Vieraskynä: "Opettajan kokemuksia nuorten sukupuoliahdistuksesta" + pieni katsaus aiheesta tehtyyn tutkimukseen

Sain vieraskynäkirjoituksen suomalaiselta yläkoulun opettajalta, joka kirjoittaa lyhyesti havainnoistaan ja ajatuksistaan nimimerkillä Kynttilä K. Kansa. Jos joku opettaja lukee tätä, niin otan erittäin mielelläni myös muilta opettajilta (kaikilla kouluasteilla) vastaan tekstejä aiheesta, koska myös Suomessa sukupuolisekoilu on tarkoituksella pesiytetty kouluihin Setan ja vasemmistoaktivistien toimesta. Koska tätä on jatkunut nyt jo vuosia, olisi tuhottoman mielenkiintoista saada ihan verekseltään kentällä työskentelevien havaintoja siitä, mitä pitkäaikaisvaikutuksia tuputuksella ja aivopesulla on ollut, joten tervetuloa avautumaan! Yleisesti tiedossa on, että aihe on ollut opettajainhuoneissa ja niiden ulkopuolella varsin tulenarka eikä kriittisiä näkökulmia ole uskallettu cancellaation tai muiden ikävien seurausten perusteella lähteä ääneen lausumaan, vaikka niitä salaa mielessä haudottu olisikin.

Vieraskynän perään kokosin pienen katsauksen suomalaisista opinnäytetöistä, joissa opettajien asenteita ja tietoisuutta mm. sensitiiviseen sukupuoliopetukseen liittyen on tehty. Näitä tuotetaan liukuhihnalla kaikissa Suomen yliopistoissa; aihe on mitä ilmeisimmin erittäin suosittu tutkimuskohde, niin suosittu, että ihmettelen, miten kukaan voi enää jaksaa edes ajatella sitä sekuntiakaan.

Muutama vuosi sitten uutisoitiin yläkouluissa käytettävästä elämänkatsomustiedon Kompassi-kirjasarjasta, jossa erikseen väitetään, että mies voi synnyttää. Musta orkidea -blogista löytyy teksti, jossa Sametti on erikseen käsitellyt tätä casea kattavasti. Tässä on linkki Alfa TV:n paneelikeskusteluun, jossa puhutaan samasta casesta ja aiheesta: keskustelijoina ovat toimittajan lisäksi kansanedustaja Mauri Peltokangas, opetusneuvos Satu Honkala, Sametti ja kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka. Kannattaa katsoa ihan jo viihdearvonkin vuoksi. (Opetusneuvoksen tättähäärän kiemurtelua ja väistelyä on erityisen nautittavaa seurata.)

Vieraskynä alkaa:

Eräänä syksyisenä aamuna 2018 rehtori ilmoitti minulle, luokanvalvojalle, että eräs luokkani tyttöoppilas oli käynyt hänen luonaan äitinsä kanssa. Tyttö olikin poika, ja vastedes hänestä piti käyttää pojan nimeä. Se kirjattiin myös Wilmaan ja koulun tietoihin. Olin ilahtunut siitä, että oppilas uskalsi tulla esiin transsukupuolisena. Muu luokka suhtautui häneen hyvin. Hänen kaikki kaverinsa olivat joka tapauksessa tyttöjä. Liikuntatunnilla hän kirkui tyttöjen kanssa siinä, missä pojat huusivat. Huomasin hänessä myös autismikirjon piirteitä.

Luotan lääkäreihin ja tutkittuun tietoon, ajattelin. Olisi selvää, että transihmiset ovat transeja jo nuorena. Kun oppilas valmistui ysiltä, kiitteli huoltaja minua siitä, miten hienosti ja hienotunteisesti olin asian hoitanut ja miten kävi hyvä tuuri, kun minut saatiin luokanvalvojaksi.

Tuli koronakevät 2020. Etäkoulun jälkeen syksyllä päästiin taas lähiopetukseen. Silloin tapahtui jotain. Minulla oli useammassa ryhmässä transidentifioituva oppilas. Vieläkään en antanut ihmetykselle sijaa. Eräs tyttö halusi lukea sotakirjoja, joita perinteisesti pojat lukevat. Olin mielessäni, että hän tahtoi rikkoa sukupuolistereotypioita.

Seuraavana keväänä hän tuli esiin poikana. Hän alkoi pukeutua poikien vaatteisiin ja näki selvästi vaivaa poikamaisen kävelytyylin opetteluun. Kotoa kerrottiin, että hänellä oli ongelmia koulun sukupuolitettujen vessojen kanssa. Pian vessat muuttuivat muistakin syistä sukupuolineutraaleiksi, mikä tosin johti siihen, että monet tytöt alkoivat välttää vessakäyntejä etenkin niissä vessoissa, jotka ennen oli varattu vain pojille. "Edistystä", mietin. Myös liikuntatunneista tehtiin yhteisiä. Surullinen äiti otti yhteyttä: hänen uimista harrastava tyttärensä ei halunnut tulla kouluun, kun oli tyttöjen ja poikien yhteinen liikuntatunti uimahallissa. Poikien kanssa liikkuminen ahdisti monia tyttöjä: pojat olivat fyysisesti vahvempia, enemmän tosissaan ja tytöt joutuivat heidän katseidensa kohteiksi. Aloin pohtia, oliko kaikki muutos sittenkään hyväksi.

Vuosien 2021-2024 aikana kohtasin yhä uusia sukupuolestaan epävarmoja nuoria. Kuulin yläkouluun tulevan kuutosluokan opelta, että hänen ryhmässään heitä oli peräti viisi, noin neljäsosa koko luokasta. Nämä “tytöksi syntymässä oletetut” harrastivat animea, erilaisia alakulttuureja ja olivat luokan ekstrovertteihin ja suosittuihin tyttöjen verrattuna hiljaisia nörttejä. Epäilykseni heräsivät. Miten voi olla mahdollista, että transoppilaita olisi samassa ryhmässä peräti viisi? Hiljaisesti huomasin, että opehuoneessa kyllä oli myös samanlaisia ajatuksia, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa suoraan. Kuraattori, terveydenhoitaja ja opo kertoivat kohdanneensa monia sukupuoliahdistuksesta
kärsiviä nuoria. Heitä ahdisti kysymys siitä, ovatko he poikia vai tyttöjä. Heidän murrosikänsä oli alkanut, ja se tarkoitti sukupuolen kokemista uudella tavalla. He vertasivat itseään niihin tyttöihin ja poikiin, joita heidän ryhmässään sattui olemaan.

Syksyllä 2024 therian-alakulttuuri valtasi koulun käytävät. Sama seiskalle tullut porukka, jossa oli ollut transeja, käveli nyt häntien ja naamareiden kanssa. Kuulin heidän keskustelunsa siitä, mikä erään kaverin sukupuoli voisikaan olla. “Kissa”, yksi sanoi, ja muut nyökkäilivät iloisina. Yksi jo ysillä oleva tyttö alkoi piirrellä vihkoon ja taululle kuvia animehahmoista harrastamassa seksiä. Hän piirsi hahmon, jolla oli sekä miehen että naisen sukupuolielimet. Hän oli myös jakanut niitä luokkatovereilleen Snapchatissa. Muut oppilaat sanoivat kuvien tuntuvan inhottavilta. Etsiskelyn jälkeen löysin kuvien lähteeksi aikuisen transin pitämän nettisivun. Keskustelin oppilaan kanssa hyvin sensitiivisesti siitä, ettei jakaisi toisille kuvia, joita he eivät halua nähdä, vaikka omassa harrastuksessa ei sinällään ole vikaa. Oppilaan äiti oli yhteydessä ja sanoi lapsensa suuttuneen siitä, että äiti oli kysellyt tämän kaverien sukupuolta, kun lapsi oli mennyt näille yökylään. Äidin mielestä pitäisi tietää, onko yökaveri tyttö vai poika, mutta lapsen mielestä se oli vähemmistöstressiä tuottava sopimaton asia kysellä.

Samaan aikaan saman tytön pikkusisko seiskalla muuttui pikkuveljeksi: hän alkoi myös identifioitua pojaksi. Samassa perheessä siis kaksi translasta. Eräänä päivänä tämä oppilas tuli kouluun Playboy-korvat päässä ja yllään lyhyt toppi, tiukat lyhyet shortsit, verkkosukat ja saappaat sekä kaiken kukkuraksi tutti suussa. Mieleeni tuli jotain hyvin pelottavaa. En kuitenkaan tietenkään sanonut mitään, sillä oppilaiden itseilmaisua pitää kunnioittaa.

Jos koronakevään jälkeen oli tapahtunut jotain, tapahtui jotain mielestäni myös loppuvuodesta 2024. Minulla on teoria, että Trumpin valinta uudelleen johti transsisällön vähenemiseen nuorten seuraamilla amerikkalaisilla somekanavilla. Therianit katosivat kokonaan, vaikka muutama oppilas kirjoitti yhä kokeeseen pojan nimen, vaikka oli virallisesti tyttö. Viiden oppilaan transporukka hajosi. Yksi oppilaista, joka oli yli kahden vuoden ajan ollut mielestään poika, tuli sanomaan olevansa taas tyttö ja että hänestä voitaisiin käyttää tytön nimeä. Hänen tyylinsä oli muuttunut yhdessä yössä, niin kuin se nuorilla tapahtuu kovin usein.

Odotan, että sukupuolimuoti on ohi. Kuulin, että ensimmäinen transidentifioitunut oppilaani viime vuosikymmeneltä oli joutunut jättämään toisen asteen opinnot kesken mielenterveysongelmien* vuoksi. Uusissa seiskoissa ei syksyllä 2025 ole tietääkseni yhtään transia.

*Laventelin toim. huom. Yllättyneitä olivat... 

Mietin niitä ulkomaita, joissa nuorille laitetaan heti hormonit tai blokkerit ja olen kiitollinen, ettei Suomessa tarvitse kouluissa affirmoida tämän enempää. Silti tämä sukupolvi on oppinut, että sukupuolia on monia. Jopa minun sukupuoltani tiedustellaan. "Älä oleta sukupuoltani", sanoo oppilas, jos häntä kutsutaan pojaksi tai tytöksi. Oppilaat ovat innoissaan Pridesta ja miettivät, miten joka sukupuolelle on oma lippu. Kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki on lopulta vain leikkiä. Aikuiset voivat ylläpitää vielä jonkin aikaa käsitystä sukupuolten moninaisuudesta, mutta mitä tapahtuu, kun tämä sukupolvi kasvaa aikuiseksi? Miten he muistavat nuoruutensa ja miten he sen kokevat jälkeenpäin? Pelkään pahoin, että me tämän hetken aikuiset vanhemmat ja opettajat olemme tulevaisuudessa ison selityksen velkaa.

Vieraskynä päättyy.

Kiitos, Kynttilä! On virkistävää ja kiinnostavaa kuulla, mitä koulumaailman kentällä tapahtuu. Yhteiskunnan kehityksen kannalta opettajat ovat yksi merkittävimmistä ja myös eniten vaikutusvaltaa käyttävistä ammattikunnista. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi kasvatus-, yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä tuotetaan niin runsain määrin tutkimusta nimenomaan pedagogisesta vallankäytöstä ja kaikesta siihen liittyvästä – siis opettajan vallasta. Opettajan valta on hyvin hienovaraista, perustavanlaatuista ja kauaskantoista, vaikka opettaminen instituutiona sinänsä onkin julkista ja opettaja julkisen vallan käyttäjä.

Usein tunnutaan ajattelevan, että kun yhteiskunnassa havaitaan jokin epäkohta tai ryhdytään tavoittelemaan jotain laajempaa yhteiskunnallista, sosiaalipoliittista tai ajatusmaailman muutosta, ujutetaan se asia jossain muodossa kouluihin ja valjastetaan kätevästi opettajat levittämään sen ilosanomaa. Näin luodaan yhteiskunnallista muutosta: indoktrinoimalla tulevaisuuden tekijät ja päättäjät "oikeisiin" tapoihin ajatella, ja tehdään se siinä ikävaiheessa, kun he ovat vielä mahdollisimman alttiita vaikutuksille ja kykenemättömiä aidosti kyseenalaistamaan heitä ohjaavia auktoriteetteja. Tommi Kinnunen virkkoi Ylen artikkelissa vuonna 2023 (aiheena opettajien työuupumus, josta Kinnunen on puhunut ja kirjoittanut laajemminkin):

"Opettajan on aika vaikea tukea oppilasta, jos oma reppu on aivan tyhjä. Mikä tahansa yhteiskunnallinen ongelma havaitaan, se kirjoitetaan opetussuunnitelmaan ja odotetaan, että opettajat hoitavat sen kuntoon. Eli jos nuoret lihovat tai eivät perusta yrityksiä, se on opettajan moka."

Tuota ujuttamistaktiikkaa on Suomessa uskomattoman menestyksekkäästi käyttänyt mm. Seta, joka on hiljalleen hivuttanut ideologisen sukupuolen moninaisuuden eetoksensa opetussuunnitelmiin kaikilla kouluasteilla ja järjestämällä valtakunnallisella tasolla lukemattomia "moninaisuuskoulutuksia" ja puuhastelutyöpajoja, joissa mm. opettajat ja opettajiksi opiskelevat aivopestään Setan moninaisuussanastoon, termistöön ja ajattelutapoihin. Setan erittäin vahvan yhteiskunnallisen vaikutusvallan ja statuksen takia opettajat luottavat sokeasti Setaan auktoriteettina, eikä heille tule edes mieleen, että Setaa tai sen levittämiä opetuksia olisi mahdollistakaan kyseenalaistaa. Olen itse henkilökohtaisesti keskustellut opettajien kanssa, jotka silmät sädehtien selittävät Setan moninaisuus- ja suvaitsevaisuusmantroja juuri siinä muodossa kuin ne voi kuka tahansa Setan sivuilta käydä lukemassa. Erään opettajan pään sain käännettyä pienellä valistuskeskustelulla, mistä olen edelleen helvetin tyytyväinen (yksikin pisara voi saada maljan vuotamaan yli).

