Hyviä euroviisuja! (edit: transkeskustelua ym. kommenteissa)

Cha cha cha! Pidän kaksin käsin kiinni kullista niinku... Eiku. :)

Joo, tiedän, biisi (ja koko viisuvouhotus) ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta itse olen aivan fiiliksissä tästä Käärijä-buumista ja muutenkin viisubuumista, vaikka se tunkeekin ovista ja ikkunoista. Erityisesti yhdestä asiasta olen iloinen: Käärijä on nuorille pojille aivan erinomaisen loistava roolimalli. Mitä vilpittömämpi aikuinen, sitä samaistuttavampi roolimalli lapsille ja nuorille (tytöille ja pojille).  Käärijässä on sellaista tietynlaista tervehenkistä rempseyttä, teeskentelemätöntä aitoutta, iloisuutta ja heittäytymisen riemua. Rentoa ja vapautunutta äijäenergiaa, joka ei ota elämää tai itseään liian vakavasti. Tämä jätkä on läpeensä ja yltympäriinsä sympaattinen, ilkamoiva ja hyväntahtoinen veijari, ja arvelen juuri tätä pohjimmaiseksi syyksi hänen saavuttamaansa räjähdysmäiseen suosioon. Kyllä ihmiset aistivat, että tässä on nyt aidosti hyvä tyyppi.

Käärijän suosio ei myöskään perustu kulahtaneeseen provosointiin; jätkä vain on ja juhlii ajattomuuden ja tyhjyyden täydellisessä nykyhetkessä olemassaolon ja esiintymisen riemua. Tuollainen hauskanpidon energia vetoaa ihmisiin. Se on äärimmäisen samaistuttavaa ja vetää puoleensa. Hitto, herää halu sulkea koko jätkä syliin kuin nallekarhu ja ahmaista kokonaisena.

Käärijä (Jere Pöyhönen) antaa erinomaisen nerokkaalla ja teeskentelemättömällä tavalla esimerkkiä siitä, miten voi ja kannattaa vain nauttia elämässä joka hetkestä. Arvostelijoille ja nenännyrpistelijöille voi aina antaa piutpaut; huumorilla ja terveellä itseironialla selviää kaikesta ja pääsee maailman huipulle, todistettavasti. (Voitti Käärijä tai ei, niin tämä hypetys tapahtui/tapahtuu jo.) Arvostelijoita on aina ja heidän määränsä on vakio, mutta heidän arvostelullaan on varsinaista vaikutusvaltaa vain silloin, kun itse päättää antaa sille valtaa. Jos rallienglannille naureskellaan, niin ketä kiinnostaa? Tee siitä tavaramerkki. Kukaan ei puhu englantia tai mitään muutakaan kieltä kuitenkaan "täydellisellä" aksentilla. Kielen diversiteetti on kielen rikkautta. Jengi vain fanittaa ympäri someja sitä, miten ihanaa on kuunnella finglishiä ja suomalaisella aksentilla lausuttuja englanninkielisiä sanoja ("lan-gu-age"). Englantia äidinkielenään puhuvat ovat sitä paitsi aikapäiviä tottuneet siihen, että on miljoonia eri aksentteja ja niiden variaatio vain huvittaa heitä; siitä jopa kilpaillaan, mikä aksentti on huvittavin, ja suomiaksentti on tässä ihan kärkipäässä.

Mitäs muita Käärijän hyveitä... Fyysinen vamma, joka vaati kirurgisen operaation ja vaikuttaa koko loppuelämään? Paksusuolen tulehdus ja siihen liittyvä hengenvaarallinen komplikaatio ja jälkioperaatiot. Kerro siitä avoimesti ja levitä tietoa, jotta muilla (samankaltaisessa tilanteessa tai muutoin) olisi helpompaa.

Uskalla, ole, puhu, ole läsnä, naura. Ole hyvä jätkä. Ei ole kaikkien pala kakkua. Ole samaistuttava, ole inhimillinen. Aivan kuin Käärijään olisi jotenkin koodattu kaikki se, miten tehdä itsestään mahdollisimman sympaattinen ja rakastettava ja miten olla nuorten miesten roolimalli potenssiin miljoona.

Käärijän edustama terve itseironia ja heittäytyvä riemullisuus olisi ratkaisu miljoonien ihmisten angsteihin ja itsetunto-ongelmiin. Ja ties mihin syövereihin. Sieluni lepää, kun katson tätä jätkää.

Käärijämäistä asennetta ja energiaa edustaa myös Hydraulic Press Channelin perustaja Lauri Vuohensilta, joka myös on tehnyt ääreissuomalaisella aksentilla puhutusta englannistaan tavaramerkin, jota yleisesti fanitetaan ympäri maailman. Ai että minä rakastan näitä jätkiä. Suomen parhaita miehiä. Jos jostain kohtalon oikusta jompikumpi teistä lukee tätä: En pysty sanoin kuvailemaan, miten paljon arvostan teitä. Mikseivät kaikki miehet ole niin kuin Jere ja Lauri??!! Perkele, tuokaa miehet takaisin! No, niinhän tässä on toki nyt tuotukin.

Viisut huomenna klo 22.00 Suomen aikaa. Ai että! Parasta!

