koska aihealue on niin sekava ja siihen liittyvät poliittis-yhteiskunnalliset vaatimukset itse asiassa hyvin mittavia (ne muusujen kaksi ydinvaatimusta), päätin viimein ottaa härkää sarvista ja selvittää, mistä siinä muunsukupuolisuudessa oikein on kysymys, ihan viiteryhmän omasta suusta kuultuna. Onko minulta jäänyt huomaamatta jotain oleellista?

Onnellisena sattumana lähikirjastosta löytyi, kuin juuri tarpeitani varten mittatilattuna, presidentti Halosenkin esipuheella varustettu teos Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä (Into Kustannus, 2018), jota kuvaillaan takakannessa ”ensimmäiseksi suomalaiseksi tietokirjaksi muunsukupuolisuudesta ja ihmisistä, jotka eivät identifioidu naisiksi eivätkä miehiksi” Mukana on peräti värikkään lähestyttäviä, muunsukupuolisten asiaa avaavia sarjakuvia, jotka varmasti avartavat aihealuetta myös itseni kaltaisille vähemmän kärsivällisille lukijoille.

___________________________________

Valtavan suuret kiitokset Vergiliuksen arkulle erinomaisesta alustuksesta, huolellisesta ja akateemisesta pohdinnasta sekä lupaavasta pohjustuksesta tulevaa varten! Tästä on hyvä jatkaa tutkimusmatkailua myynsykypyölisyyden kutkuttavien koukeroiden ja kiemuroiden syövereihin. Kyseessä täytyy olla toden teolla salaperäisen ja jännittävän elämäntavan, kun niin moni (varsinkin nuorisosta) näyttää täysillä hurahtaneen siihen ainakin meillä länsimaissa.

Tekstissä on nyt niin paljon pureskeltavaa, etten itse kommentoi sitä toistaiseksi tämän enempää, vaikka kommentoitavaa sinänsä olisikin. Osa 2/4 julkaistaan hieman myöhemmin, kesäkuun aikana joka tapauksessa.

Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä, rakkaat lukijat! Tuuli tuuuule sinne, missä muususeni on...