Myös muita yhteiskunnallisesti merkittäviä ammattikuntia, kuten lääkäreitä ja mielenterveysammattilaisia, Seta vie kuin pässiä narussa. Onneksi kriittisiä ääniäkin löytyy. Saanen esitellä armoitetun idolini: kirurgian erikoislääkäri Heidi Wikström.

"Sukupuolidysforia, mitä se oikeastaan onkaan, miten sitä pitäisi hoitaa, vai pitäisikö? Tähän lääkärikunta joutuu vähitellen ottamaan kantaa, ja asiaan kohdistuu melkoinen ristiveto. Äskettäin Lääkärilehdessä oli kaksiosainen potilastapaus aiheesta. Lähes henkeä pidättäen odotin ratkaisuosan ilmestymistä. Kun se sitten julkaistiin, se oli loistava. Sen lukemalla saa käsityksen Pandoran lippaasta, joka aukeaa, kun nuori ihminen tuo esille toiveen sukupuolen korjauksesta.

.Minulle on tullut vaikutelma, että sukupuoli-identiteetti-ongelmavyyhdissä me lääkärit olemme hieman jääneet voimakkaiden kansalaisjärjestöjen jalkoihin. Niiden kannanotoissa esiintyy yksinkertaistamista, mutta potilastapauksen kautta näemme, että kyseessä on mutkikas asia. Tuo tapausselostus on myös ryhtiliike: lääkärien pitää päättää lääketieteellisistä asioista, kuten hoitolinjoista, eikä jättää huutoäänestyksille tilaa."

Lääkärilehti: Lääkäreitä ei viedä kuin pässiä narussa (Heidi Wikström)

Kun googlaa esimerkiksi hakusanoilla "opettajien kokemuksia sukupuolesta", listaa Google saman tien koko joukon tutkimuksia ja opinnäytteitä suomalaisista yliopistoista ja nimenomaan sukupuolen moninaisuuden ja sen huomioimisen viitekehyksessä. Minulla sattui olemaan hieman ylimääräistä aikaa, joten kävin jonkin verran noita tutkielmia läpi ja kokosin parhaita paloja tänne. Google Scholarista löytyy myös loputtomasti tekstimassaa aiheesta. Kävisin kernaasti noita tutkimuksia lävitse vähän laajemminkin.

Jo pikaisella klikkailulla ja selailulla huomaa, että karkeasti arvioiden 95 %:ssa mm. suomalaisista opinnäytetutkimuksista (pääasiassa pro graduja) on teoreettiseksi viitekehykseksi asetettu sosiokonstruktivismi, fenomenografia, diskurssintutkimus, intersektionaalisen feminismin teoriat ja muut vastaavat akateemiset häkkyrät, jotka keskittyvät tarkastelemaan maailmaa ja sen ilmiöitä nojatuolispekuloinnin periaatteella (ja usein tutkimusnäyttökin koostuu pääasiassa sen pohdiskelusta, millainen maailma kenties olisi, jos tämä ja tuo asia olisivatkin näin eivätkä niin tai noin; ensin kuvataan vallitsevat olosuhteet oman aineiston pohjalta ja sitten visioidaan kappaletolkulla sitä, millainen maailman pitäisi olla). Tässä nyt joitain otteita viimeisten 5-6 vuoden aikaikkunalla:

Kotiharju, Emilia 2020: Opettajien kokemuksia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioimisesta ja näkyväksi tekemisestä alakoulun opetuksessa. Helsingin yliopisto. Tutkielma ei ole netissä luettavissa, mutta tässä ote abstractista:

"Sisällönanalyysin avulla ryhmittelin aineistossa esiintyvät sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioimisen ja näkyväksi tekemisen keinot viiteen eri yläluokkaan, jotka olivat myönteinen suhtautuminen moninaisuuteen, homotteluun puuttuminen, binäärisen sukupuolijaon hajottaminen, kriittinen keskustelu sukupuoli- ja seksuaalinormeista sekä moninaisten identiteettimallien tarjoaminen. Tutkimuksen tulokset tarjoavat opettajille tietoa siitä, millaisin konkreettisin keinoin opetuksessa voidaan huomioida tai tehdä näkyväksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ja minkälaisia asioita tulisi ottaa huomioon näitä teemoja käsitellessä."

Kunnari, Anna 2020: Luokanopettajien käsityksiä sukupuolesta, sukupuolten tasa-arvosta ja sukupuolitietoisesta opetuksesta. Turun yliopisto. Ote abstractista:

"Yleisesti ottaen opettajat olivat tietoisia sukupuoleen liittyvistä asioista ja ilmiöistä, mutta tieto ei vielä täysin näkynyt asenteissa. Tämä ilmeni esimerkiksi siinä, että opettajien käsityksissä oli tunnistettavissa sekä kaksijakoiseen että moninaisempaan sukupuolikäsitykseen liittyviä ajatuksia. Sukupuolitietoisen opetuksen toteutuminen riippuu siis paljon yksittäisestä opettajasta ja hänen tiedoistaan ja taidoistaan. Vaikka vaatimus sukupuolitietoisesta opetuksesta on kirjattu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja vaatimus sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä tasa-arvolakiin, yksittäinen opettaja voi kuitenkin toteuttaa opetustaan melko vapaasti. Yksi keino vaikuttaa opettajien sukupuolitietoisuuteen on kehittää opettajankoulutusta sekä opettajien lisä- ja täydennyskoulutusta."

Päätännössä Kunnari kirjoittaa:

"Sukupuoli on moninainen käsite, josta voidaan tunnistaa sekä biologinen että sosiaalinen ulottuvuus. Yksilön kokemus omasta sukupuolestaan voi poiketa hänen biologisesta sukupuolestaan. Sosiaalisen sukupuolen näkökulmasta sukupuoli ei siis rajoitu kahteen toisilleen vastakkaiseen mies- ja naissukupuoleen, vaan sukupuolia on yhtä monta kuin kokemuksia sukupuolesta on. Intersukupuolisuus puolestaan osoittaa sen, ettei sukupuolta voi biologisestikaan jakaa vain kahteen luokkaan.

(...)

Ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on kasvanut yhteiskunnassa vähitellen. Myös opettajien käsityksissä näkyi ajatus eräänlaisesta kollektiivisesta muutoksesta sukupuoleen liittyvässä ajattelussa. Sukupuolikäsitteen nähtiin laajentuneen. Vaikka opettajien sukupuolikäsityksiä voi osittain kuvailla binäärisiksi, kaksijakoinen sukupuolikäsitys tuomittiin kuitenkin vanhanaikaiseksi ajattelutavaksi. Tätä ristiriitaa selitettiin haastatteluissa sillä, että sukupuoleen liittyvät käsitykset ovat niin syvään juurtuneita, että ne ovat osittain tiedostamattomia.

(...)

Sukupuolistereotypioita pyrittiin koulun arjessa ehkäisemään myös välttämällä sukupuolittavia toimintatapoja, kuten oppilaiden jakamista ryhmiin sukupuolen mukaan tai sukupuolittavaa puhetta. Yrityksistään huolimatta opettajat kuitenkin kokivat, etteivät he pysty vaikuttamaan oppilaiden sukupuolirooleihin. Oppilaiden sukupuolikäsitykset koettiin erittäin konservatiivisiksi ja kaksijakoisiksi. Opettajat esimerkiksi kokivat oppilaiden itse luovan ja ylläpitävän tiukkoja sukupuolirooleja. Tämä näkemys on ristiriidassa sen kanssa, että opettajat kuitenkin tiedostivat yhteiskunnan vaikutuksen yksilön sukupuoli-identiteetin rakentumiseen.

(...)

Opettajan omien sukupuolikäsitysten nähtiin vaikuttavan siihen, miten hän toteuttaa sukupuolitietoista opetusta. Opettajat kokivat tärkeäksi sen, että opettaja pohtisi ja tiedostaisi omat käsityksensä ja arvonsa. Koulun arjessa ei kuitenkaan nähty olevan aikaa esimerkiksi tasa-arvokeskustelulle. Opettaja kohtaa nykypäivän peruskoulussa paljon erilaisia haasteita. Opettajan työhön liittyvien vaatimusten kasvu voi aiheuttaa sen, ettei sukupuolitietoista opetusta pidetä erityisen tärkeänä. Myös käsitys siitä, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu jo Suomessa, voi vaikuttaa sukupuolitietoisen opetuksen toteuttamiseen."

Tuokko, Irina 2020: Opettajien käsitykset sukupuolitietoisesta opetuksesta ja sukupuolen moninaisuudesta perusopetuksen vuosiluokilla 1–6. Jyväskylän yliopisto. Ote abstractista (jouduin hieman stilisoimaan kehnoa kieliasua joissain kohdin):

 "Opetussuunnitelman velvoitteesta lähestymistavaltaan sukupuolitietoiseen opetukseen huolimatta on opetus edelleen hyvin sukupuolineutraalia, eivätkä sukupuolitietoiselle opetukselle katsotut kriteerit täyty luokkahuonearjessa. Suuri osa opettajista kokeekin, ettei omaa sukupuolitietoisesta opetuksesta tai sukupuolen moninaisuudesta tarpeeksi tietoa toteuttaakseen opetussuunnitelman velvoitteita. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että sukupuolten tasa-arvoa rakentaakseen ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointia tukeakseen perusopetuksen tulee olla aidosti sukupuolitietoista, mikä vaatii opettajilta laajempaa tietoa ja ymmärrystä yhteiskunnan segregaatiota luovista rakenteista. Erityisesti huomiota tulisi tulevaisuudessa kiinnittää koulujen tasa-arvosuunnitelmien laadintaan, opettajankoulutukseen sekä opettajien täydennyskoulutukseen."

Päätännössä Tuokko kirjoittaa (kieliasua stilisoitu):

"Aineistosta voidaan todeta, että lähes 90 %:lla opettajista keinot ohjata oppilaita tunnistamaan omat vahvuutensa ja rakentamaan oppimispolkunsa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja ovat hyvin yksipuoliset ja suppeat, ja niitä leimasi passiivisuus ennemmin kuin aktiivinen toiminta. Kysymyksen asettelua on myös syytä pohtia. Olisiko kysymyksestä saatu kattavampia ja tietoisempia vastauksia, jos olisi kysytty suoraan, kuinka toteutat sukupuolitietoista opetusta luokkahuonearjessasi? Aikaisempaan tutkimustietoon pohjaten tutkimuksessa tehtiin kuitenkin päätelmä, että sukupuolitietoisuus on käsitteenä kysymyksessä esitettynä liian abstrakti. Siksi sukupuolitietoisuus käsitteenä avattiin jo tutkimuslomakkeen alkupuolella ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden aihetta koskevat linjaukset esitettiin sitaattien muodossa ennen avokysymyksien esittämistä. Näin pyrittiin varmistamaan, että kaikilla vastaajilla on sama käsitys siitä, mistä puhutaan."

Kyselylomakkeessa lukee seuraavaa:

"Sukupuolitietoisessa opetuksessa opettaja tiedostaa käsityksensä sukupuolesta ja sukupuolen moninaisuudesta. Sukupuolitietoinen opetus perustuu herkkyydelle tunnistaa yksilöllisyys ja persoonallisuus jokaisessa oppijassa. Sukupuolitietoisessa opetuksessa tunnistetaan sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita ja puretaan niitä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittavat antamaan tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Jokaiseen oppilaaseen tulee suhtautua yksilönä. Tämä edellyttää kunkin oppilaan erityispiirteiden ymmärtämistä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 käytetty käsite "sukupuolen moninaisuus" pitää sisällään kaikki sukupuolet ja sukupuoli-identiteetit ja sukupuolen ilmentämisen muodot. Jokaisen ihmisen ja koulussa jokaisen oppilaan ja lapsen sukupuolikokemus on omanlaisensa."

Toinen ote päätännöstä (kieliasua stilisoitu):

"Onkin oleellista pohtia, kuinka keskustelun kautta voi täyttää opetussuunnitelman velvoitetta lisätä tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Yleinen puhe erilaisuuden hyväksymisestä ilman sukupuolinäkökulmaa ei itsessään luo tietoa sukupuolen moninaisuudesta oppilaille, eikä näinkään myös mahdollisesti sukupuolivähemmistöön kuuluvalle oppilaalle, jonka sukupuoli-identiteetin rakentumista opetuksen tulisi tukea. Olisikin tärkeä tietää, millainen tietotaso opettajilla todellisuudessa on sukupuolen moninaisuudesta. Mikäli tietoa ei ole tai mikäli omattu tieto ei ole ajantasaista, on aiheesta myös vaikea keskustella tarkoituksenmukaisesti luokassa."

Parviainen, Laura 2020: Opettajien erilaiset sukupuolikäsitykset verrattuna POPS 2024:n sukupuolikäsityksiin. Tampereen yliopisto. Ote abstractista:

"Opettajilla ilmenee kolmea eri sukupuolikäsitystä, joista sukupuoliessentialismi ja sukupuolineutraalius edustavat aikaisemman koulun ja aikaisempien opetussuunnitelmien sukupuolikäsityksiä ja sukupuolitietoisuus nykyisen opetussuunnitelman sukupuolikäsitystä. Opettajat katsovat, että sukupuolitietoisuudesta voi joustaa, jos se ei sovi omaan arvomaailmaan. On siis merkillepantavaa, että opetussuunnitelman noudattaminen sukupuolisuuteen liittyen on joidenkin opettajien mielestä mielipidekysymys. Suuri osa opettajista ei tiennyt, mitä sukupuolitietoisuus tarkoittaa. Sukupuolesta ja sukupuolitietoisuudesta pitäisi siis tarjota enemmän tietoa opettajakoulutuksessa sekä jo työelämässä oleville opettajille."

