Yksi suurimmista nykyiseen trans- ja sukupuolihysteriaan liittyvistä ongelmista on se, että transsukupuolisuus on ilmiönä yhdistetty ja rinnastettu homouteen ja ylipäänsä seksuaaliseen suuntautumiseen.
Miksi se on ongelma? Koska kyse ei ole samanlaisista tai toisiinsa vertautuvista ilmiöistä. Transsukupuolisuus on minä- ja kehonkuvan radikaali häiriötila (tarkasteltiin sitä mistä vinkkelistä hyvänsä). Homous on seksuaalinen suuntautuminen. Nykyinen transliike on saavuttanut tämänhetkisen asemansa käytännössä kokonaan homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia ajavan liikehdinnän reppuselässä roikkumalla. Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon siitä, millaisia ongelmia tästä loisimisesta on seksuaalivähemmistöihin kuuluville aiheutunut, mutta tosiasiassa olen raapaissut vasta pintaa koko valtavassa vyyhdessä. (Naisten ja lasten oikeudet ja niiden murentaminen ovat tässä nimittäin aivan oma ulottuvuutensa, josta kirjoitan joskus myöhemmin. Jos aihe kiinnostaa, niin Radikaalifeministi-blogissa on useita hyviä kirjoituksia.)
Olen tässä mietiskellyt, mistä mahtaa johtua se, että yhä edelleen valtaväestö mielessään samaistaa transsukupuolisuuden homouteen, vaikka ihmiset alkavat olla näissä seksuaalisuusasioissa jo aika valistuneita. Tämä samaistaminen näkyy mm. siinä, miten sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat tahot jatkuvasti hokevat ja toistelevat hyvin samantapaisia argumentteja kuin ne, joita homojen ja lesbojen oikeuksia ajavat tahot ovat aikanaan vaikuttamaan pyrkiessään käyttäneet ("ei ole keneltäkään pois", "syrjityn vähemmistön ihmisoikeudet" jne.), ja nämä mantrat uppoavat valtaväestöön kuin veitsi voihin. Tiedän, että tästä samaistamisasiasta on tehty jonkin verran tutkimusta, mutta en ole jaksanut tarkemmin perehtyä, koska ainakin osa kyseisestä tutkimuksesta tulee gender- ja sukupuolentutkimuksen puolelta, ja siinä likaviemärissä en aio sekuntiakaan elämästäni aikaa viettää. (Toisekseen, sukupuolentutkimuksen kutsuminen tieteeksi on tieteen räikeää halventamista.)
Mutta pohditaanpa asiaa nyt hetki. Mitä yhteistä transsukupuolisuudella ja homoseksuaalisuudella on? Jos ajatellaan asiaa sosiaaliselta ja yhteiskunnalliselta kannalta, niin homoseksuaalisuus on jollain tapaa kiinteästi sukupuoliseen poikkeavuuteen liittyvä ilmiö. Ehdoton enemmistö maailman ihmisistä on heteroseksuaaleja, joten sikäli homoseksuaalit muodostavat vallitsevasta normista selkeän poikkeuksen. Kukaan ei vieläkään tarkalleen tiedä, mikä homoseksuaalisuuden "aiheuttaa" tai mistä se johtuu, mutta homouden evolutiivisista syistä on silti esitetty vaikka minkälaisia spekulaatioita, joista useimmat ainakin omaan korvaani kuulostavat erittäin järkeenkäyviltä. Esimerkiksi se, että homous on luonnon tapa rajoittaa holtitonta lisääntymistä ja väestönkasvua, tai se, että homojen yksilöiden olemassaolo ihmis- tai eläinyhteisöissä varmistaa sen, että jos vastasyntyneet vauvat tai ylipäänsä pienet lapset menettävät molemmat vanhempansa, joku on varmasti pitämässä heistä sen jälkeen huolta ja siten varmistamassa heidän henkiinjäämisensä. Tätä teoriaa tukee (homo)miesten kohdalla mm. se, että mitä enemmän poikalapsia äiti synnyttää, todennäköisyys homoseksuaalisen pojan synnyttämiselle kasvaa poika pojalta.
