Kansainväliset konservatiivit transoikeuksia vastustamassa

Ugh! Abunda la caca!

Ensiksi ilouutinen: Sametti on palannut! Hän on ollut yli vuoden hiatuksella ja aikoo nyt jatkaa YouTube-kanavaansa ja blogiaan hieman uudistetulla tulokulmalla ("elämää detransition jälkeen").

Sametti on erittäin merkittävä ja tärkeä ääni nykyisessä sukupuolisekoilussa, eikä vähiten siksi, että hänellä on syvällistä omakohtaista kokemusta sukupuolikipuilusta, jota hän on hyvin seikkaperäisesti kuvannut videoillaan ja teksteissään ja lisäksi ansiokkaasti kritisoinut nykyistä sukupuoli- ja transsekoilua. (Sain itse asiassa kipinän oman blogin pystyttämiseen nimenomaan Sametin blogia pari vuotta luettuani.) Sametti ei ole omien sanojensa mukaan koskaan "ollut osa transyhteisöä" vaan aina tarkkaillut sitä ikään kuin sivusta, mutta hän puhuu joka tapauksessa dysforiasta kärsineen, transitioituneen ja sittemmin detransitioituneen naisen ääneltä eli transilmiön sisältä käsin, voisiko jopa sanoa, että keskiöstä; koska Sametti kuuluu niihin transsukupuolisiin, jotka kertomansa mukaan ovat kärsineet keho- ja sukupuolidysforiasta koko ikänsä. Eli hän on täysin eri asia kuin nykyiset transvouhottajat, käsitteiden sotkijat, intersektionalistisekopäät ja muunsukupuolisuusvouhottajat sinitukkineen ja pronomineineen.

Netissä on muuten joitakin kertoja esitetty epäilyksiä tai väitteitä siitä, että minä olisin Sametti, joka pitää tätä blogia tekeytyen ärhäkäksi homomieheksi. No en ole Sametti. Naurattaa koko ajatus; ihan kuin Sametti olisi jokin Suomen yleinen ja omnipresentti mega-TERF, joka on kaikkien transideologiaa kritisoivien tahojen ja toimijoiden taustalla häärivä takapiru. On meitä muitakin, jotka osaamme ajatella omilla aivoillamme ja joiden mielestä transideologia ja sukupuolisekoilu nyt vaan ovat aivan täysin perseestä. Minulla ei ole kummastakaan tässä kohtaa mitään hyvää sanottavaa.

Tässä Sametin paluuvideot eiliseltä ja tältä päivältä:

Sitten muihin aiheisiin:

Vasemmistopoliitikko ja transoikeuksien hyvä haltiatar Veronika Honkasalo on tänään kunnostautunut aivopieremällä Twitterissä. Kiitos teille, jotka kävitte linkkailemassa aiheesta edellisen postauksen kommentteihin. Honkasalo leimaa twiiteissään LHB-liiton "transfobiseksi järjestöksi" ja "yhdistykseksi, joka kuuluu transoikeuksia vastustavaan ja konservatiiviseen kansainväliseen LGB Allianceen". Kävin screencappaamassa hänen sössötyksensä talteen siltä varalta, että hän poistaa nämä twiitit. (Muistakaa, että kuvakaappaukset ovat voimakasta todistusaineistoa. Kannattaa screencapata paljon ja usein ja arkistoida, koska kuvakaappauksilla voi myöhemmin olla korvaamaton todistusarvo.)

 

Kyllä Veronika nyt osui asian ytimeen, kultasuoneen suorastaan. Transoikeuksien vastustaminenhan on meidän homoseksuaalien ykkösasia, intohimo ja elämäntehtävä, kaikkea toimintaamme ohjaava kokoaikainen kiintopiste. Pääprioriteetti number one. Mitäs muutakaan motiivia meillä voisi olla kritisoida genderideologiaa ja sukupuolten häivyttämistä kuin "transoikeuksien vastustaminen"?

Mietiskelin tänään, että on kyllä mielenkiintoista, miten politiikassa tuulet voivat kääntyä täysin odottamatta aivan uusiin suuntiin, asiassa kuin asiassa. Olen itse entinen vasemmiston äänestäjä ja ajatusmaailmani osui menneessä maailmassa monissa kohdin yksiin vasemmistolaisen maailmankuvan kanssa, vaikken kaikesta samaa mieltä koskaan ole ollutkaan tai allekirjoittanut jokaista heidän tavoitettaan. Mitä enemmän ikävuosia minulle on tullut, sitä selvemmin olen alkanut nähdä vasemmiston valuvikoja, joista yhtenä merkittävänä ulkokultaisuus.

Vasemmistolaiset pyrkivät aina ja joka tilanteessa näyttäytymään Parempina Ihmisinä, jotka ovat laupiaalla tasa-arvotyöllään ja joka pieraisullaan rakentamassa parempaa maailmaa ja luhistamassa vanhaa sen tieltä. Vasemmistoa ei saa koskaan kritisoida mistään eikä heidän poliittisia pyrkimyksiään saa kyseenalaistaa. Vaikka perustelisi mielipiteensä ja kritiikkinsä kuinka perinpohjaisesti hyvänsä ja esittäisi omat (vasemmistolaisesta maailmankuvasta vähänkin poikkeavat) näkemyksensä millaisella enkelten kielellä hyvänsä, leimaavat vasemmistoaktiivit aina "vastapuolen" edustajat ihmisoikeuksien ja edistyksen vastustajiksi, foobikoiksi, konservatiivijunteiksi, cisheterokuplassa eläjiksi ja herraties miksi vielä. Vasemmistoaktiivien maailmankuva on monessa mielessä kuin tuuliviiri: heidän aktivisminsa ja (väitetty) maailmankuvansa kääntyilee ja muovautuu aina sen mukaisesti, mikä milloinkin sattuu olemaan trendikästä ja jotenkin tapetilla ja minkä kautta voi edistää omia poliittisia tavoitteitaan ja siten kiillottaa omaa julkisuuskuvaansa, olla kaikkien silmissä the hyvä ihminen. Vasemmistolaisessa maailmankuvassa mistään pysyvistä ja syvällisesti mietityistä elämänarvoista ei voi puhua samana päivänäkään monien muiden poliittisten tahojen kanssa (joilla tosin on tietysti omat valuvikansa, mutta ei mennä nyt siihen). Transvouhotukseen täysillä mukaan lähteminen on tästä viimeinen konkreettinen todiste, joka oli minulle se viimeinen ja lopullinen niitti ja päätepiste. Tai ei oikeastaan edes transvouhotukseen mukaan lähteminen varsinaisesti vaan se, miten he sen jälkeen alkoivat puhua ja edelleen puhuvat naisista ja homoseksuaaleista. Varsinkin heidän retoriikkansa koskien homoseksuaaleja on äärimmäisen paljonpuhuva. He itsekään sitä tajuamatta paljastavat noilla puheillaan todellisen karvansa.

Vasemmistoaktiivit ovat tunnepohjaisella propagandalla lietsottavissa huutamaan minkä tahansa "ihmisoikeuksia" ajavan liikkeen tai ideologian nimeen, kunhan liikkeen agenda on korvamerkitty "tasa-arvolla", "yhdenvertaisuudella" ja "ihmisoikeuksilla". Siinä hötäkässä he hylkäävät kaikki aiemmat arvonsa (oliko niitä koskaan edes?) ja siirtyvät täysillä mukaan uuteen huutokuoroon louskuttamaan leukojaan sen ja sen marginalisoidun ihmisryhmän oikeuksista, vaikka nuo oikeudet olisivat äärimmäisen räikeässä ristiriidassa muiden, päivänselvästi heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien oikeuksien kanssa (transvouhotus on tästä tyylipuhtain mahdollinen esimerkki).

Vasemmistoaktiivit (sekä radikaalitapaukset että nämä hurskastelevat Honkasalon kaliiperin pöyristelijäpoliitikot) ovat aivan yhtä itsekkäitä, tekopyhiä, omaa etuaan tavoittelevia ja wokepointseja keräileviä sädekehän kiillottelijoita kuin niiden ääripäätahojen edustajat, joita he väittävät kritisoivansa; tarkoitan tällä nyt nimenomaan niitä edustajia, joita on aihettakin kritisoida samoista helmasynneistä. Pahempia jopa, koska he esittävät olevansa laupiaita hyviksiä ja hyväntekijöitä. Vasemmistoaktiivit naamioivat todelliset (itsekkäät) motiivinsa hurskaaseen lässytykseen ihmisoikeuksista, tasa-arvosta jne. Käsikassaraksi näihin ihmisoikeussotiinsa he valjastavat aina jonkin ihmisryhmän, joka on (tai jonka väitetään olevan) syrjitty, sorrettu, marginalisoitu ja vailla heille kuuluvia oikeuksia. Olen tuntenut henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka syvällä paatoksella julistavat rakkaudellisemman maailman, ihmisoikeuksien toteutumisen, yhteisen hyvän, itsemääräämisoikeuden ja muun vastaavan nimeen mutta jotka eivät omassa henkilökohtaisessa elämässään elä kuten saarnaavat. He eivät myöskään tee mitään konkreettisia toimenpiteitä käsikassaraihmisryhmien asioiden edistämiseksi vaan vaativat muita kovaan ääneen tekemään kaiken likaisen työn. Huomattavan monet näistä tapauksista ovat olleet vasemmistolaisia.

Nykyvasemmisto paljastaa todellisen karvansa juuri siinä, miten he puhuvat niistä tahoista ja ihmisryhmistä, joiden oikeuksia he ovat aikaisemmin olleet aktiivisesti ajamassa (onnistuneesti). Vasemmisto on ollut, jos nyt ei aivan etunenässä, niin joka tapauksessa varsin näkyvästi puolustamassa homoseksuaalien oikeuksia ja ajamassa tasa-arvoisen avioliittolain ja äitiyslain jne. toteutumista. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki ja äitiyslaki toteutuivat ja homoseksuaalien oikeuksien ajamisesta tuli hiljalleen last season ja se haaltui pois muodista, tilalle tarvittiin viitekehykseksi uusi marginalisoitu ihmisryhmä, jonka asioiden ajamiseen fokusoitua ja jonka kautta päästä räkyttämään ummehtuneelle konservatiivioikeistolle heidän paskuuttaan – mukaan lukien kuka tahansa, joka ei ole transien poliittisten pyrkimysten kanssa samoilla linjoilla 110 %. Transaktivistithan olivat taktisesti tässä kohtaa jo ottaneet hiljalleen vallan kaikissa länsimaisissa homojärjestöissä, joten looginen jatkumo vasemmistoaktiivien ja radikaaliliberaalien aktivismin fokusoitumiseen olivat transien aktivismiin ja vaatimuksiin kiinnittyminen, mikä kulminoituu näissä nykyisissä itsemäärittelylaeissa eli englantilaisittain self-ID:ssä, joka nyt on kohta voimassa Suomessakin. Toki muutkin kuin vasemmistotahot ovat olleet self-ID:tä Suomeen ajamassa, mutta vasemmiston edustajat ovat nähdäkseni olleet äänekkäimmin sen puolesta kirkumassa, milloin missäkin.

LHB-liitto kommentoi tänään Honkasalon väitteitä sivuillaan seuraavasti:

LHB-Liitto ry on kiitollinen lakivaliokunnalle mahdollisuudesta tulla kuultavaksi nk. translain uudistukseen liittyvästä lakiesityksestä. LHB-Liiton kytköksistä ja tarkoitusperistä on esitetty huolta esimerkiksi kansanedustaja Veronika Honkasalon ja Transfeminiinit ry:n taholta. Haluamme tässä tiedotteessa vastata LHB-Liitosta esitettyihin väitteisiin.

LHB-Liitto ry on vuonna 2021 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka edistää samasta sukupuolesta kiinnostuneiden ihmisten eli lesbojen, homojen ja biseksuaalien asiaa. Me emme toimi minkään toisen järjestön alla, vaan olemme itsenäinen suomalainen yhdistys. Yhden ryhmän kokoontuminen ei ole muilta pois ja kaikilla vähemmistöillä on lain takaama oikeus järjestäytyä. Meidän jäseneksi ovat tervetulleita kaikki asiaamme kannattavat seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

LGB Alliance on vuonna 2019 Lontoossa perustettu seksuaalivähemmistöjen etujärjestö, joka perustettiin siksi, että homo- ja biseksuaaleilla ei ollut enää omaa poliittisesti sitoutumatonta järjestöä, joka olisi keskittynyt puolustamaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja intressejä. Myös LHB-Liitto on perustettu samankaltaisista syistä. 

Emme ole osa anti-choice- tai anti-gender-liikettä. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on kirjattu yhdistyksemme sääntöihin. Tuemme naisten oikeutta turvalliseen raskaudenkeskeytykseen. Rahoituksemme koostuu yksinomaan suomalaisten jäsentemme jäsenmaksuista.

LHB-Liitto on genderkriittinen, sillä meistä biologisella sukupuolella on paljonkin väliä homo- ja biseksuaaleille. Seksuaalivähemmistöt ovat taistelleet nimenomaan samaa biologista sukupuolta olevien parien oikeuksien puolesta. Kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät halua sitoutua nykymuotoisten sateenkaarijärjestöjen ideologisiin tavoitteisiin, joista yhtenä voidaan mainita biologisen sukupuolen merkityksen häivyttäminen. Homoseksuaalien painostaminen heteroseksuaalisiin suhteisiin, käytettiinpä tekosyynä sitten uskontoa tai modernia käsitystä sukupuolesta identiteettinä, on aina eheyttämistä ja erittäin vahingollista.

Meidän on väitetty kannanotoillamme sulkevan transsukupuoliset pois toiminnastamme. Kaikki transsukupuoliset eivät kuitenkaan ajattele, että juridisen sukupuolen avaaminen ilmoitusasiaksi kaikille, myös ei-transsukupuolisille, edistäisi transihmisten asemaa. 

