Girldick (osa 1): Mitä voimme päätellä transien mielenmaisemasta heidän tekstiensä perusteella?

Kuten olen joskus aikaisemmin jo todennut, pyrin transaktivismia ja -aktivisteja analysoidessani nojautumaan tietoon ja materiaaliin, jota he ovat itse tuottaneet tai jota siitä/heistä on tuotettu. Netti on tähän erinomainen lähde, koska transaktivistit ovat usein kirjallisesti hyvin tuotteliaita ja netti on pullollaan heidän tekstejään, blogikirjoituksiaan ja forumkeskustelujaan jne. Pyrin kaikessa siihen, etten arvaile ja yritä tehdä perusteettomia johtopäätöksiä: haluan, että kaikki väittämäni perustuu mahdollisimman pitkälle autenttiseen dataan. Nyt taas luvassa pitkä ränttäys, mutta taivaasta lankesi valo ylleni ja kuulin kumean äänen lausuvan kaukaisuudesta, että Laventeli, kirjoita tästä nyt ja heti. (Heh.)

Mainitsin tämän vieraskynätekstin kommenteissa Camille Auerin, suomalaisen transaktivistin ja taiteilijan, jonka kotisivuilta sanoin löytyvän lievästi sanoen häiriintynyttä materiaalia. Päädyin ajankulukseni lueskelemaan Camillen Girldick-tekstejä, jotka hän on julkaissut sivuillaan kolmessa eri osassa. Tekstit löytyvät linkatulta sivulta kolmena eri .pdf-tiedostona. Olen litteroinut tähän postaukseen ensimmäisen osan kokonaisuudessaan. Camillella on paljon muutakin tuotantoa, mutta Girldick on minusta erityisen kiinnostava, koska siinä Camille vuodattaa suoraan sielunsa syvyyksiä kynällä paperille käsi väristen.

Ensin lyhyesti Camillesta, jonka synopsis itsestään on hänen kotisivuillaan tällainen:

"queer trans artist trash academic performance installation sound video conceptual art camille auer"

’About’-sivullaan Camillella on itsestään tällainen teksti:

"Camille Auer is a trans-disciplinary artist and writer. Her art practice has always been theory driven, but instead of illustrating existing theories, she uses forms ranging from sound, moving image, performance and text-based installations to contribute to theoretical discourse as modes of thinking in their own right. A common theme in her diverse body of work is the othering of trans and nonhuman bodies, such as herself or queer birds. Her work has been shown and published in The Finnish Museum of Photography (Helsinki), Wäinö Aaltonen Museum (Turku) and Atlas Arts (Skye, Scotland) among others. Her work is currently supported by the Finnish Cultural Foundation."

Camille, jos luet tätä: Minulla ei ole mitään sinua vastaan henkilönä. En analysoi tässä tekstissä sinua ihmisenä ja persoonana vaan puhun yleisellä tasolla siitä, mitä taiteellisista hengentuotoksistasi on pääteltävissä ja rivien välistä luettavissa. Nettiin laittamasi materiaali on myös täysin julkista, joten en tee mitään hyvien tapojen vastaista käsitellessäni sitä täällä. (Olet sitä paitsi kirjoittanut Girldick-tekstiesi yhteyteen: "Print and spread!") Olen lähteistänyt materiaalin, joten kuka tahansa voi mennä tutkailemaan kotisivujasi ja tekemään taiteestasi ihan omia johtopäätöksiään. Toivon elämääsi kaikkea hyvää.

Girldick-sarjan ensimmäinen osa on siis ohessa nyt kokonaisuudessaan litteroituna tarkalleen niin kuin Camille on sen käsin paperille kirjoittanut (kirjoitusvirheineen päivineen). Joistain kohden tekstiä olen ottanut kuvakaappauksia. Jos haluat autenttisemman lukukokemuksen, niin klikkaa suoraan tuohon .pdf-dokumenttiin. Tekstin perässä on oma analyysini ja pohdintaani tästä ensimmäisestä osasta. Olisin periaatteessa voinut litteroida ja analysoida kaikki kolme osaa kerralla, mutta tekstiä on niin paljon, että tästä postauksesta tulisi kymmenen kilometrin mittainen. Analysoin kahta muuta osaa siis erikseen joskus myöhemmin, jos jaksan. Olen aikaisemmin suomennellut englanninkielisiä tekstejä, mutta tätä en nyt sen pituuden vuoksi jaksa suomentaa, sitä paitsi kieli on aika yksinkertaista ja helppolukuista.

Ensimmäisen osan Camille on omien sanojensa mukaan kirjoittanut yhden yön aikana. Alkuperäisversiossa on yhteensä 56 A4-sivua (eli 28 liuskaa, olettaen että Camille on kirjoittanut paperin molemmille puolille), joskin huomattakoon, että Camillen käsiala on melko suuri ja hän on käyttänyt kunkin paperin pinta-alasta vain pienen osan sekä rivittänyt tekstin n. 1-5 sanan pätkiin. Jos et jaksa lukea koko tekstiä, niin olen kirjoittanut heti sen perään suomeksi pääkohdista tiivistelmän, joten voit tarvittaessa hypätä suoraan sinnekin. Huomatkaa vielä se, että tämä teksti on kirjoitettu kahdeksan vuotta sitten (vuonna 2015), eli kun tässä tekstissä puhun tyyliin Camille kokee, Camille ajattelee, Camille sanoo jne. preesensmuodossa, niin emme voi ajatella tekstin enää heijastavan sitä, mitä Camille on nykyhetkessä vuonna 2023, koska ihmiset muuttuvat.

august 2015

By Camille

i just realized
GirlDick makes a
knuckle tattoo.

GIRL DICK

I will definitely

consider getting it
but if another
girl like me wants
to go first
i won't mind.

Is trans normativity
a term because
if it isn't i
think it could be
useful. I'm thinking
about trans
people policing
each other on
how to present
ourselves or
how to behave
or talk.

A lot of resources
I've tapped into
while coming out
as trans and
trying to find
ways to heal
have been a lot
about "how to
be/become a girl".
That's: how to
meet society's
expectations of
what girls are
supposed to be
like. That would
be a rather
narrow take on
girlhood

(that would make
an even better
knuckle tattoo,
i think i'll get
that instead of
girldick.)

that is ciscentric
and based on
cissexist beauty
ideals and a
traditional view
on the separation
of genders
and the construc-
tion of gender.

These are just
some attitudes
I've sensed
in online conver-
sations.

People police
them selves and
each other
out of  fear
and internalized
cissexism and
transphobia.

And it is a
real fucking
bitch, having
internalized all
that shit
i know that
for myself.

That's what
kept me
"in the closet"
for so long.

I was told 
i was a boy
for so long
that i almost
believed it.

But I like what
Sadie Smith
said
about a friend
of hers: i was
never in, one
is constantly
coming out.

Or something
like that, I don't
remember exactly.

Because when
i think
back, i always
already was
a girl

even if i
didn't even
know it
myself.

I was always
there.

i was a tomboy
oblivious of
gender or
gender rules
unknowing
about the
concept of
shame.

until i was
reminded.
again and
again and
again and
again.

with active
exclusion,
with words,
pushes, spit
and fists.

i wasn't girly
i had grown
with brothers
and male
cousins

but i guess
i didn't do
masculinity
right

I was
bullied for
it
and it
left
scars.

i learned
a role to
avoid it
i butched up
and did
what i was
supposed to
do in a
hopeless effort
to be included
in the

cis hetero teenage world

and later the

same with being
a young adult.
i did rebel
but there
were limits
to that too.

(because that was the only world i knew existed)

i got shit
for being a
punk and a
weirdo and
shaving my
very dark
and dominant
eye brows
which resulted
in me looking
alien and
androgynous
and like i
was wearing
mascara because
my dark
lashes
inherited
the dominant
feature once
the eye brows
were gone.

I was once
asked by
the gate
keepers (B.I.H.*)
about how
i reacted
to puberty.

*Burn In Hell

I didn't
fucking have
any space
to react to
it because
i was told
how to
react to it
by peers.

Growing hair
was the ultimate accomplishment
and it
was a great
shame to
fail to do to. So
of course
i was relieved
to grow some.

I was bullied
for my girly
voice so
yes
i felt relieved
when it got
deeper.

I was applauded
for becoming
more manly
and for a
while I welcomed
the acceptance
that came with it.

But i felt
in dischord
with
everything.

I hated every
one and every
thing and
wanted the
world to go
fuck itself
and leave me
the fuck alone
but instead 
i fucked
myself over
and over
again because
i was bursting
with a poisonous
sex poison
called testosterone
and it made
me burst
with angst
and self hatred.

Of course it
didn't fill my
whole life and
there was also
love and friendship
at times and
my family was
ok. The moments
where gender
wasn't an
issue were good
i guess. I don't
know, it's not
that simple.
I guess it
always is an
issue.

I liked hanging
out with girls
and they
never bullied me.

Back to hating
everything
i now see
it as a
symptom of

dysphoria.

Dysphoria can
be a general
discomfort at
existence
but often it
refers to
gender dysphoria
specifically.

As a kid
I often dreamt
of all the people
disappearing, leaving
me alone in
the world to do
what i wanted.
Ride my aunts
motorbike
and get what i
wanted from
all the shops.

Or i would
dream of being
a hermit alone
in the wild.

I now think
it was because
i was uncofortable
with the way
i was seen
and treated
and because
testosterone was
poisoning my
mind and body.

That's what
defines
me as
trans.

Not wether
i "pass" or
wether i'm
feminine enough.

Because that's
where we come
back to
where i started:
trans normativity.

It's destructive.

I've been assigned
norms i didn't
fit in all
my life and
i don't need
them anymore.

I don't want
to prove my
girlhood
to any one
any more.

I don't want
to prove i'm
trans
to any one
any more.

I'll cut my
hair short if
i want to.

I'll wear leggings
that leave my
bulge visible
if i want to.

I'll stop taking
hormones if
i want to.

I'll wear jeans
and a bomber
jacket.

They
can misgender
me as much
as they like
but they'll
never take
my girlhood
away.

I had to try
to be accepted
as a man.

I shouldn't
have to
try to be
accepted as
who i am.

Being trans
is not about
being feminine
or masculine
or presenting
in any pecific
way or under-
going any
medical
procedures.

It's about
not aligning
with your
gender
assigned at
birth period.

Anyting else
is up to each
trans person to
define for them
selves.

We live in
a shit
cissexist
trans phobic
bureaucratic
fucked up
about to self destruct
world
so the
last thing
i need is
other people
living through
the same shit
as i have and
still do
tell me
how i should
or shouldn't
act, be or
feel.

so no, i won't
apologize for
shitting on
another liberal
fucking pride
parade celebrating
equal marriage
or another
cis dude
playing a trans
woman in a
movie.

I won't be
excited about
another queer
party where
cis lesbians
and genderqueer
people who
were assigned
F at birth
get to look
at me like i
don't belong
there.

I used to
be afraid of
moving around
town at night
dressed femme.

I guess i'm
not anymore.
Because i'm
not the
nice
trans girl,
i'm not the
girl who ticks
all the boxes
in a "how to
be a girl" quiz.

