Vieraskynä: Mitä Orwell sanoisi, jos hän näkisi vuoden 2023? Kuuluuko hänen haudastaan jo kolkkoa naurua?

Tänään päästetään ääneen uusi vieraskynäilijä, nimimerkiltään Vuokko Kala. Vuokko pohtii George Orwellin maailmankuulun ja ikiaikaisen dystopiaklassikon Vuonna 1984 tematiikkaa ja kytköksiä nykyaikaan sekä gendertotalitarismiin. Vuokko lähetti tämän tekstin minulle jo heinäkuussa, mutta jonossa oli häntä ennen muutama muu vieraskynä, joten tämän julkaisu pääsi viivästymään. Mutta here we go!

Teksti julkaistaan sillä ajatuksella, että lukija on lukenut Vuonna 1984 -teoksen tai ainakin pääpiirteissään tietää, mistä siinä on kyse (Isoveli, Totuusministeriö, oksymoronit tyyliin tietämättömyys on voimaa jne.). Jos et ole lukenut Vuonna 1984:ää, mutta olet aikeissa etkä halua tietää juonesta ja teoksen muusta tematiikasta etukäteen mitään, niin skippaa tämä teksti ja palaa siihen teoksen luettuasi. Jos pieni spoilaantuminen ei häiritse, niin sitten toki anna mennä. Olitpa kuka tahansa ja missä tahansa, niin teos kannattaa ehdottomasti lukea. Tulet yllättymään varsinkin siitä, miten paljon teoksesta (joka on julkaistu vuonna 1949) löytyy yhtymäkohtia nykyaikaan. Otteita teoksesta ei turhan päiten siteerata nykykeskustelussa kerta toisensa jälkeen.

The Party told you to reject the evidence of your eyes and ears. It was their final, most essential command.

Sanoisinpa jopa, että Vuonna 1984 tulisi sisällyttää opetussuunnitelmiin pakolliseksi luettavaksi joka iikalle, sen verran väkevä ja merkittävä on sen sanoma vallasta, kontrollista ja mielenmuokkauksesta.

[Vieraskynä alkaa.]

George Orwell: Vuonna 1984 (WSOY, 1999)

Suom. Raija Mattila

Vuonna 1984 lukeminen vuonna 2023 on väkevä kokemus. Romaanin esittämä kuva yhteiskunnasta on joissain suhteissa häkellyttävän samankaltainen, joskin eroavaisuuksiakin löytyy. Kaikkialla kansalaisia valvova Isoveli teleruutuineen on tietenkin ensimmäinen mieleen tulevava yhtäläisyys.

”Kaukana alas kattojen väliin laskeutui helikopteri, joka vaappui hetken ilmassa kuin raatokärpänen ja ampaisi sitten uudestaan nousuun. Poliisipartio se siinä väijyi ihmisiä ikkunoiden takaa. Mutta mitäpä partioista. Vain ajatuspoliisi merkitsi jotakin.” (s. 12)

Oseanian, yhden kolmesta alati keskenään sotivista maailmanvalloista, virallinen ideologia on Engsos. Sen pyhät periaatteet ovat uudiskieli, kaksoisajattelu ja menneisyyden hallinta muuttamalla menneisyys vastaamaan puolueen tarkoitusperiä ja nykyisiä linjauksia. Uudiskielen tehtävä on hävittää entiskieli. Tämän hävitystyön parissa ahertaa myös totuusministeriön pikkuvirkamies Winston Smith. Hän väärentää arkistoja poistamalla vanhoja sanoja ja korvaamalla ne uusilla käsitteillä. Jos haluaa hallita nykyisyyttä ja tulevaisuutta, on hallittava menneisyyttä.

Kaksoisajattelu on konsepti, jossa uskotaan samanaikaisesti kahteen keskenään ristiriitaiseen totuuteen. Kaksoisajattelu, kuten uudiskielikin opitaan indoktrinaatioprosessissa, jossa ryhmäpaineella on merkittävä rooli. Totalitarismissa pääsee tietenkin helpommalla kun vain sopeutuu.

”Winston laski kädet sivuille ja veti keuhkot täyteen ilmaa. Hänen ajatuksensa luiskahtivat kaksoisajattelun koukeroihin. Miten piti tietää ja olla tietämättä, olla selvillä asiain todellisesta tilasta ja ladella huolella sepitettyjä valheita, olla yhtaikaa kahdella eri kannalla, tietää että ne poissulkevat toisensa ja uskoa silti kumpaiseenkin; käyttää logiikkaa logiikkaa vastaan, kieltää moraali ja vaatia sitä silti, uskoa demokratia mahdottomaksi ja pitää kuitenkin puoluetta demokratian suojelijana; unohtaa kaikki mikä on tarvis unohtaa, sitten palauttaa se tarvittaessa takaisin mieleen ja sitten taas unohtaa se heti: ja mikä tärkeintä, soveltaa samaa menetelmää itseensä.” (s. 47)

Transnaiset ovat naisia, transmiehet ovat miehiä on meille tuttu mantra. Tätä on hoettu meille niin kauan, että osa ihmisistä todella uskoo näihin totuuksiin, täysin kyseenalaistamatta. He eivät ilmeisesti enää kykene näkemään, miten transnainen millään tavalla eroaisi naisesta, muuten kuin ehkä siinä mielessä, että transnainen on marginalisoituna vähemmistönä kaikista eniten feministin puolustuksen tarpeessa. Miten voi uskoa, että transnaisella ja naisella ei ole mitään eroa? Mitä uskominen oikeastaan on? Mietin usein, miksi samainen mantra ei saanut tarttumapintaa omista aivoistani. Miksi en koskaan sisäistänyt, että transnainen on nainen? Olen nainen ja feministi, elän kulttuurialalla työskentelevien intersektionaalisten feministien keskuudessa. Minullekin on yritetty selittää, miksi juuri transnainen on kaikista poljetuin ja sorretuin nainen. Se kuulosti aina kummalliselta, vaikka aluksi en edes oikeastaan hahmottanut, mistä koko asiassa on kyse. Mutta en halunnut enkä voinut uskoa siihen, koska siinä ei lopultakaan ollut mielestäni järkeä.

Eikö feminismin pitäisi olla naisia varten? Eikö transihmisten oikeuksia varten pitäisi olla oma, täsmälleen heidän asialleen omistautunut emansipaatioliike? (Ja ei, ei tietenkään LGB-väen liike!) Ja miksi näin vaativa, ehdoton tapa viestiä?

En kyennyt hyväksymään ajatusta siitä, että minun pitäisi feministinä ajaa transnaisten asiaa, koska en uskonut heidän olevan naisia. En kyennyt uskomaan. Ja mitä enemmän ajattelen sitä, että transnaiset eivät ole naisia vaan miehiä, sitä vahvemmin tulen tietoiseksi siitä, että kyseessä on mindfuck.

Orwell kuvaa kylmäävän osuvasti mekanismia, joka on olennainen jokaisessa totalitaristisessa yhteiskunnassa. Miten saadaan miljoonat ihmiset käyttäytymään halutulla tavalla, palvelemaan valtaapitävien intressejä? Kontrollikoneiston on tunkeuduttava ajatuksiin asti, vallattava ne viimeistä kolkkaa myöten ja saatava yksilö rakastamaan puoluetta. Winston käy jatkuvaa sisäistä kamppailua, joka tuntuu hyvin todelliselta.

Mitä Orwell sanoisi, jos hän näkisi vuoden 2023? Kuuluuko hänen haudastaan jo kolkkoa naurua?

Ajattelen nykyisin usein kaiholla aikaa vain kymmenisen vuotta sitten. Asiat olivat yksinkertaisia ja selkeitä, ja sellaiset käsitteet kuin mies ja nainen, naisten oikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo, homoseksuaali, heteroseksuaali, biseksuaali. Kaikki ymmärsivät mistä puhuttiin, todellisuutemme oli yhteinen. Kenenkään ei tarvinnut sipsutella munankuorilla eikä harrastaa jatkuvaa mentaalijumppaa. Ei tarvinnut pelätä canceloimista ja ihmissuhteiden katkeamista sen takia, että toteaa täysin itsestäänselviä asioita ja biologisia totuuksia. Todellisuus oli. Minne se katosi? Miten voi olla mahdollista, että yhtäkkiä, vain muutamassa vuodessa koko länsimainen globaali yhteiskunta ja kulttuuri on aivan sekaisin? Poliitikot änkyttävät ja kakeltelevat, kun heiltä kysytään, voiko naisella olla penis. He eivät enää kykene viittaamaan koherenttiin todellisuuteen lausunnoillaan, koska todellisuus on hakkeroitu käsitteiden kautta.

Myös Winston kaihoaa kaikkea vanhaa. ”Sisimmässäsi roikut mieluummin kiinni entiskielessä, sen kaikissa epämääräisyyksissä ja merkityseroissa. Sinä et ole tajunnut sanahävityksen kauneutta. Tiedätkö, että uudiskieli on maailmassa ainoa kieli, jonka sanavarasto kutistuu vuosi vuodelta?” toteaa Winstonille hänen virkamiestoverinsa Syme (s. 66). Hän jatkaa: ”Katsohan, uudiskielen tehtävä on ajatteluasteikon kaventaminen. Teemme lopulta ajatusrikoksen kirjaimellisesti mahdottomaksi, koska kielessä ei tule olemaan sanoja ilmaista sitä.”

Jälleen osuu meidän aikaamme. Sitä mille ei ole sanoja, ei käsitteenä ole olemassa. If there is no sex, there is no same-sex attraction (Rowling). Miten ihmiset voivat puolustaa oikeuksiaan tai puhua todellisuuksistaan, jos heillä ei ole käsitteitä sellaisille asioille kuin nainen tai sukupuoleen perustuvat oikeudet? Emme voi, ja se on tarkoituskin.

Winston Smithillä on kuitenkin toivoa. Hänellä on epäilys, ja hän varjelee omia epäilyksiään ja omia ajatuksiaan kirjoittamalla päiväkirjaa. Kirjoittaminen antaa hänelle vapauden epäillä, vapauden kieltää se, mihin hänet yritetään pakottaa. ”ALAS ISOVELI”, hän kirjoittaa – ja pelkää, että isoveli näkee tai saa tietää, sillä ilmiantajia on kaikkialla, jopa lapset voivat ilmiantaa vanhempansa ajatusrikollisuudesta. Mutta hänen epäilyksensä johtaa ennen pitkää kapinaan.

Winston myös rakastuu työtoveriinsa Juliaan, jota hän aluksi epäilee ajatuspoliisiksi. He tapaavat, sillä tavalla kuin dystopioissa tavataan, välttäen Isoveljen alati valvovaa silmää, luikkien ajatuspoliisia ja teleruutuja pakoon luonnon helmaan, jossa tehdään luonnollisia asioita, se kaunein mitä voi kahden ajatusrikollisen välillä voi tapahtua. Engsos on nimittäin hyvin seksikielteinen, seksi on sallittu vain suvunjatkamistarkoituksessa ja siten, ettei nainen nauti siitä.

”Siveys ja poliittinen puhdasoppisuus olivat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Sillä miten se pelko, viha ja mielipuolinen herkkäuskoisuus, jota puolue jäseniltään vaati, voitiin pitää sopivan korkealla muuten kuin salpaamalla jokin voimakas vietti ja käyttämällä sitä liikkeellepanevana voimana? Puolue koki sukupuolisen halun vaaralliseksi ja oli kääntänyt sen hyödykseen.” (s. 160)

On kiinnostavaa, että siinä missä Orwellin dystopia on seksikielteinen ja siveä, transliike on tietyllä tavalla hyperseksuaalinen. On paljasta pintaa, drag queeneja, rajojen rikkomista ja venyttämistä, lasten seksualisointia ja exhibitionismia, sekä ”identiteeteiksi” naamioituja parafilioita. Transliike esitetään pinnallisesti iloisena, vapaamielisenä ja seksipositiivisena karnevaalina, joka tietenkin vetoaa nuoreen liberaaliin väkeen, mutta kaiken tuon värikylläisyyden ja kimalluksen takana piilee jotain hyvin pimeää ja synkkää. Minusta vapaamielisen kulissin takana näyttää häämöttävän ihmisen seksuaalisuuteen kohdistuva tuhovimma; genderkultti on pohjimmiltaan ihmiskielteinen ideologia; se haluaa rikkoa ihmisen ytimiään myöten, ja se käy hyökkäykseen ruumiin kautta. Käsite ”sex” on materiaalinen, todellinen ja lihallinen. Käsite ”gender” on silkkaa fantasiaa; se on haavekuva, epätodellisuus, irtautuminen ruumiista. Väriloisteliaan karnevaalin ja kimalluksen alla väijyy kuitenkin tasan yhtä tuhkanharmaa, synkkä ja toivoton todellisuus kuin Oseaniassa, jonka rappeutuvissa, likaisissa kaupungeissa ”aliravitut ihmiset raahustivat vuotavin kengin”. (s. 91)

Vuonna 1984 on kokonaisuudessaan synkkä ja lohduton, mutta kolmas osa on erityisen ahdistava. Winston vangitaan ja häntä kidutetaan, ja ideologia saa nitistettyä hänet lopullisesti. Julialle käy samoin, ja vaikka he onnistuvat pelastamaan nahkansa, sielujaan he eivät saa pelastettua. Rakkauskin heidän välillään on kuollut. Toisaalta, romaanissa on myös lohdullisuutta ja riipaisevaa kauneutta, kuten toisen osan upeasti kuvatussa loppukohtauksessa, jossa Winston oivaltaa jotain. Hän katselee ikkunasta pihalla pyykkejä ripustavaa tukevaa keski-ikäistä prolenaista, joka yhtäkkiä näyttää hänestä kauniilta, vaikka, kuten Julia huomauttaa, naisen lantionympärys on ainakin metri. ”Se on hänen kauneuttaan”, Winston sanoi.

Vapautta on esimerkiksi vapaus ajatella toisin.

[Vieraskynä päättyy.]

Kiitos pohdiskelevasta, mutta silti napakasta ja tiiviistä tekstistä, Vuokko!

Siitä on aikaa, kun olen itse Vuonna 1984:n lukenut; en enää muista yksityiskohtia ja kaikkia juonenkäänteitä kovin tarkasti. Teoksen vaikuttavin pätkä (muistaakseni toisessa osassa) on ehdottomasti se, jossa on otteita Emmanuel Goldsteinin manifestista The Theory and Practice of Oligarchical Collectivism. Nuo pätkät ovat oikeastaan koko teoksen ydin, koska ne avaavat perusteellisesti koko dystopian ideologisia perusprinsiippejä. Sota on rauhaa; vapaus on orjuutta; tietämättömyys on voimaa (jokaisen oksymoronin filosofiaa avataan teoksessa omissa alaluvuissaan erikseen).

Olen aikaisemmin puhunut paljon siitä, miten nykyajalle on leimallista, että edistyksellisenä poseeraavat vasemmistoradikalistit pyrkivät mylläämään koko yhteiskunnan ja kollektiivitodellisuuden läpeensä oman maailmankuvansa mukaiseksi. Miten se sen tekee? Muokkaamalla kieltä ja käsitteitä uuteen uskoon. Vuonna 1984:ssä juuri tämä seikka eli kielen manipulointi vallan ja kontrollin välineenä on kaiken keskiössä. Teoksen ominaisjuonteena se on niin laaja aihe, että siitä riittäisi analysoitavaa kymmeniin blogiteksteihin. Wikipediassa on uuskielestä oma erillinen artikkelinsa, jonne on listattu pääpiirteittäin uuskielen perusperiaatteita:

Uuskielen yhtenä tarkoituksena on tarjota oikeanlainen ilmaisuväline engsosin seuraajien maailmankatsomukselle ja ajatusmalleille. Kielen toisena tarkoituksena on tehdä vääräoppinen ajattelu mahdottomaksi siinä vaiheessa, kun uuskieli on kokonaan korvannut vanhakielen. Siksi uuskielen sanasto antaa mahdollisuuden ilmaista tarkasti Puolueen jäsenen tarkoittamat merkitykset, mutta se tekee mahdottomaksi ilmaista muita merkityksiä edes epäsuorasti. Tämä saavutetaan yhtäältä uudissanoilla, toisaalta epätoivottujen sanojen hävittämisellä tai niiden merkitysten korjaamisella oikeaoppiseksi tai tarkentamisella. Tästä on esimerkkinä sana ’vapaa’ (engl. free), jota uuskielessä voi käyttää vain sellaisissa ilmaisuissa kuin ’vapaa rikkaruohoista’. Sanalla ei kuitenkaan uuskielessä voi viitata enää poliittiseen tai älylliseen vapauteen, sillä niitä ei enää ole olemassa edes käsitteinä.

Uuskielen muita piirteitä:

• Kaikkien epäsäännöllisten muotojen poistaminen kielestä (tavallisen englannin all men → uuskielen all mans).
• Arvottavien adjektiivien määrän vähentäminen ja merkityksen normittaminen ja vastakohtien määrittäminen un-etuliitteellä (epä-). (Tavallisen englannin vastakohtaisuus good/bad muutettiin muotoon good/ungood eli suomeksi hyvä/epähyvä.) Myös unperson eli epähenkilö, henkilö jonka olemassaolo kiistettiin.
• Sanojen muodostaminen sanavartalosta etu- ja jälkiliitteillä (-ful-adjektiivi, -wise-adverbi, -er-tekijä jne.).
• Käsitteiden muodostaminen etuliitteillä (ante- eli esi-, post- eli jälki-, up- eli ylä-, down- eli ala- jne.).
• Lyhennekieli (Minipax eli "rauhanministeriö" [Ministry of Peace, pax tulee latinasta], ts. sotaministeriö, Miniluv eli "rakkauden ministeriö" [Ministry of Love], ts. valtion turvallisuuden ministeriö, Minitrue eli "totuuden ministeriö" [Ministry of Truth], ts. propagandaministeriö).
• Sanojen määrän rajoittaminen (hyvän ja epähyvän lisäksi ei ollut sanoja "erinomainen" tai "surkea" vaan tarvittaessa hyvyyden ja epähyvyyden asteita voitiin ilmaista sellaisilla adjektiiveilla kuin "doubleplusungood" eli tuplaplusepähyvä tai "plusgood" eli plushyvä).
• Harhaanjohtavat eufemismit ("joycamp" eli riemuleiri, oikeammin keskitysleiri, pakkotyöleiri).

Teoksessa uuskielen päätarkoituksena on siis pyyhkiä vaihe vaiheelta kielenkäytöstä pois kaikki vanhakielen käsitteet, joilla on mahdollista ilmaista poliittisesti vääräoppisia ja epätoivottavia mielipiteitä. Ajatuksena on, että kun ei ole käsitteitä, joilla ilmaista vääräoppisuutta, ei ole lopulta enää vääräoppisuuttakaan (koska sille ei ole olemassa sanaa), eikä kenenkään ole täten mahdollista tehdä enää "ajatusrikoksia". Prosessi on koko ajan käynnissä oleva, ja uuskielen lanseeraamiseksi vanhakielen tilalle pysyvästi ponnistellaan teoksen maailmassa tietoisesti.