Tämä herttainen sarjakuva havainnollistaa tuota evolutiivisuusasiaa mahdollisimman yksinkertaisesti:
On siis osoitettavissa ainakin hyvin yleisluontoisella tasolla, että homoseksuaalisten yksilöiden olemassaololla on ainakin jokin yhteisöön syntyvien jälkeläisten eloonjäämisen varmistamiseen liittyvä tehtävä, vaikkei homoseksuaalinen parinmuodostus yhteisöihin suoraan jälkikasvua tuotakaan. Voitaneen kai ajatella niinkin, että jos homoseksuaalisuudella ei olisi kerrassaan minkäänlaista evolutiivista pointtia ja olisimme siten puhtaasti evolutiivinen ”virhe”, olisimme myös jo kauan sitten karsiutuneet pois koko biologisesta järjestelmästä sekä ihmis- että eläinlajeissa. Näin ei ole tapahtunut. Noh, oli miten oli, mikään tällainen spekulointikaan ei pyyhi pois sitä tosiseikkaa, että homoseksuaalisuus ON ehdottomasti sukupuolista ja seksuaalista poikkeavuutta, koska vain erittäin pienellä määrällä yhteisön jäsenistä romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus kohdistuu saman sukupuolen edustajiin (joiden kanssa he eivät voi lisääntyä edes vahingossa).
Entä transsukupuolisuus sitten? En lähde spekuloimaan transsukupuolisuuden mahdollisia tarkoituksia ja syitä ym. sen syvällisemmin, mutta kuten homoudenkin kohdalla, myös transsukupuolisuus on jollain tapaa sukupuoliseen poikkeavuuteen liittyvä ilmiö. En ole tutustunut mihinkään prosenttiosuuksiin sen tarkemmin, mutta (ja nyt puhun niistä ns. aidosti transsukupuolisista ihmisistä, joiden sukupuoliristiriita on todellinen ja heidän psyykkisen hyvinvointinsa kannalta pahimmillaan hengenvaarallinen tila) jos homouden prosenttiosuuksiin vertaa, puhutaan suunnilleen samoista tai jopa paljon pienemmistä prosenttilukemista. Vanhoina aikoina, jolloin nykyisenlainen sukupuoli- ja transhysteria ei vielä ollut valloillaan, nämä transsukupuoliset henkilöt yksinkertaisesti hankkiutuivat tutkimuksiin ja hoitoihin, korjauttivat sukupuoltaan sen verran kuin oli mahdollista ja jatkoivat elämäänsä niin paljon sen kokemansa sukupuolen edustajina kuin mahdollista. Biologista sukupuolta ei silloin ollut, ei ole nyt eikä ole koskaan tulevaisuudessakaan mahdollista vaihtaa (tai "korjata"), mutta tuo kokemansa sukupuolen edustajan kaltaisessa kehossa eläminen oli näille ns. vanhan koulukunnan transsukupuolisille kuitenkin helpompi ja tuskattomampi tapa elää kuin yrittää hammasta purren elää sukupuolessa, joka ei tunnu omalta. Huomatkaa myös, että nämä yksilöt katosivat korjauksen jälkeen vähin äänin valtaväestöön ja sulautuivat sinne. He eivät riehuneet ja mekkaloineet barrikadeilla huutamassa koko yhteiskunnalle 24/7 maagisesta erikoisihmisyydestään ja uhkeista identiteeteistään, toisin kuin nämä nykyajan transtrenderit.
No niin, sekä homoseksuaalisuus että transsukupuolisuus ovat jonkinlaista sukupuolista poikkeavuutta. Kummallakin ilmiöllä on jotain tekemistä sukupuolen kanssa ja ne liittyvät siihen. Tähän ne yhtäläisyydet sitten käytännössä loppuvatkin.