I'm not the
only kind of
acceptable trans
girl: one that
looks cis and
submits to
a correctly
gendered
behaviour.

There's nothing
wrong with that
either, of course.

I'm tired of
having my
genitals gendered.

I'm tired of
queer people
gendering
bodies and
appearances.

I'm tired.

But I'm not
afraid any more.

I'm not afraid
anymore

Because I'm
a bad
trans
dyke
bitch
and i hate
them more
than they
hate me.

I found my
place in the
world as
who i am
and who i
always have
been. I don't
hate myself
and i don't
hate the whole
world anymore.

I just hate
the gatekeepers,
cops, nazis,
trans exclusionary
radical feminists,
politicians, some
of the teachers
etc
etc
etc
but not everyone.

I think hate
is a good
thing and
i hate it
when people
react to things
like trans
misogynist
murders by
saying stuff
like
"Love,
not hate"
because i fucking
hate trans misogyny
and people who
spread or protect
it.

Ok i know
this zine is
pretty fucked
up and so am i
but it never
stopped anyone
from being right,
right?

And it's called
girldick
which is also
fucked up but
i like it and
i get to say
it because
it's mine.

But testicles,
fuck
they're the
worst.

Besides:
cisgirls
identify
by their genitals
all the time:
PUSSY POWER!

Love, Camille

This is a
personal rant
zine i wrote
in one night.

A.C.A.B. (= All Cops Are Bastards)

No niin, siinä hekumallinen väläys Camillen (eli yhden transidentifioituvan urospuolisen entiteetin) mielenmaisemaan. Camille kuvailee tekstissä lakoniseen ja jokseenkin pakkomielteiseen sävyyn muun muassa

• nuoruutensa sopeutumattomuusongelmia
• sukupuolista hämmennystä ja kaikkea siihen liittyvää häpeää
• yritystä mahtua johonkin oletettuun poikuuden/mieheyden muottiin
• myöhempää identiteettikipuilua ja transidentiteetin rakentumista ja sementoitumista
• epäreilun ja kurjan maailman hänelle aiheuttamaa ahdistusta ja siitä koitunutta vihaa
• eri ihmisryhmiä (ja yleisesti ihmisiä) kohtaan tuntemaansa vihaa
• unelmiaan siitä että kaikki ihmiset vain katoaisivat ja hän saisi elää erakkona ja tehdä mitä ikinä haluaa
• kompleksista suhtautumistaan maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen ja niiden ilmentämiseen
• katkeruuttaan siitä, että joutuu elämään "cisseksistisessä, transfobisessa, byrokraattisessa, päin vittua menevässä ja tuhoutumaisillaan olevassa maailmassa"
• voitonvarmoja fiiliksiään omaksi itsekseen tulemisesta ja siitä, miten ei enää jaksa välittää esimerkiksi "queerjuhlista, joissa cislesbot ja genderqueerit ihmiset, jotka on määritelty naisiksi syntymässä, saavat katsoa häntä niin kuin hän ei kuuluisi sinne"
• uupumustaan siihen, että hänen genitaalejaan ja kehoaan sukupuolitetaan
• sitä, miten saa nyt kutsua vehjettään girldickiksi (= tyttökulliksi), koska se on hänen, vaikkakin "kivekset, vittu, ne ovat pahimmat".
• Lisäksi huomautus siitä, että "myös cistytöt identifioivat itseään genitaaliensa perusteella: PILLUVOIMA!"

Camillen teksti on vuodatuksenomaista, paatoksellista ja sävyltään synkkää, paikoin suorastaan mustanpuhuvaa. Tekstistä on pääteltävissä, että aggressiivinen ja kaoottinen vihassavellonta on Camillen lähes kokoaikainen mielentila. Koko Girldick-sarja on synkkää yksinpuhelua, angstista itsereflektiota sekä Camillen omia tulkintoja siitä, millaisena hän kokee "cisseksistisen yhteiskunnan", joka on hänen näkökulmastaan läpeensä vihamielinen ja (trans)misogynistinen.

Tekstistä välittyy syvä katkeruus kaikesta siitä, mitä Camille on epävarmana ja sopeutumattomuudesta kärsivänä nuorena joutunut ikätovereidensa taholta kokemaan, mm. vieroksuntaa "tyttömäisestä äänestään" ja muunlaista hyljeksintää (tai ainakin Camille on itse tulkinnut sen hyljeksinnäksi; kiusaamiskokemukset yläkouluiässä ovat kaikilla hiemankaan normista poikkeavilla ihmisillä hyvin tavallisia, Camille ei ole tässä suhteessa mikään uniikki poikkeustapaus, vaikka hämmentävän moni transidentifioituva näyttää luulevankin, että juuri hän on ainoa ihminen koko maailmassa, jolla on minkäänlaisia kärsimyksiä). Hieman helpotusta tilanteeseen Camille sai, kun ääni murrosiän myötä madaltui, joskin Camille myöhemmin kuvaa testosteronia "kehoaan myrkyttävänä sukupuolimyrkkynä, joka sai hänet räjähtelemään angsista ja itsevihasta". (Olen nähnyt kymmenien transidentifioituvien miesten kuvaavan sitä, miten testosteroni "myrkyttää" heidät.)

Kun Camille alkoi selkeämmin fyysisesti miehistyä, hänelle "aplodeerattiin" ja jonkin aikaa hän toivotti tuon uuden hyväksynnän tervetulleeksi – tästä huolimatta hän koki jatkuvasti "olevansa ristiriidassa kaiken mahdollisen kanssa". Hän "vihasi kaikkia ja kaikkea" ja halusi "koko maailman haistavan vitun ja jättävän hänet yksin" jne. Camille tosin kuvaa, että hänen elämässään oli myös rakkautta ja hyviä ihmissuhteita ja hänen perheensä oli "ok", mutta ristiriitaiset genderfiilikset varjostivat koko ajan kaikkea hyvää hänen elämässään, ja ne "tulisivat varmaan aina olemaan hänelle ongelma [issue]". Camille mainitsee, että hän tykkäsi hengailla tyttöjen kanssa, eivätkä tytöt koskaan [never] kiusanneet häntä. (Mainittakoon, että myös minä hengailin yläkouluiässä pääasiassa tyttöjen kanssa. He olivat huomattavasti hyväksyvämpiä feminiinistä poikaa kohtaan kuin toiset pojat, joista suurimmalle osalle feminiininen poika oli/on yksinkertaisesti täysi kummajainen. Tässäkään suhteessa Camillen kokemukset eivät ole uniikkeja; on ihan helvetin paljon meitä feminiinisesti itseään ilmaisevia poikia, joita luokkatoverit ja varsinkin pojat ovat vieroksuneet.)

Lopulta Camille tulee siihen johtopäätökseen, että kaikki epämukavuusoirehdinta nuoruudessa oli oireilua – tattadadaadidaa – dysforiasta. Päätyminen dysforian nimittämiseen kaiken pahan olon aiheuttajaksi näyttää olevan kaikkien transkokevien yhteinen päätepiste. (Missä he ovat tuohon käsitteeseen alun perin törmänneet? Ei ole mitenkään uutta, että transien omilla ja usein suljetuilla forumeilla on jauhettu asiasta ja "sulla on varmaan dysforia" tarjotaan ratkaisuksi pahaan oloon kaikille kynnelle kyenneille. Jos vellovalle pahalle ololle löydetään edes jokin sana, siihen usein hanakasti takerrutaan, koska se tuntuu selittävältä tekijältä ja auttaa ihmistä eteenpäin. Ei pidä koskaan unohtaa tai vähätellä sitä, millainen voima kielellä ja sanoilla/käsitteillä on.)

Camille mainitsee, että dysforia voidaan tulkita "kaikenlaiseksi epämukavuudeksi", mutta useimmiten se "liitetään nimenomaan sukupuolidysforiaan" [gender dysphoria] erityisesti, mikä on ihan totta. Ihan sanan perusmerkityksessään dysforia on euforian vastakohta. Puhuvathan transit toki paljon myös sukupuolieuforiasta (gender euphoria). Tähän liittyen Camille yritti ilmeisesti kompensoida tukalia epämukavuuden kokemuksia elättelemällä epärealistisia unelmia mm. siitä, että ihmiset "vain katoaisivat ja hän voisi elellä erakkona, ajella ympäri maailmaa tätinsä moottoripyörällä ja keräillä kaupoista mitä ikinä halusi". Onko tämä vihjaus siihen, että Camille ajattelee syyn pahaan oloonsa olevan aina itsensä ulkopuolella ja toisissa ihmisissä? Että kun toiset ihmiset vain "katoaisivat", niin silloin katoaisi myös hänen paha olonsa? Tämä pahan olon ulkoistaminen ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin ("yhteiskunnan transfobia") on transeille ja (muille) mielenterveysongelmaisille ERITTÄIN tyypillinen tapa ajatella. He ovat vuorenvarmoja lapsenuskossaan, että kun muut ihmiset vain muuttuvat ja lakkaavat aiheuttamasta heille jatkuvaa kärsimystä pelkällä olemassaolollaan, heistä itsestään tulee vihdoin onnellisia. Transien on jostain syystä suorastaan poikkeuksellisen vaikeaa keikauttaa ajattelua niin päin, että omassa itsessä saattaisi olla jotain viturallaan, omassa mielessä, omassa psyykessä. Koska he eivät kykene tarkastelemaan ja itsereflektoimaan tätä asiaa psyykkisestä perspektiivistä, he redusoivat kaiken pahan olonsa ja ongelmansa tähän ulkoistettuun ajatukseen: "Minä olen väärässä kehossa. Minut pitää korjata. Kun minut korjataan, minun ongelmani katoavat."

Detransit ovat kertoneet siitä, miten ajatus väärästä kehosta oli lohduttava, koska se tuntui tarjoavan konkreettisen selityksen (tai suorastaan selitysmallin) pahaan oloon ja mielenterveysongelmiin. "Sukupuolenkorjaus" oli jotain konkreettista, jota kohti ponnistella. Kun minun väärä kehoni korjataan, niin sitten olen ehjä, todellinen, kokonainen minä. Ei ole enää ongelmia ja tuskaa. Mutta siellä hoitopolun päätepisteessä odottikin sitten lopulta jotain aivan muuta kuin he (detransit) olivat kuvitelleet. Tämä on nyt kuitenkin aivan eri aihealue.