Vaikka olemmekin keskittyneet ajamaan nimenomaan LHB-ihmisten asiaa, haluamme tukea tällaisia transihmisiä antamalla heille näkyvyyttä, sillä tiedämme, että heidät usein suljetaan pois vanhoista yhteisöistään ja he saavat paljon vihaa osakseen omalta viiteryhmältään. Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ei lukitse ihmisen poliittista kantaa.

Transsukupuolisuuteen liittyvä lainsäädäntö ja esim. median yksipuolinen näkökulma aiheen käsittelyssä koskettavat juuri meitä sitäkin kautta, että erinäinen sukupuolikipuilu aina suoranaiseen sukupuolidysforiaan asti on yleisempää LHB-ihmisten keskuudessa kuin valtaväestössä – ja siten myös virheeksi osoittautuneet transitioitumiset. Toimintaamme osallistuvat detransitioituneet LHB-ihmiset ja heidän kokemuksensa ovat elävä todiste nykytilanteen ongelmakohdista.

Yhteiskunnallisia muutoksia ei viedä läpi huutamalla kovimmin ja vaientamalla vasta-argumentit keinolla millä hyvänsä. Muutos tapahtuu keskustelun kautta. Siksi me LHB-Liitossa jatkamme työtämme edistääksemme faktoihin perustuvaa ja selkeää keskustelua seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolirooleihin liittyvistä aiheista. Järjestämme myös vertaistukea ja toimintaa. Tervetuloa jäseneksi!

14.10.2022

LHB-Liitto ry:n hallitus

Olen puhunut tästä aiemminkin, mutta kerrataan nyt vielä:

Me homoseksuaalit emme koskaan ole vaatineet muilta ihmisiltä ja yhteiskunnalta mitään sellaista, minkä vuoksi heidän täytyisi muuttaa elämäntyyliään, luopua omista oikeuksistaan, kärsiä epämukavuutta takiamme tai tehdä omaan elämään vaikuttavia epämiellyttäviä joustoja. Homoseksuaalien elämäntavalla ei ole haitallista vaikutusta muihin ihmisryhmiin (eli "cisheteroihin"). Homojen homostelu ei uhkaa ketään millään tavalla. Meidän keskinäiset homostelumme vaikuttavat vain meihin itseemme, eivätkä millään tapaa haitallisesti. Olen aina sanonut, että minulle homoseksuaalina on riittänyt se ja olen aina tähdännyt vain siihen, että minua (meitä) kohdellaan peruskunnioittavasti, etten joudu homouden takia silmätikuksi tai asetetuksi eriarvoiseen asemaan ja että saan vain olla ja elää rauhassa tätä elämää. Eli toisin sanoen mitä vähemmän homouteni tai homoseksuaalisuus yleensä ketään hetkauttaa tai edes kiinnostaa, sen parempi. Transaktivistit (jotka ovat luikerrelleet homoaktivismiin ja valjastaneet kaikki homoaktivismin resurssit, maineen ja saavutukset omaan käyttöönsä) eivät halua eivätkä tavoittele tällaista rauhaisaa rinnakkaiseloa ja hiljaista, tyytyväistä olemista. Transaktivistit pyrkivät sukupuolen sotkemisen kautta sotkemaan koko yleisen ihmiskäsityksen ja sitä myöten koko yhteiskuntajärjestyksen, joskaan monet heistä eivät itse aivan tajua tätä, koska eivät ylipäätään kykene ajattelemaan asioita loppuun asti. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Juuri tämä tekee näistä ihmisistä niin vaarallisia (myös heille itselleen). Jos sukupuolia ei ole olemassa, mies on nainen ja kuka tahansa voi olla mitä tahansa täysin kyseenalaistamattomasti vain sanomalla niin, se vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin, koska emme voi silloin muodostaa minkään erityisen haavoittuvan ryhmän turvaksi minkäänlaisia turvarajauksia millään perusteella. (Miehet mekoissa ja peruukeissa eivät ole erityisen haavoittuva ryhmä. Toisekseen: mekkomiesten mahdolliseen haavoittuvuuteen ja turvallisuuteen liittyvät asiat eivät ole naisten ongelma tai päänsärky.) Homoseksuaalit eivät ole koskaan väittäneet, että mies on nainen tai että homo on hetero, musta on valkoista jos kokee olevansa valkoinen tai 2 + 2 = 5. Emme ole yrittäneet muuttaa yleistä ihmiskäsitystä, kieltää objektiivisen todellisuuden lainalaisuuksia ja esittää muille ihmisille ja ihmisryhmille kohtuuttomia vaatimuksia. Emme ole yrittäneet sotkea yhteiskuntajärjestystä ja pakottaa muita ihmisiä yhtään mihinkään. Mitähän homoaktivismista olisi tullut, jos sen fokuksessa olisi ollut painostaa heteroseksuaaleja suhteisiin ja seksiin kanssamme?

Vielä tuosta LHB-liiton leimaamisesta ja mustamaalaamisesta:

Huvittaa, että kun transit ja heidän allynsa ja perseennuolijansa eivät pysty perustelemaan eivätkä halua perustella transien tavoitteita millään järkiperäisillä ja kestävillä argumenteilla, he sen sijaan keskittyvät toisten järjestöjen ja tahojen mustamaalaamiseen ja käyttävät kaiken energiansa siihen. Eli ad hominemia ad hominemin perään, kun mitään kriittistä tarkastelua kestäviä perusteluja ei ole eikä irtoa. "Se ja se transfobinen liike on pyydetty antamaan lausuntoja..." Tuleeko se oikeasti noille idiooteille yllätyksenä, ettei haluamiaan lakimuutoksia voi demokratiassa viedä läpi sanelupolitiikalla ja kaikkia asiaa koskettavia osapuolia kuulematta?! Ja jos kerran transien tavoitteissa ei ole mitään kyseenalaistettavaa ja kaikki on siten aukottomasti todistettavissa pelkillä heidän argumenteillaan, niin mikä näitä tyyppejä noiden tränsföpisten järjestöjen/tahojen lausunnoissa niin pelottaa? Eivätkö ne lausunnot ja tränsföpiset näkemykset ole ihan helposti ja vaivattomasti transien kumottavissa ja kokonaan mitätöitävissä, kun kerran transien totuus on se ainoa, kyseenalaistamaton totuus, jota mikään mahti maailmassa ei voi uhata?

Vasemmisto julisti aikanaan homoseksuaalien oikeuksien ja turvallisuuden nimeen. Nyt, kun homoista on tullut tylsiä ja ummehtuneita konservatiiveja eikä meitä käsikassarana käyttämällä voi enää edistää omaa radikaaliliberaalia maailmankuvaansa ja esiintyä the hyvänä ihmisenä oman statuksensa kohottamiseksi, vasemmisto puhuu homoseksuaalien asioihin keskittyvästä ryhmittymästä "transfobisena järjestönä" ja "yhdistyksenä, joka kuuluu transoikeuksia vastustavaan ja konservatiiviseen kansainväliseen LGB Allianceen". Heh. Ei tässä voi kuin nauraa. Jos homoseksuaalien asiat, ongelmat ja oikeudet olisivat aidosti vasemmistoaktiiveja joskus kiinnostaneet, he eivät olisi kääntäneet meille muitta mutkitta selkäänsä ja heittäneet meitä junan alle nykyisellä tavalla, kun valokeilaan ovat marssineet kaiken maailman todellisuudenkieltäjät, narsistit, autogynefiilit, pronominiaktivistit, myynsykypyöliset lymihiytäleet ja kulttuurinluhistajat vaatimaan, että kaikkien täytyy kumartaa heidän intersektionalistisen ideologiansa edessä, koska sukupuolia ei olemassa (mutta transnainen on nainen), naisten ja tyttöjen oikeuksilla voidaan pyyhkiä persettä antaumuksella ja homoseksuaalien velvollisuus ja elämäntehtävä on deittailla ja panna transien kanssa kirkkorangaistuksen uhalla. Ja niin edelleen ad infinitum.

Meidän on vedettävä jossain kohtaa raja johonkin. Jos emme voi vetää sitä biologiseen sukupuoleen, emme lopulta voi vetää sitä yhtään mihinkään. Pohtikaa tykönänne, mitä se tarkoittaa käytännössä.

Btw, mitä vikaa konservatiivisissa homoissa on? Jos on homo, niin sekö tarkoittaa, että pitää olla automaattisesti samaa mieltä sen ja sen tahon näkemysten ja poliittisten pyrkimysten kanssa? Eivätkö homoseksuaalit saa edustaa kaikkia poliittisia näkemyksiä ja maailmankuvien kirjoa? Onko meillä velkataakka sellaisille tahoille ja toimijoille, jotka ripulipaskovat päällemme sinä silmänräpäyksenä, kun jostain muualta saakin isomman tikkarin?

Minäpä kerron teille salaisuuden: sinä silmänräpäyksenä, kun transien asioista tulee samalla tavalla last season kuin homojen asioista on tullut, vasemmistoaktiivit droppaavat transit ihan yhtä kylmäverisesti kuin nyt naiset ja homot ja hyppäävät päistikkaa sen uuden ihmisoikeusvouhotuksen kelkkaan, vaikka se olisi heidän nyt palvomilleen transeille vahingoksi. Eivät transien asiat ja "oikeudet" vasemmistoaktiiveja oikeasti kiinnosta vittuakaan. Jollain tavalla heikommassa asemassa oleva ihmisryhmä (oli se heikkoasemaisuus sitten todellista tai kuviteltua) on vasemmistoaktiiveille aina heidän politiikkansa ajamisessa pelkkä pelinappula ja käsikassara. Vasemmistoaktiiveissa paradoksaalisinta on se, että he vaativat koko ajan suureen ääneen ties minkäkinlaisia uudistuksia (laki- ja muita) toteutettaviksi ja haluvat pistää systeemit ja cisteemit paskaksi ihan silkasta paskaksi pistämisen ilosta, mutta heillä ei ole tarjota tilalle mitään uutta, toimivampaa mallia. He haluavat vain oikeuksia, mutteivät koskaan puhu mitään esim. vastuista ja velvollisuuksista. Transuudistuksiakin vain ajetaan aivottomasti läpi lainsäädäntöön haluamatta lainkaan miettiä sen todellisia seurauksia ja pitkäaikaisvaikutuksia, vaikka tolkun ihmiset hieroisivat niitä heidän naamaansa vasten. Human rights! Trans rights! Oikeus olla! Lässynlää! Nönnönnöö! Sössönsöö! Transphobic! Missään kohtaa transoikeuksia ajavat tahot eivät ole antaneet minkäänlaista alkeellisintakaan selvitystä siitä, millainen translakiuudistusten jälkeinen maailma realisoituessaan on, millainen sen pitäisi olla ja miten siinä systeemissä estetään esimerkiksi lakiuudistuksen vakavat väärinkäytökset, miten suojataan naisten, lasten ja homoseksuaalien oikeudet ja turvallisuus... You name it. Tällä haavaa vain transien oikeuksilla on heille mitään merkitystä. Kunhan transit pääsevät korjaamaan syntymässä kätilön väärin määrittelemän kehonsa ja väärin arvaaman sukupuolensa transien sukupuolisieluja vastaaviksi, vain sillä on merkitystä. Pois alta, cissut ja männynkävyt. No, näistä aiheista keskustellaan kyllä vielä, mutta valitettavasti vasta sitten, kun transit ovat onnistuneet pakottamaan kaikki elämään unelmoimassaan utopiassa jonkin aikaa ja paska on osunut tuulettimeen tarpeeksi monta kertaa, että hermonsa lopullisesti menettäneiden määrä ylittää kriittisen massan.

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka, mutta jatketaan myöhemmin, nyt haluan aloittaa ansaitun viikonloppuvapaan.

Hyvää ja pirskahtelevaa viikonloppua kaikille!

Miksi transaktivismin epäkohdista saa ja pitää puhua?

Minulta tiedustellaan silloin tällöin, miksi kirjoitan transasioista, koska ne ”eivät liity mitenkään sinun elämääsi”, ”transihmisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia” ja ”te homotkin olette saaneet oikeutenne, nyt on transihmisten vuoro saada omansa eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään nokan koputtamista” ja niin edelleen.

Ihan ensimmäiseksi: Jos elät elämääsi vahingoittamatta muita, kiusaamatta ja vainoamatta heitä ja esittämättä heille kohtuuttomia vaatimuksia oman mukavuutesi vuoksi, ketään ei liikuta eikä elämäsi silloin ole minun asiani. Jos elät elämääsi vahingoittaen muita, kiusaten ja vainoten heitä ja esittäen heille kohtuuttomia vaatimuksia oman mukavuutesi vuoksi, siitä tulee minun asiani. Toisin sanoen: jos minun täytyy mukautua sinun vaatimuksiisi ja muovata/mukauttaa koko maailmankuvani ja todellisuuskäsitykseni sinun tarpeidesi ja uskontosi mukaiseksi, se on silloin minun asiani. Ja minulla on oikeus puhua siitä, myös ja ennen kaikkea kriittisesti. Yhteiskunta ja demokratia eivät toimi niin, että muut voidaan mahtikäskyillä pakottaa tekemään jotain, mitä he eivät halua tehdä, sanomaan asioita, joita he eivät halua sanoa ja uskomaan johonkin, mihin he eivät usko eivätkä halua uskoa.