PS. Nautin myös erityisesti siitä, ettei Käärijän esityksissä ole ollut mitään varsinaisesti seksuaalisesti provosoivaa, perverssejä tai irvokkaita elementtejä, LGBTQIA-shittiä tai jotain satanistista kuvastoa ja sen sellaista. Yritin oikein etsimällä etsiä esityksestä jotain LGBTQIA-elementtejä, mutten oikein löydä niitä. Luojan kiitos. Tuolle bolerolle paljaalla yläruumiillakin on aivan käytännöllinen selitys; Käärijällä oli kertomansa mukaan aiemmin umpinainen asu, mutta hänelle tuli aina keikkalavoilla niin tukahduttavan kuuma, että hän päätyi aina heittämään paitansa kokonaan pois ja esittämään loppukeikan yläruumis paljaana. Lopulta hän keksi kompromissin kuumuusongelmaan: designbolero. Winwinsituation! Jätkä on nero! (Miehet aina keskenään dude!-äijäilevät kaikenlaisin tavoin.) 

Mitä vähemmän meillä on LGBTQIA-, gender- ja transshittiä framille nostavia ja glorifioivia presentaatioita (jollaisena Käärijää siis en näe), sen parempi. Tarvitsemme tervettä äijyyttä ja muijuutta. Tarvitsemme myös nonkonformisuutta; kaikille on jokin oma paikkansa, oma tehtäväkuvansa. Käärijällä on korvakorut, kynsilakkaa ja bolero. Hän on niin sanotusti nonkonforminen mies, JA SE ON VITTU SOIKOON TÄYSIN OK JA ON AINA OLLUTKIN. (Milloin tämä asia menee transeille ja myynsykypyölisille jakeluun? Tai ylipäänsä kenellekään, joka on hirttäytynyt kulahtaneisiin sukupuolistereotypioihin ja tehnyt niistä koko identiteettinsä ja olemassaolonsa perustan.)

Mitä enemmän meillä on näillä iloittelevia, nonkonforistisia miehiä/naisia vaaleanvihreiksi maalattuine kynsineen ynnä muineen, sen parempi. Saat olla juuri sellainen kuin haluat! Kaikenlainen sukupuolinen iloittelu ja moninaisuus (ei siinä Setan masinoimassa rajoittavassa merkityksessä, jossa nonkonformisuus on signaali väärään kehoon harhailleesta sukupuolisielusta) saa näkyä ja kuulua, mutta sitä ei pidä tunkea ihmisten kurkuista alas hiilihangolla trans- ja muusuviitekehyksessä, joka on identiteettinä syvästi onneton ja ankea tapa olla. Ihmiset eivät enää jaksa sitä, että heille tehdään loputonta LGBTQIAWTF2S-lobotomiaa ruosteisella haarukalla, mikä heijastuu minusta myös tämän vuoden viisuista; on aika siirtyä eteenpäin transpesusta ja vain iloita siitä, että ihmisellä on vapaus ilmaista itseään, identiteettiään ja persoonallisuuttaan haluamallaan tavalla, tarvitsematta väkisin vääntää siitä jotain maailmankaikkeuden suurinta ihmisoikeustaistelua ja pyhää medikaalista sotaa ihmiskehoja vastaan.

(Toim. huom. Miten päädyin tämänkin asian käsittelyssä transaiheeseen? Pääasiassa siksi, että Euroviisuilla on hyvin pitkä LGBTQIA-myönteisyyden historia. Euroviisut ovat olleet aina LGBTQIA-porukalle sellainen The Juttu, jota on fanitettu yltiöpäisellä raivolla. Euroviisut on aina ottanut esityksillään voimakkaasti kantaa homo-/transaiheisiin ja vaikuttanut sillä tavalla yleiseen ilmapiirin muutokseen. Oli Euroviisujen esitys sitten kantaaottava tämän aiheen tiimoilta tai ei, niin kukaan esiintyjä ei voi tulla viisuihin ja esiintyä siellä irrallaan "sateenkaariviitekehyksestä". Se on eräänlaista Euroviisujen ajatonta painolastia.)

/edit

Ks. tämä HS:n artikkeli Käärijästä.

"Suomalaisittain Käärijässä on riemastuttavia puolia. Suomalaisten nöyryytykset Euroviisuissa ja laajemminkin kansainvälisissä ympyröissä ovat usein liittyneet yrityksiin täyttää jotkin näkymättömät normit, joiden kautta suomalaiset ovat kuvitelleet muiden meitä mittaavan.

Kuinka hyvällä aksentilla suomalainen äänsikään englantia? Oliko pukeutuminen kohdallaan? Miksi muut ovat aina niin paljon tyylikkäämpiä ja itsevarmempia?

Vasta vähitellen suomalaiset ovat ymmärtäneet, että samoja juttuja muutkin stressaavat. Suomalaiset puhuvat englantia mainiosti. Äät ovat hienoja kirjaimia. Itseluottamus ei ole normien täyttämistä vaan rohkeutta vetää omalla tyylillään.

Ja juuri niin Käärijä tekee, täysillä. Hän on pikkuinen peikko, jolla on pottakampaus, pömppävatsa, kömpelöt tanssiliikkeet ja epävireinen ääni. Laulaja on jopa jakanut meille tiedon haavaisesta paksusuolentulehduksestaan. Sekin muistuttaa, mistä tämä tarina kertoo: häpeän voittamisesta.

Cha cha cha on menevä bilepiisi, mutta pelkkä musiikki ei sen suosiota selitä. Kyse on taitavasta mediaperformanssista.

(...)

Laulussa arka mies muuttuu piña coladan avulla itsevarmaksi Cha cha cha -mieheksi niin kuin boleroasu muuttaa Jeren supersankari Käärijäksi. Kun esiintyjän tarina ja laulun tarina ovat yhtä, syntyy tarina tarinassa – jotain, joka tuntuu aidolta ja koskettavalta.

Vaikka Käärijä laulaa kappaleensa suomeksi, hänen viestinsä on niin selvä, että lapsikin sen ymmärtää. Kaikissa meissä on epävarmuutta ja arkuutta, kaikissa meissä on vähän Käärijää."