Transkokemusta Camille kuvaa niin, että hänen epämukavuutensa johtui (ainakin osittain) pitkälti siitä, "miten hän tuli nähdyksi ja miten häntä kohdeltiin, kun testosteroni myrkytti hänen mieltään ja kehoaan" (tämä on hyvin tyypillistä transien dysforiakuvausta; että muut eivät näe heidän "oikeaa itseään"). Tämä kokemus Camillen mukaan määrittää hänen transkokemustaan tai hänet transiksi [that's what defines me as trans]. Tällä ei hänen mukaansa ole tekemistä sen kanssa, onko hän "läpimenevä" ["pass"] tai onko hän tarpeeksi feminiininen; hän mainitsee transnormatiivisuuden käsitteen, joka on hänen mukaansa tuhoisaa tai turmiollista [destructive]. Camille kuvaa, miten häneen on isketty erilaisia "normeja" koko hänen elämänsä ajan, eikä hän koe tarvitsevansa niitä enää tässä kohtaa (huom. teksti on kirjoitettu vuonna 2015 eli aikaa on kulunut). Camille kokee, ettei hänen tarvitse "todistella" tyttöyttään tai transiuttaan kenellekään enää vaan hän voi tehdä mitä haluaa: pukeutua farkkuihin tai leggingseihin ja antaa pullotuksen [bulge] näkyä, lopettaa hormonien käytön jos siltä tuntuu jne. Camille mainitsee, ettei väärinsukupuolittaminen [misgendering] vie häneltä hänen tyttöyttään [girlhood] pois. Hänen ei kuulemma "tarvitse enää yrittää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin hän on".

Camillen kuvaukset siitä, miten hän transiuden kokee ja miten hän sitä tulkitsee, ovat tekstin ydin. Hän kuvailee, miten "transina oleminen ei ole sitä, että on feminiininen tai maskuliininen tai ilmaisee itseään jollain tietyllä tavalla tai läpikäy mitään lääketieteellisiä proseduureja"; transius on hänen mukaansa "sitä, ettei asetu yksiin sen sukupuolen (genderin) kanssa, joka on syntymässä määritetty, piste". Lisäksi hän mainitsee, että "jokainen transihminen määrittelee transiuden itselleen omalla tavallaan". Camille kuvaa, että aikaisemmin häntä pelotti kävellä yöaikaan kaduilla "pukeutuneena femmeksi", mutta häntä ei pelota enää, koska hän "ei ole kiva trantyttö, se tyttö joka ruksii kaikki laatikot kyselyssä, miten ollaan tyttö". Camille kuvaa olevansa uupunut siihen, miten hänen genitaalejaan sukupuolitetaan. Hän kuvaa uupumustaan myös queerihmisiin, jotka sukupuolittavat kehoja ja ulkomuotoja. Camille on saavuttanut uuden transiuden tason, jossa hän on "paha translesbonarttu, joka vihaa ihmisiä [them, en tiedä kehen Camille tässä tarkalleen viittaa] enemmän kuin he vihaavat häntä". Camille kuvaa, ettei tunne pelkoa enää, mutta vihaa portinvartijoita, poliiseja, natseja, transeksklusiivisia radikaalifeministejä (TERF) ja joitakin opettajia, "etc etc etc, mutta ei kaikkia". Camille ajattelee, että viha on hyvä asia ja hän vihaa sitä, miten transmisogynistit reagoivat murhiin sanomalla sellaisia asioita kuin "rakasta, älä vihaa". Camille kutsuu genitaalejaan "tyttödikiksi" [girldick], mikä on hänen mielestään myös "päin vittua" [fucked up], mutta hän saa sanoa niin, koska tyttödikki on hänen. Kiveksiä hän kuvailee "pahimmaksi kaikesta" ja mainitsee lisäksi, että "cistytöt identifioituvat genitaaleihinsa myös: PILLUVOIMA!"

Minusta on merkillepantavaa ensinnäkin se, miten transit kaikkialla ympäri maailman käyttävät transkokemusta kuvatessaan ja työstäessään hyvin samankaltaisia ilmaisuja ja ilmaisutapoja. Heidän kielenkäyttönsä ja sanallinen ilmaisunsa on lähes poikkeuksetta suorastaan identtistä (ja siten yllätyksetöntä siinä vaiheessa, kun heidän teksteihinsä on tutustunut vähänkin laajemmalti). Kaikki he jauhavat mm. tuota samaa vitun assigned gender at birth -paskaa. Tämä kertoo nähdäkseni siitä, että transkokemuksen kuvaaminen ei suurella osalla heistä useinkaan ole mitenkään sisäsyntyistä ja autenttista, vaan ennen hämmentyneisyytensä jäsentelyvaiheeseen pääsyäkään he ovat marinoituneet netin transforumeilla, omaksuneet sieltä transaktivistien tärähtäneen kielenkäytön ja koko transdiskurssin ja ryhtyneet sitten sanallistamaan omaa kokemustaan tuon diskurssin kautta. He ovat suoraan kertoneetkin, että kun löysivät transforumit ja genderkäsitteistön, he kokivat välittömästi suoranaisen valaistumisen: "TÄSTÄ minun ongelmissani on aina ollut kyse! TÄMÄ on syy minun pahaan olooni ja ongelmiini!" Sitten he imautuvat noihin transien kaikukammioihin ja riemuitsevat nääntyneissä sydämissään, kun ovat vihdoin löytäneet toisia kaltaisiaan ja lajitovereitaan, joiden kanssa lähtevät yksissä tuumin pönkittämään toistensa uskomuksia ja mielenvääristymiä.

(Btw, diskurssi tarkoittaa tiettyä kielenkäytön tapaa tietyssä kontekstissa; diskurssin käsitettä ei tule sekoittaa englannin discuss- ja discussion-sanoihin, koska kyse on laajemmasta asiasta kuin vain keskustelusta tai vuoropuhelusta. Transaktivismin diskurssia ovat esimerkiksi sellaiset ilmaukset kuin cisseksistisyys, assigned male/female at birth eli syntymässä mieheksi/naiseksi määritelty, nonbinary, transphobic/transfobia, polygender/androgender/allogender/agender, cis privilege, third gender eli kolmas sukupuoli, identiteetti/sukupuoli-identiteetti, deadname, preferred pronouns, he/him, she/her, they/them, to fit into cissexist gender norms eli sopia cisseksistisiin sukupuolinormeihin, sukupuolen moninaisuus jne.)

Näitä transdiskurssin omaksuvia transidentiteettiin takertujia näyttää kaikkia yhdistävän se, että heillä on kroonisesti aivan sietämättömän paha olla. Monet heistä ovat suorastaan kimppu erilaisia vakavia mielenterveysongelmia, joista he saattavat itsekin olla väkevän tietoisia. He hyvin usein kuvaavat lapsuuden ja varsinkin nuoruuden sopeutumattomuusongelmia, ympäristön negatiivista asennoitumista ja ympäristöstä saatua ikävää palautetta ja suoranaista kiusaamista, kokemuksia siitä että muut vieroksuvat, eivät hyväksy joukkoon ja pitävät friikkinä, koska ei ole samanlainen kuin muut tavalla tai toisella – transien tapauksessa kokemus siitä, ettei sopeudu "yleisiin cisseksistisiin käsityksiin sukupuolen ilmaisusta". (Tähän selitysmalliin on tällä hetkellä helppo takertua siksikin, koska se on valtavirtaistettua muotia ja pönkittäjiä ja perseennuolijoita löytää tuhansittain.)

Transeja yhdistää se, että he takertuvat yhdessä jakamaansa uskomukseen siitä, että koko ympäröivä maailma on tiukan binäärinen ja kaikki muut ihmiset representoivat itseään, minuuttaan, identiteettiään, sosiaalisia suhteitaan ja koko elämäänsä binäärisen sukupuolijärjestyksen kautta, johon transit eivät itse koe sopivansa. (Transit aivan tosissaan kuvittelevat, ettei kenelläkään muulla ihmisellä kuin heillä esiinny minkäänlaista sukupuolikipuilua tai että kaikki muut istuvat aukottomasti mielissään ja itseilmaisussaan johonkin "binääriin", joka "sortaa" transeja.) Camillekin kuvaa tekstissä, miten hän tuli vieroksutuksi, koska ei ensin "suorittanut maskuliinisuutta oikein" [i didn't do masculinity right] ja sittemmin ilmaisi itseään "femmesti", sai paskaa niskaansa olemalla "punk, outo [weirdo] ja ajelemalla tummat ja vahvat kulmakarvansa, mikä sai hänet näyttämään alienilta ja androgyyniltä", mistä syystä hän "käytti mascaraa, koska tummat ripset kompensoivat kulmakarvojen puutetta niin kauan kuin ne olivat poissa". Camille kuvaa, miten hänen kehossaan vellova testosteroni yhdistettynä sosiaaliseen hyljeksintään sai hänet räjähtelemään itsevihasta ja vihaamaan ihmisiä ja koko maailmaa.

Minusta on äärimmäisen kiinnostavaa, miten niin äärettömän monet transit

a) pyrkivät projektoimaan kaiken pahan olonsa itsensä ulkopuolelle, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja maailmaan (kuten jo yllä kuvasin)
b) yhtäältä pelkistävät kaiken negatiivisen elämässään ajatukseen siitä, että koko muu ympäröivä maailma on sukupuolisesti ahtaiden binääriroolien mukaisesti rakentunut, mikä aiheuttaa heille itselleen jatkuvan konfliktin tilan, koska he kokevat olevansa tuon sietämättömän ja vanhanaikaisen binäärijaottelun yläpuolella...
c) ...toisaalta takertuvat ajatukseen siitä, että heissä itsessään on oltava jotain niin perustavanlaatuisesti vialla, että heidän täytyy "korjata" itsensä voidakseen tulla todellisemmaksi versioksi itsestään, "omaksi, autenttiseksi itseksi, joka minä todellisuudessa olen"
d) ajattelevat, että mielen kipu on korjattavissa sillä, että korjataan omaa ulkokuorta ja takerrutaan käsitteellisellä tasolla fantasiamaailmaan, jossa (Camillen tapauksessa) "minun penikseni on tyttöpenis, koska minä sanon niin".

En millään tavoin halua vähätellä sitä, miten tuskallinen kokemus sukupuolidysforia voi olla ihmiselle itselleen. Mietin kuitenkin sitä, että jos ihmisellä on koko elämänsä ajan ollut aivan jäätäviä mielenterveysongelmia ja traumataustaa, niin mikä on se mekanismi, joka saa hänet niin hanakasti takertumaan johonkin tietyn piirin kollektiiviuskomukseen siitä, että kaikki johtuu siitä, että "minä olen väärä"? Millä tavalla väärä? Miten minä voi olla väärä? Ajatus on aivan pähkähullu. Transit takertuvat sukupuolen ja transin käsitteeseen kuin hukkuva oljenkorteen ja ovat TÄYSIN vakuuttuneita siitä, että siinä piilee heidän ongelmiensa koko ydin. Ajatus siitä, että "minä olen väärä", oli sen ilmenemismuoto mikä hyvänsä, on lähtökohtaisesti aivan vitunmoisen vakava mielenterveyshäiriö, jonka lähtökohta on aina psyykkinen, ei koskaan fyysinen tai somaattinen. Sanooko joku langanlaihalle anorektikolle, että kyllä, sinä olet aivan liian lihava ja väärä ja se on ydinsyy kokemaasi pahaan oloon ja itseinhoon? Kuinka paljon transkokemuksesta, siihen henkensä hädässä takertumisesta ja siinä epätoivoisesti kiinni roikkumisesta on selitettävissä henkilön muulla psyykkisellä oireilulla, pahalla ololla, traumaoireilulla ja mielenterveysongelmilla, joiden kohtaamista hän pyrkii välttelemään kuin ruttoa?