Toisekseen: Minä en ole koskaan sanonut tai edes vihjannut, etteivätkö transaktivistit saisi ajaa oikeuksiaan ja ylipäätään vaikuttaa yhteiskunnallisesti poliittisena ja sosiaalisena luokkana. Minä olen kritisoinut ja tulen jatkossakin kritisoimaan sitä tapaa, jolla he oikeuksiaan ajavat ja yrittänyt tuoda esiin, millainen vaikutus näillä pyrkimyksillä on muihin ihmisiin ja ihmisryhmiin. Jos joku ei edes yritä selittää näitä asioita auki, meidän on mahdotonta käydä yhtään mistään rakentavaa keskustelua. Yhteiskunta ei toimi niin(kään), että oikeuksia, kypsiä hedelmiä ja suklaarasian parhaita konvehteja kummastakin kerroksesta voitaisiin vain napsia itselleen aina ilman, että asioista ja tietyistä toimintatavoista käytäisiin minkäänlaista neuvottelua ja pohdittaisiin sitä, mikä on kaikkien kannalta oikeudenmukaista. Et voi mitenkään olettaa, että saat tässä elämässä koko ajan aivan kaiken haluamasi vain ottamalla sen muiden nenän edestä (tai kädestä) ja heidän hyvinvointinsa ja koskemattomuutensa kustannuksella. Se on röyhkeää, narsistista, itsekästä, päällepäsmäröivää ja kusipäistä käytöstä, joka aivan varmasti tulee ennen pitkää kostautumaan sille, joka kokee että kaiken kyseenalaistamaton saaminen itselleen on aina oikeutettua, koska kerran kuuluu yhteiskunnan syrjityimpään, sorretuimpaan, marginalisoiduimpaan ja haavoittuvimpaan vähemmistöön. Jos kuljet ympäriinsä ja tökit vastaan tulevia ihmisiä nuppineulalla, heillä on oikeus kysyä, miksi teet niin ja mitkä tarkoitusperäsi tuossa toiminnassa ovat. Jos kutsut ystäviä syömään suklaaleivoksia ja tarjoilet heille lautasella tuoretta lehmänpaskaa, ystävillä on oikeus kysyä, miksi tarjoilet heille lehmänpaskaa ja mikä on motiivisi tarjota sitä heille.

Koetan nyt selittää perusteellisesti, miksi minä puhun transasioista, miksi minulla on oikeus puhua niistä ja miksi kaikilla ylipäätään on oikeus puhua niistä ja ottaa transaktivistien esittämiin vaatimuksiin ja muihin toilailuihin kantaa ja kritisoida niitä. Koska tämä nykyinen aggressiivinen transaktivismi ei näytä laantumisen tai kompromisseihin päätymisen merkkejä, asiasta väännetään tasan niin kauan kuin transaktivistit itse pitävät tätä jumalatonta älämölöä yllä – ja asioista saavat puhua muutkin kuin he itse, koska transasioista ja transihmisten ”oikeuksista” puhuminen ei koske yhteiskunnassa ja väestörakenteessa pelkästään transihmisiä ja heidän erityistarpeitaan vaan NIILLÄ ON VÄLILLISTÄ TAI VÄLITÖNTÄ VAIKUTUSTA AIVAN KAIKKIIN IHMISIIN. Kun käymme yhteiskunnassa merkitysneuvottelua siitä, mitä ”mies” ja ”nainen” tarkoittavat, emme puhu pelkästään transihmisistä vaan jokaisesta ihmisestä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen ihminen saa ottaa tähän keskusteluun osaa ja ilmaista kantansa asiaan. Meidän pitää ylipäänsä puhua siitä, miten saavutamme kaikkia osapuolia tyydyttävän vallitsevan tilanteen, jossa kukaan ei kävele toisen yli ja kaikki voivat elää rauhanomaisesti keskenään. Niin kauan kuin tällaista tilannetta ei saavuteta, kierrämme uudelleen ja uudelleen keskustelussa näitä samoja noidankehiä. Mitään konfliktitonta maailmaahan ei koskaan tule, koska aina joku porukka jossain alkaa puhua oikeuksistaan, osa ihan asiapohjaisesti ja perustellusti, osa ideologisesti motivoituneesti. Transaktivistien möykkääminen menee jälkimmäiseen kategoriaan. Erotuksena muihin se, että he eivät ole oikeuksien vaan erioikeuksien ja ylivallan perässä, vaikkeivät itse tätä ääneen myönnäkään.

Transaktivistit aina jaksavat louskuttaa leukojaan siitä, miten LHB-ihmiset (eli lesbot, homot ja biseksuaalit) ovat saaneet oikeuksia. He vetoavat lähes kaikissa vaatimuksissaan tähän asiaan – antamatta kuitenkaan seikkaperäisempiä perusteluja, mitä he tarkalleen ottaen yrittävät tällä sanoa. Koska nuokin sai, niin meidän pitää saada. Transaktivistit nykyään myös joka käänteessä väittävät, että itse asiassa koko LGBT-aktivismin aloittivat ja sitä edistivät transihmiset, joiden ansiosta homoilla ylipäänsä on nykyiset oikeutensa. Tämä on aivan täyttä paskapuhetta ja kuka tahansa voi tarkistaa asian todellisen laidan muutamalla nopealla googletuksella. Tämän LGBTQIA-reuhaamisen tuoksinassa on erittäin keskeistä ymmärtää ja tunnustaa tämä: homoaktivismi ja transaktivismi eivät ole sama asia eikä niitä voi rinnastaa sellaisenaan toisiinsa. Kyseessä on määritelmällisesti ja toteumallisesti kaksi erillistä ihmisryhmää, joilla on eri tarpeet ja erilaiset ongelmat. Yhteistä molemmille toki on se, että ”ajetaan jonkin ihmisryhmän oikeuksia", mutta on elintärkeää määritellä tarkasti, mitä oikeuksia tarkalleen ottaen vaaditaan, onko noista oikeuksista toteutuessaan mitään todellista hyötyä kenellekään ja – ennen kaikkea – miten nuo oikeudet realisoituessaan vaikuttavat muihin ihmisryhmiin, pääasiallisesti niihin, jotka ovat jollain tapaa heikommassa asemassa (transaktivismin tapauksessa naiset, lapset ja homoseksuaalit sekä itse asiassa myös transsukupuoliset). Ymmärtäkää myös tämä: ei ole olemassa mitään sellaista kuin ”LGBTQ-ihminen”, vaikka eri järjestöjen ulostuloissa ja aktivistien kannanotoissa jatkuvasti viljelläänkin tuota akronyymia (harhauttamista ja aivopesua). Kukaan ihminen ei voi samanaikaisesti olla lesbo, homo, biseksuaali, trans ja queer. On L-ihmisiä, G-ihmisiä ja B-ihmisiä. Nämä ovat yksiselitteisesti ja kiistattomasti määriteltävissä ja väestöstä osoitettavissa. Sitten on T-ihmisiä ja Q-ihmisiä. Heidän määrittelemisensä on (ihan heidän itsensä ansiosta) nykytilanteessa täysin mahdotonta, koska kyseiset kirjaimet edustavat ihmisen subjektiivisia käsityksiä itsestään, ja subjektiiviset käsitykset eivät ole yksinkertaisella tavalla yleistettävissä yhtenäisiksi joukoiksi, koska ihmisten subjektiiviset käsitykset ovat yksilöllisiä ja voivat olla mitä tahansa. Jos mietimme nyt transaktivismia, niin pohtikaa esimerkiksi tätä: mitä yhteistä on kehoahdistuneella ja itsetuhoisella teini-ikäisellä tytöllä, joka viiltelee itseään ja kokee voimakasta pakkomiellettä poistattaa kehittyvät rintansa, koska ne aiheuttavat hänelle ahdistusta JA keski-ikäisellä heteroseksuaalisella fetisistimiehellä, joka pukeutuu naisten alusvaatteisiin, saa siitä seksuaalista mielihyvää ja yrittää painostaa lesbonaisia käsittelemään ladydiquetaan, koska lesbonaiset ovat hänelle fetissi ja sukupuolikokemuksen validaation lähde? Nämä molemmat ovat nykymääritelmän mukaan ”trans”. Toistan: mitä yhteistä heidän kokemuksissaan on? Millä tavalla ne ovat rinnastettavissa toisiinsa?

Stunning and brave. Tervetuloa uuteen, uljaaseen maailmaan.

Se, että me homoseksuaalit olemme saaneet oikeuksia (homoseksuaalisuuden dekriminalisointi Suomessa 1971, muut syrjimättömyys- ja yhdenvertaisuuslait, yleinen laaja yhteiskunnallinen hyväksyntä suurimmassa osassa länsimaita, tasa-arvoinen avioliittolaki ja adoptio-oikeus), ei ole mikään taivaasta meille langennut yhtäkkinen deus ex machina. Me olemme saavuttaneet oikeutemme neuvottelemalla, perustelemalla, perustelemalla, perustelemalla ja perustelemalla lisää. Homo- ja biseksuaalien on täytynyt tehdä vuosikymmenten mittainen työ hälventääkseen LHB-ihmisiin kohdistuneita ennakko- ja epäluuloja. Olemme kärsineet vuosien saatossa useita takaiskuja, mutta hitaasti, perustelemalla ja perustelemalla, kertomalla omista kokemuksistamme ja näkökulmistamme, avaamalla kokemuksiamme ja tuntemuksiamme, vakuuttamalla heteroenemmistöisen valtaväestön edustajia yksi toisensa jälkeen omasta yhteiskuntakelpoisuudestamme, häiriintymättömyydestämme ja vaarattomuudestamme, olemme vihdoin saavuttaneet useissa länsimaissa sellaisen rauhanomaisen tilanteen, että saamme elää suhteellisen rauhassa ja ottaa osaa kaikkeen yhteiskunnan toimintaan ilman, että meihin kohdistuu seksuaalisen suuntautumisemme vuoksi syrjintää, toiseutta, eriarvoistamista tai väkivaltaa. Toki homoseksuaalit edelleen joutuvat näissä lintukodoissa toisinaan kohtaamaan erilaisia ennakkokäsityksiä, mutta jos tilannetta vertaa vuosikymmenten takaiseen, olemme edenneet valovuosia. Itse en edes muista, koska viimeksi olisin kohdannut minkäänlaista syrjinnäksi edes etäisesti tulkittavaa tilannetta, vaikka olen elänyt koko aikuisikäni ulkona kaapista yrittämättäkään peitellä sitä, kuka ja mikä olen. Sellaisia tilanteita on ollut, että ihmiset ovat olleet asian suhteen uteliaita ja esittäneet kysymyksiä, jollaisista esimerkiksi transaktivistit vetävät yleensä maan perustuksia vavisuttavat kilarit. Kysymysten esittäminen ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan syrjintää. Myös sillä on merkitystä, mitä kysytään ja mihin sävyyn, missä tilanteessa kysytään ja mikä on kysyjän motiivi jne.

Summa summarum: homoseksuaalit ovat saavuttaneet oikeutensa neuvottelemalla ja perustelemalla. Me olemme uudestaan ja uudestaan perustelleet, että olemme aivan tavallisia ihmisiä, seksuaalisuutemme ei vahingoita ketään millään tavalla, ei muita eikä meitä itseämme (tai ainakaan yhtään sen enempää kuin heteroseksuaalisuuskaan; toki hyväksikäyttäjiä jne. löytyy aivan kaikkien seksuaalisten suuntautumisten edustajista), voimme osallistua yhteiskunnan toimintaan oikeuksissa, vastuissa ja velvollisuuksissa, emme kaipaa erityiskohtelua, haluamme vain elää rauhassa jne. Live and let live. Vihdoin ja viimein about 2010-luvulla saavutettiin se kriittinen massa, että saatoimme alkaa vain olla ja elää rauhassa. Kaikkein keskeisintä tässä on kuitenkin tämä: homoseksuaalit perustelivat valtaväestölle ennen kaikkea sen, miksi heidän (meidän) oikeutensa eivät vaikuta vahingollisesti muihin ihmisryhmiin. Muistanette kaiken maailman epäilijöiden väitteet siitä, miten homoseksuaalien avioliitto-oikeus luhistaa heteroavioliiton instituution, ihmiset alkavat sen jälkeen avioitua hauveleiden kanssa ja muuta vastaavaa. Myöskään Päivi Räsänen ei ole peitellyt kantojaan näistä asioista, mutta niitä en nyt jaksa sen kummemmin käsitellä. Homot eivät (ainakaan minun nähdäkseni) tästäkään kuitenkaan uhriutuneet vaan edelleen kärsivällisesti neuvottelivat ja perustelivat, että tuollaiset väitteet ovat täysin tuulesta temmattuja olkiukkoja, koska samaan sukupuoleen kohdistuva seksuaalinen ja romanttinen kiinnostus ei ole yhtä kuin halu paneskella eläimiä, keskenkasvuisia, auton pakoputkea ja kaikkea, mikä liikkuu. (Homomiehet ovat myös joutuneet miljoonia kertoja selittämään sitä, että homous ei ole sama asia kuin pedofilia; tuo ennakkokäsitys meistä eli vuosikymmeniä äärimmäisen tiukassa.) Homot korostivat myös sitä, että homoja on aina ollut – Suomessa (jopa maailmankuulun) taiteenkin kaanonista löytyy useita homo- ja biseksuaaleja kuten Tove Jansson, Kersti Juva, Pirjo Honkasalo, Helvi Juvonen, Uuno Kailas, Rudolf Koivu, Hilda Käkikoski, Pirkko Saisio, Harri Kivi jne. Täältä löytyy kattavampi lista. Toki myös (varsin olennaisesti) Touko Laaksonen, joskin Tom of Finlandin tapauksessa on otettava huomioon se, että vaikka hänen tuotantoaan nykyään arvostetaan kanonisoituna taiteena, se on alun perin tuotettu homomiehille runkkumateriaaliksi. En tunne Toukon historiaa kovin syvällisesti, mutta nähdäkseni hänen alkuperäinen ja ensisijainen tarkoituksensa oli nimenomaan runkkumateriaalin tuottaminen, ei Suomen taidekaanonin arvostetuksi jäseneksi nouseminen.