Ote päätännöstä:

"Opettajankoulutuksessa olisi tärkeää lisätä tietoisuutta ja täydennyskouluttaa jo työelämässä olevia opettajia, jotta opetussuunnitelmassa määrätty käsitys sukupuolesta toteutuisi opetuksessa ja koulun arjessa. Vaikka en analysoinutkaan aineistoa perustuen vastaajien ikään, on kuitenkin huomattavissa, että käsitykset sukupuolesta tai halukkuus opettaa sukupuolitietoisesti eivät ole ikään sidonnaisia. Useampi opettaja kertoi, kuinka paljon ajatus sukupuolesta on muuttunut jopa vuosikymmeniä kestäneen uran aikana, mutta silti halukkuus esimerkiksi uuden puhuttelutavan oppimiseen oli suuri, koska se nähtiin merkityksellisenä ja tärkeänä.

(...)

Opettajien puheissa ilmenee erimielisyyttä siitä, mistä sukupuoliroolit aiheutuvat. Joidenkin mielestä roolit ovat biologian määrittelemiä, kun taas osa ajattelee roolien olevan opittuja ja opetettuja. Voidaan olettaa, että jos opettaja ajattelee roolien olevan synnynnäisiä, hän myös kohtelee lapsia vahvistaen samalla rooleja, koska ei näe muuta vaihtoehtoa lapsen kasvulle kuin kasvaa sukupuolen mukaiseen rooliin. Sukupuolirajoja rikkova käyttäytyminen nähtiin sukupuoliessentialistisessa diskurssissa yksittäisenä poikkeuksena, joka ei saa muutettua käsitystä tytöille ja pojille ominaisesta käytöksestä. Jotkut opettajat kannustavat näkymättömän sukupuolirajan ylitykseen ja jotkut taas osallistuvat sen ylläpitämiseen. Raja ei ole yksiselitteinen, koska aikojen saatossa se on liikkunut, korottunut ja madaltunut eri asioissa. Sukupuoli ja sukupuoliroolit nähdään sekä kasvua tukevana että hankaloittavana asiana. Hankaluuksia sukupuolen ja roolien nähdään aiheuttavan silloin, jos ne eivät vastaa koettua sukupuolta, tai jos lapsi ei mahdu ahtaisiin rooleihin. Sukupuoliessentialistisessa diskurssissa niiden nähdään antavan selkeyttä ja raamit lapsen kasvulle, etenkin sellaiselle, joka kipuilee sukupuolensa kanssa. Toisten opettajien mielestä erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät selkeästi, kun taas toisten mielestä eroja on enemmän yksilöiden välillä. Lapset ovat kuitenkin suhteellisen samanlaisia eri kouluissa, joten eniten eroavaisuudet tai niiden puute näkyvät opettajan omissa ajatuksissa. Kokemus sukupuolten eroavaisuudesta ei siis välttämättä perustu todellisuuteen, vaikka yksilölle se olisikin totta."

Kivirasi, Claudia 2023: Peruskoulun opettajien käsitykset sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuoliroolien laajuudesta. Tampereen yliopisto. Ote abstractista:

"Tulokset osoittivat, että opettajien puhetavat sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuolirooleista olivat moninaisia, ja sukupuolta ymmärrettiin eri tavoin. Osassa käsittämistavoissa näkyivät yhteiskunnan normit ja odotukset liittyen sukupuoleen, mikä välittyi sukupuolen ymmärtämisenä kahtiajakoisena ja biologiaan pohjautuvana. Osassa puhetavoissa taas välittyi sukupuolen hahmottaminen sosiaalisena konstruktiona ja moninaisena ilmiönä. Jatkotutkimuksissa olisi hyödyllistä ottaa huomioon myös intersektionaalinen näkökulma, sillä sukupuoli risteytyy monien eri ominaisuuksien kanssa."

Alaluvussa 4.2 Kivirasi mainitsee keräämäänsä aineiston (kyselylomake, johon on vastannut 20 opettajaa eri puolilta Suomea) esittelyn yhteydessä:

"Aineisto soveltuu tähän tutkimukseen, sillä sitä on mahdollista lähestyä sosiaalisen todellisuuden rakentumisen näkökulmasta kulttuurisia ja kielellisiä merkityksenantoja tarkastellen. Tämä soveltuu myös tutkimukseni diskurssianalyyttiseen menetelmään, sillä aineistossa painottuu sukupuolen rakentuminen ja luominen kielellisten diskurssien kautta. Opettajien käyttämillä sanavalinnoilla on merkittävä vaikutus sukupuolen rakentumisessa aineistossa. Vastauksista on havaittavissa moninaisia sukupuoleen liitettyjä määrittelyjä, joita voi tulkita diskurssianalyysissa korostettujen erilaisten merkitysjärjestelmien kautta."

Kivirasi on eritellyt aineistosta kolme päädiskurssia ja niiden aladiskurssit sen mukaisesti, millainen kuva sukupuolirooleista ja sukupuolen moninaisuudesta vastauksissa rakentui:

1) Moninaisuuden sivuuttamisen diskurssi: "Puhetavassa sukupuolen erilaisista ilmenemismuodoista ei muodostu tärkeää teemaa, sillä valmiina oleva sukupuolijako näyttäytyy toimivana. Sukupuolen binäärisyydestä muodostuu normatiivinen tapa käsittää sukupuolta, sillä puhetavassa toistuu sukupuolen jakaminen tyttöihin ja poikiin, mikä näyttäytyy asiana, jota opettajat eivät työssään koe olennaisena osana pohtia. Sukupuolen moninaisuudesta ei muodostu todellista ilmiötä, vaan binääriset sukupuolet näyttäytyvät itsestään selvinä."

2) Moninaisuuden kieltämisen diskurssi: "Sukupuoleen liittyvän keskustelun tunnistetaan olevan muutoksessa kohti moninaisempaa, mutta puhetavassa välittyy vastareaktio tätä kohtaan. Sukupuolen moninaiset ilmentämisen muodot näyttäytyvät uhkaavina tai haitallisina, sillä ne kyseenalaistavat ja vievät pohjaa selkeäksi koetulta kahtiajaolta. Moninaisuus ja binääriset sukupuolet näyttäytyvät toisilleen vastakohtaisina ilmiöinä, joiden on vaikea olla olemassa yhtä aikaa."

3) Moninaisuuden lisäämisen diskurssi: "Puhetavassa välittyy tavoite muutokseen, jossa oman toiminnan kriittinen tarkastelu on tarpeellista. Sukupuolesta rakentuu tärkeä osa koulumaailmaa, mutta sen merkitystä pyritään viemään uuteen, vapaampaan suuntaan. Tämä näkyy siten, että puhetavassa pyritään välttämään oma-aloitteista sukupuolittamista, sukupuoleen liitettyjen oletusten uusintamista sekä sukupuolen tarpeetonta korostamista. Puhetavassa sukupuoli tyypillisesti hahmotetaan liikkuvaksi dikotomisen jaon sijaan. Myös sukupuolen erilaisten ilmenemismuotojen suhde toisiinsa näyttäytyy tasavertaisena."

Ote tutkielman päätännöstä:

"Puhetapoja sukupuolen moninaisuudesta ilmeni moninaisuuden laajentamisen diskurssissa, mutta tällöinkin moninaisuus näyttäytyi ilmiönä, jonka huomioonottamiseen on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota sekä sukupuolen kahtiajakoa on tarkasteltava kriittisen tietoisesti, jos sen purkamiseen pyritään. Tämä osoittaa, ettei sukupuolen moninaisuus ole vielä vakiinnuttanut paikkaansa osana sukupuolen hahmottamista yhteiskunnassa.

(...) 

Sukupuoli myös toimii sosiaalisesti tärkeänä kategoriana hahmottaa ympäröivää maailmaa, itseään ja muita ihmisiä, minkä vuoksi sukupuolen jättäminen pois puhetavoista voi olla vaikeaa tai siihen on kiinnitettävä aktiivisesti huomiota. Toisaalta kieltä ja vallitsevia käsityksiä on mahdollista muuttaa, mikä on näkynyt esimerkiksi tavoissa puhua seksuaalivähemmistöistä. Ei ole siis mahdotonta, että tulevaisuudessa sukupuolineutraalit tai moninaisuutta sallivat ilmaisutavat yleistyisivät. Kieli ja todellisuus toimivatkin molempiin suuntiin: todellisuuden muuttuminen näkyy kielessä sekä kielen muuttaminen muuttaa myös tapoja käsittää asioita ja ilmiöitä.

(...) 

Moninaisuuden kieltämisen diskurssissa sukupuoli rakentui samaan aikaan sisäsyntyisenä että ulkopäin ohjautuvana: sukupuoli on sekä biologinen ja muuttumaton että myös vääränlaisille vaikutuksille, kuten moninaisuuspuheelle, altis. Tässä kuvastuu sukupuolen määrittelyn muuttaminen vastaamaan perinteistä käsitystä sukupuolesta. Moninaisuuden salliminen ja siitä kertominen näyttäytyvät epäneutraalina ja aktiivisena valintana, kun taas binäärisyyden vaaliminen näyttäytyy passiivisena ja neutraalina. Kuitenkin passiiviseltakin vaikuttava teko on myös aktiivinen valinta: tällöin aktiivisesti pitäydytään tietynlaisessa tavassa hahmottaa sukupuolta ja vahvistaa normatiivisia käsityksiä."

Koivisto, Aada & Mantela, Eevi 2024: Opettajien näkemyksiä sukupuolen moninaisuudesta sekä sukupuolitietoisuudesta ja sen toteuttamisesta kouluympäristössä. Turun yliopisto. Ote abstractista:

"Tuloksista voidaan huomata, että kaikki opettajat pitivät sukupuolitietoista kasvatusta tärkeänä ja kokevat sen parantavan tasa-arvoa. Opettajien ja oppilaiden omien asenteiden koettiin vaikuttavan sukupuolen moninaisuuden huomioimiseen kouluympäristössä. Haastateltavat kokevat koulutuksen puutteen ja oman tiedon puutteen merkittäväksi haasteeksi sukupuolitietoisen kasvatuksen toteuttamisessa. He eivät olleet saaneet koulutusta sukupuolitietoisesta kasvatuksesta opiskeluaikanaan tai työelämässä. Opettajien tiedostamattomat tavat jakaa oppilaita ryhmiin sukupuolten perusteella vaikuttavat sukupuolitietoisen kasvatuksen toteutumiseen. Myös koulun rakenteelliset tekijät kuten sukupuolinormien perusteella jaetut pukuhuoneet ja vessatilat koettiin haasteelliseksi, koska ne eivät huomioi sukupuolivähemmistöjä eivätkä tue tasa-arvon toteutumista kouluympäristössä."

Päätännössä Koivisto ja Mantela kirjoittavat:

"Osa haastateltavista kokee ongelmana myös sen, että kaikki opettajat eivät pidä sukupuolitietoista kasvatusta tärkeänä. Haastateltavat kokevat myös itse syyllistyvänsä tiedostamattaan jaottelemaan oppilaita tyttöihin ja poikiin. Osa haastateltavista koki oppilaiden jakamisen ryhmiin sukupuolten perusteella syrjivänä. He korostivat oppilaiden huomioimista enemmän yksilöinä kuin sukupuolen perusteella. Haastateltavat toivovat koko henkilökunnalle yhteneväisiä käytäntöjä esimerkiksi koulutuksen tai oppimateriaalien muodossa. Sukupuolitietoista kasvatusta pitäisi tuoda kouluihin kouluttamalla opettajia. Koulutukseen osallistumisen pitäisi olla pakollista, jotta kaikilla olisi samanlaiset näkemykset sukupuolitietoisen kasvatuksen toteuttamisesta. Vaikka sukupuolitietoinen kasvatus ei kaikkien opettajien mielestä ole yhtä tärkeää, voisi koulutus tuoda opettajille uudenlaisia näkökulmia sen toteuttamiseen." 

Anttila, Noora 2025: Opettajien tiedontarpeet sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Oulun yliopisto. Ote abstractista:

"Tutkimusten tulosten mukaan opettajat kaipaavat sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioivaa oppimateriaalia, selkeämpiä linjauksia opetussuunnitelmaan siitä, miten aiheita opettaa sekä keinoja vaikuttaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyviin asenteisiin. Kyselyssä kartoitettiin vastaajien henkilökohtaisia tiedontarpeita, mutta analyysivaiheessa opettajien vastauksissa näkyi selvä kahtiajako sen suhteen, keneen opettajat kokivat tiedontarpeen kohdistuvan: osa toivoi esimerkiksi lisäkoulutuksia oman osaamisensa kehittämiseksi, mutta osa koki koulutuksien olevan tarpeen lähinnä muille opettajille. Vastauksissa näkyi myös tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka laajana aiheena he pitävät sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ja kuinka kokonaisvaltaista sen huomioiminen koulun arjessa tulisi olla."

Ote päätännöstä:

"Laaja-alainen käsitys sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja tarve sen laajempaan huomioimiseen oppimateriaaleissa voi kertoa tutkittavan pitävän aihetta tärkeänä. Jos taas opettajan oma asenne sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on kielteinen tai asioiden opettaminen on opettajan omia arvoja, normeja tai vakaamusta vastaan, voi olla helpompaa todeta aiheen olevan niin marginaalinen, ettei sen läpi käymiseksi tarvita esimerkiksi laajaa representaatiota oppimateriaaleissa.

(...)

Oppimateriaaleja käsittelevissä vastauksissa oli myös tulkinnallisempia vastauksia, joissa peräänkuulutettiin neutraalia tietoa aiheesta ja mainittiin esimerkiksi “Seta ja muut” materiaalien tuottajina. Tutkittava ei ole avannut vastauksessaan tarkemmin, mitä hän on tarkoittanut puhuessaan neutraalista tiedosta. Kyselyn muissa vastauksissa tuli esille esimerkiksi kokemus siitä, että mediassa “hehkutetaan” liikaa wokea, eli valveutuneisuutta ja yhteiskunnallista tiedostamista liittyen esimerkiksi vähemmistöihin, syrjintään ja vihapuheeseen.

(...)