Transien selitysmallit omalle pahalle ololleen ovat usein myös hämmentävän identtisiä. Lähes kaikki transit jauhavat esimerkiksi "cisseksistisestä yhteiskunnasta", joka syrjii, sortaa, vähättelee, portinvartioi ja väärinsukupuolittaa transidentifioituvia, näitä salaperäisten voimien uhriuttamia ja kaltoinkohdeltuja erityisihmisiä, joilla itsellään ei ole mitään osaa eikä arpaa siihen, että heidän elämässään kaikki on kroonisesti päin helvettiä. Minulla on koko ajan paha olo, sen on pakko johtua muista ihmisistä, väärinsukupuolittamisesta, mikroaggressioista ja portinvartioinnista. Yhteiskunta vihaa minua ja minun kaltaisiani. Muut ihmiset haluavat minun menevän pois ja kuolevan. Yhteiskunnan ja muiden ihmisten täytyy muuttua ja oppia hyväksymään minut ja kaltaiseni, jotta oloni voisi helpottaa. Aivan kuin yhteiskunnalla ei olisi muuta tekemistä kuin käyttää kaikki liikenevä asiansa juuri transihmisten ajattelemiseen (ja "vihaamiseen").

Kuinka monelle transkokevalle on koskaan edes juolahtanut mieleen, että maailma vain makaa niin kuin se makaa ja ehkä täytyisi tehdä ihan itsekin jonkinlaista psyykkistä ja/tai tunnetyöskentelyä omien olosuhteiden ja olotilan kohentamiseksi? Mikä saa transihmiset ajattelemaan, että juuri he ovat jotenkin erityisistä erityisimpiä ja kaikkien muiden yläpuolella? Transien ikiaikainen ratkaisu kaikkeen scheisseen on syyttää ongelmistaan ympäristöä ja muita ihmisiä; he yrittävät ratkaista omassa itsessään sijaitsevan ongelman pakottamalla muut ihmiset toimimaan niin, ettei muiden toiminta triggeröi heissä enää mitään negatiivisia tuntemuksia. Transit eivät ole ainoa ihmisryhmä, joka tekee tätä; tiedän esimerkiksi useita epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä henkilöitä (eivät siis transidentifioituvia), joiden ratkaisu kaikkeen negatiiviseen elämässään on aina ja poikkeuksetta syyllistää siitä muita ihmisiä, EI KOSKAAN itseään. Epävakaiden sairaudenkuvaan kuuluu täydellinen kykenemättömyys katsoa peiliin ja nähdä omaa osuuttaan omiin vastoinkäymisiinsä, joihin hän itse kokee vain salaperäisesti jatkuvasti ajautuvansa, koska muut ihmiset sitä ja tätä ja hän nyt vain on tällä tavalla kirottu. (Kannattaa tutustua ainakin epävakaan persoonallisuuden diagnostiikan peruspiirteisiin täällä.)

Minua on aina kummastuttanut ylipäätään sellainen ajattelumalli, että jos ihmisellä on asiat huonosti, hän kokee voivansa syytellä siitä loputtomiin ympäristöään eikä hänelle tule edes mieleen, että hänellä itselläänkin on jotain vastuuta oman elämänlaatunsa parantamisesta. Jos joku esim. ajautuu toistuvasti epätasapainoisiin parisuhteisiin, joissa toinen osapuoli aina paljastuu petturiksi ja narsistiseksi hyväksikäyttäjäksi, niin voisiko ehkä olla, että se suhteeseen ajautuva itse toisintaa jotain opittua käytösmallia, jota ei vain kykene tiedostamaan ja siten katkaisemaan tuota ajautumiskierrettä? Huomatkaa: tämä ei ole nyt uhrin syyllistämistä vaan sitä, että jos ihmissuhteissa toistuvasti ilmenee samanlaista perusdynamiikkaa, kerta toisensa jälkeen ajautuu selkäänpuukotuskierteeseen aina uuden ihmisen kanssa, niin se voi olla merkki jostain omassa itsessä, esim. itsearvostuksen puutteesta, läheisriippuvuudesta tai kyvyttömyydestä asettaa omia rajojaan.

Kuinka montaa transidentifioituvaa helpottaisi, jos he hetkeksi työntäisivät ajatuksensa väärästä kehosta, yhteiskunnan transfobiasta, mikroaggressioista ja jostain vitun pronominienkäytöstä syrjään ja kävisivät terapeutin tai psykologin pakeilla pohtimassa, voisiko jokin muu kuin "väärä minä" ja "syrjivä yhteiskunta" aiheuttaa sen, että koko ajan ahdistaa niin saatanasti? Tokihan transyhteisö itsessään iskee tässä jatkuvasti kapulaa rattaisiin; jos joku transkulttiin imautunut yrittää edes puolella sanalla pohdiskella omalla kohdallaan, voisiko jokin muu kuin transius aiheuttaa hänelle negatiivisia fiiliksiä ja kokemuksia, hänet rakkauspommitetaan transyhteisön taholta välittömästi takaisin ruotuun. Jos sinä vain yhtään koet olevasi trans, niin silloin olet trans, älä hetkeäkään epäile tätä. Kaikki ongelmasi johtuvat cisseksistisen yhteiskunnan transfobiasta ja siitä, että sinut määriteltiin syntymässä väärin. Kaikki on korjattavissa, kun vain hankkiudut transhoitoihin. Tässä on sinulle 500-kohtainen lista siitä, mitä sinun kannattaa transtutkimuksissa lääkäreille sanoa ja mitä ei missään tapauksessa kannata sanoa, jotta saat diagnoosin ja hoidot. Muista, että kaikki lääkärit ja transpoli ovat vain patriarkaatin palvelijoita ja transvihamielisiä portinvartijoita, jotka tekevät kaikkensa, ettet saisi diagnoosia ja hoitoja ja pääsisi elämään elämää todellisena itsenäsi. Sinun KAIKKI ongelmasi ratkeavat, kun vain pääset transhoitoihin ja haistatat paskat cisseksistiselle, transfobiselle yhteiskunnalle. Trans rights are human rights! Let’s smash the cistem together!

Transeille tuntuu olevan yhteistä myös loputon paskoissa fiiliksissään vellominen, suoranainen antaumuksella piehtaroiminen ja märehtiminen. (En puhu nyt pelkästään Camillen tekstien pohjalta vaan laajemmin transidentifioituvien kirjoittelujen, joita olen lukenut jo varsin suuren määrän. Analysoin niitä lisää myöhemmin, kunhan ehdin.) Transit lilluskelevat omissa kaoottisissa mielissään, nuolevat omia ja toistensa persereikiä, analysoivat (transdiskurssin käsitteillä) jatkuvasti omia mielenliikahduksiaan ja mielialojensa ailahteluja ja pohtivat, mikä kaikki ympäristössä (!) saa heidät hautomaan itsetuhoisia ajatuksia ja vihan tunteita kaikkea mahdollista kohtaan. Lopulta heillä on tälle kaikelle vellonnalle aina se yhteinen sana: dysforia. Nykyään on suorastaan muotia alkaa redusoida kaikkea paskaa elämässään siihen, että "minulla on dysforia". Aikaisemmin sanaa on diagnostisessa mielessä käytetty sairaudellisesta tilasta, mutta transaktivistit ovat pyrkineet purkamaan dysforian käsitteen sairausstigman (tehden samalla karhunpalveluksen ns. aidoille transsukupuolisille). Esimerkiksi myynsykypyölisyyden hyvä haltiatar Panda Eriksson selitti Twitterissä muutama vuosi sitten muunsukupuolisista jotain tällaista: "Olemme dysforisia, emme sairaita." Tämä kuvaa hyvin tuota transien kollektiiviajattelua, että kaikki paha olo on aina kilpistettävissä muihin ihmisiin, cisseksistisen yhteiskunnan krooniseen ja kaikenkattavaan transfobiaan – ja silti he samanaikaisesti kokevat, että voidakseen sopeutua tuohon valkohehkuisesti vihaamaansa yhteiskuntaan ja cisseksistiseen binäärijärjestykseen heidän täytyy "korjata sukupuolensa". Onko ihme, etteivät transidentifioituvat näin päällisin puolin tarkastellen ole kovin tasapainoista sakkia?

En ihmettele YHTÄÄN, että noin tähtitieteellisessä kognitiivisessa dissonanssissa 24/7 elävillä ihmisillä on koko ajan paha olla ja he ovat kroonisesti aivan TÄYSIN sekaisin.

Suuri osa transkokevista ja nonbinääreiksi tai ties miksi yksisarvisgendereiksi identifioituvista ei koskaan näytä ymmärtävän tätä: se kokemus on heissä. Se on teissä, sinussa. Teidän elämänne pilaava paskavyyhti ei sijaitse teidän ulkopuolellanne ja teidät väärin määrittelevässä yhteiskunnassa ja ympäristön mikroaggressioissa ja transfobiassa vaan teissä, teidän omassa jumalaudan itsessänne. Jos lyöt pikkuvarpaasi tuolinjalkaan ja siihen sattuu vimmaisen vihlovasti, niin vika ei ole tuolissa; tuoli vain on neutraalisti olemassa ja tekemässä sitä, mitä varten se on tuoliksi tehty. Ei auta, että potkaiset tuolia tai vimmoissasi hajotat sen. KIPU ON SINUSSA. Samoin kokemus transsukupuolisuudesta, sukupuolettomuudesta, muunsukupuolisuudesta tai milloin mistäkin vastaavasta on ennen kaikkea sinussa. Ei auta, että potkit yhteiskuntaa tai yrität hajottaa sen ("smash the cistem"). Yritys muuttaa todellisuutta sinun mielikuviesi mukaiseksi on tuhoon tuomittu eikä johda sinua mihinkään muuhun kuin entistä syvempään tuskaan, turhautumiseen ja kärsimykseen. Me muut emme oikein voi tehdä mitään muuta teidän auttamiseksenne kuin yrittää takoa järkeä teidän piinkoviin kalloihinne, mutta ettehän te meitä suostu kuuntelemaan.

En suurin surminkaan tuomitse trans- tai muusukokevien kokemuksia. Tekoja kyllä, mutta en kokemuksia. Yritän vain saada teidät (transaktivistit) tajuamaan, että nämä nykyiset hankkeenne muiden ihmisten kontrolloimiseksi teidän skitsofreenisen oireilunne pelinappuloina on tuhoon tuomittu ja kuolleena syntynyt projekti. Olette käyttäneet kaiken tämän aikanne ja vaivannäkönne täysin hukkaan. Kaikki pitävät teitä täysinä idiootteina, koska kuka tahansa tervejärkinen ihminen tajuaa, että ihmisen täytyy ottaa omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan ennen kaikkea vastuuta itse. Parantakaa elämänlaatuanne omilla ehdoillanne ja rakentakaa näköisenne elämä omilla tonteillanne, älkääkä yrittäkö pakottaa kaikkia muita muuttumaan (ja omaksumaan teidän helvetin harhaista maailmankuvaanne omaksi totuudekseen). Ei tämä ole vaikeaa? Tai no näköjään on... Te jatkatte päänne hakkaamista seinään joka tapauksessa maailmantappiin asti.