Mitä homoseksuaalit siis alun perin halusivat ja edelleen haluavat? Elää rauhassa syrjinnältä ja väkivallalta (kuten kaikki muutkin ihmiset), osallistua yhteiskunnan toimintaan oikeuksissa, vastuissa ja velvollisuuksissa ja pariutua ja avioitua rakastamansa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Meillä on nyt tämä kaikki, vaikka tekemistä on tietysti edelleen, koska edelleen on ihmisiä, joiden mielestä homot ovat luomakunnan virhe ja niin edelleen. No, nämä eivät kuitenkaan edusta valtaväestöä. Eikä sellaista tilannetta varmaan tule koskaan, ettei kenelläkään olisi minkäänlaisia ennakkoluuloja homoseksuaalisuutta ja homo-/biseksuaaleja kohtaan, mutta se nyt vaan pitää hyväksyä. Yksikään ihminen tai ihmisryhmä ei nauti sellaisesta etuoikeudesta, ettei heihin koskaan ja missään kohdistuisi minkäänlaisia ennakkoluuloja.

Mutta siirrytäänpäs transaktivismiin. Luin jokin aika sitten kirjan, jossa käsiteltiin LGBT-aktivismin (sittemmin LGBTQ-aktivismin, sittemmin LGBTQIA+-aktivismin, sittemmin LGBTTQQIAAP2SWTFXYZNM++++-aktivismin jne.) historiaa. En nyt tarkalleen muista, minä vuonna T on lisätty LGB:hen, mutta en syvenny tässä tuohon ajankohtaan sen tarkemmin vaan keskityn nykyhetkeen, koska sitä me nyt elämme. Se kuitenkin mainittakoon, että T:n lisäämisen aikoihin T:llä ei tarkoitettu samaa asiaa kuin T/TQ+ nykyisin ymmärretään (niin sekavaa shittiä kuin koko TQ-aktivismi nykyään onkin). T:llä viitattiin tuolloin lähinnä homoseksuaalisiin miehiin, jotka kärsivät sukupuolidysforiasta ja halusivat muuntua ulkoisesti siten, että tulisivat tulkituksi naisena miehen sijaan. Nämä homoseksuaaliset transsukupuoliset eivät olleet samalla tavalla kilahtaneita kuin nämä nykyajan TÄYSIN seonneet ”transihmiset” (joksi he itseään nimittävät). Tarkoitan siis nyt kaikkia näitä muunsukupuolisuushörhöjä, queeraktivisteja ja ties keitä sekoboltseja, joiden edesottamuksilta ja kirkumiselta kukaan ei ole voinut enää vuosiin välttyä, vaikka olisi kulkenut kaikkialla kuulosuojaimet korvilla ja laput silmillä. Nämä homoseksuaaliset miehet ja ns. vanhan koulukunnan transsukupuoliset ymmärsivät, ettei heidän biologinen sukupuolensa (eli mies) kehoa muokkaavilla hoidoilla koskaan muutu oikeasti naiseksi, mutta heillä oli kuitenkin toive ja halu siirtyä sillä tavalla ulkoisesti naissukupuolen puolelle, että heidät tulkittaisiin sosiaalisissa tilanteissa naisena. Tämä on se transsukupuolisuuden ”alkuperäinen” muoto: ymmärrys siitä, ettei biologinen sukupuoli koskaan muutu miksikään, teki ihminen mitä hyvänsä ja muokkasi kehoaan miten paljon tahansa, ja näiden reunaehtojen vallitessa sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia muokkaaviin hoitoihin lähteminen. Näitä transsukupuolisia, joita minä kutsun ”tervejärkisiksi transsukupuolisiksi”, on tietysti edelleen, ja kuten olen aiemminkin todennut, he kärsivät nykymuotoisesta todellisuuden kieltävästä ja harhaisesta raivoaktivismista aivan yhtä paljon kuin kaikki muutkin, joihin aktivistien vaatimukset osuvat ja vaikuttavat.

Nykymuotoinen transaktivismi eroaa aikaisemmasta transaktivismista pähkinänkuorerssa siinä, että nämä nykyään ”transihmisiksi” itseään nimittävät aktivistit pyrkivät keikauttamaan koko fyysisen, objektiivisen todellisuuden ylösalaisin omaksi edukseen ja ilokseen. Aikaisemmin transaktivistit pyysivät saada elää rauhassa syrjinnältä, vaikka olisivatkin muokanneet itseään ulkoisesti vastakkaista sukupuolta muistuttavaksi. Eli pyysivät samaa kuin homoseksuaalitkin. Nämä aktivistit eivät vaatineet muilta ihmisiltä ja yhteiskunnalta, että heidän tulisi muuttaa todellisuuskäsitystään ja ryhtyä deittailemaan ja panemaan ihmisiä seksuaalisen suuntautumisensa ja ylipäätään suostumuksensa ja halunsa vastaisesti. Nykymuotoinen transaktivismi vaatii nimenomaan tätä: että kaikkien ihmisten ja koko yhteiskunnan tulee hyväksyä se ”tosiasia”, että transhoidoilla itsensä vastakkaista sukupuolta muistuttavaksi onkin oikeasti sitä sukupuolta, jota sanoo olevansa. Eli että jos mies sanoo olevansa nainen, hän on nainen ja jos nainen sanoo olevansa mies, hän on mies. Transaktivistit vaativat äänekkäästi, raivokkaasti ja itsepintaisen periksiantamattomasti ihmisiä ja yhteiskuntaa myöntämään, että musta on valkoista, pimeys on valoa, 2 + 2 = 5, vesi ei ole märkää ja miehet ovat naisia.

Jätän tämän vaan tähän:

Jos kerran mies voi olla nainen ja nainen voi olla mies, niin mistä transaktivismissa ihan perimmältäään on oikein kyse? Mikä mättää, kun kerran mies = nainen ja nainen = mies? Mitä te vielä haluatte, kun nyt julistustenne myötä mielestänne olette sitä, mitä sanotte olevanne? Mihin transaktivismia tarvitaan? Kukaan tai mikään ei estä sinua kokemasta itseäsi juuri niin mieheksi, naiseksi tai mielikuvitussukupuoleksi kuin ikinä vain haluat. Raja menee siinä, mitä alat tuon kokemuksen varjolla pyytää tai vaatia muilta ihmisiltä. Tämän ei lopulta pitäisi olla ihan täysin mahdottoman vaikeaa ymmärtää ja sisäistää.

Tämä koko sukupuoliaktivismifarssi on vähän verrattavissa esimerkiksi siihen, että anorektikot järjestäytyisivät ja alkaisivat vaatia yhteiskunnalta, että heitä pidetään ja kohdellaan normaalipainoisina ja täysin ruumiiltaan ja mieleltään terveinä yksilöinä, vaikka heidän painoindeksinsä olisi yksinumeroinen ja he olisivat käyneet poistattamassa useita kylkiluitaan jne. He lanseeraisivat kieleen ja käsitteistöön muunpainoisuuden käsitteen ja selittäisivät, että paino on vain sisäinen tunne ja mielentila, jolla ei ole mitään tekemistä fyysisen kehon kanssa. Itsensä riuduttaminen nälkäkuoleman partaalle olisi tällaisessa vallitsevassa tilanteessa täysin normaalia, hyväksyttävää ja jopa ihannoitua, muulla yhteiskunnalla ei saisi olla tähän asiaan mitään nokan koputtamista. Tai se voisi olla verrattavissa siihen, että jokin ihmisen ikävuosista obsessoitunut porukka alkaisi vaatia ikää itsemäärittelykysymykseksi; että alaikäisen tulisi voida määritellä itsensä täysi-ikäiseksi, jos hän kokee olevansa täysi-ikäinen. Tai esimerkiksi 40 vuotta täyttänyt voisi määritellä itsensä 30-vuotiaaksi, koska hänellä on voimakas sisäinen tuntemus ja kokemus siitä, että hän on 30-vuotias ja kärsii ikädysforiasta ja ikäristiriidasta. Ikäaktivistit lanseeraisivat muunikäisyyden käsitteen ja perustelisivat agendaansa progerian olemassaololla; että koska on ihmisyksilöitä, jotka vanhenevat ja kuolevat ennenaikaisesti, se on merkki siitä, että ikä on spektri ja itsemäärittelykysymys (samalla tavoin kuin transaktivistit perustelevat 'sukupuoli ei ole binäärinen vaan spektri' -ajatusta käyttämällä keppihevosena intersukupuolisia tiloja). He vaatisivat yhteiskunnalta, että ajatus ihmisen iästä spektrinä tulee hyväksyä vallitsevaksi näkemykseksi ja ihmisen on saatava voida vaihtaa (eli "korjata") juridinen ikänsä virallisiin henkilötietoihinsa omalla ilmoituksella.

Sukupuolisekoilu ei eroa kahdesta edellä mainitusta yhtään millään – toistan: EI YHTÄÄN MILLÄÄN – tavalla. Transaktivistien ajattelu ja poliittinen toiminta lähtee siltä pohjalta, että koska ihminen kokee olevansa jotain, hän sitä myöten myös on sitä mitä sanoo olevansa. Sukupuolen kohdalla tämä merkitsee dimorfisen todellisuuden kieltämistä ja uudelleenkäsitteellistämistä. Jotta tällainen vallitseva tila voidaan saavuttaa, koko yhteiskunta täytyy väkivalloin aivopestä hyväksymään ja myöntämään todeksi se, mitä transaktivistit väittävät. Jos ihminen kokee olevansa muunsukupuolinen, muunpainoinen, muunikäinen tai vaikka muunrotuinen, tuo kokemus on yhtä kuin vallitseva todellisuus ja kaikkien muiden ihmisten pitää kunnioittaa tuota kokemusta ja sopeuttaa toimintansa ja ajattelunsa tuohon kokemukseen, oli se hänelle itselleen miten epämukavaa hyvänsä. Tämä on identiteettipolitiikkaa tyylipuhtaimmillaan. Konkreettisesti tämä näkyy transaktivistien toiminnassa mm. pronominivouhotuksena, eli ihmisten täytyy opetella ja muistaa erikseen jokaisen ”transihmisen” kohdatessaan hänen keksityt kokemuspronomininsa ja käyttää niitä sosiaalisen kuolemanrangaistuksen uhalla. Pronominivouhotus on niin uskomattoman naurettavaa, säälittävää ja epätoivoista pelleilyä, etten jaksaisi käyttää siitä puhumiseen sekuntiakaan, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että koko touhussa on perustavanlaatuisesti viturallaan kaksi asiaa. Ensinnäkin, kun transaktivistit esittäytyessään ja sosiaalisen median bioissaan selittävät, että ”minä käytän pronomineja ze/zer”, he itsekään sitä tajuamattaan paljastavat maailman rannoilla vaikertavan tyhmyytensä: kukaan ihminen ei käytä kolmannen persoonan pronomineja itsestään puhuessaan. Sinä et käytä itsestäsi kolmannen persoonan pronomineja, koska et ikinä puhu itsestäsi hän-muodossa; sinä vaadit MUITA IHMISIÄ käyttämään itsestäsi noita mielikuvituspronomineja. Ei ole olemassa minkäänlaista kielellistä tilannetta, jossa ihmisen täytyisi itsestään puhuessaan käyttää muita kuin ensimmäisen persoonan pronomineja, jotka useimmissa maailman kielistä ovat muodoltaan sukupuolineutraaleja. Kolmannen persoonan pronomineja ihminen käyttää vain ja ainoastaan puhuessaan jostakusta muusta kuin itsestään ja usein tilanteessa, jossa tuo ihminen ei itse ole läsnä. Eli: pronomininsa ilmoittamalla transsekoilijat eivät ilmaise neutraalisti sitä, miten suhtautuvat itseensä, vaan he vaativat muita ihmisiä toimimaan itsensä suhteen tietyllä tavalla. Toisekseen, pronominit ovat sellainen sanaluokka, johon luokitelluilla sanoilla ei ole itsenäistä merkitystä. Esimerkiksi se, nämä, tuo, eräs ja kumpikaan eivät yksinään tarkoita yhtään mitään. Pronominen tehtävä on keskustelussa, tekstissä ja muissa kielellisissä yhteyksissä viitata johonkin puheessa tai tekstissä aiemmin mainittuun tai pian koittavaan; pronomini linkittyy siis aina eräänlaisena konnektorina johonkin muuhun lähellä olevaan sanaan. Tämä on toisaalta koomisella tavalla varsin kuvaavaa: pronominit ilmoittamalla transsekoilija ilmaisee itsestään jotakin sellaista, millä ei ole mitään itsenäistä merkitystä. Hän samaistaa koko persoonansa ja sosiaalisen roolinsa johonkin sellaiseen, joka ei tarkoita mitään. Kun muut ihmiset kuvailevat itseään substantiiveilla ja adjektiiveilla (ammatti, luonteenpiirteet, maailmankatsomus, uskonnollinen vakaumus jne.), transsekoilija kuvailee itseään sanalla, joka ei merkitse yhtään mitään. Minä olen se/hän/tämä/joku. No niinpä. Heh.

