Transien käsityksiä naiseudesta (osa 1) (+ Non-Bonery 90-117)

Morjens vain. Vuosi 2023 hyrähtänyt käyntiin, uudet kujeet ja silleen. Tarkastellaanpa tänään hieman Drag Queen Story Hour -tapahtumien funktiota ja niiden siivittämänä transien käsityksiä naiseudesta heidän omien kuvaustensa perusteella. Tuli taas sen verran iljettäviä kuvakaappauksia vastaan aiheeseen liittyen, että pakko laittaa ne jakoon pienen analyysin kera.

/edit perjantaina 13.1. (Iik!) Kommenteissa keskustelua ajankohtaisesta translakiuudistuksesta ja sen ongelmista yms.

/edit maanantaina 23.1. Kahdensadan kommentin rajapyykki täyttyi tähän merkintään, klikkaa sivun alalaidasta Lataa lisää... saadaksesi kaikki kommentit näkyviin.

/edit sunnuntaina 4.2.2024
Tässä osa 2.

Ei mennä tänään vielä tarkemmin Dylan Mulvaneyhyn (alla), jonka girlhood-hourailut ja tyttölarppailut ovat muutamassa kuukaudessa keränneet Tiktokissa miljoonayleisön. Palataan Dylanin toilailuihin myöhemmin. Mutta kaikki naiset, jotka luette tätä: kuinka moni teistä on joskus katsellut tamponia Dylanin tavoin, niin kuin olisi juuri löytänyt kauan kadoksissa olleen sielunkumppaninsa?

Ihan alkajaisiksi kuitenkin: ohessa teille vielä yksi setti näitä Tatsuya Ishidan Tatsuya Ishida Non-Bonery-sarjiksia. Aiemmat stripit ilmestymisjärjestyksessä: 1, 2, 3.

Ishida julkaisee tähän sarjaan stripin joka päivä Twitter-tilillään, mutta en jatkossa julkaise niitä enää täällä, kyseessä kun ei kuitenkaan ole oma tuotantoni ja Ishidalla ei näköjään ole aikomusta päättää sarjaa ihan piakkoin. Voitte itse käydä Ishidan Twitter-tililtä lukemassa näitä jatkossa, jos kiinnostaa. Meinasin jättää jo nämä julkaisematta, mutta kun olin jo ehtinyt nyhrätä ne tänne tekstieditoriin, niin menköön.

Tässä vielä lopuksi muutama osuva irtopala joulukuulta:

Woke Factory

Nämä saivat minut nauramaan:

Ishida on erinomaisen hauskasti upottanut noihin strippeihin viimeaikaisia transien tempauksia, esim. Dylan Mulvaneyn Tiktok-tyttöilyt, Lia Thomas yms. transleidiurheiljat, tuo joku missikisat voittanut pullataikinatransleidi (jonka nimeä en muista) ja aivan täysi creep Jeffrey Marsh, joka tekee lapsille suunnattuja Tiktokeja ja muuta somesisältöä. Oletteko sattumalta nähneet hänen videoitaan? Niitä löytyy YouTubesta jonkin verran, katsokaa hänen kanavaltaan sitä Shorts-osastoa. Meikattu ja naisten vaatteisiin sonnustautunut Marsh keikistelee ja kiemurtelee videoilla, tuijottaa rävähtämättömin silmin kameraan ja selittelee hyväilevällä, venyttelevällä ja hyytävällä äänellä kaikkea omituista gendershittiä, että biologista sukupuolta ei ole olemassakaan tai sitä on hyvin vaikea tyhjentävästi määritellä, transihmisten tarpeet ovat aina muiden ihmisten tarpeita tärkeimpiä (remember to always center the trans person), lapsille tekee hyvää nähdä ja seurata LGBTQIA-ihmisten elämää, koska se on täydellistä ja ihanaa ja kaunista, lasten ja nuorten kannattaa hylätä transfobiset sukulaiset ja liittyä transien glitterperheeseen (glitter family). Eli aivan täysi groomaaja ja sekopää, jota ei pidä päästää lasten ja nuorten lähellekään missään olosuhteissa.