Suuri osa ihmisistä pitää täytenä foliohattuiluna sitä, jos joku esittää sellaisia arveluja, että nykyajan radikaalivasemmisto pyrkii toteuttamaan Vuonna 1984 -teoksessa kuvatuilla taktiikoilla jonkinlaista neomarxistista vallankumousta. Ihmisille epämiellyttävien tosiasioiden myöntäminen on yleisesti ottaen hirvittävän vaikeaa, vaikka ne tosiasiat olisivat täysin päivänselvinä heidän neniensä edessä ja joku vielä erikseen hieroisi todisteita heidän naamojaan vasten (vahvistusharha). Huomatkaa, että nykyisen radikaalivasemmiston poliittisia hankkeita masinoivat toimijat eivät itse käyttäisi sellaisia kontroversiaaleja termejä kuin vallankumous. Sehän paljastaisi heidän pyrkimystensä todellisen luonteen valtaväestölle, joka on hinnalla millä hyvänsä pidettävä siinä uskossa, että vasemmistoradikaalit ovat "hyviksiä", jotka vain taistelevat paremman maailman puolesta. Tämä toteutetaan juurikin orwellilaiseen tyyliin kutsumalla vasemmistoradikaalien hankkeita tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kun tosiasiassa tehdään jotain aivan päinvastaista.

Juuri siitä onkin kyse nykyajan liberaalivasemmistoradikaalien hankkeessa, jonka juuret juontuvat Vuonna 1984 -teoksen dystooppiseen maailmaan. Tämä saavutetaan yhtäältä uudissanoilla, toisaalta epätoivottujen sanojen hävittämisellä tai niiden merkitysten korjaamisella oikeaoppiseksi tai tarkentamisella, kuten aiemmin mainittu Wikipedian lyhytmääritelmä kertoo. Väyläksi hankkeelleen nykyajan vasemmistoradikaalit ovat valinneet, kuten kaikki hyvin tiedätte, modernin LGBTQIA+-aktivismin eli tarkemmin sanottuna transaktivismin, jonka poliittisen koskemattomuuden suojista he edistävät päämääriään viemällä osiin pilkottuja hankkeitaan maaliin yksi toisensa jälkeen. Kielen tasolla se näkyy sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitteiden sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvodiskurssien käsitteiden sotkemisena niin eeppisiin sfääreihin, ettei tavallisten pulliaisten ja kaduntallaajien ole mitenkään mahdollista ottaa niistä enää mitään tolkkua.

Radikaalivasemmistolaiset myyvät vallankumoushankkeitaan (mm. loputtomat lakialoitteet transien oikeuksien laajentamiseksi) ihmisille kauniilla puheilla yhdenvertaisuudesta ja romantisoiduilla mielikuvilla sateenkaaresta, jonka päässä odottaa jonkinlainen unelmien Eden, Shangri-La tai Jonestown, jossa ei ole koskaan enää mitään ongelmia. Enkelit ja kerubit näppäilevät harppujaan ja tasa-arvon rikkumaton autuus vallitsee kaikkialla.

Ihmisten on keskimäärin yhtä helppoa uskoa kaikenlaisiin sokerihuurrutettuihin mielikuviin kuin poliitikkojen vaalilupauksiinkin. Retorinen unelmien maalailu vetoaa keskivertoihmisen lapsenomaiseen tarpeeseen nähdä maailma hyvänä ja ristiriidattomana paikkana, jossa kaikilla on hyvä olla. Maailma nyt vaan ei ole sellainen. Kaikkein merkityksellisin osa onnistunutta kaupankäyntiä (oli kyse sitten aineellisista tai aineettomista asioista) on aina hyvä myyntipuhe. Rakenna mielikuva, maalaa unelma, luo siten toiselle tarve ja tarjoa lopuksi ratkaisu tuohon tarpeeseen. Juuri tämä kaava pätee myös mm. pyramidihuijauksissa, joissa on usein tarjottuna periaatteena se, että kun verkoston tuotteen jälleenmyyjäksi ryhtynyt henkilö on kerryttänyt alleen tarpeeksi suuren verkoston omia jälleenmyyjiään, hän saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden ja voi lopettaa työnteon. Luin kerran entisen Amwayn jälleenmyyjän kertomuksen siitä, miten jossain Amwayn hengennostatustilaisuudessa olivat kaikki Amway-jälleenmyyjiksi liittyneet kohottaneet maljansa ja huutaneet yhteen ääneen hurmoksessa: "Freedom! Flush that stinking job!"

Radikaalivasemmiston retorinen mielikuvamanipulointi ja käsitteiden vääristely liittyy paitsi sukupuoli- ja seksuaalisuusteemoihin myös sellaisten käsitteiden hämärtämiseen kuin syrjintä, sorto, ulossulkeminen, rasismi, samoin mm. natsi ja fasisti ja kaikki muu eriarvoisuuskäsitteistö. Radikaalivasemmisto rakastaa käyttää kampanjoissaan ja sloganoinnissaan kaikenlaisia äärikäsitteitä raflaavasti ja tunteisiin vetoavasti. Tästä erinomainen esimerkki Suomessa on edellisten eduskuntavaalien jälkeinen jumalattomat mittasuhteet saanut rasismimöykkä mielenosoituksineen ja kulkueineen. Rasistit ulos hallituksesta! Peli poikki, ulos rasismi ja fasismi! Ei natseja hallitukseen, ei natseja minnekään! Me emme vaikene, rasistit ja fasistit ulos! Kokoomus on äärioikeistoa! Purra ulos! Eikö hallitusta hävetä?!

Rakkaudellinen rauhan ja suvaitsevaisuuden marssi.

Yllä mainitusta rasismiälämölöstä olisi enemmänkin asiaa, mutta en paneudu siihen nyt syvällisemmin.

Ajattelen nykyisin usein kaiholla aikaa vain kymmenisen vuotta sitten. Asiat olivat yksinkertaisia ja selkeitä, ja sellaiset käsitteet kuin mies ja nainen, naisten oikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo, homoseksuaali, heteroseksuaali, biseksuaali. Kaikki ymmärsivät mistä puhuttiin, todellisuutemme oli yhteinen. Kenenkään ei tarvinnut sipsutella munankuorilla eikä harrastaa jatkuvaa mentaalijumppaa. Ei tarvinnut pelätä canceloimista ja ihmissuhteiden katkeamista sen takia, että toteaa täysin itsestäänselviä asioita ja biologisia totuuksia. Todellisuus oli. Minne se katosi?

Se katosi neomarxistisen vallankumouspyrkimyksen jalkoihin, kun historia yllätyksettömästi vain tässä toistaa itseään. Samaa paskaa eri paketissa, siis nykyajan intersektionaalisuusliikehdintä; samalla kaavallahan vallankumousta ovat mm. Kiinassa yrittäneet maolaiset jo pieni ikuisuus sitten. Jokainen sukupolvi aina keksii pyörän uudelleen ja kuvittelee, että ovat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Tämä pätee myös sukupuolisekoiluun: nykyajan genderistit, transit, muunsukupuoliset ja queerit kuvittelevat ihan aidosti olevansa ensimmäiset ihmiset koko maailmanhistoriassa, jotka ovat keksineet, että sukupuoli on sosiaalisesti ja kulttuurisesti häilyväinen käsite, sukupuolirooleja voi sotkea ja hämärtää ja leikitellä niillä ja niin edespäin. Ei tarvitse mennä 1980- tai 1970-lukuja kauemmas, kun tuonaikaisesta genderbendingistä löytyy läjäpäin esimerkkejä Princeineen, David Bowieineen, Annie Lennoxeineen, Grace Joneseineen ja Marilyn Mansoneineen, puhumattakaan punk- ja hippikulttuurien sukupuolihäilyväisyydestä. Noina aikoina ihmiset eivät vain olleet niin tajunnanräjäyttävän sekaisin, että olisivat uskotelleet itselleen miehen voivan oikeasti muuttua naiseksi ja naisen mieheksi, kuten nämä nykyajan genderkilarit huutosakkeineen.

Intersektionalistit ja radikaalivasemmistolaiset (jotka ovat käytännössä yhtä ja samaa porukkaa) eivät ajattele, että "todellisuutemme on meille yhteinen". He ajattelevat, että todellisuus on jokaiselle sitä, mitä hän itse haluaa sen olevan. Vasemmistolaisuus on aina korostanut ääri-individualismia siinä mielessä, että jokainen saa täysivaltaisesti itse määritellä oman identiteettinsä ja elämänsä olosuhteet ja reunaehdot. Nykyaika eroaa aiemmista aikakausista siinä, että nykyvasemmiston mielestä ihmisen tulee saada määritellä koko todellisuus itsessään uusiksi omien halujensa ja fiilistensä pohjalta. Todellisuuttahan määrittelee ihminen itse sanojen ja käsitteiden kautta; tästä syystä radikaalivasemmistolaiset ovat takertuneet miehen ja naisen käsitteisiin, koska ne ovat kaikkein välittömimmin ja lihallisimmin ihmistä ylä-alakategorisella tasolla määrittävät käsitteet. Olemme koko ajan absoluuttisesti kiinni omassa lihassamme, miehessä tai naisessa, emmekä pääse tästä lihasta pakoon minnekään. Emme voi kieltää omaa lihaamme tai muuttaa lihamme essenssiä muuksi kuin se on. Koska radikaalivasemmistolaisessa ideologiassa tällainen luontoäidin pakottama jako kahteen karsinaan nähdään ilmentymänä sortorakenteesta, käy radikaalivasemmisto raivoisaan hyökkäykseen todellisuutta vastaan sen sijaan, että hyväksyisi biologisten faktojen muuttumattomuuden ja pohtisi, miten maailmasta voidaan niiden sallimissa rajoissa rakentaa parempi paikka olla ja elää. (Vasemmiston päämääräthän sinänsä ovat ihan jaloja, kun niitä tarkastellaan pintatasolla – rauhaa, rakkautta ja yhdenvertaisuutta kaikille – mutta kun vähänkään pureudutaan pintaa syvemmälle, paljastuu koko liikehdinnän totalitaristinen luonne hyvin nopeasti. Yksi indikaattori pinnanalaisesta totalitaristisuudesta on se, ettei kyseisiä toimijoita saa puolella sanallakaan arvostella mistään eikä mitään heidän tavoitteitaan saa koskaan kyseenalaistaa. Jos niin erehtyy tekemään, päätyy välittömästi canceloiduksi ja langetetuksi ikuiseen kirkonkiroukseen.)

Ja missä se mainittu raja kulkeekaan, kun sukupuoliasioista tässä blogissa puhutaan? Siinä, että nainen ei voi olla homomies eikä mies voi olla lesbo. DEAL WITH IT.

Miehen ja naisen käsitteellinen sotkeminen ja vääristäminen on ihmisyyden itsensä sotkemista. Ennen kuin voi hallita, täytyy ensin luoda kaaosta. Vasemmisto käyttää jatkuvaa käsitteiden sotkemista ja siihen liittyvää loputonta juupas, eipäs -väittelyä väsytystaistelun ja kaaoksen luomisen mekanismina. Immateriaaliset ideat sotketaan materian maailmaan ja koetetaan vääntää materiasta arbitraarinen (= sattumanvarainen) konsepti, jota ihminen voi tahdonvoimalla kontrolloida ja jonka ei muka tarvitse rajoittaa ihmistä millään tavalla. Kaikkein fanaattisimmat sukupuolten dekonstruktiota ajavat toimijat ihan oikeasti uskovat siihen, ettei biologia ole totta siinä mielessä kuin olemme sen tähän saakka ymmärtäneet (mies ja nainen, jotka lisääntyvät keskenään). Heidän uskomustensa mukaan jokainen koskaan elänyt ihminen oli/on arbitraarinen kasauma kehollisia ja elimellisiä ominaisuuksia, jotka eivät muodosta sukupuolittunutta ja toisistaan erotettavaa kaksinapaisuutta vaan ovat juuri niin mielivaltaisia kuin ihminen itse päättää niiden olevan. He ihan oikeasti uskovat ja ajattelevat näin. Kiihkouskovaisen itsevarmuudella.

(Nythän transaktivistit ovat riemastuneet siitä, kun Sara Forsberg on kertonut julkisesti olevansa intersukupuolinen. Ajattelin heti noita artikkeleita nähtyäni, että transit kaappaavat ja valjastavat Forsbergin keulakuvaksi sekoilun edistämiseen. Katsokaa nyt kaikki, miten naiseksi itsensä kokeva Sara Forsbergkin kertoo olevansa geneettisesti mies! Aivan kuin intersukupuolisuudella, joka on kehon fyysinen ominaisuus, olisi haileimman hevonvitun huitukan vertaa tekemistä modernien transidentiteettien kanssa.)

Traagistahan tässä transien ja intersektionalistien kannalta on se, ettei todellisuus ole kiinnostunut ihmisten sanoista ja määritelmistä. Todellisuus ei katoa mihinkään, vaikka ihmiset tempoilisivat kuinka. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihmisten keskinäisiä kollektiivikäsityksiä todellisuuden luonteesta voitaisi kuitenkin muokata; ihminen suodattaa käsityksensä todellisuudesta aina oman itsensä läpi, eikä kukaan meistä elä tyhjiössä, jossa muiden ihmisten teot ja sanat eivät vaikuttaisi meihin tai meidän sanamme ja tekomme heihin. Vasemmistoradikaalien kannalta traagista on myös se, että koska he käyvät sotaa todellisuutta vastaan, sota on jo ennalta hävitty. Yritys irrottaa mies ja nainen biologiasta ja lihallisesta materiasta on luonteeltaan samankaltainen kuin yritys poistaa painovoima maailmasta.

Vielä lopuksi sukupuolensotkemisesta:

Kerta kaikkiaan kukaan ei ole enää tässä kohtaa voinut välttyä kuulemasta ja näkemästä sellaisia loputtomia radikaalivasemmistolaisten aivoripuleita kuin kaikki naiset eivät menstruoi eivätkä kaikki menstruoivat ihmiset ole naisia, miehetkin voivat tulla raskaaksi, naisellakin voi olla penis ynnä muuta aivan naurettavaa tuubaa, jolla mieheys ja naiseus on yritetty retorisen kikkailun myötävaikutuksella sekoittaa keskenään yhdeksi ja samaksi identiteettien ja kehojen kietoumaksi tai ektoplasmaksi, jossa mikään ei ala mistään eikä pääty mihinkään. Kaikki on kaikkea, kuten lukija edellisen postauksen kommenteissa osuvasti kommentoi:

"Nainen ja mies ovat kirjaimellisesti sama asia, koska naisella voi olla miehen vehkeet ja toisinpäin, naisella voi olla miesidentiteetti ja toisinpäin, geenit, sukusolut ja anatomia luovat erilaisia variaatioita ja joku voi olla myös mies ja nainen yhtä aikaa. Unohtamatta sitä, että pilluja ja peniksiä tavataan myös muunsukupuolisilla ja sukupuolettomilla. Kaikki on kaikkea."

Sukupuolensotkemistuubaa on rummutettu väsymättömällä poliittisella painostuksella kaikissa länsimaissa jo kohta kymmenen vuoden ajan, tai toki kauemminkin, mutta erityisen aggressiivisesti vuoden 2015 jälkeen. Tuolloin sukupuolisekoilu alkoi Suomessa yltyä yhä vain poliittisesti voimakkaammaksi Panda Erikssonin kaltaisten strutsien ja heidän perseennuolijoidensa masinoimana.

Tätä samaa skeemaa transit ja intersektionalistit toistelevat kaikessa retoriikassaan ja vasta-argumenteissaan loputtomasti, kun joku vain puolella sanallakaan vihjaisee sukupuolen materiaalisen todellisuuden katoamattomuudesta, koska biologia.

On kiinnostavaa, että siinä missä Orwellin dystopia on seksikielteinen ja siveä, transliike on tietyllä tavalla hyperseksuaalinen. On paljasta pintaa, drag queeneja, rajojen rikkomista ja venyttämistä, lasten seksualisointia ja exhibitionismia, sekä ”identiteeteiksi” naamioituja parafilioita.

Sukukupuolisekoiluun liittyvä hyperseksuaalisuus ja kaikki sen vastenmieliset lieveilmiöt ovat niin laaja aihe, että niistä täytyisi kirjoittaa kokonaan oma merkintänsä. Jos joku vieraskynäilijä haluaa tarttua aiheeseen, niin ole hyvä. Olen tykönäni pohtinut, että hyperseksualisointi ja yhä nuorempien aivopeseminen sukupuolisekoilulla ja seksuaalisuustuputuksella on yksi iso osa intersektionaalisuusliikkeen tavoitetta hävittää hiljalleen kaikki eri ihmisryhmien väliset raja(ukse)t, mukaan lukien lapsen ja aikuisen välinen raja. Rajojen häivyttäminen on osa suurempaa ideologista viitekehystä, jonka lähtökohtana on tarkoituksellisesti vääristelty käsitys siitä, että "tasa-arvo" tarkoittaa kaikkien rajausten, suojausten ja eri ihmisryhmien välisten eroavaisuuksien purkamista ja sen jälkeistä omituista rajattomuuden maailmaa, jossa vallitsee irstaus ja turmelus, jota sitten kutsutaan yhdenvertaisuudeksi. Orwellilaisessa maailmassa [yhdenvertaisuus] = [ei erotella eri ihmisryhmiä enää toisistaan, koska kaikki ovat yksi ja sama]. Tämä juuri on Vuonna 1984:n tyylistä kielimanipulointia, jossa käsitteen merkitystä muuttamalla pyritään muuttamaan ilmiötä itseään.

Jos muuten joku ei sattumalta tiennyt, niin homoseksuaalit ovat järjestäytyneet transaktivismin ja intersektionaalisen feminismin myötä levinnyttä lasten seksualisointia ja medikalisointia vastaan ja perustaneet vastarintaliikkeen nimeltä Gays Against Groomers. X-palvelussa (ent. Twitter) GAG:lla on tällä hetkellä jo lähes 400 000 (!) seuraajaa, ja lisää tulee koko ajan. Transithan tietenkin leimasivat GAG:in silmänräpäyksessä foobiseksi ja ihmisoikeuksien vastaiseksi natsi- ja fasistijärjestöksi, kuten myös LGB Alliancen. (Btw, Sametti oli käynyt hiljattain LGB Alliancen konferenssissa Lontoossa, tässä uunituore video aiheesta.) Järjestöt, jotka eivät keskity 100 % transien asioiden ajamiseen ja tavoitteiden edistämiseen tai edes puolella sanalla inahtavat, että transien touhuissa saattaa olla jotain mätää, ovat tietenkin kaikki natsien, fasistien, piintyneiden ihmisoikeuksien vastustajien ja transvihaajien tyyssijoja. Mikäs muukaan meillä voisi olla motiivina?

Eivätpä tainneet osata transperseilijät ennakoida tahi ottaa huomioon sitä, että vastarintama heidän bullshittinsä levittämiselle nousisikin heidän kaappaamansa liikkeen sisältä. Me homot olemme kerta kaikkiaan saaneet nykysekoilusta tarpeeksemme.