Tuossa  mainitussa"cisseksistisen yhteiskunnan transfobiassa" huvittavinta on se, että tosiasiassahan yhteiskunta ei ole varsinkaan viime vuosien aikana muuta tehnytkään kuin hyysännyt transeja hyysäämästä päästyään kaikin kuviteltavissa olevin keinoin. Transeille on rakenneltu vaikka minkälaisia erityisjärjestelyjä, suojeluksia ja järjestöjä, heille on säädetty heidän elämäänsä (more or less...) helpottavia lakeja, heidät on nostettu joka instituutiossa ykkösprioriteetiksi, heistä puhutaan kaikkialla 24/7 ja he ovat näkyvillä koko ajan ihan joka paikassa, heidän ideologiansa ja termistönsä on juridiikassa, opetussuunnitelmissa, turvallisen tilan periaatteissa jne., transien kaikenlainen kritisointi ja edes leikkimielinen leikinlasku heistä on sosiaalisen kuolemanrangaistuksen ja kirkonkiroukseen langettamisen uhalla kiellettyä ja niin edelleen ja niin edelleen. Nyt jo valmistellaan seuraavia lakimuutoksia taas kerran "helpottamaan" transien elämää, koska edelliset lakimuutokset eivät olleet vielä riittäviä; yhä edelleen transien elämää rajoitetaan, heitä väärinsukupuolitetaan ja syrjitään ja heidän elämänsä on hankalaa ja vaikeaa kaikin kuviteltavissa olevin tavoin.

Sellaista virstanpylvästä ei tulla koskaan saavuttamaan, että transit kokisivat olevansa elämäänsä vihdoin tyytyväisiä. Niin Camillen tekstit kuin kaikki muu vastaava transien tuotanto ja yhteiskunnallispoliittiset ponnistelut suorastaan alleviivaavat tätä. Kun ihminen lähtökohtaisesti vihaa itseään koko sielunsa voimalla ja yrittää kompensoida sitä tulemalla kokonaan toiseksi ihmiseksi (mikä on yksinkertaisesti mahdotonta) ja samanaikaisesti yrittää koko ajan muuttaa muita ihmisiä, mikään määrä ulkoisia toimenpiteitä, validaatiota, hyysäämistä ja aina vain uusia lakialoitteita ja cisseksistisen yhteiskunnan binääristen ja sortavien rakenteiden purkua ei tule ratkaisemaan näiden ihmisten perusongelmaa. Toistan: ei mikään määrä. Vaikka muuttaisimme koko yhteiskunnan sataprosenttisesti transien vaatimusten mukaiseksi, he eivät siltikään olisi tyytyväisiä. Voimme jatkaa tätä nykyistä transien nuoleskelua ja paapomista vaikka maailman tappiin asti, eivätkä he tule koskaan tyytymään mihinkään – he vaativat aina vain lisää, lisää, lisää ja yhä lisää, lisää huomiota, lisää validaatiota ja erityisoikeuksia, lisää lakimuutoksia, lisää normienpurkua, lisää, loputtomiin.

Camille toistaa sitä, mitä olen kuullut ja nähnyt lukemattomien muidenkin transien sanovan: jokainen transihminen määrittelee transkokemuksen omalla tavallaan. Hän korostaa myös sitä, ettei transina oleminen ole sitä, että ilmaisee itseään tietyllä (mask. tai fem.) tavalla tai käy läpi lääketieteellisiä hoitoja. Transkokemus on Camillen mukaan sitä, ettei henkilö asetu siihen muottiin, johon hänet on syntymässä asetettu (määritetty). Tässä olisi paljonkin analyseerattavaa, mutta tässä nyt muutama ydinkysymys kärkeen:

• Jos transkokevat itsekin ovat sitä mieltä, ettei transiutta voida yleispätevästi määritellä vaan jokainen transkokeva määrittelee sen kokemuksensa itse, niin mitä transsukupuolisuus silloin on?
• Jos transsukupuolisuudelle ja sen diagnostiikalle tai yleispätevälle määritelmälle ei voida asettaa mitään yhteisiä nimittäjiä, kriteerejä tai muuttujia, niin mitä transsukupuolisuus silloin on?
• Jos transkokemus ei (Camillen sanojen mukaan) liity mitenkään feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen tai läpikäytyihin medikaalisiin transhoitoihin, niin mitä transsukupuolisuus silloin on?
• Voisivatko transkokevat ja heidän asioitaan yhteiskunnassa masinoivat moninaisuusvouhottajat vihdoin ja viimein antaa jonkinlaisen tyhjentävän selvityksen siitä, mitä tarkoittaa "syntymässä määritetty sukupuoli" (gender assigned at birth)?
• Jatkokysymys edelliseen: Millä tavalla sen, että joku on poika/mies/uros tai tyttö/nainen/naaras ja tämä hänen syntymässään todetaan biologiseksi sukupuoleksi, pitäisi myöhemmissä elämänvaiheissa rajoittaa sitä, miten hän itseään, persoonaansa, identiteettiään ja feminiinisyyttään, maskuliinisuuttaan tai androgyynisyyttään ilmaisee? Kuka on sanonut ja missä, että ihmisen täytyy representoida identiteettiään sen syntymässä todetun sukupuolensa seksististen stereotypioiden mukaisesti?
• Jos transkokevan dysforia aiheutuu siitä, että hän kokee itse olevansa vääränlainen ja sopimaton ympäristöönsä ja hänet täytyy siksi "korjata", miksi hän tästä huolimatta ajautuu samanaikaisesti väittämään, että syy hänen dysforiaansa on ympäristössä, joka ei kohtele häntä hänen toivomallaan tavalla ja näe hänen "todellista" itseään? Mitä vittua "dysforia" tässä koko kontekstissa edes on?

Olen miettinyt pääni puhki sitä, miksi transaktivistit väittävät, että yhteiskunta on "binäärinen" ja kaikki rakentuu "binäärisen sukupuolikäsityksen varaan" ja on siksi transihmisiä sortavaa ja marginalisoivaa – kun tosiasiassa transkokevat ITSE TAKERTUVAT NOIHIN BINÄÄRISIIN SUKUPUOLIKÄSITYKSIIN JA -ROOLEIHIN ja RAKENTAVAT KOKO OLEVAISUUTENSA, PERSOONANSA, MINUUTENSA JA IDENTITEETINSÄ NIIDEN VARAAN. Sen väittäminen, ettei sovi joihinkin yhteiskunnan binäärisiin sukupuolilokeroihin, ei ole noista rooleista irtautumista tai vapautumista vaan niihin takertumista. Yhteiskunta ei ole ollut vakiintuneista sukupuolirooleista poikkeavalle sukupuolen ilmaisulle (vaatetuksella, habituksella ym.) koskaan sallivampi kuin tällä hetkellä. Mies voi liehua kaupungilla mekko päällä ja hörhelö hiuksissa ja nainen voi olla niin butch ja äijä kuin vain ikinä kykenee, eikä kukaan siihen jaksa sen erityisemmin huomiota kiinnittää. No okei, kyllähän näihin liittyvää ennakkoluuloisuutta yhä edelleen ilmenee, mutta jos vertaa vaikka 20-30 vuoden takaiseen, niin olemme edenneet valovuosia. Transit ja myynsykypyöliset ovat tosin kykenemättömiä näkemään tätä edistystä, semminkin kun heistä suuri osa edustaa Z-sukupolvea eli ovat hyvin nuoria eivätkä ole jaksaneet syvällisemmin tutustua esim. sukupuolten kulttuurihistoriaan.

Ja mitä tulee transsukupuolisuuteen, niin meillä on pakko olla sille jokin yleispätevä ja diagnostinen määritelmä. Jos sellaista määritelmää ei ole, silloin ei ole transsukupuolisuuttakaan. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa? Sitä, että transhoitoja ei kustanneta jatkossa enää yhteiskunnan piikkiin. Jokainen maksaa ne omasta pussistaan ja asioi jatkossa pelkästään yksityisklinikoilla ja erikoisyksiköissä. Häkellyttävän monet transit eivät näytä ollenkaan tiedostavan tätä, koska he ajattelevat, että "trans rights" tarkoittaa ilmaisia hoitoja (gender-affirming care). Heillä on ikävä yllätys vielä edessään.

Mitä tulee dysforiaan, niin transsukupuolisuuden diagnostiikassa se määritellään epämukavuudeksi siitä, että oma keho tuntuu väärältä (ja sitä täytyisi siksi muokata), eikä sen vuoksi tule sosiaalisissa tilanteissa kohdatuksi "oikein" (eli naisena/miehenä). Nämä ovat niitä vanhan koulukunnan transsukupuolisia, joiden asiasta nykytransit ovat tehneet vitsin. Näiden nykyajan sekoboltsitransien käsitys dysforiasta on se, että ympäristö on vääränlainen ja kohtaa heidät väärin, mutta toisaalta he itse myös kokevat olevansa vääränlaisia ja tarvitsevansa "korjausta". Maailma nyt vaan makaa tietyllä tavalla, eikä se siitä muuksi muutu, vaikka nämä nykytransit ovatkin antaneet koko sielunsa Akaasisia arkistoja myöten maailman muuttamisen kosmiseen projektiin.

Vihoviimeinen kuningaskysymys:

Jos sekä maailma että transkokeva itse ovat "vääriä" ja aiheuttavat dysforiaa, niin missä on ongelma ja miten se ongelma korjataan?

Näitä kysymyksiähän voi esittää transaktivisteille ja moninaisuusvouhottajille vaikka maailman tappiin, eikä niihin koskaan tule saamaan heiltä minkäänlaista järjelliseksi edes etäisesti tulkittavaa vastausta. Sikäli siis minunkin ränttäämiseni täällä blogissa on oikeastaan aika turhanpäiväistä tuuleen huutamista. Tykkään kuitenkin antaa ihmisille food for thought, ja palautteen perusteella todella moni on saanut ajatuksistani uutta tarttumapintaa ja ajateltavaa. Siispä jatkan, ihan kiusallanikin. Olen myös kuullut pikkulintujen laulavan, että transeja vituttaa tämän blogin olemassaolo. Ahh. :D Olen tehnyt jotain oikein.

Lopuksi vielä (kun teksti taas kerran on venähtänyt).

Minusta näyttää noiden Camillen Girldick-tekstien ja muiden vastaavien transien hengentuotosten perusteella hyvin vahvasti siltä, että transkokevien psyykkinen oireilu on ennen kaikkea klusteroituma ihan kaikenlaisista ongelmista. Transit itse redusoivat kaikki mahdolliset ongelmansa ”dysforiaan”, "väärään kehoon syntymiseen" ja ”yhteiskunnan transfobiaan” , koska heidän kognitiivinen kapasiteettinsa ei riitä tarkastelemaan omaa tilannettaan laatikon ulkopuolelta ja reflektoimaan psyykettään syvemmällä tasolla – toki tuollainen reflektointi on lähtökohtaisesti epämiellyttävää ja vain harva haluaa tarkastella omia rujouksiaan ja rosojaan siitä näkökulmasta. Itsereflektointi on yllättävän vaikeaa ja tuskallista, eikä monellakaan ole minkäänlaista kykyä siihen.