Mietiskelin eilen ja tänään, mitäköhän tuoretta kauhua transeilla on suunnitteilla maailman ja ihmisten varalle tänä vuonna. Minulle ei oikein ole valjennut, minkä ihmeen takia transit haluavat tulla yhdistetyiksi noihin groomaajiin, joihin lukeutuvat Marshin tapaisten kyykäärmeiden ohella kaiken maailman dragqueenit satutuokioineen. Kyseisillä sirkuspelleillä on omat kotisivutkin nykyään, myös Wikipedia-artikkeli löytyy. Tuolla kotisivuilla lukee mm. seuraavaa:

It’s just what it sounds like! Storytellers using the art of drag to read books to kids in libraries, schools, and bookstores. Dragqueen Story Hour captures the imagination and play of the gender fluidity of childhood and gives kids glamorous, positive, and unabashedly queer role models. In spaces like this, kids are able to see people who defy rigid gender restrictions and imagine a world where everyone can be their authentic selves!

Dragista puhumista taiteena, queer-roolimalleja, sukupuolen fluiditeettia ja omana, autenttisena itsenä olemista, blaa blaa, lässyn lässyn, samoja virsiähän nämä kaikki koko ajan toistelevat. Puolustuskyvyttömien ja kritiikittömien lasten aivopeseminen gender-, queer- ja transshittiin aloitetaan tosiaan jo päiväkoti-iässä siellä, minne nämä hyypiöt jalallaan astuvat.

Wokevanhemmille (varsinkin äideille ja varsinkin Transhausen-äideille) tuntuu olevan aivan ylittämättömän elintärkeä asia saada penskansa noihin tilaisuuksiin ihan vain osoittaakseen, miten hirvittävän suvaitsevaisia ja avomielisiä kasvattajia he ovatkaan ja miten kaikkien identiteettejä tässä nyt syleillen hyväksytään ja arvostetaan. Jotenkin luulisi, että lapset olisivat noissa tilaisuuksissa aivan kauhuissaan: useimmista lapsista naamioituneet aikuiset ovat pelottavia ja aiheuttavat suurta turvattomuuden tunnetta. Osittain juuri tähänhän perustuu mm. pellepelko (koulrofobia) ihan tutkimustenkin mukaan: pelle on olevinaan hauska ja iloinen ja on maskeerattu sellaiseksi ylikorostetusti, mutta kukaan ei voi todellisuudessa olla varma pellen naamion taakse kätkeytyvistä todellisista intentioista, eli onko kyseessä kiltti ja hassu setä vai torahampainen Pennywise.

Siis sinänsähän on aivan OK ja suotavaakin opettaa lapsille, että omaa persoonallisuuttaan ja identiteettiään saa ilmaista haluamallaan tavalla. Jos poika haluaa pukeutua tiaraan ja prinsessamekkoon ja karkeloida kukkaniityllä, niin annetaan hänen tehdä niin. (Minä olin juuri tällainen poika. Halusin pukeutua prinsessamekkoon ja pukeuduinkin, vaikka kaikki nauroivat minulle.) Jos tyttö inhoaa hameita, haluaa kiipeillä puissa shortseissa ja leikkiä pikkuautoilla ja vesipyssyillä, niin annetaan hänen tehdä niin. Mutta dragasiassa ei ole kyse viattomasta ja puhtoisesta suvaitsevaisuuteen kasvattamisesta vaan siinä on aina enemmän tai vähemmän seksuaalinen pohjavire. Useimmat dragartistit (joista lähes kaikki ovat miehiä) eivät pelkästään puolihuolimattoman viattomasti pukeudu silloin tällöin naisiksi vaan he saavat siitä pukeutumisesta seksuaalisia kiksejä ja mielihyvää, ja he ovat ajautuneet harjoittamaan dragia ylipäätään nimenomaan seksuaalisen mielihyvän motivoimina. Drag EI OLE pelkkää viatonta ja neutraalia performanssitaidetta. Minkä ihmeen takia päivänselvien fetisistien ja AGP-keikistelijöiden täytyy saada itselleen pienistä lapsista koostuva yleisö, vaikka kuinka muka ovatkin esittävinään, että tässä nyt viattomasti luetaan jotain olin poika nimeltä Päivi -satuja ja saarnataan suvaitsevaisuudesta ja kaikkien hyväksymisestä? Mikä muu siinä voi olla motiivina kuin lasten täydellinen hämmentäminen ja mahdollisimman varhainen rekryäminen mukaan transkulttiin?

(Tässä on video, jolla tähän asiaan kriittisesti suhtautuva dragartisti Kitty Demure avautuu vanhemmille siitä, minkä takia he raahaavat lapsiaan noihin tapahtumiin, tässä tapauksessa varsinaiseen dragshow'hun.)