 /edit 16.11.2023 klo 16.20

Nosto kommenteista liittyen yllä olevaan kehotukseeni ottaa halutessaan kantaa sukupuolisekoilun hyperseksuaalisuuteen:

Anonyymi 16. marraskuuta 2023 klo 13.46

Täällä yksi anonyymi laittaa vielä kortensa kekoon ja lisää omia pohdintojaan siihen, miksi gender/Q+-liikehdintä on niin yliseksualisoitua:

Yleisesti ottaen nuoruuden pitäisi olla ensimmäisten seksikokeilujen kulta-aikaa, ja ylipäätään sitä aikaa kun ihminen alkaa testata omaa viehätysvoimaansa muihin ja sitten yritysten ja (joskus kirpeidenkin) erehdysten kautta alkaa saada jonkinlaista palautetta ja ehkäpä myös menestystä pari- ja muidenkin suhteiden luomiseen. Jos tässä epäonnistuu tai kokee jääneensä syrjään, ovat seuraukset hyvin kauaskantoisia, ja ihminen voi vuosikausiksi lukittautua sellaiseen kokemukseen että ei ole riittävän hyvä.

Tällaista olemme saaneet pitkään jo seurata esim. incel-liikkeen kasvussa: huonosti pärjäävät miehet alkavat julistaa vihaansa maailmalle (yleensä) ja naisille (erikseen), siis ulkoistavat oman kelpaamattomuutensa muiden syyksi, ja toisaalta vaativat, että maailma (eli naiset) muuttuvat heidän mielensä mukaisiksi. Alkaako jo kuulostaa tutulta?

Tästä pääsemmekin sukupuolimenestyksen ulkopuolelle jääneisiin naisiin, joita heitä on ehdoton enemmistö queer-aktivisteista. Olkoonkin, että naisille ei edelleenkään ole hyväksyttyä ilmaista seksuaalista haluaan suoraan, niin eivät nämä halut silti minnekään häviä.

Valitettavasti vain queeraktivistinaiset ovat järjestän hyvin epäviehättävän näköisiä. He ovat joko mielenterveyslääkkeistä paisuneita ja aina liian pieniä vaatteita pitäviä kimittäviä läskejä järjestöjyriä tai poikkeuksetta kamalan rumaa pottatukkaa ja/tai pyöreitä ongelmalaseja sporttaavia milloin minkäkin aatteen aktivisteja. Heistä ei siis ainakaan heti ole helppoa kiinnostua ulkonäön perusteella, ja jos sen ohi pääseekin, on luvassa joko sietämättömän epävarmaa vinitystä ja hyperfiksoitumista jokaiseen omaan mielenliikkeeseen ja/tai kerta kaikkisen kuluttavaa koko maailman pelastamista. Miten maailman voi pelastaa henkilö joka ei osaa olla sovussa itsensä kanssa?

Silti väitän ettei näidenkään turvokkien seksuaaliset halut ole kadonneet minnekään. Ylipäätään seksuaalinen halu on ollut ihmislajin jatkumolle niin syväänjuntattu mekanismi että ei siitä noin vain pääse eroon. Tällaiset rakkaudessa ja seksissä alisuoriutuvat rääpyksetkään eivät pääse vaan he kanavoivat halunsa kuka mitenkin, ja queeraktivismin hyperseksuaalisuus tarjoaa tällaiselle mitä parahultaisimman tien: kaikki liittyy sukupuoleen ja seksiin, vaikka samalla kielletään että liittyisi. Tähän myös kuuluu oleellisena se, että KIELLETÄÄN kaikilta muilta heille itselleen mieluisin seksuaalisuuden toteuttamistapa: homous on inklusiivista, vagina on miehen sukupuolielin, lesbojen itsemääräämisoikeus on iljettävää ja pitää kieltää.

Sinulle nuorelle/nuorelle aikuiselle joka tätä luet etkä haluaisi uskoa lukemaasi todeksi, niin kerron vain saman mitä ylempänäkin: Todellisuus on, ja se on ja pysyy riippumatta siitä, mihin tai miten uskot. Täällä kerettiläispuolella on oikeasti ihan mukavaa olla. Ja ehkä vielä tärkeimpänä: aitoja ystäviä ovat ne, joiden kanssa voit täysin luontevasti olla eri mieltä isoistakin asioista. Sillä sekunnilla kun vatsanseudullesi palaa tuttu kiristys kun alitajuisesti tajuat että joistain asioista Ei Sovi Puhua™, niin sillä sekunnilla sinun pitäisi tajuta olevasi sisällä kultissa.

Ensiavuksi voisit vaikka lukea ex-jehovalaisten, -lestojen, -mormonien tms. kridefunkkujen pakokertomuksia. Vakuutan sinulle, että yhtäläisyydet omaan kulttiisi ovat käytännössä samat: samaa paskaa, eri lapiolla vain. Tsemppiä!

Vieraskynä: Vuoteni queer-yhteisössä eli välienselvittely pimeiden vuosieni kanssa

Tänään päästetään uusi vieraskynäilijä ääneen. Anonyymi kirjoittaja on nuorempana kuulunut intersektionaalisten feministien (= queerfeministien) anarkistipiireihin ja viettänyt niissä paljon aikaa tehden lukemattomia tarkkanäköisiä havaintoja, joita hän avaa, analysoi ja erittelee tässä tekstissä. Millaisia queerfeministiset piirit ovat sisältä käsin tarkasteltuna ja millaista porukkaa niissä liikkuu? Miten ne ovat sosiaalisesti rakentuneet ja miten valta on niissä jakautunut – kuka vetelee naruista ja kuka on hyödyllinen idiootti? Mitä niissä ajatellaan maailmasta, yhteiskunnasta ja toisista ihmisistä?

(Laventelin toim. huom. Jos et tarkkaan tiedä, mitä intersektionaalinen feminismi tarkoittaa, niin kannattaa googletella hieman, minä en nimittäin ole erikseen kirjoittanut aiheesta postausta tänne.

Lyhyesti: Intersektionaalinen feminismi on aate, jossa eri ihmisryhmien edustajat saavat "uhripisteitä" sen mukaan, miten moneen eri vähemmistöryhmään he kerrallaan kuuluvat. Ryhmät liittyvät esimerkiksi ihonväriin, sosioekonomiseen asemaan, sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja vammaisuuteen. Mitä useampaan eri vähemmistöryhmään kuulut, sitä sorretumpi ja syrjitympi olet ja sitä enemmän uhripisteitä sinulla on muihin ihmisiin nähden. Jos olet esimerkiksi tummaihoinen transidentifioituva mies [eli transnainen], olet aina automaattisesti korkeammalla uhrihierarkiassa kuin valkoihoinen nainen tai tummaihoinen nainen, koska transidentifioituva mies [eli transnainen] on uhrihierarkiajärjestelmässä aina sorretumpi ja syrjitympi kuin nainen [eli "cisnainen" genderideologian kielellä]. Intersektionaalisessa feminismissä tavallaan ajatellaan, että etuoikeutettujen enemmistöjen edustajat jo lähtökohtaisesti sortavat "alempiaan" eli niitä vähemmistöryhmien edustajia pelkällä olemassaolollaan. Jos olet valkoinen, lihaa syövä heteromies, syrjit ja sorrat olemassaolollasi lähtökohtaisesti kaikkien niiden olemassaoloa, jotka kuuluvat erilaisiin vähemmistöryhmiin.

Huomatkaa: Intersektionalismi ei aatteena pyri poistamaan tai häivyttämään eri ihmisryhmien välisiä eroavaisuuksia tai tekemään niitä merkityksettömiksi. Se päin vastoin valaa nuo erot ja ominaisuudet rautaan ja vaatii kaikkia kohtelemaan muita ihmisiä erojen mukaisesti. Meidän pitää ikään kuin jatkuvasti tiedostaa toisten ihmisten rodulliset, biologiset, sosioekonomiset jne. ominaisuudet voidaksemme olla mukamas tiedostamatta ne. Intersektionalismi ei ole esimerkiksi rasismin vastakohta, koska aidosti tasa-arvoisessa järjestelmässä siitä ei tehdä mitään numeroa, mikä ihonväri, sukupuoli, seksuaalisuus tai vamma jollakulla on. Intersektionalismi on näin ollen eräänlainen rasismin käänteinen muoto. Se on susi lammasten vaatteissa; se esittää olevansa jotain hienoa, uhkeaa ja edistyksellistä, kun se tosiasiassa vain toisintaa uudistetuilla käsitteillä kaikkea rasistista, misogynististä ja ableistista ajattelua, joka on vanhaa kuin aika. 

Älkää antako intersektionalistien ja wokettajien mukatärkeilevien uudiskäsitteiden ja pehmoisten suvaitsevaisuuspuheiden hämätä itseänne. Kyseiset toimijat EIVÄT OLE mitään laupiaita pyhimyksiä, jotka taistelevat paremman maailman ja yhteiskunnan puolesta. Lähes jokainen heistä on valkoiseksi kalkittu hauta, kun kaikki lainahöyhenet ja sirkustamineet on riisuttu heidän yltään pois ja todellinen karva paljastuu.)

Vuoteni queer-yhteisössä: Miksi genderideologiset yhteisöt ovat kulttimaisia ja kuinka ne toimivat, eli välienselvittely pimeiden vuosieni kanssa

Tässä kirjoituksessa käsittelen kokemuksiani queer-anarkistisessa yhteisössä, jollaiset ovat merkittävässä osassa transaktivismia ja genderideologian levittämistä. Yhteisöillä tarkoitan myös löyhempiä ideologisia yhteenliittymiä.

Tästä aiheesta on hyvin raskasta kirjoittaa, sillä sen ajattelu saa minussa aikaan voimakkaita häpeän, epäuskon ja suoranaisen inhon tunteita. Hieman myös pelkään, että minut olisi mahdollista jotenkin tunnistaa. Luulen, että minun on kuitenkin käytävä asia jotenkin läpi, sillä huomaan, että se on edelleen tajunnassani jollain tapaa ratkaisemattomana asiana. Toivon, että kokemusteni ja ajatusteni jakaminen voisi auttaa muita esimerkiksi samalla tavalla kultin lumosta heränneitä tai sitten kokonaan ulkopuolisia, jos kirjoituksestani onnistuisi saamaan hieman käsitystä siitä, kuinka nämä queer-yhteisöt toimivat ja millaista ajattelua niissä esiintyy. Ja eritoten sitä, miksi kyse ei ole harmittomasta ihmisoikeusliikkeestä vaan oikeaa yhteiskunnallista valtaa omavaasta ideologiasta, jota on tärkeää vastustaa.

Omasta henkilöhistoriastani sen verran, että minulla on hyvin traumaattinen ja vaikea menneisyys. En mene aiheeseen tässä tarkemmin, mutta traumani liittyvät voimakkaasti seksuaalisuuteen ja sitä kautta myös sukupuoleen. Nuorena ajattelin, että naiseus on jotain kammottavaa, inhottavaa, kirous. Koin olevani saastainen ja yksinkertaisesti inhosin omaa naiseuttani. Olin jo yläasteikäisenä alkanut pohtia omaa seksuaalista suuntautumistani ja jo tuolloin, 2000-luvun alkupuolella aiheesta tietoa etsiessä törmäsi ennen kaikkea Setaan ja siellä myös transsukupuolisuuteen.

Vaikka tuolloin transsukupuolisuudesta ei puhuttu läheskään samalla tavalla kuin nykyään, ajatus jäi jotenkin kytemään mieleeni. Koin olevani niin erilainen kuin muut tytöt. Kiinnostunut eri asioista. Koin myös olevani luonteeltani erilainen kuin muut tytöt, mutta näin jälkikäteen ajatellen tietty kovuus, terävyys, koppavuus ja liika kylmään ja kyyniseen älyllisyyteen tukeutuminen olivat vain selvitytymiskeinoja myrkyllisessä, misogynistisessä ilmapiirissä, jossa elin. Tunsin valtavaa ulkopuolisuutta ja minun oli vaikeaa päästä osaksi tyttöjen sosiaalisia piirejä.

Lukioikäisenä mielenterveyden ongelmani kärjistyivät. Koin myös erittäin syvää itseinhoa. Olin inhonnut kehoani ja erityisesti sen sukupuolisuutta niin kauan kuin pystyin ymmärtämään ja muistamaan. Jälkikäteen ajatellen kyse on ollut traumojen aiheuttamasta oireilusta. Koin erittäin syvää sukupuolidysforiaa ja inhosin itseäni. Sitten sen keksin: olen transsukupuolinen. Jo tuohon aikaan netistä löytyi transmiesten videoita, joilla hehkutettiin transition aiheuttamaa sukupuolieuforiaa. Katsoin muutosvideoita lumoutuneena. Katsoin, kuinka naiset saivat lihaksia, miehekkäitä muotoja, parransänkeä ja kuinka heidän äänensä madaltuivat. Heidän olemuksensa olivat silminnähden helpottuneita, jotenkin vapautuneita ja voimantuntoisia. He olivat vapautuneet naiseuden kahleista, heistä oli tullut parempia ihmisiä. Heidän kehoistaan oli tullut kovia, vähärasvaisia, lihaksikkaita, he olivat päässeet eroon kaikesta inhottavasta, feminiinisestä ja heikosta itsestään. Minulle nuo muodonmuutokset edustivat vapautumista heikkoudesta ja haavoittuvuudesta. Koin, että miehuus ja maskuliinisuus olivat voimaa, vapautta, vahingoittumattomuutta. Koin löytäneeni itseni ja sanan pahalle ololleni: olen transmies. Siksi minusta tuntuu niin pahalta, olen vain syntynyt väärään kehoon.

Aloin puhua asiasta muutamille harvoille läheisilleni. Yksi oli taitava terapeutti, joka sai minut, luojan kiitos, taivuteltua pois transitiohaluistani. En aivan tarkalleen muista, kuinka. Olin tietenkin aluksi kammottavan vihainen ja loukattu siitä, että “oikeaa” minääni ei otettu tosissaan. Toinen henkilö taas hoki, että olen syntynyt juuri siksi, kuka minun täytyykin olla, ja että olen ihana ja hyvä juuri sellaisena kuin olen, ja osa sitä on että olen nainen. Tämä ei tietenkään tarkoittanut, että olisin jotenkin päässyt eroon syvästä itseinhostani, mutta transitioajatukset jäivät syrjään. Suuri syy siinä oli, että olen myös aina ollut hyvin kiinnostunut ns. luonnonmukaisesta hyvinvoinnista ja suhtautunut epäileväisesti lääketieteellisiin interventioihin.

Aikaa kului, mutta minuuteni ongelmat eivät tulleet ratkaistuiksi. (Voin muuten sanoa, että Kelan tukema kolme vuotta terapiaa on täysin riittämätön vaikeasti traumatisoituneelle, eikä apua saa mistään muualtakaan. En ihmettele, että ahdistuneet teinit hakeutuvat transpolille, eiväthän ne raukat saa kunnollista ja toimivaa hoitoa mistään muualtakaan.) Olin saatanan ahdistunut ja oireilin valtavasti ymmärtämättä miksi. Ihmissuhteet eivät onnistuneet, en saanut töitä. Tuntui, että yhteiskunta oli paha, ahdistava patriarkaatti, jolle en kelvannut. En myöskään saanut mitään asiallista tukea tai hoitoa vakavaan traumatisoitumiseeni, vaikka sitä todella aktiivisesti yritinkin etsiä. Oma kokemukseni on, että nykyiset mielenterveyspalvelut palvelevat lähinnä vähän masentuneita ja pikkuisen neuroottisia mutta sopivan helppoja ja työkykyisiä yksilöitä, ja ehkä jollain tapaa niitä, jotka ovat riittävän psykoottisia ja vaarallisia päästäkseen osastolle. Itse jäin ongelmieni kanssa täysin yksin, kun YTHS:n leipiintyneen oloinen psykologikin lähinnä vittuili (niin, hyvä kysymys, miksi vakavasti traumatisoitunut ja lähes toimintakyvytön ihminen ei vain tartu itseään niskasta kiinni ja hanki ystäviä ja elämää) ja muualle en päässyt.

Olen aina ollut kiinnostunut naisten ja tyttöjen oikeuksista. Aloin perehtyä naisten oikeuksiin ja innostuin todella feminismistä. Vielä tuolloin en tiennyt, että vallitseva feminismin muoto oli akateeminen queer-feminismi. (Sanoisin, että nykyistä feminismiä olisi kuvaavampaa kutsua queer- kuin intersektionaaliseksi feminismiksi, sillä alkuperäinen intersektionaalisuuden ajatushan on hyvä ja järkevä. Butlerista yms. akateemisista hörhöajatusrakennelmista oppinsa hakeneet nykyfeminismit ovat mielestäni kovin kaukana alkuperäisestä intersektionaalisuudesta, josta Kimberlé Crenshaw kirjoittaa. Puhun kuitenkin intersektionaalisesta feminismistä, sillä niin nykyistä vallitsevaa hörhömuotoa tästä kummallisesta normien purkamiseen tähtäävästä miesoikeusliikkeestä käytetään.) En ymmärtänyt käsitteleväni omia traumojani poliittisen ajattelun ja aktivismin kautta ja radikalisoiduin ajattelultani nopeasti ja voimakkaasti. Minusta tuli anarkisti ja feministi, mutta omassa ajattelussani feminismi oli vain naisten todellisiin oikeudenloukkauksiin ja voimaantumiseen, rajoittavien roolien yms. purkamiseen keskittyvää. Tässä kohtaa voisin myös huomauttaa, että en ole erityisen akateemisesti orientoitunut tai lukenut, eivätkä ajatukseni siten perustu tarkoille tutkimuskirjallisuudessa tms. esitellyille määrittelyille vaan ovat vain omien pähkäilyideni tulosta.