Ristiriitaista on myös se, että suuri osa transeista on etenkin kirjallisen ulosantinsa perusteella varsin älykkäitä ja ilmaisukykyisiä. Koko transvyyhti useimpien kohdalla näyttää olevan keitos huonoa itsetuntoa, yleistä itseinhoa, traumataustaa (esim. monet transidentifioituvat naiset ovat raportoineet kokeneensa nuoruudessa seksuaalista hyväksikäyttöä), persoonallisuushäiriöitä, autisminkirjoa, hämmentyneisyyttä, ulkopuolisuuden kokemuksia ja niin edelleen. Jos transit olisivat henkisesti tasapainoisia, he eivät oireilisi ennen transhoitoihin menemistä ja EDELLEEN HOITOJEN LÄPIKÄYMISEN JÄLKEEN niin pahasti kuin oireilevat. Vain muutama prosentti transhoidot läpikäyneistä näyttää olevan sellaisia tapauksia, jotka jatkavat elämäänsä selväjärkisinä ja suht tolkullisina ja tasapainoisina. Ehdoton enemmistö jatkaa oireiluaan ja oireet hoitojen jälkeen jopa pahenevat moninkertaisesti. Tunnen henkilökohtaisesti transtapauksia, jotka menivät hoitojen läpikäymisen jälkeen vain entistä pahemmin solmuun ja sekaisin.

Semmoista tänään, toivottavasti nautitte. Tässä oli itsellenikin taas paljon uutta pureskeltavaa, koska tekstissä esittämäni kysymykset ovat ydinkysymyksiä, joihin olen jo kauan etsinyt vastauksia. Transeilta itseltään niihin ei saa koskaan minkäänlaisia vastauksia, pelkkää sloganien toistelua, haistattelua ja solvaamista sekä ylimielistä kuittailua tyyliin "googleta itse, ei minun tehtäväni ole kouluttaa sinua".

Jatketaan kommenteissa! Ensi viikolla luvassa uusi vieraskynä.

Bokserikatto: "Homot" transmiehet men only -bileissä (osa 3)

Transien homofobia ja avoin homoviha on oikeasti aivan eeppisellä tasolla tällä hetkellä. Olen aikaisemmin käsitellyt asiaa tässä ja tässä tekstissäni. Bokserikatto tarkoittaa siis ilmiötä, jossa transidentifioituvat heteronaiset yrittävät päästä osaksi homomiesten seksielämästä ja keskinäiskulttuurista. Minulla alkaa ihan tosissaan olla viimeisetkin kärsivällisyyden rippeet loppu transien täysin käsiin räjähtäneeseen perseilyyn, mitä tulee homoseksuaalien vainoamiseen, syyllistämiseen ja painostamiseen deittailuun, suhteisiin ja seksiin transien kanssa, ja ylipäätään homomiehen/lesbonaisen identiteetin approprioimiseen. Homojen ja lesbojen olisi näiden tyyppien mielestä jonkin helvetin inklusiivisuusideologian vuoksi toivotettava transit tervetulleiksi omiin juttuihinsa joka ikisessä paikassa, aina, kaikkialla, ilman minkäänlaisia poikkeuksia ja ulosrajauksia. Homma lähti toki lapasesta jo aikoja sitten, kun niin sanotut "transbianit" (eli transidentifioituvat heteromiehet, jotka approprioivat naiseutta ja varsinkin lesbonaiseutta ja painostavat lesboja eheyttävään heteroseksiin transbianien kanssa) alkoivat järjestelmällisesti vainota lesboja ja tunkea heidän tiloihinsa ja tilaisuuksiinsa transiuden varjolla. Tämä on kuitenkin hieman eri asia, joten käsittelen sitä myöhemmin tarkemmin; tässä postauksessa keskityn homomiehiin, joka on oma välitön viiteryhmäni.

Näiden homojen juttuihin tunkevien transien röyhkeydellä ja siekailemattomuudella ei ole mitään rajoja. Vielä jokunen aika sitten ei ollut kovin yleistä, että transidentifioituvat heteronaiset tunkevat homojen tilaisuuksiin, mutta sitä on alkanut nyt tapahtua yhä enenevissä määrin. Kun homomiehenä etsiytyy miehille tarkoitettuihin mestoihin seuranhaku- tai muussa mielessä, niin joutuu nyt sietämään niissä naisten läsnäoloa ja lähentely-yrityksiä, niin netissä kuin livenäkin. Esimerkiksi Grindr-sovelluksessa (eli homomiesten seuranhakupalvelussa, joksi se on alun perin tarkoitettu ja perustettu) on jokin aika sitten otettu käyttöön "transinklusiivinen" politiikka. Kun apin lataa puhelimeensa, ruudulle tulee jokin genderteemainen tiedote siitä, miten kaikkien identiteetit ja sukupuolet pitää hyväksyä ja että Grindr on transinklusiivinen sovellus, joka on tarkoitettu myös transihmisille ja nonbinaryille seuranhakuun yms. lässynläätä inklusiivisuudesta ja kaikkien hyväksymisestä.

Minulle on hieman epäselvää, mitä "hyväksyminen" tässä tapauksessa tarkoittaa. Hyväksyn kyllä transihmiset ihan riemumielin ihmisinä ja olen aina hyväksynytkin, mutta tähän hyväksymiseen ei sisälly esimerkiksi ajatusta siitä, että minun pitää työntää kullini transidentifioituvan naisen sisälle, jotta hänelle tulisi siitä validoitu olo ja inklusiivisuusideologia olisi täytetty. Että sellaista "hyväksymistä". Kulliani saavat kosketella, hiplailla ja käsitellä vain toiset miehet. Kun kullini jonkun sisälle työnnän, niin se on toinen mies, joka kullin ottaa vastaan. Ja se onkin pyhä toimitus: koskea toisen miehen kulliin ja yhtyä häneen. Se on spirituaalinen ja taianomainen, maaginen, täydellinen kokemus, kauneinta mahdollista maailmassa, kun mies koskettaa toista miestä ”sinne” ja ”sillä” tavalla ja kun saa ylipäänsä koskea jotain niin jumalallisen ihanaa kuin toista miestä, tai kun saa edes katsoa häntä ja hänen uskomatonta kauneuttaan. Ne lihakset, ne karvat, se kulmikkuus, uhkea ylväys ja uljaus. Mies on niin kaunis olento, että järki lähtee ja henki salpautuu pelkästä ajatuksesta. Maailmassa ei ole mitään niin miellyttävää katseltavaa ja kosketeltavaa kuin miehet, äijät. Sitä homous tarkoittaa. Että mies tykkää katsoa ja koskea toista miestä ja tehdä hänen kanssaan seksuaalisia asioita ja nauttii toisista miehistä. Mitä tähän tulee, niin naiset ja transmiehet eivät tule lähellekään minun kulliani yhtään missään olosuhteissa. Hyi helvetti, näpit irti ja painukaa hemmettiin. (Naiset ovat muuten joskus baarissa vain ihan ykskaks tulleet kourimaan haaroväliäni. Yhtäkkiä tunnen, kun joku kourii vehkeitä ja yrittää kännisesti suudella samalla. MIKSI?) En tietenkään tarkoita tällä, että naiset olisivat mielestäni rumia ja vastenmielisiä olentoja, mutta en pysty kokemaan seksuaalista vetovoimaa naiskehoisia ihmisiä kohtaan, vaikka kuinka yrittäisin pakottautua siihen. Minua ei vain ole ”ohjelmoitu” niin. Minut on ohjelmoitu himoitsemaan toisia miehiä. Ajatuskin siitä, että nainen koskisi minuun seksuaalisesti ja vielä odottaisi minun tekevän hänelle jotain seksuaalista, saa minut ymmyrkäisen pakokauhun valtaan. Seksuaalista suuntautumista ei voi hakata tai manipuloida ihmisestä pois. (Tai siis muuttaa sitä muuksi kuin se on.)

Noh, kun perustietojaan sitten naputtelee Grindrin järjestelmään, pitää valita valikosta tai itse kirjoittaa näkyville omat pronomininsa (niitä ei tosin ole pakko laittaa perustietoihinsa näkyville). Sinne on listattuna kaiken maailman xe/xer- ja qcrzxhe/qcrzxhem-vaihtoehdot. Siellä on myös sukupuolivaihtoehtoina valikossa vaikka mitä mielikuvitussukupuolia. Kun sovellusta ja muiden käyttäjäprofiileja sitten selaa, niin aivan yhtenään tulee vastaan "gay trans maneiksi" itseään luonnehtivia naisia, jotka ovat osittain tai "kokonaan" muokanneet kehojaan homomiehen sukupuolisieluaan vastaavaksi. Olen tyrmistynyt siitä, miten paljon onkaan noita heteronaisia, joilla on fetissi homomiehistä. (Myös autogynefiilien suuri määrä ja ilmiön yleisyys on varsin hämmästyttävä.) Aiemmin he keskittyivät lähinnä kuluttamaan yaoita, shounen-aita ja muuta homofantasiaa pikkarit märkinä ja hengailivat omilla forumeillaan, mutta nyt he yhä aggressiivisemmin tunkevat mukaan homomiesten tiloihin ja tilanteisiin ja yrittävät siellä vaatia fantasioidensa ja kuluttamansa fiktion mukaista kohtelua homomiehiltä. He ihan oikeasti kuvittelevat, että homomieheys on sellaista kuin fiktiossa kuvataan; he suuttuvat meille siitä, kun emme todellisuudessa käyttäydykään fiktiossa kuvatulla tavalla. Mitä tulee vielä Grindriin, niin jos siellä ilmaisee esimerkiksi tiedoissaan jollain tapaa, ettei etsi eikä halua transihmisiä kumppaniksi tai edes juttuseuraksi tai muuta sellaista (eli ei pidä heitä potentiaalisina kumppaniehdokkaina vaan haluaa vain aitoja biomiehiä, joilla on aito, mehevä lerssi), niin Grindr voi bannata käyttäjän sieltä kokonaan, koska "transfobia". Transien rajaaminen ulos seuranhausta tulkitaan siis homomiesten omassa deittisovelluksessa transfobiaksi, syrjinnäksi ja sortamiseksi jne., koska jonkin mystisen maailmankaikkeuden lain mukaan kaikkien on pakko olla kiinnostuneita transihmisistä ja deittailla ja harrastaa seksiä heidän kanssaan, vaikka sitten itkien ja hampaat irvessä.

Tsiigaillaanpa joitakin esimerkkejä homomiehiksi itsensä kokevien transidentifioituvien heteronaisten toilailuista. Minulla on tällä hetkellä sen verran väkevät antipatiat näitä läpimätiä saatanan runkkareita ja homofoobeja kohtaan, etten säästele sanojani, joten pahoittelen jo nyt, jos kielenkäyttöni on tässä tekstissä rajua.