Homoseksuaalinen ihminen havahtuu jossain kohtaa elämäänsä (yleensä viimeistään varhaisnuoruudessa) huomaamaan, että hänen omat romanttiset ja seksuaaliset tunteensa kohdistuvat yksinomaan oman sukupuolen edustajiin, toisin kuin melkein kaikilla hänen ympärillään. Myös minä olen käynyt läpi tämän vaiheen. Käsitteellisellä tasolla homoseksuaalinen ihminen ei koe minkäänlaista ahdistusta omasta sukupuolestaan ja kehostaan. Homo ei tässä koko skenaariossa sinänsä edes ajattele omaa sukupuoltaan tai kehoaan, vaan hänestä itsestään ulospäin suuntautuva sukupuolinen kiinnostus kohdistuu hänen oman sukupuolensa edustajiin, ei vastakkaisen. Tässä on kyse viehtymyksestä, ei introspektiosta. Homoseksuaalin kohdalla sukupuolinen poikkeavuus ei tarkoita sitä, että hän itse olisi (tai kokisi olevansa) sukupuolisesti poikkeava.
(Homoseksuaalisuudella ja transsukupuolisuudella saattaa kyllä olla jonkinlainen korrelaatio; esimerkiksi monet detransitioituneet naiset ovat kertoneet tajunneensa vasta sukupuolenvaihdoksensa jälkeen olevansa lesbonaisia, eivät transmiehiä. Huomatkaa myös, etten tietenkään tarkoita, etteikö homoseksuaali voisi kokea jonkinlaista omaan sukupuoleensa ja sukupuoli-identiteettiinsä liittyvää hämmennystä tai ahdistusta; tietenkin voi. Se, että kokee sukupuolestaan hämmennystä, ei kuitenkaan "vielä" ole transsukupuolisuutta eikä se tarkoita, että hämmentynyt ihminen automaattisesti olisi transsukupuolinen, toisin kuin transaktivistit aina kivenkovaan väittävät. En nyt kuitenkaan syvenny tässä tähän tämän enempää. Puhun homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta yleisellä, prototyyppisellä käsitteellisellä tasolla, en sillä tavalla, että yrittäisin sisällyttää kaiken ihmisissä ilmenevän variaation pohdintaan.)
Transsukupuolinen ihminen havahtuu jossain kohtaa elämäänsä huomaamaan, ettei hän koe oman kehonsa biologista sukupuolta omakseen. Hänellä on hyvin voimakkaita tuntemuksia siitä, että hänen kehonsa ja sukupuolensa on ihan täysin väärä, ja hän tuntee olevansa todellisuudessa vastakkaista sukupuolta. Tästä aiheutuu transsukupuoliselle henkilölle jatkuva ristiriitainen ja piinaava olotila, joka pahimmillaan lamauttaa ja rampauttaa hänet aivan täysin. En mene tässä tähän problematiikkaan sen tarkemmin, mutta korostan tässä nyt sitä, että transsukupuolisuus on ihmisen omaan itseensä kohdistuva tuntemus, ei muihin ihmisiin. Tämä on aivan täysin eri skenaario kuin homoseksuaalisuus tai ylipäänsä seksuaalinen suuntautuminen ihmisen ominaisuutena. Transsukupuolisuudessa on kyse ihmisen subjektiivisesta kehonkuvasta ja sen akuutista häiriötilasta. Se ei ole mitenkään sama asia kuin seksuaalinen suuntautuminen, eivätkä nämä kaksi siten ole rinnastettavissa toisiinsa millään tasolla. Transsukupuolisella ihmisellä on seksuaalinen suuntautuminen ihan samoin kuin kaikilla muillakin: hän on joko hetero, homo tai bi (tai aseksuaali, mutta ei mennä nyt siihen).
Huomaatteko eron näiden kahden ilmiön välillä?
Homoseksuaalisuus suuntautuu ihmisyksilöstä ulospäin ja kohdistuu toisiin ihmisiin.
Transsukupuolisuus suuntautuu ihmisyksilöön sisäänpäin ja kohdistuu häneen itseensä.