Nykyinen sukupuoli- ja transkeskustelu kaikkine eri ulottuvuuksineen on käännetty niin uskomattoman monelle mutkalle ja kiemuralle, että kun puhumme yhteiskunnassa sukupuolesta ja transihmisistä ja seksuaalisista suuntautumisista ja muusta aiheeseen liittyvästä, kenelläkään ei ole enää mitään käsitystä, mistä oikeastaan puhutaan ja mitä milläkin tarkoitetaan. Olen tarkastellut tätä asiaa monelta eri kantilta ja tutustunut sekä transaktivistien itsensä että heidän kritisoijiensa näkemyksiin. Huomatkaa: tämä nykyinen sukupuolisekametelisoppa ei ole syntynyt vahingossa. Transaktivistit hämmentävät keskustelua tarkoituksella, koska se on heidän ainoa keinonsa yrittää saada tavoitteitaan vietyä maaliin asti. Heillä ei ole järkiperäisiä, perusteltuja argumentteja mihinkään, joten he turvautuvat lähes aina kriittisessä keskustelussa tunnemanipulointiin, samojen tyhjien mantrojen papukaijamaiseen toisteluun ("trans rights are human rights", ”trans liberation now”) ja loputtomaan lässytykseen ihmisoikeuksista. He jauhavat ihmisoikeuksista silloinkin, kun kysymykset eivät mitenkään liity mihinkään oikeuksiin vaan halutaan esimerkiksi tarkempaa tietoa jonkin termin merkityssisällöstä tai kysellään, miten varmistetaan vaikkapa se, ettei sukupuolen itsemäärittelyä (eli ns. self-ID:tä) väärinkäytetä. Olen ihan alusta asti (kun aloin seurata tarkemmin tätä sekoilua) pannut merkille, että aina kun transaktivisteille esitetään tarkentavia ja yksityiskohtaisia kysymyksiä, he aina kiertävät nämä kiperyydet jollakin edellä mainituista tavoista tai jättävät kokonaan vastaamatta. Transaktivistit myös välttelevät kasvokkaiskeskusteluja esimerkiksi mediassa, jos eivät voi varmistua etukäteen siitä, että heitä haastattelevat henkilöt allekirjoittavat sukupuolen moninaisuus -ideologian teesit. Kaiken muun ajan he sitten hämmentävät julkista keskustelua käyttämällä ulostuloissaan ja kannanotoissaan sellaisia käsitteitä, joiden merkitystä asiaan perehtymätön valtaväestö ei ymmärrä ja joihin pitää erikseen perehtyä, jos haluaa edes jotenkin yrittää ymmärtää, mistä transaktivistien lässytyksessä ja rääkymisessä on kyse. Ei valtaväestöllä ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oikeastaan tarkoitetaan puheella cisihmisistä, sukupuolen moninaisuudesta, binäärisyydestä ja nonbinäärisyydestä, muunsukupuolisuudesta, sateenkaarinuorista, dysforiasta, sukupuolinormatiivisuudesta, transmaskuliinisuudesta, TERFeistä, transmisiasta, transmisogyniasta ja niin edelleen. Transaktivistit tietävät tämän ja myös sen, että tuo huuhaakielenkäyttö on heille keino pitää muut ihmiset koko ajan epätietoisuudessa siitä, missä mennään. Hajota ja hallitse.

On muuten ihan yleinen käytäntö, että kun joku ihmisryhmä vaatii oikeuksiaan, nuo vaatimukset asetetaan kaikkien nähtäville ja niihin kohdistetaan kritiikkiä ja ne kyseenalaistetaan niin kauan kunnes saavutetaan konsensus siitä, mikä on kaikkien kannalta paras ratkaisu ja lopputulos. Yksikään ihmisryhmä ei muodosta tästä käytännöstä minkäänlaista poikkeusta tai saa vapaalippua suoraan maaliin ilman, että asioista keskustellaan kriittisesti ja niitä tarkastellaan monelta eri kantilta. Transaktivistit eivät ymmärrä tätä. Ja vaikka ymmärtäisivätkin, eivät piittaisi siitä tippaakaan. He vain huutavat ja kirkuvat, että antakaa, suostukaa, kaikki meille tänne heti nyt, turvat kiinni ja menkää helvettiin, cissaastat.

Transaktivistit luottavat sokeasti siihen, että mitä sitkeämmin ja kauemmin he pitävät sukupuoliasioita käsitteleviä diskursseja hämärällä, epäselvällä ja mukamas heidän puoleltaan asiantuntevalla tasolla, sitä kauemmin he säilyttävät nykyisen sukupuoli- ja transasioita koskevan monopolinsa. Heti, kun julkisessa keskustelussa aletaan ymmärtää jotakin heidän todellisista tavoitteistaan ja kyseenalaistaa tai kritisoida niitä, he vyöryttävät taas kerran keskusteluun liudan uusia hämäriä, ideologisia käsitteitä, lässyttävät taas kerran ihmisoikeuksista, ”transtaustaisuudesta”, cis privilegesta ja oikeudesta olla oma itsensä ja blaa blaa blaa. Transaktivistit eivät välttämättä itse ole kovin tietoisia motiiviensa psykologisista ulottuvuuksista (eli siitä, miksi he toimivat kuten toimivat), mutta koska heidän maailmankuvansa ei pohjaudu objektiiviseen todellisuuteen vaan heidän omiin mielikuviinsa, harhoihinsa ja ideologisiin käsityksiinsä (sekä yhteiseen rinkirunkkailuun), heidän on pakko toimia tällä tavalla (eli muita ihmisiä jatkuvasti hämmentämällä), jotta he saavat ylläpidettyä nykyisen yhteiskunnallisen valta-asemansa. Suurin osa heistä toimii lähinnä impulssiensa varassa, osalla ei ole impulssikontrollia lainkaan. He ovat jatkuvasti valppaina, koska tietävät että aika ajoin joku alkaa perehtyä asioihin, tulee tietoiseksi heidän päämääristään, ymmärtää että kyse on kusetuksesta ja manipuloinnista ja ilmaisee epäilyksensä ääneen. Hänet sitten joukolla lynkataan hiljaiseksi, häntä uhkaillaan, mustamaalataan ja kaikin mahdollisin tavoin varmistetaan, että hän säikähtää ja ymmärtää pitää turpansa jatkossa kiinni. Jos kyse on pelkästään siitä, että tuo kyseenalaistaja täysin maltillisesti esittää kysymyksiä, jotka transaktivistit tulkitsevat agendojaan uhkaaviksi, häntä ensin yritetään joukolla aivopestä ja valistaa kaiken maailman moninaisuuspropagandalla ja muunsukupuolisuusscheissella. Jos kyselijä ei hämäänny vaan esittää jatkokysymyksiä, otetaan nuo järeämmät keinot käyttöön. Jos vieläkään ei tepsi vaan kyseenalaistaja edelleen jatkaa, kutsutaan paikalle aina vain enemmän transaktivisteja ja heidän tsemppaajiaan varmistamaan, että viimeistään äkäinen joukkovoima saa tuon julkean epäilijän ja kyseenalaistajan hiljenemään ja pitämään jatkossakin turpansa kiinni.

On kolme käsitettä, jotka menevät kaikessa nykyisessä transkeskustelussa aivan jatkuvasti sekaisin. Nämä ovat

a) transsukupuolisuus/transsukupuolinen
b) transihminen
c) transaktivisti.

NÄMÄ KOLME EIVÄT OLE SAMA ASIA.

Transsukupuolisuus on diagnoosi. Transihminen on ihmisen identiteetti (eli kokemus omasta itsestä suhteessa muihin ihmisiin). Transaktivismi on poliittista vaikuttamista.

Selitän tarkemmin. Transsukupuolisuus on lääketieteellinen termi, joka merkitsee ihmistä, joka kokee sukupuoliristiriitaa eli sukupuolidysforiaa. Tähän liittyy kiinteästi myös kehodysforia eli kokemus siitä, että on väärän sukupuolen kehossa; oma keho ei tunnu omalta ja sitä täytyisi muokata, jotta voisi kokea olevansa enemmän oma itsensä. Kehodysforia ja sukupuolidysforia eivät ole sama asia, mutta sellaisella henkilöllä, joka diagnosoidaan transsukupuoliseksi, on nuo molemmat kokemukset: kokemus siitä, että on väärässä sukupuolessa eli väärän sukupuolen kehossa; kokemus siitä, että oma sukupuoli ja keho ovat vääriä ja niiden pitäisi itse asiassa olla vastakkaista sukupuolta. Transsukupuolisuus/transsukupuolinen on ennen muuta psykiatrinen diagnoosi, jolla viitataan psyykkiseen häiriötilaan, joka vaatii lääketieteellistä väliintuloa (psykiatrista ja usein myös somaattista, jos dysforia ei ole helpotettavissa terapeuttisin keinoin). Transsukupuolisuuden ICD-koodi on F64.0.

Transsukupuolisuus/transsukupuolinen ei itsessään tarkoita identiteettiä. Se kuvaa tietyn ihmisen lääketieteellisesti diagnosoitavaa psykiatrista tilaa samalla tavoin kuin kaikki muutkin psykiatriset ja somaattiset diagnoosit ja häiriötilat. Kyllä, häiriötilat. Kokemus siitä, että on väärässä sukupuolessa, on ennen kaikkea häiriötila ja sitä tulee kohdella sellaisena. Kun sanomme, että transsukupuolisuus on häiriötila, emme vähättele transsukupuolisen kokemuksia tai ihmisarvoa vaan toteamme objektiivisesti, että ihmisellä on tila, joka vaatii lääketieteellistä väliintuloa. Täytyy suorittaa tutkimukseen pohjautuvia toimenpiteitä, jotka helpottavat tuon ihmisen pahaa oloa ja ahdistusta. Myös muut diagnostiset tilat vaativat tätä, eikä se minkään muun(kaan) häiriötilan kohdalla merkitse sitä, että mitätöimme ko. ihmisen identiteettiä, vähättelemme hänen kokemustaan ja ihmisarvoaan, pidämme häntä jonain epäihmisenä jne. Lääketieteellinen väliintulo merkitsee käytännössä sitä, että ihminen tutkitaan huolellisesti, häntä ja hänen kokemustaan kuullaan, tehdään johtopäätökset ja tarkistetaan, täyttyvätkö diagnostiset kriteerit. Jos ne täyttyvät, ihminen diagnosoidaan transsukupuoliseksi aivan samoin kuin masentunut ihminen diagnosoidaan masentuneeksi, anorektikolla diagnosoidaan anoreksia ja kehodysmorfiasta kärsivällä diagnosoidaan ruumiinkuvahäiriö (kun puhumme psykiatrisista tiloista) yms. Transsukupuolisuuden diagnosoimisen tekee hieman kinkkiseksi se, ettei transsukupuolisuutta mitenkään voi todeta ihmisestä fysiologisesti: diagnoosi perustuu käytännössä yksinomaan potilaan omaan kertomukseen kokemuksestaan. Tässä on suuri väärindiagnosoimisen mahdollisuus, mistä on todisteena se, että detransitioitujien (= "palaaminen" takaisin alkuperäiseen sukupuoleen) eli sukupuolenkorjaustaan katuvien määrä lisääntyy koko ajan hälyttävää tahtia ja käytännöllisesti katsoen tutkimuksissa voi valehdella niin paljon kuin sielu sietää. On ihan yleisessä tiedossa, että transforumeilla jaellaan vinkkejä transitiota harkitseville siitä, mitä tutkimuksissa kannattaa kertoa ja miten vastata kysymyksiin, jotta saa diagnoosin. Tämän väärindiagnosoimisen mahdollisuuden vuoksi transaktivistien nykyiset vaatimukset portinvartijuuden lakkauttamisesta jne. ovat äärimmäisen vastuuttomia. On potilaan itsensä etu ja oikeus, että hänet tutkitaan kunnolla ennen peruuttamattomien hoitojen käynnistämistä.

Erittäin usein näkee ihmisten vertaavan transsukupuolisuutta tässä asiassa homoseksuaalisuuteen: "Ei transsukupuolisuus ole häiriötila eikä sairaus, koska homoseksuaalisuuskaan ei ole." Kuten monet teistä tietävätkin, transaktivistit ovat jo ikuisuuden ratsastaneet homojen reppuselässä saadakseen vaatimuksiaan läpi. Homoseksuaalisuus ei ole häiriötila, koska HOMOSEKSUAALISUUS EI VAADI MINKÄÄNLAISIA HOITOJA. Homoseksuaalisuus vain on. Transsukupuolisuutta ei voi verrata homoseksuaalisuuteen, koska transsukupuolisuus vaatii AINA lääketieteellistä puuttumista potilaan tilaan. Homoseksuaalisuus ei vaadi yhtään mitään toimenpiteitä, paitsi ehkä keskusteluapua ja terapeuttista kohtaamista henkilöille, jotka ovat joutuneet homoseksuaalisuutensa vuoksi syrjinnän kohteeksi (esimerkiksi oma perhe tai muu yhteisö on katkaissut välit homoseksuaaliin ja erottanut hänet yhteydestä ko. yhteisön jäseniin). Rukoilen, että ihmiset lakkaisivat vihdoin ja viimein rinnastamasta transsukupuolisuutta homoseksuaalisuuteen, koska kyse ei ole toisiinsa vertautuvista ilmiöistä eikä niitä voi kohdata ja käsitellä samana asiana. Se on myös ns. transyhteisön itsensä etu, että heidän kokemuksiaan lakataan rinnastamasta seksuaalisiin suuntautumisiin, jotta asiat eivät ole koko ajan niin vaikeasti ymmärrettäviä. Tämä, että ihmiset rinnastavat transsukupuolisuuden homoseksuaalisuuteen, on toki transaktivisteille erittäin voimakas ase, josta he eivät mistään hinnasta luovu ainakaan omaehtoisesti. Me homot olemme heille ihmiskilpi, jonka takaa he voivat mielin määrin räkyttää ja esittää yhteiskunnalle loputtomia vaatimuksia. Omillaan he eivät uskalla seisoa, koska tietävät itsekin, että ilman LGB-ihmisiä kilpenään heidän ideologiansa ja aktivisminsa romahtaa hyvin nopeasti. Valheet ja kusetus eivät kestä auringonvaloa.