Hakeuduin anarkofeministisiin piireihin. Näissä piireissä minut otettiin lämmöllä vastaan. Koko elämäni ulossulkemista ja outouden tunnetta, ja viimein löysin todella tiiviin yhteisön, joka oli kaikkea mistä olin haaveillut. Hengailua, älykkäitä keskusteluita, tunteiden ja vaikeiden kokemusten jakamista ja puimista, yhdessä tekemistä omilla ehdoilla. Se oli mieletön kokemus, yhtäkkiä koin olevani paratiisissa, joka antoi minulle ystävät, perheen, mielekkyyden, vapauden ilmaista itseäni luovuuden ja toiminnan kautta. KAIKESSA tekemisessä oli kuitenkin mukana vahva ideologinen pohjavire. Kaiken kielenkäytön täytyi olla genderideologian mukaista. Voi, miten monimutkaiset ne säännöt olivatkaan! Kaikenlainen sukupuolittaminen oli kiellettyä. Oikeastaan täytyi leikkiä, että binääristä sukupuolijakoa ei ole olemassa, vaan se on pahan patriarkaatin kammottavin hirmutyö, johon reppanat ihmiset on vain aivopesty. Tämän omaksuminen oli hieman hämmentävää, sillä jopa ajatellessani olevani trans en ollut varsinaisesti kyseenalaistanut sukupuolijärjestelmää, vaan ajatellut vain olevani “väärään kehoon syntynyt mies”. Ei voinut puhua miehistä ja naisista, ihmisiin ei saanut viitata puhumalla sukupuolesta. (Tähän oli kyllä poikkeuksia, kuten joidenkin miesten pitäminen sortajina ja potentiaalisina pahantekijöinä, jotenkin moraalisesti ja perimmäisesti mätänä joukkona. Liikkeessä oli muutamia hyvin voimakkaita ja näkyviä hahmoja, jotka käytännössä määrittelivät, miten ja mistä saa puhua. Jopa heidän oma sisäinen logiikkansa oli täysin käsittämätöntä ja ristiriitaista, säännöt oli vain osattava poikkeuksineen ja pysyttävä muutosten perässä.) Jopa ELÄINTEN sukupuolittaminen oli tabu, sillä hyvänen aika, emmehän me voi tietää eläimen identiteettiä! (En vitsaile, en liioittele.) Itse olin usein törmäyskurssilla valta-ajattelun kanssa, sillä olen luonteeltani, noh, anarkistinen. En osannut piitata näiden henkilöiden ääneenlausumattomasta auktoriteetista oikean ja väärän määrittäjinä, vaikka selvästi näin ja ymmärsin, että sitä olisi pitänyt ymmärtää totella ollakseen yhteisössä. Aikani jaksoin leikkiä mukana, sillä yhteisössä oli kuitenkin paljon myös hyviä puolia ja ihmisiä, jotka olivat myös mukavia ja ajattelultaan vähemmän militantteja. Ja suoraan sanoen: tuntui, ettei minulla ollut juurikaan muuta.

Eräs huomioni on, että näissä yhteisöissä on todella paljon sosiaalista vallankäyttöä, joka on hyvin vahvasti tabu ja eräällä tapaa yhtä aikaa ilmeistä ja kätkettyä. Vallankäytön keinot ovat hyvin hienovaraisia ja senkin takia niitä on melko vaikeaa huomata. Tässä vaiheessa on tärkeää huomata, että kun puhutaan aktivistiporukoista, puhutaan oman kokemukseni mukaan poikkeuksetta äärimmäisen mielenterveysongelmaisista, “normaaleihin” sosiaalisiin ympyröihin syystä tai toisesta sopeutumattomista yksilöistä. Monia näistä ihmisistä tuntuu yhdistävän se, että omia traumoja ja muita vaikeita kokemuksia yritetään käsitellä sopivan etäisyyden päässä itsestä tekemällä niistä poliittisia kysymyksiä. Tämä jo perustaltaan vaikea asetelma tarjoaa oivat edellytykset kaikenlaiselle haitalliselle vallankäytölle ja muille vahingollisille psykososiaalisille ilmiöille.

Oma huomioni on, että näissä porukoissa on eräänlaisia “marttyyrinarsisteja”, sellaisia introvertin ja moraalisesti itsestään pyhän tekevän oloisia ihmisiä. (En siis anna mitään diagnooseja, kusipää voi olla olematta narsisti, mutta käytän tässä sanaa lainausmerkeissä sillä uskoisin sen selventävän parhaiten, minkä tyylisistä ihmisistä on kyse.) Heidän tunteensa ja mielivaltaiset loukkaantumisensa määrittelevät koko ryhmän toimintaa. Sitten on hajalla olevia empaattisia yksilöitä ja kokoelma muita eksyksissä olevia, hyvää tarkoittavia idiootteja, eräänlaisia ideologian lakeijoita, joiden oma ymmärrys ei tunnu yltävän kovin syvälle tai pitkälle. He vain seuraavat näitä johtohahmoja, jotka ovat onnistuneet sementoimaan asemansa yhteisössä jotenkin älyllisesti ja moraalisesti ylempinä henkilöinä. Empaattiset puolestaan tulevat näiden "johtajanarsistien" vetämiksi pauloihinsa ja saavat vastineena kenties jotain voiman tai suojelun tunnetta. Tästä syntyy monimutkainen, äärimmäisen lahkonomainen rakennelma. Vain tietty puhe on sallittua, “ulkopuolisten” kanssa kaveeraamista ei sallita, sillä he ajattelevat väärin jne. Kaikenlainen ulossulkeminen on hyvin voimakasta. Eli yhteisö ottaa tähän “valittuun perheeseen” avosylin, ja yhtäkkiä eriävästi ei voi enää ajatella, ellei halua tulla sosiaalisesti tapetuksi. Olen myöhemmin puhunut erään Jehovan todistajista lähteneen henkilön kanssa, ja kokemuksissamme oli suorastaan häkellyttävän paljon samaa. Toki on eri asia syntyä liikkeeseen kuin ajautua siihen muuten, mutta tunnistimme häkellyttävän paljon samanlaista vallankäyttöä, tabuja, moraalilla hallintaa, ulossulkemista jne.

Säilytin kuitenkin oman ajatteluni ainakin jollain tasolla ja kyseenalaistin monia absoluuttisina, moraalisesti oikeina pidettyjä asioita. Lopulta pitkähkön ja sekavan tapahtumaketjun päätteeksi ryhmän johtohahmo sulki minut täysin ulos. Muut ryhmän jäsenet alkoivat suhtautua minuun yks kaks kuin olisin ilmaa. Ihmiset, joiden olin luullut olevan ystäviä ja kavereita, hylkäsivät minut täysin edes ottamatta itse tilanteesta selvää, vain koska olin yhtäkkiä epätoivottu henkilö. Kokemus oli äärettömän tuskallinen ja suorastaan traumatisoiva, sillä menetin kaiken, jolle olin jo pitkän aikaa rakentanut elämääni. Koen, että tuo kokemus heijastuu edelleen jossain määrin elämääni, mutta ei siitä enempää tässä.

Jonkin aikaa vielä uskoin jollain tavalla tähän genderhuuhaaseen, olinhan aivopessyt siihen itseäni jo vuosia. Ajattelin, että binäärisen sukupuolisysteemin kyseenalaistaminen toisi vapautuksen ahdistavia piirteitä omaavista sukupuolirooleista. Aktivistipiireissä sukupuolinormeista nähdään vain ne huonot puolet, kärjistäen sanoen naiset ovat typeriä kanoja ja miehet machoja seksirikollisia. Näissä aktivistipiireissä “cisnaisena” olo oli jollain ääneenlausumattomalla tavalla halveksittua ja jotenkin ala-arvoista, ehkä hieman naurettavaa, noloa ja vanhanaikaista. Vallitseva käsitys oli näin jälkikäteen katsottuna suorastaan misogynistinen. Naiseus nähtiin rajoitteena ja tiukkojen sukupuoliroolien kautta. Näitä ei tietenkään sanottu suoraan ääneen, mutta se tuli kuitenkin selväksi. Vain muutamat naiset, jotka ehkä tekivät omasta naiseudestaan jopa hieman kitchiä ja liioiteltua, sanoivat olevansa “ehkä cisnaisia” (transnaiset sen sijaan olivat pyhiä, go figure). Vaikka binääristä niin kovasti pyristeltiin eroon, se silti oli keskiössä, valtavien pohdintojen aihe. Näin jälkikäteen ajatellen on aivan seinähullua, kuinka paljon aikaa, energiaa ja tilaa sukupuolen ja kaikenlaisten erityisidentiteettien pyörittely vei näissä piireissä. Itse olin ja olen enemmän toimintaan kuin sanatason pyörittelyyn suuntautunut. Joka tapauksessa minäkin aloin määritellä itseni “nonbinäärinä”, enhän minä nyt mikään tunkkainen, rajoittunut ja vanhanaikainen nainen ainakaan ollut! (Tunnen todella syvää myötähäpeää ja suoranaista hämmästystä sitä kohtaan, että olen voinut olla noin kujainen, aivopesty idiootti! Mutta yritän myös muistaa traumojen osuuden ja vaikean suhteeni naiseuteen koko kuviossa.)

Aloin pyöriä netin feministipiireissä, jotka häiritsivät minua alusta alkaen mm. hurjan sensuurin ja vallankäytön takia. Huomasin saman tendenssin, naisia “ei ollut”, oli ties mitä nonbinäärejä ja “korkeintaan deminaisia” (mitä hevonhelvettiä sekin tarkoittaa??). Lopulta aloin päästä irti omasta ideologisesta ajattelustani ja se tapahtuikin rytinällä, kun muutos kerran kunnolla alkoi. Näin maailman ilman ideologisia laseja ja aloin ymmärtää, kuinka trauman värittämää kaikki kokemiseni oli. Ei ollutkaan pahaa patriarkaattia, oli vain pahoja traumoja ja niiden vääristämää ajattelua ja kokemista. Sametti julkaisi joskus blogissaan äärettömän osuvan piirroskuvan, jossa on kaksi samaa kuvaa vierekkäin. Toinen on harmaa, feministilasien läpi katsottu maailma. Kaikkialla on vain sortoa ja pahuutta. Toinen on “normaalin” ihmisen näkemä, normaaleja ihmissuhteita ja käytöstä. Se on todella osuva kuva!

Laventelin toim. huom. Kirjoittaja viittaa tähän kuvaan.

Juuri tästä on tässä genderkammotusideologiassa kyse. Omassa itsessä tuntuu selittämättömällä tavalla pahalta, ahdistus, josta ei saa kiinni, ulkoistetaan olemaan maailmassa, ei itsessä. En voi tarpeeksi painottaa sitä, että nämä ihmiset (aktivistit, intersektionaaliset feministit yms.) ovat enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmaisia, jopa häiriintyneitä yksilöitä, jotka tekevät aktivismia omien patologioidensa pohjalta. He yrittävät saada maailman vastaamaan mielikuvitustodellisuuttaan. He kokevat olevansa moraalisesti (ja myös muuten maailmankatsomuksellisesti) oikeassa, ylempänä, ja eri mieltä olevien pahoja, väärässä, harhaantuneita. Olen huomannut myös hieman lievemmin tällä tavalla “liberaalisti” (vihervassariuteen suuntautuneilta) ajattelevilta samansuuntaista. Jos he pitävät jotakuta fiksuna ja mukavana ihmisenä, he automaattisesti olettavat kyseisen ihmisen olevan kanssaan samaa mieltä eli kannattavan ns. woke-ideologiaa. Jos paljastuu, että heidän aiemmin sydämellisenä, myötätuntoisesti ja ymmärtäväisesti maailmaan suhtautuvana ja älykkäänä pitämänsä ihminen ei ajattelekaan tämän ideologian mukaan, heille tulee todellinen syntax error, heidän ajattelullinen systeeminsä ei yksinkertaisesti kykene käsittelemään tällaista heidän maailmankuvaansa sopimatonta tietoa, sillä heidän ajattelussaan ei-woket ovat joko a) pahoja b) sivistymättömiä/tyhmiä c) konservatiivisiin uskontoihin aivopestyjä tai d) jokin yhdistelmä edellisiä. Ihmisen “todellinen” persoona sitten jotenkin koetaan tulleen paljastetuksi, kun tämä kivaa ja fiksua näytellyt lurjus on näyttänyt todelliset pahat karvansa (kärjistän hieman, mutta olen todella törmännyt tähän useita kertoja).

Miten tästä eteen päin?

Olen miettinyt paljon, miten tähän gender- ja woke-ideologiaan ja sen edustajiin pitäisi suhtautua. Ainakin rajoja tarvitaan. Näin jälkikäteen koko ideologia aiheuttaa minussa syvää raivoa, kun näen, kuinka vaarallisesta, laajamittaisesta ja totalitaristisesta järjestelmästä on kyse. Kuitenkin, ehkä myös oman itseni ja hyvinvointini takia, pyrin suhtautumaan näihin ihmisiin yksilöinä myötätuntoisesti. Heistä iso osa on samalla tavalla kujaisia, mielenterveysongelmaisia tapauksia kuten minäkin olin aiemmin. Myötätuntoinen suhtautuminen ei tietenkään tarkoita sitä, että heidän toimintaansa tai levittämäänsä ideologiaa pitäisi jotenkin hyväksyä, sietää tai yrittää ymmärtää tavalla, joka oikeuttaisi terveiden rajojen hälventämisen.

Pohjimmiltaan tässä liikkeessä on kyse vallankäytöstä, manipuloinnista ja rajojen häivyttämisestä. Ei ole sattumaa, että mukana on paljon ihmisiä, joilla ei ole ymmärrystä terveistä rajoista. Tämä on tärkeä opetus: GENDERLIIKE PYRKII SIIHEN, ETTÄ TERVEISTÄ, SUOJELEVISTA JA TARPEELLISISTA RAJOISTA EI SAISI PITÄÄ KIINNI. Rajoista kiinnipitämisestä syyllistetään, sitä pidetään moraalisesti vääränä, regressiivisenä ja ennen kaikkea sortavana. Olen huomannut myös valtavasti sitä, että ihmiset varovat sanomisiaan todella paljon. Tämäkin toimii usein juuri loukkaantumisen ja uhriposition ottamisen kautta. Jonkin päivänselvän faktan sanomisesta tuleekin syrjityn vähemmistön sortoa. Olen törmännyt tähän pelottavan paljon mm. työelämässä. Tästä seuraa kokemus, että on yksin ajatuksineen, ja pelko sen kuin kasvaa. Ja ajatelkaas, kun ei voi ajatella ja puhua vapaasti, asia todella alkaa lipua tietoisuuden ulottumattomiin ja korvautua valhetodellisuudella, vaikka jok’ikinen meistä kyllä tietää ihmisenä olemisen reunaehdot ja faktat syvällä sisimmässään. Mutta ihminen katsoo maailmaa hirveän vahvasti kielen läpi, joten kielellä on todella valtaa muokata todellisuuskäsityksiä. Toivonkin, että jokainen rohkaistuisi puhumaan omaa totuuttaan. Jos tällä on sosiaalisia kustannuksia, niin sitten on. Se on paljon pienempi hinta maksettavaksi kuin se, että olemme lipumassa kohti totalitaristista, manipulaatiolle, vahingolliselle vallankäytölle, terveiden rajojen poistamiselle ja valheille perustuvaa yhteiskuntaa. Jokainen meistä voi vaikuttaa asiaan puhumalla mahdollisimman totuudenmukaisesti ja rohkeasti.

Eräs suuri ongelma on, että woke-ideologia on niin etevästi onnistuttu saamaan “ainoaksi oikeaksi totuudeksi”. Kuka nyt haluaisi olla ihmisoikeuksia vastaan ja sortaa sorrettua vähemmistöä? Vaikka yhteisön väärinkäytökset ja vaarallinen, epäterve vallankäyttö, manipulaatio yms. näkyisivätkin, niistä on vaikeaa puhua. Tiedän kokemuksesta, että moraalin kysymykseksi asetetussa asiassa on todella vaikeaa ja pelottavaa uida julkisesti vastavirtaan, mutta suosittelen sitä silti.

Vielä lopuksi haluan tehdä pari huomiota. Mielestäni kaikki genderaktivismi on eräällä tapaa anarkistista, tai vallankumouksellista, luonteeltaan. Se pyrkii olemassaolevien, tarpeellisten ja hyödyllisten sosiaalisten, kulttuuristen ja yhteiskunnallisten normien hajottamiseen. Tämä on täysin oleellinen asia tiedostaa ja ymmärtää. Ei ole kyse siitä, että yritettäisiin saada läpi jokin yksi tai kaksi “syrjitylle vähemmistölle elintärkeää ja ihmisoikeuden turvaavaa lakimuutosta, joista ei ole haittaa yhtään kenellekään”. Transaktivistien johtohahmot ovat melko älykästä porukkaa, jotka kyllä ymmärtävät myös strategista ajattelua. Olen heidän omasta suustaan kuullut myönnettynä, että nämä lakimuutokset ovat vasta alkusoittoa, pehmittelyä, jolla transideologia pyritään normalisoimaan ja tekemään legitiimiksi valtaväestön silmissä. MIHIN he pyrkivät, sitä en minäkään täysin tarkkaan tiedä tai ymmärrä. Omat (kyyniset, mutta valistuneet) veikkaukseni liittyvät vahvasti mm. lapsen ja aikuisen välisen rajan häivyttämiseen. Anarkistinen ei tarkoita myöskään mitään aitoon tasa-arvoisuuteen ja konsensukseen perustuvaa keskustelevaa utopiaa, jossa kaikilla on hyvä olla, vaan vaarallista, ideologista, manipulaatiolle, klikeille, monimutkaisille valta-asemille ja vahvimman oikeudelle perustuvaa järjestelmää. Näen sen liikkeen, mitä genderideologia edustaa, lopulta aidosti vaaraksi demokratialle. Vertaukset natsilippujen ja sateenkaarilippujen välillä eivät ole mitään salaliittolaisia, vaan päin vastoin hyvin osuvia. Valitettavasti demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys, ja uskon, että aikamme on altis muutokselle joko parempaan tai huonompaan.

Huomionarvoista on myös se, että suuri joukko näistä genderideologisissa piireissä liikkuvista henkilöistä on yhteiskunnallisesti hyvin aktiivisia. He opettavat yliopistoissa, toimivat järjestöissä ja lobbaavat julkista valtaa. Heillä on monimuotoisia aktivistiverkostoja. Ideologiaan törmää siellä ja täällä, yliopisto-opetuksessa, järjestötoiminnassa jne. Senkin takia aiheeseen on syytä suhtautua vakavuudella.

Kaikesta huolimatta näen paljon toivoa. Valtaosa aktivisteista on reppanoita, jotka eivät ymmärrä, mitä kannattavat. Voimme vielä vaikuttaa siihen, että transien ajamasta todellisuudesta ei tule vallitseva järjestys. Jokainen sana ja teko ovat polkuja, jotka vievät oikeaan suuntaan ja tulevat yhä selkeämmiksi, kun ihmiset uskaltavat puhua totuuttaan.

Kiitokset kirjoittajalle muisteluksesta ja erinomaisesta, hyvin jäsennellystä pohdinnasta!

Kommentoitavaa olisi paljonkin, mutta huomiotani kiinnittävät erityisesti nämä kohdat:

Eräs huomioni on, että näissä yhteisöissä on todella paljon sosiaalista vallankäyttöä, joka on hyvin vahvasti tabu ja eräällä tapaa yhtä aikaa ilmeistä ja kätkettyä. Vallankäytön keinot ovat hyvin hienovaraisia ja senkin takia niitä on melko vaikeaa huomata.

Näissä porukoissa on eräänlaisia “marttyyrinarsisteja”, sellaisia introvertin ja moraalisesti itsestään pyhän tekevän oloisia ihmisiä. Heidän tunteensa ja mielivaltaiset loukkaantumisensa määrittelevät koko ryhmän toimintaa. Sitten on hajalla olevia empaattisia yksilöitä ja kokoelma muita eksyksissä olevia, hyvää tarkoittavia idiootteja, eräänlaisia ideologian lakeijoita, joiden oma ymmärrys ei tunnu yltävän kovin syvälle tai pitkälle. He vain seuraavat näitä johtohahmoja, jotka ovat onnistuneet sementoimaan asemansa yhteisössä jotenkin älyllisesti ja moraalisesti ylempinä henkilöinä. Empaattiset puolestaan tulevat näiden "johtajanarsistien" vetämiksi pauloihinsa ja saavat vastineena kenties jotain voiman tai suojelun tunnetta. Tästä syntyy monimutkainen, äärimmäisen lahkonomainen rakennelma.