Ja miten se ylipäätään edistää jotain sukupuolen ilmaisun suvaitsemista, että juuri nuo dragsekopäät ovat eturintamassa aiheesta julistamassa? Drag on irvokkaalla tavalla äärimmilleen vietyä naiskarikatyyrien esittämistä. Drag on syntynyt alun perin siinä viitekehyksessä, että koska teattereihin päästettiin tiettynä aikana näyttelijöiksi ainoastaan miehiä, niin miesten piti näytellä myös naisten roolit. Naiseus ei ole sitä, miten nuo nykyiset dragartistit eli sirkuspellet sitä (mukamas omasta mielestään progressiivisella tavalla) representoivat.

Miettikääpä, jos Tom of Finland -tyylisiin nahkakostyymeihin pukeutuneet homomiehet yhtäkkiä järjestäytyisivät ja alkaisivat esittää päiväkoteihin ja kouluihin tarjouksia, että tulisivat mielellään "lukemaan satuja pienille pojille". Sitten he ilmestyisivät paikalle pamppuja ja ruoskia heilutellen ja pup-naamareihin sonnustautuneet paidattomat miehet talutushihnoissa kontaten, että no niin pojat, nyt luetaan satuja, tui tui. Mikä olisi yleinen reaktio? En ole ikinä kuullut puolella sanallakaan mainitun, että homomiehet olisivat tehneet missään mitään tämän tapaistakaan, VAIKKA homomiehiin onkin vuosikymmenten ajan erittäin sitkeästi liitetty inhottava pedarileima, jonka purkamiseksi homomiehet ovat joutuneet tekemään ihan jäätävän työn; siis sen osoittamiseksi ja laajemmaksi tietoistamiseksi, että miesten homoseksuaalisuus ei ole alaikäisiin vaan toisiin aikuisiin miehiin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta. Homoseksuaalisuus on myös TÄYSIN eri asia kuin transsukupuolisuus, muunsukupuolisuus, sukupuoli-identiteetti, genderit ja kaikki muu transien sekoiluun liittyvä. Homoja syyllistetään jo nyt transien aiheuttamista vahingoista ja yleisestä perseilystä (se slippery slope -argumentti).

Palatakseni vielä noihin aiemmin mainittuihin dragartistien seksuaalisiin mielihyviin ja fetisseihin sun muihin; selityksissäni näistä asioista ei ole kyse mistään minun arvailustani. Olen perehtynyt aiheeseen mm. lukemalla transien itsensä kuvauksia omasta transidentifioitumisestaan ja siihen vaikuttavista motiiveista (tai piilomotiiveista). Mitä tulee transidentifioituviin miehiin, niin heillä nuo motiivit ovat äärettömän usein nimenomaan voimakkaan seksuaalisesti värittyneitä; he itse myös tiedostavat asian ja puhuvat siitä avoimesti, vaikka saattavatkin tuohtua siitä, kun puhutaan esim. aytogynefiliasta ja liitetään heidät siihen käsitteeseen. Jostain syystä autogynefiilit eivät itse pidä siitä, että heitä sanotaan autogynefiileiksi, varsinkin jos on kyseessä joku pahemmanlaatuinen TWAW-meuhkaaja. (It's ma'am!)

Mitä ovat transien käsitykset naiseudesta ja siitä, kuka ja mikä nainen on? Puhun nyt nimenomaan transidentifioituvista miehistä, joiden maailmankuva ja oleminen on jo kategorisesti aivan toisenlaista kuin miten transidentifioituvat naiset aiheesta puhuvat ja miten he asian kokevat.

Tässä viisi suoraa lainausta neljältä transidentifioituvalta mieheltä, jotka ovat julkisesti puhuneet omasta transidentifioitumisestaan ja siihen liittyvistä seksuaalisista tai pornografisista motiiveista. Varautukaa oksennuspussin tai roskakorin kanssa, lainaukset ovat todella kuvottavia (joskin juuri siinä mielessä hyvin kuvaavia).

Andrea Long Chu tässä (yllä) esittää, miten se mielletään pornografiaksi, kun itsellä on jokin objekti, mutta tosiasiassa oletkin se objekti itse; niinpä objektina oleminen on naiseuden ilmaisun perimmäinen tapa. Andrean mielestä pannuksi tuleminen tekee ihmisen naiseksi, koska pantavana oleminen on sitä, mitä nainen on.