Mutta sitten. Kuka tai mikä on transihminen? Miljoonan taalan kysymys. Katsotaanpa ihan ensiksi, mitä Google meille tällä täsmähakusanalla kertoo.

Amnestyn sivuilla määritellään 'transihminen' seuraavasti:

Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymähetkellä määriteltiin. Transihmisiä ovat esimerkiksi transsukupuoliset naiset ja miehet sekä transgenderit, jotka voivat kokea itsensä esimerkiksi sukupuolettomiksi tai elää mieheyden tai naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Osa transihmisistä haluaa korjata sukupuolensa esimerkiksi hormonihoidoilla, rintaleikkauksella tai sukuelinten leikkauksella. Toiset saattavat haluta vain osan hoidoista tai ei hoitoja lainkaan.

Trasekin sivuilla määritellään 'transihminen seuraavasti:

Transihminen on pääosin yläkategoria, joka sisällyttää transsukupuoliset, muunsukupuoliset ja joskus myös transvestiitit.

Setan sivuilla märitellään 'transihminen' seuraavasti:

"Transihminen, 42 vuotta, Yhdistynyt kuningaskunta" tässä dokumentissa ei suoraan määrittele 'transihmistä', mutta kuvailee kokemustaan seuraavasti:

"Haluaisin ulospäin näkyvän sukupuoleni olevan merkityksetön. Minun pitäisi pystyä harjoittamaan liiketoimintaa ja saada oikeudenmukaista kohtelua riippumatta siitä, millainen olen ulospäin. Haluan vain saada olla oma itseni, niin ettei minun tarvitse välittää muista.”

Nuoperin sivuilla määritellään 'transihminen' seuraavasti:

Transihmisiin kuuluvat transvestiitit, transgenderit ja transsukupuoliset. Transihmisistä valtaosa määrittelee itsensä seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroiksi, mutta transihminen voi olla myös bi tai lesbo/homo.

Oikeusministeriön sivuilla määritellään 'transihminen' seuraavasti:

Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymähetkellä määriteltiin. Transihmisiin luetaan kuuluvan transvestiitit, muunsukupuoliset/transgenderit ja transsukupuoliset.

Kioski YLEn sivuilla määritellään ’transihminen’ seuraavasti:

Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymässä määriteltiin. Transihmisiin kuuluvat transvestiitit, transgenderit ja transsukupuoliset.

Ja niin edelleen. Vedetäänpäs vähän piuhoja yhteen. Noissa määritelmissä toistuvat jatkuvasti sanat yläkäsite ja yläkategoria. 'Transihminen' ei siis kuvaa vain yhtä tietynlaisten ihmisten joukkoa vaan useita eri joukkoja, joiden välillä on eroavaisuuksia, jos kohta myös yhtäläisyyksiä. Myös sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu toistuvat noissa määritelmissä. Kukaan ei missään ole tarkemmin selittänyt, mitä sukupuolen ilmaisu oikeastaan tarkoittaa ja mikä tarkalleen ottaen on sellaista ilmaisua, joka eroaa jostain mystisestä sukupuolen ilmaisun normista. Koska meille ei tarkemmin selitetä tätä asiaa, täytyy vain tarkkailla itse ja tehdä johtopäätöksiä rivien välejä lukemalla. Sana transvestiitti toistuu noissa määritelmissä myös, ja sehän käytännössä merkitsee esimerkiksi naisten vaatteisiin pukeutuvaa ja meikkailevaa miestä ja/tai miesten vaatteisiin pukeutuvaa naista (vaikka harvemmin esimerkiksi miesten pukuihin pukeutuvista naisista tehtäneen sellaisia oletuksia, että hän on transvestiitti; maskuliininen nainen on jostain syystä aina ollut yhteiskunnalle helpompi hyväksyä kuin feminiininen mies).

Mutta mikä muu kuin mekkoon ja korkokenkiin pukeutuva, meikkaava mies on sukupuolen ilmaisusta poikkeavaa ilmaisua? Hmm. Jos käyn nyt ostamassa itselleni huulipunaa ja luomiväriä ja käytän niitä, enkö tämän määritelmän mukaan ilmaise sukupuoltani epätyypillisellä tavalla? Olenko minä transihminen, jos meikkaan? Jos pukeudun huvikseni kukkamekkoon ja tyllihuntuun, olenko transihminen? Olenko edelleen transihminen, kun riisun kukkamekon ja tyllihunnun ja laitan päälleni smokin ja silinterin? Gosh! Pukeuduin lapsena toisinaan naapurissa asuvan tyttökaverini kanssa hänen hameisiinsa ja koruihinsa. Keikistelimme peilin edessä ja leikimme olevamme prinsessoja. VOI KAUHISTUS. Tämähän tarkoittaa, että minä OLEN transihminen ja olen aina ollutkin! Miten en ole aikaisemmin tullut tätä tajunneeksi? Identiteettikriisi. Totaalinen maailmankuvan hajoaminen. Identiteetin pirstoutuminen. Hälyttäkää ambulanssi.

"Sukupuolen moninaisuus" tarkoittaa nykyään sitä, että on tietyt "poikien jutut" ja tietyt "tyttöjen jutut". Jos poika on kiinnostunut "tyttöjen jutuista" (kuten minä itse pienenä olin) ja tyttö kiinnostunut "poikien jutuista", niin nykykäsitysten mukaan tuo kiinnostus on indikaatio siitä, että nämä yksilöt ovat transihmisiä. Eikös olekin ihanan progressiivista?

Muistan, miten jo ihan pienenä lapsena aina ihmettelin, mistä kumman syystä aikuiset reagoivat niin voimakkaasti siihen, että tykkäsin vaaleanpunaisesta ja keräilin huoneeseeni vaaleanpunaisia juttuja, leikin poneilla ja barbeilla, keräilin kesäisin lukemattomia kukkakimppuja maljakoihin ja luin ”tyttöjen kirjallisuutta” enkä poikakirjoja. Aina oli joku hysterisoimassa ja päivittelemässä asiaa jotenkin (ei tosin useinkaan mitenkään pahantahtoisesti, lähinnä ihmetyksellä). Minun kuitenkin lopulta aina annettiin olla oma itseni eikä yritetty väkisin pakottaa poikamuottiin, koska en yksinkertaisesti piitannut sellaisista vihjailuista vaan olin rohkeasti oma itseni, koska sellainen minä nyt vaan olin. Vittuilua tosin sain kuulla useinkin, mutta en lopulta välittänyt siitäkään (vaikka joskus pahoitinkin mieleni). Mutta on se nyt saatana, että kaiken tämän jälkeen ratkaisuksi sukupuolistereotypioita rikkovaan käyttäytymiseen on lähdetty sille tielle, että minunlaisistani lapsista moukaroidaan hormoneilla ja kirurgin veitsellä irvokas jäljitelmä vastakkaisesta sukupuolesta sen sijaan, että annettaisiin meidän vain rauhassa puuhailla, mikä on meistä kiinnostavaa, jännittävää ja kivaa; annettaisiin meidän olla omia itsejämme sellaisina kuin olemme. Tajuatteko te, miten täysin kestämätöntä ja peruuttamatonta vahinkoa transliike aivopesukoneistoineen tällä hetkellä aiheuttaa kasvaville lapsille ja nuorille?

Nukella leikkivä poika on kyllä yksi maailmankaikkeuden vaarallisimmista ilmestyksistä. Hänestähän saattaisi myöhemmin tulla vaikka… hyvä ja lempeä isä?

En pysty käsittämään, miten ihmisten on mahdollista olla näin sekaisin.

Noissa määritelmissä puhutaan myös odotuksista tietylle sukupuolelle. Mitä nuo odotukset ovat? On itse asiassa ihan totta, että miehiltä ja naisilta odotetaan tietynlaisia, toisistaan poikkeavia asioita. Olen kirjoittanut aiheesta tässä tekstissäni. Miehet ovat naisia keskimäärin fyysisesti vahvempia, joten miehiltä odotetaan keskimäärin useammin sellaisia asioita, joihin liittyy voimankäyttöä. Jos nainen ei saa maustekurkkupurkkia käsivoimin avattua, hän menee ojentamaan sen miehelle, että "avaa sinä tämä". Jos pitää roudata jotakin painavaa jonnekin, se on lähes poikkeuksetta aina mies, jonka odotetaan roudaavan (jos mies/miehiä siis on paikalla). Miesten odotetaan myös suorittavan monenlaiset mekaaniset korjaukset, jos jotakin on mennyt rikki (auto, jokin mekaaninen tai elektroninen laite jne.), koska myös näihin tilanteisiin liittyy usein fyysisen voiman käyttämistä, tämän lisäksi myös korjaustoimiin liittyvää yleistietämystä, koska miehet ovat keskimäärin kiinnostuneempia teknisistä jutuista ja koneiden ja autojen rassaamisesta kuin naiset. Miehiltä odotetaan myös kykyä ottaa tarvittaessa johtajan ja vastuunkantajan rooli. Jos autiolle saarelle haaksirikkoutuu esimerkiksi 10 miestä ja 10 naista, on oletettavampaa, että johtajahahmo (joka alkaa koordinoida selviytymiskeinoja ja tehtävien jakaantumista) on mies kuin nainen. Mutta entä jos käykin niin, että näissä tilanteissa mies onkin se, joka ojentaa kurkkupurkin naiselle, että "saisitko sinä tämän auki, minä yritin enkä saanut"? Tai vaikkapa mökkireissulla on liuta miehiä ja pari naista, ja naiset lähtevätkin roudaamaan autosta kantamuksia ja kaljalaatikoita sisälle mökkiin miesten suunnatessa pyyhkeet olalla saunalle viimeisimmästä jääkiekkomatsista rupatellen? Tai nainen ei pyydäkään tietokoneen tiltattua miestä selvittämään, mikä koneessa on vikana, vaan ratkaisee ongelman itse? Eikö tämä tarkoita sitä, että nuo naiset rikkovat odotuksia tietylle sukupuolelle, koska naisten odotetaan keskimäärin harvemmin hoitavan nämä asiat kuin miesten? Sehän tarkoittaa käytännössä, että tällä tavalla käyttäytyvä nainen on transihminen, eikö niin? Kun tätä logiikkaa jatketaan tarpeeksi pitkälle, saavumme tilanteeseen, jossa joka ikinen maailman ihminen on transihminen. Sinä olet transihminen. Minä olen transihminen.

Entä sitten miehet, jotka käyttäytyvät tiettyjen sosiaalisten ja kulttuuristen ominaisuuksien ja odotusten vastaisesti? Jos isä leikkii tyttärensä kanssa prinsessaleikkejä ja pukeutuu prinsessamekkoon, hän rikkoo miessukupuolen edustajiin liittyviä oletuksia ja on siten transihminen.

Vielä katastrofaalisempaa olisi tietysti sellainen tilanne, jossa isä ja poika leikkisivät yhdessä prinsessaleikkejä. Molemmat transihmisiä. Korjaushoitoihin, hormoneille ja leikkauksiin välittömästi.

42-vuotias transihminen kuvailee omaa kokemustaan: "Haluaisin ulospäin näkyvän sukupuoleni olevan merkityksetön." Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Hyvin usein näkee muunsukupuolisuussekoilijoiden selittävän samankaltaista shittiä hieman eri sanankääntein. Jokaisella ihmisellä on ulospäin näkyvä sukupuoli, joka on joko mies tai nainen. Poikkeukset tästä ovat jotain muutaman promillen luokkaa. Tämä asia ei koskaan mene pois tai tule "merkityksettömäksi". Mitä ihmettä tuo merkityksetön tässä edes tarkoittaa? Miten sukupuoli voisi olla merkityksetön? Millä tavalla merkityksetön? Tuo tyyppi mainitsee liiketoiminnan harjoittamisen ja oikeudenmukaisen kohtelun; onko kyse siitä, että hänen sukupuolen ilmaisunsa (miten ikinä hän sitä nyt toteuttaakaan) on hänen liiketoiminnan harjoittamistaan kroonisesti hankaloittava tekijä, koska potentiaaliset asiakkaat suhtautuvat häneen jotenkin ennakkoluuloisesti? Kun kerran näkyvällä sukupuolella on selvästi merkitystä hänelle itselleen, niin miksei sillä saisi tai tulisi olla merkitystä kenellekään muulle? Sukupuoli on fundamentaalisen ratkaiseva ihmisen fyysinen (ja henkinen!) ominaisuus, josta ei tule koskaan merkityksetöntä tai olematonta, aivan samalla tavalla kuin painovoima ei koskaan katoa tai vesi ei lakkaa olemasta vettä, vaikka sillä on erilaisia olomuotoja. Ihmistodellisuus ja biologinen todellisuus eivät koskaan lakkaa olemasta sukupuolittuneita, vaikka me kuinka itkisimme ja parkuisimme ja haluaisimme asian olevan toisin. Sukupuolistereotypioiden rikkomisessa ei ole yhtään mitään väärää; päin vastoin, se on jopa suotavaa, mutta se yleinen hyväksyntä ei tule ilmaiseksi (ei tullut homoillekaan, jos näitä kahta nyt on väkipakolla koko ajan kuljetettava käsi kädessä). Aivan ennen kaikkea ja määräävimmillään sukupuoli on lisääntymisbiologinen kehollinen ominaisuus; ihmisen staattinen ja katoamaton ominaisuus. Kaikki muu on kulttuurisia käsityksiä, persoonallisuutta ja itseilmaisua. Tämä ei tarkoita, että ihmisen on pakko tuottaa biologista jälkikasvua, mutta hänen kehollaan on joko hedelmöittämisen tai hedelmöittymisen potentiaali. Jokainen ihminen sukupuolittaa kohtaamansa ihmiset automaattisesti mikrosekunnissa vuosituhantisen ikiaikaisella evolutiivisella sukupuolentunnistusmekanismilla, jota ei voi hakata ihmisestä pois, vaikka jatkaisimme transaktivismia 10 000 vuotta tästä eteenpäin. Jos vastaantuleva ihminen on joku muunsukupuolisuusidentifioituva tapaus, josta sukupuolta ei ensivillkaisulla voisikaan päätellä, ihmisen aivot yrittävät silti (ihmisen voimatta itse siihen vaikuttaa) hakea jommankumman sukupuolen tunnusmerkit hänen ilmiasunsa perusteella sukupuolen tunnistamiseksi. Tämä on ihan alun perin silkka selviytymismekanismi, myös lisääntymisbiologinen mekanismi. Jostakin syystä muunsukupuolisiksi ja ties miksi lumihiutaleiksi identifioituvat tieten tahtoen pyrkivät johonkin epämääräiseen välitilaan, jossa sukupuolen tunnistaminen heidän ilmiasunsa perusteella olisi mahdotonta. Sellaiset yksilöt, jotka "onnistuvat" saavuttamaan tällaisen tilan, ovat aika harvassa, koska sukupuolentunnistusmekanismi toimii 99,999999 %:ssa tapauksista pomminvarmasti oikein. Myös nämä sukupuolivälimuotohyypiöt sukupuolittavat kohtaamansa ihmiset (oikein), automaattisesti, vaikka kuinka muuta yrittäisivätkin väittää. Yksikään ihminen koko maailmassa ei ole niin kilahtanut, ettei erottaisi miestä naisesta. Joka ikinen kerta, kun kuulen tai luen jonkun muusun jauhavan paskapuheita tästä sukupuolittamisasiasta, meinaa pää räjähtää. Se, että nykyiset transaktivistit yrittävät luoda maailman, jossa sukupuoli olisi merkityksetön (en ihan oikeasti tajua, mitä ihmettä he tällä merkityksettömyydellä tarkoittavat), on ihan paljaassa auringonpaisteessa tarkastellen yksinomaan naurettava ja täysin epätoivoinen ja mahdoton yritys. Se on vähän sama asia kuin yrittäisimme kytkeä ihmisistä nälän ja janon tunteen tunnistamisen mekanismit pois. Tai että ihmiset voisivat tahdonvoimalla lakata näkemästä värejä ja katsella maailmaa mustavalkoisesti (onhan sentään värisokeita, kasvosokeita, putkinäköisiä, likinäköisiä ja ihan tyystin sokeita ihmisiä olemassa!). Tai että ihminen voisi vaihtaa kätisyyttään tahdonvoimalla, simsalabim, koska kätisyys on mielentila ja vasenkätiset joutuvat jatkuvasti kärsimään oikeakätisen enemmistön syrjinnästä ja siitä, että maailma on suunniteltu oikeakätisille. Vasenkätiset ja muunkätiset, järjestäytykää ja alkakaa vaatia oikeuksianne!