Tämä vahventaa täysin sen, mihin johtopäätöksiin olen ulkopuolisen tarkkailijan ominaisuudessa päätynyt liittyen siihen, miten nämä yhteisöt ovat sosiaalisesti rakentuneet. Marttyyrinarsisti on erinomaisen kuvaava termi. En itse ole koskaan kuulunut minkäänlaisiin queerfeministisiin piireihin (en edes nuorempana, vaikka olin silloin itsekin "sateenkaariaktiivinen" ja otin jossain määrin osaa mm. Setan toimintaan), mutta minulla on ylipäätään kokemusta kuulumisesta piireihin, joissa toimitaan jollain tapaa lahkomaisesti. Kaikkien noihin piireihin kuuluvien täytyy allekirjoittaa tietyt kirjoittamattomat peruspremissit, joista poikkeamisesta seuraa erilaisia ja mitä mielikuvituksellisimpia sanktioita, kurinpalautuksia ja manipulointia. Kaikki yhteistoiminta näissä piireissä rakentuu valtahierarkioiden varaan ja perustuu tunnemanipulointiin, agendan mukaisten käytänteiden loputtomaan ja rituaalimaiseen toisintamiseen ja erilaisiin valtapeleihin (queerfeministien tapauksessa kuka meistä on syrjityin ja sorretuin; sillä, joka saa tässä kisassa kirkkaimman kruunun, on myös eniten valtaa). Keskeistä on juurikin tuo, että vahvempien jäsenten tunnemaailman ailahtelut määrittävät voimakkaasti koko ryhmän toimintaa ja ne empaattiset hännystelevät ja hyysäävät heitä kuin se olisi heidän elämäntehtävänsä. Kaikissa lahkomaisissa ryhmissä näkyy tavalla tai toisella tämä sama tunnehierarkiamalli, jonka varaan kaikki keskinäinen manipulointi rakentuu.

Olen jo aikoja sitten pannut merkille, että queerfeministisissä piirissä heiluvat tyypit ovat lähes poikkeuksetta jossain määrin mieleltään järkkyneitä tapauksia (suuri osa ihan täysiä kilareita). Kun katsoo vaikka tätä Yle Areenan videota, jossa neljä myynsykypyöliseksi identifioituvaa (Utu-Vaival Matzon, Esra Falk, Santi Pachón Garzón ja Suva Siikasaari; voi Tsiisus Kraist näitä muusunimiä...) keskustelee keskenään sukupuolista ja identiteeteistä, niin kaikkien noiden selityksistä ja olemuksesta paistaa kilometrin päähän tietynlainen ajattelun yksitasoisuus, epätoivoisuus ja järjen ja hengen köyhyys. Noilla ihmisillä ja heidän lajitovereillaan ei ole kaikki muumit laaksossa, jos näin nätisti sanotaan. Heidän koko ajattelunsa ei ole mitenkään autenttista tai sisäsyntyistä vaan kokonaan ulkopuolelta valmiina omaksuttua ja konstruktionomaista. Kun queerfeministit ja transaktivistit (jotka ovat käytännössä samaa porukkaa) puhuvat sukupuolista, he toistelevat toistelemasta päästyään täysin identtisiä kommentteja, fraaseja ja sanoja, jotka he ovat suoraan kopioineet toisiltaan ja usein juurikin noilta kirjoittajan mainitsemilta älyllisesti ja moraalisesti ylemmiksi katsotuilta henkilöiltä, joita voitaneen pitää eräänlaisina transaktivismin pikkukulttijohtajina. En tiedä, kuinka selkeästi nämä alemman tason muusut itse kykenevät hahmottamaan, miten heitä viedään kuin pässiä narussa. Pikkukulttijohtajat taas ovat omaksuneet ajatuksensa suoraan mm. Amerikan valtavirtaistuneesta intersektionalismista Foucaulteineen ja Butlereineen. He eivät suinkaan ole tyhmiä, mutta täysin ideologian vietävissä kylläkin; ovathan he sentään luomassa kaikkien aikojen megalomaanisinta kulttuurivallankumousta ja siten saamassa ehkä nimensä historian kirjoihin asti.

Transaktivistien johtohahmot ovat melko älykästä porukkaa, jotka kyllä ymmärtävät myös strategista ajattelua. Olen heidän omasta suustaan kuullut myönnettynä, että nämä lakimuutokset ovat vasta alkusoittoa, pehmittelyä, jolla transideologia pyritään normalisoimaan ja tekemään legitiimiksi valtaväestön silmissä. MIHIN he pyrkivät, sitä en minäkään täysin tarkkaan tiedä tai ymmärrä.

Tämä myös vahvistaa täysin sen, mitä päätelmiä olen jo pitkään näistä johtohahmoista havaintojeni pohjalta tehnyt. Olen aikaisemmin puhunut siitä, että koska transaktivistien ääneen lausumattomat päätavoitteet ovat radikaaliudessaan ja perustavanlaatuisuudessaan niin äärimmäisiä, ei heidän koskaan olisi mahdollista saada niitä lävitse kertarysäyksellä vaatimalla. Juuri tästä syystä he ovat ikään kuin pilkkoneet tavoitteensa pienempiin osiin, joita vievät lainsäädäntöön yksi kerrallaan. Transaktivistit ja queerfeministit käyvät pitkitettyä väsytystaistelua muun yhteiskunnan ja valtaväestön kanssa, ja kun he ovat milloin milläkin yksittäisellä vaatimuksellaan tuudittaneet valtaväestön siihen mielentilaan, että on yksinkertaisesti vain helpompaa antaa aktivisteille periksi, säädetään sitten aina seuraavat lakimuutokset voimaan transaktivistien eduksi. Kun yksi tavoite on saavutettu, siirrytään seuraavaan vaiheeseen panoksia koko ajan koventaen. Tähtäimessä tämän kaiken "alkusoiton ja pehmittelyn" jälkeen on sen kulttuurivallankumouksen toteuttaminen, jonka transaktivistit ja intersektionalistit ajattelevat tuovan mukanaan uuden ja uljaan maailman, jossa mm. transihmisyys on niin normalisoitunut asia, ettei kukaan koskaan missään tilanteessa tee transin ja cissun välille minkäänlaista eroa ja sukupuolen merkitys kaikesta (paitsi genderspeshulien transidentiteeteistä) on kokonaan katoutettu ja häivytetty. Transit aivan täysillä ja lapsellisen vilpittömästi uskovat siihen, että tällainen maailmanjärjestys on mahdollinen ja odottaa heitä aivan kulman takana, kunhan he vain jaksavat urheasti taistella vielä vähän aikaa "ihmisoikeuksiensa" puolesta.

Aina joskus joku aktivisti livauttaa joitakin noista ääneen lausumattomista päämääristä epähuomiossa julki; siis sitä, että mihin tällä aktivismilla ihan perimmältään tähdätään. Minulla on jossain tallennettuna kuvakaappaus, jossa joku trans selittää jotain tällaista Twitterissä: "Me emme tule lopettamaan tätä aktivismia, ennen kuin jokainen maailman homo ja lesbo deittailee transihmisiä." Yritin etsiä tuota kuvakaappausta tähän, mutta en löytänyt, kun läppärilläni on niin valtava määrä kansioita täynnä kuvakaappauksia ja muuta kopsattua sälää. Quiet part out loud, anyway.

Mitä vielä tulee noihin Utu-Vaivalin, Esran, Santin ja Suvan toistelemiin puhkikuluneisiin sukupuolimantroihin, binäärilässytykseen ja transfobiakitinöihin, olen kuullut ne tässä kohtaa eri transien suusta niin monta tuhatta miljardia kertaa, että osaan ne ulkoa jo takaperin unissanikin. Jos joku noista edes kerran toisi tähän junnaavaan sukupuolikeskusteluun jotain uutta, tuoretta ja odottamatonta, niin varmaan typertyisin niin täysin, että joutuisin hoitoon. Miten voi olla, ettei noita lainkaan nolota ja hävetä tuollaiset televisioesiintymiset? O_o

Vain tietty puhe on sallittua, “ulkopuolisten” kanssa kaveeraamista ei sallita, sille he ajattelevat väärin jne.

Juuri näin kultit ja lahkot toimivat. Kaikki ei-pakollinen kanssakäyminen ulkopuoliseksi miellettyjen kanssa pyritään minimoimaan ja viettämään aikaa vain toisten samanmielisten aatetoverien seurassa. Merkittäviä lahkoja Suomessa ovat esimerkiksi herätysliikkeet, joista suurimpia väkimäärällisesti taitavat tällä hetkellä olla helluntailaiset ja lestadiolaiset. Se, miten queerpiireissä ollaan tai ei olla ulkopuolisten kanssa tekemisissä, voisi olla suoraan hellareiden tai lestojen pelikirjasta. Me Jumalan valitsemat, oikeamieliset uskovaiset vs. nuo pahat ja syntiset epäuskoiset, jotka vastustavat meitä Jumalan valittuja...

Pohjimmiltaan tässä liikkeessä on kyse vallankäytöstä, manipuloinnista ja rajojen häivyttämisestä. Ei ole sattumaa, että mukana on paljon ihmisiä, joilla ei ole ymmärrystä terveistä rajoista. Tämä on tärkeä opetus: GENDERLIIKE PYRKII SIIHEN, ETTÄ TERVEISTÄ, SUOJELEVISTA JA TARPEELLISISTA RAJOISTA EI SAISI PITÄÄ KIINNI. Rajoista kiinnipitämisestä syyllistetään, sitä pidetään moraalisesti vääränä, regressiivisenä ja ennen kaikkea sortavana.

Tuo rajojen häivyttäminen on monella tapaa avainasia tässä. Ja nimenomaan se, miten ymmärrys terveistä rajoista pyritään tieten tahtoen häivyttämään. Jos koko ihmiskäsitys voidaan sotkea täydellisesti tekemällä sukupuolet merkityksettömiksi, niin sitten voidaan sotkea paljon kaikenlaista muutakin, eikä sille näy lopulta enää loppua. Siihenhän nämä tahot tuntuvat juuri tähtäävän, minkä yksi ilmenemismuoto on naisten ja tyttöjen turvallisten tilojen poistaminen ja toinen homojen ja lesbojen painostaminen deittailuun ja seksiin transidentifioituvien ihmisten kanssa (mistä minulla on aiemmissa teksteissä lukuisia esimerkkejä). Jos homomies kieltäytyy seksistä transidentifioituvan naisen kanssa, hän syyllistyy "moraaliseen vääryyteen" ja "sortamiseen" ja toimii "regressiivisesti". Mikäs nyt voisi olla sen progressiivisempaa kuin painostaa homot heterosuhteisiin jonkin ideologian varjolla. Kenellekäänhän ei koskaan ennen koko maailmanhistoriassa ole tullut mikään sellainen edes mieleen.

Yksi tämän liikkeen perimmäisistä päämääristä näyttää yhä selvemmin ja selvemmin olevan aikuisen ja lapsen välisen eron häivyttäminen. Miettikää, mitä se tarkoittaa ja mitä siitä seuraa.

Olin saatanan ahdistunut ja oireilin valtavasti ymmärtämättä miksi. Ihmissuhteet eivät onnistuneet, en saanut töitä. Tuntui, että yhteiskunta oli paha, ahdistava patriarkaatti, jolle en kelvannut. En myöskään saanut mitään asiallista tukea tai hoitoa vakavaan traumatisoitumiseeni, vaikka sitä todella aktiivisesti yritinkin etsiä.

Voin muuten sanoa, että Kelan tukema kolme vuotta terapiaa on täysin riittämätön vaikeasti traumatisoituneelle, eikä apua saa mistään muualtakaan. En ihmettele, että ahdistuneet teinit hakeutuvat transpolille, eiväthän ne raukat saa kunnollista ja toimivaa hoitoa mistään muualtakaan. 

On erittäin vakava ongelma, ettei asiallista tukea tai hoitoa saa mielenterveysoirehdintaan, ennen kuin on tyyliin vähintään yksi epäonnistunut itsemurhayritys plakkarissa. Erityisen vakavan tästä tekee se, että kun esimerkiksi sukupuolidysforinen oireilu (joka suurimmalla osalla nuorista on oireilua jostain aivan muusta kuin transsukupuolisuudesta) on länsimaissa räjähdysmäisesti lisääntynyt, niin ollaan suurin piirtein luovuttu kaikista yrityksistäkin rakentaa selkeitä psykiatrisia hoitopolkuja. Sen sijaan teinit vain tuupataan suoraan lähimpään genderjunaan, joka kulkee vain yhteen suuntaan, kun kehonmuokkaukset on aloitettu. Transpolilla ja Setalla on huomattava yhteiskunnallinen valta-asema siinä, mitä tulee ahdistuneiden nuorten hoitamiseen (tai "hoitamiseen") ja hoitopolkujen valintaan. He käyttävät tuota valtaa tällä hetkellä karmaisevalla tavalla väärin ja toimivat kaikessa ideologisen hurmoksen ohjaamina.

Nuoret aivopestään jo varhain omaksumaan omituiset ideologiset ajatukset siitä, että sukupuolitettu sielu saattaa harhailla väärään vartaloon, mikä sitten aiheuttaa nuorelle kaikki psyykkiset ja muutkin ongelmat. Totta helvetissä ahdistuneet nuoret (varsinkin murrosiän kehollisista muutoksista ahdistuneet tytöt) takertuvat hanakasti tällaiseen ajatukseen, kun auktoriteettitason ihmiset sen vielä hänelle esittävät mukamas jonain legitiiminä totuutena. He myös tukevat toisiaan tähän harhaisuuteen immersoitumisessa erilaisilla somealustoilla kaiken aikansa viettäen. Olen välillä esim. käännähtänyt Tiktokissa hieman tutkimassa siellä levitettävän transsekoilun laatua, ja olen aivan monttu auki seurannut, miten mielettömät määrät transpropagandaa Tiktokissa voi olla. Redditistä ja vastaavista nyt puhumattakaan. Ei ihmekään, että mielenterveyspalvelut ovat jatkuvassa kriisissä, kun nykynuoria oikein opettamalla opetetaan vihaamaan itseään ja kehojaan ja kaikenlaisia psykiatrisia interventioita hoitolinjauksina suorastaan ylenkatsotaan. Tiktokissa leviää nuorten keskuudessa myös muunlainen aivan omituinen mielenterveyssekoilu. Siellä on esimerkiksi nuoria, jotka ovat jostain saaneet päähänsä heillä olevan Touretten syndrooma. Videoillaan he (päivänselvästi) esittävät Tourette-oirehdintaa erilaisine ticceineen päivineen. Tällä tavalla nuoret kokevat saavansa kasvottomalta Tiktok-yleisöltä huomiota, sympatiaa ja sääliä. Nuorista on tullut täysiä dopamiininarkkareita. Onko ihme, että oppimistuloksetkin ja lukutaidon taso jatkuvasti laskevat kuin lehmän häntä?

No, tuleeko se lopulta kenellekään yllätyksenä, että Z-sukupolvesta on kasvanut tällainen, ovathan he syntyneet suoraan älypuhelinten ja täppäreiden maailmaan ja imeneet sosiaalisen median jo äidinmaidosta. He elävät jatkuvasti toinen jalka todellisuudessa ja toinen fantasiassa, jossa he voivat olla mitä haluavat ja muokkautua millaiseksi haluavat, koska voihan netin pelimaailmassakin luoda itselleen loputtomasti kaikenlaisia jännittäviä avatareja ja muita hahmoja, joihin "identifioitua". Eipä silti, ei Y-sukupolvikaan tässä synnitön ole, minun nuoruudessani huomattava osa ikätovereistani oli täysin hurahtaneita animeen ja mangaan. En henkilökohtaisesti ole ikinä ymmärtänyt kummankaan viehätystä. Tai vaikka viehätyksen sinänsä ymmärtäisinkin, niin en sitä, miten jotkut ikätoverini imautuivat siihen maailmaan niin täydellisesti ja kokonaisvaltaisesti ja pitkiksi ajoiksi (10-15 vuodeksi ja kauemmaksikin).

Jok’ikinen meistä kyllä tietää ihmisenä olemisen reunaehdot ja faktat syvällä sisimmässään. Mutta ihminen katsoo maailmaa hirveän vahvasti kielen läpi, joten kielellä on todella valtaa muokata todellisuuskäsityksiä.

Transaktivistit, intersektionalistit ja wokettajat ovat erittäin tietoisia kielen vallasta vaikuttamisen välineenä – tai ainakin ne mainitut älykkäät johtohahmot, jotka ovat Foucaultinsa ja Butlerinsa lukeneet. He tietävät, että kieli vaikuttaa siihen, miten ihmiset hahmottavat maailmaa ja todellisuutta, ja juuri se onkin yksi heidän suurimmista valttikorteistaan. Jos haluat jäljittää sen sylttytehtaan, jolla on kulloisessakin aikakaudessa eniten yhteiskunnallista vaikutusvaltaa tai ylipäätään valtaa, niin jäljitä ne instanssit, jotka muuttelevat jo olemassa olevien sanojen ja käsitteiden merkityksiä ja luovat jatkuvasti uusia käsitteitä. Transithan ovat olleet tässä suhteessa suorastaan ennenkuulumattoman tehokkaita kaikkine eri seksuaalisuus-, sukupuoli- ja gendernimikkeineen ja niiden hybrideineen. Olisi kiintoisaa tietää, onko joku jossain yliopistossa tehnyt diskurssintutkimusta aiheesta (objektiivisesta näkökulmasta, ei gendernäkökulmasta, kuten esimerkiksi kaiken maailman naurettavat "Queer Jeesus" -tutkimukset). Jos joku tietää tällaisia kunnollisia tutkimuksia, niin käy linkkaamassa kommentteihin.

Julkinen keskustelu translakiuudistuksesta on vihdoin käynnistynyt

Keskustelu Suomen translakiuudistuksesta käy tällä hetkellä kuumana. No debate -linja aiheen tiimoilta näyttää vihdoinkin Suomessa murentuneen, vaikka transit ovatkin huutosakkeineen tehneet kaiken voitavansa maailmojasyleilevien trans- ja sukupuolinarratiivien kontrolloimiseksi ja laajemman julkisen keskustelun tukahduttamiseksi. Tarkoitan nyt nimenomaan kriittistä ja moninäkökulmaista keskustelua, jossa saavat kuulua muidenkin kuin transien itsensä möykkäävät ja ristillä riippuvien marttyyrien äänet.

Transit tuntuvat omista ulostuloistaan päätellen olevan nyt paniikissa: he yrittävät hädissään ja hirveällä kiireellä ajaa väkisin runnomalla lakiuudistuksen läpi tämän hallituskauden aikana, koska on (ainakin gallupien perusteella) erittäin todennäköistä, että seuraava hallitus on nykyistä viherliberaalikokoonpanoa merkittävästi konservatiivisempi, jolloin käy vaikeammaksi yrittää läpiajaa lakimuutoksia, jotka perustuvat ideologiseen autoritaarisuuteen, immersiiviseen fiktioon ja subjektiiviseen fantasiaan (joita moderni genderideologia tyylipuhtaasti edustaa).