Andrea jatkaa (alla) hengentuotoksiaan kuvailemalla, miten sissynä oleminen tarkoittaa oman mielensä menettämistä. Sissy on pornoslangia ja tarkoittaa feminiinisesti itseään ilmaisevaa miestä/poikaa (tosin naisetkin voivat esiintyä sissyinä), joka alistuu miehelle ja kyrvälle ja miehen tarpeiden täyttämiselle täydellisesti. Jos aiheeseen liittyvä pornokuvasto kiinnostaa, niin etsikää joltain pornosivustolta hakusanalla sissy hypno, niin saatte aika nopeasti käsityksen, mistä siinä on kyse. (Ilmeisistä syistä en jaa kyseistä video- tai kuvamateriaalia sellaisenaan tänne blogiin.)

Andrea jatkaa: Tekninen termi tässä asiayhteydessä on "bimbofikaatio". Otteissa yleensä opastetaan katsojia antautumaan omaehtoisesti hypnoottisuudelle, aivopesulle, aivojen sulamiselle, tyhmenemiselle ja muille keinoille, joilla ammentaa intelligenssiä ihmisestä pois. "Miksi pidät bimbona olemisen konseptista?" kysyy eräs käyttäjä.

GIF-animaatioissa useimmiten nähtävät eleet liittyvät useimmiten vapaan tahdon evakuaatioon: läkähtyneet kasvot, värisevät jalat, ympärikääntyneet silmät. Jopa GIF-formaatti itsessään kommunikoi tätä: ikään kuin linko, joka tislaa naiseutta sen paljaimpaan olemukseen – avoin suu, odottava persereikä, tyhjät, tyhjät silmät.

Sissypornon ansiosta minusta tuli trans.

Joko lentää laatta, ystäväiset?

Sitten meillä on muuan akateemikko ja queerteoreetikko, Grace Lavery nimeltään, joka tässä katkelmassa avaa ajatteluaan. Siinä, että tulee kohdelluksi miesten taholta paskamaisesti, on itsessään jotain todella affirmoivaa. Se on kuin riemun kirkaisu rintani syvimmästä luolasta. Siinä, että on rehellisen, peittelemättömän seksismin uhri, on ilahduttavaa ja piristävää elinvoimaa.

Kolmas tähtemme on muunsukupuoliseksi identifioituva they/them-heebo nimeltään Jacob Tobia, joka on kunnostautunut LGBTQIA-aktivismin saralla myös mm. kirjailijana, tuottajana ja TV-juontajana. Muistan Tobian myös selitelleen paljon noita sissyjuttuja (hän on kirjoittanut aiheesta kirjankin) ja useissa yhteyksissä sellaista, että häntä turhauttaa valtavasti, koska hän haluaisi tulla kohdelluksi miesten taholta esineellistävästi ja objektifikaatiolla, mutta kuulemma miehet eivät kiinnitä häneen ravintoloissa ja vastaavissa paikoissa mitään huomiota. Tässäkin captionissa hän sivuaa aihetta.

Tobia avaa ajatteluaan seuraavasti: Naisia ympäri maailman on kohdeltu seksuaalisina objekteina. Mutta jos kerran seksuaalinen objektifikaatio on kategorisesti niin kamalaa, niin minkä vuoksi himoitsen sitä niin pahasti? Haluan olla seksuaalisesti objektifioitu. Ajatus siitä, että tuleminen nähdyksi 'seksiobjektina' olisi universaalisti paha asia, on aivan liian yksinkertainen, kuten muutkin feminismin periaatteet.

Ja neljäntenä vielä kauno- ja tietokirjailija Juno Dawson, transidentifioituva homomies, jakaa meille uljasta viisauttaan ja elämänkokemustensa meheviä hedelmiä.

Maailmassa on paljon homomiehiä, jotka ovat homoja lohdutuspalkintona, koska he eivät voineet olla naisia. Tämä oli ehdottoman totta ainakin minulle.

Näitä olisi enemmänkin, mutta teen vaikka jatko-osan myöhemmin.