Tutkimustulosteni valossa olisi perusteltavaa pohtia keinoja, joilla kehittää opettajien koulutusta ja lisäkoulutusta niin, että se antaisi opettajille paremmat valmiudet toteuttaa seksuaalikasvatusta sekä huomioida sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden. Nämä teemat olisi syytä huomioida myös oppimateriaaleja tehdessä ja valikoidessa koulun käyttöön, sillä opettajien työn suunnittelu ja opetus on Suomessa hyvin oppikirjasidonnaista, joten oppikirjojen sisällöllä on suuri vaikutus siihen, miten seksuaalisuutta käsitellään.

(...)

Toivonkin, että tutkimukseni tulokset voisivat herättää keskustelua sateenkaarinuorten asemasta koulujen toteuttamassa seksuaalikasvatuksessa. On luonnollista, että jos koulun seksuaalikasvatus keskittyy cis- ja heteronormin toisintamiseen, eivät käsiteltävät aiheet kohtaa sateenkaarinuorten tiedontarpeiden kanssa. Jokaisen nuoren tulisi saada tietoa esimerkiksi itselleen sopivista ehkäisykeinoista ja tässä asiassa heteronormatiivinen opetus jättää sateenkaarinuoret haavoittuvaan asemaan. Kasvattajat ovat koulussa jokaista lasta ja nuorta varten ja jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen koulupolkuun. Tämän tulisi koskea myös sateenkaarioppilaita."

Mitä johtopäätöksiä jo tämän suppean otannan perusteella voidaan tehdä? Näissä riittäisi pureskeltavaa kymmeneksi erilliseksi tekstiksi, mutta tässä nyt joitain ajatuksia ja pointteja: 

1. Ensinnäkin: tämänkaltaisia tutkimuksia on aivan loputtomasti, ja lisää julkaistaan joka vuosi kuin painepesurilla ampuen. Koko sukupuoliaihe (ja nimenomaan feminististen teorioiden ja setalaisen diskurssin viitekehyksessä) näkyy olevan akateemisissa piireissä eri tiedekunnissa aivan uskomattoman suosittu, suorastaan ehtymätön kultakaivos. Tiedän muutamien väitöskirjojen aiheesta olevan tekeillä.
2. Lähes kaikki tätä aihetta tutkineet ja siitä opinnäytteensä kirjoittaneet ovat naisia (tai "naisoletettuja", kuten nykyään kuuluu sanoa). En toistaiseksi ole törmännyt yhteenkään miehen tästä aiheesta tekemään opinnäytetyöhön; tai jos olen, ei miessukupuolta ole voinut etunimestä päätellä. (Jokunen muusunimi on tullut vastaan, ja nehän ovat usein tarkoituksella sukupuolineutraaleja: Sumu, Usva, Ruska, Utu-Taival, Loimu jne.) Peräänkuulutus: jos löydät miehen tekemän tutkimuksen tai opinnäytteen, käy linkkaamassa kommentteihin, niin luen ja analysoin sen.
3. Opettajien asenteita ja tietoisuutta sukupuolen moninaisuudesta kartoittavan tutkimuksen peruslähtökohdaksi muotoillaan usein se, että yhteiskunnassa on pakottava uudistamistarve koskien "vanhentuneita" ja "perinteisiä" käsityksiä sukupuolesta, koska maailma muuttuu kiivaaseen tahtiin ja sukupuoli on murroksessa. Opetussuunnitelma sisältää paljon muutakin maailman muutokseen liittyvää, mutta suurelle osalle porukkaa nimenomaan nämä sukupuoliuudistukset tuntuvat olevan aivan jäätävä päähänpinttymä ja pakkomielle. En voi kuin ihmetellä, mistä tuo intergalaktiset mittasuhteet saanut obsessio oikein kumpuaa. Sukupuoli-ideologiaan tunnutaan suhtautuvan kuin johonkin kosmiseen vapahtajaan tai kristusenergiaan, jonka tuuttaamisen ja levittämisen mahdollisimman laajalle tulee olla kaikkien elämän kokoaikainen kiintopiste ja kaiken toiminnan lähtökohta.
4. Uudistamistarvetta perustellaan lähes joka tutkielmassa sillä, että sukupuolen moninaisuuden teemat on kirjattu opetussuunnitelmiin, jotka siis ovat opettajia velvoittavia ja heidän työtään määrittäviä asiakirjoja. Uudistamistarpeiden perustelujen yhteydessä mainitaan usein tasa-arvon toteutumisen päämäärä, tietoisuuden lisäämisen tarve tai se, että mikään opetussuunnitelmaan kirjattu ei ole mielipidekysymys. (Eikö jo se, että opetussuunnitelmaa jatkuvasti uudistetaan, kerro omaa kieltään siitä, että se on tuhansien eriävien mielipiteiden muodostama kompromissi?) Myös termi "sateenkaarioppilas" vilahtelee siellä täällä, mutta mitenkään ei tarkemmin määritellä sitä, kuka ja mikä tämä heiveröinen, lasienkelimäinen ja jatkuvaa erityishuomiota ja paapomista tarvitseva taruolento varsinaisesti on. Tässä tullaan taas siihen ongelmaan, että kun niputetaan kaikki seksuaalisuus- ja sukupuoli-ilmiöt yhdeksi kimpuksi, jonka alle sijoitetaan kaikki mahdollinen ja mahdoton, ei pystytä enää erottamaan, mistä kukakin alkaa tai mihin päättyy. Myös se unohtuu, että kun jatkuvasti vouhotetaan vain erityisistä lapsista ja heidän tarpeistaan, jäävät niin sanotut normot (yli 90 % väestöstä) varjoon ja heidän tarpeensa huomioimatta. Tuleeko kenellekään edes mieleen, että perustaviksillakin saattaisi olla jotain erityistarpeita, ei vain haurailla lasienkeleillä? Joissain tutkielmissa puhutaan kyllä mm. tyttöjen ja poikien osaamistasojen eroista, jotka nekin ovat ikiaikaisen vanha pedagogisen tutkimuksen aihe, mutta tässä otannassa ne tutkimukset eivät nyt olleet keskiössä. Toki olisi kiinnostavaa tehdä sellainenkin tutkielmakatsaus.
5. Opettajien vaikutusvalta havaitaan, tunnustetaan ja nostetaan usein erikseen jalustalle: korrelaatio opettajien myötämielisyyden tai vastahankaisuuden suorasta vaikutuksesta lasten ja nuorten asennekasvatukseen, kouluviihtyvyyteen tai kokemuksiin näkymättömyydestä ja syrjimättömyydestä osoitetaan selkeästi ja lukemattomin eri sanankääntein.
6. Tutkielmissa ei problematisoida tai kyseenalaisteta moderneja sukupuolioppeja moninaisuuskäsityksineen millään tavalla. Sen sijaan ne esitetään ikään kuin itsestään selvinä ja kyseenalaistamattomina uusina totuuksina, Mooseksen kivitauluina, joiden omaksuminen uudeksi totuudeksi ja maailmankuvaksi on jokaisen opettajan virka-, kansalais- ja ihmisvelvollisuus. Kenellekään ei ilmeisesti tule edes mieleen, että noita käsityksiä ylipäätään voisi tai saisi jotenkin kyseenalaistaa, mikä kertoo omaa kieltään Setan pöyristyttävästä yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta. "Intersukupuolisuus osoittaa sen, ettei sukupuolta voi biologisesti jakaa vain kahteen luokkaan", kirjoittaa Anna Kunnari (2020), mikä on aivan suoraan Setan ohjesääntökirjasta, jonka teeseissä (käskyissä) kupataan tyhjiksi kaikki mahdolliset sukupuolen liitännäisilmiöt ja komorbiditeetit biologisen sukupuolen käsitteen hämärtämiseksi. Jos muuten ihan tarkkoja ollaan, niin intersukupuolisuus nimenomaan osoittaa sen, että biologinen sukupuoli on kaksijakoinen ja nimenomaan jaoteltavissa vain kahteen luokkaan.
7. Myöskään sitä ei kyseenalaisteta, että nuo setalaiset opit on lanseerattu yhteiskunnan kaikkiin rakenteisiin hyvin nopealla aikataululla ja pohtimatta lainkaan pitkäaikaisvaikutuksia (juhasipilämäiseen "säädetään nyt tällainen laki ja katsotaan mitä tapahtuu" -tyyliin). Ongelmiksi artikuloidaan tiedon, ajan tai täydennyskoulutuksen puute, opettajien vanhanaikaiset asenteet, muutosvastarintaisuus tai yleinen tietämättömyys, välinpitämättömyys ja piittaamattomuus. Joissain tutkielmissa on suoria lainauksia kyselytutkimuksista kerätyistä opettajien kommenteista, joissa soraäänet tai tietämättömyyden ilmaukset nimetään suoraan "vanhanaikaisuudeksi", "tiedon puutteeksi" tai "muutosvastahakoisuudeksi", eli niitä ei tulkita neutraalisti vaan tutkijan omista ennakkoasenteista ja intresseistä käsin (mikä nyt ei sinänsä ole tieteellisesti kestämätön tapa tulkita aineistoa, tiede kun ei koskaan voi olla täysin objektiivista, mutta se tekee tutkielmasta joka tapauksessa perimmältään asenteellisen). Sukupuolen moninaisuuden eetos on kyseenalaistamaton totuus ja sen kuuluu olla vallitseva asiaintila, ja kaikki eetokseen mukautumaton tai siihen toistaiseksi perehtymätön on poikkeustilaa, joka täytyy korjata. Opettaja, joka ei vastauksessaan osoita syleilevänsä sukupuolen moninaisuutta tai vähintään osoita kiinnostusta ja alttiutta ottaa lisää tietoa ja täydennyskoulutusta vastaan, on automaattisesti persona suspecta, persona difficilis tai kääkkä ja muinaisjäänne, jonka olisi tarpeen mukautua uuteen systeemiin ollakseen ihanteiden mukainen ja ajan hermolla oleva, ei-vanhanaikainen opettaja. En tosin ole nähnyt väitteitä siitä, että haluttomuus tai tietämättömyys korreloisi suoraan ammatillisen kompetenssin puutteen kanssa, mutta sukupuolen moninaisuuden omaksuminen uudeksi maailmankuvaksi ikään kuin uuden aikakauden kyseenalaistamattomana ihmisvelvollisuutena saa tutkielmissa poikkeuksellisen paljon painoarvoa. Problematisoinnin puute ja taustasyiden tarkemman selvittelyn ja pohtimisen loistaminen poissaolollaan häiritsee minua.
8. Ratkaisuksi tiedon puutteelle ja edistystä hidastavien asenteiden ongelmalle tutkielmissa esitetään lähes poikkeuksetta opettajien lisä- ja täydennyskoulutusta sekä oppimateriaalien muokkausta moninaisuuseetoksen mukaisiksi. Päämääräksi on asetettu se, että "sukupuolen moninaisuuden hahmottamisen täytyy vakiinnuttaa paikkansa yhteiskunnassa", mutta vielä emme kuitenkaan ole siinä pisteessä, joten paljon on työtä tehtävänä, että saadaan tämä takapajuinen ja rautakaudelle jämähtänyt yhteiskunta vihdoin valmiiksi. Myös kielen merkitys osana sosiaalisen todellisuuden rakentumista mainitaan ja tunnustetaan; kysymykset kielen vallasta lukeutuvat diskurssintutkimuksen piiriin ja juontuvat diskurssintutkijoiden ajatuksista (näitä on sukupuolentutkimuksessa soveltanut mm. Judith Butler, jonka mukaan sukupuoli on ”tuotettua performatiivia” ja ”kokoelma kulttuurisesti vakiintunutta eleistöä, joka on matkittavissa ja toistettavissa”). Tällaista tarkastelutapaa soveltanut Claudia Kivirasi puhuu erikseen "moninaisuuden kieltämisen diskurssista", jossa jopa silkka passiivisuus on tulkittavissa aktiiviseksi normatiivisten sukupuolikäsitysten vahvistamiseksi ja siten moninaisuuden epäsuoraksi (tai miksei ihan suoraksi) kieltämiseksi. Jos siis ei erikseen osoita ajattelevansa setalaisittain ja näkyvästi edistä sukupuolen moninaisuuden eetosta tarkoin määritellyllä ja rajatulla tavalla, on jo syyllistynyt pyhien uskonkappaleiden kieltämiseen, kerettiläisyyteen, pakanuuteen ja harhaoppisuuteen. Olet syntinen ja paha, vaikket tekisi yhtikäs mitään.

Koko ajatus siitä, että omana itsenä olemisen teemaa pitäisi kaikissa maailman kouluissa korostaa nimenomaan Priden, Setan, sukupuolen moninaisuuden ja transvouhotuksen ilosanoman levittämisen kautta, on mielestäni häiritsevä – ja se olisi ihan samalla tavalla häiritsevä, vaikka viitekehys olisi jokin aivan muu (esim. uskonlahko, pro-ana, poliittisen puolueen pakkotuputus). Jostain syystä juuri sukupuolikultti on saanut niin järjettömän paljon vaikutusvaltaa ja näkyvyyttä, että saadaan jostain jääkiekkopelipaidastakin valtakunnanlaajuinen ja viikkojen mittainen pöyristelykohu aikaiseksi.

Miten kaikki tämä on päässyt tapahtumaan? Etsin vastausta niin kauan, että löydän sen.

On äärimmäinen määrä tapoja hahmottaa ja luokitella erityisyyttä, omanlaisuutta ja moninaisuutta: miksi nimenomaan sukupuoli-, moninaisuus-, queer- ja transteema on se pyhä lehmä, joka pitää survoa kaikkien kurkuista kirnuamalla alas vaikka väkisin? Noista tutkielmista on abstrahoitavissa jonkinlainen ideaali lasten ja nuorten opettajakunnasta, joka hahmottaa maailman "edistyksen" ja "tasa-arvon edistämisen" kautta, ei esimerkiksi maailman pysyvien rakenteiden, lainalaisuuksien ja ilmiöiden ymmärtämisen kautta. Ikään kuin koulun tehtävä olisi vain levittää agendaa ja indoktrinoida minkä ehtii eikä pysähtyä sen äärelle, mikä on staattista, pysyvää ja katoamatonta. Opettajan ydintehtävä on opettaa perustaidot ja auttaa oppijoita hahmottamaan pysyviä rakenteita, ei tulla valjastetuksi jonkin tietyn, tarkoin rajatun ideologian airueksi ja äänitorveksi.