Kaikki transien ja heidän tukijoidensa kontribuutio translakiuudistukseen ja laajemmin koko sukupuoliaiheeseen on ollut alusta lähtien silkkaa dramatisointia, tunnevellontaa ja uhriutumista, myös tällä hetkellä, kun asiasta on vihdoinkin virinnyt laajempi yhteiskunnallinen keskustelu myös Suomessa. Minusta näyttää siltä, ettei transeilla oikein ole rahkeita mihinkään muunlaiseen lähestymistapaan. Heillä ei ole alun perinkään ollut aikomustakaan koettaa lähestyä valtaväestöä (eli cissukupuolisia heidän kielenkäytössään) rakentavalla ja rauhanomaisella tavalla. Heidän lähestymistapansa asiaan ja esittämiinsä vaatimuksiin on koko ajan ollut hyökkäävä, joustamaton, neuvottelematon, autoritäärinen ja voimakkaan manipuloiva. Uhriutuminen ja tunnemanipulointi on toiminut sen verran tehokkaasti tähän saakka, että transit olettavat sen toimivan myös nyt, kun viimeistään tarvittaisiin objektiivisempaa lähestymistapaa ja faktoja ja evidenssiä omille väitteille. Keskustelut translain mahdollistamista väärinkäytöksistä joudutaan kuitenkin jossain vaiheessa läpikäymään, joko ennen tai jälkeen lain säätämisen. Kaikkien kannalta miellyttävin vaihtoehtohan olisi käydä se keskustelu kunnolla ennen lain säätämistä (kuten tässä nyt yritetään käydäkin) porsaanreikien tukkimiseksi, mutta transeilla on niin jumalaton kiire ja hengenhätä runnoa lakiuudistus läpi tämän hallituskauden aikana, etteivät heitä jaksa sellaiset turhanpäiväiset mitättömyydet kuin naisten ja tyttöjen oikeudet ja turvallisuus hetkauttaa.

Setan tuore puheenjohtaja Pekka Rantala twiittaa translain käsittelyn siirtymisestä täysistunnon käsittelyyn ja mainitsee erikseen vihapuheen (transien arvostelu ja eri mieltä oleminen transien kanssahan on aina "vihapuhetta") ja että jos tuntuu pahalta, ei tarvitse kuunnella ja on ok blokata sanoja ja ihmisiä. Tämä on siis Setan puheenjohtajan kanta koko asiaan ja keskusteluun: jos jostakusta tuntuu epämiellyttävältä mikään sukupuoliaiheen ympärillä käytävä keskustelu, käytiin sitä sitten miten neutraalisti tai siloitellulla enkelten kielellä hyvänsä, on suotavaa kieltäytyä kokonaan kuuntelemasta ja vain blokata nämä "vihaajat" omasta vaikutuspiiristä. Kaikki maltillisinkin kritiikki ja skeptisyys ovat vihapuhetta ja ihmisoikeuksien vastustamista ja transihmisten sortamista jne. Pekan (eli Setan) viesti "sukupuolivähemmistöihin" kuuluville ihmisille on, että heidän loukatut tunteensa ovat aina etusijalla absoluuttisiin ja kiistämättömiin luonnontieteellisiin faktoihin nähden, eikä muiden ihmisten perustelluillakaan näkemyksillä aiheesta ole transien loukatun kunnian rinnalla mitään merkitystä tai painoarvoa. Koko transporukalle tuntuu myös tulevan toistuvasti yllätyksenä se, ettei näin dramaattisia ja kaikkiin ihmisiin vaikuttavia lakimuutoksia voi demokratiassa runnoa läpi ilman keskustelua ja sitä, että kuullaan muitakin osapuolia kuin niitä, jotka noita lakimuutoksia ovat suurimpaan ääneen vaatimassa. Mandaatiksi kaikkeen sukupuolikäsityksen totalitaristiseen muunteluun riittävät heidän mielestään transien, muusujen ja ei-binäärien ym. sukupuoli- ja moninaisuussekoilijoiden tunnemaailman ailahtelut, ylitulkinta ja ylimitoitettu reagointi suurenneltuihin ja kuviteltuihin loukkauksiin ja "vihapuheeseen" jne. Ylipäätään kaikki, mikä ei pilkulleen myötäile transien harhaisia käsityksiä itsestään ja muista ihmisistä, on jotain "vihaa". Se on vihaa ja viharikokseen syyllistymistä, jos et kyseenalaistamatta nielaise toisen julistautumista tietynlaiseen mielikuvitusidentiteettiin ja suostu kaikkiin hänen vaatimuksiinsa tietynlaisten puhuttelumuotojen käytöstä ja sellaisiin tiloihin päästämisestä, joihin tuon julistautujan ei kehollisten ominaisuuksiensa vuoksi kuuluisi mennä (miehet naisten ja tyttöjen tiloissa, naiset homomiesten tiloissa jne.).

Pekalta, Setan ja sen jäsenjärjestöjen toimijoilta ja muilta translakiuudistuksen masinoijilta jää jatkuvasti huomaamatta, ettei sukupuoli ilmiönä ja käsitteenä ole mitään transidentifioituvien ihmisten yksityisomaisuutta, jonka he voivat vain omia kokonaan itselleen ja johon heillä on poliittinen ja diskursiivinen monopoli. Transit eivät elä missään tyhjiössä muusta yhteiskunnasta eristyksissä, josta oman kuplan ulkopuolelle cissupaarialle voi sanella ja droppailla mahtikäskyjä siitä, miten asiat pitää hoitaa. Näin transit kuitenkin tuntuvat itse kuvittelevan, mikä on pääteltävissä kaikesta heidän toiminnastaan, ulostuloistaan ja vaatimuksistaan. Sukupuoli koskettaa ilmiönä ja ominaisuutena lihan, veren, luiden ja mielen tasolla joka ikistä tämän planeetan ihmistä. Jokaisella planeetan ihmisellä on siten myös oikeus puhua sukupuolesta ja ilmaista kantansa, jos (kun) tietty ideologisesti motivoitunut ihmisjoukko päättää autoritäärisellä mahtiotteella runnoa yleisen sukupuolikäsityksen (ja samalla yleisen ihmiskäsityksen ja todellisuuskäsityksen) oman maailmankuvansa mukaiseksi. Transien tuntuu olevan norsunluutorneissaan aivan täysin mahdotonta käsittää tätä.

Toinen asia, jota transien on mahdotonta käsittää, on se, että transsukupuolisilla (siis vakavasta keho- ja sukupuolidysforiasta kärsivillä ihmisillä, jotka käyvät läpi transtutkimukset ja -hoidot ja jatkavat hormonihoitoa koko loppuelämänsä ajan) ON JO OIKEUS VAIHTAA JURIDINEN SUKUPUOLENSA DIAGNOOSIN SAAMISEN JA HOITOJEN LÄPIKÄYMISEN JÄLKEEN. Tämä on kohtuullinen, looginen ja järkevä systeemi, joka on toiminut moitteettomasti tähän asti. Myös enemmistö transsukupuolisista on itse tätä mieltä, esim. Tulenhenki ja Tina, jotka ovat itse transsukupuolisia ja viime aikoina näkyvästi kritisoineet translakiuudistusta ja kyseenalaistaneet sen mielekkyyttä transsukupuolisten ja heidän oikeuksiensa kannalta. "Varsinaiset" transsukupuoliset, joiden dysforinen oireilu kohdistuu kehon sukupuolipiirteisiin eikä juridisten henkilöpapereiden merkintöihin, eivät ole olleet etunenässä ajamassa tätä nykyistä uudistusta, joka laajentaa sukupuolen itsemäärittelyn transsukupuolisten poikkeusjärjestelystä kenelle tahansa Suomen kansalaiselle, joka syystä tai toisesta saa päähänsä vaihtaa juridisen sukupuolensa.

Lakiuudistusta hysteerisesti ajavien translarppaajien ja muunsukupuolisuussekoilijoiden kohdalla EI OLE kyse ns. aidosta ja varsinaisesta transsukupuolisuudesta vaan jostain aivan muusta; minulle on tosin edelleen epäselvää, mistä tarkalleen. En ymmärrä ollenkaan näitä nykyisiä intersektionaalisuusvouhkaajia, jotka väittävät olevansa transihmisiä ja sukupuoleltaan moninaisia, sukupuolettomia tai ei-binäärisiä ja käyttävät kaiken aikansa ja energiansa sukupuolensa märehtimiseen ja oman persereikänsä nuolemiseen. He ovat myös ottaneet elämäntehtäväkseen pakottaa kaikki muut ihmiset mukaan omituisiin identiteettiorgioihinsa ja epämääräisen sukupuoliperformanssin larppaamiseensa. Muut ihmiset maksavat energeettistä hintaa siitä, että identiteettilarppaajien fantasiat voivat tuntua mahdollisimman todellisilta; fantasia ei voi tuntua täysin todelta, jos ympäröivät ihmiset eivät validoi fantasiaa ja vakuuttele, että kyllä keisarilla on vaatteet. Trans trans trans trans ihmisoikeudet ihmisoikeudet ihmisoikeudet pronominit pronominit pronominit tasa-arvo tasa-arvo yhdenvertaisuus yhdenvertaisuus translakinyt translakinyt translakinyt. Se nyt on päivänselvää, että tällä porukalla on rautaan valettu pakkomielle pistää kaikki yhteiskunnan vakiintuneet rakenteet paskaksi, vääntää musta valkoiseksi, nostaa ääri-individualismi joksikin uudeksi epäjumalaksi ja vääntää transihmisyydestä (jota he itsekään eivät osaa selkeästi määritellä) jokin uljas erikoisihmisyyden muoto.

Tällä hetkellä käytävässä translakikeskustelussa on yritetty toistuvasti vääntää transeille rautalangasta sitä, ettei translakiuudistus ole nykymuodossaan mikään vain transihmisiä koskeva ja heidän mukavuutensa kohentamiseksi kyhätty lakimuutos vaan kyse on nyt siitä, että kuka tahansa Suomen kansalainen voi koska tahansa vaihtaa juridisen sukupuolensa pelkällä omalla ilmoituksella. Tämä tarkoittaa käsitteellisellä tasolla sitä, että mies voi olla nainen ja nainen voi olla mies vain sanomalla niin ja julistautumalla naiseksi/mieheksi ja vaihtamalla juridisen sukupuolensa. Kuka tahansa voi tehdä tämän milloin tahansa omalla ilmoituksella. Siis KUKA TAHANSA, ei vain transsukupuoliset. Sukupuolen vaihtamiseksi (tai vahvistamiseksi, kuten transit sen kaasuvalotusretoriikallaan itse ilmaisevat) ei jatkossa vaadita transtutkimuksia, transdiagnooseja, transhoitoja... Ei mitään. Transit ovat perustelleet tämän muutosvaatimuksen hyötyjä sillä, että juridinen ja lääketieteellinen prosessi erotetaan toisistaan, mikä kuulemma helpottaa transien ja kaikkien muidenkin elämää, kun ylimääräinen byrokratia vähenee. Minulle ei ihan aukene, millä tavalla ja logiikalla se muka helpottaa transien elämää, etteivät he käy lähelläkään transtutkimuksia ja -hoitoja, mutta saavat kuitenkin itselleen uudet henkkarit, joissa on heidän immateriaalista sukupuolisielukokemustaan vastaava sukupuolimerkintä. Olen nähnyt tätä kysyttävän transeilta satojatuhansia miljoonia kertoja, mutta kertaakaan en ole nähnyt heidän vastaavan siihen mitään järjellistä tai kehittyneempää kuin mitä se sinua liikuttaa, ei ole sinulta mitenkään pois -mussutusta. Tämän lisäksi transit vetävät aina keskusteluun valttikortiksi iänikuisen räikeän valheensa transien "pakkosterilisaatiosta"; tarkoituksellisen raflaava termi, jolla transit ovat luoneet vääristeltyä kuvaa Suomesta transihmisiä sortavana natsi-Saksa-järjestelmänä, vaikka steriliteetti on loppuun asti vietyjen transhoitojen väistämätön sivuvaikutus. Mikään laki ei sitä paitsi ole missään vaiheessa vaatinut pysyvää hedelmättömyyttä tai ole estänyt transeja hankkimasta omia penskojaan ennen lisääntymiselinten omaehtoista silvotuttamista. Transit saavat nykyään myös tallettaa sukusolujaan yhteiskunnan piikkiin. Transeille on tarjolla enemmän järjestöjä, tukipalveluja, vertaistukiryhmiä, hyysääjiä, poliittista myötämielisyyttä, hyväksyntää ja kaikenlaisia erityisjärjestelyjä kuin koskaan koko maailmanhistoriassa, enemmän kuin mistä monet muut vähemmistöryhmät ovat voineet edes uneksia – mutta silti he vain valittavat ja vaativat jatkuvasti lisää eivätkä ole koskaan tyytyväisiä (mistä tämä translakivouhkaaminen on yksi ilmenemismuoto). Se, että lisääntymiskyvyttömyysvaatimus poistetaan translaista, on transsukupuolisen kehollisen lopputuloksen kannalta sinänsä täysin yhdentekevää; sillä ei ole mitään käytännön merkitystä, mainitaanko asia laissa vai ei, koska transprotokollan läpikäyvästä henkilöstä tulee joka tapauksessa aina steriili. Sametti on huutanut tätä asiaa tuuleen YouTubessa ja blogissaan jo vuosien ajan. Noiden modernien transien kannalta lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistaminen tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi vaihtaa juridisen sukupuolensa ilman aikomustakaan transitioitua medikaalisesti. Juuri tämä on tällä hetkellä käytävän translakikeskustelun ytimessä oleva ongelma. Juridisen sukupuolen vaihtaminen (tai transkielellä korjaaminen) ei enää jatkossa ole transsukupuolisten erityinen poikkeusjärjestely vaan jokaisen ihmisen niin sanottu ihmisoikeus. Eihän tällaisessa systeemissä nyt mitään ongelmia ja epäkohtia voi olla?

Lain astuttua voimaan minä tai sinä, joka tätä nyt luet, voimme lähettää vaikka tänä siunaaman silmänräpäyksenä netissä hakemuksen väestötietojärjestelmään juridisen sukupuolimerkintämme vaihtamiseksi. Höysteeksi tarvitaan vain uskottavasti sepitetty nyyhkytarina, jonka todenperäisyyttä ei kukaan tarkista, koska juridisen sukupuolen vaihtamiseksi ei tarvitse enää käydä lävitse "nöyryyttäviä" ja "ihmisoikeuksien vastaisia" transtutkimuksia, pelkkä oma sepustus riittää, eikä sepustusten sisällölle ole julkistettu minkäänlaisia reunaehtoja, joiden olisi täytyttävä ennen vaihdoksen myöntämistä.

Transeilta jää kaiken muun ohella huomaamatta tässä hötäkässä sekin, että uudessa järjestelmässä myös transsukupuolisuus tavallaan lakkaa olemasta. Mitä transsukupuolisuus tarkalleen ottaen on, jos mies on nainen ja nainen on mies vain sanomalla niin, tarvitsematta yrittääkään transitioitua fyysisesti? Ei yhtään mitään – pelkkä tyhjä sana, huulien heilumista tyhjyydessä ja ajattomuudessa. Enpä kyllä toisaalta usko sekuntiakaan, että tämänhetkinen lakimuutosvaatimus sellaisenaan olisi mikään transien perimmäinen päämäärä; tämä on pelkkä välivaihe, joka on nyt vain saatava hoidetuksi pois alta ennen siirtymistä järeämpien muutosten vaatimiseen. Transit eivät voi vaatia kaikkia haluamiaan muutoksia toteutettaviksi kertarysäyksellä, koska tietävät itsekin, ettei se olisi mitenkään mahdollista; niinpä he ovat pilkkoneet tavoitteensa pienempiin osiin, joita vievät yksi kerrallaan maaliin. Tämänhetkinen translaki- ja itsemäärittelyälämölö on yksi noista pilkotuista osatavoitteista. Tässä käydään nyt eräänlaista pitkitettyä väsytystaistelua. Järeämpiä muutosvaatimuksia ovat mm. transhoitoihin pääsyn nopeuttaminen ("minä olen jo juridisesti mies/nainen!"), kaiken portinvartioinnin purkaminen sekä lasten ja nuorten mahdollisimman varhainen transiuttaminen eli transhoitoprotokollan ulottaminen alaikäisiin, minkä nyt jo on erinäisissä yhteyksissä väläytelty olevan seuraavana vuorossa. Tämä on myös näkynyt esimerkiksi sentyyppisissä lausunnoissa kuin tämänhetkinen translakiuudistus ei huomioi lasten ja nuorten asemaa, hyvinvointia ja itsemääräämisoikeutta ja sukupuoli-identiteetti on synnynnäinen, pysyväisluonteinen ja muuttumaton, joten jo lapsi kyllä tietää, mitä sukupuolta hän sisäisesti on ja voi itse sukupuolensa määritellä ja niin edespäin. Esimerkiksi Amnestyllä työskentelevä Matti Pihlajamaa toteaa MTV Uutisten artikkelissa (josta lisää alempana) translakiuudistuksesta: "Laki ei valitettavasti ole täydellinen, mutta se olisi valtava ihmisoikeusharppaus eteenpäin. Isoin ihmisoikeusongelma, joka näihin liittyy, ei ole väärinkäytösepäilyissä, joita nyt toistetaan, vaan se on translasten ja nuorten sivuuttamisessa."

On sekin muuten jännää, että sukupuoli-identiteetti ja sukupuolikokemus ovat transien mukaan staattisia, synnynnäisiä, pysyviä ja niitä ei voi muuttaa, mutta sukupuoli voi kuitenkin olla myös fluidi ja muuttuileva. Koettakaa nyt jo päättää, saatana.