Jos joku sukupuolen merkityksettömyydestä haaveileva tapaus nyt lukee tätä tekstiä, niin ole hyvä ja tule kommentteihin selventämään, mitä se tarkoittaa, että sukupuolen pitäisi olla merkityksetön. Tuo 42-vuotias puhuu myös halusta "olla oma itsensä". Mitä se nyt taas tarkoittaa? Kuka tai mikä estää häntä olemasta oma itsensä ja millä tavalla? Olen aidosti kiinnostunut tästä. Olkaa ystävällisiä ja selittäkää. Lupaan pyörtää kaikki puheeni heti, kun annatte seikkaperäisen, perustellun ja mielellään tieteeseen pohjautuvan selvityksen siitä, mistä tässä oikein on kyse. Vakuuttakaa meidät epäilevät Tuomaat faktoilla sen sijaan, että heiluttelette kaduilla noita tyhjiä iskulausebanderolleja ja postailette sosiaalisessa mediassa TERFeille ja cissuille törkyä ja naisille tappouhkauksia.

Setan sateenvarjokuva (ja useat noista muista lainauksista) esittää transihmisyyden yläkategoriana, jonka alle sijoittuvat transsukupuolisuus, muunsukupuolisuus ja transvestisuus. Eli transihmisiä ovat kaikki transsukupuoliset (joilla on diagnosoitu transsukupuolisuus ja ovat käyneet transhoidot läpi), kaikki muunsukupuoliset (kirjoitan hieman myöhemmin merkinnän, jossa käsittelen muunsukupuolisuutta perinpohjaisesti) ja kaikki transvestiset. Wikipediassa transvestisuus määritellään näin:

Transvestisuus (aiemmin myös ristiinpukeutuminen, engl. cross-dressing) on sisäinen tarve eläytyä vastakkaisen sukupuolen rooliin muun muassa pukeutumalla ja meikkaamalla tälle sukupuolelle tunnusomaisesti ja muuttamalla elekieltä sen mukaisesti.

Mainitsin aiemmin, että sukupuolidysforia ja kehodysforia eivät ole sama asia ("aidoilla" transsukupuolisilla on nuo molemmat). Periaatteessa tuon selityksen pohjalta voidaan tehdä johtopäätös, että transvestisuus liittyy nimenomaan sukupuolidysforiaan, eli henkilö haluaa esiintyä vastakkaisen sukupuolen roolissa, muttei koe tarvetta muokata kehoaan (kuten transsukupuoliset kokevat). Eli transvestisuus on lähinnä ulkoista ehostautumista, tietynlaista pukeutumista ja siten jonkin sisäisen tarpeen (minkä tarpeen?) täyttämistä. Tiedän useita transsukupuolisia, jotka erikseen aina painottavat sitä, että transvestisuus ei ole sama asia kuin transsukupuolisuus, koska transsukupuolisuuteen liittyy nimenomaan kiinteästi se kehollisen ristiriitaisuuden tunne. Noh, nykymääritelmien mukaanhan SEKÄ transsukupuoliset ETTÄ transvestiitit ovat "transihmisiä". Eli kun puhumme transihmisistä, sekoitamme toisiinsa kaksi ihmisryhmää, joilla on JOILTAKIN OSIN mutta EI LÄHELLEKÄÄN TÄYSIN yhtenevät tarpeet, jotka liittyvät jonkinasteiseen, hahmottomaan sukupuoliristiriidan kokemukseen. Lisäksi tähän soppaan niputetaan muunsukupuoliset eli ihmiset, joilla on jokin epämääräinen halu ja tarve saavuttaa mystinen kehollinen välitila, jossa heitä ei voida asettaa "binääriin". Transaktivistit ovat jauhaneet jo vaikka kuinka pitkään siitä, että binääriä ei ole olemassa ja sukupuoli on jatkumo, blaa blaa blaa, mutta silti on kuitenkin valtava joukko näitä legendaarisia ”transihmisiä”, jotka haluavat siirtyä binäärin sisällä sinne vastakkaiselle puolelle. Totean jälleen kerran: on aivan täysin uskomatonta, että näiden ihmisten on edes mahdollista olla näin veretseisauttavan sekaisin. Mietin joka päivä, mitä ihmisille on oikein tapahtunut, että he ovat näin eeppisen joukkopsykoosin vallassa. He eivät itsekään tiedä, mitä oikein puhuvat ja mitä ajavat takaa ja mikä on heidän lopullinen päämääränsä. Tämä koko liikehdintä on puhdasta hulluutta, skitsofreniaa, traumaoireilua ja ties mitä muuta kaikki tyynni.

Siinä teille muutama transihminen. Miehet peruukki päässä, sinitukkaiset muunsukupuolisuussekoilijat, genderlippuja kasvoihinsa maalanneet lippujenheiluttelijat, ihmisoikeusaktivistit; näiden lisäksi toki kaiken maailman autogynefiilipervot fetisseineen, miehet naisten urheilusarjoissa, kehoahdistuneet teinitytöt, herkät, feminiiniset ja nukeilla leikkivät alle kouluikäiset pojat... Kaikki transihmisiä. Juhlikaamme uutta ja uljasta maailmaa, jossa "jokainen saa olla oma itsensä", paitsi että jos joku poikkeaa jostakin cisnormista, hänet pitää kiireesti lokeroida ja "korjata". Ja tällaista yhteiskuntajärjestystä tavoittelevat ihmiset väittävät väljentävänsä yhteiskunnassa käsitystä siitä, millainen on sukupuolten liberaatio. Tule omaksi itseksesi kieltämällä oma itsesi ja tulemalla joksikin muuksi kuin mitä olet, koska et voi olla sitä mitä olet ellet lakkaa olemasta sitä mitä olet ja tulemalla sen jälkeen siksi, kuka olet.

Entäs sitten transaktivistit, keitä he ovat ja miten he eroavat transsukupuolisista ja transihmisistä? Olen kirjoittanut blogissani kriittisesti transaktivistien toilailuista kilometritolkulla, mutten ole koskaan varsinaisesti selittänyt, mitä ja keitä transaktivistit oikeastaan ovat tai mitä tarkoitan, kun puhun transaktivisteista. Kun puhun transaktivisteista, en tarkoita transsukupuolisia tai "transihmisiä". Puhun aktivismista eli tietynlaisesta toiminnasta, en ihmisistä yksilöinä (ellen sitten puhu erikseen tietystä yksilöstä, kuten esimerkiksi tässä tekstissä). On transsukupuolisia, jotka ovat myös transaktivisteja, mutta on myös transsukupuolisia, jotka eivät ole (eivätkä koe siihen minkäänlaista halua tai tarvetta). On "transihmisiä", jotka ovat transaktivisteja, ja itse asiassa havaintojeni mukaan suurin osa transaktivisteista on juuri näitä, jotka kutsuvat itseään "transihmisiksi" (osaamatta itsekään tarkasti määritellä, mitä helvettiä se tarkoittaa, semminkin kun noiden Setan, Trasekin yms. määritelmien mukaan periaatteessa joka ikinen ihminen on transihminen). On myös transaktivisteja, jotka eivät luokittele itseään jollekin genderspektrille eli ovat cisihmisiä eli cissuja, usein vasemmistoliberaaleja, joilla ei ole itselläänkään tarkkaa käsitystä siitä, mihin transaktivistit oikeastaan pyrkivät, mutta silti huutavat kuorossa samaa iskulausetta, propagandaa ja diipadaapaa heidän kanssaan.

Transaktivistia ei voi tarkasti määritellä, koska periaatteessa kuka tahansa voi olla transaktivisti (tai siis ryhtyä sellaiseksi). Voit olla transaktivisti, vaikket olisi transsukupuolinen tai "transihminen". Kyse on poliittisesta vaikuttamisesta eli pyrkimyksistä muuttaa yhteiskuntaa, yleistä mielipidettä ja muiden ihmisten suhtautumista ja toimintaa. Tähänhän kaikki poliittinen toiminta tavalla tai toisella tähtää. Kaikenlaista aktivismia on niin monenmuotoista, että niiden kaikkien luokitteleminen tyhjentävästi olisi mahdoton tehtävä.

Kun puhun blogissani transaktivisteista, en puhu transidentifioituvista ihmisistä kollektiivina vaan ryhmästä poliittisia vaikuttajia, joilla on tietyt poliittiset tarkoitusperät ja joiden käyttäytymisellä on muihin ihmisiin vahingollinen vaikutus, mistä he eivät itse piittaa lainkaan, vaikka asia heille kuinka rautalangasta väännettäisiin. Ennen kaikkea transaktivismissa ja transaktivisteissa on kyse siitä, että he yrittävät muuttaa yhteiskunnan oman maailmankuvansa mukaiseksi keinotekoisen vähemmistöstatuksensa nojalla. Transaktivistit ovat luoneet koko joukon erittäin räikeitä vastakkainasetteluja, joissa tukkanuottasilla ovat naiset ja transidentifioituvat miehet yrittämässä tunkea naisten tiloihin, homomiehet ja lesbonaiset sekä "homot transmiehet" ja "transbianit" tunkemassa homojen ja lesbojen yhteisiin juttuihin ja pöksyihin ja niin edelleen. Oma lukunsa on tietysti sukupuolinormeihin sopeutumattomien lasten "transiuttaminen", mutta käsittelen sitä myöhemmin (aihe herättää minussa niin ahnasta ja valkoista vihaa, että täytyy henkisesti valmistautua, ennen kuin pureudun siihen syvällisemmin). Olen tarkemmin analysoinut transaktivistien yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapoja tässä ja tässä kirjoituksessani (Kontula-gate). En siis erittele tässä noita vaikuttamisen tapoja enää uudelleen.