Jos olet skeptinen opettaja ja luet tätä: älä anna tuon värikkään, iloittelevan ja koreilevan sateenkaari-, trans-, queer- ja genderhumpan hämätä itseäsi. Se on pelkkä stiiknafuulia, joka yrittää metelöimällä ja värikkäällä humputtelulla peittää allaan piilevän mustan, hyhmäisen, verta vuotavan ja kolkon todellisuuden. Älä suostu tukemaan misogynististä silvontakulttia, me vanhan koulukunnan tervejärkiset LGB- ja T-ihmisetkään emme tue. Jos et ole skeptinen opettaja vaan tuet sokeasti sukupuoli- ja transhumputtelua, olet muropakettitutkinnolla varustettu idiootti. Kasvata selkäranka ja hanki aivot. Eikö yliopistossa opetettu, että kriittinen ajattelu on paitsi hyvästä ja suotavaa myös laaja-alaisen ajattelun kehittymisen ehto?

Rapakon toisella puolella (Amerikka, Kanada) näyttää vallinneen myös jo vuosien ajan ajatus, että tuo autenttinen omana itsenä olemisen ajatus tulee ulottaa myös opettajien omaan itseilmaisuun: ilmeisesti tässä on ajatuksena, että opettajan esimerkin kautta lapset ja nuoretkin sitten rohkaistuvat ilmaisemaan omia identiteettejään ja sukupuolikokemuksiaan vapaammin, ja taas maailma on hieman valmiimpi. Tiktok ja muut somet ovat täynnä amerikkalaisia ja kanadalaisia parikymppisiä sinitukkaopettajia sateenkaarikorviksineen ja septumeineen, jotka somettavat luokkahuoneista ja livertelevät gendermantroja ja sitä, miten kertovat aina koulupäivän alussa päivittäin vaihtuvat pronomininsa oppilaille ja laittavat heidät laatimaan itselleen pronominikyltit rintaan jne. Seinät on tietysti tapetoitu sateenkaari- ja translipuilla ja muulla Pride-krääsällä, koska täytyyhän koululuokan olla "kaikille turvallinen tila". Jos minulla olisi lapsi ja tietäisin hänen opettajansa touhuavan luokkahuoneessa vastaavaa, järjestäisin hänet kotikouluun tai yksityisopetukseen välittömästi.

Noista sinitukkaopettajista toki myös – kuten genderkilareista yleensäkin – paistaa heidän mielenterveystilanteensa kilometrien päähän. Kenellekään ei tule edistysmielisyyden tiimellyksessä edes mieleen, ettei opettajuus ole mikään psykopaateista, pervoperteistä tai mielenterveydeltään järkkyneistä tapauksista vapaa professio. Minulle ei aukene, millä tavalla esimerkiksi Kayla Lemieuxin (kanadalainen Oakville Trafalgar -lukion opettaja, joka sai vuonna 2022 mediahuomiota oheisella ladyfiilistensä ilmentämisellä lukion luokkahuoneympäristössä, stunning and brave) kaltaisen autogynefiilin keikistely luokkahuoneessa edistää sukupuoltaan ja sukupuolikokemustaan pohtivan lapsen tai nuoren identiteetin kehitystä tai mitään muutakaan. Maailma nyt vain on mennyt sellaiseksi, ettei kukaan saa pihahtaakaan näiden pervojen avoimen fetissien esittelyn edessä vaan kaikkien pitää kumartaa heitä ja hokea kuorossa, että keisarin vaatteet ovat upeat.

Ilmeisesti tämä on sitä vapautta olla oma itsensä ja toteuttaa uniikkia sukupuolikokemustaan haluamallaan tavalla? Totta tosiaan, aivan ennenkuulumattoman mahtava esikuva ja samaistumiskohde kasvaville nuorille. Tuohon itsemääräämisoikeuteen näyttää sisältyvän muiden pakottaminen sietämään jatkuvaa epämukavuutta ja pakottautuminen statistin rooliin toisen uhkeassa genderperformanssissa, joka kuitenkin tarvitsee aina oman yleisönsä, koska validaatio. AGP-miehet myös lähes poikkeuksetta näyttävät saavan (tai avoimesti jopa myöntävät saavansa) kiksejä ja kokevan gendereuforiaa sen tiedostamisesta, että muut heidän ympärilläään kokevat epämukavuutta; kyseessä on heille eräänlainen valtapeli, joka täyttää heidän narsistisia henkisiä tarpeitaan ja tyydyttää heidän häiriintyneitä fetissejään.

Toki tuo heebo nyt on ääriesimerkki ja yksittäistapaus, mutta kuvaa silti mielestäni hyvin sitä asenneilmaston muutosta, jota kouluihin on läntisessä maailmassa lähes väkipakolla istutettu: korostetaan yksilönvapautta ja jokaisen "vapautta ilmentää itseään juuri sellaisena kuin on", koska jokaisen kokemus itsestään ja sukupuolestaan on ainutlaatuinen ja milloin mitäkin. Se "vapaus olla mitä on" voidaankin tulkita sitten hyvin eri tavoin ja laajasti, ja aina löytyy joku häiriintynyt sekopää, jolle ylilyönnit ovat itsetarkoitus ja keino vetää huomio itseensä (vrt. Lilly Contino, niin täysin tärähtänyt transaktivisti, että ylittää jo kaikki tähänastiset ennätykset). Mihin kaikki terve järki, yleiset käytöstavat, toisten huomioon ottaminen ja asiallisuus ovat maailmasta kadonneet? En halua tällaista maailmaa, jota nykyliberaalit, intersektionalistit ja wokeporukka yrittävät väkivalloin rakentaa ja ylläpitää. En halua, että minut homoseksuaalina ja "sateenkaari-ihmisenä" liitetään näihin muutospyrkimyksiin. En koskaan "sateenkaarioppilaana" kaivannut kouluun mitään erityistä seksuaalisuuteni ylikorostamista: maininta terveystiedon tunnilla riitti oikein hyvin, ja jo silloin elettiin mielestäni maailman mittakaavassa hyvin edistyksellisiä aikoja. Maailma on sitten niiden päivien tullut aivan täysin hulluksi. Kaipaan sitä tolkun aikaa, jota elettiin vielä 20-30 vuotta sitten. Nykymaailma on aivan perseestä.

Mitä kouluun ja opettamiseen/opettajiin tulee, niin nykyaika korostaa voimakkaasti yksilöllisyyttä ja yksilön erityistä huomiointia, ja kouluissakin on vallalla ajatus jokaisen oppilaan/opiskelijan kohtaamisesta omana ainutlaatuisena yksilönään. Tämä on kaunis ajatus ja niin pitääkin olla: tietenkin jokainen tulee kohdata sellaisena kuin hän on ja kunnioittaa häntä omana, erillisenä, ainutlaatuisena yksilönään. Näiltä yksilöllisyyden korostajilta unohtuu kuitenkin lähes aina se, että kouluissa opetetaan massoja: siis yksi opettaja opettaa kerrallaan 15-40 lapselle samaa asiaa. Jos jokaisen yksilöllisyys, erityisyys ja omanlaisuus kaikkine erityisherkkyyksineen, autismikirjoineen, ADHD:ineen, turvaruokineen, sukupuolifiiliksineen, theriankokemuksineen, turvallisine tiloineen, stimmauksineen ja milloin mine erityistarpeineen täytyisi joka tilanteessa tulla erikseen huomioiduksi, pitäisi jokaisella lapsella olla luokassa kolme henkilökohtaista avustajaa. Opettajat ovat jo lähtökohtaisesti mahdottoman tehtävän edessä, mutta tämä niin sanottu tutkimustieto sukupuolen moninaisuuden lisäämisestä ja opettajien tietämättömyydestä lisää entisestään vettä myllyyn. Kuinka paljon yhden ammattikunnan edustajia voidaan kuormittaa ja heidän työnkuvaansa sisältyvän vastuun määrää kasvattaa ilman, että kamelin selkä katkeaa?

Kukaan ei myöskään ole kieltämässä keneltäkään oikeutta ilmaista itseään ja identiteettiään haluamallaan tavalla, mutta miksi siihen pitää aina sotkea se, että kyseessä on mahdollisesti blokkereita ja korjaushoitoa vaativa translapsi tai ihmisen kehoon syntynyt kissa? 20-30 vuotta sitten puhuttiin indigolapsista ja kristallilapsista, nykyversio siitä on translapsi/sateenkaarilapsi tai therian. "Translapsi" käsitteenä ja ilmiönä on sitä paitsi mielenterveydeltään pahasti järkkyneen vanhempansa (useimmiten äitinsä) harhaisen mielen tuotosta, aivan kuten indigot ja kristallitkin. Voisiko lasten kohdalla joskus vain antaa asioiden olla ja kehittyä omalla painollaan, kuten entisinä hyvinä tolkun aikoina tehtiin? Me kaikki (tai no, suurin osa meistä) kasvoimme aikanamme ulos lapsuutemme ja nuoruusikämme vouhotuksista ja huomionkerjuutempauksista. Älkää oikeasti jaksako.

Kauniit ajatukset ja ideat kosahtavat koulumaailmassa aina kiviseinään, koska käytäntö vain äärimmäisen harvoin taipuu kauniisiin visioihin, vaikka visiot olisivat miten hyvää tarkoittavia hyvänsä. Todellisuuskaan ei (yhä edelleenkään) muutu muuksi sanamagialla, opettajien pakkoaivopesulla ja lisäkoulutuksilla, oppikirjojen muokkaamisella ideologisiksi indoktrinaatiomateriaaleiksi ja tuottamalla tutkimusta, jossa visioidaan tarunhohtoinen utopia, jossa todellisuuden vääristely ja kieltäminen tekee meidät autuaiksi.

Britannian tuoreiden sukupuolilinjausten jälkipyykki

Briteissä eletään tällä hetkellä jännittäviä aikoja. Korkein oikeus on siellä nimittäin keskiviikkona 16.4.2025 linjannut, että 'naisen' laillinen määritelmä viittaa jatkossa vain biologiseen sukupuoleen ja vain oikeat naiset – eivät transnaiset eli miehet, jotka (vihaavat naisia eli) teeskentelevät olevansa naisia – täyttävät tasa-arvolakien naisen määritelmän.

Korkeimman oikeuden varapresidentin Patrick Hodgen tarkka lainaus istunnosta kuuluu:

"The unanimous decision of this court is that the terms 'women' and 'sex' in the Equality Act 2010 refer to a biological woman and biological sex."

Suomeksi: "Tuomioistuimen yksimielinen päätös on, että vuoden 2010 tasa-arvolain termit 'naiset' ja 'sukupuoli' viittaavat biologiseen [lue: oikeaan] naiseen ja biologiseen sukupuoleen."'

Susan Smith For Women Scotland -järjestöstä lausuu:

"Today the judges have said what we always believed to be the case: that women are protected by their biological sex, that sex is real and that women can now feel safe that services and spaces designated for women are for women."

Suomeksi: "Tänään tuomarit ovat linjanneet sen, minkä aina olemme tienneet todeksi: että naisia suojaa heidän biologinen sukupuolensa, että sukupuoli on todellisuutta ja että naiset voivat tuntea olonsa turvatuksi omissa ja vain heille tarkoitetuissa palveluissaan ja tiloissaan."

Käytännössä linjauksesta siis seuraa, että vain yhtä sukupuolta koskevat palvelut ja konseptit, kuten turvakodit, sairaalaosastot, urheilusarjat, women only -kuntosalit ynnä muut vastaavat, voivat jatkossa sulkea transnaiset pois palveluidensa piiristä ilman syrjintäsyytöksiä ja pelkoa rikosoikeudellisista seuraamuksista Jessica Yaniv -tyyliin. Britannian työväenpuolueen (Labour) hallitus on todennut, että korkeimman oikeuden päätös tuo selkeyttä sairaaloiden, turvakotien ja urheiluseurojen toimintaan.

Hallituksen tiedottajan sanoin:

"Single-sex spaces are protected in law and will always be protected by this government."

Suomeksi: "Yhden sukupuolen tilat ovat lailla suojattuja, ja tämä hallitus suojelee niitä aina."

Feministien ja transsekoilun vastustajien kruunaamaton kuningatar J.K. Rowling juhlisti korkeimman oikeuden päätöstä näyttävästi X-tililläään.

Tähän kohtaan disclaimer blogin uusille lukijoille:  

Millään, mitä tässä tekstissä sanon tai esitän, en tarkoita vähätellä transsukupuolisten dysforioita ja kokemuksia siinä mielessä, mitä transsukupuolisuus edustaa alkuperäisessä merkityksessä, joka on siis lääketieteellisesti todettava tila. Kun puhun "transeista" ja "transiudesta", tarkoitan nykyaikaisen ideologisesti motivoituneen transaktivismin edistäjiä, jolla ei ole ns. vanhan koulukunnan transien kanssa juuri mitään tekemistä. En vähättele enkä vastusta transsukupuolisuutta siinä sen alkuperäisessä olomuodossa vaan nimenomaan pyrin tähdentämään, että se on eri asia kuin tämä nykyajan ideologinen transius, joka pyrkii irrottamaan transiuden koko konseptin sen kehollisesta alkuperästä ja vääntämään sen identiteettipohjaiseksi abstraktioksi, jota voi käyttää astinlautana erioikeuksien ja ylivallan vaatimiseen. Tästä vielä konkreettisia esimerkkejä alempana.