Kun ihminen voi lain voimalla julistaa olevansa jotain, mitä "kokee" olevansa, on sillä koko yhteiskuntaan niin dramaattisia vaikutuksia, ettemme pysty niitä kaikkia vielä edes kuvittelemaan. Sellainen systeemi, jossa kuka tahansa voi hankkia itselleen kokonaan uuden legitiimin identiteetin pelkästään napin painalluksella, on väärinkäyttäjille ja opportunisteille ennennäkemättömän herkullinen porsaanreikä, jota aivan taatusti tullaan käyttämään hyväksi kaikenlaisissa hämärissä tarkoituksissa ja on jo käytettykin niissä maissa, joissa itsemäärittely on ollut voimassa. Suomi tekee aina perässä samat virheet, jotka muut maat ennen Suomea ovat jo tehneet ja virheensä myöntäneet; näin myös silloin, kun evidenssiä katastrofista on kukkurakaupalla, mutta Suomessa ei jostain syystä vaan tajuta ottaa oppia muiden törttöilyistä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kun tästä väärinkäytösasiasta yrittää puhua translakimeuhkaajille, he tulkitsevat sen joka vitun kerta niin, että väärinkäyttäjistä, opportunisteista, pervoista ym. puhuminen on suoraan transihmisistä puhumista ja transihmisten leimaamista väärinkäyttäjiksi, opportunisteiksi ja pervoiksi. Transien on täysin mahdotonta käsittää, että translaista puhuttaessa ei puhuta pelkästään heistä vaan myös muista (eli siis kaikista) ihmisistä, joihin lakimuutos tulee vääjäämättä vaikuttamaan ja enimmäkseen negatiivisesti. En tiedä, miten on mahdollista olla niin KÄSITTÄMÄTTÖMÄN vaikeaa ymmärtää niinkin yksinkertaista asiaa, että jos jokaiselle valtion kansalaiselle annetaan oikeus muutella henkilötietojaan napin painalluksella jonkin identiteettisekoilun varjolla, sitä tullaan härskisti väärinkäyttämään ja joku joutuu aina kärsimään noista väärinkäytöksistä. Tätä nimenomaista asiaa on uudestaan, uudestaan ja uudestaan, yhä uudestaan ja taas uudestaan toitotettu translaista ja transien toteutumattomista ihmisoikeuksista meuhkaaville toimijoille, mutta ei vaan mene jakeluun: keskustelu palautuu aina, joka ikinen kerta turhanpäiväiseen ja hedelmättömään jankkaukseen siitä, miten vastapuoli julmasti ja ennakkoluuloisesti leimaa kaikki transihmiset ahdistelijoiksi, tirkistelijöiksi, väärin- ja hyväksikäyttäjiksi, vastuuttomiksi, rikollisiksi ja blaa blaa blaa. Sitten taas kerran transeille yritetään vielä vääntää rautalangasta, että kritisoinnin ja kyseenalaistamisen ytimessä lakiuudistusta koskien eivät varsinaisesti ole transihmiset vaan ne potentiaaliset väärinkäyttäjät, jotka eivät ole transsukupuolisia mutta voivat silti muutella juridista sukupuolitietoaan, koska laki mahdollistaa sen heille – ja aina vaan transit palaavat veisaamaan samoja itkuvirsiä siitä, miten transihmisiä leimataan, syrjitään, sorretaan ja heistä puhutaan rumasti ja halvennetaan heitä ja halutaan likvidoida kaikki transit eikä haluta transien ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuvan. Tätä samaa noidankehää ad infinitum.

Koko tämänhetkinen translakivyyhti on aivan tolkuton pattitilanne. Meillä on kaksi toisistaan erotettavaa leiriä, joista toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Aidat yrittävät takoa järkeä hurmoksellisten edistyksen airuiden päihin ja kiskaista heidät harhoistaan takaisin todellisuuteen. Aidanseipäät marttyyroivat, ylitulkitsevat ja vääristelevät, provosoituvat ja vellovat tunteissaan, eikä heidän kanssaan ole mitään mahdollisuutta käydä rationaalista ja faktapohjaista keskustelua, koska faktat ja rationalisointi eivät kuulu heidän maailmaansa. Aidanseipäät heiluttelevat loputtomia vaatimuslistoja aitojen nenien edessä ja vetävät jäätäviä kilareita ja tantrumeja, kun aidat ilmaisevat, että hommasta on kaikki tolkku ja järki kadonnut, että voitaisiinko palata takaisin faktojen ja todellisuuden ääreen. Transien tunnevellonta heijastuu myös kaikkeen heitä koskevaan uutisointiin ja lehtikirjoitteluun; tämäkin MTV Uutisten artikkeli, jossa esiintyy Trasek ry:n puheenjohtaja Kasper Kivistö, on otsikoitu affektiivisesti: Keskustelu translaista käy kierroksilla – tältä se on tuntunut transmiehestä: "On ollut todella raskasta". No yhyy. Sitä en tokikaan epäile yhtään, etteikö näiden modernien transien todellisuuden kieltämiseen ja muiden ihmisten jatkuvaan kontrollointiin perustuva elämä olisi raskasta. Tässä ote artikkelista:

Poliitikot, asiantuntijat ja tavalliset ihmiset ovat keskustelleet laista vilkkaasti sen valmistelun aikana. Osa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kirjoitetuista kommenteista on ollut kärkkäitä ja asiattomia.

Näin kokevat sukupuolivähemmistöjä edustavan potilas- ja ihmisoikeusjärjestön Trasek ry:n puheenjohtaja Kasper Kivistö ja ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Matti Pihlajamaa. He korostavat sitä, että tietämättömyys ei ole suurin synti eikä väärinkäsityksille ihminen voi mitään.

– Voi olla hyväntahtoinen ihminen, joka on saanut väärää tietoa. Se että on valmis kysymään ja ottamaan selvää, on vain upea asia. Mutta se on eri asia, että vääräksi tiedettyä tietoa lähdetään syöttämään tarkoituksenmukaisesti ja millaista kieltä meistä transihmisistä käytetään. Todella rumin sanankääntein on analysoitu meidän mielenterveyttämme ja lähetetty hirveitä, uhkaavia viestejä somessa. Tämä on ollut todella raskasta aikaa, ei pelkästään järjestömielessä vaan jokaiselle transihmiselle, Kivistö sanoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Mitä minä olen keskustelua seurannut, niin toki siellä on ollut joukossa asiatontakin kielenkäyttöä ja jonkin verran öyhötystäkin, mutta se on ollut erittäin marginaalista verrattuna siihen, miten paljon lakialoitetta on ihan aiheellisesti ja asialliseen sävyyn kyseenalaistettu, kuten myös täysin asiallista ja perusteltua kritiikkiä esitetty. Tuleeko se ihan oikeasti transeille yllätyksenä, että kun he läpiajavat väkipakolla kollektiiviseen todellisuuden kieltämiseen velvoittavaa lakimuutosta, muut ihmiset saattavat kyseenalaistaa heidän motiivinsa ja vaatia perusteluja muutosten vaatimiselle? Siis asiaperusteluja ja faktaa, ei loputonta uhriutumista, tyhjiä sloganeita ja tunnevellontaa, joka ei johda mihinkään.

Artikkeli päättyykin sitten aiemmin mainittuun Matti Pihlajamaan toteamukseen lasten oikeuksista. Niinpä niin... Kun itsemäärittely on ajettu Suomen lainsäädäntöön (on erittäin todennäköistä, että se menee läpi), on seuraavana vuorossa lasten ja nuorten mahdollisimman varhaisen transiuttamisen normalisointi. Hormonihoitoineen ja kirurgisine interventioineen päivineen. Tämä on monissa muissa itsemäärittelymaissa jo täydessä käynnissä, joskin Ruotsissa ja Briteissä on alettu vihdoin laittaa jarruja päälle (mm. Tavistock-skandaali). Tämä ihastuttava sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyvien lasten (joista suurin osa kasvaa terveiksi homo- tai biseksuaalisiksi aikuisiksi) transeheyttäminen onkin ollut jo pitkään myös Setan asialistalla. Jostain syystä ihmiset eivät pysty kestämään sitä, jos poika käyttäytyy feminiinisesti ja tyttö maskuliinisesti. Toinen äärilaita haluaa pakottaa pojat spartalaiseen ja kovaan maskuliinimuottiin ja tytöt herkkään ja eteeriseen keijukaisfeminiinimuottiin, toinen äärilaita haluaa "korjata" feminiinisistä pojista transtyttöjä ja maskuliinisista tytöistä transpoikia. Samaa helvetin vitun paskaa eri käärepaperissa. Ja minä kun julkesin vielä parisenkymmentä vuotta sitten fantasioida, että kun eläisimme tätä aikakautta, feminiininen poika (jollainen itse olin/olen) ja maskuliininen tyttö olisivat jotain aivan normaalia ja hyväksyttyä, jotain, mikä ei liikuttaisi ketään millään tavalla. Vähänpä osasin uumoilla, että feminiininen poika ja maskuliininen tyttö olisivat tänä aikakautena medikaalisesti diagnosoitavia tiloja, jotka vaativat "korjaamista".

Kuten totesin, on translakiaiheen ympärillä tällä hetkellä käytävä keskustelu viime viikkojen aikana kiihtynyt kiihtymistään. Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole aiheesta keskusteltu näin avoimesti. Keskustelu on itse asiassa tällä hetkellä esim. Twitterissä niin vilkasta, etten oikein ehdi pysyä kärryillä siinä. Myös lehtikirjoittelua aiheesta on ilmaantunut runsaasti niin puolesta kuin vastaan, lisäksi julkisten tahojen ja toimijoiden kannanottoja somessa. Olen ollut huomaavinani, etteivät kannanotot ole lähtökohtaisesti neutraaleja tai kompromissihakuisia: niissä otetaan kantaa joko puolesta tai vastaan, joko puolustetaan translakiuudistusta sokeasti tai ollaan skeptisiä ja kyseenalaistetaan sitä jostakin näkökulmasta (yleensä maltillisesti). Tässä yksi esimerkki, jossa toimittaja Anna-Maija Naakka tuo esiin naisurheiluun liittyvän problematiikan eli sen, miten se vaikuttaa naisurheiluun (lue: hävittää naisurheilun), kun transidentifioituvat tunkevat naistensarjoihin kilpailemaan. Tässä Sanna Ukkolan tuore kolumni otsikolla Translakia ei pidä ulottaa alaikäisiin – transvaihe menee yleensä lapsilla ohi. Linkkaisin mielelläni mahdollisimman moneen juttuun, mutta aiheesta on julkaistu kirjoituksia nyt niin tuhka tiheään, etten ole ehtinyt käydä edes murto-osaa niistä läpi. Kiitos kaikille, jotka olette linkkailleet artikkeleita ja muita lähteitä aiempien blogitekstien kommenttikenttiin! Se on minullekin suuri apu. Alempana tässä tekstissä on vielä Eija-Riitta Korholan ja Päivi Räsäsen kannanotot, jotka he ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa.

Twitter-keskustelun yleisessä dynamiikassa translakiuudistuksesta ei sinänsä ole mitään uutta. Toinen osapuoli (transit ja heidän uskolliset aseenkantajansa) huutaa tuttuun tapaansa ihmisoikeuksien, transihmisten syrjinnän ja sortamisen lopettamisen, tasa-arvon, oikeus ollan, ehjänä syntyneen jne. nimeen. Toinen osapuoli (kriittiset sekä ne, jotka ovat liittyneet keskusteluun vasta hiljattain eivätkä vielä ole perehtyneet aiheeseen kovin syvällisesti, mutta ovat silti skeptisiä ja ilmaisevat sen) yrittää takoa järjen hiveniä transräkyttäjien päihin, muistutella todellisuuden ja biologisten lainalaisuuksien katoamattomasta olemassaolosta – ja ennen kaikkea siitä, mistä translakiuudistukseksi nimitetyssä poliittisessa suhmuroinnissa on perimmältään kyse: sukupuolen itsemäärittelyn laajentamisesta "ihmisoikeudeksi" jokaiselle Suomen kansalaiselle, ei vain transsukupuolisille. Kuinka monta tuhatta kertaa tämä sama asia pitää selittää, rautalangasta vääntää, morsettaa ja savumerkein lähettää, että transeille ja heidän aseenkantajilleen menee jakeluun?

Otetaanpa tähän väliin yksi esimerkki transaktivistien räyhäämisestä sosiaalisessa mediassa. Monet teistä varmaan tietävätkin seksuaalineuvojana työskentelevän Riikka Pöntisen (she/her), poikkeuksellisen sapekkaan ja ärhäkän intersektionaalisen feministin, joka on kunnostautunut transien uskollisena saappaan- ja perseennuolijana ja translakiuudistuksen kiihkeänä puolestapuhujana. Ohessa Riikan yhteenotto Iiris Vesalan kanssa Twitterissä muutaman päivän takaa. Iiris Vesala on LHB-liiton nykyinen varapuheenjohtaja (ent. puheenjohtaja) ja poliittinen vaikuttaja. Tässä tuoreessa tekstissään (Translaki on altis väärinkäytöksille) Iiris ja muut LHB-liiton aktiivit ovat listanneet Euroopasta useita tapauksia, joissa itsemäärittelyä eli englantilaisittain self-ID:tä on käytetty hyväksi esim. tapauksissa, joissa miehet ovat transidentifioitumisen varjolla perseilleet naisten ja tyttöjen intiimitiloissa ja naisten vankiloissa. Samoin transidentifioituvat miehet ovat myös tunkeneet naisten urheilusarjoihin ja rikkoneet ennätyksiä niissä (näistä tuossa tekstissä ei tosin erikseen ole mainintaa). LHB-liitto on täytynyt perustaa siksi, koska Seta ja kaikki muut entiset homojen järjestöt ovat täysin hyljänneet homoseksuaalit ja seksuaalivähemmistöjen asiat ja keskittäneet kaiken aikansa, fokuksensa ja resurssinsa "sukupuolivähemmistöihin" kuuluvien eli siis transien, muunsukupuolisten, transvestiittien, genderfluidien, sukupuolettomien, ei-binääristen ja muiden sukupuolisekopäiden "ihmisoikeuksien" edistämiseen – muiden ihmisryhmien oikeuksien kustannuksella.

Kun Iiris täysin asiallisesti ilmaisee ilmiselvän faktan naisiin ja tyttöihin kohdistuvan rikollisen toiminnan helpottumisesta translakiuudistuksen myötä, tulee Pöntsä mussuttamaan Iirikselle "vähemmistöjen halveksumisesta" ja "vihapropagandan levittämisestä". Transit ja heidän tukijoukkonsa rakastavat hyperbolista kielenkäyttöä ja kaiken mahdollisen itselleen epämieluisan suurentelemista ja vääristelyä äärimmäisiin mittasuhteisiin. Maltillinen kritiikki on "vihaa" ja "vihapuhetta", kyseenalaistaminen on "ihmisoikeuksien vastustamista" ja "vihapropagandaa", faktojen esiintuominen on "transvihamielistä" ja "marginalisoidun vähemmistön syrjintää" ja niin edespäin. Kun Iiris puhuu seksuaalirikollisista, niin Pöntsä tekee olettamuksen, että Iiris "väittää transihmisten olevan lähtökohtaisesti rikollisia" – tässä konkreettinen esimerkki siitä, miten toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Lisäksi Pöntsä suuressa viisaudessaan valistaa Iiristä siitä, miten feminismiin kuuluu "sukupuolten tasa-arvo", millä Pöntsä käytännössä tarkoittaa genderideologiaan pohjautuviin fantasiasukupuoliin identifioituvien validointia ja erityisoikeuksia, ei miesten ja naisten oikeuksien epäbalanssia, joka vanhassa maailmassa vielä oli feminismin keskeinen teema. Transithan ovat vääntäneet naisten oikeudet ja feminismin transidentifioituvien miesten asiaksi. Nykyinen feminismi on miesten etuja ja ylivaltaa ajava liike. Nykyiset "naisten oikeudet" ovat miesten oikeuksia ja ylivaltaa. Siitä nyt tokikaan ei kannata edes uneksia, että Pöntsän kaltaiset draamahaukat ja handmaidenit pystyisivät omin avuin hahmottamaan, mitä oikeastaan ovat nykyisellä fanatismillaan tukemassa.

On olemassa tietty laskelmoidun appropriaation kaava, joka konkretisoituu tässä Pöntsän kommentissa: Voitte painua johonkin maan alle säälittävien liittojenne kanssa, me ei queer-yhteisössä sitä tarvita. Kaava menee kutakuinkin näin:

1. Paikallista ja targetoi yhteisö, joka ajaa omia oikeuksiaan (homo- ja biseksuaalit, Pride).
2. Liitä oma viiteryhmäsi (transit ja muusut) osaksi tuon yhteisön poliittista aktivismia ja loisi heidän reppuselässään. Odota oikeaa hetkeä.
3. Vääntele ja manipuleeraa pikkuhiljaa hivuttamalla asiat niin, että yhteisön alkuperäinen fokus haaltuu taustalle ja oman viiteryhmäsi asiat valtaavat koko ajan enemmän tilaa ja näkyvyyttä.
4. Approprioi hiljalleen omalle viiteryhmällesi kaikki alkuperäisen yhteisön käsitteet ja koko historia ('kaapista tuleminen', eheyttäminen ja sen kieltäminen, Pride-kulkue ja lippuaktivismi, alati kasvava akronyymi, homo- ja lesboikonien transiuttaminen, faggot, queer jne.).
5. Julista approprioitu ja alkuperäisestä tarkoituksestaan vääristelty yhteisö oman viiteryhmäsi yhteisöksi, jota se on teidän mukaanne itse asiassa ollut alun perinkin ("transihmiset taistelivat homoseksuaaleille heidän oikeutensa").
6. Nimeä uusi ja uljas yhteisö joksikin, vaikka sitten queer-yhteisöksi. Tiuskaise päälle päätteeksi niille, joilta olet alkuperäisen yhteisön varastanut, että "heitä ei kaivata queer-yhteisöön" (eli karkota heidät heidän omasta ja itse perustamastaan yhteisöstä).
7. Jatka omaa poliittista aktivismiasi käyttäen alkuperäisen yhteisön mainetta ja resursseja häikäilemättä hyväksesi. Kadota kaikki pidäkkeet ja rakentele aktivismistasi totalitaristinen järjestelmä, jossa oma demografiasi on kaikkien muiden yläpuolella.

Toisaalla Pöntsä jatkaa tantrumeiluaan. En tiedä, mihin Jari Mäenpään kommenttiin Pöntsä tällä twiitillään viittaa, mutta biologiaan perustuva sukupuoli- ja ihmiskäsitys edustaa Pöntsän ja muiden transmaidenien mielestä "kasarilla tai ysärillä päivitetyn kolmannen luokan biologiakirjan" esitystä sukupuolesta. Ovathan toki nykyisten transien selitykset vaeltelevista ja vääriin kehoihin harhailleista sukupuolisieluista sekä muista sukupuolista, sukupuolettomuudesta ja ei-binäärisyydestä jotain paljon todempaa ja todennettavampaa kuin biologiset realiteetit ja fyysisen todellisuuden lainalaisuudet, jotka ovat transien mielestä jotain täysin irrelevanttia ja pois pyyhkäistävissä.

Lisää Pöntsän mussutusta: kun Pekka Aittakumpu twiittaa, ettei omana itsenään kohtaaminen vaadi translakia (fakta) ja että lainsäädännön pohjaksi translakiesitys on heikko (fakta), lehahtaa aina uskollinen Pöntsä-harpyija paikalle vaatimaan Pekkaa vaikenemaan, Pekan transvihamielisyys kun on Pöntsän mielestä vastenmielistä. Kun kokoomuksesta esitettiin kriittisiä näkökulmia translakiuudistukseen liittyen ja haluttiin toppuutella liiallista kiirettä lakivalmistelun etenemisessä, maalailee Pöntsä kokoomuksesta kuvaa "transfobisena ja selkärangattomana puolueena", joka pelaa häikäilemätöntä peliä ihmisoikeuksien kustannuksella "vihapropagandaan nojaten". Transfobiaa siellä, transfobiaa täällä, kaikki on transfobiaa.