No niin, transit ovat puhuneet. Blank, blank eyes. Odottava persereikä, verestävät silmät, rajusti pantavana oleminen. Alistuva, bimbofioitu sissylutka. Miesten paskamaista kohtelua, joka affirmoi ja validoi (trans)naiseuden kokemusta. Peittelemättömäntä seksismin kohteena olemista, halusi tai ei, ja siitä koituva ihastuttavan autuas elinvoiman ja viriliteetin kokemus. Objektifikaatiota, objektina olemisen himoitsemista. Homomieheyttä lohdutuspalkintona.

Tällaisia ovat transidentifioituvien miesten käsitykset siitä, kuka ja mikä on nainen ja mitä on naiseus. Nainen on jotain, mitä alistetaan, bimbofioidaan ja nöyryytetään, ja sellaiseen asemaan nämä tyypit pyrkivät itsekin, koska se on heille aivan äärimmäinen fetissi. Näiden mielikuvien varaan he rakentavat omaa identiteettiään ja kuvittelevat nyt positioituneensa johonkin feminismin syvimpään ytimeen. He fetisoivat, glorifioivat ja mystifioivat naisten alisteista asemaa, oli alisteisuus sitten sosiaalista, kulttuurista tai seksuaalista, mutta varsinkin seksuaalista. He saavat kiksejä, validaatiota ja gendereuforiaa tullessaan kohdelluksi tavoilla, joihin liittyy fetissimäistä toiseuttamista, alleen painamista, alistamista, ahnaaksi, täyttymistä odottavaksi aukoksi pelkistämistä. Take that cock, you sissy whore.

Kuinka paljon vastaavia esimerkkejä täytyy kahlata lävitse todetakseen, miten äärimmäisen seksistinen, pornoistunut, fetisoitu ja autogynefiilinen käsitys näillä tyypeillä on siitä, mitä kaikkea heidän himoitsemansa naiseus ja naiseksi tuleminen heille edustaa? Ja miten nämä fetissihuuruissaan hourailevat hyypiöt kehtaavat julkisissa ulostuloissaan ja kirjoituksissaan esiintyä jonain naiseuden ylimpinä asiantuntijoina ja feminismin uranuurtajina? En tarkoita pelkästään näitä lainauksia vaan kaikkia mahdollisia muita vastaavia. Olen lueskellut viime päivinä sieltä täältä Juno Roche -nimisen transidentifioituvan miehen kirjaa Trans Power, jossa Roche selittää 256 sivun verran täysin samantyylistä fetissihuuruista horinaa omista transkokemuksistaan ja analysoi niitä yksityiskohtaisesti. Teksti on raskasta luettavaa; ikään kuin tekstimuotoon puettua masturbointia. Rochen eduksi sanottakoon, että hän ei ole aivan niin harhainen että kuvittelisi olevansa sama asia kuin nainen, ja hän hakee (jos nyt oikein käsitin) kumppanikseen nimenomaan toista transnaista, tai siis ainakin tuon kirjan kirjoittamisen aikoihin on hakenut. Eli ei vaikuta olevan skitso transbian, joka häärää lesbojen kimpussa validaatiota hakemassa ja genitaalifetisseistä karjumassa. Noh, en pysty kirjan osalta tämän tarkempaan analyysiin, kun olen lähinnä lehteillyt sitä ja lueskellut pätkiä satunnaisesti sieltä täältä.

Palatakseni vielä noihin dragartisteihin ja heidän "satutunteihinsa". Dragpiireissähän pyörii hyvin sekalaista sakkia kaiken kaikkiaan, mutta jos (ja kun) siellä aivan taatusti heiluu pilvin pimein noita transidentifioituvia miehiä, joiden käsitykset sukupuolista ja ennen kaikkea naiseudesta ovat äärimmäisellä tavalla seksuaalisesti ja fetissipohjaisesti määrittyneitä, niin millä perusteella juuri heidänlaistensa tulisi saada opettaa lapsille "satutunneilla" jotain genderfluidia, suvaitsevaisuutta, ilmaisunvapautta ja muuta sukupuolihuttua? Mitä heidän on tarkalleen ottaen tarkoitus näistä asioista lapsille ja heidän vanhemmilleen viestittää ja miksi?

On jotenkin aivan verrattoman ironista, että samaan aikaan kun Matt Walsh ja kumppanit väsäävät dokumentteja siitä, miten kukaan ei osaa määritellä mikä on nainen, niin noilla uhkeilla transleideillä kyllä tuntuu olevan aiheesta hyvinkin perinpohjainen, mietitty ja sisäistetty käsitys.