Transaktivismissa ei ole pitkään aikaan ollut kyse ihmisoikeuksista, koska transsukupuolisilla on jo kauan ollut mahdollisuus päästä sukupuolenkorjaushoitoihin ja vaihtaa nimensä ja juridinen sukupuolensa tutkimusten ja diagnoosin saamisen jälkeen. Transsukupuolisilta ei siis puutu mitään ihmisoikeuksia, ja suuri osa heistä vain katoaa hoidot läpikäytyään valtaväestöön ja sulautuu sinne, kokematta tarvetta pitää itsestään ja identiteetistään minkäänlaista meteliä tai vaatimatta itselleen erityiskohtelua ja erioikeuksia. Mainitsin aiemmin, että homoseksuaalit ovat transaktivisteille eräänlainen kilpi ja savuverho, ja itse asiassa myös transsukupuoliset ovat heille savuverho. He käyttävät poliittisen vaikuttamisen välineenä transsukupuolisuuden diagnostiikkaa sekä intersukupuolisia tiloja, vain pari mainitakseni. Transaktivisteilla on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että he eivät ymmärrä, missä kohtaa pitää lopettaa ja tyytyä siihen, mitä heillä nyt jo on. Olen usein miettinyt, että nämä nykyiset transsukupuolisten sinnikkäät pyrkimykset muokata koko yhteiskunnasta heidän maailmankuvansa mukainen kumpuavat jostakin syvällisestä kollektiivisesta tuskasta, jota he eivät uskalla eivätkä osaa kohdata ja käsitellä. Mikään universaali tai maallinen laki ei oikeuta ketään ihmistä pakottamaan muita toimimaan oman maailmankuvansa, ideologiansa ja/tai uskontonsa mukaisella tavalla (poislukien yhdenvertaisuuslaki jne.). Miten se tähän liittyy? Transaktivistit yrittävät luoda sellaisen yhteiskunnan, jossa ei mukamas ole sukupuolia, mutta mies voi silti olla nainen ja nainen voi olla mies, kun vain sanoo niin; kuka tahansa voi olla mitä tahansa vain sanomalla niin. Ei tarvita älykköä kertomaan meille, että tällainen päämäärä on mahdoton saavuttaa, ja vaikka se osittain onnistuttaisiinkin saavuttamaan (kuten on jo käynyt), se tulee kosahtamaan ennen pitkää omaan absoluuttiseen mahdottomuuteensa. Yrittäkää hetki miettiä vähän syvällisemmin, millainen dystopia on sellainen maailma, jossa miehet määrittelevät itsensä biologiaa myöten naisiksi. Tästä on nyt jo merkkejä kaikkialla, ja voin kertoa asiaan kattavasti perehdyttyäni, että tämä kehityssuunta ei tule seisahtumaan mihinkään kohtaan, elleivät ihmiset ala tosissaan panna hanttiin ja laita sille päätepistettä. Meidän täytyy ihan oikeasti nousta joukolla vastustamaan tätä täydellistä mielettömyyttä ja järjettömyyttä.

Miksi siis meillä kaikilla on oikeus (ja itse asiassa myös velvollisuus) puhua transaktivismista ja sen epäkohdista ja ottaa kantaa tämän porukan vaatimuksiin? Miljoonannen kerran: koska biologiseen todellisuuteen pohjautuvan sukupuolikäsityksen ELI KOKO YLEISEN IHMISKÄSITYKSEN muuttaminen transaktivistien vaatimusten ja mielikuvien mukaiseksi ei vaikuta pelkästään transsukupuolisiin, transihmisiin ja transaktivisteihin VAAN AIVAN KAIKKIIN IHMISIIN. Ennen kaikkea se vaikuttaa vahingollisesti naisiin (ehkä tämä onkin koko homman mustanpuhuva pointti?). Jos säädämme lait sellaisiksi, että mies voi olla ja ON nainen vain sanomalla niin, mitä seurauksia sillä on käytännössä? No esimerkiksi se, että naisille sukupuolensa perusteella rajatut turvalliset tilat käytännössä vain lakkaavat olemasta. Puff. Jos mies on nainen, ei voida millään keinolla rajata erikseen naisten tiloja. Ei tämä ole vaikeaa? Naispoolin biologinen rooli on synnyttäminen, eivätkä "synnyttäviä miehiä" juhlivat lehtijutut tule tätä asiaa koskaan muuttamaan. (Miksi ainoat transmiehiä juhlivaan sävyyn käsittelevät lööppijutut ovat joko niitä, kun transmies on synnyttänyt tai voittanut jonkin Mr. Gay -kilpailun jossain?) Se, että naisen biologinen rooli on synnyttäminen, ei merkitse sitä, että naisen olisi pakko synnyttää, mutta koska vain nainen voi synnyttää, on se aborttilainsäädännössä ensiarvoinen tekijä, joka tulee aborttia käsiteltäessä ottaa huomioon. Jos miehet ovat naisia, niin miehet voivat sen jälkeen järjestäytyä säätämään globaalisti aborttilainsäädännön kokonaan uusiksi. Ja he tulevat myös tekemään tämän, vaikka kuinka haluaisitte pitää päänne pensaassa. Miehiin tällä asialla ei ole vaikutusta, koska mies ei tule raskaaksi eikä synnytä koskaan, missään tilanteessa. Transaktivistien paskapuheet synnyttävistä miehistä ovat olemassa vain ja ainoastaan siksi, että se hämärtää julkisessa keskustelussa heidän todelliset tarkoitusperänsä, joiden essenssi on pyhä viha naissukupuolta ja homoseksuaalisuutta kohtaan. Jos miehet ovat naisia, naisurheilu lakkaa pikkuhiljaa kokonaan olemasta, koska ehdoton enemmistö naisista ei voi koskaan päihittää samassa sarjassa kilpailevaa naiseksi itsensä kokevaa miestä, koska miehissä on keskimäärin kaksi kertaa niin paljon voimaa kuin naisissa, eikä tämä fakta muutu miksikään millään määrällä transidentifioitumista. Muutamalla hassulla poikkeustapauksella ei ole vaikutusta enemmistöön ja enemmistöstä vedettyihin johtopäätöksiin ja todennäköisyyksiin. Jos miehet ovat naisia, ei voi olla hetero- tai homoseksuaalisuutta. Koska homoseksuaalit ovat pieni vähemmistö, on tällä uudella yhteiskuntajärjestyksellä se käytännön seuraus, että homoseksuaalisuus vain lakkaa kokonaan olemasta. Puff. Lesbot eivät voi järjestäytyä keskenään, koska miehet ovat naisia ja heidät on päästettävä lesbojen tiloihin. Homojen ja lesbojen turvalliset tilat (jotka he ovat / me olemme aivan itse rakentaneet omaan käyttöönsä turvallisiksi tiloiksi) lakkaavat olemasta, ja tällä on ennen kaikkea lesboihin äärimmäisen vahingollinen vaikutus, koska naiseksi itsensä kokevat miehet voivat vain marssia heidän tiloihinsa, koska he ovat nyt naisia. Näin on käytännössä tapahtunut jo, ja yhteiskunta hurraa tätä uutta maailmanjärjestystä uljaana, uhkeana ja progressiivisena. Tiedän, ettei tämä homouden eliminoimisen projekti kiinnosta suurinta osaa heteroista, mutta käytännössä homoseksuaalisuus ei katoa koskaan, joten myöskään meidän tarpeemme turvallisiin tiloihimme ja omaan yksityisyyteemme ei katoa koskaan. Homot on tavallaan pakotettu aloittamaan kaikki taas alusta.

Transaktivistit eivät olisi koskaan voineet saavuttaa nykyistä totalitarismiaan omillaan. He ovat itse tienneet sen kauan ja suunnitelleet asiat huolellisesti niin, että LHB-oikeuksia ajavien tahojen annetaan hiljalleen tehdä pois alta kaikki likainen työ, minkä jälkeen sopivassa kohdassa sitten vain käydään valmiiseen pöytään. Kun tämä on vihdoin saavutettu, LHB-rupusakki voidaan vain potkaista pellolle lihapatojen ääreltä samaa huoneilmaa hengittämästä. Suuntautumisemme vastaiseen seksiin meitä on kuitenkin voitu ja edelleen voidaan vapaasti, yhteiskunnan siunauksella painostaa ja julistaa yhteen ääneen kuorossa sitä, millaisia syrjiviä ja transfobisia, turhia ja tuskallisen kuoleman ansaitsevia kusipäitä me olemme.

Kun sitten olemmekin itse asiassa totaalisesti kyllästyttyämme vaihtaneet maisemaa ja järjestäytyneet toisaalla jatkamaan sitä, minkä alun perinkin aloitimme, on se ajanut transaktivistit suorastaan ennennäkemättömän pyhän raivon valtaan. Me homoseksuaalit olemme syrjiviä paskiaisia ja genitaalifetitistejä, jotka ansaitsemme kuolla pois tätä maailmaa pilaamasta, mutta meidän täytyy silti nöyrästi toimia jonain transaktivistien moraalisina palvelijoina ja myötäilijöinä. Alatteko te pikkuhiljaa ymmärtää, miksi minua/meitä vituttaa?

Mahtaa olla vittumaista tiedostaa se, että hyvin pian sen jälkeen kun homot ovat kadonneet estradilta kyllästyttyään ihmiskilpenä, sylkykuppina ja jatkuvan painostuksen ja syytösten kohteena olemiseen, valtaväestö alkaa enenevissä määrin havahtua tajuamaan, mistä tuossa sukupuolivouhotuksessa on pohjimmiltaan kyse. Siinä on kyse siitä, että naisesta tehdään oman sukupuolensa alakategoria, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että naisten oikeudet lakkaavat olemasta. Naiset eivät voi enää järjestäytyä vaatimaan oikeuksiaan, koska miehet ovat naisia, mikä tekee naiseuden määrittämisen biologian pohjalta mahdottomaksi. Koska miehet ovat naisia, he uudelleenmerkityksellistävät ja uudelleenmuotoilevat kaiken, mikä koskee naisia ja naisten turvallisuutta.

Tästä syystä ihmiset (ja etenkin naiset) ovat viimeisten 2-3 vuoden aikana nousseet yhä vain voimakkaammin vastustamaan transaktivismia. Ihmiset ovat alkaneet nähdä tämän massiivisen kusetuksen läpi. On uskomatonta, miten kauan tätä aktivismia ja uutta maailmanjärjestystä ajavat tahot ovat onnistuneet pitämään pakan (omaksi edukseen) kasassa. Jos joku olisi voinut vaikkapa 1980-luvulla ennustaa, missä pisteessä olemme 40 vuoden päästä, kuinka moni olisi uskonut? Aika moni oli tuolloin varma, että 40 vuoden päästä eläisimme utopistisen onnellisessa maailmassa, jossa ei enää tarvitsisi vääntää rautalangasta tiettyjä perusasioita. Vallitsisi harmonia jne. Katsokaa nyt ympärillenne. Olemmeko mennet eteen- vai taaksepäin? (Tähän kaikkeen koronahelvetti tietysti tuo ihan oman lisänsä...)

Ja nyt palataan alkuperäiseen kysymykseen: miksi minä puhun (tai siis kirjoitan) transasioista?

Koska transaktivistien vaatimuksien toteutuessa sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen käsitteinä ja poliittisina luokkina lakkaavat olemasta. Tämä tekee naisia ja homoseksuaaleja koskevan ja meidän turvallisuutemme takaavan lainsäädännön kokonaan tyhjäksi. Transaktivistit väittävät, ettei heidän pyrkimyksillään ole minkäänlaista vaikutusta muihin ihmisryhmiin, mutta miten se voisi olla vaikuttamatta muihin ihmisryhmiin, jos tietyt ihmisryhmät ja niiden edustajat yksilöinä häivytetään käsitteellisellä tasolla kokonaan olemattomiin? Ihmiset pakotetaan lain voimalla omaksumaan tietynlainen, tarkoin rajattu ideologinen maailmankuva, joka palvelee vain hyvin pienen vähemmistön narsistisia tarpeita ja tarkoitusperiä, omaneduntavoittelua ja erioikeuksien ylläpitämistä.

Painu sinäkin suorinta tietä helvettiin kulkematta lähtöruudun kautta, saamarin eheyttäjä. Miten VOI olla mahdollista, että ihmiset vilpittömästi ihmettelevät, miksi homoseksuaalit ovat nousseet vastustamaan tätä liikehdintää ja haluavat irrottautua siitä?

Minulla on oikeus puhua transasioista, koska transaktivistien tavoittelema yhteiskuntajärjestys pyyhkäisee minun oikeuteni homoseksuaalisena miehenä (ja homojen ja lesbojen kollektiivina) kokonaan olemattomiin. Meille voidaan tietyn pisteen jälkeen tehdä ihan mitä tahansa ja kohdella meitä ihan miten tahansa. Jos naiset ovat miehiä ja lain voimalla pakotamme homomiehet sisällyttämään transmiehet keskinäiskulttuuriinsa, homoseksuaalisuutta ei enää voi olla olemassa. Tai voi, koska käytännössä tämä merkitsee sitä, että homomiehet ajetaan maan alle, koska kukaan homomies tällä planeetalla ei koe seksuaalista vetovoimaa naiskehoista ihmistä kohtaan, vaikka tämä kuinka olisi muokannut kehoaan miehen ulkomuotoa muistuttavaksi. Homot ja lesbot on ajettu takaisin maan alle, pois näkyvistä ja kuuluvilta maisemaa pilaamasta. Olen mietiskellyt, että tämä on varmaan yksi transliikkeen ääneen lausumattomista tarkoitusperistä, koska homoviha ei ole pelkästään oikeistolainen vaan myös vasemmistolainen ilmiö. Ne molemmat ovat homovihaa, niillä on vain erilaiset ilmenemismuodot.

Sellainen yhteiskunta, jossa transaktivistit sanelevat lait, sosiaalisen todellisuuden lainalaisuudet, sukupuolten objektiiviset määritelmät ja seksuaalisuuden pelisäännöt kokonaan uusiksi oman minäkäsityksensä pohjalta, on sellainen dystopia, ettei tosikaan. Suuri osa ihmisistä ei vielä ollenkaan tiedosta, millainen painajainen meillä on kauan muhinut ja edelleen muhii yhteiskunnan sosiaalisten pintarakenteiden alla. Jossain kohtaa tämä käärme näykkii jokaisen ihmisen kantapäillä. Odottakaapas vain.

Tästä aiheesta on paljon enemmänkin sanottavaa, mutta jatkan myöhemmin, koska tämä on jo nyt kilometrikirjoitus. Leppoisaa joulunvieton jatkoa itse kullekin (myös ja ehkä ennen kaikkea transaktivisteille, toivottavasti pystytte edes hetkeksi rauhoittumaan ja irrottautumaan sisäisen tuskanne myllerryksestä; me näemme kyllä, että teidän sekoilunne ja kontrolloinnin tarpeenne kumpuaa ihan perimmältään sietämättömästä sisäisestä tuskasta, jota ette pysty kohtaamaan ja käsittelemään).