Iiris erikseen tarkentaa vielä (blokin takaa, koska Pöntsä estää järjestelmällisesti somekanavissaan joka ikisen, joka on hänen kanssaan piirunkaan verran eri mieltä intersektionalismin pyhistä opinkappaleista) puhuneensa translain väärinkäyttäjistä ja rikollisista nimenomaan erotuksena transsukupuolisista. Niin tässä ovat puhuneet kaikki muutkin, jotka ovat huolissaan translakiuudistuksen mukanaan tuomista haitoista ja väärinkäytöksistä, mutta jostain helvetin syystä TÄMÄ EI VAIN MENE TRANSEILLE JAKELUUN.

Liitän loppuun vielä kolme kriittistä kannanottoa koko translakiälämölöön liittyen, joissa mahdollisimman yksinkertaisesti väännetään rautalangasta samaa perusasiaa, jota minä ja niin moni muukin on paukuttanut paukuttamasta päästyään jo vuosien ajan. Blogissaan Eija-Riitta Korhola kirjoittaa translakiuudistuksesta otsikolla Miksi translaki irrottaa sokan seuraavasti:

20.1.2023

Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan. Tyttö säikähtää, mutta hän ei voi mitään. Kyseessähän voi olla transnainen. Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia. Tyttö päättää lopettaa uimaharrastuksensa.

Tämä esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on. Ja sanon heti, etten kritisoi transihmisiä. Kritisoin huonosti harkittua lakia, joka mahdollistaa väärinkäytökset heidän oikeuksiensa nimissä. Moni suomalainen ei taida tietää, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hyväksymä esitys uudeksi translaiksi pitää sisällään. Sillä jos he tietäisivät, he tuskin antaisivat sen tapahtua. Kuka olisi uskonut Suomen ensimmäisen julkifeministisen hallituksen heikentävän naisten oikeuksia?

Translaille on varmasti tarvetta, ja mielestäni on esimerkiksi hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan. Keholliseen koskemattomuuteen kajoaminen on ankara hinta koetusta identiteetistä. Mutta kyseistä lakiluonnosta on tehty liian heikolla kansalaiskeskustelulla. Vihervasemmistolaisen hallituksemme alkuperäinen esitys mahdollisti melkoisen genderpujottelun: sen mukaan kuka tahansa saisi yksipuolisella ilmoituksellaan muuttaa sukupuoltaan edestakaisin parin kuukauden välein, ilman mitään lääketieteellistä perustelua. Siihen ei enää tarvita psykiatria arvioimaan ihmisen kokemaa sukupuolidysforiaa, oma tunne riittää vaihtamaan juridisen sukupuolen. Hallituksen luonnoksen mukaan ihminen voisi siis korjata sukupuoltaan kuusi kertaa vuodessa. Tämä siksak ei sentään oppositiopuolue kokoomukselle sopinut: nyt eduskunnan täysistuntoon on tulossa laki, jonka mukaan sen voisi tehdä vain kerran vuodessa. Mielestäni tämä korjaus oli juuri niin kosmeettinen kuin kokoomukselta on viime vuosina voinut odottaa.

Lakiesityksen ydinongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään siinä sekä biologisesta sukupuolesta että omaan subjektiiviseen tuntemukseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä. Tämän seurauksena laista tulee epäjohdonmukainen tavalla, joka voi johtaa lukuisiin epäjohdonmukaisiin oikeuskäytäntöihin, haluttiin tai ei.

Jokaisen kannattaa miettiä seurauksia. Keskustelu lain mahdollistamasta armeijan välttelystä on sivuseikka verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta. Nyt voi yleisiin sauna- ja suihkutiloihin tulla biologinen mies. Vanhemmat ja isovanhemmat, haluatteko tätä varhaisteini-ikäisille tytöille? Jos vastustat tilannetta, saatat syyllistyä transfobiaan ja vihapuheeseen. 

 

Toinen naisia koskeva takaisku liittyy urheiluun. Kyseessä on uudentyyppinen doping-ongelma, joka mitätöi biologisten naisten ennätyksiä alalla kuin alalla. Perusteellisen epäreilu kilpailuasetelma tuhoaa monen elämäntyön, ja ongelma tulee ottaa vakavasti – ellemme halua tuhota naisten urheilua. Setan argumentti on, että lajiliitot päättävät transurheilijoita koskevista säännöistä eikä translaki. Tämä on varmasti totta, mutta lainsäädäntö ohjaa kuitenkin arvoja ja käytäntöjä. Jos biologinen miesurheilija on juridinen nainen, lajiliitto voi olla juridisesti vaikeassa paikassa estäessään pääsyn naisten sarjaan. Lajiliitoilta vaaditaan Setan edessä paljon selkärankaa, jotta uskaltavat tehdä linjauksia. Löytyykö sitä? Toivottavasti tilanne ratkaistaan kehittämällä kokonaan uusi kilpailusarja ja esimerkiksi translympialaiset.

Puhumattakaan millaiseen hämmennykseen sukupuolen irrottaminen biologisesta perustasta saattaa kasvavat tytöt ja pojat. Sen sijaan että heitä rohkaistaisiin olemaan iloisia siitä, mitä he fyysisesti ovat, tilanne luo yhden päätöksenteko-ongelman maailmaan lisää. Mikä ennen oli biologinen tosiasia, josta lähdettiin, on nyt itse päätettävä rasti. Lapsi, joka ei usein osaa edes päättää, mitä pukee päälleen, on joidenkin lainsäätäjien silmissä kypsä muuttamaan sukupuolensa. Valiokunta esittää ponnessaan, että oikeus muutokseen koskisi myös alaikäisiä. Ikäraja on lakiesityksessä epäselvä, ja joissakin kohdin puhutaan jopa lapsista.

Kun me yhteiskuntana irtaudumme biologisten faktojen maailmasta, XX tai XY -kromosomeista jotka eivät muutu vaikka mitä tekisi, siinä irtoaa isompikin sokka. Asioilla on loogisia seurausvaikutuksia, jotka on hyvä tiedostaa jo ennalta. Jos sukupuoli on itse päätettävissä oleva ilmoitusasia, filosofina on pakko kysyä, miksei vaikkapa ikä sitten olisi. Miksi siinäkään pitäisi kompastua fyysisiin faktoihin? Samalla aukeaa reitti vaihtaa rotua ja ihonväriä. Jos voi syntyä väärään sukupuoleen, millä perusteella ei voi syntyä väärälle vuosikymmenelle tai väärään kansaan? Eikö sekin voi olla omaehtoinen ilmoitusasia? Vitsailin ikäkysymyksellä jokunen vuosi sitten koska olen ikäistäni nuorempi, mutta nyt olen oppinut, että itsensä transikäisiksi mieltävät ovat jo olemassaoleva ryhmä. Siitä seuraa monta kysymystä lainsäätäjälle, eläkeiän määrittelystä lähtien. Kokonaan oma kysymyksensä on, mihin yhteiskunnan kustantaman terveydenhuollon rajallisia resursseja käytetään.

Lainsäätäjien on otettava vaikeat kysymykset käsittelyyn lakeja säätäessään, ihmisoikeuksiin vetoaminen yleisesti ei riitä, varsinkin kun oikeudet voivat törmätä keskenään. Lainsäädäntöä laatiessa on asiaankuuluvaa huomioida lakiin sisältyvät porsaanreiät tai mahdolliset väärinkäytökset, olipa kyse transasiasta tai mistä tahansa asiasta. Tämä on aivan yleinen ja rationaalinen vaatimus. Transasiasta on tullut ylisensitiivinen teema, jos sitä ei saa käsitellä. Vankeinhoito on yksi alue, joka joutuu murrokseen. Voivatko seksuaalirikoksiin syyllistyneet miehet mennä naistenosastolle, jos vetoavat itsemäärittelyn mahdollisuuteen? Onko oikeusasiamiehen osoitettava vankilanjohtajalle moite tai virkasyyte, jos tämä epäyhdenvertaisesti laittaa transnaiset turvallisuussyistä miesten osastolle? Tai mitä tapahtuu sukupuolikiintiöille julkishallinnon tai pörssiyhtiöiden osalta? Käsittääkseni Suomen laissa, edes tasa-arvolaissa, ei ole määritelty naisen ja miehen käsitteitä. Tämä tuo oman vaikeutensa juuri tuohon käsitesoppaan. Ja kun suomen kielessä on vain yksi sana, sukupuoli, eikä omaa termiä sanalle ’gender’ (englannissahan on sex-gender-jako).

RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti”. Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

Päivi Räsänen julkaisi somesivuillaan avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle:

24.1.2023

Olen tänään lähettänyt alla olevan avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle, sillä toivon häneltä selkeyttävää julkista kannanottoa Kirkkohallituksen hämmentävän lausunnon vuoksi.

Avoin kirje arkkipiispa Tapio Luomalle kirkon kannasta lakiesitykseen sukupuolen vahvistamisesta

Arvoisa arkkipiispa, 

 

Eduskunnassa on tänään käsiteltävänä valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä sukupuolen vahvistamiseksi, ja samalla siihen liittyvät lausunnot ovat tulleet julkisiksi. Kirkkohallitus antoi oman lausuntonsa lakihankkeesta. Lausunto on järkyttänyt monia, sillä siinä varauksettomasti tuetaan sukupuolen vaihtamista oman ilmoituksen perusteella, vieläpä toivotaan, että uudistus vietäisiin pikaisesti läpi tällä vaalikaudella. 

 

Esityksessä ei ole kyse sukupuolivähemmistön ihmisarvon vahvistamisesta vaan sukupuolen käsitteen muuttamisesta. Itsemäärittelyä ei ole rajattu transsukupuolisille vaan kuka tahansa voi omalla hakemuksellaan vaihtaa sukupuolensa. Mikään kansainvälinen sopimus tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös ei edellytä lakia, jolla sukupuoli vahvistettaisiin omaan ilmoitukseen perustuen. 

 

Pidän erityisen harkitsemattomana Kirkkohallituksen lausunnon perusteluja sille, miksi omaan selvitykseen perustuva sukupuolen vaihtaminen tulisi laajentaa myös nuorille ja lapsille. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala lausunnossaan valiokunnalle toteaa: "Nuoruusikäisten identiteettikehityksen keskeneräisyyden vuoksi ikärajan alentamista ei tule harkita." Hänen lausuntonsa on erityisen painava, sillä hän on vuodesta 2011 lähtien vastannut alaikäisten sukupuolen uudelleenmäärittelystä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jonne hoidot on keskitetty. Hän perustelee: "Valtaosa nuorten sukupuoliahdistuksesta johtuu nykyisestä mielenterveyden kriisistä ja siitä, että sukupuoli-identiteetti on virallisessa ja sosiaalisessa mediassa nuorille vahvasti tarjolla selityksenä lukuisiin ongelmiin ja reittinä ulos kasvukivuista ja vakavammistakin vaikeuksista."

 

Ei ole mitään tutkimusnäyttöä, että vakavat mielenterveyden häiriöt korjaantuisivat sukupuolta korjaamalla, päinvastoin suomalaisessa tutkimuksessa havaitsimme, että monen alaikäisenä hormonaalisia hoitoja saaneet psyykkinen vointi heikkeni. On vastuutonta uusintaa uskomusta, että sukupuoliominaisuuksien tai henkilöllisyysasiakirjojen muokkaaminen poistaisi psykiatrisia ongelmia.

 

Sukupuolidysforiasta kärsivät henkilöt, nuoret ja vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea ja heidän oikeuttaan ilmaista itseään on tuettava. Tämä lakiesitys ei vahvista kenenkään ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa. Sen sijaan se toteutuessaan uhkaisi erityisesti naisten oikeuksia ja altistaisi yhä nuoremmat hämmennykselle omasta sukupuolestaan. 

 

Lausunnon teologiset perustelut ovat ohuet. Siinä viitataan kyllä ihmisen luotuisuuteen ja arvokkuuteen Jumalan kuvana, mikä on hyvä asia, mutta ei sanallakaan sitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. En millään usko, että piispat allekirjoittaisivat näin kevyen ja puutteellisen lausunnon. 

 

Lähestyn teitä siksi, että eduskunnassa kunnioitetaan kirkon kantaa syvästi arvoihin liittyvissä kysymyksissä. Asian käsittely on juuri nyt ajankohtaista. Ensi viikolla siitä äänestetään ja siksi olisi tärkeää saada kirkon ylimmältä johdolta selkeä kristillisen uskon ja opin mukainen kanta, jotta Kirkkohallituksen hämmentävä lausunto ei jäisi kirkon viimeiseksi sanaksi tähän kysymykseen. 

 

Tätä saa jakaa.

Päivi Räsänen

Eija-Riitan ja Päivin esittämät kysymykset ja huolenaiheet ovat täysin aiheellisia kaikilla mahdollisilla objektiivisesti todennettavilla aspekteilla. Erityisesti Eija-Riitan esittämiin lukuisiin kysymyksiin (jotka monet jo häntä ennen ovat lukemattomat kerrat esittäneet) olisi hyvä saada jäsenneltyjä, perusteltuja ja tutkimustietoon perustuvia vastauksia, mutta translakiuudistuksen masinoijat ja puolustelijat ovat hyvin haluttomia antamaan sellaisia vastauksia; kenties siksi, ettei sellaisia ole olemassakaan. Tässä on ihan perimmältään kyse uskon asioista, ja uskoa ei voi perustella faktoilla. Joko päätät uskoa tai olla uskomatta. Kuten jo moneen kertaan olen todennut, transien perustelut ja argumentit lakimuutoksen vaatimiseksi koostuvat pääasiassa suureen ääneen ja syyllistämällä vaatimisesta, tunnemanipuloinnista, "ihmisoikeuksiin", "yhdenvertaisuuteen" ja "tasa-arvoon" jne. vetoamisesta, kaasuvalottamisesta, tarkoituksellisesta termikikkailusta ja käsitehässimisestä, vastapuolen vaientamisyrityksistä ja blokkaamisesta, hyperbolisesta kielenkäytöstä, ylimitoitetusta reagoinnista, kaiken ylitulkitsemisesta ja niin edelleen. Kiperiin kysymyksiin ei saa transeilta koskaan selkeitä vastauksia, koska heillä ei ole niihin vastauksia. Transit ja heidän tukijansa uskovat taikauskoisen toiveikkaasti, että kun kaikki pakotetaan elämään heidän maailmankuvansa ja Translandian lainalaisuuksien mukaan, heistä tulee vihdoinkin autuaita ja onnellisia. Eija-Riitan tekstissä on runsaasti kiinnekohtia, joihin voisi tarttua ja joita kommentoida seikkaperäisesti, mutta tämä teksti on venähtänyt sen verran pitkäksi, että pakko laittaa tässä kohtaa pakettiin.

Olennainen pointti Päiviltä on maininta siitä, että translakiuudistuksessa ei ole kyse sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ihmisarvon vahvistamisesta vaan sukupuolen käsitteen muuttamisesta. Juridisen sukupuolen itsemäärittely, joka on aikaisemmin ollut kehonmuokkaushoitoja läpikäyneiden transsukupuolisten poikkeusjärjestely (ja sinällään systeeminä toimiva ja järkevä), laajennetaan nyt kaikkien "ihmisoikeudeksi". Pelkän juridisen sukupuolensa vaihtava ihminen ei muutu maagisesti kokemussukupuolensa yksilöksi tai miksikään muuksi, oli hänen koettu sukupuolensa ja identiteettinsä mikä hyvänsä. Olen paljon miettinyt, että translakivouhotuksen on pakko olla wokettajien ja intersektionalistiporukan väliprojekti ja petaamista jollekin vielä suuremmille uudistuksille. Sukupuolikäsityksen muuttaminen tarkoittaa käytännössä mies- ja naiskäsityksen irrottamista biologiasta ja muuttamista identiteettiperustaiseksi. Mieheydestä ja naiseudesta tulee käsitteellisellä tasolla ja juridiikassa jotain, mitä koetaan ja larpataan, ei jotain, mitä ollaan. Fyysiseen todellisuuteenhan tällä sekoilulla ei ole mitään vaikutusta, mutta jostain syystä näiden nykyisten TÄYSIN seonneiden "transihmisten" on absoluuttisen mahdotonta käsittää tätä. Näin siinä käy, kun annetaan hulluille valta ja päästetään heidät johtamaan mielisairaalaa. Kaikki nykyinen intersektionaalisuusideologiaan pohjautuva identiteettivouhkaus on mitä puhtainta taikauskoa, joka rakentuu kartesiolaisen maailmankuvan päälle. Kyse on uskonnosta; kiihkouskovaisuudesta; kultista. Moderni transliikehdintä on uskonnollinen kastraatiokultti, josta minulle tulee hyvin pelottavalla ja karmaisevalla tavalla mieleen skoptsit.

Ihminen on hänen kehonsa. Sinä olet sinun kehosi. Jos ei ole sinun kehoasi, ei ole sinuakaan.

Lopuksi vielä:

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen on antanut sukupuolisekoilusta seuraavan lausunnon:

Tulinpa möläyttäneeksi toimittajalle, että lapsia on kahdenlaisia: tytöillä on pimppi ja pojilla munat. Ja tästähän vasta helkkarinmoinen haloo nousi. Sanottiin, että tämmöinen näkemys on konservatiivinen, tunkkainen, typerä, tökerö ja höpöhöpöä. Olenko ottanut opikseni? Enpä juuri.

Poikien Y-kromosomi saa aikaan sen, että jo sikiökaudella kivekset erittävät testosteronia. Se vaikuttaa kehittyviin aivoihin, ja kun isoja tyttöjen ja poikien aineistoja verrataan keskenään, nähdään tällaisia eroja esimerkiksi kognitiivisissa kyvyissä. Luonnollisesti sukupuolen sisällä on valtavan suurta vaihtelua.

Mikään tästä ei ole ideologiaa, mikään ei ole mielipide, ei konservatiivisuutta, vaan nämä ovat faktoja. Mikään tästä ei myöskään liity millään tavalla siihen, miten suhtaudumme transihmisiin tai seksuaalisuuden monimuotoisuuteen. Se kehittyy myöhemmin, ja se on ihan kokonaan eri asia.

Tämä ajatus sukupuolineutraaliudesta pyrkii kieltämään erot ja lisäämään sillä tavalla tasa-arvoa, mutta sehän ei onnistu. Kyseessä on holhoava aikuislähtöinen ideologia, joka ei millään tavalla edistä lasten kasvua ja hyvää kehitystä. Mehän emme rasismiakaan pyri poistamaan sillä tavalla, että jonain kauniina päivänä vain sanomme, että me kaikkihan olemme ihonväriltämme täsmälleen samanlaisia.

/edit 28.1. Kommenteista löytyy vielä lisäksi Annikka Mutasen kolumni Biologian osuutta sukupuolessa ja seksissä ei kannata kiistää, joka on julkaistu Hesarissa 28.10.2021. Kolumni on tällä hetkellä maksumuurin takana, joten kirjoitin sen kokonaisuudessaan kommentteihin.

/edit 29.1. Professori Riittakerttu Kaltialan uunituore haastattelu YouTubessa Puheenaihe-kanavalla. Riittakertun haastattelu Helsingin Sanomissa, kirj. Annikka Mutanen.