Transaktivistit ja -järjestöt ovat tuttuun tapaansa vetäneet Britannian linjauksista jää-tä-vät kilarit, ja toisaalta toki ihan syystä, koska niin sanotut transoikeudet eivät ole mikään yksiselitteinen tai helppo konsepti – ennen kaikkea heille itselleen. Yksi transien taktiikka saada aina vain uusia vaatimuksiaan läpi on ollut pyrkiä tyrehdyttämään keskustelu no debate -tyylisellä möykkäämisellä ("Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys!"), mutta sanelupolitiikkaan ja mahtikäskyihin turvautumisella on se ikävä seuraus, etteivät ne koskaan johda pysyviin lopputuloksiin. Keskustelu jatkuu, kunnes keskustelu päättyy. Korkein oikeus ei jättänyt transasiaa lausunnoissaan mitenkään kokonaan huomiotta vaan on painottanut, ettei kyseessä ole "voitto" (triumph) suuntaan tai toiseen ihmisoikeuksien kannalta vaan Brittien tasa-arvolait suojaavat transihmisiä syrjinnältä yhä edelleen. Jotkin suojaukset ovat kuitenkin tarkoitetut ja niiden koko lähtökohta on päteä vain oikeisiin naisiin ("should only apply to biological women" – joka on sinänsä täysin dorka termi, koska se ikään kuin implikoi, että olisi olemassa jotain muunlaisia kuin biologisia naisia eli ihmislajin naaraita). Equality Act 2010 ei tosin ole mikään transien ja genderspeshulien tarpeita varten erityisesti laadittu laki vaan käsittää myös ikä-, vammaisuus-, siviilistatus-, äitiys-, rotu-, uskonto- ja seksuaalisuusteemat (= seksuaalisen suuntautumisen) kieltäen näihin perustuvan syrjinnän, vaikka gender reassignment onkin siellä erikseen mainittuna.

Tarkalleen Equality Actissa sanotaan sukupuolen uudelleenmäärittelystä näin:

Transien ihmisoikeudet (lue: sinitukkaqueerfeministien ja pornolla aivonsa mädättäneiden aytogynefiilimiesten privilegio kävellä naiserityisyyden, naisten turvallisuuden ja erityistarpeiden ylitse seksististen identiteettikokeilujensa varjolla) ovat olleet länsimaissa debatin alla kaikkein kiivaimmin noin vuodesta 2015 lähtien, kun uuden sukupolven transsekoilu nousi kunnolla mainstreamiin myös meillä Suomessa – joskaan Suomessa ei ole saavutettu sekoilussa ihan niin eeppisiä sfäärejä kuin esim. Briteissä, Amerikassa tai transsekoilun tyyssijassa Kanadassa. Kymmenen vuoden ajan on siis ehditty olla tukkanuottasilla siitä, tuleeko tytöillä ja naisilla olla oikeus omiin pojattomiin ja miehettömiin tiloihin, urheiluun ja määritelmiin (eli olla tulematta määritellyiksi dehumanisoivasti menstruoijiksi, vulvallisiksi ihmisiksi, synnyttäjiksi, laktaattoreiksi ja pillunkantotelineiksi). Paljon on vettä Vuoksessa ehtinyt tänä aikana virrata, mutta todellisuuden lainalaisuudet ja reunaehdot eivät yhä edelleenkään ole muuttuneet miksikään, vaikka kaikenlaiseen vääntöön ja tuulimyllyjä vastaan hyökkäämiseen onkin käytetty ihmisaikaa ja työtunteja enemmän kuin mikään laki sallii.

Konflikteilla on taipumus kaiken kärjistymisen jälkeen yrittää päätyä johonkin ratkaisuun ja asettua uomiinsa ainakin jokseenkin niin, että kaikki ovat tilanteeseen about tyytyväisiä. Niin oli/on käyvä myös sukupuolen määrittelysodassa, jossa ovat lopulta osapuolina erittäin vakavasti häiriintyneet ja mieleltään sairaat anarkistifanaatikot vs. normaali valtaväestö ("cisheterot" fanaatikkojen kielenkäytössä), joka yrittää takoa tolkun ja järjen siemeniä fanaatikoiden kivenkoviin päihin ja tekee sitä jo ihan silkalla olemassaolollaan. Se, että olemme päätyneet koko sukupuoliasiassa näin massiiviseen pattitilanteeseen, ei johdu siitä, että transfobiset cisihmiset syrjivät ja sortavat sukupuoleltaan moninaisia transihmisiä vaan siitä, että asiat on keinotekoisesti pantu riitelemään keskenään. Kukaan ei ole tilannut, pyytänyt tai halunnut transeja ja genderspeshuleja vaivoikseen ja sotimaan pakkomielteisesti todellisuutta vastaan survoen identiteettejään ympärivuorokautisesti kurkuista alas kaikkialla, missä ruoho kasvaa ja tuulenvire leyhyy. Koko sukupuolisota on tekemällä tehtyä farssia, jota aivan kaikki ihmiset maailmassa vihaavat sydämensä pohjasta.

Suomen näkyvimmät transmaidenjärjestöt ja transaktivistit ovat olleet tällä viikolla varsin aktiivisia (lue: paniikissa, kun korttitalo huojuu). Laitan tähän nyt muutamia kuvakaappauksia, joita on lipunut vastaani joko somefeedissä tai genderkriittisissä ryhmissä, joihin kuulun. Tervetuloa linkkaamaan lisää vastaavaa shaibaa kommentteihin, minä kun en voi kaikkea tähän päätekstiinkään laittaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto ottaa linjaukseen kantaa X-tilillään:

Yksi kaikkein ironisin transien kolonisoimien naisjärjestöjen piirre on se, miten ne kaikki yhteen ääneen julistavat talojen katoilta vuodesta toiseen samaa kehäpäätelmää:
[Nainen on kuka tahansa, joka sanoo olevansa nainen.]

Aivan samalla "logiikalla" voisimme määritellä esimerkiksi kirahvin, linnun, pöydän tai matemaattisen lainalaisuuden jotenkin näin: Kirahvi on se, joka muistuttaa kirahvia. Lintu on jotain, mikä näyttää linnulta. Pöytä on mikä tahansa pöydän muotoinen esine. 2 + 2 = 5, jos se haluaa ja päättää olla 5. En kerta kaikkiaan jaksa tätä, miten vitun tyhmiä ihmiset voivat olla. Mielenterveys on totisesti koetuksella.

Käsitettä ei voi määritellä käsitteellä itsellään, koska se ei kerro mitään siitä, mitä siinä yritetään määritellä. Tämä on loogisen premissin kaikkein yksinkertaisin perussääntö, jonka maailman suurinkin idiootti kyllä kykenee ymmärtämään. Kun joku jossain julistaa olevansa jotain käyttäen siihen käsitettä (koska mitään ei voi määritellä käyttämättä siihen jotain käsitettä) ja perustellen jonakin olemistaan käsitteellä itsellään, hän ei itse asiassa tee mitään muuta kuin heiluttelee huuliaan tyhjyydessä, koska olen Jotain, koska sanon olevani Jotain ei voi toimia performatiivina (= puheaktina, joka toteuttaa lausuman esittämistä, tapahtumista tai toteutumista). Jos 'nainen' on kuka tahansa, 'nainen' ei ole mitään.

Yksi Suomen näkyvimmistä transaktivisteista, Tanja von Knorring, jakaa ylevöityneen viisautensa hedelmiä Helsingin Sanomien kommenttipalstalla:

Mistähän lienee Knortsa repinyt nämä "tilastonsa"? Että transeja suorastaan "raiskataan paljon enemmän" kuin cissuja... Voi luoja. Ensimmäisellä toteamuksella Knortsa itsekään sitä tajuamattaan tulee viitanneeksi kahteen erilliseen ryhmään: raiskattuihin transnaisiin per tuhat transnaista (jos nyt oletetaan tämän tarkoittavan juridisia naisia) ja raiskattuihin naisiin per tuhat naista, vaikka esittääkin asian yleisesti naisiin (sis. transit ja oikeat naiset) kohdistuvina raiskauksina. Onkohan Knortsa muuten tietoinen siitä, miten suuri osa transnaisista työskentelee seksiteollisuuden leivissä? Erittäin merkittävä osa transeihin kohdistuneista väkivalta- ja henkirikoksista aiheutuu tilanteista, joissa transprostituoidun yllätyskikkeli on paljastunut heteromiesasiakkaalle. Knortsa yrittää suhteuttaa prosentuaalisen transien määrän oikeiden naisten verrannollisesti huomattavasti suurempaan määrään puhuessaan raiskauksista, ikään kuin sillä olisi sinänsä jotain merkitystä, jos lukuja tarkastellaan pelkästään kvantitatiivisesti. En nyt tällä ajanhetkellä jaksa kaivaa tähän mitään erillisiä raiskaustilastoja, mutta käynen päivittämässä lukuja ja lähteitä myöhemmin (Wikipediasta löytyy aiheesta tietoa ja tilastoja, mutta se ei olekaan sinänsä pätevä lähde, vaikka ajantasaista ja tarkistettua tietoa sisältääkin).

(Tämä ei nyt muuten ihan suoraan liity yllä olevaan, mutta olen lukenut transnaisten kirjoittamia sepustuksia, joissa he fantasioivat raiskatuksi tulemisesta, koska se kuulemma validoisi heidän naiseuden kokemustaan. Ihan kuriositeettina tiedoksi vain. Minulla on tekeillä Transien käsityksiä naiseudesta -sarjan kolmas osa, johon laitan esimerkkejä tästä.)

Mitenkään transien kohtaamaa häirintää sinänsä vähättelemättä on silkka fakta, ettei transnaisten kohtaama seksuaalinen väkivalta ole määritelmällisesti rinnastettavissa tyttöjen ja naisten kohtaamaan seksuaaliseen väkivaltaan, koska tyttö/nainen on aina pojan/miehen fyysisen ylivoiman edessä alisteisessa asemassa JOHTUEN BIOLOGIASTA JA FYSIOLOGIASTA, ei identifioitumisesta tai sukupuolifiiliksistä. Tyttöjä ja naisia ei sorreta heidän identiteettinsä vaan biologiansa takia. Transien maailmassa ja uskomuksissa itsensä tytöksi/naiseksi kokeva/tunteva/kuvitteleva poika tai mies on lähtökohtaisesti vähintään yhtä haavoittuva ja usein jopa haavoittuvampi entiteetti kuin aito tyttö/nainen sukupuolifiilistensä vuoksi, vaikka näitä ei voi kehollisista realiteeteista katsoen pitää yhtään mitenkään toisiinsa rinnastettavina ryhminä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että transien kohtaama seksuaalinen väkivalta ei olisi vakava asia tai että sitä voitaisiin vähätellä, mutta se on eri asia kuin miesten oikeisiin tyttöihin ja naisiin kohdistama seksuaalinen häirintä ja väkivalta, jonka lähtökohta on aina biologiassa, ei identiteetissä. Näistä ei voida eikä pidä puhua samana asiana, vaikka transit elävätkin jatkuvasti sen massiivisen kognitiivisen dissonanssin vallassa, jossa trans on yhtaikaa sekä trans (eli jotain vol. 1) että aito nainen (eli jotain vol. 2) eli jonkinlainen epämääräinen Schrödingerin nainen, joka on ja ei ole jotain samanaikaisesti. Sukupuoli on tältä kannalta katsoen harvinaisen yksiselitteinen asia: joko olet tai et ole. Vaikka et hyväksyisi asiaa ja taistelisit sitä vastaan, se pätee silti: olet tai et ole.

Kaiken tämän päälle transit jaksavat ihmetellä, miksi ihmiset pitävät heitä harhaisina sekopäinä ja heittävät heistä kaikenlaista taisteluhelikopteriläpändeerosta. Kun kyse ei edes varsinaisesti ole heidän transiudestaan vaan siitä, että he kaikella toiminnallaan, ajattelullaan, ulostuloillaan ja neronleimauksillaan kroonisesti osoittavat ympäristölleen olevansa aivan vitun sekaisin. Transit eivät ole ymmärtäneet, että muiden ihmisten nihkeyden syynä heihin suhtautumisessaan ei ole varsinaisesti heidän transiutensa vaan se, miten he käyttäytyvät, kohtelevat muita ihmisiä ja mitä he jatkuvasti vaativat itselleen muiden mukavuuden ja koskemattomuuden kustannuksella. Ei voi vaatia itselleen "ihmisoikeuksia" niin, ettei piittaa tuon taivaallista siitä, että toteutuessaan ne ns. oikeudet vievät oikeuksia (tai elintilaa, suojauksia ja määritelmiä jne.) pois muilta ja vaikuttavat muihin haitallisesti. "Transvihan" eli yleisen nihkeyden syy ei ole mikään maailmassa kosmisesti vallitseva transviha vaan kyynärpäätaktikointi, muiden päälle astuminen, röyhkeys ja muista piittaamattomuus. Nämä ovat transien helmasyntejä, joita he eivät itse kuitenkaan tunnista piittaamattomaksi ja itsekkääksi käytökseksi vaan pitävät syntymäoikeutenaan kohdella muita omina orjinaan.

Toistan vielä: transien kohtaamaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa ei pidä vähätellä, mutta se on eri asia kuin tyttöjen ja naisten kohtaama (miesten tyttöihin ja naisiin kohdistama) seksuaalinen väkivalta. Sitä, millä tavalla ja miksi se on eri asia, en jaksa tässä erikseen vääntää rautalangasta. Kukaan ei myöskään ole sanonut, etteivätkö transnaiset ansaitsisi tai tarvitsisi suojataloja tai muita tukiverkostoja yhtä paljon kuin oikeat naiset ("muut naiset" Knortsan sanoin, lollers), mutta sen ei pidä – kuten Knortsa itselleen ja muille yrittää sitkeästi uskotella – tarkoittaa sitä, että kaikkien suojatalojen koko intergalaktisessa kosmoksessa pitäisi olla all inclusive ja valjastettu aina myös transien tarpeiden palvelemiseen. Juuri sen takia naiset ympäri maailman ovat vetäneet (oikeutetusti) herneet nenään transnaisten kaikkialle tunkeutuvasta kolonisaatiosta, kun transien mukaan tytöillä ja naisilla ei saisi olla mitään omaa, siis ei edes yhtä ainoaa järjestönrupaletta tai suojatalonröttelöä, joka ei erikseen sisällytä eetokseensa ja toimintaansa transnaisia ongelmineen.