Tämä "transfagiksi" itseään luonnehtiva @itsjacksonbbz on "homo" transmies ts. transidentifioituva heteronainen, joka Twitterissä rehentelee reissullaan homomiesten saunaan. Hän kuvailee, miten hänellä oli voimaantunut olo, kun hän käveli ympäriinsä saunassa lettu levällään, koska suoraan sanoen hän on nähnyt enemmän vaivaa oman mieheytensä eteen kuin yksikään siellä olevista cissuista.

Miettikää. Itsensä mieheksi kokeva, hormoneilla jonkin verran miehen näköiseksi muokkautunut heteronainen tunkee homomiesten saunaan ja kävelee siellä alasti ympäriinsä saaden tuosta kokemuksesta jotain gendereuforiaa ja validaatiota ja lisäksi päivänselviä kiksejä siitä, että on siellä luvattomasti. Träns raits aar hjuumän raits. Hän saa aivan verrattomia kiksejä nimenomaan siitä, että paljastelee ja tyrkyttää itseään ja alapäätään homomiehille. Aivan kuin homot olisivat jotain pakotettuja statisteja näiden naisten identiteettilarppailuissa ja gendersekoiluissa. Ajatus siitä, että homot eivät saisi rauhassa toteuttaa seksuaalisuuttaan keskenään ja ketään häiritsemättä (ja ketään mitenkään toiminnallaan vahingoittamatta), on postmoderni homofobian muoto, joka pohjautuu ajatukseen siitä, että ihminen voi määritellä oman identiteettinsä fyysistä todellisuutta ja kehollisuutta myöten; jos nainen kokee olevansa mies ja homo, niin hänet on nähtävä itsemääräämisoikeuden myötä miehenä ja homona, koska hän sanoo olevansa sitä. Oikeilta homomiehiltä ei tarvitse tässä katsomuksessa kysyä mitään, meidän voidaan vain olettaa mukisematta hyväksyvän ajatuksen siitä, ettei seksuaalisuudellamme ole materiaalista ja lihallista pohjaa vaan seksuaalisuutemme on muokattavissa oleva konstruktio, joka voidaan kokonaan uudelleenkäsitteellistää transien maailmankuvan pohjalta. Meidän on pakko panna transien kanssa, jotta transit voivat kokea olevansa validoituja sukupuolisieluineen kätilöiden väärin määrittelemissä kehoissa. Transien maailmankatsomus on sellainen, että homoseksuaalisuutta ei fyysisessä, lihallisessa muodossaan voi olla siinä olemassa. Siinä yhteiskuntajärjestyksessä, jota transit kaikin voimin tavoittelevat, ei homoseksuaalisuutta yksinkertaisesti voi olla olemassa. Homoseksuaalisuus muistuttaa transeja siitä, että he eivät kuitenkaan ole aivan täysin sitä sukupuolta, jota kokevat olevansa ja jonka yksilöä muistuttavaksi yrittävät kaikin keinoin fyysisesti muokkautua. Keinotekoisesti. En tiedä, onko tämä traagista vai ei; homoseksuaalien kannalta ei ole, koska meillä ei ole minkäänlaista velkaa tai velvollisuutta olla transidentifioituvien naisten kanssa minkäänlaisissa tekemisissä, olivat he asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Tässä yksi tyyppiesimerkki noista transidentifioituvista naisista, joita tulee vastaan mm. Grindrissä ja muissa homojen seuranhakusovelluksissa. Intersektionaalisuusideologian mukaisesti heillä on aina pronominit näkyvillä bioissaan (näillä he/him), he kutsuvat itseään gay trans maneiksi tai queereiksi tai milloin miksikin, mitä ilmaistaan noilla genderkultin vajakkiuustermeillä. Usein heillä on naamassa heiveröiset testoviikset, muutama parranhaiven ja jonkin verran madaltunut testoääni (josta kuitenkin kuulee selvästi, että puhuja on nainen), aivan helvetillisen ruma töyhtöhyyppä- tai sivusiilikampaus ja hiukset värjätty shokkivärillä, mustaa kynsilakkaa ja epämääräiset, usein tummasävyiset meikit lärveissään. Rumista mastektomia-arvista nyt puhumattakaan (litteä rintakehä tekee miehen!). Heillä usein myös roikkuu kymmenen kilon painoinen septum nenässään. Tällä habituksella he ajattelevat tulevansa homoseksuaalisten miesten silmissä varteenotettaviksi kumppaniehdokkaiksi, koska heidän maailmankuvansa mukaan romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus kohdistuu ensisijaisesti toisen ihmisen immateriaaliseen identiteettiin, ei siihen, mitä hänellä on (tai ei ole) jalkovälissä. Tätä he myös jauhavat joka helvetin paikassa suut ja silmät täyteen, että on "transfobiaa", "syrjivää" ja "ulossulkevaa" rajata kiinnostuksensa vain tietynlaisin elimin varustettuja yksilöitä kohtaan, koska transmiehet ovat ihan yhtä lailla miehiä kuin kaikki muutkin miehet. Håhhåh, sanon minä, vanha kunnon kullinimijä (ja taitava olenkin). Tällä kaasuvalottamisella he ajattelevat luovansa uudenlaista homokulttuuria, jossa ei ole enää "genitaalipreferenssejä" ja "sukuelinfetissejä", eli homomiehet eheytetään ulos irstaasta kullifetissistään painostamalla heidät (meidät) eheyttävään heteroseksiin transien kanssa. Aivan kuin homomiehet olisivat transmiehille velkaa jotain tai meillä olisi jokin hämärä velvollisuus sisällyttää transmiehet suuntautumiseemme ja keskinäiskulttuuriimme ja katsella, kun nämä kävelevät katastrofit haahuilevat lettu levällään ympäriinsä esim. homosaunoissa. Miten pimeää näiden ihmisten ajattelu voi olla? He saavat perverssiä mielihyvää toisten ihmisten häiriköimisestä. Ja sitten vielä ihmettelevät, kun heidät kierretään kaukaa.

Toinen tyyppiesimerkki homoja fetisoivasta heteronaisesta, jolla on joku uhkea trans+queer-gender. Että oikein maskuliinisuusopinnot ja eroottisia piirroksia! Wow, CV:llä pääsee varmaan heittämällä Royal College of Art -yliopistoon tai vastaaviin. En ole tarkemmin tutustunut tuotantoonsa, mutta kuvakaappaus tuli jossain vastaan.

Hold your little gay men close tonight. Miksi nämä skitsofreniaoireitaan ja mielenterveysongelmiaan avoimesti esittelevät vastenmieliset naiset kuvittelevat puolta sekuntiakaan, että homomiehet haluaisivat olla heidän lähellään yhtään missään mielessä ja olosuhteissa?

Tässä sitten taas transidentifioituva nainen, Maia Forest nimeltään, selittää käyneensä queerystäviensä kanssa pitämässä hauskaa homoklubilla, mutta siellä oli tullut yllätyksenä, että paikalla olevat valkoiset gym-bro-cishomokundit kiinnittivät tilaisuudessa huomiota ainostaan toisiinsa, siis toisiin miehiin. Hän selittää myös jotain vitun paskaa siitä, miten ärsyttävää on, kun valkoiset gym-bro-cishomokundit ignoraavat kaikki queerit, jotka eivät ole näiden treenattujen kuumiksien kaltaisia lihaskimppuja (tai jotain). Bones Jackson on trans-queerina harmissaan siitä, miten tilanne on aivan samanlainen myös Grindrissä, minä en tosin ihan ymmärrä, mitä hän tarkoittaa tällä: I am begging for any gay of substance. On muuten itse asiassa ihan totta, että homopiireissä on aika tiukkoja ulkonäköstandardeja, ja tämä gym-bron käsite on ihan todellinen; treenatut ja lihaksikkaat homomiehet eivät useinkaan kelpuuta kumppaneiksi esimerkiksi vähänkään ylipainoisia miehiä tai ylipäätään miehiä, jotka eivät näytä samalta kuin alusvaatekuvastojen salskeat, lihaksikkaat sixpackmiehet. Esimerkiksi minä olen ulkoisesti "harmaavarpushomo", jolla ei ole mahkuja päästä noiden adonisten pöksyihin, koska en ole treenattu ja salskea alusvaatemallistokaliiperin homppeli. Mutta: tämä on käsitteellisesti täysin eri asia kuin se, että homomiehet eivät kelpuuta transmiestä kumppaniksi, koska transmies ei VITTU SOIKOON ole mies siinä merkityksessä, miten mies ja mieheys homomiesten keskinäistodellisuudessa nähdään ja ymmärretään. Mikään ei toki estä transmiehiä kokemasta itseään niin miehiksi kuin ikimaailmassa vain haluavat ja kykenevät ja sitten heilumasta omissa tiloissaan keskenään ihan miten lystäävät, mutta homomiesten keskinäistodellisuudessa tuo miesilluusio pirstaloituu aina ja täysin armottomasti. Olen jo miljoona kertaa jankannut tätä samaa asiaa, mutta sitä ei voi tähdentää kylliksi. Meidän on pakko vetää raja johonkin. Minun leiritulteni äärellä se vedetään homoseksuaalisuuteen. En pidä misogynistisestä ja naisia halventavasta kielenkäytöstä, mutta näillä vitun ämmillä ei ole kerta kaikkiaan mitään asiaa meidän seksuaalisuuteemme millään kuviteltavissa olevalla mittarilla tai asteikolla.

Noh, sitten lopuksi vielä tämä pillunkantoteline lässyttää, että nämä cis gay -gym-brot ovat parhaimmillaankin lähinnä tylsiä (happamia, sanoi kettu), huonoimmillaan alentuvia, ulossulkevia, tuomitsevia ja transfobisia. Transfobiaa, blaa blaa, lässyn lässyn, sössönsöö, mussun mussun, länkyti länkyti. Ja pronominit, genderpaska ja transliput liehuvat näidenkin tyyppien bioissa tuttuun tapaan. On se ironista, että niin tylsinä, ulossulkevina ja ties minä kuin transit meitä pitävätkin, heillä on jokin täysin käsittämätön päähänpinttymä ja pakkomielle siitä, miten meidät on kerta kaikkiaan saatava deittailemaan ja panemaan transien kanssa. Ja heille tulee yllätyksenä se, että kun he tunkevat meidän tiloihimme ja tilaisuuksimme, olemmekin homoja ihan oikeasti ja kiinnitämme huomiota vain muihin paikalla oleviin miehiin, emme transidentifioituviin naisiin, joilla on yaoin ja shounen-ain vuosikausien kulutuksen tuloksena kehkeytynyt vääristynyt käsitys siitä, mitä homous ja homomieheys on.

Transien homoviha on tällä hetkellä sillä tasolla ja sitä kaliiperia, että he näyttävät sen koko muulle maailmalle täysin avoimesti. Peittelemättä. Transit ovat tuoneet ehdan homofobian takaisin (vaikkei se missään vaiheessa kokonaan pois ole mennytkään), salonkikelpoistaneet sen ja vieneet koko homman aivan uudelle tasolle, jossa meistä puhuminen dehumanisoivasti ei ole vain hiljaisesti hyväksyttyä vaan myös suotavaa ja juhlittua. Transit eivät lainkaan arkaile myöntää avoimesti sitä, että haluavat fyysisesti pahoinpidellä homoseksuaaleja, koska emme kelpuuta kumppaniksi tietyn ihmisryhmän edustajia seksuaalisen suuntautumisemme vastaisesti. Transit vyöryttävät väkivaltafantasioitaan esim. Twitterissä ja Redditissä täysin avoimesti, ja heidän väkivaltafantasiapostauksiinsa tulee kymmeniä, satoja, jopa tuhansia tykkäyksiä. Heitä ihannoidaan ja tsempataan ja yksissä tuumin huudetaan homoseksuaaleille rangaistuksia ja meidän tarvitsevan lyömistä ja uudelleenkouluttamista.