Homoseksuaali ei transsukupuolisen tavoin koe voimakasta halua tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi ja elää elämäänsä ikään kuin toisena ihmisenä, toisessa identiteetissä. Homoseksuaali ei transsukupuolisen tavoin ole koko ajan hämmentynyt ja ahdistunut siitä, että oma keho on jotenkin vääränlainen. Siinä kohtaa, kun LGB ja T niputettiin yhteen yhdeksi akronyymiksi, tehtiin kollektiivisesti erittäin perustavanlaatuinen erehdys. L, G ja B ovat seksuaalisia suuntautumisia ja ilmentävät toiseen ihmiseen kohdistuvia positiivisia tuntemuksia, toiseen ihmiseen kiintymistä, toisen ihmisen rakastamista. T on dramaattinen sukupuoli-identiteetin häiriötila, joka aiheuttaa ihmiselle itselleen kaikkea muuta kuin positiivisia tuntemuksia. Jos asiaa ajatellaan yleisellä tasolla Pride-humputtelun ja siihen kytkeytyvän poliittisen aktivismin viitekehyksessä, niin alun perin motiivi T:n lisäämiselle on varmastikin ollut ajatuksen tasolla jotain sellaista, että sukupuolensa korjanneet transsukupuoliset haluavat juhlia sitä "aitoa" itseään Priden tapaisessa värikkään iloisessa ja yhteisöllisessä kontekstissa. Tässä muodossa T:llä ei ole ollut LGB:hen tai kehenkään muuhunkaan ihmisryhmään negatiivista vaikutusta, koska T (kuten LGB:kin) juhli jotain sellaista, joka on merkittävästi parantanut hänen omaa elämänlaatuaan. Vähänpä osasivat tuon ajan LGB- ja T-aktivistit aavistaa, millaisiin mittasuhteisiin tuo Pride-humputtelu ja kaikki siihen liittyvä poliittinen möykkääminen tulisivat jonain päivänä vielä kasvamaan.
Mistä päästäänkin nykyiseen transhysteriaan tuhansine miljardeine gendereineen, identiteetteineen ja muine harhaisine fantasioineen. Kun LGB ja T on rinnastettu toisiinsa, on aikaansaatu ensinnäkin se, että valtaväestö (joka tietää LGB- ja T-asioista tuskin mitään) on mieltänyt ja edelleen mieltää transsukupuolisuuden joksikin seksuaalisen suuntautumisen muodoksi tai variaatioksi. Tämä estää valtaväestöä näkemästä sitä mitä todellisuudessa tapahtuu, ja tämä mahdollistaa osaltaan sen, että nämä nykyiset täysin kilahtaneet transtrenderit ja genderaktivistit saavat vapaasti riehua yhteiskunnassa ja esittää kaikenlaisia skitsofreenisia vaatimuksia niin paljon kuin ikinä mielivät, koska valtaväestö edelleen säyseästi ajattelee, että kyse on jostain "seksuaalivähemmistöjen liberaatiosta", kuten se LGB-aktivismin aikana vielä oli. Huomatkaa, että nykyinen Pride- ja sateenkaariaktivismi ei liity LGB-ihmisten oikeuksiin enää mitenkään. Se liittyy LGBTQ-akronyymin TQ-porukan vaatimuksiin (huomaa: VAATIMUKSIIN, ei oikeuksiin) ja sekoiluun.
Tämä uusi Pride-lippu itse asiassa kuvastaa nykytilannetta harvinaisen osuvasti.
Toisekseen on aikaansaatu se, että "sukupuolivähemmistöihin" (kuten he itse itseään Suomessa nimittävät) kuuluvilla ovat menneet seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli keskenään täysin sekaisin, eivätkä he enää ymmärrä mistä puhuvat, eivät ole ymmärtäneet pitkään aikaan. Seksuaalisia suuntautumisia on tasan kolme: heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus ja biseksuaalisuus. Homoseksuaalisuus jakautuu miesten- ja naistenväliseen homoseksuaalisuuteen eli tavallaan toki seksuaalisia suuntautumisia voi ajatella olevan neljä. Jos seksuaaliset suuntautumiset niputetaan yhdeksi akronyymiksi, niin saadaan LGBS eli lesbian, gay, bisexual, straight. Koska nämä suuntautumiset voidaan käsitteellisesti erottaa toisistaan seksuaalisuuden alakategorioiksi, se luo mielikuvan, että seksuaalisia suuntautumisia voi olla vähän kaikenlaisia muitakin. LGBS kuvaa akronyymina objektiivista todellisuutta. T:llä ei ole mitään yhteistä tai edes tekemistä LGBS:n kanssa. T on aivan oma ja erillinen kategoriansa.
Mihin tämä on nyt sitten johtanut, kun Pride-aktivismi on vuodesta toiseen vain kasvanut kasvamistaan?