Caitlyn Jennerin mukaan vaikeinta naisena olemisessa on päättää, mihin vaatteisiin pukeutua.

On julmetun huvittavaa, että vaikka transeille on enemmän ERIKSEEN HEILLE SUUNNATTUJA JA OSOITETTUJA järjestöjä, turvaverkostoja, suojataloja ynnä muita kuin koskaan koko maailmanhistoriassa, ne eivät koskaan riitä täyttämään heidän tarpeitaan vaan heidän täytyy jatkaa ja jatkaa naiserityisten tilojen valtaamista, jottei yksikään ainoa järjestö tai fasiliteetti koko maailmassa enää muistuttaisi heitä siitä, etteivät he ihan oikeasti ole aitoja tyttöjä/naisia. Siitähän tässä lopulta on kyse: transkokemuksen validoinnista. Sillä on nykyajassa lukuisia muitakin ilmenemismuotoja, kuten "translapsen" konsepti, joka on keksitty yksinomaan validoimaan aikuisten transien identiteettejä. Kuka muistaa vuosien takaisen vouhotuksen indigolapsista? Samaa paskaa eri paketissa.

Me normot emme voi kuin vain tykönämme kuvitella, miten voimakas ja kaikenkattava harha transsukupuolisuus voi olla. Se ajaa uhrinsa jahtaamaan sateenkaaren päässä olevaa kulta-aarretta väsymättömästi ja loputtomasti koko elämänsä ajan sekä luomaan itselleen niin vankan immersiivisen fiktion kuin yhden henkilön vallassa vain voi olla, jotta harhan validaatio tuntuisi uhrille itselleen mahdollisimman todelta. Mitä siitä, vaikka siinä muutama cissu ja männynkäpy jääkin jalkoihin ja muutama halpa cisnainen raiskataan, kunhan se oman elämänsä supertrankari saa haluamansa aina, kaikessa ja joka tilanteessa. Älkää koskaan tehkö sitä virhettä, että aliarvioitte transiuden voiman ihmiselle itselleen.

Mietin sitäkin, miten voi ihminen omasta transidentifioitumisestaankaan huolimatta olla niin käsittämättömän harhainen, että voi reväistä psyykkeestään eetteriin jotain tällaista: "Transnaiset eivät ole biologisia miehiä ominaisuuksiltaan." Siis... Mmmmitä?! Ei ole mahdollista olla transnainen, jollei ole biologinen mies ominaisuuksiltaan! Se, että on biologinen mies, on määritelmällisesti ja lähtökohtaisesti transnaiseuden EHTO! Miksi transit itse eivät pidä tästä asiasta suurempaa meteliä, kun nämä uudet transmääritelmät itse asiassa tekevät koko transsukupuolisuuden täysin tyhjäksi? Olen yrittänyt ja yrittänyt alleviivata tätä pointtia miljoona kertaa ennenkin, mutta vieläkään ei ole mennyt jengille jakeluun. Postmodernit transiuden määritelmät tekevät transsukupuolisuuden määritelmän itsessään tyhjäksi, kun kenestä tahansa transien kehäpäätelmän julistavasta tulee silmänräpäyksessä trans ja osa syrjittyä vähemmistöä, ja lakien ja yhteiskuntajärjestyksen täytyy vain mukautua siihen mukisematta.

Silikonitissit, huulitäytteet ja kirurgin ympärikäännetystä peniksestä nylkemä onkalo tekevät miehestä ihan yhtä paljon naisen kuin keijunkorvat tekevät jostakusta taruolennon, kulmahammasimplantit tekevät jostakusta vampyyrin tai irtohännän kiinnittäminen ahteriin tekee jostakusta metsänpeikon. Jos joltakulta amputoidaan jalat ja ommellaan tilalle hain tai miekkavalaan pyrstö, tuleeko hänestä merenneito? Täysin sama asia. Transtoimenpiteet läpikäynyt mies voi kuitenkin tulla sosiaalisissa tilanteissa tulkituksi naisena. Se ei ole sama asia kuin olla nainen ja saada itselleen kaikki mahdolliset ja mahdottomat naiserityiset asiat ja naisten oikeudet. (Ja btw, kuvitteleeko Knortsa itse olevansa naisena läpimenevä? I have something to tell you, honey...) On myös transien ikiaikaisen vanha (ei tosin enää nykyään kovin toimiva) termi- ja hämmennyskikka tuoda aina jonain suurenakin gotchana intersukupuoliset keskusteluun mukaan, kun yritetään argumentoida transien poikkeuslupien puolesta tehdä milloin mitäkin. "Intersukupuoliset piirteet" eivät pudota intersukupuolista mitenkään mieheyden tai naiseuden ulkopuolelle tai tee hänestä jotain osin-miestä, osin-naista tai sekasikiötä, joka on sukupuolten välissä. Sen esittäminen, ettei intersukupuolinen olisi mies tai nainen (jolla on sukupuolen kehityksellinen häiriö) on sama kuin sanoisi, ettei Downin syndrooma -henkilö ole oikeastaan edes ihminen.

Suomen suurin transien perseennuolija Riikka Pöntinen avautuu Instagram-tilillään:

"Oikeat feministit seisovat transoikeuksien puolella." Voi hellanlettas. Oikea feminismi on aikoja sitten lakannut olemasta sitä, mitä feminismi ensimmäisessä aallossaan (ja myöhemminkin) vielä oli eli tyttöjen ja naisten oikeuksia ajava tasa-arvoliike (joskin eri aalloissa on ollut mukana myös toksisia ja misandrisia piirteitä, mutta ne eivät nyt kuulu tähän). Intersektionaaliset feministit tulivat näkyvimmin mukaan feminismin neljännessä aallossa, jolloin myös niin sanotut transoikeudet vyöryivät kunnolla feminismiin ja ovat hiljalleen tyystin kumonneet feminismin koko alkuperäisen idean.

Nykyinen "transoikeuksien puolella seisova feminismi" on nimittäin miesten erioikeuksia ja ylivaltaa ajava liike. Mikseivät tytöt ja naiset suostu tajuamaan tätä? Haluan vastauksen tähän. Autogynefiilimiehet mekoissaan ja peruukeissaan kaasuvalottamassa koko läntistä maailmaa ja kaappaamassa tyttöjen ja naisten oikeudet itselleen, ihan vain koska voivat ja "minä haluan". Ja Pöntsä muiden uskollisten transmaidenien kanssa huutaa kuorossa hallelujaa valkoisissa Gilead-hatuissaan, niin kuin jokin suurikin feministisen emansipaation vallankumous olisi tapahtumassa.

Pöntsä jatkaa:

Pöntsän mukaan siis

• Brittien linjauksella viestitetään, että trans naiset [sic] eivät ole naisia
• keho tai genitaalit eivät määritä kenenkään sukupuolta lähtökohtaisesti, mutta oma henkilökohtainen sukupuolikokemus saa olla sidottu kehoon, jos se tuntuu hyvältä
• on enemmistön velvollisuus opetella ja omaksua sukupuolen itsemäärittelijöiden itsestään ja muista ihmisistä käyttämät termit
• antigenderliike (mikä vittu se edes on, btw?) saa liikaa palstatilaa ja haastateltavat ovat "tunnettuja transvihaa levittäviä tahoja"
• kukaan meistä ei ole vapaa, ennen kuin kaikki meistä ovat vapaita.

Juuh elikkäs:

1. Miten se, mitä Briteissä tai vaikka Mooseksen kivitauluissa linjataan tai ollaan linjaamatta, vaikuttaa fyysisen todellisuuden lainalaisuuksiin ja reunaehtoihin? Se, että trans nainen [sic] ei ole oikea nainen, on fakta, jota mikään mahti maailmassa ei koskaan muuta. Sanat vaikuttavat ihmisten subjektiivisiin ja kollektiivisiin käsityksiin todellisuudesta, mutta ne eivät muuta todellisuutta itseään muuksi. Fyysinen todellisuus on katoamaton fakta, jota ihmisen tahto, unelmat, fantasiat, harhat ja immersiiviset fiktiot eivät poista tai hävitä. Ihminen voi määritellä itseään ja todellisuutta miten haluaa, mutta hän ei voi muuttaa todellisuutta tai pakottaa muita ihmisiä hyväksymään totuudeksi omia subjektiivisia käsityksiään ja pakkomielteitään.
2. Miten se, että transit ja naiset erotetaan toisistaan lain ja käytäntöjen tasolla, itse asiassa uhkaa transeja tai transiuden konseptia mitenkään? Eikö se nimenomaan tee transerityisyyden kokonaan tyhjäksi, jos niistä puhutaan samana asiana? Voisivatko transit ja transmaidenit edes jossain kohtaa yrittää ajatella tämän(kin) asian loppuun asti?
3. Jos sukupuoli ei ole sidottu kehoon, miksi transit kokevat tarvitsevansa kehoa muokkaavia toimenpiteitä ja vaativat niitä yhteiskunnan piikkiin? Jos keho on transiudessa merkityksetön sivuseikka, missä transius konkreettisesti sijaitsee ja miten se voidaan todentaa? (Vastaukseksi ei kelpaa mikään "itsemäärittely on ihmisoikeus" -skeida.)
4. Jos transius sijaitsee itsemäärittelyn konseptin ytimessä, miksi transit antavat niin paljon painoarvoa sille, miten muut heihin ja heidän itsemäärittelyynsä suhtautuvat? Miksi heitä itseään kiinnostaa, miten muut heidät näkevät, jos he ovat niin vuorenvarmoja siitä, että ovat sitä joksi ja miksi itsensä määrittelevät? Jos he kerran ovat sitä, miksi itsensä määrittelevät ja ovat tästä täysin varmoja, muiden suhtautumisella heihin ei pitäisi olla mitään vaikutusta heihin – suuntaan tai toiseen. Transit menevät kuitenkin aivan sekaisin ja alkukantaisen raivon valtaan, jos joku jossain ilmaisee, ettei transnainen ole oikea nainen tai transmies oikea mies tai käyttää heistä vääriä puhuttelumuotoja (edes vahingossa). Vastaavasti he leijuvat gendereuforioissa ja hehkuvat tyytyväisyydestä joka kerta, kun joku ”oikeinsukupuolittaa” heitä ja käyttää heistä heidän haluamiaan (vaatimiaan) termejä heistä/heille puhuessaan. It’s ma’am!
5. Onko henkilön sukupuolen olemassaolo sidottu määritelmällisesti ja kokemuksellisesti siihen, tuntuuko oma keho hänestä hyvältä vai ei? Jos näin on, niin mitä ja keitä ovat ne transit, jotka eivät koe tarvitsevansa kehollista muutosta? Miten heidät luokitellaan? Miten heidät voidaan rinnastaa niihin transeihin, jotka kokevat tarvitsevansa kehollisia muutoksia tai pitävät niitä jopa elinehtona? Eivätkö ne lähtökohtaisesti kumoa toisensa? Jos transius ei edellytä fyysistä muutosta, eikö ole transfobista väittää, että fyysinen muutos olisi sen ehto? Jos transius edellyttää fyysistä muutosta, eikö ole transfobista väittää, ettei fyysistä muutosta tarvita voidakseen olla trans? Mikä on the lopullinen totuus tästä asiasta ja kuka sen määrittelee?
6. Jos esimerkiksi minä nyt päätän, että minua kuvaillessaan ihmisten täytyy käyttää minusta adjektiiveja komea, mahtava, täydellinen ja virheetön, voinko alkaa vaatia muita ihmisiä käyttämään minusta yksinomaan noita termejä, koska "minä haluan" ja koska koen olevani kaikkea tuota ja muun väittäminen minusta on fobiaa ja syrjintää? Voinko vaatia, että enemmistön velvollisuus on opetella nämä termit ja käyttää niitä ja vain niitä, kun puhuvat minusta tai viiteryhmästäni (olkoon se nyt sitten vaikka sohvalla piereskelevät homppelit)? Jos en voi, niin miksen voi? Miten se eroaa esimerkiksi transien vaatimuksista käyttää heistä puhuessaan tiettyjä puhuttelumuotoja tai pronomineja tai ylipäätään jotain sukupuolisidonnaisia termejä? Voinko esittää yhteiskunnalle, että minulla on oltava veto-oikeus tiettyihin termeihin ja sanaluokkiin, koska minulla nyt vain on sellainen ihmisoikeus? Jos en voi, niin miksi?
7. Miten "transvihan levittäminen" ilmenee näissä Pöntsän kuvaamissa antigendertahoissa, joita on haastateltu milloin missäkin? Pöntsän omien sanojen mukaan (tässäkin päivityksessä) transvihaa on esim. se, että käytetään trans naisesta [sic] loukkaavasti ja virheellisesti termiä "biologinen mies", joka on yksiselitteisesti fakta. Onko siis faktojen toteaminen tätä pahamaineista "transvihan levittämistä"? Ja jos on, niin eikö periaatteessa minkä tahansa faktan toteamisesta voisi asettaa kenet tahansa syrjintäsyytteeseen? Jos totean, että Aurinko on tähti, vesi kiehuu 100 asteessa, ihmisellä on 206 luuta kehossaan, kissa on nisäkäs, linnuilla on höyhenet ja sokeri on makeaa, rikonko jonkun ihmisoikeuksia ja levitänkö vihaa? Jos ensin totean, että kuu ei ole juustoa, minkä jälkeen joku informoi minua syyllistymisestäni Juustokuun lahkon™ ihmisoikeuksien rikkomiseen, kumoutuuko rikkomukseni, jos totean kuun olevan juustoa? Miten paljon on merkitystä sillä, uskonko oikeasti sanomani pitävän paikkansa vai teenkö niin vain juustokuulaisten mieliksi ja säästääkseni oman nahkani? Kuka antoi Juustokuun lahkolle™ vallan asettaa muille säädöksiä siitä, miten kuusta ja sen juustoudesta saa puhua tai olla puhumatta?
8. Mitä tarkoittaa "olla vapaa" siinä mielessä kuin Pöntsä sen tässä esittää? Suomessa ihminen saa aika vapaasti toteuttaa itseään. Meillä on sananvapaus, mielipiteenvapaus ja kaikenlaisia vapauksia vaikka millä mitalla: vapaus valita työpaikka ja ammatti, vapaus avioitua kenen tahansa (täysi-ikäisen) ihmisen kanssa, vapaus tulla ja mennä miten mielii ja järjestää elämänsä ja toimeentulonsa miten parhaaksi katsoo. Mikä transeja ja heidän tukijoukkojaan itse asiassa rajoittaa ja millä perusteella? Suomessa voi nykyään määritellä sukupuolensakin itse ja muuttaa juridisia papereitaan vuoden välein niin halutessaan. Eli saat olla juuri niin Schrödingerin mies tai nainen kuin ikinä vain haluat. Transien syrjintä on laissa kielletty ja transiudella saa itselleen vaikka minkälaisia erityisjärjestelyjä ihan vain pyytämällä.
   