Joku Twitterin transsekopää julistaa, miten vuodesta 2022 tulee homojen hakkaamisen vuosi. Miten "cishomomiehet" puhuvat tosi paljon "poikapillusta" ottaen huomioon, miten he eivät suostu panemaan ihmisiä, joilla on aktuaalinen pillu. 43 200 tykkäystä! o_O

Miten ihmeessä olemme muutamassa vuodessa päätyneet näin käsittämättömään ja absurdiin tilanteeseen? Ja miksi tämä valtaväestön hiljainen hyväksyntä, kun homojen hakkaamisen riemua toitotetaan turuilla ja toreilla ilman minkäänlaisia pidäkkeitä? Puhumattakaan lesbo- ja TERF-vihasta yms. Miksi ihmiset eivät nouse laajemmin sanomaan näille ihmisille, että tuollainen käyttäytyminen ei ole OK ja että heidän täytyy lopettaa tuo psykoottinen sekoilu? Kenen mielestä ylipäätänsäkään on millään tasolla normaalia, että joku fantasioi tietyn ihmisryhmän edustajien pahoinpitelemisestä ja julistaa avoimesti, että haluaisi hakata heitä, ja samanmieliset hurraavat taustalla soihtuja ja talikoita heilutellen?

Ihmiset: Ymmärrättekö te, että tuollainen käytös satuttaa meitä homoseksuaaleja vakavasti? Me olemme tuntevia ja herkkiä ihmisiä, jotka emme mahda seksuaalisuudellemme mitään. Me emme mahda sille mitään, ettemme PYSTY tuntemaan romanttista ja seksuaalista vetoa naiskehoisia ihmisiä kohtaan, oli heillä minkälainen uljas erikoisidentiteetti ja houkutteleva miespillu hyvänsä. Miksi annatte transien kohdella meitä tällä tavoin, ettekä nouse puolustamaan meitä, jotka emme ole tehneet kenellekään mitään pahaa? Ei ole syntiä tai transfobiaa olla haluamatta suuntautumisensa vastaista suhdetta ja/tai seksiä. Joskus kauan sitten kuvittelin, ettei minun tarvitsisi vääntää rautalangasta (tai ratakiskosta) tätä vitun shaibaa enää, mutta kuten olemme tulleet huomanneeksi, eivät homofobia ja homoviha itse asiassa näemmä koskaan katoa mihinkään, ne ottavat vain uuden muodon ja asettavat uudenlaisen naamion kasvoilleen. Aiemmin homofobia tuli ns. kristilliskonservatiivien taholta, mutta mitä tulee nykyiseen liberaalivasemmistolaisten radikalisoituneeseen homofobiaan transien ja heidän tukijoidensa taholta, niin nykyinen homofobia on moninkertaisesti vahingollisempaa. Tunnen oloni täysin saarretuksi ja poliittisesti kodittomaksi. Tuntuu, ettei voi mennä minnekään ilman että joutuu tekemisiin tämän SAATANAN PASKAN KANSSA.

En pyydä tässä elämässä paljoa: ainoastaan, että minä ja seksuaalisen viiteryhmäni edustajat saisimme vain olla rauhassa. Ei tämä VOI olla liikaa pyydetty? Transien ja heidän tukijoidensa täytyy keksiä tähän ongelmaansa jokin toisenlainen ratkaisu kuin yrittää väkisin pakottaa homoseksuaalit deittailemaan ja panemaan itseään. Ei ole homojen ongelma, jos transien on vaikeaa löytää itselleen mieleistä ja transeja himoitsevaa seuraa. Ratkaisu transien seuranhakuongelmiin ei ole se, että homoseksuaalien keskinäiskulttuuri ja homoseksuaalisuuden käsite murskataan. Murskaajina eturintamassa toimivat vieläpä entiset homojärjestöt (kuten Seta ja Englannissa Stonewall), jotka ovat kaikki täysin transien ja genderkulttilaisten vallassa. Homot on savustettu niistä pihalle aikoja sitten. Homojen entiset järjestöt ovat nykyään homojen eheyttämisjärjestöjä, eivät mitään homojärjestöön päinkään. Olen jo kauan sitten luopunut toivosta, että transeille ja heidän allyilleen itselleen voisi tässä asiassa puhua järkeä. He ovat aivan liian pohjattoman sekaisin, että heidän olisi mahdollista edes laidasta nakertaen ymmärtää meidän pointtiamme siitä, että suhteisiin ja seksiin painostaminen identiteettipolitiikan varjolla ei ole hyväksyttävää vaan vahingoittaa meitä suuresti. Siksi vetoan siihen hiljaiseen yleisöön, joka esimerkiksi näitä minun tekstejäni lukee: tehkää jotain, jos saatte siihen tilaisuuden. Kun näette tätä transien masinoimaa homojen painostamista ja syyllistämistä ja eheyttämisyrityksiä (esim. "mielen avartaminen" eheyttävälle heteroseksille transien kanssa), niin ilmaiskaa, että se ei ole hyväksyttävää käytöstä. Kieltäkää heitä käyttäytymästä noin, koska he eivät kuuntele meitä homoja, he näkevät meissä pelkästään välinearvoa. Transit näkevät meidät vain oman identiteettiorgiointinsa resurssina, jossa homomiehen/lesbonaisen vamppaaminen deittailu- ja seksikumppaniksi on ylin mahdollinen validaation muoto ja transien ultimaattinen fantasia.

Kenenkään velvollisuus ei ole toimia toisen ihmisen identiteettiperformanssin täydentäjänä ja mahdollistajana, ellei sitten tee sitä vapaasta tahdostaan. 

Lopuksi vielä pari esimerkkiä transien eheytysretoriikasta. Transmiesoletettu selittää, miten ymmärtää sen ja sen transmiehenä (en tiedä, mihin hän tuossa kommentoi). Cishomomiehet kohtelevat heitä kuin PASKAA ja tämä on kuulemma joidenkin ihmisten mielestä hyväksyttävää, koska "homot ovat läpikäyneet kaikkea jo tarpeeksi", mille tämä kusipää haistattaa vitut, koska transmiehet ovat myös tässä kuolemassa ja ovat aina olleet (tai ovat aina olleet olemassa), lopuksi jotain epämääräistä ulinaa mikroaggressioista, inkluusiosta ja olemassaolosta. Transithan kokevat olemassaolonsa mitätöimisenä sen, jos heitä ei transeina hyväksytä joka saatanan paikkaan ja asiaan, jonne he ikinä saavat päähänsä haluta mennä tai jota approprioida omiin identiteettitarpeisiinsa. Mitätöin "homojen" transmiesten olemassaolon, kun en halua panna heitä. En tiennytkään, että minulla on sellainen valta, että voin mitätöidä toisen ihmisen olemassaolon tekemättä yhtään mitään.

On se loukkaavaa olla miehistä seksuaalisesti kiinnostunut mies ja tarvittaessa haistattaa kunnolla paskat homoeheyttäjille, oli heidän tulokulmansa eheyttämiseen sitten mikä hyvänsä. Transeheytys ei millään tavalla poikkea esimerkiksi niistä 90-luvun homoeheytysoppaista, joissa mm. kehotettiin homopoikia totuttelemaan heterosuhteisiin hankkiutumalla suhteisiin "maskuliinisten tyttöjen" (whatever that means) kanssa. Silloin puhuttiin maskuliinisista tytöistä, nyt sitten maskuliinistetuista tytöistä. Kun tytölle kasvaa amisviikset ja muutama parranhaiven ja ääni vähän madaltuu keinotekoisen teston ansiosta + tissit leikataan irti, hänestä tulee maagisesti mies. Homomies tietenkin heti heppi tanassa kokee valaistuneen halun yhtyä tähän maskuliinistettuun tyttöön penetroitumalla hänen tihkuvaan miesluolaansa, koska hänellä on joku jänskä kanavoitu homomiesgender, joka on homomiehen salatuimman ja syvimmän halun kohde.

Tässä vielä tällainen makupala 26:lla tykkäyksellä. Bone ulisee, miten cishomomiehet jauhavat kaikitellen rakkaudesta ja hyväksynnästä, kunnes transmies astuu homomiehille tarkoitettuun tilaan. Transfoobit, jotka kommentoivat tähän, eivät koskaan tule tietämään miespillun ihmeistä.

Tässä pisteessä me olemme yhteiskunnallisesti, mitä tulee homoseksuaalien oikeuksiin, yksityisyyteen ja turvallisuuteen. Transidentifioituvat naiset kulkevat tiloissamme alastomina ja rehentelevät, miten ovat nähneet oman "mieheytensä" eteen "enemmän vaivaa" kuin kukaan meistä ummehtuneista cissuista. (Mitä tarkoittaa "nähdä vaivaa mieheytensä eteen"? Minusta on tullut mies, koska synnyin pojaksi ja kävin murrosiän läpi mieheksi. Täydeksi mieheksi, jolla on miehen värkit. Olihan siinä kasvamisprosessissa erinäistä vaivaa, mutta se ei ole sama asia kuin että nainen käy läpi keinotekoisen maskuliinistavan murrosiän ja tulee joksikin kuvitelmiensa epämääräiseksi muka-homomieheksi.) Transit syyllistävät meitä kuorossa seksuaalisuudestamme, johon ei sisälly ajatusta vastakkaisen sukupuolen kehollisuuden sisällyttämisestä seksielämäämme, olivat transmiesten miespillut sitten heidän itsensä mielestä miten ihmeellisiä hyvänsä. Transidentifioituvat naiset tunkevat tiloihimme, seuranhakupalveluihimme ja tilaisuuksiimme ja olettavat meidän olevan heistä kiinnostuneita, koska he ovat trans/nonbinary/queer/mitä helvetin vitun jumalaudan paskaa he ikinä keksivätkään väittää olevansa. Meitä syyllistetään genitaalipreferensseistä, selitellään että meillä on ulossulkeva ja syrjivä sukuelinfetissi, josta pitäisi mielellään opetella pois ja avartaa mieltään heteroseksille transien ja queerien kanssa. Meidän hakkaamisestamme fantasioidaan ja julistetaan, miten tarvitsemme uudelleenkouluttamista ja ansaitsemme väkivaltaa ja lyömistä. Tässä postauksessa on vain muutamia esimerkkejä, tuo viha velloo ympäri Twitteriä, Redditiä ja muita vastaavia mölysomeja valtoimenaan tälläkin hetkellä, ja määrä vain kasvaa koko ajan.

En välillä tiedä, miten päin tässä oikein pitäisi olla.