   Se, että meillä on kaikenlaisia vapauksia, ei tietenkään tarkoita absoluuttista rajattomuutta, koska meitä sitovat myös ihmisvelvollisuudet, yhteiskuntavelvoitteet ja lait. On omituista, että näin itsestään selvää asiaa täytyy erikseen vääntämällä vääntää täysi-ikäisille ihmisille, jotka ovat käyneet läpi Suomen koulujärjestelmän. Ei voi tulla sellaista tilannetta, että jollekulle vain annetaan rajattomasti jotain vapauksia tehdä mitä haluaa ilman että täytyisi tiedostaa velvollisuuksiaan ja ottaa muita ihmisiä huomioon. Njoo, toki tuo toteamus on Pöntsältä lähinnä kliseisen tyhjä latteus ilman sen suurempaa ajatusprosessia siinä takana, mutta nämä rajattomien ihmisoikeuksien nimeen vannovat libsut itse jatkuvasti korostavat sanojen voimaa ja sitä, miten sanat ovat väkivaltaa – heiltä tuppaa unohtumaan, että heitä itseään voidaan koska tahansa vaatia tekemään tiliä heidän omasta hyperbolisesta kielenkäytöstään, jossa kiistämättömien faktojen toteaminen on "vihan levittämistä".

Helsingin Sanomissa Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja Piia Lempiäinen ja Nytkis ry:n pääsihteeri Silla Kakkola kirjoittavat seuraavaa otsikolla Sukupuoli ei ole geneettisesti tai hormonaalisesti suoraviivaisen kaksijakoinen:

Tässä koko teksti copypastena:

 

Britannian korkein oikeus päätti rajata tasa-arvolain mukaiset naisten oikeudet vain biologisille naisille (HS 16.4.). HS:n uutisen mukaan ”vastakkain on ollut kaksi oikeushyvää: toisaalla biologisten naisten ja tyttöjen oikeudet ja toisaalla sukupuolivähemmistöjen oikeudet”. Transnaiset kuitenkin kokevat monia samoja syrjinnän muotoja kuin cisnaiset ja ovat usein erityisen haavoittuvassa asemassa. Transnaisten syrjiminen ei ole voitto naisliikkeelle vaan suuri tappio ihmisoikeuksille.

Transnaisten kutsuminen ”biologisiksi miehiksi” on paitsi syrjivää myös harhaanjohtavaa. Toisin kuin Britannian korkeimman oikeuden päätös antaa ymmärtää, sukupuoli ei ole geneettisesti tai hormonaalisesti suoraviivaisen kaksijakoinen. Tällainen tulkinta sukupuolesta jättää myös muun muassa intersukupuoliset ihmiset kokonaan näkymättömiin.

Sukupuolen pelkistäminen pelkäksi biologiaksi kaventaa naiseuden määritelmää ja kaikkien naisten turvallisuutta. Naiseuden käsitteen laajeneminen on hyväksi kaikille naisille, sillä ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa olla nainen.

Britanniassa niin sanotut gender-kriittiset toimijat, joista tunnetuin lienee kirjailija J. K. Rowling, ovat viime vuosina vaikuttaneet tämän keinotekoisen vastakkainasettelun puolesta näkyvästi. Transihmisiin kohdistuneet viharikokset ovat yleistyneet Britanniassa huomattavasti viime vuosien aikana.

On kuitenkin harhaanjohtavaa esittää, että naisliike olisi yhtenäisesti transnaisia vastaan. Suunta, johon polarisoiva naisasialiike on Britanniassa menossa, ei edusta feministisen liikkeen tilaa ja trendejä Suomessa tai kansainvälisesti.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ja naisten oikeuksien kaventaminen kulkevat käsi kädessä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa samat tahot rahoittavat transihmisten oikeuksien ja aborttioikeuden kaventamista. Unkarissa, missä juuri kiellettiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen julkiset tapahtumat, on myös kieltäydytty ratifioimasta Istanbulin sopimusta, joka velvoittaa valtiot toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Kaikki merkittävät suomalaiset naisjärjestöt ovat selkeästi linjanneet, että transtaustaiset naiset kuuluvat osaksi naisliikettä. Se tekee meistä vahvempia. Naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2025 Naisasialiitto Unionin, UN Women Suomen ja Naisjärjestöjen keskusliiton järjestämä yhteismarssi keräsi 10 000 osallistujaa marssimaan sen puolesta, että tasa-arvo menisi eteenpäin – ei taaksepäin, kuten nyt Britanniassa tapahtui tuoreen päätöksen myötä.

Aikoina, jolloin oikeuksien vastainen liike on nousussa maailmalla, yhteistyö kaikkien naisten ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien turvaamiseksi on tärkeämpää kuin koskaan. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Voi Jeesus tuota copingin ja epätoivon määrää.

"Sukupuolen pelkistäminen pelkäksi biologiaksi kaventaa naiseuden määritelmää ja kaikkien naisten turvallisuutta. Naiseuden käsitteen laajeneminen on hyväksi kaikille naisille, sillä ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa olla nainen."

Naiseuden määritelmä on loppujen lopuksi aika yksiselitteinen ja selkeä: [aikuinen ihmislajin naaras]. Tämän määritelmän laajentaminen sisällyttämään itseensä myös identiteettiongelmaiset miehet pervoiluineen on nimenomaan se turvallisuutta uhkaava tekijä, jota nämä sokeat ja ideologisen aivopesun koukkuineen päivineen nielaisseet helvetin idiootit eivät tajua.

On totta, ettei ole yhtä ja oikeaa tapaa olla nainen, mutta tämä pätee vain ja ainoastaan naisiin ja heidän sukupuolensa sisäiseen variaatioon (jota edustaa muuten myös transmieheys). Mies ei voi olla nainen. Piste. Mies voi tulla ulkoisesti naista muistuttavaksi, mutta hän ei voi olla nainen olemisen fundamentaalisessa ja ontologisessa perusmerkityksessä. Siten hänellä ei voi myöskään olla naisten oikeuksia, vaikka hän kuinka vankasti uskoisi oman naislarppaamisensa kumoavan todellisuuden. Trans voi tulla sosiaalisesti tulkituksi kokemussukupuolensa edustajana, mutta tuo tulkinta ei tee hänestä ehtaa ja aitoa kokemussukupuolensa yksilöä. Vanhan koulukunnan tervejärkiset transsukupuoliset TIESIVÄT, YMMÄRSIVÄT JA HYVÄKSYIVÄT TÄMÄN. Olen aidosti pahoillani niiden tervejärkisten transien puolesta, jotka haluaisivat vain elää elämäänsä kaikessa rauhassa ja joutuvat sietämään tätä holtitonta perseilyä ja oman lääketieteellisen tilansa karnevalisointia ja valjastamista poliittiseksi lyömäaseeksi.

Meillä on myös pakko olla tietyille asioille ja ilmiöille tietyt yleispätevät määritelmät. Käsitteiden määritelmiä ei voi tuosta noin vain muutella tai laajentaa mielivaltaisesti, koska määritelmien tehtävä on heijastaa todellisuutta, ei ihmisten subjektiivisia mielihaluja. Ne eivät myöskään voi toimittaa poliittisen vallankumouksen käsikassaran virkaa. Tietysti määritelmistä voi ja kuuluukin neuvotella (ja ylipäätään yhteiskunnallinen muutos toteutuu neuvottelemalla ja perustelemalla, ei sanelemalla), mutta tietty ihminen tai ihmisryhmä ei voi vain mahtikäskyllään sanella, miten jonkin asian pitää olla – semminkin kun se väite X tai Y ei millään aksiomaattisella mittarilla tarkastellen pidä paikkaansa. Kuka tahansa voi päänsä sisällä ja omassa henkilökohtaisessa elämässään määritellä itsensä vaikka sähköiseksi sinivalaaksi, liekehtiväksi pilvenhattaraksi, näkymättömäksi pantteriksi, sateenkaarta oksentavaksi ketuksi, kuunvalosta kudotuksi taikamatoksi, leivänpaahtimeksi, dildoksi, anaalitapiksi, Donald Trumpiksi, Jeesukseksi, Madonnaksi, metsänhaltiaksi tai kyborgiksi, mutta meillä on silti oltava muuttumattomille tosiasioille (tässä tapauksessa ihmislajin sukupuoliselle kaksinapaisuudelle, joka on niin ilmiselvä fakta, ettei sitä vain voida kiistää) tietyt perusmääritelmät, jotta voimme kollektiivisesti puhua asioista ajautumatta kaaokseen. Toki usein vaikuttaa siltä, että intersektionalisteille ja wokettajille nimenomaan se kaaoksen luominen on koko homman itsetarkoitus. He haluavat luoda kaaosta ja nimenomaan pyrkivät siihen, että kaaos vallitsisi.

"On kuitenkin harhaanjohtavaa esittää, että naisliike olisi yhtenäisesti transnaisia vastaan."

Se, että ei suostu asettamaan transeja kaikissa tilanteissa koko ajan jalustalle ja ykkössijalle, ei ole synonyymi sille, että olisi "heitä vastaan". Ylipäätään ihmisillä on tähdellisempääkin tekemistä kuin märehtiä transien neurooseja ja maailmantuskaa 24/7. Niin valtavana järkytyksenä kuin se saattaa transeille ja genderspeshuleille tullakin, he eivät ole maailmannapa ja muiden elämän kokoaikainen keskipiste. Ovatko transit harkinneet sellaista vaihtoehtoa, että he täydellisen kapituloinnin ja kumartamisen vaatimisen sijasta opettelisivat elämään rinnatusten ja sovussa muiden ihmisryhmien kanssa? Ettei siitä omasta sukupuoli-identiteetistä ja illusorisesta sorretuudestaan tarvitse vääntää joka käänteessä numeroa, jota hieroa muiden naamaan ja kirnuta kurkusta alas? Tilan ja rauhan antaminen muille helpottaisi heidän omaa kurjaa elämäänsäkin.

Se, että olemme yhteiskunnallisesti päätyneet näin tulehtuneeseen tilanteeseen ja Britannian korkeinta oikeutta myöten täytyy erikseen linjata mustan olevan mustaa eikä valkoista, ei lähde mistään neutraalista tasa-arvotyöstä ja rinnakkain elämisen mahdollistamisesta vaan erioikeuksien ja ylivallan vaatimisesta eli narsistisesta ja itsekkäästä päällepäsmäröinnistä, jossa keinotekoiseen uhristatukseen ripustautunut äänekäs vähemmistö astuu siekailematta muiden päälle oman edun saavuttamiseksi. Muiden päälle paskomisesta on seurauksena sama efekti kuin vastatuuleen sylkemisestä: se kostautuu jossain vaiheessa ja läjähtää päin omaa pläsiä.

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ja naisten oikeuksien kaventaminen kulkevat käsi kädessä."

Pitäkää seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet erossa sukupuolivähemmistöjen vaatimuksista. Homoseksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä omaa kehoaan ja koko maailmaa vihaavien sukupuolineurootikkojen, autogynefiilien, vetskaritissien ja genderspeshulien pohjattomien tarvetyhjiöiden kanssa. Homoseksuaalit eivät tarvitse koko ympäröivää yhteiskuntaa vääntymään miljoonalle mutkalle voidakseen olla homoseksuaaleja ja elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Lakatkaa niputtamasta homoja yhteen transien kanssa kaasuvalottamisen taktiikkananne. Homot eivät halua samoja asioita ja pyri samoihin yhteiskunnallisiin päämääriin (lue: pistämään kaikkea paskaksi) kuin transit. Homot haluavat rakentaa hyvää ja kestävää ja elää rauhallista rinnakkaiseloa heteroenemmistöisen valtaväestön kanssa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Emme halua toteuttaa mitään kulttuurimarxistista perverssien queervallankumousta, kiitos.

"Kaikki merkittävät suomalaiset naisjärjestöt ovat selkeästi linjanneet, että transtaustaiset naiset kuuluvat osaksi naisliikettä. Se tekee meistä vahvempia."

Kaikki? :D Vahvempia? :D

"Aikoina, jolloin oikeuksien vastainen liike on nousussa maailmalla, yhteistyö kaikkien naisten ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien turvaamiseksi on tärkeämpää kuin koskaan."

Tekö kutsutte "yhteistyöksi" omaa sanelupolitiikkaanne? Miltä saapas maistuu?

Jatketaan keskustelua kommenteissa. Jos hyvää matskua tulee lisää vastaan (tai siis varmasti tuleekin), kirjoitan jatko-osan. Tilannetta kokonaisuudessaan on mielenkiintoista tarkkailla. Olen jo vuosien ajan odottanut, milloin valtaväestöllä menee lopullisesti hermot transsekoiluun, ja nyt juuri elämme sitä aikakautta, kun heiluri heilahtaa toiseen suuntaan. Britannian ja myös USA:n tapahtumat ovat konkreettisia ilmentymiä tästä. Voi olla, ettei siitä seuraa pelkkää hyvää (ja varmasti esim. homotkin joutuvat ottamaan tästä jonkin verran takkiin), mutta eipä muutosta toisaalta ikinä tapahdu ilman jonkinlaista kipua ja sitä, että joku joutuu vähän kärsimään.